84# Ääniä, kummituksia ja promillen humala.

”– Shhh!” Viimeinen ääni ennen kuin tyhjyys valtasi kaiken. Voimakas suhahdus kertoi koko perheen sitoutumisesta tulevaan yövuoroon. Korvatulpat ja silmälaput takasivat sen, ettei oven takana olisi tarvinnut hyssytellä. Kuulema siellä ei kovin hiljaa osattu ollakaan. 

Harjoitteluun kuuluu eri työvuorojen kokeileminen. Omassa yksikössäni sairaanhoitaja tekee aamuvuoroa. Siksi olen tehnyt itsekin aamuvuoroa. Kuitenkin yksi yövuoro kuului koulun suosituksiin. Kokemukseksi kai sekin lasketaan. 

En ole koskaan ollut yötöissä. Lapsuuden kodissa yötyöt kuuluivat kyllä koko perheen arkeen. Me lapset opimme olemaan visusti hiljaa aina kun isä vetäytyi makuuhuoneeseen kuuden aikaan ottamaan unet ennen yövuoroon lähtöä. Samoin hyvin hiljaa osasimme olla niinä aamuina, kun sama ovi oli kiinni merkkinä taas yhden yön voittamisesta. Tätä kokemusta olen kiitellyt, kun olen osannut koko elämäni hiipiä, olla hiljaa ja ylipäätään kunnioittaa nukkuvien rauhaa. Olen myös oppinut olemaan ärtyisä, jos joku toinen metelöi tai sytyttelee turhaan valoja. 

Konseptin tunteminen ei kuitenkaan auttanut. Lapsuudesta tutun mallin mukaan menin kuuden jälkeen tankkaamaan unta. Äänet ja valot suljin pois. Mutta taisi mennä yliyrittämisen puolelle. Jossakin unen rajalla käväisin mutta en pystynyt sanomaan nukkuneeni. Kellon käydessä kahdeksaa oli aika nousta ylös ja todeta epäonnistuminen. Kun aamuvuoroon tottunut rytmi oli herättänyt yrityksistä huolimatta aamulle hieman ennen seitsemää, oli edessä reipas vuorokausi samoilla silmillä. Eväät reppuun, hampaiden pesu ja pyörällä halki hiljenevän kaupungin. 

Harjoittelu-yksikössä yövuoro alkaa kello 21.00. Iltavuorolaiset ovat laittaneet asukkaat nukkumaan ja antavat suullisen raportin päivän tapahtumista ja asukkaiden kuulumisesta. Saapumisen yhteydessä huomasin, että käytävien valot ja melkein kaikkien huoneiden valot olivat sammutetut. Pyykkikoneen kaukaista ääntä lukuun ottamatta talo oli hiljainen. Mutta ei pitkään.

Opiskelija on yövuoroissa harvinainen seuralainen. Yövuoro tehdään osastolla yleensä yksin. Hätätilanteessa on mahdollista saada toinen käsipari paikalle naapuriosastolta. Kuitenkin omalta osastolta poistumiselle tarvitaan erityisen painava syy. Yöt ovat siis yksinäisiä isossa talossa. Yksinäiseen yövuoroon liittyy muutamia muitakin erityispiirteitä. Mahdollisten lääkevarkaiden ja muiden hiippareiden varalta yövuorolainen pitää mukanaan vartijahälytintä. Lisäksi yövuorolaisen puhelimeen alkaa yhdistyä tietystä kellonlyömästä asukkaiden hälytysnappien lisäksi käytävien liiketunnistimien ja niiden aktivoimien kameroiden tapahtumat. Valitettavasti yhteydet käyvät välillä hitaalla ja mahdollista käytävään eksynyttä asukasta hakeva hoitaja löytääkin enää tyhjän käytävän. Uskon, että tämä tyhjien käytävien tutkiminen nostaa välillä jonkun sykettä, jos mielikuvitus sen sallii. 

Yövuorolaisen työ on periaatteessa helppo. Yön aikana tehdään tietynlaisia tuki- ja valmistelutöitä. Yövuorolainen käy läpi osaston jääkaapit ja tekee tarviketilauksia keittiöön. Samalla hän tekee aiemmin tulleista aineksista voileipiä tulevan päivän tarpeisiin. Aina joskus yövuorossa pestään pesulaan menemätöntä pyykkiä. Siksi tätäkin opiskelijaa tervehti pimeillä käytävillä pyykkikoneen hurina. 

Tietenkään yövuoro ei ole pelkkää istumista. Hoitaja on paikalle ennen kaikkea asukkaita varten. Yön aikana voi tulla huolia, joita pieniäkin ihmisiä öisin hoitaneet huomaavat. Yhdelle ei tule uni ja haluaisi vähän aikaa istuskella hoitajan kanssa. Joku on vähän nälissään tai janoissaan. Joku on lähtenyt vessaan mutta ei olekaan ihan selvinnyt siitä. Joskus joku näkee pahaa unta. Joskus yövuorot voivat olla hyvinkin vauhdikkaita. Erityisesti jos talossa jyllää jokin vatsataudin kaltainen. Vakiintunut käytäntö kuulemma on, että opiskelijan ollessa mukana yö on hyvin hiljainen.

Joka öisiin tehtäviin kuuluu paljon vuoteessa oleville asukkaille tehtävät asentohoidot. Niin mekin kiersimme yön aikana muutaman kerran tekemässä pieniä painon siirtoja unisille asukkaille. Myös muiden asukkaiden luona käytiin. Yöhoitajan tulee kiertää jokaisen asukkaan luona noin kahden tunnin välein. Vaikka asukkailla on turvarannekkeita ja hälytysnappeja, voi näillä kierroilla löytyä joku pulaan joutunut. Samalla tämä yön aikana toistuva kierto on tietynlainen henkikierto. Eli tarkistetaan, onko asukas yhä hengissä. Tämä kannattaa kuulemma tehdä ainakin kerran yössä ihan tosissaan. Tämä vaatii tietenkin välillä ihan vuoteen viereen hiipimistä. Välillä kohoilevat peitot voi havaita jo ovelta tai jopa oven ikkunasta, jos vuode on aseteltu tässä mielessä sopivaan paikkaan.

Myös tämän kiertämisen yhteydessä voi jonkun syke nousta. Itsellenikin kävi niin. Ei jäänyt yhteen kertaan ne tilanteet, kun pimeällä käytävällä kulkiessani pimeässä ikkunassa olikin kasvot. Ehkä olet joskus pannut merkille saman, jonka huomasin aikoinani yli yhdeksänkymmentävuotiasta mummuani kahvipöydän yli tarkkaillessani: iäkkäillä kasvonpiirteet ovat joskus hieman pelottavat. Iho kun usein muuttuu uurteiseksi, korvat ja nenä saattavat kasvaa, kulmakarvoista ja tukasta katoaa väri. Ja jos tällainen harmaahapsi on lähtenyt liikkeelle tyynyn painamalla tukalla. Ja jos vielä tutun hoitajan nähdessään hymyilee iloisesti, voi hyvästä tarkoituksesta huolimatta vaikutus olla ainakin hetkeksi veret seisauttava. Kuulemma siihenkin tottuu. Tai ainakin siihen, ketkä saattavat öisillä kävelyillään olla tervehtimässä yöhoitajaa. Ja koska liiketunnistimista välillä välittyy viesti hieman hitaasti hoitajalle asti, saattaa samanlainen kohtaaminen onnistua myös käytävällä nurkan, jos toisenkin takana. 

Sanotaan, että vuorokauden valvominen vastaa jo reilusti rattijuopumusrajan ylittävää humalaa. Yön aikana ei tuntunut väsyneeltä. Kaksin on mukavampi valvoakin. Niissä hetkissä, kun hiipivä turtumus ei innostanut enää juttelemaan, lueskelin monia kanslian kansioita. Tyhjin käsin istuessa uni olisi hiipinyt salaa ja nopeasti. Liiketunnistimien hälytys tuntui oikein piristävältä vaihtelulta. 

Viimeisen kahden tunnin aikana aloimme kirjata yön tapahtumia. Asukkaista suurin osa sai merkinnän, joka kertoi koko yön ajan suoritetusta nukkumisesta. Muiden kohdalle lisättiin mahdolliset toimenpiteet. Lopuksi kirjoitettiin kanslian tauluun tiedoksi se, mitä seuraavan päivän on yön tietojen perusteella tiedettävä. Yövuorolaiset täyttävät myös tiedoksi kiertävistä listoista esimerkiksi asukkaiden suihkuvuorot. 

Kun tämäkin oli tehty, iski väsy. Viimeinen tunti oli hidas ja vaikea. Onneksi osa asukkaista alkoi jo heräillä ja innostua hälyttelemään ihan tylsyyttään. Mutta ei pienistä juotavan tarjoamisista ja nukkumisen jatkamisen kehotuksista paljoa virtaa saanut. Aamuvuoron vastaavat tulivat 06.45. Vakituinen hoitaja antoi suullisen raportin ja itse säestin välillä siitä, missä olin käynyt yksin jonkun luona. Koko raportoinnin ajan huomasin valuvani tuolissa kohti lattiaa. Kiusallisen liukas, ajattelin ensin. Mutta taisi alkaa unen puute viedä kykyä istua. Raportin saatuaan aamun hoitajat vielä kyselivät jotain. Omat vastaukseni meinasivat kompastua liikojen sanojen mennessä toistensa tiellä. 

Kotona suljin taas kaikki aistit pois käytöstä. Nukuin onnellisena kolme tuntia aamupäivällä. Iltapäivällä otin vielä parin tunnin lisäunet. Samoilla silmillä meneminen teki rasituksesta luultavasti kovemman. Mutta ei aina kuulemma tottuneellakaan uni tule ennen ensimmäistä yötä. Seuraavana iltana vilkaisin kelloa ja tiesin edellisen yön seuralaiseni olevan aloittamassa kolmatta peräkkäistä yötään osastolla. Itse ponnistelin vaivoin hetken television edessä ja menin ottamaan kymmenen tunnin unet. Taisi tulla vuoden ennätys. En ihmettele ollenkaan, että yötyöstä maksetaan ylimääräistä. 

Yövuoro. Ihan mukava kokeilla. Paha tehdä työkseen. Nousi isäni pisteet samalla entisestään.

Poikkeava vuoro vaatii poikkeukselliset varusteet. Toista tarvittiin kahden palan verran. Toista ei ollenkaan.

81# Pääsin töistä. Virkistävää vaihtelua.

Käytin auton katsastuksessa. Tai oikeastaan käytin kaksi kertaa, kun ensimmäisellä kerralla löytyi vikaa. Yritin olla viisas ja hoitaa asian ennen harjoittelun alkua. Sitten uusinnan kanssa jouduinkin itselleni uudenlaisen ongelman eteen: miten hoitaa auto oikeaan paikkaan oikeaan aikaan?

Olen tottunut siihen, että työaikaa voi käyttää vapaasti. Jos auto pitää käyttää katsastuksessa, lapset neuvolassa tai ruumis lenkillä, sen voi tehdä melkein milloin vain. Kunhan päivän, viikon, kuukauden, vuoden ja elämän aikana kaikki työt tulevat tehdyksi. Tuollainen oman työajan hallinta antaa paljon vapauksia. Se tekee usein elämästä helppoa. Ei ainakaan tarvitse miettiä katsastuksen aukioloaikoja.

Nyt harjoittelun alettua piti miettiä. Jos työhön pitää olla valmiina tuntia ennen ovien aukeamista toisaalla, on keksittävä jotain muuta. Yksinkertaistahan se oli. Kävin viemässä auton edellisenä päivänä harjoittelun jälkeen. Se on ilmeisesti se väli, jossa monet muutkin ihmiset yrittävät hoitaa asioitaan. Miten tekevät ne, joiden työpäivä on pari tuntia myöhemmässä ikkunassa?

Avaimia ottaessaan paikan tutuksi tullut mies alkoi pohtia työn kestoa. Sama paikka teki vaadittavat huollot. Lupaili laittaa tekstiviestiä ja muuta mukavaa. Sanoin kuitenkin, ettei se ole tarpeen. Paljastamatta ihan kaikkea kevään sisällöistä kerroin pääseväni töistä kolmelta ja tulevana sitten hakemaan puhtaat paperit saanutta autoa. Ja näinhän sitten seuraavana päivänä tapahtui.

Nuo kaksi sanaa jäivät pyörimään mieleeni. Päästä töistä. Voiko niin tosiaan olla? Huomasin päässeeni töistä viimeksi ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisissä kesätöissä. Silloin tiettyyn aikaan trukki laitettiin lataukseen, käveltiin tuotantohallin läpi leimaamaan ja kadottiin pukuhuoneeseen. Siitä alkaa olla sen verran aikaa, että tasakymmeniin pyöristettynä se alkaisi jo kahdella. Sen jälkeen en ole enää päässyt töistä.

Olen alkanut käyttää pastorin työn aikahaasteita kuvatessani termiä 24/7. Silloin ei päästä töistä. Työn tekeminen voidaan tietenkin lopettaa. Ainakin aktiivinen tekeminen. Aina välillä joku osa töistä tulee valmiiksi ja projekti vaihtuu toiseen. Aina joskus jonkun ihmisen kohdalla kaikki työ tulee valmiiksi. Silloin vielä omaisten kanssa jatketaan matkaa. Kun itse lopettaa työn tekemisen, kukaan toinen ei jatka samaa työtä. Silloin on hyödyllistä jatkaa ja venyttää. Edes vähän. 

Jotkut ovat käsittäneet tuon 24/7 päivystysvelvollisuuden taakaksi. On sekin siinä mukana. Mutta ei se oikeastaan ole raskasta. Vuosien kuluessa ja voimien hiipuessa olen lakannut pitämästä työpuhelinta öisin päällä. Tavallaan se on kurjaa. Kuitenkin todellinen tarve vuosien varrella on ollut minimaalista verrattuna ei kiireellisiin, satunnaisiin tai ihan kiusaksi tehtyihin yhteydenottoihin. Henkinen rasite on ollut hyötyjä suurempi. Toki tilanteessa, jossa tarve on ollut ennakoitavissa, olen luvannut päivystää laajemmin.

Jatkuvaan työhön kuuluu se, että puhelin voi soida melkein milloin vain. Kaikki tietävät, että silloin isä lähtee. Ainakin työhuoneeseen tai muualla ollessa syrjemmälle. Viisautta on ollut oppia laittamaan tuo puhelin pois elämän tärkeiden hetkien ajaksi. Silloin sitä pitää vain osuvissa hetkissä vilkaista. Samoin ovikello voi soida. Vuosien varrella hyvin monenlaisina aikoina. Joskus takana odottaa ystävällinen tervehdys. Joskus tunteja vievä hätä. Tällainen tietty ennakoimattomuus ottaa osansa. Kenties eniten perheeltä. Välillä joustoja on haastava saada takaisin, koska aina on vähimmäismäärä työtä ja välillä sekin on tarpeeksi. Aina kun on ollut mahdollista, on pitänyt yrittää laiskotella. Olen hyvä laiskottelemaan.

Todellinen haaste on kuitenkin pään sisäinen. Kun töistä ei pääse, ne jatkuvat melkein aina päässä. Eikä kyse ole vain turhasta murehtimisesta ja märehtimisestä. Joskus saattaa siihenkin syyllistyä. Mutta kun työ on paljolti ajatustyötä, sitä voi jatkaa melkein milloin vain. Sitä voi saada eteenpäin melkein milloin vain. Välillä jonkun ehkä luovuudeksi kutsuma osa-alue melkein vaatii sitä. On kätevää, kun osaa töistä voi tehdä melkein missä ja milloin vain. Vai onko? Joskus on. Usein ei. Ei ainakaan levon kannalta. 

Lisäksi hengellisessä työssä asiat ovat aina läheisiä ja henkilökohtaisia. Työhön liittyvät asiat putkahtavat päähän uutisissa, somessa tai ihan hartautta harjoittaessa. Ihmiset ovat läheisiä ja merkityksellisiä. Surun kanssa kulkeminen tuntuu itsessäkin. Turhautumisen näkeminen turhauttaa omassakin rinnassa. Kadonneita lampaita surraan ja itketään. Samalla kun pitäisi olla äärimmäisen herkkä ihmisten kanssa, pitäisi osata olla tietyllä tavalla kova itsensä tähden.

Kaikki se mikä tekee 24/7 työstä raskasta, tekee siitä myös rakasta. En usko, että missään saa niin syvää kiitosta ja kiitollisuuttaa osakseen. Tuskin missään saa olla niin rauhassa kuin hyvin tehdyn työ äärellä seurakunnassa. Ei ole toista paikkaa missä voi niin turvallisesti epäonnistua, kuin tuo työ jossa kyse ei ole omasta maineesta. Kun pääsee ihmisten kanssa raottamaan iankaikkisuuden portteja, löytää suuren riemun. Kuitenkin me luterilaiset tunnustamme, etteikö se voisi samalla ottaa koville.

Pääsen töistä. Muutaman viikon ajan 15.00 ti 14.45 jos olen mennyt aamulla vuoronvaihtoa seuraamaan. Ilta- ja yövuorokin pitää kokea. Jos jonain päivänä on yllättäen tullut ylimääräistä, on seuraavana päivänä käsketty lähteä aikaisemmin. Ei ole tullut uniin. Ei noussut murheina mieleen. Joku toinen on tullut jatkamaan siitä, mihin yksi vuoro lopetti. Toki oikeat työntekijät joutuvat katselemaan kauemmaksi ja pitemmän ajan haasteita kulkee mukana. Opiskelija kuitenkin katsoo päivän kerrallaan. Haasteet ovat pienet. Kiitokset niihin nähden ihan riittävät. Saattaisi tähänkin ajallaan kyllästyä. Nyt kuitenkin mieli lepää.

“Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” (Psalmi 90)

61# Murse in action – osa 3

Sudenhetki. Öisin kolmen ja viiden välillä koittaa vuorokauden mystinen aika. Vanhastaan ajateltiin vartioiden silloin torkahtavan helpoiten nuotion tai vaikkapa lammaslauman äärelle. Tässä kohtaa susi sitten pääsi tavallista useammin hyökkäämään ja tekemään tuhojaan. Sudenhetkellä jouduttiin samasta syystä pelkäämään vihollisen tai ryöväreiden hyökkäyksiä. Kesäisin tähän aikaan on myös yön kylmin hetki ennen uuden aamun koittoa.

Tähän aikaan unen vaiheissa kulkee tietty sykli. Siksi huolien ahdistama huomaa usein heräävänsä sudenhetkellä. Samoin väitetään kuoleman koittavan usein tämän aikaikkunan sisällä. Joskus on ajateltu, että tässä kohtaa ihminen alkaa valmistautua uuteen päivään ja se joka ei jaksa, päättää päivänsä tähän alkuun. Moni tähän aikaan heräävä saattaa kokea kylmyyttä koska elintoiminnot ovat hidastuneet syvän unen aikana. Tämä lienee lähempänä todellista syytä monissa kuolemantapauksissa. 

Sudenhetken aikana herääminen on melko pökkeröistä. Näin oli taas pari yötä sitten. Olin juuri saanut unissani seikkailtua edellisen päivän elokuvan inspiroimat taistelukohtaukset ja seikkailtua Afrikan lämmössä leijonia pelottelemassa. Viimeinen uni kuitenkin keskeytyi tuttuihin yökkäyksiin. Unen rajalta ihmettelin, miksi joku yökkii. Muistin unen kalvon läpi, ettei kukaan lapsi ole ollut nuhassa tai yskässä. Joskus kun kovan yskän lomassa saattavat yökätä vähän limaa liikkeelle.

Mutta ei ollut limaa. Ei vaatinut yskää eikä nuhaa. Joku oksentaa! Silmät aukenivat ja melkein kasvoissani kiinni oli pieni suu pukkaamassa tavaraa ulos. Myöhemmin selvisi, että oli pissakäynnin jälkeen tullut valittelemaan mahaansa ja päässyt aikuisten sängyn keskipaikalle. Pukkasin itseäni ylös. Rekisteröin kehoituksen viedä lapsi pois ennen kuin seuraava lasti tulee. Arvoin hetken tilannetta. Unen rajalla mietin, joko tämä erä oli loppu. Mielessä vilahti vaihtoehtoina sängyn viereinen matto lojuvine leluineen ja sänky, jossa on vauvavuosien jäljiltä vielä koko sängyn peittävä patjan suojus. Ennen kuin ajatus ehti muotoutua, uusi lasti tulikin jo. Sen jälkeen päätin ehtiä kylpyhuoneeseen.

Tässä kohtaa suden hetki kohtasi toisen voiman. Aseptisen omatunnon. Tästä taidosta on meille puhuttu kerta toisensa jälkeen. Se tarkoittaa paitsi tajua omista käsistä, myös rehellisyyttä niiden suhteen. Sairaalan olosuhteissa kädet ovat aina mahdollinen infektion levittäjä. Nyt Korona viruksesta uutisoidessa on taas muistutettu kansaa käsien pesemisen tärkeydestä. Tuleville sairaanhoitajille tätä jopa koulutetaan. Jos olet ollut hoidettavana, olet saattanut huomata sairaanhoitajien lyhyet hihat. Pitkät hihat ovat lääkäreiden ylellisyyttä, eikä niitä infektioiden näkökulmasta hyvällä tulekaan katsoa. Siksi jokainen lääkärikin kyllä riisuu takkinsa ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Pitkät hihat kun olisivat helposti kontaktissa potilaaseen ja sitten seuraavaan.

Sairaanhoitajan tulee valvoa itse käsiään. Harvoin kukaan toinen sitä tekee. Sairaanhoitajan pitää osata avata ja ottaa käyttöön välineitä pitäen ne puhtaina. Tässä kysytään tarkkuutta ja rohkeutta. Rohkeudesta en tiedä, mutta tässä asiassa olen huomannut olevani tarkka. 

Ja niin suden hetki kohtasi aseptisen omatunnon. Kun pienen vatsan pöpöt olivat päässeet öiseen lamppujen valoon, oli mieli täynnä varoituksia mihin koskea ja mihin ei, mihin koskettuaan koski seuraavaksi ja niin edelleen. Lyhyessä ajassa sotkua oli siivottu. Pieni potilas oli pesty, vaatteet poistettu, lattia kuurattu ja sänky käyty läpi. Aikaa ei mennyt paljoa mutta vettä ja saippuaa kyllä. Seuraavan viikon pakollisia läsnäoloja miettiessäni, kaipasin kovasti hansikkaita hoitotyön luokkien alkoholipulloja. Tosin paljon on myöhäistä siinä vaiheessa, kun lapsi on jo sylissä. Rohkeasti tuo raukka odotti kylpytakissa, kunnes olohuoneeseen oli pedattu sairaspeti, jossa jatkaa yötä isän kanssa. Tätä kasatessa löytyi puutteita sängyn ensimmäisestä tarkastuksesta. Vielä meni tyynyä ja tyynyliinaa pyykkiin. Taas paloi vettä ja saippuaa. Löytyipä vielä kaapista näiden kiireettömimpien toimenpiteiden jälkeen pieni pullo käsidesiäkin. Yö sai kuin saikin pienen säväyksen viinan tuoksua. 

Lopulta kaikki oli valmista ja pieni potilas päästiin siirtämään uuteen sänkyyn. Tässä kohtaa kaikki petti. Pikku potilasta halatessa ja syliin ottaessa isän ymmärrys näytti puutteensa. Huonosti puhdistettu pieni tukka iski oksennuksen tuoksuisen, kostean, massansa suoraan syliin nostajan kasvoille. Ei tällä miehen tukalla koskaan muista, miten vaikeaa isompien tukkien peseminen voi olla. Muistin olla koskematta käsillä kasvoja, muistin avata ovia kyynärpäällä, pestä saippualla, käyttää tiettyjä pyyhkeitä, pyyhkiä pintoja ja melkein kaiken. Ja lopuksi onnistuin saamaan kaiken kasvoilla. Oppia ikä kaikki. Näin sudenhetki iskee. Onneksi nämä oksennukset taisivat johtua lähinnä edellisen illan synttäriherkuista. Ensimmäisten jälkeen ei tullut toista erää ja seuraavana aamuna kotiin jäänyt lapsi oli vähintäänkin energinen. Selvittiin oksennusyön kauhuista ja tarttumisen peloista vähällä.

Seuraavana aamuna sulauduin hyvin ystävänpäiväbileistä väsyneiden luokkalaisten joukkoon.