155# Liian vanha tähän?

Tänä syksynä ylitin ikävuosissa merkkipaalun. Pääsin yli ikäluokkani miesten keskimääräisen eliniänodotteen puolenvälin. Tilastollisesti alamäki on alkanut. Toinen jalka alkaa haalautua hitaasti kohti hautaa? 

Hieman olisin taipuvainen ajattelemaan, että kuulun siihen ryhmään joka elintavoillaan voi jonkin verran keskiarvoa päästä huijaamaan. Tai siis lisävuosia keräilemään. Ravinto, liikunta, älyllinen stimulaatio ja liikojen päihteiden välttely ovat niitä asioita, joita yleensä nostetaan esiin elinvuosien ja myös ikääntyvän elämänlaadun lisäämisessä. Näihin opintoihin liittyvät asiat eivät ainakaan ole vähentäneet mahdollisuuksia ja motivaatiota kohtuullisen terveelliseen elämiseen. Välittömiä hyötyjä lienee aika vähän. Kun on aika vaikea verrata itseään siihen vaihtoehtoon, joka eläisi aivan toisella tavalla. Aivan kammottavan kaukana eivät ole ne ajat, jolloin vaivannäön hedelmät näkyvät. Ehkä niitä voi jo nyt vähän aavistaa.

Näitä juttuja tutkittiin ensimmäisen vuoden opinnoissa. Vasemmalla miehet ja oikealla naiset. https://findikaattori.fi/fi/table/46

Tänä syksynä meillä alkoivat MiePä opinnot. Mielenterveys-, päihde- ja kriisityön kurssi. Suhtaudun kurssiin vähän kaksijakoisesti. Toisaalta on ihan mielekästä huomata, että monet asiat ovat tuttuja. Samalla turhauttaa saada nimiä ja malleja asioille, joita on joutunut itsekseen aiemmin huomaamaan ja päättelemään. Vastakohtana somaattiselle hoitotyölle MiePässä mietitään ja keskustellaan aika paljon. Ensimmäisellä tunnilla kerättiin suurelta pöydältä päivän tuntoja kuvaava valokuva. Siitä piti sitten pienryhmässä vähän keskustella. Valitsin linja-auton käytävältä otetun kuvan. Siinä mentiin eteenpäin. Sellainen olo tästä elämästä nyt on. 

Takana alkavat olla ne vuodet, jolloin elämä tuntui sakkaavan kiireen, valvomisen ja jatkuvan hoivaamisen edessä. Sen jälkeen on otettu suuria askeleita. Ensimmäinen vaikuttava havainto oli huomata jo vähän aikaa sitten kuuden vuoden yhtämittaisen vaippa-ajan yhtäkkiä päättyneen. Senkin jälkeen on otettu askeleita. Lapset pukevat, käyvät vessassa, syövät, tekevät välipalaa ja peseytyvät ihan itsekseen. Ruokaa ja leluja leviää paljon vähemmän ympäri taloa. Vanhimmat voivat mennä ja myös tulla tarvittaessa itsekseen ja melkein aina muistavat sammuttaa valotkin lähtiessään. Vaikka kasvavien pienten avartuva maailma ja kasvavat kyvyt tuovat uusia haasteita ja aikataulua, vapauttaa se myös paljon aikuisten aikaa. Eikä pidä väheksyä kokonaisina nukuttujen öiden merkitystä. On tilaa ja voimaa liikkua, levätä ja vähän harrastaakin. Se auttaa jaksamaan ja jatkamaan eteenpäin menevää liikettä. 

Jo Opintojen alkaessa mietin hieman, josko olen liian vanha tähän. Osa luokkalaisista aloitti ensimmäisen syksyn vielä viimeisillä teinivuosillaan. Ehkä pelkäsin tiettyä ulkopuolisuutta, koulun ja läksynteon rytmiin pääsemistä itsenäisesti järjestettyihin aikatauluihin tottumisen jälkeen. Ajatus vuorotyöstä harjoitteluyksiköissä pelotti myös. Ylipäätään haaste valtavasta määrästä täysin uudesta maailmasta opeteltavia asioita. Sillä vanha koirahan tunnetusti on vaikeuksissa uusien temppujen kanssa.

Turhaan! Ehkä en ole tempautunut koko sielullani mukaan kaikkiin luokan rientoihin mutta en ole myöskään kokenut ulkopuolisuutta enempää kuin olen halunnutkaan. Olen sopeutuvainen, toverillinen ja auttavainen. Sillä tavalla tulee myös pidetyksi. Ketään ei haittaa, vaikka vanhus ensimmäisenä syksynä naurahtaen torjui ne muutamat bilekutsut vetoamalla lapsiperheen vastuisiin. Ehkä siinäkin ennakko-oletus vähän vaikutti ikäarvioon. Vähän olen kokenut iän tuomaa itsetietoista huvittuneisuutta kuunnellessani monia juttuja ja hihityksiä. Mutta sehän kuuluu parikymppisten elämään. Se heille sallittakoon. Luulen, että ikä ja kokemus on tuonut koulurytmiin ja tehtävien tekoon tiettyä rentoutta ja tehokkuutta. Vuorotyö on ollut helppoa. Vaikka koko perheen kannalta se tietenkin on tuonut haasteita, eivät yövuoroistakaan ole muodostunut ylipääsemätöntä vaikeutta. Parikymppisten luokkalaisten pilkkiviä kasvoja katsellessani olen osaston yössä miettinyt, että tähänkin elämä on saanut opettaa. Tuskin moni nuoremmista ja lapsettomista opiskelijoista on tottunut siihen ajatukseen, että valvoa voi muutenkin kuin viihdekäyttäytymisen ohella. Keskikokoisen perheen isälle ihan tuttua valvoa silloinkin kun ei huvita ja vielä suorittaa jotakin samaan aikaan. Harjoitteluyksiköissä iästä on myös suurta hyötyä. Kukaan ei viitsi simputtaa varhaiskeski-ikäistä. Tietenkin asiallisen kohtelun saamisen mahdollisuutta lisää myös aiemmin opitun työelämän taidot ja asenteet. Silloin kitkaa ja tyytymättömyyttä jää paljon syntymättä. Valitettavasti myös pelkkä sukupuoli taitaa vaikuttaa asiaan. Ehkä kuitenkin väitän, että iän kertyessä on ollut paljon mahdollisuuksia kerätä taitoja joita työpaikoilla arvostetaan. 

Ikä on hassu juttu. Mieli ei ymmärrä, missä kohtaa ruumis menee. Helposti sitä ajattelee itsensä edelleen lukiolaiseksi tai korkeintaan yliopistoa aloittelevaksi. Sitten kun näkee vanhoista valokuvista kavereita, alkaa naurattaa miten he ovat vanhentuneet. Itsehän tietenkään en. Samaa kertovat eri tilanteissa tavatut seniorit. Mieli ei usko, että ikää tulee. Kuitenkin tänä syksynä iski ensimmäistä kertaa ajatus, että olen ihan liian vanha tähän. Se tosin ei tullut koulussa. Se tuli nuorempien, taitavampien ja isompien kanssa vääntäessä. Järki yrittää sanoa että syy oli taidossa ja koossa. Pelko sanoo, että se oli iässä. Siitä ehkä lisää myöhemmin… 

6.1.20 vs. 23.9.21. Kyllähän mies näyttää eriltä kun valoa vaihtaa, heittää lasit pois ja peittää löysimmät kohdat nykyisen muodin mukaisilla välineillä. 21 kuukauden aikana ei ikää ole tullut ihan kauheasti lisää. Eteenpäin mennään.

143# Kuka tämän opettaisi

Harjoitteluissa huomaa välillä oman avuttomuutensa. Sen takia harjoittelussa tietenkin ollaan, ettei taitoja muuten kerry. Monet asiat on koululla mainittu ja muutamia jopa päästy vähän harjoittelemaan. Yleensä harjoituksia on kustakin asiasta päästy tekemään tasan kerran ja yleensä nukella. Toki jotkin asiat kertautuvat muiden ohella myös koululla. Kuitenkin harjoittelupaikoissa on usein sellainen tunne, ettei oikein osaa. Välillä niinkin, ettei asiaan olla muistettu edes koulussa kiinnittää huomiota. Niissä taitoa yritetään kerryttää kokemuksen kautta. Listasin tähän muutaman tässä harjoittelussa vastaan tulleen ongelman, jossa taito ei ole oikein riittänyt.

Jos sairaanhoitajaopiskelija tuntee olonsa vähän epävarmaksi, niin kuinka mahtaa olla housuopiskelijan suhteen.

Hiipiminen

Osastolla täytyy hiipiä ainakin kahdesta eri syystä. Välillä päivisin, jos kipeä tai sekava potilas on lopultakin nukahtanut ja hänen ruokansa päätetään hakea talteen odottamaan myöhempää hetkeä. Jos asiasta ei ole ehditty sopia ruuan jakajien kanssa, ovat he vieneet ruuan nukkuvan potilaan viereen. Työnjakohan on se, että toiset vievät ruuan huoneeseen mutta hoitajat auttavat tarvittaessa ruokailussa. Varsinkin jos tietää potilaan kivun, tai useammin sekavuuden vuoksi, valvoneen yöllä on ruuan varovainen hakeminen tärkeää. Täytyyhän välillä levätä.

                      Öisin tehdään kahden tunnin välein kierto huoneissa. Joskus sitä kutsutaan henkikierroksi. Silloin selvitellään hereillä olevien vointia ja usein kierron jälkeen käydäänkin lääkehuoneen kautta. Nukkuvien kohdalla todetaan, että he nukkuvat. Mutta se ei olekaan aina niin helppoa. Joskus huoneen ovella reipas kuorsaus kertoo asian laidan selvästi. Voi käydä niinkin, että useamman hengen huoneessa selvästi eri äänin suoritetaan yhteiskuorsausta. Silloin asia on selvä. Kuitenkin joskus syvässä unessa olevat, peittoihin kietoutuneet ja ehkä joskus varsinkin iäkkäämmät potilaat voivat olla vaikeasti nukkuviksi todettavia. ääntä ei välttämättä kuulu ja rintakehän liikettä ei hämärässä huoneessa helposti huomaa. Joskus näitä potilaita saa tuijottaa pitkänkin aikaa melko läheltä. Koska muuten ei ole lupa kirjata heidän nukkuneen. Voi sitä hetkeä, kun potilas herää. Häthähdys on silloin molemmin puolinen.

Pussien tyhjennys

Kirurgisella osastolla parannellaan usein haavoja. Joskus näihin haavoihin asennetaan poistoletkuja eli niin sanottuja dreenejä. Niiden tarkoitus on ohjata haavasta ulos verta tai märkää. Näin haava-alue ei turpoa ja vältytään paljolta kivulta. Myös paraneminen pääsee paremmin vauhtiin. Letkun kautta imu voi tapahtua painovoimaisesti tai mekaanisella imulaitteella, ikään kuin haitarilla, jota välillä käydään puristamassa vireeseen. Kaikki haavasta tuleva menee letkua pitkin pussiin. Tämä pussi tyhjennetään tarpeen mukaan ja sinne tuleva dreenivuoto merkitään tietenkin ylös. Pusseissa vain ei ole hanaa. Ne leikataan auki ja huuhteluhuoneessa valutetaan mittausastiaan. Saksilla leikatessa pusseihin vain on kokemattoman vaikea saada siistiä kaatoaukkoa. Paljon käytetyt ja tylsät sakset eivät mitenkään auta asiaa. Välillä mittavirheen ja siivousurakan riski on aloittelijalla huomattava.

Puristusvoiman arviointi

Kirurgisilla potilailla on joskus ongelmia virtsaamisen kanssa. Anestesia-aineet kun puuduttavat myös sitä osastoa. Virtsauksen onnistuminen on myös yksi kotiutumisen kriteeri, koska se kertoo elimistön päässeen normaalin toiminnan tilaan. Siksi sitä seurataan ja kysellään. Aina ei sitten tipu. Silloin toimitusta on autettava mekaanisesti. Hoitajapari saapuu katetroimaan. Toimitus itsessään on yksinkertainen. Kuitenkin toiminta-alue aiheuttaa tottumattomille potilaille, ja miksei hoitajillekin, ylimääräistä jännitystä. Sairaalaolosuhteissa on liikkeellä aina monenlaisia taudinaiheuttajia. Siksi osastolla toimenpide tehdään erityisen tarkasti ja monia steriilejä välineitä käyttäen. Jottei virtsaputkeen ja myös rakkoon pääsisi taudinaiheuttajia, pestään alue hyvin. Katetroiva hoitaja myös ottaa hyvän otteen. Sellaisen, jota ei tarvitse korjailla kesken kaiken. Naisilta tuolla samalla otteella levitetään häpyhuulia ja miehiltä vedetään esinahka ylös. Erityisesti miehiä katetroidessa huomaan välillä miettiväni, puristanko liiankin kovaa. Ehkä puristusvoima korreloi käänteisesti katetrointikertojen kanssa. Hieman hankala otetta on löysätäkään, koska silloin pelkään potilaan arvaavan ajatelleeni juuri sitä asiaa. Täytyy koittaa pienesti päästää voimaa pois ja jatkossa ottaa aina vain löysemmin rantein.

Innostuksen peittely

Hoitotyössä näkee kaikenlaista. Kirurgisella osastolla ehkä erityisesti kaikkea fyysisesti erikoista. Haavat ja leikkausjäljet voivat olla hyvinkin monituisia. Ja tietenkin oppimassa olevan opiskelijan näkökulmasta mitä erikoisempi, sitä mielenkiintoisempi. Potilaalle tilanne on erityinen ja ainutlaatuinen. Opiskelija saattaa välillä unohtaa olevansa ihmisen kanssa tekemisissä ja nähdä vain uuden asian opittavaksi. Usein tietenkin asia menee vielä niin, että mitä harvinaisempi ja kamalampi, sitä suurempi riski opiskelijalla innostua. 

Aakkoset

Taas se huomattiin. Aakkosten täsmällisestä osaamisesta olisi hyötyä. Lääkehuoneessa sadat valmisteet ovat nätisti aakkosjärjestyksessä. tai ainakin niiden pitäisi olla. Se, että omasta tajunnastani puuttuu lähes täysin pari kirjainta, ei tee asioista aina kovin nopeaa. Onneksi ole oppinut hahmottamaan niiden sijainnin, jos jaan aakkoset kolmeen eri osaan. Kertausyritykset eivät ole onnistuneet. Ehkä kuopuksen kanssa onnistun.

140# Yövuorolaisen kauhun hetket

Tähän harjoitteluun kahmin melko paljon yövuoroja. Tykkään niistä. Yötöissä on tunnelmaa. Yöt voivat olla myös hyvin rauhallisia ja työporukan kesken on mukava jutustella väsyneitä tarinoita pimentyvin aivoin. Rutiinin omainen yö pitää sisällään kahden tunnin välein tehtävät kierrot, niiden väleihin mahtuvat kipupotilaiden lääkitsemiset ja mahdolliset kylmähoitoon kuuluvat pussienvaihdot. Lisäksi yön aikana yleensä valmistellaan ja tiputetaan jonkin verran antibiootteja. Kirurgian osastolla voi yön aikana tapahtua paljonkin.  Osaston ennätys on kuulema kahdeksan saapuvaa päivystyspotilasta yön aikana. Siinä pitää jo kiirettä. Juuri tämä monipuolisuus on osa niiden viehätystä. Opiskelijan näkökulmasta niiden hyviin puoliin kuuluu runsas tuntien kertymä (tällä osastolla yövuoro kestää 11 tuntia). Oikean työläisen näkökulmasta ylityöstä maksettu ylimääräinen korvaus on myös ihan kohtuullinen.

Olen oppinut, että yövuoroon kannattaa laittaa lämpimämmät kengät tai ainakin sukat. Lisäksi eväitä on hyvä olla vähän enemmän niin kylmä ei pääse hiipimään. Tässä harjoittelussa otin käyttöön myös kuminauhan. Sillä on hyvä torjua lamaannusta aamu neljän aikoihin. Vanhana palokuntalaisena en mene yövuoroon ilman kunnollista lamppua.

Yötöiden hyviin puoliin kuuluu myös se päivällä nukkumisen mystinen tunnelma. Parin yön putkessa saa luvan kanssa irrota hetkeksi muun perheen arjesta ja keskittyä lähinnä lepäämään. Aamulla, iltapäivällä ja illalla ennen seuraavaa lähtöä ehtii hieman tarttua kodin asioihin tai jututtaa muita päivän tapahtumista. Muuten aika meneekin jossakin kammiossa unen merkeissä. Vaikka en paljoa ole näitä vuoroja vielä ehtinyt harrastaa, on koko perheeseen laskeutunut tietoisuus tuosta poikkeuksellisesta ajasta, jonka aikana ei ole hyvä pitää ylimääräistä meteliä. Tai niinhän sitä toivoisi.

Ensimmäinen yövuoro oli saateltu päätökseen vanhoin askelmerkein. Juuri tuota ensimmäistä yötä pidän kaikkein vaikeimpana. En ainakaan vielä ole oppinut taitoa, jolla nukkua jonkinlaisia päiväunia ennen tuota yötä. Hyvin minimaalisten torkkujen jälkeen lähdin käytännössä samoin silmin liikkeelle. Pyöräily, iltakahvi osastolla ja liikkeellä oleminen kyllä pitävät virkeänä. Kuitenkin aamulla voi tuntea valvoneensa sen vuorokauden. Ohjaajan armollisuudesta pääsin lähtemään paria hetkeä aikaisemmin aamuvuoron saapuessa jo paikalle. Valoisaa aamua ihmetellen palasin kotiin nauttien jo mielessäni etukäteen tulevista unista. 

Pääsin vielä ilahduttamaan muita ja kävin aikaisin palanneen viemässä nuorimman päiväkotiin. Sitten puuhailin keskimmäiselle hieman aamupalaa ja taisin torkahtaa salaa pari kertaa ruokapöydän ääressä. En kuitenkaan hennonnut jättää tätä yksin suoriutumaan aamun askareista. Lopulta hieman ennen yhdeksää vedin pimennysverhon alas ja katosin kuolleen kaltaisena unien maailmaan. Takana 26 tuntia valveilla. Seuraavassa hetkessä havahdun. Ovella jyskytetään. Kelloa vilkaisten huomaan aikaa unen maailmassa kuluneen vain reippaan vartin verran. Kömpiessäni kohti ovea, käyn lävitse eri vaihtoehtoja oven takaa löytyjästä. En keksinyt millään, miksi keskimmäinen olisi palannut takaisin. Enkä ymmärtänyt miksi kukaan kaveri etsisi lapsia kotoa siihen aikaan. Mutta sieltähän löytyi esikoinen. Päätä särki. Kaivoin esiin oikean kokoisen särkylääkkeen ja mutisin jotain, jonka saattoi tulkita kielloksi mennä nyt päänsärkyisenä millekään laitteelle. Sitten katosin unimaailmaan. Hyllyn reunalta ehdin napata korvatulpat nyt muuttuneen tilanteen vuoksi. Käteen ne kuitenkin jäivät. Uni korjasi nopeammin. 

Seuraavassa hetkessä oven raosta kuului varovainen ääni. Valitti nälkäänsä. Pudotin korvatulpat nyrkistä ja vilkaisin kellon olevan koulun lounasajan. Yhtämittaista unta oli ehtinyt kertyä noin 90 minuutin ajan. Luultavasti aika harmaana vaelsin keittiöön. Vanhastaan tiesin pian lähestyvän sen rajan, jonka yli on ollut lähes mahdoton nukkua. Askelissa alkoi painaa jo ajatus seuraavasta yöstä. Hieman ajatuksen synkkyyttä lievitti havainto paistinpannusta hellan vieressä. Vieressä oli auki revitty paketti nuudeleita. Yritys oli kilpistynyt kuukausi sitten vaihdettuun lieteen. Induktion salat eivät olleet vielä ihan selvillä pikkukokille. 

Aika harvasanaisesti kyselin mieltymykset, valmistin ne ja kutsuin pöytään. Ehkä siinä joku sanakin vaihdettiin. Koin pakonomaista tarvetta kehua hiljaa olemisesta. Siitä omassa lapsuuden kodissa aina joskus kiiteltiin yötöiden aikaan. Pian raahauduin jo takaisin. En vaivautunut edes poimimaan korvatulppia. Jonnekin ne olivat pudonneet. 

Sitten tulikin yllätys. Jostakin unen verhon lomitse havahduin välillä kuulemaan ääniä, jotka kertoivat keskimmäisen palanneen koulusta. Kuitenkaan tuo verho ei raottunut heräämiseksi asti. Kuitenkin sekin riitti synnyttämään uneen hyvää mieltä. Tajunta kertoi, että nyt uni riittikin yli puolenpäivän. Se kun on ollut ennen jonkinlainen raja. Hitaasti uni alkoi oheta, muuttua heräilyksi ja äänet kertoivat lasten olevan olohuoneessa lempipuuhissaan. Väliovet olivat selvästi kiinni. Kello kertoi, ettei varmuuden vuoksi laitettuun herätykseen ollut juuri aikaa. Iltapäivä oli pitkällä ja oli pian aika hakea nuorimmainen päiväkodista. Unitunteja oli kertynyt kaikkiaan hätäisen yön verran. Nuorimman hakemisen jälkeen jäi vielä aikaa siistiä hieman paikkoja ja laittaa ruoka tulille. Lasten äänet paljastivatkin pian äidin ilmestyneen pihaan. Opettaja oli kuulemma soittanutkin koulusta ennen esikoisen pois päästämistä. Oli vahvistanut puhelimessa lapsen kertomuksen: isä on kotona nukkumassa. Niin, oli vielä hetken. Mutta ehti sinäkin iltana ottaa vielä tunnin unet. Vielä kun vaimo kärsivällisesti ymmärtää väsyneempääkin miestä, on kuvio mahdollinen.

117# Vinkit yövuoroon

”Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa.” Kattolampun heijastu kahvikupissa luo uskoa tulevaan aamunkoittoon. Aamuyön tunteina se tuntuu joskus olevan kovin kaukana.

Sisätautien harjoittelun alkaessa pelkäsin eniten edessä väistämättä olevia yövuoroja. Mukavuuden haluisimmat opiskelijat olivat hakeutuneet poliklinikoille leppoisien päivävuorojen perässä. Toki niissä paikoissa on muutakin puoleensavetävää. Kuitenkin suurin osa paikoista tuo mukanaan vuorotyön ohjaajan vuorojen mukaan. Siis todennäköisesti myös yötyön. 

Yötyö on välttämätön suuressa osaa hoitoalan työyksiköistä. Ihmisiä kun ei voi jättää hoitamatta tai edes valvomatta. Toisissa paikoissa yöllä voi olla hyvinkin kiire, toisissa kyse on enemmän erilaisiin tarpeisiin vastaamisista. Monet työntekijät tuntuvat pitävän yövuoroista. Toki kuultuihin mielipiteisiin vaikuttaa valikoituminen. Yövuorojen inhoajat etsiytyvät varmasti hiljalleen sinne missä niitä ei ole, ainakaan niin paljoa. Vastentahtoisempaakin valvojaa tietenkin palkitsee huomattava yötyöstä maksettava palkan lisä. Yövuoroissa on kertoman mukaan oma erityinen tunnelmansa ja niitä seuraa normaalin kierron mukaisesti useampi vapaapäivä. 

Yövuoron tunnelmaan on helppo uskoa. Aistin sitä kulkiessani autioituneita sairaalan käytäviä pitkin pukuhuoneille ja osastolle. Osa valoista oli jo sammuneessa tilassa ja liiketunnistimen avulla ne syttyivät tervehtimään kulkijaa aina muutaman askeleen päässä. Päivällä paikan päällä hyörivä väenpaljous: siistijät, logistiikkaväki, erilaiset kiinteistönhoitajat, potilaat, omaiset ja monilukuinen henkilökunta matkalla kuka minnekin oli poissa. Suurilla käytävillä ei näkynyt ketään. Tunnelmaa oli. Mutta oli myös pelkoa.

Ohjaajan työvuorolistan tarkastaminen kuuluu harjoitteluiden ensimmäisiin tehtäviin. Viiden viikon jaksossa yövuoroja sattui itselleni heti ensimmäiselle viikonlopulle. Kaksi peräkkäistä. Tavallaan odotinkin niitä. Varsinkin harjoittelun alkuosassa ne ovat hyvä mahdollisuus jutella ohjaajan kanssa ja kysellä muutenkin osaston elämästä. Tämän osaston hienouksiin kuului kahden työntekijän yövuoro. Kaksinkertainen määrä juttukaveria. 

Kuitenkin perushoidon harjoittelun jäljiltä pelkäsin yövuoroa. Kokemus sieltä oli kammottava. Taistelu unta vastaan oli kova kokemus. Aika oli madellut ja kansliassa istuskelun vain jatkuessa jutun aiheetkin alkoivat aamuyön pitkien tuntien madellessa käydä vähiin. Aamuvuoron tullessa paikalle olin ihan pökkyrässä. Kai on ihan hyvä, jos palveluasumisen paikassa on yöllä rauhallista mutta valvojan kannalta se oli kamalaa.

Mutta toista se oli nyt. Onneksi. Yö alkoi hyvin tutuilla toimilla. Kävimme kolmestaan kiertämässä kaikki potilashuoneet. Osassa nukuttiin ja osassa vielä valvottiin. Toivoteltiin hyvää yötä, kerrottiin yövuoron tulleen ja kyseltiin samalla, onko kaikki hyvin. Vaivihkaa kerättiin myös edellisen päivän nestelista ja vaihdettiin se uuteen. Osalla potilaista, kun nautittujen nesteiden määrää seurataan tarkkaan. Ensikierron jälkeen nuo määrät sitten kirjattiin koneelle. 

Kiertäminen on yön vakio-ohjelmaa. Kahden tunnin välein huoneissa käydään. Paitsi siellä mihin omainen ehkä on jäänyt yöksi. Sinne palvelualtis opiskelija rahtasi peiton ja tyynyn. Auttoipa vielä sängyn petaamisessakin. Niihin huoneisiin mennään yön aikana vain selkeästä tarpeesta. Jossakin vaiheessa yötä käydään vuodepotilaita kääntämässä. Samalla kuivitetaan eli vaihdetaan tarvittaessa vaippa. Tyynykin käännetään ja lopuksi peitellään lämpimästi. Juuri ennen aamun koittoa sairaanhoitaja (ja tietenkin myös opiskelija) hiipii lääkehuoneeseen ja valmistelee antibiootit niitä tarvitseville. Niiden tarve vaihtelee jatkuvasti. Ensimmäisinä öinä suonensisäistä antibioottia sai niin moni potilas, että nämä toimenpiteet ehtivät iskostua hyvin mieleen. Sen jälkeen tietenkin antibiootit käydään laittamassa tippumaan ja toivotaan, että kaikkien potilaiden kanyylit ovat yhä auki. Aamuyön aikataulu muuttuu ihmeellisesti, jos niitä joudutaan huonosuonisilta potilailta kovin usein uusimaan. Yön aikana saattaa olla tippumassa myös muita nesteitä. Tyhjiä pusseja käydään ottamassa pois ja jos nesteytystavoitteet eivät ole vielä täyttyneet, laitetaan lisää tippumaan. Tämä voidaan ennakoida jo vuoron alussa.

Tietenkin yö voi olla täynnä kaikkea muutakin. Kellot voivat soida kipujen, vessakäyntiin kaivattavan avun tai ihan vain osastolla olemisen synnyttämän ahdistuksen tähden. Joku kaipaa unilääkettä ja toisella tulee rintakipuja. Välillä työnnetään huoneeseen EKG-laitetta ja soitetaan päivystävälle lääkärille. Joku potilas on sekava ja jos joku on jouduttu rajoittamaan vuoteeseen lääkärin luvalla, käydään tätä katsomassa 15 minuutin välein. Jos joku tiedetään huonossa kunnossa tai saattohoidossa olevaksi (nämä eivät aina ole sama asia), käydään tämän luona mahdollisimman usein. Limaisia ja rohisevia imetään vapaammin hengittäviksi joka käynnillä ja lähtöä lähestyvien luona koitetaan viipyä, silitellä ja ehkä hyräillä tai jopa laulaa – jollakin tavalla kertoa, ettei ole jätetty yksin. Ennen puoltayötä keitetään kahvit ja aamuyön puolella yritetään käydä syömässä. Kylmä ja kevyt ruoka on yötyöläisen ystävä. Paitsi että se ei tuo mukanaan väsymystä, se on helppo jättää odottamaan, jos joutuu välissä saattamaan kuolemaa toteamaan tullutta lääkäriä. Yöt ovat pitkiä (vuoro on kymmenen tuntia) ja ihminen toimii ihmeellisellä tavalla, joten verrattain usein kuolemat tapahtuvat yövuoron aikana. Se on ihan hyvä aika. Silloin on yleensä rauhallista. Käytäviltä ei juuri kuulu hälyä tai meteliä. Laitettu vainaja saa odottaa aamua ja kuljetusta rauhassa.

Ensimmäisten yövuorojen jälkeen iloitsin. Oikeastaan jo ensimmäisen. Aamu tuli nopeasti. Yöt eivät olleet kiireisiä mutta kuitenkin opiskelijan näkökulmasta antoisia. Ei tarvinnut istuskella tyhjänpanttina ja taistella nukahtamista vastaan. Uudessa listassa odottivat kaksi uutta yövuoroa. Harjoittelun 175 tunnista 40 menee yövuoroissa. Enempää tuskin kannattaisi tehdä ja toisilla osastoilla tuskin tätäkään määrää. Yleensä vaatimuksena on yhden yövuoron tekeminen. Kuitenkin siitä seuraa vaikeus omien ja ohjaajan vuorojen erkautuessa. Itsestäni oli hyvä seurata ohjaajaa öihin. Odotusten mukaisesti siinä oli aikaa tutustua. Myös aina vuorossa oleva toinen työntekijä tuntui yön jälkeen jotenkin läheisemmältä myös päivisin. 

Vinkkini yövuoroon:

– Aikaisin nukkumaan edellisinä yönä. 

– Ei kahvia eikä piristeitä yövuoroa edeltävänä iltapäivänä.

– Ennen päivällistä kaikki valmiiksi ja sen jälkeen nukkumaan. 

– Herätys ikään kuin aamuvuoroon lähtiessä. Aamutoimet ja tukeva aamupala valmistaa myös yövuoroon. Hampaiden pesemistä ei kannata unohtaa. Raikkaus kiittää aamuyön tunteina.

– Alkuyöstä piristeitä samalla tavalla kuin normaalisti aamuisin ja aamupäivisin.

– Kevyt ruoka.

– Tarpeeksi ruokaa, ettei tule kylmä yön aikana. Vuoro on tavallista pitempi ja mahdollisesti myös aktiivisempi.

– Paksummat sukat tai aluspaita hoitopaidan alla auttaa aamuyön kylmyyttä vastaan.

– Puhu, naura ja liiku. Silloin ei tylsimpinäkään öinä ala väsyttää.

– Älä säikähdä kulman takaa satunnaisesti ilmestyvää vartijaa.

 – Aamulla normaalit iltatoimet ja nukkumaan. Itse en pysty nukkumaan iltapäivään, joten nukun toisen kerran ennen iltaa.

– Perheellisillä vaatii kaikilta tiettyä venymistä. Kannattaa keskustella, mitä kukin ehkä jaksaa tai odottaa.

– Viimeisen yövuoron jälkeisenä päivänä venytään nukkumalla vähemmän ja käännetään rytmi seuraavan vapaapäivän aikaisella aamuheräämisellä.

– Toivotaan, että joskus yövuoroista saisi sitä rahallista korvausta.

84# Ääniä, kummituksia ja promillen humala.

”– Shhh!” Viimeinen ääni ennen kuin tyhjyys valtasi kaiken. Voimakas suhahdus kertoi koko perheen sitoutumisesta tulevaan yövuoroon. Korvatulpat ja silmälaput takasivat sen, ettei oven takana olisi tarvinnut hyssytellä. Kuulema siellä ei kovin hiljaa osattu ollakaan. 

Harjoitteluun kuuluu eri työvuorojen kokeileminen. Omassa yksikössäni sairaanhoitaja tekee aamuvuoroa. Siksi olen tehnyt itsekin aamuvuoroa. Kuitenkin yksi yövuoro kuului koulun suosituksiin. Kokemukseksi kai sekin lasketaan. 

En ole koskaan ollut yötöissä. Lapsuuden kodissa yötyöt kuuluivat kyllä koko perheen arkeen. Me lapset opimme olemaan visusti hiljaa aina kun isä vetäytyi makuuhuoneeseen kuuden aikaan ottamaan unet ennen yövuoroon lähtöä. Samoin hyvin hiljaa osasimme olla niinä aamuina, kun sama ovi oli kiinni merkkinä taas yhden yön voittamisesta. Tätä kokemusta olen kiitellyt, kun olen osannut koko elämäni hiipiä, olla hiljaa ja ylipäätään kunnioittaa nukkuvien rauhaa. Olen myös oppinut olemaan ärtyisä, jos joku toinen metelöi tai sytyttelee turhaan valoja. 

Konseptin tunteminen ei kuitenkaan auttanut. Lapsuudesta tutun mallin mukaan menin kuuden jälkeen tankkaamaan unta. Äänet ja valot suljin pois. Mutta taisi mennä yliyrittämisen puolelle. Jossakin unen rajalla käväisin mutta en pystynyt sanomaan nukkuneeni. Kellon käydessä kahdeksaa oli aika nousta ylös ja todeta epäonnistuminen. Kun aamuvuoroon tottunut rytmi oli herättänyt yrityksistä huolimatta aamulle hieman ennen seitsemää, oli edessä reipas vuorokausi samoilla silmillä. Eväät reppuun, hampaiden pesu ja pyörällä halki hiljenevän kaupungin. 

Harjoittelu-yksikössä yövuoro alkaa kello 21.00. Iltavuorolaiset ovat laittaneet asukkaat nukkumaan ja antavat suullisen raportin päivän tapahtumista ja asukkaiden kuulumisesta. Saapumisen yhteydessä huomasin, että käytävien valot ja melkein kaikkien huoneiden valot olivat sammutetut. Pyykkikoneen kaukaista ääntä lukuun ottamatta talo oli hiljainen. Mutta ei pitkään.

Opiskelija on yövuoroissa harvinainen seuralainen. Yövuoro tehdään osastolla yleensä yksin. Hätätilanteessa on mahdollista saada toinen käsipari paikalle naapuriosastolta. Kuitenkin omalta osastolta poistumiselle tarvitaan erityisen painava syy. Yöt ovat siis yksinäisiä isossa talossa. Yksinäiseen yövuoroon liittyy muutamia muitakin erityispiirteitä. Mahdollisten lääkevarkaiden ja muiden hiippareiden varalta yövuorolainen pitää mukanaan vartijahälytintä. Lisäksi yövuorolaisen puhelimeen alkaa yhdistyä tietystä kellonlyömästä asukkaiden hälytysnappien lisäksi käytävien liiketunnistimien ja niiden aktivoimien kameroiden tapahtumat. Valitettavasti yhteydet käyvät välillä hitaalla ja mahdollista käytävään eksynyttä asukasta hakeva hoitaja löytääkin enää tyhjän käytävän. Uskon, että tämä tyhjien käytävien tutkiminen nostaa välillä jonkun sykettä, jos mielikuvitus sen sallii. 

Yövuorolaisen työ on periaatteessa helppo. Yön aikana tehdään tietynlaisia tuki- ja valmistelutöitä. Yövuorolainen käy läpi osaston jääkaapit ja tekee tarviketilauksia keittiöön. Samalla hän tekee aiemmin tulleista aineksista voileipiä tulevan päivän tarpeisiin. Aina joskus yövuorossa pestään pesulaan menemätöntä pyykkiä. Siksi tätäkin opiskelijaa tervehti pimeillä käytävillä pyykkikoneen hurina. 

Tietenkään yövuoro ei ole pelkkää istumista. Hoitaja on paikalle ennen kaikkea asukkaita varten. Yön aikana voi tulla huolia, joita pieniäkin ihmisiä öisin hoitaneet huomaavat. Yhdelle ei tule uni ja haluaisi vähän aikaa istuskella hoitajan kanssa. Joku on vähän nälissään tai janoissaan. Joku on lähtenyt vessaan mutta ei olekaan ihan selvinnyt siitä. Joskus joku näkee pahaa unta. Joskus yövuorot voivat olla hyvinkin vauhdikkaita. Erityisesti jos talossa jyllää jokin vatsataudin kaltainen. Vakiintunut käytäntö kuulemma on, että opiskelijan ollessa mukana yö on hyvin hiljainen.

Joka öisiin tehtäviin kuuluu paljon vuoteessa oleville asukkaille tehtävät asentohoidot. Niin mekin kiersimme yön aikana muutaman kerran tekemässä pieniä painon siirtoja unisille asukkaille. Myös muiden asukkaiden luona käytiin. Yöhoitajan tulee kiertää jokaisen asukkaan luona noin kahden tunnin välein. Vaikka asukkailla on turvarannekkeita ja hälytysnappeja, voi näillä kierroilla löytyä joku pulaan joutunut. Samalla tämä yön aikana toistuva kierto on tietynlainen henkikierto. Eli tarkistetaan, onko asukas yhä hengissä. Tämä kannattaa kuulemma tehdä ainakin kerran yössä ihan tosissaan. Tämä vaatii tietenkin välillä ihan vuoteen viereen hiipimistä. Välillä kohoilevat peitot voi havaita jo ovelta tai jopa oven ikkunasta, jos vuode on aseteltu tässä mielessä sopivaan paikkaan.

Myös tämän kiertämisen yhteydessä voi jonkun syke nousta. Itsellenikin kävi niin. Ei jäänyt yhteen kertaan ne tilanteet, kun pimeällä käytävällä kulkiessani pimeässä ikkunassa olikin kasvot. Ehkä olet joskus pannut merkille saman, jonka huomasin aikoinani yli yhdeksänkymmentävuotiasta mummuani kahvipöydän yli tarkkaillessani: iäkkäillä kasvonpiirteet ovat joskus hieman pelottavat. Iho kun usein muuttuu uurteiseksi, korvat ja nenä saattavat kasvaa, kulmakarvoista ja tukasta katoaa väri. Ja jos tällainen harmaahapsi on lähtenyt liikkeelle tyynyn painamalla tukalla. Ja jos vielä tutun hoitajan nähdessään hymyilee iloisesti, voi hyvästä tarkoituksesta huolimatta vaikutus olla ainakin hetkeksi veret seisauttava. Kuulemma siihenkin tottuu. Tai ainakin siihen, ketkä saattavat öisillä kävelyillään olla tervehtimässä yöhoitajaa. Ja koska liiketunnistimista välillä välittyy viesti hieman hitaasti hoitajalle asti, saattaa samanlainen kohtaaminen onnistua myös käytävällä nurkan, jos toisenkin takana. 

Sanotaan, että vuorokauden valvominen vastaa jo reilusti rattijuopumusrajan ylittävää humalaa. Yön aikana ei tuntunut väsyneeltä. Kaksin on mukavampi valvoakin. Niissä hetkissä, kun hiipivä turtumus ei innostanut enää juttelemaan, lueskelin monia kanslian kansioita. Tyhjin käsin istuessa uni olisi hiipinyt salaa ja nopeasti. Liiketunnistimien hälytys tuntui oikein piristävältä vaihtelulta. 

Viimeisen kahden tunnin aikana aloimme kirjata yön tapahtumia. Asukkaista suurin osa sai merkinnän, joka kertoi koko yön ajan suoritetusta nukkumisesta. Muiden kohdalle lisättiin mahdolliset toimenpiteet. Lopuksi kirjoitettiin kanslian tauluun tiedoksi se, mitä seuraavan päivän on yön tietojen perusteella tiedettävä. Yövuorolaiset täyttävät myös tiedoksi kiertävistä listoista esimerkiksi asukkaiden suihkuvuorot. 

Kun tämäkin oli tehty, iski väsy. Viimeinen tunti oli hidas ja vaikea. Onneksi osa asukkaista alkoi jo heräillä ja innostua hälyttelemään ihan tylsyyttään. Mutta ei pienistä juotavan tarjoamisista ja nukkumisen jatkamisen kehotuksista paljoa virtaa saanut. Aamuvuoron vastaavat tulivat 06.45. Vakituinen hoitaja antoi suullisen raportin ja itse säestin välillä siitä, missä olin käynyt yksin jonkun luona. Koko raportoinnin ajan huomasin valuvani tuolissa kohti lattiaa. Kiusallisen liukas, ajattelin ensin. Mutta taisi alkaa unen puute viedä kykyä istua. Raportin saatuaan aamun hoitajat vielä kyselivät jotain. Omat vastaukseni meinasivat kompastua liikojen sanojen mennessä toistensa tiellä. 

Kotona suljin taas kaikki aistit pois käytöstä. Nukuin onnellisena kolme tuntia aamupäivällä. Iltapäivällä otin vielä parin tunnin lisäunet. Samoilla silmillä meneminen teki rasituksesta luultavasti kovemman. Mutta ei aina kuulemma tottuneellakaan uni tule ennen ensimmäistä yötä. Seuraavana iltana vilkaisin kelloa ja tiesin edellisen yön seuralaiseni olevan aloittamassa kolmatta peräkkäistä yötään osastolla. Itse ponnistelin vaivoin hetken television edessä ja menin ottamaan kymmenen tunnin unet. Taisi tulla vuoden ennätys. En ihmettele ollenkaan, että yötyöstä maksetaan ylimääräistä. 

Yövuoro. Ihan mukava kokeilla. Paha tehdä työkseen. Nousi isäni pisteet samalla entisestään.

Poikkeava vuoro vaatii poikkeukselliset varusteet. Toista tarvittiin kahden palan verran. Toista ei ollenkaan.

81# Pääsin töistä. Virkistävää vaihtelua.

Käytin auton katsastuksessa. Tai oikeastaan käytin kaksi kertaa, kun ensimmäisellä kerralla löytyi vikaa. Yritin olla viisas ja hoitaa asian ennen harjoittelun alkua. Sitten uusinnan kanssa jouduinkin itselleni uudenlaisen ongelman eteen: miten hoitaa auto oikeaan paikkaan oikeaan aikaan?

Olen tottunut siihen, että työaikaa voi käyttää vapaasti. Jos auto pitää käyttää katsastuksessa, lapset neuvolassa tai ruumis lenkillä, sen voi tehdä melkein milloin vain. Kunhan päivän, viikon, kuukauden, vuoden ja elämän aikana kaikki työt tulevat tehdyksi. Tuollainen oman työajan hallinta antaa paljon vapauksia. Se tekee usein elämästä helppoa. Ei ainakaan tarvitse miettiä katsastuksen aukioloaikoja.

Nyt harjoittelun alettua piti miettiä. Jos työhön pitää olla valmiina tuntia ennen ovien aukeamista toisaalla, on keksittävä jotain muuta. Yksinkertaistahan se oli. Kävin viemässä auton edellisenä päivänä harjoittelun jälkeen. Se on ilmeisesti se väli, jossa monet muutkin ihmiset yrittävät hoitaa asioitaan. Miten tekevät ne, joiden työpäivä on pari tuntia myöhemmässä ikkunassa?

Avaimia ottaessaan paikan tutuksi tullut mies alkoi pohtia työn kestoa. Sama paikka teki vaadittavat huollot. Lupaili laittaa tekstiviestiä ja muuta mukavaa. Sanoin kuitenkin, ettei se ole tarpeen. Paljastamatta ihan kaikkea kevään sisällöistä kerroin pääseväni töistä kolmelta ja tulevana sitten hakemaan puhtaat paperit saanutta autoa. Ja näinhän sitten seuraavana päivänä tapahtui.

Nuo kaksi sanaa jäivät pyörimään mieleeni. Päästä töistä. Voiko niin tosiaan olla? Huomasin päässeeni töistä viimeksi ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisissä kesätöissä. Silloin tiettyyn aikaan trukki laitettiin lataukseen, käveltiin tuotantohallin läpi leimaamaan ja kadottiin pukuhuoneeseen. Siitä alkaa olla sen verran aikaa, että tasakymmeniin pyöristettynä se alkaisi jo kahdella. Sen jälkeen en ole enää päässyt töistä.

Olen alkanut käyttää pastorin työn aikahaasteita kuvatessani termiä 24/7. Silloin ei päästä töistä. Työn tekeminen voidaan tietenkin lopettaa. Ainakin aktiivinen tekeminen. Aina välillä joku osa töistä tulee valmiiksi ja projekti vaihtuu toiseen. Aina joskus jonkun ihmisen kohdalla kaikki työ tulee valmiiksi. Silloin vielä omaisten kanssa jatketaan matkaa. Kun itse lopettaa työn tekemisen, kukaan toinen ei jatka samaa työtä. Silloin on hyödyllistä jatkaa ja venyttää. Edes vähän. 

Jotkut ovat käsittäneet tuon 24/7 päivystysvelvollisuuden taakaksi. On sekin siinä mukana. Mutta ei se oikeastaan ole raskasta. Vuosien kuluessa ja voimien hiipuessa olen lakannut pitämästä työpuhelinta öisin päällä. Tavallaan se on kurjaa. Kuitenkin todellinen tarve vuosien varrella on ollut minimaalista verrattuna ei kiireellisiin, satunnaisiin tai ihan kiusaksi tehtyihin yhteydenottoihin. Henkinen rasite on ollut hyötyjä suurempi. Toki tilanteessa, jossa tarve on ollut ennakoitavissa, olen luvannut päivystää laajemmin.

Jatkuvaan työhön kuuluu se, että puhelin voi soida melkein milloin vain. Kaikki tietävät, että silloin isä lähtee. Ainakin työhuoneeseen tai muualla ollessa syrjemmälle. Viisautta on ollut oppia laittamaan tuo puhelin pois elämän tärkeiden hetkien ajaksi. Silloin sitä pitää vain osuvissa hetkissä vilkaista. Samoin ovikello voi soida. Vuosien varrella hyvin monenlaisina aikoina. Joskus takana odottaa ystävällinen tervehdys. Joskus tunteja vievä hätä. Tällainen tietty ennakoimattomuus ottaa osansa. Kenties eniten perheeltä. Välillä joustoja on haastava saada takaisin, koska aina on vähimmäismäärä työtä ja välillä sekin on tarpeeksi. Aina kun on ollut mahdollista, on pitänyt yrittää laiskotella. Olen hyvä laiskottelemaan.

Todellinen haaste on kuitenkin pään sisäinen. Kun töistä ei pääse, ne jatkuvat melkein aina päässä. Eikä kyse ole vain turhasta murehtimisesta ja märehtimisestä. Joskus saattaa siihenkin syyllistyä. Mutta kun työ on paljolti ajatustyötä, sitä voi jatkaa melkein milloin vain. Sitä voi saada eteenpäin melkein milloin vain. Välillä jonkun ehkä luovuudeksi kutsuma osa-alue melkein vaatii sitä. On kätevää, kun osaa töistä voi tehdä melkein missä ja milloin vain. Vai onko? Joskus on. Usein ei. Ei ainakaan levon kannalta. 

Lisäksi hengellisessä työssä asiat ovat aina läheisiä ja henkilökohtaisia. Työhön liittyvät asiat putkahtavat päähän uutisissa, somessa tai ihan hartautta harjoittaessa. Ihmiset ovat läheisiä ja merkityksellisiä. Surun kanssa kulkeminen tuntuu itsessäkin. Turhautumisen näkeminen turhauttaa omassakin rinnassa. Kadonneita lampaita surraan ja itketään. Samalla kun pitäisi olla äärimmäisen herkkä ihmisten kanssa, pitäisi osata olla tietyllä tavalla kova itsensä tähden.

Kaikki se mikä tekee 24/7 työstä raskasta, tekee siitä myös rakasta. En usko, että missään saa niin syvää kiitosta ja kiitollisuuttaa osakseen. Tuskin missään saa olla niin rauhassa kuin hyvin tehdyn työ äärellä seurakunnassa. Ei ole toista paikkaa missä voi niin turvallisesti epäonnistua, kuin tuo työ jossa kyse ei ole omasta maineesta. Kun pääsee ihmisten kanssa raottamaan iankaikkisuuden portteja, löytää suuren riemun. Kuitenkin me luterilaiset tunnustamme, etteikö se voisi samalla ottaa koville.

Pääsen töistä. Muutaman viikon ajan 15.00 ti 14.45 jos olen mennyt aamulla vuoronvaihtoa seuraamaan. Ilta- ja yövuorokin pitää kokea. Jos jonain päivänä on yllättäen tullut ylimääräistä, on seuraavana päivänä käsketty lähteä aikaisemmin. Ei ole tullut uniin. Ei noussut murheina mieleen. Joku toinen on tullut jatkamaan siitä, mihin yksi vuoro lopetti. Toki oikeat työntekijät joutuvat katselemaan kauemmaksi ja pitemmän ajan haasteita kulkee mukana. Opiskelija kuitenkin katsoo päivän kerrallaan. Haasteet ovat pienet. Kiitokset niihin nähden ihan riittävät. Saattaisi tähänkin ajallaan kyllästyä. Nyt kuitenkin mieli lepää.

”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” (Psalmi 90)

61# Murse in action – osa 3

Sudenhetki. Öisin kolmen ja viiden välillä koittaa vuorokauden mystinen aika. Vanhastaan ajateltiin vartioiden silloin torkahtavan helpoiten nuotion tai vaikkapa lammaslauman äärelle. Tässä kohtaa susi sitten pääsi tavallista useammin hyökkäämään ja tekemään tuhojaan. Sudenhetkellä jouduttiin samasta syystä pelkäämään vihollisen tai ryöväreiden hyökkäyksiä. Kesäisin tähän aikaan on myös yön kylmin hetki ennen uuden aamun koittoa.

Tähän aikaan unen vaiheissa kulkee tietty sykli. Siksi huolien ahdistama huomaa usein heräävänsä sudenhetkellä. Samoin väitetään kuoleman koittavan usein tämän aikaikkunan sisällä. Joskus on ajateltu, että tässä kohtaa ihminen alkaa valmistautua uuteen päivään ja se joka ei jaksa, päättää päivänsä tähän alkuun. Moni tähän aikaan heräävä saattaa kokea kylmyyttä koska elintoiminnot ovat hidastuneet syvän unen aikana. Tämä lienee lähempänä todellista syytä monissa kuolemantapauksissa. 

Sudenhetken aikana herääminen on melko pökkeröistä. Näin oli taas pari yötä sitten. Olin juuri saanut unissani seikkailtua edellisen päivän elokuvan inspiroimat taistelukohtaukset ja seikkailtua Afrikan lämmössä leijonia pelottelemassa. Viimeinen uni kuitenkin keskeytyi tuttuihin yökkäyksiin. Unen rajalta ihmettelin, miksi joku yökkii. Muistin unen kalvon läpi, ettei kukaan lapsi ole ollut nuhassa tai yskässä. Joskus kun kovan yskän lomassa saattavat yökätä vähän limaa liikkeelle.

Mutta ei ollut limaa. Ei vaatinut yskää eikä nuhaa. Joku oksentaa! Silmät aukenivat ja melkein kasvoissani kiinni oli pieni suu pukkaamassa tavaraa ulos. Myöhemmin selvisi, että oli pissakäynnin jälkeen tullut valittelemaan mahaansa ja päässyt aikuisten sängyn keskipaikalle. Pukkasin itseäni ylös. Rekisteröin kehoituksen viedä lapsi pois ennen kuin seuraava lasti tulee. Arvoin hetken tilannetta. Unen rajalla mietin, joko tämä erä oli loppu. Mielessä vilahti vaihtoehtoina sängyn viereinen matto lojuvine leluineen ja sänky, jossa on vauvavuosien jäljiltä vielä koko sängyn peittävä patjan suojus. Ennen kuin ajatus ehti muotoutua, uusi lasti tulikin jo. Sen jälkeen päätin ehtiä kylpyhuoneeseen.

Tässä kohtaa suden hetki kohtasi toisen voiman. Aseptisen omatunnon. Tästä taidosta on meille puhuttu kerta toisensa jälkeen. Se tarkoittaa paitsi tajua omista käsistä, myös rehellisyyttä niiden suhteen. Sairaalan olosuhteissa kädet ovat aina mahdollinen infektion levittäjä. Nyt Korona viruksesta uutisoidessa on taas muistutettu kansaa käsien pesemisen tärkeydestä. Tuleville sairaanhoitajille tätä jopa koulutetaan. Jos olet ollut hoidettavana, olet saattanut huomata sairaanhoitajien lyhyet hihat. Pitkät hihat ovat lääkäreiden ylellisyyttä, eikä niitä infektioiden näkökulmasta hyvällä tulekaan katsoa. Siksi jokainen lääkärikin kyllä riisuu takkinsa ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Pitkät hihat kun olisivat helposti kontaktissa potilaaseen ja sitten seuraavaan.

Sairaanhoitajan tulee valvoa itse käsiään. Harvoin kukaan toinen sitä tekee. Sairaanhoitajan pitää osata avata ja ottaa käyttöön välineitä pitäen ne puhtaina. Tässä kysytään tarkkuutta ja rohkeutta. Rohkeudesta en tiedä, mutta tässä asiassa olen huomannut olevani tarkka. 

Ja niin suden hetki kohtasi aseptisen omatunnon. Kun pienen vatsan pöpöt olivat päässeet öiseen lamppujen valoon, oli mieli täynnä varoituksia mihin koskea ja mihin ei, mihin koskettuaan koski seuraavaksi ja niin edelleen. Lyhyessä ajassa sotkua oli siivottu. Pieni potilas oli pesty, vaatteet poistettu, lattia kuurattu ja sänky käyty läpi. Aikaa ei mennyt paljoa mutta vettä ja saippuaa kyllä. Seuraavan viikon pakollisia läsnäoloja miettiessäni, kaipasin kovasti hansikkaita hoitotyön luokkien alkoholipulloja. Tosin paljon on myöhäistä siinä vaiheessa, kun lapsi on jo sylissä. Rohkeasti tuo raukka odotti kylpytakissa, kunnes olohuoneeseen oli pedattu sairaspeti, jossa jatkaa yötä isän kanssa. Tätä kasatessa löytyi puutteita sängyn ensimmäisestä tarkastuksesta. Vielä meni tyynyä ja tyynyliinaa pyykkiin. Taas paloi vettä ja saippuaa. Löytyipä vielä kaapista näiden kiireettömimpien toimenpiteiden jälkeen pieni pullo käsidesiäkin. Yö sai kuin saikin pienen säväyksen viinan tuoksua. 

Lopulta kaikki oli valmista ja pieni potilas päästiin siirtämään uuteen sänkyyn. Tässä kohtaa kaikki petti. Pikku potilasta halatessa ja syliin ottaessa isän ymmärrys näytti puutteensa. Huonosti puhdistettu pieni tukka iski oksennuksen tuoksuisen, kostean, massansa suoraan syliin nostajan kasvoille. Ei tällä miehen tukalla koskaan muista, miten vaikeaa isompien tukkien peseminen voi olla. Muistin olla koskematta käsillä kasvoja, muistin avata ovia kyynärpäällä, pestä saippualla, käyttää tiettyjä pyyhkeitä, pyyhkiä pintoja ja melkein kaiken. Ja lopuksi onnistuin saamaan kaiken kasvoilla. Oppia ikä kaikki. Näin sudenhetki iskee. Onneksi nämä oksennukset taisivat johtua lähinnä edellisen illan synttäriherkuista. Ensimmäisten jälkeen ei tullut toista erää ja seuraavana aamuna kotiin jäänyt lapsi oli vähintäänkin energinen. Selvittiin oksennusyön kauhuista ja tarttumisen peloista vähällä.

Seuraavana aamuna sulauduin hyvin ystävänpäiväbileistä väsyneiden luokkalaisten joukkoon.