54# Vaatteet tekevät hoitajan?

Kevätkausi on täynnä taitopajatunteja. Melkein viikoittain käsitellään teoriatunneilla jotain hoitotyön taitoa, saadaan kirjasta läksyä ja sitten jossakin vaiheessa kokoonnutaan hoitotyön luokkaan tekemään käsillä käteviä juttuja. Nämä taitopajatunnit tuovat viikkoihin mukavasti ilmaa. Kun luokka on jaettu neljään pienryhmään näitä varten, on vain joka neljäs tunti itseä koskevaa opetusta. Kun taitopajatunnit ovat vielä yleensä koko aamu- tai iltapäivän mittaisia, kertyy vapaata mukavasti. Välillä on kokonaisia vapaapäiviä. Hankalimmillaan pari tällaista taitopajaa seuraa toisiaan iltapäivällä muun opetuksen jälkeen. Silloin on huono arpa olla siinä viimeisessä ryhmässä. Ihan siedettävää jos asuu lähellä tai keksii muuta tekemistä odotusaikana. Koululla ajan saa kyllä kulumaan mutta eväiden riittävyys on pitkinä päivinä haaste. 

Taitopajatunnit ovat tuoneet mukanaan vaatetuksen haasteet. Syksystä alkaen osa on metsästänyt valmistuvan kurssin hoitotyön vaatteita. Osa on käyttänyt facebookin kirppariryhmää. Osa on tilannut vaatteita netistä tai marssinut työasuja myyvään liikkeeseen. Hoitovaatteita kyllä on saatavilla. Uutena ne vain maksavat valitettavan paljon. Housut + paita saattavat kustantaa lähemmäs sata euroa. Onnekas tai sinnikäs voi löytyy reilusti halvemmankin setin. Joka tapauksessa tämä on osa opiskelun harmillisia piilokuluja. Kovin mukavalta tuntuisi saada vaatteet koulun puolesta.

Ensimmäisten taitopajojen myötä on liikkunut kysymyksiä vaatteiden tarpeellisuudesta. Ketään ei ole käännytetty vielä ovelta. Lääkkeiden jakoa ja vaikkapa potilaan liikuttelua tehtiin melkein arkiasussa. Liikuttelua varten oli vihjattu joustavien housujen tarpeesta. Itselläni oli silloin verkkarit vuosimallia 2002. Vaatimukset vaateiden suhteen kuulemma vaihtelevat tunnin aiheen ja opettajan mukaan. Neuloja sisältävissä pajoissa suurimmalla osalla on ollut päällä hoitotyön paita. Housuissa vaihtuvuutta on ollut enemmän. Injektiopajaan valmistautuessa hihittelin luokkakavereiden sanoittamalla vaatimukselle rennoista vaatteista ja ehjistä alkkareista. Varmaan paikatutkin käyvät.

Hoitotyön vaatteet ovat käytössä siisteyssyistä. Missä neula, siellä veri. Siisteys toimii myös toisinpäin. En usko kenenkään pesevän käsiä arkisesti yhtä huolellisesti, kuin tuntia aloittavien hoitajaopiskelijoiden. Tuntuu hyvältä huomata, että jollakin tavalla vakavasti ainakin nämä vuoden aloittaneet neulapajat on otettu. 

Vaatteet eivät ole vain siisteyttä. Eivät vain välttämättömyys. Ne kertovat tilanteesta ja sen luonteesta. Meillä lapset tietävät isän farkuista, että nyt mennään johonkin tai joku tulee meille. Muuten isä viihtyy paikatuissa lökähousuissa. Jos isä laittaa tukan, on jotain erityisen tärkeää tapahtumassa. Fiksuja tyyppejä.

Joskus viljelijämies puheli suntiontoimessaan pastorin työhaalareista. Auttoi riisumaan jumalanpalvelusvaatteita päältäni ja laittoi niitä kaappiin. Sanoi, että ovat vähän kauniimmat haalarit kuin hänellä mutta eivätkös kuitenkin työvaatteet. Viisas viljelijä. Seurakuntatyössä ei olisi pakko pitää erillisiä työvaatteita. Kaikissa tunnustuskunnissa ei pidetäkään. Solmio tai pelkkä kauluspaita saattaa riittää. Vanhassa kirkollisuudessa jumalanpalvelusvaatteet periytyvät kuitenkin antiikin maailman vaatetuksesta. Ulkoisesti kutakuinkin samalla tavalla pukeutunut mies olisi saattanut palvella rikkaan miehen juhlissa. Siis puhtaan valkoiset vaatteet, talon isännän värejä kantava päällysvaate ja kenties olalla tai käsivarrella liina maljan tai pöydän pyyhkimistä varten. Vaatteet, joita ei virkatehtävissä saa itse valita. Niihin pukeudutaan koska huolimatta siitä, pitääkö niistä vai ei. Kesähelteillä tekisi mieli sanoa, että ei kiitos. Niihin pukeudutaan muiden vuoksi.

Pukeutuminen tuo kuitenkin turvaa myös vaatteen kantajalle. Se suuntaa ajatukset edessä olevaan toimeen ja tehtävään. Piikkarit sidotaan päättäväisesti ennen juoksua, hansikasta vedetään paremmin käteen, varusteita korjaillaan ja mitä kukin tekee. Pukeutuminen voi olla rituaali, siirtyminen ja valmistautuminen. Vaatteet ankkuroivat irti pelon ja epävarmuuden vaikutuksesta. Vaatteet ikään kuin pitävät paikoillaan, vaikka mieli saattaisi haluta pois. Kirkon kauniissa jumalanpalvelusvaatteissa tältä harvoin tuntuu. Ehkä aavistuksen verran joskus hautajaisissa. Silloinkin nuo virkavaatteet muodostavat panssarin ja tuen, joka tylpistää surusta terän ja tasoittaa tunnekuohut alleen. Nuo vuosituhantiset palvelijan vaatteet kertovat, että nyt ei ole aika itselle ja omille tuntemuksille – nyt on aika muille. Ne eivät sulje mutta sulattavat.

Samankaltaista olen kokenut paljon enemmän seurakuntatyöläisen arkipuvun kanssa. Suomessahan se on tumma puku papinpaidalla. Asun juuret ovat myös antiikin maailmassa. Silloin musta kaapu on kertonut yksinkertaisuudesta, epäitsekkyydestä ja rikkauksien kieltämisestä. Eri vaiheiden kautta läntisessä maailmassa tuo kaapu on muotoutunut hyvin lähelle tylsän virkamiehen vaatteita. Monille myös melko tuttu juhlavaate tuo musta puku. Perusasetelma on kuitenkin tuo vanha. Se ei koreile väreillä tai erottuvilla tyyleillä. Itse olen kokenut suurta iloa tuosta vaatekaapin sisällöstä. kaksi mustaa pukua ja kymmenkunta hitaasti harmaantuvaa paitaa. Ne ovat nyt vähemmällä käytöllä työhuoneen kaapissa. Sieltä on ollut helppo ottaa. Ei ole pitänyt valita vaatteita mielialan mukaan. Ei ole tarvinnut miettiä onko joku tilaisuus tai joku ihminen tärkeämpi kuin toinen. Aina samat vaatteet, aina sama työ. Sitä vaatteet kertovat tekijälleen ja sille, joka katsoo niitä ulkopuolelta.

Työvaatteet kertovat: Minä olen tässä. En siksi että olisin ystäväsi tai koska tahtoisin nyt jakaa kanssasi tämän hetken. Minä pelkään ja joskus inhoankin. Vihaan paljoa siitä mitä on tapahtunut tai on tapahtumassa. Tämä synnyttää minussa halun paeta, juosta pois ja jättää sinut yksin pimeyteesi. Mutta minä olen tässä. Lupaan olla pelkäämättä, vihaamatta tai lähtemättä. Sillä nämä vaatteet sitovat minut sinuun. Näiden haalareiden virka on sinua varten. Siksi minä olen uskollisempi kuin ystävät, kärsivällisempi kuin kaverit, minä olen rohkeampi kuin ehkä haluaisinkaan olla. Minulla on sankarin vaatteet ja siksi olen minä nyt sinulle sankari. Ilman näitä minä olisin vain Klark Kent. Mutta älä pelkää, tässä on superman.

Työvaatteiden alle voidaan paeta kyllä väärälläkin tavalla. Voidaan hakea roolia, joka on itselle vieras ja oman persoonan vastainen. Oikein ymmärrettynä vaatteet kuitenkin yhdistyvät persoonaan ja tukevat sitä mikä ihmisessä voisi olla parasta. Tätäkin taitopajoissa harjoitellaan. Millainen hoitaja minä voisin olla pitäessäni näitä vaatteita?