Avainsana: terveys

Julkaistu

165# Täytyykö sairaanhoitajan olla hyvässä kunnossa?

Eilen maanantaina heräilin kipeänä. Edellisenä päivänä olin päässyt tauon jälkeen tekemään työpäivää tuuraajana. Moni paikka oli vähän kipeä ja vuoteeseen teki mieli jäädä asumaan. Jos ei olisi ollut ketään laitettavana kouluun, olisin kääntänyt kylkeä ja jäänyt keräämään voimia. Onneksi oli alkamassa vapaapäivä eikä kovin paljoa ollut tarkoitus saadakaan aikaiseksi. Koko päivä menikin enemmän tai vähemmän johonkin tarttumista yrittäessä. 

Edellisenä päivänä olin tullut kotiin puoli kahdeksan aikaan illalla. Jo matkalla tiesin edessä olevan gramman verran Paracetamolia ja pimeään huoneeseen vetäytyminen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun olisin jollakin tavalla auttanut illan hommia vauhtiin. Takana oli vähän yli 200 kilometriä, viitisen tuntia seisovilla jaloilla olemista, kymmenkunta eri mittaista keskustelua, yksi väliin jäänyt päivällinen, melkoinen aika raskaissa työvaatteissa, parikymmentä polvistumista ja kuppi kahvia aivan liian myöhään illan hämärtyessä. Olin vanhoissa töissä ja pitkästä aikaa tein maakuntapäivää, johon kuuluu tätä ajoa ja kaksi jumalanpalvelusta päivän aikana. Omassa roolissani se on melkoista keskittymistä. Varsinkin kun näin harrastuspohjalta ei joka ajatusta enää ehdi hahmottaa paperille. Pallea oli aamulla herätessä hellänä kaikesta laulamisesta ja selkä muistutti uuden auton tai paremman penkin haaveilun tarpeellisuudesta. Siinä toipuessani mietin, etten koskaan ole tähän mennessä ole ollut hoitotyön jäljiltä yhtä väsyksissä. Se oli hämmentävää.

Kuitenkin väitän hoitotyön olevan rankempaa. Sairaanhoitajallekin. Hoitotyössä viikon aikana kertyvä fyysinen rasitus on ilman muuta keskimäärin kovempaa kuin pastorin keskimääräisen siistissä sisätyössä. Hoitajillakin työn fyysisyys tietenkin vaihtelee. Poliklinikoilla tehdään siistiä päivätyötä ja potilaat hoitavat useimmiten itsensä liikuttamisen. Osastoilla ja vaikkapa palvelutaloissa työtä tehdään vuoroissa, joka itsessään on fyysisesti kuormittavaa. Monessa paikkaa tulee esiin myös hoitotyön roolijako. Vaikkapa perushoidon harjoittelussa palvelutalossa tein lähinnä vain aamuvuoroa arkena. Se oli yksikössä tavallinen sairaanhoitajan työvuoro. Verrattain leppoinen kolmivuoroon verrattuna. Kuitenkin suurimman osan ajasta sairaanhoitaja kuului niin sanotusti vahvuuteen ja suoritti muiden hoitajien kanssa samoja tehtäviä. Eli sai päivän aikana osansa perushoidon fyysisyydestä. Kotihoidossa tilanne taas oli hyvin toisenlainen. Siellä sairaanhoitajat keskittyivät lääkehoitoon ja haavanhoitoihin. Koko jaksolla en kertaakaan auttanut ketään vuoteesta tai tehnyt pesuja sänkyyn. Sairaanhoitajan työ oli fyysisesti aivan toista kuin lähihoitajien, jotka ravasivat päivän aikana kiireellä juuri tätä perushoitoa tekemään. 

Monissa yksiköissä sairaanhoitajat ja lähihoitajat tekevät fyysisiä töitä ainakin osittain yhdessä. Usein on niin, että osastolla, käytävällä tai modulissa on sekä lähihoitaja että sairaanhoitaja. Silloin lähihoitaja hoitaa suurimman osan perushoidosta mutta sairaanhoitaja kuitenkin osallistuu siihen tarpeen mukaan. Usein potilasta joudutaan hoitamaan kahden autettavana. Toki sairaanhoitaja voi olla työvuorossa sellaisessakin tehtävässä, jossa näihin toimiin ei juuri ehditä kuten kiertämässä tai lääkevuorossa. Kuitenkin tehtävät kiertävät ja joskus sairaanhoitaja saattaa olla laitettuna lähihoitajan vuoroon.

Jollekin kuvasin joskus, että sairaanhoitajan työ on salakavalasti rankkaa. Yksittäinen suoritus harvoin lähentelee kestokyvyn rajoja (vaikka niitäkin poikkeuksia välillä on tullut). Mutta päivän aikana rasitus voi olla kovaa. Nostoja, siirtoja tai kääntämisiä päivään mahtuu kaikissa niissä yksiköissä, joissa potilas viettää aikaa vähän enemmän. Jalkojen päällä pitää olla paljon ja askelia kertyy yksikön sisällä ja erityisesti jos arkeen kuuluu potilaiden siirtämistä tai kuvauksissa käyttämistä niin askeleitakin tulee. Joissakin yksiköissä käytetään enemmän ja raskaampia suojavarusteita. Tartuntavaarapotilaiden kanssa suojavaatteita on paljon ja leikkaussalissa leikkausvaatteiden lisäksi pahimmillaan mukana on lyijyliivi ja kaulus. Ensihoidossa sää ei aina suosi. Missään ergonomia ei aina toteudu, vaikka siihen kovasti pyritään.

Tuolla ylhäällä se kohtuullinen peruskunto häämöttää. Kai.

Olen koittanut vastata tähän fyysisemmän työn haasteeseen. Annettu haaste on tullut ihan hyvään kohtaan koska näillä kilometreillä on kaksi vaihtoehtoa: luovuttaa tai alkaa panostamaan. Olen yrittänyt valita sen vaihtoehdon, jossa vanhat vaatteet alkavat hitaasti kiristämään mutta eivät vatsasta. Se on ärsyttävää. Mielikuvituksessa kaikki asiat käyvät aina niin nopeasti. Mutta urheilullisemman elämäntavan esiin nostaminen vie aikaa ja vaatii melkein päivittäistä vaivannäköä. Ihan päivittäin en toki yritä urheilla. Mutta paljon täytyy osata itsensä kanssa olla, että lähtee liikkeelle myös silloin kun ei huvita tai keksii tavan jolla se alkaa huvittaa. Vaihtelu virkistää selvästi. Mutta liikunnan lisäksi on täytynyt alkaa tutkia ylipäätään aktiivisempaa elämäntapaa arkiliikkumisen, kehonhuollon, levon ja ravinnon suhteen. Joka päivä täytyy yrittää tehdä valintoja. ja vielä niinkin, ettei elämä maistu liian rankalta.

Toki joskus aiempina vuosina olen urheillut ja välillä kuntoillut kovastikin. Sitten jossakin vaiheessa kuntosalikortti on jäänyt laatikkoon pölyttymään ja lenkkarit unohtuneet. Useamman kesän olen ilolla nauttinut valon vaikutuksesta ja siitä, miten aamutunneilla tai illan valossa jaksaa ulkona tehdä ja hikoilla. Talvet ovat olleet vaikeita. Tämän talven pelastaja on ollut esikoisen uimaryhmä, jonka aikana olen koittanut kauhoa lukemat reiluun kilometriin. Ja on ollut mukava huomata nälän kasvavan tässäkin syödessä. Kun elimistö pääsee vauhtiin, alkaa se vaatia endorfiinejansa yhä uudestaan. Yleensä ulkoliikuntakausi on kestänyt niin kauan kuin tangoista ja renkaista pystyy pitämään kiinni ilman hanskoja tai loppunut viimeistään pakkasta hohtavien otteiden äärellä. Tänä talvena olen koittanut ajatella senkin olevan lopulta vain pukeutumiskysymys. Eikä yhtään haittaa se, että lapset tekevät välillä kotona urheiluläksyinä lihaskuntoa. Siinä pääsee vielä toistaiseksi isä pätemään. Mutta paljon on tehtävääkin. Kesällä laskeskelin, millaista vauhtia pitäisi läheisellä kuntoradalla juosta, että pääsisi nuoruuden cooper-tuloksiin. Jaksoin juosta sitä vauhtia 400 metriä. Ei taida 3000 mennä ihan heti rikki.

Viltti ja kunnon talvikinttaat tekevät tästä paljon mukavampaa.

Niin. Täytyykö olla kunnossa, jos on hoitotyössä? Olisi tylsää todeta vain, että kyllä se ainakin auttaa. Ehkä päätän ajatukseen, joka syntyi erään harjoittelun aikana, kun luin edellisen vuoron kirjauksia hiljaisen raportin aikana. Siellä kerrottiin erästä potilasta asetellun vuoteeseen kymmenen henkilön voimin. Kuntosaliharjoittelu ja päihteet voivat olla henkilökunnan kannalta hankala yhdistelmä. Sellaisessa tilanteessa ja erityisesti vähäväkisemmässä toivoo, että itse ja myös työkaveri on jonkinlaisessa kunnossa. Ainakin sitten lihavassa kunnossa koska rauhattoman potilaan kanssa ylipaino on kuitenkin ylivoimaa. Näillä ajatuksilla pian joulupöytään.

Tällaisia on onneksi alkanut ilmestyä useampaankin paikkaan. Ei haittaa koronasulut tai käyntimaksut.
Näitä ei ole vuosien aikana juuri tullut lisää. Paitsi kiloja noin 15. Joskus sitä oli kevyt. Kovin kevyt.
Julkaistu

107# On ollut kaikenlaista vaivaa

Aila-myrsky iski liikuntapaikalle.

Miten sinulle käy, jos joku toinen alkaa kertoman omista vaivoistaan? Tai entä jos syystä tai toisesta törmäät sairauden oirekuvauksiin netissä. Oletko löytänyt silloin itseltäsi sitä sun tätä vaivaa? Tämä on ollut itselleni arkea syyskuun aikana. 

Syksyn ensimmäiset viikot ovat olleet kiireisiä. Sisätautien, kirurgian ja Farmakologian kokeisiin valmistautuminen on tarkoittanut kurssien omien suositusten mukaan yli 120 tunnin verran itsenäistä työskentelyä. Se on ollut kolmeen viikkoon melkoinen suoritus. Viisaat ja ahkerat aloittivat kokeisiin valmistautumisen jo elokuun puolella. Me toiset koitimme olla sitäkin ahkerampia syyskuun puolella.

Kiireen lisäksi kokeisiin valmistautuminen on tuonut mukanaan monenlaista vaivaa. Näin erityisesti kirurgian ja sisätautien kurssilla. Tautiryhmät, vammat, oireet ja hoidot ovat pyörineet päässä tiiviisti. Olkapään vammoja opiskellessa oma jäykkänä ollut olkapää alkoi kihelmöimään ihan eri tavalla. Samoin on löytynyt tuntemuksia kehon sisä- ja ulkopuolelta aina sen mukaan, mitä oireita tietokoneen näytöllä on vilissyt. 

Ja jos oireita lukiessa on kihelmöinyt, on pään sisällä vilissyt. Kolme viikkoa ei ollut mitenkään liikaa opetella satakuntaa sairaus- tai vammaryhmää, satoja eri lääkeaineita sekä lääkehoidon yleistä teoriaa. Ihmettelimme luokan kesken hieman verkkokokeiden ajoitusta. Lääkehoidon suhteen se oli selvempää. Koko kurssi on kokeen myötä nyt suoritettu. Kaikkea ei ole opittu mutta opintojen jatkuessa moni asia noussee mieleen melkein tuttuna. Sisätautien ja kirurgian kurssit jatkuvat vielä. Kirurgiassa on käyty läpi hyvin käytännöllisiä asioita hoitajan roolista ja työnkuvasta leikkauspotilaan hoitoprosessiin liittyen. Kirurgista hoitoa vaativien sairauksien ja vammojen opiskelu toimii siinä kaiketi hyvänä pohjana. Sen sijaan sisätautien kurssilla on käyty läpi sisätauteja. Siis samoja sairauksia ja hoitoja, joita verkkokurssilla yritettiin kovasti päntätä päähän. Tietenkin kertaus on hyvä opettaja ja moni asia tulee tälläkin kurssilla vastaan nyt tuttuna. Mutta hieman ihmettelemme tätä järjestystä. Kolme laajaa koetta kolmessa viikossa oli tuhdisti. 

2/3. Niin menivät omat kokeeni. Sisätaudit odottavat sitten uusintaa joskus ensi vuonna. Pääsin kokeista lävitse ne, joihin ehdin lukea. Sisätauteja lähdin yrittämään jo melkein tuurin voimalla. Ja yhden päivän opiskeluilla. Perjantaina suoritettu edellinen koe ei antanut paljoa mahdollisuuksia lähestyä sunnuntai-iltana sulkeutuvaa verkkosuoritusta. Ahkerat aloittivat kesällä. Kuitenkin tietyssä mielessä tulos oli paras mahdollinen. Kun sisätaudit tulevat verkossa uusittavaksi, on koulussa pyörivän kurssin opetus edennyt pitkälle ja asiat ovat tulleet tutummiksi. Syksyn harjoittelu nostaa varmasti myös sekä tietoja ja opiskelumotivaatiota. Nyt vain aika ei riittänyt. On myös todettava, että nämä verkkokokeet eivät ole mitään helppoja. Vaikka koetyyppi on monivalintakysymyksiin vastaamista, ovat vaihtoehdot hyvin taitavasti ja sekaantumista aiheuttavasti rakennettuja. Usein kysymykset käskevät valitsemaan myös kaikki oikeat vaihtoehdot. Aiheet täytyy todella osata. Meistä tulee vuoden aikana taitavia!

Kokeisiin lukiessa siis kihelmöi oirekuvien äärellä. Tieto suhisi siirtyessään täyttämään pään sopukoita. Kokeista selviytyminen synnytti iloa ja sisätautien koe ehkä ei. Näitä opiskellessa syntyi myös muuta. Syntyi tietoisuus omasta hauraudesta. Kun pänttäsi kappale toisensa perään eri vaivojen esiintyvyyttä väestössä, ikäryhmissä ja sukupuolissa ei voinut olla miettimättä omia mahdollisuuksiaan välttää näitä. Näin varhaiskeski-iän kynnykselle olen saanut olla terve. Kuten todistettu, hyvin tavallinen ikäiseni. Kuitenkin jokaisena päivänä kortit niin sanotusti huononevat pakassa. Vaikka yrittää vältellä hyvin yleistä riskitekijöiden paria: alkoholia ja varsinkin tupakkaa, pelkkä ikä nostaa jatkuvasti sairauksien puhkeamisen mahdollisuutta ja myös vammojen todennäköisyyttä. Urheillessa on jo joutunut huomaamaan todeksi palautumisen haasteet. Tai ehkä treenaan nykyään kovempaa kuin ennen! 

Sairauksien äärellä jouduin väistämättä miettimään omaa sukuani ja sen muodostamaa rasitetta. Tilanne on kaksijakoinen. Perimän puolesta voinen odottaa pitkää ja tervettä ikääntymistä vähillä lääkkeillä tai jopa ilman. Todennäköisesti aika vain loppuu sitten nopeasti sydäntapahtumaan. Nykyään niitäkin ennakoidaan, löydetään ja hoidetaan erittäin onnistuneesti. Ennen ei. Pienellä syysreissullani autoilin (kirurgiaa kuunnellen) esi-isien mailla ja pysähdyin matkan varrella etsimään isovanhempien hautoja. Laskin kivistä vuodet yli kuudenkymmenen. Niitä ei ollut montaa. 

Olen jäänyt lähiaikoina kiinni elintarvikepakkausten tuoteselosteiden tuijottelusta. Ensi kertaa sitten esikoisen kiinteille opettelun olen alkanut tutkimaan leivistä ja vähän kaikesta suolan määrää. Ja muidenkin aineiden. Lautasta ja vatsaa täyttäessä viisaus on yhä motivoinut yritystä elää hyvin. Samaan aikaan lenkit ovat pidentyneet, ruumiin yritys kasvanut ja huoltokin saanut tilaa. Terveys ei ole itsestäänselvyys. Se on ihmeellinen lahja, jota ei ole hyvä tuhlata. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa, vaikka se kerran pettäisikin. Estää sitä täällä ajassa ei voi. Mutta viivyttää kuitenkin.

Julkaistu

102# Leposylki, viskeraalirasva ja muu kesäkunto

– Tämä on nyt sitä tieteen tekemistä parhaimmillaan, ajattelin ja siirsin muovipalasen toiseen poskeen ja sylkäisin taas mittakuppiin. Oli meneillään stimuloidun sylkinäytteen ottaminen.

Viikkoa ennen toisen opiskeluvuoden alkamista lähdin toteamaan loppukesän kuntoa oikein kunnolla. Edellisenä iltana kello kymmenen oli alkanut paasto. Kello herätti maanantaihin puoli seitsemältä ja auton suunnaksi otettiin Oulu. Vatsa oli tyhjä verikokeita varten mutta laukku sitäkin täydempi eväistä. Kuka nyt yliopiston tarjoiluihin luottaisi. Oli alkanut matka terveystutkimuksien lähipäivään.

Kuulun elinikäiseen kohorttitutkimushankkeeseen. Muutaman vuoden välein saan vastattavakseni kyselyitä, joissa selvitetään ruokalautasen sisältöä, liikuntatottumuksia tai vaikkapa pään sisäisiä tunnelmia. Joskus saan istua tiukasti tietokoneella tekemässä myös muistitestejä tai vastaavia. Vajaan kymmenen vuoden välein tulee kutsu terveystarkastukseen OYSsiin. Tutkimuksessa olen pieni osa suurta massaa. Kaikesta tutkitusta monet tarvitsevat sitten keräävät aineistoja erilaisiin tutkimuksiin. Tutkittavan kiitokseksi jää hyvä käsitys omasta terveydentilasta. 

Verenpaine, pituus, paino, vyötärö-lantiomitta, kehonkoostumus, verisuonten kimmoisuus, Ekg, lepoaineenvaihduntamittaus, kymmenisen putkea verinäytteitä. Näillä hoitoalan opiskelijalle tutuilla asioilla aamu alkoi. Verinäytteille päästessä takana oli jo lähes 14 tuntia paastoa. Olo alkoi olla jo hyvinkin epämukava enkä ollenkaan kadehtinut Ekg antureita kiinnittelevää hoitajaa, kun kylmä hiki nousi pintaan nälän noustessa niskaa pitkin päänsäryksi. Toivottavasti ei tullut pahoja virhetuloksia. Oloa ei täysin helpottanut uloshengitysilmaa analysoiva maski. Huonon olon huojuessa verikokeet ottanut hoitaja osoittautui varsinaiseksi taituriksi. Tuskin ehdin huomata tuikkaamisiaan. Verikokeiden tulokset seuraavat myöhemmin postissa. Muista kokeista annettiin välitön palaute suullisesti ja kirjallisesti. 

Tämän salarasvan arvosta olin ihan tyytyväinen.

Oloa helpottavan aamupalan jälkeen vuorossa olivat allergiatestit, kyynelnestetesti, käsien puristusvoima, istumapituus, askellutesti, hampaiden tarkistus, kasvojen 3D-skannaus, leposylkinäyte, jo edellä mainittu stimuloitu sylkinäyte ja keuhkojen toimintakykymittaus. Huoneet vaihtuivat tiuhaan ja askeleita kertyi palautekansion täyttyessä tutkimusten tuloksista.

Toista lukuvuotta lähestyvän opiskelijan näkökulmasta oli hyvä palata vaihteeksi tähän tutkittavan paikalle. Hyödyllistä muistaa itsekin, millaista on heilua tutkimushuoneissa toisten armoilla.  Tutkijat ja tutkimuksia tekevät hoitajat suorittivat urakkaansa rutiinilla. Päivästä toiseen noin kymmenen tutkittavan päivävauhdilla. Joissakin huoneissa kuulsi lievä kyllästyminen jatkuvasti samoina pysyviin ohjauksiin. Toisissa tutkittava koki olonsa erityisen hyväksi ja turvalliseksi. Kaikkialla ohjeet annettiin hyvin ja selkeästi. Huonoa oloa huokaileva tutkittava ei saanut edes rivien välistä ymmärtää viivyttävänsä loppupäivän aikataulua. 

Keuhkotutkimusten jälkeen oli autuas aika aamukahville. Aamupalalla sitä ei saanut nauttia juuri odottavien keuhkotutkimusten vuoksi. Tutkimus tarjosi lounasta 10,70 arvoisen lipukkeen verran. Hankinnan saattoi tehdä sairaalan yhteydessä olevasta kioskista oman terveysnäkemyksensä mukaan. Pelkän karkinkin ostajat saivat jatkaa seuraaviin tutkimuksiin.

55 senttiä jäi maksettavaksi omasta pussista.

Loppupäivään kuuluivat korvatähystys, tärykalvon liikkuvuusmittaus, kuulokynnyksen mittaus, puhe-hälyssätesti, näkökentät ja silmäkuvaus. Kahdeksan tunnin huhkimisen jälkeen viimeiset silmäpohjakuvat otettiin järkyttävää salamaa käyttäen. Varoitti sentään etukäteen. Tutkittavan tuntemus oli luultavasti silmän tuleen syttymiseen. Sen jälkeen lähetettiin ystävällisesti haparoimaan ulos. 

Tyhjin käsin ei tietenkään tarvinnut lähteä kotiin. Sormeen tuli prinssi Harrynkin sormessa nähty aktiivisuus-sormus. Ranteeseen ojennettiin perinteisempi ranneke ja vyötärölle punaista valoa vilkuttava matkamittari(?). Kahden viikon ajan näiden kanssa selviää kaikki selvitettävissä oleva. Läpeensä harmaan pussin pohjalla odottaa myös muutama näyteputki ja purkki myöhemmin palautettavaksi. 

Palautuksen jälkeen myös näistä mittauksista tulee kooste kotiin. Ikään kuin en tietäisi, miten nukun ja liikun. Kuvan toinen sormus ei liity tähän testiin. Elinikäinen projekti sekin.

Tyhjin käsin ei tietenkään tarvinnut lähteä kotiin. Varhaiskeski-iän kynnyksellä tällainen tutkimus oli erittäin motivoiva. Näin kattaviin tutkimuksiin on vaikea päästä muualla. Peruspalautteen lisäksi tutkimuksen luonteeseen kuuluu se, että terveyden kannalta merkittävistä asioista ollaan vielä erikseen yhteydessä. Kuitenkin peruspalautteessakin riittää pureskeltavaa. Millainen on varhaiskeski-ikäisen sairaanhoitaja-opiskelija? Keskiverto. Melkein kaikissa janoissa ja taulukoissa olin kohdassa normaali. Riippuen tuloksen ilmoitustavasta välillä enemmän normaalin toisessa tai toisessa päässä. Muutama poikkeuskin löytyi. Oikean käden puristusvoima oli keskimääräistä parempi! Tosin vasemman keskimääräistä heikompi. Kuulokäyriä tarkastellessa kysyttiin, josko harrastan metsästystä tai ammuntaa. Tosin voi kuulemma olla synnynnäistäkin. Seurantaan!

Ennen verikokeiden tuloksi annetuista tiedoista ei löytynyt oikein mitään erikoista. Tavallaan se oli pettymys. Luulen kuitenkin eläneeni viime vuosina hyvässä kehityssuunnassa monipuolisen itsestä huolehtimisen suhteen. Viime vuoden ravitsemuksen kurssi synnytti motivaatiota tutkia lautasen sisältöjä tarkemmin. Samoin tänä vuonna kevään harjoittelu motivoi poikkeuksellisen kuntokuurin, joka jatkuu yhä aktiivisesti. Hieman harmistuneena ihmettelen, missä ovat tulokset. Ehkä ne ovat juuri tuossa normaaliudessa. Onko elämä kuitenkin niin kuluttavaa, että ollakseen normaalin rajoissa on pidettävä itsestään aktiivisesti huolta? Toisaalta pelottavaa mutta toisaalta ihan kannustavaa. Ehkä tulos oli hyvä. Eivät kaikki ikäiseni saa elää täysin lääkkeetöntä ja jatkuvista kivuista vapaata elämää. Uskon tämän välitarkastuksen lisäävän motivaatiota oman hyvinvoinnin edistämiselle. Vielä on aikaa sijoittaa hyvinvoinnin pankkiin. Sieltä on mukava löytää säästöjä parin-kolmen tutkimusvälin päästä. Kaikelle ei koskaan voi mitään. Mutta jossakin vaiheessa elintapojen kerryttämät asiat väistämättä tulevat esiin. Otan tavoitteeksi olla normaali myös seuraavissa tutkimuksissa. Ainakin niiltä osin joihin elintavoilla voi vaikuttaa. 

Julkaistu

80# Yllättävän fyysistä – toinen harjoitteluviikko

Kun paikkoihin särkee työrupeaman jälkeen, tietää tehneensä jotakin töissä. Kun joutuu pelkäämään paikkojen kestämistä seuraavana työpäivänä, joutuu epäilemään tehneensä vähän liikaakin. Tai ehkä liikaa väärällä tavalla. Oman kehon tuntemusten seuraaminen on raskasta. Ainakin silloin kun pelkää sen pettävän. 

Fyysinen työ ei ole tuonut perheeseemme leipää murenenkaan vertaa. Ei pastori mikään ojankaivaja ole. Lihakset eivät rutise työtä tehdessä, eikä paidan kokoa joudu päivittämään kuin ehkä runsaan kahvipöydän äärellä olon vuoksi. Kuitenkin ensimmäiset työvuodet paljastivat aikoinaan tuonkin työn yllättävän fyysisen puolen. Jumalanpalveluksen äärellä saattaa olla jalkojen päällä helposti kolme tuntia putkeen. Nämä kolme tuntia eivät ole vain seisoskelua vaan tekemistä, jossa ei voi herpaantua. Toki jumalanpalvelusta ennen ja sen jälkeen on ihmisten vastaanottamista ja jäähyväisten vaihtamista. Siinä voi ottaa vähän vaihtoaskeleita, seistä mukavasti ja tehdä muita oloa helpottavia asioita. Noin yhdeksänkymmentä minuuttia siinä keskellä liike ei palvele liikkujaa vaan toimitusta. Se ei ole pönötystä vaan se on kaunista ja vakavan harrasta. Mutta liikoja vaihtoaskeleita siihen ei mahdu. Joskus asento voi olla jopa hankala ja polvetkin kuluvat kuin huomaamatta lattiaa vasten. 

Seisomista kovempi haaste on kuitenkin aina ollut istuminen. Istut kahvipöydissä, istut sohvilla, istut autossa ja istut työhuoneessa. Istumatyöläisellä kovilla eivät ole istumalihakset vaan selkä. Itselläni selän vaivat osuivat yksiin sen ajan kanssa, jolloin sai alkaa nostella pientä ihmistä milloin mistä tai mihinkin. Lopulta sain marssia kuntosalille tilaamaan suunnitellun ohjelman tukilihasten kuntoon saamiseksi. Muutamat liikkeet tuosta ohjelmasta on seurannut mukana vuodesta toiseen ja muualta on tullut keräiltyä muita. Vuosien varrella viisastuessa päädyin hankkimaan myös pöydän, joka taipuu seisontatyöhön. Sitä on tullut käytettyä ehkä hieman arvioitua laiskemmin mutta apuna sekin. 

Varsinainen pelko fysiikan pettämisestä on ollut kuitenkin erilainen. Se on karhentanut kurkussa, kähissyt soinnissa ja särkynyt äänessä. Yliopistossa oli annettu kokonaiset kaksi tuntia opastusta äänenkäyttöön. Ei riittänyt. Kaksi jumalanpalvelusta päivässä oli monta kertaa liikaa. Varsinkin jos minkäänlaista flunssaa oli liikkeellä. Puhetyöläiselle on tuskaa joutua jännittämään äänensä riittävyyttä. Noloa on rasitetun äänen särkyminen kesken kaiken. Vuosien kamppailun jälkeen hain apua laulutunneilta. Pienestä lisäavusta laulutaidon kanssa ei ollut haittaa. Kuitenkin suurempi etu oli vartalon hallinnassa ja äänenkäytön tekniikoissa. Pitkä lukuvuosi meni epämukavuusalueella opetellessa. Toisena lukuvuonna huomasin eräänä sunnuntai-iltana, ettei kurkku ollut enää vähään aikaan kipeytynyt. Yksi onnellisimmista havainnoista. Fyysisen suorituskyvyn puutteiden pelot saivat jäädä taakse.

Näiden vaatimattomien vaivojen lisäksi koitin ehkä kuvata sitä oivallusta johon olen joutunut hiljalleen kasvamaan. Nuoruuden vääjäämättä kadotessa edellisen mutkan taakse, olen joutunut opettelemaan huolenpitoa omasta hyvinvoinnista. Hyvä olo ja eteenpäin menevä terveys ei enää kumpua teini-ikäisyyden tai edes parikymppisyyden lähteestä. Töitä pitää tehdä sen eteen.

Näillä ajatuksilla lähestyin myös tätä nyt käynnissä olevaa harjoittelua. Sen verran arvasin syksyn tutustumisten perusteella (vaikka olikin eri paikka), että töihin joutuu. Ja totta se oli. Perushoito on kovaa työtä. Se on jaloillaan olemista ja kävelemistä. Ehkä joku päivä mittaan askeleet vaikkei puhelinta taskussa saisikaan olla. Lisäksi tulee erilaisia nostoja. Harjoittelupaikan asukkaiden liikuntakyky vaihtelee paljon. Osan hoito vaatii kääntelemistä ja nostamista vuoteessa tai vuoteesta pois. Joskus tähän käytetään apuvälineitä. Niidenkin käyttämisessä hoitaja tai hoitajat joutuvat osallistumaan tai ainakin varmistamaan toimintaa. Taakat eivät varsinkaan kahdelle hoitajalle ole aina valtavia. Kuitenkaan asennot eivät moottorisängyistä huolimatta ole aina ihanteelliset. Kokematonta opiskelijaa ohjaaja hienosti opasti heti alkuun oikeista otteista ja selkää tukevasta vatsan jännityksestä. 

ReTurn7500. Tuttavallisemmin turneri. Tämän avulla voidaan omilla jaloilla seisova mutta huonosti kävelevä henkilö siirtää lyhyitä matkoja vaikkapa tuoliin tai pyörätuoliin. Sekä tietenkin myös takaisin sänkyyn. Kädet kiinni, jalat piirrosten osoittamiin paikkoihin ja pitemmille matkoille vyö ympäri. Ei vaadi ajokorttia.

Tätä osastoa olin ennakoinut etukäteen. Vaikka Korona-aika estikin harjoitusjakson vetämisen täydellisenä loppuun, sain tehtyä juuri core-osastoa tukevia harjoituksia erityisen kovasti. Kuntosalin sulkeuduttua tällaisilta satunnaisasiakkailta, on pitänyt pärjätä kotona ja ulkoliikuntapaikkojen telineillä. Tiedän ja uskon, että hoitotyössä aika ja toistot ovat salakavala kumppani selälle. Vaivat voivat alkaa ilmoitella itsestään vasta vuosien jälkeen. Erilaiset apuvälineet varmasti lisääntyneet. Kuitenkin työ on fyysistä. Olen halunnut suojata itseäni noilta vaivoilta ja vammoilta. Kun toiminta on uutta virheasennot vaanivat.

Sauna, viina ja terva. Myös kuvan kolmikko on monipuolinen lääke ruumiin vaivoihin.

Yllätyksenä itselleni tuli tämän varsinaisen nostelun lisäksi tuleva liike. Esimerkiksi hyvien tukisukkien pukeminen toiselle ei ole ihan yksinkertainen asia. Ei edes makaavalle asukkaalle. Erilaista pukemista ja vaatteiden kiskomista eri asennoissa on saanut opetella paljon.  Parempikuntoisistakaan harva pääsee helposti polviensa alapuolelle. Paljon kumartumisia ja kyykkäämisiä on siis tehty sukkien, kenkien ja housunlahkeiden kanssa. Samoin pyörätuolien jalkatukien asennukset vievät alaspäin. Roskapusseja vaihdetaan päivän aikana monia kertoja moniin huoneisiin. Kaiken summana iltaisin on ihan väsynyt olo. Lihaksissa tuntuu tehneeltä mutta ei väsyneeltä. Aamuherätysten kanssa ei iltaisin kannata yrittää kukkua kovin pitkään. Sohvalla on tullut lempeää kyynärpäätä television ääreen nukahtavalle.

Yksi kuitenkin on iskenyt kovaa. Siitä olin kuullut mutten uskonut. En ymmärtänyt ennakoida ja nyt on joutunut vähän takamatkalta hakemaan helpotusta. Kädet ovat kovilla. Tarkemmin sanottuna kämmenselät. Kun käsiä desinfioidaan kymmeniä kertoja päivässä, alkaa iho syöpyä. Tai tarkemmin sanottuna kuivua, ärtyä ja halkeilla. Kansliasta onneksi löytyi tähän vaivaan herätessä jo ensiapua purkeista. Pari kertaa päivässä olen nyt toisella viikolla rasvaillut käsiä tilanteen niin salliessa. Illalla olen hiipinyt vaimon astioille. Viikonloppuna kävin tunnustamassa vaivan apteekissa asti. Nyt pitäisi pärjätä loppuun asti. Kaikkea sitä joutuukin opettelemaan. Seuraavassa harjoittelussa tämä vaiva ei yllätä.

Jos askeleita ei päivän aikana tunnu kertyvän riittävästi, voi lähteä palauttamaan ruokakärryjä alakertaan. paluumatkan voi tehdä reippaasti portaita pitkin. Paitsi jos on opiskelija jolla ei ole avainta. Me pääsemme kivasti hissillä myös ylöspäin.
Julkaistu

30# Elääkö hoitaja itse terveellisesti?

Monilla terveysalan työpaikoilla on kuulema voimassa työajan kestävä tupakointikielto. Meille on kerrottu, ettei kyse ole vain työntekijöihin kohdistuvista terveystoimista. Kyse on myös potilasturvallisuudesta. Osalla potilaista voi olla vakavaa erityisherkkyyttä tai merkittäviä hengitysvaikeuksia. Ei ole kuulemma ennen kuulumatonta, että tupakan haju saa potilaalla aikaan astmakohtauksen. Tupakoivia opiskelijoita odottaa siis harjoittelussa savuttomat ajat. Myös tästä syystä oppilaitoksemme tarjoaa ilmaisia nikotiinituotteita tupakasta eroon kaipaaville. Tämä ei ole vain hoitajan tai potilaan suorien terveyshyötyjen vuoksi. Kyse on myös identiteetistä ja esimerkistä. Meille on suoraan kerrottu, ettei tupakointi kuulu hoitajan identiteettiin. Nuuskasta ei puhuttu mitään. 

En tiedä identiteetistä. Työhuoneessani lojuu harjoitteluja varten hankittu nimikyltti, joka ilmoittaa omalla nimelläni minun olevan sairaanhoitajaopiskelija. Sitä identiteettiä ei kuitenkaan vielä oikein ole. En siis osaa sanoa, mikä kuuluu tai ei kuulu omaan hoitajan identiteettiini. On helppo ymmärtää, että menneinä aikoina on korostunut sairaanhoitajien asema esimerkin näyttäjinä. Tätä asetelmaa on varmasti ruokkinut tilanne, jossa mahdollisuudet kouluttautua eivät ole jakautuneet kovin tasaisesti kansan kesken. Jo muinoin kesämökillä isäni Päätaloja lukiessa huomasin päähenkilö Kallen jopa pelkäävän sotasairaalojen sairaanhoitajia. Lotat ja hoitoapulaiset olivat hänelle turvallisemmin lähestyttäviä kansan naisia. Mutta sairaanhoitajat tuo Taivalkosken maalaispoika näki herrasväen parempina tyttöinä.

Yhteiskuntamme on kulkenut maailmansodan jälkeen pitkän matkan ja monet asiat ovat muuttuneet. Lukuisat nykyiset itsestäänselvyydet ovat verrattain nuoria yhteiskunnallisia saavutuksia. Suuri saavutus on tasavertainen ja maksuton koulutus. Vanhempien asema ja varat eivät määrää elämän suuntaa entisten aikojen malliin. Tutkimukset kyllä osoittavat vanhempien koulutuksen vaikuttavan lasten koulutukseen. Samanlaisia tilastoja olemme tässäkin koulutuksessa tutkineet. Suurissa otannoissa enemmän koulutettujen vanhempien lapset pärjäävät koulussa paremmin ja opiskelevat korkeammalle asteelle asti. Näin yleensä – poikkeuksia näihin otantoihin varmasti mahtuu. Kuitenkin nämä muutokset puhuvat enemmän asenteesta koulutukseen, kodin kannustuksesta, mallista ja avusta. Ne eivät tee rajaa vanhempien yhteiskuntaluokkien tai edes nykyisten tulotasojen mukaan. Koulutusputki on tasaveroisesti auki kaikille. 

Näin en voi väittää kuuluvani parempien porukkaan tai herrasväkeen, vaikka olenkin sairaanhoitajakoulussa. Näin en voinut väittää edes yliopistossa ollessani. Kuitenkin identiteetti on itse kullakin muodostumassa meidänkin luokallamme. Tulevissa opinnoissa tulemme opettelemaan terveysneuvonnan antamista. Se on keskeinen osa sairaanhoitajan työtä arjessa. Tuo neuvonta ei aina muodostu virallisista neuvontatuokioista. Se on paljon pientä ohjausta ja neuvomista. Ensimmäisen vuoden opintojen alussa käymme läpi niitä teoriataitoja, joitten pohjalta voimme alkaa toisia neuvomaan. Tämä tiedon omaksuminen rakentaa osaltaan identiteettiä. Tai ainakin vaikuttaa arkeen. Sitä tulee ajateltua monia asioita.

Ajattele vaikka tätä: Kädet tarttuvat kauppakärryyn. Kädet ovat paljaana. Valtava lista taudinaiheuttajia rullaa tajunnan läpi. Mikähän koittelemus tästä vielä tulee? Jos asiaa oikein ajattelee, keksii melkoisen listan asioita, joihin kauppakärryn vaanijat ehtivät tarttua lyhyelläkin reissulla: kaikki ostokset ja mihin kaupassa muuten koskee, puhelin, kauppalista, lompakko, kauppakassit, auton avaimet, auto, kodin avaimet, kodin ovien kahvat, takki ja sitten sen jälkeen pääsee jo pesemään kädet. Tartuntaketju on ihan valmis. Ei näitä kannata liikaa ajatella. Eikä arkisessa elämässä ole samanlaisia riskejä kuin hoitoympäristössä. Mutta joka ahdistuu, pitäkööt hanskat kädessä tai varatkoon käsidesin taskuun. Niissä kärryn kahvoissa voi olla jännittäviä juttuja.

Ihan yhtälailla näitä huomaa aina välillä miettivänsä ihan käsiä pestessä. Tietenkin näin käy, kun on opetettu käsiä pesemään. Olen kyllä käsiä pessyt ennenkin. Ainakin joskus. Kuitenkin monta kertaa infektioiden torjuntaan valmennettu mieli huomaa: nyt käsi koski käsipyyhkeen annostelijaan tai pesualtaan reunaan. Tässä tilanteessa käsi pitäisi oikeastaan pestä uudelleen. Samoin koulun wc-tiloissa täytyy osata välttää käsipesun jälkeen oven kahvaa. Joku teknisten alojen opiskelija on kuitenkin sen sotkenut. Samaa voi sitten miettiä koulun ovenkahvoissa tai portaiden kaiteissa. Tuurilla ne laivatkin seilaa.

Hieman totisemmalla tavalla opiskelu on vaikuttanut ruokailemisen arkeen. Ravitsemuksen tentin myötä tulee ihan vakavasti mietittyä monen aterian koostumusta. Jo aikaisemmin olen huomannut viisauteni kasvaneen syömisen suhteen. Fuksivuoden jälkeen en ole nähnyt lautasellani kahta juustolla ja makkaralla täytetyn ja päällystetyn läppäpitsan yhdistelmää. Niitä kyllä joku varttuneempi opiskelija yhteiskeittiössä kauhistelikin. Näiden opintojen myötä tullut havahtuminen syömiseen ei ole näkynyt kauppakäynneillä. Kaapeista ja keittiöstä kyllä löytyy useimmiten sitä, mitä huomaan kaipaavani ateriaan lisää. Enemmän kyse on huomaamisesta ja viitsimisestä lisätä ne annokseen. Itse olen kaivellut yhä useammin esiin pähkinöitä siemeniä, porkkanoita ja vihreitä vihanneksia. Niitä on helppo lisätä vähän joka palalle. En muista koskaan ennen syöneeni aamupalalla mitään kasvia. Nyt lisääntynyt tietoisuus pakottaa miettimään tätäkin. Ja vaimo kiittää elämäänsä pidentävää miestä!

Hitaan aamun aamupala. Nopean aamun eineksistä ei ehdi ottaa kuvia. Mainitsemisen arvoinen asia on, että ennen kahvin päätymistä kuppiin, on siitä juotu vettä aamun käynnistämiseksi.

Ja miehellä on syytä kiittää vaimoaan! Kouluun liittyy tarve olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Olen tottunut rakentamaan itse viikon kalenterin. Ainakin toistaiseksi tuntuu ihan virkistävältä, saada aikataulun vaatimuksia muilta. Käytännössä tämä on johtanut aamujen aikuistumiseen. Lapset ovat toki jo pitkään vaatineet tiettyä heräämisen rytmiä. Kuitenkin on ollut yhtä lailla helppoa jäädä venymään toisen kahvikupin ääreen, kunhan on saattanut lapset omiin seikkailuihinsa. Tunnen pientä riemua aina, kun lukujärjestys ilmoittaa aamun alkavan 8.00. Edes akateeminen vartti ei anna siinä armoa. Tuntuu kuitenkin hyvältä saada itsensä ruokittuna, ihmisen kaltaisena, eväät laukussa ja melkein heränneenä alkavalle tunnille. Tällaisina aamuna lasten aamuun osallistuminen jää tosin itseltäni aika pieneksi. Silloin kaikki lapset jäävät toisen vastuulle. Kiitos! 

Opintojen tuoma ja lähes päivittäinen muutos arkeen on koulumatka. Se jos mikä on arjen terveysteko. Vuosien varrella olen tottunut työmatkaan, joka muodostuu yhden ainoan oven sulkemisesta. Työhuoneeseen on menty eteisestä. Tietenkin seurakuntatyössä täytyy olla välillä myös liikkeellä. Kuitenkin selkein työpaikka on vuosien ajan ollut tuo työhuone. Raja töiden ja kodin välillä ei ole ollut kovin selkeä saatikka tiivis. Ajoittain tämä on ollut kätevää. Välillä hankalaakin. 

Nyt koululle saa aina lähteä. Ja sieltä saa tulla myös pois. Fyysisesti vaihtuva paikka, auttaa myös henkisessä siirtymässä. Toisessa paikassa olen toista asiaa varten, eikä toisen paikan asioilla tarvitse kuormittaa mieltä. Vähän tätä sääntöä joudun rikkomaan. Välillä kouluasioita on kertailtava kotona ja hyppytunneilla on helppoa tehdä hetki töitä. Kuitenkin yritän pääsääntöisesti pitää nämä kaksi paikkaa erillään. Koulumatka ei ole pitkä. Menomatkalla alamäki auttaa vauhdikkaaseen päivän aloitukseen. Matkalla ehtii märehtiä läpi päivän asioita ja perille päästyä siirtymä pään sisällä on valmis. Vaikka en käy joka päivä koululla, olen saanut seurailla valonmäärän vaihtumista ja syksyn etenemistä. 

Koulumatkat eivät riitä vielä liikunnaksi. Sitä joutuu harrastamaan myös vapaa-ajalla. Tässä… kröhm kröhm… iässä liikuntaa on pakko harrastaa. Muuten alkavat hajota sekä paikat että pää. Jos jostakin syystä tulee pitempi tauko liikkumiseen, alkaa jostakin kolottamaan. Ainakin mieli synkkenee ja pinna kiristyy. Toimistotyöläisenä olen joutunut kamppailemaan ajoittain selän, niskan ja hartioiden kanssa. Työhyvinvointikysely näytti aikanaan kovasti punaista tällä osastolla ja huomasin ettei särkylääkkeen ottaminen ehkä olekaan luonteva kotiinpaluun merkki. Liikunta ja nimenomaan lihasharjoittelu on poistanut nämä vaivat kokonaan. Mitään kaappia minusta ei ole tullut. Mutta vaivat ovat pysyneet vuosia poissa ihan kohtuullisella treenaamisella. Runko pinnan alla on vahvistunut ja jumittavat paikat ovat aktivoituneet liikkeelle. 

Syksyn lopussa lähiliikutapaikalla oli aamuisin hiljaista. Välillä yli lensi turistiryhmä.

Näin pakkaskaudella kaipaisin kyllä lisää liikuntaa. Lämpimillä keleillä on luontevaa mennä aamulla tai illalla juoksemaan hidasta lenkkiä tai vauhdikasta HIIT-treeniä. Ja perheen vuoksi aamu ja ilta on se ajankohta. Muiden ollessa valveilla, ei oikein viitsi ottaa itselleen sellaisia aikoja. Tai toki välillä, lasten mentyä seikkailuihinsa, voi ottaa omaa aikaa. Mutta kylmä, märkä ja pimeä ei oikein kutsu. Uimassa olisi mukava käydä mutta se vie myös oman aikansa. Ehkä tämä talvi voisi olla vesipetoja varten. 

Tiivistäen voisin todeta, ettei minusta ole kenenkään esikuvaksi terveysasioissa. Vuosikymmenen vertailussa väittäisin kuitenkin eläväni terveellisemmin kuin kymmenen vuotta sitten. Pienehköt muutokset ovat olleet jollakin tavalla pysyviä ja se tuntuu. Esikuvaksi en kuitenkaan ala. Kuitenkaan en ajattele, että tarvitsisikaan. Nykyisissä töissäni olen monta kertaa esikuvana. Säännöllisesti kerron ihmisille elämään liittyviä asioita ja annan joskus myös ohjeita. Kuitenkaan en anna niitä oman elämäni, vaan muualta omaksutun tiedon perusteella. Näin voinevat tehdä myös sairaanhoitajat. Oma elämä voi olla mitä vain mutta ammattilainen ei ota sitä ohjenuorakseen. Ammattilainen nojaa siihen, mitä viisaampi on kertonut. 

”Älä syö, niin kuin minä syön, vaan syö, niin kuin minä sanon.” Kesällä tämä työhuoneen kätköissä asuva arkku oli vielä täynnä. Kyllä lapsetkin ovat siitä osansa saaneet.
Julkaistu

5# Mistä opinnot koostuvat? Ensimmäinen vuosi

Mitä sairaanhoitajan pitää osata? Miten se opitaan? Itseäni auttoi Youtube. Halusin saada opinnoista ja töistä jonkinlaisen käsityksen ennen kouluun hakua. Tällä iällä ei viitsi tehdä monia asioita ilman jonkinlaista varmuutta. Ja kyllähän niitä videoita tosiaan löytyi. Oli näyteltyjä tilanteita, oli haastatteluita ja oli ns. Taitopajoja. Syntyi käsitys hoitajan työkentän moninaisuudesta. Mieleen syntyi aavistus osattavien asioiden kirjosta. Paljon asioita joihin ensimmäisenä vuotena ei vielä päästä. Nyt kerätään pohjaa.

Kokopäiväisinä opintoina sairaanhoitajan koulutus kestää 3,5 vuotta. Opomme sanoi että nykyään ei enää pidetä valmistumisjuhlia koska kaikki valmistuvat vähän kuka milloinkin. 3-4 vuotta on todellinen valmistumisaika. Myöhempinä vuosina on mahdollista tehdä suorituksia vähän joutuisammin jos rahkeet riittävät. Meitä kehotettiin ettei ensimmäisenä vuonna ylimääräistä suorituksia kannata juuri tehdä. 210 opintopistettä tulisi kerätä yhteensä valmistuakseen. Opintopiste vastaa noin 27 tunnin työskentelyä. Sitä en tiedä kuka ihme tuon tuloksen on laskenut. Työmäärä saattaa jakautua opetukseen, ryhmä- ja itsenäiseen työskentelyyn. 1,5 pistettä viikossa on aika tarkkaan opintojen etenemisnopeus. Pisteitä tietenkin saa kasoissa aina suoritetun kokonaisuuden tai kokeen jälkeen.

Ensimmäisenä vuonna rakennetaan perustuksia. Minä korkeakouluopiskelijana on tämän syksyn kursseista se joka kuvaa parhaiten tilaamme matkan alkupäässä. Nyt on aika opiskella mitä opiskeleminen on. Kurssilla opitaan opiskelutekniikasta eli omista tavoista oppia. Myös tiedonhaku ja tieteellisen kirjoittamisen perusteet tulevat tutuiksi. Lisäksi opetellaan viittaamaan. Eikä se tarkoita sitä samaa kuin koulussa jos halusi vessaan. Samalla tavalla pohjaa rakennetaan matematiikan ja kielten (suomi ja ruotsi) preppauskursseilla. Näille mennään jos taidot eivät ole vielä riittävät jatkoon. Varsinaiset kieliopinnot alkavat sitten yhteisesti myöhemmin. Lääkelaskenta alkaa myös pian. Suomessa sairaanhoitajat ovat lääkehoidon toimeenpaneva taho. On tärkeää alkaa heti luoda rutiinia siihen että lääkemäärät osataan laskea aina oikein. Aina! Lääkelaskennasta on mahdollista saada vapautus suorittamalla koe etukäteen täydellisesti. Tämä on tarkoitettu ennen muuta lähihoitajan taustasta tuleville. Suhteellisen luottavaisena laskupäästäni harkitsin hetken menemistä tuohon kokeeseen. Järki kuitenkin sanoi ettei ehkä kannata jättää juuri tätä kurssia väliin. En halua syyllistyä hoitovirheeseen muutaman opistopisteen voittamiseksi.

Perustan rakennusta ovat myös tietotekniikan ja viestinnän kurssit. On osattava käyttää koulun järjestelmiä ja opiskelun apuvälineitä. Viestinnässä opitaan kirjoittamaan, ajattelemaan ja puhumaan. Kohtuullisen tärkeitä taitoja nekin.

Toki hieman hoidollisempiakin asioita päästään käsittelemään. Turvallisuus hoitotyössä pitää sisällään kaiken ehdottoman pohjatiedon. Opimme pesemään käsiä, ymmärtämään infektioita ja käyttämään eri välineitä. Potilaista tehtävät kirjaukset taisivat kuulua myös tähän osastoon. Turvallisuus katoaa heti jos tieto jää välille tai on puutteellista. Ilmeisesti turvallisuuteen kuuluvat myös ensiaputaidot. Hoitotyön etiikka, asiakkuus ja vuorovaikus luo pohjan potilaiden kohtaamiselle ja arvokkaalle työlle. Samalla tämä kurssi toimii osana kielipintoja. Se pidetään kokonaan englanniksi yhdessä nursing-ryhmän kanssa. Kokeet tulevat kuitenkin olemaan suomenksi.

Terveyden ja toimintakyvyn ylläpito johdattelee meidät ravitsemuksen, kuntoutuksen ja yleensäkin sairauksien ehkäisyn tai haittojen vähentämisen maailmaan. Aluksi pohditaan terveyttä käsitteenä ja eri tekijöiden vaikutusta terveyteen. Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristä opettaa lainsäädäntöä, organisaatiota ja alan palvelurakennetta.

Ihmisen elimistö ja sen toiminta auttaa meitä erottamaan käden jalasta tai kertoo mikä on viscera. Tämä kurssi pitää luultavasti sisällään eniten tankkaamista ja ulkoa opettelua. Olen kyllä aikoinani oppinut kolmen klassisen kielen kieliopit mutta kuitenkin juuri tällainen ulkoa oppiminen on jäänyt aika vähälle viimeisen kymmenen vuoden aikana. Joten jännitettävää riittää.

Ensimmäisen vuoden suola ovat Taitopajat. Tulemme pistämään toisiamme ihan oikeilla neuloilla. En muista menemmekö neuloinemme myös suoneen tai mutta suoli ei tule vielä vastaan.  Taitopajoissa käytetään asianmukaisia työvaatteita. Sekin jo kuvastaa sitä että mennään ytimeen. Tai ainakin iholle ja sen läpi. Taitopajoissa opetellaan myös vaikkapa vuodepotilaan liikuttelua. Varmaan myös pesut ja vainajan laitto tulevat jossain vaiheessa tutuksi. Kampuskierroksella kurkimme myös simulaatiohuoneeseen. Siellä hengittävät, puhuvat ja kunnossa ollessaan virtsaavat robotit odottavat meitä kuitenkin vasta tulevaisuudessa. 

Ensimmäisellä lukukaudella jokainen opiskelija pääsee yhden työvuoron ajaksi palvelutaloon. Tämän jokainen toteuttaa oman pienryhmänsä kanssa. Siellä saadaan pieni tuntuma työhön. Kyse on jään rikkomisesta. On helpompi suhtautua harjoituksiin kun on päässyt kontaktiin ihan oikean ihmisen kanssa. Tästä osiosta lähihoitajaksi valmistuneet ovat vapaat. He ovat nähneet ihmisiä ennenkin. Ryhmät jakautuvat kiertämään talon henkilökunnan kanssa. Lisäksi oma opettaja on mukana henkisenä tukena.

Kevätkaudella on ensimmäinen harjoittelu. Lähihoitajat saavat tästä lyhennystä mutta muille tämä jakson kesto on viisi viikkoa. Kyseessä on perusterveydenhoidon harjoittelu. Se suoritetaan useimmiten palvelutaloissa (asukkaat sanovat varmaan yhä vanhainkoti), terveyskeskuksen vuodeosastolla tai samantyyppisessä paikassa. Jokainen hankkii harjoittelupaikkansa itse. Suurin osa paikoista on valmiiksi sähköisessä järjestelmässä. 

Ensimmäinen vuosi on mielenkiintoinen. Jo näitä miettiessäni olen luottavainen siihen että vuoden päästä olen valmis toisen vuoden opintoihin. Näin luottaisin jokaisen kohdalla joka tahtoo ja jaksaa kulkea mukana. Sairaanhoitajalta vaaditaan valtavaa määrää taitoja. Liikutaan teorian ja käytännön jännittävällä rajapinnalla. Suurin osa opittavista taidoista on aivan käsittämättömiä tavalliselle tallaajalle tai tällaiselle hengellisen työn tekijälle. Uskon kuitenkin ettei yksikään sairaanhoitaja ollut hoitsu syntyessään. Työssä oleva hoitajakunta on kova osoitus koulutuksen tasosta. Ihan tavallinen ihminen voi kasvaa hoitajaksi. Siitä kasvusta kipuineen päästään nauttimaan monta päivää näidenkin kurssien kanssa.