92# Iskee se tyhmyys hoitajaankin

Vähän aikaa sitten Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jossa testiryhmä arvio kasvomaskien käyttömukavuutta erilaisissa tehtävissä. Juttua lukiessa alkoi hymyilyttää. Ennen kuin paljastan hymyn syyn, muutamia lainauksia Ilta-Sanomilta.

Ennen arviointeja juttua alustettiin näin:

— Lainaukset alkavat —

”Yksi maski nostaa kasvoille järkyttävän hien, toinen valuu koko ajan silmille. Kolmas näyttää saapuneen muotinäytöksen lavalta ja neljäs on kuin suoraan leikkaussalista. Hengityssuojaimia on markkinoilla nyt monenlaisia, mutta mikä niistä olisi paras käytettäväksi jokapäiväisessä arjessa?

Maskit pääsivät käyttöön kolmen hengen testiryhmässä. Testiryhmään kuuluivat Elena, 29, Katharina, 28 ja Jaakko, 31. Testiryhmä kokeili maskeja arjen lomassa: koiralenkillä, pyöräilemässä, ruokaa tehdessä, siivotessa ja pihatöissä. Testaajia pyydettiin antamaan jokaiselle maskille arvosana asteikoilla 1–10.

IS:n testiryhmä arvioi maskeja ainoastaan käyttömukavuuden, ei lainkaan suojaustehon mukaan.”

— Lainaukset päättyvät —

Sitten käyttäjien arvioita:

— Lainaukset alkavat —

”Liian iso minulle. Maskia on vaikea säätää sopivaksi. Kuitenkin miellyttävä kangas ja plussaa, että voi pestä sekä on ekologisesti valmistettu.

Suhteellisen mukava ja narut eivät kiristä. Sopivan iso kasvoilleni.

Aivan liian iso. Silmälasit menivät heti huuruun, eikä maski istu ollenkaan. Musta väri ja kangas ovat kivoja, mutta muuten ei toimi minulle.

Ulkona oli hyvin lämmin, niin maski hiosti etenkin pyöräillessä. Ei kuitenkaan pahimmasta päästä ja sen kanssa pystyi hengittämään mukavasti. Kuitenkin vaikea laittaa päälle.

Kuminauhat ovat mukavat, eivätkä paina korvia. Hiostava. Ei tiivisty hyvin parran kanssa.

En meinannut aluksi saada maskia naamalle. Kun onnistuin, se oli ahdistava päällä. Tuntui pieneltä ja tiukalta.

Testin esteettisesti kaunein maski. Pellavasta plussaa. Maski kuitenkin kutittaa niin paljon, että sitä ei pysty pitämään. Aika ilmava, eikä istu napakasti.

Hiostava ja epämukavat kuminauhat. Vaikea hengittää.

Ookoon näköinen päällä, mutta naama kutisee. Maskista irtoaa jotain höttöä suuhun puhuessa. Kuuma päällä.

Maski on liian tiukka ja se hiosti päällä pihalla ollessa. Vaikea hengittää.

Kuminauhat ovat liian lyhyet, jonka johdosta korvissa tuntuu ja maski menee niin kireälle, että on vaikea hengittää nenän kautta.

Mukavan tuntuinen päällä. Silmälasit meni vähän huuruun. Ärsytti, kun hengittäessä kangas meni sieraimiin, mutta muuten maski on kiva.

Maski on päällä kevyt, mutta hiostaa silti. Kivan värinen. Ei istu hyvin.

Suhteellisen mukava päällä, mutta hankala laittaa itselleen. Suojausteho mietityttää.

Päälle laittaminen oli niin hankalaa, että hermot meni täysin.

Maskin kanssa on helppo hengittää, eikä se ahdistanut edes pyöräillessä. Miinuksena se, että suojain nousee silmille.

Kuminauhat eivät rasita korvia. Kevyt, eikä niin hiostava.

Tuntui halpiskamalta. Silmälasit menivät heti huuruun. Epämukava ja ruma.

Kevyt päällä. Maski ei hiostanut koiralenkillä ja tuntui mukavalta iholla.

Tuntuu mukavalta päällä. Ei hiosta, mutta on liian pieni minulle, tuntuu korvissa.

Istui hyvin päällä ja oli mukavan tuntuinen. Toki vähä lämmin, mutta vaikka kuinka yritin hönkäistä, niin silmälasit eivät menneet huuruun ollenkaan.”

— Lainaukset päättyvät –

Ilta-Sanomien testissä jokaiseen kommenttiin liittyi maskista annettu numeerinen arvosana. Hyvin harva kommentti oli täysin positiivinen. Enkä ihmettele! Suu-nenäsuojan käyttö ei ole mukavaa. Kaikki mainitut epämukavuudet ovat tulleet vastaan joko aiemmalla harjoittelujaksolla tai nyt töissä. Kokemuksien tuttuus hymyilytti! Jutussa ei oikeastaan kerrottu, kuinka pitkään kukin testiä aina suoritti. Itse pidin tänäänkin noin seitsemän tuntia. Kevään ja kesän edetessä suojavälineiden saatavuus koko maassa on parantunut. Siksi nyt kesäkuussa ei enää ole ollut tarvetta käyttää pestäviä kangassuojia vaan olemme päässeet palaamaan kertakäyttöisiin suojuksiin. Kertakäyttöisyys tarkoittaa suojan roskiin heittämistä tietyn ajan tai tietynlaisten toimien jälkeen. 

Kuitenkin hiostaminen, hengityksen vaikeus ja luultavasti sen aiheuttama uupumus ja päänsärky, huurtuneet silmälasit, korvien vääjäämätön irtoaminen ja asennusvaikeudet ovat yhdelle, jos toisellekin tuttuja. Ja tietenkin aiemmin kertomani vaikeudet vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa. Kesäkuun nousevat lämpötilat lämmöt tai juhannusta edeltävä ukkosrintaman kosteus, ei mitenkään auta asiaa. Meillä ja monissa muissa paikoissa hikoillaan tänä kesänä aivan erityisellä tavalla. Huhujen mukaan joillakin aloilla suojaimen käytöstä saa pientä haittakorvausta tai olosuhdelisää. Mutta meillä ollaan kutsumusalalla. Olisihan se noloa saada jotain.

Koville ottaa siis. Ja välillä iskee myös tyhmyys. Päätin aamulla vaihtaa puhtaat ja raikkaat työvaatteet päälle. Muutaman päivän aikana mustan paidan selässä näytti olevan vaaleita raitoja. Viidentoista minuutin päästä olin suihkuttamassa asukasta. Öisen ukkosrintaman jättämä kosteus, kesän lämpö, kehittymätön ilmanvaihto, saappaat, muovinen suojaliina ja viimeisenä se halvatun suu-nenäsuojus muodostivat sellaisen yhdistelmän, että meni suihkuttajalla melkein taju. Tuli myös melko lyhyt käyttöaika niille vaatteille. Onneksi pukuhuoneessa oli ainakin yhdet sopivan kokoiset tilalle. Tyhmäähän se oli vaatteet aamusta vaihtaa. Ensi kerralla viisaammin.

Kainalo tuon eksoottisen suihkutuksen jälkeen. Jos kuva näyttää mielestäsi housujen haaroilta, niin melkein yhtä märkää oli sielläkin.

85# Harjoittelu Koronan keskellä

Henki ei kulje, hiki virtaa, päätä särkee, puheesta on vaikea saada selvää, kiukku nousee ja jatkuvasti eteen tulee uusia aiheita pelkoon. Tällaisia oireita nyt kovan huomion saanut Codid-19 ei aiheuta. Kuitenkin se on tuonut nämä kaikki tunteet luultavasti monen palvelutalon arkeen. 

En ole missään vaiheessa henkilökohtaisesti pelännyt Koronaa. Teoreettinen ajatus sairastumisesta on ollut niin kaukainen, ettei se ole herättänyt todellista huolta. Lisäksi lienen jonkinlainen opportunistinen fatalisti. Pyrin siis vaikuttamaan omalla järjelläni ja voimallani siihen mitä itselleni ja ympäristölleni tapahtuu. Siinä yritän tehdä parhaani sen mukaan mitä pidän tarpeellisena. Sen jälkeen kuitenkin taivun helposti siihen mitä tuleman pitää. Luotan siihen, ettei maailmaa pyöritä ailahteleva sattuma tai pahantahtoinen kohtalo. On helppo välillä jättäytyä elämän synkissäkin pyörteissä suurempiin suunnitelmiin. Silloin voi tyytyä ottamaan vastaan niin hyvän kuin pahankin.

Kevään kaikki suunnitelmat menivät kyllä uusiksi poikkeustilan vuoksi. Näin oli myös kevään odotetun harjoittelun suhteen. Jo hyvissä ajoin ennen huhtikuuta ja sen puoltaväliä alkoi tulla tietoja harjoittelujen perumisesta muiden koulujen opiskelijoilta. Terveydenhuollon ajaminen poikkeustilaan alkoi voimakkaasti vähentää joidenkin työyksiköiden toimintoja ja myös henkilöstöä sen siirtyessä toisiin tehtäviin. Toisaalta moniin paikkoihin tuli rajoituksia henkilöstön kierron, uuden henkilöstön ja varsinkin vierailijoiden suhteen. Molemmissa tapauksissa opiskelijoiden saapuminen yksikköön muuttui ei niin välttämättömien asioiden listaan kuuluvaksi. Näin erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoiden suhteen. Opintojen pitkä jäljellä oleva aika kun antaisi mahdollisuuden ottaa menetettyä etenemistä kiinni myöhemmin.

Muutamaa viikkoa ennen harjoittelua meidänkin alueellamme kaikki terveyskeskusten ja sairaala-osastojen harjoittelupaikat peruttiin. Ainoastaan harjoitteluissa jo olleet ja valmistuvat opiskelijat saivat jatkaa harjoitteluja normaaliin tapaan. Tässä kohtaa moni lähihoitajistamme menetti paikkansa. Pian kato alkoi käydä myös palvelutalojen suhteen. Uutiset itä-Suomessa tapahtuneista palvelutalojen Korona-kuolemista alkoivat tulla julki. Lopulta kävi niin, että koko luokka menetti jossakin vaiheessa paikkansa. Lähihoitajille luvattiin lukea työt opinnoiksi ja muille raavittiin paikkoja kasaan sieltä ja täältä. Moni metsästi puhelimella paikan yksityiseltä puolelta. Tässä ryminässä oma paikkanikin peruttiin viikkoa ennen harjoittelua. Kahden päivän päästä olin saanut uuden.

Epidemia-aika oli ehtinyt harjoittelupaikkaan vähän ennen harjoittelijaa. Muualta kuuluneet uutiset ikääntyneiden heikosta osasta viruksen edessä oli saanut pyörät pyörimään. Uuden opiskelijan saapuessa moni käytäntö oli vielä totuttelussa talon väelle. Pienuudessaan toimenpiteiden vaikutukset olivat melkoisia.

Maskipakko oli tullut jo aikaisemmin. Kuitenkin melkein samaa jalkaa itseni kanssa olivat tulleet kankaiset suu-nenä suojukset. Olet ehkä kuullut, miten suojavarusteista on ollut pulaa siellä ja täällä. Vieläkään niiden saatavuus ei ole taattu ja vielä suurempi epävarmuus riittävyydestä oli huhtikuussa valloillaan. Näin selvästi pelättiin myös maaseutukeskuksen päättäjien keskuudessa. Kirurgisia suojuksia tuli säästää ja vetää päähän kankainen. Tämä piti sitten ohjeen mukaan vaihtaa muutaman kerran päivässä ja pudottaa edellinen pyykkipussiin. Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua erilaisten suojainten vaikuttavuudesta. Talossa tarkoitus oli selvä. Niitä pidettiin asukkaiden suojaamiseksi henkilökunnan pisaroilta. Kantajaansa nämä kun eivät suojaa. Kantajalleen ne kyllä tekevät muuta. Ainakin tuntuivat vetävän korvat herkästi irti. Hieman vaihtelevista pituuksista piti koittaa aina valikoida vähiten kireitä. Mutta sekään ei taannut aina suojusten pysymistä korvilla. Ei ollut tuntematon ilmiö nähdä maski lentämässä lattialle kesken hoitotoimenpiteen tai asukaskohtaamisen. Kuminauhoissa olisi ollut vielä vähän viilattavaa. Tosin myöhemmin tuli parempia kuminauhoja. Selvästi jossakin tasossa koitettiin tosissaan kuunnella palautetta. Myöskään montaa huokaisua ei tarvinnut vetää kaksinkertaisen kankaan lävitse, että ymmärsi päivästä tulevan taas vähähappinen. Opiskelijan tarkat korvat kuulivat monen työkaverin hengittävän raskaasti eikä oma olokaan ollut kaukana korkeanpaikan leiristä. Päänsärky ei ollut vieras kumppani mutta tuntui helpottavan aina kotimatkalla. Lasien pitäjät valittelivat ajoittaista huurtumista. Entinen lasien käyttäjä iloitsi. Roskien vieminen ja muut ulkoiluun oikeuttavat työ olivat luultavasti tavallista suositumpia. Tauon ajaksi suojukset riisuttiin ja ohjeen mukaan tukittiin kontaminaation välttämiseksi muovipussiin. Kukahan pussia suojelisi kontaminaatiolta? Tätä mietittyään moni ajoitti maskin vaihdon taktisesti taukojen yhteyteen. Joissakin hoitotoimenpiteissä sai käyttää käskyn kanssa oikeaa kirurgista maskia. Se tuntui ihmeelliseltä. Siinä sai happea. Sellaista olisi kaivannut aina asukasta suihkuttaessa. Kuuman kostea huone ja paksu muoviesiliina työvaatteiden päällä ei ollut kovin hyvä olosuhde pitää kankaista suojusta. Taisivat viisaimmat tuossa kohtaa keventääkin suojusta. Kesäkuumalla voi olla melkoista. Ei taida hoitoalalla saada korvausta vähähappisesta työstä.

Kun ei saa henkeä, ei tunnu hyvältä. Huomaa taittunut korva.

Maskipakko ei kuitenkaan tehnyt vain henkilökunnan elämää vaikeammaksi. Koville se otti myös asukkailla. Asukkaat eivät tietenkään maskia käyttäneet. Poikkeusaikana hoitajat ovat heidän ainoa kontaktinsa ulkomaailmaan. Muuten he elävät keskenään suljetussa tilassa. Tartuntamielessä kuin kotonaan. Usein kuultuja lauseita olivat valittelut siitä, miten ”vaipan” takaa ei saa mitään selvää. Samoin moni hämmästeli, keitä sieltä nyt tulee. Niin silloinkin, jos toinen tulijoista olisi ollut vuosia talossa ollut hoitaja. Muistisairaat jos ketkä olivat herkkiä ihmisten kasvojen menettämiselle. Jos ympäröivä maailma ja sen ihmiset ovat muutenkin välillä epävarmoja, vie maantierosvoiksi pukeutuneiden ihmisten säännöllinen saapuminen paljon kaivatusta perusturvallisuudesta. Samalla katoavat ystävälliset, rohkaisevat ja hyväksyvät hymyt. Kuulon kanssa kamppaileva ei enää lue huulilta tai tulkitse ilmeitä. Maskit eivät muodostaneetkaan estettä vain ilman ja keuhkojen väliin. Ne tulivat myös asukkaiden ja turvallisen ihmisen väliin. 

Tässä maskissa saa henkeä mutta asukkaan näkökulmasta se ei ole juuri parempi.

Turvavälit tulivat myös väliin. Palvelutalo on kodinomainen asumisyksikkö. Asukkailla on omat huoneensa mutta he saavat kulkea vapaasti koko osaston alueella. Muistin kanssa kamppailevien tähden koodilukot erottavat ulkomaailman arjesta. Tämä yhteinen osasto tarjoaa aktiviteettia ja ennen kaikkea seuraa asukkailleen. Tartuntamielessä he ovat tosiaan kotona. Muista kodin asukkaista ei hyödytä suojautua. Tämän hetkisen julkkisviruksen eteneminen pyritään pysäyttämään kodin ulkopuolelle. Vapaiden asukkaiden kodissa sisäinen suojautuminen olisikin vaikeaa. Toki tähänkin oli tullut ohjeet. Tarvittaessa taloa aletaan osastoimaan ja sairaita eristämään omille alueilleen. Henkilökunnalta se vaatisi paljon kekseliäisyyttä ja todennäköisesti paljon muovia sekä teippiä erilaisten sulkutilojen rakentamiseksi. Palvelutaloja kun ei ole rakennettu sairaaloiksi mutta Covid-potilaita ei niistä myöskään sairaaloihin siirretä. Nykyisessä tilanteessa pyritään jo noudattamaan asukkaiden välistä etäisyyttä asettelemalla heitä harvakseltaan ruokapöytiin ja kattamalla tarvittaessa ruoka huoneisiin. Aika yksinäistä sekin. Samalla joudutaan laskemaan yhteen tilaan kokoontuvien asukkaiden määrää. Varmasti se vastaa tiettyihin vastuukysymyksiin mutta tuskin hyödyttää paljon, kun seuraavassa hetkessä asukkaat saattavat vierailla kuka kenenkin luona. 

Samaa harvuutta pyrki myös henkilökunta noudattamaan. Taukohuoneessa tuoleja vedettiin välillä merkitsevänkin kauas toistaan tai useimmiten käytiin hieman porrastetusti. Kansliassa saattoi kyllä tulla vähän ruuhkaa vuoron vaihtuessa tai kaikkien pyrkiessä tietokoneille tekemään päivän kirjauksia hiljaisissa kohdissa.

Vierailukielto lienee suurin asukkaiden elämään vaikuttava asia. Tietenkään kaikki omaiset eivät ole normaaliaikanakaan erityisen innokkaita vierailijoita. Nyt se oli kokonaan kiellettyä innokkaimmiltakin. Tätä pyrittiin auttamaan puhelimitse. Hoitajat pyrkivät soittamaan viikoittain jokaisen asukkaan omaisille ja aikaan ja paikkaan orientoituvat asukkaat pystyivät tietenkin hoitamaan yhteydenpitoa itse. Osaston puhelimia vietiin myös monet kerrat asukkaiden korville. Mutta ei puhelin kaikkea korvaa. Levottomuutta ja hämmennystä. Sitä ne, jotka olivat töissä jo ennen vierailukiellon alkua, sanoivat näkevänsä. Ja tietenkin surua. Kaikkia asukkaat eivät ehkä osanneet läheisiään surra. Tai ainakaan nimetä sisällä vellovaa oloa. Mutta moni omainen senkin edestä kaipasi rakasta asukastaan. Kun kuulumisiaan ei oikein osaa kertoa, on ihminen tärkeä päästä näkemään. Viikkojen edetessä rajatut vierailut mahdollistavat suunnitelmat piti talossa laatia. Viimeisellä harjoitteluviikolla ensimmäiset tapaamiset pihalla järjestettiin. Kahden metrin päässä, suojukset kasvoilla ja hoitajan läsnäolossa. Taisi niissäkin tapaamisissa suru vähän nostaa päätään. Ohjeiden mukaan hoitajan tuli valvoa turvavälin pitämistä. Raskasta on olla pusu- ja halipoliisi. Mutta raskasta taisi olla pussaamatta ja halaamattakin.

Koville ottaa tämä Korona kuitenkin. Laajalla rintamalla.