154# Miehenä hoitoalalla – osa 3

– Muistakaa, että naisten hoitotyö on usein koko perheen hoitotyötä. Varsinkin jos se liittyy jotenkin raskauteen. Näin opettaja meitä koitti muistutella. 

Itselläni on aika huonoja kokemuksia tästä. Jonkinlaisena traumana on jäänyt mieleen pari neuvolakertaa, jolloin isältä ei kysytty mitään. Ehkä siinä vaiheessa lapsiperheen elo vei sen verran mehuja, ettei siinä mukana istua nököttänyt mies näyttänyt hirvittävän keskustelevaiselta. Väitän kuitenkin, että silloin juuri voisi olla viisautta koittaa houkutella miestä mukaan. Osallisuuden tunne siitä olisi kasvanut tai ainakin olisi jäänyt ikävät muistot syntymättä. 

Kyllä usein neuvolassa olen tullut huomioiduksikin. Varsinkin kun olen useamman kerran hoitanut lasten kasvaessa käyntejä ihan ainoana aikuisena. Silloin on vähän vaikeampikin jättää keskustelu aloittamatta. Pientä ylpeyttä ja suurta iloa tämä osallistuminen on antanut palkinnoksi. On tuntunut hyvältä olla perillä oman lapsen asioista ja osallistua monipuolisilla tavoilla kaikkeen. Joskus olen ehkä kirjoittanut, tai ainakin ajatellut, etten halua olla sellainen isä joka on poissa tai joka osallistuu vain kivoihin asioihin. Kotini perintönä olen yrittänyt osallistua monipuolisesti kaikkeen arkeen. Nyt se niin sanotusti kantaa hedelmää myös opinnoissa.

Raskaus, kuukautiset, hedelmällisyys ja gynekologiset tutkimukset. Naisten hoitotyön teemoja ja sanastoa. Tuttua juttua. Hauskasti ensimmäisellä aiheen tunnilla luokassa kiersi kädestä käteen opas raskauden vaiheista ja sikiön kehityksestä. Samanlaisia vihkosia tuli selailtua aktiivisesti esikoista odotellessa. Silloin luimme juhlallisesti joka viikko jostakin vihosta selostuksen kulloisenkin raskausviikon tapahtumista, mitä kehityksiä lapsessa on tapahtumassa ja millaista elämää kohdun sisällä vietetään. Joka viikko oli mukana myös oletuskuva pienestä ihmisestä. Se oli jotenkin juhlallista ja salaperäistä. Myöhemmin odotusajat ovat menneet arkisemmin ja myös paljon paljon nopeammin. Suuria tunteita on kuljettu läpi moneen eri suuntaan.

Naisen hoitotyö on paljon muutakin kuin raskautta ja siihen liittyvää. Kuitenkin se kuulemma on osa-alue joka tulee useimmiten vastaan sairaanhoitajan työkentällä. Raskaus tai sen mahdollisuus vaikuttaa hoidon ja erityisesti lääkehoidon toteutukseen ja siksi asia pitää osata ottaa huomioon sielläkin missä hoitoon ei olla tultu sen takia. Poikkeamat voivat aiheuttaa vakavia ja yllättäviä tilanteita, joita voi olla vaikea tunnistaa gynekologiseksi tilanteeksi. Tulevaa akuuttihoidon osuutta varten jäi tästä aiheesta mieleen maininta kohdunulkoisesta raskaudesta. Huomaamattomana edetessään se voi aiheuttaa vakavan verenvuodon joka. Akuutit vatsakivut ovat haastavia tilanteita mahdollisten syiden moninaisuuden vuoksi. Syyn löytämisessä tärkeä osa onkin eri mahdollisuuksien poissulkemisella. Ohjeen mukaan synnytysikäisiltä naisilta tulisi kuulema aina sulkea pois raskauden mahdollisuus. Pistetään korvan taakse. Tilanne tajuton hoitaja tietenkin kysyy asiaa kaikilta. Varmuuden vuoksi myös miehiltä näyttäviltä. 

Naisten hoitotyössä otetaan puheeksi ja kysellään. Liikutaan hyvin intiimeissä asioissa ja myös intiimeillä alueilla. Tämä vaatii hoitajilta herkkyyttä mutta myös rohkeutta. Useat naistentauteihin liittyvät kohtaamiset tapahtuvat poliklinikkakäynteinä ja luottamuksellista potilassuhdetta ei ehditä rakentaa päiviä eikä edes tunteja. Asiat on osattava ja uskallettava ottaa nopeasti puheeksi oikeilla nimillä mutta kuitenkin niin, ettei potilas moisesta pelästy. Samalla lempeällä tehokkuudella on tehtävä, valmisteltava tai avustetta tutkimuksia.  Itse olen vielä sen verran opiskelija, että ainakin kirurgialla nuorempien naispotilaiden pukeutumisessa avustaminen vaati tiettyä sisäistä terästäytymistä. Luultavasti potilaan näkökulmasta meni kuitenkin ihan täydestä. Kovin montaa viikkoa tuskin tarvitsisi olla jollakin polilla töissä niin tähänkin tottuisi. 

Tottumista vaativat myös monet muut naistentautien asiat. Vaikka raskauteen liittyvät asiat ovat suhteellisen tuttuja on kurssin edetessä tullut eteen kummallisuuksiakin. Kun opiskelemme teoriassa naisen elämään liittyviä fysiologisia muutoksia, kuukautiskierron vaiheista ja vaikutuksista tai gynekologisista tutkimuksista ja siihen liittyvistä välineistä, tuntuu vähän siltä että tässä kohtaa tieto saattaa jäädäkin hieman enemmän teoreettiseksi omalla kohdallani. Jotakin täytyy muistiin jäädä naisten syövistä koska niitäkin tulee tavalla tai toisella vastaan varmaan melkein kaikkialla.

Kurssilla ei ole taitopajaa, josa välineitä päästäisiin kokeilemaan. Kuitenkin niitä vähän täytyy tutkia.

Kurssin aikana tullaan myös keskustelemaan hoitotyön hankalista eettisistä kysymyksistä: raskauden keskeytyksistä, raiskauksen uhrin hoitotyöstä, syntymättömän sikiön oikeusturvasta, sikiöseulonnasta ja uskonnollisten tekijöiden kunnioittamisesta suhteessa hoitokäytänteisiin. Herkkyyttä tullaan tarvitsemaan tavalla tai toisella. 

Mitenkään tulevaisuuden työmahdollisuuksia arvailematta, luulen ettei tämän kurssin sisältä tule kovin läheiseksi käytännössä koskaan tulemaan. Mutta ei taida haitata saada vähän lisää ymmärrystä naisten monimutkaisesta elämästä. Ja jos päädyn johonkin työyksikköön, muistan huomioida sitten sitä mahdollisesti mukaan tullutta miestä. Sen lupaan yrittää kovasti muistaa tehdä. Voimme sitten tuntea yhdessä itsemme vähän outolalaisiksi.

100# Naistenko työtä?

– Siinä on kyllä mies aivan oikealla alalla! 

Merkki iloisesta kunnioituksesta vai kenties arkista sukupuolirasismia? Näin nimittäin hieman eri väännöksin on useampi ihminen sanonut nuorimmaisemme päiväkotiryhmään siirtyneestä miehestä. En ollenkaan pidä näitä toteamuksia totuuden vastaisina. Lyhyitten kontaktiemme perusteella kyseessä on erittäin pätevä mies. Mutta miksi tätä pätevyyttä on jo niin moneen kertaan päivitelty? Ajan kuluessa en ole kertaakaan kuullut kenenkään toteavan samalla tavalla niistä lukuisista päiväkodin naisista, joita samassa ryhmässä on useita. Pitääkö miehen läsnäoloa päiväkodissa jotenkin perustella hänen hyvyydellään? Vai onko tämä mies vain niin erityisen hyvä? 

Ehkä näin käy helposti niissä tilanteissa, kun kohdataan alallaan selvään sukupuolivähemmistöön kuuluva työntekijä. Tämä tietenkin erottuu joukosta ja tähän kiinnitetään huomiota. Voi olla myös niin, että alalle pyrkiessään ja sille valmistautuessaan vähemmistön edustajat ovat joutuneet ottamaan itsestään erityisellä tavalla mittaa. Moni on varmaan joutunut punnitsemaan haluaan ja kykyään matkan varrella. Näin ehkä tämäkin päiväkodin mies. Voimakas tahto ja motivaatio kulkea vähemmän vakiintunutta reittiä ovat saattaneet kasvattaa erityisen taitavan ja omistautuneen työntekijän. Muistakaapa tämä, kun meidän luokkamme vähäiset miehet tulevat kolkuttelemaan joskus työpaikkojen ovia. Ehkä tämä kannattaa muistaa alalla kuin alalla.

– Miltä ne naisten hommat ovat tuntuneet?

Kesällä tapaa monia ihmisiä. Aina kysymykset eivät ole niitä kaikkein viisaimpia.

– Hyvin ne ovat menneet, vastasin.

Paljoa enempää en vaivautunutkaan vastaamaan.

Onko sairaanhoito naisten työtä? Yhden vuoden opintojen aikana sairaanhoitajan työnkuvasta on paljastanut paljon sellaista, jota en pitäisi yksin naisille kuuluvana. Tietyllä tavalla jopa päinvastoin. Oltuani aikani varsin miehisessä työyhteisössä, olen ihaillut työtovereissani monia ominaisuuksia, joita nyt huomaan hoitoalallakin tarvittavan. Rohkeus, tarkkuus ja aloitekyvykkyys vaikkapa muutaman mainitakseni. Tai ajatuksen juoksun selkeys ja rauhallisuus haastavissa tilanteissa. Tai kyky ottaa toiset ihmiset täydellisesti huomioon mutta olla hautautumatta persoonana liiaksi muiden imuun. Tai kyky sovitella riitoja tarpeen mukaan tai kyky kestää niitä silloin kun konfliktia tarvitaan. Jaloja veljiä. 

En tiedä onko väite naisten töistä totta. Kuitenkin sovin hyvin myös sinne. Olen nimittäin saanut kasvatuksen varsin interseksuaaliseen työmaailmaan. Lapsuuden kodissani ei opetettu jonkin työn kuuluvan toiselle sukupuolelle. Selvästi vanhemmat olivat usein omien tapojensa ja tottumustensa mukaisessa työnjaossa. Kuitenkin meille lapsille opetettiin kaikkea mahdollista. Joka lauantai täytyi vaihtaa ja tuulettaa omat vuodevaatteensa. Huone piti imuroida ja vessa siivota. Auton renkaat täytyi olla mukana vaihtamassa ja pyörä huoltamassa. Kauppaan otettiin mukaan ja keittiössä sai oppia ruuat ja leipomiset. Ulkona näytettiin yhtä lailla kukkalapion kuin moottorisahankin käyttö. Ja niin edelleen. Ainoastaan hitsauskoneen onnistuin välttelemään. Se tuntui aina jotenkin pelottavalta.

Tämä tuskin on osoitus taidosta vaan pikemminkin itseluottamuksesta. Koska opiskelijalla ei ole varaa ostaa aina uusia vaatteita, täytyy välillä korjata. Ihan itse tein ja sen kyllä huomaa. Varsinkin kun lopussa tuli kiire.

Olen ollut syvästi tyytyväinen tähän saamaani oppiin. Vaikka kaikkea maailmasta ei ehtinyt parissa vuosikymmenessä oppia, on monesta asiasta jäänyt suuntaviivat mieleen. Ne ovat riittäneet hyvin kodin peruselämässä. Meillä ei taida olla mitään sellaista kotihommaa, jota en saattaisi ainakin joskus tehdä. Paitsi letittäminen! Ja varastossa olevista lasten vaatteista olen aivan ulkopuolinen. En osaisi arvata, mistä minkäkin seuraavan koon etsiminen pitäisi aloittaa. Samoin joudun usein komentamaan lapset tunnistamaan omia vaatteitaan puhtaiden pyykkien joukosta. Saavat viedä ne saman tien paikoilleen. Oppivatpahan samalla.

Aina joskus kuulen, miten jossakin ikäisteni perheissä miehet eivät osallistu esimerkiksi ruuanlaittoon tai kaupassakäyntiin. Tai ollenkaan siivoamiseen. Tällainen hieman järkyttää. Ymmärrän kyllä asian paremmin, jos mies menee työpäivänsä jälkeen vaikkapa remontoimaan yhteistä kotia tai jotain vastaavaa. Mutta vieläkö on olemassa niitä klassisia sohvalle rojahtajia, jotka odottavat palvelua. Jos itse sortuisin samaan, olisi palkintona äärimmäisen väsynyt puoliso. Toivon, että mahdollisimman laaja osallistumiseni kaikkiin kodin töihin on myös parisuhteeseen sijoitettua aikaa. Tätä saa vapaasti kokeilla!

Toivon, että lapset näkevät ja kerran muistavat isän, joka ei odottanut palveltavana muiden tekevän paljon. Toivon tämän esimerkin kerran kantavan hedelmää. Vaikeampaa on koittaa muistaa antaa lasten tehdä ja opetella mukana. 

Tällä viikolla istuimme lasten kanssa portailla rivissä vuolemassa. Pienin sylissäni ja aika kosmeettisesti muka itse vuollen. Mutta kuitenkin. Eivät toisetkaan niin kovin suuria aikaan saaneet. Innostuivat nuo pienet timpurit siinä puhelemaan ammateista. Kuulemma tytöistäkin voi tulla merirosvoja tai poliiseja. Voi tulla mitä vain, lisäsi yksi. Toden totta. Ovat oivaltaneet jotain tärkeää. Jokaisesta voi tulla mitä vain. Toivon, että mihin vain päätyvätkään, joku sanoo heistä siellä: se on kyllä ihan oikealla alalla!

Eivät pienet timpurit saaneet ihan valmiiksi kun iso väsyi ensin.

2# Miehenä hoitoalalla – osa 1

Kolmantena päivänä se tapahtui. Kaksi ensimmäistä päivää oli vain oppilaita ja meidän luokka. Kolmantena ilmoitettiin että tuleviin pienryhmiin jako tehdään niin että kaikki miehet jaetaan kahteen ryhmään. Neljään ryhmään jaettaessa kolme olisi jäänyt ryhmänsä ainoaksi.  

5/45. Se on 11,11 prosenttia. Sen verran meitä miesoletettuja on aloittavassa luokassa. Miesten kesken tämä lasku tehtiin jo ensimmäisenä päivänä. Ei ole monta. Tilastoja en ole vielä löytänyt ja mahtaako niitä kukaan tehdä. Voisiko olla samanlainen suhdeluku on myös työpaikoilla? Jos reilusta sadastatuhannesta maamme sairaanhoitajasta, kätilöstä tai terveydenhoitajasta reilu kymmenes on miehiä, eivät meidänkään luokkamme urhot kuulu ihan pieneen porukkaan. Meitä murseja olisi saman verran kuin poliiseja ja palomiehiä yhteensä. Vähän kuitenkin epäilen että kätilöiden ja terveydenhoitajien joukossa meitä on vähemmän. Tosin onhan poliisien joukossakin monta naista. En tiedä keitä sitten lopulta jonossa olisi enemmän.

Oletan ja odotan ettei sukupuoli ole mikään kysymys tässä koulussa. Se tuskin kiinnostaa opiskelijoita ja opettajia. Tuskin ainakaan verrattuna siihen millaisia oppijoita ja kavereita kaikki olemme. Tai ehkä hormoneihin liittyvistä syistä joskus voi meitä opiskelijoita kiinnostaakin. Se sallittakoon – olemmehan parhaassa iässä. Tuskin työpaikoilla suuremmin enää ihmetellään miehiä hoitoalalla. Eivät ainakaan ne joilla on jotain tajua. Valitettavasti monissa ihmisyhteisössä on aina menneen ajan turhia jäämiä. Nähtäväksi jää, tuleeko niitä vastaan tällä tiellä.

Koen että sukupuoli määrittää minua miehenä vahvasti fyysisesti ja myös kulttuurillisesti. Kuitenkin toivon saavani olla myös yksilö. En halua kuulua pelkästään kasvottomaan ja stereotyyppiseen miesten massaan. Näin toivon osaavani kohdella myös kaikkia miehiä ja naisia. Inhoan ihmisten lajittelemista ryhmiin liian helpoin perustein. Ryhmiä on helpompi kiusata. On niistä toki myös helpompi tehdä hyvääkin huumoria. Massat ovat yksinkertaistuksia. Yksilön aito kohtaaminen sen sijaan on työlästä. Samalla se on erittäin palkitsevaa. Toivon saavani tietää keitä meidänkin luokalla on. Kannustan myös jokaista katsomaan ympärilleen ja välttämään halpoja yleistyksiä kenestäkään. Helposti teemme niin erityisesti niiden kanssa jotka ovat jotenkin eri mieltä tai ehkä eri näköisiä tai kuuloisia kuin me. Erilaisuus mielipiteissä tai ulkoisissa asioissa ei tarkoita samaa kuin olla tyhmä tai typerä. Mies ei ole näiden ennakkoluulojen ja halpojen tuomioiden suurin uhri. Mutta onhan meistäkin monenlaista yleistystä. Niistä suurin osa on totta. Rikkaus on sitten niissä yksityiskohdissa. Toiveikkaana luotan että 2020-luvun lähestyessä hoitoalalla ollaan tässä asiassa valmiita.

Mutta entä ne muut? Potilaat, sukulaiset ja hyvän päivän tutut? Siellä tuskin ollaan valmiina. Tämän päivityksen nimikoin numerolla yksi. Tarkoitus on käyttää muita numeroita sitä mukaan kun kohtaan huvittavia tai ärsyttäviä tapauksia jotka ansaitsevat tarinan. Tuleeko vihjauksia naisten töihin ryhtymiseen? Luuleeko joku lääkäriksi? Väittääkö neidiksi? Kieltäytyykö joku hoidosta ja saako mies kurkata uimapuku-alueelle? Se jää nähtäväksi. Kovin iholle käyviä raportteja tästä en voi antaa. Potilaan ja henkilökunnan suojaksi on olemassa jämäkkää lainsäädäntöä joka estää henkilöiden tunnistamisen kaikissa tilanteissa. Tämä suoja ja luottamuksellisuus on välttämätön. Lain lisäksi se on vähintään hyvien tapojen mukaista. Minulla on hieman kokemusta luottamuksellisesta työskentelystä. Henkilöä ja lakia kunnioittavalla tasolla tulen asiaa käsittelemään. Sukulaisilla samanlaista lain suojaa ei ole. Pitäkööt siis varansa. Typeryyksien edessä hyvät tavatkin voivat hetkeksi unohtua.

Mutta minkälaisia miehiä hoitoalalla on? En tiedä. Itsestäni minulla on vähän kokemusta mutta hoitoalasta vain aavistus. Ei ole varmaa aineistoa. Oma luokkamme vaikuttaa hyvältä.  Vaikuttavat motivoituneelta ja ainakin näin alkuun innokkailta. Omaa luokkaani miettiessäni hahmottuu toiveeni, millaisia miehiä itse näkisin hoitoalalla. Samanlaisia miehiä kuin naisiakin. Haluan nähdä reiluja ja työtelijäitä opiskelijoita. Toivon kohtaavani lujatahtoisia mutta nöyriä työntekijöitä. Vierelleni kaipaan empatiakykyisiä mutta erillisyytensä ymmärtäviä ystäviä. Rohkeat pärjäävät kaikkialla jos ovat vielä viisaitakin. Tätä kaipaan miehiltä ja naisilta tasapuolisesti. Tätä kaipaan itseltäni. Mistähän ne taidot aina löytyisivät?