99# Vanhojen kenkien päivä

Vanhat mutta huonokuntoiset.

”Helppoa tuo papin työ, yksi päivä viikossa.” Koronakevään jälkeen hoitoalan väki on huokaillut kovasti alansa arvostuksen puutetta. Seinien valaiseminen värivaloilla ei tuntunut paljolta, kun moni on joutunut äärimmäiseen venytykseen ja epävarmuuteen. Usein olen saanut lukea juttuja, joissa viimeistään nyt joku harkitsee vaihtoa toiselle alalle. Ymmärrän. Eikä palkkakaan kuulema ole kova verrattuna vastuun määrään. Itsenäni tämänkaltaiset huolet eivät masenna. En ole koskaan työskennellyt alalla, joka nauttisi laajojen kansankerrosten arvostusta tai jolla pääsisi rikastumaan. Rahan tai kunnian puute ei riitä hylkäämään ajatuksia lähestyvästä toisesta lukuvuodesta.

Kesä 2020 oli perheemme kalenterissa kaikkien aikojen kesä. Omien opintojeni piti loppua toukokuun puolivälissä ja jatkua vasta syyskuussa. Kolmen ja puolen kuukauden kesäloman suunnitelmiin kuului pitkään lykättyä häämatkaa ja monenlaisia reissuja. Häämatka lykkääntyi lisää jo suunnitteluvaiheessa maailma mennessä kiinni. Kaikkia kotimaan reissuja ei tarvinnut perua. Lisäksi ihan kotiympäristössä päätettiin olla paljon. Mukaan mahtuivat myös lyhyet kesätyöt.

Lisäksi pääsin tietenkin sijaistamaan sijaistani. Varovaisen kuuloisesti lähiesimies soitti keväällä ja kysyi, olisiko yhdenkään sunnuntain tuuraaminen mahdollista. Huojentui kovasti, kun lupasin tehdä niin paljon kuin tarvetta on. Poikkeukselliseen kesään kuului poikkeusjärjestelyitä myös kirkon elämässä. Väkimäärärajoitteiden vuoksi esimerkiksi jumalanpalveluksia jouduttiin pitämään tavallista suurempia määriä, jotta kaikki halukkaat voisivat osallistua vuorollaan. Tämä uhkasi sekoittaa lähialueiden kesälomat täysin.

Tietenkin suostuin. Tiedän sen tunteen, kun kesälomista ei meinaa tulla mitään. Opiskelukevään jälkeen halusin vakavasti kokeilla, miltä vanhoihin kenkiin palaaminen tuntuisi.

Lisäksi pääsin kokeilemaan rusinat pullasta -tapaa tehdä seurakuntatyötä. Ihan vakavalla naamalla on joskus luultu minunkin tehneen yhden päivän mittaista työviikkoa. Nyt pääsin sitä kokeilemaan. Sovimme, että kesäsijaisuuksiin kuuluu ainoastaan jumalanpalvelusten johtaminen ja palkattu työntekijä lähistöllä päivystäisi muun yhteydenottotarpeen kanssa. Pääsin kokeilemaan kirkossamme alati kasvavaa OTO-papin elämää. Köyhässä ja laajentuvassa kirkossamme ei ole mahdollisuuksia palkata kaikkia tarvittavia työntekijöitä. Siksi olemme pitkän kouluttaneet muussa palkkatyössä tai eläkkeellä olevia teologian taitajia palvelemaan pastoreina Oman Toimensa Ohella. He auttavat ja sijaistavat seurakunnissa mutta palkattu työntekijä kantaa vastuun ja vastaa myös saatavilla olostaan. Tätä roolia pääsin kesällä kokeilemaan.

Yksipäiväinen työviikko alkoi kymmenen päivää etukäteen. Koska kanttorimme ovat vapaaehtoisia muiden alojen ammattilaisia, on reilua valita ja ehdottaa heille jumalanpalveluksen virsiä jo hyvissä ajoin. Parhaimmillaan jo ennen edellistä viikonloppua. Silloin perheenisät- ja äidit ehtivät rauhassa harjoitella ehkä jonkin oudommankin säestyksen. 

Viikkoa ennen kävin tulevan sunnuntain tekstit lävitse. Työviikolla tämän teen vasta myöhemmin mutta perheen viettäessä kesälomaa täytyy olla tehokas ja jättää mielelle aikaa pureskella. Viikon mittaan sitten hiljaisissa hetkissä lenkillä tai muualla tutkittu teksti palasi mieleen ja alkoi jäsentyä ajatuksen huipuiksi, lauseiksi, teemoiksi ja alleviivattaviksi asioiksi. Lauantain tullessa perheen kesäloma sai keskeytä sen verran, että isä vetäytyi varastoksi muuttuneeseen työhuoneeseen kirjoittamaan. Pari tuntia kypsyneiden ajatusten äärellä synnytti aina tarvittavan määrän sanoja paperille. Omalla saarnaamisen rytmilläni tarvittava määrä on 2 ¼ liuskaa A4. Tämä teksti on valmista puhuttavaksi ja tarvittaessa joku toinen voisi lukea sen. Kokemus on osoittanut, että teksti kannattaa kirjoittaa sanasta sanaan. Silloin se on käyty tarkkaan läpi ja tarpeetonta toistoa, hajanaisuutta tai muuta häiritsevää ei pääse syntymään. Läpeensä kirjoitettu teksti tulee myös niin tutuksi, ettei paperia enää välttämättä tarvitsisi. Teksti saa elää rennosti mieleen nousevien ajatusten ja kokemuksen osoittamien tehokeinojen kanssa. Kuitenkin kaikki saa levätä rennosti tuolla kirjoitetulla pohjalla.

Sunnuntaina herätys oli kello seitsemän. Rajoituksista johtuen kello yhdeksän järjestettiin aamun ensimmäinen jumalanpalvelus riskiryhmille. Aamupalan ääressä saarna luettiin vielä kerran ja tulostuksen yhteydessä muisteltiin, miten ne liturgian sävelet taas menivätkään. Huoneen nurkasta löytyi työsalkku ja nopealla tarkastuksella sieltä löytyivät kaikki tarvittavat kirjat. Vanhat kengät piti käyttämättömän kevään jäljiltä äkkiä harjata. Olisi pitänyt hoitaa enemmänkin muttei ehtinyt. Suihkun jälkeen virkapuku päälle ja pyörän selkään. Perhe jäi vielä nukkumaan ja odottamaan paremmin sopivaa kello yhdentoista palvelusta. Kirkolla odotti suntio (vapaaehtoinen hänkin) yhdessä kanttorin kanssa. Koska riskiryhmiin kuuluvat ovat enimmäkseen iäkkäitä, alkoi kirkko täyttyä melko varhain. Tai täyttyä turvavälien sallimalla tavalla. Suunnilleen kymmentä vaille kaikki olivat jo paikalla. Tässä ikäryhmässä ei tulla viimetipassa. Väkeä oli outoa tervehtiä kättelemättä. Siinä nyökkäiltiin puolin ja toisin. Tuntui vieraalta ja etäiseltä. Vastuuhenkilöiden kanssa pidettiin sakaristorukous ja suntion soitettua kelloa kanttori aloitti virren.

Puolen vuoden tauon jälkeen ikiaikaiset sävelmät tulivat lihasmuistista. Yhtä oikein tai väärin kuin aina ennekin. Toisistaan riittävän etäällä olleet seurakuntalaiset lauloivat voimakkaasti ja vakaasti. Monen kasvoilla värisi ilo ja kiitollisuus. Saarnakin tuli pidettyä.

75 minuuttia myöhemmin jumalanpalvelus oli ohitse ja poikkeusaikana kahvin puuttuessa itse kukin jää vähän epämääräisesti juttelemaan kirkkosaliin. Moni oli kiinnostunut lomaa viettävän pastorin opinnoista, kesästä ja kyselipä joku varovasti jo lähestyvästä vuodenvaihteestakin. Moni kertoi kysyttäessä mielellään omia kuulumisiaan. Eihän oltu aikoihin nähty. Ennen lähtöään suntio vaihtoi esiin koskemattomat virsikirjat ja jätti pastorin yksin. Kävin nopeasti kirjoittamassa kalenteriin muistiin pyydetyt esirukousaiheet. Oltuani hieman yli kaksi tuntia seisaallaan päätin istahtaa etupenkkiin levähtämään. Harmittelin, etten ollut muistanut ottaa eväitä. Käsi hakeutui oman virsikirjan sivuille ja päätin levähtäessä laulaa kunnolla, kun pärskeitä ei tarvinnut varoa tuulettimienkin huutaessa tyhjän tilan katossa. Kahden säkeistön päästä ovi taas kävi. Ensimmäiset saapuivat seuraavaan jumalanpalvelukseen. Lauloin rohkeasti virren loppuun ja ovi alkoi käydä yhä kiihtyvään tahtiin. Nyt ovi tosin kävi jopa hieman yli yhdentoista. Nuorempi väki ja lapsiperheet kun tulevat jopa viimehetken jälkeen. Uusi kanttorikin pääsi aloittamaan. Lasten äänet vaihtuivat kirkkaaksi veisuuksi. Vanhimpia sävelmiä laulettaessa kanttori laittoi parastaan ja vuosituhantisten sävelten läpi saattoi aavistaa enkelien laulun maalaiskaupungin pienessä kirkkosalissa. Puolen vuoden jälkeen tuntui että sain seisoa siellä, mistä en koskaan kaivannutkaan pois.

Vajaat yhdeksänkymmentä minuuttia ja uusi väki seisoskelee myöskin hieman epätietoisena. Halu toisten puheille on kova mutta kukaan ei oikein hahmota turvaetäisyyksien vaatimuksia. Lapset kirmaavat rohkeammin sinne ja tänne. Taas moni haluaa puhella pastorin kanssa. Kaukainen aamupala ja unohtunut välipala tuntuu vatsassa kipuna ja jaloissa heikkoutena. Perheen aamussa oli tapahtunut jokin yllätys ja yksinäinen pyöräily kotiin odotti. Ovella jäin vielä juttelemaan pitkäksi aikaa muutamien seurakuntaneuvoston jäsenten kesken. Paljon oli kulkenut mietteitä poikkeuksellisen kevään aikana. Sijainen sai samalla paljon kehuja asioiden hoitamisesta. Hyvä oli sekin kuulla. Kotimatkalla ylämäet oli vaikea selvittää tyhjiin valutetuilla jaloilla. Kotona ruoka oli viisaan vaimon ansiosta odottamassa. 

Illalla iskivät pirut. Niin olen nimennyt ne levottomat ajatukset, jotka tulevat usein sunnuntain jälkeen. Ne tarttuvat johonkin asiaan tai kuultuun uutiseen ja yrittävät karkottaa kaiken unen. Nuo pirut osaavat kertoa, miksi se on juuri minun syyni. Nämä pirut kertovat kuinka huonosti se viikon ainoa työpäivä ja kaikki sitä edeltävä on tehty. Nuo pirut ovat vahvoja ja pelottavia. Niillä tuntuu olevan voi hukuttaa mieli synkkään hautaan ja ruumis valvottuun riutumiseen. Ne ovat taitavia väitteissään ja niiden puheita voi erehtyä pitämään tosina.

Pitkän tauon jälkeen niitä oli vaikea karkottaa. Tai oikeastaan niiden tuleminen nytkin yllätti. Luulin niiden kuuluvan vain väsyneeseen mieleen. Siitä saivat mokomat vauhtia ja voimaa. Kuitenkin nyt voimia oli kuin olikin paremmin moisten käsittelemiseen. Levännyt mieli saattoi kuunnella rauhassa mokomat ajatukset. Sen jälkeen järki kertoi miksi ajatusten villeimmät väitteet ja huolet eivät olleet totta. Aikansa siihen meni, mutta hyväksi koetut keinot yhdistettynä parempiin voimiin esti yötä muuttumasta pyörimiseksi. Mutta hetkeksi aikaa pelästyin ja olin kyllä valmis polttamaan vanhat kengät.