72# Hengenvaara

Nyt orastavan Korona-kriisin aikana on puhuttu eri maiden terveydenhuollon kapasiteetista. Erityisiksi tunnusluvuiksi ovat nousseet tehohoidon paikat. Uutissivustot ovat alkaneet seurata tartunnan saaneiden ja kuolleiden lisäksi tehohoidossa olevien määrää. En tiedä tarkkaan, onko median antaman tehohoitokäsitteen alla vielä paljon muuttujia mutta Koronan vuoksi ilmoitettujen tehohoidossa olevien määrä lähestyi jokin aika sitten kymmentä prosenttia ilmoitetusta tehohoidon kapasiteetista Suomessa. Tosin on kerrottu, että lisäksi on olemassa tehovalvonnan paikkoja. Asiantuntijat selittäkööt näiden eroa kommenteissa. Ministeri Kiuru lupasi tehohoidon kapasiteetin kaksinkertaistamista. Lääkärilehdessä todettiin, ettei monissa maissa kysellyt hengityskoneet tule muodostamaan ongelmaa meillä. Supistamalla toimintoja esimerkiksi leikkaussaleissa, on lehden mukaan mahdollista kerätä jopa tuhansia koneita. Kuitenkin yhtä pullonkaulaa on vaikea ohittaa. Mistä osaavaa henkilöstöä? Mistä lääkäreitä ja hoitajia?

Millainen on sinun mielestäsi sairaalan äänimaisema? Itse ajattelen aina erilaisia piipahduksia. Televisiosta on voinut oppia, että nuo piipahdukset liittyvät usein potilaan seurattuihin elintoimintoihin. Runsaat ja kiihtyvät piippaukset yleensä tarkoittavat hoitohenkilöstön nopeaa ilmestymistä. Samoin äänet voivat kertoa hoitoon käytettävien laitteiden eri vaiheista ja käyttäjää vaativista toimenpiteistä. Ennen kuin Korona lakkautti kevään kontakti-opetuksen, pääsimme mekin ajamaan näitä koneita.

Kommunikaatiotaidot, puhtaudesta ja ravitsemuksesta huolehtiminen ovat sairaanhoitajan perustaitoja. Näitä taitoja on opiskeltu opintojen ensimmäisenä vuonna. Sairaanhoitajan tulee hallita potilaan liikuttelu silloinkin tämä ei ole itse liikuntakykyinen tai jos hän on liikuntarajoitteinen. Sairaanhoitajan täytyy osata tarvittaessa pestä potilasta, vaihtaa vaatteita ja vuodevaatteita. Sairaanhoitajan tulee osata syöttää ja ymmärtää ravitsemuksen merkitys laajemminkin hoidon kannalta. Näitä perustaitoja harjoitellaan ensimmäisen vuoden harjoittelussa. Nämä taidot eivät katoa mihinkään muiden taitojen karttuessa. Päinvastoin tarkkaa hoitoa vaativissa yksiköissä perustaitojen hallinta korostuu. Tehohoidossa tarkkuus lääkehoidossa, työskentelyn aseptiikka eli puhtaus, potilaan puhtaus ja ravitsemus eivät ole mitenkään vähäarvoisia asioita. Puhumattakaan hoitajan roolista moniammatillisen tiimin keskellä. Ensimmäisenä vuonna tylsänä opeteltu kirjaamisen taito nousee suureen arvoon siellä, missä tietokatkokset aiheuttavat välittömän hengenvaaran.

Tulevina vuosina eri opintojaksoissa ja harjoitteluissa erilaiset erikoistumismahdollisuudet tulevat esille. Samalla opitaan monia taitoja perustaitojen päälle. Jo ensimmäisen vuoden edetessä olemme päässeet perustamaan moni taitoja esimerkiksi lääkehoidon suhteen. Koneen ajamisella taitopajassa tarkoitin tuntia, jolla pääsimme käsiksi yhden sairaalamaailman ikonisen esineen kanssa. tutustuimme tiputusletkuston käyttöön.

Jo aikaisemmin teorialuokassa opettaja esitteli mukaan kantamasta laatikosta erilaisia välineitä. Jokainen pöytäryhmä sai käännellä ja kokeilla käsissään erilaisia komponentteja. Kotiläksynä katsottiin videoita ja tutustuttiin kirjan ohjeisiin. Harmilliseen tapaan pääsimme vasta kuukauden päästä käytännön tunnille muistelemaan, miten kaiken pitikään tapahtua. 

Tiputusletku ja varsinkin sen yläpäässä oleva pullo tai pussi on mielessäni kaikkein selvin yksittäinen sairaalamaailman liittyvä asia. Sen vuoksi se varmaan helposti pääsee televisiossa lavasteisiinkin. Kyseessä on myös monikäyttöinen artikkeli. Tiputuksella voidaan antaa suoneen nesteytystä, ravintoa tai lääkeaineita. Tarvittaessa useita asioita voidaan tehdä yhtä aikaa. Muinaisina aikoina sairaanhoitaja on joutunut silmämääräisesti laskemaan pullosta tippuvia pisaroita ja säätämään käsikäyttöisellä sulkimella tiputusnopeuden lääkärin määräämään vauhtiin. Tätä jaloa taitoa mekin opettelimme lääkelaskennankurssilla. Tiukasti jouduimme oppimaan mitä millilitran tunneissa tarkoittaisivat tippoina minuutissa. Joskus tämä voi olla tarpeellinen taito. Nykyään saadaan kuitenkin usein ajaa konetta. 

Kone tässä tapauksessa on infuusioautomaatti. Se säätelee infuusion eli tiputuksen nopeutta annetun ohjeen mukaan. Hoitajan tarvitsee osata syöttää oikeat lukemat automaatiin ja sen jälkeen kone tekee muunnoslaskelmat itsenäisesti. Tämä kone muodostaa huomattavan osan hoitoympäristön äänimaisemasta. Se varoittaa häiriötiloista ja ilmoittaa annetun ajan jälkeen annettavan aineen olevan kohta loppu. Tehohoidossa kone voidaan kytkeä kehittyneempään valvontalaitteistoon. Mutta me emme päässeet vielä painamaan siihen liittyviä nappeja. 

Tämä on kaappaus jostakin tehohoitoa käsittelevästä jutusta. Tässä potilaalle menee 2-3 infuusiota pumpun kautta (kolmas ylhäältä ei näyttäisi olevan juuri nyt päällä). Samoin hänelle menee yhtäaikaa ruiskupumpuilla yhdeksää eri lääkettä. Tällaisen kokonaisuuden hallinta vaatii vähän enemmän kuin yhtä tuntia yhden pumpun käytöstä. taidot ovat samat mutta kokonaisuus, tarkkuus ja kommunikointikyky vuorojen välissä nousee ihmeelliseksi taiteeksi. Ei väheksytä hoitajia!

Tunnilla oli oikeastaan neljä osaa. Ensiksi laskettiin lääkärin antamasta annostuksesta oikea määrä lääkeainetta ja liuotettiin se muuhun infuusionesteeseen pussissa tai pullossa. Tässä piti osata laskea sekä käyttää neulaa ja ruiskua turvallisesti ja tarkasti. Oikea määrä lääkettä on äärimmäisen tarkka asia. Sen jälkeen harjoiteltiin letkuston käyttökuntoon laitto. Tämä vaatii tarkkuutta aseptiikan suhteen ja tarkkuutta letkustoon pyrkivien ilmakuplien varalta. Suoneen pääsevät ilmakuplat kun ovat vaarallisia potilaalle. Tämän jälkeen tai sen osana yhdistettiin letkusto koneeseen ja syötettiin oikeat luvut. Viimeisenä oli asennus potilaaseen ja siihen liittyvät monet vaiheet ja toimenpiteet. Samoin harjoiteltiin vielä kaiken purku oikeine toimenpiteineen. Monessa kohtaa taistellaan infektioita vastaan puhdistamalla ja desinfioimalla. 

Valitettavasti kaikki tämä saatiin tehdä vain yhden kerran. Tällä tunnilla pääsin tosin käyttämään hyvää keinoa oppia asiat paremmin. Muidenkin hetken empiessä, ilmoitin itseni opettajan käsiksi, kun kaikki käytiin tunnin aluksi yhdessä läpi. Usein menetellään juuri näin. Opettaja selittää toimenpiteen perusteellisesti ja yksi tai useampi opiskelija tekee sitä ohjeiden tahtiin opettajan neuvomana. Tavallaan tuon mallisuorituksen tekeminen on kuumottava paikka. Mutta tosiasiassa siinä saa parhaalla mahdollisella tavalla opettajan ohjeet jokaiselle työvaiheelle. Ainakin sain tehdä tämän kahdesti. Samaa keinoa täytyy koittaa päästä käyttämään useamminkin. Sillä hiljalleen alkaa hahmottua, miten laaja ja vaativa on sairaanhoitajan työkenttä. Ei ihme, että monia meidänkin luokallamme tuleva vastuu arveluttaa. Huonosti hoidetusta työstä seuraa ennemmin tai myöhemmin hengenvaara. 

Meidän luokkamme hieman rauhallisempi tilanne. Hetken päästä tähän ajattiin telineessään yksi kone. Pulloja ja pusseja käytetään eri ryhmien harjoituksissa useita kertoja. Siinä vaiheessa kun moneen kertaan lävistetty pullo vuotaa ohi letkuston, se heitetään roskiin.

65# Korona tuli kouluun

”Ohjeita koronavirusepidemiaan varautumiseen

Kiinasta alkuvuonna käynnistynyt uuden koronaviruksen aiheuttama COVID- 19 tartuntatautiepidemia tarkoittaa varautumistoimien tehostamista myös työpaikoilla. Minkäänlaiseen paniikkiin ei ole aihetta, mutta asiaan on kuitenkin hyvä suhtautua vakavasti ja varautua epidemian leviämiseen.

Näin meidät toivotettiin talvilomalta tervetulleiksi kouluun. Loman aikana eri tahot olivat selvästi heränneet. Samana päivänä, kun koulun järjestelmässä vilahti Korona-tiedotus, tulivat saman sisältöiset tiedotteet kaikkien lasten päivittäisistä seikkailupaikoista. Koulullakin jo huhuttiin nursing-ryhmässä pidetystä hengityssuojaimesta. 

Aasiassa oli jäänyt kiinni joukkio joka pesi, pakkasi ja myi käytettyjä suojaimia. Muutama vähän käytetty löytyy meiltäkin puhallusvillan kanssa toimimisen jäljiltä. Kuinkahan paljon tästä uskaltaisi pyytää? vain vähän lasten pelleilyissä pidetty.

Korona virukseen liittyen olemme ehtineet koulussa vääntää monta hyvää vitsiä ja kaivaa netistä useamman meemin. Samalla tiedämme, että kyse on vakavasta asiasta. Jokainen sairastuminen, kuolema ja näiden pelko on jonkun henkilökohtainen tragedia. Myös välilliset haittavaikutukset koskettavat monien elämää. Tätä ei kenenkään tule väheksyä. Hoitoalalle suuntautuneina me kuitenkin sisäistämme, että tämä tauti on yksi muiden joukossa. Niitä tulee ja niitä menee. Samalla kuitenkin tunnistamme, että jokainen meistä on säännöllisesti tekemisissä niin sanottujen riskiryhmien kanssa. Harjoittelujaksokin lähestyy.

Koska aihe on myyvä ja kiinnostava, on netti ja uutisointi täynnä erilaista tietoa, tietäjää ja tarinan myyjään. Ei pidä lähteä sensaatiota lietsovan median ajamaksi. Siitä seuraa vain pelkoa ja paniikkia. Kannattaa ajatella itse asiaa rauhallisesti. Siinä auttaa viranomaistietojen seuraaminen. Vaikka viranomaiset ovat joskus hitaita, joskus nopeita, joskus yli- tai alireagoivia, joskus oikeassa ja joskus jopa väärässä, on heillä käytettävissään keskimäärin paras tieto ja parhaat asiantuntijat. Aihetta miettiessäsi voit ottaa tavaksi tarkistella vaikkapa thl:n sivuja. Siellä kukaan ei vedätä sinua tahallaan. 

Monet Koronan vaikutukset ovat jo nyt välillisiä. Suuret sulkutoimenpiteet vaikkapa Kiinassa ovat laittaneet talouden pyörät paikoin pysähdystilaan. Jos tällaiset normaalia elämää rajoittavat toimenpiteet jatkuvat ja laajenevat eri puolilla maailmaa, on teollisuuden tarvitsemien osien ja tuotteiden tilausten kohtalo vaakalaudalla. Samoin matkailuala on kokenut huomattavia iskuja liikenteen hidastuessa taivaalla. Paikallisesti karanteenialueet vaikuttavat ymmärrettävästi palveluiden kysyntään ja palvelualoille voi tulla jotakin rajoitustoimia. Näillä aloilla toimivien on hyvä aika tarkastella kulutustottumuksiaan ja miettiä mahdollisia säästökohteita oman talouden puskureiden vahvistamiseksi. Ylipäätään maailmantalous saattaa olla vaarassa ajautua alamäkeen ja silloin lomautukset, irtisanomiset ja työtuntien vähennykset voivat olla edessä monilla aloilla myös meillä.

Jo hyvän aikaa maailmalla on huudeltu hengityssuojainten perään. Joissakin maissa on valiteltu kaikenlaisen terveydenhoidossa tarvittavan materiaalin loppumista. Pahiten tilanteesta on kärsinyt monien talouspakotteiden kohteena oleva Iran. Suomessa on vakuuteltu materiaalin riittämistä. Lainsäädäntö velvoittaa monenlaisen materiaalin varaamista eri tasoilla. Lait velvoittavat sairaaloita, apteekkeja ja maahantuojia kutakin pitämään tavaraa varastossa. Määriä ei ole kommentoitu mutta Suomessa on vanhastaan ollut hyvät perinteet ja lainsäädäntö poikkeusoloihin varautumisessa. (Kirja-suositus: Suomen huoltovarmuus) Hyvinä aikoina toki on yleensä taipumus vähentää huonoihin varautumista. Toivottavasti tätä ei jouduta testaamaan pohjia myöten.

Varmaa kuitenkin on, että levitessään Korona voi haastaa jopa Suomen laadukkaan terveysjärjestelmän. Asia johon jokainen voi vaikuttaa, on päivystystoiminnan resurssit. Tautiepäilyjen todennäköisesti levitessä ja tartuntamäärienkin kasvaessa suuri vaara piilee kausiflunssansa kanssa Koronaa pelkäävien ihmisten virrassa kohti terveyskeskuksia. Paniikinomaisen kansainvaelluksen sattuessa suuri määrä työtä ja resursseja tultaisiin käyttämään aivan tavallista flunssaa ja influenssaa sairastavia testaillessa. Samoin todellisten Korona tapausten määrän kasvu voi kuormittaa järjestelmää. Siksi jokainen voisi tehdä pienen tarkistuksen oman kotinsa lääkekaappiin. Sinne ei pidä mennä keräilemään juuri nyt apteekista vuosien tarvetta kaikkea mahdollista. Mutta onko siellä tarpeeksi yhden flunssan tai kuumeen kanssa selviämiseen? Onko siellä laastaria ja muuta haavanhoitoon tarvittavaa? Onko siellä kuumemittari? Löytyykö siellä helpotus yhteen vatsa- tai oksennustautiin? Taudin iskiessä ei ole mukava rynnätä apteekkiin. Eikä joka vaivan takia ole normaalistikaan hyvä rynnätä päivystyksiä kuormittamaan. Pieni varautuminen antaa mahdollisuuden tuumailla tilannetta rauhassa kotosalla. Tarvittaessa on myös hyvä käyttää päivystyksien neuvontanumeroita. Niihin vastaa aina erittäin asiantunteva hoitaja, joka osaa arvioida oireiden perusteella hoitoon hakeutumisen tarvetta.

Lääkekaapin ohella voi olla hyvä koeponnistaa muutenkin oman kotinsa sairauden tai häiriön sietokyky. Edelleenkään en sano, että pitäisi rynnätä kauppoihin hakemaan puolen vuoden ruoka- tai vessapaperivarastoja. Mutta voisitko ensi kauppareissulla ostaa yhden paketin enemmän vaikkapa lempipastaasi? Voisitko ottaa tavaksi ostaa käyttämääsi tuotetta ennen kuin edellinen pakkaus loppuu? Tai mahtuisiko kotiisi pakkaus enemmän sitä vessapaperia tai nenäliinoja? Pitämällä huolen siitä, ettei kaikki ole koko ajan lopussa, pystyy antamaan itselleen liikkumavaraa kaupankäynnin suhteen mutta toisaalta mikään ei mene haaskaukseen. Martat ohjeistavat niin sanotusta kotivarasta. Soveltamalla sitä omiin ruokailutottumuksiinsa, voi helposti kehittää kotiin pienen ja kiertävän ruokapuskurin. Tilan ja halun salliessa sitä voi kasvattaakin. Kuitenkin yhteistä etua ja maailmalla nähtyä kauppapaniikkia vähentää huomattavasti se, jos mahdollisimman monella olisi kotonaan vähän puskuria. 

Pelko myy. Siksi Korona myy. Virus ja sen aiheuttama sairaus on asia, josta rikkaus ja länsimainen elintaso ei välttämättä pelasta. Toisin on nälän tai likaisen juomaveden aiheuttamien sairauksien suhteen. Niihin joutuu kuolemaan vain jos on köyhä, kolmannen maailman asukas tai sodan repimässä maassa. Milloin olet viimeksi kuullut uutisia näistä uhreista? Pelko myy. Siksi Korona on kaikkialla mediassa. Siksi se täyttää mielemme ja herättää pelkomme. Samalla se muistuttaa, ettemme ole koskemattomia. Me nälkää, janoa ja sairauksia näkemättömät saatamme usein ajatella, ettei mikään voi meihin koskea. Ehkä on aika herätä huomaamaan oman koskemattomuutemme valheellisuus. Voisiko tämä kokemus auttaa näkemään muiden hätää lähellä ja kaukana?

Tänään käänsin aiheen äärellä syntyneen blogin amerikkalaisen ystävyyskirkkomme lehdestä. Huomasin ajattelevani hyvin samalla tavalla. Jaan sen tässä alla. Alkuperäisteksti Roy Askins

Mitä jos en voi paeta ruttoa?

Vuonna 1527 Luther kirjoitti kirjeen ystävälleen ruton riehuessa Euroopassa ja taudin iskiessä sekä ystävän kotiseudulle Sleesiaan että Lutherin omaan kotikaupunkiin Wittenbergiin. 

1300-1500 luvuilla Mustasurma ja muut ruttotaudit tappoivat 75–200 miljoonaa ihmistä Euraasiassa ja vaikutti vastaansanomattomalla tavalla Euroopan historiaan. Kirput kuljettivat vaarallista bakteeria, jotka aiheuttivat tulehdusta ja turvonneita kyhmyjä sairastajan iholla. Joskus nämä kyhmyt räjähtivät märkärakkuloina. Joskus ne levisivät kaikkialle ruumiiseen. Yleensä sairaus tappoi uhrinsa viikon sisällä.

Ruton iskiessä kaupunkiin, rikkaat yleensä pakenivat maaseudulle. Lutherille esitettiin yksinkertainen kysymys: Pitäisikö kristityn paeta tätä kammottavaa sairautta?

Me emme voi paeta uudenlaista Korona-virusta maaseudulle. Millä tavalla kristityn tulisi elää, kun hän ei voi paeta lähestyvää sairautta?

Elä kastettuna

Kaste ei ole taianomainen manaus, joka pitää kristityn turvassa. Mutta kasteessa Pyhä Henki yhdistää kristityn Kristukseen ja Hänen ylösnousemukseensa. Apostoli Paavali kirjoittaa: Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. (Room. 6:4)

Kastettuna eläminen on sitä, että uskoo ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa (Room. 8:31-39). Elät kastettuna, kun naurat paholaisen yritykselle aiheuttaa sinulle pelkoa ja kauhua. Luther sanoo: ”Lähetä nämä kaikki kauhut suoraan takaisin hänelle.” Ole luottavainen, älä pelkää kuolemaa – olet yhdistetty Kristukseen.

Kuitenkin kuolema odottaa meidän jokaisen näköpiirissämme sillä synnin palkka on kuolema. (Room. 6:23). Tai Lutherin sanoin: ”Koska kuolema on rangaistus, jonka Jumala on laittanut päällemme synnin tähden, meidän tulee olla kuuliaiset Jumalalle ja varmana uskossa odottaa rangaistustamme.”

Kristus on kuolemallaan maksanut syntimme rangaistuksen. Siksi vaikka odotamme fyysistä kuolemaamme, saamme odottaa sitäkin ylösnousemustoivon kanssa. Kastettuna elävä ei pelkää tappavaa ruttoa tai mitään tautia. Ei enempää kuin hän pelkää ja rakastaa Jumalaa ja luottaa yksin Häneen.

Täytä kutsumustasi kuolemaan asti.

Kristityt täyttävät kutsumustaan lähimmäisiään kohtaan. Aviopuolisot pitävät huolta toisistaan, vanhemmat huolehtivat ja suojelevat lapsiaan. Samoin lapset pitävät aikanaan huolta vanhemmistaan.

Pastori pysyy paikoillaan ja pitää huolta myös kuolevista seurakuntalaisistaan. Hän pysyy rutonrepimien kuolinvuoteiden vierellä ja todistaa heille Kristuksesta. Lopulta hän hautaa heidät. Samoin lääkärien ja muiden hoitotyön ammattilaisten tulee pysyä paikoillaan ja hoitaa potilaitaan.

Liikkeenharjoittajien tulee jatkaa toimintaansa, jotta heidän työntekijänsä voivat turvata perheittensä toimeentulon. Vanhempien tulee yhä pitää huolta lapsistaan ja vastavuoroisesti aikuisten lasten täytyy pitää huolta ikääntyvistä vanhemmistaan.

Kristityllä on velvollisuuksia myös ystäviään ja muita lähimmäisiään kohtaan. Kristityn tulee huolehtia myös sairastuneista lähimmäisistään. Joskus siihen kuuluu sairaudelle altistuminen ja jopa tartunnan saaminen. Kuitenkin Luther sanoo: “Joka ei tee näin lähimmäiselleen vaan hylkää hänet onnettomuuden hetkellä, on Jumalan silmissä murhaaja.”

Älä koettele Jumalaa

Jumalaa ei tule koetella kuolevaa lähimmäistä palvellessa. Lutherin päivinä osa ihmisistä kieltäytyi tarttumasta toimeen ruton suhteen. ”He sanovat, että se on Jumalan rangaistus. Siksi jos Hän tahtoo suojella heitä, he voivat selvitä ilman lääkkeitä ja varotoimenpitetä. Tämä ei ole Jumalaan luottamista vaan pikemminkin Hänen koettelemistaan.”

Varomaton ihminen ei koettele vain Jumalaa. Hän asettaa vaaraan myös perheensä terveyden. Käytä siis lääkkeitäsi, käytä suojavarusteita, jos ne ovat tarpeen. Noudata lääkärin ohjeita ja vältä taudin leviämistä oman toimintasi kautta. Luther rohkaisi lukioitaan ”pitämään kotinsa puhtaina”. Tänään se voisi tarkoittaa viranomaisten ohjeiden seuraamista.

Kun mahdollista, seuraa virallisia ohjeita. Älä luovu toivostasi Kristukseen Jeesukseen. Samalla Herra on antanut meille myös muita auttajia. Me noudatamme terveen järjen käytäntöjä lähimmäisemme parhaaksi.

Lopuksi

Kaikissa asioissa, ripustaudu Kristukseen. Mene jumalanpalvelukseen. Tunnusta syntisi. Omista syntien anteeksiantamus. Nauti Herran ruumis ja veri, joka on puhdas ja kokonaisvaltainen parannuskeino lahjoittamaan pelastuksen ja lohdutuksen. Jos sairastut, älä pelkää pelkästään sairautta ja sen vahinkoa ruumiille. Sen sijaan pelkää Häntä, joka voi heittää sekä ruumiin että sielun helvettiin. Hän itse valitsi kuolla puolestasi. Niin Hän on sovittanut sinut kaikesta ruumiin ja sielun sairaudesta.

45# Turvallisuutta kiitos!

Meidän perheemme autoilee paljon. Mieli ei aina tekisi mutta pakko. Eräällä viime vuoden ajomatkallamme takapenkiltä kuului outo tällainen outo ääni. Saman tien sieltä kuului ilmoitus nukkuma-asentoon menosta. Yksi matkustaja näytti liikahtaneen erilaiseen kallistukseen. Paljoa enempää ei pimeällä tiellä ja pimeässä autossa saanut selville. Kesken ajon asia kuitattiin istuimen unohdettuna kallistusominaisuutena. Emme sellaisen olemassaoloa aivan muistaneet mutta kuka näistä laitteista vipuineen aina kärryillä pysyisi. Kai se on kätevää, että tuolin niinkin voi asettaa ja ilmeisesti tämä oikea vipu oli nyt lapsen käteen löytynyt. Näin ajattelimme. Vähän ajan päästä istuja alkoi protestoida asentoaan. Ei tainnut ollut kaikkein mieluisin kallistus. Kuitenkaan ei moisen takia ihan heti pysähdytty. Pimeän maantien laita ei houkuttanut ja luonnollinen tauko odotti vähän matkan päässä. Vartin kuluttua pysähdyttiin tankkaamaan ja istuin päätettiin samalla nostaa pystyasentoon. Kyllähän jokainen kyllästyy, jos ei näe niitä pimeitä maisemia ajon aikana. Ovi auki, valot päälle ja istuin kunnon tarkasteluun. Epämiellyttävä totuus. Ei istuimessa ollut kallistusominaisuutta. Siinä se heilui kovin helposti tutkittaessa. Koko komeus lapsineen oli irti jalustastaan. Viisitoista minuuttia kuskin takana oli kulkenut lapsi+istuinosa ilman kiinnittymistä minnekään auton rakenteissa. Insinööri oli suunnitellessaan unohtanut, että kasvaessaan lapsen jalat eivät enää sojota suoraan eteenpäin istuimen laidalta, vaan putoavat roikkumaan alaspäin. Kaksi lukitusvipua oli asennettu sinne, mistä pienet kengät menivät ohi. Molemmat vivut olivat niin päin, että alas painuvat jalat voivat ne aukaista. Muutama värikäs sana siinä vaihdettiin etupenkkiläisten kesken. Äkkijarrutus tuossa tilanteessa olisi ollut ilkeä kokemus. Ei sitä oikein uskaltanut niin pitkälle ajatella. Matka jatkui. Ja korvat olivat aika voimakkaasti höröllä taaksepäin. Seuraava naksaus olisi aiheuttanut nopeita toimenpiteitä. Onneksi syyllisen jalat eivät innostuneet vipusilla leikkimään. Ei varmaan ihan ollut hoksannut, että asennon muutos oli itsensä aiheuttama. Voisitteko insinöörit kiitos testata näitä elävillä lapsilla? Olisikohan lukitusvipuja mahdollista asentaa toimimaan toiseen suuntaan? Jotain tällaista me jälkiviisaat siinä pähkäilimme.

Vanha kansa sanoo, ettei vanhinko tule kello kaulassa. Karjataloudesta irtautuneena me olemme opettaneet lapsillemme, että vahinko voi tulla, vaikka kuinka on tarkkana ja varoo. No eihän se ihan näinkään mene. Vahinko voi kyllä tulla vaikka, kuinka sitä yrittää välttää mutta kyllä todennäköisyys varomalla vähenee. Lasten meiningeissä vaan usein vakuutellaan varovaisuutta ja samalla kello soi koko ajan kovenevalla äänellä. Ainakin vanhempien mielestä.

Luulen, että jokainen on katsellut joskus sitä tilannetta, joka pian kehittyi vahingoksi. Typerät ideat, keskittymisen puute, yliluottavaiset taidot, kiire tai huonot työvälineet nostavat kaikki vahingon mahdollisuutta. Joskus se on suoranainen välinpitämättömyys, joka kaiken saa aikaan. Tarvitseeko ihmetellä, miksi humalainen juhlija voisi saada pimeässä vajassa kirveen jalkaansa, vaikka piti ihan äkkiä käydä lisää puita. Näin on ainakin jollekin voinut käydä. Ja silloin se ei kyllä ole ollut täysin muiden syy. Netin ihmeellinen maailma on täynnä näitä tee se itse henkilöitä ja muita älypäitä. Osa on päätynyt jopa videolle. Vahinkoja voi ehkäistä ennakolta. Mutta ei välttämättä estää.

Syyskauden viimeinen koe liittyi juuri näihin aiheisiin. Päättelimme kurssin potilasturvallisuudesta. syysloman jälkeinen aika tutkittiin vahinkojen kartoitusta, ennaltaehkäisyä, raportointia ja kaikkea niihin liittyvää. Välillä tutkittiin laajoja strategiapapereita hoitotyön turvallisuuden parantamiseksi. Niissä tuli esiin myös laajemman tason resursoinnin ja kartoituksen tarve. Rahallakin voidaan tehdä turvallisuutta. Ainakin käyttämällä sitä. Välillä taasen opeteltiin potilaan henkilöllisyyden selvittämistä. Emme halua olla niitä, jotka vievät väärän potilaan leikkaussaliin. Huolellisuus, ohjeiden noudattaminen ja hyvä rutiini nousivat esiin. Jälleen turvallisuuteen liittyen puhuimme hoitajan etiikasta ja siitä, miten asiat tulee hoitaa oikein silloinkin, kun kukaan muu ei huomaa. 

Näihin liittyen opiskelimme tietoturvaa sekä tietokoneen, potilaan kuin omaisenkin äärellä. Emme halua olla niitäkään, joiden kautta henkilökohtaiset tiedot valuvat ulkopuolisten tietoon. Erään tunnin keskusten aiheena oli toiminta tilanteessa, jossa tuntematon henkilö tulee osastolle kyselemään potilaan tilaa. Samoin kävimme läpi toimintaa vastaavassa tilanteessa puhelimen äärellä. Tämän kaltaisia kysymyksiä löytyi myös kokeesta. Verkon puolella suoritimme lyhyen kokonaisuuden laiteturvallisuudesta. Sairaalat ja terveyskeskukset kun ovat täynnä laitteita, joiden viat tai väärä käyttö aiheuttavat vaaraa. 

Kaiken kaikkiaan turvallisuus on valtavan suuri ketju. Se ei ole vain tekoja ja taitoja. Tarvitaan paljon asennetta ja rohkeutta toimia oikein. Tarvitaan paljon rohkeutta puuttua siihen, mikä ei näytä menevän oikein tai hyvällä tavalla. Tällaisessa ilmoituskulttuurissa mennään kuulemma hoitoalalla koko ajan eteenpäin. Yhteinen turvallisuus rakentuu tekijöistä. 

Onko yksikössä tarpeeksi työntekijöitä? Onko siivooja siivonnut tarkasti? Onko luotu keskusteltavaa ja motivoivaa ilmapiiriä? Onko jaettu tehtäviä reilusti? Onko ehditty ja tahdottu perehdyttää? Onko välinehuolto tehnyt työnsä asiaan kuuluvalla tavalla? Ollaanko rehellisiä omien taitojen ja voimien kanssa? Tunnustetaanko virheet tai läheltä piti tilanteet? Otetaanko yhdessä opiksi vai syyllistetäänkö? Turvallisuus on summa, joka ei koostu vain asioista. Se koostuu myös ihmisistä. Kuka on heikoin lenkki? Tämän ei pitäisi missään aiheuttaa syyllistystä ja savustusta. Tuki ja opastus voisivat antaa paremmin voimaa. Samaa pohdintaa voisi tietenkin ulottaa lääkkeisiin, niiden valmistukseen ja valvontaan sekä tietenkin keittiöön ja ruokaan. Ja moneen muuhun suuntaan. Joka tapauksessa turvallisuus syntyy yhdessä. Laajoissa kokonaisuuksissa ylemmän johdon taju, tahto ja tuki korostuu. Muilta tasoilta lienee vaikea kauhalla vaatia, jos sinne on ensin lusikalla annettu. Turvallisuus tehdään alhaalla, mutta se alkaa myös ylhäältä. Näissä ajatuksissa olen huolestuneena lukenut loppuvuoden monia uutisia hoitoalan hyvinvoinnista ja työviihtyvyydestä. Yhdessä uutisessa nousi esiin suuri tyytymättömyys ylemmän johdon vieraantumiseen arjen työstä. Vaikka nyt itsekin ainakin leikittelen mahdollisuudella vaihtaa jollakin aikataululla alaa, voin kuitenkin kiitoksella sanoa ettei se johdu esimiehistäni. Pienessä työyhteisössä olen saanut kutsua heitä aina nimellä, jakaa elämää ja oman uskallukseni mukaan huoliakin. Parhaita muistoja ovat olleet ne soitot, jotka esimies on joskus tehnyt ilman että oli mitään asiaa. Halusi kysellä vain kuulumisia. Muutamien kymmenien työntekijöiden joukossa esimiehet ovat tehneet samaa perustyötä kuin muut. Niin sanottu taju kentästä on ollut hyvä. Tällaisten kanssa on ollut turvallista tehdä työtä ja hyvä kasvaa työntekijänä.

Kaikki tämä tähtään potilaan ja asiakkaan etuun. He elävät jollakin tavalla poikkeuksellisessa tilanteessa, tapahtumassa tai vaiheessa. Heille monet asiat, termit ja tavat ovat vieraita. Epävarmuus luo turvattomuutta. Tähän vastaus on ammattimainen henkilökunta hoidossa ja ns. tukitoimissa. He ovat tilanteiden ammattilaisia, joilla on rutiini, ymmärrys ja tieto. Hoitajilla on siis valtaa. Tämä valta kutsuu jokaista turvallisuuden ammattilaiseksi. Hoitoala on turvallisuusala!

44# Vanha vuosi pois on mennyt.

Uusi vuosi ja uudet kujeet saivat tänä vuonna sanonnan ansaitseman sisällön. Vuosi sitten korkeintaan haaveilin mahdollisuudesta kokeilla jotain erilaista. Ehkä enemmän haaveilin mahdollisuudesta pitää vähän pitemmin lomaa. Kuluneen vuoden aikana pääsin sitten kokeilemaan jotain uutta. Oikein kunnolla. Ja kohta koittaa se loma. Opinnot ovat olleet niin erilaisia päivätyöhön verrattuna, että ne ovat toimineet toistensa virkistäjinä. Koulussa on voinut iloita siitä, ettei ole tarvinnut ajatella työjuttuja. Ja toisinpäin. Nyt ovat kulumassa myös viimeiset tunnit ennen opintovapaan alkua. 1.1. alkaen olen sitten täysiaikainen opiskelija. Huhhuh!

Syyslukukausi päättyi 22.12. kello 23.59 mennessä. Sunnuntai oli siis vielä aikaa palauttaa viimeinen tehtävä. Päättelimme yhteistä syksyä englanninkielisen Customership, ethics and interaction skills -kurssin ryhmäesseellä. Pitkin iltaa whatssapp kävi vielä kuumana viimeisistä säädöistä. Jaetussa tiedostossa saattoi seurata toisten kirjoitusnopeutta. Monenlaista piti vielä tarkistella siinä illan kuluessa. Tai tunnolliset tarkistelivat, minä lähinnä toivuin työpäivän matkoista. Taisin yhden viitteen käydä heittämässä omaan osuuteeni. Olin tarkoituksella ottanut kirjoittamisen osuudesta isomman siivun, koska tiesin etten palautuspäivän iltana ehdi niin paljoa osallistua. Kuitenkin hyvissä ajoin ennen määräaikaa ryhmämme palautti työn ja alkoi loma. Tammikuun puolella kuulemme, teimmekö kaiken hyväksytysti.

Vaikka ryhmäesseen kirjoittaminen oli yllättävän haastavaa, oli lomalle laskeutuminen kaiken kaikkiaan varsin leppoisaa. Tyhjät viikot olivat hyvä saattelija. Tuon samaisen kurssin puitteissa istuimme viimeisen kouluviikon aikaa kaksi täyttä päivää kuuntelemassa ja esittelemässä seminaarityöitä. Mitään muuta viimeisellä viikolla ei ollut. Ja täydet päivät olivat huomattavasti lyhyempiä, kuin lukujärjestys oli uhkaillut. Jokainen ryhmä oli valmistanut 20-25 minuutin mittaisen esityksen asiakkuuden, vuorovaikutuksen tai kulttuurin aiheista. 11 ryhmää. Varsinkin kun oman ryhmämme esitys ja myös toiselle ryhmälle tehty vertaisarvio sijoittuivat ensimmäiseen päivään, alkoi toisena päivänä seuraamistankki kuitenkin olla aika tyhjä. Luulen, että meidän ryhmämme pääsi näissä verrattain helpolla. Kurssi suoritettiin yhdessä englanninkielisen nursing-ryhmän kanssa. Niinpä kaikkiin ryhmiin oli sekoitettu molempien luokkien opiskelijoita. Meillä nursing-ryhmän täydennykset olivat kuitenkin suomessa asuvia ja suomea puhuvia. Pääsimme töitä toteuttaessa siis vähän huijaamaan ja luovuimme välillä englannin käytöstä. Kaikki työt ja esitykset tuli tietenkin tuolla vieraalla kielellä suorittaa.

Oma ryhmämme käsitteli hyvän palvelun kriteerejä terveydenhuollossa. Osana esitystämme näytimme tämän videon huonosta palvelutapahtumasta. Ihan tuli mieleen lukio ja ilmaisutaidon kurssit. Kiitos ryhmälle luvasta julkaista!

Seminaariesityksiä seuraillessa havahduin miettimään elämän itsestäänselvyyksiä. Olin muutamaa päivää aiemmin palauttanut varsinaisen englanninkurssin puitteissa tehdyn CV:ni. Olin tehnyt mielestäni hyvän esittelyn itsestäni ja osaamisestani. Hoitoalan osaamista ei tietenkään ollut mutta muita taitoja ja kokemuksia pyrin tuomaan ilmi. Seminaariesityksiä seuratessani kuitenkin huomasin, etten ollut laittanut taitojeni listaan pientäkään merkintää, joka viittaisi kokemukseeni esiintymisestä ja ihmisten edessä puhumisesta. Tätä tulee harvoin mietittyä, kun sitä niin usein tekee. 22. ja 29. päivän välillä taisin olla lähemmäs kymmenen kertaa erilaisissa tilaisuuksissa ja ainakaan vielä vaimoni ei ole huomauttanut suustani tulleista järjettömyyksistä. (Joskus siis sanoo rehellisesti, että nyt taisit vähän seota sanoissasi.) En ole koskaan ajatellut olevani esiintyjä. Ei siinä tule ajatelleeksi, olevansa esillä. On vain minä, muut osallistujat ja kuulijat. Mutta ehkä siinä oppii jotain samalla. Kun aloitin esityksemme ryhmämme kankeimmalla englannilla, tuntui luontevalta astua vähän lähemmäksi, katsoa niitä joille puhuu, nostaa vähän ääntä ja ehkä hieman hidastaa tahtia. Näin kai tein, en sitä suunnitellut, päättänyt tai ajatellut. Kuitenkin seminaaripäivien aikana sain kuulla useamman kommentin siitä, miten huomaa, että olen tottunut olemaan ihmisten edessä. Tai jotain sellaista. Ehkä se pitäisi lisätä CV:hen. Näitä ajatellessa myös kahvi auttoi päivien läpi loma tuli. Samalla mietin kyllä tuollaisen päivän mielekkyyttä. Kuka seurasi esityksiä terävänä aamusta iltapäivään? Ehkä opettajilla oli eri kahvia kupeissaan. Läsnäolollamme kuitenkin maksoimme tarvittavat lunnaat lomalle pääsemiseksi. Poissaoloista oli uhattu ylimääräisillä tehtävillä. Ensimmäistä kertaa koko kurssilla nimilista myös kiersi.

Jouluaattona taas harjoiteltiin näitä taitoja. Kuva: Maria Porkola.

29 opistopistettä. Sen verran ansaitsin syksyn aikana. Ne, jotka osallistuivat syksyn alun preppauskursseille, saivat muutaman pisteen enemmän. englannin kurssi jatkuu vielä kevään puolella. Aika lähelle 30 pisteen merkkiä siis osuimme. 30 pistettä on 1/7 koko tutkinnosta. Syyslukukausi on saman verran kolmen ja puolen vuoden tutkinnosta. Tämä etenee kuin juna. Sanoinkin hops(henkilökohtainenopintosuunnitelma)-keskustelussa opettajallemme, miten rennolta tämä tuntuu. Lukujärjestys lyödään eteen ja sitten mennään. Ei tarvitse suunnitella tai itse rakennella. Riittää kun osallistuu ja suorittaa kurssit. Näistä pisteistä 22 suoritin ihan oikeasti. Loput seitsemän sain armosta. Syksy ei ole tuntunut mitenkään erityisen rankalta. Ei vaikka olen tehnyt samalla melko huomattavaa osa-aikaisuutta. Kuten sanottu, työt ja opinnot ovat erilaisina olleet rentouttavat vastaparit toisilleen. Varmasti on totta, että ovat nämä samalla ovat syöneet samasta voimien varastosta. Kotona kaksinkertainen kuormitus on välillä huomattu ja vapaapäiviä on jäänyt välistä. Tammikuu ja opintovapaa tulevat rennompine aikatauluine ihan tarpeeseen. Jospa pitäisin alkuun vaikka vapaata. Yksi perheestämme rientää kouluun jo 2. päivä. Kuitenkin isää koulu kutsuu vasta viisi päivää myöhemmin. Ehdin rauhassa perehdyttää sijaista töihini. 

Tuleva kevät pitää sisällään sellaista opiskelua, jota luulin etukäteen jo syksyn olevan. Tulemme asumaan hoitotyönluokassa ja opiskelemaan pienryhmissä. Hoitotyön vaatteet pitäisi ostaa. Luvassa on monien taitojen opettelua. Pääsemme kuulema tökkimään toisiamme ihan oikeilla neuloilla. Hyvää uutta vuotta siis!

43# Se joka tietää, pärjää.

– Missä täällä on kirjasto? Tällä kysymyksellä sain hyvän maineen edellisen tutkinnon aikaisessa, ensimmäisessä, kesätyöpaikassa. Olin se kesäteologi, joka kyselee heti ensimmäisenä työpäivänä uuden paikkakunnan tiedon lähteille. Sillä teologin täytyy tietää! Leikkisä esimies tosin muokkasi totuutta hieman. Hän nimittäin hämmästeli kirjaston janoani heti ääneen. Selitin totuuden mukaisesti, että kaipaisin päästä nettiin. Noihin aikoihin vieraalla paikkakunnalla verkkoon pääseminen ei ollut aivan yksinkertaista. Iphonea ei oltu vielä julkaistu ja wlanit ja wi-fit olivat vasta edessä oleva unelma. Kaikki perustui johdon päässä oleviin laatikoihin. Siksi oli päästävä kirjastoon klikkailemaan tuollaisen laatikon äärellä. Kuitenkin hyväntahtoinen vitsi kirjaston kaipuusta eli vähän aikaa.

Mikä, kuka, missä, milloin, miksi? Tässä osa niistä kysymyksistä, joihin vanhempi joutuu päivittäin vastaamaan. Vanhemman tehtävä on tietää. Vanhemman tehtävä on myös opettaa miettimään. Lohdullista on ollut vuosien varrella huomata, että lapsi kestää myös vanhemman epätietoisuuden. Sopivassa tilanteessa lapsi rakastaa takaisin heitettyä kysymystä jossa häntä pyydetään pohtimaan ja ihmettelemään. Joskus lapsi haluaa vain kuulla ja ihmetellä aikuisen suunnatonta tietomäärää.

Maailman, ilmiöiden ja ihmisten ihmettely lapsen kanssa on palkitsevaa. Helpoista asioista on mukavampi puhua kuin vaikeista. Sairaudet, sodat, tai vanhempien nälkäkiukun kaltaiset asiat eivät ole kaikkein hauskimpia aiheita. Kuitenkin uskon, että lapsi on valmiimpi elämään jos hänen kanssaan on käsitelty myös näitä elämän varjoisempia puolia. Ei niitä mielellään heidän päälleen kaada mutta sitä mukaan kun niitä tulee vastaan , on niitä hyvä selittää ja avata. Maailmassa pärjää paremmin, jos tietää millainen tämä paikka on. Lähiaikoina olemme käyneet vanhimman kanssa keskustelua varkaista ja rosvoista. Tällaisen ilmiön olemassaolo ihmetyttää häntä. Samalla hän pystyy ymmärtämään miksi joku voi valita mahdollisuuden hyötyä toisen kustannuksella. Mielestäni tämä oivallus kertoo jotain ihmisluonnosta. Ihminen etsii yleensä pienimmän vastustuksen tietä. Pitkällä tähtäimelle se Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa on elää lainkuuliaista ja rehellistä elämää. Siitäkin syystä toimiva yhteiskunta on suuri lahja. Kuitenkin pienenkin on hyvä tietää se mitä toisen omasta on sanottu: Älä varasta. Tämä osaltaan rakentaa toimivaa yhteisöä.

Lasten tiedonjano haastaa aikuisen miettimään. Välillä pohditaan laajoja moraalisia ongelmia. Välillä halutaan tietää hyvinkin tarkkoja tietoja laitteiden, elimistön tai sääilmiöiden toiminnasta. Näitten kysymysten äärellä olen ollut hyvin kiitollinen yleissivistävästä lukio- ja yliopistokoulutuksesta. Myös hyvä näkömuisti auttaa. Näiden yhdistelmällä on käyty läpi vaikkapa sateen synty, valon määrän vaihtelu vuoden aikana, auton toiminta ja mihin ruoka menee. Olen halunnut panostaa näihin pieniin keskusteluihin. Olen itse vähintään kohtuullisen kiinnostunut maailmasta ja sen asioista. Haluan osoittaa ja välittää tätä kiinnostusta lapsille enemmän kuin tietoani. Olen hokenut heille, mitä itse ajattelen: se joka tietää, pärjää. Tämä tieto ei tarkoita vain teoriaa. Tieto voi olla yhtälailla käytäntöä. Se joka ei ole naulannut, ei tiedä miten naulataan. Ei vaikka olisi siitä videoita katsonut ja kirjoja lukenut. Näin on myös muiden ja paljon monimutkaisempien tietojen ja taitojen kanssa. Siksi näihin maailman ihmettelyihin liittyvät kutsut tulla ruokakauppaan, sytyttämään takkaa, siivoamaan ja ojentamaan työkaluja. Vanhaa sanontaa mukaillen: Lue lapselle kirja niin hän tietää jotain. Vie lapsi kirjastoon niin hän tietää kaiken.

Sähköinen aika on vähentänyt kirjaston merkitystä koulujen sydämenä. Kirjaston käytävillä ei ole tungosta, eikä missään kulje opiskelijoita suurten kirjapinojen kanssa. En tiedä onko se ollut koskaan ilmiö täällä AMK:n puolella. Kyllä heti ensimmäisen syksyn töihin on pyydetty lähteitä ja viittauksia. Toteuman valvonta ei ole ollut ihan niin tarkkaa. Tätä taitoa opetellaan enemmän vasta kevätkaudella. Sähköiset lähteet ovat aika suosittuja. Itse olen lainannut yhden kirjan syksyn viimeistä esseetä varten. Opinnäytetöitä selatessa huomaa, että kyllä kirjoja joutuu vielä lukemaan ja tutkimaan. Hyvin paljon näyttää niissäkin olevan linkkiviitteitä. Näyttää siltä, ettei kirjan tuoksu kuulu näihin opintoihin kovin kiinteästi. Näihin kuuluu toisenlainen selluloosan haju.

Vaikka tämän kirjoituksen äärellä muistelen Helsingin yliopiston kirjaston valtavia hyllyrivejä, arkistokerroksen tuoksua ja vanhan puolen tunnelmaa, en halua mitenkään väheksyä nettiä. En edes itselleni niin päivittäistä ystävää youtubea. Netti ei ole pelkkää pintaliitoa ja kissavideoita. Maailma on pullollaan vakavia sisällöntuottajia jotka kaluavat lempiaihettaan video videon perään. He ovat käyneet lähteillä, lukeneet kirjoja ja tutkimuksia, selanneet arkistoista kuvia ja materiaalia. Heitä on todella mielenkiintoista seurata.

Tieto on valtaa. Tuon vallan ei tarvitse olla yli muiden ihmisten. Mutta tieto voi antaa vallan yli tietämättömyyden, tylsistymisen ja epävarmuuden. Pysytään oppimassa!

Tässä muutamia seuraamiani kanavia näytiksi:

Animoituja jaksoja vähemmän tunnetuista historia tapahtumista ilmiöistä. Esimerkiksi Espanjantauti ja Tulppaanikupla ovat tulleet näiden jaksojen myötä tutuiksi.
Vähemmän teknisillä aloilla liikkuneen on hyvä päivittää välillä tietojaan myös tekniikan alueelta. Tämä kanava on ollut yksi apuväline siihen
Yksi viikottaisista ystävistäni on vuosien ajan ollut tämän tekijätiimin projektit. He aloittivat seuraamalla ensimmäisen maailmansodan tapahtumia viikoittain sadan vuoden viiveellä. Yhden sodan päätyttyä siirtyivät toiseen. Välillä he vierailevat tapahtumapaikoilla tai museoissa, eivätkä muutkaan erikoisjaksot ole harvinaisia.
Politiikkaa, taloutta ja historiaa.
Maantiedettä lukiomuistojen kunniaksi.

42# Laskut laskettu?

Nyt on laskut laskettu. Tai ei oikeastaan. Kuitenkin lääkelaskennan kurssi on päättynyt ja viimeinen uusintakoe on siirtynyt lukujärjestyksessä menneeseen aikaan. Itse en viimeistä uusintakoetta tarvinnut. En edes toiseksi viimeistä. Kuitenkin yhden uusintakokeen tarvitsin. Hyvä että kurssin läpäisy ei mennyt pitemmälle. Selvästi koe kokeelta opiskelijoiden paineet ovat kasvaneet. Paljon on tullut todistuksia huolimattomuusvirheistä, jäätymisistä ja ihan suoranaisista kyyneleistä kokeiden aikana. Joka kokeessa joku on kuitenkin kaikki tehtävät selvittänyt. 

Kolmen uusinnan jälkeen laskennan toimet siirtyvät ensi vuoteen. Yhden opintopisteen lisäkurssi odottaa niitä, joilla asia vielä odottaa ratkeamistaan. Tutorit ovat tätä kurssia kehuneet. Kokemusta siis oli osalla heistäkin. Hyvä että ovat valamassa uskoa laskujen kanssa painiviin. Tuon kurssin jälkeen on koe ja ilmeisesti jälleen kolme mahdollisuutta uusintaan. Jos joku on sen jälkeen vailla suoritusmerkintää, alkaa asia muuttua jännittäväksi. Huhtikuussa alkavaan harjoitteluun ei nimittäin ole menemistä ilman suoritettua lääkelaskennan koetta. Saapas nähdä, kuinka kovaa ahdistusta kevättalvella alkaa luokassa kasvaa. 

Lääkelaskennan kokeet ovat kinkkisiä. Jouduinhan itsekin hieman yllättäen uusimaan mokoman. Vaikein asia on ilman muuta kokeen kaikki tai ei mitään tyyli. Ei ole mahdollista saada ysiä tai kasia ihan hyvällä suorituksella. On saatava joka ainoa asia täysin oikein tai hylkäys tulee. Näyttää siltä, että koe on rakennettu osista, niin että jokainen kurssilla kohdattu laskutyyppi tulee jollakin tavalla vastaan. Lisäksi aina on mukana lääkeohjeen kirjoittaminen. Tähän on hyvin tarkka laatimisohje. Ei ihme, että paineet koepaperien äärellä ovat kovat. Kyllä itsellänikin nousi uusinnassa selvästi paineet pintaan. Ensimmäisen kokeen kanssa olin tehnyt ärsyttävän virheen tehtävän lukemisessa ja siksi sijoittanut väärät luvut väärille paikoille. Tämän vuoksi uusinnan viimeiseen tehtävään asti sain jännittää, kuinka onnistuisin itseni tehtävien kanssa solmimaan. En tiedä, tuoko kokemus varmuutta vai oliko uusintakoe helpompi. Mutta kuitenkaan en huomannut painivani tehtävien sanamuotojen kanssa sillä kertaa. Tosin aika lähellä oli toinen uusinta. Päätin nimittäin vetää kokeen varman päälle ja tarkistin koko kokeen laskut lopuksi. Tarkoituksena oli metsästää vain mahdolliset huolimattomuusvirheet mekaanisista laskuista. Kävin kynän kärjellä läpi kerto- ja yhteenlaskut ja tarkistin jakokulmien vaiheita. Kaikki mekaaninen laskeminen oli oikein ja olin hyvin varma siitä, että olin myös tehtävät ymmärtänyt. MUTTA! Kävin vielä läpi ne vaiheet, jotka olin siirtänyt laskentapaperilta vastaukset ja tarvittavat välivaiheet oikein vastauspaperiin. Siinä vielä nyökyttelin erään laskun vastauksen pyöristyksenkin oikeaksi. Seuraavaan laskuun siirtyessä mieli kuitenkin onneksi löi jarrua. Niin, ei tietenkään x,4 pyöristy ylös vaan alaspäin. Olipa hyvin nyökytelty. Kumi käteen ja pyöristys oikein. Niin lähellä oli uusi uusinta. En siis ihmettele ollenkaan, miksi osa luokasta suuntaa tammikuussa tuohon lisäkurssille. Koe voi yllättää. Mutta kannattipa kerrankin tarkistaa!

Laskemisesta emme kuitenkaan päässeet eroon edes me kokeista selvinneet. Uusintakokeiden pyöriessä meidän pienryhmämme pääsi vuorollaan hoitotyön luokkaan. Jo siis toista kertaa kuluvana syksynä. Aiheena oli lääkehoito. Ja kuinka ollakaan rastimuotoisesti toteutetussa pajassa useammalla pisteellä laskettiin. 

Tänne kaikki terävä jäte. Mutta ei mitään muuta! Käsittelyyn toimitettaessa näihin pönttöihin pakattu jäte maksaa 600 euroa.

Tämä paja oli mielekäs. Tai niinhän edellinenkin paja oli ollut. Huomaan hoitotyön luokassa syttyväni ihan erilaisella innolla. Samaa todistavat muutkin. On palkitsevaa saada ottaa ihan oikeita esineitä käsiin ja kokeilla jo vähän elävämmin, mitä kirjoista ja videoilta on tutkittu. 

“Kalle” ja PEG-letku. Jos potilas ei voi niellä, voidaan pitkäaikaisena toimenpiteenä asentaa ravitsemusta varten letku suoraan vatsalaukkuun. Asennus hoidetaan leikkaussalissa mutta myöhemmin osaava hoitaja voi letkun vaihtaa. Kuvassa vapaina roikkuvat ne päät, joihin ravintoliuos tai tarvittaessa lääkkeet yhdistetään. Pajan aikana meitä jännitti kovasti Kallen kapasiteetti. Aika monta aqvaan sekoitettua lääkettä Kalleen meni ja kaikki runsaalla huuhtelulla putken tukkeutumisen estämiseksi. Kuitenkaan Kalle ei laskenut näkyvästi alleen.

Lisää mielekkyyttä pajaan toi juuri taakse jäänyt palvelutalon tutustumispäivä. Samoja asioita oli päästy näkemään hetki sitten. Oli jo melkein todellista puuhailla Kalle-nuken letkuilla, kun oli samanlaiset letkut edellisellä viikolla nähnyt toisen nimisen ei-nuken käytössä. Ryhmän lähihoitajille monet näistä asioista olivat arkipäivää. Ryhmämme kokoonpano oli niin sopiva, että opettaja jakoi meidät jästit pareiksi lähihoitajien kanssa. Näin rasteilla kiertäminen meni vertaisoppimisen merkeissä. Itse tietenkin kohteliaasti pyysin saada itse tarttua milloin mihinkin vempeleeseen, koska toiselle ne olivat tuttuja. Kuitenkin lääkkeitä annostellessa löytyi lääkepulloista ja ruiskujen täytöstä uutta tekemistä ainakin omalle parilleni. 

Ruiskua, pilleriä ja monta muuta jaettavaa. Miten annostellaan geeli?

Lääkkeitä listan mukaan kuppeihin annosteltaessa vastaan tuli ripaus arjen huumoria. Koulun lääkekaapeissa ei tietenkään voi olla aitoa tavaraa. Lumelääkkeitä on kuulemma myös hankala saada. Tämän vuoksi pinsetteihin tarttui tuttuja pillereitä omien lasteni jakolistalta. Taisivat olla herra Hakkaraisia. Myös pari muuta purkkia sisälsi jotain tuttua mutta pastillin nimi on unohtunut. Maistaa ei oikein kehdannut. Taisi opettaja jossain vaiheessa sanoa, ettei lääkkeiden ulkonäköä tule opetella täältä luokasta löytyvien perusteella. Eivät vastaa purkin kyljestä löytyvää nimeä. Nytpä siis tiedän, ettei tule etsiä lääkehuoneista herra Hakkaraisia.

40# Anatomian ihmeitä

Yksi ensimmäisen syksyn suurista kokonaisuuksista on ollut tutustuminen ihmiskehoon. Tämä ei ole tapahtunut lääkärileikkien vaan lähes viikoittaisten Anatomian luentojen kautta. Viisi opintopistettä eli 135 tuntia on käytetty kehon salaisuuksien selvittämiseen. Luennoilla ja verkkokursseilla on edetty päästä varpaisiin ja sukellettu solutason tapahtumiin. Olemme tutkineet elimistön normaalitilaa, taudinaiheuttajien tuomia häiriöitä ja monia muita ongelmatilanteita. Luulen että kaiken keskellä monen mielessä on ollut pieni pettymys. Aiheiden käsittely on ollut aika nopeaa yleiskatsausta. Suurta asiantuntemusta emme ole saaneet. Huomattava osa kurssista myös suoritettiin verkossa.

Näin peruskursseilla tietenkin toimitaan. Olemme saaneet ihmiskehosta hyvän yleiskatsauksen ja nyt olemme valmiit omaksumaan uutta tietoa tarpeen mukaan. Anatomiaa ei tulevissa opinnoissa varsinaisesti opiskella mutta siihen varmasti tullaan eri puolilta törmäämään. Ei myöskään ole hoitajan tehtävä ymmärtää laajasti ihmiskehon toimintaa ja siihen mahdollisesti tulevia häiriöitä. Sen jätämme lääkäreille. He joutuvat tekemään parhaansa, etteivät terveyskeskukset saa päälleen arvauskeskuksen nimeä. 

Anatomian opinnot olivat hyvin jännittäviä. Jännitystä toki toi opettajamme tapa tehdä kokeet. Jouduimme heti aluksi tenttimään luiden, nivelten ja jänteiden latinan kieliset nimet. Kirjoitusasussa ja taivutusmuodoissa ei saanut tehdä virheitä. Levollisesti kuulimme syksyn kuluessa kakkosluokkalaisten olevan tulossa uusimaan näitä latinan tenttejä. Lisäksi varsinaiset kokeet oli jaettu kahteen tasoon. Tyydyttävän tason kysymyksiin oli vastattava hyväksytysti, jotta läpäisi kokeen. Ilman tätä osaamista muissa kysymyksissä osoitettu tieto ei voinut pelastaa koetta. Mutta tyydyttävien kysymysten osaamisen jälkeen oli tietenkin mahdollista nostaa arvosanansa hyvään ja kiitettävään asti. Monelle tällainen jaottelu kokeessa oli uutta ja kyllä se itseänikin vähän pelotti. Opittavia asioita oli paljon ja tiesimme opettajan tarkaksi. Niin opettajan pitääkin olla. Erityistä lisäjännitystä synnytti tieto, että kokeissa täytyy osata piirtää. Verenkierto, sydän, keuhkot ja korva oli melko helppo piirtää teknisellä laatikkotyylillä. Silmä ja erityisesti sukupuolielimistä olikin sitten melkein epätoivoa herättävä tehtävä. Tasan eivät käy taiteen lahjat.

Syvyyksien hirviö haukkaamassa kiinni saaliistaan? Vai kenties sittenkin nivel?
Tässä on hyvin nähtävissä taiteellisten lahjojen rajat. Neljän yrityksen jälkeen sydämen rakenne muuttui laatikoksi.

Kuitenkin kokeita jännittävämpää oli itse opiskelu. Olo oli kuin aikamatkalla lapsuuteen. Olin yllättäen vanhempieni kahdeksankymmentälukulaisilla nahkasohvilla, unisena, peiton alle käpertyneenä. Niin monia viikonloppuaamuina hiippailimme olohuoneeseen katsomaan lastenohjelmia. Joskus tarjolla oli ranskalainen Olipa kerran elämä. Siinä punasolujen antaman narraation kautta käytiin läpi ihmisen koko elimistö ja sen matka kohdusta kuolemaan. Joka jaksoon oli mahdutettu virusten tai bakteerien hyökkäys ja taistelu elimistön immuunipuolustuksen kanssa. Samalla tutuksi tulivat veri, luut, lihakset, hormonit, sydän ja monet monet muut asiat kahdenkymmenen kuuden jakson verran. Kuvamuistini sekoitti opettajan dioihin lapsuuden kuvia. Melkein kuulin Olipa kerran sarjoista tutun mestarin äänen.

Elimistö on täynnä jännittäviä ja ihmeellisellä tavalla yhdessä toimivia mekanismeja. Ehdoton suosikkini kurssin kaikista asioista ovat olleet Prekapillaarisfinkterit. Nuo unohdetut sankarit pitävät meitä elossa. Normaalisti ihmisellä on verta noin seitsemän prosenttia kehon painosta. Aikuisella miehellä viidestä kuuteen litraa. Viidesosan menettäminen aiheuttaa sokkioireita. Jos verimäärä putoaa puoleen, on tilanne hengenvaarallinen. Kuitenkaan pelkästään veren menettäminen ei aiheuta tätä vaarallista verenpaineen alenemaa. Sen voi tehdä meidän oma verisuonistomme.

Aikuisessa ihmisessä verisuonistoa on keskimäärin 100 000 kilometriä. Kaksi ja puoli kertaa maapallon ympäri. Suurin osa tästä on mikroskooppisen pientä hiussuonistoa. Vaikka suonet ovat häviävän pieniä, on niiden yhteistilavuus suurempi kuin veren kokonaismäärä. Jos kaikki ihmisen suonet olisivat auki yhtä aikaa, verenpaine laskisi vaarallisen alas. Vähintäänkin tajunta katoaisi heti ja muutakin pahaa luultavasti tapahtuisi. Anatomian syvemmillä kursseilla istuneet lääkärit tietävät totuuden. Kuitenkaan meille ei käy näin. Pelastajaksi saapuu suurelle yleisölle täysin tuntematon Prekapillaarisfinkterien armeija. 

Jokaisen hiussuonen alussa (prekapillaarissa) on pienen pieni sulkijalihas (sfinkteri). Se säätelee hiussuonen verenvirtausta. Kyseinen rinkula sulkeutuu aina välillä ja sulkee siten hiussuonen estäen veren virtauksen. Turvallisen ajan kuluessa rinkula jälleen aukeaa ja päästää veren virtaamaan hiussuoneen. Aika ei voi venyä liian pitkäksi sillä hiussuonen kuljettamasta verestä riippuvaiset solut eivät voi jäädä liian pitkäksi aikaa ilman elämää tuovaa virtaa. Yhden Prekapillaarisfinkterin työ ei tunnu kovin kummoiselta. Mutta niiden valtava joukko toteuttaa tätä samaa työtä kaiken aikaa ympäri elimistöämme. Ne rytmittelevät niin, että veri riittää koko ajan kaikkialle. Sulkeutumiset ja aukeamiset tapahtuvat niin sulavasti, ettei verenpaineemme ei vaihtele niiden takia. Tietenkään kaikki eivät voi tehdä työtään samassa rytmissä vaan kaiken aikaa meneillään on salaperäinen ja rytmikäs operaatio. Oletko koskaan iloinnut Prekapillaarisfinktereistäsi?

Joulukuuhun mennessä Anatomian kurssi on ohi. Viimeinen verkkokoekin on tehty. Ennen joulua arvosanan pitäisi ilmestyä järjestelmään. Odottelen turvallista nelosta. Olen siihen hyvin tyytyväinen. Vielä tyytyväisempi olen siihen, miten tämä kurssi herätti itsessäni suuren arvostuksen kehon salaisuuksia kohtaan.

36# Ennen palvelutalopäivää

Hoitoaloilla on tapana pitää jäänsärjentä- tai jyvien erotuspäiviä. Joku toinen voisi puhua tutustutus- tai motivointipäivästä. Kyseessä on tutustuminen johonkin perushoidon yksikköön ja joskus sen seurauksena opiskelijoiden määrä luokassa voi laskea. Joku saattaa havahtua huomaamaan, ettei tämä ollutkaan hänelle. Toisaalta tällainen päivä voi lisätä motivaatiota ensimmäisen vuoden teoriapainotteisiin opintoihin. tällainen päivä tuli meidänkin osaksemme marraskuussa. Neljässä ryhmässä teimme kukin kuuden tunnin tutustumiskäynnin palvelutaloon. Tosin omana päivänäni meitä oli paikalla vain neljä opiskelijaa. Sillä arvaapa, olivatko lähihoitajat mukana. Nyt heidän menneet opintonsa kantavat hedelmää. 

Mikä on palvelutalo? Oikeastaan puhutaan palveluasumisen yksiköstä. Kyseessä on jotain, josta puhuttiin ennen vanhainkotina. Asukkaille tarjotaan haluttu määrä palveluita, kuten pyykki-, ruoka, virike- ja hoivapalveluita. Oman, kodinomaisen, huoneen lisäksi on yleensä yhteistiloja, joihin vaelletaan lukemaan lehtiä, katselemaan televisiota tai muuten puuhailemaan. Riippuen asukkaiden kunnosta, on myös ruokasali mahdollinen. Meidänkin ohjeissamme taisi olla maininta viriketoimintaan osallistumisesta. Kuitenkaan meidän koulumme tutustumiskerrat eivät päässeet oikeastaan tähän palveluasumisen puolelle lainkaan. Kaikki ryhmät vierailivat vuorollaan laitostason hoitoa antavilla osastoilla. Työntekijät luonnehtivat kerroksiaan kertoen, että kymmenen vuotta sitten tämän kuntoiset potilaat olisivat olleet terveyskeskuksen vuodeosastoilla. Oman moduulini (käytäväosa, jonka huoneista vastaa yksi työntekijä), asukkaista kaikki olivat vuoteeseen autettavia.

Tällainen päivä voi herättää monenlaisia pelkoja. Kaikki eivät ole olleet tekemisissä asukkaiden ikäryhmän kanssa. Silloin voi olla vaikea miettiä, mitä puhua ja miten ylipäätään olla. Joku ei ole kohdannut heikosti kommunikoivaa tai vuoteen omana olevaa. Joku arastelee koskettamista tai alastomuuden näkemistä. Vaipat ja niiden sisällöt voivat olla monella mielessä. Tällaisilla osastoilla joku saattaa olla saattohoidossa. Meidän luokkamme on tosin käynyt vielä pääsykokeiden yhteydessä soveltuvuuskokeet läpi. Näin voisi luottaa siihen, ettei kukaan kohtaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Kuulema ensi vuonna sisään pääsee ilman soveltuvuuskokeita! Seuraavien yhteishakujen lähestyessä aion tätä kommentoida. Silloin voi tällainen päivä karsia enemmänkin väkeä.

Koulun puolesta tiedostettiin, miten tämä päivä poikkeaa monen arkisesta ympäristöstä. Useamman viestin verran opettaja ohjeisti ja rohkaisi meitä tulevasta. Tuli muistutus kynsien kunnosta, kynsinauhojen hoitamisesta, sopivista kengistä ja talon puolesta saatavien hoitovaatteiden alle laitettavista omista vaatteista. Lisäksi tuli ohjeita hyvästä käyttäytymisestä. Onhan nimikylteissämme aina koulunkin nimi.

Erityistä huomiota tässä yhteydessä ja vähän pitkin syksyä on kiinnitetty kielenkäyttöömme. Koulun käytäviltä on tullut palautetta siitä, miten kamalalta kuulostaa, kun hoitoalan opiskelijat kiroilevat käytävillä. On muistutettu siitä, että kiroileminen opintoihimme liittyvässä harjoittelussa voi johtaa jopa harjoittelun hylkäämiseen? Meille ei kerrottu, millainen määrä ärräpäitä ylittää tämän kriittisen rajan. Yksi alatyylinen ilmaisu tuskin vielä hylsyä antaa mutta selvästi kyseessä on asia, johon kiinnitetään työpaikoilla huomiota. Seurataankohan töissä olevien suuta yhtä lujasti?

Yhtä lailla tervehtiminen, kättely ja esittäytyminen ja kännykän käyttö saivat omat ohjeensa. Näin näitä työelämän taitoja opetellaan vähä kerrallaan. Myös aktiivista työotetta ja reippaan asenteen merkitystä korostettiin. 

Näiden kehotusten lisäksi opettaja myös asetti meille turvalliset rajat. 

– Muistakaa sanoa, että olette aivan ensimmäistä kertaa tällaisessa työssä. Älkää tehkö mitään, mitä ette osaa. Älkää tehkö mitään itsenäisesti. ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ OSALLISTUKO LÄÄKEHOITOON tai kirjaamiseen! Huomasitko missä paino oli? Näin saimme luvan ihan mennä katsomaan ja makustelemaan hommaa ilman mitään tekemisen paineita.

Tällainen osaamista esittelemätön asenne oli hyvä antaa meille luvan kanssa. Sillä taitoja oli ehditty opetella vähän. Yhden kerran olimme käyneet hoitotyön luokassa kääntelemässä ja pesemässä nukkea. Yhden kerran! Pesemiset simuloitiin silloin ilman vettä. Luokan potilas ei liikkunut liikoja, eikä ollut mitenkään pesun tarpeessa. Tuo potilas ei myöskään keskustellut, kommentoinut, huutanut, kiroillut tai tehnyt muutakaan elävän ihmisen elkeitä. Syöttämistä kaikki luokasta eivät olleet ehtineet kokeilla ollenkaan. Mutta soveltuvuuskokeet läpäisseinä rohkeasti eteenpäin! Olimmehan saaneet kirjastakin kappaleen luettavaksi tätä varten.

Siispä kello herätti 05.45. Nimikyltti odotti eteisen pöydällä ensimmäistä käyttökertaansa. Jääkaapista eväät pääsivät kylmälaukkuun kylmäkallejen kaveriksi. Repussa odottivat luotettavat, 2002 Saksan kesävaihto-ohjelmaan ostetut, sandaalit. Aamun aloituksen jälkeen hyvästelin puhelimet keittiön hyllylle ja tyhjensin kaikki taskut muutenkin kaikesta ylimääräisestä. Kengät jalkaan ja lumisateessa kohti erilaista koulupäivää.

Ennen lähtöä piti vielä muistaa käydä silmälasikotelolla. Tutkimusten mukaan ikäihmiset nimittäin johtavat hoitajiin kohdistuvan väkivallan tilastoja. Vakavien sattumusten saralla kärjessä ovat varmasti muut. Kuitenkin pienellä googlettamisella löytyy tutkittua tietoa, joka kertoo huitomisten, puristamisten ja puremisten runsaasta määrästä senioreita hoitavissa paikoissa. Heidän puolustuksekseen on todettava, että nuo tutkimukset eivät ota kantaa suhteellisiin lukuihin. Potilaiden, asiakkaiden ja asukkaiden määrä tässä varttuneimpien ikäryhmässä vain on valtava. Silloin tilastoihin kertyy tapauksia. Mutta urheilulasit menivät kuitenkin omaan päähäni. Näillä voimakkuuksilla ei viitsi ottaa pientäkään riskiä ykköslasien kanssa. Näin hiivin kengät jalassa eteisen halki ja suljin talon oven muiden jäädessä vielä nukkumaan. Sitten vain reppu selkään ja kohti seikkailuja. Lumi rahisi kivasti reippaan opiskelijan kenkien alla. Marraskuu oli pimeä mutta opiskelijan mieli valoisan innokas. 

34# Kansalaistaitoja oppimassa – osa 2

Miten kerätä hyvän mielenterveyden varastoa? Miten voida hyvin nyt, että selviää paremmin ääritilanteessa? Fyysisen ensiavun lisäksi marraskuuhumme on sisältynyt opintokokonaisuus Mielenterveyden Ensiapu. Omassa koulussamme me olemme ensimmäinen luokka, joka pääsi tälle kurssille pakollisena suorituksena. Kurssia opetti koulumme opettaja, joka on suorittanut jaksoon vaadittavan ohjaajan koulutuksen. Kurssin sisältö oli Suomen Mielenterveys ry:n suojattua sisältöä. Emme saa kurssista muistiinpanoja tai materiaaleja. Kurssia varten jouduimme kyllä ostamaan saman sisältöisen kirjan. Oikeastaan kirja sisältää koko kurssin materiaalin. Haiseeko rahastukselta? Ehkä vähän. Kuitenkin kirja on hyvä. Sekin on tosin tarkoitettu pelkästään kurssilaisen silmille. Tästä syystä jaan tässä päivityksessä ainoastaan Mielenterveys ry:n sivuilla vapaasti jaettavaa aineistoa.

Mielenterveys ja ensiapu? Mitä tämä tarkoittaa? Mitä tehdä, kun joku heittäytyy hulluksi? Ihan tästä ei ole kyse. Kurssin sisällön mukaan mielenterveys ja mielensairaudet eivät suoraan liity toisiinsa. Ne asetetaan ikään kuin eri janalle. Kurssin sisällössä mielenterveys määritellään laajasti mielen hyvinvointina ja ihmisen henkisinä voimavaroina. Huono mielenterveys voi johtaa mielenterveyden ongelmiin ja altistaa jopa sairaudelle. Puhutaan mielenterveyden häiriöistä. Mieleltään sairastuneellakin voi kuitenkin olla samaan aikaan hyvä mielenterveys. Hän voi olla monella tapaa hyvinvoiva ja toimintakykyinen. Tämä voi osaltaan auttaa selviämään mielen häiriöistä. Kuitenkin sekä fyysinen- että henkinen sairaus voivat vakavasti ja nopeasti nakertaa koko mielenterveyttä.

Meistä tulevista sairaanhoitajista ei yritetä tehdä pikku psykologeja. Kuitenkin meille halutaan opettaa sitä moninaisuutta, joka vaikuttaa ihmisen kokonaishyvinvointiin.  

Mielenterveys ry sanoittaa asiaa näin:

Mielenterveys ja fyysinen terveys kulkevat käsi kädessä ja vaikuttavat toisiinsa. Mielenterveys on olennaista niin ihmisen hyvinvoinnin kuin toimintakyvynkin kannalta. Mielenterveys luo perustaa nauttia elämästä, tuntea elämä mielekkääksi ja kokea itsensä arvostetuksi yhteisön jäseneksi. Mielenterveys on psyykkistä pääomaa.

Hyvää mielenterveyttä tukevat:

  • Kyky ihmissuhteisiin, toisista välittäminen ja rakkaus
  • Kyky ja halu vuorovaikutukseen ja tunteiden ilmaisemiseen
  • Kyky työntekoon, sosiaaliseen osallistumiseen ja asianmukaiseen oman edun valvontaan
  • Vaikeuksien kohdatessa keinoja niiden voittamiseksi
  • Ahdistuksen riittävä hallinta, menetysten kohtaaminen ja valmius elämän muutoksiin
  • Todellisuudentaju, jotta osaa erottaa oman ajatusmaailman ja ulkoisen todellisuuden vaikeissakin elämäntilanteissa ja stressissä
  • Sosiaalinen itsenäisyys, identiteetti ja yksilöllinen luovuus
  • Elämän merkityksellisyyden kokeminen

https://mieli.fi/fi/mielenterveys/kuinka-voit(viitattu 20.11.2019)

Lisäksi olemme opetelleet tunnetaitoja. Olemme puhuneet ihmisen kyvystä tuntea ja taidosta ymmärtää ja sanoittaa näitä tunteita. Koin vanhan takauman menneisyyteen. Huomasin olevani jälleen vastakkaisen sukupuolen ympäröimänä miettimässä tunteita. Takauma johdatti lukion aikana suorittamaani Nuorten ihmissuhdetaitojen kurssille. Sielläkään ei ollut ketään toista poikaa. En tiedä olenko nyt miehenä oppinut tuntemaan enempää. Kuitenkin jälleen olen saanut kuulla tunteiden ymmärtämisen tärkeydestä. Ja olen kyllä tyytyväinen, että olen saanut jotain oppia. 

Jokainen ihminen tuntee. Ainakin terve ihminen. Tunteita ei oikeastaan voi säädellä. Ei ainakaan kovin hyvin. Tunteet vain tulevat ja menevät. Tärkeää on osata toimia tunteitten kanssa ja hallita niitä tekoja, joihin tunteet voivat johtaa. Lupa tuntea on tärkeä asia. Jos on oppinut pitämään jotakin tunnetta kiellettynä ja tukahduttaa sitä, ei lopulta voi kovin hyvin. Esimerkiksi lapsi saa tuntea vihaa, jos siltä tuntuu. Eri asia on, saako lapsi vihaisena lyödä, purra, heitellä tavaroita tai tehdä jotakin muuta vahingollista. Näin lasta ei tarvitse opettaa häpeämään tai pidättämään tunteitaan vaan tekemisiään. Silloin hänen ei tarvitse hävetä tai pidättää itseään. Samoin aikuisenkaan ei tarvitse pelätä tai hävetä tunteitaan. On arvokasta kuulla olevansa hyväksytty, vaikka tuntuisi miltä. 

Miltä sitten tuntuu? Joskus joku sanaili, että ainakin miehellä on kaksi tunnetta: hyvä ja huono. Joskus voi olla myös nälkä. Siinä on jo tunteita melkoinen sylillinen. Luulen huomanneeni, että varsinkin negatiivisten tunteiden sanoittaminen on usein hankalaa. Ärsyttää! Näin kuule usein sanottavan. Vähän vanhemmat lapset ja aikuiset kertovat saman asian genitaalisanaa käyttäen.. Kuitenkin juuri negatiivisten tunteiden tarkempi erittely olisi hyvä taito. Jos ärsytys onkin pelkoa, häpeää tai jotain muuta nimen saavaa, voi helpommin kysyä: onko tälle tunteelle nyt syytä? Samoin voi miettiä, miten minä tästä tunteesta selviäisin jne.

Olemme käsitelleet myös elämän eri kriisejä. Tutkittavina olivat sekä elämään normaaleina liittyvät kehityskriisit, että yllättävät kriisit. Kehityskriisejä kuuluu jokaiseen ikävaiheeseen ja ne eivät ole itsessään haitallisia. Esimerkiksi pienen lapsen herääminen omaan itseensä johtaa tahto-, tai uhmaikään. Se ei ole vaarallinen mutta vanhemmille haaste. Turvallisten vanhempien kanssa lapsen kyselevää tahtoa ei tukahduteta mutta toisaalta hän ei joudu tuntemaan vastuun kammottavaa painoa koko maailmasta. Kriisin kautta päästään eteenpäin. Nämä kriisit seuraavat koko elämän ajan ja voivat kyllä jättää myös jälkensä. Esimerkiksi lapsen perusturvallisuuden kokemus voi vakavasti järkkyä, jos ensimmäisen kuuden elinkuukauden aikana hän ei saa varauksetonta hyväksyntää ja huolenpitoa. 

Elämän yllättävien kriisien kanssa käsittelimme myös lähisuhdeväkivaltaa ja itsetuhoisuutta. Voitko kuvitella, miten näiden aiheiden kohtaaminen tulee olemaan joskus valmistuvien sairaanhoitajien työssä keskeisenä mukana. Syy tämän kurssin järjestämiseen meille, liittyy juuri tähän. Meistä ei tule vielä mielenterveyden asiantuntijoita. Siihen on oma erikoistumisensa. Kuitenkin sairaanhoitajat ovat ammattilaisia, jotka kohtaavat kriisien keskellä eläviä. Meitä halutaan opettaa ymmärtämään aihepiiriä, että osaisimme huomata, kysyä ja ohjata paremman avun piiriin niitä, jotka sitä tarvitsevat.

Ymmärtämällä jotain mielenterveydestä, voi helposti parantaa myös omaa terveyttään. Mielenterveys ry järjestää meille järjestettyä kurssia, sen jatkokurssia ja erikoiskursseja eri puolilla maata. Kurssit ovat osallistujille ilmaisia mutta matkat ja muut kulut joutuu maksamaan itse. Käy tutustamassa rohkeasti kurssitarjontaa. https://mieli.fi/fi/koulutukset

Minä olen hyvin kiintynyt puhelimeeni ja tietokoneeseeni. Olen hyvin kiinnostunut siitä maailmasta, joka avautuu vain parilla sormen painalluksella. Seuraan suurta määrää sivuja ja julkaisijoita eri aiheista. Jos ei mitään muuta keksi, voi aina lukea Wikipediaa. En ymmärrä niitä, jotka eivät löydä netistä jotain mielenkiintoista luettavaksi, kuunneltavaksi ja katsottavaksi. Tunnustan kirjoittaneeni osan tästä päivityksestä ollen lasten kanssa samassa huoneessa. Taisin jopa sanoa, etten nyt aio puhua heille. Lasten kasvaessa olen saanut tätäkin opetella. Onneksi auttavat tässäkin asiassa. Kun lapset ovat oppineet kommentoimaan isän ruuduilla olemista, on häpeä entistä useammin opettanut olemaan poissa niiden luota. Huomaan välillä olevani kuitenkin sitä sukupolvea joka ei ole syntynyt tietokoneiden maailmaan. Ensimmäisen puhelimeni sain yläasteella mutta verkkoon mokomalla pääsin vasta edellisten opintojen loppusuoralla. Ehkä siksi osaan kuitenkin erottaa itseni laitteista, kun päätän mennä ja tehdä lasten kanssa. Surullisena katson puhelinvanhempia leikkipuistoissa, ravintoloissa tai liikuntapaikoilla. Vaikka on tultu olemaan yhdessä, erottaa ruutu usein vanhemman häntä kaipaavasta lapsesta. Kovin usein vanhempi saa rauhaa antamalla lapselle toisen ruudun. Voi meitä!
Tässä videossa apuun saapuva kaveri on rohkea tavalla, joka osittain johtuu tietenkin käsikirjoituksesta. Kuitenkaan video ei sorru vääränlaiseen helppouteen vaan antaa ihan todellisia ja helppoja askeleita, ettei kaveria tarvitse jättää.

33# Kansalaistaitoja opettelemassa – osa 1

Miten toimin onnettomuuspaikalla tai sairaskohtauksen sattuessa? Marraskuun viikkoihin on mahtunut elämän perustaitoja. Olemme osallistuneet esimerkiksi perinteiselle ensiapukurssille. On käyty siis läpi toimimista onnettomuuspaikalla, menettelyä vamman äärellä ja pieniä henkeä pelastavia tekoja. Parin kanssa on käännelty kylkiasentoja, tutkittu vammoja ja hengitystä ja taputettu vierasesinettä pois. On kannattanut olla hyvissä väleissä muiden kanssa.

Työelämässä olen saanut pitää ensiaputaitoja yllä säännöllisesti. Työnantaja on kannustanut, mahdollistanut ja lopulta jopa vaatinut kursseilla käynnin. Välillä taitoja on saanut soveltaa myös käytännössä. Tähänkin syksyyn lähtiessä omistin voimassa olevan EA1 kortin. Kuitenkin halusin tulla mukaan syksyn kurssille koulussa. Sisältö on aivan sama EA1. Osa luokasta oli hakenut AHOTtia. Mutta jo meidän pienryhmästämme löytyi monia, joilla oli kortti voimassa ja kurssille oli tultu siltikin. Yleisesti pidimme taitojen kertausta hyödyllisenä. Monia kursseja itse käyneenä, luotin myös siihen, että jokainen opettaja pitää kurssin omalla tavallaan. Valmiiden materiaalinen sisällä on tilaa liikkua ja painottaa. ja näin kävi nytkin. Varmasti käytyjen kurssien myötä myös nämä ensiapuataidot karttuvat ja on helpompi yksilöidä kursseilta uusia asioita tai painotuksia. Mutta kyllä opettaja tosiasiassa vaikuttaa paljon. 

Tämän kurssin opettajalla oli vankka kokemus akuuttihoidosta. Niin näillä kouluttajilla yleensä on. Kuitenkin pidin juuri hänen tavastaan paitsi teroittaa selkeitä yksityiskohtia ja merkityksiä. Myös maallikoille annettavaa ensiapuohjetta yksinkertaistetaan jatkuvasti. Toisaalta me tulevina ammattilaisina saimme kuulla aavistuksen monimutkaisempia vivahteita, syvempää taustatietoa ja myös rehellistä pohdintaa siitä, miten mahdottomiakin tilanteita tulee eteen. Armollisesti hän sanoi meille, että kokeneenkin ammattilaisen voimat, vireystila ja siten koko valmius toimia, vaihtelee suuresti eri aikoina. Töissä hän soisi toki itsensä ja jokaisen olevan mahdollisimman hyvässä fyysisessä ja henkisessä valmiudessa hätätilanteiden varalta. Mutta vapaa-ajalla rautainen ammattilainenkin voi saapua tilanteisiin hyvin rajatulla toimintakyvyllä.  Esimerkiksi syömätön lounas, taakse jäänyt työviikko tai lapset auton takapenkillä voivat kaikki horjuttaa toimintakykyä yllättävällä tavalla. Silloin mennään sillä mitä on, opettaja lohdutti. Siitä ei voi kukaan jälikäteen syytellä. 

Ensimmäisen päivän päätimme hikisesti ja harjoittelimme elvytystilannetta realistisen, noin kahdenkymmenen minuutin, ajan. Vaikka kukaan ei toiminut yksi, olivat sykkeet kuitenkin koholla, polvet kovilla ja osalla ranteet korujen ja kellojen myötä kolhuilla. Henkistä kuormitusta ei simuloitu. Se on kuitenkin yleensä merkittävässä roolissa tässä niin sanotussa maallikkoelvytyksessä. Elvytettävä kun yleensä on läheinen ja tilanne yllättävä. Mukana harjoituksessamme olivat myös vauvanuket ja teini-ikäisien torsot. Aika vakavalla mielellä näiden vauvojen kanssa kyllä treenattiin.

Näiden vauvojen kanssa harjoitellessa saattoi nähdä aavistuksen vakava ilmeisempiä opiskelijoita.

Miten osata toimia oikein? Valtakunnan laki edellyttää jokaiselta auttamisvelvollisuutta. Jokainen pulaan joutunut toivonee, että jokainen paikalle osuva auttaa siihen asti, kunnes joku osaavampi saapuu. Taitoja ei keneltäkään laki edellytä. Jonkinlaisena vähimmäistekona vakavassa tilanteessa voitaneen pitää soittoa hätänumeroon. 112! 

Hätäkeskuslaitos ohjeistaa itse näin: 

Milloin soitat hätänumeroon 112?

  • Kun kohtaat hätätilanteen tai tarvitset kiireellisesti viranomaisapua paikalle.
  • Kun tiedät tai epäilet hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön olevan uhattuna tai vaarassa.

Soita hätänumeroon 112 esimerkiksi, kun

  • huomaat onnettomuuden tai tulipalon
  • huomaat meneillään olevan tai tapahtuneen rikoksen
  • on tarvetta ambulanssille tai sosiaaliviranomaiselle

Muistisääntö:

1 Kiireellinen hätätilanne? 
1 Soita 112. 
2 Vastaa kysymyksiin.

Itse tykkään kovasti tästä viimeisestä ohjeesta. Jos saa linjan auki, on saanut paikalle koulutetun ihmisen, joka voi omalla toiminnallaan paitsi arvioida tilannetta, myös ohjeistaa fyysisesti paikalla olevaa auttajaa. Vaikka kokosi itse olevansa täysin taidoton, tulisi osata soittaa apua. 

Missä tarvitaan apua? Tämä on keskeinen tieto hätänumeroon soittaessa. Aina emme kuitenkaan hahmota sijaintiamme tai tiedä olinpaikkamme osoitetta. Pitkällä automatkalla ei aina tiedetä edes kuntaa, jonka alueella ollaan. Ei hätää, sanoisi varmasti ostos-tv. Puhelimeen voi ladata ilmaiseksi 112 sovelluksen. Asetuksia muokkaamalla, se ei syö puhelimen akkua tyhjiin mutta heti hätäpuhelun alettua jäljittää puhelimen sijainnin ja ilmoittaa sen automaattisesti hätäkeskukseen. Omassa puhelimessani paikannustarkkuudeksi ilmoitetaan juuri nyt kymmenen metriä. Melkoinen apu hätätilanteeseen. Oletko sinä jo ladannut tuon sovelluksen? Entä oletko ladannut sen vanhempiesi tai lastesi puhelimeen? Tee se. Se voi joskus pelastaa jonkun ja ehkä jopa sinut. 

Kun juttelen oman lähipiirini kanssa, huomaan etteivät kaikki halua puhua hätätilanteista tai niihin varautumisesta. Ei haluta ajatella, kun se on niin kurjaa aihe. Ymmärrän sen. Kurjia tällaiset aiheet ovat enkä itsekään suunnittelisi puhua niistä juhlapuheissa tai jotakuta piristääkseni. Paitsi jos haluan kertoa hänen olevan tämän vuoksi paremmassa turvassa. Kurjia asioita on kuitenkin hyvä ajatella. Etukäteen on hyvä suunnitella. Samalla tulee harjoiteltua niiden kurjien asioiden kohtaamista henkisesti. Urheilijatkin turvautuvat mielikuvaharjoitteluun. Sillä tavalla voi suoriutua sitten oikeassa tilanteessa. Lähtökohtaisesti olisin vähän huolissani, jos joku ei halua ajatella tällaisia asioita tai taitojen hankkimisia etukäteen, koska ne tuntuvat niin kurjilta. Sanoisin että, kurjastakin voi tulla vähemmän kurjaa, jos on jotenkin valmistautunut tuota kurjuutta hallitsemaan. Tai ehkei hallitsemaan mutta selviytymään. Ainakin itsensä kanssa on helpompi elää jälkikäteen, kun ei joutunut seisomaan sivussa kädet taskussa.

Missä ensiaputaitoja voi oppia? Huhu kertoo, että ensiapukoulutus vapautuu lähiaikoina. Toistaiseksi Suomen Punainen Risti on ainoa koulutusten tarjoaja. Heidän sivuiltaan, voi hakea koulutuksia omalta alueeltaan. Keskikokoisessa kaupungissa kursseja järjestetään useita joka vuosi. Kansalaisopistot saattavat tarjota omassa ohjelmassaan samoja kursseja. Hätäensiapukurssi on kestoltaan kahdeksan tuntia. Työnantajaltaan voi kysyä myös mahdollisuuksia kurssin järjestämiseen. Olisiko se vähän erilainen TYKY-päivä? 

Ole rohkea! Toivottavasti et joudu koskaan olemaan!