139# Kirurgian harjoitteluun

Opintojen neljänteen harjoitteluun ja toiseen osastojaksoon valmistautuminen meni jo rutiinilla. Jo etukäteen olin marssinut sairaalan asiakaspalveluun lunastamaan kulkulätkää ja pukukaapin avaimia. Luukulla vedin taskusta opiskelijakortin, henkilöllisyystodistuksen ja panttirahan nätissä paketissa esiin, päästäkseni nopeasti ja helppona asiakkaana täyttämään pukukaapin oikean kokoisilla hoitovaatteilla. 

Tähän jaksoon pakatessani totesin, että on ehkä aika alkaa miettimään toisia kenkiä. Ostin nämä 2002 sisäkengiksi Eurooppaan ja ostovuotensa näköiset ja tuntuiset alkavat olla.

Tosin asiakaspalvelussa ei oltu pätkääkään kiinnostuneita sen koommin opiskelusta tai henkilöllisyydestä todistavista seikoista. Panttimaksukin oli noussut. Paperit täytettyäni sain kuitenkin avaimet ja lätkän. Vain todetakseni pukuhuoneessa, että kaappi oli vielä varattu edelliselle käyttäjälle. Vaatteiden valinta sai jäädä aloituspäivän aamuun. 

Kirurgia. Tuo televisiosta niin moneen kertaa leikkaussalin kautta nähty erikoisala. Televisiossa näkyvät aina määrätietoiset ja hieman helposti närkästyvät kirurgit, nöyrästi kaikessa auttavat hoitajat ja kuuluvat terävät käskyt milloin minkäkin välineen ojentamisesta.  Pappisvelikin ehti varoitella jo niistä terävistä skalpelleista. Taisi olla ainoa tuttu työkalu leikkaussalin maailmasta. Jollakin sen kaltaisella leikkauksen aloitusviilto tehdään. Kätevä myös monenlaisissa askartelu- ja käsityöhommissa. Television salit on verhottu siniseen ja vihreään ja hyvin usein siellä näytössä alkaa tapahtua vauhdikasta toimintaa. Kovin moni kun ei jaksaisi seurata useampaa tuntia rutiininomaista leikkausta valmisteluineen ja lopetuksineen.

Ehkä yllättäen kirurgian harjoittelu ei sijoitu leikkaussaliin. Jakson aikana on kyllä mahdollista päästä käymään salissa. Mutta vain seuraamassa toimenpidettä. Salin ja leikkausosaston toimintaan voi päästä perehtymään akuuttihoidon- tai syventävien jaksolla. 

Kirurgian harjoittelussa pääpaino on hoitotyössä leikkauksen ympärillä: kirurgisilla osastoilla tai poliklinikoilla. Niille tullaan ennen leikkausta ja niissä levähdetään hetki leikkauksen jälkeen. Ennakkokäynnit, jälkiseuranta ja kaikenlainen ohjaus ovat jokapäiväisiä toimintoja. Poliklinikalle ei jäädä yöksi ja siellä tehtävä työ on pienempää (tai ainakin vähemmän hoitoa vaativaa), tai valmistavaa ja jälkikontrolloivaa. Osastolle tulevat ne jotka vaativat yliöistä hoitoa tai valvontaa.

Itse valitsin kirurgisen osaston. (Tämän jakson aikaisia päivityksiä lukea voi huomata, että yritän huolellisesti kätkeä, mikä osastoista on kyseessä.) Ajattelin, että osastotyössä alaa näkee mahdollisimman laajasti. Näin varmasti on. Kirurgian ihmeellisyys on potilaiden monipuolisuudessa. Osastolla on nuoria ja vanhoja, on huonokuntoisia ja on erittäin huonokuntoisia. On myös erittäin hyväkuntoisia ja kaikkea siitä väliltä. Osastolle voidaan tulla valmistautumaan sovittuun leikkaukseen (elektiivinen) joka on ollut tiedossa jo kuukausia. Yhtä lailla saatetaan tulla päivystyksen kautta hyvinkin kiireisenä potilaana. Vamman, onnettomuuden tai muuten akuutin tilanteen vuoksi potilas saattaa lähteä saliin jo samana päivänä. Kaikkein kiireisimmät potilaat eivät ehdi osastolle ennen leikkausta vaan vasta sen jälkeen. Ja ääripäiden väliin voi keksiä paljon erilaisia tilanteita, kuntoja ja kiireellisyyksiä. Nämä vaihtuvat tilanteet tietenkin vaikuttavat myös potilaan ja tämän omaisten henkiseen tilaan. 

Ja jotta tilanteet olisivat mahdollisimman vaihtuvia, eri osastot toimivat tarvittaessa toistensa varaventtiileinä. Eri osastot ovat erikoistuneet joukkoon tietyn tyyppisten kirurgisten potilaiden hoitoon mutta tarvittaessa ottavat toistensa potilaita jos tilanpuute vaanii naapurissa. Yhdelläkin osastolla omien potilaiden kirjo on laaja ja ajoittain lääkäreitä kulkee käytävillä niin, että päät kolisevat. Viikonloppuisin varsinainen heräämö on suljettu ja potilaat tuodaan suoraan salista osastolle. Riippuen salin henkilöstön kiireistä, saattaa osaston oma henkilöstö suorittaa välitöntä ja välttämätöntä seurantaa. Leikkauksissa käytetyt puudutteet ja lääkkeet voivat perusterveelläkin aiheuttaa leikkauksen jälkeen yllättäviä voinnin vaihteluita. Nukutuksesta (yleisanestesia) puhumattakaan. Erilaiset valvontalaitteet ja -käytännöt taitavat tulla tutuiksi. Ehkä kuvaavaa on, että opiskelijoiden perehdytyspäivässä esiteltiin myös huoneissa löytyvä hätänappi. Se ei ole siis normaali kutsunappi, jota potilas painaa vaan sen serkku jota hoitaja painaa jos on oikeasti hätä. (Näiden välissä on vielä apunappi toisten käsiparien vähemmän akuuttiin kutsumiseen.) Painokkaasti opastaja kertoi, että hätänapin ääneen vastataan aina juoksuaskelin. Käytiinpä lävitse elvytyskärrykin laatikko laatikolta.

Uutta ja ihmeellistä oli myös osastolla vietetty perehdytyspäivä. Siihen oli varattu viisi tuntia. Tällaista ylellisyyttä aiemmissa harjoitteluissa ei ole ollut. Tosin päivän aikana miettiessä oli helppo ymmärtää tähän myös syy. Itselleni uusi kokemus tulee olemaan myös luokkatovereiden pyöriminen harjoitteluyksikössä. Erilaisten syiden ja sattumustenkin kautta olen tähän asti viettänyt harjoittelujaksot ainoana opiskelijana. Sen tajutessani, ymmärsin hyvin ettei yhdelle ole järjestetty ihan niin kattavia perehdytyksiä. Hauskaa vaihtelua tämä laumaoppiminen, vaikka lopulta yhteisiä vuoroja sattuu verrattain harvoin. 

Aika paljon kaikkea uutta siis luvassa.

138# Hikoilua kevään simulaatioissa

– Tarvitaan kaksi hoitajaa. Ketkä alkavat hoitajiksi? 

Näin kyseltiin tunnin aluksi. Oikeastaan oli alkamassa vasta toinen oikea simulaatiotuntimme opintojen aikana. Edellisenä päivänä oli ollut se ensimmäinen. Luokkaa olemme käyttäneet ennenkin ja sairaalaelvytyksen tunnilla oltiin jo ikää kuin simulaatiossa. Tosin silloin tunnin aiheen huomioiden oli aika helppo arvata, mihin päin asiat alkavat etenemään. 

Nyt toisen vuoden keväällä pääsimme simuloimaan sekä sisätautien että kirurgian kurssien päätteeksi. Riippuen siitä, miten harjoittelut kenelläkin ajoittuivat, saattoi toinen simulaatio tulla erittäin hyvään aikaan. Kotihoidon harjoitteluun meneville aiheet olivat vain kertausta. 

Toiseen simulaatioon oli ilmoitettu aiheeksi vaatimattomasti koko kurssin oppimäärä. Tosin valmistautumisohjeessa oli mainittu vielä muutamia aiheita erikseen. Oletuksena oli, että kirurgian simulaatiossa pääsemme joko ohjeistamaan potilasta ennen leikkausta tai sitten seuraamaan leikkauksesta tulevan tilaa. Sisätautien potilaalle arvelimme käytävässä sydänsairautta, keuhkosairautta tai jonkin tyyppistä infarktia. Tai siis jotakin aina kerrallaan. 

Ketkä siis alkoivat hoitajiksi? Kysymys oli pelottava. Simulaatioluokassa hoitajan rooleihin päätyvät joutuvat tietenkin kaikkein kovimmille. Edellisenä päivänä olimme oppineet, että joskus voidaan käyttää myös elävää potilasta, joten sekin rooli saattoi tulla jakoon. Potilaan rooli on siinä mielessä helppo, että siinä opettajat antavat ohjeita ennakkoon ja tarvittaessa korvanappiin puhumalla. Potilaana olleen todistuksen mukaan siinäkin oppii paljon. 

Tietenkin ilmoittauduin hoitajaksi. Mokaamisen vaara vaanii simulaatiossa ja tuskin kukaan selviää ilman kehitysehdotuksia. Päätin nostaa kuitenkin käteni kahdesta syystä. Ensinnäkin elvytyspaja jo todisti, että mokaillessaan oppii paljon. Niin tekee myös mokailematta tehdessään. Päätin, etten missään nimessä halua päättää päivää potilaana vaan nimenomaan aktiivisesti tehden. Viimeisen tilanteen jälkeen olin entistä tyytyväisempi valintaani. Toiseksi päättelin, että päivän piina helpottaisi sitä nopeammin, mitä aikaisemmassa tilanteessa olisin mukana. Edellisen päivän simulaatiossa oli nähty, että ensimmäinen tilanne voi olla helpompi vaikkakin palautteessa helposti puututaan vähän jokaiseen osa-alueeseen ja seuraavat saavat vähän vinkkejä. 

Luokka valvomon näkökulmasta. Jos potilaana on nukke, sen toimintoja ohjataan täältä ja mikrofonin kautta potilas puhuu. Vasta tällä kerralla huomasin, että luokan katossa on useiden kameroiden lisäksi melko tiuhaan mikrofoneja roikkumassa. Pienemmätkin kuiskaukset kuuluvat valvomoon.

Ilmoittautumistani seurasi yksi opintojen suurimmista onnen hetkistä. Melkein heti ilmoittautui se toinen hoitaja. Parikseni joutumisen uhka ei aiheuttanut empimistä, kiertelyä, kaartelua tai tilannetta, jossa opettaja joutuu valitsemaan haluttomien joukosta parin ei toivotulle. Ilmeisesti oli luottoa, edes vähän. Samaan tilanteeseen valittiin myös omainen ja lääkäri. Molempia tietenkin opettajat valmistivat rooleihinsa, eikä lääkärin tarvinnut valmistautua vastaamaan kysymyksiimme omasta oppineisuudestaan.

 Jo ennen alkutilanteen selostamista hoitajien päämme alkoivat käydä kuumana. Olihan jo annettu monta vihjettä tulevasta tilanteesta. Tiesimme, ettei potilas tulisi olemaan elävä. Silloin esimerkiksi elvytystilanteen simulointi olisi mahdollinen. Myös suoniyhteyden simulointi olisi mahdollinen. Myös monia muita vaikutuksia nukkepotilaan saaminen nosti mieleen. Toiseksi näytti varmalta, että tilanteessa olisi konsultoitava lääkäriä. Tai ainakin siihen olisi ilmeinen mahdollisuus. Niinpä alkaessamme kuuntelemaan alkutilannetta, kulki mielessä vielä kuva kiireellisen yhteydenoton rakenteesta. 

Tietenkään en paljasta alkutilannetta enkä tulevia tapahtumia. Kuitenkin oli hauska huomata, miten vauhdikkaasti hoitopaidan taskusta kaivettu kynä alkoi tehdä muistiinpanoja opettajien selostuksesta. Se ei tietenkään sisältänyt suoraa vihjettä tulevasta tapahtumien kulusta. Lääkärin ja omaisten saadessa omia ohjeitaan, me hiivimme eteistilaan valmistautumaan ja pohtimaan vaihtoehtoja tulevasta. Tietenkin esitiedot oli rakennettu niin ovelasti, että saatoimme keksiä siitä useita eri mahdollisuuksia. Jotakin akuuttia odotimme. 

Eteisessä harmittelimme, miten huonosti olimme valmistautuneet tilanteeseen. Huonommin kuin kukaan sairaanhoitaja missään. Emmekä tarkoittaneet opiskeltuja asioita. Oli niissäkin varmaan puutteita. Kuitenkin huomasimme, että oikeasti olisimme yleistilanteen lisäksi selvillä potilaan tilanteesta hieman enemmän. Vuoron alussa olisimme kuulleet tosielämässä ainakin pienen raportin päivän tapahtumista ja voinnista. Mutta ehkä se ei ollut tilanteemme kannalta oleellista. Sitten hoitajakutsu soi… kamerat kävivät ja kylmien käsivarsien päässä kämmenillä oli kylmännahkea hiki.

Koska kaikki eivät mahdu valvomoon, seuraavat muut opiskelijat tapahtumia elokuvanäytöksen puolelta. Täällä koitetaan löytää vastauksia opettajan antamiin tarkkailutehtäviin ja haaveillaan popcornista.

Ehkä viidentoista minuutin päästä opettajat lopettivat tilanteen. Potilas oli hengissä, lääkäri ei huutanut naama punaisena ja omainenkin oli verrattain rauhallinen. Oma tunteeni oli luottavainen. Tietenkin palautteessa opettajat keksivät myös parannettavaa. Opettajien avulla myös muut opiskelijat. Kuitenkin olimme tehneet oikeita asioita. Totta kai pelin henki on palautteen yhteydessä opettaa ja oppia paljon. Siksi joku saattaa joskus masentua hyvinkin hoidetun tapauksen jälkeen. Mielestäni opettajat kuitenkin muun palautteen keskellä korostivat hyvin sitä tosiasiaa, että pärjäsimme hyvin ja teimme kaikki tärkeimmät asiat oikein. Sen jälkeen valittiin henkilöt seuraavaan tilanteeseen.

Päivän lopussa oli hyvin tyytyväinen. Hoitajana oleminen, muiden tilanteiden seuraaminen ja palautehetket opettavat paljon. Yksittäisinä asioina opitut tiedot ja taidot ovat piirtyneet kokonaisuuksiksi. Mutta kaikkein tyytyväisin olin haluuni ilmoittautua ensimmäisenä. Päivän saldona oli se, että kaksi opiskelijaa ei ollut missään roolissa. Muut tilanteet sinä päivänä sisälsivät enemmän muita henkilöitä kuin hoitajia. Toki seuraaminen ja keskusteleminen opettaa mutta olisin ollut kyllä hyvin pettynyt, jos koko päivä olisi mennyt seuraillessa. Käsi nousee jatkossakin ensimmäisten joukossa. 

137# Kokeita ruuhkaksi asti

Kahden harjoittelujakson välissä ehdimme olla (etä)koulussa neljä viikkoa. Sen katkaisi vielä talviloma. Nämä neljä viikkoa ovat kiireiset ja erityisesti niistä viimeiset kaksi ovat erityisen kiireisiä. Lukuvuosi on sisältänyt kaksi suurta ja pitkää kurssia. Niiden on tultava päätökseen jossakin vaiheessa ja jostakin syystä tuoksi hetkeksi oli määräytynyt aika tässä harjoittelujen välisessä jaksossa. Kun muutkin opintojaksot pyörivät, kertyy lyhyeen väliin paljon kokeita ja testejä. Kolmen viikon aikana kalenterissa on kaksi koetta sisätaudeista, kirurgian koe, kaksi lääkelaskennan koetta ja testi tutkimus- ja kehittämistoiminnan kurssilta. Osa suorittaa samaan aikaan vielä skhole-kokeiden uusintoja. Itsellänikin niitä on yksi ohjelmassa. Lisäksi ehdimme vierailla useamman kerran simulaatioluokassa. Sielläkin valmistautumisohjeessa on vaatimattomasti koko kurssien sisältö. Moni huokaisee helpotuksesta harjoittelun alkaessa. Minä myös. 

Kokeita on monenlaisia. Simulaatiossa arvosanoja ei anneta eikä tilannetta välttämättä ajatella kokeena. Kuitenkin kaikki aiemmin opetettu on käytössä vaihtuvissa tilanteissa. Lääkelaskentaa tehdään koululla perinteisesti kynän ja paperin kanssa. Joitakin kokeita tehdään etänä soveltavina kokeina. Eli kaikki mahdollinen materiaali on käytössä ja kokeeseen täytyy merkitä lähteet. Näissä kokeissa aikataulu on vaihtelevan tiukka. Kysymykset aukenevat tiettyyn aikaan ja palautuskansio sulkeutuu määräaikana. Viimeinen koe on ilmoitettu pidettäväksi ryhmäkokeena. Siinä saavumme koululle ja kokeen aluksi arvotaan kolmen hengen ryhmät. Materiaaleja ei saa olla mukana. Ilmeisesti pitää valmistautua. Arvonnan vuoksi ei voi jakaa kenenkään kanssa opiskeltavia alueitakaan. 

Alla on osa koevastauksestani sisätautien tapaustyyppiseen kysymykseen. Kysymyksen liitteenä oli useamman sivun kuvaus tilanteesta, oireista ja eri vaiheissa tulevista laboratoriotuloksista. Jätän ne tästä pois kuten myös osan vastauksestani. Kaikista kokeista, pidin tällaista potilastapausta mielenkiintoisimpana vastata. Tehtävän luonne ajoi vastauksenkin hieman proosan puolelle. Opettaja teki suuren työn ja avasi jokaiselle arvostelun perusteita vastauksesta. Tilanteen tulkinnan ja avaamisen puutteiden vuoksi täysiä pisteitä vastaus ei itselleni antanut. Kuitenkin sain erityistä kiitosta potilaan huomioinnista tilanteen eri vaiheissa. Ehkä sen vuoksi haluan jakaa vastauksestani tämän toiminnallisen osa. Muistetaan ihmistä!

Toiminta huoneessa

Martta haukkoo henkeään ja sinertää. Hapetuksessa on ongelmaa ja syy vaikuttaa ilmeiseltä. Maski on lattialla, vaikka hapetuksen taso on määrätty sangen korkeaksi. Työparin saavuttua autamme Martan parempaa asentoon, asetamme happinaamarin takaisin paikoilleen. Rauhoittelen Marttaa ja kehotan hengittämään rauhassa syvään mallintamallani tahdilla. Aloitamme vitaalien mittauksen seuraten samalla Martan vastetta lisähapen palauttamiseen kasvoille. Vitaalien mittaamisella valmistaudumme ottamaan tarvittaessa yhteyttä lääkäriin ISBAR-menettelyn mukaisesti. Jo ennen vitaalien mittausta arvioin Martan saavan NEWS-pisteytyksestä pisteet, jotka edellyttävät muuttuneessa tilanteessa muutenkin lääkärin konsultaatiota. Koska EKG-laite oli lähellä, päädymme ottamaan sen ensin. Raportista muistan Martan verenpaineiden olleen pitempään koholla ja elämänrytmin puolesta hän muutenkin kuuluu sydän ja verisuonisairauksien riskiryhmään. 

Muuttunut tilanne

EKG herättää huomioni. Useissa kytkennöissä näkyy ST-tason nousua. Erityisen hyvin se näkyy V2 ja V3 kytkennöissä. Muuten rytmi on säännöllinen. Muistan ST-tason nousun viittaavan vakavimpaan sydäntapahtumaan. Käsken työpariani kiirehtimään vitaalien mittauksen kanssa ja valmistaudun soittamaan lääkärille ISBAR-menettelyn mukaan. Syynä tähän havaittu muutos EKG:ssä ja sen valossa eri tavalla näyttäytyvä rinnan pitely. Kipua selvästi on. EKG-muutosten perusteella päättelen Martalla olevan meneillään vakava sepelvaltimotapahtuma. Se vaikuttaisi sydämessä hapenpuutetta. Etsiessäni puhelimesta lääkäriä, rauhoittelen samalla Marttaa.

Uudet labrat

Ennen kuin saan puhelimen toimimaan, huoneeseen tuodaan tieto päivän uusista laboratoriovastauksista. Päätän katsoa ne odottaessani lääkärin vastaavan puhelimeen. Näin voin antaa tuoreimman mahdollisen tilannekuvan. Hb on ennallaan. Na, ka, ion-ca ja leuk ovat viitearvossa. Krea on yhä koholla ja nousussa. Samoin urea on koholla. Päättelen näiden johtuvan sairaudesta tuomasta kuivettumisesta ja heikosta ravitsemuksesta. Krea on kuitenkin yhä reilusti alle 500 eikä siis viittaa akuuttiin munuaisongelmaan. Kiinnitän huomiota sekä CRP:n että tnt:n nousuun. Crp on noussut antibioottihoidosta ja ruumiinlämmön perusteella jo saadusta vasteesta huolimatta. Tnt:n nousu viittaa sydänlihaksessa olevaan vaurioon. Tämä erityisesti EKG-muutosten kanssa vaikuttaa todennäköiseltä. Kysyn, säteileekö rintakipu johonkin. Lääkäri vastaa puhelimeen ja esitän hänelle asian: 

”Sairaanhoitaja Ylilehto osastolta x. Soitan huoneesta 4. Potilas Martta Meklari 55v 030865-858t. EKG:ssa ST-välin nousua, rintakipua, sinertää ja haukkoo henkeä. CRP 250 ja tnt 50. Kerron työparin mittaamat vitaalit. Ehdotan välitöntä lääkärin arviota potilashuoneessa.”

Varmistettuani ettei lääkärillä ole kysyttävää ja että hän on saapumassa, suljen puhelimen ja siirryn rauhoittelemaan Marttaa. Vaivihkaa otan puhelimeen esille elvytystiimin numeron ja kuiskaan työparille kehotuksen mennä varmuuden vuoksi hakemaan elvytyskärry oven ulkopuolelle käytävään ja varmistamaan, että lääkäri pitää kiirettä. Valmistaudun esittämään labrat ja ekg:n lääkärille paperilla. Varmistan Martan hapetusta lääkärin tuloon saakka. 

Studeerauksen kammio. Kirjapinot sisätautien kokeiden jäljiltä ja vuoden viimeisiä esseitä odottamassa. Hauskasti samassa kuvassa on stetoskooppi ja virsikirja kuvaamassa muutostilaa.

136# Isoin neula ikinä!

– Nyt pistää!

Kuva wikimedia commons. Tunnilla tutkimme kiinnostuneesti tätä neulaa. Valtavan suuri. Luuytimeen pistämisen jälkeen neulan sisäosa on kuvassa vedetty pois ja sen jälkeen ruiskulla voidaan imeä luuydintä. Neulassa oleva käsikahva kertonee jotakin toimenpiteessä tarvittavasta voimasta.

Tässä vaiheessa pulssi nousi hetkessä kahteensataan ja jokainen karvantapainen nousi kauhusta ylös. Eihän tänään pitänyt näin tehdä, ehti käydä jossakin mielen kulmalla. Samaan aikaan toinen mielen kulma kertoi parin äänessä olevan sellaista huvittunutta sävyä, ettei tieto välttämättä pidä paikkaansa. Selän takaa kuulunut nauru paljasti asian todellisen luonteen. Oma jännittyminen purkautui ikään kuin leikkisään apua-voihkaisuun ja viimeistään siinä vaiheessa suojasermin takaa toisetkin parit yhtyivät nauruumme. Paita alas ja paikkojen vaihto. Tavallinen päivä taitopajassa.

Harjoittelujaksojen sävyttämässä vuodessa teoriaopinnot on yritetty puristaa tiiviiksi paketeiksi. Kevään harjoitteluiden väliin jäävään neljään viikkoon mahtuu kolme taitopajaa tai simulaatiota. Ennen lomaa näimme suurimmat neulat tähän asti. 

Paja oli otsikoitu epämääräisesti sisätautien toimenpiteiksi. Kovin suuria intohimoja ei tämä nimi synnyttänyt. Kuitenkin tuttuun tapaan opettaja lähetti lähempänä tiedot pajasta ja ilmoitti tutkittavat materiaalit. Muutama videokin ilmestyi koulun järjestelmään. Selvisi, että edessä oli pistoksia. Hieman materiaaleja tutkiessa alkoi mieleen hiipiä epämääräinen pelko. Edessä olivat Lumbaalipunktio, Sternaalipunktio ja  Pleurapunktio. Oli pistokset lanteeseen (lanne kuvastaa lähinnä käytettävää nikama-aluetta. Pisto tehdään selkäydinnesteen keräämiseksi), rintalastaan ja keuhkoon. Lumbaalipunktion materiaaleissa kerrottiin esimerkiksi, että yhdelle viidestä ilmaantuu voimakas päänsärky ja onnistunutkin pistos saattaa jättää jälkeensä selkäydinnesteen vuodon, joka vaatii myöhemmin tehtävän veripaikan vuodon korjaamiseksi. Ja näin onnistuneessa näytteenotossa. Tässä kohtaa täytyi palata tarkemmalla silmällä opettajan tekstiin. Kysymys mielessä oli että oikeastiko.

Kyllä. Ja ei. Juuri näitä toimenpiteitä valmistelimme. Mutta niiden suorittaminen kuuluu kuitenkin lääkärin toimenkuvaan. Opettaja kertoi, että harjoittelemme toimenpiteissä avustamista. Muita toimenpiteitä tutkiessani olin entistä tyytyväisempi tästä. Ennen muuta siis siitä, etten olisi joutumassa itse näiden toimien kohteeksi. Mielelläni tietenkin olisin itse ollut kokeilemassa niitä kaverille. Tällaista kieroutunutta mielenkiintoa meissä opiskelijoissa on alkanut kasvaa. Kaikkea olisi mukava päästä kokeilemaan ja testaamaan. Harjoittelua odotellessa.

Tänä lukuvuonna taitopajojen järjestäminen on ollut jatkuvasti epävarmaa. Välillä niitä on peruttu ja siirretty kulloinkin voimassa olleiden rajoitusten mukaan. Sitten taas tilanteen salliessa niitä on korvattu. Nyt täällä maaseudulla tilanne on ollut onnellisen rauhallinen ja pääsimme pitämään tunnit ihan normaalein pienryhmin. Tuntui hassulta nähdä ryhmäläisten kasvojen yläosia pitkästä aikaa. Edellinen kerta oli marraskuussa juuri ennen etäopetukseen siirtymistä. Nytkin taitopajat ja simulaatiot ovat ainoita mahdollisuuksia nähdä. toisiamme. niiden lisäksi vain muutamat kokeet on ilmoitettu tehtäväksi koululla.

Kovin suuria intohimoja paja ei herättänyt käytännössäkään. Ei sen jälkeen, kun oli varmistunut, ettei ketään pistetä oikeasti. Nehän ne parhaita ovat. Kuitenkin mielenkiintoista asia oli. Haaveilimme mahdollisuudesta, jossa tunti olisi järjestetty lääketieteen opiskelijoiden kanssa. Näin ehkä jossakin. Kävimme varsin tuttuun tapaan läpi parien muodostuksen, steriilin pöydän valmistuksen ja tarvittavien välineiden asettelun sille. Ihan kuin huomaamatta tulivat kerratuksi taidot steriilien hansikkaiden pukemisesta ja samoin steriilien tarvikkeiden avaamisesta ja ojentamisesta.

Tarvikkeet ennen pöydälle asettelua.

Sen jälkeen jokainen toimenpide katsottiin vielä opettajan johdolla materiaaleista läpi ja lähdettiin. Vuoteille. Jokainen omassa parissaan oli vuorollaan potilaana ja toinen harjoitteli oikean pistopaikan etsimistä ja pistoalueen puhdistamista. Eri kohdissa muisteltiin siis suoliluun harjanteet, Sternumit ja oikeiden kylkiluuvälien etsintä. Erilaisista pienistä operaatioista tuttu reikäliina aseteltiin paikalleen pari kertaa. Rintalastan aluetta peitettäessä pähkäiltiin materiaaleissa mainitsematta jäänyttä seikkaa, kun reikäliinan liepeitä ei haluttu parin suuhun asti. Improvisoitiin siis. Sen verran tässä piti nostaa paitaa ja raottaa kaulusta, että opettaja oli asetellut vuoteiden väliin sermejä. Ne eivät estäneet lähimpien sänkynaapureiden kanssa naureskelua. Moni huomasi, että osa suositelluista asennoista oli potilaalle vähintään epämukavia. 

Mielenkiintoisinta oli tietenkin nähdä käytettävät välineet. Tärkeimpänä erilaiset neulat. Varovasti ne poistettiin steriileistä pakkauksistaan ja asetettiin yhtä varovaisesti toimenpidepöydälle. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun kaikki muu oli tehty, unohdettiin steriiliyden vaatimukset ja väline kerrallaan tutkittiin kiinnostuneena kunkin parin kädessä. Lopuksi kaikki menivät tietenkin särmäisjätteisiin. Käyttämättömät. Kallista toki mutta ilman välineitä homma olisi jäänyt ihan torsoksi. Ehkä opiskelijoiden yhteistä mielipidettä tunnista kuvasti hyvin parini ilmoitus pistää. Sen jokainen olisi halunnut tehdä. Kateellisina tulemme katselemaan sitä lääkäriä, jota pääsemme ehkä joskus avustamaan. Sairaus kai tämä pistämisen himokin on. Mutta taatusti hyvänlaatuinen.

135# Kotihoidon hyvät puolet

Taas on vietetty hetki teoriaopetuksessa. Etänä. Siksi olenkin ihan rikki. Toisen vuoden opetus kolmen harjoittelujakson kanssa on niin tiivis, että nyt teoriapäivät venyvät välillä pitkiksikin. Kun istuu työhuoneessa (edellisten töiden myötä muodostunut etu) kolmesta kuuteen tuntiin, on koko loppupäivän väsynyt ja kiukkuinen. Tuolin viereen on kertynyt pientä kahvakuulaa, kuminauhaa ja muuta aktivointivälinettä. Kuitenkin vireystila laskee ja olo on ärsyyntynyt. Muutaman viikon kuluttua sairaalaan käytävät onneksi kutsuvat taas.

Jälleen kerran totesin harjoittelupaikan sellaiseksi, jossa voisin olla töissäkin. Kertooko se sopeutumiskyvystä vai taitojen kehityksestä. En tiedä? Kuunnellessani luokkamme palautteita, ei kotihoito ole ollut läheskään kaikkien suosikki. En tiedä oliko se omanikaan. Kuitenkin tykkäsin ja tässä pieni listaus miksi:

Itsenäisyys. Kotihoidossa sairaanhoitaja menee asiakkaan luokse. Harjoittelupaikkani systeemissä hänellä on omat asiakkaansa, joita yksin hän sairaanhoitajana hoitaa. Hän yksin suunnittelee kotihoidon kriteerien mukaisesti käynnit, niiden ajan ja tiheyden. Käynnillä hän on yksin paikalla eikä kukaan työtoveri näe, kuule tai kommentoi. Sairaanhoitaja tekee yksin kaikki välittömät päätökset käynnillä ja käyttää omaa harkintaansa myös tiedon välittämisessä lääkärille. Ihan yksin hän ei ole mutta joutuu tekemään ihan yksin päätöksen vaikkapa soitosta päivystävälle lääkärille tai hätänumeroon. Tietenkin muiltakin hoitajilta voi kysyä. Kuitenkaan selän takana ei ole ketään, jonka puoleen luontevasti kääntyä. Ne säästetään toimiston iltapäivään. Päivän kulku, reitti ja aikataulu määräytyy pitkälti sairaanhoitajan oman tahdon mukaan. Mutta hän myös löytää peilistä syyllisen, jos jotakin jää hoitamatta.  

Liikkeellä olo. Tietenkin kotihoidon sairaanhoitaja istuu koneella. Jossakin vaiheessa päivää sitä tekee suurin osa hoitoalasta. Kuitenkin jokaiseen päivään kuuluu asiakkaiden luokse lähteminen. Askelia siitä ei välttämättä kerry osastotyötä tekevän hoitajan mittoja. Mutta liikkeellä olo vie eri puolille kaupunkia. Kolmisenkymmentä asiakasta on ripoteltuna 1-4. Joka päivä tai viikkokaan ei ajeta samoja reittejä eikä tuijotella samoja ovia. Vuodenkierto ja sääilmiöt saavat tulla huomatuiksi. Eikä koskaan ihan voi tietää kuinka rutiinikäynti oven takana odottaa.

Tietokone ja laukku. Kotihoidon lyömätön työkalupari.

Rauha. Tämä rauha ei ole kiireen vastakohta. Välillä käyntejä saattaa olla enemmän kuin yhteen päivään toivoisi. Apteekissa tai sairaalan laboratoriossa asiointi saattaa heittää aikataulua pyllylleen ja puhelin voi soida parhaimmillaan taukoamatta. Toimistolla odottaa yleensä aina jotakin paperityön tynkää. Kuitenkaan päivän rytmiä ei riko osastoilta tuttu soittokellon kutsu. Tuo välttämätöntä ja usein melko välitöntä läsnäoloa vaativa luonnonvoima loistaa poissaolollaan kotihoidossa. Yhden asiakkaan luona keskitytään yhteen asiakkaaseen, eikä toinen huuda verhon tai naapurihuoneesta luokseen. Jossakin määrin puhelin tietenkin hoitaa soittokellon tehtävän. Kuitenkin sen suhteen voi käyttää hieman suurempaa harkintaa ja soittaa hetken päästä autosta takaisin. Samoin kukaan työtoveri ei tule pyytämään neuvoa tai avuksi kesken hoitotoimien. 

Pienuus. Vaikka harjoittelupaikankin yksikkö oli melko suuri, oli se samalla pieni. Asiakkaita oli toista sataa neljään tiimiin jaettuina. Lähihoitajia näytti olevan listoilla jokunen kymmen mutta sairaanhoitajia vain kourallinen. Kun lähi- ja sairaanhoitajien päivärytmi poikkesi hieman toisistaan, oli usein taukotilan pöytien ääressä pieni joukko opiskelijalla ja esimiehellä vahvistettuna. Juuri sopivan kokoinen joukko asioiden spontaaniin jakamiseen ja keskinäiseen huolenpitoon. Ylipäätään koko yksikkö vaikutti sen kokoiselta, että esimies tunsi suunnilleen, keitä asiakkaita kenelläkin tiimillä on ja minkälaisia iloja ja suruja se arkeen saattoi tarkoittaa. 

Tavarat. Kotihoidon käyttämät työvälineet eivät yllä hoitoalan suurimpien, jännittävimpien tai kalliimpien joukkoon. Eniten kädessä olivat verenpaine- ja verensokerimittarit. Neulat ja/tai ruiskut kaivettiin esiin lähes joka päivä. Ratkaisevaa tavaroiden suhteen onkin varaston ja asiakkaan välinen etäisyys. Osastoilla samat asiat löytyvät potilashuoneesta, kansliasta tai käytävän varteen kätkeytyneestä varastosta. Siellä minkään luokse ei ole pitkä matka. Mutta jos kotihoidossa unohtaa aamulla ottaa jotakin mukaan, joutuu manaaman yksin omaa itseään. Vanhana tavaramyyränä juuri tämä laukun ja muiden tavaroiden jokapäiväinen tarkistus tuntui mukavalta. 

Päivän aikana laukku nousee lattiasta tai autosta yhteensä kymmeniä kertoja. Siinä täytyy muistaa jo vähän ergonomiaa. Kaiken muun lisäksi laukusta löytyy särmäisjäteastia.

Ihmiset. En kirjoita tästä uudestaan, mutta jos selaat hieman vanhempia päivityksiä kotihoidosta, voit ymmärtää mikä heissä kiehtoo.

Jokainen kotihoidossa ollut ei ehkä ole listasta samaa mieltä. Jokaiseen kohtaan kätkeytyykin sen vastapuoli. Jokaisesta kohdasta voisi kuvailla miten sen voi nähdä myös huonona puolena. Yksin liikkeellä ei ole jokaisen sairaanhoitajan unelma. Uskon senkin. Mutta ihan pidin. Maaliskuussa otetaan kirurgiasta mittaa.

Lopussa kiitos seisoo. Perinteiden mukaisesti opiskelija lahjoo viimeisenä päivänä yksikön väkeä. Kiitos!

133# Mikä siellä kotihoidossa mättää!

Yle julkaisi viime viikolla uutisen kotihoidon huonosta tilasta

Olivatko syynä huonot työntekijät vai liian kova kiire? Näihin asioihin keskustelu yleensä pelkistyy, kun kysellään hoitoalalla ilmenneiden ongelmien syitä. Huonoista työntekijöistä puhuvat asiakkaat ja heidän omaisensa. Kiireestä puhuvat työntekijät. 

Nämä kaksi tietenkin liittyvät toisiinsa. Kiire lisää sitä, minkä vuoksi työntekijät koetaan huonoiksi. Aikaa hyvin tehdylle työlle on vähemmän. Kiire myös lisää henkilöstön vaihtuvuutta, koska moni hakeutuu eri tehtäviin tai eri alalle turhauduttuaan arjen realiteetteihin. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen ja perehtyminen vie aikaa ja kokemuksen kerryttäminen vielä lisää. Tämä on todellinen ongelma monessa paikkaa ja valitettavasti itseään ruokkiva ilmiö. Suuri vaihtuvuus lisää muiden työntekijöiden kuormitusta ja lisää vaihtuvuutta. Esimiestyöllä ja työyhteisöllä voidaan jonkin verran asiaan vaikuttaa. Mutta kyse on myös resursseista.

Harjoittelun kokemuksin mietin epämääräisen kiireen lisäksi kolme asiaa, jotka mahdollisesti painavat kotihoidossa. Ainakin niillä mahdollisuuksia aiheuttaa haasteita.

Palveluiden hajaantuminen

Olisi suurenmoista, jos kotihoidon asiakkaana oleva henkilö voisi hankkia kaikki palvelunsa samasta yksiköstä. Se majailisi sellaisessa pienessä toimistossa, jossa kaikki tuntisivat toisensa ja tieto kulkisi. Olisi lähihoitajat ja sairaanhoitaja. He olisivat aina samat, eikä asiakkaan ovelle koskaan tulisi uusia tai vieraita kasvoja. Tiimiin kuuluisi myös kodinhoitaja, joka kävisi siivoamassa, auttamassa ulkoiluissa ja keksisi vähän virikettä kodin sisällä. Toimiston kalustoon kuuluisi myös yleismies Jantunen. Hän menisi paikalle lumitöihin, haravoimaan tai tekemään pientä remonttia. Toimiston keskellä olisi myös lääkäri, fysioterapeutti, haavanhoitaja, diabeteshoitaja ja muistihoitaja. Nämä kaikki pysyisivät aina samassa tehtävässä ja työpaikassa. Ainakin niin pitkään kuin asiakas heitä tarvitsee. Kaikki puhuisivat iloisesti keskenään. Koskaan ei jäisi välittymättä kokonaiskuva kotihoidon arvokkaan asiakkaan tilanteesta ja tarpeesta. 

Tosielämässä lähihoitajat ja sairaanhoitaja kyllä löytyvät toimistolta. Hyvässä tilanteessa yksikkö käyttää tiimijakoa niin että samat ihmiset pyrkivät käymään samojen ihmisten luona. Lääkäri on etänä, usein toisella paikkakunnalla. Muut erityisalojen osaajat pitävät majaansa jossakin terveyskeskuksen ja sairaalan kaltaisessa paikassa. Asiakkaan luona voi käydä yksityinen kotiapu ja sen lisäksi kunnan aputyömies ja erillinen lumenluontipalvelu. Ruuan voi toimittaa vielä yksi toimija lisää. Kukaan ei tiedä mistä edellinen kävijä on asiakkaan kanssa puhunut. Tästä välittyy varmasti tehoton ja tietoa hukkaava vaikutelma niin asiakkaalle kuin omaisillekin. Eikä se varsinaisesti lisää tiedon liikkumista ammattilaiselta toisellekaan.

Palvelutarpeen jatkuvat muutokset

Kotihoidon asiakkaat ovat jatkuvasti huonompikuntoisia. Kotona halutaan olla sekä oman että omaisten päätöksen kannattelemina. Pitkään siitä tulee myös rahallisia säästöjä. Kotihoito ei tarjoa kaikille samankokoista pakettia. Kotihoidon asiakkaaksi voi ylipäätään tulla vasta täyttäessään tietyt kriteerit. Sen jälkeen hoidon tarve arvioidaan ja päätetään samojen kriteerien perusteella. Niitä pyritään pitämään riittävinä. Kuitenkaan vahinko ei tule kellokaulassa eivätkö palvelut aina pysy perässä. 

Mitä paremmassa kunnossa asiakas on, sitä harvemmin hänen luonaan käydään. Joillakin ainoa palvelu saattaa olla esimerkiksi sairaanhoitajan käynti kerran neljässä viikossa. Jos on pärjäävä luonne, yksin tai jo aavistuksen muistamaton, voi neljässä viikossa kunto huonontua ilman että kukaan saa tietää siitä. Ärhäkkä infektio voi kaiken muun lisäksi vaikuttaa hyvässä hoidossa olevaan muistisairauteen yllättävän voimakkaasti. Joskus kynnys tarttua puhelimeen on korkea. Myös palveluiden hajaantuessa eri paikkoihin, voi välillä olla vaikea pysyä mukana siinä, mitä kaikkea oikeastaan voisi kotiin saada ja mistä.

Kotihoidon asiakkaiden ja omaisten tulisi yhdessä hoitajien kanssa pyrkiä ennakoimaan tulevaisuutta mahdollisimman hyvin. Yleensä palvelutalopaikkoihin on pitkät jonot. Paikkaa kannattaa alkaa hakemaan mieluummin ajoissa. Hoitajat osaavat kertoa, millaisilla kriteereillä paikan voi saada. Myös apuvälineiden ja turvaleitteiden kanssa kannattaa olla etukenossa liikkeellä. Liian moni ikäihminen on joutunut viettämään yönsä lattialla, koska ei ollut koskaan ennen kaatunut. 

Särkymävaran vähyys

Kotihoidossa asiakkaiden palveluntarve elää. Samoin tekee asiakasmäärä. Kuitenkin henkilöstön määrä pysyy yleensä varsin vakiona. Uusi haava diabeetikon jalassa, leikkauksesta kotiutuva asiakas, peräkkäisinä päivinä tulevat ilmoitukset lääkeannostelijaan jääneistä lääkkeistä tai omaisen ilmoitus ettei jaksa enää huolehtia puolisonsa peseytymisestä. Nämä kaikki lisäävät kotihoidon tiimin kalenteriin useita käyntikertoja viikkoon tai jopa päivään. Välillä käyntimääriä ja käyntien kestoja tietenkin voidaan myös vähentää palveluntarpeen pienentyessä. Välillä niinkin käy. Haavat paranevat, leikkauksen rajoittama kunto kohenee, lääkkeet osataan, muistetaan tai tahdotaan taas ottaa ja puoliso ilmoittaa saaneensa jonkun muun omaisen avukseen. Tai sitten uusi asiakas on vain paremmassa kunnossa kuin listoilta poistunut entinen asiakas. 

Kun liikkuvaan työn määrään lisätään vaihteleva määrä tekijöitä, on sotku mahdollisesti kova. Ei ole tavatonta, että kotihoidossa jäädään välillä kotiin. Sairaslomia tulee kaikkialla mutta hoitoalalle ei ole jäänyt montaa suojatyöpaikkaa, josta voisi olla pois kuin tyhjää vain. Poissaolijaa kaivataan nopeasti ja sijaiset ovat kuulemma tiukassa. Aamulla ei voida päättää kenen annetaan jäädä puurotta tai kenelle ei ehditä viedä lääkkeitä. Jotain voidaan toki järjestellä ja sairaanhoitaja voi parhaimmillaan jopa siirtää jotain seuraavaan päivään. Kuitenkin usein sama määrä töitä tehdään vain pienemmällä kokoonpanolla. Silloin toivotaan, ettei tule kovin montaa turvapuhelinhälytystä.

Tällainen apologia. Aiotko sinä kysellä kuntavaaliehdokkaaltasi terveydenhuollon asioista? Myös muusta kuin kotihoidosta saa esittää huolensa.

132# Sairaanhoitajan päivä kotihoidossa

Tästä se lähtee. Miesten pukuhuone/sosiaalitilat. En ole käynyt tarkastamassa mutta naisten vastaava taitaa olla täsmälleen samanlainen. Suurin osa hoitajista toki saapuu työvalmiina työpaikalle mutta pyöräilevää opiskelijaa puitteet välillä harmittavat.

Työpäivä ja työrytmi voi vaihdella paljon eri paikkakunnilla ja eri yksiköissä. Harjoittelupaikassani oli vuodenvaihteessa tehty suuri organisaatiomuutos. Nyt läpikäydyssä muutoksessa oli muodostettu kokonaan uusi päivystävien sairaanhoitajien tiimi. Aiemmin näitä päivystäviä hoitajia oli ollut sisällä harjoitteluyksikössäni. Päivystävät hoitajat tekevät vaihtelevaa työaikaa. Arki-viikonloppu vuorot vaihtelevat kuten ilta- ja aamuvuorotkin. Ilmeisesti tästä tiimistä joku on aina vuorollaan myös yöpartiossa. Sen työajan ehkä arvasit nimestä. 

Muutoksen myötä omassa (oletko huomannut, miten vahvasti ennenkin olen samaistunut harjoittelupaikkoihini?) yksikössäni sairaanhoitajat siirtyivät tekemään pelkkää aamuvuoroa. Sairaanhoitajan työaika alkaa 07.00. Aamu käynnistyy tussitaulun ja työpöydän tarkastamisella. Molemmille on saattanut ilmestyä lähihoitajien jättämiä viestejä. Tuoreimpia ajatuksia voi tietenkin vaihtaa myös laukkuja pakkaavien lähihoitajien kanssa. Siinä tieto kulkee puolin ja toisin. Täällä jokainen sairaanhoitaja vastaa omasta tiimistään. Tiimille on nimetty tietyt asiakkaat ja näitä hoitavat sairaanhoitajan lisäksi tiimin lähihoitajat. Jokaisella tiimillä on oma työhuone ja identiteettiä rakentava aakkosten kirjantunnus. Taululle voi ilmestyä myös palveluesimiehen viestejä, joten se kannattaa tarkistaa. Näin, vaikka pienessä yksikössä päällikkö huutelee sujuvasti myös oman toimistonsa ovelta tai infoaa taukotilassa tarpeen mukaan. 

Monia asia alkaa tästä. Koneen takaa pilkistävät puhdistuspyyhkeet, joilla hiiri ja näppäimistö tulee välillä pyyhkiä.

Sen jälkeen vuorossa on puhelimen avaus. Viestien ohella sieltä löytyy tieto päivälle optimoinnin lisäämistä käynneistä. Eli jos omassa yksikössä tai toisella alueella joku on poissa töistä, on kotihoidon yhteyskeskus jakanut päivän asiakaskäynnit uudestaan. Organisaatiomuutoksen jälkeen näiden määrä ilmeisesti väheni huomattavasti. Aikaisemmin päivystävät hoitajat olivat säännöllisesti poissa aamuvuoroista ja kuitenkin heillä oli myös omia vakituisia asiakkaitaan. Niinpä nämä käynnit kiersivät säännöllisesti alueen muilla hoitajilla. Uudistus on ilmeisesti lisännyt ennakoitavuutta. Tarpeen vaatiessa sairaanhoitaja voi nyt uskaltaa siirtää jonkin käynnin seuraavalle päivällä. Hän voi luottaa siihen, ettei sinne todennäköisesti ole tulossa pommia. Sairaanhoitajan availlessa puhelinta lähihoitajat alkavat kadota kahvikupin kautta aamukierroksilleen. Nopea sairaanhoitaja ehtii sitä ennen sopia, jos päättää hoitaa lähihoitajan käynninkin oman käyntinsä yhteydessä. Lähihoitajien kiirettä auttaa yhdenkin puuronkeiton tai lääkkeiden ojentamisen poistaminen aamusta. Siinä kun nimenomaan käynnin ajankohdalla on merkitystä asiakkaalle. 

Varmistuttuaan asiakaskäynneistään sairaanhoitaja availee tietokoneen, tarkistaa sähköpostin ja rullailee läpi päivän asiakkaiden tiedot potilastietojärjestelmästä. Todennäköisesti hän muistaa, kenen luokse on menossa ja mitä siellä suunnilleen pitäisi tehdä. Kuitenkin edellisen käynnin kirjaukset on tehty sellaisella huolellisuudella, että mahdollinen sijainenkin saa juonen päästä kiinni. Jos asiakkaan luona on käyty lääkärin kanssa, tai hänestä on odotettavissa laboratoriovastauksia, katsoo sairaanhoitaja nekin läpi. Tässä kohtaa opiskelija kirjaa muistilapulle, mitä missäkin osoitteessa tehdään ja kuka sieltä löytyy. Kokeneempi muistaa ja tietää tarvittaessa voivansa tarkistaa asiat puhelimen sovelluksesta. 

Tämän jälkeen tarkistetaan laukku. Jos on ollut itse edelliset päivät töissä, ei tätä aina tarvitse tehdä. Kuitenkin säännöllisesti tulee tarkistaa kulutustarvikkeet: verensokeri- ja INR-mittaliuskat, neulalansetit, taitospalat, alkoholilaput, verinäyteputket, vakuumineulat, siipineulat, ruiskut, laastarit, imu- ja injektioneulat. Varsinaisten työvälineiden puuttuminen olisi jo noloa.

Noin klo 8 on kahvitauko. Tässä kohtaa lähihoitajat ovat jo kadonneet ja sairaanhoitajat ryhmittyvät esimiehen kanssa taukotilan pöytien ääreen. Juuri sopivan kokoinen seurue käymään yhtä keskustelua. Joskus aamukahvia sotkee esimiehen tuomat infot ja yhteiset aiheet. Kaikki ovat siinä kuitenkin vielä hetken saatavilla. Aina käydään keskustelua tulevasta päivästä ja tarvittaessa käyntien määrää hieman tasataan. Varsinkin muilta optimoituneista käynneistä pääseminen on joskus suuri helpotus. 

Kahvin jälkeen kerätään lääkehuoneesta mahdollisesti mukaan tulevat lääkkeet. Monille asiakkaille toimitetaan apteekin palveluna valmiit annosjakelupussit eli anjat toimistolle. Niiden ansiosta lääkehuoneessa ei juuri jaeta lääkkeitä dosetteihin. Joskus tosin joudutaan askartelemaan, jos jo toimistolle tulleeseen rullaan tulee lääkemuutoksia. Silloin leikkaa, ota tai lisää ja teippaa on käytetty tekniikka. INR seurannassa oleville asiakkaille tulostetaan annostuslista vertailukohteeksi.

Päivästä riippuen laukkuun saattaa joutua ottamaan melkein mitä tahansa.

Sitten mennään. Kokenut hoitaja tekee mielessään ajoreitin ja valitsee sen aloituspääksi sen kodin, jossa ei yleensä nukuta pitkään. Harjoitteluni aikana käyntejä oli yhdestä viiteen. Käyntien kesto riippuu täysin asiakkaan tarpeesta ja jonkin verran tämän puheliaisuudestaan. Varsinkin kiireettömämpänä päivänä kun hoitaja saattaa kärsivällisesti kuunnella pitempäänkin. Asiakaskäyntien lisäksi päivään sisältyy usein muutakin ajoa. Joinakin aamuna kierros aloitetaan apteekin kautta ja aika usein matka käy sairaala-alueen laboratorioon. Tietyt verikokeet kun täytyy toimittaa perille suoraan käynnin jälkeen eikä niitä voi tuoda toimistolle odottamaan kuljettajaa. Koronanäytteitä otettaessa laboratoriolla on käytävä mennen-tullen. 

Päivästä riippuen paluu toimistolle on 10.30-12.30 välillä. Näinkin isoa hajontaa ehdin huomata. Toimistolla odottaa pitemmän kierroksen jälkeen lounas ja kahvi sairaanhoitajien kanssa. Lähihoitajat ovat silloin lounaansa jo syöneet ja kadonneet päiväkäynneilleen. Jos toimistolle on ehditty aikaisemmin, voi tilaa pöydän ääressä odottaa kirjaamalla, tilaamalla lääkkeitä tai merkitsemällä päivän aikana havaittuja aiheita seuraavaan lääkärin puhelinkonsultaation asialistaan. 

Lounaan jälkeen tehdään se, mitä ennen ei ehtinyt. Viikon aikana jokainen sairaanhoitaja tekee myös omalla vastuullaan olevia yhteisiä asioita. Joku hoitaa tavaratilauksia keskusvarastolta, joku purkaa ja merkkaa tilauksia, joku hallinnoi alueella käytössä olevia lääkkeenjakorobotteja tai pitää palaveria uusia turvalaitteita tarjoavan yhtiön kanssa. Puhelin on käytössä, kun asiakkaalle varataan aikaa hammaslääkäriin tai kuulotutkimuksiin. Pitkin päivää puhelin on kyllä ollut muutenkin korvalla. Tarkkaan en laskenut mutta luultavasti se soi joka päivä vähintään kymmenen kertaa. Asiakkaat ja omaiset soittelevat. Jokaisella tiimillä on 30-40 asiakasta. Kun siihen lisätään omaisia, on sairaanhoitajan ajasta paljon kiinnostuneita. Välillä soittaja voi olla liikkeellä toisen tiimin tai jopa toisen yksikön asioilla. Silloin etsitään viereisestä huoneesta oikea ihminen tai listasta parempi numero. Jokaiseen viikkoon pitää mahduttaa myös puolituntinen lääkärin kanssa keskustelemiseen. Kuukausittain jokainen tiimi pitää palaveria ja sairaanhoitajat esimiehen kanssa tarvittaessa. 

Lähihoitajien iltavuoro ilmestyy kaiken keskellä toimistolle, kysyy kuulumisia ja asiakkaiden asioita. Ennen kotiinlähtöä täytyy muistaa merkitä listalle mahdolliset siirtyneet tai ylimääräiset käynnit, esimerkiksi puhelinkontaktin perusteella sovittu lisäkäynti tai lääkärin määräämät uudet laboratoriokokeet. Viimeisenä pitää kirjata vielä päivän kilometrit. Kaupungin alueelle ajavilla niitä tulee joitakin kymmeniä. Laita-alueilla kiertävillä niitä on kuulemma joskus tullut kolminumeroinenkin luku. Kyydissä olevasta opiskelijasta saa kaksi senttiä extraa kilometriltä. Jotain hyötyä jaloissa roikkuvasta taakastakin.

131# Kotihoidon lempipoika

Kotihoidon työvaatteet ovat miehiseen malliin hankalasti sopivia. Erivärisistä trikoopaidoista tuskin löytyykään sopivaa kokoa. Sentään mustia liivejä löytyy omien vaatteiden kanssa pidettäväksi. Työntekijöille työnantaja ilmeisesti maksaa vuosittaista vaaterahaa. Opiskelija pärjää liivin alla omillaan tai luonnonantimin.

– Ai sieltä tulee poika kanssa. 

Kotihoidossa sairaanhoitaja kulkee yleensä yksin. Niin muutkin hoitajat. Yhdessä käyntejä tehdään jos hoito tai tilanne sitä vaatii. Kuitenkin kahden käsiparin hoitoa vaativat asiakkaat siirtyvät yleensä varsin nopeasti ympärivuorokautisen hoidon piiriin. Sitä kotihoito ei voi tarjota. Väliaikaisesti näitä tuplakäyntejä voidaan tehdä esimerkiksi jos asiakas kotiutunut sairaalahoidosta ja tarvitsee väliaikaisesti enemmän apua. 

Sairaanhoitajat saattavat tehdä yhteisen käynnin vaikkapa veritiputuksen merkeissä. Silloin kaksi hoitajaa tarkistaa veren olevan oikeaa ja he myös valvovat tiputuksen alkuhetket yhdessä mahdollisten komplikaatioiden ilmenemistä. Turvallisuuden vuoksi yhdessä tehdyt käynnit ovat ainakin nyt täällä poissaolollaan loistava poikkeus. Kuitenkin sekin käytäntö löytyy kirjallisista ohjeista. Samoin vartijan kanssa tehtävä kotikäynti asiakkaan kotiin. Häviävän harvoin sairaanhoitajan mukana on lääkäri tai moniammatillisen hoidon vaatima muu asiantuntija.

Kovin usein asiakas kohtaa ovella siis yksinäisen kotiinsa saapujan. Jo siksi opiskelijan mukana oleminen herättää huomioita. Kun kyseessä on vieläpä mies, voidaan puhua jopa kiinnostuksesta. Yllättävän usein suoraryhtistä ja selkeästi puhuvaa opiskelijaa on epäilty lääkäriksi. Ilmeisesti ikäihmisissä asuu voimakkaita käsityksiä hoitotyön sukupuolirooleista. 

Pojittelu on saanut opiskelijan suun vetäytymään maskin takana erityisen maireaan hymyyn. Tietenkin suuri osa kotihoidon asiakkaista näkee edessään iän puolesta lapsenlapsekseen sopivan hahmon. Kenties maskin taakse piiloutuneet kasvot ja mielikuva nuoresta opiskelijasta ohjaa ajattelemaan jopa lastenlastenlasten ikäisen pojun tulleen paikalle. (Mielikuvat ovat vahvoja. Erehtyipä kerran kolmatta vuosikymmentään lähestyvä lähihoitajaopiskelija kuvittelemaan iästäni yli kymmenen vuotta pois. Ei tainnut olla vielä kokemusta aikuisopiskelijoista.) Maskin takana hymyilyttää osittain ajatus siitä, että jos olisinkin sattunut tulemaan paikalle edellisten töiden kengissä ja puvuissa, monet asiakkaat olisivat vetäneet pöytään valkoisimman liinansa, kauneimmat posliininsa ja seisoisivat eteisessä juhlavaatteissa valmiina teitittelemään kohteliaasti ”poikasta”. Aikansa kutakin. Minä en ole tästä erilaisesta vastaanotosta yhtään pahoillani. Tosin välillä on joutunut miettimään, onko innostunut vastaanotto enää sopivuuden rajoissa. Tosin naispuolinen sairaanhoitaja on saanut osakseen samanlaiset silittelyt samoissa paikoissa. Joten kyse lienee enemmän vieraiden tuottamasta ilosta kuin pojan saapumisen riemusta.

“Poeka”

Ovella on helppo nähdä pelkkä poika tai tyttö. Hoitajan sukupuolesta riippuen. Mutta valitettavasti se toimii toisinkin päin. Luultavasti moni tottumaton tai haluton näkee ovea avaamassa mummun, paapan tai ihan vain vanhuksen. Hoitajalla se voi tietenkin pelkistyä asiakkaaksi tai potilaaksi. Hoitajan toki pitää osata keskittyä hoidettavan kohtaamiseen juuri hoitajan roolissa. Siinä ei kuitenkaan ole haitaksi, jos uskaltaa kuulla ja nähdä enemmän. Juuri tässä lienee yksi kotihoidon pelottavimmista puolista. Olipa asiakas hyvin tai hyvin vähän puhelias, huutaa hänen kotinsa: tutustu minuun. Kohteliaastikin pälyilyä välttävä hoitaja kyllä näkee. Näkee valokuvat tai niiden puutteen. Huomaa mielenkiinnon kohteet seinillä tai harrastevälineet nurkissa. Hoitaja oppii huomaamaan myös sen, mikä on ollut tärkeää ja sitten jäänyt muuttuvan kunnon myötä koskemattomaksi. Hoitaja näkee muistin tai toimintakyvyn muutokset lojuvina tavaroina, likaisina pintoina tai pursuavina roskiksina. Hän näkee hallintaa ja sen menetystä. Hän näkee puolisoita ja rakkaita. Välillä toisesta on jäljellä parisängyn puolikas, jota ei koskaan enää avata. Välillä hän joutuu näkemään miten taakan kantaminen tai taakkana olemisen kokemus painavat erilleen. Tai kuulemaan miten kaksi pelokkaan ärtynyttä yrittää turhaan muistaa toistensa puolesta. Koko elämä on tarjolla kotihoidossa. 

Tätä taitoa ei opetella vain asiakkaiden ovella. Koko elämä on kutsua yrittää nähdä yli ensimmäisen mielikuvan. Helposti toiset pelkistyvät rooleiksi. Sellaisiksi hahmoiksi jotka täyttävät eri osia elämämme näytelmässä. On kaupan kassaa ja lasten valmentajaa. On tarjoilijaa ja päiväkodin ohjaajaa. On konduktööriä ja bussikuskia. On sitä joka asuu viereisessä rapussa tai kaksi kerrosta ylempänä.

En tarkoita, että kaikkien ihmisten tarinoille tulisi avata ovensa. Kuka sitä kestäisi tai haluaisi. En minä ainakaan. Kuitenkin luulen, että olisi hyväksi kaikille jos useammin muistaisimme etteivät ihmiset ympärillämme ole ohuita roolihahmoja oman elämämme näytelmässä. He ovat kaikki oman elämänsä pääosassa ja tekevät elämänsä roolia. Siinä he ovat ajatuksineen, tunteineen ja haluineen. Kun muistaa ovella, huoneessa tai missä vain vastaan tulevan olevan ihminen, on helpompi nähdä hänet. Ehkä myös kuunnella, ymmärtää, kunnioittaa, kiittää ja parhaimmillaan jopa hymyillä hieman. Vaikka sitä pojankin hymyä. 

129# Opiskelijana kotihoidossa

Millainen lista sulla on?” Jo tutuksi tulleella tavalla taas yksi aamu alkaa pienellä kaupankäynnillä sairaanhoitajien kesken. Täällä kotihoito on jaettu kaupungin eri osien mukaan alueisiin. Jokainen alue on oma yksikkönsä toimintoineen, esimiehineen ja budjetteineen. Alueen sisällä taasen on tiimejä. Toimistolla niitä merkkaavat työhuoneet käytävän varrella. Jokaiseen tiimiin kuuluu lauma lähihoitajia ja ihanteellisessa tilanteessa myös sairaanhoitaja. Tiimien myötä jokaisella sairaanhoitajalla on omat tutut asiakkaansa. Tiimin asiakkaiden hoidon tarve vaihtelee. Osan luona lähihoitajat käyvät neljä kertaa päivässä, osan luona ainoastaan sairaanhoitaja kuukauden välein. Oman tiimin asiakaslistansa sairaanhoitaja voi suunnitella työtään ja nähdä, kuinka monta käyntiä kullekin päivälle on tulossa. 

Kuitenkin aamuisin käydään kauppaa. Listan mukaisten vakiokäyntien lisäksi viikkoon tulee ylimääräisiä käyntejä asiakkaiden muuttuvien tilanteiden myötä. Välillä kotihoidon optimointi (äkillistä palvelutarvetta koordinoiva keskus) välittää käyntipyyntöjä. Siksi jokainen aamu on puhelintaan avaavalle sairaanhoitajalle pieni mysteeri. Hyvässä yhteishengessä aamukahvin ääressä pyritään jakamaan päivän töitä tasamääräisiksi. Jaettavana on paitsi käyntien määrä mutta tietenkin myös niiden laatu. Etäisyydet, hoidon laatu tai välillä myös asiakkaan persoona ovat tämän kaupankäynnin valuuttaa. Yhteishengestä kertoi se, että aamu alkaa toisten listoista kysellen eikä omasta valitellen. 

Yksi kotihoidon hauskuuksista on tarve kuljettaa varusteet mukana. Aamulla opiskelija tarkistaa ja täydentää.

Muutenkin toimiston tavat ja työn kulku on ehtinyt hahmottua. Yllättävän monipuolista. Kahden viikon jälkeen näin voi sanoa. Kaksi viikkoa on myös hyvä kohta arvioida tilannetta sillä tuttuja asiakkaita alkaa ilmestyä oville. Käyntejä asiakkaiden luona on jokaisen tarpeen mukaan. Tiheimmillään olemme käyneet nyt haavanhoidossa jopa kolme kertaa viikossa. Samoin tiettyjen lääkehoitojen aloitus voi tarkoittaa useampaa käyntiä viikossa. Kuitenkin perusväli sairaanhoitajan käynnille on kaksi viikkoa. Huomattavalla osaa asiakkaista käydään tällä tahdilla. Toinen iso ryhmä ovat neljän viikon välein tavattavat. Riippuu hieman rytmistä, keiden tällaisten luona ehdin käydä kaksi kertaa. 

Mitä kotihoidossa sitten tehdään? Haavoja, neuloja ja neuvontaa voisi olla hyvä vastaus. Etukäteen asiaa ajatellessani olin unohtanut kokonaan haavojen todellisuuden. Siksi olin hyvin tyytyväinen, kun pääsin heti ensimmäisenä päivänä sellaista haistamaan. Kyllä – yksi haavan analysoinnin keino on haju. Kovin monia haavoja en ole päässyt näkemään mutta niitä vähiä on tutkittukin huolella. Olen päässyt niitä puhdistamaan, katteita irrottelemaan ja bakteerinäytettäkin ottamaan. Vaikka edellisessä harjoittelussa pääsin näkemään jonkin verran haavoja, on nyt ollut mielenkiintoista seurata samojen haavojen parantumista tai pahentumista. Tilanteet ovat olleet sen verran monipuolisia, että olen päässyt miettimään monia erilaisia haavanhoitotuotteita ja niiden käyttötarkoitusta. Päivän päätteeksi näitä kirjatessa ovat nimet olleet usein hukassa mutta ohjaaja on onneksi tiennyt mistä milloinkin on kyse ja mikä on minkäkin tuotteen nimi. Ällöttävä voisi olla välillä ihan hyvä termi haavojen suhteen mutta tuskin kuitenkaan oikea.

Tällä kuulema selviää josko haavassa asuu ylimääräisiä.

Viimeksi pääsin pistämään perushoidon harjoittelussa. Siellä henkilökunnan tehtäviin kuuluvat näytteenotot. Osastolla sitä tekevät laboratorion omat henkilöt. Siitä oli siis aikaa, kun olin viimeksi lähestynyt ketään neulan kanssa. Nyt sitä on riittänyt. Melkein joka aamu menemme jonkun kotiin ottamaan verikokeita. Kyynärtaipeita on siis tähtäilty. Alun pienen hapuilun jälkeen tähänkin taas oppi, Taitaa oikeastaan olla niin, että olen pistänyt kahdessa kotihoidon viikossa enemmän kuin palvelutalon viidessä. Erityisen mukavaa on ollut huomata, että pienen tottumuksen myötä työhön on tullut aikaa ja harkintaa. Jos suoni ei jostain syystä löydy ensimmäiseen pistoon, ei ensimmäinen ajatus ole enää vetää neulaa pois. Nyt voi vähän miettiä, katsella, tunnustella ja vähän liikuttaa neulan kärkeä. Perushoidon jakson 50% onnistumisista on kiivetty jo yli 90 prosentin. Tammikuussa monista asiakkaista otetaan ns. vuosikokeita. Se tarkoittaa aika monta putkea verta. Tämä putken vaihtamisen harjoitteleminen on ollut hyvä. Siinä pitää koittaa keksiä jo vähän puhumista ennen kuin kahdeksaskin putki on täynnä. 

Ottamisen lisäksi olen nauloilla myös antanut. Onnekkaasti useammalle asiakkaalle on aloitettu tämän jakson aikana Coheminin (b-vitamiini) pistäminen. Aluksi se tarkoittaa useampaa annosta viikossa, kunnes hoitotaso saavutetaan. Tämä pisto tehdään lihakseen I.M., yleensä olkaan. Ruiskua, neulaa ja lasiampullia on saanut käsitellä niin, että välillä unohtaa jo keskittyä. Vähän jo huvittaa muistella, miten jännittävää oli vain vähän aikaa sitten pistää luokkakaveria. Tuon harjoituskerran hengessä olen tehnyt muutamia pistoja myös ihonalaiskudokseen S.C.

Tätä olin mukana lähinnä kantamassa. Veritiputuksen alussa kun piti olla mukana kaksi sairaanhoitajaa. Me sitten hiivimme pois ja jätimme tämän varsinaiselle suorittajalle.

Kotihoidossa tehdään tietenkin myös ihan perusseurantaa. Verenpainetta, verensokeria ja veren hyytymistekijöitä on mitattu myös usein. Tämä tapahtuu kaikessa hoitotyössä aina vaaditulla tiheydellä. Sairaanhoitajan käyntien ohella tätä tekevät tietenkin myös lähihoitajat. Sairaanhoitaja tekee ne silloin kuin hänen käyntinsä korvaa samaan aikaan muuten olleen lähihoitajan käynnin. Tätä samaa osastoa ovat olleet satunnaiset katetroinnit, kynsien leikkaukset, ihon rasvaamiset ja koronanäytteen ottaminen. Välillä saatetaan tehdä ikään kuin akuutimpi käynti hengitystä ja hapetustilannetta tutkimaan. Myös tarpeesta kaivetaan esiin lääkehuoneen CRP-analysaattori ja kannetaan se toisessa kainalossa asiakkaan kotiin.

Näinkin arvokasta tavaraa laboratorion huoneista meille luovutetaan.

Kaiken muun ohella sairaanhoitaja neuvoo. Hän yrittää pysyä selvillä asiakkaan tilanteen kokonaisuudesta, koittaa ymmärtää eri sairauksien kerryttämiä vaikutuksia ja ohjaa asiakasta selviämään näiden kanssa mahdollisimman hyvin. Sairaanhoitaja arvioi lääkkeiden tehoa ja tarvetta ja välittää tietoja lääkärille. Sairaanhoitaja on tiiminsä myös linkki jolle asiakkaat, omaiset ja muut hoitajat soittavat milloin minkäkin kysymysmerkin kanssa. Usein sairaanhoitajan kautta lähtee etenemän tarve lisätä kotiin tarvittavia palveluita. Valitettavasti sairaanhoitaja ei ehdi istua joka käynnillä alas, eikä viettää aamu- tai iltapäivää asiakkaan murheita kuunnellen. Tämän tapaiseen pyritään ensikäynnillä. 

Paljon. Ei ehkä aina kaikkein näyttävintä tai suurimpia intohimoja herättäviä suoritteita. Mutta läheistä. Parhaimmillaan asiakkaalla on sama sairaanhoitaja vuosikausia. Vaivojen ja lääkkeiden lisäksi tutuksi tulee elämän eri vaiheet ja vähintään puheiden kautta monet läheiset. Kotihoidon sairaanhoitajalle ovea ei avaa vain yksi potilas suuressa virrassa eikä tähän viitata käytännön vaatimuksista potilaspaikan numerolla. Kotihoidossa hoitaja on kutsuttuna elämän kokoisesta ovesta sisään. Hän saa kulkea hitaasti mukana ilot ja surut jakaen. Hän on monen asiakkaan kalenterissa suuri merkkihenkilö eikä usein voi välttää jakamasta hieman omastaankin. On helppo nähdä kotihoidossa rakentuvan siteitä, jotka eivät katkea heti senkään jälkeen, kun ovi ei enää aukea, ajoreitti vaihtuu ja yksi nimi listoilla vaihtuu toiseen. Näyttää nuorempikin hoitaja usein muistavan millä kadulla ja missä talossa joskus oli asiakkaita. Muistaa varmasti nimetkin.

127# Tunnelmia kotihoidon alkumatkalla

Kotihoito. Tähän harjoitteluun lähtiessäni sain pitää monta kertaa varani, etten sanoisi jatkuvasti lähteväni kodinhoidon harjoitteluun. Tarkoitus olisi kuitenkin hoitaa ihmisiä, eikä kiinteistöjä. Kodinhoitajiakin on Suomessa aikoinaan koulutettu ja heitä edelleen työskentelee. Heitä on myös kotihoidossa. Eivät hekään koteja hoida, mikä on mielestäni kyllä vähän outoa. 

Tähän harjoitteluun lähtiessä olin poikkeuksellisen hyvin valmistautunut. Kotihoidon työt ja tilanteet kun ovat kovin tuttuja. Tosin pientä päivittämistä ne vaativat. Tuttuus kun on tullut televisiota tuijottamalla. Noiden kokemusten ja todellisuuden välillä on vuosituhannen vaihde, kulttuuripiirin vaihto ja televisio draaman vaatimukset. 

Kotihoidon harjoittelu ei ilmeisesti ole kaikkein suosituin opiskelijoiden keskuudessa. Ainakaan etukäteen. Reaktiona johonkin tällaiseen opettajamme ovat pitäneet useampaan kertaan palopuheita kotihoidon ihanuuden puolesta. Ensimmäisen viikon perusteella voi huomata etteivät opettajat ole täysin valehdelleet.

Sairaanhoitaja tietenkin tuntee suurimman osan asiakkaista. Opiskelijalle jokainen saapuminen on aluksi uusi ja jännittävä. Koskaan ei voi ihan tietää, kuka oven tulee avaamaan.

Kotihoidon mielekkäiksi tekevät asiat ovat mahdollisesti samalla sen haastavia puolia. Kotihoito kun tapahtuu nimensä mukaisesti ihmisten kodeissa. Sinne opiskelija lähtee aamulla ohjaajansa kanssa toimistolta. Päivien aikana kierrettävien kotien määrä vaihtelee ja samoin siellä kohdattavat asiakkaat ja heidän hoidon tarpeensa. Ja kyllä, kotihoidossa meillä on asiakkaita, ei potilaita. Jos ohjaajan kanssa asiat sujuvat, on päivän aikana tehty kierros ja sen aikana autoillut matkat hyvin suuri osa koko harjoittelusta. Kukaan muu ei lainaa tai tarvitse opiskelijaa tuona aikana. Opiskelijalla on rauha oppia ja ohjaajalla on rauha ohjata. Tietenkin jos asiat lähtevät käyntiin väärällä jalalla, voi autossa olla piinaava paikka viikkojen kuluessa.

Asiakkaat kotihoidossa ovat melko hyväkuntoisia. Osan luona käy sairaanhoitajan lisäksi kotihoidon lähihoitajia esimerkiksi antamassa lääkkeitä, huolehtimassa syömisestä tai puhtaudesta. Ja paljon muustakin. Aikaa sitten koulutettuja kodinhoitajia työskentelee yhä useiden paikkakuntien tukitiimeissä yhdessä muiden hoitajien kanssa. He tarjoavat ei hoidollisia palveluita kuten vaikkapa ulkoiluapua. Joissakin paikoissa käy ainoastaan sairaanhoitaja. Sairaanhoitajan käynnit saattavat liittyä lääkehoitoon, haavoihin, ompeleiden poistoon tai injektioiden antamiseen. Toimiston kaappien perusteella täällä on valmius myös neste- ja antibioottihoitoon. Välillä käynti voi olla niin sanottu tukikäynti. Silloin asiakkaan kanssa ainoastaan jutellaan nykyisestä tilanteesta ja tunnelmista. Tarkoituksena on selvittää, onko kotona olemiselle näkyvissä jotakin esteitä tai voisiko niiden kanssa auttaa jotenkin. Välillä täytetään yhdessä erilaisia hakemuksia tai annetaan terveysneuvontaa.

Ihmisten koteihin meneminen on sekä antoisaa, että mahdollisesti myös haastavaa. Esiin tulee persoonien kirjo. Toiset ovat iloisia ja tyytyväisiä, jotkut pidättyväisiä ja etäisiä. Muutamat ovat turhautuneita ja hieman kiukkuisia. Sama jako pätee omaisiin. Kotona oleminen on ihmisille usein vapaampi alue ilmaista tunteita ja ajatuksia kuin sairaala. Kotihoidon väki kuuluu asiakkaan arkeen eikä väliaikaiseen poikkeustilanteeseen. Tottumattomalle voi olla vaikea myös mennä ihmisten yksityiselle maaperälle, nähdä heidän elämänsä ja asumisensa laitosympäristön ulkopuolella. Sattuneesta syystä itselläni on tässä jonkin verran kokemusta. Papillisen työkaverin kanssa jutellessani hän sanoikin tämän harjoittelun olevan ihan tuttua, mukana kannettava laukku ja puheenaiheet vain vaihtuvat. Ihan totta. Tästä syystä en hämmästy, kauhistu tai kiinnitä juuri huomiota siihen millainen koti oven takaa avautuu. En ainakaan enempää kuin hoidon kannalta on oleellista. Kirjauksista voi toki aamulla jo nähdä millainen yleistilanne missäkin kohteessa odottaa.

Hoidollisesti kotihoidon työt eivät ole kaikkein näyttävämpiä. Kuitenkin jo ensimmäisellä viikolla pääsin tekemään monia aivan uusia asioita. Toiveena on, että tällä jaksolla pääsen kehittämään rutiinia muutamiin usein toistuviin toimiin. Toivon mukaan erilaiset neulat saavat olla usein kädessä. Varmasti hyvä on opetella myös kotona asuville tarjottuja tukia ja palveluita sekä niiden hakemiseen liittyviä kiemuroita.

Heti jakson alusta alkaen on saanut täyttyä toisenlainen toive. On hienoa päästä ihmisten ilmoille ja mukaan arkiseen menoon. Joulukuun alusta asti jatkunut etäopetus ja pitkä lomajakso ovat olleet kovin järjestäytymätöntä ja hieman yksinäistäkin aikaa. Tuntuu hyvältä lähteä liikkeelle osan kaupungista vielä nukkuessa, kulkea pitkin päivää mielekkäissä touhuissa ja jutella ihmisten kanssa työhön liittyvistä tai liittymättömistä asioista. On rikkautta saada istua koronarajoitusten rajoissa (6 henkilöä) taukohuoneessa kahvilla ja lounaalla ja kuulla jotain oman kodin ulkopuolisesta menosta. Yhtä lailla hienoa on palata valoisan aikaan kotiin ja siellä loppupäivänä kaikkensa antaneena vaeltaa hyvissä ajoissa vuoteeseen. Elämän rytmi on kohdallaan eikä unta tarvitse pitkään odotella.