151# Analyysi 2. opiskeluvuodesta

Kaivoin tänään hoitotyön paidan esiin kaapista. Siis sen, jota käytetään simulaatioissa ja taitopajoissa. Ei se suorastaan kuolemalta haissut mutta olisi ehkä voinut herkemmän tappaa. Keväällä koulu lopetettiin suoraan etäopetuksesta eikä minkään tunnin lopussa edes todettu tämän olleen nyt tässä. Viimeiset tehtävät tehtiin vielä täysin ilman opetusta ja henkisesti homma jäi vähän päättämättä. tai ainakin jotenkin niin voisin perustella pesemättä jäänyttä koulupaitaa. Mutta nyt vanhoissa tuoksuissa on osuvaa katsoa vähän taaksepäin. Miten voisi kuvata opintojen toista vuotta? 

Se oli kiinnostava. Mutta oli se myös vähän rankka. Kuten vuoden alussa luvattiin, keskityttiin toisena lukuvuonna ammatillisiin opintoihin. Takana oli ensimmäisen vuoden perusopintojen uutuus ja nyt oletettiin toistuvasti, että halussa on taitoja, joita suurin osa ihmisistä ei koskaan voisi kuvitella suorittavansa. Sama koski tietenkin myös tietoja. Vuosi koostui pääasiassa syksystä kevääseen kirurgian ja sisätautien kursseista. Ne olivat valtavan laajoja kun läpikäytävänä oli melkoinen sairauksien kirjo.

Tämä pahuksen koe uhkasi siirtää osan suorituksista kolmanteen vuoteen. Kaikki muut nettikokeet olen onnistunut suorittamaan kerralla mutta sisätaudit eivät menneet läpi ennen kuin neljännellä yrittämällä.

Toisena vuotena ja sen harjoitteluissa saimme käsitystä siitä, millaista sairaanhoitajan työ todellisuudessa voisi olla. Tässä auttoi tietenkin myös se, että vuoteen ehti mahtua 15 viikkoa harjoitteluita. Harjoitteluissa ehkä tutustuttiin hieman lähihoitajankin työnkuvaan yksikössä mutta ainakin itselläni se jäi jo vähän enemmän pintaraapaisuksi. Työyksiköissä alkaa entistä enemmän hahmottumaan eri osaajien roolit. Toki sairaanhoitajan täytyy osata lähihoitajan tehtäviä ja usein hän niitä tekeekin. Mutta selvää oli, että me opiskelemme jo asioita joihin lähihoitaja ei saa puuttua. Lääkehuoneessa vietettiin aikaa ja moni pääsi avustamaan lääkäriä erilaisissa tutkimuksissa. 

Samalla tuli myös selväksi, ettei tämän tutkinnon aikana ehdi tutustua kaikkea eikä oppia kaikkea. Ensimmäisen vuoden perushoidon harjoittelu suoritettiin aika lailla samankaltaisissa yksiköissä ja tehtiin hyvin samanlaisia tehtäviä koko luokan kesken. Nyt saman harjoittelukokonaisuuden sisälle saattoi mahtua monta erilaista osastoa tai päivätyön haluisille myös poliklinikkaa. Niissä kohdattavat potilaat, sairaudet ja tehtäväkuvat vaihtelivat paljon. Kotihoitoonkin moni oli löytänyt hyvin poikkeavaa arkea. Totuus selvästikin on, että lopullinen oppiminen alkaa vasta työyksiköissä.

Paljon oli kuitenkin tarjolla kokemuksia. Itse olin ensimmäistä kertaa leikkaussalissa, osallistuin pahoinpidellyn tai kolaripotilaan hoitoon. Näin hyvin läheltä mitä tuhoja syöpä tekee opin jotakin siitä, miten kukin ihminen tai perhe yrittää selvitä pahimmista uutisista. Välillä suoritin kuolevan ja myös vainajan hoitotyötä ja kohtasin ensimmäistä kertaa omanikäisiä ja itseäni nuorempia potilaita. Potilastiedoissa tuli ensimmäistä kertaa vastaan määritelmä perusterve. Samoin ensimmäistä kertaa olin käyttämässä lääkärin määräämiä pakko- tai rajoituskeinoja potilaalle. Vaikka hoitotyössä tarvitaan herkkyyttä ja lempeyttä, tarvitaan välillä myös harkinnallista kovuutta. Muuten asiat jäävät tekemättä. Pääsin myös näkemään ihmisten sisään monenlaisten kuvantamisten ja tähystysten kautta. Vuoden aikana oli ihmeteltävää. 

Itselläni vuoden pelottavin kokemus oli lääkärin avustaminen toisella osastoharjoitteluistani. Oli potilas, jolle oli määrätty nestehoitoa ja suonensisäistä lääkitystä. Useampi sairaanhoitaja oli yrittänyt kanyloida häntä tuloksetta. Suonet olivat muistaakseni huonot ja hoitoa vaativa tilanne aiheutti jo huomattavaa levottomuutta potilaassa. Apuun kutsuttiin siis anestesialääkäri. Jotenkin siinä kävi niin, että monta asiaa oli menossa yhtä aikaa ja ohjaajan kanssa päätimme, että minä menen yksin avustamaan lääkäriä. Yhdistelmä oli hieman ongelmallinen. Itse olin tuossa vaiheessa pari kertaa nähnyt kanyloitavan ihan oikeaa potilasta ja en kertaakaan edes katsonut tuohon huoneeseen tullutta välinekärryä. Ei ollut aivan selvää mitä, mistä ja milloin. Lisäksi kävi niin, että lääkäri puhui suomea hieman murtaen ja välillä muutenkin taitamattoman oli vaikea ymmärtää puolesta sanasta, mitä hän kulloinkin halusi.

Pakko kuitenkin kehua, että onnistuimme. Lääkäri totesi tilanteen jo etukäteen niin hankalaksi, että hän päätyi tunkeutumaan suoneen potilaan jalasta. Vaikka olin ehkä huono muistamaan silloin, mitä tavaraa tarvitsee milloinkin ojentaa, saatikka mistä kärryn hyllyltä se löytyy, olin kuitenkin erinomainen pitämään potilaan jalkaa paikallaan. Sillä se todella oli heiluvainen jalka. Tämän lääkäri selvästi tunnisti ja kaiken valmiiksi saatuaan kiitti kauniisti avusta. Niin, tiimityö ja improvisointi tarvittaessa. Siitä sairaanhoitajat on tehty. Ja vahvoista käsistä ja nilkkojen ympärille määrätietoisen hellästi puristuvista sormista. 

Luulen, että jollakin tavalla toteutui opettajien lupaus syksyltä. Hehän lupasivat meidän kasvavan toisena vuotena nimenomaan sairaanhoitajana.

Ehkä sairaanhoitajaksi kasvava muistaisi pestä paitansa ennen seuraavaa käyttöä.

145# Kirurgisen osaston vuorokausi

Kirurgian päivät ovat jääneet ohitse ja kevät rullaa kohti loppuaan hurjaa vauhtia. Kuitenkin perinteiseen tapaan haluan vielä esitellä osaston päivärytmin. Olkaat hyvät.

Klo 7. Aamuvuoro saapuu. Osastolla oli käytössä itselleni uusi hiljaisen raportin tapa. Tämä tarkoittaa, että vuoron saapuessa töihin jokainen hiljentyy tietokoneen äärelle. Sieltä tarkistetaan omat potilaat, uusien taustatiedot ja kaikilta tuorein tilanne. Edellisen vuoron hoitajat ovat vielä puoli tuntia vuorossa. Näin uudet tulijat saavat rauhassa keskittyä raporttiin, eivätkä joudu hyppäämään kellonsoittojen tai saapuvien potilaiden asioilla. Osastolla jossa potilaat vaihtuvat usein ja hoito on tavoitteellista, on ymmärrettävä kirjaaminen ja sen hyvä lukeminen ensiarvoisen tärkeää. Kyse ei ole vain potilaan kuulumisista vaan sisältää tietoja tilanteesta, toimintakyvystä ja myös päivittäisistä hoitotoimista. Puolen tunnin jälkeen yövuoro saapuu ja vaihdetaan suullisesti mahdolliset täsmennykset ja kysymykset. Yövuoro poistuu.

Klo 7.30. Jokainen lähtee omiin töihinsä. Osasto oli jaettu kahteen puoliskoon. Jokaisella puoliskolla oli ihanne tilanteessa kaksi sairaanhoitajaa ja perushoitaja. Toinen sairaanhoitaja alkaa valmistautua lääkärinkiertoon ja toinen valmistautuu aamun lääkkeiden jakamiseen. Tarpeen mukaan potilaita autetaan aamiaisella.

Klo 8. Autetaan aamupesuissa, haavoja hoidetaan ohjeiden mukaan, iv, sc ja im lääkkeiden anto. Lääkärit ilmestyvät kierrolle kukin oman aikataulunsa mukaan. Toinen sairaanhoitaja seuraa heitä tiiviisti. Koska osastolla on monen erityisalan potilaita, joutuu hoitaja odottamaan monia lääkäreitä saapuvaksi ja välillä varmistamaan, että lääkärille on mennyt tieto osastolla olevasta erikoisalan potilaasta. Osaston omien kirurgien kanssa kierto on helppo ja tarvittaessa asiaan voi palata näiden työhuoneissa. Viisas hoitaja ehtii juoda nopean kahvin ennen kiertoa, koska sen jälkeen kiirettä voi olla yllättävällä tavalla. 

Kierron jälkeen siitä vastannut hoitaja informoi puoliskonsa muut hoitajat mahdollisista muutoksista, kirjaa lääkärin määräykset koneelle, tilaa tutkimukset ja kokeet, valmistelee kotiutuvien potilaiden asioita ja varmistaa että määrätyt toimenpiteet osastolla suoritetaan potilaalle. Lääkkeissä aloittanut sairaanhoitaja auttaa.

Klo 11. Potilaslounas. Lääkkeistä vastaava vie lounasajan lääkkeet. Potilaita autetaan tarvittaessa ruokailussa. Perushoitaja mittaa ennen ruokailua verensokerit. Jossakin näillä main hoitajat pitävät ruokatauon. Opiskelijat karkaavat sairaalan ruokalaan mutta henkilökunta syö taukohuoneessa soittokellojen ulottuvissa.

Samaan aikaan osaston erikoisuus eli X-vuoro saapuu töihin. X-vuoron hoitaja jakaa loppupäivän ja seuraavan alkupäivän tablettilääkkeet lääkehuoneessa. Sen jälkeen hän hoitaa potilaiden noutamista heräämöstä, heidän leikkausasioittensa ja jatkohoitopäätöstensä kirjaamista koneelle ja tekee leikkauksen jälkeistä valvontaa tarvittaessa. Tilanteesta riippuen tässä vuorossa autetaan myös muissa osaston töissä. Heräämä oli kaukana ja askelia tuli paljon. Heräämön ollessa kiinni, x-vuorolaisen aikaa menee lisäksi hyvin paljon välittömään leikkauksen jälkeiseen seurantaan.

Klo 12. Mittauskierto. Verenpaineita, sykkeitä, saturaatioita tarpeen mukaan tai ainakin lämpö. Kirurgisella osastolla ollaan kiinnostuneita lämmöstä sillä se kertoo paljon leikkauksen jälkeisestä tilanteesta.

klo 14. Luokittelu. Jokainen vuorokauden aikana osastolla ollut tai käynyt potilas luokitellaan neliasteisella janalla muutamassa eri luokassa. Kovin suurta käytännön sovellusta osaston elämään tällä ei ole mutta ilmeisesti jossakin ylempänä ollaan hyvin kiinnostuneita potilasaineksesta. Osaston hoitajille se on merkki työvuoron liukumisesta kohti loppua. Luokittelu pyritään yleensä tekemään viimeisenä. Sitä ennen aamuvuoro on viimeistellyt kaikki kirjaamiset, toteuttanut lääkärinkierron määräykset ja päivittäiset toimet sekä kotiuttanut lähtevät potilaat. Luokittelun jälkeen on aika käväistä kahvilla juttelemassa iltavuoroon tulleiden kanssa. 

Klo 13.30 Iltavuoro. Iltavuorolaiset saapuvat. He aloittavat päivän myös hiljaisen raportin merkeissä. Hyvänä päivänä aamuvuoro löytyy sen jälkeen kahvihuoneesta ja on mahdollista selvittää päivän tapahtumat ja illaksi odotettavat. Joskus tieto liikkuu ripein askelin käytävällä. Iltavuorossa osaston puolikkaassa on sairaanhoitaja ja perushoitaja. 

Klo 15. Aamuvuoro poistuu ja iltavuoron hoitajat käyvät kiertämässä potilashuoneet esittäytyen potilaille. Samalla jaetaan kellonaikaan kuuluvat lääkkeet. 

Klo 16. Potilaiden päivällinen. Autetaan ruokailussa tarvittaessa. Potilaiden ruokailun jälkeen hoitajat käyvät itse syömässä. 

Klo 18. Nestelistat tarkistetaan, nestetasapaino lasketaan ja nollataan jos potilaalla sellainen on. Illan vierastunti alkaa ja varsinkin tähän ilta-aikaan hoitaja saa usein vastailla paljon kysymyksiin. Lääkäri ei nimittäin enää ole paikalla kuin päivystystapauksissa.

Päivällisen ja iltapalan välillä potilaita kuntoutetaan. Monet leikkauspotilaat käytetään ylhäällä jo leikkauspäivänä.

Klo 19. Potilaiden iltapala hoitajien antamana (muulloin ruuan jako tapahtuu sairaala-apulaisten toimesta.) Sairaanhoitaja jakaa iltalääkkeet potilaille. X-vuoro poistuu ja tämän jälkeen heräämöstä haettavat potilaat tai koko heräämäseuranta on iltavuoron vastuulla. Suunnitelluista leikkauksista tähän aikaan potilaita ei yleensä tule mutta päivystyksellisiä kyllä.

Klo 21 mennessä on tehty iltakierto, kontrolloitu ne mittaukset, joissa päivällä on ollut aihetta. Vastaillaan yövuoroon tulevien kysymyksiin.

Yövuoro. Yö kirurgisella osastolla on luultavasti hyvin samanlainen kuin muillakin osastoilla. Kenties erona on potilaiden runsas kipulääkitys. Se teettää työtä alkuyöstä, kun potilaat ovat alkamassa nukkumaan ja myöskin aamulla, kun lääkkeiden vaikutukset alkavat haihtua. Välillä potilaat ovat erityisen kipeitä ja hoitajat valvojat heidän kanssaan käyttäen myös lääkkeettömiä kivunhoidon keinoja. Myös jotkut vahvat lääkitykset edellyttävät potilaan aktiivisempaa seurantaa. Pahimmillaan potilas herätetään kahden tunnin. Toki tällaisessa lääkityksessä ja tilanteessa nukkuminen on muutenkin vähän mitä sattuu.

klo 20.30. Yövuoro saapuu ja lukee raportin. Yövuorossa koko osastolla kaksi sairaanhoitajaa ja yksi perushoitaja. Sairaanhoitajat jakavat keskenään osaston puoliksi mutta öisin rajat eivät ole ihan niin tarkkoja.

Klo 21 kuulustellaan iltavuoron hoitajat ja kierretään potilashuoneet. Myös niihin huoneisiin kannattaa kurkata, jotka on merkitty tyhjiksi. Kerrankin kuulemma…

Klo 22. Valmistellaan yöllä annettavat iv-lääkkeet. Usein kello 22 tippuu antibioottia. Samalla varmistellaan, että virtsarakon huuhtelussa olevilla riittää nestettä huutelussa. Viedään vaihtopusseja yötä varten valmiiksi telineisiin.

Yön aikana jokaisen potilaan tilanne kartoitetaan kahden tunnin välein. Yleensä tämä tarkoittaa oven raosta kurkkaamista sen verran, että voidaan olla varmoja potilaan nukkumisesta.

Kiireisenä yönä otetaan päivystyspotilaita vastaan ja kuljetaan melkein jokaisessa huoneessa. Hiljaisena yönä kamppaillaan kiertojen välissä unta vastaan taukohuoneessa. Joka kierrosta kirjataan erikseen koneelle. Samoin kaikista erikseen annetuista kipulääkkeistä. 

Klo 6. Nestelistat ja tasapainot päivitetään. Dreenit ja virtsapussit tyhjennetään.

Klo 7. Aamuvuoro saapuu. Yövuoro vastailee heräilevien potilaiden kellonsoittoihin, jotta aamuvuoro saa lukea raportit rauhassa.

Klo 7.30 vaihdetaan sanallisesti tarvittavat tiedot. Yövuoro lähtee kotiin. Vuorokausi on menty eteenpäin.

144# Sairaanhoitaja onkin joskus koneenkäyttäjä

Ajan kuluessa taidot kasvavat. Mutta samalla tulee selvemmäksi, että tämä on myös välineurheilua. Valitsin hoitotyön juuri sen inhimillisen elementin vuoksi. Nytkään en voisi kuvitella viihtyväni vaikkapa leikkaussalissa, sillä siellä potilas jää osittain tiedottomana steriilien liinojen taakse. Ihmisten kanssa työtä tehneenä kaipaan ja arvostan mahdollisuutta olla kasvokkain ja siinä olen myös hyvä

Kuitenkaan sairaanhoitajan elämä ei ole pelkkää kädestä pitämistä ja kohtaamista. Se ei ole edes pelkkiä kättentaitoja tai varmaa lääkeosaamista. Hoitoalalla täytyy osata myös ajaa konetta. Nyt viimeisimmällä kirurgian jaksolla tämä on tullut yhä selvemmäksi. Jo muissa harjoitteluissa erilaisia laitteita on tullut vastaan ja muutamien käyttöä on harjoiteltu myös koululla. Kirjo on kuitenkin suuri eikä opintojen puitteissa kannata käyttää aikaa kaikkien mahdollisten laitteiden käytön opettelemiseen. Käytännön hoitotyössä täytyy osata, osata kysyä ja ottaa selvää. Asiaan tietenkin kuuluu, että kaikkia mahdollisia vempeleitä on hyvin monia eri malleja iän ja valmistajan mukaan. 

Jotkin laitteet ovat sellaisia, että niitä joko osaa käyttää tai ei. Tai ainakin niitä joko osaa käyttää tai sitten aiheuttaa niin suurta haittaa, että epävarmuuden iskiessä menee helposti kysymään neuvoa toiselta. Kuitenkin mitä yksinkertaisempi laite, vaikkapa päivittäisiin mittauksiin käytetyt, sitä helpompi sitä on myös käyttää väärin. Vaikkapa mittaamalla verenpainetta, ei kenellekään saa aiheutettua vahinkoa. Kuitenkin huono mittaaminen teknisesti tai potilaan ohjauksen puolesta saattaa aiheuttaa huomattavaa mittausvirhettä ja jos tilanne jatkuu mittauksesta tai hoitajasta toiseen, alkaa saatava info menettää merkitystään. 

Nyt esittelen muutaman laitteen, joita kirurgian jaksolta nousee mieleen.

Tippalaskuri (Opeteltu koulussa)

Toppalaskuri on sairaalan perustyökalu. Myös sen äänimaailmassa. Jos olet viettänyt aikaa osastolla, olet voinut hyvinkin kuulla tämän laitteen piipitystä sen ilmoittaessa häiriöstä, tiputettavan kontentin loppumisesta tai päälle unohtuneesta keskeytystilasta. Nimensä mukaisesti laite laskee ja sitten myös säätelee iv-hoidon tiputusnopeutta. Sairaanhoitaja yhdistää tipustusletkun oikeaan pulloon tai pussiin ja sen jälkeen syöttää letkun laitteen läpi. Laitteeseen syötetään toivottu tiputusnopeus ja sen jälkeen se itse hoitaa pumppausta. Hyvässä laitteessa akku kestää niin kauan, että potilas pääsee välillä pois sähköpistokkeen luota esimerkiksi vessaan.

Infusomat® Space

Verenlämmitin

Verituotteet säilytetään kylmässä. Noin 30 astetta elimistön omaa lämpötilaa alhaisemmissa lämmöissä. Keväinen uimareissu kylmään järveen lienee aika lähellä. Jos tämän lämpöistä verta tiputetaan potilaaseen, alkaa lämpö pahasti laskea. Ennen kaikkea kylmän veren virtaaminen sydämen lävitse aiheuttaa vaarallisen tilanteen. Siksi verituotteet lämmitetään huonelämmössä ennen tiputusta. Aina se ei ole kuitenkaan mahdollista aikataulun puitteissa. Ja tietenkin huoneenlämpökin on elimistön lämpöä alhaisempi, eikä siksi aina toivottu vaihtoehto. Lisätään tilanteeseen verenlämmitin. Tiputusletkusto (joka on muuten sekin erilainen verituotteille) yhdistetään veripussiin ja kierretään sitten lämmittimen rullan ympäri. Mahdollisuudet todelliseen kuumaverisyyteenkin valinnoissa on mutta lähellä 37 on aika hyvä.

Biegler BW 685 S

Imu (opeteltu koulussa)

Vammapotilas, hengitystiepotilas, tai melkein mistä tahansa huonoon yleiskuntoon joutunut potilas saattaa erittää niin runsaasti limaa, että se on haitaksi tai suorastaan vaaraksi hengitykselle. Tragetomian kokeneilla potilailla putken sisäosat limottuvat helposti. Silloin hoitaja käynnistää huoneen seinältä imuletkun, joka on yhdistetty säiliöön ja seinässä oleva kierto tekee itse imutoiminnon. Tällä letkulla voidaan imeä suu, nielu, nenä ja tragen kautta alempiin hengitysteihin. Liian innokas hoitaja on vaarassa muuttaa potilas siniseksi liian intensiivisillä imuilla, sillä osa hengitysilmasta alkaa tietenkin virrata väärään suuntaan.

Seurantamonitori

Kirurgisella osastolla oli yksi huone, jossa potilaspaikat oli varustettu kiinteillä seurantalaitteilla. Niin sanotussa monitoriseurannassa potilaalle laitetaan verenpainemansetti käsivarteen, happitason seurantamittari sormeen ja rintaan kolme elektrodia. Näillä saadaan karkea kuva sydäntoiminnasta. Kaikki piirtyy sitten sairaalasarjoista tutulla tavalla monitoriin. Tiedot myös tallentuvat halutuin väliajoin. Samasta laitteesta on myös liikuteltava versio. Kirurgisella osastolla sitä käytetään erityisesti leikkauksen jälkeisiin tarkkailuihin, jos varsinainen heräämö on kiinni tai jostain syystä täynnä. 

Sydäniskuri (Opeteltu koulussa)

Ensiapukärryn vakiovaruste. Nykyään myös niin sanotun maallikkoelvytyksen koulutussisällöissä. Vanhan ajan sarjoissa sähkö annettiin ainakin Amerikoissa käsin pidettävillä lätkillä. Tämä laita kytketään kahdella anturilevyllä potilaaseen. Sen jälkeen laite alkaa itse analysoimaan rytmiä ja tarvittaessa kehottaa nappia painamalla antamaan sähköä. Hienotunteisesti laite ohjaa elvytystilannetta muutenkin

PCA-pumppu

Raskaan kipulääkityksen vakiolaite. Hieman kuin tippalaskurin pienempi serkku. Voidaan yhdistää suoneen tai kudokseen. Lääkärin määräyksen mukaan valitaan oikea lääkesäiliö ja yhdistetään laitteeseen. Vaihtoehtoina kaksi kovan luokan kipulääkettä. Valitaan haluttu tiputusnopeus ja säädetään määrätty kerta-annos potilaan itse annosteltavaksi. Joka päivä laitteen tiedot tarkistetaan.

Ruiskupumppu (Opeteltu koulussa)

Tippalaskurin veli tai sisko. Hyvin läheinen sukulainen myös PCA-pumpulle. Sen sijaan, että laitteeseen yhdistettäisiin pelkkä tiputusletkusto, yhdistetään tähän kokonainen ruisku. Sitten syötettyjen arvojen mukaan laitteen mäntä painaa tasaisesti lääkettä letkustoa pitkin suoneen. Nappia painamalla lisäannos on myös mahdollinen.

Happi

Aina ei saa henkeä. Silloin täytyy saada lisää happea. Sairaalassa jokaiselle potilaspaikalle on vedetty seinää pitkin happiputki. Ethän siis koskaan tupakoi tai harrasta mitään tuleen viittaavaa potilashuoneessa! Tästä voidaan nopeutta säätämällä ja oikealla lisälaitteella annostella potilaalle oikea määrä lisähappea kulloiseenkin tarpeeseen.

Lisäksi 

Tietenkin on hallittava aivan peruslaitteet kuten verenpainemittarit, hapetusmittarit, verensokerimittarit, kuumemittarit, lukemattomien erilaisten sänkymallien käyttö, pyörätuolit, potilasnosturit, rollaattorit säätöineen, Eva-tuet sekä lukemattomat tietokone- ja puhelinsovellukset. 

Tietenkin hyvä on, että useimmiten valmista on ajatellut käyttäjää ja tehnyt laitteesta hyvä ja vaistonvaraisen käyttää. tai ainakin yrittänyt… 

143# Kuka tämän opettaisi

Harjoitteluissa huomaa välillä oman avuttomuutensa. Sen takia harjoittelussa tietenkin ollaan, ettei taitoja muuten kerry. Monet asiat on koululla mainittu ja muutamia jopa päästy vähän harjoittelemaan. Yleensä harjoituksia on kustakin asiasta päästy tekemään tasan kerran ja yleensä nukella. Toki jotkin asiat kertautuvat muiden ohella myös koululla. Kuitenkin harjoittelupaikoissa on usein sellainen tunne, ettei oikein osaa. Välillä niinkin, ettei asiaan olla muistettu edes koulussa kiinnittää huomiota. Niissä taitoa yritetään kerryttää kokemuksen kautta. Listasin tähän muutaman tässä harjoittelussa vastaan tulleen ongelman, jossa taito ei ole oikein riittänyt.

Jos sairaanhoitajaopiskelija tuntee olonsa vähän epävarmaksi, niin kuinka mahtaa olla housuopiskelijan suhteen.

Hiipiminen

Osastolla täytyy hiipiä ainakin kahdesta eri syystä. Välillä päivisin, jos kipeä tai sekava potilas on lopultakin nukahtanut ja hänen ruokansa päätetään hakea talteen odottamaan myöhempää hetkeä. Jos asiasta ei ole ehditty sopia ruuan jakajien kanssa, ovat he vieneet ruuan nukkuvan potilaan viereen. Työnjakohan on se, että toiset vievät ruuan huoneeseen mutta hoitajat auttavat tarvittaessa ruokailussa. Varsinkin jos tietää potilaan kivun, tai useammin sekavuuden vuoksi, valvoneen yöllä on ruuan varovainen hakeminen tärkeää. Täytyyhän välillä levätä.

                      Öisin tehdään kahden tunnin välein kierto huoneissa. Joskus sitä kutsutaan henkikierroksi. Silloin selvitellään hereillä olevien vointia ja usein kierron jälkeen käydäänkin lääkehuoneen kautta. Nukkuvien kohdalla todetaan, että he nukkuvat. Mutta se ei olekaan aina niin helppoa. Joskus huoneen ovella reipas kuorsaus kertoo asian laidan selvästi. Voi käydä niinkin, että useamman hengen huoneessa selvästi eri äänin suoritetaan yhteiskuorsausta. Silloin asia on selvä. Kuitenkin joskus syvässä unessa olevat, peittoihin kietoutuneet ja ehkä joskus varsinkin iäkkäämmät potilaat voivat olla vaikeasti nukkuviksi todettavia. ääntä ei välttämättä kuulu ja rintakehän liikettä ei hämärässä huoneessa helposti huomaa. Joskus näitä potilaita saa tuijottaa pitkänkin aikaa melko läheltä. Koska muuten ei ole lupa kirjata heidän nukkuneen. Voi sitä hetkeä, kun potilas herää. Häthähdys on silloin molemmin puolinen.

Pussien tyhjennys

Kirurgisella osastolla parannellaan usein haavoja. Joskus näihin haavoihin asennetaan poistoletkuja eli niin sanottuja dreenejä. Niiden tarkoitus on ohjata haavasta ulos verta tai märkää. Näin haava-alue ei turpoa ja vältytään paljolta kivulta. Myös paraneminen pääsee paremmin vauhtiin. Letkun kautta imu voi tapahtua painovoimaisesti tai mekaanisella imulaitteella, ikään kuin haitarilla, jota välillä käydään puristamassa vireeseen. Kaikki haavasta tuleva menee letkua pitkin pussiin. Tämä pussi tyhjennetään tarpeen mukaan ja sinne tuleva dreenivuoto merkitään tietenkin ylös. Pusseissa vain ei ole hanaa. Ne leikataan auki ja huuhteluhuoneessa valutetaan mittausastiaan. Saksilla leikatessa pusseihin vain on kokemattoman vaikea saada siistiä kaatoaukkoa. Paljon käytetyt ja tylsät sakset eivät mitenkään auta asiaa. Välillä mittavirheen ja siivousurakan riski on aloittelijalla huomattava.

Puristusvoiman arviointi

Kirurgisilla potilailla on joskus ongelmia virtsaamisen kanssa. Anestesia-aineet kun puuduttavat myös sitä osastoa. Virtsauksen onnistuminen on myös yksi kotiutumisen kriteeri, koska se kertoo elimistön päässeen normaalin toiminnan tilaan. Siksi sitä seurataan ja kysellään. Aina ei sitten tipu. Silloin toimitusta on autettava mekaanisesti. Hoitajapari saapuu katetroimaan. Toimitus itsessään on yksinkertainen. Kuitenkin toiminta-alue aiheuttaa tottumattomille potilaille, ja miksei hoitajillekin, ylimääräistä jännitystä. Sairaalaolosuhteissa on liikkeellä aina monenlaisia taudinaiheuttajia. Siksi osastolla toimenpide tehdään erityisen tarkasti ja monia steriilejä välineitä käyttäen. Jottei virtsaputkeen ja myös rakkoon pääsisi taudinaiheuttajia, pestään alue hyvin. Katetroiva hoitaja myös ottaa hyvän otteen. Sellaisen, jota ei tarvitse korjailla kesken kaiken. Naisilta tuolla samalla otteella levitetään häpyhuulia ja miehiltä vedetään esinahka ylös. Erityisesti miehiä katetroidessa huomaan välillä miettiväni, puristanko liiankin kovaa. Ehkä puristusvoima korreloi käänteisesti katetrointikertojen kanssa. Hieman hankala otetta on löysätäkään, koska silloin pelkään potilaan arvaavan ajatelleeni juuri sitä asiaa. Täytyy koittaa pienesti päästää voimaa pois ja jatkossa ottaa aina vain löysemmin rantein.

Innostuksen peittely

Hoitotyössä näkee kaikenlaista. Kirurgisella osastolla ehkä erityisesti kaikkea fyysisesti erikoista. Haavat ja leikkausjäljet voivat olla hyvinkin monituisia. Ja tietenkin oppimassa olevan opiskelijan näkökulmasta mitä erikoisempi, sitä mielenkiintoisempi. Potilaalle tilanne on erityinen ja ainutlaatuinen. Opiskelija saattaa välillä unohtaa olevansa ihmisen kanssa tekemisissä ja nähdä vain uuden asian opittavaksi. Usein tietenkin asia menee vielä niin, että mitä harvinaisempi ja kamalampi, sitä suurempi riski opiskelijalla innostua. 

Aakkoset

Taas se huomattiin. Aakkosten täsmällisestä osaamisesta olisi hyötyä. Lääkehuoneessa sadat valmisteet ovat nätisti aakkosjärjestyksessä. tai ainakin niiden pitäisi olla. Se, että omasta tajunnastani puuttuu lähes täysin pari kirjainta, ei tee asioista aina kovin nopeaa. Onneksi ole oppinut hahmottamaan niiden sijainnin, jos jaan aakkoset kolmeen eri osaan. Kertausyritykset eivät ole onnistuneet. Ehkä kuopuksen kanssa onnistun.

142# Hieman erikoinen kirurgia

Erikoissairaanhoito. Sillä sanalla kuvataan sen hoidon tasoa, joka ei ole ihan tavallista. Erikoissairaanhoitoa ei saa terveyskeskuksesta vaan on päästävä sairaalaan. Sana erikois ei tarkoita suoraan laatua. Erikoissairaanhoidosta kyllä saa todennäköisesti useimpiin vaivoihinsa parempaa hoitoa kuin muualta. Kyse ei kuitenkaan ole tasosta jonkinlaisena yleisenä parannuksena. Kyse on erikoistumisesta tiettyjen vaivojen kanssa toimimiseen. Erikoistuminen tuo laatua. Sen takia monet meistä vievät autonsa alan ihmisille, ostavat muiden kasvattamaa ruokaa ja asuvat jonkun muun rakentamassa kodissa. Perusasioiden jälkeen kun elämään mahtuu melkoinen määrä taitoja.

Kirurgisella osastolla erikoistutaan mahdollisesti kirurgista hoitoa vaativien sairauksien äärellä. Erityisosaaminen liittyy nimenomaan leikkaustoimintaan ja siihen liittyviin prosesseihin. Tai ainakin tarpeen arviointiin silloin kun leikkaukseen ei päädytä. Kirurgisen osaston lääkärit ovat kuvaavasti kirurgeja. Kirurgisen osaston lääkärit suunnittelevat hoidon osastolla, tapaavat potilaan siellä ja leikkauksen jälkeen päättävät jatkohoidosta. Leikkausosasto on paikka, jossa potilaan kanssa vain piipahdetaan. Potilaan ja kirurgin vaeltaessa sekä kirurgisella- että leikkausosastoilla on muuten oma henkilöstönsä. Näin jokainen voi keskittyä siihen mihin erikoisala on ohjannut. Leikkaussalissa vaaditaan erikoisosaamista aivan tiettyyn ja verrattain lyhyeen jaksoon potilaan hoidossa. Osastolla taasen osataan leikkausta ympäröivät asiat.

En tiedä onko varasto osastojen yhteinen mutta kaikkea outoa siellä lojuu. Tämä lienee jokin kidustuslaite johon jalka mahtuu.

Kirurgisella osastolla potilasta valmistetaan leikkaukseen tai palautetaan leikkauksesta kohti normaalia elämää. Suunniteltujen leikkausten suhteen asiat sujuvat tietyllä aikataululla. Jos mitään odottamatonta ei tapahdu, etenevät asiat osastolla hyvinkin rutiininomaisen rytmin mukaan: tietyn ajan päästä leikkauksesta noustaan ylös, tehdään tietyt kuntoutustoimet, seurannat, haava-alueen tarkkaillut, fysioterapeutin käynti, laboratoriokokeet ja niin edelleen. Lopulta kotiutetaan normaalin käytännön mukaan. Joka askeleeseen on olemassa ohjeet aina tietynlaista potilasta varten. Vakituiset henkilöt eivät tietenkään ohjeita tuijottele mutta opiskelijalle ne on kätevä näyttää.

Kuitenkaan aina kaikki ei mene säännön mukaan. Nyt harjoittelun aikana olen pitänyt tätä kirurgisen osaston elämässä hyvin mielenkiintoisena puolena. Vaihtelua on paljon. Joskus leikkauksessa tulee ongelmia: selkäydinpuudutus menettää jostakin syystä tehoaan ja potilas joudutaan nukuttamaan tai potilas vaikkapa vuotaa leikkauksessa huomattavasti odotettua enemmän. Verta siis. Molemmissa tapauksissa leikkauksen jälkeiset vaiheet, seuranta ja hoito on rutiineista poikkeavaa. Osastolla vietetty aika saattaa venyä pitkäksikin. Hoitajilta nämä tilanteet vaativat kykyä huomata, reagoida ja viestiä. Usein lääkäriin joudutaan olemaan yhteydessä tai lääkärin ohjeita sovelletaan itsenäisesti muuttuviin tilanteisiin. 

Lisäksi osastolle tulee säännöllisesti erilaisia akuuttipotilaita. Kyseessä voi olla vamma tai äkillisesti pahentunut sairaus. Suurin kiire näiden potilaiden kanssa on koettu päivystyksessä. Kuitenkin hyvin yksilölliset tilanteet vaativat taitoa sekä kirurgeilta että hoitajilta. Helpoimmillaan tällainen akuuttipotilas viettää osastolla vain vähän aikaa seurannassa ja poistuu omin jaloin niin sanotusti säikähdyksellä selvittyään. Joskus taas osastolle tullaan tehohoidosta tai ensiavusta niin että potilaan koko elämä on äkkiä muuttunut. Osastolla vietettynä aikana tämä alkaa yleensä jotenkin piirtyä potilaan tajuntaan. Kovan osaamisen lisäksi hoitajalta vaaditaan myös henkisiä taitoja. 

Ensimmäistä kertaa hoitajan uralla edetessä olen nyt kohdannut potilaita, joiden taustatiedoissa heidän kerrotaan olevan perusterveitä. Samalla potilaiden ikähaitari on leventynyt. Toki huomattava osa potilaista on tälläkin osastolla iäkkäitä mutta nuorin vastaan tullut potilas taisi olla juuri ja juuri täysi-ikäinen. Työikäiset ja myös itseni kanssa saman ikäiseksi miellettävät potilaat ovat haastaneet potilaskohtaamisen taidoissa ja myös oman terveyden arvostamisessa. Ehkä voi arvata, että akuuttipotilaat ovat keskimäärin suunniteltuihin leikkauksiin tulevia nuorempia. Kuitenkin kaiken ikäisiä ihmisiä on löytynyt kaikista potilasryhmistä.

Ja potilasryhmiä on riittänyt. Jo ennalta oli tiedossa, että potilaiden kirjo tulee olemaan huomattava. Se on osoittautunut todeksi. Käyttöasteen, eli vapaiden paikkojen mukaan, sairaalaan kaksi kirurgista osastoa lainaavat välillä potilaita toisilleen. Lisäksi maakunnan terveyskeskuspaikkojen vähentyminen on näkynyt siinä, että niin sanottuja yle-potilaita(yleislääketieteen) tulee ajoittain myös suoraan kirurgiselle. Samoin näiden eteenpäin siirtyminen on joskus hidasta. Myös muiden erikoisalojen potilaita on enemmän tai vähemmän vakituisesti osastolla. Kaikille erikoisaloille ei omaa vuodeosastoa olekaan vaan niiden potilaita jaetaan tarvittaessa molemmille kirurgisille osastoille. Tavoite on tietenkin, että toinen osasto ottaisi aina näissäkin tiettyjä potilaita mutta tarpeen ja tilan suhde sanelee joskus sijoituksen oman tahtonsa mukaan. Lääkärit tulevat tekemään kiertojaan potilasta seuraten mutta hoitajalle nämä monituiset potilaat lisäävät selvitettävää ja osattavaa. Lääkärinkierrolla onkin nähty melkoinen liuta eri erikoisalojen kirurgeja, korva ja nenäpuolen lääkäreitä, urologeja ja tietenkin yle-lääkäreitä. Ajoittain neurologian väki käy tekemässä arvioita jatkohoidosta. Eikä psyk-puolen väkeä voida unohtaa laskuista. Vartijakaan ei ole tuntematon näky koska viikonloput rientoineen voivat näkyä potilaiden määrissä tai ainakin mielialoissa. Ja kaiken muuttuvan lisäksi parin vapaapäivän jälkeen suuri osa potilaista voi olla myös vaihtunut. Kirurgialla potilas on hieman projektin omainen: hänen vaivansa hoidetaan sen mukaan mitä kirurgialla on asialle tarjota ja sen jälkeen hänet pyritään vauhdikkaasti saamaan kotiin tai jatkohoitoon. Vaihtuvuus on suurta. Pisimpään osastolla odottavat ne jotka joutuvat jonottamaan paikkaa yle-osastoille eri puolelle maakuntaa. 

Edellisessä osastoharjoittelussa näytettiin missä elvytyskärry on ja kehotettiin tutustumaan siihen. Nyt kärry sisältöineen on esitelty jo kahteen kertaan. Kertooko jotakin osaston arjesta? Vielä ei ole käytetty tämän jakson aikana.

Mitä uutta siis opiskelijalle? Itselleni? Erilaiset seurannat: haavat, haavasidokset, eritys, virtsan väri, elintoiminnot, tunto, liike, liikelaajuus, monitoriin kytkeminen ja sen käyttäminen, tajunnan seuranta, selkäydintilaan menevää lääkettä saavan seuranta, suonen sisäisesti kipupumpusta lääkettä saavan seuranta. Toimenpiteinä: kanylointi, virtsan siilaus, rakon mekaaninen huuhtelu, haavojen alipainehoidot, tyngän sitominen, puhallutus, haavadreenin pumppaaminen ja keräyspussin tyhjentäminen, news-pisteiden laskeminen ja niistä raportointi, 

Itseasiassa uusien asioiden lista muodostuikin nyt yllättäen aika lyhyeksi. Ehkä se kertoo perusasioiden tulleen jo aiemmin jollakin tavalla tutuiksi. Vuoteenvieritaidot ja perushoito alkavat sujua lähes rutiinilla. Nyt erikoistutaan jo hieman. 

Tämäkin oli aika villi ihan elävässä elämässä olla mukana laittamassa. Alipainehoito.

141# Leikkaussalissa

Leikkaussali on kirurgisen osaston ydin. Fyysisesti salit kyllä sijaitsevat hieman etäämmällä, omien oviensa takana. Leikkausosastolle käydään kaksien ovien lävitse. Vieläpä niin, että toinen ovipari ei aukene elleivät toiset ole suljettuna. Tämä sulkutila estää ylimääräisten ihmisten, ja kenties hieman myös pöpöjen pääsemistä alueelle. 

Vaikka leikkaussalit ovat poissa osaston silmistä, ovat ne kuitenkin jatkuvasti läsnä. Saapuville potilaille leikkaussali ja siellä tehtävä operaatio on tiukasti mielessä ja kaikki tähtää sinne. Osastolla täytetään esitietoja, tarkistetaan vielä potilaan ihon kuntoa (rikkinäinen iho voi olla este leikkaukselle) ja valmistellaan henkisesti myös leikkausta seuraavaan aikaan. Osaston kansliassa on oma pinonsa huomisen ja kyseisen päivän leikkauspotilaille. Anestesialääkäri hiippailee välillä tutustumassa siellä tuoreimpiin potilaalta haastateltuihin tietoihin ja merkitsee samoihin kaavakkeisiin määräyksensä mahdollisista esilääkkeistä. 

Suuren päivän aamuna potilaan tiedoissa on RTTA. Tämä tarkoittaa ravinnotta. Intensiivinen ja ehkä nälänkin täyttämän odotus käynnistyy heti aamusta, kun mahdollinen huonetoveri nauttii omaa aamiaistaan. Mahan tyhjentyessä leikkaus alkaa varmasti täyttää mieltä. Valitettavasti joskus suunniteltu leikkaus siirtyy seuraavaan päivään. Tämä tarkoittaa, että leikkaussalissa on tapahtunut jotain odottamatonta: kiireellistä päivystysleikkausta tai viivyttävää ongelmaa edeltävässä leikkauksessa. Saattaa käydä niinkin, että potilas on ravinnotta jopa kymmenen tuntia (ja todellisuudesta vielä edellisillasta asti) ja myöhään iltapäivällä tulee lopullinen tieto leikkauksen siirtämisestä yön yli. Silloin pettynyt potilas koittaa lohduttautua sillä herkuttelulla mitä sairaalan ruoka mahdollistaa. Pahimmillaan tämän jakson aikana potilaan leikkaus on siirtynyt kaikkiaan kolmen yön yli. Siinä oli monta kertaa aikaa kerätä latausta ja sitten taas pettyä. Onneksi hänkin lopulta pääsi saliin. 

Jos kaikki etenee suunnitellusti, soi jossakin vaiheessa osaston puhelin hyvällä tavalla. Leikkaussalista ilmoitetaan, että potilaalle saa antaa esilääkkeet. Ne ovat anestesialääkärin tarpeelliseksi arvioima valikoima kipulääkkeitä ja rauhoittavia lääkkeitä. Aina niitä ei ole nähty tarpeelliseksi määrätä. Samaan aikaan niiden kanssa viedään potilaalle leikkausvaatteet: alushousut, leikkauspaita ja tukisukat veritulppien ehkäisemiseksi. Yleensä pian tuon jälkeen leikkaussalista saavutaankin. Anestesiahoitaja varmistaa potilaan henkilöllisyyden, kysyy osastolta viime hetken tiedot ja varmistaa kaikkien valmistelujen olevan suoritettuja. Sen jälkeen mennään.

Leikkausosaston kaksoisovien jälkeen edessä on käytävä, jonka varrella on sekä leikkaussaleja, että välinevarastoja. Erittäin suuret pesupaikat käytävällä paljastavat, ettei kyseessä ole tavallinen osasto. Samaa kieltä puhuvat lyijyliivien ja kaulureiden rivit. Luukirurgiassa saatetaan leikkauksen aikana ottaa useita kuvia ja osa leikkaussalin väestä joutuu pitämään steriilien suojien alla jatkuvasti lyijyä.  Varastoissa on suuret määrät mystisiä esineitä pakattuna steriilisti metallilaatikoihin. Niistä laatikoista löytyvät sekä kaikissa leikkauksissa käytetyt työkalut, että myöskin kaikki mahdolliset varaosat joita ihmiseen saatetaan asettaa. En tiedä millainen valikoima vaikkapa nivelproteeseja siellä on valmiina. Kuitenkin suuret määrät erilaisia metallilevyjä, tankoja ja ruuveja siellä kuulemma on. Jos leikkauksessa on murtumapotilas, valikoidaan näistä isoista laatikoista ne muutamat välineet ruuveineen, joilla kaikki asetellaan paikoilleen. Kuulemma näitä valikoidessa meno on joskus melkein kuin millä tahansa pajalla. Ero on tietenkin siinä, että kaikki välineet ovat steriilejä ja jokaisen avatun laatikon sisältö palaa varastoon vasta puhdistuksen kautta.  

Saisikohan saliin ottaa omia instrumenttejä? Tuskin. Puhelintakaan en uskaltanut ottaa, joten tässä kuvituskuva lasten vanhoista instrumenteista.

Salissa potilas asetellaan leikkauspöydälle ja hänelle kerrotaan hieman tulevista tapahtumista. Hyvin monia leikkauksia tehdään nykyään paikallispuudutuksessa tai selkäydinpuudutuksessa. Yleisanestesian eli nukutuksen käyttöön sisältyy aina suurempi riski ja kuormitus elimistölle. Puudutusta käytettäessäkin salissa on valmiina välineet nopeaan nukutukseen. Samoin melkein käden ulottuvilla ovat kaikki elokuvistakin tutut välineet pitää yllä potilaan elintoimintoja. Leikkaussalissa ei tarpeen vaatiessa ole aikaa etsiä asioita kaukaa. Anestesiahoitaja tarkkailee potilasta monitoreista ja tämän valveilla ollessa myös juttelee tämän kanssa. Anestesiahoitaja täyttää ennakkotietokaavakkeen seuraavalle sivulle myös leikkauksen aikaiset tapahtumat ja tiedot potilaan elintoiminnoista. Tarvittaessa hän myös lääkitsee potilasta ennakko-ohjeen mukaan. 

Tässä vaiheessa anestesialääkäri ilmestyy viimeistään paikalle. Hän hoitaa puudutuksen tai nukutuksen, jättää potilaan anestesiahoitajan haltuun ja jatkaa muualle. Tarvittaessa hän tietenkin jää paikalle tai hänet hälytetään. Potilas autetaan leikkausasentoon ja leikkausalueen ympäristö pestään. Jos leikkaus on raajan alueelle, asettaan raajaan verenpainemittarin mansettia muistuttava laite. Sillä muodostetaan leikkausalueelle verityhjiö. Näin leikkauksia voidaan suorittaa hyvinkin pienillä vuodoilla.  

Kun potilas on valmis, pukeutuu instrumenttihoitaja steriileihin leikkausvaatteisiin. Sen jälkeen hän koskee vain steriileihin asioihin. Toinen hoitaja, jota myös passariksi kutsutaan, noutaa tarvikkeita ja ojentaa niitä instrumenttihoitajalle. Kaikki tasot on tätä ennen peitetty steriileillä liinoilla. Seuraamassa oleville opiskelijoille neuvo oli: älkää koskeko mihinkään siniseen tai vihreään. Turvallisinta oli pysyä lähellä anestesiahoitajaa monitorien ääressä. Hän ystävällisesti selittikin puoliääneen salin tapahtumia.

Kun kaikki on valmiina, kirurgi saapuu. Passari pukee hänet ja kaikki alkaa tapahtua. Tottumus näkyy ja kuuluu kun leikkauksen äärellä henkilöstö saattaa puhua ohi mennen hyvin arkisista asioista. Kirurgian jaksolla opiskelijoita päästetään seuraamaan vain pieniä operaatioita. Niihin salin henkilökunta luultavasti suhtautuu hyvin rutiinilla. Leikkaus, jota itse seurasin, oli ohi varsin nopeasti ja kirurgi poistui paikalta viimeisten sulkuompeleiden jälkeen yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Lyhyessä ajassa tapahtui paljon ja tottumattomalle silmälle havaittavaa oli niin runsaasti, ettei kaikki tapahtunut tai tapahtumajärjestys ihan jäänyt mieleen. Anestesiahoitajan puheista ja monitoreista, kirurgin jutteluista ja itse leikkausaluetta etäältä seuraamalla saatoin kuitenkin päätellä, mitä oli milloinkin menossa. Oikeaoppisesti jätin myöskin koskematta mihinkään siniseen tai vihreään – tai olematta kirurgin edessä. 

Leikkaussaliin mennessä jännitin eniten, (ja siitä syystä myös halusin mennä sinne) miten kokisin itse operaation seuraamisen. Siis sen katselemisen, kun ihmistä jostakin kohtaa hieman avataan ja sinne aletaan tunkemaan instrumentteja. Kahdessa vuodessa olen joutunut katselemaan muutamia vähintäänkin ällöttäviä haavoja ja totutellut muutenkin ihmiseen kajoamiseen eri tavoin. Kuitenkin tuo aktiivinen toiminta vähän jännitti. Mutta kun seurailin levittimillä avattua haava-aluetta, en kokenut kuin vähän harmia siitä, etten päässyt lähemmäksi. Ilmeisesti toleranssi on hitaasti kasvanut niin, ettei ihmisen sisäänkään katsominen tunnu erityiseltä. Toki osastolle palatessa ohjaaja kysyi, tekikö pahaa. Totuuden mukaisesti vastasin olleeni synnytyssalissa sen verran monta kertaa, että osaisin kyllä istua jos tarvetta olisi. Tosin nyt lähinnä väsyneiden jalkojen tähden.

Kirurgin poistuttua potilasta aletaan herättelemään. Varsinkaan yleisanestesian jälkeen se ei tapahdu tuosta vain. Siksi sairaalasta löytyy myös heräämö. Siellä potilasta tarkkaillaan juuri puudutus- tai nukutusaineiden vaikutusten vuoksi. Seuraamani potilaan kanssa tilanne oli niin mainio, että heräämö oli kiinni ja pääsin itse tekemään tätä seurantaa osastolla. Osastolle tuotaessa anestesiahoitaja (tai heräämön hoitaja jos sitä kautta kuljetaan) selittää lyhyesti leikkauksen kulun ja kertoo annetut lääkkeet. Mukana kulkenut leikkaustietojen lomake käydään lävitse ja samaan lomakkeeseen aletaan merkitä leikkauksen jälkeisiä seurantoja. Osastolla avataan potilaalle uusi seurantaosio nimeltä leikkaus. Siihen merkitään sinä päivänä luku 0. Siitä se alkaa kasvamaan. Leikkaussali on todella kirurgisen osaston ydin. Se määrää potilaille jopa ajanlaskun. 

Tämä video näyttää mielestäni hyvin sen, miten leikkaussalissa joskus erikoisella tavalla raju korjauspaja ja herkkä ihmisen hoitaminen kohtaavat. Tällaista vasarointia me emme päässet (onneksi) seuraamaan.

139# Kirurgian harjoitteluun

Opintojen neljänteen harjoitteluun ja toiseen osastojaksoon valmistautuminen meni jo rutiinilla. Jo etukäteen olin marssinut sairaalan asiakaspalveluun lunastamaan kulkulätkää ja pukukaapin avaimia. Luukulla vedin taskusta opiskelijakortin, henkilöllisyystodistuksen ja panttirahan nätissä paketissa esiin, päästäkseni nopeasti ja helppona asiakkaana täyttämään pukukaapin oikean kokoisilla hoitovaatteilla. 

Tähän jaksoon pakatessani totesin, että on ehkä aika alkaa miettimään toisia kenkiä. Ostin nämä 2002 sisäkengiksi Eurooppaan ja ostovuotensa näköiset ja tuntuiset alkavat olla.

Tosin asiakaspalvelussa ei oltu pätkääkään kiinnostuneita sen koommin opiskelusta tai henkilöllisyydestä todistavista seikoista. Panttimaksukin oli noussut. Paperit täytettyäni sain kuitenkin avaimet ja lätkän. Vain todetakseni pukuhuoneessa, että kaappi oli vielä varattu edelliselle käyttäjälle. Vaatteiden valinta sai jäädä aloituspäivän aamuun. 

Kirurgia. Tuo televisiosta niin moneen kertaa leikkaussalin kautta nähty erikoisala. Televisiossa näkyvät aina määrätietoiset ja hieman helposti närkästyvät kirurgit, nöyrästi kaikessa auttavat hoitajat ja kuuluvat terävät käskyt milloin minkäkin välineen ojentamisesta.  Pappisvelikin ehti varoitella jo niistä terävistä skalpelleista. Taisi olla ainoa tuttu työkalu leikkaussalin maailmasta. Jollakin sen kaltaisella leikkauksen aloitusviilto tehdään. Kätevä myös monenlaisissa askartelu- ja käsityöhommissa. Television salit on verhottu siniseen ja vihreään ja hyvin usein siellä näytössä alkaa tapahtua vauhdikasta toimintaa. Kovin moni kun ei jaksaisi seurata useampaa tuntia rutiininomaista leikkausta valmisteluineen ja lopetuksineen.

Ehkä yllättäen kirurgian harjoittelu ei sijoitu leikkaussaliin. Jakson aikana on kyllä mahdollista päästä käymään salissa. Mutta vain seuraamassa toimenpidettä. Salin ja leikkausosaston toimintaan voi päästä perehtymään akuuttihoidon- tai syventävien jaksolla. 

Kirurgian harjoittelussa pääpaino on hoitotyössä leikkauksen ympärillä: kirurgisilla osastoilla tai poliklinikoilla. Niille tullaan ennen leikkausta ja niissä levähdetään hetki leikkauksen jälkeen. Ennakkokäynnit, jälkiseuranta ja kaikenlainen ohjaus ovat jokapäiväisiä toimintoja. Poliklinikalle ei jäädä yöksi ja siellä tehtävä työ on pienempää (tai ainakin vähemmän hoitoa vaativaa), tai valmistavaa ja jälkikontrolloivaa. Osastolle tulevat ne jotka vaativat yliöistä hoitoa tai valvontaa.

Itse valitsin kirurgisen osaston. (Tämän jakson aikaisia päivityksiä lukea voi huomata, että yritän huolellisesti kätkeä, mikä osastoista on kyseessä.) Ajattelin, että osastotyössä alaa näkee mahdollisimman laajasti. Näin varmasti on. Kirurgian ihmeellisyys on potilaiden monipuolisuudessa. Osastolla on nuoria ja vanhoja, on huonokuntoisia ja on erittäin huonokuntoisia. On myös erittäin hyväkuntoisia ja kaikkea siitä väliltä. Osastolle voidaan tulla valmistautumaan sovittuun leikkaukseen (elektiivinen) joka on ollut tiedossa jo kuukausia. Yhtä lailla saatetaan tulla päivystyksen kautta hyvinkin kiireisenä potilaana. Vamman, onnettomuuden tai muuten akuutin tilanteen vuoksi potilas saattaa lähteä saliin jo samana päivänä. Kaikkein kiireisimmät potilaat eivät ehdi osastolle ennen leikkausta vaan vasta sen jälkeen. Ja ääripäiden väliin voi keksiä paljon erilaisia tilanteita, kuntoja ja kiireellisyyksiä. Nämä vaihtuvat tilanteet tietenkin vaikuttavat myös potilaan ja tämän omaisten henkiseen tilaan. 

Ja jotta tilanteet olisivat mahdollisimman vaihtuvia, eri osastot toimivat tarvittaessa toistensa varaventtiileinä. Eri osastot ovat erikoistuneet joukkoon tietyn tyyppisten kirurgisten potilaiden hoitoon mutta tarvittaessa ottavat toistensa potilaita jos tilanpuute vaanii naapurissa. Yhdelläkin osastolla omien potilaiden kirjo on laaja ja ajoittain lääkäreitä kulkee käytävillä niin, että päät kolisevat. Viikonloppuisin varsinainen heräämö on suljettu ja potilaat tuodaan suoraan salista osastolle. Riippuen salin henkilöstön kiireistä, saattaa osaston oma henkilöstö suorittaa välitöntä ja välttämätöntä seurantaa. Leikkauksissa käytetyt puudutteet ja lääkkeet voivat perusterveelläkin aiheuttaa leikkauksen jälkeen yllättäviä voinnin vaihteluita. Nukutuksesta (yleisanestesia) puhumattakaan. Erilaiset valvontalaitteet ja -käytännöt taitavat tulla tutuiksi. Ehkä kuvaavaa on, että opiskelijoiden perehdytyspäivässä esiteltiin myös huoneissa löytyvä hätänappi. Se ei ole siis normaali kutsunappi, jota potilas painaa vaan sen serkku jota hoitaja painaa jos on oikeasti hätä. (Näiden välissä on vielä apunappi toisten käsiparien vähemmän akuuttiin kutsumiseen.) Painokkaasti opastaja kertoi, että hätänapin ääneen vastataan aina juoksuaskelin. Käytiinpä lävitse elvytyskärrykin laatikko laatikolta.

Uutta ja ihmeellistä oli myös osastolla vietetty perehdytyspäivä. Siihen oli varattu viisi tuntia. Tällaista ylellisyyttä aiemmissa harjoitteluissa ei ole ollut. Tosin päivän aikana miettiessä oli helppo ymmärtää tähän myös syy. Itselleni uusi kokemus tulee olemaan myös luokkatovereiden pyöriminen harjoitteluyksikössä. Erilaisten syiden ja sattumustenkin kautta olen tähän asti viettänyt harjoittelujaksot ainoana opiskelijana. Sen tajutessani, ymmärsin hyvin ettei yhdelle ole järjestetty ihan niin kattavia perehdytyksiä. Hauskaa vaihtelua tämä laumaoppiminen, vaikka lopulta yhteisiä vuoroja sattuu verrattain harvoin. 

Aika paljon kaikkea uutta siis luvassa.

128# Murse veitsen alla.

2020. Joskus elämässä tulee vastaan ajanlaskua muuttavia tapahtumia. Aikaa saatetaan jakaa yhdestä tapahtumasta alkaen niihin, jotka olivat sitä ennen ja jotka olivat sen jälkeen. Olen nyt jonkin aikaa tunnustellut pääkallooni ilmestyneitä uurteita. Niiden kanssa olen yrittänyt hahmottaa aikaa ennen ja jälkeen. 24.1. kuukausi joulusta ajanlasku sai uudenlaisia piirteitä. Lopulta kaikki meni niin yllättävästi, etten oikein ole vielä ehtinyt huomata, mitä lopulta tapahtui. Yritän suhtautua asiaan rauhallisesti mutta jostakin syvältä kumpuilee tunteita, jotka kertovat tämän olleen jotakin suurta. Olen lakannut olemasta rillipää. 

Rillipää. Kuusivuotiaana kuulin, että sen nimisen lapsi oli liikkunut peiliä leikittäessä. Siis siinä leikissä, jossa pitää koittaa hiipiä lähemmäksi selkänsä ajoittain kääntävää. Eivät muistaneet uuden lapsen nimeä kerhossa. Rillipää oli helppo lähettää takaisin lähtöviivalle. 

Olin uusi lapsi. lasit eivät olleen uudet. Olin saanut ne jo aikaisemmin. Tavallaan jouduin samalla huijatuksi. Olin valinnut pandat. Kehykset ja linssit olivat kovin suuret viisivuotiaan päähän. Taitavat markkinaihmiset olivat vain keksineet laittaa esittelylinssiin pandakarjun kuvan. Tietysti valitsin ne. Kukaan ei muistanut kertoa, ettei pandaa saanut mukaan lopullisiin linsseihin. Taisin olla itse pandan näköinen. Ei vain ollut söpöä, mustaa, rengasta silmien ympärillä. Oli rillit päässä. Rillipää. 

Vanhoista kuvista katsoo tuo silmälasiton poika. En muista sitä maailmaa. Sitä missä kaikki ei ollut sumuista lasittomalle. En sitä aikaa, jossa päivä ei alkanut laseja kurottaen tai alkanut niitä pois laskien. En muista sitä maailmaa, jossa ei tarvinnut pelätä lasien putoavan, osuvan tai jäävän sen omasta mielestään hirvittävän hauskan lainaajan käteen. Se on se sama tuntematon maailma, jossa ei tarvitse pelätä joutuvansa väärään porukkaan uimahallissa tai joudu lopettamaan urheiluharrastusta lasien käydessä haitalisiksi. Tuota maailmaa en tunne enkä muista. Rillipää. Kuusivuotiaalla voi olla norsun muisti. Se muisti sattuu. Ehkä se muisti on muuttunut kipeäksi, kun myöhemmin tarpeeksi monta kertaa rillipäille piti antaa turpaan. Tai ainakin uhota sillä. Miten monta ja hyvin huonoa vitsiä niistä onkaan keksitty. Muistin laidoilla tuntuu myös se, miten nuo linssit kehyksineen kuulemma pilasivat monta naamiaisasua. Miten niin merirosvolla ei voi olla rillejä? Monta kertaa niitä on pelätty koulun retkillä, liikuntatunneilla ja ihan vain kaikkialla missä on liikettä tai tuttu pöydän kulma puuttuu. 

Usein olen ehtinyt miettiä mitä nuo rillit ovat vieneet. Koulussa kavereita? Palasen mielenterveyttä? Liikunnallisemman elämäntavan? Kun lääkäri lähetti kotiin varusmiespalvelusta suorittamasta, manasin paitsi kutsuntalääkärin, myös kaikki tulevat miesten väliset bondaushetket. Varusmiespalveluksen suorittaminen ei ole aivan universaalia suomalaisten miestenkään keskuudessa. Näyttää se kuitenkin olevan melko helposti puheeksi nouseva asia. Mitäpä minä siitä tiedän. Minä olen vain rillipää. Puhutaanko synnytyksistä – siellä olen ollut.

Minä tiedän sen kivun, joka hiipii silmien kautta päähän, kun on aika hakeutua näöntarkastukseen ja pyytää uutta reseptiä uusille laseille. Tiedän sen tuskan, joka taas runsailla muutoksilla varustettuihin laseihin tottumisessa vie. Sen kun naarmuuntumattomiksi kehutut lasilinssit putoavat ensimmäisillä käyttöviikoilla laattalattialle. Sen kun kaikki lasit maksavat maltaita ja aurinkolasitkin pitäisi välillä raskia uusia. Sen kun joutuu lopulta hankkimaan pullonpohjat, koska valmistaja ei voi ohentaa näin väkeviä linssejä enää yhtään enempää. Sen kun lapsi tarttuu, heittää ja polkee. Kun ei koskaan tiedä, monenko suudelman jälkeen ne voi ottaa pois. 

Ja se tunne, kun tietää ettei mitään voi tehdä. Kun näköä mittaavat arvot on noussut hissinä yli korjausleikkausten suorituskyvyn ja niiden hinta yli kestokyvyn. Kun odottaa merkkiä taas vaihdon tarvetta viestivästä kivusta ja pelkää lääkärin tällä kertaa löytävän jotain muutakin vikaa.

Mutta sitten kun sitä ei tullutkaan. Ei kipua. Ei vuoden aikana sumeammaksi muuttuvia liikennemerkkejä. Ei hiljalleen hämärtyviä tekstityksiä. Ei kahden, eikä kolmenkaan vuoden kuluessa. Viiden vuoden kohdalla havahduin huomaamaan, että lasini pitäisi ehkä uusia kulumisen vuoksi. Hiki kun tahtoo ajan kanssa syövyttää sankoja korvallisilta. Ei muutosta, kerrottiin. Terveet silmät. Jotain sellaista lääkäri laukoi. Sanoi ettei taittovirhe ole varsinaisesti näön huonoutta. Mitähän se sitten on? Sanoi kuitenkin, että nyt kun taittovirhe on vakioitunut, voisin harkita leikkausta. 

Leikkausta? Voiko se onnistua? Kuulemma voi. Tekniikka kehittyy koko ajan ja hinnat laskevat samalla. Väite oli niin hurja, etten pystynyt moista uskomaan. Tilasin taas uudet ja kalliit lasit sekä ylihintaiset aurinkolasit samoilla voimakkuuksilla. Kuka nyt leikkaukseen menisi – minähän olen rillipää.

Kotona väitin epäileväni leikkauksen mahdollisuutta ja ennen kaikkea siitä toipumisen vaivalloisuutta. Google tosin osasi nopeasti kertoa ajatukseni juuttuneen yli kymmenen vuoden päähän. En tiedä pelkäsinkö enemmän mahdollisuutta päästä eroon laseista vai varmuutta siitä, etten ikinä pääsisi niistä eroon. Kun on pitänyt silmälaseja 29 vuotta ja koko muistinsa ajan, ne eivät ole vain työkalu tai apuväline. Ne ovat osa minua. Niitä rakastaa, koska ei voi elää ilman niitä. Samalla niitä vihaa… koska ei voi elää ilman niitä. 

En tiedä kypsyikö ajatus palvelutaloon kävellessä ja huitovia senioreita ajatellessa. Vai oliko vaimon kyky nähdä lasien täyttämän elämän taakse tarpeeksi nostamaan haaveita pintaan. Vuoden vaihtuessa vastaan tuli kuitenkin hyvä tarjous. Tammikuussa bisnes ilmeisesti on hiljaista. Ja ennakkotutkimus luvattiin ilmaiseksi. Siihen hintaan voi aina astua sisään.

Ensimmäinen vaihe oli siis mennä optikon tarkastukseen. Hän mittaili kovin tutuilla välineillä ja kyseli liudan kysymyksiä. Alustava tuomio oli, ettei korjausleikkaukselle ole selvää estettä. Jätti kuitenkin mahdollisuudeksi, että hajataiton vuoksi korjausta ei ehkä voisi tehdä. Se tiedettäisiin vasta lääkärin tutkimuksen jälkeen. Kertoi, miten lähikaupungista voisi varata lääkärintarkastuksen niin, että mahdollinen leikkaus tehtäisiin heti perään. Jätti porkkanaksi alennetun lääkärimaksun, jos leikkausta ei voitaisi tehdä. Sinä päivänä näppäimet soivat googlen äärellä. Lopulta soi myös silmäsairaalan puhelin. Tuskin ne kuitenkaan leikkaavat, ajattelin.

Poikkeuksellisen paljon taittovirhettä. Samoin hajataittoa. Myös poikkeuksellisen ohut sarveiskalvo. Tällaisia faktoja kuulin lääkärin suusta. Olin jo valmis maksamaan alennetun hinnan käynnistä ja palauttamaan telineestä varalta valitut tavalliset aurinkolasit paikoilleen. 

– ”Kyllä se silti onnistuu!” Taisi hoitaja nähdä jotain liikahtavan jossain. Kysyi lääkärin mentyä jotain jännittämisestä. Sanoin, etten ollut uskonut leikkauksen tulevan eteen. Rauhoittavasta lääkityksestä sentään kieltäydyin. Edellisenä päivänä olin karaissut mieltäni yhdeksän reiän verran. Hoitaja kävi kanssani lävitse leikkauksen kulkua ja sen jälkeiset hoito-ohjeet. Hyvän potilasohjeuksen kriteerit huvittivat hetken mielessäni. Olin varmaan vastaanottavaisen oloinen. Erilaisia tippoja pudotettiin silmiin ja hetken päästä lääkäri teki vielä tarkkoja mittauksia tulevaa koneen säätämistä varten.

Ehdin täpärästi ilmoittaa vaimolle, että nyt mennään. Sitten pääsinkin huoneeseen, jossa kaikki tapahtui. Hujauksessa olin selälläni yhdellä pöydän ja tuolin yhdistelmällä. Tässä vaiheessa päähäni sujahti hiusmyssy. Joku pesi otsaa ja silmien ympärystä. Joku painoi käden hellästi kyynärvartta vasten. Se edellisen huoneen hoitaja, äänestä päätellen. Lasit olivat jääneet pöydälle. Ensimmäinen kone leikkasi silmien pintaan läpän. Tunne oli korkeintaan lievästi epämiellyttävä. Lasien puuttuessa, oli mahdotonta päätellä, vaikuttiko tämä näkemiseen. Huolehtivasti ohjattiin kuitenkin toiseen tuolin ja pöydän yhdistelmään. Lääkäri muistutti taas katsomaan vihreän valon syttymissuuntaan. Mietin tässä kohtaa erilaisia mahdollisuuksia mokata tämä homma. Tosin varoitusten vähyydestä päättelin, ettei riski ehkä ole kovinkaan suuri. Pää lepäsi jonkinlaisessa kuopassa, joku silitti kyynärvartta hellästi. Yhä se sama hoitaja. Toinen silmä peitettiin, toiseen asetettiin luomenlevitin ja teippiä ilmeisesti silmäripsien kuriin saamiseksi. Sitten pudotettiin liuta uusia tippoja. Lääkäri avasi silmään tehdyn läpän jollakin valkoisella. Sitten mentiin. 

Sulje silmä. Sulje silmä! SULJE JO SE SILMÄ!!! Näin jokainen vaisto huusi ja myös yritin ihan tosissani. Luomi oli kuitenkin mekaanisesti levitetty, eikä silmää siis saanut kiinni. Tässä kohtaa muistin aiemman kysymyksen rauhoittavasta lääkityksestä. Tuon menetetyn tilaisuuden äärellä kuulin silittävän äänen muistuttavan hengityksestä. Valtavan kirkas valo välähti ensin silmien edessä ja alkoi laskeutua kohti silmää. Valo muuttui heikommaksi, vihreäksi. Siinä on se kiintopiste, jota lääkäri kehotti katsomaan. Tai kehotti katsomaan siihen suuntaan, mistä se ensin ilmestyy. Kone tuli koko ajan lähemmäksi. Ilmeisesti aivan silmään kiinni ja englannin kielinen naisen ääni puhui koneen repliikit: imu päälle. Nappasi mokoma otteen silmästä. 

Vihreä valo voimistui, lääkäri muistutti katsomaan sinne, silitys kyynärvarressa voimistui. Tai ehkä ainakin ajatus halusi paeta sinne. Lääkäri alkaa laskea alaspäin. Hieman yli kaksikymmentä, pitkää mutta lohdullisesti kohti nollaa etenevää sekuntia. Vihreä valo tanssii ja nenä kertoo: minä palan. Laser tanssi sarveiskalvolla ohjelmoitua matkaansa. Teki matkaa minun uuteen ajanlaskuuni.

Toinen silmä ei tuntunut enää pahalta. Tiesi mitä odottaa. Ainoastaan teipin poistaminen jostain yläluomen suunnalta tuntui vetävän kaikki kulmakarvat mukanaan. Hetki hengiteltiin. Ties kuinka monetta kertaa kysyttiin oloa. Noustiin istumaan. Näetkö kellon? 13.26. Lasit olivat pöydällä. 

Leikkaushuoneesta pääsin pimeään huoneeseen lepuuttamaan silmiä. Kai tällainen pieni koettelemus oli elävälle kudokselle. Hoitaja kertoili vielä päivän jatkosta. Toipa vielä Buranankin pyydettäessä. Aikainen herätys, matkaaminen ja jännitys oli lopulta iskenyt johonkin. Radio soi ja alkoi kärsivällisyyden ja uteliaisuuden kamppailu.

Huone ei ollut aivan pimeä. Pienet valot paljastivat seinässä öisen kaupunkikuvatapetin. Silmät vuotivat vettä. Tuntui hyvältä pitää niitä kiinni. Kuitenkin aina välillä piti avata. Piti vähän kurkistaa. Katsella sitä öistä kaupunkia. Pilvenpiirtäjien ikkunoita ja rakennusten varjoja. Sumeaa. Mutta kuitenkin. Silmät puhdistivat itseään ja olivat varmasti muutenkin ihmeissään. Kaivoin jostakin sylistä pullonpohjani käteen. Sovitin silmille ja katsoin kaupunkia. En nähnyt. Lasieni pitkässä ketjussa nämä olivat ne viimeiset.

Jossakin vaiheessa lääkäri haki luokseen. Valo iski kovaa ja silmät vuotivat kahta kauheammin. Kurkisti koneella. Oli tyytyväinen. Antoi lyhyet ohjeet. Siirtyi ajatuksissaan seuraavaan potilaaseen. Käytävässä nuori mies. Kädessään samanlainen firman kassi, jonka itse olin vienyt aiemmin kaappiin. Hoito-ohjeet ja silmien yösuojus siellä kassissa odottivat. Näkipä edessään, mikä odotti. Vesisilmäinen mies. Silmälasit kädessä ja uteliaasti valoon tottuen uuteen maailmaan kurkisteleva katse. 

Pian maksoin hoidon ja ennalta valitsemani aurinkolasit. Ne vedin sisällä päähäni. Ostin samalla kostuttavat silmätipat annettujen ohjeiden mukaan. Hoitaja kävi vielä huikkaamassa kysymyksen päänsärystä. Se oli jäänyt pimeään huoneeseen. Jotain muutakin jäi. Lasit koteloon.

Olen nyt jonkin aikaa hieronut pääkallooni ilmestyneitä uurteita. Niitä ei ole ennen tullut ajatelleeksi, koska lasien sangat ovat olleet niissä. Melkein kolmekymmentä vuotta niillä on ollut aikaa kaivaa ja uurtaa. Ainakin koko aikuisiän olen halunnut lasini kireinä. Silloin niitä ei ole tarvinnut joka juoksuaskeleella nostaa nenältä. Mutta siitä tuo ura kalloon. Ovat poranneet jälkensä luuhun. Varmaan paljon syvemmällekin.

Päivisin olen nähnyt aina. Koska silmälasit. Siinä ei ole ensimmäisten päivien aikana tapahtunut muutosta. Nyt huomaan kyllä välillä hätkähtäväni jotakin sivulla olevaan. Se on laajentunut näkökenttä. Linssien ulkopuolella ei olekaan enää vastassa sumu. Ensimmäisenä iltana leikkauksen jälkeen ihmettelin kattoa. Vähän seiniäkin ja kävin kurkkaamassa sälekaihtimen välistä ulos. Öistä oli poistunut sumuisuus. Pimeä oli pimeää kirkkaalla tavalla. Sama ihmettely hiipi esiin suihkussa. Mitä tuleekaan saunomisesta? Uimahalliin lähtemisestä? Edessä olevan kevään ja kesän liikuntamahdollisuudet tuntuvat huikeilta. Minkään suudelmamäärän jälkeen ei tarvitse ottaa laseja pois.

Ei tullut kipuja. Vain pientä roskantunnetta eikä ollenkaan valonarkuutta. Pimeällä vastaan tulevien autojen valot näyttävät vähän erilaisilta. Valot leviävät aavistuksen. Niin kuin ennen tapahtui silmiä siristäessä. Mutta onko se vain normaalia? Viikko antibioottitippaa. Kosteustippaa aina kun tuntuu. Silmäsuojusta yöhinkkauksen estämiseksi niin kauan kuin viitsii. Ponnistelu-, sauna- ja liikuntakielto on päättymässä. Uusi ajanlasku alkaa avautua helpompana kuin olisi voinut ikinä uskoa. 

Välillä käsi lähtee vielä liikkeelle. Yrittää nostaa laseja nenällä. Parina aamuna herätyksen poistanut käsi on hapuillut yöpöytää. Silmätippoja laittaessa säikähtää helposti, että tippuu laseille. Erilainen elämä ei ole vielä sisäistynyt vaistoihin asti. Katsooko joskus kuvista vastaan rillipää jonka elämää ei enää muista? Siihen joudun vastaamaan myöhemmin. 

Tämä kirjoitus on laadittu viikko korjausleikkauksen jälkeen. Jätin tekstin odottamaan parikseen pidemmän ajan päästä kirjoitettua analyysia. Se julkaistaan viikon päästä. 

117# Vinkit yövuoroon

“Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa.” Kattolampun heijastu kahvikupissa luo uskoa tulevaan aamunkoittoon. Aamuyön tunteina se tuntuu joskus olevan kovin kaukana.

Sisätautien harjoittelun alkaessa pelkäsin eniten edessä väistämättä olevia yövuoroja. Mukavuuden haluisimmat opiskelijat olivat hakeutuneet poliklinikoille leppoisien päivävuorojen perässä. Toki niissä paikoissa on muutakin puoleensavetävää. Kuitenkin suurin osa paikoista tuo mukanaan vuorotyön ohjaajan vuorojen mukaan. Siis todennäköisesti myös yötyön. 

Yötyö on välttämätön suuressa osaa hoitoalan työyksiköistä. Ihmisiä kun ei voi jättää hoitamatta tai edes valvomatta. Toisissa paikoissa yöllä voi olla hyvinkin kiire, toisissa kyse on enemmän erilaisiin tarpeisiin vastaamisista. Monet työntekijät tuntuvat pitävän yövuoroista. Toki kuultuihin mielipiteisiin vaikuttaa valikoituminen. Yövuorojen inhoajat etsiytyvät varmasti hiljalleen sinne missä niitä ei ole, ainakaan niin paljoa. Vastentahtoisempaakin valvojaa tietenkin palkitsee huomattava yötyöstä maksettava palkan lisä. Yövuoroissa on kertoman mukaan oma erityinen tunnelmansa ja niitä seuraa normaalin kierron mukaisesti useampi vapaapäivä. 

Yövuoron tunnelmaan on helppo uskoa. Aistin sitä kulkiessani autioituneita sairaalan käytäviä pitkin pukuhuoneille ja osastolle. Osa valoista oli jo sammuneessa tilassa ja liiketunnistimen avulla ne syttyivät tervehtimään kulkijaa aina muutaman askeleen päässä. Päivällä paikan päällä hyörivä väenpaljous: siistijät, logistiikkaväki, erilaiset kiinteistönhoitajat, potilaat, omaiset ja monilukuinen henkilökunta matkalla kuka minnekin oli poissa. Suurilla käytävillä ei näkynyt ketään. Tunnelmaa oli. Mutta oli myös pelkoa.

Ohjaajan työvuorolistan tarkastaminen kuuluu harjoitteluiden ensimmäisiin tehtäviin. Viiden viikon jaksossa yövuoroja sattui itselleni heti ensimmäiselle viikonlopulle. Kaksi peräkkäistä. Tavallaan odotinkin niitä. Varsinkin harjoittelun alkuosassa ne ovat hyvä mahdollisuus jutella ohjaajan kanssa ja kysellä muutenkin osaston elämästä. Tämän osaston hienouksiin kuului kahden työntekijän yövuoro. Kaksinkertainen määrä juttukaveria. 

Kuitenkin perushoidon harjoittelun jäljiltä pelkäsin yövuoroa. Kokemus sieltä oli kammottava. Taistelu unta vastaan oli kova kokemus. Aika oli madellut ja kansliassa istuskelun vain jatkuessa jutun aiheetkin alkoivat aamuyön pitkien tuntien madellessa käydä vähiin. Aamuvuoron tullessa paikalle olin ihan pökkyrässä. Kai on ihan hyvä, jos palveluasumisen paikassa on yöllä rauhallista mutta valvojan kannalta se oli kamalaa.

Mutta toista se oli nyt. Onneksi. Yö alkoi hyvin tutuilla toimilla. Kävimme kolmestaan kiertämässä kaikki potilashuoneet. Osassa nukuttiin ja osassa vielä valvottiin. Toivoteltiin hyvää yötä, kerrottiin yövuoron tulleen ja kyseltiin samalla, onko kaikki hyvin. Vaivihkaa kerättiin myös edellisen päivän nestelista ja vaihdettiin se uuteen. Osalla potilaista, kun nautittujen nesteiden määrää seurataan tarkkaan. Ensikierron jälkeen nuo määrät sitten kirjattiin koneelle. 

Kiertäminen on yön vakio-ohjelmaa. Kahden tunnin välein huoneissa käydään. Paitsi siellä mihin omainen ehkä on jäänyt yöksi. Sinne palvelualtis opiskelija rahtasi peiton ja tyynyn. Auttoipa vielä sängyn petaamisessakin. Niihin huoneisiin mennään yön aikana vain selkeästä tarpeesta. Jossakin vaiheessa yötä käydään vuodepotilaita kääntämässä. Samalla kuivitetaan eli vaihdetaan tarvittaessa vaippa. Tyynykin käännetään ja lopuksi peitellään lämpimästi. Juuri ennen aamun koittoa sairaanhoitaja (ja tietenkin myös opiskelija) hiipii lääkehuoneeseen ja valmistelee antibiootit niitä tarvitseville. Niiden tarve vaihtelee jatkuvasti. Ensimmäisinä öinä suonensisäistä antibioottia sai niin moni potilas, että nämä toimenpiteet ehtivät iskostua hyvin mieleen. Sen jälkeen tietenkin antibiootit käydään laittamassa tippumaan ja toivotaan, että kaikkien potilaiden kanyylit ovat yhä auki. Aamuyön aikataulu muuttuu ihmeellisesti, jos niitä joudutaan huonosuonisilta potilailta kovin usein uusimaan. Yön aikana saattaa olla tippumassa myös muita nesteitä. Tyhjiä pusseja käydään ottamassa pois ja jos nesteytystavoitteet eivät ole vielä täyttyneet, laitetaan lisää tippumaan. Tämä voidaan ennakoida jo vuoron alussa.

Tietenkin yö voi olla täynnä kaikkea muutakin. Kellot voivat soida kipujen, vessakäyntiin kaivattavan avun tai ihan vain osastolla olemisen synnyttämän ahdistuksen tähden. Joku kaipaa unilääkettä ja toisella tulee rintakipuja. Välillä työnnetään huoneeseen EKG-laitetta ja soitetaan päivystävälle lääkärille. Joku potilas on sekava ja jos joku on jouduttu rajoittamaan vuoteeseen lääkärin luvalla, käydään tätä katsomassa 15 minuutin välein. Jos joku tiedetään huonossa kunnossa tai saattohoidossa olevaksi (nämä eivät aina ole sama asia), käydään tämän luona mahdollisimman usein. Limaisia ja rohisevia imetään vapaammin hengittäviksi joka käynnillä ja lähtöä lähestyvien luona koitetaan viipyä, silitellä ja ehkä hyräillä tai jopa laulaa – jollakin tavalla kertoa, ettei ole jätetty yksin. Ennen puoltayötä keitetään kahvit ja aamuyön puolella yritetään käydä syömässä. Kylmä ja kevyt ruoka on yötyöläisen ystävä. Paitsi että se ei tuo mukanaan väsymystä, se on helppo jättää odottamaan, jos joutuu välissä saattamaan kuolemaa toteamaan tullutta lääkäriä. Yöt ovat pitkiä (vuoro on kymmenen tuntia) ja ihminen toimii ihmeellisellä tavalla, joten verrattain usein kuolemat tapahtuvat yövuoron aikana. Se on ihan hyvä aika. Silloin on yleensä rauhallista. Käytäviltä ei juuri kuulu hälyä tai meteliä. Laitettu vainaja saa odottaa aamua ja kuljetusta rauhassa.

Ensimmäisten yövuorojen jälkeen iloitsin. Oikeastaan jo ensimmäisen. Aamu tuli nopeasti. Yöt eivät olleet kiireisiä mutta kuitenkin opiskelijan näkökulmasta antoisia. Ei tarvinnut istuskella tyhjänpanttina ja taistella nukahtamista vastaan. Uudessa listassa odottivat kaksi uutta yövuoroa. Harjoittelun 175 tunnista 40 menee yövuoroissa. Enempää tuskin kannattaisi tehdä ja toisilla osastoilla tuskin tätäkään määrää. Yleensä vaatimuksena on yhden yövuoron tekeminen. Kuitenkin siitä seuraa vaikeus omien ja ohjaajan vuorojen erkautuessa. Itsestäni oli hyvä seurata ohjaajaa öihin. Odotusten mukaisesti siinä oli aikaa tutustua. Myös aina vuorossa oleva toinen työntekijä tuntui yön jälkeen jotenkin läheisemmältä myös päivisin. 

Vinkkini yövuoroon:

– Aikaisin nukkumaan edellisinä yönä. 

– Ei kahvia eikä piristeitä yövuoroa edeltävänä iltapäivänä.

– Ennen päivällistä kaikki valmiiksi ja sen jälkeen nukkumaan. 

– Herätys ikään kuin aamuvuoroon lähtiessä. Aamutoimet ja tukeva aamupala valmistaa myös yövuoroon. Hampaiden pesemistä ei kannata unohtaa. Raikkaus kiittää aamuyön tunteina.

– Alkuyöstä piristeitä samalla tavalla kuin normaalisti aamuisin ja aamupäivisin.

– Kevyt ruoka.

– Tarpeeksi ruokaa, ettei tule kylmä yön aikana. Vuoro on tavallista pitempi ja mahdollisesti myös aktiivisempi.

– Paksummat sukat tai aluspaita hoitopaidan alla auttaa aamuyön kylmyyttä vastaan.

– Puhu, naura ja liiku. Silloin ei tylsimpinäkään öinä ala väsyttää.

– Älä säikähdä kulman takaa satunnaisesti ilmestyvää vartijaa.

 – Aamulla normaalit iltatoimet ja nukkumaan. Itse en pysty nukkumaan iltapäivään, joten nukun toisen kerran ennen iltaa.

– Perheellisillä vaatii kaikilta tiettyä venymistä. Kannattaa keskustella, mitä kukin ehkä jaksaa tai odottaa.

– Viimeisen yövuoron jälkeisenä päivänä venytään nukkumalla vähemmän ja käännetään rytmi seuraavan vapaapäivän aikaisella aamuheräämisellä.

– Toivotaan, että joskus yövuoroista saisi sitä rahallista korvausta.

115# EKG – täyttä hepreaa

Olet varmasti nähnyt jossakin kuvattuna niin sanottua sydänkäyrää. Yleensä se on elokuvien ja vastaavien suosikkikeinoja kertoa potilaan tilasta ja sen muutoksilla voidaan helposti tehdä dramaattisia tilanteita selväksi katsojille. Hyvin tuttu luultavasti on se vaihe, jossa käyrät laskeutuvat tasaiseksi viivaksi, valvontalaita alkaa piippaamaan ja lääkäri käskee ottaa sähkön esiin. Näin ei koskaan käy oikeassa elämässä.

Tämän syksyn opintoihin on kuulunut elektrokardiogrammi eli EKG, sydänsähkökäyrä. Tuttavallisemmin puhutaan myös sydänfilmistä. Siinä sydämen ympäristöön ja raajojen suurten verisuonten tuntumaan aseteltujen elektrodien avulla tutkitaan sydämen sähköistä toimintaa. Näin saadaan kattava kuva sydämen eteisten ja kammioiden toiminnasta. Eri puolille asetetut anturit mittaavat sydämen toimintaa eri kulmista ja oikealla asettelulla saadaan hyvin tarkka kuva sydänlihaksen liikkeistä. Kuvista voi löytää vajaatoiminnan aikaansaamaa liikakasvua, merkkejä vanhoista ja käynnissä olevista infarkteista, eri tyyppisistä johtumishäiriöistä, lepatuksia ja tykytyksiä.  Siis jos osaa tulkita tuloksia. 

Opettajamme kertoi EKG-tulkinnan olevan helposti täyttä hepreaa. Kotona mietin, ettei taida paljoa auttaa, jos on opiskellut aikanaan hepreaa. Tähän pohdintaani viisas vaimoni vastasi, että jokainen, joka on opiskellut hepreaa, tietää ettei se ole kovin vaikea kieli. Se on totta. Heprea on vanha kieli. Sen kielioppi ja rakenne on hyvin yksinkertainen. Sanat muodostuvat konsonanttien muodostamista sana-juurista ja juuren eteen ja taakse lisätyt kirjaimet lisäävät sanaan merkityksiä palapelin tavoin. Taivutuksia, saatikka sijamuotoja, ei tarvitse tankata muistiin. Kaikki vain vaikuttaa aluksi hankalalta. Aakkoset ovat eriskummalliset ja lukusuunta on latinalaiseen järjestelmään tottuneelle outo. Vokaaleja ei myöskään perinteisesti merkitä tekstiin. Ne lukijan pitää muistaa. Vahva merkki kielestä, jonka kirjoitusasu on muodostunut sukupolvilta toisille tarkasti kerrottujen kertomusten myötä, eikä ennen niitä. 

Heprean opiskelusta oli kuin olikin siis hyötyä sydänkäyrän tulkitsemiseen. Apu tuli sen tiedon muodossa, että riittävällä opiskelulla voi omaksua minkälaista tietoa vain. Käyrätkään kun eivät avaudu ensimmäisellä katselukerralla. Tulkinnan hienouksia voi joutua opiskelemaan pitkäänkin. Tämän ymmärtäen, opettajamme saivat lyhyessä ajassa järjestettyä meille monta mahdollisuutta palata asiaan.

Sydänkäyrän tulkinta kuuluu varsinaisesti lääkärin työhön. Kuitenkin meille on toisteltu kaiun tavoin, että jokaisen sairaanhoitajan tulee tunnistaa näytöltä tai paperilta välittömästi henkeä uhkaavat tilanteet. Näin välittömiä toimenpiteitä odottava tilanne ei jää pöydälle odottamaan tuntikausiksi. Tosin yleensä EKG otetaan nimenomaan lääkärin pyynnöstä ja tarkastelu on siis jo mielessä. Joskus tavallisillakin osastoilla hoitajat voivat reagoida itsenäisesti potilaiden rintatuntemuksiin kytkemällä heidät laitteeseen ja konsultoimalla sen jälkeen lääkäriä. Tässä puhelussa sanotut sanat voivat vaikuttaa huomattavasti lääkärin aikataulutukseen. Tietenkin tietyissä paikoissa sydämen seuranta on jatkuvaa ja siellä hoitajat osaavat tulkintaa luultavasti paljon tarkemmin.

Me aloitimme käyrien kielen opiskelun kirjasta. Siellä meille oli selitetty perusteet: se miten kytkennät potilaaseen tehdään, mitä asioita käyrästä aletaan katselemaan ja muutamia selvimpiä poikkeamia. Tämän jälkeen etätunnilla opettaja jakoi näytöillemme simulaatioluokan koneen, johon hän saattoi itse syöttää kaikkia haluamiaan sydämen toiminnan tai toimintahäiriöiden lajeja. Pääsimme seuraamaan, arvailemaan ja kuuntelemaan elävän kuvan äärellä. Selväksi tuli, että ihan tavallinenkin sydämen toiminta voi olla eri ihmisillä erilaista. Tämä koskee rytmiä ja sydämen eteisten ja kammioiden toiminnan voimakkuuksia. Siksi onkin tärkeää, että säästät sinusta mahdollisesti otetun sydänfilmin paperisen version. Jos siirryt terveydenhoidon tietojärjestelmäalueelta toiselle, on tuo paperi lääkärille hyvä apuväline arvioida, mikä on yksilöllistä poikkeamaa ja mikä poikkeuksellista toimintaa sisälläsi. 

Tässä terve rytmi. Se näyttää erilaiselta, riippuen siitä miltä suuntaa kytkentä katsoo sydäntä.

Teoriaosuutta täydensimme katsomalla verkkoympäristössä monet luennot ja videot aiheesta sekä vastaamalla hankaliin kysymyksiin. Nämä kaikki tuli olla suoritettuna ennen simulaatiopäivää. Simulaatiossa jouduimme hieman jonotuspuuhiin. Koulussa kun oli vain yksi toimiva laite. Hyvin samanlainen liikkuvalle pöydälle aseteltu laite löytyi sisätautien harjoitteluyksiköstäni. Osa ryhmää sai siis istua kahvilla, osa tulkita opettajan printtaamia rytmejä ja osa sai opetella käyrän ottamista toisiltaan. Tietenkin ensin oli vielä yhdessä katsottu erilaiset mahdolliset käyrät luokan näytöiltä. Tutustuimme myös todellisiin poikkeustilanteisiin. Opettaja muistutti tuosta elokuvien yleisestä virheestä. EKG mittaa sydämen sähköistä toimintaa. Niin kauan kuin käyrillä näkyy toimintaa, voidaan rytmiä tarvittaessa yrittää korjata myös sähköllä. Jos käyrä putoaa viivaksi, sähköinen toiminta on loppunut, eikä sähköinen stimulaatio vaikuta. Silloin siirrytään paineluelvytykseen. Tulevassa sairaala-ensiavun pajassa opimme myös tilanteessa käytettäviä lääkkeitä.

Siellä missä potilaspaikalla ei ole kiinteää laitetta, voidaan tällaista kärryä kuljetella huoneeseen. Kuva on otettu taktisesti hetkellä, jolloin näytöllä ei ole potilastietoja. Kytkemättömien kytkentöjen vuoksi näytöllä näkyy vain viivoja.

Sisätautien harjoittelussa sain kärrätä EKG-laitetta pari kertaa potilashuoneisiin. Erityisen tyytyväinen olin kerralla, jolloin sairaanhoitajalla oli tilanteen johdosta muutakin kiirettä. Sain asetella kaiken valmiiksi itsekseni ja hoitaja ehti juuri ja juuri varmistamaan kytkentäni päteviksi. Se tuntui hyvältä. Kylkiluuvälien etsintä, kun ei ole aivan helppoa kokemattomalle. Lievää ammattiylpeyttä kupli jossakin pinnan alla kuskatessani laitetta kansliaan, siirtäessäni tiedot tietokantaan ja vielä avatessani ne tietokoneella välttyäkseni huolelta, että olisin jossakin kohtaa töpeksinyt. Luvan kanssa vielä analysoin kuvaa sairaanhoitajalle. Täyttä hepreaa oli. 

Erilaisia rytmejä esittelyssä.