100# Naistenko työtä?

– Siinä on kyllä mies aivan oikealla alalla! 

Merkki iloisesta kunnioituksesta vai kenties arkista sukupuolirasismia? Näin nimittäin hieman eri väännöksin on useampi ihminen sanonut nuorimmaisemme päiväkotiryhmään siirtyneestä miehestä. En ollenkaan pidä näitä toteamuksia totuuden vastaisina. Lyhyitten kontaktiemme perusteella kyseessä on erittäin pätevä mies. Mutta miksi tätä pätevyyttä on jo niin moneen kertaan päivitelty? Ajan kuluessa en ole kertaakaan kuullut kenenkään toteavan samalla tavalla niistä lukuisista päiväkodin naisista, joita samassa ryhmässä on useita. Pitääkö miehen läsnäoloa päiväkodissa jotenkin perustella hänen hyvyydellään? Vai onko tämä mies vain niin erityisen hyvä? 

Ehkä näin käy helposti niissä tilanteissa, kun kohdataan alallaan selvään sukupuolivähemmistöön kuuluva työntekijä. Tämä tietenkin erottuu joukosta ja tähän kiinnitetään huomiota. Voi olla myös niin, että alalle pyrkiessään ja sille valmistautuessaan vähemmistön edustajat ovat joutuneet ottamaan itsestään erityisellä tavalla mittaa. Moni on varmaan joutunut punnitsemaan haluaan ja kykyään matkan varrella. Näin ehkä tämäkin päiväkodin mies. Voimakas tahto ja motivaatio kulkea vähemmän vakiintunutta reittiä ovat saattaneet kasvattaa erityisen taitavan ja omistautuneen työntekijän. Muistakaapa tämä, kun meidän luokkamme vähäiset miehet tulevat kolkuttelemaan joskus työpaikkojen ovia. Ehkä tämä kannattaa muistaa alalla kuin alalla.

– Miltä ne naisten hommat ovat tuntuneet?

Kesällä tapaa monia ihmisiä. Aina kysymykset eivät ole niitä kaikkein viisaimpia.

– Hyvin ne ovat menneet, vastasin.

Paljoa enempää en vaivautunutkaan vastaamaan.

Onko sairaanhoito naisten työtä? Yhden vuoden opintojen aikana sairaanhoitajan työnkuvasta on paljastanut paljon sellaista, jota en pitäisi yksin naisille kuuluvana. Tietyllä tavalla jopa päinvastoin. Oltuani aikani varsin miehisessä työyhteisössä, olen ihaillut työtovereissani monia ominaisuuksia, joita nyt huomaan hoitoalallakin tarvittavan. Rohkeus, tarkkuus ja aloitekyvykkyys vaikkapa muutaman mainitakseni. Tai ajatuksen juoksun selkeys ja rauhallisuus haastavissa tilanteissa. Tai kyky ottaa toiset ihmiset täydellisesti huomioon mutta olla hautautumatta persoonana liiaksi muiden imuun. Tai kyky sovitella riitoja tarpeen mukaan tai kyky kestää niitä silloin kun konfliktia tarvitaan. Jaloja veljiä. 

En tiedä onko väite naisten töistä totta. Kuitenkin sovin hyvin myös sinne. Olen nimittäin saanut kasvatuksen varsin interseksuaaliseen työmaailmaan. Lapsuuden kodissani ei opetettu jonkin työn kuuluvan toiselle sukupuolelle. Selvästi vanhemmat olivat usein omien tapojensa ja tottumustensa mukaisessa työnjaossa. Kuitenkin meille lapsille opetettiin kaikkea mahdollista. Joka lauantai täytyi vaihtaa ja tuulettaa omat vuodevaatteensa. Huone piti imuroida ja vessa siivota. Auton renkaat täytyi olla mukana vaihtamassa ja pyörä huoltamassa. Kauppaan otettiin mukaan ja keittiössä sai oppia ruuat ja leipomiset. Ulkona näytettiin yhtä lailla kukkalapion kuin moottorisahankin käyttö. Ja niin edelleen. Ainoastaan hitsauskoneen onnistuin välttelemään. Se tuntui aina jotenkin pelottavalta.

Tämä tuskin on osoitus taidosta vaan pikemminkin itseluottamuksesta. Koska opiskelijalla ei ole varaa ostaa aina uusia vaatteita, täytyy välillä korjata. Ihan itse tein ja sen kyllä huomaa. Varsinkin kun lopussa tuli kiire.

Olen ollut syvästi tyytyväinen tähän saamaani oppiin. Vaikka kaikkea maailmasta ei ehtinyt parissa vuosikymmenessä oppia, on monesta asiasta jäänyt suuntaviivat mieleen. Ne ovat riittäneet hyvin kodin peruselämässä. Meillä ei taida olla mitään sellaista kotihommaa, jota en saattaisi ainakin joskus tehdä. Paitsi letittäminen! Ja varastossa olevista lasten vaatteista olen aivan ulkopuolinen. En osaisi arvata, mistä minkäkin seuraavan koon etsiminen pitäisi aloittaa. Samoin joudun usein komentamaan lapset tunnistamaan omia vaatteitaan puhtaiden pyykkien joukosta. Saavat viedä ne saman tien paikoilleen. Oppivatpahan samalla.

Aina joskus kuulen, miten jossakin ikäisteni perheissä miehet eivät osallistu esimerkiksi ruuanlaittoon tai kaupassakäyntiin. Tai ollenkaan siivoamiseen. Tällainen hieman järkyttää. Ymmärrän kyllä asian paremmin, jos mies menee työpäivänsä jälkeen vaikkapa remontoimaan yhteistä kotia tai jotain vastaavaa. Mutta vieläkö on olemassa niitä klassisia sohvalle rojahtajia, jotka odottavat palvelua. Jos itse sortuisin samaan, olisi palkintona äärimmäisen väsynyt puoliso. Toivon, että mahdollisimman laaja osallistumiseni kaikkiin kodin töihin on myös parisuhteeseen sijoitettua aikaa. Tätä saa vapaasti kokeilla!

Toivon, että lapset näkevät ja kerran muistavat isän, joka ei odottanut palveltavana muiden tekevän paljon. Toivon tämän esimerkin kerran kantavan hedelmää. Vaikeampaa on koittaa muistaa antaa lasten tehdä ja opetella mukana. 

Tällä viikolla istuimme lasten kanssa portailla rivissä vuolemassa. Pienin sylissäni ja aika kosmeettisesti muka itse vuollen. Mutta kuitenkin. Eivät toisetkaan niin kovin suuria aikaan saaneet. Innostuivat nuo pienet timpurit siinä puhelemaan ammateista. Kuulemma tytöistäkin voi tulla merirosvoja tai poliiseja. Voi tulla mitä vain, lisäsi yksi. Toden totta. Ovat oivaltaneet jotain tärkeää. Jokaisesta voi tulla mitä vain. Toivon, että mihin vain päätyvätkään, joku sanoo heistä siellä: se on kyllä ihan oikealla alalla!

Eivät pienet timpurit saaneet ihan valmiiksi kun iso väsyi ensin.