Avainsana: piikillä

Julkaistu

157# VGI ja ID -pistokset

Hyvään taitopajaan kuuluu vähän jännitystä, hieman verta ja oikea määrä kiljumista. Kaikkea tätä saimme kokea tämän viikon avauksessa. Vuorossa oli VGI- ja I.D. pistokset.

Ihmiseen voidaan pistellä paljon ja erilaisiin paikkoihin. Riippuen annettavasta aineesta, aineen määrästä tai halutusta vasteen nopeudesta valitaan sopiva paikka. Näitä lyhenteitä on nyt kolmanteen vuoteen mennessä pyöritelty niin paljon, että jokainen alkaa ne muistaa. Samoin jonkinlainen ajatus on tarvittavista tekniikoista ja välineitä. Riippuen harjoittelupaikoista tai ihan yksittäisten ohjaajien taidoista jokainen on päässyt treenaamaan koulun ulkopuolella pistämistä erilaisia määriä. Vaikka yksi tekniikka ei suoraan hyödytä, on myös risteäviä hyötyjä olemassa. Pakkausten aukaiseminen, neulan ja ruiskun liitäminen, irrottaminen ja käsittely muutenkin ovat asioita, jotka nyt käydään aika nopeasti lävitse. Ne kuitenkin on käytävä joka pajassa, koska opettajat vastaavat siitä, ettei kukaan joudu pistetyksi likaisella neulalla. Tuskin kukaan mitään tulehduksia kaipaakaan. Tuttuun tapaan oikeaan työskentelyyn motivoitiin sillä, että jokainen opiskelija valmisteli itseensä pistettävät annokset. 

Arvaatko mihin paikkaan kumpainenkin pistettiin? Neulojen koko antaa vihjeen.

Olemme tähän mennessä harjoitelleet pistämisen suoneen sekä verinäytettä halutessa, että I.V yhteyttä kanyloiden avaten. Samoin on tutuksi tullut S.C pistos ihon alaiseen kudokseen eli rasvaan. Myös I.M pistos lihakseen on tullut tutuksi. Pajan yhteydessä kävi ilmi, että selviä eroja on muodostunut siinä, kuka on kanyloinut paljon ja kuka vain vähän kokeillut. Samoin suuria eroja oli I.M pistoksien määrissä ja verinäytteiden otoissa. Kaikki tuntuvat pistäneen melko tasaisesti jonkun vatsamakkaroihin. Sinne insuliini yleensä menee palveluasumisen yksiköissä ja myös osastoilla. 

Ehkä sinua on joskus pistetty pakaraan. Monet rokotukset perinteisesti on laitettu sinne. Nykyään pakarasta koitetaan päästä eroon pistopaikkana. Se yleensä jännittyy helposti pistämisen yhteydessä ja se aiheuttaa tiettyä epämukavuutta. Istumalihaksessa kulkee myös verisuonia ja hermoja. Pahimmillaan joku on saanut neulan iskiashermoon. Se on kyllä tuntunut. kehitys kehittyy ja pistopaikat muuttuvat. Istumalihasten sijaan nykyään suositaan reittä ja olkaa. Kotihoidon harjoittelussa pistin itsekin todella paljon olkavarteen. Uudempana pistopaikkana on hyvin yllättävä vatsanpuoleinen pakaralihas. Tiesitko sellaista olevan olemassa? Himotreenaajat kuulemma pystyvät tämän lihaksen aktivoimaan ja paikantamaan mutta meillä muilla se on hieman passiivisempi. Se ei jännity, sisällä suuria verisuonia tai hermoja. Pistäminen on miellyttävää, jos paikantaminen onnistuu. 

Olikin aika vetää housut nilkkoihin. Tai ei ehkä nilkkoihin mutta kenellekään ei jäänyt huomaamatta millaiset alushousut omalla parilla oli. En tiedä onko meidät luokan vähäiset miehet järjestetty samaan taitopajaryhmään juuri tämän pajan vuoksi. Pääsimme tutkimaan ja siirtelemään toistemme boksereita. Kukaan ei ollut onneksi ilman. Kuulemma tätä pistopaikkaa käytetään työelämässä melko harvoin. Opettajat arvelivat sen johtuvan suomalaisesta vastahakoisuudesta välttää toistemme koskettamista. Näin hoitoalallakin. Oikean pistopaikan löytäminen kyllä vaatikin verrattain ronskeja otteita. Paikkaa ei voinut vain mittailla ulkoisista merkeistä vaan luihin asti piti painella.

Oli jännittävää. Nimittäin se, ettei pistäminen tähän etupakaraan todellakaan sattunut. Ihon läpäisy tuntui ja sitten neulan tunne katosi. Näissä harjoitteissa pistämme aina pienehkön määrän keittosuolaliuosta. Se tuntui kylmältä ja hieman inhottavalta kudoksessa. Mutta kolmen ryhmässä toimiessamme ihmettelimme kukin vuorollaan homman helppoutta maalihenkilön näkökulmasta. Jokainen luuli edellisen jotenkin vähättelevät.

Kahvitauon jälkeen siirryimme kirkumisen ja I.D. pistoksen pariin. Kyseessä on siis pistotekniikka ihon sisään. Käytetään joissakin rokotuksissa ja esimerkiksi synnytyskipujen lievitykseen. Opettajat vertasivat tätä siihen, jos joku on pienempänä työntänyt nuppineulaa sormenpään ihon läpi niin, että neula on jäänyt ohuen ihokerroksen alle jumiin ollen molemmista päistä ilmassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna hieman ällöttävää sekin. Nyt tarkoituksena on saada ihoon pieni kupla ruiskutettavalla aineella.

Pari iloista vapaaehtoista pääsi opettajan neuvoessa esittelemään tekniikan koko ryhmälle. Ensin opettaja tietenkin näytti vähän suojaliinaan. Melko intensiivinen tapahtuma siitä tulikin, kun kymmenkunta ihmistä kerääntyi tiiviiksi piiriksi pistäjän ja pistettävän ympärille. Siinä mukava tehdä jotakin ensimmäistä kertaa. Tämä I.D. sitten sattuu. Ainakin mahdollisesti. Iho antaa kovan vastuksen ruiskun männälle ja sitä saa olla painamassa ihan tosissaan. Silloin toisaalta on vaarana ruiskuttaa haluttua enemmän tai nopeammin, jolloin iho alkaa kyllä äkkiä kiristää. Myöskin poikkeuksellisen loiva kulma aiheutti monille vaikeuksia ja silloinhan alkaa nopeasti sattua, jos neula eteneekin jo ihon alla. Tämä yhdistettynä tiiviin piirin luomaan jännitykseen ja saimmehan me sitä kirkumistakin. Siitä sitten jokainen omiin pistopaikkoihinsa ja toistamaan. Opettajat tietenkin kiersivät neuvomassa ja antamassa lupaa pistää. Ei kaikkein mukavin pistos.

Iho pidetään kireällä, hyvin loiva pistokulma, neulaa työnnetään nostellen, peukalolla tuki kuitenkaan syvemmälle painamatta ja pitäisi alkaa kuplaa muodostumaan.

Hauskaa ja vähän haikeaa. Tämä oli viimeinen taitopaja, jossa pääsemme pistämään toisiamme. Akuuttihoidon simulaatioissa ehkä tutustutaan vielä I.O:hon eli luuhun tehtävään injektioon. Sitä käytetään varakeinona, jos suoniyhteyttä ei saada muodostettua kiireellisessä tilanteessa. Mutta sitä poraamista emme kyllä koulussa onneksi koe. Viimeisten pistämisten myötä täytyy varmaan uskoa, että opinnot ovat edenneet. Tosin toinenkin merkki oli pajassa havaittavissa. Vähän jokaisen kädet ovat kutakuinkin lakanneet tärisemästä näitä hommia tehdessä. Hienoa!

Julkaistu

149# Totuus koronarokotteesta

Näistä millin ruiskuista on ollut tämän kevään aikana pulaa, kun ne varattiin ensisijaisesti koronarokotuksiin.

Joudun kirjoittamaan varovasti. Kärkkäimpien lähteiden ja kuulopuheiden mukaan olen juuri vastaanottanut mikrosirun käteeni. Nyt Koronan varjolla olen menettänyt yksityisyyteni ehkä myös oman tahtoni ja varmasti jossakin vaiheessa sitten myös vapauteni. Luultavasti siru tunnistaa nytkin jokaisen kirjoittamani sanan ja ilmoittaa oikealle viranomaiselle, jos erehdyn kirjoittamaan jotakin hyväksytyn totuuden vastaista. Tai sitten jostain kohtaa alkaa kasvamaan pian esiin kolmas käsi.

Ajatus kolmannesta kädestä oli toive, joka kotihoidon harjoittelun aikana heräsi yksikön sairaanhoitajien kesken. Pääsin talven harjoittelussa haistelemaan sitä jännittynyttä tunnelmaa, jossa rokotukset oli aloitettu ja niitä oltiin juuri laajentamassa kotihoidon asiakkaisiin. Silloin kartoitimme asiakkaiden halua ottaa rokote ja lopulta alettiin suunnittelemaan ajoreittejä ja rokotusaikatauluja. Muistaakseni yksikkö oli saamassa 50 annosta viikossa. Hitaasti asia lähti liikkeelle. Henkilökuntaa ei tuon aikaisen tiedon mukaan oltu rokottamassa. Osa oli asiasta hyvillään ja osa pahoillaan. Jotkut pelkäsivät ihan tosissaan rokotteen sivuvaikutuksia. Osa taasen toivoi sen kasvattavan sen kolmannen käden, joka hoitotyössä olisi niin usein tarpeen. 

Joskus aikaisemmin kirjoitin, etten osaa henkilökohtaisesti pelätä koronaa. Eikä ilmeisesti moni muukaan. Rokotepisteessä oli hiljaista ja aikoja on usean viikon ajan saanut niin hyvin, että kutsuttavia ikäluokkia on voitu koko ajan lisätä. Edelleen paikalla oli paljon iäkkäämpiä työikäisiä, joten ensimmäisen mahdollisen tilaisuuden tullen eivät rokotusajat ole täyttyneet.

Miksi menin ottamaan rokotuksen? Haluan osallistua siihen toiveikkaaseen prosessiin, että maailma voisi olla pian taas vähän normaalimpi. Viime vuoden keväällä, kun maailma meni kovin kiinni, itkin sisäisesti lasten tuskaa näkemättömistä ihmisistä ja tekemättömistä asioista. Tänä vuonnakin on jouduttu seuraamaan tarkasti tiedotuksia henkilörajoituksista ja suljetuista paikoista. Käsiä on hinkattu kyllästymiseen asti ja monta kertaa on täytynyt palata kotipihasta sisään hakemaan sitä turkasen maskia. Sivusta olen kuunnellut, miten hoitoalalla on oltu tiukilla sekä itse taudin, että sen varjolla tehtyjen poikkeusjärjestelyjen kanssa. Moni pelkää tosissaan, että koronan jälkeen hoitoalalta leikataan ja myös lähdetään tosissaan. Taloudelliset, sosiaaliset ja psykologiset haitat ovat olleet suuria. Niille, joille henkilökohtaisen terveyden, tilanteen tai muun syyn takia aika on tuonut myös todellisia pelkoja, aika on ollut kovin raskas. Jos voin olla edistämässä asioiden muuttumista paremmaksi ihan vain kättä ojentamalla, teen sen mielelläni.

Mieleisyyttä lisää asian helppous. Sähköinen ajanvaraus toimi hyvin ja valittavaksi tuli useilta päiviltä kymmeniä ja kymmeniä aikoja vaikka en rynnännyt asialle heti uusien aikojen päivityttyä kalenteriin. Jaossa oli viiden minuutin aikoja keskustassa olevaan väliaikaiseen toimipaikkaan. Saavuttaessa sinne tehokkuus paljastui jo aulassa. Odottamassa tuoleilla ei ollut ketään. Muutama jonossa edellä ollut ihminen huudettiin sisään heti ilmoittautumisen jälkeen. Samoin huudettiin itseni. Lastulevystä oli rakennettu reilu puolenkymmentä koppia, joista jokaisessa työskenteli rokotuspari. Jo talvella lukemani ohjeen mukaisesti toinen kirjasi ja toinen tuikkasi. Nopeasti kerrottiin ohjeita, kyseltiin mahdollisista yliherkkyyksistä ja vähän yritettiin kysellä kuulumisiakin. Ihan ei tainnut olla mielenkiintoa kuunnella kuulumisia. Ei ollut kyllä tarvetta kertoakaan. Piikin otin vastaan influenssarokotteista kertyneellä rutiinilla. Niitä kun on hoitoalalle siirtymisen myötä joutunut ottamaan jo useamman. Voihan olla, että koronapiikistä tulee hoitoalalla myös säännöllisesti otettava. 

Tuikkauksen jälkeen poistuin ohjeen mukaisesti takaovesta ja siirryin seuranta-aulaan. Koska suurin osa rokotteiden vakavista haittavaikutuksista tulee lähes välittömästi piikin jälkeen, oli erittäin ankara suositus jäädä odottelemaan viideksitoista minuutiksi valvottuun tilaan. Siellä aulassa odottelijoita olikin enemmän. Tuloaulan tyhjyys ei ollut pelkästään laiskaa rokotusten ottamisintoa. Tasaisin välein aulaan tuli väkeä ja samoin väkeä poistui. Kukaan ei näyttänyt kuukahtelevan. Se tietenkin on harvinaista. Itsekin olen ollut sairaanhoitajan kanssa muutaman kerran juttelemassa vielä niitä näitä, kun olemme koittaneet viipyä tuon vaaditun vartin verran seuraamassa rokotetun vointia. Säädetyn ajan perästä hyppäsin pyörälle ja polkaisin kotiin. Päivän urheilut suoritin varalta jo aamulla. Eihän koskaan tiedä, josko käsi ihan oikeasti kipeytyy.

Mutta entä rokotteen muut haitat? Tämän vuoden ajan eri paikoista on rummutettu kilpaa sekä koronan, että koronarokotteen haittoja. Molemmat ovat todellisia. Väittäisin kuitenkin, että väestötasolla sairauden haitat ovat suuremmat kuin rokotteen. Huomattavastikin. Hoitoalalla joudutaan tunnustamaan, että ihmiset ovat yksilöitä ja huolimatta hyvin laajoista yleisistä lainalaisuuksista, jotkut voivat reagoida täysin eri tavalla johonkin lääkeaineeseen. Joskus syy voidaan jälkeen päin todentaa ja joskus ei. Lääkkeet ja niin myös rokotteet tehdään massatuotteina. Siinä on niiden vahvuus ja kenties sitten tietystä näkökulmasta heikkous. Jos jokaiselle ihmiselle järjestettäisiin oma tuotantoprosessi, jossa hänen yksilölliset muuttujansa otettaisiin huomioon, olisivat rokotteiden ja kaikkien lääkkeiden haittavaikutukset luultavasti pienemmät. Kaikkia haittoja tietenkään sekään ei voisi poistaa. Jotkut lääkkeet aiheuttavat aina haittoja. Siksi niitä tulee ottaa vain tarpeeseen ja lääkärin ohjeen mukaan. Kuitenkin jokainen voi koittaa päätellä miten kallista ja logistisesti vaikeaa tuollainen jokaiselle räätälöity prosessi olisi. 

Siksi kaikilla rokotteilla on aina mahdollisia haittavaikutuksia. Joillekin ihmisille. Osalle ne voivat olla hyvinkin vakavia ja osa selviää lyhytaikaisilla lihas- tai nivelkivuilla. Osa ei huomaa saaneensa piikkiä ja joku voi saada henkeä uhkaavan reaktion tai pitkäkestoisen vaivan. Kenties hyvä yleissääntö voisi olla, että jos joku rokote on joskus aiheuttanut vakavia vaivoja, keskustele seuraavan ottamisesta lääkärin kanssa. Mainitse pienistäkin haitoista rokotetta ottaessasi. Väestötasolla rokotukset ovat kuitenkin turvallisia.

Mutta entä kun nyt kyseessä on kokeellinen rokote? On totta, että nyt koronaa vastaan pistettävät rokotteet on tuotu käyttöön nopeutetulla aikataululla. Osasta on löydetty haittoja. Joskin aika pienellä ilmaantuvuudella. Suomessa tiedot rokotehaitoista ovat julkista tietoa. Luultavasti monilla on ollut halu nostaa ongelmia tikun nokkaan. Vaikka kaikki haitat eivät välttämättä raportoidu eteenpäin, vakavien ja yleisten haittojen uskoisi tulevan esiin. Käytettävissä oleva aika ei tietenkään ole antanut mahdollisuutta pitkäaikaiseen seurantaan. Olisiko pitänyt odottaa kymmenen vai viisikymmentä vuotta? Ainakin näidenkin rokotteiden vaikutuksia ja haittoja jatkuvasti seurataan ja tutkitaan. Arjessamme altistumme jatkuvasti kemikaaleille, joiden yhteis- ja pitkäaikaishaittoja kukaan ei tutki. Se on pelottavaa. Rokotukset eivät ole enää samanlaista arpapeliä kuin silloin, kun Suomessa tehtiin ensimmäiset laajat rokotukset isorokkoa vastaan 1800-luvun alussa. 

Mutta jos rokote on tarpeeton? Koronan vaikutuksista, vaaroista ja sitä myötä rajoitustoimien laajuudesta voidaan olla monta mieltä. Enkä aio luetella mitä mieltä olen mistäkin. Kuitenkin varmaa on, että rokotekattavuus on yksi mittari, jonka mukaan päättäjät arvioivat mahdollisuuksia rajoitustoimien purkamiselle. Siinä mielessä rokote on hyvin tarpeellinen. Kuten sanottu, sen ottaminen on osallistumista tästä piinasta pääsemiseen. 

Itseäni välillä harmittaa länsimaissa esiintyvä kriittisyys rokotteita vastaan. Se tuntuu typerältä ensimmäisen maailman ihmisten luomalta problematisoinnilta. Samaan aikaan laajat ihmisjoukot elävät tilanteessa, jossa länsimaista hävitetyt sairaudet aiheuttavat kärsimystä ja kuolemaa koska ei ole riittävästi resursseja niiden rokotusten antamiseen, jotka meillä jaetaan ilman, että kukaan ymmärtää olla kiitollinen niistä. Afrikassa ei ole varaa olla rokotekriittinen, kun ei ole varaa niihin.

Tässä asiassa huomaan olevani kansalainen menneestä maailmasta. Kun postmoderni ihminen kysyy hyötyä ja haittaa itselleen, näen itse asian yhteisön ja yhteisen osallistumisen näkökulmasta. Olen valmis kantamaan henkilökohtaisen riskin mahdollisista rokotushaitoista, jos niin voin osallistua yhteisen elämän palauttamiseen kohti normaalia. 

Tai ehkä se on vain siru, joka nytkin kirjoittaa.

Mikä siis on totuus koronarokotteesta? Se, että jokaisella on siitä mielipide. Todennäköisesti se on muodostunut hyvin nopeasti ja vaistonvaraisesti. Hyvin harva on myöskään valmis muuttamaan mielipidettään keskustelun ja faktojen myötä. Päinvastoin me olemme aina taipuvaisia etsimään vain oman mielipiteemme vahvistamiseen sopivia tietoja. Niin mielipiteet yleensä toimivat. Minullakin. 

—

PS. Pari päivää lakuperäisen tekstin jälkeen lisään, että selvisin piikityksestä tavanomaisilla i.m. injektion seurauksilla. Olkavarsi oli parina seuraavana päivänä kipeä.

Julkaistu

129# Opiskelijana kotihoidossa

Millainen lista sulla on?” Jo tutuksi tulleella tavalla taas yksi aamu alkaa pienellä kaupankäynnillä sairaanhoitajien kesken. Täällä kotihoito on jaettu kaupungin eri osien mukaan alueisiin. Jokainen alue on oma yksikkönsä toimintoineen, esimiehineen ja budjetteineen. Alueen sisällä taasen on tiimejä. Toimistolla niitä merkkaavat työhuoneet käytävän varrella. Jokaiseen tiimiin kuuluu lauma lähihoitajia ja ihanteellisessa tilanteessa myös sairaanhoitaja. Tiimien myötä jokaisella sairaanhoitajalla on omat tutut asiakkaansa. Tiimin asiakkaiden hoidon tarve vaihtelee. Osan luona lähihoitajat käyvät neljä kertaa päivässä, osan luona ainoastaan sairaanhoitaja kuukauden välein. Oman tiimin asiakaslistansa sairaanhoitaja voi suunnitella työtään ja nähdä, kuinka monta käyntiä kullekin päivälle on tulossa. 

Kuitenkin aamuisin käydään kauppaa. Listan mukaisten vakiokäyntien lisäksi viikkoon tulee ylimääräisiä käyntejä asiakkaiden muuttuvien tilanteiden myötä. Välillä kotihoidon optimointi (äkillistä palvelutarvetta koordinoiva keskus) välittää käyntipyyntöjä. Siksi jokainen aamu on puhelintaan avaavalle sairaanhoitajalle pieni mysteeri. Hyvässä yhteishengessä aamukahvin ääressä pyritään jakamaan päivän töitä tasamääräisiksi. Jaettavana on paitsi käyntien määrä mutta tietenkin myös niiden laatu. Etäisyydet, hoidon laatu tai välillä myös asiakkaan persoona ovat tämän kaupankäynnin valuuttaa. Yhteishengestä kertoi se, että aamu alkaa toisten listoista kysellen eikä omasta valitellen. 

Yksi kotihoidon hauskuuksista on tarve kuljettaa varusteet mukana. Aamulla opiskelija tarkistaa ja täydentää.

Muutenkin toimiston tavat ja työn kulku on ehtinyt hahmottua. Yllättävän monipuolista. Kahden viikon jälkeen näin voi sanoa. Kaksi viikkoa on myös hyvä kohta arvioida tilannetta sillä tuttuja asiakkaita alkaa ilmestyä oville. Käyntejä asiakkaiden luona on jokaisen tarpeen mukaan. Tiheimmillään olemme käyneet nyt haavanhoidossa jopa kolme kertaa viikossa. Samoin tiettyjen lääkehoitojen aloitus voi tarkoittaa useampaa käyntiä viikossa. Kuitenkin perusväli sairaanhoitajan käynnille on kaksi viikkoa. Huomattavalla osaa asiakkaista käydään tällä tahdilla. Toinen iso ryhmä ovat neljän viikon välein tavattavat. Riippuu hieman rytmistä, keiden tällaisten luona ehdin käydä kaksi kertaa. 

Mitä kotihoidossa sitten tehdään? Haavoja, neuloja ja neuvontaa voisi olla hyvä vastaus. Etukäteen asiaa ajatellessani olin unohtanut kokonaan haavojen todellisuuden. Siksi olin hyvin tyytyväinen, kun pääsin heti ensimmäisenä päivänä sellaista haistamaan. Kyllä – yksi haavan analysoinnin keino on haju. Kovin monia haavoja en ole päässyt näkemään mutta niitä vähiä on tutkittukin huolella. Olen päässyt niitä puhdistamaan, katteita irrottelemaan ja bakteerinäytettäkin ottamaan. Vaikka edellisessä harjoittelussa pääsin näkemään jonkin verran haavoja, on nyt ollut mielenkiintoista seurata samojen haavojen parantumista tai pahentumista. Tilanteet ovat olleet sen verran monipuolisia, että olen päässyt miettimään monia erilaisia haavanhoitotuotteita ja niiden käyttötarkoitusta. Päivän päätteeksi näitä kirjatessa ovat nimet olleet usein hukassa mutta ohjaaja on onneksi tiennyt mistä milloinkin on kyse ja mikä on minkäkin tuotteen nimi. Ällöttävä voisi olla välillä ihan hyvä termi haavojen suhteen mutta tuskin kuitenkaan oikea.

Tällä kuulema selviää josko haavassa asuu ylimääräisiä.

Viimeksi pääsin pistämään perushoidon harjoittelussa. Siellä henkilökunnan tehtäviin kuuluvat näytteenotot. Osastolla sitä tekevät laboratorion omat henkilöt. Siitä oli siis aikaa, kun olin viimeksi lähestynyt ketään neulan kanssa. Nyt sitä on riittänyt. Melkein joka aamu menemme jonkun kotiin ottamaan verikokeita. Kyynärtaipeita on siis tähtäilty. Alun pienen hapuilun jälkeen tähänkin taas oppi, Taitaa oikeastaan olla niin, että olen pistänyt kahdessa kotihoidon viikossa enemmän kuin palvelutalon viidessä. Erityisen mukavaa on ollut huomata, että pienen tottumuksen myötä työhön on tullut aikaa ja harkintaa. Jos suoni ei jostain syystä löydy ensimmäiseen pistoon, ei ensimmäinen ajatus ole enää vetää neulaa pois. Nyt voi vähän miettiä, katsella, tunnustella ja vähän liikuttaa neulan kärkeä. Perushoidon jakson 50% onnistumisista on kiivetty jo yli 90 prosentin. Tammikuussa monista asiakkaista otetaan ns. vuosikokeita. Se tarkoittaa aika monta putkea verta. Tämä putken vaihtamisen harjoitteleminen on ollut hyvä. Siinä pitää koittaa keksiä jo vähän puhumista ennen kuin kahdeksaskin putki on täynnä. 

Ottamisen lisäksi olen nauloilla myös antanut. Onnekkaasti useammalle asiakkaalle on aloitettu tämän jakson aikana Coheminin (b-vitamiini) pistäminen. Aluksi se tarkoittaa useampaa annosta viikossa, kunnes hoitotaso saavutetaan. Tämä pisto tehdään lihakseen I.M., yleensä olkaan. Ruiskua, neulaa ja lasiampullia on saanut käsitellä niin, että välillä unohtaa jo keskittyä. Vähän jo huvittaa muistella, miten jännittävää oli vain vähän aikaa sitten pistää luokkakaveria. Tuon harjoituskerran hengessä olen tehnyt muutamia pistoja myös ihonalaiskudokseen S.C.

Tätä olin mukana lähinnä kantamassa. Veritiputuksen alussa kun piti olla mukana kaksi sairaanhoitajaa. Me sitten hiivimme pois ja jätimme tämän varsinaiselle suorittajalle.

Kotihoidossa tehdään tietenkin myös ihan perusseurantaa. Verenpainetta, verensokeria ja veren hyytymistekijöitä on mitattu myös usein. Tämä tapahtuu kaikessa hoitotyössä aina vaaditulla tiheydellä. Sairaanhoitajan käyntien ohella tätä tekevät tietenkin myös lähihoitajat. Sairaanhoitaja tekee ne silloin kuin hänen käyntinsä korvaa samaan aikaan muuten olleen lähihoitajan käynnin. Tätä samaa osastoa ovat olleet satunnaiset katetroinnit, kynsien leikkaukset, ihon rasvaamiset ja koronanäytteen ottaminen. Välillä saatetaan tehdä ikään kuin akuutimpi käynti hengitystä ja hapetustilannetta tutkimaan. Myös tarpeesta kaivetaan esiin lääkehuoneen CRP-analysaattori ja kannetaan se toisessa kainalossa asiakkaan kotiin.

Näinkin arvokasta tavaraa laboratorion huoneista meille luovutetaan.

Kaiken muun ohella sairaanhoitaja neuvoo. Hän yrittää pysyä selvillä asiakkaan tilanteen kokonaisuudesta, koittaa ymmärtää eri sairauksien kerryttämiä vaikutuksia ja ohjaa asiakasta selviämään näiden kanssa mahdollisimman hyvin. Sairaanhoitaja arvioi lääkkeiden tehoa ja tarvetta ja välittää tietoja lääkärille. Sairaanhoitaja on tiiminsä myös linkki jolle asiakkaat, omaiset ja muut hoitajat soittavat milloin minkäkin kysymysmerkin kanssa. Usein sairaanhoitajan kautta lähtee etenemän tarve lisätä kotiin tarvittavia palveluita. Valitettavasti sairaanhoitaja ei ehdi istua joka käynnillä alas, eikä viettää aamu- tai iltapäivää asiakkaan murheita kuunnellen. Tämän tapaiseen pyritään ensikäynnillä. 

Paljon. Ei ehkä aina kaikkein näyttävintä tai suurimpia intohimoja herättäviä suoritteita. Mutta läheistä. Parhaimmillaan asiakkaalla on sama sairaanhoitaja vuosikausia. Vaivojen ja lääkkeiden lisäksi tutuksi tulee elämän eri vaiheet ja vähintään puheiden kautta monet läheiset. Kotihoidon sairaanhoitajalle ovea ei avaa vain yksi potilas suuressa virrassa eikä tähän viitata käytännön vaatimuksista potilaspaikan numerolla. Kotihoidossa hoitaja on kutsuttuna elämän kokoisesta ovesta sisään. Hän saa kulkea hitaasti mukana ilot ja surut jakaen. Hän on monen asiakkaan kalenterissa suuri merkkihenkilö eikä usein voi välttää jakamasta hieman omastaankin. On helppo nähdä kotihoidossa rakentuvan siteitä, jotka eivät katkea heti senkään jälkeen, kun ovi ei enää aukea, ajoreitti vaihtuu ja yksi nimi listoilla vaihtuu toiseen. Näyttää nuorempikin hoitaja usein muistavan millä kadulla ja missä talossa joskus oli asiakkaita. Muistaa varmasti nimetkin.

Julkaistu

123# Miten sairaalaelvytys toimii?

Viidennellä luokalla uskoni systeemiin oli ensimmäistä kertaa koituksella. Opettaja tiesi, että olin palokuntanuorissa ja siksi pääsi mukaan demonstroimaan paineluelvytystä. Nukkea meillä ei tarkoitusta varten ollut. Kuitenkin puhuimme paineluiden ja puhallusten määrästä ja opettajan ohjeiden mukaan katsottiin paineluelvytystä varten käsien paikkaa. Siinä kohtaa hämmennyin suuresti. Opettaja käski asetella kädet selvästi vasemmalle, siihen vähän kuin sydämen puolelle. Prosessoin ihmeissäni tätä mahdollisuutta, jossa opettaja voi erehtyä niin kovasti, etten osannut edes korjata ja kertoa oikean paikan olevan paremminkin rintalastan keskellä. Ilmeisen hyvin tämä jäi mieleen, koska muistan vieläkin missä kohdassa luokkaa tämä kaikki tapahtui.

Tämän elävämmäksi ei harjoituspotilas tule. Verisuonia ei oltu täytetty ja elintoiminnot tulevat valvomon kautta monitoriin. Kuitenkin silmät liikkuvat, rinta nousee hengittäessä ja suonet löytyvät (tietyistä paikoista).

Elvytys on tullut harjoitusmielessä itselleni hyvin tutuksi. Kahdeksan vuotta palokunnassa ehti pitää sisällänsä useammat painelut ja puhallukset. Yläasteella kuuluin kolmikkoon, joka sijoittui toiseksi valtakunnallisessa Nou Hätä -kilpailussa. Työelämässä pidin ensiapukorttia voimassa ja viime vuonna ehdimme suorittaa EA1-kurssin koulun opintosuunnitelmankin puitteissa. Anne nukke on tullut tutuksi. 

Palokunnassa en ehtinyt suorittaa syventyneempiä kursseja ja huolimatta hieman ammatillisemmasta näkökulmasta myös koulun kurssi oli niin sanottua maallikkoensiapua. Siis sellaista, mitä jokainen voi ja mielestäni jokaisen tulisi opetella. Juuri ennen uutta etäopetusjaksoa ehdimme kuitenkin sukeltaa elvytyksen maailmaan ammattilaisten näkökulmasta. Nuken ääressä oli heti kuin en olisi koskaan painelua harjoitellutkaan.

Olet ehkä nähnyt sen vieraillessasi jossakin sairaalan osastolla. Jossakin se voi olla katseilta piilossa mutta yleensä se on hyvin saatavilla ja siksi hyvin näkyvillä. Elvytyskärry nimittäin. Aloitimme taitopajan tutustumalla tähän harjoittelupaikassakin havaittuun välineeseen. Tunsin vanhan palokuntalaisen sykähtelevän sisälläni opettajan kertoessa, miten jokainen kärry on samanlainen ja sen sisällä tarvikkeet ovat samassa järjestyksessä. Kiireessä tämä on välttämättömyys, tiedettiin jo palokunnassa. Samalla logiikalla kaikki saman alueen ambulanssit on aina varustettu keskenään samanlaisiksi.

Vanhan palosotilaan sormia syyhytti päästä tätä aukomaan.

Sairaalaympäristössä elvytystaidot kuuluvat jokaisen ammattilaisen osaamisvaatimuksiin. Henkilökuntaa koulutetaan säännöllisesti koska tarvetta on säännöllisesti. Vähänkään suuremmissa yksiköissä on omia elvytyshoitajia, joita kutsutan paikalle tietyllä numerolla. Heidän saapumisensa kuitenkin aina kestää. He eivät myöskään nappaa koko tilannetta osaston työntekijöitä vaan asettuvat ohjaamaan kokonaistilannetta. Hyvä johto ja elvytystä suorittavien toiminnan tarkkaileminen, kun on hyvän elvytystilanteessa äärimmäisen tärkeää. Esimerkiksi adrenaliinin pöhinöittämä hoitaja ei voimantunnossaan huomaa, että tosiasiassa väsymys alkaa särkeä painelutekniikkaa. Silloin vähän etäämpää tarkkaileva, ja kokenut, ääni antaa ohjeita tekniikan korjaamisesta tai ohjeistaa vaihdon jos henkilöitä riittää. 

Sairaalaelvytyksen perusteet eroavat maallikkoelvytyksestä lähinnä käytettävien välineiden osalta. Edelleen elvytyksen perusta on elimistön hapetuksen ylläpitäminen siihen asti, että sydämen toimintaa voidaan yrittää korjata. Painelun osalta ei hoitajan oman vartalon korvaavia lisävälineitä ole. Taitopajassa jouduimme opettelemaan ihan perinteistä paineluelvytystä. Ja todella opettelemaan. Sairaalaympäristössä kun elvytystilanne verrattain usein vuoteessa. Niinpä meidänkin potilaamme oli. Yllättävästi se vaatikin totuttelua. Itse pääsin tosin vielä melko helpolla. Lyhyempivartiset opiskelijat joutuivat kiipeämään vuoteelle. Näin on toimittava myös oikeassa elämässä, jos lattialta käsin ei pääse tarpeeksi hyvin potilaan päälle. Kiireisimmissä tapauksissa yksi hoitaja pysyy vuoteen päällä myös potilaan siirron aikana.

Puhalluselvytys on hyvin vaikeaa. Monissa maissa sitä ei opeteta perusensiavussa ollenkaan. On katsottu, että hapetetun veren liikuttaminen paineluelvytyksellä on se, mihin elvytystilanteessa usein joudutaan tyytymään. Tilanne ei tietenkään ole ideaali, joten sairaalaelvytyksessä emme edes yrittäneet puhallusta. Kaivoimme kärrystä heti välineet käyttöön. Jokainen sai vuorollaan yrittää hapettaa potilastamme erilaisilla välineillä. Opettaja tarkkaili tuloksia monitorista. Perusväline on hengityspalje. Se voidaan asentaa maskilla potilaan kasvoille. Jos virkoamista ei pian tule, siirrytään välineisiin, joilla palkeen ilma ohjataan paljon pidemmälle hengitysteihin. Tarvittaessa lääkäri intuboi mutta sairaanhoitajakin saa työntää potilaan suusta melko pitkiä esineitä sisäänpäin. 

Hengityksen apuvälineitä.

Tämän perustyön jälkeen sairaalaympäristössä voidaan hypätä suoraan sille tasolle, johon maallikkoelvytyksessä odotetaan apua. Yhä useammassa yleisessä paikassa on saatavilla sydäniskuri ja nykyään sen käyttämisen opettelu kuuluu EA1-kursseille. Samanlainen laite tulee paikalle elvytyskärryssäkin. Sen kanssa yhdessä tulevat rytmiä korjaavat lääkkeet. Sähkö meillä ei toki ollut oikeaa ja lääkkeetkin lienivät vettä vain. Kuitenkin kaikkien näiden vaiheiden tutkimisen ja testaamisen jälkeen taisi yhden jos toisenkin kämmeniä kalvata kylmä hiki kun siirryimme pajan simulaatiovaiheeseen.

Simulaatioissa opettaja istuu valvomossa ja saa nuken elämään, ja halutessaan myös kuolemaan, eri napin painallusten mukaan. Jakauduimme kahteen eri ryhmään ja ryhmä kerrallaan pääsimme valmistautumistilaan jakamaan hieman rooleja. Tulevasta tilanteesta emme tienneet muuta, kuin että elvytystilanne siitä kehittyisi. Itselläni kävi niin hyvin, että epäparillisessa ryhmässä yhden opiskelijan täytyi osallistua molempiin kahdesta simulaatiosta. Tietenkään en jättänyt tilaisuutta käyttämättä. 

Opiskelijoiden näkökulmasta seurasi tiettyä kaoottisuutta, hätäilyä, toisaalta seisoskelua, perusasioiden unohtelua ja erilaisia vahinkoja. Välillä lääkehoitaja löysi potilaan suonen ilman kiristyssiteen laittoa ja välillä lääkkeitä laitettiin sujuvasti ilman että tuota kiristyssidettä oli missään vaiheessa aukaistu. En kerro kumpi lääkehoitaja näistä olin mutta sen voin kertoa ettei edes nuken kanylointi opiskelijakaverin painellessa vuoteen laidan päälle polvistuneena. Itselläni ensimmäinen kanyyli päätti pudota kokonaan pois potilaan kädestä siinä rytinässä. Sen verran päätin hakea realismia, että tein kaiken uudestaan puhtain välinein. Mielessä kyllä kävi vain muoviosan sujauttaminen neulan reiästä sisään. Nukella sekin olisi onnistunut. 

Ihan oikeilla neuloilla simuloitiin. Kun viisi hyörii yhden potilaan ympärillä, turvallisuutta on täytynyt jo opetella aikaisemmin.

Kaikkein kovimmille molemmissa simulaatioissa joutui johtajan asemaan valittu. Itse kieltäydyin moisesta ottamalla ensin vastuulleni myös vähemmän halutun lääkehoitajan tehtävän. Lääkehoitaja vastaa myös sydäniskurista. Seuraavassa tilanteessa päädyin ottamaan rennosti hengitysteiden äärellä. Enempää simulaatioiden sisältöön menemättä kerrotaan kuitenkin, että siinä tilanne muodostui varsin pitkäksi ja päädyin painelijoiden vaihtomieheksi. Pääsin siis kokeilemaan kaikkea muuta, paitsi tilanteen johtamista. Hyvä päivä.

Todennäköisesti teimme kaikki jonkinlaisia virheitä. Opettaja kuitenkin suitsutti molempia ryhmiämme. Nukkekin virkosi. Huolimatta yksittäisistä horjahteluista, pääsimme ryhminä toteuttamaan hyvin tärkeimpiä päälinjoja. Sen keskellä saimme harvinaisella tavalla yhdistää monia opittuja asioita kokonaisuudeksi. Lääkehoitajana sain jopa lääkelaskea, kun vedin ruiskuun juuri oikean suureisin annoksen. Ajattelin, että myöhemmin millilitramäärään saatetaan palata. Kahden erilaisen simulaation jälkeen tunsin suurta intoa. On hienoa käydä tilanteita jälkikäteen mielessään läpi ja ottaa niistä oppia. Kiireessä kun virheitä tapahtuu ja oppimisen mahdollisuuksia tulee.  Samalla harmittelin, ettei tätä lajia päästä toistamiseen harjoittelemaan. Ehkä akuuttihoidon jaksolla?

Hieman erilainen tilanne kuin meillä. Kuitenkin paljon samaa ja välineitä näkyy hyvin.

Julkaistu

55# Neula katkesi!

Ihmiseen voi työntää senttikaupalla terästä. Ja tämän voi tehdä ilman, että siitä seuraa mitään pahaa. Se tuntuu hyvin hullulta. Tosin tuota terästä ei voi työntää ihan miten vain ja minne vain. Väärään paikkaan työnnettynä seurauksena olisi reissu lääkäriin. Voisi tulla aiheelliseksi jopa hätänumeroon soittaminen. Varmasti löytyisi paikka, jossa tuo muutama sentti terästä uhkaisi nopeasti henkeä. Mutta niin vain tuota terästä on työnnelty. Saimme ansiokkaasti päätökseen injektioiden taitopajan. Injektio on siis lääkeaineiden antaminen pistoksilla. Arkielämästä jokaiselle lienee tuttua rokotusten saaminen. Se annetaan injektiolla. 

Tässä näkee vähän neulan vaatimuksista. Mitä syvemmälle halutaan, sitä pitempi neulankin pitää olla. Tarvittaessa käydään eläinlääkärin salkulla. (Kuva: Hoitotyön taidot ja toiminnot)

On ollut hauska huomata, miten unien sisältö on siirtynyt töistä koulun puolelle. Kovin usein en töistä ole unia nähnyt. Mutta välillä mieli toki reagoi myös yöaikaan. Tällaiset unet tietenkin ovat luonteeltaan täydellisiä katastrofeja. Työunet ovat aina sunnuntaiaamuun sijoittuvia. Niissä olen myöhässä, jotain tavaraa on hukassa, jumalanpalvelusvaatteet eivät mene päälle, kanttori sekoilee ja vähintään rovasti ja yleensä jopa piispa istuu paikalla tyytymättömänä. Onneksi useimmiten pääsen unissa seikkailemaan positiivisissa merkeissä. 

Injektiot pääsivät uniin asti. Aiheen teoriaosuus käsiteltiin heti tammikuun alussa ja siitä lähtien pääsivät kierrokset pinnan alla kerääntymään. Unessa päärin sitten etukäteen harjoittelemaan pistosten antamista. Ei ihan onnistunut. Opettaja oli muistuttanut neulan katkeamisen riskeistä. Ja tietenkin unessa käy aina pahimmalla tavalla. Tietenkin se katkesi parin reiteen. Uni-minä ei tietenkään ollut muistanut jättää kolmasosaa neulasta näkyviin. Näin pitäisi tehdä juuri neulan katkeamisen vuoksi. Näkyville jääneestä neulan kannasta on helppo vetää neula pois. Katkeaminen kun tapahtuu ruiskun kannan tuntumaan kohdistuvista voimista, ei useinkaan kudoksen sisästä. Mutta uni-minä oli työntänyt injektion ruiskua myöten uni-parin reiteen. Uni-opettajan kanssa yritimme sitten kaivaa neulaa pihdeillä ja veitsillä ulos. Taisi mennä koko ajan vain syvemmälle. Mutta niin menivät pihtimme ja veitsemmekin. Kamalaa oli tuo kaivaminen. Uni-pari taisi olla samaa mieltä. Ei mieltä ylentävä uni. Pari päivää tämän jälkeen tuli sitten apajan aika. Reittä päin. Nähtäväksi jäin, toteutuisivatko unen kauhut.

Injektiopajassa aiheena olivat pistokset lihakseen i.m. ja ihonalaiseen rasvakudokseen s.c. Tämä paja oli etukäteen ajatuksissani paljon hurjempi kuin laskimoverinäytteen harjoitus. Tämä järjestys tuli nimenomaan kudokseen uppoavasta senttimärästä. Laskimoverinäytteen kanssa puuhastelu oli hienovaraista tarkkuutta vaativaa. Hyvin pienistä liikkeistä riippui onnistuminen ja pieleen meneminen siinä. Infektioiden kanssa vaadittiin sekä tarkkuutta, että vähän rajumpia liikkeitä. Tikanheitto-ote taisi jossakin vaiheessa kuulua ohjeena. Sehän on sama kuin kynäote. Mutta mielikuvana tikanheitto on aika jännittävä. Kohti napakymppejä oli tavoitteena.

Ehjät alkkarit tai löysät shortsit olivat hyvä alavartalon vaatetus. Kuva: Hoitotyön taidot ja toiminnot

Ihmiseen ei voi työntää senttikaupalla terästä. Ei vapaasti minne vain ja miten tahansa. Siksi pajaan valmistautuminen alkoi pistopaikkojen etsimisen opettelemisella. Pistoalueina meillä oli vatsa ja reisi. Toisesta oletimme löytyvän paremmin rasvakudosta ja toisesta kenties lihasta. Näissä molemmissa pistoalueet ovat verrattain suuria. Kyse ei ollut milli- eikä ihan senttipelistäkään. Kuitenkin pistoalueen etsiminen on tärkeää. Yhtenä tavoitteena on mahdollisimman pieni kivun tuottaminen. Samalla tietenkin vältellään hermoja ja verisuonia. Hermoihin osuminen tietenkin on kivuliasta. Tämän vuoksi esimerkiksi pakaraan pistämisestä on nykyään luovuttu. Siellä kun hermoja risteilee enemmän. Verisuonia vältellään, koska lääkeaineita ei haluta vereen vaan valittuun kudokseen. Näitä etsiessä, päästiin lähelle paria. Joku vitsailikin, että vaatetuksena tulee olla löysä paita ja ehjät alkkarit. 

Jälleen muodostettiin jono käsienpesupaikalle ja aloitettiin valmistautuminen. Koko ryhmästä valmisteli opettajan ohjaaman itselleen injektiot. Koulun kaapeissa ei ollut neuloja valittavaksi asti, joten jokainen tuomittiin vartaloltaan samanlaiseksi. Oikeassa elämässä neulaa valitaan vaivihkaa pistettävän mukaan. 

Jokainen valmisteli itse itseensä tulevat pistokset. Näin jokainen saattoi luottaa kaiken olevan kunnossa. Tai ainakin oli sitten itse vastuussa tästä. Samalla opetellaan aseptisesti eli puhtaasti toimimista. Alkoholi haisi, hanskoja laitettiin ja lattialle pudonneiden välineiden kanssa aloitettiin uudelleen roskiksen kautta. Ruiskuihin ladattiin keittosuolaliuosta. Lihakseen pistettäväksi 1 ml ja rasvakudokseen 0,3 ml. 

Opettaja oli valmistellut luokkaan kaksi suorituspaikkaa. Sermien takana jokainen pari sai toimia niin, ettei alkkareiden ehjyyttä päässyt ylimääriset toteamaan. Osa vaihtoi tässä vaiheessa shortsit päälle, osalla oli ne valmiina hoitotyön housujen alla. Molemmilla suorituspaikoilla parit valmistelivat ja etsivät pistopaikkoja. Opettaja sitten valvoi ja opasti itse pistämisen. Rauhallisen opettajan yksityiskohtaiset neuvot auttoivat jännittävää juuri sopivasti. 

Tällaisten kuvien avulla lähdettiin pistokohtia hahmottelemaan. Tulevina vuosina tullaan etsimään paljon pienempiäkin maaleja. Kuva: Hoitotyön taidot ja toiminnot

Ei katkennut – ei realimaailmassa. Ei neula eikä hermo. Omasta vatsastani kyllä katkesi verisuoni ja pistokohta vuoti vähän aikaa. Ärtyi ja punoittikin aikansa. Tämä ei johtunut mitenkään parin toiminnasta. Ihon alla piilossa vain oli suoni oikeassa kohtaa. Varmaan juuri tuosta syystä myös tämä vatsapistos sattui itseäni enemmän. Omasta mielestäni pistäjänä oleminen oli jälleen se jännittävämpi osa. Taas olin kotona apulaisten kanssa harjoitellut eri vaiheita. Mutta itse pistämistä oli vaikea kuivaharjoitella. Nopeus ja voima olivat jääneet arvoituksiksi. Kyllä teräs näyttää ihmisen uppoavan vähän syvemmällekin. Eri otteita ottaessa kädet meinasivat hetken villiintyä tärisemään. Mutta eipä sen vuoksi viitsinyt jäädä odottelemaan. Tekemällä sekin loppui. Ensimmäisenä parina pääsimme ensimmäisenä valmiiden joukkoon ja kohti kotia. Taas oli yksi tarina kotona kerrottavaksi. Lapsilta tulee kunnioitusta näiden laastareita pois vedellessä. Tuo laastareiden poisto onkin ollut neulapajojen kivuliain osio. Se on aina siinä karvan vieressä.

Julkaistu

51# Töks, töks, töks – löytyykö verta?

Adrenaliinivarastot on päivältä käytetty ja suunnaton väsymys hiipii päälle. Kyynärtaipeisiin sattuu. Kipu johtuu enemmän laastareiden poistamisesta kuin pistämisistä. Karvatupet siellä huutavat. Mutta on siellä kaverina myös yhdeksän reikää. Muutama pistokohta on tummempi mutta mustelmaa ei kummassakaan kädessä näy. Vielä.

Aamulla oli aika jättää sormus pois sormesta, syödä astetta tukevampi aamupala, napata ensimmäistä kertaa hoitovaatteet päälle ja lähteä rohkeasti reikiintymään. Tunnin aiheena: laskimoverinäyte. 

Hyvää huomenta! Tänään seisovasta pöydästä löytyi tällainen kattaus.

Jossain vaiheessa pääsykoeprosessia kirjoitin, että olen tottunut toistamaan ikiaikaisia rituaaleja pikkutarkasti ja niitä koskaan muuttamatta. Tällä yliampuvalla lauseella yritin varmaan vakuuttaa oppivani kyllä sairaanhoitajan työssä vaadittavat kättentaidot. On totta, että kristillisessä jumalanpalveluselämässä ja sakramenttien toimittamisessa toiminta on muuttumatonta. Niissä ei sooloilla, ei keksitä itse, eikä edes liikuta vapaasti. Kuitenkaan kyse ei ole senteistä, saatikka milleistä. Yleensä on varsin riittävää, että lausuu oikeat sanat. kaikkein tiukemmin pastorin työssä puheen ja vartalotyön yhteen sujuvuutta testataan hautaamisessa. Ehkä olet nähnyt, miten kirkollisessa siunaustilaisuudessa arkun päätyyn piirretään hiekkaristi. Sen tekeminen ei ole ihan yksinkertaista. Ei varsinkaan, kun samaan aikaan pitää muistaa lausua toimituksen muuttumattomat sanat: maasta olet sinä tullut… Samoin pitää muistaa vainajan koko nimi. Ei kovin vaikeaa. Teoriassa. Mutta juuri tällä hetkellä saattoväen huomio on nauliintunut tiiveimmin arkun suuntaan. Samalla joutuu varomaan, ettei koko pieni lapiollinen hiekkaa pamahda epämääräiseksi kasaksi arkulle. Tämä tapa hiekan kanssa ei ole sisällöltään erityisen tärkeä. Mutta se on suomalaisessa hautaustavassa hyvin tunnistettava toiminto ja sitä odotetaan. Tietenkin joka lapio on erilainen. Joskus hiekkakin. Kyseessä ei ole marketin hyllytavara vaan usein joku kätevä on nämä välineet itse tehnyt. Pätevänä hautaajana olen ottanutkin tavaksi hiippailla vähän etukäteen paikalle ja muun ohella tarkastella hieman tuota lapiota ja sen niin sanottua syöttötapaa. Lapion pesässä saattaa olla erilaiset laidat tai leikkaukset. Joskus on ollut jopa kaatonokan tapainen hiekan ohjaaja. Jos ei ehdi näitä vieraassa paikassa tarkastaa, niin varminta on ottaa tylsästi pieni määrä hiekkaa kerrallaan ja lisätä sitä välillä. Fraasi fraasilta ja viiva viivalta symboli piirtyy silloinkin. Joskus on tullut kyllä sellaisiakin kasoja, että olen tuntenut syvää kiitollisuutta jonkun omaisista peittäessä yrityksen kukkalaitteella. Tuskin niitä kukaan silloinkaan on huomannut, ajatellut tai suuremmin haittaa kokenut. 

Mutta entä kun pitää pistää kaveria? Osa luokkaamme oli päässyt totuttelemaan jo injektioneulojen kanssa. Itse pääsin tuikkaamaan melko kylmiltä kohti laskimoa. Onneksi teoriaopetus ja taitopaja oli tällä kertaa rytmitetty taitavasti. Olemme tammikuun aikana ihmetelleet eri taitoihin liittyvän teoriaopetuksen rytmitystä. Osassa käytännön harjoitukset saattavat seurata pahimmiltaan vasta kuukauden päästä teoriasta. Pitää kertailla kovasti. Ruokapöydässä olemme haaveilleet rytmistä, jossa teoriatunti ja taitopajaryhmät seuraisivat toisiaan joka viikko. Alkuviikko voisi olla muuta opetusta, keskiviikkona teoria ja käytännön harjoitusten jälkeen voisi koittaa viikonloppu. Tämä taitaa vain kaatua luokan kaaottiseen varaustilanteeseen. Nytkin on välillä jouduttu odottamaan edellisten siivotessa luokkaa. Kaikki muutkin vuosikurssit haluaisivat tuon edellä esitetyn rytmin. 

Laskimoverinäytteen teoria annettiin kuitenkin samalla viikolla kuin itse harjoitus. Vieraaksi saimme rautaisen ammattilaisen keskussairaalan näytteenotosta. Teoriapäivänä saimme opastusta kyllä kaikesta muustakin näytteenotosta. Kuitenkin juuri tämä edessä oleva laskimoon iskeminen taisi täyttää kaikkien mielet. ”Tuskin kukaan kuolee näissä harjoituksissa,” Hän lohdutti meitä etukäteen. Tuo tuskin sana jäi sen verran kaivelemaan, että päätin ottaa asian vakavasti. Vanhaan tapaani, kaivoin netistä esiin opetusvideon ja aloitin mielikuvaharjoitusten teon. Pistettävänä oleminen ei tuntunut mitenkään pahalta ajatukselta. Verta olen ehtinyt luovuttaa lähemmäs kymmenen litraa ja muutenkin ole ollut pistettävänä. Toki ajatus parin tärisevistä käsistä, reippaasta harhaan osumisesta tai jostakin muusta yllättävästä ei synnyttänyt samanlaista luottamusta kuin veripalvelun henkilöiden käsiin jättäytyminen. Mutta jostakin jokainen aloittaa oppimisen! 

Huomaatko pinkin kahvan? Neulan poistamisen jälkeen se painetaan peukalolla neulan suojaksi. Turvaneula. Ei voi pistää sen jälkeen itseään tai epähuomiossa käyttää toisella potilaalla.

Itse jännitin pistäjänä olemista. Juuri tähän tähtäsin kaikki mielikuvaharjoitukset. Otin avuksi myös kodin muut asukkaat ja kynä ynnä teroitin saivat toimia näytteenottovälineinä. Sain toimia samalla hoitotyön opettajana nuorimmaisen halutessa tehdä samat temput itselleni. taitava pistäjä hänestäkin tulee.

Aamun ensimmäisellä tunnilla kerättiin sitten kaikki tarvittava pöydille. Neuloja, putkia ja muita välineitä kertyi melkoinen määrä. Joka pöytään jaetuissa särmäisjäteastioissa pilkottivat muiden ryhmien veriset ruiskut ja letkut. Pirtu haisi pyyhityillä pöytätasoilla. Tunnelma oli katossa heti aamusta. 

Näytettyään nopeasti yhden suorituksen malliksi, opettaja antoi meille luvan aloittaa. Tosin ensimmäiseen pistoon täytyi pyytää vielä lupa ja pyytää valvovat silmät seuraamaan tapahtumaa. Sovimme parissamme itselleni ensimmäiseksi pistäjän vuoron. Olin niin latautunut toimimaan laskimon kanssa, että sovimme jättävämme sormenpäästä otettavan sokeritestin sen jälkeen tehtäväksi. Tarvittavien tunnustelujen ja muiden protokollaan kuuluvien toimien jälkeen pyysin opettajaa todistajaksi. Ei saa pistää liian hiljaa muttei myöskään liian kovaa. Muista kulma, tuo omaa kättä, hengitä. Monia ohjeita kulki pääni sisällä. ”Nyt pistää,” taisin muistaa sanoa ääneen.

Verta! Tässä neulan kammioon on tullut hyvänä merkkinä verta. Siitä se ei näissä neuloissa etene, ennen kuin näytteenottoputki yhdistetään. Kaikkein hulluimmat kokeilivat päivän aikana niin sanottua avotekniikkaa. Siinä käytetään avointa neulaa, jossa veren virtausta ei kontrolloi mikään. Kuulema pitää olla nopea putkia vaihtaessa. Nuoli on piirretty osoittamaan suonen kulkusuuntaa.

Verta! Aika syvään hengitimme molemmin puolin neulaa. Miten niin pieni määrä nestettä voikaan tuntua niin palkitsevalta? Jännityksessä testiputki jäi vähän vajaaksi. Mutta sen asian olisi korjannut pieni lisäaika. Suurta helpotusta tuntien siirryin sokeriarvojen mittaamiseen. Pieni napsaus sormen päästä ja kone kertoo arvot. No sehän menikin ihan pieleen. Koska laite. Tai koska en muistanut miten mokomaa laitetta käytetään. Pari yritti kärsivällisesti opastaa. Tässä huomasi, mihin koko päivän keskittyminen oli suuntautunut. Oli aika vaihtaa pistäjää. Tottuneena jätti hänkin sokerit väliin.

Kolmen tunnin ajan ahersimme luokassa. Verta otettiin erilaisilla neuloilla ja eri paikoista. Samoista käsistä ja suonistakin otettiin harjoituksen merkeissä oikein urakalla. Aina verta ei heti löytynyt ja välillä sitä pulppusi myös käsille tai jopa suojaliinoille asti. Opimme varomaan neulan liiallista liikuttelua, ei toivottua ulosvetämistä ja tarvikkeiden asettelua oikeasti kädenulottuville. Ihmeteltiin suonten kulkusuuntia ja syvyyksiä. Joskus yhden käden ääressä oli puolenkymmentä toljottajaa. Välillä haettiin lisää neuloja ja puhdistusliinoja. Pirtu haisi. Hulluimmat vierailivat toistensa kämmenselissä neulalla kutittelemassa. Meidän parimme tyytyi pysymään kyynärtaipeen alueella. Neulat pitivät välillä hurjaa ääntä. Silloin jos ne erehtyi vetämään osittain ulos suonesta. Silloin veri ja ilma kuplivat kilpaa neulan kammiossa. Naurettiin. Välillä pidettiin kahvitaukoa ja alettiin uudestaan. Opettaja kiersi neuvomassa, kehumassa ja välillä asetti itsensä tökittäväksi. Tiesi luottosuonia hyviksi harjoituskohteiksi. Välillä saatettiin olla vähän kalpeita mutta ketään ei kertaakaan huipannut. Hyvä meininki.

Mömmö ja osa päivän saaliista. Mömmöä siis käytetään sokeriarvojen mittauksessa. Mömmö on täytetty kuumalla vedellä ja sitä käyttäen saadaan veri kiertämään kylmemmissäkin näytteenottosormissa.

Tuntien loppuessa voimat olivat poissa. Jännitys ja keskittyminen olivat vieneet paljon siitä mitä oli veren lisäksi otettavissa. Olisi tätä toisenkin päivän voinut tehdä. Kokeilla vielä vähän erilaisia tekniikoita tai edes eri ihmisten käsiä. Kovin vähän näitä taitoja ehditään opetella. Saisiko kahvipalkka tekniikan opiskelijoita jonoon? 

Suunnilleen näin sen olisi pitänyt mennä. Sain kokeilla molemmilla videon neuloilla.
Julkaistu

27# Kärsitkö piikkikammosta?

”Siihen mennään mahalleen, vedetään housut alas ja sitten se tunkee sen sun perseeseen!” Jotenkin näin ala-asteen neljännelle luokalla kerrottiin edessä olevasta rokotuksesta. Kymmenvuotiaina olimme päässeet siihen pisteeseen, että oli tullut ajankohtaiseksi Tetanus-rokotteen eli jäykkäkouristuksen saaminen. Vaikka rokotuksia ei laiteta per rectum, voi Tetanuksen saanut muistaa sen hieman rajuna rokotuksen muotona. Tetanus annetaan i.m. eli lihaskudokseen. En tiedä, ovatko käytännöt muuttuneet mutta tähän asti se on tarkoittanut pakaraan. Jännittävän rokotteen saamisen jälkeen, on ollut helppo suurennelle tapahtumaa ja parin päivän ajan kahden nelosluokan oppilaat olivat aiheesta vähintäänkin täpinöissään. Terveydenhoitajilta palaavien mukana huhut aina kasvoivat kasvamistaan. Näytettiin vähintäänkin hyvänkokoisen hauen mittaista neulaa käsivarsia levittämällä. Samoin neulan paksuutta kuvattiin milloin lyijykynällä, milloin milläkin sormella. Tämän keskellä ei ollut helppoa olla sukunimensä perusteella vihoviimeinen kaikista. Kauhukuvat ja tarinat ehtivät kasvaa monumentaalisiin mittoihin. Raskain askelin raahauduin vuorollani pois englannin tunnilta. Ei ollut kyynel kaukana.

Näin ammattilaiset sanovat:

”Piikkikammo aiheuttaa fysiologisia oireita kymmenelle prosentille suomalaisista. Useimmat pelkäävät piikistä johtuvaa kipua, mutta toisia kuvottaa ajatus, että neulalla joko viedään jotain kehosta pois tai kehoon laitetaan vierasta ainetta. Oireet vaihtelevat sydämen tykytyksestä oksentamiseen ja pyörtymiseen. Piikkikammon taustalla on usein kokemus huonosti menneestä näytteenotosta.” (Terveystalo)

Piikkikammolle ei voi itse mitään. Siitä ei siis tarvitse kokea syyllisyyttä. Parasta on, sanoa piikille jouduttaessa, jos kärsii piikkikammosta. Todennäköisesti hoitaja voi silloin keskittyä erityisellä tavalla, ottaa vähän hitaammin ja selittää rauhallisesti mitä tapahtuu. Onnistuneet tapahtumat voivat vähentää ja kenties jopa poistaa piikkikammon.

Isänä sanoisin, että vanhempien rooli lasten piikkeihin suhtautumisessa on suuri. Samoin on tietenkin hammaslääkäreiden, hissien, hämähäkkien ja kaikkien asioiden suhteen. Piikkien suhteen asia on tietenkin sillä tavalla tärkeä, että ilman piikkejä ei monia terveysasioita voi kerta kaikkiaan hoitaa. 

Yksi lapsemme joutui tällaiseen jännittävään paikkaan, kun häneltä otettiin mittava verinäyte kyynärtaipeesta. Vanhempina emme kauhistelleet tätä etukäteen. Mutta emme myöskään kieltäneet lasta olemasta pelokkaan huolestunut, silloin kun sitä oli. Annoimme tietoa, lupasimme turvaa ja jo vakiintuneen tavan mukaan suunnittelimme kotimatkalle munkin ostoa. Paikan päällä hoitajat ymmärsivät hyvin pienen potilaan erityistarpeen. Vauhti oli aavistuksen hitaampi kuin omilla, aikuisten, käynneilläni. Hoitaja selitti lapselle mitä tehdään, näytti millä tehdään ja miksi ei tarvitse pelätä. Ohimennen sovimme aikuisten kesken, miten toimitaan. Usean lapsen ja lukuisten neuvolakertojen isänä lupasin meidän pärjäävän ilman kolmatta hoitajaa. Yksi ylimääräinen paikalle kuitenkin hienosti hiipi ja kertoi mitä tekee tässä operaatiossa. Työnjakona oli, että minä pidin kiinni vartalosta, niin ettei lapsi missään tapauksessa päässyt liikkeelle. Tällä kertaa potilas oli urhea. Joskus tämä kiinnipitäminen vaatii kovaakin  kanttia, koska lapsi kerta kaikkiaan voi haluta pois. Vanhemmalta kysytään aikuisuutta, kun lapsi joskus kiljuu, itkee ja yrittää kaikkensa. Toinen hoitaja piti samalla määrätietoisella hellyydellä kiinni näytteenottokädestä ja toinen hoiti pistämisen ja näytteiden ottamisen. Hän johti alusta loppuun asti tapahtumia ja selitti tilannetta myös näyteputkien täyttyessä. Potilas oli hienosti kuunnellut ja tiesi itsekin, mikä oli viimeinen putki. Mukavaa ei ollut mutta kammoa tuskin jäi.

Ei ole jäänyt itsellenikään. Aiempien opintojeni alussa hakeuduin tutustumaan verenluovutukseen. Vaikka taukojakin on tullut, on kyynärvarteen napsunut reikiä aina joskus. Ei tunnu pahalta saada piikistä tai nähdä veren lähtevän letkua pitkin pussiin. Tavallista kovempaan piikkiralliin pääsin viime vuonna, kun lähdin harjoittelemaan hetkeksi professorin elämää päiväntasaajalle. Hankalaa näissä kesälomakaudella otetuissa piikeissä oli lähinnä lomalla olevien lasten mukaan ottaminen ja kipeytyvät käsivarret.

Sairaanhoitajien koulutetaan alusta alkaen turvalliseen piikkien käsittelyyn. Tämä turvallisuus alkaa hygieniasta ja potilaan tietojen varmistamisesta. Ohjeiden seuraaminen auttaa niin, ettei kukaan saa väärää piikkiä itseensä. Jo ensimmäisen vuoden hoitajaopiskelijat alkavat harjoittelemaan piikittämistä. Myös opiskelijatoverit pääsevät harjoitusten kohteeksi. Voit uskoa, että tämä käytäntö motivoi opettelemaan rauhallista ja tarkkaa toimintaa.

Piikkien käsittelyyn on olemassa ohjeet ja niitä myös harjoitellaan. Osassa piikeissä on ns. turvaominaisuus. Käytön jälkeen neulan päähän asettuu muovinen suojakappale. Tällöin riski likaisesta neulasta saadusta pistosta häviää tyystin. Käytetyille neuloille on aina asetettu poistoastia ojennetun käsivarren mitan päähän. Piikkien kanssa ei kuljeskella. Riski piikkien kanssa tapahtuvaan vahinkoon on pieni. Paljon toki jää hoitajan ohjeiden mukaisen toiminnan vastuulle. Myös piikin toisella puolella voi vaikuttaa asiaan. Jos olet piikitettävänä, sano rohkeasti, jos hirvittää tai on aiempia ikäviä kokemuksia. On molempien etu, ettet makaa yllättäen lattialla tai tempoile piikitettävää paikkaa. Hyvin se menee!

Hirvittääkö tämä kuva? Käytettyjen neulojen astia terveydenhoitajan luona. Reikä on niin pieni, ettei käden pitäisi mahtua sisälle. Erityisen pienillä käsillä varustettu hoitaja voi toki joutua vaaraan.