Avainsana: perushoito

Julkaistu

165# Täytyykö sairaanhoitajan olla hyvässä kunnossa?

Eilen maanantaina heräilin kipeänä. Edellisenä päivänä olin päässyt tauon jälkeen tekemään työpäivää tuuraajana. Moni paikka oli vähän kipeä ja vuoteeseen teki mieli jäädä asumaan. Jos ei olisi ollut ketään laitettavana kouluun, olisin kääntänyt kylkeä ja jäänyt keräämään voimia. Onneksi oli alkamassa vapaapäivä eikä kovin paljoa ollut tarkoitus saadakaan aikaiseksi. Koko päivä menikin enemmän tai vähemmän johonkin tarttumista yrittäessä. 

Edellisenä päivänä olin tullut kotiin puoli kahdeksan aikaan illalla. Jo matkalla tiesin edessä olevan gramman verran Paracetamolia ja pimeään huoneeseen vetäytyminen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun olisin jollakin tavalla auttanut illan hommia vauhtiin. Takana oli vähän yli 200 kilometriä, viitisen tuntia seisovilla jaloilla olemista, kymmenkunta eri mittaista keskustelua, yksi väliin jäänyt päivällinen, melkoinen aika raskaissa työvaatteissa, parikymmentä polvistumista ja kuppi kahvia aivan liian myöhään illan hämärtyessä. Olin vanhoissa töissä ja pitkästä aikaa tein maakuntapäivää, johon kuuluu tätä ajoa ja kaksi jumalanpalvelusta päivän aikana. Omassa roolissani se on melkoista keskittymistä. Varsinkin kun näin harrastuspohjalta ei joka ajatusta enää ehdi hahmottaa paperille. Pallea oli aamulla herätessä hellänä kaikesta laulamisesta ja selkä muistutti uuden auton tai paremman penkin haaveilun tarpeellisuudesta. Siinä toipuessani mietin, etten koskaan ole tähän mennessä ole ollut hoitotyön jäljiltä yhtä väsyksissä. Se oli hämmentävää.

Kuitenkin väitän hoitotyön olevan rankempaa. Sairaanhoitajallekin. Hoitotyössä viikon aikana kertyvä fyysinen rasitus on ilman muuta keskimäärin kovempaa kuin pastorin keskimääräisen siistissä sisätyössä. Hoitajillakin työn fyysisyys tietenkin vaihtelee. Poliklinikoilla tehdään siistiä päivätyötä ja potilaat hoitavat useimmiten itsensä liikuttamisen. Osastoilla ja vaikkapa palvelutaloissa työtä tehdään vuoroissa, joka itsessään on fyysisesti kuormittavaa. Monessa paikkaa tulee esiin myös hoitotyön roolijako. Vaikkapa perushoidon harjoittelussa palvelutalossa tein lähinnä vain aamuvuoroa arkena. Se oli yksikössä tavallinen sairaanhoitajan työvuoro. Verrattain leppoinen kolmivuoroon verrattuna. Kuitenkin suurimman osan ajasta sairaanhoitaja kuului niin sanotusti vahvuuteen ja suoritti muiden hoitajien kanssa samoja tehtäviä. Eli sai päivän aikana osansa perushoidon fyysisyydestä. Kotihoidossa tilanne taas oli hyvin toisenlainen. Siellä sairaanhoitajat keskittyivät lääkehoitoon ja haavanhoitoihin. Koko jaksolla en kertaakaan auttanut ketään vuoteesta tai tehnyt pesuja sänkyyn. Sairaanhoitajan työ oli fyysisesti aivan toista kuin lähihoitajien, jotka ravasivat päivän aikana kiireellä juuri tätä perushoitoa tekemään. 

Monissa yksiköissä sairaanhoitajat ja lähihoitajat tekevät fyysisiä töitä ainakin osittain yhdessä. Usein on niin, että osastolla, käytävällä tai modulissa on sekä lähihoitaja että sairaanhoitaja. Silloin lähihoitaja hoitaa suurimman osan perushoidosta mutta sairaanhoitaja kuitenkin osallistuu siihen tarpeen mukaan. Usein potilasta joudutaan hoitamaan kahden autettavana. Toki sairaanhoitaja voi olla työvuorossa sellaisessakin tehtävässä, jossa näihin toimiin ei juuri ehditä kuten kiertämässä tai lääkevuorossa. Kuitenkin tehtävät kiertävät ja joskus sairaanhoitaja saattaa olla laitettuna lähihoitajan vuoroon.

Jollekin kuvasin joskus, että sairaanhoitajan työ on salakavalasti rankkaa. Yksittäinen suoritus harvoin lähentelee kestokyvyn rajoja (vaikka niitäkin poikkeuksia välillä on tullut). Mutta päivän aikana rasitus voi olla kovaa. Nostoja, siirtoja tai kääntämisiä päivään mahtuu kaikissa niissä yksiköissä, joissa potilas viettää aikaa vähän enemmän. Jalkojen päällä pitää olla paljon ja askelia kertyy yksikön sisällä ja erityisesti jos arkeen kuuluu potilaiden siirtämistä tai kuvauksissa käyttämistä niin askeleitakin tulee. Joissakin yksiköissä käytetään enemmän ja raskaampia suojavarusteita. Tartuntavaarapotilaiden kanssa suojavaatteita on paljon ja leikkaussalissa leikkausvaatteiden lisäksi pahimmillaan mukana on lyijyliivi ja kaulus. Ensihoidossa sää ei aina suosi. Missään ergonomia ei aina toteudu, vaikka siihen kovasti pyritään.

Tuolla ylhäällä se kohtuullinen peruskunto häämöttää. Kai.

Olen koittanut vastata tähän fyysisemmän työn haasteeseen. Annettu haaste on tullut ihan hyvään kohtaan koska näillä kilometreillä on kaksi vaihtoehtoa: luovuttaa tai alkaa panostamaan. Olen yrittänyt valita sen vaihtoehdon, jossa vanhat vaatteet alkavat hitaasti kiristämään mutta eivät vatsasta. Se on ärsyttävää. Mielikuvituksessa kaikki asiat käyvät aina niin nopeasti. Mutta urheilullisemman elämäntavan esiin nostaminen vie aikaa ja vaatii melkein päivittäistä vaivannäköä. Ihan päivittäin en toki yritä urheilla. Mutta paljon täytyy osata itsensä kanssa olla, että lähtee liikkeelle myös silloin kun ei huvita tai keksii tavan jolla se alkaa huvittaa. Vaihtelu virkistää selvästi. Mutta liikunnan lisäksi on täytynyt alkaa tutkia ylipäätään aktiivisempaa elämäntapaa arkiliikkumisen, kehonhuollon, levon ja ravinnon suhteen. Joka päivä täytyy yrittää tehdä valintoja. ja vielä niinkin, ettei elämä maistu liian rankalta.

Toki joskus aiempina vuosina olen urheillut ja välillä kuntoillut kovastikin. Sitten jossakin vaiheessa kuntosalikortti on jäänyt laatikkoon pölyttymään ja lenkkarit unohtuneet. Useamman kesän olen ilolla nauttinut valon vaikutuksesta ja siitä, miten aamutunneilla tai illan valossa jaksaa ulkona tehdä ja hikoilla. Talvet ovat olleet vaikeita. Tämän talven pelastaja on ollut esikoisen uimaryhmä, jonka aikana olen koittanut kauhoa lukemat reiluun kilometriin. Ja on ollut mukava huomata nälän kasvavan tässäkin syödessä. Kun elimistö pääsee vauhtiin, alkaa se vaatia endorfiinejansa yhä uudestaan. Yleensä ulkoliikuntakausi on kestänyt niin kauan kuin tangoista ja renkaista pystyy pitämään kiinni ilman hanskoja tai loppunut viimeistään pakkasta hohtavien otteiden äärellä. Tänä talvena olen koittanut ajatella senkin olevan lopulta vain pukeutumiskysymys. Eikä yhtään haittaa se, että lapset tekevät välillä kotona urheiluläksyinä lihaskuntoa. Siinä pääsee vielä toistaiseksi isä pätemään. Mutta paljon on tehtävääkin. Kesällä laskeskelin, millaista vauhtia pitäisi läheisellä kuntoradalla juosta, että pääsisi nuoruuden cooper-tuloksiin. Jaksoin juosta sitä vauhtia 400 metriä. Ei taida 3000 mennä ihan heti rikki.

Viltti ja kunnon talvikinttaat tekevät tästä paljon mukavampaa.

Niin. Täytyykö olla kunnossa, jos on hoitotyössä? Olisi tylsää todeta vain, että kyllä se ainakin auttaa. Ehkä päätän ajatukseen, joka syntyi erään harjoittelun aikana, kun luin edellisen vuoron kirjauksia hiljaisen raportin aikana. Siellä kerrottiin erästä potilasta asetellun vuoteeseen kymmenen henkilön voimin. Kuntosaliharjoittelu ja päihteet voivat olla henkilökunnan kannalta hankala yhdistelmä. Sellaisessa tilanteessa ja erityisesti vähäväkisemmässä toivoo, että itse ja myös työkaveri on jonkinlaisessa kunnossa. Ainakin sitten lihavassa kunnossa koska rauhattoman potilaan kanssa ylipaino on kuitenkin ylivoimaa. Näillä ajatuksilla pian joulupöytään.

Tällaisia on onneksi alkanut ilmestyä useampaankin paikkaan. Ei haittaa koronasulut tai käyntimaksut.
Näitä ei ole vuosien aikana juuri tullut lisää. Paitsi kiloja noin 15. Joskus sitä oli kevyt. Kovin kevyt.
Julkaistu

153# Vauvojen hyllyllä

Syksyn ensimmäisessä taitopajassa nousivat mieleeni kauheat muistot. Toinen oli yliopistovuosilta. Olin mukana opiskelijajärjestössä ja jossakin vaiheessa pääsimme käymään palkatun työntekijän kotona jossakin palaverissa. Kodissa yhtenä oli alle puolivuotias vauva. Jotenkin vauva lähti kiertämään pientä porukkaamme ja jossakin vaiheessa pieni päätyi myös minulle. Varmaan vanhempia mahtoi naurattaa. Sen verran jäykkä olo oli siinä pudottamista pelätessä. Onneksi joku opiskelijaneito kohta otti vauvan itselleen ihmeteltäväksi. 

Vuosia sen jälkeen olin edellisten töiden merkeissä ensimmäistä kertaa kastekodissa. Siinä valmistavan keskustelun aikana kohdehenkilö heräili kätköistään ja ylpeät vanhemmat halusivat tietenkin päästää pastorin tutustumaan uusimpaan seurakuntalaiseen. Taas oli suhteellisen jäykkää. Sanoja oli vaikea muodostaa viikon ikäinen pienokainen jalkojen päällä köllötellessä. Onneksi ei lähtenyt siitä suuremmin kuperkeikoin karkuun. Olisin saanut jonkinlaisen halvauksen.

Taitopajassa nämä muistot nousivat mieleen ja meinasivat jo nyt hymyilyttää. Lapsi- ja perhetyön kurssilla pääsimme harjoittelemaan vauvan perushoitoa. Ne perheelliset, jotka katsoivat asian hallitsevansa, saivat opettajan kanssa puhuttua itsensä vapaaksi näistä tunneista. Itse en pitänyt aikaani niin kalliina. Yleensä tuttujenkin asioiden äärellä tulee oivalluksia tai jotakin erilaista hoitotyön näkökulmaa.

Olisiko joku vauvaa vailla?

Kesän aikana taitopajaluokka oli uudistettu ja vauvat löytyivät kauniisti parilta hyllyltä meitä odottamassa. Ettei homma olisi mennyt aivan pelleilyksi, opasti opettaja meitä ensin perusteista ja motivoi kohtelemaan ukkeja kuin oikeita vauvoja. Onneksi vauvatehdas oli tehnyt asian suhteellisen helpoksi. Ensimmäiset nukkeja hakevat opiskelijat kauhistelivat ääneen vauvojemme painoa. Myös iho, hiukset ja silmät erosivat perus baby bornista. Kuitenkin hieman kankealta kuulosti ryhmän ääntely yrittäessämme muistaa opettajan neuvon vauvalle juttelusta. 

Kovin usein sairaanhoitaja ei joudu vauvojen kanssa tekemisiin. Kuitenkin vauvoja voi olla potilaana lastenosastolla, mukana koko perheen ollessa hoitotyön kohteena tai jos sairaanhoitaja tekee sijaisuutta synnärillä. Tietenkin akuuttipuolella vauvoja voi löytyä mitä yllättävimmistä tilanteista. Kuitenkin koko taitopajasta jäi hieman sellainen olo, että heräteltiin itse kunkin halua jatkaa kätilö- tai terveydenhoitajaopintoihin. 

Harjoitteina olivat erilaiset nostot, pito ja kantoasennot. Hieman kanssaoppijoista paistoi se, että kaikki meni kovin nopeasti ja hankalasti. Lihasmuistia ei välttämättä ehtinyt syntyä. Itsekin olin aivan pihalla yrittäessäni seurata opettajan käsistä, sanallisista ohjeista ja näytölle heijastetuista kuvista, mitä missäkin siirrossa olisi pitänyt omilla raajoilla tehdä. Tästä tuskastuneena annoin mennä vain ja ryhdyin siirtelemään vauvaani, kuten milloinkin itsestäni sopivalta tuntui. Painavan pään vartena olevaa niskaa muistin kyllä tukea, eikä opettaja ainakaan katsonut tarpeelliseksi puuttua pystypainiini missään vaiheessa. Ei, vaikka oli aika aktiivisesti antamassa neuvoa itse kullekin. Yhtään kops-ääntä ei missään vaiheessa kuulunut lattian ja vaivojen kohdatessa, joten ilmeisesti olimme kaikki ihan päteviä oman pienokaisemme kanssa. Vähän jäi kuitenkin sellainen olo, että jos joku ei aihetta ole opetellut, jää se opeteltavaksi johonkin toiseen hetkeen. Ehkä jokaisen mieleen jäi opettajan eniten toistamat lauseet: nosta ja laske aina kyljen kautta (silloin vauvan pää ei roiku perässä ja niskan alue säästyy jännitystiloilta) ja mene aina itse lähelle (koska suorin käsin kaukana omasta vartalosta oleva lapsi on kovin epävakaalla alustalla ja kokee lisäksi itsensä yksinäiseksi).

Pienen käsittelyn jälkeen jatkoimme haastavammista toimista. Vaatteiden riisunta, vaipan kanssa operointi ja kylvetys näkymättömällä vedellä tuli kokeiltua. Sen jälkeen jatkettiin hyvinkin tyypillisillä neuvolaharjoitteilla. Pääsimme ensin arvuuttelemaan oman vauvamme painoa ja sitten toteamaan sen puntarilla. Vauvat olivat kaikki eri painoisia hieman yli kahdesta kilosta lähes neljään. Punnitseminen nuken kanssa oli melko helppoa verrattuna oikeaan vauvaan. Punnittava kun oli verrattain rauhallinen. Kuulemma vaaka reagoi melko helposti asiakkaan liikkeeseen ja todellisessa tilanteessa painon saaminen gramman tarkkuudella voi olla aika vaikeaa. Mutta jos punnitseminen oli nyt helpompaa, oli mittaaminen sitäkin vaikeampaa. Toki nytkin mitattava oli paljon paljon rauhallisempi kuin oikeat vastineensa. Kuitenkin oikeaoppinen mittaaminen ei millään onnistunut. Polvi kun olisi pitänyt saada suoraksi. Ei suoristunut. Ei sitten millään. Lopuksi testattiin ympyrämitalla pään ympärys ja siirryttiin kirjaamiseen.

Neuvolassa asioineet tietävät, miten tärkeitä käyrät ovat. Kasvukäyrien avulla seurataan lapsen kasvua ja käyrältä näkyy selvästi poikkeamat. Tavoitteena on mahdollisimman tasaisesti etenevä kasvu. Poikkeamiin käyrällä puututaan yleensä aika nopeasti. Sitä meidän ei tarvitse nykyisen koulutuksen perusteella tehdä mutta ilmeisesti siitä pitää jopa tietää. 

Meidän vauvamme olivat siinä mielessä huonoja, etteivät he missään tilanteessa reagoineet lelujen heilutteluun.

Syksyn ensimmäinen taitopaja oli rauhallinen. Mitään tarkkoja kättentaitoja ei tarvittu, eikä pitänyt ottaa vastaan pistoja tai niitä toimittaakaan. Kuitenkin vauvoja hyllylle palauttaessa saattoi aavistaa taas jotain siitä, ettei tässä opittava ihan heti lopu. Nähtäväksi vielä jää, aiheuttavatko nämä taitopajat opettajien aina silloin tällöin muistuttelemaa ilmiötä. Lasten hoitotyön jälkeen kun yleensä joku kuulemma jää äitiyslomalle. Saa nähdä. no, en minä ainakaan.

Julkaistu

145# Kirurgisen osaston vuorokausi

Kirurgian päivät ovat jääneet ohitse ja kevät rullaa kohti loppuaan hurjaa vauhtia. Kuitenkin perinteiseen tapaan haluan vielä esitellä osaston päivärytmin. Olkaat hyvät.

Klo 7. Aamuvuoro saapuu. Osastolla oli käytössä itselleni uusi hiljaisen raportin tapa. Tämä tarkoittaa, että vuoron saapuessa töihin jokainen hiljentyy tietokoneen äärelle. Sieltä tarkistetaan omat potilaat, uusien taustatiedot ja kaikilta tuorein tilanne. Edellisen vuoron hoitajat ovat vielä puoli tuntia vuorossa. Näin uudet tulijat saavat rauhassa keskittyä raporttiin, eivätkä joudu hyppäämään kellonsoittojen tai saapuvien potilaiden asioilla. Osastolla jossa potilaat vaihtuvat usein ja hoito on tavoitteellista, on ymmärrettävä kirjaaminen ja sen hyvä lukeminen ensiarvoisen tärkeää. Kyse ei ole vain potilaan kuulumisista vaan sisältää tietoja tilanteesta, toimintakyvystä ja myös päivittäisistä hoitotoimista. Puolen tunnin jälkeen yövuoro saapuu ja vaihdetaan suullisesti mahdolliset täsmennykset ja kysymykset. Yövuoro poistuu.

Klo 7.30. Jokainen lähtee omiin töihinsä. Osasto oli jaettu kahteen puoliskoon. Jokaisella puoliskolla oli ihanne tilanteessa kaksi sairaanhoitajaa ja perushoitaja. Toinen sairaanhoitaja alkaa valmistautua lääkärinkiertoon ja toinen valmistautuu aamun lääkkeiden jakamiseen. Tarpeen mukaan potilaita autetaan aamiaisella.

Klo 8. Autetaan aamupesuissa, haavoja hoidetaan ohjeiden mukaan, iv, sc ja im lääkkeiden anto. Lääkärit ilmestyvät kierrolle kukin oman aikataulunsa mukaan. Toinen sairaanhoitaja seuraa heitä tiiviisti. Koska osastolla on monen erityisalan potilaita, joutuu hoitaja odottamaan monia lääkäreitä saapuvaksi ja välillä varmistamaan, että lääkärille on mennyt tieto osastolla olevasta erikoisalan potilaasta. Osaston omien kirurgien kanssa kierto on helppo ja tarvittaessa asiaan voi palata näiden työhuoneissa. Viisas hoitaja ehtii juoda nopean kahvin ennen kiertoa, koska sen jälkeen kiirettä voi olla yllättävällä tavalla. 

Kierron jälkeen siitä vastannut hoitaja informoi puoliskonsa muut hoitajat mahdollisista muutoksista, kirjaa lääkärin määräykset koneelle, tilaa tutkimukset ja kokeet, valmistelee kotiutuvien potilaiden asioita ja varmistaa että määrätyt toimenpiteet osastolla suoritetaan potilaalle. Lääkkeissä aloittanut sairaanhoitaja auttaa.

Klo 11. Potilaslounas. Lääkkeistä vastaava vie lounasajan lääkkeet. Potilaita autetaan tarvittaessa ruokailussa. Perushoitaja mittaa ennen ruokailua verensokerit. Jossakin näillä main hoitajat pitävät ruokatauon. Opiskelijat karkaavat sairaalan ruokalaan mutta henkilökunta syö taukohuoneessa soittokellojen ulottuvissa.

Samaan aikaan osaston erikoisuus eli X-vuoro saapuu töihin. X-vuoron hoitaja jakaa loppupäivän ja seuraavan alkupäivän tablettilääkkeet lääkehuoneessa. Sen jälkeen hän hoitaa potilaiden noutamista heräämöstä, heidän leikkausasioittensa ja jatkohoitopäätöstensä kirjaamista koneelle ja tekee leikkauksen jälkeistä valvontaa tarvittaessa. Tilanteesta riippuen tässä vuorossa autetaan myös muissa osaston töissä. Heräämä oli kaukana ja askelia tuli paljon. Heräämön ollessa kiinni, x-vuorolaisen aikaa menee lisäksi hyvin paljon välittömään leikkauksen jälkeiseen seurantaan.

Klo 12. Mittauskierto. Verenpaineita, sykkeitä, saturaatioita tarpeen mukaan tai ainakin lämpö. Kirurgisella osastolla ollaan kiinnostuneita lämmöstä sillä se kertoo paljon leikkauksen jälkeisestä tilanteesta.

klo 14. Luokittelu. Jokainen vuorokauden aikana osastolla ollut tai käynyt potilas luokitellaan neliasteisella janalla muutamassa eri luokassa. Kovin suurta käytännön sovellusta osaston elämään tällä ei ole mutta ilmeisesti jossakin ylempänä ollaan hyvin kiinnostuneita potilasaineksesta. Osaston hoitajille se on merkki työvuoron liukumisesta kohti loppua. Luokittelu pyritään yleensä tekemään viimeisenä. Sitä ennen aamuvuoro on viimeistellyt kaikki kirjaamiset, toteuttanut lääkärinkierron määräykset ja päivittäiset toimet sekä kotiuttanut lähtevät potilaat. Luokittelun jälkeen on aika käväistä kahvilla juttelemassa iltavuoroon tulleiden kanssa. 

Klo 13.30 Iltavuoro. Iltavuorolaiset saapuvat. He aloittavat päivän myös hiljaisen raportin merkeissä. Hyvänä päivänä aamuvuoro löytyy sen jälkeen kahvihuoneesta ja on mahdollista selvittää päivän tapahtumat ja illaksi odotettavat. Joskus tieto liikkuu ripein askelin käytävällä. Iltavuorossa osaston puolikkaassa on sairaanhoitaja ja perushoitaja. 

Klo 15. Aamuvuoro poistuu ja iltavuoron hoitajat käyvät kiertämässä potilashuoneet esittäytyen potilaille. Samalla jaetaan kellonaikaan kuuluvat lääkkeet. 

Klo 16. Potilaiden päivällinen. Autetaan ruokailussa tarvittaessa. Potilaiden ruokailun jälkeen hoitajat käyvät itse syömässä. 

Klo 18. Nestelistat tarkistetaan, nestetasapaino lasketaan ja nollataan jos potilaalla sellainen on. Illan vierastunti alkaa ja varsinkin tähän ilta-aikaan hoitaja saa usein vastailla paljon kysymyksiin. Lääkäri ei nimittäin enää ole paikalla kuin päivystystapauksissa.

Päivällisen ja iltapalan välillä potilaita kuntoutetaan. Monet leikkauspotilaat käytetään ylhäällä jo leikkauspäivänä.

Klo 19. Potilaiden iltapala hoitajien antamana (muulloin ruuan jako tapahtuu sairaala-apulaisten toimesta.) Sairaanhoitaja jakaa iltalääkkeet potilaille. X-vuoro poistuu ja tämän jälkeen heräämöstä haettavat potilaat tai koko heräämäseuranta on iltavuoron vastuulla. Suunnitelluista leikkauksista tähän aikaan potilaita ei yleensä tule mutta päivystyksellisiä kyllä.

Klo 21 mennessä on tehty iltakierto, kontrolloitu ne mittaukset, joissa päivällä on ollut aihetta. Vastaillaan yövuoroon tulevien kysymyksiin.

Yövuoro. Yö kirurgisella osastolla on luultavasti hyvin samanlainen kuin muillakin osastoilla. Kenties erona on potilaiden runsas kipulääkitys. Se teettää työtä alkuyöstä, kun potilaat ovat alkamassa nukkumaan ja myöskin aamulla, kun lääkkeiden vaikutukset alkavat haihtua. Välillä potilaat ovat erityisen kipeitä ja hoitajat valvojat heidän kanssaan käyttäen myös lääkkeettömiä kivunhoidon keinoja. Myös jotkut vahvat lääkitykset edellyttävät potilaan aktiivisempaa seurantaa. Pahimmillaan potilas herätetään kahden tunnin. Toki tällaisessa lääkityksessä ja tilanteessa nukkuminen on muutenkin vähän mitä sattuu.

klo 20.30. Yövuoro saapuu ja lukee raportin. Yövuorossa koko osastolla kaksi sairaanhoitajaa ja yksi perushoitaja. Sairaanhoitajat jakavat keskenään osaston puoliksi mutta öisin rajat eivät ole ihan niin tarkkoja.

Klo 21 kuulustellaan iltavuoron hoitajat ja kierretään potilashuoneet. Myös niihin huoneisiin kannattaa kurkata, jotka on merkitty tyhjiksi. Kerrankin kuulemma…

Klo 22. Valmistellaan yöllä annettavat iv-lääkkeet. Usein kello 22 tippuu antibioottia. Samalla varmistellaan, että virtsarakon huuhtelussa olevilla riittää nestettä huutelussa. Viedään vaihtopusseja yötä varten valmiiksi telineisiin.

Yön aikana jokaisen potilaan tilanne kartoitetaan kahden tunnin välein. Yleensä tämä tarkoittaa oven raosta kurkkaamista sen verran, että voidaan olla varmoja potilaan nukkumisesta.

Kiireisenä yönä otetaan päivystyspotilaita vastaan ja kuljetaan melkein jokaisessa huoneessa. Hiljaisena yönä kamppaillaan kiertojen välissä unta vastaan taukohuoneessa. Joka kierrosta kirjataan erikseen koneelle. Samoin kaikista erikseen annetuista kipulääkkeistä. 

Klo 6. Nestelistat ja tasapainot päivitetään. Dreenit ja virtsapussit tyhjennetään.

Klo 7. Aamuvuoro saapuu. Yövuoro vastailee heräilevien potilaiden kellonsoittoihin, jotta aamuvuoro saa lukea raportit rauhassa.

Klo 7.30 vaihdetaan sanallisesti tarvittavat tiedot. Yövuoro lähtee kotiin. Vuorokausi on menty eteenpäin.

Julkaistu

91# Opiskelija työntekijänä

”Hei. yritin tavoitella sinua. Kesän ajalle olisi töitä tarjolla. Soitteletko kun kerkeää.” Tällä pienellä viestillä synnytettiin yllättävän iso sisäinen kamppailu. Laajan pähkäilyn päätteeksi olin hyväksynyt ajatuksen, että ihminen voi olla kesän töitä tekemättä ja rahaa tienaamatta. Mielessä oli ehtinyt kulkea käytettävissä olevien säästöjen ja säästökohteiden matematiikka. Samoin oli täytynyt löytää tasapaino laiskottelun syyllisyyden ja kotona vietettävän ajan hyötyjen kanssa. Kaikkien näiden asioiden kanssa viivan alle ajatuksissa oli syntynyt riittävän positiivinen lopputulos. Päätin olla tyytyväinen lomalainen. Alkoi pitkän työlistan toteutus ja samalla kodin lähiympäristössä tehtävien aktiviteettien suunnittelu. Kuten kerrottu, päädyin jopa tapettikaupoille. 

Ja ihan varoittamatta puhelimessa olikin erään remppatauon aikana odottamassa vastaamaton puhelu ja lukematon viesti. Keväisen harjoittelupaikan palveluesimies. Suomeksi pomo. Ilmeisesti oli toteutumassa keväällä uumoiltu tilanne, jossa sijaiskielto ei voi koskea kesätyöntekijöitä. Sen parempi meille opiskelijoille. Mutta samalla iski kriisi. Toisaalta syntyi suuri ilo. Oli hienoa saada näin kuittaus hyvin tai ainakin tarpeeksi kohtuullisesti hoidetusta harjoittelusta. Viiden viikon aikana en ollut onnistunut jättämään itsestäni toivotonta vaikutelmaa. Viestin perusteella jopa päinvastoin. Mahdollisuus päästä lyömään jalkaa ovenväliin tulevaisuutta varten innosti myös. Silmissä näkyi mahdollisuus vaihteluun kotikesäksi ajautuneen loman vastapainoksi. Vähintään toiseen silmään syttyi myös euron kuva. Kesäraha olisi tervetullutta, sanoi järki. 

Mutta. Entä koko kesän suunnitelma levätä, olla kotona ja viettää aikaa perheen kanssa? Miten kävisi vaatimattomien suunnitelmien pienistä kotimaan matkoista? Toteutuisiko edes puolet suunnitelluista kodin pienistä mutta tarpeellisista huoltotöistä? Ajatus kesätöistä oli siis muutakin kuin mieltä hyvästi hivelevä. 

Kuten aina, täytyi pitää pieni palaveri henkilökohtaisen neuvojan kanssa. Takaisinsoiton askelmerkeiksi asetettiin hajanaiset suunnitelmat tietyiksi jaksoiksi kesää. Ristiriitaisin ajatuksin pakenin puhelimeen remontin alta kerättyjen tavaroiden sekaan työhuoneeseen. Ajatus kieltäytyä mahdollisesti tarjottavista kesätöistä tuntui kamalalta. 

Mutta mikä hienous! Taloon oli ilmaantunut yllättäen kova tarve yhden työvuorolistan ajalle. Eli tarjolla oli kolme viikkoa. Katsoin päivämäärät vähälle käytölle jääneestä kirkon kalenterista. Ei kriittisiä päiviä, eikä meno suunnitelmia. Tapetoinninkin kuvittelin tulevan valmiiksi. Lupasin suorilta. 

Reilun viikon päästä soitin tutun oven vieressä ovikelloa 06.50. Vakiintunein ottein desinfioin kädet hissillä ja painelin itseni oikeaan kerrokseen. Aavistuksen omaisessa aamuhämärässä kävin viemässä vakiintuneet eväät taukohuoneen jääkaappiin ja matkalla miesten pukuhuoneeseen huikkasin huomenet kansliaan. Tutut naamat vastasivat iloisesti. Kolme viikkoa ehdin olla poissa. Seuraavana päivänä alaovi aukesi omilla avaimilla. Opiskelija oli poistunut. Työsopimuskin sen tiesi. Hoitoapulainen oli tullut tilalle.

Miten työntekijän rooli sitten eroaa opiskelijan roolista?

Työtehtävät. Opiskelijalla on harjoittelussa oma ohjaaja. Sairaanhoitoa opiskelevalla tämä on sairaanhoitaja. Näin myös perushoidon harjoittelussa. Joskus toisena ohjaajana voi olla myös lähihoitaja. Ohjaaja on vastuussa opiskelijasta. Siksi opiskelija voi ohjaajan valvonnassa tai luottamuksessa tehdä monia asioita oppiakseen. Näin perushoidon harjoittelussa opiskelija saa jakaa ja annostella lääkkeitä ja vaikkapa pistää neuloilla erilaisissa tarkoituksissa. Hoitoapulainen toimii toki vuoron vastuutyöntekijän alaisena. Kuitenkaan hän ei saa jakaa tai annostella lääkkeitä. Eikä koskea neuloihin. Tehtävät ovat siis harjoittelua helpompia. Aivan uutta ei tarvitse yrittää omaksua.

Työaika. Harjoittelussa opiskelija seuraa ohjaajan tai ohjaajien työvuoroja. Omassa harjoittelussani sairaanhoitaja teki ainoastaan päivävuoroa. Vastuuopettajan ohjeen mukaan ei harjoittelussa tehty viikonloppuvuoroja. Tämä tarkoitti itselleni viiden aamuherätyksen putkia ja sitten kahden päivän viikonloppuvapaa päälle. Kahden päivän vapaat olivat tietenkin mukavat lastenkin ollessa koulussa. Kuitenkin viisi aamuherätystä putkeen tuntuivat suhteellisen rankoilta kertyessään. Nyt töissä kalenteri täyttyy aamu- ja iltavuoroista. Lääkkeisiin koskematon apulainen ei voi tehdä yövuoroja. Kolmeen viikkoon mahtuu yhteensä kuusi normaalia vapaata ja juhannuspäivästä seitsemäs vapaa. Tällaisista yleisistä loma- tai pyhäpäivistä kun tulee aina varastoon vapaapäivä. Kolmen viikon aikana kahden päivän vapaita on kolme ja yksi niistä osuu viikonlopulle. Yksi yhden päivän vapaa on lisäksi viikolla. Pisin työputki on neljä päivää ja niitäkin putkia on vain yksi. Kolme tai jopa kaksi päivää on peräkkäisten työpäivien yleinen mitta. Kun aamuherätyksiä on siis selvästi harjoittelua vähemmän mutta niiden tilalle on iltavuoroja ja viikonlopputöitä. Niistä maksetaan syystäkin korotettua palkkaa, kyllä niistä aiheutuu aamuherätyksiä enemmän haittaa normaalille elämälle.

Työmäärä. 1000-1500 askelta. Suunnilleen sellainen matka erottaa opiskelijan työvuoron hoitoapulaisen vuorosta. Opiskelija on harjoittelussa aina ylimääräinen ja usein hän kylkee parina toisen kanssa. Näin hän saa ja hän ehtii oppia. Vähän opittuaankin, opiskelija on yhä ylimääräisenä vuorossa. Tekemistä ja kiirettä on siis aina vähemmän. Harjoitteluun kuuluu myös pysähtyminen. Välillä pysähdytään miettimään ja välillä tutkitaan sairaanhoitajan töihin kuuluvia tehtäviä toimistossa. Hoitoapulainen ei ole ylimääräinen. Hänet on laskettu tarkasti tarkkaan mitoitettuun vahvuuteen. Siksi askeleita kertyy.

Palkka. Pieni työtuokio ei ratkaisevasti pelasta kesän taloutta. Jokainen euro on kuitenkin ihan tervetullut. Oikotien palkkavertailun mukaan hoitoapulainen saa keskimäärin 1800€ kuussa. Siihen ei uraansa aloitteleva kesämies yllä. Palkan lisäksi lyhyt työputki tuo lisää kokemusta. Harjoittelussa opitut perustaidot saavat syventyä ja samalla saa opetella vuorotyöläisen perhearkea. Cv saa pieniä sivujuuria myös hoitoalan töistä. Ei tätä kuitenkaan ehkä ihan ilmaiseksi olisi mennyt tekemään.

Julkaistu

79# Kädet savessa tai jossain

– Pystytkö laittamaan kädet saveen? 

Tätä olen harjoittelun päivinä monta kertaa miettinyt. Mielessäni naureskellen olen ajatellut, ettei tainnut tarkoittaa savea vaan jotain ihan muuta saman tapaisesta ja väristä. 

Vanhaan hyvään aikaan, eli viime vuonna, sairaanhoitajaksi pyrkiville järjestettiin soveltuvuuskoe. Useampi tunti tehtiin erilaisia persoonallisuustestejä kuvien, sanojen ja lukujen kanssa. Päivän päätteeksi psykologi yritti selvittää, kuka ei kuuluisi joukkoon. Epäili kykyäni liata käsiäni. Tai ilmeisesti ei epäillyt kovin paljon, koska nyt olen päässyt sitä tekemään. Kädet on liattu.

On totta, että vanhaa työtäni voisi kuvata siistiksi sisätyöksi. Useimmiten se sitä olikin. Kuitenkin vain, jos likaisuudeksi määritellään sellainen mihin siivoojakin voi koskea. Siisti sisätyö on helppo huomata likaiseksi, jos pystyy kuvittelemaan mitä kaikkea ihmisen sisällä voi asua. Kaikkein kauheimmat asiat eivät purkaudu alaspäin. Jäävuoren huippu monenlaisesta luotaantyöntävästä paljastuu usein yläkautta. Suu on se aukko, josta ihminen kykenee tuottamaan eniten saastaa. Enkä nyt tarkoita sellaisia rumia sanoja, joita lasten toivotaan välttävän. Suun kautta voi purkautua hyvin kauniiseen sanojen kääreeseen pukeutuneita kauheuksia. Ne ovat valheita, kateutta, pilkkaa ja halveksimista. Rumimpia ovat sanat, joilla itseä yritetään nostaa tekemällä toista pieneksi. Sana-työläisenä uskon sanojen voimaan. Valitettavasti pahat sanat tekevät kuulijastaan joskus sanojan mielen mukaisen. Seurattuani aikani toisten kuulemien sanojen tuhovoimaa ja saatuani joskus pienen murun niistä itsellenikin, en pidä mitenkään pahana pyyhkiä savea pois sieltä, mihin iän jäykistämä keho ei itse taivu. 

Enkä edes ajattele, että se olisi jotenkin halpaa tai kurjaa. En mieti, että miksi ja kuinka kauan. Modernin terveydenhoidon suuri oivallus on aikoinaan ollut puhtauden, ympäristön ja ravinnon merkityksen ymmärtäminen potilaan hoidossa. Tätä on saavutettu lääkäreiden ja tiedemiesten työnä. Usein sitä ovat olleet toteuttamassa ja lyömässä läpi sairaanhoitajat. Pesulappujen ja vaippojen kanssa ollaan siis siellä, missä sairaanhoidon perinteet makaavat. Jo ennen modernin lääketieteen mahdollisuuksia sairaanhoitajat yrittivät pitää huolta potilaiden perustarpeista. Missä se onnistui, kuolleisuus aina on laskenut. Sama ilmiö on ollut totta jo ennen kuin sairaanhoitajan nimikettä on keksitty. Siellä missä hoitotyön kauniisiin hienouksiin ei päästä koskemaan, on kauneutta liittyä tulehdusten, haavojen, nälän ja pelon vastaiseen rintamaan.

Sillä ei perushoito ole vain pesemistä. On se sitäkin. Mutta se on myös vaipan pukemista niin, ettei se hierrä. Se sisältää vaatteiden auttamisen kiskomatta ja riuhtomatta. Se on nostamista ja kääntämistä puristamatta, nipistämättä ja tempomatta. Se on pedin petaamista niin, etteivät lakanoiden rypyt jää painamaan. Se lempeä ääni, joka vakuuttaa kaiken olevan hyvin. Se on turva, joka muistuttaa missä on vessa tai milloin syödään. Se on pehmeä ote tarttumassa käteen ja rohkaisemassa: tule vain. Se on aika, jolla maltetaan hieman jäähdyttää kahvia ennen juottamista. Siihen liittyy hymy, jolla vastataan tuhanteen kertaan kuultuun tarinaan. Se on tarkkuus, ettei tuo kahvi ole kuitenkaan kylmää juotaessa. Se on huolellisuus puhdistaa kädet sata kertaa päivässä, ettei yksi bakteeri hyppää yhdeltä toisen vaivaksi. Nämä vain esimerkiksi.

Aina autettavat eivät muista tätä kaikkea. Joskus hyvinkin vähän siitä. Kuitenkin juuri ennen harjoittelua pääsin tätäkin aihetta tutkimaan. Kirjoitin vanhustyön esseen muistisairaiden hyvän hoidon vaatimuksista. Hyvin mielenkiintoista on, että ajan ja paikan tajun jälkeen tunnemuisti säilyy hyvin pitkään. Tilanteiden tunnelmat, rytmit, äänensävyt ja vaikkapa hoitajan otteet jäävät jonnekin mielen sopukkaan ja vaikuttavat seuraavissa hoitotilanteissa tunnelmia ja toimintaa. 

Hyvä hoito vaatii aikaa. Se vaatii viitseliäisyyttä. Se vaatii käsiä saveen ja jalkoja osastolle. Se vaatii siis myös rahaa. Mutta se myös säästää sitä. Hyvä perushoito vähentää haavaumia, tulehduksia, turhia lääkkeitä ja käytöshäiriöitä. Kaikki nämä ovat verrattain tavallisia siellä, missä ihmisten oma toimintakyky on vakavasti rajoittunutta. Saatavissa olisi selvää kansantaloudellista hyötyä. Ei plussan suuruudessa vaan miinuksen pienuudessa.

Mutta ei vain rahaa. Kyse on myös ihmisestä. Kädet savessa ei ole halpaa työtä, koska se tehdään kallisarvoisessa seurassa. Onko mitään mikä on kauniimpaa, kuin auttaa lähimmäinen puhtaaksi. Tai auttaa häntä kaikin muin perushoidon töin. Onhan sanottu: ”Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi. Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.”

Näin työ tekijäänsä kiittää. Tai näin ainakin harjoittelija voi vielä ajatella. Uskon, että moni työkseen tekevä kaipaisi myös yleistä arvostuksen nousua ja työn tärkeyden näkymistä palkkauksessaan. Moni olosuhteisiin väsynyt katselee siistejä sisätöitä. Kun ei ehdi, ei enää pitkään haluakaan. Jäävätkö tulevat tarvitsijat niiden käsiin, jotka vihaavat savea ja samalla koko ihmistä?

Suosittelen katsomaan koko sarjan. Yllättävän ajankohtainen teema parin vuoden takaa. Tässä osassa perushoito mainitaan nopeasti mutta arvokkaasti.
Julkaistu

36# Ennen palvelutalopäivää

Hoitoaloilla on tapana pitää jäänsärjentä- tai jyvien erotuspäiviä. Joku toinen voisi puhua tutustutus- tai motivointipäivästä. Kyseessä on tutustuminen johonkin perushoidon yksikköön ja joskus sen seurauksena opiskelijoiden määrä luokassa voi laskea. Joku saattaa havahtua huomaamaan, ettei tämä ollutkaan hänelle. Toisaalta tällainen päivä voi lisätä motivaatiota ensimmäisen vuoden teoriapainotteisiin opintoihin. tällainen päivä tuli meidänkin osaksemme marraskuussa. Neljässä ryhmässä teimme kukin kuuden tunnin tutustumiskäynnin palvelutaloon. Tosin omana päivänäni meitä oli paikalla vain neljä opiskelijaa. Sillä arvaapa, olivatko lähihoitajat mukana. Nyt heidän menneet opintonsa kantavat hedelmää. 

Mikä on palvelutalo? Oikeastaan puhutaan palveluasumisen yksiköstä. Kyseessä on jotain, josta puhuttiin ennen vanhainkotina. Asukkaille tarjotaan haluttu määrä palveluita, kuten pyykki-, ruoka, virike- ja hoivapalveluita. Oman, kodinomaisen, huoneen lisäksi on yleensä yhteistiloja, joihin vaelletaan lukemaan lehtiä, katselemaan televisiota tai muuten puuhailemaan. Riippuen asukkaiden kunnosta, on myös ruokasali mahdollinen. Meidänkin ohjeissamme taisi olla maininta viriketoimintaan osallistumisesta. Kuitenkaan meidän koulumme tutustumiskerrat eivät päässeet oikeastaan tähän palveluasumisen puolelle lainkaan. Kaikki ryhmät vierailivat vuorollaan laitostason hoitoa antavilla osastoilla. Työntekijät luonnehtivat kerroksiaan kertoen, että kymmenen vuotta sitten tämän kuntoiset potilaat olisivat olleet terveyskeskuksen vuodeosastoilla. Oman moduulini (käytäväosa, jonka huoneista vastaa yksi työntekijä), asukkaista kaikki olivat vuoteeseen autettavia.

Tällainen päivä voi herättää monenlaisia pelkoja. Kaikki eivät ole olleet tekemisissä asukkaiden ikäryhmän kanssa. Silloin voi olla vaikea miettiä, mitä puhua ja miten ylipäätään olla. Joku ei ole kohdannut heikosti kommunikoivaa tai vuoteen omana olevaa. Joku arastelee koskettamista tai alastomuuden näkemistä. Vaipat ja niiden sisällöt voivat olla monella mielessä. Tällaisilla osastoilla joku saattaa olla saattohoidossa. Meidän luokkamme on tosin käynyt vielä pääsykokeiden yhteydessä soveltuvuuskokeet läpi. Näin voisi luottaa siihen, ettei kukaan kohtaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Kuulema ensi vuonna sisään pääsee ilman soveltuvuuskokeita! Seuraavien yhteishakujen lähestyessä aion tätä kommentoida. Silloin voi tällainen päivä karsia enemmänkin väkeä.

Koulun puolesta tiedostettiin, miten tämä päivä poikkeaa monen arkisesta ympäristöstä. Useamman viestin verran opettaja ohjeisti ja rohkaisi meitä tulevasta. Tuli muistutus kynsien kunnosta, kynsinauhojen hoitamisesta, sopivista kengistä ja talon puolesta saatavien hoitovaatteiden alle laitettavista omista vaatteista. Lisäksi tuli ohjeita hyvästä käyttäytymisestä. Onhan nimikylteissämme aina koulunkin nimi.

Erityistä huomiota tässä yhteydessä ja vähän pitkin syksyä on kiinnitetty kielenkäyttöömme. Koulun käytäviltä on tullut palautetta siitä, miten kamalalta kuulostaa, kun hoitoalan opiskelijat kiroilevat käytävillä. On muistutettu siitä, että kiroileminen opintoihimme liittyvässä harjoittelussa voi johtaa jopa harjoittelun hylkäämiseen? Meille ei kerrottu, millainen määrä ärräpäitä ylittää tämän kriittisen rajan. Yksi alatyylinen ilmaisu tuskin vielä hylsyä antaa mutta selvästi kyseessä on asia, johon kiinnitetään työpaikoilla huomiota. Seurataankohan töissä olevien suuta yhtä lujasti?

Yhtä lailla tervehtiminen, kättely ja esittäytyminen ja kännykän käyttö saivat omat ohjeensa. Näin näitä työelämän taitoja opetellaan vähä kerrallaan. Myös aktiivista työotetta ja reippaan asenteen merkitystä korostettiin. 

Näiden kehotusten lisäksi opettaja myös asetti meille turvalliset rajat. 

– Muistakaa sanoa, että olette aivan ensimmäistä kertaa tällaisessa työssä. Älkää tehkö mitään, mitä ette osaa. Älkää tehkö mitään itsenäisesti. ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ OSALLISTUKO LÄÄKEHOITOON tai kirjaamiseen! Huomasitko missä paino oli? Näin saimme luvan ihan mennä katsomaan ja makustelemaan hommaa ilman mitään tekemisen paineita.

Tällainen osaamista esittelemätön asenne oli hyvä antaa meille luvan kanssa. Sillä taitoja oli ehditty opetella vähän. Yhden kerran olimme käyneet hoitotyön luokassa kääntelemässä ja pesemässä nukkea. Yhden kerran! Pesemiset simuloitiin silloin ilman vettä. Luokan potilas ei liikkunut liikoja, eikä ollut mitenkään pesun tarpeessa. Tuo potilas ei myöskään keskustellut, kommentoinut, huutanut, kiroillut tai tehnyt muutakaan elävän ihmisen elkeitä. Syöttämistä kaikki luokasta eivät olleet ehtineet kokeilla ollenkaan. Mutta soveltuvuuskokeet läpäisseinä rohkeasti eteenpäin! Olimmehan saaneet kirjastakin kappaleen luettavaksi tätä varten.

Siispä kello herätti 05.45. Nimikyltti odotti eteisen pöydällä ensimmäistä käyttökertaansa. Jääkaapista eväät pääsivät kylmälaukkuun kylmäkallejen kaveriksi. Repussa odottivat luotettavat, 2002 Saksan kesävaihto-ohjelmaan ostetut, sandaalit. Aamun aloituksen jälkeen hyvästelin puhelimet keittiön hyllylle ja tyhjensin kaikki taskut muutenkin kaikesta ylimääräisestä. Kengät jalkaan ja lumisateessa kohti erilaista koulupäivää.

Ennen lähtöä piti vielä muistaa käydä silmälasikotelolla. Tutkimusten mukaan ikäihmiset nimittäin johtavat hoitajiin kohdistuvan väkivallan tilastoja. Vakavien sattumusten saralla kärjessä ovat varmasti muut. Kuitenkin pienellä googlettamisella löytyy tutkittua tietoa, joka kertoo huitomisten, puristamisten ja puremisten runsaasta määrästä senioreita hoitavissa paikoissa. Heidän puolustuksekseen on todettava, että nuo tutkimukset eivät ota kantaa suhteellisiin lukuihin. Potilaiden, asiakkaiden ja asukkaiden määrä tässä varttuneimpien ikäryhmässä vain on valtava. Silloin tilastoihin kertyy tapauksia. Mutta urheilulasit menivät kuitenkin omaan päähäni. Näillä voimakkuuksilla ei viitsi ottaa pientäkään riskiä ykköslasien kanssa. Näin hiivin kengät jalassa eteisen halki ja suljin talon oven muiden jäädessä vielä nukkumaan. Sitten vain reppu selkään ja kohti seikkailuja. Lumi rahisi kivasti reippaan opiskelijan kenkien alla. Marraskuu oli pimeä mutta opiskelijan mieli valoisan innokas.