Avainsana: palvelutalo

Julkaistu

165# Täytyykö sairaanhoitajan olla hyvässä kunnossa?

Eilen maanantaina heräilin kipeänä. Edellisenä päivänä olin päässyt tauon jälkeen tekemään työpäivää tuuraajana. Moni paikka oli vähän kipeä ja vuoteeseen teki mieli jäädä asumaan. Jos ei olisi ollut ketään laitettavana kouluun, olisin kääntänyt kylkeä ja jäänyt keräämään voimia. Onneksi oli alkamassa vapaapäivä eikä kovin paljoa ollut tarkoitus saadakaan aikaiseksi. Koko päivä menikin enemmän tai vähemmän johonkin tarttumista yrittäessä. 

Edellisenä päivänä olin tullut kotiin puoli kahdeksan aikaan illalla. Jo matkalla tiesin edessä olevan gramman verran Paracetamolia ja pimeään huoneeseen vetäytyminen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun olisin jollakin tavalla auttanut illan hommia vauhtiin. Takana oli vähän yli 200 kilometriä, viitisen tuntia seisovilla jaloilla olemista, kymmenkunta eri mittaista keskustelua, yksi väliin jäänyt päivällinen, melkoinen aika raskaissa työvaatteissa, parikymmentä polvistumista ja kuppi kahvia aivan liian myöhään illan hämärtyessä. Olin vanhoissa töissä ja pitkästä aikaa tein maakuntapäivää, johon kuuluu tätä ajoa ja kaksi jumalanpalvelusta päivän aikana. Omassa roolissani se on melkoista keskittymistä. Varsinkin kun näin harrastuspohjalta ei joka ajatusta enää ehdi hahmottaa paperille. Pallea oli aamulla herätessä hellänä kaikesta laulamisesta ja selkä muistutti uuden auton tai paremman penkin haaveilun tarpeellisuudesta. Siinä toipuessani mietin, etten koskaan ole tähän mennessä ole ollut hoitotyön jäljiltä yhtä väsyksissä. Se oli hämmentävää.

Kuitenkin väitän hoitotyön olevan rankempaa. Sairaanhoitajallekin. Hoitotyössä viikon aikana kertyvä fyysinen rasitus on ilman muuta keskimäärin kovempaa kuin pastorin keskimääräisen siistissä sisätyössä. Hoitajillakin työn fyysisyys tietenkin vaihtelee. Poliklinikoilla tehdään siistiä päivätyötä ja potilaat hoitavat useimmiten itsensä liikuttamisen. Osastoilla ja vaikkapa palvelutaloissa työtä tehdään vuoroissa, joka itsessään on fyysisesti kuormittavaa. Monessa paikkaa tulee esiin myös hoitotyön roolijako. Vaikkapa perushoidon harjoittelussa palvelutalossa tein lähinnä vain aamuvuoroa arkena. Se oli yksikössä tavallinen sairaanhoitajan työvuoro. Verrattain leppoinen kolmivuoroon verrattuna. Kuitenkin suurimman osan ajasta sairaanhoitaja kuului niin sanotusti vahvuuteen ja suoritti muiden hoitajien kanssa samoja tehtäviä. Eli sai päivän aikana osansa perushoidon fyysisyydestä. Kotihoidossa tilanne taas oli hyvin toisenlainen. Siellä sairaanhoitajat keskittyivät lääkehoitoon ja haavanhoitoihin. Koko jaksolla en kertaakaan auttanut ketään vuoteesta tai tehnyt pesuja sänkyyn. Sairaanhoitajan työ oli fyysisesti aivan toista kuin lähihoitajien, jotka ravasivat päivän aikana kiireellä juuri tätä perushoitoa tekemään. 

Monissa yksiköissä sairaanhoitajat ja lähihoitajat tekevät fyysisiä töitä ainakin osittain yhdessä. Usein on niin, että osastolla, käytävällä tai modulissa on sekä lähihoitaja että sairaanhoitaja. Silloin lähihoitaja hoitaa suurimman osan perushoidosta mutta sairaanhoitaja kuitenkin osallistuu siihen tarpeen mukaan. Usein potilasta joudutaan hoitamaan kahden autettavana. Toki sairaanhoitaja voi olla työvuorossa sellaisessakin tehtävässä, jossa näihin toimiin ei juuri ehditä kuten kiertämässä tai lääkevuorossa. Kuitenkin tehtävät kiertävät ja joskus sairaanhoitaja saattaa olla laitettuna lähihoitajan vuoroon.

Jollekin kuvasin joskus, että sairaanhoitajan työ on salakavalasti rankkaa. Yksittäinen suoritus harvoin lähentelee kestokyvyn rajoja (vaikka niitäkin poikkeuksia välillä on tullut). Mutta päivän aikana rasitus voi olla kovaa. Nostoja, siirtoja tai kääntämisiä päivään mahtuu kaikissa niissä yksiköissä, joissa potilas viettää aikaa vähän enemmän. Jalkojen päällä pitää olla paljon ja askelia kertyy yksikön sisällä ja erityisesti jos arkeen kuuluu potilaiden siirtämistä tai kuvauksissa käyttämistä niin askeleitakin tulee. Joissakin yksiköissä käytetään enemmän ja raskaampia suojavarusteita. Tartuntavaarapotilaiden kanssa suojavaatteita on paljon ja leikkaussalissa leikkausvaatteiden lisäksi pahimmillaan mukana on lyijyliivi ja kaulus. Ensihoidossa sää ei aina suosi. Missään ergonomia ei aina toteudu, vaikka siihen kovasti pyritään.

Tuolla ylhäällä se kohtuullinen peruskunto häämöttää. Kai.

Olen koittanut vastata tähän fyysisemmän työn haasteeseen. Annettu haaste on tullut ihan hyvään kohtaan koska näillä kilometreillä on kaksi vaihtoehtoa: luovuttaa tai alkaa panostamaan. Olen yrittänyt valita sen vaihtoehdon, jossa vanhat vaatteet alkavat hitaasti kiristämään mutta eivät vatsasta. Se on ärsyttävää. Mielikuvituksessa kaikki asiat käyvät aina niin nopeasti. Mutta urheilullisemman elämäntavan esiin nostaminen vie aikaa ja vaatii melkein päivittäistä vaivannäköä. Ihan päivittäin en toki yritä urheilla. Mutta paljon täytyy osata itsensä kanssa olla, että lähtee liikkeelle myös silloin kun ei huvita tai keksii tavan jolla se alkaa huvittaa. Vaihtelu virkistää selvästi. Mutta liikunnan lisäksi on täytynyt alkaa tutkia ylipäätään aktiivisempaa elämäntapaa arkiliikkumisen, kehonhuollon, levon ja ravinnon suhteen. Joka päivä täytyy yrittää tehdä valintoja. ja vielä niinkin, ettei elämä maistu liian rankalta.

Toki joskus aiempina vuosina olen urheillut ja välillä kuntoillut kovastikin. Sitten jossakin vaiheessa kuntosalikortti on jäänyt laatikkoon pölyttymään ja lenkkarit unohtuneet. Useamman kesän olen ilolla nauttinut valon vaikutuksesta ja siitä, miten aamutunneilla tai illan valossa jaksaa ulkona tehdä ja hikoilla. Talvet ovat olleet vaikeita. Tämän talven pelastaja on ollut esikoisen uimaryhmä, jonka aikana olen koittanut kauhoa lukemat reiluun kilometriin. Ja on ollut mukava huomata nälän kasvavan tässäkin syödessä. Kun elimistö pääsee vauhtiin, alkaa se vaatia endorfiinejansa yhä uudestaan. Yleensä ulkoliikuntakausi on kestänyt niin kauan kuin tangoista ja renkaista pystyy pitämään kiinni ilman hanskoja tai loppunut viimeistään pakkasta hohtavien otteiden äärellä. Tänä talvena olen koittanut ajatella senkin olevan lopulta vain pukeutumiskysymys. Eikä yhtään haittaa se, että lapset tekevät välillä kotona urheiluläksyinä lihaskuntoa. Siinä pääsee vielä toistaiseksi isä pätemään. Mutta paljon on tehtävääkin. Kesällä laskeskelin, millaista vauhtia pitäisi läheisellä kuntoradalla juosta, että pääsisi nuoruuden cooper-tuloksiin. Jaksoin juosta sitä vauhtia 400 metriä. Ei taida 3000 mennä ihan heti rikki.

Viltti ja kunnon talvikinttaat tekevät tästä paljon mukavampaa.

Niin. Täytyykö olla kunnossa, jos on hoitotyössä? Olisi tylsää todeta vain, että kyllä se ainakin auttaa. Ehkä päätän ajatukseen, joka syntyi erään harjoittelun aikana, kun luin edellisen vuoron kirjauksia hiljaisen raportin aikana. Siellä kerrottiin erästä potilasta asetellun vuoteeseen kymmenen henkilön voimin. Kuntosaliharjoittelu ja päihteet voivat olla henkilökunnan kannalta hankala yhdistelmä. Sellaisessa tilanteessa ja erityisesti vähäväkisemmässä toivoo, että itse ja myös työkaveri on jonkinlaisessa kunnossa. Ainakin sitten lihavassa kunnossa koska rauhattoman potilaan kanssa ylipaino on kuitenkin ylivoimaa. Näillä ajatuksilla pian joulupöytään.

Tällaisia on onneksi alkanut ilmestyä useampaankin paikkaan. Ei haittaa koronasulut tai käyntimaksut.
Näitä ei ole vuosien aikana juuri tullut lisää. Paitsi kiloja noin 15. Joskus sitä oli kevyt. Kovin kevyt.
Julkaistu

95# Palvelutalon päivärytmi

Tämä on todennäköisesti viimeinen kirjoitus tähän aihepiiriin liittyen. Harjoittelun ja kesätöiden myötä palvelutalo on tullut monen kirjoituksen innoittajaksi. Pian mieli siirtyy toisiin aiheisiin. Opintojen puolesta hiljaiselle kesälle on varastossa monenlaista. Mutta vielä kerran sukellus palvelutalon maailmaan. Millainen päivä siellä oli? Luulen, että päivien sisällöt ovat paikasta toiseen samat. Kuitenkin niiden aikataulu voi vaihdella paljon. Näin itse olen nyt sen oppinut:

6.45. Aamuvuoro saapuu töihin. Yöhoitaja antaa raportin yön tapahtumista. Tässä yhteydessä käydään läpi asukkaiden nukkuminen, jotta herättelyjärjestys menisi jotenkin järkevästi ja ymmärrettäisiin muutenkin päivän tulevaa tahtia. Yöhoitaja kertoo tietenkin myös kaikista poikkeavista tapahtumista. Aamuvuorolaiset tarkistavat kalenterin, viestivihon ja taululle merkityt kiertävät hoitotoimenpiteet. Taulu kertoo esimerkiksi päivän suihkutusvuorot, verenpaineen mittaukset ja kuulokojeen paristonvaihtotarpeen. Yöhoitaja on ne oman vuoronsa aikana kaivanut esiin seurantalistoista. Toinen taulu kertoo, miten työparit jakautuvat osastolle.

7.00. Käytäviin sytytellään valoja. Osa asukkaista on hereillä ja aamuvirkuille yöhoitaja on saattanut auttaa jo aamutoimia. Asukkaita aletaan herätellä. Tämä pyritään tekemään aamuvirkut ja yön nukkumiset muistaen. Riippuen toimintakyvystä asukkaita joko ohjeistetaan aamutoimista, autetaan niissä tai tehdään ne hänelle. Olemassa olevia haavoja hoidetaan. Asukkaita kerätään yhteistilaan odottamaan aamuruokailua. Kerääminen on ihan todellinen sana, koska kaikki asukkaat eivät osaa liikkua osaston sisällä ja osalla ei ole mitään käsitystä ajasta. Osa ei liiku itsenäisesti. Sairaanhoitaja kiertää tiettyinä päivinä ottamassa verikokeita ja muita näytteitä. Asukkaiden vuoteet pedataan, jos asukas ei petaa itse. Aamutoimien täyttämät roska-astiat tyhjennetään aina huoneesta poistuttaessa.

8.30 Aamupala. Tätä ennen ruokakärry on haettu keittiökerroksesta. Joka aamu on puuroa. Saatavilla on myös jogurttia ja leipää. Ja tietenkin kahvia. Hoitajat tarjoilevat asukkaille ja osaa syötetään. Samaan aikaan työparin toinen hoitaja vielä herättelee viimeisiä asukkaita. Osa asukkaista haluaa syödä huoneessa ja liikuntarajoitteiset ehkä sängyssä. Aamupalan yhteydessä jaetaan paljon lääkkeitä.

9.30 mennessä ruokakärry palautetaan keittiöön. Astiat on kerätty, pöydät pyyhitty ja asukkaita ohjattu haluamilleen paikoille. Osa jää lukemaan lehteä, osa siirtyy katsomaan televisiota ja jotkut palaavat huoneeseen lepäämään. Hoitajat menevät kahvitauolle. Hyvänä kahville päästään jo hieman aikaisemmin. Hoitajien tauot lasketaan työaikaan. Puhelimeen tulevat asukkaiden turvarannekkeiden hälytykset nostavat aina vähintään yhden hoitajan ylös tuolista. Asukkaan asia voi olla liian kaukana lojuva kaukosäädin tai lattialle kaatuminen. Tai jotain muuta. Taukotila on myös näköyhteydessä asukkaiden yhteistilaan ja välillä tauko keskeytyy sieltä havaitun tarpeen vuoksi.

9.45. Kahvitauon jälkeen aloitetaan asukkaiden suihkutus. Tässä vaiheessa myös myöhään nukkuneet liikuntarajoitteiset käydään viimeistään nostamassa pyörätuoleihin. Viikonloppuisin suihkuja ei ole. Silloin tämä aika käytetään virkistystoimintaan. Kesällä asukkaiden ykkösjuttu on ulkoilu. Sairaanhoitaja tekee toimistotöitä, jos ehtii. Säännöllisesti on tähän aikaan on lääkärin puhelinkierto. 

11.00. Hoitajien ruokatauko. kahvitauon ja ruokatauon väli ei ole pitkä. Kuitenkaan ruokataukoa ei ehditä pitää myöhemmin, koska aamuvuoron seuraava kiireinen vaihe on alkamassa.

11.30 Asukkaiden ruokailu. Jälleen ruokakärry tai kärryt noudetaan keittiöstä. Asukkaita ohjataan, autetaan ja kerätään ruokapöytään. Hoitajat tarjoilevat ruuan ja auttavat tarvittaessa ruokailussa. Jaetaan asukkaiden päivälääkeitä, kerätään astiat, palautetaan kärryt, pestään pöydät ja aletaan auttamaan asukkaita päivälevolle. Asukkaita ohjataan tai autetaan käymään vessassa tai sitten vaipat kuivitetaan eli vaihdetaan. Tämän jälkeen parin vastuuhoitaja menee yleensä lääkehuoneeseen jakamaan iltapäivän lääkkeistä ne, joita ei ole jaettu viikkodosettiin. Toinen hoitaja voi esimerkiksi täydentää huoneiden ja varaston tarvikkeita tai hyllyttää pesulasta tullutta pyykkiä asukkaiden kaappeihin. Aamuvuoro aloittaa päivän tapahtumien kirjaamisen koneelle.

13.00 Iltavuoro saapuu. Iltavuoro tarkistaa kalenterin, viestivihon ja taulun. Sopivassa välissä päiväkahvin yhteydessä aamuvuoro antaa raportin päivän tapahtumista ja välittää myös yöllä olleet poikkeavat tapahtumat. Alkaa hoitajien suosittelema vierailuikkuna. Aamu- ja iltavuorot ovat hetken aikaa yhdessä töissä ja aikaa asukkaiden ulkoilemiselle tai vieraiden ohjaamiselle on hyvin. Sairaanhoitaja tekee kirjallisia töitä. Aamuvuorolaiset tekevät loput kirjaukset päivän tapahtumista.

14.30 Asukkaiden päiväkahvi. Nukkumassa olleita asukkaita herätellään vuoteista. Usein kahville siirtymiseen kuuluvat myös vessassa käymiset. Kahvileipä on tuotu osastolle lounaskärryn yhteydessä. Jälleen tarjoilu, avustaminen tai syöttäminen, pöydät, tiskit ja asukkaiden auttaminen halutuille sijoille. Yleensä tässä kohtaa monet haluavat katsella televisiota. 

15.00 Aamuvuoro poistuu. Mukaan otetaan alkupäivän roskasäkki ulos vietäväksi. Molemmat työparit saavat ottaa omat säkkinsä koska roskaa tulee paljon. Iltavuoro tekee vähemmän kiireellisiä töitä. Näihin voivat kuulua vaikkapa pahvi tai muovijätteen vienti, jäljelle jääneen pyykin hyllyttäminen ja tärkeänä myös ruokakärryn hakemista ennen keittiön väen kotiinlähtöä. Jos suihkuvuorossa on päivärytmiin tottuneita asukkaita, saatetaan tässä välissä suorittaa suihkutuksia. Vastuuhoitaja käy lääkehuoneessa seuraavan aamun dosettiin mahtumattomat lääkkeet.

16.00. Hoitajien ruokatauko

16.30. Asukkaiden päivällinen: tarjoilu, avustaminen tai syöttäminen, pöydät, tiskit ja asukkaiden auttaminen halutuille sijoille. Ruokakärry jää osastolle koska keittiössä ei ole ketään. Yöhoitaja käy sen myöhemmin viemässä jääkaapin täydennystilaukset tehtyään. Jos suihkutuksia ei ole tehty aiemmin, ruoan jälkeen ne yritetään tehdä. Liikuntarajoitteisia autetaan viimeistään nyt vuoteisiin, päivän pituus pyörätuolissa riippuu itse kunkin kunnosta ja tuoliin auttamisen ajasta. 

18.00 Talossa ei tapahdu mitään. Kuitenkin vaivihkaa hoitajat kiertävät asukkaiden huoneita, avaavat jo vuoteita ja saattavat auttaa asukkaille jo kevyempiä iltavaatteita. Illan kiirettä keventääkseen hoitajat saattavat käydä aloittamassa jo loppupäivän kirjauksia koneelle. 

19.30. Asukkaiden iltapala. Leipää, jogurttia ja hedelmiä. Iltalääkkeitä jaetaan asukkaille samalla. En liitä tähän joka ruokailussa toistuvaa listaa. Iltapalalla se on taas sama. Asukkaita ohjataan ja autetaan huoneisiin iltatoimiin. Kuten aamupesut mutta viimeistään nyt vaihdetaan yövaatteet jokaiselle. Osa asukkaista haluaa katselle omassa huoneessaan televisiota ja suurin osa käy nukkumaan. Hoitajat lisäävät kirjauksiinsa loppuillan tapahtumat.

21.00 Viimeistään nyt yöhoitaja alkaa kuulla raporttia päivän tapahtumista. Iltavuoro poistuu vieden loppupäivän roskat mennessään.

Yövuoro onkin käsitelty jo erillisessä päivityksessä. Suosittelen tutustumaan!

Julkaistu

94# Opettiko kesätyö enemmän kuin harjoittelu?

”Hyvää kesää! Toivottavasti tulet taas!” Ehkä tulen, ehkä en. Ainakin jätin pukuhuoneeseen yhden setin työvaatteita omalla nimelläni merkittynä. Ei sitten tarvitse alkaa etsiä kiireellä vaatteita, jos kutsu käy työvuoroon. Lähtökohtaisesti suhtauduin hieman epäillen mahdollisuuteen tulla tekemään toista kolmiviikkoista kesän aikana. Annoin kuitenkin kysyttäessä luvan olla listalla, jos yksittäisiin työvuoroihin tulee yllättävää tarvetta. Mutta nyt on aika pitää lomaa!

Lyhyt kesätyö harjoittelupaikassa oli hyvä. Se tuo parin päivän päästä tilille tervetullutta lisäystä. Ja vaikka sairaanhoitajan tehtäviä en kesätyöläisenä saanut tehdä, syventyi ymmärrys hoitotyöstä monella tavalla. Tämä on yritys listata muutamia havaintoja.

Asukkaista on moneksi. Harjoittelijana opiskelija tekee paljon ohjaajan kanssa. Silloin on hyvin luontevaa hoitaa yhdessä parina kaikki kahden hoitajan apua tarvitsevat asukkaat. Jos ohjaaja ei ole paikalla tai joutuu tekemään muita töitä, on opiskelija sitten kuitenkin luonteva pari näihin kahden apua tarvitsevien hoitotoimiin. Samaan aikaan joku toinen kiertää yhden autettavien asukkaiden luona. Toki opiskelija taitojen karttuessa kiertää eri toimissa myös yksin. Mutta autettavia asukkaita ja erilaisia avustustilanteita kertyy ylipäätään päivien varrelle vähemmän. Kesätyöntekijänä kahden autettavat asukkaat hoidetaan yhdessä sen ainoa toisen työntekijän kanssa. Ja sitten tai siinä välissä käy kumpikin tahoillaan auttamassa yhden autettavia tai kevyesti ohjattavia asukkaita. Näin päivän aikana auttamistilanteita ja autettavia kertyy enemmän. Viiden viikon harjoittelussa en ehtinyt auttaa kaikkia osaston asukkaita ollenkaan. Paitsi ehkä ruokailussa. Kolmen viikon kesätöissä ehdin tavata kaikki asukkaat monissa eri tilanteissa. Sain tai jouduin opettelemaan uusia tapoja ohjata, neuvoa ja houkutella. Jokainen asukas kun on omanlaisensa. Asukkaiden joukossa on erilaisia diagnooseja sekä muistinsairauksien suhteen että myös muiden sairauksien saralla. Siksi toimintakyky ja mielenliikkeet voivat olla hyvin vaihtelevia. Siksi eri avustus- tai hoitotoimissa täytyy aavistaa asukkaan mahdollinen suhtautuminen asiaan. Yksi tarvitsee napakoita ohjeita ja kannustavaa tarttumista kädestä. Toinen kaipaa hieman rauhaa ja kavahtaa kosketusta. Yksi pitää yhdestä ruuasta enemmän ja toinen ei kertakaikkiaan juo rasvatonta maitoa. Jonkun tapana on käydä vessassa ennen ruokaa ja toisen jälkeen. Ja niin edelleen. Tällainen herkkyys on tarpeellista. Asukkaita kun ei voi pakottaa mihinkään, koska heillä on täysi itsemääräämisoikeus. Kuitenkin kesäkuumilla ei ole vaihtoehtoa viikoittaiselle suihkulle. Päivän aikana pitäisi syödä, vaikka ei huvita ja vaippaa täytyy käyttää vaikka omien sanojen mukaan muistaakin käydä vessassa. Välillä todella mitataan työntekijän ammattitaitoa.

Voima se jyllää. Harjoittelussa ohjaaja huolehtii opiskelijan ergonomiasta ja muistuttaa, millä lihaksilla työtä tulisi tehdä. Kesätyöläisen täytyy muistaa itse. Kuten aiemmin laskeskelin, päivittäisiä askeleita tuli nyt tuhannesta kahteen enemmän työvuorossa. Eli helposti jopa kolmannes verrattuna harjoittelijan määrään. Kaikkia muita toistoja tuli samassa suhteessa: asukkaan auttamista ylös vuoteesta, vuoteessa autettavan kääntämistä tai pyörätuoliin auttamista, kyykistymiä asukkaan kenkien pukemiseen tai riisumiseen, roskapussin poistoa tai laittoa. Äärimmäistä voimaa tarvitaan vain äärimmäisissä tapauksissa. Niin käy vaikkapa, jos asukas ei jaksakaan seistä apuvälineestä kiinni pitäessään. Mutta monenlaisia pieniä nostoja, nykäisyjä, siirtoja sekä kumartumisia ja kyykistymisiä kertyy päivän aikaan melkoinen määrä. Näin lyhyen harjoittelun ja kesätyön aikana voimaa ei juuri ehdi lisätä. Sai olla tyytyväinen pärjätessään vanhoilla varastoilla. Kuitenkin kehonhuoltoon täytyi alkaa kesätyön aikana kiinnittää tosissaan huomiota. Muuten palautuminen olisi kesän lämpimillä ollut kovilla.

Kukin tyylillään. Kun kesätyöläinen ei seuraa haina ohjaajan vanavedessä, saa hän tehdä ja toimia useamman työntekijän kanssa. Jokaisella on hieman toisista poikkeavat tapansa. Nuo tavat liittyvät vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa, tapaan tehdä ja sopia päivän aikana tehtäviä töitä ja siihen, miten toiselle työntekijälle viestitään tehdyistä päätöksistä ja töistä. Jokaisella on myös oma tapansa istua kahvipöytään ja lounaalle. Tyytyväisenä sain yhä todeta osaston ilmapiirin olevan hyvä. Hyvin selväksi kuitenkin tuli, kuka on aamuihminen ja kuka ehkä vähemmän. Selväksi tulivat ne, jotka huomaamatta rientävät auttamaan muita ja ne jotka saattavat kaivaa puhelimen taskusta kiireen kadottua omista käsistä.

Lyhyen listan yhdistäjänä lienee yhteinen asia: Pääsi vain tekemään vähän lisää ja enemmän. Ehkä siinä oppi jotain myös itsestään. Suurimpana voittona omassa oppimisessa voisi lopuksi todeta kyvyn asettua auttavaisen auktoriteetin rooliin. Hoitaja on jännittävässä asemassa. Hän on täysin asukkaita varten ja auttaa ja hoitaa kaikessa. Palveleekin siinä sivussa. Kuitenkaan tuosta työstä ei oikein tule mitään, jos asukas saa määrätä kaiken. Ei ainakaan muistisairaiden asumisyksikössä. Itselleni kaikkein vaikeimpia kohdattavia olivat ne asukkaat, jotka vahvasti luulivat olevansa hyvin toimintakykyisiä mutta eivät sitä olleetkaan. Tähän tietenkin kuuluu se, että heistä muodostuu ulospäin pärjäävä vaikutelma. Lisäksi koska tämän tyyppiset asukkaat eivät ole kahden autettavia, ei harjoittelussa päässyt tätä taitoa yhdessä ohjaajan kanssa harjoittelemaan. Vaati tietynlaista oivallusta uskaltaa nähdä ja murtautua tuon sairauden muodostaman verhon läpi. Sitten pystyi lempeästi mutta määrätietoisesti asukasta nolaamatta puuttumaan vaikkapa intiimihygienian asioihin. Täytyi uskaltaa luottaa siihen, ettei kukaan ole turhaan hoidettavana. Ja siksi ei myöskään hoitaja ole turhaan paikalla. Yllättäen tuntui ihan normaalilta astua mukaan vessaan, kohteliaasti kieltää menemästä yksin hissiin tai pyytää mukaansa etsimään kaapista toisenlaisia vaatteita. Ehkä tämäkin on sitä identiteetin kasvua.

Opettiko kesätyö siis enemmän kuin harjoittelu? Jos sitä mitattaisiin viivalla etenemisessä niin kyllä. Mutta silloinkin oikea termi taitaisi olla lisää oppiminen. Ilman harjoittelua ja sen oppeja ei kesätyö oli opettanut ollenkaan yhtä paljon. Näiden kahden yhdistäminen samassa paikassa tuntui nyt hyvin luontevalta. Tätä vanhan päälle rakentamista jatketaan syksyn saapuessa. 

Julkaistu

93# Vanhustyötä ja usein myös muistisairautta

Seniorit, ikäihmiset, ikääntyneet, vanhukset. Miksi sinä kutsut heitä? Nyt kun opettajat ovat jääneet lomalle, viimeiset arvosanat on annettu ja suurin osa suorituksistakin hoidettu, on aika tehdä vielä pieni katsaus ensimmäisen vuoden vielä esittelemättömään kokonaisuuteen. Gerontologinen hoitotyö.

 ”Täällä olisi kyllä sairaanhoitajalle tarvetta. Ne tuntuvat vain olevan kiven alla.” Kutakuinkin näin palveluesimies totesi, kun hoidimme ensimmäisen kesätyöpäivän tarpeellisia papereita. En tiedä yrittikö istuttaa ajatusta tulevaa varten vai huokailiko muuten vain.

Enpä ole vanhustyötä kuullut mainittavan, kun me opiskelijat olemme puhuneet keskenämme tulevaisuutta tavoitellessamme. Erilaiset näyttävät ja ehkä televisiostakin tutut tehtävät ovat nousseet helpommin esiin.

Ehkä koulussa on huomattu hoitajien kato vanhustyössä. Ainakin jakson ensimmäisellä tunnilla opettajamme piti kovat palopuheet sen puolesta. Ensinnäkin hän muistutti meitä, miten ikääntyneet ovat merkittävä potilasryhmä melkein kaikilla terveysalan sektoreilla. Opintokäynneillä ensihoitopäällikkö jatkoi samaa virttä kertoessaan ikääntyneiden olevan humalaisten ohella toinen suuri asiakasryhmä näyttäväksi mielletyssä ambulanssityössä. Vallitsevalle ikärakenteeltaan ikääntyneitä tulee vastaan paljon. Jos ei potilaina niin ainakin läheisinä. Tällä opettaja motivoi meitä tutustumaan ja kiinnostumaan ikääntyneiden asioista. Lupaili myös, että erilaisiin vanhusten palvelutaloihin työllistyvät löytävät vastuullisen ja mielenkiintoisen työn.

Mielenkiintoisen varmasti. Enkä vastuullisuudestakaan voi väittää vastaan. Vanhastaan olen saanut olla paljon tekemisissä ikäihmisten kanssa. Vaikka työyhteisöjeni ikärakenteessa lapsilla ja perheillä on ollut iso rooli, on tyypillinen kotikäynti yleensä ikääntyneen luona. Heillä kun on elämäntilanteesta johtuen enemmän aikaa pyytää luokseen. Ehkä joskus myös tarvetta on enemmän. Olen saanut kuulla kiinnostavia elämäntarinoita, kovia kohtaloita ja monenlaista muuta. Monella on ollut tarvetta jakaa ja muistella omaa matkaansa. Joskus on ollut tarve sulkea jotain painavaa ripin kautta pois mielestä. Joskus on tullut tarve muistella jotakuta sellaista, joka on läsnä enää kuvissa ja muistoissa. Joskus on muisteltu, naurettu ja vähän itkettykin yhdessä jotakuta kolmatta. Siinä tulee miettineeksi, millaisia muistoja ja ketkä joskus itsestä lausuu.

Kaikista tarinoista ei voisi tehdä elokuvaa. Ei sellaista joka myisi hyvin nykyisillä markkinoilla. Mutta taiteellisia tarinoita, koskettavia kertomuksia ja uskomattomia, arkisia, urotekoja olisi paljon. Sitä kuuluisaa elämänkokemusta olen koittanut noista toisten suurista laareista oppia itsellenikin.

Lapsena luulin kaikkien ihmisien olleen aina kaltaisiaan. Että mummut ovat olleet aina mummuja ja niin edelleen. Tavallaanhan näin onkin. Elämä kyllä muokkaa eläjäänsä. Kuitenkin mieli pysyy monella tavalla samana. Joskus joku voivotteli, että mieli on seitsemänvuotiaan mutta seitsemänkymmenen jälkeen ei voi enää ruumista huijata. 

Ikäihmisillä kaikkia sairauksia kertyy. Mutta nyt muistisairaiden kanssa vähän enemmän olleena on kiintoisaa ja koskettavaa miettiä näitä. Paljon on kadonnut sairauden pilveen mutta samalla paljon on jäänytkin. Jokaiseen myös sairauden tyyppi ja vaihe vaikuttaa paljon. Muistiliiton sivuilla on hyvät tiivistelmät erilaisten muistisairauksien vaikutuksista. Niitä käyttäen olen peilannut asukkaita ja oivaltanut paljon kummallisista käytöksistä. Samalla tulee ajateltua, millainen pappa sitä saattaisi itse joskus olla, jos samanlaisten sairauksien uhriksi joutuu. Olisiko sitä kiltti ja kiitollinen? Vai kärsimätön ja kiukkuinen? Vai arka ja pelkääväinen? Kaikkien näiden pappojen piirteet tiedän itsestäni löytyvän. Mielenkiintoinen on tämä muistisairaiden maailma. Mutta niin ovat sairaat itsekin. 

Harjoittelun ja kesätyön perusteella voin todistaa opettajan palopuheet tosiksi. Kapean katsantoni perusteella palveluasumisen yksikössä sairaanhoitajan työ on monipuolista ja vastuullista. Usein sairaanhoitaja on ainoa osastollaan. Loma-aikoina ja muissa poikkeuksissa sairaanhoitajalle kuuluu useampia osastoja. Näin hän tekee omaa työtään ja samalla johtaa muun hoitohenkilökunnan työtä omalle vastuulleen kuuluvissa asioissa. Kun sairaanhoitaja lähtee vuorosta, hän yksin on syyllinen, jos jotain jää hoitamatta. Ei ole jatkajaa eikä paikkaajaa. Paikka on siis vastuullinen mutta ehkä samasta syystä myös pelottava. Usein on myös niin, että sairaanhoitaja kuuluu niukkojen resurssien maailmassa hoitotyön vahvuuteen ja osallistuu perushoitoon osastoilla. Tätä en itsessään pidä pahana. Se auttaa pysymään paremmin selvillä asukkaista. Kuitenkin samalla muodostuu ristiriita perushoidon ja oman ammattiosaamisen tehtävien hoitamisen välillä.

Syvennyttävää ja opittavaa työkentällä varmasti on. Usein tarjolla on myös siistiä päivävuoroa. Tai siistiydestä voi olla montaa mieltä mutta vuoroja ja viikonloppuja sairaanhoitaja tekee palvelutaloissa käsittääkseni aika harvoin. Vastuun lisäksi tarjolla on pitkäaikaisia potilas- ja asiakaskontakteja ja mahdollisuus sukeltaa syvälle ihmisen kokoiseen maailmaan.

Kuitenkin. Vanhustyössä hoitajat ovat ja luultavasti tulevat olemaan tiukasti saatavilla. Moni kaipaa näyttäviin tehtäviin. Mutta yksi syy on varmasti myös opintojen järjestys. Gerontologisen hoitotyön alaan liittyvät jaksot ovat opintojen alussa. Meillä paketti oli ensimmäisen vuoden keväällä. Monet tekivät perushoidon harjoittelun palvelutaloissa ensimmäisen vuoden keväänä. Näissä harjoitteluissa tehdään ennen kaikkea perushoidon tehtäviä ja muistikuvissa käsitys sairaanhoitajan työnkuvasta voi jäädä ohueksi. Ensimmäisen harjoittelun jälkeen tulee kovin monia muita mielenkiintoisia harjoitteluja ja tulevia työntekijöitä kalastelevat paikkoja. On ymmärrettävää, ettei moni palaa ensimmäiseen paikkaan vaan jatkaa kauemmille apajille.

Julkaistu

92# Iskee se tyhmyys hoitajaankin

Vähän aikaa sitten Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jossa testiryhmä arvio kasvomaskien käyttömukavuutta erilaisissa tehtävissä. Juttua lukiessa alkoi hymyilyttää. Ennen kuin paljastan hymyn syyn, muutamia lainauksia Ilta-Sanomilta.

Ennen arviointeja juttua alustettiin näin:

— Lainaukset alkavat —

”Yksi maski nostaa kasvoille järkyttävän hien, toinen valuu koko ajan silmille. Kolmas näyttää saapuneen muotinäytöksen lavalta ja neljäs on kuin suoraan leikkaussalista. Hengityssuojaimia on markkinoilla nyt monenlaisia, mutta mikä niistä olisi paras käytettäväksi jokapäiväisessä arjessa?

Maskit pääsivät käyttöön kolmen hengen testiryhmässä. Testiryhmään kuuluivat Elena, 29, Katharina, 28 ja Jaakko, 31. Testiryhmä kokeili maskeja arjen lomassa: koiralenkillä, pyöräilemässä, ruokaa tehdessä, siivotessa ja pihatöissä. Testaajia pyydettiin antamaan jokaiselle maskille arvosana asteikoilla 1–10.

IS:n testiryhmä arvioi maskeja ainoastaan käyttömukavuuden, ei lainkaan suojaustehon mukaan.”

— Lainaukset päättyvät —

Sitten käyttäjien arvioita:

— Lainaukset alkavat —

”Liian iso minulle. Maskia on vaikea säätää sopivaksi. Kuitenkin miellyttävä kangas ja plussaa, että voi pestä sekä on ekologisesti valmistettu.

Suhteellisen mukava ja narut eivät kiristä. Sopivan iso kasvoilleni.

Aivan liian iso. Silmälasit menivät heti huuruun, eikä maski istu ollenkaan. Musta väri ja kangas ovat kivoja, mutta muuten ei toimi minulle.

Ulkona oli hyvin lämmin, niin maski hiosti etenkin pyöräillessä. Ei kuitenkaan pahimmasta päästä ja sen kanssa pystyi hengittämään mukavasti. Kuitenkin vaikea laittaa päälle.

Kuminauhat ovat mukavat, eivätkä paina korvia. Hiostava. Ei tiivisty hyvin parran kanssa.

En meinannut aluksi saada maskia naamalle. Kun onnistuin, se oli ahdistava päällä. Tuntui pieneltä ja tiukalta.

Testin esteettisesti kaunein maski. Pellavasta plussaa. Maski kuitenkin kutittaa niin paljon, että sitä ei pysty pitämään. Aika ilmava, eikä istu napakasti.

Hiostava ja epämukavat kuminauhat. Vaikea hengittää.

Ookoon näköinen päällä, mutta naama kutisee. Maskista irtoaa jotain höttöä suuhun puhuessa. Kuuma päällä.

Maski on liian tiukka ja se hiosti päällä pihalla ollessa. Vaikea hengittää.

Kuminauhat ovat liian lyhyet, jonka johdosta korvissa tuntuu ja maski menee niin kireälle, että on vaikea hengittää nenän kautta.

Mukavan tuntuinen päällä. Silmälasit meni vähän huuruun. Ärsytti, kun hengittäessä kangas meni sieraimiin, mutta muuten maski on kiva.

Maski on päällä kevyt, mutta hiostaa silti. Kivan värinen. Ei istu hyvin.

Suhteellisen mukava päällä, mutta hankala laittaa itselleen. Suojausteho mietityttää.

Päälle laittaminen oli niin hankalaa, että hermot meni täysin.

Maskin kanssa on helppo hengittää, eikä se ahdistanut edes pyöräillessä. Miinuksena se, että suojain nousee silmille.

Kuminauhat eivät rasita korvia. Kevyt, eikä niin hiostava.

Tuntui halpiskamalta. Silmälasit menivät heti huuruun. Epämukava ja ruma.

Kevyt päällä. Maski ei hiostanut koiralenkillä ja tuntui mukavalta iholla.

Tuntuu mukavalta päällä. Ei hiosta, mutta on liian pieni minulle, tuntuu korvissa.

Istui hyvin päällä ja oli mukavan tuntuinen. Toki vähä lämmin, mutta vaikka kuinka yritin hönkäistä, niin silmälasit eivät menneet huuruun ollenkaan.”

— Lainaukset päättyvät –

Ilta-Sanomien testissä jokaiseen kommenttiin liittyi maskista annettu numeerinen arvosana. Hyvin harva kommentti oli täysin positiivinen. Enkä ihmettele! Suu-nenäsuojan käyttö ei ole mukavaa. Kaikki mainitut epämukavuudet ovat tulleet vastaan joko aiemmalla harjoittelujaksolla tai nyt töissä. Kokemuksien tuttuus hymyilytti! Jutussa ei oikeastaan kerrottu, kuinka pitkään kukin testiä aina suoritti. Itse pidin tänäänkin noin seitsemän tuntia. Kevään ja kesän edetessä suojavälineiden saatavuus koko maassa on parantunut. Siksi nyt kesäkuussa ei enää ole ollut tarvetta käyttää pestäviä kangassuojia vaan olemme päässeet palaamaan kertakäyttöisiin suojuksiin. Kertakäyttöisyys tarkoittaa suojan roskiin heittämistä tietyn ajan tai tietynlaisten toimien jälkeen. 

Kuitenkin hiostaminen, hengityksen vaikeus ja luultavasti sen aiheuttama uupumus ja päänsärky, huurtuneet silmälasit, korvien vääjäämätön irtoaminen ja asennusvaikeudet ovat yhdelle, jos toisellekin tuttuja. Ja tietenkin aiemmin kertomani vaikeudet vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa. Kesäkuun nousevat lämpötilat lämmöt tai juhannusta edeltävä ukkosrintaman kosteus, ei mitenkään auta asiaa. Meillä ja monissa muissa paikoissa hikoillaan tänä kesänä aivan erityisellä tavalla. Huhujen mukaan joillakin aloilla suojaimen käytöstä saa pientä haittakorvausta tai olosuhdelisää. Mutta meillä ollaan kutsumusalalla. Olisihan se noloa saada jotain.

Koville ottaa siis. Ja välillä iskee myös tyhmyys. Päätin aamulla vaihtaa puhtaat ja raikkaat työvaatteet päälle. Muutaman päivän aikana mustan paidan selässä näytti olevan vaaleita raitoja. Viidentoista minuutin päästä olin suihkuttamassa asukasta. Öisen ukkosrintaman jättämä kosteus, kesän lämpö, kehittymätön ilmanvaihto, saappaat, muovinen suojaliina ja viimeisenä se halvatun suu-nenäsuojus muodostivat sellaisen yhdistelmän, että meni suihkuttajalla melkein taju. Tuli myös melko lyhyt käyttöaika niille vaatteille. Onneksi pukuhuoneessa oli ainakin yhdet sopivan kokoiset tilalle. Tyhmäähän se oli vaatteet aamusta vaihtaa. Ensi kerralla viisaammin.

Kainalo tuon eksoottisen suihkutuksen jälkeen. Jos kuva näyttää mielestäsi housujen haaroilta, niin melkein yhtä märkää oli sielläkin.
Julkaistu

88# Tieto kulkee jos kulkee

Aina tieto ei kulje. Tällainen keskustelu voi seurata yritystä lähteä yhdessä ostoksille.

AAMU: Väinö ollut hereillä kanikopissa isä kanin noustessa. Oli jyrsinyt salaatinlehteä ja herätellyt rouskutuksellaan kaikki muutkin poikaset. Tästä oli seurannut riita Vilhelmiina kanin kanssa. Riidan selvittelyyn oli tarvittu isä kanin apua. Kävi itse hyppien lammikolla aamupesulla. Sukelteli innokkaasti mutta ei suostunut millään pesemään talttahampaitaan. Pensaalla käynnin perusteella matolääke on tehnyt tehtävänsä. Aamupalaksi maistui loppu salaatinlehdestä. Aamupalan jälkeen Väinö leikki sisarustensa kanssa hyppy- ja hippaleikkejä ruohikolla. Hyvin jaksoi hyppiä useammankin siskon ylitse kerralla. Muutenkin vaikutti energiseltä. Hyppiessä törmäsi puun oksaan. Silloin hännätöpökkän tyveen vasemmalle puolelle tuli noin sentin mittainen verestävä viilto. Keskeltä iho rikki. Äitipupu puhdisti kohdan tuoreeltaan hellästi nuolemalla. Lounas ei oikein maistunut törmäyksen jälkeen. Väinö on makoillut nurmikolla ja katsellut sisarusten leikin jatkumista.

ILTA: Väinö kävi välipala-aikaan herra Pöntisen porkkanamaalla. Kähvelsi paksun porkkanan sieltä. Se maistui hyvin itse syöden. Äitipupun auttamana Väinö lähti Kamulan eläinpihalle kanihäkkiin. Uskaltautui siellä hienosti useiden lasten syliin. Hyppi useita kertoja 50 cm korkean aidan ylitse. Päivälliseksi söi kokonaisen kukkakaalin. Kävi katselemassa lammikolla lumpeenlehtiä. Lumpeenlehtiä katsellessa unohti mennä pensaaseen asioimaan ja pari papanaa putosi siihen muiden katseiden keskelle. Isä pupu siivosi sotkut nopeasti ja auttoi Väinön pensaaseen jatkamaan toimitusta. Iltapesuilla äitipupu tarkisti hännäntyven. Näyttää parantuvan hyvin. Turkissa oli hieman kuivunutta verta. Pestiin pois.

YÖ: Väinö oli illalla levoton. Ei malttanut oikein lopettaa pomppimista. Nukahti noin kello 23. Sen jälkeen nukkunut isä kanin vilkaistessa. 

Psyykkinen toimintakyky

AAMU: Ollut hyväntuulinen. Riidellyt hieman sisarusten kanssa. Tykkäsi aamupesulla kovasti sukeltamisesta. Oksaan törmäämisestä mieli meni matalaksi mutta selvästi oli tyytyväinen äitipupulta saamaansa huomioon.

ILTA: Tyytyväinen Pöntisen tilalle tekemäänsä retkeen. Sanoi itseään rohkeaksi. Kamulassa uskalsi myös hyvin mennä lasten syleihin. Oli hieman nolona lammikolla tapahtuneesta vahingosta. Aktiivinen – välillä ollut rauhaton mutta ei mitenkään pahantahtoinen.  

Kudoseheys:

Hännätöpökän tyvessä vasemmalle puolelle noin sentin mittainen verestävä viilto. Tullut hyppiessä oksaan osuessa. Keskeltä iho rikki. Haava ei kipeä, eikä kuuma. Punoittaa hieman. Vuotanut tuoreeltaan verta.

–

Tällä Väinö Vemmelsäärtä koskevalla esimerkillä on kuvattu tyypillistä päivää palvelutalossa. Tyypillistä päivää sellaisena kuin se jättää jälkensä tietokoneelle. Vuorokauden aikana töissä on kolme eri työvuoroa. Tieto ei saa katketa niiden eikä seuraavien päivien vuorojen välillä. Samoin sairaanhoitajan on tarvittaessa pystyttävä keräämään tietoa lääkärin kiertoa varten. Tämä tapahtuu muiden hoitajien kanssa puhuen ja tietenkin koneelle tehtyjä kirjauksia lukien. Kirjauksissa kulkee mukana asukkaan tai potilaan kanssa tehtyjä toimia ja niistä voi uusi hoitaja tarkistaa käytettäviä apuvälineitä ja ylipäätään toimintakykyä. Samoin lääkkeiden vaikutuksia ja mahdollisia haittoja dokumentoidaan seurantaa varten. Kirjaukset varmistavat myös sen, etteivät kesäsijaiset yritä laittaa pyörätuolipotilasta rollaattorin kanssa käytävään. Kirjaukset ovat erityisen tärkeitä silloin kun jotain muutoksia tapahtuu asiakkaan tilassa. Samoin poikkeukselliset tapahtumat, kuten esimerkiksi kaatumiset on tärkeä kirjata erityisen huolellisesti. Näin myöhemmin voidaan palauttaa tietoon tapahtumien kulku, vaikutukset ja toimenpiteet. Harjoittelun aikaisessa Korona-sulussa kirjaamiseen pyrittiin liittämään enemmän myös asukkaan päivittäistä toimintaa. Sen avulla läheisten kanssa puhuttuihin puheluihin oli mahdollista saada todellisia kuulumisia. 

Tällaisessa palvelutalossa jokaisen työvuoron loppupuolella hoitajat istuvat tietokoneiden äärelle tekemään näitä kirjauksia. Sairaalaympäristössä kirjaamista tehdään usein välittömästi potilaskontaktissa. Siellä kun kontaktit joskus ovat vähemmän kuin päivän kestäviä. Osastoilla toimenpiteitä kirjataan usein niiden jälkeen.

Vaikka koulussa olimme opetelleet kirjaamista yhden tapausesimerkin kautta, oli ainakin itselleni aluksi vaikeaa. Päivän edetessä nopeasti, ei ollut helppo palauttaa mieleen kirjaukseen vaadittavia tietoja. Tosin sain aluksi katsella luvan kanssa olkien ylitse ja sitä kautta alkoi hahmottua oikeiden asioiden jäsentyminen. Ajan kuluessa oli melko helppoa alkaa päivän kuluessa miettiä, mitä tuleva kirjaaminen voisi pitää sisällään. Ohjaajalta tai keneltä tahansa kanslialta olevalta sitten tarkistin välillä sopivia termejä haavoille, eritteille ja muille opiskelijalle vielä vaikeasti nimettävistä asioista. 

Välillä oli vaikea tasapainotella riittävän tiedon ja riittävän napakuuden välillä. Tietoa tietenkin sai olla paljonkin mutta turhaa runoilua tuli välttää. Samoin tuli kiinnittää huomiota tarkkaan ja asialliseen kieleen. Molemmat auttavat myöhempää tarkastelijaa ymmärtämään mistä on kyse. Samoin mikä tahansa kirjaaminen saattaa joutua hyvin tarkan tutkinnan kohteeksi vaikkapa oikeudessa. Opiskelijan etuoikeus oli ohjaajan tekemä tarkistus kirjaamisiin. Kirjaamisten äärimmäisestä luottamuksellisuudesta huolimatta voinen paljastaa, että ohjaajani ansiosta kirjauksiin ei jäänyt tietoa, jonka mukaan olisin aamulla ilmoittanut eräälle asukkaalle nyt olevan ylösnousemuksen aika. Taisi tulla kirjaukseen ajatuksissa murunen niistä vanhoista kengistä.

Julkaistu

86# Opiskelija – simputettava juoksupoika?

Vanhojen Aku Ankka -lehtien mukaan ravintoloissa on tiskari, tiskarin apulainen ja ainakin joskus perunankuorien polkija. Näin muotoutuu hierarkia ja nokkimisjärjestys keittiössä. Jos palvelutalo olisi ravintola, olisi opiskelija kai perunankuorien polkijan apulainen. 

Pääsykokeiden soveltuvuuttamme mittaavassa osiossa psykologi epäily kykyäni laittaa kädet saveen eli likaan. Samoin hän epäili vähän kykyäni olla ottamassa vastaan käskyjä ja komentoja muilta. Olimme tainneet juuri ennen puhua siitä, miten en pitäisi vastenmielisenä mahdollisuutta joutua alalla johtaviinkaan tehtäviin. Epäili hieman, miten korkeasti koulutettu yliopiston entinen asukas jaksaisi kuunnella vähemmän koulutettujen komentoja. Jotenkin näin muistaakseni sanoi. Vastasin pitäväni vain luontevana tilannetta, jossa enemmän osaava ohjaa ja käskee kokemattomampaa. Koulutus kun on tie, jolle joka alalla on lähdettävä tien päästä. Silloin voi ennustaa enemmän osaavia löytyvän polun varrelta. Jätin sanomatta, että hieman sen kaltaista tilannetta voisin jopa kaivata. En halunnut antaa liian masentavaa kuvaa. Perunankuorien polkijan apulaisena on helppo olla. Silloin ei tarvitse liikoja miettiä, mistä poljetaan seuraavaksi.

Kerroin toki haastattelijalle, että silloisessakin tilanteessa olin tietyssä kohdassa työyhteisön hierarkiaa. Ohjeiden vastaanottaminen ei ollut täysin vierasta itsenäisen työn tekijällekään. Totta on, että samalla olin tilanteessa jossa useimmiten ohjasin muita ja olin se jolta kysyttiin ei vain mielipidettä vaan myös päätöstä. Vastuuta on mukava kantaa. Ainakin silloin kun hallitsee sen, mistä on vastuussa. Samalla vastuu haastaa ja välillä painaa. Annettua vastuuta ei voi paeta vaan sen kanssa täytyy vain kestää ja toimia. Laajassa työkentässä huomasin usein vaarana olevan liikojen vastuiden keräily. Vaikka piti yrittää olla vastuussa kokonaisuuksista, saatoin helposti kerätä itselleni myös pieniä asioita. Pienistä kertyy helposti suurta. Hitaasti vuodet siinäkin viisastuttivat. Vuodet ja vastuut. Tekemällä siinäkin oppii. Näitä miettiessä huomaan, että vielä on kehittymistäkin. Liian harvoin ja hitaasti olen kysynyt viisaammilta apua tai heittänyt ajatuksen palloa niille, joiden puolesta luulin olevani päättämässä. Ehkä tämä tyhmänä aloittaminen opettaa jotain siihenkin osaan elämää, jossa luuli jo jotakin osaavansa. 

Tiedän kaipaavani vastuullisiin tehtäviin. Niin joko vanhoissa kengissä tai sitten hoitotyön kengissä. Väistämättä vastuu ja sen tuoma merkityksellisyyden tunne hiipii koettuna kaipuuna pintaan. Kevään harjoittelussa kuitenkin nautin lyhyestä roolistani olla tuo hierarkian ja nokkimisjärjestyksen viimeinen. Vai onko se ensimmäinen nokittava? Kanoista tietävät tietäköön.

Voisitko viedä? Voitko hakea? Käytkö katsomassa? Roskat, ruuat, hälytyksen syy. Näitä opiskelijalle helposti kertyi. Työntekijöiden kunniaksi on sanottava, ettei näitä sanottu oman kahvitauon turvaamiseksi tai pidentämiseksi. Korkeintaan silloin, jos kahvitauolla oli samalla menossa vuoron vaihtoon liittyvä palaveri. Opiskelija yleensä on se, jolla ei ole erityisen tärkeää tai korvaamatonta tehtävää menossa. Hänet voi helposti lähettää silloin kun itsellä on jotakin muuta kesken. Tätä saattoi helpottaa se, että olin erityisen altis menemään.

Varsinkin harjoittelun ensimmäisillä viikoilla oli pelkästään helpottavaa saada pyyntö tai kehotus tarttua johonkin toimeen. Alussa kun ei osannut oikein hahmottaa, milloin voisi johonkin asiaan tarttua. Viikkojen kuluessa alkoi hahmottua hyvät hetket roskien viemiselle, pahvinkeräyksen tyhjentämiselle tai puhtaan pyykin hyllyttämiselle. Ja tietenkin samalla alkoivat hahmottua tehtävät toimiessa hoitajaparina kahden avustettavan asukkaan kanssa. En koe, että kukaan olisi hieman osaamatonta ja ajoittain hidasta opiskelijaa simputtanut. Ehkä varhaiskeski-ikäinen olemus riisui vähäisetkin mahdollisuudet siihen. Mutta monia ohjeita sain ja koitin niitä kuulla. Erityisesti ohjaajani ansioitui hyvässä tyylissään neuvoa. 

Sairaanhoitajaopiskelija saa harjoitteluissaan opiskella taitoja, joita koulussa on harjoiteltu hyvin vähän. Tässä harjoittelussa luulen meitä opiskelijoita jännittäneen eniten virtsateiden katetrointi ja laskimoverinäytteiden ottaminen. Toista on treenattu koulussa kerran nukelle ja toista pari kertaa pariin. Näitä taitoja niin sanotusti oikeisiin ihmisiin harjoitellessa moni on varmasti kokenut ylimääräisiä sydämen sykähdyksiä. Kahta kauheammaksi toimet olisivat muuttuneet, jos olan takana ohjaava sairaanhoitaja olisi ollut erityisen kärkäs ja kärsimätön. Näissä jännittävissä tilanteissa sain itse kuulla vakaan ja melkein huomaamattoman neuvon nousevan korvilleni aina oikeaan aikaan. Joka kerta se tuli melkein kuin oman pääni sisältä luontevana ajatuksena mahdollisesta seuraavasta askeleesta. Monta kertaa juuri tuon neuvon ansiosta jokin asia onnistui. Tuosta tavasta neuvoa olin kovasti kiitollinen. Se ei ahdistanut, eikä lisännyt liikaa tietoisuutta kaikkea seuraavasta katseesta. Se ei tuntunut pahalta edes silloin, kun se kertoi tulleen hetki opiskelijan lopettaa ja sen itsensä yrittää. Opastusta, neuvoja, kehitettävää ja kehuja. Jos huhut ohjaajien saamasta pienestä korvauksesta pitävät paikkansa, on joka euro siitä moneen kertaan ansaittu. 

Normaalisti ruokailu tapahtui eri kerroksessa ihan oikeassa ruokasalissa. Poikkeusaikana kaikki kulki kärryillä. Aika harvoin opiskelijaa varta vasten asialle lähetettiin. Sitäkin useammin hän lähti itse.
Julkaistu

85# Harjoittelu Koronan keskellä

Henki ei kulje, hiki virtaa, päätä särkee, puheesta on vaikea saada selvää, kiukku nousee ja jatkuvasti eteen tulee uusia aiheita pelkoon. Tällaisia oireita nyt kovan huomion saanut Codid-19 ei aiheuta. Kuitenkin se on tuonut nämä kaikki tunteet luultavasti monen palvelutalon arkeen. 

En ole missään vaiheessa henkilökohtaisesti pelännyt Koronaa. Teoreettinen ajatus sairastumisesta on ollut niin kaukainen, ettei se ole herättänyt todellista huolta. Lisäksi lienen jonkinlainen opportunistinen fatalisti. Pyrin siis vaikuttamaan omalla järjelläni ja voimallani siihen mitä itselleni ja ympäristölleni tapahtuu. Siinä yritän tehdä parhaani sen mukaan mitä pidän tarpeellisena. Sen jälkeen kuitenkin taivun helposti siihen mitä tuleman pitää. Luotan siihen, ettei maailmaa pyöritä ailahteleva sattuma tai pahantahtoinen kohtalo. On helppo välillä jättäytyä elämän synkissäkin pyörteissä suurempiin suunnitelmiin. Silloin voi tyytyä ottamaan vastaan niin hyvän kuin pahankin.

Kevään kaikki suunnitelmat menivät kyllä uusiksi poikkeustilan vuoksi. Näin oli myös kevään odotetun harjoittelun suhteen. Jo hyvissä ajoin ennen huhtikuuta ja sen puoltaväliä alkoi tulla tietoja harjoittelujen perumisesta muiden koulujen opiskelijoilta. Terveydenhuollon ajaminen poikkeustilaan alkoi voimakkaasti vähentää joidenkin työyksiköiden toimintoja ja myös henkilöstöä sen siirtyessä toisiin tehtäviin. Toisaalta moniin paikkoihin tuli rajoituksia henkilöstön kierron, uuden henkilöstön ja varsinkin vierailijoiden suhteen. Molemmissa tapauksissa opiskelijoiden saapuminen yksikköön muuttui ei niin välttämättömien asioiden listaan kuuluvaksi. Näin erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoiden suhteen. Opintojen pitkä jäljellä oleva aika kun antaisi mahdollisuuden ottaa menetettyä etenemistä kiinni myöhemmin.

Muutamaa viikkoa ennen harjoittelua meidänkin alueellamme kaikki terveyskeskusten ja sairaala-osastojen harjoittelupaikat peruttiin. Ainoastaan harjoitteluissa jo olleet ja valmistuvat opiskelijat saivat jatkaa harjoitteluja normaaliin tapaan. Tässä kohtaa moni lähihoitajistamme menetti paikkansa. Pian kato alkoi käydä myös palvelutalojen suhteen. Uutiset itä-Suomessa tapahtuneista palvelutalojen Korona-kuolemista alkoivat tulla julki. Lopulta kävi niin, että koko luokka menetti jossakin vaiheessa paikkansa. Lähihoitajille luvattiin lukea työt opinnoiksi ja muille raavittiin paikkoja kasaan sieltä ja täältä. Moni metsästi puhelimella paikan yksityiseltä puolelta. Tässä ryminässä oma paikkanikin peruttiin viikkoa ennen harjoittelua. Kahden päivän päästä olin saanut uuden.

Epidemia-aika oli ehtinyt harjoittelupaikkaan vähän ennen harjoittelijaa. Muualta kuuluneet uutiset ikääntyneiden heikosta osasta viruksen edessä oli saanut pyörät pyörimään. Uuden opiskelijan saapuessa moni käytäntö oli vielä totuttelussa talon väelle. Pienuudessaan toimenpiteiden vaikutukset olivat melkoisia.

Maskipakko oli tullut jo aikaisemmin. Kuitenkin melkein samaa jalkaa itseni kanssa olivat tulleet kankaiset suu-nenä suojukset. Olet ehkä kuullut, miten suojavarusteista on ollut pulaa siellä ja täällä. Vieläkään niiden saatavuus ei ole taattu ja vielä suurempi epävarmuus riittävyydestä oli huhtikuussa valloillaan. Näin selvästi pelättiin myös maaseutukeskuksen päättäjien keskuudessa. Kirurgisia suojuksia tuli säästää ja vetää päähän kankainen. Tämä piti sitten ohjeen mukaan vaihtaa muutaman kerran päivässä ja pudottaa edellinen pyykkipussiin. Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua erilaisten suojainten vaikuttavuudesta. Talossa tarkoitus oli selvä. Niitä pidettiin asukkaiden suojaamiseksi henkilökunnan pisaroilta. Kantajaansa nämä kun eivät suojaa. Kantajalleen ne kyllä tekevät muuta. Ainakin tuntuivat vetävän korvat herkästi irti. Hieman vaihtelevista pituuksista piti koittaa aina valikoida vähiten kireitä. Mutta sekään ei taannut aina suojusten pysymistä korvilla. Ei ollut tuntematon ilmiö nähdä maski lentämässä lattialle kesken hoitotoimenpiteen tai asukaskohtaamisen. Kuminauhoissa olisi ollut vielä vähän viilattavaa. Tosin myöhemmin tuli parempia kuminauhoja. Selvästi jossakin tasossa koitettiin tosissaan kuunnella palautetta. Myöskään montaa huokaisua ei tarvinnut vetää kaksinkertaisen kankaan lävitse, että ymmärsi päivästä tulevan taas vähähappinen. Opiskelijan tarkat korvat kuulivat monen työkaverin hengittävän raskaasti eikä oma olokaan ollut kaukana korkeanpaikan leiristä. Päänsärky ei ollut vieras kumppani mutta tuntui helpottavan aina kotimatkalla. Lasien pitäjät valittelivat ajoittaista huurtumista. Entinen lasien käyttäjä iloitsi. Roskien vieminen ja muut ulkoiluun oikeuttavat työ olivat luultavasti tavallista suositumpia. Tauon ajaksi suojukset riisuttiin ja ohjeen mukaan tukittiin kontaminaation välttämiseksi muovipussiin. Kukahan pussia suojelisi kontaminaatiolta? Tätä mietittyään moni ajoitti maskin vaihdon taktisesti taukojen yhteyteen. Joissakin hoitotoimenpiteissä sai käyttää käskyn kanssa oikeaa kirurgista maskia. Se tuntui ihmeelliseltä. Siinä sai happea. Sellaista olisi kaivannut aina asukasta suihkuttaessa. Kuuman kostea huone ja paksu muoviesiliina työvaatteiden päällä ei ollut kovin hyvä olosuhde pitää kankaista suojusta. Taisivat viisaimmat tuossa kohtaa keventääkin suojusta. Kesäkuumalla voi olla melkoista. Ei taida hoitoalalla saada korvausta vähähappisesta työstä.

Kun ei saa henkeä, ei tunnu hyvältä. Huomaa taittunut korva.

Maskipakko ei kuitenkaan tehnyt vain henkilökunnan elämää vaikeammaksi. Koville se otti myös asukkailla. Asukkaat eivät tietenkään maskia käyttäneet. Poikkeusaikana hoitajat ovat heidän ainoa kontaktinsa ulkomaailmaan. Muuten he elävät keskenään suljetussa tilassa. Tartuntamielessä kuin kotonaan. Usein kuultuja lauseita olivat valittelut siitä, miten ”vaipan” takaa ei saa mitään selvää. Samoin moni hämmästeli, keitä sieltä nyt tulee. Niin silloinkin, jos toinen tulijoista olisi ollut vuosia talossa ollut hoitaja. Muistisairaat jos ketkä olivat herkkiä ihmisten kasvojen menettämiselle. Jos ympäröivä maailma ja sen ihmiset ovat muutenkin välillä epävarmoja, vie maantierosvoiksi pukeutuneiden ihmisten säännöllinen saapuminen paljon kaivatusta perusturvallisuudesta. Samalla katoavat ystävälliset, rohkaisevat ja hyväksyvät hymyt. Kuulon kanssa kamppaileva ei enää lue huulilta tai tulkitse ilmeitä. Maskit eivät muodostaneetkaan estettä vain ilman ja keuhkojen väliin. Ne tulivat myös asukkaiden ja turvallisen ihmisen väliin. 

Tässä maskissa saa henkeä mutta asukkaan näkökulmasta se ei ole juuri parempi.

Turvavälit tulivat myös väliin. Palvelutalo on kodinomainen asumisyksikkö. Asukkailla on omat huoneensa mutta he saavat kulkea vapaasti koko osaston alueella. Muistin kanssa kamppailevien tähden koodilukot erottavat ulkomaailman arjesta. Tämä yhteinen osasto tarjoaa aktiviteettia ja ennen kaikkea seuraa asukkailleen. Tartuntamielessä he ovat tosiaan kotona. Muista kodin asukkaista ei hyödytä suojautua. Tämän hetkisen julkkisviruksen eteneminen pyritään pysäyttämään kodin ulkopuolelle. Vapaiden asukkaiden kodissa sisäinen suojautuminen olisikin vaikeaa. Toki tähänkin oli tullut ohjeet. Tarvittaessa taloa aletaan osastoimaan ja sairaita eristämään omille alueilleen. Henkilökunnalta se vaatisi paljon kekseliäisyyttä ja todennäköisesti paljon muovia sekä teippiä erilaisten sulkutilojen rakentamiseksi. Palvelutaloja kun ei ole rakennettu sairaaloiksi mutta Covid-potilaita ei niistä myöskään sairaaloihin siirretä. Nykyisessä tilanteessa pyritään jo noudattamaan asukkaiden välistä etäisyyttä asettelemalla heitä harvakseltaan ruokapöytiin ja kattamalla tarvittaessa ruoka huoneisiin. Aika yksinäistä sekin. Samalla joudutaan laskemaan yhteen tilaan kokoontuvien asukkaiden määrää. Varmasti se vastaa tiettyihin vastuukysymyksiin mutta tuskin hyödyttää paljon, kun seuraavassa hetkessä asukkaat saattavat vierailla kuka kenenkin luona. 

Samaa harvuutta pyrki myös henkilökunta noudattamaan. Taukohuoneessa tuoleja vedettiin välillä merkitsevänkin kauas toistaan tai useimmiten käytiin hieman porrastetusti. Kansliassa saattoi kyllä tulla vähän ruuhkaa vuoron vaihtuessa tai kaikkien pyrkiessä tietokoneille tekemään päivän kirjauksia hiljaisissa kohdissa.

Vierailukielto lienee suurin asukkaiden elämään vaikuttava asia. Tietenkään kaikki omaiset eivät ole normaaliaikanakaan erityisen innokkaita vierailijoita. Nyt se oli kokonaan kiellettyä innokkaimmiltakin. Tätä pyrittiin auttamaan puhelimitse. Hoitajat pyrkivät soittamaan viikoittain jokaisen asukkaan omaisille ja aikaan ja paikkaan orientoituvat asukkaat pystyivät tietenkin hoitamaan yhteydenpitoa itse. Osaston puhelimia vietiin myös monet kerrat asukkaiden korville. Mutta ei puhelin kaikkea korvaa. Levottomuutta ja hämmennystä. Sitä ne, jotka olivat töissä jo ennen vierailukiellon alkua, sanoivat näkevänsä. Ja tietenkin surua. Kaikkia asukkaat eivät ehkä osanneet läheisiään surra. Tai ainakaan nimetä sisällä vellovaa oloa. Mutta moni omainen senkin edestä kaipasi rakasta asukastaan. Kun kuulumisiaan ei oikein osaa kertoa, on ihminen tärkeä päästä näkemään. Viikkojen edetessä rajatut vierailut mahdollistavat suunnitelmat piti talossa laatia. Viimeisellä harjoitteluviikolla ensimmäiset tapaamiset pihalla järjestettiin. Kahden metrin päässä, suojukset kasvoilla ja hoitajan läsnäolossa. Taisi niissäkin tapaamisissa suru vähän nostaa päätään. Ohjeiden mukaan hoitajan tuli valvoa turvavälin pitämistä. Raskasta on olla pusu- ja halipoliisi. Mutta raskasta taisi olla pussaamatta ja halaamattakin.

Koville ottaa tämä Korona kuitenkin. Laajalla rintamalla.

Julkaistu

84# Ääniä, kummituksia ja promillen humala.

”– Shhh!” Viimeinen ääni ennen kuin tyhjyys valtasi kaiken. Voimakas suhahdus kertoi koko perheen sitoutumisesta tulevaan yövuoroon. Korvatulpat ja silmälaput takasivat sen, ettei oven takana olisi tarvinnut hyssytellä. Kuulema siellä ei kovin hiljaa osattu ollakaan. 

Harjoitteluun kuuluu eri työvuorojen kokeileminen. Omassa yksikössäni sairaanhoitaja tekee aamuvuoroa. Siksi olen tehnyt itsekin aamuvuoroa. Kuitenkin yksi yövuoro kuului koulun suosituksiin. Kokemukseksi kai sekin lasketaan. 

En ole koskaan ollut yötöissä. Lapsuuden kodissa yötyöt kuuluivat kyllä koko perheen arkeen. Me lapset opimme olemaan visusti hiljaa aina kun isä vetäytyi makuuhuoneeseen kuuden aikaan ottamaan unet ennen yövuoroon lähtöä. Samoin hyvin hiljaa osasimme olla niinä aamuina, kun sama ovi oli kiinni merkkinä taas yhden yön voittamisesta. Tätä kokemusta olen kiitellyt, kun olen osannut koko elämäni hiipiä, olla hiljaa ja ylipäätään kunnioittaa nukkuvien rauhaa. Olen myös oppinut olemaan ärtyisä, jos joku toinen metelöi tai sytyttelee turhaan valoja. 

Konseptin tunteminen ei kuitenkaan auttanut. Lapsuudesta tutun mallin mukaan menin kuuden jälkeen tankkaamaan unta. Äänet ja valot suljin pois. Mutta taisi mennä yliyrittämisen puolelle. Jossakin unen rajalla käväisin mutta en pystynyt sanomaan nukkuneeni. Kellon käydessä kahdeksaa oli aika nousta ylös ja todeta epäonnistuminen. Kun aamuvuoroon tottunut rytmi oli herättänyt yrityksistä huolimatta aamulle hieman ennen seitsemää, oli edessä reipas vuorokausi samoilla silmillä. Eväät reppuun, hampaiden pesu ja pyörällä halki hiljenevän kaupungin. 

Harjoittelu-yksikössä yövuoro alkaa kello 21.00. Iltavuorolaiset ovat laittaneet asukkaat nukkumaan ja antavat suullisen raportin päivän tapahtumista ja asukkaiden kuulumisesta. Saapumisen yhteydessä huomasin, että käytävien valot ja melkein kaikkien huoneiden valot olivat sammutetut. Pyykkikoneen kaukaista ääntä lukuun ottamatta talo oli hiljainen. Mutta ei pitkään.

Opiskelija on yövuoroissa harvinainen seuralainen. Yövuoro tehdään osastolla yleensä yksin. Hätätilanteessa on mahdollista saada toinen käsipari paikalle naapuriosastolta. Kuitenkin omalta osastolta poistumiselle tarvitaan erityisen painava syy. Yöt ovat siis yksinäisiä isossa talossa. Yksinäiseen yövuoroon liittyy muutamia muitakin erityispiirteitä. Mahdollisten lääkevarkaiden ja muiden hiippareiden varalta yövuorolainen pitää mukanaan vartijahälytintä. Lisäksi yövuorolaisen puhelimeen alkaa yhdistyä tietystä kellonlyömästä asukkaiden hälytysnappien lisäksi käytävien liiketunnistimien ja niiden aktivoimien kameroiden tapahtumat. Valitettavasti yhteydet käyvät välillä hitaalla ja mahdollista käytävään eksynyttä asukasta hakeva hoitaja löytääkin enää tyhjän käytävän. Uskon, että tämä tyhjien käytävien tutkiminen nostaa välillä jonkun sykettä, jos mielikuvitus sen sallii. 

Yövuorolaisen työ on periaatteessa helppo. Yön aikana tehdään tietynlaisia tuki- ja valmistelutöitä. Yövuorolainen käy läpi osaston jääkaapit ja tekee tarviketilauksia keittiöön. Samalla hän tekee aiemmin tulleista aineksista voileipiä tulevan päivän tarpeisiin. Aina joskus yövuorossa pestään pesulaan menemätöntä pyykkiä. Siksi tätäkin opiskelijaa tervehti pimeillä käytävillä pyykkikoneen hurina. 

Tietenkään yövuoro ei ole pelkkää istumista. Hoitaja on paikalle ennen kaikkea asukkaita varten. Yön aikana voi tulla huolia, joita pieniäkin ihmisiä öisin hoitaneet huomaavat. Yhdelle ei tule uni ja haluaisi vähän aikaa istuskella hoitajan kanssa. Joku on vähän nälissään tai janoissaan. Joku on lähtenyt vessaan mutta ei olekaan ihan selvinnyt siitä. Joskus joku näkee pahaa unta. Joskus yövuorot voivat olla hyvinkin vauhdikkaita. Erityisesti jos talossa jyllää jokin vatsataudin kaltainen. Vakiintunut käytäntö kuulemma on, että opiskelijan ollessa mukana yö on hyvin hiljainen.

Joka öisiin tehtäviin kuuluu paljon vuoteessa oleville asukkaille tehtävät asentohoidot. Niin mekin kiersimme yön aikana muutaman kerran tekemässä pieniä painon siirtoja unisille asukkaille. Myös muiden asukkaiden luona käytiin. Yöhoitajan tulee kiertää jokaisen asukkaan luona noin kahden tunnin välein. Vaikka asukkailla on turvarannekkeita ja hälytysnappeja, voi näillä kierroilla löytyä joku pulaan joutunut. Samalla tämä yön aikana toistuva kierto on tietynlainen henkikierto. Eli tarkistetaan, onko asukas yhä hengissä. Tämä kannattaa kuulemma tehdä ainakin kerran yössä ihan tosissaan. Tämä vaatii tietenkin välillä ihan vuoteen viereen hiipimistä. Välillä kohoilevat peitot voi havaita jo ovelta tai jopa oven ikkunasta, jos vuode on aseteltu tässä mielessä sopivaan paikkaan.

Myös tämän kiertämisen yhteydessä voi jonkun syke nousta. Itsellenikin kävi niin. Ei jäänyt yhteen kertaan ne tilanteet, kun pimeällä käytävällä kulkiessani pimeässä ikkunassa olikin kasvot. Ehkä olet joskus pannut merkille saman, jonka huomasin aikoinani yli yhdeksänkymmentävuotiasta mummuani kahvipöydän yli tarkkaillessani: iäkkäillä kasvonpiirteet ovat joskus hieman pelottavat. Iho kun usein muuttuu uurteiseksi, korvat ja nenä saattavat kasvaa, kulmakarvoista ja tukasta katoaa väri. Ja jos tällainen harmaahapsi on lähtenyt liikkeelle tyynyn painamalla tukalla. Ja jos vielä tutun hoitajan nähdessään hymyilee iloisesti, voi hyvästä tarkoituksesta huolimatta vaikutus olla ainakin hetkeksi veret seisauttava. Kuulemma siihenkin tottuu. Tai ainakin siihen, ketkä saattavat öisillä kävelyillään olla tervehtimässä yöhoitajaa. Ja koska liiketunnistimista välillä välittyy viesti hieman hitaasti hoitajalle asti, saattaa samanlainen kohtaaminen onnistua myös käytävällä nurkan, jos toisenkin takana. 

Sanotaan, että vuorokauden valvominen vastaa jo reilusti rattijuopumusrajan ylittävää humalaa. Yön aikana ei tuntunut väsyneeltä. Kaksin on mukavampi valvoakin. Niissä hetkissä, kun hiipivä turtumus ei innostanut enää juttelemaan, lueskelin monia kanslian kansioita. Tyhjin käsin istuessa uni olisi hiipinyt salaa ja nopeasti. Liiketunnistimien hälytys tuntui oikein piristävältä vaihtelulta. 

Viimeisen kahden tunnin aikana aloimme kirjata yön tapahtumia. Asukkaista suurin osa sai merkinnän, joka kertoi koko yön ajan suoritetusta nukkumisesta. Muiden kohdalle lisättiin mahdolliset toimenpiteet. Lopuksi kirjoitettiin kanslian tauluun tiedoksi se, mitä seuraavan päivän on yön tietojen perusteella tiedettävä. Yövuorolaiset täyttävät myös tiedoksi kiertävistä listoista esimerkiksi asukkaiden suihkuvuorot. 

Kun tämäkin oli tehty, iski väsy. Viimeinen tunti oli hidas ja vaikea. Onneksi osa asukkaista alkoi jo heräillä ja innostua hälyttelemään ihan tylsyyttään. Mutta ei pienistä juotavan tarjoamisista ja nukkumisen jatkamisen kehotuksista paljoa virtaa saanut. Aamuvuoron vastaavat tulivat 06.45. Vakituinen hoitaja antoi suullisen raportin ja itse säestin välillä siitä, missä olin käynyt yksin jonkun luona. Koko raportoinnin ajan huomasin valuvani tuolissa kohti lattiaa. Kiusallisen liukas, ajattelin ensin. Mutta taisi alkaa unen puute viedä kykyä istua. Raportin saatuaan aamun hoitajat vielä kyselivät jotain. Omat vastaukseni meinasivat kompastua liikojen sanojen mennessä toistensa tiellä. 

Kotona suljin taas kaikki aistit pois käytöstä. Nukuin onnellisena kolme tuntia aamupäivällä. Iltapäivällä otin vielä parin tunnin lisäunet. Samoilla silmillä meneminen teki rasituksesta luultavasti kovemman. Mutta ei aina kuulemma tottuneellakaan uni tule ennen ensimmäistä yötä. Seuraavana iltana vilkaisin kelloa ja tiesin edellisen yön seuralaiseni olevan aloittamassa kolmatta peräkkäistä yötään osastolla. Itse ponnistelin vaivoin hetken television edessä ja menin ottamaan kymmenen tunnin unet. Taisi tulla vuoden ennätys. En ihmettele ollenkaan, että yötyöstä maksetaan ylimääräistä. 

Yövuoro. Ihan mukava kokeilla. Paha tehdä työkseen. Nousi isäni pisteet samalla entisestään.

Poikkeava vuoro vaatii poikkeukselliset varusteet. Toista tarvittiin kahden palan verran. Toista ei ollenkaan.
Julkaistu

80# Yllättävän fyysistä – toinen harjoitteluviikko

Kun paikkoihin särkee työrupeaman jälkeen, tietää tehneensä jotakin töissä. Kun joutuu pelkäämään paikkojen kestämistä seuraavana työpäivänä, joutuu epäilemään tehneensä vähän liikaakin. Tai ehkä liikaa väärällä tavalla. Oman kehon tuntemusten seuraaminen on raskasta. Ainakin silloin kun pelkää sen pettävän. 

Fyysinen työ ei ole tuonut perheeseemme leipää murenenkaan vertaa. Ei pastori mikään ojankaivaja ole. Lihakset eivät rutise työtä tehdessä, eikä paidan kokoa joudu päivittämään kuin ehkä runsaan kahvipöydän äärellä olon vuoksi. Kuitenkin ensimmäiset työvuodet paljastivat aikoinaan tuonkin työn yllättävän fyysisen puolen. Jumalanpalveluksen äärellä saattaa olla jalkojen päällä helposti kolme tuntia putkeen. Nämä kolme tuntia eivät ole vain seisoskelua vaan tekemistä, jossa ei voi herpaantua. Toki jumalanpalvelusta ennen ja sen jälkeen on ihmisten vastaanottamista ja jäähyväisten vaihtamista. Siinä voi ottaa vähän vaihtoaskeleita, seistä mukavasti ja tehdä muita oloa helpottavia asioita. Noin yhdeksänkymmentä minuuttia siinä keskellä liike ei palvele liikkujaa vaan toimitusta. Se ei ole pönötystä vaan se on kaunista ja vakavan harrasta. Mutta liikoja vaihtoaskeleita siihen ei mahdu. Joskus asento voi olla jopa hankala ja polvetkin kuluvat kuin huomaamatta lattiaa vasten. 

Seisomista kovempi haaste on kuitenkin aina ollut istuminen. Istut kahvipöydissä, istut sohvilla, istut autossa ja istut työhuoneessa. Istumatyöläisellä kovilla eivät ole istumalihakset vaan selkä. Itselläni selän vaivat osuivat yksiin sen ajan kanssa, jolloin sai alkaa nostella pientä ihmistä milloin mistä tai mihinkin. Lopulta sain marssia kuntosalille tilaamaan suunnitellun ohjelman tukilihasten kuntoon saamiseksi. Muutamat liikkeet tuosta ohjelmasta on seurannut mukana vuodesta toiseen ja muualta on tullut keräiltyä muita. Vuosien varrella viisastuessa päädyin hankkimaan myös pöydän, joka taipuu seisontatyöhön. Sitä on tullut käytettyä ehkä hieman arvioitua laiskemmin mutta apuna sekin. 

Varsinainen pelko fysiikan pettämisestä on ollut kuitenkin erilainen. Se on karhentanut kurkussa, kähissyt soinnissa ja särkynyt äänessä. Yliopistossa oli annettu kokonaiset kaksi tuntia opastusta äänenkäyttöön. Ei riittänyt. Kaksi jumalanpalvelusta päivässä oli monta kertaa liikaa. Varsinkin jos minkäänlaista flunssaa oli liikkeellä. Puhetyöläiselle on tuskaa joutua jännittämään äänensä riittävyyttä. Noloa on rasitetun äänen särkyminen kesken kaiken. Vuosien kamppailun jälkeen hain apua laulutunneilta. Pienestä lisäavusta laulutaidon kanssa ei ollut haittaa. Kuitenkin suurempi etu oli vartalon hallinnassa ja äänenkäytön tekniikoissa. Pitkä lukuvuosi meni epämukavuusalueella opetellessa. Toisena lukuvuonna huomasin eräänä sunnuntai-iltana, ettei kurkku ollut enää vähään aikaan kipeytynyt. Yksi onnellisimmista havainnoista. Fyysisen suorituskyvyn puutteiden pelot saivat jäädä taakse.

Näiden vaatimattomien vaivojen lisäksi koitin ehkä kuvata sitä oivallusta johon olen joutunut hiljalleen kasvamaan. Nuoruuden vääjäämättä kadotessa edellisen mutkan taakse, olen joutunut opettelemaan huolenpitoa omasta hyvinvoinnista. Hyvä olo ja eteenpäin menevä terveys ei enää kumpua teini-ikäisyyden tai edes parikymppisyyden lähteestä. Töitä pitää tehdä sen eteen.

Näillä ajatuksilla lähestyin myös tätä nyt käynnissä olevaa harjoittelua. Sen verran arvasin syksyn tutustumisten perusteella (vaikka olikin eri paikka), että töihin joutuu. Ja totta se oli. Perushoito on kovaa työtä. Se on jaloillaan olemista ja kävelemistä. Ehkä joku päivä mittaan askeleet vaikkei puhelinta taskussa saisikaan olla. Lisäksi tulee erilaisia nostoja. Harjoittelupaikan asukkaiden liikuntakyky vaihtelee paljon. Osan hoito vaatii kääntelemistä ja nostamista vuoteessa tai vuoteesta pois. Joskus tähän käytetään apuvälineitä. Niidenkin käyttämisessä hoitaja tai hoitajat joutuvat osallistumaan tai ainakin varmistamaan toimintaa. Taakat eivät varsinkaan kahdelle hoitajalle ole aina valtavia. Kuitenkaan asennot eivät moottorisängyistä huolimatta ole aina ihanteelliset. Kokematonta opiskelijaa ohjaaja hienosti opasti heti alkuun oikeista otteista ja selkää tukevasta vatsan jännityksestä. 

ReTurn7500. Tuttavallisemmin turneri. Tämän avulla voidaan omilla jaloilla seisova mutta huonosti kävelevä henkilö siirtää lyhyitä matkoja vaikkapa tuoliin tai pyörätuoliin. Sekä tietenkin myös takaisin sänkyyn. Kädet kiinni, jalat piirrosten osoittamiin paikkoihin ja pitemmille matkoille vyö ympäri. Ei vaadi ajokorttia.

Tätä osastoa olin ennakoinut etukäteen. Vaikka Korona-aika estikin harjoitusjakson vetämisen täydellisenä loppuun, sain tehtyä juuri core-osastoa tukevia harjoituksia erityisen kovasti. Kuntosalin sulkeuduttua tällaisilta satunnaisasiakkailta, on pitänyt pärjätä kotona ja ulkoliikuntapaikkojen telineillä. Tiedän ja uskon, että hoitotyössä aika ja toistot ovat salakavala kumppani selälle. Vaivat voivat alkaa ilmoitella itsestään vasta vuosien jälkeen. Erilaiset apuvälineet varmasti lisääntyneet. Kuitenkin työ on fyysistä. Olen halunnut suojata itseäni noilta vaivoilta ja vammoilta. Kun toiminta on uutta virheasennot vaanivat.

Sauna, viina ja terva. Myös kuvan kolmikko on monipuolinen lääke ruumiin vaivoihin.

Yllätyksenä itselleni tuli tämän varsinaisen nostelun lisäksi tuleva liike. Esimerkiksi hyvien tukisukkien pukeminen toiselle ei ole ihan yksinkertainen asia. Ei edes makaavalle asukkaalle. Erilaista pukemista ja vaatteiden kiskomista eri asennoissa on saanut opetella paljon.  Parempikuntoisistakaan harva pääsee helposti polviensa alapuolelle. Paljon kumartumisia ja kyykkäämisiä on siis tehty sukkien, kenkien ja housunlahkeiden kanssa. Samoin pyörätuolien jalkatukien asennukset vievät alaspäin. Roskapusseja vaihdetaan päivän aikana monia kertoja moniin huoneisiin. Kaiken summana iltaisin on ihan väsynyt olo. Lihaksissa tuntuu tehneeltä mutta ei väsyneeltä. Aamuherätysten kanssa ei iltaisin kannata yrittää kukkua kovin pitkään. Sohvalla on tullut lempeää kyynärpäätä television ääreen nukahtavalle.

Yksi kuitenkin on iskenyt kovaa. Siitä olin kuullut mutten uskonut. En ymmärtänyt ennakoida ja nyt on joutunut vähän takamatkalta hakemaan helpotusta. Kädet ovat kovilla. Tarkemmin sanottuna kämmenselät. Kun käsiä desinfioidaan kymmeniä kertoja päivässä, alkaa iho syöpyä. Tai tarkemmin sanottuna kuivua, ärtyä ja halkeilla. Kansliasta onneksi löytyi tähän vaivaan herätessä jo ensiapua purkeista. Pari kertaa päivässä olen nyt toisella viikolla rasvaillut käsiä tilanteen niin salliessa. Illalla olen hiipinyt vaimon astioille. Viikonloppuna kävin tunnustamassa vaivan apteekissa asti. Nyt pitäisi pärjätä loppuun asti. Kaikkea sitä joutuukin opettelemaan. Seuraavassa harjoittelussa tämä vaiva ei yllätä.

Jos askeleita ei päivän aikana tunnu kertyvän riittävästi, voi lähteä palauttamaan ruokakärryjä alakertaan. paluumatkan voi tehdä reippaasti portaita pitkin. Paitsi jos on opiskelija jolla ei ole avainta. Me pääsemme kivasti hissillä myös ylöspäin.