73# Miksi tulisi isona hoitajana?

– Mihin aiot suuntautua? Kysymys, joka ilmestyy vastaan vähän sieltä ja täältä. Jo syyskuussa tätä alettiin kyselemään. Eikä vastaaminen ole vielä muuttunut helpommaksi. Olen yrittänyt asennoitua löytämään vastauksen, haluanko edes lopulta olla tällä alalla. Sen kanssa riittää vielä aika paljon painittavaa. Suuntautumiset ja erikoistumiset tuntuvat vielä ihan kummallisilta kysymyksiltä. Ja kuitenkin ne selvästi hiipivät mieleen.

Kolmasosa sairaanhoitajan opinnoista on käytännön harjoittelua. Hyvin monenlaista pääsee näkemään ja kokeilemaan. Samalla näkee monia erilaisia työyksiköitä. Vaikka tälläkään tavalla ei ole mahdollista nähdä ihan kaikkea, on lähtökohta kuitenkin hyvä. Etsivä löytää. Se on totta suuntautumisen ja varmasti myös mielekkään työyhteisön suhteen. 

Harjoittelut seuraavat teoriajaksoja. Niiden aikana kuhunkin hoitotyön alueeseen syvennytään laajasti. Ihanteellisessa tilanteessa harjoitteluun hakeminen rytmittyisi niin, että teoriaopintoja olisi jo vähän tehty ja olisi paremmin selvillä, millaiseen harjoittelupaikkaan haluaisi hakea. Mutta näin ei ole. Haku harjoitteluun on ilmeisesti aina hyvin etupainotteisesti ja teorian opiskelu seuraa sitten lähellä käytännön jaksoa. Osaamisen kannalta näin tietenkin on toimittava. Mutta kiinnostusten selvittämiseksi tämä ei ole paras rytmi. 

Maaliskuun puolivälissä meillä on jälleen harjoitteluihin haku. Toisen vuoden opinnoissa harjoitteluihin päästään kotihoidossa, sisätaudeissa ja kirurgisessa hoitotyössä. Luokka on jaettu kolmeen ryhmään niin että paikkoja riittää. Maaliskuussa haettiin yhteen syyskauden harjoitteluun loka-marraskuussa. Aika pitkä aikajänne. Itse olin sisätautien ryhmässä. Paikkoja oli hyvin ja luulen kaikkien päässeen sinne, mihin etukäteen yhdessä suunnitellessa oli toivonutkin. Kuitenkin näin etukäteen oli hyvin vaikea hahmottaa, mihin ehkä haluaisi ja mihin kannattaisi mennä. On iso ero mennä sydänosastolle, keuhko-osastolle tai päivystysluonteisemmalle poliklinikalle. Piti koittaa kysellä lähihoitajilta. 

Päädyin valitsemaan yleislääketieteellisen osaston. Sellaisen, jossa annetaan myös palliatiivista hoitoa sekä saattohoitoa. Sain kuulla etukäteen kehuja osaston henkilökunnan osaamisesta ja hoidon laadusta. Lisäksi ajattelin näin pääseväni tutustumaan äärimmäisen potilaskeskeiseen hoitotyöhön. Tavallaan ajattelin tämän liittyvän jollakin tavalla myös aiemmassa elämässä kerättyihin taitoihin.

Jo tämän kevään opinnoissa yritettiin raottaa salaisuuden verhoa tulevaisuuden suunnitelmien suhteen. Oli opintokäyntien aika. Ryhmiin jaettuna jokainen luokasta kävi tutustumassa johonkin sairaalan tai terveyskeskuksen yhteydessä olevaan työyksikköön. Nämä sitten esiteltiin koko luokalle. Esittely näin Korona-aikana tapahtui etänä. 

Mihin hoitoalalla saattaa päätyä? Seuraavat väläykset perustuvat luokkalaistemme esityksiin.

Tehohoitoon.Tehohoito on vaikeasti sairaiden potilaiden pitkä- tai lyhytaikaista hoitoa. Tehohoidossa potilaita tarkkaillaan jatkuvasti. Siellä elintoimintoja valvotaan ja ylläpidetään erikoishoidoin ja erikoislaittein. Tehohoidossa hoitajamitoistus on yleensä kunnossa. Yksi hoitaja vastaa yhdestä potilaasta. Tehohoidon ammattilainen hoitajasta kehittyy hitaasti työtä tehdessä. Opiskelija voi päästä teho-osastolle sisätautien ja kirurgian opintojen harjoitteluissa sekä tietenkin syventävässä harjoittelussa. Tehohoidossa raskaana nähtiin vastuiden lisääntyminen koulutuksen vähentyessä. Hyvänä puolena mainittiin työn vaihtelevuus ja hyvän hoidon vaikutusten nopea näkyminen.

Aistiklinikka. Myös tunto on aisti. Siksi aistiklinikan sisältä löytyy myös ihotautien poliklinikka. Siellä tehdään laajoja ja vaikeiden ihottumien hoitoa. Toimintaan kuuluu myös allergiatestien tekoa, pitkäaikaishaavojen hoitoa ja vaikkapa luomiseurantaa. Korva- nenä- ja kurkkutautien poliklinikalla hoidetaan nimensä osoittamien alueiden vaivoja. Myös esimerkiksi kasvojen alueen murtumien hoito tehdään täällä. Kuuloasemalla hoidetaan kuulolaitteiden hankintaa ja tehdään kuulomittauksia. Silmäyksikkö katsoo silmiä. Paikallisessa yksikössä hoidetaan kaihi-, karsastus-, paineenalennus- ja kyyneltieleikkaukset. Aistiklinikka mahdollistaa sairaanhoitajalle hyvin terävän erikoistumisalan. Koulutus tapahtuu yksikön omana perehdytyskoulutuksena. Pienen yksikön heikkoutena nähtiin sairaslomien ja sijaisuuksien hoituminen sekä pitkät leikkauspäivät. Hyvänä pidettiin esimerkiksi päivätyötä ja mahdollisuutta kehittyä pitkälle omassa suuntautumisessaan. 

Yhteispäivystys.Yksikössä toimii sisätautien- kirurgian erikoissairaanhoito, yleislääketieteen seuranta ja päivystävät vastaanotot. Seurannassa ja vastaanotoilla tehdään hoidon tarpeen arviointia. Yhteispäivystyksen henkilökunnalle järjestetään erilaisia koulutuksia ajankohtaisista asioista, esimerkiksi laite- ja lääkekoulutuksia. Antoisaa yhteispäivystyksessä on potilaiden sekä omaisten tyytyväisyys ja kiitokset, kyky auttaa ja mahdollisuus oppia joka päivä uutta. Raskasta ovat kiire, vaikeat potilastilanteet ja siirtymät hyvin erilaisten tilanteiden välillä. Ei ole helppoa poistua elvytystilanteesta kuunnellakseen flunssapotilaan vaivoja. 

Obduktio-osasto. Obduktiolla tarkoitetaan ruumiinavausta eli autopsiaa. Sen tehtävänä on kuolinsyyn selvittäminen. Lääketieteellinen ruumiinavaus suoritetaan, kun tiedetään kuoleman aiheutuneen sairaudesta, mutta sairauden laatu on epävarma. Vastaavasti oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus suoritetaan poliisin pyynnöstä, kun kuoleman ei tiedetä aiheutuneen sairaudesta, kuoleman on aiheuttanut tapaturma, myrkytys, itsemurha, hoitotoimenpide, rikos, tai kuolema on muuten tapahtunut yllättävästi. Obduktiopreparaattoriksi haluava ei tarvitse sairaanhoitaja koulutusta. Alalle ei pysty opiskemaan missään oppilaitoksessa. Koulutus tapahtuu oppisopimuksella tarpeen mukaan. Tähän liittyy myös alan varjopuoli: sijaisia on hyvin vaikea saada. Työn hyvinä puolina oli esimerkiksi mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn. 

Psykiatrian osasto. Psykiatriset osastot on jaettu yleensä lasten, nuorten ja aikuisten osastoihin. Psykiatrisella osastolla toimitaan moniammatillisissa tiimeissä esimerkiksi psykologin ja sosiaalityöntekijän kanssa. Esittelevän ryhmän mukaan paikallisessa työyksikössä on pyrkimys pitää henkilöstöstä 70 prosenttia miehinä. Kyse ei ole alan miesten vaikeudesta pitää itseään miehenä.  Enemmän tähän vaikuttavat turvallisuusnäkökulmat. Työhön tulevat saavat erityisen turvallisuuskoulutuksen. Harjoitteluissa mielenterveys- ja päihdetyön jaksolla on mahdollista hakea psykiatrian osastoille. Henkilökunta nimesi työn hyviksi puoliksi esimerkiksi onnistuneen hoidon palkitsevuuden ja henkilöstön jaksamisen hyvän huomioinnin. Vaikeana pidettiin vaikeita potilaskohtaloita. 

Synnytysosasto. Sairaanhoitaja ei ole kätilö. Mutta kuulema lasten hoitotyön jakson jälkeen on tavallista, että joku opiskelija jää äitiyslomalle. Kuulema hoitotyön luokan vauvoilla on tällainen vaikutus. Synnytysosastolla sairaanhoitaja voi sijaistaa. Paikallisella osastolla on kuulema huima yhteishenki. Mutta samalla työssä kohdataan ilojen lisäksi myös elämän raskaita varjopuolia.

Luokan vauvat kuvattuna eri tunnin yhteydessä. Nämä odottavat vasta kolmantena vuotena.

Lastensairaala. Lastensairaalan potilaina ovat kaikki alle 17 vuotiaat lapset. Potilaskunnasta johtuen lastensairaalassa painotetaan perhekeskeisyyttä ja avoimuutta. Omaisille ja potilaille kerrotaan rehellisesti kaikista asioista. Henkilöstön koulutukseen panostetaan paljon, koska pienten potilaiden hoito on äärimmäisen tarkkaa. Samoin uuden työntekijän perehdytysajat mainittiin pitkiksi. Lasten välittömyys ja kiitollisuus kerrottiin työn hyviksi puoliksi. Samoin työyhteisön välittömyys ja hierarkian puute. Toisaalta lasten hankalat tilanteet koettiin kuluttaviksi. Elämän epäreiluuden nähtiin tulevan esiin monien perheiden kohtaloissa. 

Ensihoitokeskus. Nykyään ambulanssia ei voi soittaa taksiksi. Kyytiä kun siltä ei välttämättä saa. Ambulanssi on luonteeltaan enemmän hoito- ja hoidonarvion yksikkö. Kyytiä sitten tarvittaessa voi saada.Sairaanhoitaja ei ole ensihoitaja. Kuitenkin sairaanhoitajan koulutuksella voi päästä ensihoidon tehtäviin. Sairaanhoitaja voi työskennellä niin sanotussa perustason ambulanssissa. Paremmin koulutetun parina myös hoitotason autossa. Sairaanhoitaja tarvitsee hoitotasolle 30 opintopisteen lisäkoulutuksen. Keväästä 2020 myös C-ajokortti tarvitaan ratin taakse pääsemiseen, eli puute käytännössä karsii uudet hakijat. Harjoittelut akuutin hoitotyön jaksolla. Myös päivystyksessä suoritettu harjoittelu voidaan katsoa riittäväksi myöhemmässä työnhaussa. Ensihoidon hyvinä puolina nähtiin työn vaihtelevuus ja kova panostus työhyvinvointiin. Haasteita olivat rankka ja epäergonominen työ sekä vaativat asiakastilanteet.

Tai ainahan voi alkaa opettajaksi. Jos olisi valmis sairaanhoitajan tutkinto taskussa niin saattaisin innostua kokeeksi vaikka hakemaankin.

67# Vieraana koronasiivessä

S: Varjele meitä, laupias Herra Jumala. L: perkeleen petoksista ja juonista, nälänhädästä ja kulkutaudeista…

Olin varautunut johtamaan paaston ajan vakiintuneeseen tapaan tämän vanhan kirkkorukouksen sunnuntain jumalanpalveluksessa. Kieltämättä nämä säkeet nousivat mieleen, kun jumalanpalveluksen sijaan lähestyinkin koronasiiven ovikelloa. Taskussa kulkivat mukana Kela-kortti ja pari yksittäispakattua alkoholilappua lääkelaatikosta. Sylissä tuli mukana tulikuuma leikki-ikäinen. Mielessä ehti vilahtaa ajatus muista ovikelloa painaneista sormista. Päässä jyskytti valvottu yö. Muutaman minuutin odottelun jälkeen oven tuli avaamaan maskiin ja hansikkaisiin pukeutunut hoitaja.  – ”Tästä sitten reilusti käsidesiä ja maskit molemmille.” Olimme tulleet Koronasiipeen.

Koronasiipi on ehkä vähän ylimitoitettu ilmaus. Kuitenkin vahvistui jo yöllä hankittu mielikuva terveydenhuollon siirtymisestä poikkeustilaan. Olin ollut sopivasti loppuviikon vapailla koulusta. Siinä ajassa jokin tauti ehti kaataa pienen petiinsä. Sairaanhoidon ohessa yritin myös valmistautua tuuraamaan sunnuntaina omaa sijaistani. Lopulta sain sunnuntaiaamuna soittaa sijaisen tuuraamaan itseäni. 

Hieman epävarmoin ajatuksin lähestyin muutenkin pyhäpäivän tehtäviä. Poikkeuksellisen Korona-tilanteenkin unohtaen tuntui arveluttavalta ajatus lähteä ihmisten ilmoille kuumetautisesta kodista. Ehkä hyvän käytännön mukaan olisi kättelemättä, hajuraolla ja omien käsien tarkkailulla kaikki onnistunut. Kuitenkin sunnuntain vastaisena yönä pääsin tästä sisäisestä kamppailusta. Pikku ihminen alkoi jo alkuyöstä haroa korvaansa ja itkeä sattumistaan. Lääkkeillä pahin terä aina helpotti mutta yllättävän pian kipu alkoi taas herätellä unen läpi. Tunti kuin koko yö olisi mennyt 10-15 minuutin unen ja kivun sykleissä. Vasta aamukuudelta väsymyksen ja lääkkeiden yhteisvaikutus tuuditti rauhalliseen uneen. Silloin zombivaiheeseen päässyt isä alkoi toimeen.

Yön aikana selvitellessäni olin ehtinyt huomata, että juuri perjantaina terveydenhuolto oli asetettu poikkeustilaan. Neuvolat kiinni. Ainoastaan pienet vauvat ja raskaana olevat hoidetaan. Poliklinikat kiinni. Vain kiireelliset tapaukset hoidetaan. Terveysasemat suljettu. Häivähdyksen verran koin sympatiaa niitä kohtaan, jotka elävät arjessa ilman länsimaisia terveyspalveluita. Potilaan herättyä levollisilta aamu-uniltaan uuteen itkuun, otin aamulämmön ja nappasin puhelin kouraan.

Selvästi oli varauduttu sekä resurssien kohdentamiseen, että tartuntojen leviämisen estämiseen. Kuitenkin lastenpäivystys näytti olevan toiminnassa. Samalla se toimi varta vasten perustetun Korona-numeron yöllisenä varayhteytenä pienien potilaiden osalta. Siitäköhän syystä tällä kertaa sinne sai jonottaa? Meidän harvoissa tarpeissamme juuri tuo numero on vastannut hyvin nopeasti. Onnistuin saamaan ajan juuri jumalanpalveluksen alkamisaikaan. Olin jo parin tuntia aiemmin keskeyttänyt sijaiseni rennon vapaapäivän aamun ja ilmoittanut tilanteesta. Olimme toki mahdollisuudesta aiemminkin puhuneet. Otti asian ymmärtävästi. Perheellinen mies. Olivat kuitenkin menossa jumalanpalvelukseen. Lähetin kaikki kirjoittamani ja kiitin ymmärryksestä.

Lääkärinajan lisäksi sain päivystysnumerosta muutamat ohjeet. Sisäänkäynti olikin kuulemma eri kuin tavallisesti. Ovi olisi lukossa. Sisään piti saapua ovikelloa painaen. Käsidesiä piti varautua käyttämään ihan huolella.  – “Ei mitään syytä paniikkiin mutta kuitenkin.” Juuri tällaisista lauseista voi kai päätellä, että joku voisi vähän panikoitua. Melkein tokaisin, että olen luterilainen pastori ja sairaanhoitajaopiskelija. Sillä yhdistelmällä on vaikea panikoitua tällaisissa asioissa. Tyydyin kuitenkin vain kiittämään. Varmasti joku toinen jonotti samaan numeroon.

Mitä odotin ovikellon takaa? Tuntematon uhka elokuvan kaltaista kaaosta? Hoitopaikkaa, jossa sairaat yskivät toistensa päälle? Telttaa, jossa paareja asetellaan pitkin lattioita sänkyjen loppuessa?  No en oikeastaan. Maalaiskaupungissa kaikkialla on hiljaista. Eikä tämä ollut edes se virallinen Koronasiipi. Sellainen löytyi vielä toisen sisäänkäynnin luota. Ei näkynyt jonoa sielläkään. Tämä oli minikoronasiipi. Varmuuden vuoksi myös lastenpäivystys oli jaettu kahtia. Tälle ovelle saapuivat kaikki, joilla on infektio-oireita. Vara ei venettä kaada, sanoo vanha kansa. Varhain sunnuntaiaamuna olimme ainoat koko siivessä. Kaikesta näkyi järjestelyjen uutuus. Ovikello oli teipattu kiinni oveen, eikä sen ääni kuulemma oikein kuulu kansliaan. Tarkoitus on kuulemma siirtää kansliaa pian lähemmäksi. Kaappeja oli teippailtu kiinni ja tarpeelliset välineet oli sijoiteltu pöydille. Vähän selitellen annettiin ohjeita. Vakuutin ymmärtäväni hyvin syyn järjestelyihin.

Käsidesiä käytettiin ja maskeja soviteltiin. Hoitaja ja myöhemmin lääkäri puhuivat kaiken aikaa myös maskiensa takaa. Kaikki tapahtui rauhassa ja lämpimässä hengessä. Vain pienet yksityiskohdat erottivat käynnin arkisesta lääkärireissusta. Päivystyspakkauksena saadun tuhdimman kipulääkkeen kaveriksi löytyi täsmälleen pienen potilaan toivomaa väriä oleva pillimehu. Yllättävän vaikea juottaa aseptisesti. Mutta eri pakkauksia avatessa oppii näköjään avaamaan myös pillimehun imupilliin koskematta. Diagnoosit tehtiin ja reseptit kirjoitettiin. Ohi mennen kysyttiin mahdollisista ulkomaan matkoista. Olisiko erilainen vastaus saanut aikaan erilaisia toimia? Se jäi nyt selvittämättä. Pois lähtiessä maskit hyvästeltiin roskikseen ja isän käsien avulla pienet kädet siveltiin desinfiointiaineella. Eteisessä tuli vastaan seuraava potilas ja uusi hoitaja.

Mainio ensiapu!

Kamppailu nykyistä virusta vastaan tuskin on vielä saavuttanut huippuaan. Nähtäväksi jää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kuitenkin tarkastuskäynti terveydenhuoltomme etulinjassa synnytti sisälläni kiitollisia tunteita. Samaan aikaan kun monia pyydetään jäämään kotiin, toimii terveydenhuolto näin suppean katsauksen perusteella suomalaisen rauhallisesti ja perusteellisesti. Resursseja kohdennetaan ja toimintaa tehostetaan. Samaan aikaan terveydenhoitoalan työntekijät eivät voi jäädä etätöihin. Heitä kutsutaan etulinjaan. Heiltä saatetaan kysyä lähiaikoina poikkeuksellista venymistä ja taitoa. Me pikkupotilaan kanssa yritämme tehdä osamme. Otamme lääkkeet ohjeen mukaan ja yritämme pysyä poissa päivystyksestä tulevat viikot. Miten sinä voisit helpottaa terveydenhuollon taakkaa? Miten voisit hidastaa viruksen leviämistä? Ketä voisit kiittää? Kun kotirintama kestää, on etulinjassakin helpompi olla.

16# Murse in action!

– ”Lastenpäivystys, sairaanhoitaja”. Näin avautui kontakti melkein kuin kollegan kanssa.

Viime perjantaille oli luvattu hyviä revontulia. Oli pitkä viikonloppu. Töistäkin vapaata. Kyläpaikkaan asetuttu. Aika hyvä alku viikonlopulle. Revontulia ei kyllä taivaalta löytynyt. Kuitenkin maaseudun pimeydessä tähtitaivas oli vaikuttava koko perheen mielestä. Pienin ei uskaltanut pitkäksi aikaa pimeään jäädä, vaan palasi sisälle jatkamaan iltatoimia. Mutta vanhempien pienten kanssa jatkettiin niskat kenossa katselua. Puhuttiin tähtien määrästä, avaruuden koosta ja niistä kaikista tähdistä jotka näkyvät vain vaaleampien alueiden osina pimeydessä. Oli hyvä hetki. Tällaisia irtiottoja tarvitaan ennen hammaspesua. 

Kuulin nimeäni huudettavan ovelta. D-vitamiini oli pienimmän nenässä. Mitähh!? Suomen syksyssä ja talvessa meillä on ollut tapana antaa lapsille 20µg päivässä luuston vahvistusta.Sellainen hedelmäinen purutabletti. Halkaisija 7mm – näin mittasin sitten puhelun aikana Leathermanin viilan laidalla. Tällainen oli jotenkin päätetty työntää nenään. Tällaista ei ole meillä käynyt vaikka monta vuotta on vitamiineja syötetty. Ei ollut kuulema tällaista hoitajallekaan sattunut – meni kysymään neuvoa kokeneemmalta. Joltakin kai joka on nähnyt nenissä legot, herneet ja kaiken muun. Ehdin ihmetellä, miten hyviä tyyppejä näihin lastenpäivystyksiin valikoituu. Koskaan en ole hoitajia joutunut kauhistelemaan. Mutta nyt taas puhelin oli täynnä lämpöä ja huolenpitoa. Täsmällisiä ja lyhyitä kysymyksiä. Selvästi kyky kuulla vastauksia. Joku joka ansaitsi täysin palkkansa. Näin vaikka joutuikin kysymään neuvoa toiselta. Ammattitaidon ja rohkeuden merkki sekin. 

– ”Oletteko varma että se on siellä nenässä, oli ollut ensimmäinen kysymys”. Kyllä. Otsalampun valossa se näkyi jossakin siellä mihin ei uskoisi nenän ulottuvan. Sormet syyhyten harkitsin jo, kumpia EA-laukun pinseteistä tässä voisi käyttää. Pohdin vielä hetken omaa kompetenssiani ja itkuisen lapsen tempoilevaa päätä. Päätettiin siis sittenkin soittaa asiantuntijalle.

– ”Kyllä se sinne varmasti sulaa mutta kysyn vielä kirurgiselta hoitajalta, olisi kurja jos joutuisitte turhan takia tänne lähtemään”.  Niinpä. Tähdet näkyvät hyvin maaseudulla. Maaseudulta vain on yli tunnin matka perjantai-iltana päivystävään ensiapuun. Mielessä ehti käydä etuoikeutettu olo arjesta joka meilläkin normaalisti pyörii keskussairaalan naapurissa. Sukulaisiaan ei vain voi valita. Ei varsinkaan heidän asuinpaikkojaan. Tänä perjantaina matka olisi pitkä. Miten lapsille tapahtuukaan aina reissussa jos tapahtuu? Lopulta tulimme kuitenkin tulokseen että seuraavan vuorokauden puolelle kestävää matkaa ei tarvinnut aloittaa. Vakuututtuaan hengitysoireiden puuttumisesta ja pienen nenäänvetäjän rauhallisesta olosta, hoitaja antoi muutamia ohjeita tulevaa yötä varten. Kyseli vielä tiedot ylös siltä varalta että soittaisimme uudestaan, tilanteen ehkä muuttuessa. Lempeät hyvän yön toivotukset seurasivat. Kiitos!

Kumpaa olisit itse käyttänyt?

D-vitamiini nenässä ei ole erityisen kammottava tilanne. Kuitenkin kuvaavaa on, miten tämäkin tapahtui. Ei sitä odotettu eikä ennakoitu. Elämässä voi yrittää varoa ja varoittaa. Lapsia täytyy usein kontrolloida kun eivät vielä tiedä. Voi koittaa itse ennakoida ja varautua. Siksi niitä pinsettejäkin mukana oli. Täytyy yrittää vähentää riskejä ja vahinkoja. Mutta joskus vain tapahtuu. Vahinko tulee usein täysin varoittamatta ja uskomatta että niin voisi käydä. Ei se kysele lupaa tai parempaa aikaa. Sen jälkeen voi yrittää hallita ja useimmiten vain selviytyä.

Nyt selvittiin vähällä. Luokkalaiset kyselivät sopivasti whatsappissa illan meininkejä. Sain lähettää raportin ja toivottavasti naurattaa osaa. Juuri keskiviikkona oli tutustuttu nenän rakenteeseen. Sitä en puhelimeen kehdannut mainita.