159# Harjoittelu päivystyksessä

Tänä syksynä olen saanut tehdä aikamatkaa. Aloitin akuuttihoidon harjoittelun paikallisessa päivystyksessä. Ja tietenkin sen ympärillä mieli siirtyi lapsuuden torstai-iltoihin. Silloin katsoimme veljen kanssa naamat ruudussa kiinni Teho-osastoa. Tietäjät tietävät mistä on kyse. Ehkä moni tietää senkin, että jostakin syystä kääntäjät päättivät sarjan saavan olla suomennettuna juuri teho-osasto. Oikeampi käännös olisi ilman muuta viitannut päivystykseen.

Se oli yksi viikon kohokohdista. Siihen aikaan antennitalouksissa taisi näkyä vain kolme kanavaa ja internet löytyi vain osasta koulun tietokoneista. Koukuttavimpienkin sarjojen seuraavaa jaksoa piti odottaa aina viikko. Viikosta toiseen seurasimme Chicagolaisen sairaalan henkilökunnan seikkailuja, usein varsin nopeatempoisissa ja seikkailullisissa tilanteissa. Suuressa kaupungissa vaikeita vammapotilaita ja monipotilastilanteita riitti ja usein katsojat johdateltiin kiireiseen tahtiin leikkaussaliin saakka. Traumoja hoidettiin vauhdikkaasti katsojan haukkoessa henkeään lääkäreiden käskyjen tahtiin. Toiminnan keskellä sarjan tähtiä olivat tietenkin päätöksiä tekevät ja kädentaidoillaan loistaneet lääkärit. Mukana seikkailee myös nuoruuden päiviä viettänyt George Clooney lastenlääkärinä. 

Samalla kuvattiin kuitenkin laajasti päivystyksen jokapäiväisempää eloa. Vaikeasti diagnosoitavat potilaat, ikäihmiset, sosiaalisista ongelmista kärsivät ja kaikki ne, joille suurkaupungin kasvottomuudessa terveydenhuolta tarjoaa paikan tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Tässä vähemmän toiminnan täyttämässä kerronnassa, kuten muissakin kevyemmät sävyin sivellyissä kohdissa pääsevät esiin yksikön sairaanhoitajat ja muu henkilöstö. Tarkkaavainen katsoja huomaa, että lääkärien vaihtuessa monet hoitajat pysyvät ja muodostavat paikan sielun.

Pienen maaseutukaupungin sairaalassa ei samanlaista toimintaa voi odottaa. Ei edes kaikki television vaatima draama pois suodatettuna. Kuitenkin ensimmäiseen harjoittelupäivään saapuessa jotain samanlaista hengähti kasvoille. Valvontahuoneen seinustalla avautuivat ovet hoitohuoneeseen. Sinne missä television tähdet tekisivät näyttävimmät temppunsa. Tutustumispäivän aamuna huone hoitopaikkoineen kiilsi puhtautta ja tyhjyyttä. Sellaisena siitä kuulemma pidetään. Se kuitenkin kertoo siitä, että päivystyksessä tunnelma voi muuttua nopeasti ja joskus ambulanssin saapuessa askeleet ovat luultavasti ripeitä. Usein elämä on kuulemma kuitenkin melko arkista. 

Aiemmin syksyllä meille käytiin esittelemässä paikkakunnan päivystystä. Kuukausittain sen läpi kulkevat potilaat lasketaan useammissa tuhansissa. Yksikköä mainostettiin paikkana oppia paljon ja nähdä vaihtelevia potilastapauksia. Luvattiin, että opiskelija tulee oppimaan potilaiden haastattelua. Sitähän sairaanhoitaja päivystyksessä tekee: haastattelee, tarkkailee ja hoitaa tarpeessa. Lääkäri sitten tutkii ja määrää hoidot. Potilasaineen monipuolisuus kuulemma auttaa oppimaan nopeasti, mitä asioita millaiseltakin potilaalta kannattaa kysellä, mihin kiinnittää huomiota ja niin edelleen. Samoin tutuksi tulee varmasti eri tyyppisiin potilaisiin liittyvät tarpeet laboratoriotilauksista ja muista sen kaltaisista. Kaikki nämä, kun pyritään tekemään valmiiksi ennen, kun lääkäri edes katsoo potilaan papereita. Näin juna pysyy liikkeellä ja potilasvirta ei pysähdy. 

Täytyy myöntää, että itseäni viehättää ajatus yksiköstä, jossa potilaat viettävät aikaa melko vähän. Luultavasti yhdessäkään vuorossa ei ole paikalla edellisessä työvuorossa tavattua potilasta. Ainakaan samalla käynnillä. Luultavasti aika näyttää, että myös täällä päivystys toimii tietynlaisena sosiaalityön yksikkönä johon tietyt potilaat tulevat tiuhaan. Samoin kokeilemisen arvoiselta tuntuu osastotyölle tutun vuorokausirytmin puute. Töitä tehdään potilas kerrallaan (tai tietyt potilaat limittäin) asiat hoitaen. Kello ei kerro mitä tapahtuu ja näin kuulemma on myös potilasmäärien suhteen. Vaikka tiettyjä trendejä voidaan ennustaa ja se kuulemma näkyy myös työvuorojen suunnittelussa, ei potilasmääristä voi koskaan mennä takuuseen. Arkinen aamupäivä voi olla yhtä kiireinen kuin viikonloppuyö jos niin sattuu olemaan. 

Haastattelun ja muun lääkärille valmistamisen lisäksi päivystyksessä opitaan potilaan tarkkailua. Potilaspaikkojen ääreen viritetyt tarkkailumonitorit kertoivat uudellekin tulijalle, että täällä potilasta ei unohdeta pitkäksi aikaa. Hoitohuoneessa valvontaa todennäköisesti tehdään usein ihan vierestä. Kertausta tulee mitä todennäköisemmin sekä monitorin tarkkailu ekg:stä että myöskin ihan kunnon filmin ottamisesta. Jatkohoitoa varten potilaita todennäköisesti kanyloidaan ja katetroidaan. Luultavasti opiskelija pääsee myös tutustumaan moniin kuvantamistutkimuksiin joissa päivystyspotilaita käytetään. Päivystyksen yhteydestä löytyvät myös ommelhuone, korvahuone (jossa hoidetaan myös nenään liittyvät asiat), eristyshuoneita sekä kipsisali. Näissä pääsee todennäköisesti seurailemaan ja ehkä myös avustamaan. 

Tutustumispäivän jälkeen pystyin helposti samaistumaan joihinkin lapsuuden ystäviini televisiosta. Monipuolisesti toimiva yksikkö voi vaikuttaa ensin sekavalta. Monipuolisista tiloista ja toiminnoista johtuen niin oli myös pienen kaupungin rauhallisessa arkipäivässä. Mutta sehän on kaikki opittavissa. Yhtä hyvin, tai kenties selkeämminkin, ensivaikutelmansa antoi toinen televisiosta tuttu asia: henki. Harjoitteluissa on ehtinyt tulla vastaan monta paikkaa. Kaikissa on ollut hyvä olla. Kuitenkin päivystyksessä jokin vakuutti edellisiä enemmän opiskelijan olevan tervetullut. Aika näyttää oliko se vain valheellista ensivaikutelmaa vai olisiko siinä perää. Varmaa on, että tulevat viikot näyttävät paljon muutakin.

156# pettymys lasten pajassa

Mikä on lapsen normaali syketaajuus? Kysymys ei olekaan ihan helppo. Se riippuu lapsesta. Vastasyntyneen normaalisyke, kun on aivan erilainen kuin vuoden vanhan ja vuosien lisääntyessä ihannearvot muuttuvat tietenkin taas. Lasten hoitotyössä pitääkin olla tietoinen kunkin lapsen iän mukaisista erityispiirteistä. Kun muuttuvien lukujen sarjassa on myös hengitystaajuus ja verenpaine, oli lasten tutkimusten taitopajaan valmistautuminen melkoista tankkaamista ja muistilappujen valmistamista.

Opinnoissahan on kahdenlaisia käytännön harjoituksia. Taitopajoissa asioita tehdään rauhallisesti miettien ja opettajan ohjauksessa. Näihinkin on hyvä valmistautua mutta etukäteen ei tarvitse olla peloissaan, jos aikaa tai voimaa ei ole ollut. Toista on simulaatioissa. Siellä simuloidaan todellisia tilanteita ja opiskelijan täytyy pärjätä niillä tiedoilla mitä päästä tai hoitopaidan taskusta löytyy. Osaamattomuus tulee siellä heti näkyviin. Joten taitopajaan ei tullut ihan kaikkia taulukoita opeteltua.

Viimeistään lastenhoitotyön harjoittelussa pitää tällaisia tietoja löytyä vähintään taskusta. Käytäntöä ja myös koetta ajatellen ehkä päälinjoissa myös päästä.

Kuitenkin taitopaja oli aivan pettymys. Opettaja pahoitteli kovasti sitä, ettei pyynnöistä huolimatta koululta ollut löytynyt rahoitusta lasten hoitotyön simulaatioiden järjestämiseen. Reagoiva, liikkuva ja muutenkin elävähkö nukke ohjelmistoineen maksaisi kuulemma 40 000 euroa. Toistaiseksi koululla on vain yksi aikuistyyppinen tällainen. Odotellaan lisärahoitusta koulutukseen. Kun simulaatiota ei voitu järjestää, muuttui taitopajakin melkein normaaliksi luennoinniksi.

Koska lukujärjestyksessä luki kuitenkin taitopaja, olimme taitopajaluokassa ja tunnollisimmilla oli jopa hoitovaatteet päällä. Pääsimme sentään noutamaan hyllyiltä jo aikaisemmin tutuiksi tulleet nukkevauvat. Niillä harjoittelimme erilaisia tutkimusasentoja, niissä pitämistä ja vauvan ollessa kyseessä, tukemista. Hyvään harjoitukseen olisi vaadittu myös taapero tai jopa koululaisnuket. Vauvat kun olivat liian pieniä monien asentojen harjoittelemiseen. Hieman oli sellainen olo, että tämän pajan taidot olen päässyt hankkimaan käyttämällä omia supersimulaattoreitani milloin missäkin. Viimeksi kesällä pääsimme yliopistosairaalaan asti, kun paikallinen poliklinikka oli kesälomien takia kiinni. Pito-otteita tuli harjoiteltua samalla kun näytön kautta pääsin kurkistamaan syvälle nenän ja vähän nielunkin onteloihin. Pienille lapsille tyypillisesti etsittiin sieraimeen eksynyttä vierasesinettä. Tuttavallisemmin hamahelmeä. 

Ilmeisesti olen harjoitellut näitä aika hyvin. Taitopajassa opettaja nimittäin kertoi, että yleisenä käytäntönä on, että vanhempi ei yritä pitää lasta minkään tutkimuksen saatikka toimenpiteen aikana. Sen takia me tulevina sairaanhoitajina näitä opettelimme. Vanhempaan ei lähtökohtaisesti kannata luottaa, koska otteen kirpoaminen väärässä kohtaa tekee kaikille haittaa. Siinä muistelin, että näinhän nenän tähystyksessäkin oli lääkärin kaverina sairaanhoitaja. Luultavasti juuri valmiina avustamaan lapsesta kiinni pitämällä. Pienen potilaan pitäminen vaatii tiettyä ammatillisuutta tai amatööripohjalla kykyä olla imeytymättä lapsen pelkoon ja kauhuun. Toimenpiteitä tehtäessä vanhemmat lähtökohtaisesti ajetaan oven ulkopuolelle ja hoitajat varmistavat, ettei potilas vaaranne itseään liikehtimällä väärällä tavalla. Neulojen ja muiden mahdollisesti haitallisten asioiden kanssa toimittaessa tämä potilaan näkökulmasta ikävä asia on välttämätön tapa varmistaa potilasturvallisuus. 

Yrittääpä siinä opetella kiinnipitämistä kun vauva vetää ihan omaa juttuaan.

Otteiden lisäksi kuulimme myös paljon lapsipotilaan valmistamisesta tutkimuksiin ja toimenpiteisiin. Puhuimme siitä mitä minkäkin ikäinen potilas ehkä ymmärtää, ja mitä voisi ottaa huomioon asioita tälle selittäessä. Joku kommentoi siihen rehellisyyden merkityksestä. Ilmeisesti joskus oli kerrottu rokotteen sattuvan vain kuin hyönteisen piston. Sellaisen jälkeen voi olla aika katkeraa mennä seuraavan kerran pistettäväksi. Ilmeisesti hyttysen pisto on jotenkin yleisesti käytetty sillä tiesipä joku tapauksen, jossa pieni pistettävä oli mennyt aivan paniikkiin kuultuaan hyttysten jotenkin liittyvän asiaan. oli ilmeisesti kauhu kaikenlaisia ötököitä kohtaan.

Siispä rehellisesti ja vertauksia käyttämättä. Niin lapselle tulee kertoa asioista. Ja sitten palkitaan. Palkitaan hyvin menneillä kerroilla ja palkitaan vaikka pienestä suusta tulisi hirviömäistä karjuntaa kolmen hoitajan ja vielä lääkintävahtimestarinkin pidellessä hikisin otsin kiinni joka raajasta. Onhan meilläkin vielä kesäinen lisko tallessa. Ja voi kauhea, jos sisarukset erehtyvät siihen koskemaan. On se jonkinlainen voitonmerkki.

Pissapussi. Voi sitä joka joutuu repimään liimapinnat irti lapsesta. Hän ei ole enää koskaan kyseisen lapsen ystävä. Me mies opiskelijat poistimme vähän ihokarvoitusta. Koska pitihän kokeilla.

Raotettiinpa tunnilla vielä vähän lastenosaston arkea. Osastoilla hyvin yleisenä käytäntönä on määrätä niin sanottu rinkihoitaja jokaiselle lapselle. Tämä hoitaja pyrkii tekemään päivän aikana kaikki tarvittavat toimet lapselle ja muutenkin huolehtimaan tästä, jos vanhemmilla ei ole mahdollisuutta viettää aikaa osastolla. Aikaa vievää hommaa. Sen takia lastenosastoilla ilmeisesti on verrattain paljon hoitajia. Hyvin tyypillinen opiskelijan toimi on virtsanäytteen kerääminen. Pieneltä potilaalta siihen tarkoitukseen tarkoitetusta vaipasta. Tällainen erikoisvaippa saa olla lapsen päällä vain tunnin. Sen jälkeen mahdollinen näyte ei ole enää puhdas. Aika todennäköisesti tulevassa harjoittelussa on luvassa paljon pesemistä, vaipattamista, juottamista, kirjan lukemista ja pissaamaan houkuttelemista. Taas koen olevani taidoissa edellä monia parikymppisiä. 

Vaikka taitopaja oli pettymys, sai se osaltaan odottamaan entistä suuremmalla jännityksellä marraskuun harjoitteluhakua. Kovasti haluaisin lastenosastolle. Hyvän mainoslauseen mukaisesti paikkoja on vain rajoitetusti. Saa nähdä.

Onko hieman pienempi katetri?

155# Liian vanha tähän?

Tänä syksynä ylitin ikävuosissa merkkipaalun. Pääsin yli ikäluokkani miesten keskimääräisen eliniänodotteen puolenvälin. Tilastollisesti alamäki on alkanut. Toinen jalka alkaa haalautua hitaasti kohti hautaa? 

Hieman olisin taipuvainen ajattelemaan, että kuulun siihen ryhmään joka elintavoillaan voi jonkin verran keskiarvoa päästä huijaamaan. Tai siis lisävuosia keräilemään. Ravinto, liikunta, älyllinen stimulaatio ja liikojen päihteiden välttely ovat niitä asioita, joita yleensä nostetaan esiin elinvuosien ja myös ikääntyvän elämänlaadun lisäämisessä. Näihin opintoihin liittyvät asiat eivät ainakaan ole vähentäneet mahdollisuuksia ja motivaatiota kohtuullisen terveelliseen elämiseen. Välittömiä hyötyjä lienee aika vähän. Kun on aika vaikea verrata itseään siihen vaihtoehtoon, joka eläisi aivan toisella tavalla. Aivan kammottavan kaukana eivät ole ne ajat, jolloin vaivannäön hedelmät näkyvät. Ehkä niitä voi jo nyt vähän aavistaa.

Näitä juttuja tutkittiin ensimmäisen vuoden opinnoissa. Vasemmalla miehet ja oikealla naiset. https://findikaattori.fi/fi/table/46

Tänä syksynä meillä alkoivat MiePä opinnot. Mielenterveys-, päihde- ja kriisityön kurssi. Suhtaudun kurssiin vähän kaksijakoisesti. Toisaalta on ihan mielekästä huomata, että monet asiat ovat tuttuja. Samalla turhauttaa saada nimiä ja malleja asioille, joita on joutunut itsekseen aiemmin huomaamaan ja päättelemään. Vastakohtana somaattiselle hoitotyölle MiePässä mietitään ja keskustellaan aika paljon. Ensimmäisellä tunnilla kerättiin suurelta pöydältä päivän tuntoja kuvaava valokuva. Siitä piti sitten pienryhmässä vähän keskustella. Valitsin linja-auton käytävältä otetun kuvan. Siinä mentiin eteenpäin. Sellainen olo tästä elämästä nyt on. 

Takana alkavat olla ne vuodet, jolloin elämä tuntui sakkaavan kiireen, valvomisen ja jatkuvan hoivaamisen edessä. Sen jälkeen on otettu suuria askeleita. Ensimmäinen vaikuttava havainto oli huomata jo vähän aikaa sitten kuuden vuoden yhtämittaisen vaippa-ajan yhtäkkiä päättyneen. Senkin jälkeen on otettu askeleita. Lapset pukevat, käyvät vessassa, syövät, tekevät välipalaa ja peseytyvät ihan itsekseen. Ruokaa ja leluja leviää paljon vähemmän ympäri taloa. Vanhimmat voivat mennä ja myös tulla tarvittaessa itsekseen ja melkein aina muistavat sammuttaa valotkin lähtiessään. Vaikka kasvavien pienten avartuva maailma ja kasvavat kyvyt tuovat uusia haasteita ja aikataulua, vapauttaa se myös paljon aikuisten aikaa. Eikä pidä väheksyä kokonaisina nukuttujen öiden merkitystä. On tilaa ja voimaa liikkua, levätä ja vähän harrastaakin. Se auttaa jaksamaan ja jatkamaan eteenpäin menevää liikettä. 

Jo Opintojen alkaessa mietin hieman, josko olen liian vanha tähän. Osa luokkalaisista aloitti ensimmäisen syksyn vielä viimeisillä teinivuosillaan. Ehkä pelkäsin tiettyä ulkopuolisuutta, koulun ja läksynteon rytmiin pääsemistä itsenäisesti järjestettyihin aikatauluihin tottumisen jälkeen. Ajatus vuorotyöstä harjoitteluyksiköissä pelotti myös. Ylipäätään haaste valtavasta määrästä täysin uudesta maailmasta opeteltavia asioita. Sillä vanha koirahan tunnetusti on vaikeuksissa uusien temppujen kanssa.

Turhaan! Ehkä en ole tempautunut koko sielullani mukaan kaikkiin luokan rientoihin mutta en ole myöskään kokenut ulkopuolisuutta enempää kuin olen halunnutkaan. Olen sopeutuvainen, toverillinen ja auttavainen. Sillä tavalla tulee myös pidetyksi. Ketään ei haittaa, vaikka vanhus ensimmäisenä syksynä naurahtaen torjui ne muutamat bilekutsut vetoamalla lapsiperheen vastuisiin. Ehkä siinäkin ennakko-oletus vähän vaikutti ikäarvioon. Vähän olen kokenut iän tuomaa itsetietoista huvittuneisuutta kuunnellessani monia juttuja ja hihityksiä. Mutta sehän kuuluu parikymppisten elämään. Se heille sallittakoon. Luulen, että ikä ja kokemus on tuonut koulurytmiin ja tehtävien tekoon tiettyä rentoutta ja tehokkuutta. Vuorotyö on ollut helppoa. Vaikka koko perheen kannalta se tietenkin on tuonut haasteita, eivät yövuoroistakaan ole muodostunut ylipääsemätöntä vaikeutta. Parikymppisten luokkalaisten pilkkiviä kasvoja katsellessani olen osaston yössä miettinyt, että tähänkin elämä on saanut opettaa. Tuskin moni nuoremmista ja lapsettomista opiskelijoista on tottunut siihen ajatukseen, että valvoa voi muutenkin kuin viihdekäyttäytymisen ohella. Keskikokoisen perheen isälle ihan tuttua valvoa silloinkin kun ei huvita ja vielä suorittaa jotakin samaan aikaan. Harjoitteluyksiköissä iästä on myös suurta hyötyä. Kukaan ei viitsi simputtaa varhaiskeski-ikäistä. Tietenkin asiallisen kohtelun saamisen mahdollisuutta lisää myös aiemmin opitun työelämän taidot ja asenteet. Silloin kitkaa ja tyytymättömyyttä jää paljon syntymättä. Valitettavasti myös pelkkä sukupuoli taitaa vaikuttaa asiaan. Ehkä kuitenkin väitän, että iän kertyessä on ollut paljon mahdollisuuksia kerätä taitoja joita työpaikoilla arvostetaan. 

Ikä on hassu juttu. Mieli ei ymmärrä, missä kohtaa ruumis menee. Helposti sitä ajattelee itsensä edelleen lukiolaiseksi tai korkeintaan yliopistoa aloittelevaksi. Sitten kun näkee vanhoista valokuvista kavereita, alkaa naurattaa miten he ovat vanhentuneet. Itsehän tietenkään en. Samaa kertovat eri tilanteissa tavatut seniorit. Mieli ei usko, että ikää tulee. Kuitenkin tänä syksynä iski ensimmäistä kertaa ajatus, että olen ihan liian vanha tähän. Se tosin ei tullut koulussa. Se tuli nuorempien, taitavampien ja isompien kanssa vääntäessä. Järki yrittää sanoa että syy oli taidossa ja koossa. Pelko sanoo, että se oli iässä. Siitä ehkä lisää myöhemmin… 

6.1.20 vs. 23.9.21. Kyllähän mies näyttää eriltä kun valoa vaihtaa, heittää lasit pois ja peittää löysimmät kohdat nykyisen muodin mukaisilla välineillä. 21 kuukauden aikana ei ikää ole tullut ihan kauheasti lisää. Eteenpäin mennään.

153# Vauvojen hyllyllä

Syksyn ensimmäisessä taitopajassa nousivat mieleeni kauheat muistot. Toinen oli yliopistovuosilta. Olin mukana opiskelijajärjestössä ja jossakin vaiheessa pääsimme käymään palkatun työntekijän kotona jossakin palaverissa. Kodissa yhtenä oli alle puolivuotias vauva. Jotenkin vauva lähti kiertämään pientä porukkaamme ja jossakin vaiheessa pieni päätyi myös minulle. Varmaan vanhempia mahtoi naurattaa. Sen verran jäykkä olo oli siinä pudottamista pelätessä. Onneksi joku opiskelijaneito kohta otti vauvan itselleen ihmeteltäväksi. 

Vuosia sen jälkeen olin edellisten töiden merkeissä ensimmäistä kertaa kastekodissa. Siinä valmistavan keskustelun aikana kohdehenkilö heräili kätköistään ja ylpeät vanhemmat halusivat tietenkin päästää pastorin tutustumaan uusimpaan seurakuntalaiseen. Taas oli suhteellisen jäykkää. Sanoja oli vaikea muodostaa viikon ikäinen pienokainen jalkojen päällä köllötellessä. Onneksi ei lähtenyt siitä suuremmin kuperkeikoin karkuun. Olisin saanut jonkinlaisen halvauksen.

Taitopajassa nämä muistot nousivat mieleen ja meinasivat jo nyt hymyilyttää. Lapsi- ja perhetyön kurssilla pääsimme harjoittelemaan vauvan perushoitoa. Ne perheelliset, jotka katsoivat asian hallitsevansa, saivat opettajan kanssa puhuttua itsensä vapaaksi näistä tunneista. Itse en pitänyt aikaani niin kalliina. Yleensä tuttujenkin asioiden äärellä tulee oivalluksia tai jotakin erilaista hoitotyön näkökulmaa.

Olisiko joku vauvaa vailla?

Kesän aikana taitopajaluokka oli uudistettu ja vauvat löytyivät kauniisti parilta hyllyltä meitä odottamassa. Ettei homma olisi mennyt aivan pelleilyksi, opasti opettaja meitä ensin perusteista ja motivoi kohtelemaan ukkeja kuin oikeita vauvoja. Onneksi vauvatehdas oli tehnyt asian suhteellisen helpoksi. Ensimmäiset nukkeja hakevat opiskelijat kauhistelivat ääneen vauvojemme painoa. Myös iho, hiukset ja silmät erosivat perus baby bornista. Kuitenkin hieman kankealta kuulosti ryhmän ääntely yrittäessämme muistaa opettajan neuvon vauvalle juttelusta. 

Kovin usein sairaanhoitaja ei joudu vauvojen kanssa tekemisiin. Kuitenkin vauvoja voi olla potilaana lastenosastolla, mukana koko perheen ollessa hoitotyön kohteena tai jos sairaanhoitaja tekee sijaisuutta synnärillä. Tietenkin akuuttipuolella vauvoja voi löytyä mitä yllättävimmistä tilanteista. Kuitenkin koko taitopajasta jäi hieman sellainen olo, että heräteltiin itse kunkin halua jatkaa kätilö- tai terveydenhoitajaopintoihin. 

Harjoitteina olivat erilaiset nostot, pito ja kantoasennot. Hieman kanssaoppijoista paistoi se, että kaikki meni kovin nopeasti ja hankalasti. Lihasmuistia ei välttämättä ehtinyt syntyä. Itsekin olin aivan pihalla yrittäessäni seurata opettajan käsistä, sanallisista ohjeista ja näytölle heijastetuista kuvista, mitä missäkin siirrossa olisi pitänyt omilla raajoilla tehdä. Tästä tuskastuneena annoin mennä vain ja ryhdyin siirtelemään vauvaani, kuten milloinkin itsestäni sopivalta tuntui. Painavan pään vartena olevaa niskaa muistin kyllä tukea, eikä opettaja ainakaan katsonut tarpeelliseksi puuttua pystypainiini missään vaiheessa. Ei, vaikka oli aika aktiivisesti antamassa neuvoa itse kullekin. Yhtään kops-ääntä ei missään vaiheessa kuulunut lattian ja vaivojen kohdatessa, joten ilmeisesti olimme kaikki ihan päteviä oman pienokaisemme kanssa. Vähän jäi kuitenkin sellainen olo, että jos joku ei aihetta ole opetellut, jää se opeteltavaksi johonkin toiseen hetkeen. Ehkä jokaisen mieleen jäi opettajan eniten toistamat lauseet: nosta ja laske aina kyljen kautta (silloin vauvan pää ei roiku perässä ja niskan alue säästyy jännitystiloilta) ja mene aina itse lähelle (koska suorin käsin kaukana omasta vartalosta oleva lapsi on kovin epävakaalla alustalla ja kokee lisäksi itsensä yksinäiseksi).

Pienen käsittelyn jälkeen jatkoimme haastavammista toimista. Vaatteiden riisunta, vaipan kanssa operointi ja kylvetys näkymättömällä vedellä tuli kokeiltua. Sen jälkeen jatkettiin hyvinkin tyypillisillä neuvolaharjoitteilla. Pääsimme ensin arvuuttelemaan oman vauvamme painoa ja sitten toteamaan sen puntarilla. Vauvat olivat kaikki eri painoisia hieman yli kahdesta kilosta lähes neljään. Punnitseminen nuken kanssa oli melko helppoa verrattuna oikeaan vauvaan. Punnittava kun oli verrattain rauhallinen. Kuulemma vaaka reagoi melko helposti asiakkaan liikkeeseen ja todellisessa tilanteessa painon saaminen gramman tarkkuudella voi olla aika vaikeaa. Mutta jos punnitseminen oli nyt helpompaa, oli mittaaminen sitäkin vaikeampaa. Toki nytkin mitattava oli paljon paljon rauhallisempi kuin oikeat vastineensa. Kuitenkin oikeaoppinen mittaaminen ei millään onnistunut. Polvi kun olisi pitänyt saada suoraksi. Ei suoristunut. Ei sitten millään. Lopuksi testattiin ympyrämitalla pään ympärys ja siirryttiin kirjaamiseen.

Neuvolassa asioineet tietävät, miten tärkeitä käyrät ovat. Kasvukäyrien avulla seurataan lapsen kasvua ja käyrältä näkyy selvästi poikkeamat. Tavoitteena on mahdollisimman tasaisesti etenevä kasvu. Poikkeamiin käyrällä puututaan yleensä aika nopeasti. Sitä meidän ei tarvitse nykyisen koulutuksen perusteella tehdä mutta ilmeisesti siitä pitää jopa tietää. 

Meidän vauvamme olivat siinä mielessä huonoja, etteivät he missään tilanteessa reagoineet lelujen heilutteluun.

Syksyn ensimmäinen taitopaja oli rauhallinen. Mitään tarkkoja kättentaitoja ei tarvittu, eikä pitänyt ottaa vastaan pistoja tai niitä toimittaakaan. Kuitenkin vauvoja hyllylle palauttaessa saattoi aavistaa taas jotain siitä, ettei tässä opittava ihan heti lopu. Nähtäväksi vielä jää, aiheuttavatko nämä taitopajat opettajien aina silloin tällöin muistuttelemaa ilmiötä. Lasten hoitotyön jälkeen kun yleensä joku kuulemma jää äitiyslomalle. Saa nähdä. no, en minä ainakaan.

152# Sairaanhoitajan 3. vuoden opinnot

Tykkäätkö lapsista, äideistä, mielenterveyspotilaista, päihteiden käyttäjistä tai loistatko nopeita mutta varmoja päätöksiä vaativissa tilanteissa. Oletko kotonasi ongelmaratkaisujen äärellä tai salapoliisia leikkiessäsi? Tervetuloa sairaanhoitajan opintojen kolmanteen vuoteen.

Nykyisessä sairaanhoitajan tutkinnossa ei opintojen aikana varsinaisesti erikoistuta mihinkään erityisalaan. Vanhaan aikaan valmistuneet saattoivat olla kirurgisia sairaanhoitajia tai jotakin vastaavia. Nykyään kaikki valmistuvat ovat tasaisesti yleispäteviä. Erikoistumisopintoja on valmistumisen jälkeen tarjolla 30 opintopisteen paketeissa. Toki opintojen aikaisissa harjoitteluissa pientä erikoistumista voi itselleen kerätä sen mukaan, missä paikoissa on opiskelemassa. Kolmantena vuonna kurkistetaan syvemmälle erityisaloihin, joissa vaaditaan ehkä hieman erityisosaamista. Jokaisen kurssin avauksissa on korostettu, miten aiempien vuosien oppien tulee olla hallussa. Aika pelottavaa. 

Jälleen kerran vuosi alkaa ja tulee myös päättymään melko pitkien kurssien kanssa. Kuitenkin niitä on sisäisesti paloiteltu hieman lyhyempiin pätkiin niin että kokonaisuuksista tulee jotenkuten hahmotettavia. Tämä selkeä paloittelu vaikuttaa jo nyt tervetulleelta verrattuna edelliseen vuoteen. Kuitenkin pisteitä ja arvosanoja tippuu palkinnoksi vasta ennen kesälomia. 

Lapsen ja perheen hoitotyö on iso osa vuotta. Edellisvuoden sisätautien ja kirurgian taitoja tullaan soveltamaan ja syventämään lapsen ja nuoren kohdalla. Tutustutaan vastasyntyneeseen, raskausaikaan ja opetellaan alkeet kasvunseurannasta. Nimensä mukaisesti kurssilla syvennytään myös perheen elämän tukemiseen, kartoittamiseen ja myös havaittuihin ongelmatilanteisiin puuttumiseen. Samaan aikaan perehdytään myös yleisimpiin naistentauteihin. Näyttää ainakin etukäteen siltä, että Ilmeisesti miehiä käsiteltiin tarpeeksi hyvin viime vuonna. Nyt he ovat lähinnä lastensuojeluilmoituksen kuvitteellinen aihe. Jossakin vaiheessa tutustutaan kansalliseen rokotusohjelmaan ja rokottamisesta tulee olemaan koe. Taitopajoissa opetellaan vauvan perushoito, lapsen tutkimuksissa avustamista ja ainakin lapsen elvytyksen erityispiirteitä. Harjoitteluihin varataan paikkoja lastenosastolta, vastasyntyneiden valvontaosasto (saliin ei pääse), naistentaudeissa tai joltakin vastaavalta poliklinikalta. Vähemmän kliinisiä harjoittelupaikkoja voi löytää turvakodeista tai vaikka päiväkodista. Tutuksi tulee uuden elämän ilo mutta myös monet perheistä löytyvät syvät kuilut. 

Syviä kuiluja liittyy myös mielenterveys-, päihde- ja kriisityön kurssiin. Tulemme tutustumaan ihmiseen syvänä kokonaisuutena. Samalla joudumme tunnistamaan, että kaikki sairaudet altistavat ihmisiä mielenterveyden haasteille ja toisaalta mielenterveysongelmista kärsivät sairastavat enemmän somaattisia sairauksia kuin väestö keskimäärin. Näin on myös päihteiden ja päihteiden käyttäjien suhteen. Tulemme opiskelemaan toimenpiteitä sekä akuutin kriisin että pitkäaikaisen sairauden kohtaamisessa. Tärkeänä osana on sairaan oman osallistumisen tukeminen ja koko perheen huomioiminen sairauden sattuessa. Sairaanhoitajina tutkimme tietenkin myös käytössä olevaa lääkehoidon keinovalikoimaa. Myös hankalien potilaiden kohtaamiset ja pakkokeinojen käyttäminen on mukana sisällöissä. Johdantoluennon perusteella merkittävä osa kurssia on avoimen ja avaran asenteen istuttaminen meihin tulevina hoitoalan ammattilaisina. Sama koskee suhtautumista päihteiden käyttäjiin ja heidän ongelmiinsa. Kurssin aikana opettelemme päihteidenkäytön ehkäisytyötä ja puheeksi ottamista. Opetuksessa on mukana paljon potilastapauksia ja simulaatioissa esimerkiksi haastattelutilanteiden harjoittelemista. Harjoittelut on mahdollista suorittaa mielenterveyden yksiköissä avo-, nuorten- tai lasten puolella. Päihdepuolelle paikkoina voivat olla selviämisasemat, vieroitusyksiköt tai erilaiset tukipalveluiden paikat. Todennäköisesti harjoitteluissa kliinisiä taitoja tarvitaan tavallista vähemmän mutta puhe- ja ehkä muutakin judoa saattaa päästä harrastamaan.

Akuuttihoitotyö tulee pitämään sisällään kiirettä. Tämä ei ole vain opiskelin näkökulma kaikkiin tehtäviin vaan se on mukana myös toiminnan luonteessa. Luultavasti tällä kurssilla korostuu sairaanhoitajan tehtävässä muutenkin tarpeellinen taito tehdä päätöksiä. Opintojaksoon sisältyy Ensihoitotyötä, päivystystyöskentelyä ja tehohoitotyötä. Kurssin lopuksi perehdytään myös leikkaussalitoimintaan. Kurssilla on paljon ulkopuolisia asiantuntijoita esittelemässä menetelmiä ja toimintatapoja oikeasta maailmasta. Jossakin vaiheessa luokkamme pääsee myös osallistumaan suuronnettomuusharjoitukseen potilaiden näkökulmasta. Taitopajoissa harjoitellaan akuuttitilanteita sekä ainakin injektiot ihonsisäisesti ja pakaralihakseen. Harjoittelupaikkoina tulevat olemaan erilaiset poliklinikat, päivystys- ja diagnostiikkaosastot sekä ambulanssi. Myös vähän vauhdikkaammat osastot, kuten sydänosasto on mahdollinen harjoittelupaikka. Tässä harjoittelussa on mahdollista päästä kokeilemaan myös kirurgian ja anestesiologian puolta.

Jossakin vaiheessa vuotta suoritettavaksi tulevat Johtaminen hoitotyössä ja Hyvinvointiyrittäjyyden perusteet. Nämä kurssit ovat varsin pieniä ja niiden tarkoitus on ilmeisesti kurkottaa hieman kauemmaksi työelämään. Kuitenkin tutuksi tulevat ainakin tiimitaidot, jos niin ei ole vielä päässyt käymään. 

Ja tietenkin tämän vuoden aikana opinnäytetyö pyörii tavalla tai toisella jokaisen mielessä.

Johdantoluentojen äärellä mielen valtaa helposti synkkyys. Tehtäviä, kokeita ja kaikenlaisia verkkosuorituksia löytyy joka aineesta pitkät listat. Kuitenkin vanhalla kokemuksella kolmannen vuoden opiskelija tietää, että kurssit jatkuvat aivan kevääseen asti. Tehtäville on aikaa ja niitä täytyy vain alkaa rytmikkäästi etenemään syksyn alusta alkaen. Opintojen lähestyessä jo tietyllä tavallaan loppuaan, tämän vuoden harjoittelupaikoista mietitään jo ihan tosissaan mahdollisia työpaikkoja. Se lisää jännittävää kutinaa itse kullekin.

Tästä se taas lähtee. Kun lapsia täytyy kuitenkin kuskailla, voi yhteisen matkan jutella mutta toinen suunta kannattaa käyttää verkko-opintojen kuunteluun.

151# Analyysi 2. opiskeluvuodesta

Kaivoin tänään hoitotyön paidan esiin kaapista. Siis sen, jota käytetään simulaatioissa ja taitopajoissa. Ei se suorastaan kuolemalta haissut mutta olisi ehkä voinut herkemmän tappaa. Keväällä koulu lopetettiin suoraan etäopetuksesta eikä minkään tunnin lopussa edes todettu tämän olleen nyt tässä. Viimeiset tehtävät tehtiin vielä täysin ilman opetusta ja henkisesti homma jäi vähän päättämättä. tai ainakin jotenkin niin voisin perustella pesemättä jäänyttä koulupaitaa. Mutta nyt vanhoissa tuoksuissa on osuvaa katsoa vähän taaksepäin. Miten voisi kuvata opintojen toista vuotta? 

Se oli kiinnostava. Mutta oli se myös vähän rankka. Kuten vuoden alussa luvattiin, keskityttiin toisena lukuvuonna ammatillisiin opintoihin. Takana oli ensimmäisen vuoden perusopintojen uutuus ja nyt oletettiin toistuvasti, että halussa on taitoja, joita suurin osa ihmisistä ei koskaan voisi kuvitella suorittavansa. Sama koski tietenkin myös tietoja. Vuosi koostui pääasiassa syksystä kevääseen kirurgian ja sisätautien kursseista. Ne olivat valtavan laajoja kun läpikäytävänä oli melkoinen sairauksien kirjo.

Tämä pahuksen koe uhkasi siirtää osan suorituksista kolmanteen vuoteen. Kaikki muut nettikokeet olen onnistunut suorittamaan kerralla mutta sisätaudit eivät menneet läpi ennen kuin neljännellä yrittämällä.

Toisena vuotena ja sen harjoitteluissa saimme käsitystä siitä, millaista sairaanhoitajan työ todellisuudessa voisi olla. Tässä auttoi tietenkin myös se, että vuoteen ehti mahtua 15 viikkoa harjoitteluita. Harjoitteluissa ehkä tutustuttiin hieman lähihoitajankin työnkuvaan yksikössä mutta ainakin itselläni se jäi jo vähän enemmän pintaraapaisuksi. Työyksiköissä alkaa entistä enemmän hahmottumaan eri osaajien roolit. Toki sairaanhoitajan täytyy osata lähihoitajan tehtäviä ja usein hän niitä tekeekin. Mutta selvää oli, että me opiskelemme jo asioita joihin lähihoitaja ei saa puuttua. Lääkehuoneessa vietettiin aikaa ja moni pääsi avustamaan lääkäriä erilaisissa tutkimuksissa. 

Samalla tuli myös selväksi, ettei tämän tutkinnon aikana ehdi tutustua kaikkea eikä oppia kaikkea. Ensimmäisen vuoden perushoidon harjoittelu suoritettiin aika lailla samankaltaisissa yksiköissä ja tehtiin hyvin samanlaisia tehtäviä koko luokan kesken. Nyt saman harjoittelukokonaisuuden sisälle saattoi mahtua monta erilaista osastoa tai päivätyön haluisille myös poliklinikkaa. Niissä kohdattavat potilaat, sairaudet ja tehtäväkuvat vaihtelivat paljon. Kotihoitoonkin moni oli löytänyt hyvin poikkeavaa arkea. Totuus selvästikin on, että lopullinen oppiminen alkaa vasta työyksiköissä.

Paljon oli kuitenkin tarjolla kokemuksia. Itse olin ensimmäistä kertaa leikkaussalissa, osallistuin pahoinpidellyn tai kolaripotilaan hoitoon. Näin hyvin läheltä mitä tuhoja syöpä tekee opin jotakin siitä, miten kukin ihminen tai perhe yrittää selvitä pahimmista uutisista. Välillä suoritin kuolevan ja myös vainajan hoitotyötä ja kohtasin ensimmäistä kertaa omanikäisiä ja itseäni nuorempia potilaita. Potilastiedoissa tuli ensimmäistä kertaa vastaan määritelmä perusterve. Samoin ensimmäistä kertaa olin käyttämässä lääkärin määräämiä pakko- tai rajoituskeinoja potilaalle. Vaikka hoitotyössä tarvitaan herkkyyttä ja lempeyttä, tarvitaan välillä myös harkinnallista kovuutta. Muuten asiat jäävät tekemättä. Pääsin myös näkemään ihmisten sisään monenlaisten kuvantamisten ja tähystysten kautta. Vuoden aikana oli ihmeteltävää. 

Itselläni vuoden pelottavin kokemus oli lääkärin avustaminen toisella osastoharjoitteluistani. Oli potilas, jolle oli määrätty nestehoitoa ja suonensisäistä lääkitystä. Useampi sairaanhoitaja oli yrittänyt kanyloida häntä tuloksetta. Suonet olivat muistaakseni huonot ja hoitoa vaativa tilanne aiheutti jo huomattavaa levottomuutta potilaassa. Apuun kutsuttiin siis anestesialääkäri. Jotenkin siinä kävi niin, että monta asiaa oli menossa yhtä aikaa ja ohjaajan kanssa päätimme, että minä menen yksin avustamaan lääkäriä. Yhdistelmä oli hieman ongelmallinen. Itse olin tuossa vaiheessa pari kertaa nähnyt kanyloitavan ihan oikeaa potilasta ja en kertaakaan edes katsonut tuohon huoneeseen tullutta välinekärryä. Ei ollut aivan selvää mitä, mistä ja milloin. Lisäksi kävi niin, että lääkäri puhui suomea hieman murtaen ja välillä muutenkin taitamattoman oli vaikea ymmärtää puolesta sanasta, mitä hän kulloinkin halusi.

Pakko kuitenkin kehua, että onnistuimme. Lääkäri totesi tilanteen jo etukäteen niin hankalaksi, että hän päätyi tunkeutumaan suoneen potilaan jalasta. Vaikka olin ehkä huono muistamaan silloin, mitä tavaraa tarvitsee milloinkin ojentaa, saatikka mistä kärryn hyllyltä se löytyy, olin kuitenkin erinomainen pitämään potilaan jalkaa paikallaan. Sillä se todella oli heiluvainen jalka. Tämän lääkäri selvästi tunnisti ja kaiken valmiiksi saatuaan kiitti kauniisti avusta. Niin, tiimityö ja improvisointi tarvittaessa. Siitä sairaanhoitajat on tehty. Ja vahvoista käsistä ja nilkkojen ympärille määrätietoisen hellästi puristuvista sormista. 

Luulen, että jollakin tavalla toteutui opettajien lupaus syksyltä. Hehän lupasivat meidän kasvavan toisena vuotena nimenomaan sairaanhoitajana.

Ehkä sairaanhoitajaksi kasvava muistaisi pestä paitansa ennen seuraavaa käyttöä.

148# Och samma på svenska, igen.

– Mokomat ruotsalaiset pyllyt. Näin meillä esikoinen kun ehdottelimme kaksikielisiin urheiluharjoituksiin menemistä nyt alkavan kesän aikana. Ehkä ajatus pelotti. Ketäpä ei. Toisen opiskeluvuoden sisältöihin on kuulunut kaikkea pelottavaa. Moni on nähnyt tai käsitellyt vainajaa ensimmäistä kertaa. Joku on joutunut seuraajaksi tai osallistujaksi elvytystilanteeseen. On menty siään monelaisiin koteihin ja nähty vaikka ja minkälaisia potilastilanteita. Uskon, että eräät kylmimmät hiet kuitenkin vuodatettiin ruotsin kurssilla.

Toisen vuoden toisen kotimaisen opinnot olivat luonteeltaan suullisen kielitaidon opintoja. Keväällä MTV uutisoi sairaanhoitajaopiskelijoiden kurjista kokemuksista Vaasassa. Jutusta nousee esille monia ongelmia mutta luulen yhteisenä kokemuksena olevan sen, ettei ruotsi ole aina ihan hallussa. Vuoden aikana osastoilla hoidin muutaman potilaskohtaamisen mielestäni ihan sujuvasti ruotsiksi. Ja muutaman vähemmän sujuvasti. Olen koittanut noudattaa ruotsin opettajan neuvoa koittaa saada asian hoidettua vaikka kielioppi hajoaisikin matkalla. Luulen, että tulevassa työelämässä taitoja täytyy vielä terästää.

Suullisen kurssin suorittaminen etopetuksessa oli lievästi haastavaa. Luokka jaettiin aina keskustelutuokioita varten pieniin ryhmiin. Näissä ryhmissä motivaatio oli ainakin yhtä vaihtelevaa kuin taidot. Ja aina välillä opettajan kasvot sitten ilmestyivät tietokoneen näytölle merkiksi siitä, että hän saapui kuuntelemaan pienryhmän tai parin puhetta. 

Kurssiin kuului arvioitavina suoritteina viiden minuutin esitelmä alaan liittyvästä aiheesta. Lisäksi tehtiin oppimispäiväkirjaa kevään viimeisestä harjoittelusta ja äänitettiin muutamia keskusteluja tai raportteja. Erityisesti esitelmät taisivat hikoiluttaa arkista hoitotilannetta enemmän. 

Hieman jo naureskellen muistelin nyt esitelmään valmistautuessani kultaisia yliopistoaikoja. Silloin olin voimani tunnossa huomannut, että selviän erilaisista puhetilanteista varsin helposti. Siksi en vaivautunut suuremmin valmistelemaan ruotsin suullista esitelmääkään. Hiki oli vähintään kylmää, kun totesin ettei esiintymistaitoja voi siirtää suoraan toiselle kotimaiselle. Oli aika kauheaa aloittaa lauseita osaamatta sanoa niitä loppuun. Pienelle lisäkeskustelulla opettajan kanssa sain senkin armosto läpi. Nyt tietokoneen ääressä pidettyyn esitelmään ymmärsin valmistautua. Sitä ne vuodet tekevät. Opettavat arvioimaan omat taidot oikein ja valmistautumaan riittävällä tavalla. Esitelmään en taltioinut mutta tässä jokaiselle kielikylvyn tapaiseksi oppimispäiväkirjani kirurgian harjoitteluun liittyen.

Inlärningsdagbok

Första dagen. 

En kirurgisk avdelning. Man säger det är omväxlande avdelningen. Här man vårdar ortopediska patienter men också många annorlunda. På första dagen sjukskötare orienterade oss studerande om avdelningen, platserna och rytmen. Vi fick mycket pappret för att läse hemma före första arbetsdag. Det var bättre mottagning än i varje praktik för. Jag känner mig ivrig. 

Efter första veckan 

Väldigt mycket variation. Varje dag har vi tagit emot patienter som har kommit till den planerade operationen. Vanligtvis är det protes för knä eller höft. Med dessa patienter går det vanligtvis samma väg. Komplikationer är sällsynta. Ändå måste sjukskötarna vägleda dem med rörelse efter operationen. Ibland krävs det mycket smärtstillande medicin. Men många patienter kommer på grund av olyckan. Med dem kan det vara väldigt annorlunda. 

I operationssalen

Jag fick komma in i operationssalen med patienten. Frakturen i benet fixerades med metallplattor. Det var intressant. Men samtidigt ganska tråkigt. Det var ingen kontakt med patienten som var under tung medicinering. Mycket teknisk. Inte varför jag vill bli sjukskötare.

Det första nattskiftet

På natten är avdelningen tyst. Åtminstone på normal natt. Rekordet för ankommande akuta patienter under en natt är åtta. Inte så många patienter behöver hjälp under natten. Fortfarande ganska ofta någon frågar om smärtmedicin. Det finns två sjuksköterskor och en närvårdare i tjänst. 

Den nya upplevelsen

Patienterna förändras ganska snabbt. Vissa stannar bara några nätter. Sällan stannar någon över fyra. Här kan du se många olika saker. Idag träffade jag en med amputerad lem. Patienten hade varit på intensivvård under lång tid. Fortfarande under riktigt tung medicinering. Förstår förmodligen inte riktigt vad som har hänt.

En vanlig dag

Jag var med min instruktör med i läkarrunden. Efter vi såg till att alla läkarens bestämmelser skulle göras. Vi bokade också alla nya undersökningar och förändrade medicinering för många patienter. Om man är med läkaren menar det mycket jobb på dator.  

En bra lunch

En studerande kan lämna avdelningen under lunchen. Det är trevligt att gå till restaurangen och ta en riktig paus. Nu är det ännu trevligare. För första gången finns det studeranden från min klass med på samma avdelning. Det är riktigt bra att prata om vad som händer.

Sista natten

Praktiken är nästan slutet. Jag vet att avdelningen fungerar, jag kan ge råd för många olika typer av patienter, jag har lärt mig mycket om medicinering och gjorde många olika saker. Kateter, dropp eller ekg-elektroderna har blivit bekant. Men framför allt är jag bra med människor. På natten kom en akut patient. Hade cancer spridit sig genom ben och vävnader. Igår visste han inte om cancern. På kvällen berättade läkare till honom att han skulle dö. Mycket smärta. Han vaknade varannan timme och efter att ha gett medicin fick vi hålla i handen tills han somnade. Och igen efter två timmar. Han skulle få bättre medicinering på nästa läkarrund.

De var det

Praktiker är trevlig. Samtidigt är de ganska hårda. Det beror på att hela familjen måste handla med mina arbetstiden. Det var finnt att få positiv gensvar. De frågad mig att ta kontakt under hösten. Jag kanske bara gör det. Avdelningen var en trevlig upplevelse. Personalen var trevlig och stödjande

Tällä yrittämisellä sain tehtävästä nelosen. Suullinen esitelmä ei mennyt ihan yhtä hienosti.

147# Miten kukistaa kevätväsy?

Toukokuun aikana iski taas tuttu kevätväsy. Jo vuosien ajan olen huomannut sen hiipivän aina samoihin aikoihin. Siinä kohtaa vuoteen liittyvät projektiluontoiset työt alkavat olla loppusuoralla ja jäljellä on enää himmailu kohti kesälomaa tai ainakin sen odotusta. Nuo viimeiset projektit onkin sitten ollut joskus vaikea pusertaa valmiiksi. Varsinkin kun rutiinityötkin on täytynyt hoitaa aina siinä samalla.

Opiskellessa vuodenkierto näkyy vielä selvemmin. Viime vuonna pääsimme käytännössä suoraan harjoittelusta kesälomalle. Se oli suurenmoista. Kevätväsy kun vaikuttaa itselläni pahiten juuri silloin kun kaivataan itseohjautumista ja oman aikataulun hallintaa. Harjoittelussahan sitä ei tietenkään vaadittu. Tänä keväänä viimeisestä harjoittelusta päästiin pois jo huhtikuussa ja pian sen perään oli suuri määrä palautettavia tehtäviä. Kun paukut oli käytetty niihin, ei paljoa jäänytkään jäljelle. Eikä tilannetta auta se, että koko kevät on opiskeltu pelkästään etäyhteyksiä käyttäen. Virettä on laskenut myös se, että viimeiset pakolliset läsnäolot tietokoneella ovat olleet ryhmätöiden ja muiden esitelmien seuraamista. Pitkiä päiviä passiivista kuuntelua.

Lisäksi meille ilmestyi ohjelmaan vielä kahden opintopisteen kurssi kolmannen vuoden sisällöistä. Sen olisi voinut jättää ensi vuoteen mutta viisas aina ahnehtii.  Se suoritetaan täysin verkko-opetuksena omaan tahtiin. Kuuden viikon ajalle venytetty kurssi olisi ollut mahdollista raapia kasaan kenties viikossa. Mutta niin hitaasti se edistyy, että melkein välillä itkettää. Ärsyttävintä on, että pienen kurssin ilmestyminen sekoitti suunnitelmat reippaasta opinnäytetyön tekemisestä. Siitä raportti lähiaikoina. 

Opinnäytetyön mainitseminen kertoo opintojen etenevän. Tänä keväänä opinnoissa kulki ohi merkittävä rajapyykki. Rekisteriin ilmestyi 105 opintopistettä. Puoliväli saavutettu. Sen jälkeen pitkin toukokuuta on suoritusten valmistuessa tipahdellut vielä vähän lisää pisteitä. Kunhan nämä viimeiset kaksi pistettä valmistuvat, on kasassa 125 pistettä. Jotain on tullut tehtyä. 

Olen huomannut, ettei ihmisillä aina ole kovin tarkkaa käsitystä sairaanhoitajan tutkinnosta (eikä ehkä sitä myötä myöskään osaamisesta, ammattitaidosta, vastuusta tai perusteista aina joskus julkisuudessa käytäviin palkkauskeskusteluihin). Jo vuosi sitten moni kyseli, josko pian valmistuisin. Sama on toistunut tänä keväänä. Tietenkään ei voi olettaa jokaisen seuraavan aktiivisesti, kuinka kauan olen opintoja puurtanut mutta ehkä kysymykset johtuvat myös siitä, ettei aina muisteta kyseessä olevan ammattikorkeakoulututkinto. Opintoja on paljon ja aika kuluu hitaasti.

Toisaalta olen edelleen huvittunut siitä, miten aika ja opintojen sujuminen ovat niin suorassa yhteydessä. Nyt opintojen toisena vuonna on ollut ajoittain sellainen ole, että asioiden hoitamiseen joutuu näkemään jopa vaivaa. Kuitenkaan vaivan näkemistä ei palkita ylimääräisillä opintopisteillä vaan suoritukset tulevat rekisteriin tasaista tahtia. Vauhti on hyvinkin tarkasti 60 pistettä vuodessa. Nuo viisi pistettä, jotka roikkuvat itselläni ovat viime vuonna tehtyjä ylimääräisiä opintoja. Hyvin harvat ovat onnistuneet tekemään aikataulua enemmän.

Tiedän, että yksi luokaltamme saavutti omalla ahkeruudellaan ja onnistuneella aikataulutuksella jo tänä keväänä 140 opintopisteen rajan. Se raja alkaa varmasti häämöttää itse kunkin mielessä. Sen jälkeen on mahdollisuus alkaa hakea sairaanhoitajan sijaisuuksia. Suuressa viisaudessa joku on päättänyt, että silloin opiskelija on tarpeeksi pätevä. Varmasti se on jollakin tavalla tottakin. Toisen opiskeluvuoden aikana saatiin päätökseen sairaanhoitajan perusopinnot. Hyvällä perehdytyksellä moni on varmasti valmis työskentelemään erilaisilla vuodeosastoilla, kotihoidossa tai palveluasumisessa. Kolmantena vuonna sitten perehdytään lisää erikoisaloihin ja samalla levennetään osaamista kaikesta. Kokemuksen ja rutiinien puute saattaa toki vielä syksyllä haitata sijaisuuksia hakevien itsevarmuutta. Ehkä syksyllä jaksaa taas.

Miten yritän kukistaa kevätväsyn:

  1. Laske rimaa.

Kun väsy hiipii, on raskasta koittaa painaa täydellä teholla. Kovempaa pusertaminen voi toimia hetken: päivän, kaksi tai jokaisella jonkin verran. Sitten voi tulla kovempi raja vastaan. Laskemalla vaatimustason lopputuloksen osalta tai päivittäisen työn määrässä, voi päästä paljon helpommalla ihan riittävän hyvään tulokseen. Itse olen pyrkinyt ylipäätään tekemään opintoja korkeintaan 75% teholla. Uskon, että viimeiset 25% lisäisivät kuormitusta suhteettomasti lopputulokseen verrattuna. Nyt kesän kynnyksellä olen antanut itselleni luvan mennä 50% teholla. Kunhan paperit tulevat palautettua.

  • Ajattele kauemmaksi.

Kun tehtävä ei nappaa, koitan miettiä miksi se tehdään, mitä siitä voi oppia tai edes mitä sen jälkeen on luvassa. Jos muuta ei keksi, ainakin voi todeta tekemisen olevan tapa päästä jostakin työstä eroon. Kiireisinä aikoina koitan aina hahmotella sen päivämäärän, johon mennessä kaikki on tavalla tai toisella ohi. Se auttaa muistamaan, ettei kiireinen tai ahdistava aika välttämättä kestä loputtomiin.

  • Aikatauluta

Mikä on tavoite huomiselle päivälle tai tälle viikolle. Milloin teen tuon asian ja mitä voin siirtää myöhemmäksi. Kiitän itseäni, jos pysyn aikataulussa mutta en ole liian ankara, kun välillä lipsahdan. Koitan asettaa tavoitteita kulloisenkin vireystilan ja elämän muiden asioiden mukaan. On ihan turhaa yrittää piiskata itseään eteenpäin liian mahtavilla vaatimuksilla. Sen sijaan pienen maalin saavuttaminen voi innostaa yrittämään lisää.

  • Pysy tekemässä.

Tärkeintä on pysyä asiassa kiinni. Näin silloinkin, kun tekeminen ei innosta. Tekeminen on ainoa keino lopulta päästä eteenpäin. Jos ei jaksa puurtaa pitkää päivää, on hyvä käydä edes pieni hetki työn äärellä. Jos ei jaksa käydä työn äärellä, on hyvä uhrata sille edes pieni ajatus. Jos kyllästyessään siirtää asiat x-mappiin, on niihin todella vaikea palata myöhemmin.

  • Unohda hetkeksi. 

Tämä on äärimmäisen tärkeä muistaa kohdan 4 kanssa. Jos vaarana on vallan kyllästyä ja siirtää asiat x-mappiin, on parempi pitää työ näpeissä unohtamalla se hetkeksi. Silloin sitä ei tarvitse hylätä kokonaan. Koko opintojen ajan olen pitänyt sääntönä, ettei viikonloppuisin opiskella. Silloin ollaan kotona. Nyt olen kuulostellut itseäni ja välillä päättänyt, ettei jonakin muunakaan päivänä ole pakko avata oppimisympäristöä tai muita työkaluja. Jos työn ääressä oleminen ei saa hommaa liikkeelle, voi vauhtia hakea jostakin mielekkäästä ja mukavasta. Se ei kuitenkaan saa olla pakopaikka vaan nimenomaan vauhdin hakemisen ja virkistymisen paikka. Sitten seuraavana päivänä tai myöhemmin samana päivänä voi yrittää uudestaan palata toimeen.

Miten sinä pysyt vireessä?

144# Sairaanhoitaja onkin joskus koneenkäyttäjä

Ajan kuluessa taidot kasvavat. Mutta samalla tulee selvemmäksi, että tämä on myös välineurheilua. Valitsin hoitotyön juuri sen inhimillisen elementin vuoksi. Nytkään en voisi kuvitella viihtyväni vaikkapa leikkaussalissa, sillä siellä potilas jää osittain tiedottomana steriilien liinojen taakse. Ihmisten kanssa työtä tehneenä kaipaan ja arvostan mahdollisuutta olla kasvokkain ja siinä olen myös hyvä

Kuitenkaan sairaanhoitajan elämä ei ole pelkkää kädestä pitämistä ja kohtaamista. Se ei ole edes pelkkiä kättentaitoja tai varmaa lääkeosaamista. Hoitoalalla täytyy osata myös ajaa konetta. Nyt viimeisimmällä kirurgian jaksolla tämä on tullut yhä selvemmäksi. Jo muissa harjoitteluissa erilaisia laitteita on tullut vastaan ja muutamien käyttöä on harjoiteltu myös koululla. Kirjo on kuitenkin suuri eikä opintojen puitteissa kannata käyttää aikaa kaikkien mahdollisten laitteiden käytön opettelemiseen. Käytännön hoitotyössä täytyy osata, osata kysyä ja ottaa selvää. Asiaan tietenkin kuuluu, että kaikkia mahdollisia vempeleitä on hyvin monia eri malleja iän ja valmistajan mukaan. 

Jotkin laitteet ovat sellaisia, että niitä joko osaa käyttää tai ei. Tai ainakin niitä joko osaa käyttää tai sitten aiheuttaa niin suurta haittaa, että epävarmuuden iskiessä menee helposti kysymään neuvoa toiselta. Kuitenkin mitä yksinkertaisempi laite, vaikkapa päivittäisiin mittauksiin käytetyt, sitä helpompi sitä on myös käyttää väärin. Vaikkapa mittaamalla verenpainetta, ei kenellekään saa aiheutettua vahinkoa. Kuitenkin huono mittaaminen teknisesti tai potilaan ohjauksen puolesta saattaa aiheuttaa huomattavaa mittausvirhettä ja jos tilanne jatkuu mittauksesta tai hoitajasta toiseen, alkaa saatava info menettää merkitystään. 

Nyt esittelen muutaman laitteen, joita kirurgian jaksolta nousee mieleen.

Tippalaskuri (Opeteltu koulussa)

Toppalaskuri on sairaalan perustyökalu. Myös sen äänimaailmassa. Jos olet viettänyt aikaa osastolla, olet voinut hyvinkin kuulla tämän laitteen piipitystä sen ilmoittaessa häiriöstä, tiputettavan kontentin loppumisesta tai päälle unohtuneesta keskeytystilasta. Nimensä mukaisesti laite laskee ja sitten myös säätelee iv-hoidon tiputusnopeutta. Sairaanhoitaja yhdistää tipustusletkun oikeaan pulloon tai pussiin ja sen jälkeen syöttää letkun laitteen läpi. Laitteeseen syötetään toivottu tiputusnopeus ja sen jälkeen se itse hoitaa pumppausta. Hyvässä laitteessa akku kestää niin kauan, että potilas pääsee välillä pois sähköpistokkeen luota esimerkiksi vessaan.

Infusomat® Space

Verenlämmitin

Verituotteet säilytetään kylmässä. Noin 30 astetta elimistön omaa lämpötilaa alhaisemmissa lämmöissä. Keväinen uimareissu kylmään järveen lienee aika lähellä. Jos tämän lämpöistä verta tiputetaan potilaaseen, alkaa lämpö pahasti laskea. Ennen kaikkea kylmän veren virtaaminen sydämen lävitse aiheuttaa vaarallisen tilanteen. Siksi verituotteet lämmitetään huonelämmössä ennen tiputusta. Aina se ei ole kuitenkaan mahdollista aikataulun puitteissa. Ja tietenkin huoneenlämpökin on elimistön lämpöä alhaisempi, eikä siksi aina toivottu vaihtoehto. Lisätään tilanteeseen verenlämmitin. Tiputusletkusto (joka on muuten sekin erilainen verituotteille) yhdistetään veripussiin ja kierretään sitten lämmittimen rullan ympäri. Mahdollisuudet todelliseen kuumaverisyyteenkin valinnoissa on mutta lähellä 37 on aika hyvä.

Biegler BW 685 S

Imu (opeteltu koulussa)

Vammapotilas, hengitystiepotilas, tai melkein mistä tahansa huonoon yleiskuntoon joutunut potilas saattaa erittää niin runsaasti limaa, että se on haitaksi tai suorastaan vaaraksi hengitykselle. Tragetomian kokeneilla potilailla putken sisäosat limottuvat helposti. Silloin hoitaja käynnistää huoneen seinältä imuletkun, joka on yhdistetty säiliöön ja seinässä oleva kierto tekee itse imutoiminnon. Tällä letkulla voidaan imeä suu, nielu, nenä ja tragen kautta alempiin hengitysteihin. Liian innokas hoitaja on vaarassa muuttaa potilas siniseksi liian intensiivisillä imuilla, sillä osa hengitysilmasta alkaa tietenkin virrata väärään suuntaan.

Seurantamonitori

Kirurgisella osastolla oli yksi huone, jossa potilaspaikat oli varustettu kiinteillä seurantalaitteilla. Niin sanotussa monitoriseurannassa potilaalle laitetaan verenpainemansetti käsivarteen, happitason seurantamittari sormeen ja rintaan kolme elektrodia. Näillä saadaan karkea kuva sydäntoiminnasta. Kaikki piirtyy sitten sairaalasarjoista tutulla tavalla monitoriin. Tiedot myös tallentuvat halutuin väliajoin. Samasta laitteesta on myös liikuteltava versio. Kirurgisella osastolla sitä käytetään erityisesti leikkauksen jälkeisiin tarkkailuihin, jos varsinainen heräämö on kiinni tai jostain syystä täynnä. 

Sydäniskuri (Opeteltu koulussa)

Ensiapukärryn vakiovaruste. Nykyään myös niin sanotun maallikkoelvytyksen koulutussisällöissä. Vanhan ajan sarjoissa sähkö annettiin ainakin Amerikoissa käsin pidettävillä lätkillä. Tämä laita kytketään kahdella anturilevyllä potilaaseen. Sen jälkeen laite alkaa itse analysoimaan rytmiä ja tarvittaessa kehottaa nappia painamalla antamaan sähköä. Hienotunteisesti laite ohjaa elvytystilannetta muutenkin

PCA-pumppu

Raskaan kipulääkityksen vakiolaite. Hieman kuin tippalaskurin pienempi serkku. Voidaan yhdistää suoneen tai kudokseen. Lääkärin määräyksen mukaan valitaan oikea lääkesäiliö ja yhdistetään laitteeseen. Vaihtoehtoina kaksi kovan luokan kipulääkettä. Valitaan haluttu tiputusnopeus ja säädetään määrätty kerta-annos potilaan itse annosteltavaksi. Joka päivä laitteen tiedot tarkistetaan.

Ruiskupumppu (Opeteltu koulussa)

Tippalaskurin veli tai sisko. Hyvin läheinen sukulainen myös PCA-pumpulle. Sen sijaan, että laitteeseen yhdistettäisiin pelkkä tiputusletkusto, yhdistetään tähän kokonainen ruisku. Sitten syötettyjen arvojen mukaan laitteen mäntä painaa tasaisesti lääkettä letkustoa pitkin suoneen. Nappia painamalla lisäannos on myös mahdollinen.

Happi

Aina ei saa henkeä. Silloin täytyy saada lisää happea. Sairaalassa jokaiselle potilaspaikalle on vedetty seinää pitkin happiputki. Ethän siis koskaan tupakoi tai harrasta mitään tuleen viittaavaa potilashuoneessa! Tästä voidaan nopeutta säätämällä ja oikealla lisälaitteella annostella potilaalle oikea määrä lisähappea kulloiseenkin tarpeeseen.

Lisäksi 

Tietenkin on hallittava aivan peruslaitteet kuten verenpainemittarit, hapetusmittarit, verensokerimittarit, kuumemittarit, lukemattomien erilaisten sänkymallien käyttö, pyörätuolit, potilasnosturit, rollaattorit säätöineen, Eva-tuet sekä lukemattomat tietokone- ja puhelinsovellukset. 

Tietenkin hyvä on, että useimmiten valmista on ajatellut käyttäjää ja tehnyt laitteesta hyvä ja vaistonvaraisen käyttää. tai ainakin yrittänyt… 

142# Hieman erikoinen kirurgia

Erikoissairaanhoito. Sillä sanalla kuvataan sen hoidon tasoa, joka ei ole ihan tavallista. Erikoissairaanhoitoa ei saa terveyskeskuksesta vaan on päästävä sairaalaan. Sana erikois ei tarkoita suoraan laatua. Erikoissairaanhoidosta kyllä saa todennäköisesti useimpiin vaivoihinsa parempaa hoitoa kuin muualta. Kyse ei kuitenkaan ole tasosta jonkinlaisena yleisenä parannuksena. Kyse on erikoistumisesta tiettyjen vaivojen kanssa toimimiseen. Erikoistuminen tuo laatua. Sen takia monet meistä vievät autonsa alan ihmisille, ostavat muiden kasvattamaa ruokaa ja asuvat jonkun muun rakentamassa kodissa. Perusasioiden jälkeen kun elämään mahtuu melkoinen määrä taitoja.

Kirurgisella osastolla erikoistutaan mahdollisesti kirurgista hoitoa vaativien sairauksien äärellä. Erityisosaaminen liittyy nimenomaan leikkaustoimintaan ja siihen liittyviin prosesseihin. Tai ainakin tarpeen arviointiin silloin kun leikkaukseen ei päädytä. Kirurgisen osaston lääkärit ovat kuvaavasti kirurgeja. Kirurgisen osaston lääkärit suunnittelevat hoidon osastolla, tapaavat potilaan siellä ja leikkauksen jälkeen päättävät jatkohoidosta. Leikkausosasto on paikka, jossa potilaan kanssa vain piipahdetaan. Potilaan ja kirurgin vaeltaessa sekä kirurgisella- että leikkausosastoilla on muuten oma henkilöstönsä. Näin jokainen voi keskittyä siihen mihin erikoisala on ohjannut. Leikkaussalissa vaaditaan erikoisosaamista aivan tiettyyn ja verrattain lyhyeen jaksoon potilaan hoidossa. Osastolla taasen osataan leikkausta ympäröivät asiat.

En tiedä onko varasto osastojen yhteinen mutta kaikkea outoa siellä lojuu. Tämä lienee jokin kidustuslaite johon jalka mahtuu.

Kirurgisella osastolla potilasta valmistetaan leikkaukseen tai palautetaan leikkauksesta kohti normaalia elämää. Suunniteltujen leikkausten suhteen asiat sujuvat tietyllä aikataululla. Jos mitään odottamatonta ei tapahdu, etenevät asiat osastolla hyvinkin rutiininomaisen rytmin mukaan: tietyn ajan päästä leikkauksesta noustaan ylös, tehdään tietyt kuntoutustoimet, seurannat, haava-alueen tarkkaillut, fysioterapeutin käynti, laboratoriokokeet ja niin edelleen. Lopulta kotiutetaan normaalin käytännön mukaan. Joka askeleeseen on olemassa ohjeet aina tietynlaista potilasta varten. Vakituiset henkilöt eivät tietenkään ohjeita tuijottele mutta opiskelijalle ne on kätevä näyttää.

Kuitenkaan aina kaikki ei mene säännön mukaan. Nyt harjoittelun aikana olen pitänyt tätä kirurgisen osaston elämässä hyvin mielenkiintoisena puolena. Vaihtelua on paljon. Joskus leikkauksessa tulee ongelmia: selkäydinpuudutus menettää jostakin syystä tehoaan ja potilas joudutaan nukuttamaan tai potilas vaikkapa vuotaa leikkauksessa huomattavasti odotettua enemmän. Verta siis. Molemmissa tapauksissa leikkauksen jälkeiset vaiheet, seuranta ja hoito on rutiineista poikkeavaa. Osastolla vietetty aika saattaa venyä pitkäksikin. Hoitajilta nämä tilanteet vaativat kykyä huomata, reagoida ja viestiä. Usein lääkäriin joudutaan olemaan yhteydessä tai lääkärin ohjeita sovelletaan itsenäisesti muuttuviin tilanteisiin. 

Lisäksi osastolle tulee säännöllisesti erilaisia akuuttipotilaita. Kyseessä voi olla vamma tai äkillisesti pahentunut sairaus. Suurin kiire näiden potilaiden kanssa on koettu päivystyksessä. Kuitenkin hyvin yksilölliset tilanteet vaativat taitoa sekä kirurgeilta että hoitajilta. Helpoimmillaan tällainen akuuttipotilas viettää osastolla vain vähän aikaa seurannassa ja poistuu omin jaloin niin sanotusti säikähdyksellä selvittyään. Joskus taas osastolle tullaan tehohoidosta tai ensiavusta niin että potilaan koko elämä on äkkiä muuttunut. Osastolla vietettynä aikana tämä alkaa yleensä jotenkin piirtyä potilaan tajuntaan. Kovan osaamisen lisäksi hoitajalta vaaditaan myös henkisiä taitoja. 

Ensimmäistä kertaa hoitajan uralla edetessä olen nyt kohdannut potilaita, joiden taustatiedoissa heidän kerrotaan olevan perusterveitä. Samalla potilaiden ikähaitari on leventynyt. Toki huomattava osa potilaista on tälläkin osastolla iäkkäitä mutta nuorin vastaan tullut potilas taisi olla juuri ja juuri täysi-ikäinen. Työikäiset ja myös itseni kanssa saman ikäiseksi miellettävät potilaat ovat haastaneet potilaskohtaamisen taidoissa ja myös oman terveyden arvostamisessa. Ehkä voi arvata, että akuuttipotilaat ovat keskimäärin suunniteltuihin leikkauksiin tulevia nuorempia. Kuitenkin kaiken ikäisiä ihmisiä on löytynyt kaikista potilasryhmistä.

Ja potilasryhmiä on riittänyt. Jo ennalta oli tiedossa, että potilaiden kirjo tulee olemaan huomattava. Se on osoittautunut todeksi. Käyttöasteen, eli vapaiden paikkojen mukaan, sairaalaan kaksi kirurgista osastoa lainaavat välillä potilaita toisilleen. Lisäksi maakunnan terveyskeskuspaikkojen vähentyminen on näkynyt siinä, että niin sanottuja yle-potilaita(yleislääketieteen) tulee ajoittain myös suoraan kirurgiselle. Samoin näiden eteenpäin siirtyminen on joskus hidasta. Myös muiden erikoisalojen potilaita on enemmän tai vähemmän vakituisesti osastolla. Kaikille erikoisaloille ei omaa vuodeosastoa olekaan vaan niiden potilaita jaetaan tarvittaessa molemmille kirurgisille osastoille. Tavoite on tietenkin, että toinen osasto ottaisi aina näissäkin tiettyjä potilaita mutta tarpeen ja tilan suhde sanelee joskus sijoituksen oman tahtonsa mukaan. Lääkärit tulevat tekemään kiertojaan potilasta seuraten mutta hoitajalle nämä monituiset potilaat lisäävät selvitettävää ja osattavaa. Lääkärinkierrolla onkin nähty melkoinen liuta eri erikoisalojen kirurgeja, korva ja nenäpuolen lääkäreitä, urologeja ja tietenkin yle-lääkäreitä. Ajoittain neurologian väki käy tekemässä arvioita jatkohoidosta. Eikä psyk-puolen väkeä voida unohtaa laskuista. Vartijakaan ei ole tuntematon näky koska viikonloput rientoineen voivat näkyä potilaiden määrissä tai ainakin mielialoissa. Ja kaiken muuttuvan lisäksi parin vapaapäivän jälkeen suuri osa potilaista voi olla myös vaihtunut. Kirurgialla potilas on hieman projektin omainen: hänen vaivansa hoidetaan sen mukaan mitä kirurgialla on asialle tarjota ja sen jälkeen hänet pyritään vauhdikkaasti saamaan kotiin tai jatkohoitoon. Vaihtuvuus on suurta. Pisimpään osastolla odottavat ne jotka joutuvat jonottamaan paikkaa yle-osastoille eri puolelle maakuntaa. 

Edellisessä osastoharjoittelussa näytettiin missä elvytyskärry on ja kehotettiin tutustumaan siihen. Nyt kärry sisältöineen on esitelty jo kahteen kertaan. Kertooko jotakin osaston arjesta? Vielä ei ole käytetty tämän jakson aikana.

Mitä uutta siis opiskelijalle? Itselleni? Erilaiset seurannat: haavat, haavasidokset, eritys, virtsan väri, elintoiminnot, tunto, liike, liikelaajuus, monitoriin kytkeminen ja sen käyttäminen, tajunnan seuranta, selkäydintilaan menevää lääkettä saavan seuranta, suonen sisäisesti kipupumpusta lääkettä saavan seuranta. Toimenpiteinä: kanylointi, virtsan siilaus, rakon mekaaninen huuhtelu, haavojen alipainehoidot, tyngän sitominen, puhallutus, haavadreenin pumppaaminen ja keräyspussin tyhjentäminen, news-pisteiden laskeminen ja niistä raportointi, 

Itseasiassa uusien asioiden lista muodostuikin nyt yllättäen aika lyhyeksi. Ehkä se kertoo perusasioiden tulleen jo aiemmin jollakin tavalla tutuiksi. Vuoteenvieritaidot ja perushoito alkavat sujua lähes rutiinilla. Nyt erikoistutaan jo hieman. 

Tämäkin oli aika villi ihan elävässä elämässä olla mukana laittamassa. Alipainehoito.