109# Taas verihommissa – kanylointi

Kirjoitin aikaisemmin veren ja viinanhajun täyttämästä päivästä. Se oli jännityksen ja naurun päivä. Nyt oli aika samanlaisen kauhun ja onnistumisen aika. Oli etsittävä hoitotyön vaatteet kaapista, huomata housujen vähän paisuneen ja suunnata kohti hoitotyön luokkaa. Syksyn ensimmäinen taitopaja ja laskimokanylointi kutsuivat. 

Kanyyli on väline, jolla muodostetaan yhteys elimistön verenkiertoon. Reittejä ovat laskimot ja valtimot. Akuuttihoidossa voidaan kanyloinnin epäonnistuessa muodostaa yhteys suoraan luuytimeen mutta se vaatii ihan erilaisia välineitä ja osaamista. Myös valtimot on julistettu lääkäreiden osaamisalueeksi. Kanyylilla voidaan antaa elimistöön verenkierron kautta nesteitä, ravinteita ja lääkkeitä. Näin mekin opiskelemme paloissa. Keväällä käytiin taitopajassa läpi letkuston valmistamista ja nestepumpun käyttöä. Vasta nyt opiskelimme systeemin loppupään asentamista käteen. Siispä hihat ylös ja reikää tekemään.

Turvallisuus ennen kaikkea. Tämä on turvaneula. Kanyylista poistaessa neulan päälle siirtyy massiivinen turvapala (vasemmalla). Oikealla näkyy neulan merkkikammio johon veri purkautuu merkiksi suoneen osumisesta.

Taitopajoissa on mahdotonta pitää suositeltuja turvavälejä. Siispä jokainen opiskelija laittoi kasvoilleen suu nenäsuojuksen. Tietenkin asiaan kuuluivat normaalit tai ehkä jopa normaalia paremmat käsipesut. Siinä samalla saattoi aistia jännitystä itse kenestäkin ja salaa tarkkailla toisten suonia parin valintaa varten. Ensin opettaja näytti vielä mallisuorituksen tekosuonen virkaa hoitavalla letkulle. Käsissä hypisteltiin myös eri kokoisia välineitä. Tässähän asia menee tietenkin niin, että pienet neulat on helpompi saada kohteeseensa ilman suonen lähtöä karkuteille. Käytännön ohjeena onkin kuulemma, että paikoillaan oleva pieni kanyyli on aina parempi, kuin se suuri, jota ei ole vieläkään saatu paikoilleen. Eli aina on parempi saada laitettua potilaaseen edes vähän kuin ei yhtään. Tietenkin suurilla neuloilla on etunsakin. Kanyylin läpi virtaa sitä nopeammin nesteitä, mitä suurempi kanyyli ja tietenkin myös neula ovat. Hätätilanteissa, vaikkapa suuren verenvuodon vuoksi, käytetään mahdollisimman suurta neulaa, jotta menetettyä verivolyymia voidaan korvata tehokkaasti.

Tähän pajaan lähdimme hyvin erilaisilla eväillä. Osa oli pistänyt yhtään ketään viimeksi alkuvuoden taitopajoissa. Ihan kaikki eivät sielläkään loppuun asti onnistuneet. Osa oli päässyt pistämään harjoittelussa laskimoverinäytteitä ottaessaan. Onnekkaimmat olivat lähihoitajaksi opiskellessaan suuntautuneet ensihoitoon ja odottivatkin tätä pajaa nyt innolla kuin vanhaa ystävää. Ihmeellisiä suonihimoja voi joillakin ollakin. Kuulemma tekisi koko ajan mieli pistää, kun näkee hyviä suonia. Mutta nyt siis pääsimme kaikki suonia jahtaamaan.

Irrota nyt katseesi hetkeksi näytöstä. Nosta kämmenselkäsi kasvojen eteen ja katsele sitä hetki. Näetkö hieman laskimot? Ehkä et. Mutta jos olet lämpimässä, saatat erottaa itsesi siniveristen joukkoon kuuluvaksi. Näinhän aateliset saivat aikoinaan haukkumanimensä. Koska he eivät ruskettuneet ulkona pelloilla ja muissa töissä, heidän laskimonsa näkyivät hyvin. Siinä ne kulkevat, hoitajan näkökulmasta hieman koholla. Jos kääntelet kättä hieman, saatat löytää laskimon myös sivumpana peukalolinjasta tai laskeutumassa etusormesta. Jos käännät käden ympäri, erotat ehkä ranteen puolen laskimoita. Aivan ranteeseen ei tule pistää, koska valtimot ovat siellä hyvin lähellä. Ranteen puolella pistokohta on lähempänä kyynärtaivetta. Kuitenkaan itse kyynärtaive ei nyt ole ensisijaisena kohteena, sillä kanyylin jäädessä paikalleen, raajan kanssa toimiminen olisi hankalaa. 

Kanylointi aloitetaan aina mahdollisimman etäältä vartalosta. Jos kanylointi epäonnistuu, voidaan seuraavilla yrityksillä edetä laskimossa ikään kuin myötävirtaan. Silloin ensimmäisten yritysten rei’istä ei vuoda lääkeainetta pois elimistöstä. Vauvoilla voidaan käyttää myös pään suonia. Muualta kun voi olla vaikea löytää tarpeeksi suurta suonta. Hätätilanteessa voidaan käyttää myös jalan laskimoita.

Saimme kaikki hypistellä eri kokoisia välineitä. Opettajat olivat kuitenkin ystävällisesti valinneet kaikille suhteellisen pienet välineet.

Suonen etsiminen on tärkeä valmistelu toimenpiteen onnistumiselle. Luokasta alkoikin kuulua iloinen läiskintä. Hierontaa, lämmitystä, napsuttelu ja tunnustelua käyttäen mekin yritimme löytää ystävää toistemme käsistä. Toiset etsivät pitempään ja toiset löysivät nopeammin. Joskus suonia saa oikein urakalla houkutella ja eri ihmisillä suonet käyttäytyvät eri tavoin. Kuulemma voidaan käyttää myös ultraääntä, mutta osaavissa käsissä se vain monimutkaistaa asioita. Videon katselun, muiden teoriaopintojen ja opettajan viimehetken vinkkien jälkeen en tiedä olisiko ultraääni ollut turha. Onneksi houkuttelun jälkeen ihan mahdollisen näköisiä suonia oli tarjolla. Alkoholilappua heilutellen siis, toisen käden sormilla rystysen luota kiinni, ettei suoni karkaa neulaa ja pistämään.

Neulan kammioon purskuva veri kertoi piston löytäneen perille. Sitten alkoikin monimutkainen käsityö. Kanyylin asentamiseen liittyy aloittelijan näkökulmasta monia vaiheita, joita ihan mielellään olisimme voineet opetella ennen pistämistä. Muovista kanyyliputkea työnnetään vaiheittain syvemmälle suoneen ja vastaavasti neulaa vedetään sykäyksittäin pois sen sisältä. Tämä tarkoittaa sormien asennon vaihtamista useampaan kertaan. Riittävän syvyyden ja neulan poistamisen jälkeen oikea paikka varmistetaan ruiskuttamalla nestettä kanyylin läpi. Suonen ulkopuolelle livahtanut sisäpuolinen pää näkyisi kohoumana ja tuntuisi kipuna. Suoneen neste vain häviää. Kaikki ankkuroidaan paikalleen juuri siihen tarkoitukseen valmistetuilla laastareilla. 

Mallisuorituksen jälkeen.

Kanyyliin kiinnitetään lopuksi nesteletkusto tai desinfioiva korkki. Paljon käsityötä parin käteen tunkeutuneelle. Eikä se mennytkään ihan putkeen. Opettaja onneksi huomasi, että ensi yrityksellä pyyhkäisin näissä otteen vaihdoissa kanyylin vartta sormella. Siis sitä osaa, joka uppoaa suonen sisään. Bakteerivaara! Siispä uusiksi.

Opettajat pitävät hyvää huolta meidän opiskelijoiden turvallisuudesta. Kaksi opettajaa kiersi luokkaa opastamassa, neuvomassa ja tarkkaan toimenpidettä valvomassa. Välillä nostettiin vähän kauempana pistettävän jalkoja ylös ja juoksutettiin juotavaa. Moni sai käsiinsä useamman reiän yrityksistä. Kaiken kaikkiaan iloinen tapahtuma. Vaikka edellisistä, harjoittelun aikaisista, pistelyistä on mennyt tovi, oli mukava huomata, että tietynlainen perusluottamus asiassa on. Vaikka toisen ihmisen sisään tunkeutuminen on yhä jännittävää, pystyy siinä kuitenkin jollakin tavalla ajattelemaan ja seuraamaan opettajan ohjeita. Lienen itsekin ihan kehityskelpoinen. Näin opettajankin rohkaisi, kun analysoimme ensimmäisen yrityksen vaiheita ja löysin itse sen kohdan, jossa virhe oli tapahtunut. Näiden virheiden analysointien kautta seuraava yritys on aina parempi. Omat virheet ärsyttävät mutta niiden myöntäminen on hyvä keino oppia. Pätee muuten kaikkeen elämään. Toisella kerralla en näpelöinyt putkea.

Entä onko inhottavaa, kun pistetään? Vähän. Ehkä joku toinen sanoisi eri tavalla mutta oma parini ei tökännyt suoraan suonen lävitse, ei iskenyt hermoon, eikä nostanut suonta kireälle ylöspäin. Taitavaa. Oikeastaan ikävintä ei ollut neula ja pistäminen vaan muovisen kanyyliputken liikuttelu kädessä. Vaikka putki on mitättömän pieni, se tietenkin hieroo hieman reiässä. Kuitenkin teipeillä paikoilleen ankkuroitu kokonaisuus kesti ihmeellisellä tavalla kopelointia ja operointia. Ei tuntunut yhtään siltä, että koko suoni räjähtää ulos kädestä. Hyvin nopeasti kaikki olivatkin valmiita, luokka siisti ja vielä ehdittiin syömään. Sellaisia sairaanhoitajaopiskelijat ovat. Heti kestää syödä.

Suunnilleen näin.

47# Hikeä, verta? ja piikkejä.

Odotukset kevätkaudesta eivät ole aiheuttaneet pettymystä. Jo ensimmäinen viikko tammikuussa on tuonut opintoihin säpinää. Heti ensimmäisenä päivänä pääsimme huhkimaan ja hikoilemaan kuntoutuksen tunnilla. Aina hyvä merkki, kun huomaa opettajan pöydän vieressä tyhjäksi jätetyt talvikengät ja opettajan jalassa lenkkarit. Silloin on liikettä luvassa!

Opettelimme vuoteessa tehtäviä liikeharjoituksia eli kuntoutusta, istumasta ja istumaan auttamista ja kyynärsauvojen ohjeistamista potilaalle. Nousemisen avustamisessa autettava sai halutessaan tilata väärällä tekniikalla autetun noston. Rivakoin väärä nosto oli kahden auttajan voimin kainalosta ja housun kauluksesta. Silloin lähti autettava lujaa kohti kattoa eikä omaa kontrollia ollut. Tätä tietenkin pitäisi yrittää välttää. Tekniikkaa voidaan varmasti käyttää ovimiehen töissä. Oikeassa tekniikassa autettavan omaa liikettä ei blokata vaan hän pääsee osallistumaan mahdollisimman paljon. Kahden opiskelijatoverin käsissä tämäkin pappa pääsi turvallisesti liikkeelle. Opettaja kiersi vieressä antamassa vinkkejä liikkeiden suunnista ja asennoista. Tarkoitus on, ettei kovin monen selässä koskaan poksahtaisi. 

Kyynärsauvojen kanssa pääsimme käytäville asti huhkimaan. Itse kukin sai ihan hyvän treenin päiväänsä, kun käytävien lisäksi kuljimme portaita ylös ja alas. Portailla horjuessa oli helppo kuvitella, ettei hissittömässä kerrostalossa eläminen ole helppoa. Ei ainakaan, jos yleiskunnoltaan jo heikentynyt henkilö joutuu sauvojen varaan. Portaita alas tullessa vähän pelotti. Kursorisesti opettaja paljasti meille myös pyllymäen vastakohdan eli istumanousun. Tämä on niille, jotka eivät pärjää kyynärsauvojen kanssa mutta jotka sitkeästi tahtovat asua yläkerroksen kodissa toipumisen ajan. Ja ymmärrän. Kuka nyt kotoaan pois tahtoisi.

Ohi kulkevat muiden alojen opiskelijat vähän naureskelivat luokkamme sauvaryhmille. Itse muistelin lukioiässä vietettyjä viikkoja kyynärsauvoilla. En tiedä oliko silloin opastus jäänyt antamatta vai kuulematta. Joka tapauksessa menin nuo viikot yhä koulujen pihoissa nähtävään tapaan eli harpontatekniikalla. Siinä edetään toista jalkaa maahan laskematta hurjilla hypyillä. Jalkaa olisi silloin saanut kyllä varata mutta näyttävällä tyylillä eteneminen oli ainoa, jonka tiesin. Kolmikerroksisen koulun sisällä keikkuessa olisi joku nyt opituista tyyleistä ollut ihan tervetullut. Seuraavalla viikolla opettelemme saman opettajan johdolla erilaisia avustuksia ja liikutteluja sängyssä. Joustavat vaatteet mukaan, on lupaava termi.

Loppuviikosta vastaan tulivat syksyn anatomian tunneilta tutut teemat. Suoliluun harjanne, polvilumpio, solisluu, olkalisäke ja niin edelleen. Nyt niitä ei enää käyty läpi papereista ja elimistön kartoista. Nyt niitä tunnusteltiin itsestä. Myöhemmin niitä tunnustellaan toisistamme. Niiden avulla etsitään oikeaa pistopaikkaa injektioille. Opitun teorian päälle aletaan nopeasti rakentamaan käytäntöä. 

Harjoitusten yhteydessä harjoitellaan kaikin puolin oikeaa toimintaa jotta se opittaisiin rutiiniksi. Nytkin pöydät pyyhittiin alkoholilla, kädet desinfioitiin, hanskat puettiin ja välineiden kunto ja päiväykset tarkistettiin. Näissä päiväystä vielä riitti.

Aiempien opiskelijoiden tekemä video injektioiden antamisesta sai luokkamme harvinaisen keskittyneeksi. Neulojen uppoamista katsellessa ainakin itse sain herätyksen siitä, ettei näissä opinnoissa tule selviämään iho ehjänä. Videon lomaan ja perään opettaja kävi samoja asioita vaihe vaiheelta lävitse. Ohi mennen kuultu sivulause soi varmaan useammissakin korvissa. ”Tauon jälkeen käyn hakemassa välineitä niin harjoitellaan jo vähän ennen taitopajaa.” Tunnin lopuksi pääsimme onneksi hiipivästä pelostamme. Vuorossa olisi vain injektion valmistelu. Kaverin pistäminen olisi vuorossa vasta kolmen viikon kuluttua. 

Väittäisin, etten omista piikkikammoa. Kuitenkin ajatus näistä harjoituspistoista herättää jollakin tavalla huolestuneita ajatuksia. On vaikea saada kiinni, onko se huolestuttava asia pistää itse kaveria. Vai se, että kaveri pistää? Vai se, jos kaveri on peloissaan itseni pistämisestä? Raportoin siitä taitopajan läheisyydessä. Toivon mukaan totta tulevat tässäkin olemaan sanonnat: kaikkeen tottuu ja kokemus tuo varmuutta. 

Tauon jälkeen ryhdyimme vaihe vaiheelta työhön. Jokainen asensi ruiskuunsa kunnioitettavan kokoisen imuneulan. Tästä sitten nitkuteltiin arasti suojakorkkia irti. On helppo kuvitella, että tässä vaiheessa aina joskus joku opiskelija pistää itseään. Suojakorkkiin kun oli vaikea saada tuntumaa ja rajua vetoahan helposti korjaa päinvastaisella liikkeellä. Pöytäryhmän lähihoitajan kokeneet vinkit pyörittelystä, kynnen käytöstä ja varovaisesta tekniikasta tulivat tarpeeseen. Opettaja taisi aistia jännitystä ja rauhoitteli kertomalla, että tänään emme pistä ketään ja niin mahdollinen pistovahinko on samanlainen kuin keittiössä veitsen sattuessa. Neula vain olisi puhtaampi. Toki ennen taukoa oli käyty läpi toimintaa pistovahingon sattuessa. On siitä puhuttu aikaisemminkin. Paljon niitä kuulemma tapahtuu. Käytetyillä eli likaisilla neuloilla tapahtuneissa vahingoissa on riskinsä. Kuitenkin ne kuulemma ovat oikeilla toimenpiteillä hyvin torjuttavissa myös piston sattuessa. Kuitenkin juuri riskien takia meitäkin ohjataan ja rokotetaan. 

18G ja 23G. Mitä suurempi numero, sitä pienempi neulan koko. Tämä voi tuntua hämmentävältä. Kuitenkin myös haulikoiden kanssa käytetään Gauge-mitoitusta ja niissäkin iso luku tarkoittaa pientä läpimittaa.

Kaiken kaikkiaan opettajan kohta kohdalta etenevässä opastuksessa oli turvallisen tuntoista askarrella neuloilla. Tietenkään hän ei voinut seurata jokaista opiskelijaa kerralla. Välillä meinasi jännitys nousta, kun huomasin jonkun toisen kamppailevan tiukkojen korkkien kanssa. Kuitenkin paljon vierustovereita enemmän mietitytti se omassa kädessä liikkuva neula. Kuulemma tätä oppii tekemään liikoja miettimättä, sanoivat lähihoitajat. Mutta kuulemma hyvä vähän miettiä.

Huomaatko eron neulojen välillä?

Kunnioitettavan kokoisilla imuneuloilla opettelimme imemään määrättyä määrää lääkeainetta. Harjoituksissa tämä lääke on steriiliä keittosuolaliuosta. Ilmakuplien kanssa taisteltuamme saimme poistaa imuneulan jäteastiaan ja vaihdoimme ruiskuun neulan, joka oli huomattavasti miellyttävämmän eli pienemmän näköinen. Koska nyt ei ollut aika harjoitella pistämistä, imeytettiin liuos paperiin ja vaihdettiin eri kokoiset neulat tilalle. Tutustuimme kahdenlaisiin neuloihin. Toisella olisi tarkoitus pistää ihon alla olevaan rasvakudokseen ja toisella sen läpi lihakseen asti. Molemmissa on omat tekniikkansa. Tikanheitto-ote jäi terminä mieleen. Jokainen voi arvata, yritetäänkö sillä päästä lähelle vai syvälle. Näitä pistopaikkoja ja injektioon liittyviä toimenpiteitä kehotettiin sitten kotona harjoittelemaan kynällä tai neulattomalla lääkeruiskulla. Uskaltaisiko kotona kysellä rasvakudoksia harjoituksiin? Tosin joulun jälkeen ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan sen saaliin perässä. 

Luulen että me hoitoalalla kokemattomat olimme hyvin tyytyväisiä tästä mahdollisuudesta päästä puuhailemaan neulojen kanssa. Olisi tuntunut hurjalta joutua pistämään kaveria heti ensikosketuksella. Nyt kova mielikuvaharjoitteleminen käyntiin niin tuo edessä oleva kaverin pistäminen ei kauhistuttaisi niin paljoa. Tosin useamman mielikuviin taisi jäädä kummittelemaan opettajan varoitukset neulan katkeamisesta. Saapa nähdä.