90# Hyvät ajat – heikot ihmiset?

Igitur qui desiderat pacem, praeparet bellum. Siksi sen, joka haluaa rauhaa, on valmistauduttava sotaan. Kutakuinkin näin kääntyy roomalaisen Publius Flavius Vegetius Renatuksen sanat teoksesta Sotilaallisia asioita koskien – De re militari. Tämä neljänneltä vuosisadalta kulkeutunut viisaus yrittänee kertoa, että se joka on jollakin tavalla valmistautunut koitokseen, on todennäköisemmin näkevä koitoksen lopun. Vanha roomalainen perinne oli toki ollut ylipäätään rauhan saavuttaminen lyömällä vihollisensa. Siinäkin tietty valmistautuminen varmasti auttoi. 

Miksi tätä mietin? Luin kevään kuluessa kahden väitöskirjatutkijan, Tuomas Jussilan ja Lari Rantasen kirjan Nälkävuodet. Kahden tieteentekijän tarkkuudella kirjassa selvitettiin tuon viimeisimmän suomalaisia koitelleen nälkäkatastrofin syitä ja seurauksia. Kirjan sivuilla ei annettu tilaa koskettaville yksilökuvauksille vaan asiaa tutkittiin tiukasti tilastojen ja aikalaisuutisoinnin kautta. Muistin kyllä tuon vuosien 1867-1868 tapauksen hämärästi koulusta ja ehkä wikipedian artikkelista. Kirjassa avattiin asiaa paljon yksinkertaista tietoani enemmän. Tutkijat avasivat hyvin, miten nälänhätä ei ollut vain yksittäisestä luonnonilmiöstä johtuva koettelemus. Taustalla olivat sään lisäksi myös esimerkiksi pitkään jatkunut väestönkasvu, viljelytapojen ja elinkeinorakenteen muutos ja rahapolitiikasta johtunut kankea reagointi kriisin hoitoon. ILisäksi hankalat sääolot olivat piinanneet viljelijöitä jo ennen noita kuuluisia vuosia ja huomattavassa osassa Suomea käytettiin jo normaaliaikanakin erilaisia hätäruokia ravinnon lisänä. 

Kirjastot ovat auki. Suosittelen!

Ei ollut sattumaa, että luin epidemian aikana nälänhädästä. Kirkon kielessä moniin vanhoihin käsikirjarukouksiin sisältyy perustylsää kaupunkielämää viettävän mielestä menneen maailman kaiuista kumpuavia sanapareja. Saatetaan pyytää varjelusta vaikkapa tulipalosta ja vedenvaarasta, sodasta ja veritöistä, riidoista ja laittomuuksista. Kaikki asioita, jotka tuntuvat kovin kaukaisilta. Ainakin siihen saakka, kunnes osuvat kohdalle. Tänä keväänä moni Lapissa olisi saattanut kuullessaan suhtautua hyvinkin vakavasti ajatukseen veden vaarasta. Tällaisiahan vaarat ovat. Niitä ei liikoja ajatella ennen kuin ne jotenkin aktualisoituvat omassa arjessa. Yhtenä sanaparina näissä rukouksissa pyydetään aina varjelusta nälänhädästä ja kulkutaudeista. Jos toinen ei ollut menneen maailman asia, voiko toinenkaan olla? Edes täällä hyvinvoivassa lännessä? Kolmannessa maailmassa tätä ei tarvitsisi edes kysellä.

Sekä vanhojen että uusien vielä huonosti sovitettujen kenkien puolesta olen erikoistunut poikkeustiloihin. Vaikka seurakunnassa kuin myös hoitoalalla on myös normaaleja ja rauhallisia tilanteita, olen joutunut aina joskus olemaan se, joka tulee paikalle, kun kaikki ei olekaan mennyt halutulla tai ennakoidulla tavalla. Hoitoalalla näiden tilanteiden määrä tuskin vähenee. Se mikä on ammattilaiselle arkea, on usein toisen kriisiä.

Tämänkin vuoksi haluaisin ajatella, että yleensä kaikki sujuu paremmin, jos sitä on yrittänyt ajatella etukäteen. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa opiskeluissa vastaantulevan käytännön harjoitteen mielikuvaharjoittelua etukäteen tai se voi olla suunnitelma oman kuoleman varalta. Tai jotakin tältä väliltä. Joskus kuulin sanottavan, että hyvät ajat saavat aikaan heikkoja ihmisiä. Tai ehkä kansoja. Sanonta oli englanniksi. Sen sijaan vaikeat ajat kasvattavat vanhoja kansoja ja myös ihmisiä. 

En väitä, että meillä Suomessakaan kaikilla olisi asiat hyvin. Kuitenkin meillä eletään poikkeuksellisen vakaassa ja toimivassa yhteiskuntajärjestyksessä. Vaikka aina kaikki ei toimi kuten unelma, on yhteiskuntamme rakennettu hyvin laajasti palvelemaan asukkaittensa tasavertaisuutta. Meillä myös voi lähtökohtaisesti luottaa kanssaihmisiin ja sitä myötä myös yhteiskunnallisiin toimijoihin. Huomattavassa osassa maailmaa tällaista tilannetta, luottamusta ja vakautta ei ole. Lieneekö taustalla vapaiden talonpoikien perinne, luterilaisen uskonpuhdistuksen aarteet vai mikä. Kirjavinkkejä kommentteihin!

Mutta kun kaikki on hyvin, unohdammeko ajatella paitsi niitä, joilla näin ei ole, myös sitä ettei näin välttämättä aina ole. Vaikeat ajat tuskin itsessään tekevät kenestäkään vanhaa. Vaikeudet myös murentavat. Niin ne tekevät sekä yksittäisille ihmisille että joskus myöskin kansakunnille. Tuskin kovin moni iloitsee tällä hetkellä vaikeista ajoista vaikkapa Venezuelassa tai Syyriassa. Vaikeat ajat ja asiat antavat kuitenkin vertailukohtaa. Ainakin jos niistä selvitään. Ehkä tämä toistaiseksi helpottamaan päin oleva Korona-aika voisi olla opettamassa meitä. Voisimmeko oppia katsomaan yhdessä: tästä selvittiin. Tällainen kokemus ja muisto voi auttaa seuraavan kerran, kun yhteiskunta tai oma elämä ajautuu kriisiin. Voisiko tällainen aika rohkaista myös ajattelemaan mahdollisia tulevia elämän kriisejä etukäteen? Luulen, että monet toimijat yritysmaailmassa, sairaanhoidossa ja valtionhallinnossa arvioivat uudella tavalla tarvittavien tuotteiden ja resurssien saatavuutta, tuotantovarmuutta ja varastointia. Vuosi sitten tällaiset niin sanotun huolto- ja kriisivarmuuden asiat eivät kiinnostaneet monia. Mikä voisi olla itse kunkin meistä kriisivarmuus?

Tarkoituksenani ei ole esittää mitään selkeä listaa elämän varautumisesta. Listaan muutaman periaatteen ja annan niille pari esimerkkiä. Tärkeintä lienee, että jokainen arvioisi omaa elämäänsä koska tuntee sen parhaiten.

– Taloudellinen kantokyky?Jos joku elää jatkuvasti yli varojensa ja jättää joka kuukauden lopussa jälkeensä vain isomman miinuksen, ei hän ole kovin valmis oman talouden kriisiin. Tämä epidemia-aika lienee opettanut, miten nopeasti lomautukset tai jopa irtisanomiset voivat tulla monille aloille. Monen yrittäjän tulovirta on katkennut. Taloudellisia puskureita tarvitaan. Tällaisen puskurin synnyttäminen ei ole lopulta kiinni tuloista. Se on kiinni menoista. Mitkä ovat niitä asioita, joissa voisit pitkällä aikavälillä säästää niin että saisit taloutta tasapainoon? Onko jotakin keinoja koulutuksen tai muun keinon kautta päästä kiinni parempaan tai varmempaan tulonlähteeseen. Jos elät laillani tukien varassa, on tulojen ja menojen hallinta erityisen tärkeää. Netti on täynnä vinkkejä tähän. Jos et tiedä mihin rahasi menevät, tee rehellinen budjettipohja kaikista menoistasi ja tutki sitä kriittisesti. Aloita vähästä.

– Huolla ympäriltäsi mitä voit. Milloin autosi on huollettu? Onko polkupyöräsi kunnossa? Oletko tehnyt pyykki- ja tiskikoneelle suositeltuja ylläpitotoimia? Onko suihkukaivo puhdistettu tai kodin rännit puhtaat? Pitämällä huolta ympärilläsi olevasta omaisuudesta vältyt yllättäviltä ja mahdollisesti hyvin kalliilta onnettomuuksilta. Erilainen ylläpito maksaa vaivaa ja joskus rahaakin. Silloin kuitenkin voit itse ennakoida milloin ja jopa paljonko. Jos et osaa, etsi apua netistä ja ystäviltä. Lainaa välineitä ja turvaa tarvittaessa ammattilaiseen. Kuitenkin hyvin monet tärkeät toimet on helppo hoitaa itse. Vaikkapa tuo mainittu suihkukaivon säännöllinen puhdistus voi pelastaa koko kodin vesivahingolta. Tähän osastoon voisi kuulua myös oma terveys tai edes hampaat.

– Valmis yllätyksiin? Juuri nyt ulkona riehuvat kesäiset myrskytuulet. Mitä tekisit, jos sähkösi katkeaisivat nyt? Mitä jos aamulla paikallinen vesilaitos ilmoittaa juomaveden saastuneen? Mitä jos lapset tai lemmikit laittavat hellan päälle ja silikoninen muffinssivuoka syttyy tuleen? (Näin kävi meillä pari kesää sitten.) Mitä jos heräät yöllä vatsatautiin? Onko sinulla riittävät taidot, välineet tai ihan konkreettiset eväät tämänkaltaisiin tilanteisiin? Kenet voit pyytää apuun?

– Virkisty. Kukaan ei voi välttyä kaikelta negatiiviselta. Siksi mielessämmekin usein kulkee negatiivisia ajatuksia. Sitä ei voi estää. Eikä pidäkään. Se mitä voi tehdä, on välttää pahoihin ajatuksiin jumittuminen ja niiden ruokkiminen. Parasta on, jos löytää tavan käsitellä kaikkia tunteitaan ja ajatuksiaan ja niin antaa niiden lipua pois mielestään. Joskus tähän tarvitaan raskaamman sarjan apua mutta arjessa voi tehdä ennaltaehkäiseviä toimia kuin myös ensiaputoimia. Mistä pidät ja missä rentoudut? Millaiset toiminnot tuottavat pitkän aikavälin tyydytystä elämässäsi? Joku urheilee ja toinen taiteilee. Yksi pakenee luontoon ja toinen verstaaseen. Joku opiskelee ja osa kotoilee. Tärkeintä on löytää asioita, jotka todella sopivat itselleen. Kyse ei ole muottiin tunkeutumisesta vaan itsensä kuuntelemisesta ja kunnioittamisesta. Näin on mahdollista löytää omia selviämiskeinojaan ja kasvattaa henkistä kestokykyään. Ja liikuntaan turvaavat tunnustavat vanhan sanonnan sanoin terve sielu terveessä ruumiissa.

– Verkostoidu. Vaikka osa meistä nauttiikin yksin olemisesta, on muista ihmisistä iloa ja hyötyä. On sanottu, ettei ihmisen olo hyvä olla yksinään. Se on totta. Toiset ihmiset laittavat useimpien meidän kohdallamme itsekkäitä pyrkimyksiä sopivalla tavalla aisoihin ja opettavat meitä elämään enemmän muita varten. Toiset ihmiset opettavat meitä sopimaan asioita ja tekemään kompromisseja. Toiset ihmiset muodostavat myös tukiverkkoja, oppimisympäristöjä, voimaryhmiä ja melkein mitä tahansa. Panosta olemassa oleviin ihmissuhteisiisi, hakeudu turvallisiin ihmisyhteisöihin ja harrastuspiireihin. Arvioi, mitkä ihmissuhteet kuluttavat ja mitkä auttavat jaksamaan. Vältä tuhoisaa seuraa. Pyydä apua ja anna myös vuorostasi. Vietä aikaa myös oman kuplasi ulkopuolella ja opettele kuuntelemaan kaikenlaisia ihmisiä. Silloin opit paljon myös itsestäsi.

– Minkä varassa seisot ja kaadut?Jos olet lukenut tämän päivityksen ulkopuolelta, luulen sinun huomanneen kirjoittajan tunnustavan kristillistä uskoa. Siis muutenkin kuin vanhojen töiden puolesta. Silloin onnen ja onnettomuuden takana ja takaajana seisoo lopulta joku toinen. Siksi en voi enkä osaa suositella mitään muuta maailmankatsomusta turvaksi elämään ja kuolemaan. Kuitenkin voin aavistaa, että jokainen joka ammentaa merkitystä oman napansa ulkopuolelta mistä syystä tahansa, voi seistä vakaammin vaikeiden aikojen keskellä kuin se joka on yksin itsensä varassa ja itseään varten. Voisivatko menneen maailman tuulista tulleet uhat herättää kyselemään apua sieltä mitä myös pidettiin menneisyyden tuulina?

Voisimmeko näillä ja muilla ajatuksilla olla vähän vahvempina nyt ja tulevaisuuden edessä? Ja mielellään niin ettemme kävelisi niiden ohitse jotka ovat heikoilla.

73# Miksi tulisi isona hoitajana?

– Mihin aiot suuntautua? Kysymys, joka ilmestyy vastaan vähän sieltä ja täältä. Jo syyskuussa tätä alettiin kyselemään. Eikä vastaaminen ole vielä muuttunut helpommaksi. Olen yrittänyt asennoitua löytämään vastauksen, haluanko edes lopulta olla tällä alalla. Sen kanssa riittää vielä aika paljon painittavaa. Suuntautumiset ja erikoistumiset tuntuvat vielä ihan kummallisilta kysymyksiltä. Ja kuitenkin ne selvästi hiipivät mieleen.

Kolmasosa sairaanhoitajan opinnoista on käytännön harjoittelua. Hyvin monenlaista pääsee näkemään ja kokeilemaan. Samalla näkee monia erilaisia työyksiköitä. Vaikka tälläkään tavalla ei ole mahdollista nähdä ihan kaikkea, on lähtökohta kuitenkin hyvä. Etsivä löytää. Se on totta suuntautumisen ja varmasti myös mielekkään työyhteisön suhteen. 

Harjoittelut seuraavat teoriajaksoja. Niiden aikana kuhunkin hoitotyön alueeseen syvennytään laajasti. Ihanteellisessa tilanteessa harjoitteluun hakeminen rytmittyisi niin, että teoriaopintoja olisi jo vähän tehty ja olisi paremmin selvillä, millaiseen harjoittelupaikkaan haluaisi hakea. Mutta näin ei ole. Haku harjoitteluun on ilmeisesti aina hyvin etupainotteisesti ja teorian opiskelu seuraa sitten lähellä käytännön jaksoa. Osaamisen kannalta näin tietenkin on toimittava. Mutta kiinnostusten selvittämiseksi tämä ei ole paras rytmi. 

Maaliskuun puolivälissä meillä on jälleen harjoitteluihin haku. Toisen vuoden opinnoissa harjoitteluihin päästään kotihoidossa, sisätaudeissa ja kirurgisessa hoitotyössä. Luokka on jaettu kolmeen ryhmään niin että paikkoja riittää. Maaliskuussa haettiin yhteen syyskauden harjoitteluun loka-marraskuussa. Aika pitkä aikajänne. Itse olin sisätautien ryhmässä. Paikkoja oli hyvin ja luulen kaikkien päässeen sinne, mihin etukäteen yhdessä suunnitellessa oli toivonutkin. Kuitenkin näin etukäteen oli hyvin vaikea hahmottaa, mihin ehkä haluaisi ja mihin kannattaisi mennä. On iso ero mennä sydänosastolle, keuhko-osastolle tai päivystysluonteisemmalle poliklinikalle. Piti koittaa kysellä lähihoitajilta. 

Päädyin valitsemaan yleislääketieteellisen osaston. Sellaisen, jossa annetaan myös palliatiivista hoitoa sekä saattohoitoa. Sain kuulla etukäteen kehuja osaston henkilökunnan osaamisesta ja hoidon laadusta. Lisäksi ajattelin näin pääseväni tutustumaan äärimmäisen potilaskeskeiseen hoitotyöhön. Tavallaan ajattelin tämän liittyvän jollakin tavalla myös aiemmassa elämässä kerättyihin taitoihin.

Jo tämän kevään opinnoissa yritettiin raottaa salaisuuden verhoa tulevaisuuden suunnitelmien suhteen. Oli opintokäyntien aika. Ryhmiin jaettuna jokainen luokasta kävi tutustumassa johonkin sairaalan tai terveyskeskuksen yhteydessä olevaan työyksikköön. Nämä sitten esiteltiin koko luokalle. Esittely näin Korona-aikana tapahtui etänä. 

Mihin hoitoalalla saattaa päätyä? Seuraavat väläykset perustuvat luokkalaistemme esityksiin.

Tehohoitoon.Tehohoito on vaikeasti sairaiden potilaiden pitkä- tai lyhytaikaista hoitoa. Tehohoidossa potilaita tarkkaillaan jatkuvasti. Siellä elintoimintoja valvotaan ja ylläpidetään erikoishoidoin ja erikoislaittein. Tehohoidossa hoitajamitoistus on yleensä kunnossa. Yksi hoitaja vastaa yhdestä potilaasta. Tehohoidon ammattilainen hoitajasta kehittyy hitaasti työtä tehdessä. Opiskelija voi päästä teho-osastolle sisätautien ja kirurgian opintojen harjoitteluissa sekä tietenkin syventävässä harjoittelussa. Tehohoidossa raskaana nähtiin vastuiden lisääntyminen koulutuksen vähentyessä. Hyvänä puolena mainittiin työn vaihtelevuus ja hyvän hoidon vaikutusten nopea näkyminen.

Aistiklinikka. Myös tunto on aisti. Siksi aistiklinikan sisältä löytyy myös ihotautien poliklinikka. Siellä tehdään laajoja ja vaikeiden ihottumien hoitoa. Toimintaan kuuluu myös allergiatestien tekoa, pitkäaikaishaavojen hoitoa ja vaikkapa luomiseurantaa. Korva- nenä- ja kurkkutautien poliklinikalla hoidetaan nimensä osoittamien alueiden vaivoja. Myös esimerkiksi kasvojen alueen murtumien hoito tehdään täällä. Kuuloasemalla hoidetaan kuulolaitteiden hankintaa ja tehdään kuulomittauksia. Silmäyksikkö katsoo silmiä. Paikallisessa yksikössä hoidetaan kaihi-, karsastus-, paineenalennus- ja kyyneltieleikkaukset. Aistiklinikka mahdollistaa sairaanhoitajalle hyvin terävän erikoistumisalan. Koulutus tapahtuu yksikön omana perehdytyskoulutuksena. Pienen yksikön heikkoutena nähtiin sairaslomien ja sijaisuuksien hoituminen sekä pitkät leikkauspäivät. Hyvänä pidettiin esimerkiksi päivätyötä ja mahdollisuutta kehittyä pitkälle omassa suuntautumisessaan. 

Yhteispäivystys.Yksikössä toimii sisätautien- kirurgian erikoissairaanhoito, yleislääketieteen seuranta ja päivystävät vastaanotot. Seurannassa ja vastaanotoilla tehdään hoidon tarpeen arviointia. Yhteispäivystyksen henkilökunnalle järjestetään erilaisia koulutuksia ajankohtaisista asioista, esimerkiksi laite- ja lääkekoulutuksia. Antoisaa yhteispäivystyksessä on potilaiden sekä omaisten tyytyväisyys ja kiitokset, kyky auttaa ja mahdollisuus oppia joka päivä uutta. Raskasta ovat kiire, vaikeat potilastilanteet ja siirtymät hyvin erilaisten tilanteiden välillä. Ei ole helppoa poistua elvytystilanteesta kuunnellakseen flunssapotilaan vaivoja. 

Obduktio-osasto. Obduktiolla tarkoitetaan ruumiinavausta eli autopsiaa. Sen tehtävänä on kuolinsyyn selvittäminen. Lääketieteellinen ruumiinavaus suoritetaan, kun tiedetään kuoleman aiheutuneen sairaudesta, mutta sairauden laatu on epävarma. Vastaavasti oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus suoritetaan poliisin pyynnöstä, kun kuoleman ei tiedetä aiheutuneen sairaudesta, kuoleman on aiheuttanut tapaturma, myrkytys, itsemurha, hoitotoimenpide, rikos, tai kuolema on muuten tapahtunut yllättävästi. Obduktiopreparaattoriksi haluava ei tarvitse sairaanhoitaja koulutusta. Alalle ei pysty opiskemaan missään oppilaitoksessa. Koulutus tapahtuu oppisopimuksella tarpeen mukaan. Tähän liittyy myös alan varjopuoli: sijaisia on hyvin vaikea saada. Työn hyvinä puolina oli esimerkiksi mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn. 

Psykiatrian osasto. Psykiatriset osastot on jaettu yleensä lasten, nuorten ja aikuisten osastoihin. Psykiatrisella osastolla toimitaan moniammatillisissa tiimeissä esimerkiksi psykologin ja sosiaalityöntekijän kanssa. Esittelevän ryhmän mukaan paikallisessa työyksikössä on pyrkimys pitää henkilöstöstä 70 prosenttia miehinä. Kyse ei ole alan miesten vaikeudesta pitää itseään miehenä.  Enemmän tähän vaikuttavat turvallisuusnäkökulmat. Työhön tulevat saavat erityisen turvallisuuskoulutuksen. Harjoitteluissa mielenterveys- ja päihdetyön jaksolla on mahdollista hakea psykiatrian osastoille. Henkilökunta nimesi työn hyviksi puoliksi esimerkiksi onnistuneen hoidon palkitsevuuden ja henkilöstön jaksamisen hyvän huomioinnin. Vaikeana pidettiin vaikeita potilaskohtaloita. 

Synnytysosasto. Sairaanhoitaja ei ole kätilö. Mutta kuulema lasten hoitotyön jakson jälkeen on tavallista, että joku opiskelija jää äitiyslomalle. Kuulema hoitotyön luokan vauvoilla on tällainen vaikutus. Synnytysosastolla sairaanhoitaja voi sijaistaa. Paikallisella osastolla on kuulema huima yhteishenki. Mutta samalla työssä kohdataan ilojen lisäksi myös elämän raskaita varjopuolia.

Luokan vauvat kuvattuna eri tunnin yhteydessä. Nämä odottavat vasta kolmantena vuotena.

Lastensairaala. Lastensairaalan potilaina ovat kaikki alle 17 vuotiaat lapset. Potilaskunnasta johtuen lastensairaalassa painotetaan perhekeskeisyyttä ja avoimuutta. Omaisille ja potilaille kerrotaan rehellisesti kaikista asioista. Henkilöstön koulutukseen panostetaan paljon, koska pienten potilaiden hoito on äärimmäisen tarkkaa. Samoin uuden työntekijän perehdytysajat mainittiin pitkiksi. Lasten välittömyys ja kiitollisuus kerrottiin työn hyviksi puoliksi. Samoin työyhteisön välittömyys ja hierarkian puute. Toisaalta lasten hankalat tilanteet koettiin kuluttaviksi. Elämän epäreiluuden nähtiin tulevan esiin monien perheiden kohtaloissa. 

Ensihoitokeskus. Nykyään ambulanssia ei voi soittaa taksiksi. Kyytiä kun siltä ei välttämättä saa. Ambulanssi on luonteeltaan enemmän hoito- ja hoidonarvion yksikkö. Kyytiä sitten tarvittaessa voi saada.Sairaanhoitaja ei ole ensihoitaja. Kuitenkin sairaanhoitajan koulutuksella voi päästä ensihoidon tehtäviin. Sairaanhoitaja voi työskennellä niin sanotussa perustason ambulanssissa. Paremmin koulutetun parina myös hoitotason autossa. Sairaanhoitaja tarvitsee hoitotasolle 30 opintopisteen lisäkoulutuksen. Keväästä 2020 myös C-ajokortti tarvitaan ratin taakse pääsemiseen, eli puute käytännössä karsii uudet hakijat. Harjoittelut akuutin hoitotyön jaksolla. Myös päivystyksessä suoritettu harjoittelu voidaan katsoa riittäväksi myöhemmässä työnhaussa. Ensihoidon hyvinä puolina nähtiin työn vaihtelevuus ja kova panostus työhyvinvointiin. Haasteita olivat rankka ja epäergonominen työ sekä vaativat asiakastilanteet.

Tai ainahan voi alkaa opettajaksi. Jos olisi valmis sairaanhoitajan tutkinto taskussa niin saattaisin innostua kokeeksi vaikka hakemaankin.

71# Nyt se iski

Iski vähän lämpöäkin ja ehkä sekin vaikuttaa osaltaan muihin tunnelmiin.

Nyt se sitten iski. Olisi mahtavaa kirjoittaa olleensa Korona-kokeissa avaruuspukuisten sairaanhoitajien piirittämänä. Kuinka mahtavat jutut saisi kammottavasta taudista ja siitä, miten se koittelee vuoteen omaksi joutunutta. Herkistyneillä ruumiinosilla, kuumeharhoilla ja kivuilla saisi edes sympatiaa. Mutta mikään niistä ei iskenyt. Iski kyllästyminen.

Kun kaikki oli tehty, se tuli. Tein viimeisimmän valtavan kauppareissun siinä ajatuksessa, että jokaisena aamuna saattaa herätä nenä tukossa ja kykenemättömänä lähtemään ihmisten ilmoille. Hyllytin viimeiset tuotteet laajennetusta kotivarasta siivouskomeroon. Tarkistin ruokakaappien kanssa tulevien aikojen ruokalistan. Tein ruokien tilauspalveluun kauppalistan tulevaisuutta varten. Kyselin kuulumiset mummulasta, lupasin tehdä tarvittaessa huoltoajot ja annoin uhkauksien kera ohjeet varotoimista, jos kuitenkin pitää mennä nenäänsä jossain näyttämään. Kaivoin työpuhelimen esiin, latasin ja käynnistin sen ja pari tuntia istuin puhelimessa, kun oikein olimme arvanneet yhteydenottotarpeen kasvavan. Pidin sijaisenkin kanssa pitkät palaverit ja suunnitelmat tulevaisuudesta. Siivosin vessat ja imuroin pahimmat pölypaikat. Tein ties kuinka monetta kertaa ruokaa. Kyselin ystävien Korona-kuulumisia kotisuomesta ja Afrikasta asti. Istuin ruotsin etätunnilla ja tein tehtäviä. Palautin ammattikorkeakoulujen yhteisen verkkokurssin tehtävän etukäteen. Kuuntelin miljoonatta kertaa jonkin kieliset uutiset epidemiatilanteesta. Sitten en keksinyt enää mitään tehtävää.

Laajennetun kotivaran herkkuhyllyä. Näillä kestää sairastaa.

Ja toimettomuudessa se iski. Täydellinen kyllästyminen ja turhautuminen. Kipu siitä, miten nuorin voi vain heiluttaa kättä ohi kulkevalla parhaalle ystävällä. Ärsytys siitä, että omat ja lasten hiukset kaipaisivat hyvinkin pian aisoihin laittoa parturin tuolissa. Pettymys siitä, etten taida päästä tänä keväänä Afrikkaan tai mihinkään muuallekaan. Katkeruus siitä, miten niin monta kertaa lykättyä häämatkaa alettiin suunnittelemaan ja jouduttiin heti perumaan. Myötätunto siitä, kun mummulan väki ei pääse aloittamaan mökkikautta. Huoli niistä monista, jotka ovat tahoillaan eri tavoin pidätettyjä ja viruksen vangitsemia. Haikeus siitä, muuttuuko globaali maailma etäisyyksiltään hankalammaksi ja joudunko joskus kertomaan lapsille kaakaon olevan liian kallista. Tuskastuminen siitä, ettei kevään taitopajoja järjestetä, vaan simulaatiot pidetään potilastapauksina skypessä. Epävarmuus sen suhteen. järjestetäänkö harjoitteluita ollenkaan. Laskelmointi opintopisteiden riittävyydestä ja takaisin perittävien rahojen määrästä. Epäluottamus järjestelmän ymmärtäväisyyteen, jos opintopisteitä tulee poikkeusolojen vuoksi vähemmän. Häpeä omasta tyytyväisyydestä, kun ei ole lomautusuhan tai irtisanomisten kohteena. Huoli niistä, joiden muistaa olevan. Syvä ärsyyntyminen omaan vuotavaan nenään ja pieneen lämpöön, joka sulkee nyt kaikesta elämästä. Se, ettei kuntosalille pääse enään kertakorteilla vaan ainoastaan asiakasavaimella, jota en omista. Etukäteinen syyllisyys siitä, ettei ainakaan toistaiseksi voi mennä avuksi, jos sijainen alkaa painua kasvavan työtaakan alle. Häpeä siitä, miten monta kertaa on jo vastannut turhautuneen kiukkuisasti lasten päästäänkö… mennäänkö… kysymyksiin. Kyyneleet siitä, ettei omassa köhäisyydessään saa halata tai haleja. Kiukku siitä, miten haluaisi kirjoittaa päivityksen tavallisesta opiskelusta, eikä kirotusta Koronasta. Pelko siitä, että joku kodinkone tai laite posahtaa juuri sillä hetkellä, kun erikoisliikkeet suljetaan. Epätietoisuus siitä, ovatko katsastusasemat auki. Turhautuminen siitä, etteivät psalmin sanat kulkutautien ja ruttojenkin aikaisesta suojasta karkota kaikkia näitä sinkoilevia ajatuksia mielestä. 

En tiedä liittyykö se ikään vai siihen, että on tehnyt ja sanonut samoja asioita monta kertaa vuosien varrella. Tällaisissa tilanteissa kuulen itseni ajattelevan, ikään kuin puhuisin pastorin töissä jollekin hädässä olevalle. Ehkä sanoisin: 

– Ei hätää. Ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, jos pelkää tai on hämmentynyt. Nyt voi odottaa turvassa. Jumala on uskollinen ja herättää kuolleetkin. Nyt voi odottaa ja katsoa, voisiko itse tehdä jotain. Nyt ei voi muuttaa koko maailmaa. Riittää jos hoitaa sen, mikä on omissa käsissä.

En tiedä mitä kukaan muu olisi sanonut. Mutta tämä virkaminäni ääni kumpusi esiin rauhallisena ja lohdullisena. 

Hän olisi ehkä jatkanut siitä, miten pelko ja hämmennys ovat normaaleja tunteita kaikissa kriiseissä. Mieleen sinkoilevat ajatukset saavat kaiken näyttämään mahdottomalta ja siksi ne voivat ajaa ihmisen syvään epätoivoon. Koronaa, taloutta ja kaikkea muuta voi hallita hyvin vähän. Edes ajatuksia ja tunteita voi olla mahdoton hallita. Kuitenkin siihen voi vaikuttaa, tunnistaako ajatuksensa. Havainnoimalla tuntemuksiaan, ajatuksiaan ja huoliaan, ei tarvitse yrittää paeta niitä. Ei tarvitse ikään kuin tunkea niitä komeron oven taakse odottamaan vääjäämätöntä räjähdystä kuten piirretyissä. Havainnoimalla rauhassa ajatuksiaan, voi huomata niiden tulevan ja menevän, eikä niihin tarvitse jäädä jumiin. Voi hyväksyä, että ne ovat normaaleja reaktioita eikä niitä tarvitse ylimääräisesti pelästyä.

Tämän lisäksi voi yrittää jatkaa, ulkoistamalla itseään noista ajatuksista. Joku tekee sitä urheilemalla tai muuten fyysisenä toiminatana. Jo paljon vähäisempi fyysinen työ voi auttaa. Raajojen venyttely, keskittynyt hengitys tai jonkin vastaava auttaa suuntaamaan ajatuksen siihen, mitä voimme hallita. Hengitys ja liike myös luontaisesti rauhoittaa kehoa ja mieltä. 

Sen jälkeen on helpompi keskittyä käsillä olevaan hetkeen. Mitä näkyy, kuuluu ja niin edelleen. Missä olen ja mitä teen. Keskity siihen täysin. Tästä on helpompi jatkaa aina seuraavaan ja seuraavaan tehtävään. Oli se sitten piinaava käsienpesurutiini, pakastimesta kokkaaminen tai yhteydenpito etänä muihin ihmisiin. Mieti, mikä on tärkeää nyt. Mieti, millainen ihminen haluat olla tämän kriisin keskellä. Kaiva niistä motivaatiota vaikeuksiin. Jaksat paremmin pitää huolta itsestäsi ja mahdollisesti muista. Älä pelkää – toimi rohkeasti. Ja sitten kun huomaat kuitenkin vähän pelkääväsi, kirjoita blogiin neuvoja itsellesi, ikään kuin neuvoisit muita. 

Vähä tartuntaista jatkoa jokaiselle!

34# Kansalaistaitoja oppimassa – osa 2

Miten kerätä hyvän mielenterveyden varastoa? Miten voida hyvin nyt, että selviää paremmin ääritilanteessa? Fyysisen ensiavun lisäksi marraskuuhumme on sisältynyt opintokokonaisuus Mielenterveyden Ensiapu. Omassa koulussamme me olemme ensimmäinen luokka, joka pääsi tälle kurssille pakollisena suorituksena. Kurssia opetti koulumme opettaja, joka on suorittanut jaksoon vaadittavan ohjaajan koulutuksen. Kurssin sisältö oli Suomen Mielenterveys ry:n suojattua sisältöä. Emme saa kurssista muistiinpanoja tai materiaaleja. Kurssia varten jouduimme kyllä ostamaan saman sisältöisen kirjan. Oikeastaan kirja sisältää koko kurssin materiaalin. Haiseeko rahastukselta? Ehkä vähän. Kuitenkin kirja on hyvä. Sekin on tosin tarkoitettu pelkästään kurssilaisen silmille. Tästä syystä jaan tässä päivityksessä ainoastaan Mielenterveys ry:n sivuilla vapaasti jaettavaa aineistoa.

Mielenterveys ja ensiapu? Mitä tämä tarkoittaa? Mitä tehdä, kun joku heittäytyy hulluksi? Ihan tästä ei ole kyse. Kurssin sisällön mukaan mielenterveys ja mielensairaudet eivät suoraan liity toisiinsa. Ne asetetaan ikään kuin eri janalle. Kurssin sisällössä mielenterveys määritellään laajasti mielen hyvinvointina ja ihmisen henkisinä voimavaroina. Huono mielenterveys voi johtaa mielenterveyden ongelmiin ja altistaa jopa sairaudelle. Puhutaan mielenterveyden häiriöistä. Mieleltään sairastuneellakin voi kuitenkin olla samaan aikaan hyvä mielenterveys. Hän voi olla monella tapaa hyvinvoiva ja toimintakykyinen. Tämä voi osaltaan auttaa selviämään mielen häiriöistä. Kuitenkin sekä fyysinen- että henkinen sairaus voivat vakavasti ja nopeasti nakertaa koko mielenterveyttä.

Meistä tulevista sairaanhoitajista ei yritetä tehdä pikku psykologeja. Kuitenkin meille halutaan opettaa sitä moninaisuutta, joka vaikuttaa ihmisen kokonaishyvinvointiin.  

Mielenterveys ry sanoittaa asiaa näin:

Mielenterveys ja fyysinen terveys kulkevat käsi kädessä ja vaikuttavat toisiinsa. Mielenterveys on olennaista niin ihmisen hyvinvoinnin kuin toimintakyvynkin kannalta. Mielenterveys luo perustaa nauttia elämästä, tuntea elämä mielekkääksi ja kokea itsensä arvostetuksi yhteisön jäseneksi. Mielenterveys on psyykkistä pääomaa.

Hyvää mielenterveyttä tukevat:

  • Kyky ihmissuhteisiin, toisista välittäminen ja rakkaus
  • Kyky ja halu vuorovaikutukseen ja tunteiden ilmaisemiseen
  • Kyky työntekoon, sosiaaliseen osallistumiseen ja asianmukaiseen oman edun valvontaan
  • Vaikeuksien kohdatessa keinoja niiden voittamiseksi
  • Ahdistuksen riittävä hallinta, menetysten kohtaaminen ja valmius elämän muutoksiin
  • Todellisuudentaju, jotta osaa erottaa oman ajatusmaailman ja ulkoisen todellisuuden vaikeissakin elämäntilanteissa ja stressissä
  • Sosiaalinen itsenäisyys, identiteetti ja yksilöllinen luovuus
  • Elämän merkityksellisyyden kokeminen

https://mieli.fi/fi/mielenterveys/kuinka-voit(viitattu 20.11.2019)

Lisäksi olemme opetelleet tunnetaitoja. Olemme puhuneet ihmisen kyvystä tuntea ja taidosta ymmärtää ja sanoittaa näitä tunteita. Koin vanhan takauman menneisyyteen. Huomasin olevani jälleen vastakkaisen sukupuolen ympäröimänä miettimässä tunteita. Takauma johdatti lukion aikana suorittamaani Nuorten ihmissuhdetaitojen kurssille. Sielläkään ei ollut ketään toista poikaa. En tiedä olenko nyt miehenä oppinut tuntemaan enempää. Kuitenkin jälleen olen saanut kuulla tunteiden ymmärtämisen tärkeydestä. Ja olen kyllä tyytyväinen, että olen saanut jotain oppia. 

Jokainen ihminen tuntee. Ainakin terve ihminen. Tunteita ei oikeastaan voi säädellä. Ei ainakaan kovin hyvin. Tunteet vain tulevat ja menevät. Tärkeää on osata toimia tunteitten kanssa ja hallita niitä tekoja, joihin tunteet voivat johtaa. Lupa tuntea on tärkeä asia. Jos on oppinut pitämään jotakin tunnetta kiellettynä ja tukahduttaa sitä, ei lopulta voi kovin hyvin. Esimerkiksi lapsi saa tuntea vihaa, jos siltä tuntuu. Eri asia on, saako lapsi vihaisena lyödä, purra, heitellä tavaroita tai tehdä jotakin muuta vahingollista. Näin lasta ei tarvitse opettaa häpeämään tai pidättämään tunteitaan vaan tekemisiään. Silloin hänen ei tarvitse hävetä tai pidättää itseään. Samoin aikuisenkaan ei tarvitse pelätä tai hävetä tunteitaan. On arvokasta kuulla olevansa hyväksytty, vaikka tuntuisi miltä. 

Miltä sitten tuntuu? Joskus joku sanaili, että ainakin miehellä on kaksi tunnetta: hyvä ja huono. Joskus voi olla myös nälkä. Siinä on jo tunteita melkoinen sylillinen. Luulen huomanneeni, että varsinkin negatiivisten tunteiden sanoittaminen on usein hankalaa. Ärsyttää! Näin kuule usein sanottavan. Vähän vanhemmat lapset ja aikuiset kertovat saman asian genitaalisanaa käyttäen.. Kuitenkin juuri negatiivisten tunteiden tarkempi erittely olisi hyvä taito. Jos ärsytys onkin pelkoa, häpeää tai jotain muuta nimen saavaa, voi helpommin kysyä: onko tälle tunteelle nyt syytä? Samoin voi miettiä, miten minä tästä tunteesta selviäisin jne.

Olemme käsitelleet myös elämän eri kriisejä. Tutkittavina olivat sekä elämään normaaleina liittyvät kehityskriisit, että yllättävät kriisit. Kehityskriisejä kuuluu jokaiseen ikävaiheeseen ja ne eivät ole itsessään haitallisia. Esimerkiksi pienen lapsen herääminen omaan itseensä johtaa tahto-, tai uhmaikään. Se ei ole vaarallinen mutta vanhemmille haaste. Turvallisten vanhempien kanssa lapsen kyselevää tahtoa ei tukahduteta mutta toisaalta hän ei joudu tuntemaan vastuun kammottavaa painoa koko maailmasta. Kriisin kautta päästään eteenpäin. Nämä kriisit seuraavat koko elämän ajan ja voivat kyllä jättää myös jälkensä. Esimerkiksi lapsen perusturvallisuuden kokemus voi vakavasti järkkyä, jos ensimmäisen kuuden elinkuukauden aikana hän ei saa varauksetonta hyväksyntää ja huolenpitoa. 

Elämän yllättävien kriisien kanssa käsittelimme myös lähisuhdeväkivaltaa ja itsetuhoisuutta. Voitko kuvitella, miten näiden aiheiden kohtaaminen tulee olemaan joskus valmistuvien sairaanhoitajien työssä keskeisenä mukana. Syy tämän kurssin järjestämiseen meille, liittyy juuri tähän. Meistä ei tule vielä mielenterveyden asiantuntijoita. Siihen on oma erikoistumisensa. Kuitenkin sairaanhoitajat ovat ammattilaisia, jotka kohtaavat kriisien keskellä eläviä. Meitä halutaan opettaa ymmärtämään aihepiiriä, että osaisimme huomata, kysyä ja ohjata paremman avun piiriin niitä, jotka sitä tarvitsevat.

Ymmärtämällä jotain mielenterveydestä, voi helposti parantaa myös omaa terveyttään. Mielenterveys ry järjestää meille järjestettyä kurssia, sen jatkokurssia ja erikoiskursseja eri puolilla maata. Kurssit ovat osallistujille ilmaisia mutta matkat ja muut kulut joutuu maksamaan itse. Käy tutustamassa rohkeasti kurssitarjontaa. https://mieli.fi/fi/koulutukset

Minä olen hyvin kiintynyt puhelimeeni ja tietokoneeseeni. Olen hyvin kiinnostunut siitä maailmasta, joka avautuu vain parilla sormen painalluksella. Seuraan suurta määrää sivuja ja julkaisijoita eri aiheista. Jos ei mitään muuta keksi, voi aina lukea Wikipediaa. En ymmärrä niitä, jotka eivät löydä netistä jotain mielenkiintoista luettavaksi, kuunneltavaksi ja katsottavaksi. Tunnustan kirjoittaneeni osan tästä päivityksestä ollen lasten kanssa samassa huoneessa. Taisin jopa sanoa, etten nyt aio puhua heille. Lasten kasvaessa olen saanut tätäkin opetella. Onneksi auttavat tässäkin asiassa. Kun lapset ovat oppineet kommentoimaan isän ruuduilla olemista, on häpeä entistä useammin opettanut olemaan poissa niiden luota. Huomaan välillä olevani kuitenkin sitä sukupolvea joka ei ole syntynyt tietokoneiden maailmaan. Ensimmäisen puhelimeni sain yläasteella mutta verkkoon mokomalla pääsin vasta edellisten opintojen loppusuoralla. Ehkä siksi osaan kuitenkin erottaa itseni laitteista, kun päätän mennä ja tehdä lasten kanssa. Surullisena katson puhelinvanhempia leikkipuistoissa, ravintoloissa tai liikuntapaikoilla. Vaikka on tultu olemaan yhdessä, erottaa ruutu usein vanhemman häntä kaipaavasta lapsesta. Kovin usein vanhempi saa rauhaa antamalla lapselle toisen ruudun. Voi meitä!
Tässä videossa apuun saapuva kaveri on rohkea tavalla, joka osittain johtuu tietenkin käsikirjoituksesta. Kuitenkaan video ei sorru vääränlaiseen helppouteen vaan antaa ihan todellisia ja helppoja askeleita, ettei kaveria tarvitse jättää.