64# Kevät toi kokeet

Ensimmäisen vuoden hoitajaopiskelijoille kevät tulee aikaisin. Ulkona kevään merkkejä ei lumen ja lumisateen alta näy. Kuitenkin selkeinä päivinä aurinko lämmittää ja lumi on alkanut sulaa siellä täällä. Ehkä kevät tulee ulkonakin. Meille koulussa kevät kuitenkin tulee nopeasti. Viiden viikon harjoittelu alkaa ennen huhtikuun puoliväliä. Sen vuoksi kurssit ja opetus ovat ravanneet kohti loppuaan jo hyvän aikaa. Talviloman ympärillä pidettiin useita eri kokeita. 

Heti tammikuussa syliini heitettiin pommi. Olin elänyt siinä uskossa, että englantia lukuun ottamatta kaikki syyskauden kurssit jäivät syksyyn. Mutta näin ei ollutkaan. Hoitotyön turvallisuuden kurssilta oli jäänyt vielä yksi osio tähän vuoteen. Tähän sisältyi lääkehoidon koe. Opeteltavana oli lääkehoidon peruskäsitteitä ja turvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä. Koealueeksi annettiin tuntimateriaalin lisäksi muutamia satoja sivuja kahdesta eri kirjasta. Tätä alueen laajuutta monet kauhistelivat. Itse en vaivautunut kauhistelemaan. Muistelin yliopistoaikojen tenttikirjojen vuoria tuhansine sivuineen. Pari kirjaa ei tuntunut nyt kovin suurelta urakalta. Pakko kuitenkin myöntää, että tässä lääkehoidon kokeessa arveluttavalta tuntui uusien ja kummallisten termien oppiminen. Muutamaan sataan sivuun mahtuu paljon yksityiskohtaista tietoa jota ei voi ohittaa isoilla kokonaisuuksilla ja sisällysluetteloa muistelemalla. 

Tätä yritämme välttää!

Kuitenkin pelko jäi pieneksi. Koe ilmoitettiin kotikokeeksi. Silloin koepaperi julkaistaan sähköisessä järjestelmässä tiettyyn aikaan. Sen jälkeen opiskelija lataa kokeen omalle koneelleen ja vastattuaan palauttaa sen takaisin järjestelmään. Tähän kokeeseen aikaa annettiin tunti. Myöhästyneinä palautetut kokeet hylätään suoraan. Vaikka tällainen koe voi tuntia jonkun mielestä ahdistavalta, on se mielestäni tosi mukava. Kotikoe tarkoittaa mielestäni aineiston hallinnan taitojen mittaamista. Niinpä saatoin muokata kokeeseen valmistautumisen asian vaatimalle tolalle. Toinen kirja löytyi netistä ladattavana ja toisen olin onnistunut ostamaan halvalla toisen vuoden opiskelijalta. Paperikirjan luin eli selailin läpi tietääkseni ennen kaikkea lukujen sisällöt. Sen jälkeen askartelin tarralaput törröttämään tiivistelmäsivuilta ja lopun sanahakusivujen alusta. Tämän lisäksi katsoin läpi järjestelmät, joista meitä on opetettu etsimään lääketietoja. Sähköisen kirjan jätin avattavaksi tarvittaessa. Ja tämähän riitti. Kokeessa oli termien sanojen selittämistä ja oikeiden termien yhdistämistä. Lisäksi oli järjestelmistä haettavaa tietoa vaativia tehtäviä. Ei sovellettuja tehtäviä eikä yhtään vapaasti kirjoitettavaa osiota. Kokeen sisällöt olivat siis täydellisesti sopivat valitsemaani lähestymistapaan. Kovaa selaamista ja hyvin tehtyjä tarralappuja tämä vaati. Voi sitä, joka yritti vastailla vain muistinsa varassa.

Näillä värikkäillä apulaisilla pääsi pitkälle. Kyllä sivuja selatessa onneksi huomasi monien termien tarttuneen myös kurssilta ja käytännön harjoituksista. Ehkä tämä koe oli luonteeltaan kertaus.

Paljon pelottavampia kokeita ovat olleet ruotsin sanakokeet. Tai ne olisivat pelottavia, jos opettaja ei olisi vesittänyt koko hommaa kertomalla, etteivät ne juuri vaikuta loppuarvosteluun. Sanakokeiden pelottavuus liittyy niiden suoritustapaan. Meillä ne tehdään koneella. Kone antaa sanan suomeksi ja opiskelija yrittää kirjoittaa sen sitten ruotsiksi. Yhden kirjaimen virhe tarkoittaa punaista ruksia ja nollaa pistettä. Opettaja ei katso kirjoitettuja sanoja vaan ainoastaan pistemäärää. Puolikkaita pisteitä tai armoja ei tunneta. Yrittääpä siinä muistaa onko se migrenanfall vai migränanfall.

Myöskään lääkelaskenta ei ole päästänyt meitä otteestaan. Jokaisessa hoitotyön opintojaksossa on tutkinnon loppuun asti oma laskennan kokeensa. Tämä laskennan osuus on kuulemma irrallinen osa opintojakson muusta kokeesta. Näin siis laskennan kokeen epäonnistuessa ei joudu uusimaan koko kurssin koetta. Ja tietenkin myös toisinpäin. Gerontologian eli vanhustyön kurssilla koe korvataan verkkokokeella ja kotona tehtävällä esseellä. Siksi laskennan osuus järjestettiin jo ennen lomaa. Lääkelaskenta aiheutti jokaiselle omat sydämen tykytyksensä jo varsinaisella kurssilla. Siksi näitä muiden kurssien yhteydessä olevia kokeita odotettiin pienellä jännityksellä. Kuitenkin opettaja oli vakuutellut, näiden kokeiden olevan helpompia. Laskimenkin sai kaivaa esiin ja tuoda luokkaan. Ja oikeassa opettaja olikin. Kokeessa oli kaksi tehtävää samasta taustatiedosta. Piti laskea lääkepurkin riittävyys tietyllä vuorokausiannoksella. Lisäksi piti osata tablettien vahvuuden perusteella laskea tiettyjen päivien aikana saatu lääkkeen vaikuttavan aineen määrä. Eli niin helppoja laskuja, että itse kukin taisi luulla menevänsä johonkin kamalaan kompaan. Pienellä muutoksella opettaja olisi voinut vaikeuttaa koetta huomattavasti. Lääkkeiden määrä purkissa oli ilmoitettu roomalaisilla numeroilla. Asterixia lukeneet osaavat jonkin verran näitä. Mutta jos kolmenkymmenen kappaleen purkissa olisikin ollut lääkettä L määrä? Silloin olisi uusinta voinut odottaa yllättävän montaa. Opettaja oli armollisella päällä koetta tehdessään.

Toukokuussa, harjoittelun jälkeen, odottaa vuoden suurin koe. Silloin koealueena ovat kaikki ensimmäisenä vuonna opetetut hoitotoimenpiteet ja niihin liittyvä teoria. Kymmenen opintopisteen kurssilla koe voi olla huomattavan kokoinen. Kuitenkin luulen, että se vaikeampi koe järjestetään viitenä viikkona ennen tätä paperikoetta. Se on aikaa harjoittelulle, jossa toivottavasti mahdollisimman monia opetettuja taitoja päästään näkemään ja tekemään ihan oikeasti. Muutamia kokeita ehdimme tehdä ennen sitäkin. Katsotaan millä päällä opettajat niissä ovat.

42# Laskut laskettu?

Nyt on laskut laskettu. Tai ei oikeastaan. Kuitenkin lääkelaskennan kurssi on päättynyt ja viimeinen uusintakoe on siirtynyt lukujärjestyksessä menneeseen aikaan. Itse en viimeistä uusintakoetta tarvinnut. En edes toiseksi viimeistä. Kuitenkin yhden uusintakokeen tarvitsin. Hyvä että kurssin läpäisy ei mennyt pitemmälle. Selvästi koe kokeelta opiskelijoiden paineet ovat kasvaneet. Paljon on tullut todistuksia huolimattomuusvirheistä, jäätymisistä ja ihan suoranaisista kyyneleistä kokeiden aikana. Joka kokeessa joku on kuitenkin kaikki tehtävät selvittänyt. 

Kolmen uusinnan jälkeen laskennan toimet siirtyvät ensi vuoteen. Yhden opintopisteen lisäkurssi odottaa niitä, joilla asia vielä odottaa ratkeamistaan. Tutorit ovat tätä kurssia kehuneet. Kokemusta siis oli osalla heistäkin. Hyvä että ovat valamassa uskoa laskujen kanssa painiviin. Tuon kurssin jälkeen on koe ja ilmeisesti jälleen kolme mahdollisuutta uusintaan. Jos joku on sen jälkeen vailla suoritusmerkintää, alkaa asia muuttua jännittäväksi. Huhtikuussa alkavaan harjoitteluun ei nimittäin ole menemistä ilman suoritettua lääkelaskennan koetta. Saapas nähdä, kuinka kovaa ahdistusta kevättalvella alkaa luokassa kasvaa. 

Lääkelaskennan kokeet ovat kinkkisiä. Jouduinhan itsekin hieman yllättäen uusimaan mokoman. Vaikein asia on ilman muuta kokeen kaikki tai ei mitään tyyli. Ei ole mahdollista saada ysiä tai kasia ihan hyvällä suorituksella. On saatava joka ainoa asia täysin oikein tai hylkäys tulee. Näyttää siltä, että koe on rakennettu osista, niin että jokainen kurssilla kohdattu laskutyyppi tulee jollakin tavalla vastaan. Lisäksi aina on mukana lääkeohjeen kirjoittaminen. Tähän on hyvin tarkka laatimisohje. Ei ihme, että paineet koepaperien äärellä ovat kovat. Kyllä itsellänikin nousi uusinnassa selvästi paineet pintaan. Ensimmäisen kokeen kanssa olin tehnyt ärsyttävän virheen tehtävän lukemisessa ja siksi sijoittanut väärät luvut väärille paikoille. Tämän vuoksi uusinnan viimeiseen tehtävään asti sain jännittää, kuinka onnistuisin itseni tehtävien kanssa solmimaan. En tiedä, tuoko kokemus varmuutta vai oliko uusintakoe helpompi. Mutta kuitenkaan en huomannut painivani tehtävien sanamuotojen kanssa sillä kertaa. Tosin aika lähellä oli toinen uusinta. Päätin nimittäin vetää kokeen varman päälle ja tarkistin koko kokeen laskut lopuksi. Tarkoituksena oli metsästää vain mahdolliset huolimattomuusvirheet mekaanisista laskuista. Kävin kynän kärjellä läpi kerto- ja yhteenlaskut ja tarkistin jakokulmien vaiheita. Kaikki mekaaninen laskeminen oli oikein ja olin hyvin varma siitä, että olin myös tehtävät ymmärtänyt. MUTTA! Kävin vielä läpi ne vaiheet, jotka olin siirtänyt laskentapaperilta vastaukset ja tarvittavat välivaiheet oikein vastauspaperiin. Siinä vielä nyökyttelin erään laskun vastauksen pyöristyksenkin oikeaksi. Seuraavaan laskuun siirtyessä mieli kuitenkin onneksi löi jarrua. Niin, ei tietenkään x,4 pyöristy ylös vaan alaspäin. Olipa hyvin nyökytelty. Kumi käteen ja pyöristys oikein. Niin lähellä oli uusi uusinta. En siis ihmettele ollenkaan, miksi osa luokasta suuntaa tammikuussa tuohon lisäkurssille. Koe voi yllättää. Mutta kannattipa kerrankin tarkistaa!

Laskemisesta emme kuitenkaan päässeet eroon edes me kokeista selvinneet. Uusintakokeiden pyöriessä meidän pienryhmämme pääsi vuorollaan hoitotyön luokkaan. Jo siis toista kertaa kuluvana syksynä. Aiheena oli lääkehoito. Ja kuinka ollakaan rastimuotoisesti toteutetussa pajassa useammalla pisteellä laskettiin. 

Tänne kaikki terävä jäte. Mutta ei mitään muuta! Käsittelyyn toimitettaessa näihin pönttöihin pakattu jäte maksaa 600 euroa.

Tämä paja oli mielekäs. Tai niinhän edellinenkin paja oli ollut. Huomaan hoitotyön luokassa syttyväni ihan erilaisella innolla. Samaa todistavat muutkin. On palkitsevaa saada ottaa ihan oikeita esineitä käsiin ja kokeilla jo vähän elävämmin, mitä kirjoista ja videoilta on tutkittu. 

“Kalle” ja PEG-letku. Jos potilas ei voi niellä, voidaan pitkäaikaisena toimenpiteenä asentaa ravitsemusta varten letku suoraan vatsalaukkuun. Asennus hoidetaan leikkaussalissa mutta myöhemmin osaava hoitaja voi letkun vaihtaa. Kuvassa vapaina roikkuvat ne päät, joihin ravintoliuos tai tarvittaessa lääkkeet yhdistetään. Pajan aikana meitä jännitti kovasti Kallen kapasiteetti. Aika monta aqvaan sekoitettua lääkettä Kalleen meni ja kaikki runsaalla huuhtelulla putken tukkeutumisen estämiseksi. Kuitenkaan Kalle ei laskenut näkyvästi alleen.

Lisää mielekkyyttä pajaan toi juuri taakse jäänyt palvelutalon tutustumispäivä. Samoja asioita oli päästy näkemään hetki sitten. Oli jo melkein todellista puuhailla Kalle-nuken letkuilla, kun oli samanlaiset letkut edellisellä viikolla nähnyt toisen nimisen ei-nuken käytössä. Ryhmän lähihoitajille monet näistä asioista olivat arkipäivää. Ryhmämme kokoonpano oli niin sopiva, että opettaja jakoi meidät jästit pareiksi lähihoitajien kanssa. Näin rasteilla kiertäminen meni vertaisoppimisen merkeissä. Itse tietenkin kohteliaasti pyysin saada itse tarttua milloin mihinkin vempeleeseen, koska toiselle ne olivat tuttuja. Kuitenkin lääkkeitä annostellessa löytyi lääkepulloista ja ruiskujen täytöstä uutta tekemistä ainakin omalle parilleni. 

Ruiskua, pilleriä ja monta muuta jaettavaa. Miten annostellaan geeli?

Lääkkeitä listan mukaan kuppeihin annosteltaessa vastaan tuli ripaus arjen huumoria. Koulun lääkekaapeissa ei tietenkään voi olla aitoa tavaraa. Lumelääkkeitä on kuulemma myös hankala saada. Tämän vuoksi pinsetteihin tarttui tuttuja pillereitä omien lasteni jakolistalta. Taisivat olla herra Hakkaraisia. Myös pari muuta purkkia sisälsi jotain tuttua mutta pastillin nimi on unohtunut. Maistaa ei oikein kehdannut. Taisi opettaja jossain vaiheessa sanoa, ettei lääkkeiden ulkonäköä tule opetella täältä luokasta löytyvien perusteella. Eivät vastaa purkin kyljestä löytyvää nimeä. Nytpä siis tiedän, ettei tule etsiä lääkehuoneista herra Hakkaraisia.

7# Ensimmäinen koe

Kyllä ärsytti! Muistan itseni kovana jännittäjänä. Varsinkin peruskoulussa kokeet olivat kauhea asia. Ei ole helppoa olla hyvä koulussa. Ei tietenkään ole helppoa olla huonokaan. Helppous riippuu varmasti menestyksen ja odotusten väliseen suhteeseen. Itselleni jonkun aikaa jatkuneesta hyvien arvosanojen sarjasta syntyi kovat odotukset itselle ja ainakin luulin että myös kotona. Ajatus ehkä naurattaa mutta olin aidosti tyrmistynyt kun sain kahdeksannella luokalla ensi kertaa seiskan. Siis niin huonon! Äidinkielen kieliopista se oli. En vieläkään ymmärrä kuka muistaa kaikki illa- yms. -tiivit. Kotona ei seiska aiheuttanut mitään poikkeavaa. Taisivat paineet olla enemmän omassa päässä. Ei loppunut kannustus ja koulun arvostus seiskaa esitellessä. Eikä se loppunut sittenkään kun seiska ja alemmatkin alkoivat ilmestyä jopa todistuksiin asti. Seiska oli joissakin lukion aineissa jopa tavallista parempi saavutus. Kunnia kannustajille!

Yliopistossa kokeet olivat pelottavia koska lukeminen oli joskus mitä oli. Tenttien alueet saattoivat sisältää nelinumeroisia sivumääriä ja kaikkia kirjoja ei aina saanut edes nähtäväksi. Siinä olisi tarvittu aivan toisenlaista opiskelutekniikkaa tai edes kyynärpäätaktiikkaa lyhytlainojen hyllyllä. Ehkä kaverilta kysyminen olisi myös auttanut. Aina vastaan tulee myös niitä kursseja jotka eivät ole omia lemppareita. Nekin pitää suorittaa. Tuskin kenelläkään kivoissa aineissa on hankaluuksia. Sain minäkin opetusharjoittelusta täyden arvosanan. Erilaiset kurssit ovat kuitenkin laajan osaamisen pohja. Koulussa ja opinnoissa osaamista on jotenkin tarkkailtava. Helpointa ja ajankäytöllisesti taloudellisinta on usein kirjallisen kokeen järjestäminen. Hyvin hoidetut oppimispäiväkirjat tai muista pienistä askelista koostuvat näytöt saattavat kyllä olla parempia oppimisen kannalta. Prosessi on se joka opettaa, ei koe. Kuitenkin kaikki perinteisestä kokeesta poikkeava on opettajalle aikaa vievä haaste. Lisäksi se vaatii motivoituneita oppijoita. Olen itsekin joskus kirjoittanut koko oppispäiväkirjan takautuvasti juuri ennen palautusta. Olipa hyvin tiivistetty kuukauden mittaiset oppimisen askeleet. Prosessi olisi ollut paljon parempi. Nyt pitää koittaa muistaa opiskella pienin askelin.

Ei kokeen pitäminenkään helppoa ole. Hyvä koe on suunniteltava hyvin ja sen on vastattava opetettuja asioita. Toki opetussuunnitelmat auttavat tähän. Itse olen kerran joutunut leikkimään professoria suunnitellen sekä kurssin että kokeet. Opetuksen suunnittelu, valmistaminen ja pitäminen oli helppoa. Sen kaltaiset asiat kuuluvat pastorin kengissä hankittuun ydinosaamiseen. Mutta kokeen kanssa olin ihan ahdingossa. Korjatessa kokeita öisin, ei ollut helppo myöntää itselleen tehneensä liian helppoja tai liian vaikeita kokeita. Mutta eivät kokeet sitäkään kurssia kaataneet. Kyllä oppilaatkin jotain oppivat. Tänä syksyn sain kutsun yhden pappisvihkimykseen. Matkaa vain oli liikaa mennäkseni. Kunnia kuitenkin kaikille opettajille! 

Koulussa on kokeita. Koulun jälkeen on elämä. Elämässä osaamista koitellaan koko ajan. Eikä opettelu ole vain työelämää varten. Elämä ja varsinkin sen vastoinkäymiset ovat kovia kokeita. Siihen verrattuna koulun kokeet ovat pala kakkua. Kuitenkin tämän koulutuksen ensimmäinen koe jännitti. Joillekin ensimmäinen koe oli englannin tasokoe. Sen avulla oli mahdollista vapauttaa itsensä kyseisen kielen valmistavista opinnoista. Itse olin tästä kokeesta ja koko kurssista vapaa riittävän hyvän lukion arvosanan avulla. Samanlainen koe oli sitten myös matematiikasta. Koe oli tarkoitettu niille joilla on ylioppilastodistuksessa heikompi arvosana kuin C tai jotka eivät ole suorittaneet lukiota. Pitkää ja lyhyttä matikkaa ei eroteltu mitenkään. Ei pitkä A vapauttanut. Kuitenkin olin aika luottavainen. Pääsykokeita varten muistiin palautellut matematiikat olivat menneet kohtuullisesti. Pääsinhän sisään niistä huolimatta. Kuitenkin sen verran jännitti että edellisenä päivänä jäin kirjastoon vähän laskemaan. Youtube on täynnä erilaisia apuvideoita. Sieltä eri laskutyyppejä vähän aikaa kertaillen ja paperille laskemista muistellen olin valmis.

Matematiikka on sairaanhoitajan perustyökalu. Kokeet suoritetaan ilman laskinta. Oikeasti on osattava vaikka verellä otsaan laskien. Tai näin aluksi. Myöhemmin lääkelaskut kulkevat kaikkien opintojen mukana. Alussa kuitenkin opetellaan rutiineja ilman laskimia. Myöhemmin niitä saa käyttää. Nyt olivat testissä yhteenlaskut, vähennyslaskut, jako- ja kertolaskut. Ei mitään ongelmaa. Kaikki onnistuivat varmuuden vuoksi allekain suttupaperiin vaikka osan olisi voinut laskea päässäkin. Harjoittelu oli palauttanut peruskoulun nopeat kynätaidot. Ja kerrankin, ei jännittänyt. Yksikkömuunnoksia varten piirsin tutun taulukon ja siirtelin pilkkua konemaisesti. Prosenttilaskut ja helpot yhtälöt menivät vanhalla muistilla. Sanalliset tehtävät eivät tuntuneet missään. Olinhan aikoinani sentään osannut piirtää graafisella laskimella kaksimielisiä käyriä. Mutta murtoluvut. Onko maailmassa murtolukujakin?! Tuijotin aikani paperia, tein pari epämääräistä merkintää suttupaperin ruutuihin. Olinko tosiaan unohtanut että maailmassa on murtolukuja? Desimaalien laskemisen olin kyllä kerrannut. Hyppäsin yli ja laskin äkkiä ne yhtälöt ynnä muut loppuun. Palasin takaisin päin. Kirosin mielessäni. Jos olisin edellisenä päivänä muistanut murtolukuja olevan olemassa, olisin katsonut kolme minuuttia videoita ja osannut tehdä kaikki nuokin laskut ihan nips naps. Mutta sitähän kokeessa mitataan. Sitä että osaako. En osannut. Puoli tuntia pyörittelin murtolukuja, laskin summittaisia vastauksia desimaaleiksi pyöristäen ja yritin niin saada suuntaa oikeaan vastaukseen. Kokeilin erilaisia malleja ja sain monia vastauksia. Mielen vieressäkään ei käynyt se oikea tapa ratkaista murtolukuja. Ei kertakaikkiaan. 

Onnistuin kuitenkin yhdessä asiassa. En kokenut mitään painetta palauttaa paperiani hyvissä ajoin. Aikani ähistyä lähtivät ensimmäiset. Hitaasti koko luokka tyhjeni. Ei haitannut monentako olisin valmis. Minä ähisin murtolukuja. Totesin että toivotonta. Tarkistin suttupapereista epämääräisesti muiden laskujen välivaiheita. Siinä vaiheessa tarkistus oli lähinnä kosmeettinen. Saattoi sinne joku ajatusvirhe jäädä yksikkömuunnoksiin. Palasin vielä hetkeksi murtolukuihin, merkkasin paperiin parhaimmat yritykseni ja pakkasin penaalin. Siinä vaiheessa opettajakin ilmoitti aikaa olevan enää pari minuuttia. Pari meitä oli enää luokassakaan. 

Kokeen tuloksena oli voitto itsestäni ja halusta palauttaa koe kunniallisessa ajassa. Ei täällä olla voittamassa vaan oppimassa. Opin ainakin muistamaan että murtolukuja on olemassa. Nyt tiedän myös miten ne lasketaan. Näin kokeista otetaan opiksi. Ärsytyksen voimalla otetaan selvää siitä mikä oli hämärässä.

Tämä oli ensimmäinen koulun kokeeni suunnilleen kymmeneen vuoteen. Mutta ihan näin suurta dramatiikkaa tämä koe ei ehkä olisi ansainnut. Panoksena oli yhden pisteen kurssista vapautuminen. Lisäksi koe oli mahdollista läpäistä vaikka kaikki murtoluvut olisivat menneet väärin. Muut tehtävät riittivät vaadittuihin pisteisiin. Lääkelaskuja kohti! Selvisin kokeesta useammallakin tavalla.