110# Lääkkeet!

Skopolamiini, Syklitsiini, Meklotsiini, Metoklopramidi, Setronit, Aprepitantti,Sitagliptiini, Vildagliptiini, Saksagliptiini, Alogliptiini, Dulaglutidi, Eksenatidi, Liksisenatidi, Liraglutidi, Pioglitatsoni, Listro-, Aspart- ja Glulisinsuliinit, Detemir-, Glargin- ja Degludekinsuliini, Akarboosi, Dapaglifotsiini, Empaglifotsiini, Repaglinidi, Nateglinidi, Guargumi, Glimepiridi, Glibenklamidi, Glipitsidi, Sydänglysodi, Digoksiini, Klinidiini, Disopyramidi, Lidokaiini, Meksiletiini, Fenytoiini, Flekainidi, Profafenoni, Propranoli, Amiodaroni, Sotaloli, Ibutilidi, Dofetilidi, Verapamiili, Diltiatseeni, Adenosiini, Digoksiini, Atropiini, Tiatsidi- ja Loopdiureetit, Glyseryylirti- ja Isosorbidinitraatti, Dihydropyridiini, Bentsotiatsepiini, Fenyylialkyyliamiini, Amlodipiini, Felodipiini, Diltatseemi, Verapamiili, Kolestyramiini, Etsetimibi, Kolestyramiini, Kolesevelaami, Moksonidiini, Klonidiini, Atorva-, Fluva-, Iova-, Prava-, Rosava- ja Simvastatiini, Klobetasoli… 

Ja sitten viisas vaimoni sanoi, että onkohan tässä mitään järkeä. Ei ollut. Olin päässyt eteenpäin alle kolmasosan tenttiin ilmoitutuista lääkeaineryhmistä. Olisi lievää liioittelua väittää, että olisin ottanut edes kaikki edellä mainitut lääkeaineet haltuun opiskellun viikon aikana. Kuitenkin erilaisten mielleyhtymien kautta joitakin nimiä alkoi tulla tutuiksi ja sitä myötä saattoi muistaa edes lääkkeen käyttötarkoituksen. Esimerkiksi verenpainelääkkeet Klonidiini ja Moksonidiini olivat muistissani Klonkku ja Möksä. Möksä on pahalla mielellä, koska joutuu olemaan Klonkun kaverina. Tällaiset vapaasti mieleen nousevat mielikuvat ovat kuitenkin hyvä keino ottaa haltuun suurta joukkoa vaikeita sanoja tai nimiä. Sitten näihin tuttuihin voi alkaa liittämään käyttötarkoitusta, vaikutusmekanismia, annostelua, kulkuvaiheita elimistössä, haittoja, interaktioita muiden lääkeaineiden kanssa ja muita huomioitavia asioita. Näitä varten tein pieniä kortteja, joihin oli merkattu lääkkeen keskeisimpiä ominaisuuksia. Aika paljon opeteltavaa. 

Totesin, että liian paljon käytettävissä olleeseen aikaan nähden. Farmakologian koetta oli ymmärtäväisesti siirretty pitemmälle syksyyn. Emme joutuneet selviämään siitä siis syksyn ensimmäisellä viikolla. Mutta valitettavasti kävi kuten ennustettu. Muita koulutehtäviä oli ihan tarpeeksi sitten lääkkeiden pänttääjien riesana. Päätin rohkeasti kohdistaa valmistautumisen. Olin kesällä ehtinyt aloittaa lääkehoidon teorian. Siis sen mitä lääkeaineet noin ylipäätään ovat, minkälaisiin mekanismeihin niiden vaikutukset perustuvat ja miten ne päätyvät elimistöön ja poistuvat sieltä. Koetta edeltävänä iltana pidin kotona iltapalaa laittaessa pienen esitelmän aiheesta. Kuulijat tuskin ymmärsivät paljoakaan mutta itseäni rohkaisi huomata, että pienissä pätkissä kuunnellut luennot tulivat suusta ulos kutakuinkin loogisena ja termejä oikein käyttävänä esityksenä. Ainoa epävarmuus oli siinä, että tämä yleinen teoria oli kurssin ohjeen mukaan vain neljäsosa kokeeseen annetusta materiaalista. Riskinä oli pudota huonoilla lääketiedoilla tuloksissa alle vaaditun viidenkymmenen prosentin. 

Kuitenkin rauhoittelin itsenäni sillä, että ainakin koitin oppia asiat oikeassa järjestyksessä. Uskoin, että lääkkeitä kyllä tulee vastaan vielä lukemattomat kerrat. Niiden nimiä ja muita tietoja ehtisi jäädä kyllä mieleen hiljalleen ja tarpeen mukaan. Tietenkin tällainen perustelu ei pelastaisi kokeessa mutta oli se kuitenkin hyvä perustelu. 

Sairaanhoitaja on lääkehoidon ammattilainen. Tietyissä tilanteissa lisäkoulutettu sairaanhoitaja voi jopa määrätä potilasryhmänsä yleisesti käyttämiä lääkkeitä. Yleensä lääkkeiden määrääjä on kuitenkin lääkäri. Sairaanhoitajan tulee kuitenkin ymmärtää asiasta paljon. Sairaanhoitaja on melkein aina se, joka antaa lääkkeet pitkäaikaisessa kontaktissa. Hänen tulee ymmärtää ja hallita käytännössä lääkkeiden antamisen reitit ja tavat. Sairaanhoitajan on ymmärrettävä, onko määrätty lääke mahdollista antaa ja onko määrätty määrä turvallinen. Jos sairaanhoitaja antaa sokeasti lääkärin virheellisesti määräämän lääkemäärän ja saa aikaan haittaa potilaalle, on vastuu molempien. 

Sairaanhoitajan pitää myös osata selittää potilaalle lääkkeiden määräämisen syy, niiden anto, vaikutukset ja mahdolliset haitat. Jos lääkkeet ovat käyttäjänsä itsenäisessä käytössä, sairaanhoitaja opastaa lääkkeiden otossa, aikataulussa, ruokavaliossa tai vaikkapa pistämisessä. Sairaanhoitajan tulee osata myös lääkelistan perusteella arvioida potilaan käyttämien eri lääkkeiden keskinäisiä vaikutuksia. Lääkeaineen vaste eli vaikutus potilaaseen on hoitopaikoissa myös hoitajan arvioima asia. Tieto kulkee niin tarvittaessa myös lääkärille. Hoitajan on osattavat käyttää ajoittain myös itsenäistä päätöksentekokykyä. Käytössä voi olla tarvittaessa käyttöön määrättyjä lääkkeitä. Oletus on, ettei sairaanhoitaja joudu tarkistamaan joka kerta tarvetta erikseen lääkäriltä vaan annettujen ohjeiden mukaan soveltaa itse. Vastuu ja vaatimustaso ei siis ole vähäinen. Toki on niin, että tietyissä paikoissa kulkee aina tiettyjä lääkeaineita tavallista enemmän ja nimet, käytöt ja määrät alkavat hahmottua rutiinin kautta. Tärkeää on hahmottaa yleiset periaatteet.

Niin toivoin. Hieman mieltä kylmäsi kokeeseen mennessä. Enkä ollut ainoa tällaisilla ajatuksilla. Ennen kokeen aloitusta neuvoteltiin vielä uusintapäivistä. Monen mieli liikkui jo siellä. Koe suoritettiin tietokoneluokassa monivalintoina. Naps! Vain muutama kysymys lääkeaineista. Muuten kysymykset olivat onnellisen tutuksi tulleesta teoriasta. Kysymyksiä oli pitkä liuta ja osa oli vaikeampia kuin toiset. Kuitenkin jo vastaillessa arvioin homman olevan niin sanotusti klaari. Tarkastellessa olin asiasta täysin varma. Kolmeenkymmeneen kysymykseen vastaaminen vei tarkistuksineen reilut kymmenen minuuttia. Palautusnäppäimen painamisen jälkeen koe ilmoitti suoraan pistemäärän ja esitti myös pisteiden mukaisen arvosanataulukon. Uloskirjauduttuaan jokainen kävi vuorollaan kirjaamassa itsensä opettajan listaan. Todiste siitä, että oli kokeessa jos koe katoaisi johonkin. Samalla opettaja kuiskaillen kyseli, miten meni. Laittoi pienen raksin nimilistaan kohdalleni. Taas yksi kurssi suoritettuna.

Opittavaa kyllä jäi: Beetametasoli, Metyyliprednisoloniaseponaatti, Mometasoni, Desinidi, Hydrokortisonibutyraatti, Klobetatsoni, Silvenafiili…

107# On ollut kaikenlaista vaivaa

Aila-myrsky iski liikuntapaikalle.

Miten sinulle käy, jos joku toinen alkaa kertoman omista vaivoistaan? Tai entä jos syystä tai toisesta törmäät sairauden oirekuvauksiin netissä. Oletko löytänyt silloin itseltäsi sitä sun tätä vaivaa? Tämä on ollut itselleni arkea syyskuun aikana. 

Syksyn ensimmäiset viikot ovat olleet kiireisiä. Sisätautien, kirurgian ja Farmakologian kokeisiin valmistautuminen on tarkoittanut kurssien omien suositusten mukaan yli 120 tunnin verran itsenäistä työskentelyä. Se on ollut kolmeen viikkoon melkoinen suoritus. Viisaat ja ahkerat aloittivat kokeisiin valmistautumisen jo elokuun puolella. Me toiset koitimme olla sitäkin ahkerampia syyskuun puolella.

Kiireen lisäksi kokeisiin valmistautuminen on tuonut mukanaan monenlaista vaivaa. Näin erityisesti kirurgian ja sisätautien kurssilla. Tautiryhmät, vammat, oireet ja hoidot ovat pyörineet päässä tiiviisti. Olkapään vammoja opiskellessa oma jäykkänä ollut olkapää alkoi kihelmöimään ihan eri tavalla. Samoin on löytynyt tuntemuksia kehon sisä- ja ulkopuolelta aina sen mukaan, mitä oireita tietokoneen näytöllä on vilissyt. 

Ja jos oireita lukiessa on kihelmöinyt, on pään sisällä vilissyt. Kolme viikkoa ei ollut mitenkään liikaa opetella satakuntaa sairaus- tai vammaryhmää, satoja eri lääkeaineita sekä lääkehoidon yleistä teoriaa. Ihmettelimme luokan kesken hieman verkkokokeiden ajoitusta. Lääkehoidon suhteen se oli selvempää. Koko kurssi on kokeen myötä nyt suoritettu. Kaikkea ei ole opittu mutta opintojen jatkuessa moni asia noussee mieleen melkein tuttuna. Sisätautien ja kirurgian kurssit jatkuvat vielä. Kirurgiassa on käyty läpi hyvin käytännöllisiä asioita hoitajan roolista ja työnkuvasta leikkauspotilaan hoitoprosessiin liittyen. Kirurgista hoitoa vaativien sairauksien ja vammojen opiskelu toimii siinä kaiketi hyvänä pohjana. Sen sijaan sisätautien kurssilla on käyty läpi sisätauteja. Siis samoja sairauksia ja hoitoja, joita verkkokurssilla yritettiin kovasti päntätä päähän. Tietenkin kertaus on hyvä opettaja ja moni asia tulee tälläkin kurssilla vastaan nyt tuttuna. Mutta hieman ihmettelemme tätä järjestystä. Kolme laajaa koetta kolmessa viikossa oli tuhdisti. 

2/3. Niin menivät omat kokeeni. Sisätaudit odottavat sitten uusintaa joskus ensi vuonna. Pääsin kokeista lävitse ne, joihin ehdin lukea. Sisätauteja lähdin yrittämään jo melkein tuurin voimalla. Ja yhden päivän opiskeluilla. Perjantaina suoritettu edellinen koe ei antanut paljoa mahdollisuuksia lähestyä sunnuntai-iltana sulkeutuvaa verkkosuoritusta. Ahkerat aloittivat kesällä. Kuitenkin tietyssä mielessä tulos oli paras mahdollinen. Kun sisätaudit tulevat verkossa uusittavaksi, on koulussa pyörivän kurssin opetus edennyt pitkälle ja asiat ovat tulleet tutummiksi. Syksyn harjoittelu nostaa varmasti myös sekä tietoja ja opiskelumotivaatiota. Nyt vain aika ei riittänyt. On myös todettava, että nämä verkkokokeet eivät ole mitään helppoja. Vaikka koetyyppi on monivalintakysymyksiin vastaamista, ovat vaihtoehdot hyvin taitavasti ja sekaantumista aiheuttavasti rakennettuja. Usein kysymykset käskevät valitsemaan myös kaikki oikeat vaihtoehdot. Aiheet täytyy todella osata. Meistä tulee vuoden aikana taitavia!

Kokeisiin lukiessa siis kihelmöi oirekuvien äärellä. Tieto suhisi siirtyessään täyttämään pään sopukoita. Kokeista selviytyminen synnytti iloa ja sisätautien koe ehkä ei. Näitä opiskellessa syntyi myös muuta. Syntyi tietoisuus omasta hauraudesta. Kun pänttäsi kappale toisensa perään eri vaivojen esiintyvyyttä väestössä, ikäryhmissä ja sukupuolissa ei voinut olla miettimättä omia mahdollisuuksiaan välttää näitä. Näin varhaiskeski-iän kynnykselle olen saanut olla terve. Kuten todistettu, hyvin tavallinen ikäiseni. Kuitenkin jokaisena päivänä kortit niin sanotusti huononevat pakassa. Vaikka yrittää vältellä hyvin yleistä riskitekijöiden paria: alkoholia ja varsinkin tupakkaa, pelkkä ikä nostaa jatkuvasti sairauksien puhkeamisen mahdollisuutta ja myös vammojen todennäköisyyttä. Urheillessa on jo joutunut huomaamaan todeksi palautumisen haasteet. Tai ehkä treenaan nykyään kovempaa kuin ennen! 

Sairauksien äärellä jouduin väistämättä miettimään omaa sukuani ja sen muodostamaa rasitetta. Tilanne on kaksijakoinen. Perimän puolesta voinen odottaa pitkää ja tervettä ikääntymistä vähillä lääkkeillä tai jopa ilman. Todennäköisesti aika vain loppuu sitten nopeasti sydäntapahtumaan. Nykyään niitäkin ennakoidaan, löydetään ja hoidetaan erittäin onnistuneesti. Ennen ei. Pienellä syysreissullani autoilin (kirurgiaa kuunnellen) esi-isien mailla ja pysähdyin matkan varrella etsimään isovanhempien hautoja. Laskin kivistä vuodet yli kuudenkymmenen. Niitä ei ollut montaa. 

Olen jäänyt lähiaikoina kiinni elintarvikepakkausten tuoteselosteiden tuijottelusta. Ensi kertaa sitten esikoisen kiinteille opettelun olen alkanut tutkimaan leivistä ja vähän kaikesta suolan määrää. Ja muidenkin aineiden. Lautasta ja vatsaa täyttäessä viisaus on yhä motivoinut yritystä elää hyvin. Samaan aikaan lenkit ovat pidentyneet, ruumiin yritys kasvanut ja huoltokin saanut tilaa. Terveys ei ole itsestäänselvyys. Se on ihmeellinen lahja, jota ei ole hyvä tuhlata. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa, vaikka se kerran pettäisikin. Estää sitä täällä ajassa ei voi. Mutta viivyttää kuitenkin.

72# Hengenvaara

Nyt orastavan Korona-kriisin aikana on puhuttu eri maiden terveydenhuollon kapasiteetista. Erityisiksi tunnusluvuiksi ovat nousseet tehohoidon paikat. Uutissivustot ovat alkaneet seurata tartunnan saaneiden ja kuolleiden lisäksi tehohoidossa olevien määrää. En tiedä tarkkaan, onko median antaman tehohoitokäsitteen alla vielä paljon muuttujia mutta Koronan vuoksi ilmoitettujen tehohoidossa olevien määrä lähestyi jokin aika sitten kymmentä prosenttia ilmoitetusta tehohoidon kapasiteetista Suomessa. Tosin on kerrottu, että lisäksi on olemassa tehovalvonnan paikkoja. Asiantuntijat selittäkööt näiden eroa kommenteissa. Ministeri Kiuru lupasi tehohoidon kapasiteetin kaksinkertaistamista. Lääkärilehdessä todettiin, ettei monissa maissa kysellyt hengityskoneet tule muodostamaan ongelmaa meillä. Supistamalla toimintoja esimerkiksi leikkaussaleissa, on lehden mukaan mahdollista kerätä jopa tuhansia koneita. Kuitenkin yhtä pullonkaulaa on vaikea ohittaa. Mistä osaavaa henkilöstöä? Mistä lääkäreitä ja hoitajia?

Millainen on sinun mielestäsi sairaalan äänimaisema? Itse ajattelen aina erilaisia piipahduksia. Televisiosta on voinut oppia, että nuo piipahdukset liittyvät usein potilaan seurattuihin elintoimintoihin. Runsaat ja kiihtyvät piippaukset yleensä tarkoittavat hoitohenkilöstön nopeaa ilmestymistä. Samoin äänet voivat kertoa hoitoon käytettävien laitteiden eri vaiheista ja käyttäjää vaativista toimenpiteistä. Ennen kuin Korona lakkautti kevään kontakti-opetuksen, pääsimme mekin ajamaan näitä koneita.

Kommunikaatiotaidot, puhtaudesta ja ravitsemuksesta huolehtiminen ovat sairaanhoitajan perustaitoja. Näitä taitoja on opiskeltu opintojen ensimmäisenä vuonna. Sairaanhoitajan tulee hallita potilaan liikuttelu silloinkin tämä ei ole itse liikuntakykyinen tai jos hän on liikuntarajoitteinen. Sairaanhoitajan täytyy osata tarvittaessa pestä potilasta, vaihtaa vaatteita ja vuodevaatteita. Sairaanhoitajan tulee osata syöttää ja ymmärtää ravitsemuksen merkitys laajemminkin hoidon kannalta. Näitä perustaitoja harjoitellaan ensimmäisen vuoden harjoittelussa. Nämä taidot eivät katoa mihinkään muiden taitojen karttuessa. Päinvastoin tarkkaa hoitoa vaativissa yksiköissä perustaitojen hallinta korostuu. Tehohoidossa tarkkuus lääkehoidossa, työskentelyn aseptiikka eli puhtaus, potilaan puhtaus ja ravitsemus eivät ole mitenkään vähäarvoisia asioita. Puhumattakaan hoitajan roolista moniammatillisen tiimin keskellä. Ensimmäisenä vuonna tylsänä opeteltu kirjaamisen taito nousee suureen arvoon siellä, missä tietokatkokset aiheuttavat välittömän hengenvaaran.

Tulevina vuosina eri opintojaksoissa ja harjoitteluissa erilaiset erikoistumismahdollisuudet tulevat esille. Samalla opitaan monia taitoja perustaitojen päälle. Jo ensimmäisen vuoden edetessä olemme päässeet perustamaan moni taitoja esimerkiksi lääkehoidon suhteen. Koneen ajamisella taitopajassa tarkoitin tuntia, jolla pääsimme käsiksi yhden sairaalamaailman ikonisen esineen kanssa. tutustuimme tiputusletkuston käyttöön.

Jo aikaisemmin teorialuokassa opettaja esitteli mukaan kantamasta laatikosta erilaisia välineitä. Jokainen pöytäryhmä sai käännellä ja kokeilla käsissään erilaisia komponentteja. Kotiläksynä katsottiin videoita ja tutustuttiin kirjan ohjeisiin. Harmilliseen tapaan pääsimme vasta kuukauden päästä käytännön tunnille muistelemaan, miten kaiken pitikään tapahtua. 

Tiputusletku ja varsinkin sen yläpäässä oleva pullo tai pussi on mielessäni kaikkein selvin yksittäinen sairaalamaailman liittyvä asia. Sen vuoksi se varmaan helposti pääsee televisiossa lavasteisiinkin. Kyseessä on myös monikäyttöinen artikkeli. Tiputuksella voidaan antaa suoneen nesteytystä, ravintoa tai lääkeaineita. Tarvittaessa useita asioita voidaan tehdä yhtä aikaa. Muinaisina aikoina sairaanhoitaja on joutunut silmämääräisesti laskemaan pullosta tippuvia pisaroita ja säätämään käsikäyttöisellä sulkimella tiputusnopeuden lääkärin määräämään vauhtiin. Tätä jaloa taitoa mekin opettelimme lääkelaskennankurssilla. Tiukasti jouduimme oppimaan mitä millilitran tunneissa tarkoittaisivat tippoina minuutissa. Joskus tämä voi olla tarpeellinen taito. Nykyään saadaan kuitenkin usein ajaa konetta. 

Kone tässä tapauksessa on infuusioautomaatti. Se säätelee infuusion eli tiputuksen nopeutta annetun ohjeen mukaan. Hoitajan tarvitsee osata syöttää oikeat lukemat automaatiin ja sen jälkeen kone tekee muunnoslaskelmat itsenäisesti. Tämä kone muodostaa huomattavan osan hoitoympäristön äänimaisemasta. Se varoittaa häiriötiloista ja ilmoittaa annetun ajan jälkeen annettavan aineen olevan kohta loppu. Tehohoidossa kone voidaan kytkeä kehittyneempään valvontalaitteistoon. Mutta me emme päässeet vielä painamaan siihen liittyviä nappeja. 

Tämä on kaappaus jostakin tehohoitoa käsittelevästä jutusta. Tässä potilaalle menee 2-3 infuusiota pumpun kautta (kolmas ylhäältä ei näyttäisi olevan juuri nyt päällä). Samoin hänelle menee yhtäaikaa ruiskupumpuilla yhdeksää eri lääkettä. Tällaisen kokonaisuuden hallinta vaatii vähän enemmän kuin yhtä tuntia yhden pumpun käytöstä. taidot ovat samat mutta kokonaisuus, tarkkuus ja kommunikointikyky vuorojen välissä nousee ihmeelliseksi taiteeksi. Ei väheksytä hoitajia!

Tunnilla oli oikeastaan neljä osaa. Ensiksi laskettiin lääkärin antamasta annostuksesta oikea määrä lääkeainetta ja liuotettiin se muuhun infuusionesteeseen pussissa tai pullossa. Tässä piti osata laskea sekä käyttää neulaa ja ruiskua turvallisesti ja tarkasti. Oikea määrä lääkettä on äärimmäisen tarkka asia. Sen jälkeen harjoiteltiin letkuston käyttökuntoon laitto. Tämä vaatii tarkkuutta aseptiikan suhteen ja tarkkuutta letkustoon pyrkivien ilmakuplien varalta. Suoneen pääsevät ilmakuplat kun ovat vaarallisia potilaalle. Tämän jälkeen tai sen osana yhdistettiin letkusto koneeseen ja syötettiin oikeat luvut. Viimeisenä oli asennus potilaaseen ja siihen liittyvät monet vaiheet ja toimenpiteet. Samoin harjoiteltiin vielä kaiken purku oikeine toimenpiteineen. Monessa kohtaa taistellaan infektioita vastaan puhdistamalla ja desinfioimalla. 

Valitettavasti kaikki tämä saatiin tehdä vain yhden kerran. Tällä tunnilla pääsin tosin käyttämään hyvää keinoa oppia asiat paremmin. Muidenkin hetken empiessä, ilmoitin itseni opettajan käsiksi, kun kaikki käytiin tunnin aluksi yhdessä läpi. Usein menetellään juuri näin. Opettaja selittää toimenpiteen perusteellisesti ja yksi tai useampi opiskelija tekee sitä ohjeiden tahtiin opettajan neuvomana. Tavallaan tuon mallisuorituksen tekeminen on kuumottava paikka. Mutta tosiasiassa siinä saa parhaalla mahdollisella tavalla opettajan ohjeet jokaiselle työvaiheelle. Ainakin sain tehdä tämän kahdesti. Samaa keinoa täytyy koittaa päästä käyttämään useamminkin. Sillä hiljalleen alkaa hahmottua, miten laaja ja vaativa on sairaanhoitajan työkenttä. Ei ihme, että monia meidänkin luokallamme tuleva vastuu arveluttaa. Huonosti hoidetusta työstä seuraa ennemmin tai myöhemmin hengenvaara. 

Meidän luokkamme hieman rauhallisempi tilanne. Hetken päästä tähän ajattiin telineessään yksi kone. Pulloja ja pusseja käytetään eri ryhmien harjoituksissa useita kertoja. Siinä vaiheessa kun moneen kertaan lävistetty pullo vuotaa ohi letkuston, se heitetään roskiin.

55# Neula katkesi!

Ihmiseen voi työntää senttikaupalla terästä. Ja tämän voi tehdä ilman, että siitä seuraa mitään pahaa. Se tuntuu hyvin hullulta. Tosin tuota terästä ei voi työntää ihan miten vain ja minne vain. Väärään paikkaan työnnettynä seurauksena olisi reissu lääkäriin. Voisi tulla aiheelliseksi jopa hätänumeroon soittaminen. Varmasti löytyisi paikka, jossa tuo muutama sentti terästä uhkaisi nopeasti henkeä. Mutta niin vain tuota terästä on työnnelty. Saimme ansiokkaasti päätökseen injektioiden taitopajan. Injektio on siis lääkeaineiden antaminen pistoksilla. Arkielämästä jokaiselle lienee tuttua rokotusten saaminen. Se annetaan injektiolla. 

Tässä näkee vähän neulan vaatimuksista. Mitä syvemmälle halutaan, sitä pitempi neulankin pitää olla. Tarvittaessa käydään eläinlääkärin salkulla. (Kuva: Hoitotyön taidot ja toiminnot)

On ollut hauska huomata, miten unien sisältö on siirtynyt töistä koulun puolelle. Kovin usein en töistä ole unia nähnyt. Mutta välillä mieli toki reagoi myös yöaikaan. Tällaiset unet tietenkin ovat luonteeltaan täydellisiä katastrofeja. Työunet ovat aina sunnuntaiaamuun sijoittuvia. Niissä olen myöhässä, jotain tavaraa on hukassa, jumalanpalvelusvaatteet eivät mene päälle, kanttori sekoilee ja vähintään rovasti ja yleensä jopa piispa istuu paikalla tyytymättömänä. Onneksi useimmiten pääsen unissa seikkailemaan positiivisissa merkeissä. 

Injektiot pääsivät uniin asti. Aiheen teoriaosuus käsiteltiin heti tammikuun alussa ja siitä lähtien pääsivät kierrokset pinnan alla kerääntymään. Unessa päärin sitten etukäteen harjoittelemaan pistosten antamista. Ei ihan onnistunut. Opettaja oli muistuttanut neulan katkeamisen riskeistä. Ja tietenkin unessa käy aina pahimmalla tavalla. Tietenkin se katkesi parin reiteen. Uni-minä ei tietenkään ollut muistanut jättää kolmasosaa neulasta näkyviin. Näin pitäisi tehdä juuri neulan katkeamisen vuoksi. Näkyville jääneestä neulan kannasta on helppo vetää neula pois. Katkeaminen kun tapahtuu ruiskun kannan tuntumaan kohdistuvista voimista, ei useinkaan kudoksen sisästä. Mutta uni-minä oli työntänyt injektion ruiskua myöten uni-parin reiteen. Uni-opettajan kanssa yritimme sitten kaivaa neulaa pihdeillä ja veitsillä ulos. Taisi mennä koko ajan vain syvemmälle. Mutta niin menivät pihtimme ja veitsemmekin. Kamalaa oli tuo kaivaminen. Uni-pari taisi olla samaa mieltä. Ei mieltä ylentävä uni. Pari päivää tämän jälkeen tuli sitten apajan aika. Reittä päin. Nähtäväksi jäin, toteutuisivatko unen kauhut.

Injektiopajassa aiheena olivat pistokset lihakseen i.m. ja ihonalaiseen rasvakudokseen s.c. Tämä paja oli etukäteen ajatuksissani paljon hurjempi kuin laskimoverinäytteen harjoitus. Tämä järjestys tuli nimenomaan kudokseen uppoavasta senttimärästä. Laskimoverinäytteen kanssa puuhastelu oli hienovaraista tarkkuutta vaativaa. Hyvin pienistä liikkeistä riippui onnistuminen ja pieleen meneminen siinä. Infektioiden kanssa vaadittiin sekä tarkkuutta, että vähän rajumpia liikkeitä. Tikanheitto-ote taisi jossakin vaiheessa kuulua ohjeena. Sehän on sama kuin kynäote. Mutta mielikuvana tikanheitto on aika jännittävä. Kohti napakymppejä oli tavoitteena.

Ehjät alkkarit tai löysät shortsit olivat hyvä alavartalon vaatetus. Kuva: Hoitotyön taidot ja toiminnot

Ihmiseen ei voi työntää senttikaupalla terästä. Ei vapaasti minne vain ja miten tahansa. Siksi pajaan valmistautuminen alkoi pistopaikkojen etsimisen opettelemisella. Pistoalueina meillä oli vatsa ja reisi. Toisesta oletimme löytyvän paremmin rasvakudosta ja toisesta kenties lihasta. Näissä molemmissa pistoalueet ovat verrattain suuria. Kyse ei ollut milli- eikä ihan senttipelistäkään. Kuitenkin pistoalueen etsiminen on tärkeää. Yhtenä tavoitteena on mahdollisimman pieni kivun tuottaminen. Samalla tietenkin vältellään hermoja ja verisuonia. Hermoihin osuminen tietenkin on kivuliasta. Tämän vuoksi esimerkiksi pakaraan pistämisestä on nykyään luovuttu. Siellä kun hermoja risteilee enemmän. Verisuonia vältellään, koska lääkeaineita ei haluta vereen vaan valittuun kudokseen. Näitä etsiessä, päästiin lähelle paria. Joku vitsailikin, että vaatetuksena tulee olla löysä paita ja ehjät alkkarit. 

Jälleen muodostettiin jono käsienpesupaikalle ja aloitettiin valmistautuminen. Koko ryhmästä valmisteli opettajan ohjaaman itselleen injektiot. Koulun kaapeissa ei ollut neuloja valittavaksi asti, joten jokainen tuomittiin vartaloltaan samanlaiseksi. Oikeassa elämässä neulaa valitaan vaivihkaa pistettävän mukaan. 

Jokainen valmisteli itse itseensä tulevat pistokset. Näin jokainen saattoi luottaa kaiken olevan kunnossa. Tai ainakin oli sitten itse vastuussa tästä. Samalla opetellaan aseptisesti eli puhtaasti toimimista. Alkoholi haisi, hanskoja laitettiin ja lattialle pudonneiden välineiden kanssa aloitettiin uudelleen roskiksen kautta. Ruiskuihin ladattiin keittosuolaliuosta. Lihakseen pistettäväksi 1 ml ja rasvakudokseen 0,3 ml. 

Opettaja oli valmistellut luokkaan kaksi suorituspaikkaa. Sermien takana jokainen pari sai toimia niin, ettei alkkareiden ehjyyttä päässyt ylimääriset toteamaan. Osa vaihtoi tässä vaiheessa shortsit päälle, osalla oli ne valmiina hoitotyön housujen alla. Molemmilla suorituspaikoilla parit valmistelivat ja etsivät pistopaikkoja. Opettaja sitten valvoi ja opasti itse pistämisen. Rauhallisen opettajan yksityiskohtaiset neuvot auttoivat jännittävää juuri sopivasti. 

Tällaisten kuvien avulla lähdettiin pistokohtia hahmottelemaan. Tulevina vuosina tullaan etsimään paljon pienempiäkin maaleja. Kuva: Hoitotyön taidot ja toiminnot

Ei katkennut – ei realimaailmassa. Ei neula eikä hermo. Omasta vatsastani kyllä katkesi verisuoni ja pistokohta vuoti vähän aikaa. Ärtyi ja punoittikin aikansa. Tämä ei johtunut mitenkään parin toiminnasta. Ihon alla piilossa vain oli suoni oikeassa kohtaa. Varmaan juuri tuosta syystä myös tämä vatsapistos sattui itseäni enemmän. Omasta mielestäni pistäjänä oleminen oli jälleen se jännittävämpi osa. Taas olin kotona apulaisten kanssa harjoitellut eri vaiheita. Mutta itse pistämistä oli vaikea kuivaharjoitella. Nopeus ja voima olivat jääneet arvoituksiksi. Kyllä teräs näyttää ihmisen uppoavan vähän syvemmällekin. Eri otteita ottaessa kädet meinasivat hetken villiintyä tärisemään. Mutta eipä sen vuoksi viitsinyt jäädä odottelemaan. Tekemällä sekin loppui. Ensimmäisenä parina pääsimme ensimmäisenä valmiiden joukkoon ja kohti kotia. Taas oli yksi tarina kotona kerrottavaksi. Lapsilta tulee kunnioitusta näiden laastareita pois vedellessä. Tuo laastareiden poisto onkin ollut neulapajojen kivuliain osio. Se on aina siinä karvan vieressä.

42# Laskut laskettu?

Nyt on laskut laskettu. Tai ei oikeastaan. Kuitenkin lääkelaskennan kurssi on päättynyt ja viimeinen uusintakoe on siirtynyt lukujärjestyksessä menneeseen aikaan. Itse en viimeistä uusintakoetta tarvinnut. En edes toiseksi viimeistä. Kuitenkin yhden uusintakokeen tarvitsin. Hyvä että kurssin läpäisy ei mennyt pitemmälle. Selvästi koe kokeelta opiskelijoiden paineet ovat kasvaneet. Paljon on tullut todistuksia huolimattomuusvirheistä, jäätymisistä ja ihan suoranaisista kyyneleistä kokeiden aikana. Joka kokeessa joku on kuitenkin kaikki tehtävät selvittänyt. 

Kolmen uusinnan jälkeen laskennan toimet siirtyvät ensi vuoteen. Yhden opintopisteen lisäkurssi odottaa niitä, joilla asia vielä odottaa ratkeamistaan. Tutorit ovat tätä kurssia kehuneet. Kokemusta siis oli osalla heistäkin. Hyvä että ovat valamassa uskoa laskujen kanssa painiviin. Tuon kurssin jälkeen on koe ja ilmeisesti jälleen kolme mahdollisuutta uusintaan. Jos joku on sen jälkeen vailla suoritusmerkintää, alkaa asia muuttua jännittäväksi. Huhtikuussa alkavaan harjoitteluun ei nimittäin ole menemistä ilman suoritettua lääkelaskennan koetta. Saapas nähdä, kuinka kovaa ahdistusta kevättalvella alkaa luokassa kasvaa. 

Lääkelaskennan kokeet ovat kinkkisiä. Jouduinhan itsekin hieman yllättäen uusimaan mokoman. Vaikein asia on ilman muuta kokeen kaikki tai ei mitään tyyli. Ei ole mahdollista saada ysiä tai kasia ihan hyvällä suorituksella. On saatava joka ainoa asia täysin oikein tai hylkäys tulee. Näyttää siltä, että koe on rakennettu osista, niin että jokainen kurssilla kohdattu laskutyyppi tulee jollakin tavalla vastaan. Lisäksi aina on mukana lääkeohjeen kirjoittaminen. Tähän on hyvin tarkka laatimisohje. Ei ihme, että paineet koepaperien äärellä ovat kovat. Kyllä itsellänikin nousi uusinnassa selvästi paineet pintaan. Ensimmäisen kokeen kanssa olin tehnyt ärsyttävän virheen tehtävän lukemisessa ja siksi sijoittanut väärät luvut väärille paikoille. Tämän vuoksi uusinnan viimeiseen tehtävään asti sain jännittää, kuinka onnistuisin itseni tehtävien kanssa solmimaan. En tiedä, tuoko kokemus varmuutta vai oliko uusintakoe helpompi. Mutta kuitenkaan en huomannut painivani tehtävien sanamuotojen kanssa sillä kertaa. Tosin aika lähellä oli toinen uusinta. Päätin nimittäin vetää kokeen varman päälle ja tarkistin koko kokeen laskut lopuksi. Tarkoituksena oli metsästää vain mahdolliset huolimattomuusvirheet mekaanisista laskuista. Kävin kynän kärjellä läpi kerto- ja yhteenlaskut ja tarkistin jakokulmien vaiheita. Kaikki mekaaninen laskeminen oli oikein ja olin hyvin varma siitä, että olin myös tehtävät ymmärtänyt. MUTTA! Kävin vielä läpi ne vaiheet, jotka olin siirtänyt laskentapaperilta vastaukset ja tarvittavat välivaiheet oikein vastauspaperiin. Siinä vielä nyökyttelin erään laskun vastauksen pyöristyksenkin oikeaksi. Seuraavaan laskuun siirtyessä mieli kuitenkin onneksi löi jarrua. Niin, ei tietenkään x,4 pyöristy ylös vaan alaspäin. Olipa hyvin nyökytelty. Kumi käteen ja pyöristys oikein. Niin lähellä oli uusi uusinta. En siis ihmettele ollenkaan, miksi osa luokasta suuntaa tammikuussa tuohon lisäkurssille. Koe voi yllättää. Mutta kannattipa kerrankin tarkistaa!

Laskemisesta emme kuitenkaan päässeet eroon edes me kokeista selvinneet. Uusintakokeiden pyöriessä meidän pienryhmämme pääsi vuorollaan hoitotyön luokkaan. Jo siis toista kertaa kuluvana syksynä. Aiheena oli lääkehoito. Ja kuinka ollakaan rastimuotoisesti toteutetussa pajassa useammalla pisteellä laskettiin. 

Tänne kaikki terävä jäte. Mutta ei mitään muuta! Käsittelyyn toimitettaessa näihin pönttöihin pakattu jäte maksaa 600 euroa.

Tämä paja oli mielekäs. Tai niinhän edellinenkin paja oli ollut. Huomaan hoitotyön luokassa syttyväni ihan erilaisella innolla. Samaa todistavat muutkin. On palkitsevaa saada ottaa ihan oikeita esineitä käsiin ja kokeilla jo vähän elävämmin, mitä kirjoista ja videoilta on tutkittu. 

“Kalle” ja PEG-letku. Jos potilas ei voi niellä, voidaan pitkäaikaisena toimenpiteenä asentaa ravitsemusta varten letku suoraan vatsalaukkuun. Asennus hoidetaan leikkaussalissa mutta myöhemmin osaava hoitaja voi letkun vaihtaa. Kuvassa vapaina roikkuvat ne päät, joihin ravintoliuos tai tarvittaessa lääkkeet yhdistetään. Pajan aikana meitä jännitti kovasti Kallen kapasiteetti. Aika monta aqvaan sekoitettua lääkettä Kalleen meni ja kaikki runsaalla huuhtelulla putken tukkeutumisen estämiseksi. Kuitenkaan Kalle ei laskenut näkyvästi alleen.

Lisää mielekkyyttä pajaan toi juuri taakse jäänyt palvelutalon tutustumispäivä. Samoja asioita oli päästy näkemään hetki sitten. Oli jo melkein todellista puuhailla Kalle-nuken letkuilla, kun oli samanlaiset letkut edellisellä viikolla nähnyt toisen nimisen ei-nuken käytössä. Ryhmän lähihoitajille monet näistä asioista olivat arkipäivää. Ryhmämme kokoonpano oli niin sopiva, että opettaja jakoi meidät jästit pareiksi lähihoitajien kanssa. Näin rasteilla kiertäminen meni vertaisoppimisen merkeissä. Itse tietenkin kohteliaasti pyysin saada itse tarttua milloin mihinkin vempeleeseen, koska toiselle ne olivat tuttuja. Kuitenkin lääkkeitä annostellessa löytyi lääkepulloista ja ruiskujen täytöstä uutta tekemistä ainakin omalle parilleni. 

Ruiskua, pilleriä ja monta muuta jaettavaa. Miten annostellaan geeli?

Lääkkeitä listan mukaan kuppeihin annosteltaessa vastaan tuli ripaus arjen huumoria. Koulun lääkekaapeissa ei tietenkään voi olla aitoa tavaraa. Lumelääkkeitä on kuulemma myös hankala saada. Tämän vuoksi pinsetteihin tarttui tuttuja pillereitä omien lasteni jakolistalta. Taisivat olla herra Hakkaraisia. Myös pari muuta purkkia sisälsi jotain tuttua mutta pastillin nimi on unohtunut. Maistaa ei oikein kehdannut. Taisi opettaja jossain vaiheessa sanoa, ettei lääkkeiden ulkonäköä tule opetella täältä luokasta löytyvien perusteella. Eivät vastaa purkin kyljestä löytyvää nimeä. Nytpä siis tiedän, ettei tule etsiä lääkehuoneista herra Hakkaraisia.

24# 1+1=? Eli rakastatko laskentaa?

Lisäsin tähän päivitykseen muutamia linkkejä youtubesta löytämiini lasku-oppaisiin. Klikkaa rohkeasti!

”Jos tässä mokaat, potilas voi kuolla.” Näin meitä on motivoitu lääkelaskennan tunneilla. Tulee kovasti sellainen olo, että pakko olisi osata.

Kuinka monta litraa maitoa kuluu kahden kauppareissun välissä? Kuinka monta neliömetriä kattopalaa tarvitsen varastomökkiä varten? Kuinka monta kalapuikkoa pitää paistaa, että aikuisille jää jotain? Kuinka monta kuutiometriä puhallusvillaa kuluu tähän tilaan? Kuinka paljon Muumimaailma maksaa, jos saa kaksi päivää yhden hinnalla? Tämän kaltaisia matemaattisia tehtäviä olen joutunut viimeisten vuosien aikana ratkaisemaan. Puhallusvillaa varten, piti kesken kaiken kaapia pölyt pois vaatteista ja lähteä takaisin kauppaan. Muiden tehtävien kanssa yleensä olen onnistunut.  Töissään teologi ei yleensä laske. Ehkä korkeintaan sanoja kirjoittaessa ja minuutteja puhuessa. Tai ehkä kuulijat laskevat niitä minuutteja.  

                      Lapsena opin laskemaan ennen lukemista. Perhepäivähoidossa perheen oma lapsi piti meille hoidokeille mielellään leikkikoulua. Sadat ja tuhannet tuntuivat hauskoilta nollasarjoilta pienellä liitutaululla. Ala-asteella laskettiin omenia, kissoja ja muita kirjan sivuille laitettuja kuvia. Kaikkein parhaimpia laskuja olivat rahalaskut. Kirjan sivuille oli tehty kauniita seteleitä. Muutenkin ala-asteella laskeskelu oli hauskaa. Ylä-asteen ajalta en juuri matematiikan tunteja muista. Kai se meni siinä samalla. Lukioon mennessä piti valita pitkän ja lyhyen matematiikan välillä. Veljessarjamme vanhempi oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja hakenut yliopisto-opintoihin. Antoi neuvon, jonka mukaan pitkästä matematiikasta saa hyvät pisteet tulevissa pääsykokeissa. Siispä pitkän kaavan kautta. Tässä kohtaa jonkun lukijan päässä voi kyteä jo se oikea kysymys: mitä ihmettä teologi teki sillä pitkän matematiikan arvosanalla? Ei yhtään mitään! Ei varsinkaan, kun ylioppilaskokeen arvosanaksi tuli lopulta Approbatur.

                      12 kurssia tuli kahlattua läpi. Yksi kahteen kertaan. Oppi ei kaatanut ojaan. Opin paljon siitä, mitä on olla osaamatta ja ymmärtämättä. Kovasti keskittymällä pystyi pyristelemään kurssit mukana hyväksyttävillä arvosanoilla. Pätevämmät kaverit käyttivät tunnit juttelemiseen ja ohimennen oppivat kaiken. Tuntui monesti kurjalta. Ylioppilaskokeessa osasin täydellisesti yhden tehtävän. Sen lisäksi tuli pari irtopistettä. Ei ihan auennut pitkän matematiikan salat.

                      Ylioppilaskokeen jälkeen seuraavat matematiikan asiat tulivat vastaan tämän koulutuksen esivalintakokeessa. Muutama vuosi oli kulunut edellisestä laskun suorittamisesta. Sen verran asia jännitti, että otin asiakseni ihan opetella asiaa. Netti osoittautui googlettajan iloiseksi ystäväksi tässäkin asiassa. Pääsykokeissa matematiikka ei noussut seinäksi vastaan. Eikä se ole ollut sitä myöhemminkään. Pitkän matematiikan läpi kahlanneena, on lääkelaskenta tuntunut leppoisan suppealta. Muutaman opitun taidon tahdon jakaa.

                      Peruslaskutaitojen kannattaa olla kunnossa. Meidän syksyssämme on järjestetty matematiikan kertauskurssia lääkelaskennan ohessa. Kuitenkin juuri tuo ohessa on ikävä sana. Lääkelaskennassa on hankala olla, jos preppauskurssilla ei ole vielä käsitelty jotain perustaitoa. Jako– ja kertolaskut on osattava tehdä! Sekä tietenkin yhteen- ja vähennyslaskut. Nämä on osattava laskea paperilla. Työelämässä ja myöhemmillä kursseilla laskimen käyttö on sallittua ja yövuorossa varmasti jopa suositeltavaa. Lääkelaskennan omalla kurssilla kaikki on laskettava kuitenkin paperilla. Ja nimenomaan on laskettava. Kokeessa pelkkä päättely tai päässälasku ei kelpaa – välivaiheet on osattava merkitä. Lisäksi on osattava yksikkömuunnokset. Grammat, milligrammat ja mikrogrammat ovat ne painoyksiköt, joilla lääkelaskennassa toimitaan. Samoin milli- ja mikrolitrat esiintyvät usein. Joitakin lääkkeitä voidaan määrätä myös ihon pinta-alan mukaan. Silloin neliöt metreissä ja senteissä pitää jotenkin hahmottaa. Niin sanotuissa tippalaskuissa muistaa, kuinka monta tippaa yksi millilitra sisältää. Mutta oikeastaan siinä olikin kaikki.

Tässä on laskettu lopullisen lääkeliuoksen pitoisuus. Jakokulmassa on päädytty ikuisesti jatkuvaan tilaan ja pyöristyssäännöt tulivat käyttöön.

                      Oikeastaan kaikki laskeminen tapahtuu muutamaa tapaa ja kaavaa käyttäen. Kurssilla opitaan laskemaan lääkkeen tekeminen liuokseen kiinteästä aineesta ja lääkkeen laimentaminen väkevästä liuoksesta valmiiksi liuoksesta. Sen lisäksi lasketaan tiputusnopeuksia ja noita pinta-aloja. Ja kuinka paljon liuosta annetaan, jotta saadaan tietty määrä vaikuttavaa ainetta. Vielä jos osaa roomalaiset numerot jotenkuten niin hyvä. Niitä ei ole kyllä ole käytetty kertaakaan mutta osata kuulemma pitää. Siis opettele sinäkin. Asterix aiheiset sarjakuvat auttavat vähän. 

                      Lääkelaskennassa tärkein taito on lukutaito. Tehtävät ovat hyvin yksinkertaisia, kunhan jaksaa lukea annettua tehtävää, jakaa sen osiin ja merkata itselleen annetut tiedot ja kysytyn tiedon. Joskus täytyy ottaa apua lääkepakkuksien tiedoista. Sen jälkeen pitää valita kuhunkin vaiheeseen se oikea niistä parista kaavasta. Tarkan lukemisen jälkeen laskut eivät ole vaikeita mutta peruslaskutaitojen pitää tietenkin olla kunnossa.  Lääkelaskennan kurssin jälkeen laskennan taitoja ylläpidetään käytännön taitopajoissa, muiden kurssien kokeissa ja harjoitteluissa. Koko opiskeluaika ja huomattava osa mahdollisesta työelämästä on laskemista. On hyvä opetella perustaidot hyvin alussa. ja helpommalla tosiaan pääsee, jos osaa laskemisen perusteet jo etukäteen. Alalle haluavat ottakoon siis kynän ja paperia eteensä ja mars nettiin opettelemaan.

Esimerkki kaksiosaisesta tehtävästä. Infuusioneula on irronnut potilaasta kesken lääkkeen annon. Tehtävänä oli laskea tietyssä ajassa annettu vaikuttavan aineen määrä. Ensimmäisessä vaiheessa täytyi selvittää liuoksen pitoisuus, että voitaisiin laskea seuraava askel.

Tärppi: Välillä tehtävissä seikkailee mystinen ad. Tämä on jäänne lääketieteen latinankielisestä taustasta. Sitä ei tule sekoittaa englannin kielen add-sanaan. Tätä sekoittumista välillä tapahtuu laskuja tehdessä ja niiden erilaisen merkityksen takia laskuun tulee sitten vaikeuksia. Esimerkki: potilaalle annetaan morfiini-infuusio, jossa 40 mg (2 ml) morfiinia on laimennettu ad 100 ml:aan keittosuolaliuosta…” Näin alkoi eräs lasku. Englannin kielen add-sanaa ajatellessa voi harhautua ajattelemaan, että infuusiota on yhteensä 102 ml. Kuitenkin latinan ad-sana tarkoittaa asti. Eli infuusiota on tehty laimentamalla ilmoitettuun määrään asti. Nestettä on siis yhteensä tuo 100 ml. Ero ei tässä ole kovin suuri. Joskus voi olla. Kuitenkin kokeessa ei kysytä, millainen virheen vaikutus on käytännön elämässä. Laskujen on oltava täysin oikein. Ad ei ole add!

  • Edit 6.11. Harjoituskokeen ja kokeen jälkeen on hyvä vähän päivittää tunnelmia. Laskeminen kurssin loppuun asti on ollut helppoa. Muistettavaa ei lopulta ole kovin paljoa. Kuitenkin näin hoitoalan ulkopuolelta tullessa vaikeuksia tulee. Kun vain laskee ja siis ei ymmärrä ihan aina mitä, voi mennä harhaan. Olen itse törmännyt juuri tähän tehtävien lukemiseen ja sen vaikeuteen. Kun termit ja toimenpiteet eivät ole tuttuja, sekoaa välillä puurot ja vellit. Joitakin tehtäviä jään miettimään pitkäksikin aikaa jo pohtimaan eri sanojen merkityksiä. Sitten jää kurja tunne kun on yrittänyt järkeillä liikaa ja asiat ovat menneet väärille paikoilleen. Hohhoijaa!

20# Murse in action – osa 2

Heräsin tässä eräänä yönä. Huomasin että oli kuuma. Se oli hämmentävää. Makuuhuoneen patteri on meillä säädetty noin kahdeksaantoista asteeseen. Olemme joko ekologisia tai säästäväisiä. Viileässä myös nukkuu mukavasti. Nukkujat tietenkin lämmittävät hieman lisää. Kuitenkin yleensä saa nukkua rauhassa peitto ylös vedettynä. Se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Talvimyrskyjen aikaan ikkunan pielestä joskus tuulee sisään. Kuuma ei siis yleensä tule. Miksi siis nyt yllättäen oli niin kuuma?

Näitä mietin siinä pimeydessä hetken. Sängyn keskelle oli ilmestynyt yksi musupalleroistammekin. Mutta ei kuumuus johtunut hänestäkään. Ei ollut tunkenut saman peiton alle. Syngyn toisella puolella oli toimittu viisaasti ja annettu tulokkaalle jostain tuo kolmas peitto. Sitten huomasin jotain. Samalla sairaanhoitajaopiskelijan vaistot heräsivät salamana toimimaan. Pulssi oli selvästi koholla. Se tuntui niin voimakkaana että sen tunsi kehossaan ilman tavanomaisia mittaustoimia. Valtimothan ovat venyvää kudosta ja niin tasaavat verenpainetta elimistössä. Näin on koulussa opetettu. Siksi pulssi tuntuu – se on valtimoiden venymistä sydämen lyöntien tahdissa. Ilman tuota venymistä verenpaineen hetkelliset vaihtelut olisivat vaarallisen rajuja. Tuossa yöllisessä hetkessä tasaustoiminto todella tuntui. Lisäksi rytmi oli koholla. Vähän aikaa sitten olin samaisella anatomian tunnilla tarkkaillut kiinnostuneen omaa pulssiani. Sydämen ja verenkierron toimintaa opiskellessa totesin pariin kertaan että opiskelupulssini istualtaan oli noin 60 lyöntiä minuutissa.

Mutta tuona yönä oltiinkin ihan eri lukemissa. En alkanut siinä asiaa laskemalla toteamaan mutta opiskelupulssi ylittyi varmasti makaavasta asennosta huolimatta. Huomasin lisäksi miten kovasti janotti. Nestevajaus, huusi opiskelijan vaisto ja huomautti että taas oli jalkatreeni tehty liian myöhään illalla. Vierailin lattian viileydessä olevalla vesipullolla parikin kertaa. Samalla jatkoin olon tunnustelua. Aloin kyllä arvata, mistä voisi olla kyse. Pulloa tavoitellessa käsivartta kylmäsi. Ei meidän lattia sentään niin kylmä ole vaikka laminaattia onkin. Kaikilla lapsilla oli juuri ollut lyhyt, parin päivän, kuume. Jokainen oli vuorollaan hetken poissa omista arjen menoistaan. Yhteensä viikko siinä kaikkiaan ringin läpikäynnissä meni. Tämä viikonloppuyön lämmön tunne ei tullut siis ihan puskista. 

Kun nousin vuoteesta, iski voimakkaana tuo kuumeesta kielivä vilunväre. Koko kehoa puistatti oikein kunnolla. Värisin lääkekaapille etsimään kuumemittaria. Oikea mittari tietenkin oli yhä lasten tutkimisen jäljiltä jossakin omilla matkoillaan. Keskellä yötä ei huvittanut ajatus sen etsimisen ja värinän yhdistämisestä. Kuitenkin jo tarpeettomaksi käyneellä vauvojen infrapunamittarilla sain riittävät lukemat. Tasan 37. Onneksi tähän oli varauduttu. Olin viikolla käynyt apteekissa ja samalla muistanut mahdollisuuden aikuisten tulevasta kuumeesta. Yleensä samassa taloudessa kaikki tulee näin lasten jälkijunassa. Ensimmäistä kertaa olin päättänyt kokeilla C-vitaminoitua Ibuprofeenia. Ostin ja nyt yöllä otin. 

Maistui aika pahalle. En nimittäin osaa niellä pillereitä. Ehkä aavistuksen nolo juttu näin hoitoalalla. Mutta minkäs sille voi? Puolison allergialääkkeillä olen joskus aikuisenakin yrittänyt taitoa harjoitella. Ei siitä tullut oikein mitään. Lapsena lääkkeitä yritettiin piilottaa milloin mihinkin. Ei siitäkään oikein mitään tullut. On pitänyt vain pärjäillä. Antibioottikuuri lukioiässä otti koville mutta muuten tilanteeseen on tullut totuttua. Niin nytkin.

Lääkittynä ja nesteytettynä menin takaisin nukkumaan. Sängyn toisella puolella pyörähdettiin sen verran että ilmoitin asioiden tilasta. Heräsi raukka miehensä kuumeiseen vapinaan. Sainkin sitten aamulla nukkua yli lasten aamutoimien. Teki ihan hyvää! Kävin omien aamuhommien jälkeen, ja uuden pillerin voimin, äkkiä koululla tekemässä hieman ryhmätyötä. Ei paras mahdollinen aloitus sairastelulle. Itse olin kuitenkin ehdottanut tuota aikaa. Eikä alamäkeen pyöräilyn jälkeen pieni työskentely tuntunut missään. Tunnin kuluttua palasin kotiin lepäilemään. Suunnitelmassa oli tietenkin virhe. Kotiin mennessä on nimittäin aina ylämäki. Kotiin tullessa tuli puhalleltua tavallista enemmän. Onneksi oli aikaa levätä. Lapsetkaan eivät olleet vielä kotona. Useammista päiväunista huolimatta oli olo illalla vähintäänkin hutera. Seuraavana aamuna olin nuutunut. Aamulla kiirehdin kokeeseen ja toivoin että kuume ei tulisi ennen kotiin pääsemistä. Ei tullut. Ymmärsi pysyä poissa koko päivän. Hyppytunnit otin kuitenkin varman päälle ja kävin tekemässä verkko-opintoja makuuhuoneessa. Samanlainen pikakuume joka lapsilla oli ollut. Mistä näitä tuleekaan? Onneksi ei tule kovin usein. Edellisen viikonlopun sukulaisissa käynti ja automatka saattavat liittyä asiaan jotenkin. Vielä en osaa antaa asiantuntijan mielipidettä tästä. Nyt kuitenkin kaiketi odotellaan, milloin sängyn toisellakin laidalla lämpö nousee. 

Tuskin voin nopeasta helpotuksesta mainittua purupilleriä kiittää. Kuitenkin oli mukavaa löytää sitä kotoa nyt kun tarve käväisi. Ehkä se uutena tuttavuutena toimi blasebona. Vielä kun oppisi nielemään mokomat.