87# Ahdistus kesälaitumilla

Hei Jani-Matti!

Kliinisen hoitotyön lääkelaskukoe on oikein. 

Näillä sanoilla julistettiin kesäloma itselleni alkaneeksi. Kevätlukukausi päättyi melkein harjoitteluun toukokuun puoliväliin mennessä. Sitä seurasi vielä yksi uuvuttavan raskas koulupäivä etänä. Melkein viisi tuntia kuulokkeilla. Viimeinen koulupäivä sisälsi palautteen jakamista harjoittelusta ja parista kevään opintojaksosta. Lisäksi pääsimme kuulemaan vielä tutor-opettajan ajatuksia ja kysymyksiä kuluneesta keväästä. Raskaan päivän aloituksena tehtiin kokeita.

Jaossa noissa kokeissa oli kliinisen hoitotyön kymmenen opintopistettä. Ison jakson iso koe. Etänä aikaa 90 minuuttia ja koealueena kaikki luentomateriaalit ja aiheen mukainen kirja. Lopulta aika vaatimaton alue pistemäärään nähden. Etäkokeesta johtuen kaikki materiaali saatiin tietenkin pitää apuna koetta tehdessä. Tosin opettaja oli pyrkinyt tämän huomioimaan koetta tehdessään. Varoitti etukäteen, ettei kokeessa pärjää etukäteen lukematta. Väitti, ettei kysymyksiin ehdi vastata, jos joutuu etsimään tietoa materiaaleista ja lisäksi lupaili soveltavaa tehtävää. Toki koealueen asiat olivat monelta osin harjoittelussa koettuja tai nähtyjä. Tuskin kovin moni osasi hermoilla. Ainakaan tätä ensimmäistä osaa.

Tuttuun tapaan koe oli kuitenkin jaettu kahteen osaan. Toinen osa oli laskennan osuus. Kolme laskua ja 30 minuuttia. Eivät laskut olleet erityisen vaikeita, mutta kyllä ne nostavat tietyn jännityksen esiin. Tiputusnopeuksissa jouduin ainakin itse varmuuden vuoksi laskemaan kaiken kahdesti ja toisaalla mietin, pitäisikö vastausta supistaa vai ei. Kaikki tai ei mitään periaate tekee hommasta jännittävän ja tämän osuuden tuloksia jäin odottamaan. Teoriakokeen suhteen en odota mitään yllätyksiä. Mutta laskenta olisi ollut ikävä uusia kesäkuussa.

Opettajan viesti vapautti epävarmuuksista. Kevätkausi on ohi! Juhlistin tätä käymällä koulussa palauttamassa vielä paperiset versiot harjoittelun dokumenteista. Yhä autio koulu ei varsinaisesti kohottanut kesämielelle. Viimeisen koulupäivän etäisyys ei mahdollistanut luokan viimeistä tapaamista ennen taukoa. Päätimme vuoden urakan yhtä koruttomasti kuin monet muutkin tämän kevään puurtajat. Kunhan kevään viimeiset pisteet kulkevat koneistojen lävitse, tulee oman puurtamiseni saldoksi 65 pistettä.

Lapsena koulu loppui aina todistuksen hakemiseen ja jäätelöön. Loput lauantaista kului jonkinlaisessa onnellisessa hämmingissä, kun ei ymmärtänyt alkanutta vapauden aikaa. Nyt edessä on loma elokuun loppuun asti. Silti hämmingin sijaan mieleen leijuu alakulo. 

Pyynnöstä lähetin harjoittelupaikkaan omat tietoni. Kuitenkin juuri ennen harjoittelun loppua tuli tieto ulkopuolisten sijaisten ottamisen kiellosta ja sairaanhoitopiirin yt-neuvotteluista. Eivät ole Korona-miljoonat vielä löytäneet hoitoalan tarpeita. Tässä tilanteessa en odota yhteydenottoa kesätöiden merkeissä. Pari päivää punnitsin mahdollisuutta lähettää vielä hakemuksia muihin paikkoihin. Vääjäämättä lähestyvä taskunpohja motivoi moista miettimään. Lopulta päädyin jättää tämän tekemättä. Ajatus täysin vieraaseen paikkaan menemisestä kesäloman kustannuksella ei innostanut tarpeeksi. Tähän kesään on varattu paljon toiveita ja odotuksia. Siksi siihen on varattu myös taskunpohjalta. Nyt se ei tee edes tiukkaa koska Korona poisti keväältä ja kesältä kaikki suuret matkustamisen mahdollisuudet. Vaikka työttömän kesän hintalappu hirvittää, ei sekään ollut lopulta alakulon syy. 

Osittain se kumpusi syyllisyydestä. Onko ihmisellä oikeus olla kolme kuukautta tekemättä mitään? Koulusta kyllä on ilmoitettu, että kesällä joudumme aloittamaan kiireisen syksyn opintoja verkossa. Samoin kuumimpaan lomakauteen tuurailen jonkin verran sijaistani. Kuitenkin muita ihmisiä, yhteiskuntaa saatikka sen verokertymää hyödyttäviä toimia on vähän. Omille uutterille vanhemmille jopa hävetti tunnustaa, että kesä eletään säästöillä. Toisaalta tuntuu turhalta. Toisaalta itsekkäältä. 

Mutta ei alakulo ehkä tuostakaan tule. Tätähän on odotettu ja toivottu. Nyt on aikaa olla. Tuo oleminen ei ole turhaa, eikä se varmastikaan tule jättämään aikaa pelkälle itsekkyydelle. Ehkä nyt eletään monien lyhyiden viikonloppujen takaisinmaksua ja väliin jääneiden vapaiden palautuksia. Kenties on aika yrittää korvata monia henkisiä poissaoloja ja suodattamattomana työhuoneesta keittiöön siirtyneitä tunnetiloja. Ehkä on aika olla. 

Toki tähän aikaan on listattu paljon tekemistäkin. Listalla on monen päivän projekteja ja yhden aamupäivän hommia. Jännitettäväksi jää esimerkiksi, miten tapetointi onnistuu, mitä pihakivetyksen alta löytyy, miten varaston siivous lopulta onnistuu ilman dynamiittia ja onko kellarissa muutakin kuin hämähäkin seittiä. Ja paljon muuta. Mikäli uusia rajoituksia Koronan suhteen ei tule, on tarkoitus myös lomailla varovasti, ottaa ilo irti kotikaupungin palveluista, ulkoilla, leikkiä, urheilla ja … olla vain. Laatuaika on paljon aikaa. Ehkä tämä kesä jää lasten mieleen erityisellä tavalla. Laatuaikaa, jota ei varmaan koskaan toisten tule. Yllättäen hintalappu tuntuu euroissa laskettuna jopa vaatimattomalta. 

Tähän laatuaikaan liittyy aivan erityinen aikamääre. Olen jäljittänyt alakulon lähteen juuri siihen. Ennen kesälomia. Näin sovimme alkuvuodesta esimiehen kanssa tulevaisuuden tarkastelun aikataulusta. Muutaman viikon sisällä pitäisi osata sanoa jotakin siitä miltä tuntuu ja miltä luulen tuntuvan, kun vuosi loppuu. Tuntuu – hyvin haastavalta yrittää ennustaa seitsemän kuukauden päähän. Olenko levännyt? Kyllä. Olenko virkistynyt? Olen. Olenko saanut niin paljon etäisyyttä, että olen voinut arvioida itseäni ja tapaani tehdä töitä? Ehkä? Olenko vakuuttunut siitä, että sisäinen seinä ei odottaisi töihin palaajaa pian ensi vuonna? …? Tulee mieleen tilanne, jossa korkealla paikalla alkaa miettimään korkeanpaikan kammoa. Kun sitä tarpeeksi pitkään miettii, alkaa korkeus kauhistuttaa. Kun miettii jaksamista ja sen riittämistä, on helppo löytää monta sudenkuoppaa ja muuta ansaa langettavaksi.

Aloitin pari päivää sitten yhden näistä kesän monipäiväisistä töistä. Aloin valmistella tapetointia. Verrattain helposti irtoavan vanhan tapetin alta paljastui myös tasoitetapetti. Osittain se repeili tapetin mukana mutta suurimmaksi osaksi ei. Kuitenkin se pitää nyt repaleisena poistaa kokonaan uuden tieltä. Mokoma on tiukassa. Erilaisilla aineilla ja välineillä sitä on nirhitty suurin osa kaikesta työhön jo käytetystä ajasta. Välillä työtä tehdään neliösentti tai vähemmänkin kerrallaan. Siinä nitkuttaessa ajatusta ei paljoa tarvitse. Koska koko aikaa ei jaksa kuunnella mitään, saa mieli vaellella paljon vapaana. Aina välillä se palautuu juuri tuohon tulevaan puhelinpalaveriin. Tuosta huoneesta on tulossa kovaa vauhtia huokausten huone. Ehkä sieltä löytyy seinäpinnan lisäksi myös viisaus.

Huokausten huone.
Lappu päivittämättä! Kevätkauden päätöskahvit piti juoda kotona. Säästyi taskunpohjalta sekin.
Näillä ohjeilla ei neljänkymmenen hengen luokka voi kokoontua kevään viimeisiin iloitteluihin. Syksyllä nähdään! Toivottavasti!

72# Hengenvaara

Nyt orastavan Korona-kriisin aikana on puhuttu eri maiden terveydenhuollon kapasiteetista. Erityisiksi tunnusluvuiksi ovat nousseet tehohoidon paikat. Uutissivustot ovat alkaneet seurata tartunnan saaneiden ja kuolleiden lisäksi tehohoidossa olevien määrää. En tiedä tarkkaan, onko median antaman tehohoitokäsitteen alla vielä paljon muuttujia mutta Koronan vuoksi ilmoitettujen tehohoidossa olevien määrä lähestyi jokin aika sitten kymmentä prosenttia ilmoitetusta tehohoidon kapasiteetista Suomessa. Tosin on kerrottu, että lisäksi on olemassa tehovalvonnan paikkoja. Asiantuntijat selittäkööt näiden eroa kommenteissa. Ministeri Kiuru lupasi tehohoidon kapasiteetin kaksinkertaistamista. Lääkärilehdessä todettiin, ettei monissa maissa kysellyt hengityskoneet tule muodostamaan ongelmaa meillä. Supistamalla toimintoja esimerkiksi leikkaussaleissa, on lehden mukaan mahdollista kerätä jopa tuhansia koneita. Kuitenkin yhtä pullonkaulaa on vaikea ohittaa. Mistä osaavaa henkilöstöä? Mistä lääkäreitä ja hoitajia?

Millainen on sinun mielestäsi sairaalan äänimaisema? Itse ajattelen aina erilaisia piipahduksia. Televisiosta on voinut oppia, että nuo piipahdukset liittyvät usein potilaan seurattuihin elintoimintoihin. Runsaat ja kiihtyvät piippaukset yleensä tarkoittavat hoitohenkilöstön nopeaa ilmestymistä. Samoin äänet voivat kertoa hoitoon käytettävien laitteiden eri vaiheista ja käyttäjää vaativista toimenpiteistä. Ennen kuin Korona lakkautti kevään kontakti-opetuksen, pääsimme mekin ajamaan näitä koneita.

Kommunikaatiotaidot, puhtaudesta ja ravitsemuksesta huolehtiminen ovat sairaanhoitajan perustaitoja. Näitä taitoja on opiskeltu opintojen ensimmäisenä vuonna. Sairaanhoitajan tulee hallita potilaan liikuttelu silloinkin tämä ei ole itse liikuntakykyinen tai jos hän on liikuntarajoitteinen. Sairaanhoitajan täytyy osata tarvittaessa pestä potilasta, vaihtaa vaatteita ja vuodevaatteita. Sairaanhoitajan tulee osata syöttää ja ymmärtää ravitsemuksen merkitys laajemminkin hoidon kannalta. Näitä perustaitoja harjoitellaan ensimmäisen vuoden harjoittelussa. Nämä taidot eivät katoa mihinkään muiden taitojen karttuessa. Päinvastoin tarkkaa hoitoa vaativissa yksiköissä perustaitojen hallinta korostuu. Tehohoidossa tarkkuus lääkehoidossa, työskentelyn aseptiikka eli puhtaus, potilaan puhtaus ja ravitsemus eivät ole mitenkään vähäarvoisia asioita. Puhumattakaan hoitajan roolista moniammatillisen tiimin keskellä. Ensimmäisenä vuonna tylsänä opeteltu kirjaamisen taito nousee suureen arvoon siellä, missä tietokatkokset aiheuttavat välittömän hengenvaaran.

Tulevina vuosina eri opintojaksoissa ja harjoitteluissa erilaiset erikoistumismahdollisuudet tulevat esille. Samalla opitaan monia taitoja perustaitojen päälle. Jo ensimmäisen vuoden edetessä olemme päässeet perustamaan moni taitoja esimerkiksi lääkehoidon suhteen. Koneen ajamisella taitopajassa tarkoitin tuntia, jolla pääsimme käsiksi yhden sairaalamaailman ikonisen esineen kanssa. tutustuimme tiputusletkuston käyttöön.

Jo aikaisemmin teorialuokassa opettaja esitteli mukaan kantamasta laatikosta erilaisia välineitä. Jokainen pöytäryhmä sai käännellä ja kokeilla käsissään erilaisia komponentteja. Kotiläksynä katsottiin videoita ja tutustuttiin kirjan ohjeisiin. Harmilliseen tapaan pääsimme vasta kuukauden päästä käytännön tunnille muistelemaan, miten kaiken pitikään tapahtua. 

Tiputusletku ja varsinkin sen yläpäässä oleva pullo tai pussi on mielessäni kaikkein selvin yksittäinen sairaalamaailman liittyvä asia. Sen vuoksi se varmaan helposti pääsee televisiossa lavasteisiinkin. Kyseessä on myös monikäyttöinen artikkeli. Tiputuksella voidaan antaa suoneen nesteytystä, ravintoa tai lääkeaineita. Tarvittaessa useita asioita voidaan tehdä yhtä aikaa. Muinaisina aikoina sairaanhoitaja on joutunut silmämääräisesti laskemaan pullosta tippuvia pisaroita ja säätämään käsikäyttöisellä sulkimella tiputusnopeuden lääkärin määräämään vauhtiin. Tätä jaloa taitoa mekin opettelimme lääkelaskennankurssilla. Tiukasti jouduimme oppimaan mitä millilitran tunneissa tarkoittaisivat tippoina minuutissa. Joskus tämä voi olla tarpeellinen taito. Nykyään saadaan kuitenkin usein ajaa konetta. 

Kone tässä tapauksessa on infuusioautomaatti. Se säätelee infuusion eli tiputuksen nopeutta annetun ohjeen mukaan. Hoitajan tarvitsee osata syöttää oikeat lukemat automaatiin ja sen jälkeen kone tekee muunnoslaskelmat itsenäisesti. Tämä kone muodostaa huomattavan osan hoitoympäristön äänimaisemasta. Se varoittaa häiriötiloista ja ilmoittaa annetun ajan jälkeen annettavan aineen olevan kohta loppu. Tehohoidossa kone voidaan kytkeä kehittyneempään valvontalaitteistoon. Mutta me emme päässeet vielä painamaan siihen liittyviä nappeja. 

Tämä on kaappaus jostakin tehohoitoa käsittelevästä jutusta. Tässä potilaalle menee 2-3 infuusiota pumpun kautta (kolmas ylhäältä ei näyttäisi olevan juuri nyt päällä). Samoin hänelle menee yhtäaikaa ruiskupumpuilla yhdeksää eri lääkettä. Tällaisen kokonaisuuden hallinta vaatii vähän enemmän kuin yhtä tuntia yhden pumpun käytöstä. taidot ovat samat mutta kokonaisuus, tarkkuus ja kommunikointikyky vuorojen välissä nousee ihmeelliseksi taiteeksi. Ei väheksytä hoitajia!

Tunnilla oli oikeastaan neljä osaa. Ensiksi laskettiin lääkärin antamasta annostuksesta oikea määrä lääkeainetta ja liuotettiin se muuhun infuusionesteeseen pussissa tai pullossa. Tässä piti osata laskea sekä käyttää neulaa ja ruiskua turvallisesti ja tarkasti. Oikea määrä lääkettä on äärimmäisen tarkka asia. Sen jälkeen harjoiteltiin letkuston käyttökuntoon laitto. Tämä vaatii tarkkuutta aseptiikan suhteen ja tarkkuutta letkustoon pyrkivien ilmakuplien varalta. Suoneen pääsevät ilmakuplat kun ovat vaarallisia potilaalle. Tämän jälkeen tai sen osana yhdistettiin letkusto koneeseen ja syötettiin oikeat luvut. Viimeisenä oli asennus potilaaseen ja siihen liittyvät monet vaiheet ja toimenpiteet. Samoin harjoiteltiin vielä kaiken purku oikeine toimenpiteineen. Monessa kohtaa taistellaan infektioita vastaan puhdistamalla ja desinfioimalla. 

Valitettavasti kaikki tämä saatiin tehdä vain yhden kerran. Tällä tunnilla pääsin tosin käyttämään hyvää keinoa oppia asiat paremmin. Muidenkin hetken empiessä, ilmoitin itseni opettajan käsiksi, kun kaikki käytiin tunnin aluksi yhdessä läpi. Usein menetellään juuri näin. Opettaja selittää toimenpiteen perusteellisesti ja yksi tai useampi opiskelija tekee sitä ohjeiden tahtiin opettajan neuvomana. Tavallaan tuon mallisuorituksen tekeminen on kuumottava paikka. Mutta tosiasiassa siinä saa parhaalla mahdollisella tavalla opettajan ohjeet jokaiselle työvaiheelle. Ainakin sain tehdä tämän kahdesti. Samaa keinoa täytyy koittaa päästä käyttämään useamminkin. Sillä hiljalleen alkaa hahmottua, miten laaja ja vaativa on sairaanhoitajan työkenttä. Ei ihme, että monia meidänkin luokallamme tuleva vastuu arveluttaa. Huonosti hoidetusta työstä seuraa ennemmin tai myöhemmin hengenvaara. 

Meidän luokkamme hieman rauhallisempi tilanne. Hetken päästä tähän ajattiin telineessään yksi kone. Pulloja ja pusseja käytetään eri ryhmien harjoituksissa useita kertoja. Siinä vaiheessa kun moneen kertaan lävistetty pullo vuotaa ohi letkuston, se heitetään roskiin.

32# Nappaamattoman päivän aamuna

Kaksi viikkoa sitten luokkamme jännitti lääkelaskennan koetta. Tai kenties monella alkoi jännittäminen vasta kokeen jälkeen. Käytävillä alkoi välittömästi kokeen analysointi ja vastausten vertailu. Moni harmitteli. Itselleni tuli siinä vaiheessa niin sanottu facepalm-hetki. Ymmärsin laskeneeni kokeen viimeisen tehtävän syöttämällä väärät arvot vääriin paikkoihin. Onneksi oli hyppytunti ja pääsi kotiin murisemaan, syömään ja vähän treenaamaan. Piti siis päästä purkamaan harmistusta! Virhe kokeessa ei nyt ole mikään suuren harmin arvoinen. Kuitenkin olin tästä erityisen harmissani, koska tiesin laskeneeni kaikki muut laskut oikein. Tiesin myös laskeneeni tämän viimeisen laskun syöttämilläni arvoilla oikein. Olin vielä kirjoittanut tehtävään liittyvän lääkkeen valmistusohjeenkin oikein. Paitsi etten tietenkään ollut, koska alussa asettamani arvot olivat väärät. Mutta tämä viimeinenkin lasku meni teknisen laskemisen, kaavojen muistamisen ja ohjeen kirjoittamisen osalta oikein. Tämän kaiken pystyin jo kokeen jälkeen tietämään ja nyt paperisen kokeen äärellä näin olleeni oikein kokeen analyysissa. Ei mitään muita virheitä! Siksi tällainen oma moka harmitti enemmän kuin pelkkä tietämättömyys, jota kokeissa kyllä muulloin joskus ilmenee. 

Olin toivonut pääseväni kokeen kerralla läpi. Olin nimittäin hieman epävarman anatomian kokeen läpäisystä. Ajatus kahden kokeen siirtymisestä uusintaan tuntui ikävältä. Lohdutukseksi pieleen menneestä laskennan kokeesta, saimme kuitenkin pian anatomian kokeet takaisin ja pääsinkin sen läpi ja jopa yli odotusten nousseilla pisteillä. Eli lopulta odotettu työmäärä ei onneksi noussut.

Nyt molemmat kokeet nähneenä, olen jopa tyytyväinen lääkelaskennan päätymisestä uusintaan. Mieluummin laskenta, kuin anatomia. Anatomiassa asiat ovat laajempia ja siksi vievät enemmän aikaa opetella. Laskennassa osattavia asioita on lopulta aika vähän. Ne kaikki on opetettu meille kuuden kaksoistunnin aikana. Ei siis kovin paljoa! Enkä koe olleeni mitenkään vaikeuksissa näiden kanssa. Paperille laskemisen taidot sain kerrattua ennen pääsykokeita. Ainakin riittävästi. Kaavoja ja muita tietoja tietenkin on pitänyt oppia tunti kerrallaan. Vielä harjoituskokeessakin tuli vastaan uusi asia, jota en ollut oikeastaan huomannut. Kuitenkin nyt kokeessa tämä lukujen virheellinen asettelu oli jo aiemmin huomattu riski. Tehtävissä ja harjoituskokeessakin olin huomannut, että tehtävien tiedot voivat välillä mennä itselläni sekaisin. Kun vai laskee, eikä oikein tiedä, mitä se sitten oikeassa maailmassa tarkoittaa, saattaa laskua alkaa miettimään väärin. Tai ainakin liikaa. Aina ei ole itselleni ihan selvää, mikä avainsana määrää lukujen paikat tai sen mitä kysytään. Sitten tehtävää saattaa käännellä ja järkeillä vääriin asemiin. Joku toinen varmasti nauraisi, jos kuulisi pääni sisällä käytävät keskustelut. 

Kokeessa olin laskenut jo kaiken. Ensin suttupaperiin ja sitten olin jo merkinnyt kaikki tarvittavat vaiheet koepaperiin. (Laskennan kokeita ei saa pitää itsellään, eikä mitään kokeen materiaalia saa julkaista. Siksi en nyt kuvaa itse tehtävää enempää.)  Sitten jokin ajatus varoitti päässä tuon viimeisen laskun kanssa. Hetkinen! Luulin ymmärtäväni jotain tuloillaan olevasta virheestä. Pitäisikö kuitenkin laskea arvot toisinpäin? Käsi jo kävi ja kumi pyyhki koko tehtävän pois paperista. Silmäkulma kävi kellolla. Kymmenessä minuutissa olisi ehtinyt helposti laskea tehtävän toisin. Sitten kuitenkin pysähdyin miettimään. Ehkä omassa mielessäsikin joskus taistelee kaksi eri ajatusta. Vastakkain olivat tuo äkkiä herännyt ajatus – intuitio, ja jo kerran laskussa käytetty ensivaikutelma. Siinäpä sitten yrittää miettiä, onko nyt vain panikoimassa vai ymmärtämässä oikein. No jälkiviisaus tietenkin olisi ollut lähteä tuolla vaistolla, joka varoitti. Mutta liian vaikealta tuntui luopua tuosta ensilukemalta tehdystä päätöksestä. Väärällä mentiin ja uusinta odottaa.

Tämä ei kuitenkaan ole tämän päivän nappaamattomuuden syy. Tai ehkä välillisesti. Maanantai alkoi kello kahdeksan lääkelaskennan kertauksella. Jos olisin päässyt läpi, en olisi vaivautunut tietenkään paikalle. Nyt raahauduin luokkaan, koska aina koululla oleminen hyödyttää enemmän kuin saman asian yrittäminen kotona. Koska koe odottaa, on sama yrittää laskeskella vähän. (Ja välillä kirjoittaa vähän tätä päivitystä.)

Takana on reipas viikonloppu. Perjantaina vietimme jaetulla luokalla mukavan päivän ensiaputaitoja opetellen. Se oli juuri sopivan käytännöllinen kokonaisuus perjantaille. Toimelias päivä toimi myös hauskana ryhmäyttäjänä. Oli mukava tehdä oman luokan kanssa. Kuitenkin päivä oli pitkä. Kahdeksan tuntia aktiivista tekemistä tuntui kyllä viikonloppuun lähtiessä.

Lauantaina kello soi 6.00. Juna vei työasioissa Helsinkiin. Pitkä päivä, suuri määrä työkavereita ja muita kirkkomme työstä tuttuja aktiiveja ja kotimatkalla juna maltillisesti myöhässä. Hieno mutta pitkä päivä. Vanhin lapsi oli yrittänyt valvoa isän tuloon asti mutta menettänyt toivonsa yli tunnin liian aikaisin. Sunnuntaina kello soi 6.15. Päätin levätä tuon varttitunnin verran ylimääräistä. Mutta reippaan kouluviikon jäljiltä oli vielä jotain tehtävää aamullekin. Päivän aikana matka vei pohjoiseen. Marraskuinen, vesisateisen pimeä, tie luovutti matkaajan kotiin lasten hammaspesujen aikana. Oli toki ehditty nähdä aamulla, menty yhdessä jumalanpalvelukseen, vietetty hetki kirkon pihan lumisodassa suuren, muista perheistä koostuvan, lapsilauman kanssa mutta hyvin pikaisen lounaan jälkeen isä lähti. Olivat iloisia, kun näkivät illalla. Vaimon sitkeistä herättelyistä huolimatta nukahdin Netflixin ääreen. Ei riittänyt uuden tuotantokauden päättyneen odotuksen jännitys pitämään hereillä. Jossain vaiheessa kyllästyin kyynärpään jatkuviin herättelyihin ja lähdin nukkumaan.

Maanantaina kello herätti 6.30. Ei aivan napannut. Mitä tehdä silloin kun ei nappaa? No silloin ei ainakaan kannata jäädä odottamaan sitä, että alkaa napata. Parempi on vain mennä ja alkaa tekemään. Täällä AMK:ssa kontaktiopetus kannustaa tähän. Lääkelaskennassa läsnäoloja ei ole kyselty. Olisi kotiin siis voinut jäädä. Se olisi kuitenkin ollut huono tapa aloittaa viikkoa. Paljon paremmin viikko alkaa käynnistyä, kun pääsi kuuntelemaan luokkalaisten kuhinaa, kirjoittelemaan muutaman päivityksen Murseen ja laskemaan pari laskua. Ja tänään päivä onneksi loppuu niin aikaisin, että ennen töitä ehtii vähän aikaa olla. Jos ei muuta niin ainakin lasten kanssa. 

Mutta tässä tuli listattua omat lääkkeeni nappaamattomuuteen. Kun ei kiinnosta, ei kannata jäädä kiinnostusta odottamaan. Paljon parempi on vain mennä, tehdä, alkaa ja niin edelleen. Kyllä hiljalleen toimet alkavat imeä mukaansa. Tietenkin jos kiinnostuksen puute alkaa olla vakituinen tila, on hyvä miettiä asiaa laajemminkin. Mutta tällaisissa lyhytaikaisten olosuhteiden ja vireystilojen viidakossa toimeen käyminen, ylös nouseminen ja lähteminen, on hyvä ensiapu. Omassa tapauksessani tämä ensiapu auttoi tänään myös toisen avun äärellä. On mukava nähdä luokan elämää, vaihtaa pari ajatusta siitä ja tästä. Massan imu vie. Laukusta löytyi vähän kahvia ja elämä paranee koko ajan. Lisäksi auttaa, kun katsoo vähän eteenpäin ja huomaa kohta helpottavan. Tulevalla viikolla saan nukkua monena aamuna lasten aikataulun mukaan 7.15 asti. Lauantaina odottaa harvinainen vapaapäivä sekä koulusta, että töistä.  

Ja nyt 928 sanan jälkeen on pakko sanoa, että Murse.fi on itselleni hyvä apu suodattaa ja vuodattaa monia tähän syksyyn liittyviä ajatuksia. Kiitos kun olet mukana matkalla. Toivottavasti olet löytänyt välillä myös jotain mielenkiintoista tai hyödyllistä. Jatketaan matkaa.

24# 1+1=? Eli rakastatko laskentaa?

Lisäsin tähän päivitykseen muutamia linkkejä youtubesta löytämiini lasku-oppaisiin. Klikkaa rohkeasti!

”Jos tässä mokaat, potilas voi kuolla.” Näin meitä on motivoitu lääkelaskennan tunneilla. Tulee kovasti sellainen olo, että pakko olisi osata.

Kuinka monta litraa maitoa kuluu kahden kauppareissun välissä? Kuinka monta neliömetriä kattopalaa tarvitsen varastomökkiä varten? Kuinka monta kalapuikkoa pitää paistaa, että aikuisille jää jotain? Kuinka monta kuutiometriä puhallusvillaa kuluu tähän tilaan? Kuinka paljon Muumimaailma maksaa, jos saa kaksi päivää yhden hinnalla? Tämän kaltaisia matemaattisia tehtäviä olen joutunut viimeisten vuosien aikana ratkaisemaan. Puhallusvillaa varten, piti kesken kaiken kaapia pölyt pois vaatteista ja lähteä takaisin kauppaan. Muiden tehtävien kanssa yleensä olen onnistunut.  Töissään teologi ei yleensä laske. Ehkä korkeintaan sanoja kirjoittaessa ja minuutteja puhuessa. Tai ehkä kuulijat laskevat niitä minuutteja.  

                      Lapsena opin laskemaan ennen lukemista. Perhepäivähoidossa perheen oma lapsi piti meille hoidokeille mielellään leikkikoulua. Sadat ja tuhannet tuntuivat hauskoilta nollasarjoilta pienellä liitutaululla. Ala-asteella laskettiin omenia, kissoja ja muita kirjan sivuille laitettuja kuvia. Kaikkein parhaimpia laskuja olivat rahalaskut. Kirjan sivuille oli tehty kauniita seteleitä. Muutenkin ala-asteella laskeskelu oli hauskaa. Ylä-asteen ajalta en juuri matematiikan tunteja muista. Kai se meni siinä samalla. Lukioon mennessä piti valita pitkän ja lyhyen matematiikan välillä. Veljessarjamme vanhempi oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja hakenut yliopisto-opintoihin. Antoi neuvon, jonka mukaan pitkästä matematiikasta saa hyvät pisteet tulevissa pääsykokeissa. Siispä pitkän kaavan kautta. Tässä kohtaa jonkun lukijan päässä voi kyteä jo se oikea kysymys: mitä ihmettä teologi teki sillä pitkän matematiikan arvosanalla? Ei yhtään mitään! Ei varsinkaan, kun ylioppilaskokeen arvosanaksi tuli lopulta Approbatur.

                      12 kurssia tuli kahlattua läpi. Yksi kahteen kertaan. Oppi ei kaatanut ojaan. Opin paljon siitä, mitä on olla osaamatta ja ymmärtämättä. Kovasti keskittymällä pystyi pyristelemään kurssit mukana hyväksyttävillä arvosanoilla. Pätevämmät kaverit käyttivät tunnit juttelemiseen ja ohimennen oppivat kaiken. Tuntui monesti kurjalta. Ylioppilaskokeessa osasin täydellisesti yhden tehtävän. Sen lisäksi tuli pari irtopistettä. Ei ihan auennut pitkän matematiikan salat.

                      Ylioppilaskokeen jälkeen seuraavat matematiikan asiat tulivat vastaan tämän koulutuksen esivalintakokeessa. Muutama vuosi oli kulunut edellisestä laskun suorittamisesta. Sen verran asia jännitti, että otin asiakseni ihan opetella asiaa. Netti osoittautui googlettajan iloiseksi ystäväksi tässäkin asiassa. Pääsykokeissa matematiikka ei noussut seinäksi vastaan. Eikä se ole ollut sitä myöhemminkään. Pitkän matematiikan läpi kahlanneena, on lääkelaskenta tuntunut leppoisan suppealta. Muutaman opitun taidon tahdon jakaa.

                      Peruslaskutaitojen kannattaa olla kunnossa. Meidän syksyssämme on järjestetty matematiikan kertauskurssia lääkelaskennan ohessa. Kuitenkin juuri tuo ohessa on ikävä sana. Lääkelaskennassa on hankala olla, jos preppauskurssilla ei ole vielä käsitelty jotain perustaitoa. Jako– ja kertolaskut on osattava tehdä! Sekä tietenkin yhteen- ja vähennyslaskut. Nämä on osattava laskea paperilla. Työelämässä ja myöhemmillä kursseilla laskimen käyttö on sallittua ja yövuorossa varmasti jopa suositeltavaa. Lääkelaskennan omalla kurssilla kaikki on laskettava kuitenkin paperilla. Ja nimenomaan on laskettava. Kokeessa pelkkä päättely tai päässälasku ei kelpaa – välivaiheet on osattava merkitä. Lisäksi on osattava yksikkömuunnokset. Grammat, milligrammat ja mikrogrammat ovat ne painoyksiköt, joilla lääkelaskennassa toimitaan. Samoin milli- ja mikrolitrat esiintyvät usein. Joitakin lääkkeitä voidaan määrätä myös ihon pinta-alan mukaan. Silloin neliöt metreissä ja senteissä pitää jotenkin hahmottaa. Niin sanotuissa tippalaskuissa muistaa, kuinka monta tippaa yksi millilitra sisältää. Mutta oikeastaan siinä olikin kaikki.

Tässä on laskettu lopullisen lääkeliuoksen pitoisuus. Jakokulmassa on päädytty ikuisesti jatkuvaan tilaan ja pyöristyssäännöt tulivat käyttöön.

                      Oikeastaan kaikki laskeminen tapahtuu muutamaa tapaa ja kaavaa käyttäen. Kurssilla opitaan laskemaan lääkkeen tekeminen liuokseen kiinteästä aineesta ja lääkkeen laimentaminen väkevästä liuoksesta valmiiksi liuoksesta. Sen lisäksi lasketaan tiputusnopeuksia ja noita pinta-aloja. Ja kuinka paljon liuosta annetaan, jotta saadaan tietty määrä vaikuttavaa ainetta. Vielä jos osaa roomalaiset numerot jotenkuten niin hyvä. Niitä ei ole kyllä ole käytetty kertaakaan mutta osata kuulemma pitää. Siis opettele sinäkin. Asterix aiheiset sarjakuvat auttavat vähän. 

                      Lääkelaskennassa tärkein taito on lukutaito. Tehtävät ovat hyvin yksinkertaisia, kunhan jaksaa lukea annettua tehtävää, jakaa sen osiin ja merkata itselleen annetut tiedot ja kysytyn tiedon. Joskus täytyy ottaa apua lääkepakkuksien tiedoista. Sen jälkeen pitää valita kuhunkin vaiheeseen se oikea niistä parista kaavasta. Tarkan lukemisen jälkeen laskut eivät ole vaikeita mutta peruslaskutaitojen pitää tietenkin olla kunnossa.  Lääkelaskennan kurssin jälkeen laskennan taitoja ylläpidetään käytännön taitopajoissa, muiden kurssien kokeissa ja harjoitteluissa. Koko opiskeluaika ja huomattava osa mahdollisesta työelämästä on laskemista. On hyvä opetella perustaidot hyvin alussa. ja helpommalla tosiaan pääsee, jos osaa laskemisen perusteet jo etukäteen. Alalle haluavat ottakoon siis kynän ja paperia eteensä ja mars nettiin opettelemaan.

Esimerkki kaksiosaisesta tehtävästä. Infuusioneula on irronnut potilaasta kesken lääkkeen annon. Tehtävänä oli laskea tietyssä ajassa annettu vaikuttavan aineen määrä. Ensimmäisessä vaiheessa täytyi selvittää liuoksen pitoisuus, että voitaisiin laskea seuraava askel.

Tärppi: Välillä tehtävissä seikkailee mystinen ad. Tämä on jäänne lääketieteen latinankielisestä taustasta. Sitä ei tule sekoittaa englannin kielen add-sanaan. Tätä sekoittumista välillä tapahtuu laskuja tehdessä ja niiden erilaisen merkityksen takia laskuun tulee sitten vaikeuksia. Esimerkki: potilaalle annetaan morfiini-infuusio, jossa 40 mg (2 ml) morfiinia on laimennettu ad 100 ml:aan keittosuolaliuosta…” Näin alkoi eräs lasku. Englannin kielen add-sanaa ajatellessa voi harhautua ajattelemaan, että infuusiota on yhteensä 102 ml. Kuitenkin latinan ad-sana tarkoittaa asti. Eli infuusiota on tehty laimentamalla ilmoitettuun määrään asti. Nestettä on siis yhteensä tuo 100 ml. Ero ei tässä ole kovin suuri. Joskus voi olla. Kuitenkin kokeessa ei kysytä, millainen virheen vaikutus on käytännön elämässä. Laskujen on oltava täysin oikein. Ad ei ole add!

  • Edit 6.11. Harjoituskokeen ja kokeen jälkeen on hyvä vähän päivittää tunnelmia. Laskeminen kurssin loppuun asti on ollut helppoa. Muistettavaa ei lopulta ole kovin paljoa. Kuitenkin näin hoitoalan ulkopuolelta tullessa vaikeuksia tulee. Kun vain laskee ja siis ei ymmärrä ihan aina mitä, voi mennä harhaan. Olen itse törmännyt juuri tähän tehtävien lukemiseen ja sen vaikeuteen. Kun termit ja toimenpiteet eivät ole tuttuja, sekoaa välillä puurot ja vellit. Joitakin tehtäviä jään miettimään pitkäksikin aikaa jo pohtimaan eri sanojen merkityksiä. Sitten jää kurja tunne kun on yrittänyt järkeillä liikaa ja asiat ovat menneet väärille paikoilleen. Hohhoijaa!

8# Toinen viikko ja rytmi nousee.

Kriisi. Mitä sinä teet sen tullessa? Ihmiset reagoivat erityistilanteisiin hyvinkin erilaisilla tavoilla. Meillekin pidetyssä turvallisuusinfossa sanottiin että kaveria saattaa joutua hätätilassa ihan vetämällä viemään pois luokasta. Osa ihmisistä saattaa lamaantua täysin yllättävässä hätätilanteessa, osa toimii vauhkosti ja osa rauhallisen harkitusti. Omaa reaktiotaan ei kukaan voi varmuudella ennustaa. Tätä joskus mietin päivittäessäni auton ensiapulaukkua. Työssäni olen ajanut aina verrattain paljon. Tiet täällä päin eivät ole niitä isoimpia ja Suomen keli vaihtelee. Jossain vaiheessa laskin että todennäköisyys osua onnettomuuspaikalle on suurempi kuin joutua itse onnettomuuteen. Sen jälkeen auton apuvälineiden taso alkoi parantua. Lisäsin hiljalleen välineet päästä ikkunasta sisään, paremman turvavyöleikkurin, paremmat valaisu- ja varoitusvälineet, liudan kädenlämmittimiä ja avaruuslakanoita sekä valmiutta suurten verenvuotojen hoitoon. Nämä yhdessä puhelimeen ladatun 112-sovelluksen kanssa eivät jätä suussa olevaa sormea ainoaksi apuvälineeksi hädässä. Opettelin samalla pitämään puhelimia aina laturissa ajon aikana. Ei ole sitten tarvittaessa se akku tyhjänä. Näitä miettiessäni mieleen hiipi kuitenkin epäilys: jäädynkö minä? Elämän pienissä kriiseissä niin ei ole käynyt. Mutta entä sitten kun hätä on suuri? Sitä ei voi tietää eikä taata. Kuitenkin sanotaan että myös valmistautuminen auttaa toimintakyvyn säilyttämisessä tai sen nopeammassa palautumisessa. Hätätilanteessa on myöhäistä harjoitella mutta mielikuvaharjoittelu voi muistua mieleen. Tällaiset asiat eivät auta yhtä paljoa kuin kokemus vastaavista tilanteista. Mutta mistäpä kokemusta saa ennen kuin kriisi on päällä? Jos erilaisia mahdollisuuksia uskaltaa edes ajatella etukäteen, eivät ne ole aivan niin pelottavia tullessaan. Rohkaisen miettimään elämän eri mahdollisuuksia mieluummin ennen kuin hätä iskee tai torvi soi.

Toisella viikolla luokkamme kohtasi pienimuotoinen kriisin. Opintojen ensimmäinen viikko oli leppoinen orientaatioviikko. Asiaa oli paljon. Kuitenkaan mikään ei edellyttänyt läsnäoloa kummempaa ponnistelua. Ei ainakaan opettajien asettamana vaatimuksena. Luultavasti monen mieli kävi vähän kierroksilla vielä iltaisinkin sillä uutta oli runsaasti. Mutta olihan siinä aikaa sulatella. Myös toisen viikon maanantaina aloiteltiin rauhallisesti. Opinto-ohjauksen tunnilla puhuttiin leppoisasti alkaneesta projektistamme ja annettiin lyhyitä infoja tulevasta. Sen jälkeen osallistuttiin lukuvuoden avajaisiin ja syötiin koulun tarjoama lounas. Lukuvuoden alkua juhlistettiin Kebabkiusauksen merkeissä. Kahvimukin sai täyttää koulun piikkiin ja vähän lyötiin korttiakin kirjaston käytävällä. 

Lyhyen juhlan jälkeen pitkä tauko ennen seuraavaa ohjelmaa tuuditti meitä rauhalliseen korkeakouluopiskelijan elämään. Tietotekniikan tunnilla sentään saatiin pieni tehtävä kotiin. Ei mitään pahaa. Seuraavan päivän alussa viestinnän opettaja antoi myös pieniä tehtäviä. Tuli syvällistä pohdittavaa itsestämme viestijänä. Oma vaivansa siinäkin mutta kukaan ei joutunut vielä huokailemaan. Sitten kaasua alettiin painamaan rajummin. Tuli samanlainen olo kuin moottoritielle kiihdyttäessä. Kova vauhti aivan hiljaisten käännösten jälkeen.

Lääkelaskennassa opettaja ilmoitti suorilta aloittavansa vaikeimmista asioista. Selitettyään aikansa pamautti taululle laskun. Kuinka moni sai oikein, kysyi vastauksen paljastettuaan. 4/45. Seuraavan laskun kohdalla ei vaivautunut kysymään osaamisia. Taisi aavistaa ilmeistä. Läksyäkin tuli. Kun niitä luetellessa päästiin neljännelle sivulle, iski kriisi. Paljastui reaktioiden moninaisuus kriisitilanteiden äärellä. Osa nauroi hämmennyksen ja epäuskon välillä. Osa haukkoi henkeään ja huokaili sen mitä sai kulkemaan. Saattoi siinä joku ottaa ihan rauhallisestikin mutta sellaisia reaktioita on vaikeampi huomata. Ei läksyjen lista enää pitkään jatkunut mutta jonkin rajan yli monien mielissä mentiin. Whatsapp täyttyi päivän aikana ihmettelyllä. Moni oli varmasti kuullut myös sanat: Lääkelaskuissa ei ole varaa virheisiin! Ei tietenkään – silloin joku voi kuolla.

En tiedä onko kukaan oikeasti opettanut lapsiaan uimaan veteen heittämällä. Tuntuisi äkkiseltään, ettei sitä kannata harrastaa kovin pienissä perheissä. Kuitenkin sanonnassa lienee jotain todellisuutta kuvaavaa. Joskus oppii kun on pakko. Laskemista oppii laskemalla. Laskeminen on asia jota kovin harva arjessaan aktiivisesti tekee. Itse lasken lapsia kun pitäisi lähteä kirkkokahvien jälkeen kotiin. Niin ja maitoja kaupassa. Kynä ja paperi eivät ole perustyökalu. Arki ei tue aktiivisesti matemaattisia kykyjä. Siksi sitä on opeteltava tekemällä. Uskon että aloittaminen vaikeista asioista ja hyvä lista läksyä on meidän heittämistämme järveen. Nyt on pakko ja kylmä vesi herättää. Tämä kuuluu tälle alalle! Samalla pahin on jo nähty. Paljon hankalammalta tuntuisi ajatus siitä että nyt edessä olisi jatkuvasti ja vauhdikkaasti jyrkkenevä ylämäki. Päinvastoin loppu kurssi on onnellista alamäkeä. Tämän kurssin jälkeen matematiikkaa ei enää edes opeteta vaan nämä taidot tulevat olemaan käytössä muilla kursseilla. Koska opinnot etenevät vauhdilla, työnnetään peruspalikoita vauhdilla jalkojemme alle.

Lisää vauhtia koimme myös seuraavana päivänä tutustuessamme ihmiskehoon. Kudokset kerrattuamme lähdimme käymään läpi luiden ja ytimien nimiä latinaksi. Sivuja oli monta ja vauhti oli kova. Opettaja oli tehnyt sitä ennenkin. Lopulta hän ilmoitti että ylävartalon osuus tentitään seuraavana tiistaina. Kuusi päivää aikaa. Tämä sai aikaan samankaltaisia reaktioita kuin matematiikan läksylista. Kuitenkin kokemus toi apua ja kauhu ei ollut yhtä kova.

On selvää että opintojen rytmi ja vaativuus nousi parin päivän aikana kovasti. Tämä tuskin oli yllätys. Tämä taitaa olla se taso jolla leivotaan ammattilaisia haastavalle alalle. Opinnot eivät voi olla pelkkää orientaatiota. Läksyjä väistämättä tulee paljon koska kontakti-opetukselle on vain vähän aikaa. Yhtä ainetta opetetaan yleensä vain kerran viikossa. Se ei riitä millään uuden asian oppimiseen. Siksi asioita on opeteltava vapaa-ajalla. Tähän jokaisen sairaanhoitajan koulutukseen hakevan on varauduttava. Kontaktiopetuksen vähyys tuottaa paljon läksyjä yhtä opetuskertaa kohden. Mutta samalla se antaa aikaa tehdä näitä läksyjä. Niitä on tehtävä pienissä erissä ja tarpeeksi monta kertaa toistellen. Sillä tavalla yritän itse asennoitua näihin.  Norsun syöminen aloitetaan pienissä erissä. Ehkä nyt lautasella voisi olla ensimmäisenä os coccygeus ja siitä eteenpäin. Aloitin tämän syömisen pelaamalla lasten kanssa jalkapalloa kotimme eteisessä. Aina kun mokomat tekivät maalin, kävin katsomassa uuden luun mutusteltavaksi. Siinä pelatessa toistelin sitä mielessäni ja sormella naputtelin oikeaa kohtaa. Harvoin saa käyttää näin monipuolisia muistijälkiä. Peliajan päättyessä hartiakaari oli jo hallussa. 

Lukemattomat hoitajakurssit ovat selvinneet samasta rytminmuutoksesta. Menneiden aikojen hoitajat vielä suuremmista latinan vaatimuksista ja vähemmän lempeistä opettajista. Meidän opettajamme sentään hymyilevät ja puhuvat ystävällisesti. Miksi emme mekin siis nyt selviäisi? Emmekä ole yksin. Kun whatsapp täyttyi hädästä, tutorit riensivät apuun. Hädän väleihin tuli lupauksia tukiopetuksesta. Tuli  myös laskuvinkkejä ja muita rohkaisun sanoja. Taitavat ansaita opintopisteensä ja hupparinsa.

Kriisi: on ihmisen tai organisaation kohtaama uusi tilanne, jossa aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät välttämättä toimi. Näin internetin syöverit määrittelevät tämän erityistilanteiden yleissanan. Missä vanha ei välttämättä toimi, syntyy uusia. Opintojen alun rytminlisäys ja sen tuoma kriisin poikanen ohjasi meitä uusia apuja kohti. Voisiko toimiva ongelmanratkaisukeino olla vertaistuki. Yhteistyötaidot kunniaan joka alalla koteja unohtamatta! Pidetään toisistamme huolta.