109# Taas verihommissa – kanylointi

Kirjoitin aikaisemmin veren ja viinanhajun täyttämästä päivästä. Se oli jännityksen ja naurun päivä. Nyt oli aika samanlaisen kauhun ja onnistumisen aika. Oli etsittävä hoitotyön vaatteet kaapista, huomata housujen vähän paisuneen ja suunnata kohti hoitotyön luokkaa. Syksyn ensimmäinen taitopaja ja laskimokanylointi kutsuivat. 

Kanyyli on väline, jolla muodostetaan yhteys elimistön verenkiertoon. Reittejä ovat laskimot ja valtimot. Akuuttihoidossa voidaan kanyloinnin epäonnistuessa muodostaa yhteys suoraan luuytimeen mutta se vaatii ihan erilaisia välineitä ja osaamista. Myös valtimot on julistettu lääkäreiden osaamisalueeksi. Kanyylilla voidaan antaa elimistöön verenkierron kautta nesteitä, ravinteita ja lääkkeitä. Näin mekin opiskelemme paloissa. Keväällä käytiin taitopajassa läpi letkuston valmistamista ja nestepumpun käyttöä. Vasta nyt opiskelimme systeemin loppupään asentamista käteen. Siispä hihat ylös ja reikää tekemään.

Turvallisuus ennen kaikkea. Tämä on turvaneula. Kanyylista poistaessa neulan päälle siirtyy massiivinen turvapala (vasemmalla). Oikealla näkyy neulan merkkikammio johon veri purkautuu merkiksi suoneen osumisesta.

Taitopajoissa on mahdotonta pitää suositeltuja turvavälejä. Siispä jokainen opiskelija laittoi kasvoilleen suu nenäsuojuksen. Tietenkin asiaan kuuluivat normaalit tai ehkä jopa normaalia paremmat käsipesut. Siinä samalla saattoi aistia jännitystä itse kenestäkin ja salaa tarkkailla toisten suonia parin valintaa varten. Ensin opettaja näytti vielä mallisuorituksen tekosuonen virkaa hoitavalla letkulle. Käsissä hypisteltiin myös eri kokoisia välineitä. Tässähän asia menee tietenkin niin, että pienet neulat on helpompi saada kohteeseensa ilman suonen lähtöä karkuteille. Käytännön ohjeena onkin kuulemma, että paikoillaan oleva pieni kanyyli on aina parempi, kuin se suuri, jota ei ole vieläkään saatu paikoilleen. Eli aina on parempi saada laitettua potilaaseen edes vähän kuin ei yhtään. Tietenkin suurilla neuloilla on etunsakin. Kanyylin läpi virtaa sitä nopeammin nesteitä, mitä suurempi kanyyli ja tietenkin myös neula ovat. Hätätilanteissa, vaikkapa suuren verenvuodon vuoksi, käytetään mahdollisimman suurta neulaa, jotta menetettyä verivolyymia voidaan korvata tehokkaasti.

Tähän pajaan lähdimme hyvin erilaisilla eväillä. Osa oli pistänyt yhtään ketään viimeksi alkuvuoden taitopajoissa. Ihan kaikki eivät sielläkään loppuun asti onnistuneet. Osa oli päässyt pistämään harjoittelussa laskimoverinäytteitä ottaessaan. Onnekkaimmat olivat lähihoitajaksi opiskellessaan suuntautuneet ensihoitoon ja odottivatkin tätä pajaa nyt innolla kuin vanhaa ystävää. Ihmeellisiä suonihimoja voi joillakin ollakin. Kuulemma tekisi koko ajan mieli pistää, kun näkee hyviä suonia. Mutta nyt siis pääsimme kaikki suonia jahtaamaan.

Irrota nyt katseesi hetkeksi näytöstä. Nosta kämmenselkäsi kasvojen eteen ja katsele sitä hetki. Näetkö hieman laskimot? Ehkä et. Mutta jos olet lämpimässä, saatat erottaa itsesi siniveristen joukkoon kuuluvaksi. Näinhän aateliset saivat aikoinaan haukkumanimensä. Koska he eivät ruskettuneet ulkona pelloilla ja muissa töissä, heidän laskimonsa näkyivät hyvin. Siinä ne kulkevat, hoitajan näkökulmasta hieman koholla. Jos kääntelet kättä hieman, saatat löytää laskimon myös sivumpana peukalolinjasta tai laskeutumassa etusormesta. Jos käännät käden ympäri, erotat ehkä ranteen puolen laskimoita. Aivan ranteeseen ei tule pistää, koska valtimot ovat siellä hyvin lähellä. Ranteen puolella pistokohta on lähempänä kyynärtaivetta. Kuitenkaan itse kyynärtaive ei nyt ole ensisijaisena kohteena, sillä kanyylin jäädessä paikalleen, raajan kanssa toimiminen olisi hankalaa. 

Kanylointi aloitetaan aina mahdollisimman etäältä vartalosta. Jos kanylointi epäonnistuu, voidaan seuraavilla yrityksillä edetä laskimossa ikään kuin myötävirtaan. Silloin ensimmäisten yritysten rei’istä ei vuoda lääkeainetta pois elimistöstä. Vauvoilla voidaan käyttää myös pään suonia. Muualta kun voi olla vaikea löytää tarpeeksi suurta suonta. Hätätilanteessa voidaan käyttää myös jalan laskimoita.

Saimme kaikki hypistellä eri kokoisia välineitä. Opettajat olivat kuitenkin ystävällisesti valinneet kaikille suhteellisen pienet välineet.

Suonen etsiminen on tärkeä valmistelu toimenpiteen onnistumiselle. Luokasta alkoikin kuulua iloinen läiskintä. Hierontaa, lämmitystä, napsuttelu ja tunnustelua käyttäen mekin yritimme löytää ystävää toistemme käsistä. Toiset etsivät pitempään ja toiset löysivät nopeammin. Joskus suonia saa oikein urakalla houkutella ja eri ihmisillä suonet käyttäytyvät eri tavoin. Kuulemma voidaan käyttää myös ultraääntä, mutta osaavissa käsissä se vain monimutkaistaa asioita. Videon katselun, muiden teoriaopintojen ja opettajan viimehetken vinkkien jälkeen en tiedä olisiko ultraääni ollut turha. Onneksi houkuttelun jälkeen ihan mahdollisen näköisiä suonia oli tarjolla. Alkoholilappua heilutellen siis, toisen käden sormilla rystysen luota kiinni, ettei suoni karkaa neulaa ja pistämään.

Neulan kammioon purskuva veri kertoi piston löytäneen perille. Sitten alkoikin monimutkainen käsityö. Kanyylin asentamiseen liittyy aloittelijan näkökulmasta monia vaiheita, joita ihan mielellään olisimme voineet opetella ennen pistämistä. Muovista kanyyliputkea työnnetään vaiheittain syvemmälle suoneen ja vastaavasti neulaa vedetään sykäyksittäin pois sen sisältä. Tämä tarkoittaa sormien asennon vaihtamista useampaan kertaan. Riittävän syvyyden ja neulan poistamisen jälkeen oikea paikka varmistetaan ruiskuttamalla nestettä kanyylin läpi. Suonen ulkopuolelle livahtanut sisäpuolinen pää näkyisi kohoumana ja tuntuisi kipuna. Suoneen neste vain häviää. Kaikki ankkuroidaan paikalleen juuri siihen tarkoitukseen valmistetuilla laastareilla. 

Mallisuorituksen jälkeen.

Kanyyliin kiinnitetään lopuksi nesteletkusto tai desinfioiva korkki. Paljon käsityötä parin käteen tunkeutuneelle. Eikä se mennytkään ihan putkeen. Opettaja onneksi huomasi, että ensi yrityksellä pyyhkäisin näissä otteen vaihdoissa kanyylin vartta sormella. Siis sitä osaa, joka uppoaa suonen sisään. Bakteerivaara! Siispä uusiksi.

Opettajat pitävät hyvää huolta meidän opiskelijoiden turvallisuudesta. Kaksi opettajaa kiersi luokkaa opastamassa, neuvomassa ja tarkkaan toimenpidettä valvomassa. Välillä nostettiin vähän kauempana pistettävän jalkoja ylös ja juoksutettiin juotavaa. Moni sai käsiinsä useamman reiän yrityksistä. Kaiken kaikkiaan iloinen tapahtuma. Vaikka edellisistä, harjoittelun aikaisista, pistelyistä on mennyt tovi, oli mukava huomata, että tietynlainen perusluottamus asiassa on. Vaikka toisen ihmisen sisään tunkeutuminen on yhä jännittävää, pystyy siinä kuitenkin jollakin tavalla ajattelemaan ja seuraamaan opettajan ohjeita. Lienen itsekin ihan kehityskelpoinen. Näin opettajankin rohkaisi, kun analysoimme ensimmäisen yrityksen vaiheita ja löysin itse sen kohdan, jossa virhe oli tapahtunut. Näiden virheiden analysointien kautta seuraava yritys on aina parempi. Omat virheet ärsyttävät mutta niiden myöntäminen on hyvä keino oppia. Pätee muuten kaikkeen elämään. Toisella kerralla en näpelöinyt putkea.

Entä onko inhottavaa, kun pistetään? Vähän. Ehkä joku toinen sanoisi eri tavalla mutta oma parini ei tökännyt suoraan suonen lävitse, ei iskenyt hermoon, eikä nostanut suonta kireälle ylöspäin. Taitavaa. Oikeastaan ikävintä ei ollut neula ja pistäminen vaan muovisen kanyyliputken liikuttelu kädessä. Vaikka putki on mitättömän pieni, se tietenkin hieroo hieman reiässä. Kuitenkin teipeillä paikoilleen ankkuroitu kokonaisuus kesti ihmeellisellä tavalla kopelointia ja operointia. Ei tuntunut yhtään siltä, että koko suoni räjähtää ulos kädestä. Hyvin nopeasti kaikki olivatkin valmiita, luokka siisti ja vielä ehdittiin syömään. Sellaisia sairaanhoitajaopiskelijat ovat. Heti kestää syödä.

Suunnilleen näin.

68# Koronan tyhjentämällä koululla

Lumikki kurkisti ulos ikkunasta ja huusi: ”mene tiehesi! En saa päästää ketään sisään!”   ”Mutta voit kai sinä kuitenkin katsella tavaroitani!” sanoi eukko ja näytti myrkyllistä kampaa ikkunasta ihmettelevälle tytölle. Lumikki ihastui kampaan niin perin pohjin, että Hän unohti kääpiöitten varoitukset ja avasi oven. Kun he olivat sopineet hinnasta, eukko sanoi: ”Annahan kun kampaan tukkasi oikein kauniiksi!” Lumikki ei epäillyt mitään, vaan meni eukon luo kammattavaksi. Mutta tuskin eukko oli koskettanut Lumikin hiuksia kammallaan, kun myrkky alkoi vaikuttaa…

(Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Grimmin veljesten saduista.)

Viimeisenä käsien pesu saippualla ja ulkovaatteet päälle. Ovi avautuu ja jostain läheltä kuuluu hälytysajoneuvojen ääni. Yhdessä vaakasuoraan tulevan jäisen lumen kanssa alleviivaavat täydellisesti poikkeusaikojen alkaneen. Parin käännöksen jälkeen tulee näkyviin tutuksi tullut rakennustyömaa. Purkujätettä siirtävä kaivinkonemies on tullut töihin. Muutamia toisen asteen opiskelijoita liikkuu lähistöllä. Parkkipaikat ovat tyhjät. Samoin tupakkakulmaukset. Jonnekin ovat jääneet pitämään etäisyyttä. Oman koulun pihalla odottaa kaksi polkupyörää. Yleensä puolen päivän aikaan telineet ovat täynnä. Autoja on parhaiden parkkipaikkojen täydeltä. Viereisen rukoushuoneen lainaparkit ovat typötyhjät. Tarkoittaa henkilökunnan olevan koululla. Muut ovat poissa.

Keskipäivän ruuhkan sijasta ruokalassa näyttää vallitsevan tyhjyys. Ovetkin ovat kiinni. Kahvilan edessä ei ole jonoa. Aulan pöydissä on ainoastaan ruokalan henkilökuntaa kahvilla. Kuinahan monennella näin hiipuvan päivän keskellä? Portaiden viereisen oleiluportaat ovat tyhjät. Istuintyynyjä ei ole levitetty viikonlopun siivouksen jäljeltä. Yläkerran kirjastossa joku henkilökuntaan kuuluva kulkee hyllyjen ja kärryn välissä. Kirjaston on luvattu pysyvän auki, vaikka ovet ovatkin kiinni. Vahtimestarille soittamalla pääsee kuulemma käyttämään lainaisautomaatteja. Kirjaston henkilökunta palvelee tarvittaessa puhelimen ja sähköpostin välityksellä.

Käytävät ovat tyhjät. Ruokalan väen kahvipuheet hälisevät vähän taustalla. Muuten syvä hiljaisuus huokuu vastaan käytävistä ja työtiloista. Ei ketään. Kuinka pitkään aikaan? Materiaalin hakemiseen käytetyt koneet ovat kiinni. Kävelen yhdelle. Hetken mietin ja painan virtanappia. Kädet täytyy desinfioida lähtiessä. Konetta availlessa sairaanhoitajaopiskelija asettuu aseptiseen mielialaan. Kädet eivät vaella. Puhelimeen voi koskea. Eivät näprää tukkaa, korvallisia, saatikka nenää ja suupieliä. Eivät ainakaan ennen turvallista tilaa ja puhdistautumista. Paljon tästä on kuultu mutta vaikeaa se on. Viikonlopun apteekkireissulla oli jonoa. Reseptilääkkeiden saamista odotellessa ehti seurata asiakkaita. Kun näki yhden, näki minuutissa kymmenen muuta. Sormet nenällä, sieraimia pyyhkimässä tai silmäkulmaa hinkkaamassa. Sitten vielä naureskellaan käsienpesuohjeille.

Kuitenkin joku on ollut koululla. Koneiden vieressä on kyniä ja muistilappua. Toisessa vakuutellaan kauniilla käsialalla lukijan olevan maailman paras. Kutakuinkin yhtä kauniisti joku on lisännyt alle: ”Itse oot!” Toisessa lapussa kankeampi käsiala kertaa: ”Corona was here! Wash your hands and buy some toiletpaper!” 

Jo edellisellä viikolla oli kerrottu koulun siirtymisestä toistaiseksi etäopetukseen. Siihen valtioneuvoston tiedotustilaisuus ei tuonut muutosta. Pitkin viikonloppua oli tihkunut tietoa etätehtävistä, skypetunneista ja joidenkin tuntien siirtämisestä syyslukukaudelle. Taitopajatuntien kohtaloa jännitettiin whatsappissa kovasti. Maanantain kokouksessa opettajat olivat päättäneet jatkaa taitopajatuntien pitämistä. Tietenkin jo tutuksi tullein ei oireisena tunnille -ohjeilla. Tiistaihin mennessä tuli tieto niidenkin perumisesta toistaiseksi. 

Koulun ohjeissa välttämätön opetus ilmoitettiin järjestettäväksi. Valmistumiseen vaadittavat kypsyysnäytteet mainittiin nimenomaan tähän ryhmään kuuluviksi. Muuta välttämätöntä opetusta ei nimetty. Valtioneuvoston maanantaina ilmoittamat toimet kestävät tällä tietoa täsmälleen harjoittelumme alkamiseen asti. Kolme taitopajaa odottaisi kalenterissa ennen sitä. Voi tietenkin olla, että harjoittelut siirretään myöhemmäksi. Kovasti toivoisin saavani nuo kolme kertaa käytännön oppia ennen kentälle joutumista. Niistä tulisikin vuoden jäätävimmät tunnit. Luokan ilma on tunnetusti huonoa ja saattaa tunnetusti aiheuttaa niistämisen tarvetta, yskää tai aivastelua. Mutta kuka nykyisissä oloissa uskaltaisi niin tehdä?

Hyllystä löysin vanhan tuttavan. Tämän kirjan kanssa hain aikoinaan epäonnistuneesti yleisen historian opintoihin. Ajankohtaisuudesta huolimatta William H. MC Neill jäi nyt hyllyyn.

Seuraavat läsnäoloa vaativat tunnit saattavat odottaa pahimmassa tapauksessa vasta syyskaudella. Mutta koulu pyörii kuitenkin. Tulinkin kirjastoon juuri etätehtäviä varten. Jo ennen poikkeustoimia oli Gerontologisen (ikääntyneiden) hoitotyön kurssilla julkaistu kotiesseen kysymykset. Päätin hiipiä kirjastoon keräilemään kirjoja ennen ovien sulkeutumista. 

Eiköhän näillä saa pohdittua muistisairaan hoitoa. Materiaalia suurempi ongelma tulee olemaan kotiin jääneiden lapsien kanssa arjen rytmittäminen. Kouluhetkiä ja ulkoilua luvassa. onneksi ei ole lokakuu!

Keräsin tarpeelliset kirjat ja vähän muutakin, lainasin automaatilla, pakkasin ja suuntasin viereiselle seinäpumpulle tekemään sen, mitä käsille on näinä aikoina tehtävä. Enhän halua olla tieten tahtoen olla sadun eukko, joka toimittaa aivan viattoman kamman tavoin myrkkyä jonkun ikääntyneen Lumikin luokse. Ja toisin kuin sadussa – tosielämässä kampaa toimii, vaikka se kulkisi ensin harmittomasti seitsemän kääpiönkin käsien kautta. Ja Lumikkeja tässä maassa riittää.

Niin ja jos ihan tarkkoja ollaan: kirjojen pinnat, laukku ja vetoketjut saattoivat pois lähtiessä olla saastuneet… Siksi on tärkeää miettiä, miten ei tartuta muita.

Päätin ottaa myös vähän enemmän selville, miten tämä yhteiskunta toimii.

Mitä tartuntakäyrän loiventaminen on? Miksi meitä kehoitetaan pitämään välimatkaa?