99# Vanhojen kenkien päivä

Vanhat mutta huonokuntoiset.

”Helppoa tuo papin työ, yksi päivä viikossa.” Koronakevään jälkeen hoitoalan väki on huokaillut kovasti alansa arvostuksen puutetta. Seinien valaiseminen värivaloilla ei tuntunut paljolta, kun moni on joutunut äärimmäiseen venytykseen ja epävarmuuteen. Usein olen saanut lukea juttuja, joissa viimeistään nyt joku harkitsee vaihtoa toiselle alalle. Ymmärrän. Eikä palkkakaan kuulema ole kova verrattuna vastuun määrään. Itsenäni tämänkaltaiset huolet eivät masenna. En ole koskaan työskennellyt alalla, joka nauttisi laajojen kansankerrosten arvostusta tai jolla pääsisi rikastumaan. Rahan tai kunnian puute ei riitä hylkäämään ajatuksia lähestyvästä toisesta lukuvuodesta.

Kesä 2020 oli perheemme kalenterissa kaikkien aikojen kesä. Omien opintojeni piti loppua toukokuun puolivälissä ja jatkua vasta syyskuussa. Kolmen ja puolen kuukauden kesäloman suunnitelmiin kuului pitkään lykättyä häämatkaa ja monenlaisia reissuja. Häämatka lykkääntyi lisää jo suunnitteluvaiheessa maailma mennessä kiinni. Kaikkia kotimaan reissuja ei tarvinnut perua. Lisäksi ihan kotiympäristössä päätettiin olla paljon. Mukaan mahtuivat myös lyhyet kesätyöt.

Lisäksi pääsin tietenkin sijaistamaan sijaistani. Varovaisen kuuloisesti lähiesimies soitti keväällä ja kysyi, olisiko yhdenkään sunnuntain tuuraaminen mahdollista. Huojentui kovasti, kun lupasin tehdä niin paljon kuin tarvetta on. Poikkeukselliseen kesään kuului poikkeusjärjestelyitä myös kirkon elämässä. Väkimäärärajoitteiden vuoksi esimerkiksi jumalanpalveluksia jouduttiin pitämään tavallista suurempia määriä, jotta kaikki halukkaat voisivat osallistua vuorollaan. Tämä uhkasi sekoittaa lähialueiden kesälomat täysin.

Tietenkin suostuin. Tiedän sen tunteen, kun kesälomista ei meinaa tulla mitään. Opiskelukevään jälkeen halusin vakavasti kokeilla, miltä vanhoihin kenkiin palaaminen tuntuisi.

Lisäksi pääsin kokeilemaan rusinat pullasta -tapaa tehdä seurakuntatyötä. Ihan vakavalla naamalla on joskus luultu minunkin tehneen yhden päivän mittaista työviikkoa. Nyt pääsin sitä kokeilemaan. Sovimme, että kesäsijaisuuksiin kuuluu ainoastaan jumalanpalvelusten johtaminen ja palkattu työntekijä lähistöllä päivystäisi muun yhteydenottotarpeen kanssa. Pääsin kokeilemaan kirkossamme alati kasvavaa OTO-papin elämää. Köyhässä ja laajentuvassa kirkossamme ei ole mahdollisuuksia palkata kaikkia tarvittavia työntekijöitä. Siksi olemme pitkän kouluttaneet muussa palkkatyössä tai eläkkeellä olevia teologian taitajia palvelemaan pastoreina Oman Toimensa Ohella. He auttavat ja sijaistavat seurakunnissa mutta palkattu työntekijä kantaa vastuun ja vastaa myös saatavilla olostaan. Tätä roolia pääsin kesällä kokeilemaan.

Yksipäiväinen työviikko alkoi kymmenen päivää etukäteen. Koska kanttorimme ovat vapaaehtoisia muiden alojen ammattilaisia, on reilua valita ja ehdottaa heille jumalanpalveluksen virsiä jo hyvissä ajoin. Parhaimmillaan jo ennen edellistä viikonloppua. Silloin perheenisät- ja äidit ehtivät rauhassa harjoitella ehkä jonkin oudommankin säestyksen. 

Viikkoa ennen kävin tulevan sunnuntain tekstit lävitse. Työviikolla tämän teen vasta myöhemmin mutta perheen viettäessä kesälomaa täytyy olla tehokas ja jättää mielelle aikaa pureskella. Viikon mittaan sitten hiljaisissa hetkissä lenkillä tai muualla tutkittu teksti palasi mieleen ja alkoi jäsentyä ajatuksen huipuiksi, lauseiksi, teemoiksi ja alleviivattaviksi asioiksi. Lauantain tullessa perheen kesäloma sai keskeytä sen verran, että isä vetäytyi varastoksi muuttuneeseen työhuoneeseen kirjoittamaan. Pari tuntia kypsyneiden ajatusten äärellä synnytti aina tarvittavan määrän sanoja paperille. Omalla saarnaamisen rytmilläni tarvittava määrä on 2 ¼ liuskaa A4. Tämä teksti on valmista puhuttavaksi ja tarvittaessa joku toinen voisi lukea sen. Kokemus on osoittanut, että teksti kannattaa kirjoittaa sanasta sanaan. Silloin se on käyty tarkkaan läpi ja tarpeetonta toistoa, hajanaisuutta tai muuta häiritsevää ei pääse syntymään. Läpeensä kirjoitettu teksti tulee myös niin tutuksi, ettei paperia enää välttämättä tarvitsisi. Teksti saa elää rennosti mieleen nousevien ajatusten ja kokemuksen osoittamien tehokeinojen kanssa. Kuitenkin kaikki saa levätä rennosti tuolla kirjoitetulla pohjalla.

Sunnuntaina herätys oli kello seitsemän. Rajoituksista johtuen kello yhdeksän järjestettiin aamun ensimmäinen jumalanpalvelus riskiryhmille. Aamupalan ääressä saarna luettiin vielä kerran ja tulostuksen yhteydessä muisteltiin, miten ne liturgian sävelet taas menivätkään. Huoneen nurkasta löytyi työsalkku ja nopealla tarkastuksella sieltä löytyivät kaikki tarvittavat kirjat. Vanhat kengät piti käyttämättömän kevään jäljiltä äkkiä harjata. Olisi pitänyt hoitaa enemmänkin muttei ehtinyt. Suihkun jälkeen virkapuku päälle ja pyörän selkään. Perhe jäi vielä nukkumaan ja odottamaan paremmin sopivaa kello yhdentoista palvelusta. Kirkolla odotti suntio (vapaaehtoinen hänkin) yhdessä kanttorin kanssa. Koska riskiryhmiin kuuluvat ovat enimmäkseen iäkkäitä, alkoi kirkko täyttyä melko varhain. Tai täyttyä turvavälien sallimalla tavalla. Suunnilleen kymmentä vaille kaikki olivat jo paikalla. Tässä ikäryhmässä ei tulla viimetipassa. Väkeä oli outoa tervehtiä kättelemättä. Siinä nyökkäiltiin puolin ja toisin. Tuntui vieraalta ja etäiseltä. Vastuuhenkilöiden kanssa pidettiin sakaristorukous ja suntion soitettua kelloa kanttori aloitti virren.

Puolen vuoden tauon jälkeen ikiaikaiset sävelmät tulivat lihasmuistista. Yhtä oikein tai väärin kuin aina ennekin. Toisistaan riittävän etäällä olleet seurakuntalaiset lauloivat voimakkaasti ja vakaasti. Monen kasvoilla värisi ilo ja kiitollisuus. Saarnakin tuli pidettyä.

75 minuuttia myöhemmin jumalanpalvelus oli ohitse ja poikkeusaikana kahvin puuttuessa itse kukin jää vähän epämääräisesti juttelemaan kirkkosaliin. Moni oli kiinnostunut lomaa viettävän pastorin opinnoista, kesästä ja kyselipä joku varovasti jo lähestyvästä vuodenvaihteestakin. Moni kertoi kysyttäessä mielellään omia kuulumisiaan. Eihän oltu aikoihin nähty. Ennen lähtöään suntio vaihtoi esiin koskemattomat virsikirjat ja jätti pastorin yksin. Kävin nopeasti kirjoittamassa kalenteriin muistiin pyydetyt esirukousaiheet. Oltuani hieman yli kaksi tuntia seisaallaan päätin istahtaa etupenkkiin levähtämään. Harmittelin, etten ollut muistanut ottaa eväitä. Käsi hakeutui oman virsikirjan sivuille ja päätin levähtäessä laulaa kunnolla, kun pärskeitä ei tarvinnut varoa tuulettimienkin huutaessa tyhjän tilan katossa. Kahden säkeistön päästä ovi taas kävi. Ensimmäiset saapuivat seuraavaan jumalanpalvelukseen. Lauloin rohkeasti virren loppuun ja ovi alkoi käydä yhä kiihtyvään tahtiin. Nyt ovi tosin kävi jopa hieman yli yhdentoista. Nuorempi väki ja lapsiperheet kun tulevat jopa viimehetken jälkeen. Uusi kanttorikin pääsi aloittamaan. Lasten äänet vaihtuivat kirkkaaksi veisuuksi. Vanhimpia sävelmiä laulettaessa kanttori laittoi parastaan ja vuosituhantisten sävelten läpi saattoi aavistaa enkelien laulun maalaiskaupungin pienessä kirkkosalissa. Puolen vuoden jälkeen tuntui että sain seisoa siellä, mistä en koskaan kaivannutkaan pois.

Vajaat yhdeksänkymmentä minuuttia ja uusi väki seisoskelee myöskin hieman epätietoisena. Halu toisten puheille on kova mutta kukaan ei oikein hahmota turvaetäisyyksien vaatimuksia. Lapset kirmaavat rohkeammin sinne ja tänne. Taas moni haluaa puhella pastorin kanssa. Kaukainen aamupala ja unohtunut välipala tuntuu vatsassa kipuna ja jaloissa heikkoutena. Perheen aamussa oli tapahtunut jokin yllätys ja yksinäinen pyöräily kotiin odotti. Ovella jäin vielä juttelemaan pitkäksi aikaa muutamien seurakuntaneuvoston jäsenten kesken. Paljon oli kulkenut mietteitä poikkeuksellisen kevään aikana. Sijainen sai samalla paljon kehuja asioiden hoitamisesta. Hyvä oli sekin kuulla. Kotimatkalla ylämäet oli vaikea selvittää tyhjiin valutetuilla jaloilla. Kotona ruoka oli viisaan vaimon ansiosta odottamassa. 

Illalla iskivät pirut. Niin olen nimennyt ne levottomat ajatukset, jotka tulevat usein sunnuntain jälkeen. Ne tarttuvat johonkin asiaan tai kuultuun uutiseen ja yrittävät karkottaa kaiken unen. Nuo pirut osaavat kertoa, miksi se on juuri minun syyni. Nämä pirut kertovat kuinka huonosti se viikon ainoa työpäivä ja kaikki sitä edeltävä on tehty. Nuo pirut ovat vahvoja ja pelottavia. Niillä tuntuu olevan voi hukuttaa mieli synkkään hautaan ja ruumis valvottuun riutumiseen. Ne ovat taitavia väitteissään ja niiden puheita voi erehtyä pitämään tosina.

Pitkän tauon jälkeen niitä oli vaikea karkottaa. Tai oikeastaan niiden tuleminen nytkin yllätti. Luulin niiden kuuluvan vain väsyneeseen mieleen. Siitä saivat mokomat vauhtia ja voimaa. Kuitenkin nyt voimia oli kuin olikin paremmin moisten käsittelemiseen. Levännyt mieli saattoi kuunnella rauhassa mokomat ajatukset. Sen jälkeen järki kertoi miksi ajatusten villeimmät väitteet ja huolet eivät olleet totta. Aikansa siihen meni, mutta hyväksi koetut keinot yhdistettynä parempiin voimiin esti yötä muuttumasta pyörimiseksi. Mutta hetkeksi aikaa pelästyin ja olin kyllä valmis polttamaan vanhat kengät.

94# Opettiko kesätyö enemmän kuin harjoittelu?

”Hyvää kesää! Toivottavasti tulet taas!” Ehkä tulen, ehkä en. Ainakin jätin pukuhuoneeseen yhden setin työvaatteita omalla nimelläni merkittynä. Ei sitten tarvitse alkaa etsiä kiireellä vaatteita, jos kutsu käy työvuoroon. Lähtökohtaisesti suhtauduin hieman epäillen mahdollisuuteen tulla tekemään toista kolmiviikkoista kesän aikana. Annoin kuitenkin kysyttäessä luvan olla listalla, jos yksittäisiin työvuoroihin tulee yllättävää tarvetta. Mutta nyt on aika pitää lomaa!

Lyhyt kesätyö harjoittelupaikassa oli hyvä. Se tuo parin päivän päästä tilille tervetullutta lisäystä. Ja vaikka sairaanhoitajan tehtäviä en kesätyöläisenä saanut tehdä, syventyi ymmärrys hoitotyöstä monella tavalla. Tämä on yritys listata muutamia havaintoja.

Asukkaista on moneksi. Harjoittelijana opiskelija tekee paljon ohjaajan kanssa. Silloin on hyvin luontevaa hoitaa yhdessä parina kaikki kahden hoitajan apua tarvitsevat asukkaat. Jos ohjaaja ei ole paikalla tai joutuu tekemään muita töitä, on opiskelija sitten kuitenkin luonteva pari näihin kahden apua tarvitsevien hoitotoimiin. Samaan aikaan joku toinen kiertää yhden autettavien asukkaiden luona. Toki opiskelija taitojen karttuessa kiertää eri toimissa myös yksin. Mutta autettavia asukkaita ja erilaisia avustustilanteita kertyy ylipäätään päivien varrelle vähemmän. Kesätyöntekijänä kahden autettavat asukkaat hoidetaan yhdessä sen ainoa toisen työntekijän kanssa. Ja sitten tai siinä välissä käy kumpikin tahoillaan auttamassa yhden autettavia tai kevyesti ohjattavia asukkaita. Näin päivän aikana auttamistilanteita ja autettavia kertyy enemmän. Viiden viikon harjoittelussa en ehtinyt auttaa kaikkia osaston asukkaita ollenkaan. Paitsi ehkä ruokailussa. Kolmen viikon kesätöissä ehdin tavata kaikki asukkaat monissa eri tilanteissa. Sain tai jouduin opettelemaan uusia tapoja ohjata, neuvoa ja houkutella. Jokainen asukas kun on omanlaisensa. Asukkaiden joukossa on erilaisia diagnooseja sekä muistinsairauksien suhteen että myös muiden sairauksien saralla. Siksi toimintakyky ja mielenliikkeet voivat olla hyvin vaihtelevia. Siksi eri avustus- tai hoitotoimissa täytyy aavistaa asukkaan mahdollinen suhtautuminen asiaan. Yksi tarvitsee napakoita ohjeita ja kannustavaa tarttumista kädestä. Toinen kaipaa hieman rauhaa ja kavahtaa kosketusta. Yksi pitää yhdestä ruuasta enemmän ja toinen ei kertakaikkiaan juo rasvatonta maitoa. Jonkun tapana on käydä vessassa ennen ruokaa ja toisen jälkeen. Ja niin edelleen. Tällainen herkkyys on tarpeellista. Asukkaita kun ei voi pakottaa mihinkään, koska heillä on täysi itsemääräämisoikeus. Kuitenkin kesäkuumilla ei ole vaihtoehtoa viikoittaiselle suihkulle. Päivän aikana pitäisi syödä, vaikka ei huvita ja vaippaa täytyy käyttää vaikka omien sanojen mukaan muistaakin käydä vessassa. Välillä todella mitataan työntekijän ammattitaitoa.

Voima se jyllää. Harjoittelussa ohjaaja huolehtii opiskelijan ergonomiasta ja muistuttaa, millä lihaksilla työtä tulisi tehdä. Kesätyöläisen täytyy muistaa itse. Kuten aiemmin laskeskelin, päivittäisiä askeleita tuli nyt tuhannesta kahteen enemmän työvuorossa. Eli helposti jopa kolmannes verrattuna harjoittelijan määrään. Kaikkia muita toistoja tuli samassa suhteessa: asukkaan auttamista ylös vuoteesta, vuoteessa autettavan kääntämistä tai pyörätuoliin auttamista, kyykistymiä asukkaan kenkien pukemiseen tai riisumiseen, roskapussin poistoa tai laittoa. Äärimmäistä voimaa tarvitaan vain äärimmäisissä tapauksissa. Niin käy vaikkapa, jos asukas ei jaksakaan seistä apuvälineestä kiinni pitäessään. Mutta monenlaisia pieniä nostoja, nykäisyjä, siirtoja sekä kumartumisia ja kyykistymisiä kertyy päivän aikaan melkoinen määrä. Näin lyhyen harjoittelun ja kesätyön aikana voimaa ei juuri ehdi lisätä. Sai olla tyytyväinen pärjätessään vanhoilla varastoilla. Kuitenkin kehonhuoltoon täytyi alkaa kesätyön aikana kiinnittää tosissaan huomiota. Muuten palautuminen olisi kesän lämpimillä ollut kovilla.

Kukin tyylillään. Kun kesätyöläinen ei seuraa haina ohjaajan vanavedessä, saa hän tehdä ja toimia useamman työntekijän kanssa. Jokaisella on hieman toisista poikkeavat tapansa. Nuo tavat liittyvät vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa, tapaan tehdä ja sopia päivän aikana tehtäviä töitä ja siihen, miten toiselle työntekijälle viestitään tehdyistä päätöksistä ja töistä. Jokaisella on myös oma tapansa istua kahvipöytään ja lounaalle. Tyytyväisenä sain yhä todeta osaston ilmapiirin olevan hyvä. Hyvin selväksi kuitenkin tuli, kuka on aamuihminen ja kuka ehkä vähemmän. Selväksi tulivat ne, jotka huomaamatta rientävät auttamaan muita ja ne jotka saattavat kaivaa puhelimen taskusta kiireen kadottua omista käsistä.

Lyhyen listan yhdistäjänä lienee yhteinen asia: Pääsi vain tekemään vähän lisää ja enemmän. Ehkä siinä oppi jotain myös itsestään. Suurimpana voittona omassa oppimisessa voisi lopuksi todeta kyvyn asettua auttavaisen auktoriteetin rooliin. Hoitaja on jännittävässä asemassa. Hän on täysin asukkaita varten ja auttaa ja hoitaa kaikessa. Palveleekin siinä sivussa. Kuitenkaan tuosta työstä ei oikein tule mitään, jos asukas saa määrätä kaiken. Ei ainakaan muistisairaiden asumisyksikössä. Itselleni kaikkein vaikeimpia kohdattavia olivat ne asukkaat, jotka vahvasti luulivat olevansa hyvin toimintakykyisiä mutta eivät sitä olleetkaan. Tähän tietenkin kuuluu se, että heistä muodostuu ulospäin pärjäävä vaikutelma. Lisäksi koska tämän tyyppiset asukkaat eivät ole kahden autettavia, ei harjoittelussa päässyt tätä taitoa yhdessä ohjaajan kanssa harjoittelemaan. Vaati tietynlaista oivallusta uskaltaa nähdä ja murtautua tuon sairauden muodostaman verhon läpi. Sitten pystyi lempeästi mutta määrätietoisesti asukasta nolaamatta puuttumaan vaikkapa intiimihygienian asioihin. Täytyi uskaltaa luottaa siihen, ettei kukaan ole turhaan hoidettavana. Ja siksi ei myöskään hoitaja ole turhaan paikalla. Yllättäen tuntui ihan normaalilta astua mukaan vessaan, kohteliaasti kieltää menemästä yksin hissiin tai pyytää mukaansa etsimään kaapista toisenlaisia vaatteita. Ehkä tämäkin on sitä identiteetin kasvua.

Opettiko kesätyö siis enemmän kuin harjoittelu? Jos sitä mitattaisiin viivalla etenemisessä niin kyllä. Mutta silloinkin oikea termi taitaisi olla lisää oppiminen. Ilman harjoittelua ja sen oppeja ei kesätyö oli opettanut ollenkaan yhtä paljon. Näiden kahden yhdistäminen samassa paikassa tuntui nyt hyvin luontevalta. Tätä vanhan päälle rakentamista jatketaan syksyn saapuessa. 

92# Iskee se tyhmyys hoitajaankin

Vähän aikaa sitten Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jossa testiryhmä arvio kasvomaskien käyttömukavuutta erilaisissa tehtävissä. Juttua lukiessa alkoi hymyilyttää. Ennen kuin paljastan hymyn syyn, muutamia lainauksia Ilta-Sanomilta.

Ennen arviointeja juttua alustettiin näin:

— Lainaukset alkavat —

”Yksi maski nostaa kasvoille järkyttävän hien, toinen valuu koko ajan silmille. Kolmas näyttää saapuneen muotinäytöksen lavalta ja neljäs on kuin suoraan leikkaussalista. Hengityssuojaimia on markkinoilla nyt monenlaisia, mutta mikä niistä olisi paras käytettäväksi jokapäiväisessä arjessa?

Maskit pääsivät käyttöön kolmen hengen testiryhmässä. Testiryhmään kuuluivat Elena, 29, Katharina, 28 ja Jaakko, 31. Testiryhmä kokeili maskeja arjen lomassa: koiralenkillä, pyöräilemässä, ruokaa tehdessä, siivotessa ja pihatöissä. Testaajia pyydettiin antamaan jokaiselle maskille arvosana asteikoilla 1–10.

IS:n testiryhmä arvioi maskeja ainoastaan käyttömukavuuden, ei lainkaan suojaustehon mukaan.”

— Lainaukset päättyvät —

Sitten käyttäjien arvioita:

— Lainaukset alkavat —

”Liian iso minulle. Maskia on vaikea säätää sopivaksi. Kuitenkin miellyttävä kangas ja plussaa, että voi pestä sekä on ekologisesti valmistettu.

Suhteellisen mukava ja narut eivät kiristä. Sopivan iso kasvoilleni.

Aivan liian iso. Silmälasit menivät heti huuruun, eikä maski istu ollenkaan. Musta väri ja kangas ovat kivoja, mutta muuten ei toimi minulle.

Ulkona oli hyvin lämmin, niin maski hiosti etenkin pyöräillessä. Ei kuitenkaan pahimmasta päästä ja sen kanssa pystyi hengittämään mukavasti. Kuitenkin vaikea laittaa päälle.

Kuminauhat ovat mukavat, eivätkä paina korvia. Hiostava. Ei tiivisty hyvin parran kanssa.

En meinannut aluksi saada maskia naamalle. Kun onnistuin, se oli ahdistava päällä. Tuntui pieneltä ja tiukalta.

Testin esteettisesti kaunein maski. Pellavasta plussaa. Maski kuitenkin kutittaa niin paljon, että sitä ei pysty pitämään. Aika ilmava, eikä istu napakasti.

Hiostava ja epämukavat kuminauhat. Vaikea hengittää.

Ookoon näköinen päällä, mutta naama kutisee. Maskista irtoaa jotain höttöä suuhun puhuessa. Kuuma päällä.

Maski on liian tiukka ja se hiosti päällä pihalla ollessa. Vaikea hengittää.

Kuminauhat ovat liian lyhyet, jonka johdosta korvissa tuntuu ja maski menee niin kireälle, että on vaikea hengittää nenän kautta.

Mukavan tuntuinen päällä. Silmälasit meni vähän huuruun. Ärsytti, kun hengittäessä kangas meni sieraimiin, mutta muuten maski on kiva.

Maski on päällä kevyt, mutta hiostaa silti. Kivan värinen. Ei istu hyvin.

Suhteellisen mukava päällä, mutta hankala laittaa itselleen. Suojausteho mietityttää.

Päälle laittaminen oli niin hankalaa, että hermot meni täysin.

Maskin kanssa on helppo hengittää, eikä se ahdistanut edes pyöräillessä. Miinuksena se, että suojain nousee silmille.

Kuminauhat eivät rasita korvia. Kevyt, eikä niin hiostava.

Tuntui halpiskamalta. Silmälasit menivät heti huuruun. Epämukava ja ruma.

Kevyt päällä. Maski ei hiostanut koiralenkillä ja tuntui mukavalta iholla.

Tuntuu mukavalta päällä. Ei hiosta, mutta on liian pieni minulle, tuntuu korvissa.

Istui hyvin päällä ja oli mukavan tuntuinen. Toki vähä lämmin, mutta vaikka kuinka yritin hönkäistä, niin silmälasit eivät menneet huuruun ollenkaan.”

— Lainaukset päättyvät –

Ilta-Sanomien testissä jokaiseen kommenttiin liittyi maskista annettu numeerinen arvosana. Hyvin harva kommentti oli täysin positiivinen. Enkä ihmettele! Suu-nenäsuojan käyttö ei ole mukavaa. Kaikki mainitut epämukavuudet ovat tulleet vastaan joko aiemmalla harjoittelujaksolla tai nyt töissä. Kokemuksien tuttuus hymyilytti! Jutussa ei oikeastaan kerrottu, kuinka pitkään kukin testiä aina suoritti. Itse pidin tänäänkin noin seitsemän tuntia. Kevään ja kesän edetessä suojavälineiden saatavuus koko maassa on parantunut. Siksi nyt kesäkuussa ei enää ole ollut tarvetta käyttää pestäviä kangassuojia vaan olemme päässeet palaamaan kertakäyttöisiin suojuksiin. Kertakäyttöisyys tarkoittaa suojan roskiin heittämistä tietyn ajan tai tietynlaisten toimien jälkeen. 

Kuitenkin hiostaminen, hengityksen vaikeus ja luultavasti sen aiheuttama uupumus ja päänsärky, huurtuneet silmälasit, korvien vääjäämätön irtoaminen ja asennusvaikeudet ovat yhdelle, jos toisellekin tuttuja. Ja tietenkin aiemmin kertomani vaikeudet vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa. Kesäkuun nousevat lämpötilat lämmöt tai juhannusta edeltävä ukkosrintaman kosteus, ei mitenkään auta asiaa. Meillä ja monissa muissa paikoissa hikoillaan tänä kesänä aivan erityisellä tavalla. Huhujen mukaan joillakin aloilla suojaimen käytöstä saa pientä haittakorvausta tai olosuhdelisää. Mutta meillä ollaan kutsumusalalla. Olisihan se noloa saada jotain.

Koville ottaa siis. Ja välillä iskee myös tyhmyys. Päätin aamulla vaihtaa puhtaat ja raikkaat työvaatteet päälle. Muutaman päivän aikana mustan paidan selässä näytti olevan vaaleita raitoja. Viidentoista minuutin päästä olin suihkuttamassa asukasta. Öisen ukkosrintaman jättämä kosteus, kesän lämpö, kehittymätön ilmanvaihto, saappaat, muovinen suojaliina ja viimeisenä se halvatun suu-nenäsuojus muodostivat sellaisen yhdistelmän, että meni suihkuttajalla melkein taju. Tuli myös melko lyhyt käyttöaika niille vaatteille. Onneksi pukuhuoneessa oli ainakin yhdet sopivan kokoiset tilalle. Tyhmäähän se oli vaatteet aamusta vaihtaa. Ensi kerralla viisaammin.

Kainalo tuon eksoottisen suihkutuksen jälkeen. Jos kuva näyttää mielestäsi housujen haaroilta, niin melkein yhtä märkää oli sielläkin.

91# Opiskelija työntekijänä

”Hei. yritin tavoitella sinua. Kesän ajalle olisi töitä tarjolla. Soitteletko kun kerkeää.” Tällä pienellä viestillä synnytettiin yllättävän iso sisäinen kamppailu. Laajan pähkäilyn päätteeksi olin hyväksynyt ajatuksen, että ihminen voi olla kesän töitä tekemättä ja rahaa tienaamatta. Mielessä oli ehtinyt kulkea käytettävissä olevien säästöjen ja säästökohteiden matematiikka. Samoin oli täytynyt löytää tasapaino laiskottelun syyllisyyden ja kotona vietettävän ajan hyötyjen kanssa. Kaikkien näiden asioiden kanssa viivan alle ajatuksissa oli syntynyt riittävän positiivinen lopputulos. Päätin olla tyytyväinen lomalainen. Alkoi pitkän työlistan toteutus ja samalla kodin lähiympäristössä tehtävien aktiviteettien suunnittelu. Kuten kerrottu, päädyin jopa tapettikaupoille. 

Ja ihan varoittamatta puhelimessa olikin erään remppatauon aikana odottamassa vastaamaton puhelu ja lukematon viesti. Keväisen harjoittelupaikan palveluesimies. Suomeksi pomo. Ilmeisesti oli toteutumassa keväällä uumoiltu tilanne, jossa sijaiskielto ei voi koskea kesätyöntekijöitä. Sen parempi meille opiskelijoille. Mutta samalla iski kriisi. Toisaalta syntyi suuri ilo. Oli hienoa saada näin kuittaus hyvin tai ainakin tarpeeksi kohtuullisesti hoidetusta harjoittelusta. Viiden viikon aikana en ollut onnistunut jättämään itsestäni toivotonta vaikutelmaa. Viestin perusteella jopa päinvastoin. Mahdollisuus päästä lyömään jalkaa ovenväliin tulevaisuutta varten innosti myös. Silmissä näkyi mahdollisuus vaihteluun kotikesäksi ajautuneen loman vastapainoksi. Vähintään toiseen silmään syttyi myös euron kuva. Kesäraha olisi tervetullutta, sanoi järki. 

Mutta. Entä koko kesän suunnitelma levätä, olla kotona ja viettää aikaa perheen kanssa? Miten kävisi vaatimattomien suunnitelmien pienistä kotimaan matkoista? Toteutuisiko edes puolet suunnitelluista kodin pienistä mutta tarpeellisista huoltotöistä? Ajatus kesätöistä oli siis muutakin kuin mieltä hyvästi hivelevä. 

Kuten aina, täytyi pitää pieni palaveri henkilökohtaisen neuvojan kanssa. Takaisinsoiton askelmerkeiksi asetettiin hajanaiset suunnitelmat tietyiksi jaksoiksi kesää. Ristiriitaisin ajatuksin pakenin puhelimeen remontin alta kerättyjen tavaroiden sekaan työhuoneeseen. Ajatus kieltäytyä mahdollisesti tarjottavista kesätöistä tuntui kamalalta. 

Mutta mikä hienous! Taloon oli ilmaantunut yllättäen kova tarve yhden työvuorolistan ajalle. Eli tarjolla oli kolme viikkoa. Katsoin päivämäärät vähälle käytölle jääneestä kirkon kalenterista. Ei kriittisiä päiviä, eikä meno suunnitelmia. Tapetoinninkin kuvittelin tulevan valmiiksi. Lupasin suorilta. 

Reilun viikon päästä soitin tutun oven vieressä ovikelloa 06.50. Vakiintunein ottein desinfioin kädet hissillä ja painelin itseni oikeaan kerrokseen. Aavistuksen omaisessa aamuhämärässä kävin viemässä vakiintuneet eväät taukohuoneen jääkaappiin ja matkalla miesten pukuhuoneeseen huikkasin huomenet kansliaan. Tutut naamat vastasivat iloisesti. Kolme viikkoa ehdin olla poissa. Seuraavana päivänä alaovi aukesi omilla avaimilla. Opiskelija oli poistunut. Työsopimuskin sen tiesi. Hoitoapulainen oli tullut tilalle.

Miten työntekijän rooli sitten eroaa opiskelijan roolista?

Työtehtävät. Opiskelijalla on harjoittelussa oma ohjaaja. Sairaanhoitoa opiskelevalla tämä on sairaanhoitaja. Näin myös perushoidon harjoittelussa. Joskus toisena ohjaajana voi olla myös lähihoitaja. Ohjaaja on vastuussa opiskelijasta. Siksi opiskelija voi ohjaajan valvonnassa tai luottamuksessa tehdä monia asioita oppiakseen. Näin perushoidon harjoittelussa opiskelija saa jakaa ja annostella lääkkeitä ja vaikkapa pistää neuloilla erilaisissa tarkoituksissa. Hoitoapulainen toimii toki vuoron vastuutyöntekijän alaisena. Kuitenkaan hän ei saa jakaa tai annostella lääkkeitä. Eikä koskea neuloihin. Tehtävät ovat siis harjoittelua helpompia. Aivan uutta ei tarvitse yrittää omaksua.

Työaika. Harjoittelussa opiskelija seuraa ohjaajan tai ohjaajien työvuoroja. Omassa harjoittelussani sairaanhoitaja teki ainoastaan päivävuoroa. Vastuuopettajan ohjeen mukaan ei harjoittelussa tehty viikonloppuvuoroja. Tämä tarkoitti itselleni viiden aamuherätyksen putkia ja sitten kahden päivän viikonloppuvapaa päälle. Kahden päivän vapaat olivat tietenkin mukavat lastenkin ollessa koulussa. Kuitenkin viisi aamuherätystä putkeen tuntuivat suhteellisen rankoilta kertyessään. Nyt töissä kalenteri täyttyy aamu- ja iltavuoroista. Lääkkeisiin koskematon apulainen ei voi tehdä yövuoroja. Kolmeen viikkoon mahtuu yhteensä kuusi normaalia vapaata ja juhannuspäivästä seitsemäs vapaa. Tällaisista yleisistä loma- tai pyhäpäivistä kun tulee aina varastoon vapaapäivä. Kolmen viikon aikana kahden päivän vapaita on kolme ja yksi niistä osuu viikonlopulle. Yksi yhden päivän vapaa on lisäksi viikolla. Pisin työputki on neljä päivää ja niitäkin putkia on vain yksi. Kolme tai jopa kaksi päivää on peräkkäisten työpäivien yleinen mitta. Kun aamuherätyksiä on siis selvästi harjoittelua vähemmän mutta niiden tilalle on iltavuoroja ja viikonlopputöitä. Niistä maksetaan syystäkin korotettua palkkaa, kyllä niistä aiheutuu aamuherätyksiä enemmän haittaa normaalille elämälle.

Työmäärä. 1000-1500 askelta. Suunnilleen sellainen matka erottaa opiskelijan työvuoron hoitoapulaisen vuorosta. Opiskelija on harjoittelussa aina ylimääräinen ja usein hän kylkee parina toisen kanssa. Näin hän saa ja hän ehtii oppia. Vähän opittuaankin, opiskelija on yhä ylimääräisenä vuorossa. Tekemistä ja kiirettä on siis aina vähemmän. Harjoitteluun kuuluu myös pysähtyminen. Välillä pysähdytään miettimään ja välillä tutkitaan sairaanhoitajan töihin kuuluvia tehtäviä toimistossa. Hoitoapulainen ei ole ylimääräinen. Hänet on laskettu tarkasti tarkkaan mitoitettuun vahvuuteen. Siksi askeleita kertyy.

Palkka. Pieni työtuokio ei ratkaisevasti pelasta kesän taloutta. Jokainen euro on kuitenkin ihan tervetullut. Oikotien palkkavertailun mukaan hoitoapulainen saa keskimäärin 1800€ kuussa. Siihen ei uraansa aloitteleva kesämies yllä. Palkan lisäksi lyhyt työputki tuo lisää kokemusta. Harjoittelussa opitut perustaidot saavat syventyä ja samalla saa opetella vuorotyöläisen perhearkea. Cv saa pieniä sivujuuria myös hoitoalan töistä. Ei tätä kuitenkaan ehkä ihan ilmaiseksi olisi mennyt tekemään.