150# Yksinhuoltajan kesä

Eilen se alkoi taas. Laukku piti pakata ja kotoa piti lähteä ihan aikataulun kanssa. Syksyn ensimmäinen koulupäivä. Sen myötä julistan myös Mursen kesätauon päättyneeksi.

Kesätaukoa en varsinaisesti julistanut. Kuitenkin kesäkuussa sellaiselle jäin ikään kuin itsestään. Nuorimmainen lopetti päiväkodissa kesäkuussa. Muut olivat jääneet kotiin jo vähän aikaisemmin. Oli alkamassa kaikkien aikojen kesäloma. Olimme alkuvuodesta päättäneet, etten hae kesäksi mitään töitä. Totesimme, että töitä maailmassa ehtii vielä tehdä mutta yhtä vapaita kesiä tuskin koskaan enää tulee. Taloudellisesti tuo tuntui haasteelta mutta toisin kuin aikaa, maailmassa on aina jokin keino saada lisää rahaa. 

Kuitenkin kävi niin, että perheen toinen aikuinen soitettiin jo keväällä töihin. Vaikka yhteisestä lomasta luopuminen oli aavistuksen katkeraa, on tuollaisiin kotoa soittoihin hyvä vastata. Mahdollisuuksia ei liikaa tule. 

Niinpä kesästä tulikin (puolikkaan) yksinhuoltajan kesä. Kesäisten päiväkotiviikkojen päätyttyä istuin muuan päivä koneen ääreen kirjoittaakseni yhteenvedon toisen vuoden opinnoista. Siinä itse kunkin hyrrätessä ympärillä päätin lopulta sulkea koneen kannen ja palata asiaan myöhemmin. Oli aika perheelle.

Pitkä kesäloma. Mikä ihana ajatus. Kovin montaa viikkoa ei tarvinnut kulua, kun aloin haaveilla jo syksystä ja lasten arkisten toimien aktivoitumisesta. Keskikokoisen perheen arjen pyörittäminen oli melkoinen työ. Väitän, että en ole ollut täysin tietämätön ja osaamaton tästä arjesta ennekään. Kuitenkin menneen talven etäopiskelujen aikana totuimme tehokkaasta siihen, että kotona on suunnilleen aina saatavilla kaksi aikuista. Pitkän kesän kuluessa oli selvää se, ettei kaikkia toisen aikuisemme yleensä hoitamia kodin asioita voinut jättää odottamaan tai sälyttämään työn raskauttaman yksin hoidettavaksi. Niinpä sain aktivoitua useammankin kodin asian suhteen. Kun siihen vielä lisää ne monet tehtävät, joita juuri kesäisin on kodin ympäristössä tehtävä, oli melkoinen monitaituruuden kesä hahmottumassa.

Näin aktiivisesti en olekaan pessyt pyykkiä yliopistovuosien jälkeen. Piti välillä katsella googlesta neuvoa koska eihän mies vaimolta kysy.

Piti viihdyttää, pelata, leikkiä, retkeillä ja uittaa. Samaan aikaan piti varmistaa, että jokainen syö aikanaan ja ruokaa on valmiina myös seuraavaan kokkailuun. Kovin suurta kaaosta tai pyykkivuorta ei uskaltanut jättää töistä palaavan vaivoiksi. Jossakin välissä piti vielä leikata ruohoa, hoitaa kukkia, maalata ja kaivaa. Joinakin päivinä meni paremmin. Aina ei niin hyvin. Onneksi perusasiat meillä jo hoituvat: ketään ei pidä syöttää, lattialla ei ole kovin usein ruokaa, vessassa käydään ihan itse ja varsinkin isommat saattavat välillä huoltaa itseään ja auttaa vaikka lakanoiden vetämisessä.

Rutiini auttoi paljon. Ja säät suosivat. Yleensä aamupalan jälkeen lähdettiin jonnekin ulos ennen keskipäivän kuuminta porotusta. Siletä palaamisen jälkeen vuorossa lounas ja lapset saivat puuhailla hetken jotakin isän huokaistessa kahvikupin äärellä. Iltapäivällä puuhailtiin kotona tai kodin lähellä vähän aikaa. Välipalan jälkeen oli hetki aikaa ruuduille, kun isä teki jotakin kodin toimia. Jääkaapin oveen kertyi jatkuvasti pitenevä lista kesän aikana hoidettavista töistä. Sen lisäksi tietenkin pyörivät kaikki perusarjen asiat. Päivällinen piti tietenkin aina saada valmiiksi niin, että töistä palaava pääsi suoraan syömään. Samaan aikaan kodin oli oltava siisti. Kesän kuumuudesta huolimatta tuli suosittua usein yksinkertaisia uuniruokia. Niiden aktiivinen valmistusaika ei yleensä ole suuri ja samaan aikaan tulee siivottua… ainakin keittiö. Ne ovat yleensä myös ihan maistuvia seuraavan päivän lounaalla lämmittäessä. Paras osa rutiinista oli käytäntö, jossa joku toinen siivosi päivällisen jälkeen pöydän ja isä vetäytyi hetkeksi kirjan tai päiväunien ääreen. Sen jälkeen olikin aika taas joko lasten kanssa puuhaamiselle, kotiprojektille tai vaikka kauppareissulle. 

Onneksi lapset välillä tykkäävät pyykin käärimisestä.

Kesän aikana en voinut olla ajattelematta niitä monia yksinhuoltajia, joita hoitoalalla on. Ei ole helppoa, kun päivällisajankaan jälkeen ei ole paikalla ketään, joka päästää hetkeksi huilaamaan. Puhumattakaan kaikista muista hankalista kuvioista. Kesälomaan ei tarvinnut edes yrittää sotkea töiden tekoa. Se olisi ollut vähintään ylivoimainen tehtävä.

Nyt syksyn alettua voi taas huokaista. Koulu ja päiväkoti pelastavat paljon. On taas sellainen olo, että voi kaivaa jostakin hieman enemmän omaa aikaa. Sitä ei kesällä totisesti ollut. Kuitenkin jäi iloinen mieli yhdessä vietetystä ajasta. Samalla on hauska huomata, että rutiini hoitaa kaiken ohella monia kodin asioita, on ainakin vielä säilynyt. Vähemmän työllistetty vaimo on usein onnellinen vaimo. Ärsyttävällä tavalla sitä vain huomaa alkavansa kaivata sitä enemmän kiitosta, mitä enemmän kuvittelee tekevänsä. Ehkä täytyy alkaa laiskottelemaan sillä kissathan ne kiitoksella elävät. 

Samalla täytyy myöntää, että nyt lukujärjestyksen alkaessa taas pyöriä, tuntuu hieman surulliselta ehkä viimeisen vapauden kesän loppuminen. Se oli rankka – mutta oli se hieno!

Tällaiset hetket olivat kesällä hienoimmasta päästä. Lapset pääsivät monella tapaa vauhtiin uimarannalla.

92# Iskee se tyhmyys hoitajaankin

Vähän aikaa sitten Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jossa testiryhmä arvio kasvomaskien käyttömukavuutta erilaisissa tehtävissä. Juttua lukiessa alkoi hymyilyttää. Ennen kuin paljastan hymyn syyn, muutamia lainauksia Ilta-Sanomilta.

Ennen arviointeja juttua alustettiin näin:

— Lainaukset alkavat —

”Yksi maski nostaa kasvoille järkyttävän hien, toinen valuu koko ajan silmille. Kolmas näyttää saapuneen muotinäytöksen lavalta ja neljäs on kuin suoraan leikkaussalista. Hengityssuojaimia on markkinoilla nyt monenlaisia, mutta mikä niistä olisi paras käytettäväksi jokapäiväisessä arjessa?

Maskit pääsivät käyttöön kolmen hengen testiryhmässä. Testiryhmään kuuluivat Elena, 29, Katharina, 28 ja Jaakko, 31. Testiryhmä kokeili maskeja arjen lomassa: koiralenkillä, pyöräilemässä, ruokaa tehdessä, siivotessa ja pihatöissä. Testaajia pyydettiin antamaan jokaiselle maskille arvosana asteikoilla 1–10.

IS:n testiryhmä arvioi maskeja ainoastaan käyttömukavuuden, ei lainkaan suojaustehon mukaan.”

— Lainaukset päättyvät —

Sitten käyttäjien arvioita:

— Lainaukset alkavat —

”Liian iso minulle. Maskia on vaikea säätää sopivaksi. Kuitenkin miellyttävä kangas ja plussaa, että voi pestä sekä on ekologisesti valmistettu.

Suhteellisen mukava ja narut eivät kiristä. Sopivan iso kasvoilleni.

Aivan liian iso. Silmälasit menivät heti huuruun, eikä maski istu ollenkaan. Musta väri ja kangas ovat kivoja, mutta muuten ei toimi minulle.

Ulkona oli hyvin lämmin, niin maski hiosti etenkin pyöräillessä. Ei kuitenkaan pahimmasta päästä ja sen kanssa pystyi hengittämään mukavasti. Kuitenkin vaikea laittaa päälle.

Kuminauhat ovat mukavat, eivätkä paina korvia. Hiostava. Ei tiivisty hyvin parran kanssa.

En meinannut aluksi saada maskia naamalle. Kun onnistuin, se oli ahdistava päällä. Tuntui pieneltä ja tiukalta.

Testin esteettisesti kaunein maski. Pellavasta plussaa. Maski kuitenkin kutittaa niin paljon, että sitä ei pysty pitämään. Aika ilmava, eikä istu napakasti.

Hiostava ja epämukavat kuminauhat. Vaikea hengittää.

Ookoon näköinen päällä, mutta naama kutisee. Maskista irtoaa jotain höttöä suuhun puhuessa. Kuuma päällä.

Maski on liian tiukka ja se hiosti päällä pihalla ollessa. Vaikea hengittää.

Kuminauhat ovat liian lyhyet, jonka johdosta korvissa tuntuu ja maski menee niin kireälle, että on vaikea hengittää nenän kautta.

Mukavan tuntuinen päällä. Silmälasit meni vähän huuruun. Ärsytti, kun hengittäessä kangas meni sieraimiin, mutta muuten maski on kiva.

Maski on päällä kevyt, mutta hiostaa silti. Kivan värinen. Ei istu hyvin.

Suhteellisen mukava päällä, mutta hankala laittaa itselleen. Suojausteho mietityttää.

Päälle laittaminen oli niin hankalaa, että hermot meni täysin.

Maskin kanssa on helppo hengittää, eikä se ahdistanut edes pyöräillessä. Miinuksena se, että suojain nousee silmille.

Kuminauhat eivät rasita korvia. Kevyt, eikä niin hiostava.

Tuntui halpiskamalta. Silmälasit menivät heti huuruun. Epämukava ja ruma.

Kevyt päällä. Maski ei hiostanut koiralenkillä ja tuntui mukavalta iholla.

Tuntuu mukavalta päällä. Ei hiosta, mutta on liian pieni minulle, tuntuu korvissa.

Istui hyvin päällä ja oli mukavan tuntuinen. Toki vähä lämmin, mutta vaikka kuinka yritin hönkäistä, niin silmälasit eivät menneet huuruun ollenkaan.”

— Lainaukset päättyvät –

Ilta-Sanomien testissä jokaiseen kommenttiin liittyi maskista annettu numeerinen arvosana. Hyvin harva kommentti oli täysin positiivinen. Enkä ihmettele! Suu-nenäsuojan käyttö ei ole mukavaa. Kaikki mainitut epämukavuudet ovat tulleet vastaan joko aiemmalla harjoittelujaksolla tai nyt töissä. Kokemuksien tuttuus hymyilytti! Jutussa ei oikeastaan kerrottu, kuinka pitkään kukin testiä aina suoritti. Itse pidin tänäänkin noin seitsemän tuntia. Kevään ja kesän edetessä suojavälineiden saatavuus koko maassa on parantunut. Siksi nyt kesäkuussa ei enää ole ollut tarvetta käyttää pestäviä kangassuojia vaan olemme päässeet palaamaan kertakäyttöisiin suojuksiin. Kertakäyttöisyys tarkoittaa suojan roskiin heittämistä tietyn ajan tai tietynlaisten toimien jälkeen. 

Kuitenkin hiostaminen, hengityksen vaikeus ja luultavasti sen aiheuttama uupumus ja päänsärky, huurtuneet silmälasit, korvien vääjäämätön irtoaminen ja asennusvaikeudet ovat yhdelle, jos toisellekin tuttuja. Ja tietenkin aiemmin kertomani vaikeudet vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa. Kesäkuun nousevat lämpötilat lämmöt tai juhannusta edeltävä ukkosrintaman kosteus, ei mitenkään auta asiaa. Meillä ja monissa muissa paikoissa hikoillaan tänä kesänä aivan erityisellä tavalla. Huhujen mukaan joillakin aloilla suojaimen käytöstä saa pientä haittakorvausta tai olosuhdelisää. Mutta meillä ollaan kutsumusalalla. Olisihan se noloa saada jotain.

Koville ottaa siis. Ja välillä iskee myös tyhmyys. Päätin aamulla vaihtaa puhtaat ja raikkaat työvaatteet päälle. Muutaman päivän aikana mustan paidan selässä näytti olevan vaaleita raitoja. Viidentoista minuutin päästä olin suihkuttamassa asukasta. Öisen ukkosrintaman jättämä kosteus, kesän lämpö, kehittymätön ilmanvaihto, saappaat, muovinen suojaliina ja viimeisenä se halvatun suu-nenäsuojus muodostivat sellaisen yhdistelmän, että meni suihkuttajalla melkein taju. Tuli myös melko lyhyt käyttöaika niille vaatteille. Onneksi pukuhuoneessa oli ainakin yhdet sopivan kokoiset tilalle. Tyhmäähän se oli vaatteet aamusta vaihtaa. Ensi kerralla viisaammin.

Kainalo tuon eksoottisen suihkutuksen jälkeen. Jos kuva näyttää mielestäsi housujen haaroilta, niin melkein yhtä märkää oli sielläkin.

89# Taas tosi aikuinen olo

Vähän aikaa sitten Helsingin sanomat uutisoi Yalen yliopiston onnellisuuskurssista. Uutisen mukaan kurssi oli täynnä varsin yksinkertaisia huomioita. Sellaisia varmaan onnellisuutta tuottavat asiat ovatkin. Ne on helppo tietää mutta niitä on vaikea noudattaa.

Yksi mainittu periaate tai teesi oli: älä mieti miten saisit lisää rahaa – mieti miten saisit lisää aikaa. Tässä kohtaa huokaisin onnistuneena ja kenties hieman onnellisena. Aikaa on vaikea arvottaa mutta luulen, että tässä suhteessa olen tämän vuoden osalta kuitenkin voitolla. Aikaa on ollut enemmän kuin koskaan ennen lapsiperheen arkea eläessä.

Toinen poimimani teesi oli: älä hanki tavaraa vaan elämyksiä. Tavaraan kuulema aina tottuu ja sen tuottama onnellisuus hälvenee itsestäänselvyytenä pitämisen tullessa tilalle. Tätä alan käyttämään kun lapset haluavat sitä ja tätä. Tämäkin teesi osui hyvin tähän kesään kun rahaa virtaa selvästi vähemmän sisään. 

Poikkeuksellisen kevään jälkeen, myös kesän elämyksissä on vähän poikkeuksellisuutta.

Kesä on kuitenkin hyvä mahdollisuus käyttää aikaa ja hankkia elämyksiä. Meillä kesä tarkoittaa paljon ulkoilua ja erilaisia liikuntaharrastuksia. Tänä vuonna kuitenkin repäistiin heti kesän alkuun. Koska kesä on parisuhdekursseja ja erilaisia leirejä täynnä, päätimme mekin laittaa suhteen testiin. Aloimme remontoimaan.

On meillä tietenkin ennenkin remontoitu. Se on tässä kiinteistönomistajan elämässä pakollista. Aikoinaan vähän huvitti kun isä ja veli kantoivat meille häälahjaksi itse tekemänsä lavan päällä melkoista lastia työkaluja. Miten olivatkaan viisaita. Monta kertaa niitä on tarvinnut. Omistusasuja joutuu opettelemaan kaikenlaisia taitoja. Joutuu välillä myös nöyrtymään ja soittamaan ammattilaiselle tietämättä jonkin asian nimeä. Pitkään näissä remonteissa ja opetteluissa on ollut yhteinen nimittäjä. Pakko on hyvä motivaattori. Tämän kesän aloituksessa remontilla on erilainen nimi. Sitä voisi sanoa elintaso-remontiksi.

Vuosien pähkäilyjen jälkeen huomasimme ettemme ole lähiaikoina tulossa rikkaammiksi. Kasvavat lapset kuitenkin tarvitsevat lisää tilaa. Myöskään muutto maaseutukaupungin keskustasta oikealle maaseudulle ei houkuta. Lapsetkin lähestymässä kulkevaa ikää. Ajatuksissa oli liikkunut työhuoneen siirtäminen lasten käyttöön. Kuitenkin se tuomittiin liian pieneksi. Siinä samalla olisi menetetty myös niin hyödyllinen romuhuone. Eli se paikka, johon voi lyödä tavaroita ja lyödä oven perässä kiinni. Päädyimme siis lopulta siirtämään aikuisten vuoteen olohuoneeseen. Elintason putoamisen tunnustaminen tapahtui siinä. Onneksi on vanhemman talon suuri alahuone ja nyt myös yksi huone enemmän lapsille jaettavaksi.

Huoneiden uusjaossa huomasimme tyhjän huoneen seinillä niin paljon elämisen jälkiä, että päätimme tapetoida. Ensimmäistä kertaa koskaan. Taas oli mahdollisuus oppia uusia taitoja. Samalla pääsimme parisuhdekurssille. Vaikka suuri osa työstä tuli tehtyä yksin, oli osa mahdollista vain pareittain. Ensimmäisiä uusia tapettivuotia asetellessa oli vielä vaikea löytää sanoja ajatusten jatkoksi. Kuului huokailua, ärähtelyä ja pitkien katseiden hiljaista poltetta. Tosiaanki ilman sanoja oli mahdotonta kommunikoida, montako milliä pitäisi tapettia mihinkin suuntaan seinällä siirtää. Me raukat kun ostimme isolla kuviolla ja kohdistuksella olevan paperin. Myös eri työn vaiheet ja työkalujen ottaminen paljasti puutteita kommunikoinnissa. Muutaman päivän mitalle venytetty kurssi kuitenkin opetti. Opetti jakamaan töitä, aavistamaan toisen haluja ja ennen kaikkea opetti sanomaan pienenkin mielipiteensä ääneen. Ja lopulta kaikki onnistui ihan tarpeeksi hyvin. Tarkkuuttakin vaativan työn aikana ehdin olla kovin kiitollinen rauhallisesta työparistani. Itselläni meinaa tällaisissa projekteissa pinna kiristyä aikatauluja ja lopputuloksen ulkonäköä miettiessä. On arvokasta kun toimen ei hiilly vieressä ja jaksaa muistuttaa jäljen olevan ihan tarpeeksi hyvää. 

Ilman netin apua en olisi saanut tämän ympäriltä osia ehjänä irti. Onneksi ei tarvinnut edetä pitemmälle.

Yhtä sitä vain ei opi. Varsinkin kun työ on lähestymässä valmistumista, venyvät ahneella työajat. Siinä samalla verensokerit, nestetasapainot ja voimat menevät helposti alas. Ei tarvitse opiskella sairaanhoitajaksi aavistaakseen miten siinä käy. Työn valmistumista merkkasi hyvä rähinä lapsille. Tosi aikuinen olo.