Avainsana: hoitajaksi

Julkaistu

20# Murse in action – osa 2

Heräsin tässä eräänä yönä. Huomasin että oli kuuma. Se oli hämmentävää. Makuuhuoneen patteri on meillä säädetty noin kahdeksaantoista asteeseen. Olemme joko ekologisia tai säästäväisiä. Viileässä myös nukkuu mukavasti. Nukkujat tietenkin lämmittävät hieman lisää. Kuitenkin yleensä saa nukkua rauhassa peitto ylös vedettynä. Se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Talvimyrskyjen aikaan ikkunan pielestä joskus tuulee sisään. Kuuma ei siis yleensä tule. Miksi siis nyt yllättäen oli niin kuuma?

Näitä mietin siinä pimeydessä hetken. Sängyn keskelle oli ilmestynyt yksi musupalleroistammekin. Mutta ei kuumuus johtunut hänestäkään. Ei ollut tunkenut saman peiton alle. Syngyn toisella puolella oli toimittu viisaasti ja annettu tulokkaalle jostain tuo kolmas peitto. Sitten huomasin jotain. Samalla sairaanhoitajaopiskelijan vaistot heräsivät salamana toimimaan. Pulssi oli selvästi koholla. Se tuntui niin voimakkaana että sen tunsi kehossaan ilman tavanomaisia mittaustoimia. Valtimothan ovat venyvää kudosta ja niin tasaavat verenpainetta elimistössä. Näin on koulussa opetettu. Siksi pulssi tuntuu – se on valtimoiden venymistä sydämen lyöntien tahdissa. Ilman tuota venymistä verenpaineen hetkelliset vaihtelut olisivat vaarallisen rajuja. Tuossa yöllisessä hetkessä tasaustoiminto todella tuntui. Lisäksi rytmi oli koholla. Vähän aikaa sitten olin samaisella anatomian tunnilla tarkkaillut kiinnostuneen omaa pulssiani. Sydämen ja verenkierron toimintaa opiskellessa totesin pariin kertaan että opiskelupulssini istualtaan oli noin 60 lyöntiä minuutissa.

Mutta tuona yönä oltiinkin ihan eri lukemissa. En alkanut siinä asiaa laskemalla toteamaan mutta opiskelupulssi ylittyi varmasti makaavasta asennosta huolimatta. Huomasin lisäksi miten kovasti janotti. Nestevajaus, huusi opiskelijan vaisto ja huomautti että taas oli jalkatreeni tehty liian myöhään illalla. Vierailin lattian viileydessä olevalla vesipullolla parikin kertaa. Samalla jatkoin olon tunnustelua. Aloin kyllä arvata, mistä voisi olla kyse. Pulloa tavoitellessa käsivartta kylmäsi. Ei meidän lattia sentään niin kylmä ole vaikka laminaattia onkin. Kaikilla lapsilla oli juuri ollut lyhyt, parin päivän, kuume. Jokainen oli vuorollaan hetken poissa omista arjen menoistaan. Yhteensä viikko siinä kaikkiaan ringin läpikäynnissä meni. Tämä viikonloppuyön lämmön tunne ei tullut siis ihan puskista. 

Kun nousin vuoteesta, iski voimakkaana tuo kuumeesta kielivä vilunväre. Koko kehoa puistatti oikein kunnolla. Värisin lääkekaapille etsimään kuumemittaria. Oikea mittari tietenkin oli yhä lasten tutkimisen jäljiltä jossakin omilla matkoillaan. Keskellä yötä ei huvittanut ajatus sen etsimisen ja värinän yhdistämisestä. Kuitenkin jo tarpeettomaksi käyneellä vauvojen infrapunamittarilla sain riittävät lukemat. Tasan 37. Onneksi tähän oli varauduttu. Olin viikolla käynyt apteekissa ja samalla muistanut mahdollisuuden aikuisten tulevasta kuumeesta. Yleensä samassa taloudessa kaikki tulee näin lasten jälkijunassa. Ensimmäistä kertaa olin päättänyt kokeilla C-vitaminoitua Ibuprofeenia. Ostin ja nyt yöllä otin. 

Maistui aika pahalle. En nimittäin osaa niellä pillereitä. Ehkä aavistuksen nolo juttu näin hoitoalalla. Mutta minkäs sille voi? Puolison allergialääkkeillä olen joskus aikuisenakin yrittänyt taitoa harjoitella. Ei siitä tullut oikein mitään. Lapsena lääkkeitä yritettiin piilottaa milloin mihinkin. Ei siitäkään oikein mitään tullut. On pitänyt vain pärjäillä. Antibioottikuuri lukioiässä otti koville mutta muuten tilanteeseen on tullut totuttua. Niin nytkin.

Lääkittynä ja nesteytettynä menin takaisin nukkumaan. Sängyn toisella puolella pyörähdettiin sen verran että ilmoitin asioiden tilasta. Heräsi raukka miehensä kuumeiseen vapinaan. Sainkin sitten aamulla nukkua yli lasten aamutoimien. Teki ihan hyvää! Kävin omien aamuhommien jälkeen, ja uuden pillerin voimin, äkkiä koululla tekemässä hieman ryhmätyötä. Ei paras mahdollinen aloitus sairastelulle. Itse olin kuitenkin ehdottanut tuota aikaa. Eikä alamäkeen pyöräilyn jälkeen pieni työskentely tuntunut missään. Tunnin kuluttua palasin kotiin lepäilemään. Suunnitelmassa oli tietenkin virhe. Kotiin mennessä on nimittäin aina ylämäki. Kotiin tullessa tuli puhalleltua tavallista enemmän. Onneksi oli aikaa levätä. Lapsetkaan eivät olleet vielä kotona. Useammista päiväunista huolimatta oli olo illalla vähintäänkin hutera. Seuraavana aamuna olin nuutunut. Aamulla kiirehdin kokeeseen ja toivoin että kuume ei tulisi ennen kotiin pääsemistä. Ei tullut. Ymmärsi pysyä poissa koko päivän. Hyppytunnit otin kuitenkin varman päälle ja kävin tekemässä verkko-opintoja makuuhuoneessa. Samanlainen pikakuume joka lapsilla oli ollut. Mistä näitä tuleekaan? Onneksi ei tule kovin usein. Edellisen viikonlopun sukulaisissa käynti ja automatka saattavat liittyä asiaan jotenkin. Vielä en osaa antaa asiantuntijan mielipidettä tästä. Nyt kuitenkin kaiketi odotellaan, milloin sängyn toisellakin laidalla lämpö nousee. 

Tuskin voin nopeasta helpotuksesta mainittua purupilleriä kiittää. Kuitenkin oli mukavaa löytää sitä kotoa nyt kun tarve käväisi. Ehkä se uutena tuttavuutena toimi blasebona. Vielä kun oppisi nielemään mokomat.

Julkaistu

18# Mitä se on latinaksi?

Gallia est omnis divisa in partis tris. Näin minä aloitin aikanaan latinan opinnot. Samaa lausetta ovat tankanneet lukemattomat sukupolvet kaikkialla läntisessä maailmassa. Tällä lauseella Julius Caesar aloittaa Gallian-sota teoksensa ja kertoo kuinka moneen osaan alue jakaantuu. Caesarin teoksen tarkasta historiallisuudesta on kiistelty. Selvää on että siihen on saattanut livahtaa paljon itselle otollisia lisäyksiä tai liioitteluita. Kirjat olivat osa politiikantekoa Roomaan päin. Kuitenkin yhdestä asiasta ollaan laajasti samaa mieltä. Caesarin kirjat ovat kirjoitetut erinomaisella latinalla. Siksi se on valikoitunut ja säilynyt latinan opiskelijoiden opintojen aloituksena tähän asti.

Miksi latinaa? Latina on sivistyksen ja historian kieli. Ei siksi että kieli itsessään olisi erityinen. Historian sattumusten myötä latina on vain aikoinaan valikoitunut ensin suuren valtion ja sittemmin suuren kirkon kieleksi. Tästä syystä suuri määrä antiikin, keskiajan ja vielä uuden ajankin kirjoituksista on laadittu tällä muinaisten roomalaisten kielellä. Ja missä on kirjoitettua tekstiä, siellä on mahdollisuuksia opiskella. Suomessa latinaa opetetaan yhä joillakin lukion kursseilla sekä yliopistoissa. Muinaisempina aikoina latinan kieli on kuulunut kaikkien koulua käyvien perusopetukseen. Suomessakin tunnetaan termi latinakoulut. Kun kirjallisuus oli saatavilla vain latinaksi, oli opiskelijan opittava sitä lukemaan. Tästä syystä minäkin olen lähes kaikkien teologian opiskelijoiden tavoin raahautunut latinan kurssille. Oli päästävä lähteille.

1500-luvun uskonpuhdistus mursi hitaasti latinan ylivallan läntisen Euroopan sivistyskielenä. Kansankieliset Raamatut alkoivat korvata latinalaisia käännöksiä. Samalla näiden muiden kielten kirjoitettu asu vakiintui. Puhutaankin kirjakielten synnystä. Hitaasti tämä johti muilla kielillä kirjoitettujen tekstien yleistymiseen. Latina ei ollut enää ainoa sivistyksen kieli. Välillä sivistyneiden kieli on ollut ranska, välillä vähän saksa ja nykyään laajasti englanti. Ehkä joskus täällä Suomessakin opiskellaan vaikka kiinaksi. Jokainen kouluja käynyt kuitenkin huomaa että suomen kielellä pärjää aika hyvin. Suuret määrät tietoa korkeakoulu- ja yliopistotasolle asti on saatavilla suomeksi. Helppoa on tämä koulunkäynti!

Yliopistossa kuitenkin opiskellaan latinaa. Näin tekevät teologit ja myös jotkut humanistit. Euroopan yliopistojen kirjastot ovat täynnä latinan kielisiä tutkimuksia ja kirjoituksia. Näiden parissa työskentelevän tieteentekijän on siis osattava päästä suoraan pölyisille lähteille. Muille kielillä käännettyjen teosten käyttäminen lähteenä ei ole yleensä paras vaihtoehto. Viimeistään väitöskirjan laatijan on matkustettava Euroopan historiallisiin kirjastoihin.

Itse en haaveillut tutkijan urasta. En edes ollut kiinnostunut niistä opintojen suunnista, joissa olisi pitänyt päästä noin syville lähteille. Latinan kurssi kuitenkin kuului perusopintoihin. Jonkin verran siinä oli pakkopullan makuna. Taisi jäädä jonkun kerran kesken. Lopulta kuitenkin suoritin latinani iloisella arvosanalla kolme. Viisi olisi ollut maksimi. Koskaan sen jälkeen en ole latinaa käyttänyt. Muutaman kerran olen taideteoksista yrittänyt muutamia tavallisimpia sanoja tavailla. Mutta nyt edestään löysi sen mitä taakseen jätti.

Arvaatko millä kielellä ensimmäiset havainnot ihmisruumiista on tallennettu? Siis ensimmäiset vakavat yritykset tutkia ihmisen sisäistä anatomiaa. Juuri niin – latinaksi tietenkin. Ja sen vuoksi tämän päivän lääkärit ja sairaanhoitajat työskentelevät aavistuksen verran latinaksi. Joku voisi kysyä että mitä järkeä. En osaa siihen vastata. Anatomiset termit on kyllä käännetty suomeksi. Selvää lienee kuitenkin että kansainvälisen työskentelyn kannalta on kätevää, jos tutkijat voivat viitata ruumiin eri osiin universaalilla kielellä. Meitä opiskelijoita tämä latina lähinnä kauhistuttaa.

Latinan kieliset termit vilisevät anatomian tunnilla. Opettaja on luvannut että niitä kaikkia ei tarvitse osata. Hyödyllistä se kuitenkin kuulema on. Vartalon luut, nivelet ja jänteet me tentimme latinaksi. Kokeissa meillä on ollut tapana että luiden nimet pitää osata kirjoittaa. Nivelet ja jänteet on annettu valmiiksi mutta ne on täytynyt sitten merkitä oikeille paikoilleen. Nyt on ollut hyötyä aiemmista opinnoista. En nyt väitä että olisi ihmisruumiin osia teologian opintojen seurauksena osannut. Ristiluu, polven ristisiteet ja jotkut muut jäivät ehkä nyt vähän paremmin mieleen. Kuitenkin väitän että jouduin olemaan vähän vähemmän kauhuissani näistä latinan termeistä. Ei tuntunut niin suurelta kynnykseltä ymmärtää tavutusta ja kirjoitusasua. Tämä kaikki näytti aavistuksen verran tutulta. Ei tämä täyttä hepreaa ole! Kuitenkin jos olet katsonut elokuvan Terminator 2, saatat muistaa ihmisruumiin luiden määrän. Kyllä tässä hommaa riittää.

Julkaistu

14# Kävelykierros koululla eli kuvasarja

Avaruutta joka askeleella

Koulumme on vain hetki sitten käynyt läpi kattavan remontin. Avaruus ja valoisuus ovat olleet suunnittelussa keskeisiä tavoitteita. Vanhat ja viisaat tiesivät kertoa että tässäkin luokkien seinä on ennen mennyt sohvien välissä kulkevien pylväiden kohdalla. Kuvasta voi päätellä miten kapeaksi väylä on silloin jäänyt. Kuvassa näkyy myös tunnusomaiset luokkien lasiseinät.
Käytävän sohvilta voi seurata parhaimmillaan jopa kolmen eri luokan opetusta. Onko tehokkaampaa tapaa viettää hyppytunti?
Luokkia voi myös muokata mieleisekseen näillä väliseinillä.
Avaruus tuo myös haasteita. Kuinka seurata opetusta jos viereisen luokan opetus näyttää myös kiinnostavalta?
Joissakin luokissa avaruuden tunne on viritetty huippuunsa ja takaseinä on korvattu verholla. Voitko kuvitella mitä ääntä käytävältä, aulasta tai viereisestä luokasta saattaa kantautua. Halukkaat voivat seurata viereisten luokkien opetusta hyvinkin tarkkaan asettumalla takariviin ja kallistumalla vähän oikeaan suuntaan.

Viihtyvyyttä ja käytettävyyttä

Heti ensimmäiselle viikolla ihastuin näihin näyttelykojuihin. Juuri sopivia myös eksoottisille eläimille. Vain kielto ruokkia puuttuu! Tällaisia pieniä työskentelytiloja löytyy kirjaston aulasta useita.
Myös tällaisia hevosettomia hevoskärryjä löytyy muutamista paikoista. Nämä eivät ole yhtä hyviä kuin kirjaston kojut, sillä täällä ei saa ruokkia edes itseään. Näissä vaunuissa opettajat järjestävät tapaamisia opiskelijoiden kanssa eikä varaaminen ole opiskelijallekaan mahdotonta. Tosin kukaan ei ole vielä kertonut, mistä ne hevoset voi vuokrata.
Vetäytyviä sieluja varten hevosettomista hevosvaunuista on saatavilla myös slimfit-versio yhdelle henkilölle. Tunnetaan myös nimellä sukkula. Kätevä lyhyille puheluille ja muille avaruuteen suuntautuville toiminnoille. Alakerrassa näkyy tulo-aula ja kahvila.
Miellyttävää vaihtelua tuovat hiljaiset (ja kengättömät) työtilat. Kestävät myös varovaisella äänellä hoidettuja ryhmätöitä. Tekniikan opiskelijoiden äänekäs kiroilu saa aikaan jo paheksuvia katseita. Sovelias desibeliraja kulkee jossain siinä välissä. Pitemmän päivän sattuessa, on mukava ottaa kengät välillä pois. Toisten mielestä se ei välttämättä ole niin ihanaa – jo kuluneen päivän pituudesta riippuen.
Taustalla on suosittu oleilu- ja työskentelypaikka. Pistorasioiden määrässä on otettu hyvin huomioon nykyaikaisten opiskelijoiden tarpeet. Tyynyjen määrässä ei ole muistettu ottaa huomioon nykyaikaisen opiskelijan pakaroita. Etualalla on open stage and live music joka maanantai. Ihan hienoa pysähtyä kuuntelemaan esiintyjiä Aasiasta asti!
Me too -aikakaudella häirintä-asioita ei voi ottaa liian vakavasti. Kuitenkaan tämä kellarista löytyvä salaperäinen huone ei taida muodostaa suojaa kenenkään henkilökohtaiseksi turvaksi. Tekniikan opiskelijat taitavat tehdä täällä virityksiään. Häirintää välttelevät älkööt vaivautuko.
Joskus on sanottu kirjaston olevan koulun sielu. Näiden hyllyjen kirjat ovat usein tarpeen. Eivätkä vähiten silloin kun 45-päinen kurssi on lopettanut verisen kamppailun niistä kahdeksasta tarjolla olevasta kurssikirjasta. Ilman jääneet vaikeroivat silloin toiselle hyllylle etsimään ensi-apuopasta.

Huolenpitoa

COPSAn toimisto keskuskäytävän varressa. Ystävällistä kohtaamista on aina tarjolla mutta kahvin suhteen monopoli taitaa olla ravintolan puolella.
Vessan on varustanut joku infektiotunneilla tarkkaan kuunnellut. Muista pestä kädet!
Kahvila tarjoaa monipuoliset ja terveelliset eväät myös ruokalan aukiolo-aikojen ulkopuolella. Kahvila tarjoaa suuret mahdollisuudet säästää opiskelijabudjetistaan. Tuo säästäminen tosin tarkoittaa ostopäätösten välttelemistä. Kahvila palvelee myös omien aukiolo-aikojensa ulkopuolella itsepalvelukassan kautta. Kova on luotto opiskelijoihin. Näin Suomessa!
Tällainen lehmä palauttaa mieleen aina ala-asteen. Silloin maito tosin juotiin peltimukeista ja leipänä oli pelkästään näkkileipää. Muistutus ravitsemussuosituksista palauttaa mieleen lähestyvän ravitsemuksen nettitentin ja sitä edeltävän kuuden tunnin nettimateriaalin. Sen jälkeen mahtaa maito maistua.
Koulun kappeli on voittanut lukuisia kansainvälisiä arkkitehtuurikilpailuita. En kyllä ymmärrä miksi.
Näitä pisteitä löytyy jokunen käytävien varrelta. Huomaavainen ele väsyneitä opiskelijoita kohtaan. EA-laukusta löytyy apu yllättäviin ruumiin vammoihin. Toisen kaapin avulla voi lisätä virtaa maanantain tai aamuluennon tarpeeseen. Tämä räväkkä piristyslaite tulee tutuksi myös ensiapukurssilla.
Tämä ovi pitää huolen siitä että muistan olevani mies hoitoalalla. Unohduksia tässä asiassa ja näillä ovilla tuskin jaksettaisiin pitkään katsella hyvällä.
Opiskelijan elämän ei tarvitse olla pelkkää koulua. Käytävän varrelta voi löytää itselleen monenlaista aktiviteettia. itse bongasin pari työkaveria.
Vessojen ovet ovat olleet toistaiseksi koskemattomia. Keskustelu on siirtynyt printatuille alustoille. Tämä viesti häviää laadussaan Helsingin yliopiston päärakennuksen vessoilla mennen tullen. Tätä katsellessani tuli ensimmäistä kertaa mieleen kysymys: olenko sittenkin liian vanha tänne?

Toivottavasti nautit kierroksesta. Joitakin paikkoja jäi näyttämättä. Aktiivisen koulun paikkoja oli piinaavan vaikea koittaa kuvata tyhjillään. Tulen myöhemmin kävelemään ainakin hoitopaja- ja simulaatioluokissa. Nähdään siellä. kiitos kun olet mukana matkalla!

Julkaistu

10# Mitä mursesta* löytyy?

Tämän päivityksen lopussa linkki kahvin ystäville.

– Mitä jos ostaa joka päivä kahvia pahvimukiin? Tai kahdesti? Ajatelkaa sitä kuppien määrää kolmessa ja puolessa vuodessa! 

Tämän kaltaisia ajatuksia nousi esiin kun opiskelimme Ympäristöterveydenhuoltoa. On syytäkin olla huolissaan ympäristöstä ja kuppien määrästä. Ilman yhteistä huolta ja lakisääteistä valvontaa ympäristössämme olisi monia terveyteen haitallisesti vaikuttavia tekijöitä. Elämme monella tapaa säädellyssä ja siksikin siistissä, turvallisessa ja terveellisessä maassa. Joskus säädökset ärsyttävät mutta niiden perusajatus on hyvä.

Itse en osta kahvimukeja koulussa. En osta edes kahvia. Ensimmäisenä koulupäivänä pakkasin mukaan kestomukin. Olin jo laskeskellut pahvimukien turhuutta. Lisäksi olin juuri saanut bambukuidusta tehdyn kahvimukin lahjaksi. Ensimmäisenä päivänä se toimikin hyvin. Tai olihan se vähän epäkäytännöllinen. Vähän liian suuri laukun sivutaskuun ja hieman kömpelö laukun sisään. Eikä ollut niin kätevää koittaa ryystää viimeisiä tippoja pois kupin ehtyessä. Ei kahvia tietokoneeseen tuntui ihan hyvältä säännöltä laukun sisäpuolelle. Kestomuki ei ollut kovin onnistunut sitten käytännössä. Tai oli se siinä mielessä että ensimmäisenä päivänä koulu tarjosi kahvit ja pullat. Täydellinen aloitus heti aulaan astuessa. Seuraavaan tilaan siirtyessä alkoivat edellä mainitut asiat tuntua toimintaa häiritseviltä.

Olisi mukille varmasti löytynyt toimiva tapa liikkua mukana. Olisihan viimeiset tipat voinut kuivata paperilla jne. Kuitenkin tein jo toisena päivänä samanlaisen laskutoimituksen kuin ystävämme Ympäristöterveyden luennolla. Tosin en itse laskenut kuppeja ympäristön vuoksi. Minun mielessäni oli pankkitili. Lounaalle mennessä oli kätevää ostaa lounaskahvi ruuan yhteydessä. Samanlainen käytäntö oli aikoinaan Helsingissäkin tullut havaittua hyväksi. Täällä pienessä yksikössä ollaan luottavaisia ja kahvikuitti piti ihan erikseen pyytää. Eivät usko että joku voisi huijata! Tarjottimen palautuksen jälkeen oli helppo käydä täyttämässä muki kulkematta uudestaan kassan kautta. Oli sen yhden kerran.

Lounaan yhteydessä ostettu kahvi maksoi yhden euron. Saman summan saa maksaa pelkästä kahvista sekä ruokalasta että kahvilasta ostettuna. Euro. Se ei ole kovin suurelta kuulostava määrä. Pieni pyöreä raha. Meillä saa kaksinkertaisen summan jos muistaa laittaa irronneen maitohampaan odottamaan isän yöllisiä hiiviskelyjä. Mutta yhdestä kahteen kuppia päivässä, viidestä kymmeneen kuppia viikossa. Huomaatko mihin pääni pääsi laskuissaan? Olenko minä se jolla on varaa käyttää lukuvuoden aikana 200-400 euroa kahviin. En ole. Eivät ne suuret tulot (koska edes aikuisopiskelijalla ei niitä ole), vaan ne pienet menot. Niin olen kotona oppinut suurten ikäluokkien viisaudesta. 

Varallisuutta on hirvittävän vaikea hankkia nopeasti. Ainakin jos ei ole niitä suuria tuloja. Elämässä on asioita jotka ovat verrattain pakollisia ja myös maksullisia. Globaalisti kuulun ehdottomaan tulohuippuun ja hyvinvointikärkeen. Kuitenkaan asumisen, syömisen ja kasvavien lasten pukemisen aiheuttamia kuluja maksaessa ei tunnu tulo-eliittiin kuuluvalta. Opiskelun aloittaminen tekee myös oman kuoppansa tulopuoleen. Menoja on kuitenkin vakiosti. Mutta siksi niitä pitää koittaa rajata. On paljon helpompaa säästää hitaasti ja vähän kerrallaan kuin paljon nopeasti. Euro sieltä ja toinen täältä. Ja jos keksii jonkin säännöllisesti toistuvan asian josta sen euron saa, niin aina parempi. Kahvi tuntui juuri siltä. 

Jos luvassa on enemmän kuin yhden session mittainen päivä, alan pakkaamaan mursea. Vedenkeitin käy ja termospullo täyttyy. Tumman kahvijauheen määrä pussissa tarkistetaan. Kahvi ei ole itselleni mikään intohimo. Se on asia jota on mukava juoda. Se lämmittää metsällä ja piristää koululla. Siksi eväskahville ei tarvitse asettaa suuria vaatimuksia. En kuitenkaan halua sen seisovan pullossa. Siksi kiehuva vesi ja pikakahvijauhe. Pienen pullon pieneen kuppiin on hyvä tehdä päivän aikana monta kattausta. Juuri oikean syvyinen astia avaimenperän meisselillä sekoitettavaksi. Pieniä kuppeja juomalla ei tule juotua päivän aikana liikaa kahvia. Mutta mukava se pieni erä on aina juoda. Ja säästäähän siinä euron. Mitä tekisinkään sillä reilulla tonnilla jonka tällä kahvittelulla voin tutkinnon aikana säästää?

Ainiin: asuminen, ruoka ja kasvavien lasten vaatteet. Pitää varmaan lopettaa sen vedenkin lämmittäminen.

Lopuksi:

*murse. Man purse. Googlesta löytyvä toistaiseksi yleisempi hakutulos tämänkin blogin nimessä käytetylle sanaleikille. 

Kahvin ystäville voin suositella ystäväni ja työtoverini Harrin kahviin keskittyvää blogia. Uskon että valveutuneelle kuluttajalle hänen arvionsa ovat aarreaitta.  theblackcoffeejournal.com

Julkaistu

8# Toinen viikko ja rytmi nousee.

Kriisi. Mitä sinä teet sen tullessa? Ihmiset reagoivat erityistilanteisiin hyvinkin erilaisilla tavoilla. Meillekin pidetyssä turvallisuusinfossa sanottiin että kaveria saattaa joutua hätätilassa ihan vetämällä viemään pois luokasta. Osa ihmisistä saattaa lamaantua täysin yllättävässä hätätilanteessa, osa toimii vauhkosti ja osa rauhallisen harkitusti. Omaa reaktiotaan ei kukaan voi varmuudella ennustaa. Tätä joskus mietin päivittäessäni auton ensiapulaukkua. Työssäni olen ajanut aina verrattain paljon. Tiet täällä päin eivät ole niitä isoimpia ja Suomen keli vaihtelee. Jossain vaiheessa laskin että todennäköisyys osua onnettomuuspaikalle on suurempi kuin joutua itse onnettomuuteen. Sen jälkeen auton apuvälineiden taso alkoi parantua. Lisäsin hiljalleen välineet päästä ikkunasta sisään, paremman turvavyöleikkurin, paremmat valaisu- ja varoitusvälineet, liudan kädenlämmittimiä ja avaruuslakanoita sekä valmiutta suurten verenvuotojen hoitoon. Nämä yhdessä puhelimeen ladatun 112-sovelluksen kanssa eivät jätä suussa olevaa sormea ainoaksi apuvälineeksi hädässä. Opettelin samalla pitämään puhelimia aina laturissa ajon aikana. Ei ole sitten tarvittaessa se akku tyhjänä. Näitä miettiessäni mieleen hiipi kuitenkin epäilys: jäädynkö minä? Elämän pienissä kriiseissä niin ei ole käynyt. Mutta entä sitten kun hätä on suuri? Sitä ei voi tietää eikä taata. Kuitenkin sanotaan että myös valmistautuminen auttaa toimintakyvyn säilyttämisessä tai sen nopeammassa palautumisessa. Hätätilanteessa on myöhäistä harjoitella mutta mielikuvaharjoittelu voi muistua mieleen. Tällaiset asiat eivät auta yhtä paljoa kuin kokemus vastaavista tilanteista. Mutta mistäpä kokemusta saa ennen kuin kriisi on päällä? Jos erilaisia mahdollisuuksia uskaltaa edes ajatella etukäteen, eivät ne ole aivan niin pelottavia tullessaan. Rohkaisen miettimään elämän eri mahdollisuuksia mieluummin ennen kuin hätä iskee tai torvi soi.

Toisella viikolla luokkamme kohtasi pienimuotoinen kriisin. Opintojen ensimmäinen viikko oli leppoinen orientaatioviikko. Asiaa oli paljon. Kuitenkaan mikään ei edellyttänyt läsnäoloa kummempaa ponnistelua. Ei ainakaan opettajien asettamana vaatimuksena. Luultavasti monen mieli kävi vähän kierroksilla vielä iltaisinkin sillä uutta oli runsaasti. Mutta olihan siinä aikaa sulatella. Myös toisen viikon maanantaina aloiteltiin rauhallisesti. Opinto-ohjauksen tunnilla puhuttiin leppoisasti alkaneesta projektistamme ja annettiin lyhyitä infoja tulevasta. Sen jälkeen osallistuttiin lukuvuoden avajaisiin ja syötiin koulun tarjoama lounas. Lukuvuoden alkua juhlistettiin Kebabkiusauksen merkeissä. Kahvimukin sai täyttää koulun piikkiin ja vähän lyötiin korttiakin kirjaston käytävällä. 

Lyhyen juhlan jälkeen pitkä tauko ennen seuraavaa ohjelmaa tuuditti meitä rauhalliseen korkeakouluopiskelijan elämään. Tietotekniikan tunnilla sentään saatiin pieni tehtävä kotiin. Ei mitään pahaa. Seuraavan päivän alussa viestinnän opettaja antoi myös pieniä tehtäviä. Tuli syvällistä pohdittavaa itsestämme viestijänä. Oma vaivansa siinäkin mutta kukaan ei joutunut vielä huokailemaan. Sitten kaasua alettiin painamaan rajummin. Tuli samanlainen olo kuin moottoritielle kiihdyttäessä. Kova vauhti aivan hiljaisten käännösten jälkeen.

Lääkelaskennassa opettaja ilmoitti suorilta aloittavansa vaikeimmista asioista. Selitettyään aikansa pamautti taululle laskun. Kuinka moni sai oikein, kysyi vastauksen paljastettuaan. 4/45. Seuraavan laskun kohdalla ei vaivautunut kysymään osaamisia. Taisi aavistaa ilmeistä. Läksyäkin tuli. Kun niitä luetellessa päästiin neljännelle sivulle, iski kriisi. Paljastui reaktioiden moninaisuus kriisitilanteiden äärellä. Osa nauroi hämmennyksen ja epäuskon välillä. Osa haukkoi henkeään ja huokaili sen mitä sai kulkemaan. Saattoi siinä joku ottaa ihan rauhallisestikin mutta sellaisia reaktioita on vaikeampi huomata. Ei läksyjen lista enää pitkään jatkunut mutta jonkin rajan yli monien mielissä mentiin. Whatsapp täyttyi päivän aikana ihmettelyllä. Moni oli varmasti kuullut myös sanat: Lääkelaskuissa ei ole varaa virheisiin! Ei tietenkään – silloin joku voi kuolla.

En tiedä onko kukaan oikeasti opettanut lapsiaan uimaan veteen heittämällä. Tuntuisi äkkiseltään, ettei sitä kannata harrastaa kovin pienissä perheissä. Kuitenkin sanonnassa lienee jotain todellisuutta kuvaavaa. Joskus oppii kun on pakko. Laskemista oppii laskemalla. Laskeminen on asia jota kovin harva arjessaan aktiivisesti tekee. Itse lasken lapsia kun pitäisi lähteä kirkkokahvien jälkeen kotiin. Niin ja maitoja kaupassa. Kynä ja paperi eivät ole perustyökalu. Arki ei tue aktiivisesti matemaattisia kykyjä. Siksi sitä on opeteltava tekemällä. Uskon että aloittaminen vaikeista asioista ja hyvä lista läksyä on meidän heittämistämme järveen. Nyt on pakko ja kylmä vesi herättää. Tämä kuuluu tälle alalle! Samalla pahin on jo nähty. Paljon hankalammalta tuntuisi ajatus siitä että nyt edessä olisi jatkuvasti ja vauhdikkaasti jyrkkenevä ylämäki. Päinvastoin loppu kurssi on onnellista alamäkeä. Tämän kurssin jälkeen matematiikkaa ei enää edes opeteta vaan nämä taidot tulevat olemaan käytössä muilla kursseilla. Koska opinnot etenevät vauhdilla, työnnetään peruspalikoita vauhdilla jalkojemme alle.

Lisää vauhtia koimme myös seuraavana päivänä tutustuessamme ihmiskehoon. Kudokset kerrattuamme lähdimme käymään läpi luiden ja ytimien nimiä latinaksi. Sivuja oli monta ja vauhti oli kova. Opettaja oli tehnyt sitä ennenkin. Lopulta hän ilmoitti että ylävartalon osuus tentitään seuraavana tiistaina. Kuusi päivää aikaa. Tämä sai aikaan samankaltaisia reaktioita kuin matematiikan läksylista. Kuitenkin kokemus toi apua ja kauhu ei ollut yhtä kova.

On selvää että opintojen rytmi ja vaativuus nousi parin päivän aikana kovasti. Tämä tuskin oli yllätys. Tämä taitaa olla se taso jolla leivotaan ammattilaisia haastavalle alalle. Opinnot eivät voi olla pelkkää orientaatiota. Läksyjä väistämättä tulee paljon koska kontakti-opetukselle on vain vähän aikaa. Yhtä ainetta opetetaan yleensä vain kerran viikossa. Se ei riitä millään uuden asian oppimiseen. Siksi asioita on opeteltava vapaa-ajalla. Tähän jokaisen sairaanhoitajan koulutukseen hakevan on varauduttava. Kontaktiopetuksen vähyys tuottaa paljon läksyjä yhtä opetuskertaa kohden. Mutta samalla se antaa aikaa tehdä näitä läksyjä. Niitä on tehtävä pienissä erissä ja tarpeeksi monta kertaa toistellen. Sillä tavalla yritän itse asennoitua näihin.  Norsun syöminen aloitetaan pienissä erissä. Ehkä nyt lautasella voisi olla ensimmäisenä os coccygeus ja siitä eteenpäin. Aloitin tämän syömisen pelaamalla lasten kanssa jalkapalloa kotimme eteisessä. Aina kun mokomat tekivät maalin, kävin katsomassa uuden luun mutusteltavaksi. Siinä pelatessa toistelin sitä mielessäni ja sormella naputtelin oikeaa kohtaa. Harvoin saa käyttää näin monipuolisia muistijälkiä. Peliajan päättyessä hartiakaari oli jo hallussa. 

Lukemattomat hoitajakurssit ovat selvinneet samasta rytminmuutoksesta. Menneiden aikojen hoitajat vielä suuremmista latinan vaatimuksista ja vähemmän lempeistä opettajista. Meidän opettajamme sentään hymyilevät ja puhuvat ystävällisesti. Miksi emme mekin siis nyt selviäisi? Emmekä ole yksin. Kun whatsapp täyttyi hädästä, tutorit riensivät apuun. Hädän väleihin tuli lupauksia tukiopetuksesta. Tuli  myös laskuvinkkejä ja muita rohkaisun sanoja. Taitavat ansaita opintopisteensä ja hupparinsa.

Kriisi: on ihmisen tai organisaation kohtaama uusi tilanne, jossa aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät välttämättä toimi. Näin internetin syöverit määrittelevät tämän erityistilanteiden yleissanan. Missä vanha ei välttämättä toimi, syntyy uusia. Opintojen alun rytminlisäys ja sen tuoma kriisin poikanen ohjasi meitä uusia apuja kohti. Voisiko toimiva ongelmanratkaisukeino olla vertaistuki. Yhteistyötaidot kunniaan joka alalla koteja unohtamatta! Pidetään toisistamme huolta.

Julkaistu

3# Orientaatioviikko

Orienteering, englanniksi suunnistus ja taitaa olla aikalailla sama ruotsiksi. Se on sitä kun koulussa kateltiin karttoja ja mentiin metsään. Monesti useammassakin merkityksessä. Minkä tahansa uuden alussa on hyvä katsoa vähän karttaa ja mietittävä minne ja miten. Tämä on totta työpaikoilla, uusissa tehtävissä, parisuhteessa ja sen eri vaiheissa. Lapsiperheen viikko ei toimi ilman riittävää orientaatiota. Ilman tällaista eteenpäin katsomista asiat ovat aina vaikeampia tai voivat ainakin muuttua vaikeiksi. 

Itse olen vahvasti ad hoc tyyppinen ihminen. Elän vahvasti hetkessä. Huomaan kestäväni ilman paineita sen että pian on taas selviydyttävä. En menetä yöunia vaikka tietäisin joutuvani heräämään seuraavana aamuna aikaisin viimeistelemään työasiat ennen deadlinea. Kokemus tuo siinäkin varmuutta. Improvisaatiota vaativissa tilanteissa en koe vierautta. Olin hyvin otettu kun osaava työtoveri antoi siitä kerran julkisesti kiitosta. Sanoi että pidän langat käsissäni vaikka mitä tulisi mihin aikaan tahansa. Leirityötä johtaessa tällainen on toki tarpeellinen ja välttämätönkin taito. Tai oli ainakin juuri tuolloin – siellä oksennettiin.

Samalla olen oppinut tuntemaan sen painon jota suunnittelemattomuus saa aikaan. Liian usein vältän suunnittelua koska toivon pärjääväni riittävän hyvin ilmankin. Olen joutunut opettelemaan itseohjautumista ja ajankäytön hahmottelu itseni ja muiden vuoksi. Ei ole reilua jos yksi elää viime hetkessä ja improvisoi usein. Muita se jännittää. Suunnitelmallisuus antaa varmuutta ja turvaa. Joskus olosuhteet eivät anna improvisoida ja rikkoutumisvaraa ei jää yhtään. Etukäteen orientoituminen lisää tunnetta asioiden hallinnasta ja on lääke kaaosta vastaan. Pienien valmisteluiden kautta suurikin kokonaisuus rakentuu huomaamatta. Norsutkin syödään sopivina paloina. Suunnistus kunniaan!

Ensimmäisellä kouluviikolla kokoonnuimme luokan kanssa yhteisen kartan ääreen. Korkeakouluissa on tapana pitää uusien opiskelijoiden kanssa erillinen orientaatioviikko. Jatkavat opiskelijat eivät ole silloin paikalla kansoittamassa käytäviä. On helpompi pälyillä epätietoisena ympärilleen kun joka paikassa ei ole selkiä vastassa. Samoin tiloja on enemmän vapaina esimerkiksi IT-asioiden läpikäymistä varten. Käteen on tullut käyttäjätunnus ja salasana. Kirjastokortti lojuu jossakin. Tulevia opintojen rakennetta on heijastettu seinälle ja esitelty pitkälle 2020-luvulle. Koulua on kierretty, monista asioista puhuttu, hirveä määrä opettajia ja henkilökuntaa on vilissyt ohi. Hätäinen nimikierroskin on luokan kesken tehty. Monta kertaa korvani ovat kuulleet opettajien tai muiden suusta toteamuksia siitä miten paljon asiaa on tullut eikä kaikkea tarvitse muistaa. Voisi tietenkin kysyä että miksi se kaikki sitten kaadetaan opiskelijoiden päälle. Kai kyse on tästä ensimmäisestä kartan luvusta. Nyt on tutkittu alustavasti mitä tulee vastaan.

Tuskin kukaan suunnistaja luottaa pelkästään lähtöviivalla tehtyyn kartanlukuun ja lähde sitten kisaan ilman karttaa. Kuitenkin luulen jokaisen tutkivan sitä karttaa myös ennen lähtöä eikä vasta reitillä. Silloin tietää vähän mitä on tulossa ja edetessä mieleen nousee oikeita asioita. Tällä tavalla olen itse suhtautunut taas tähän hässäkkään. En ole yrittänyt muistaa kaikkea. Kaikkea kerrottua ei koskaan tarvitse. Kaiken tarvittavan löytää kun hahmottaa muutamia pääsiaioita ja muistaa ottaa kuvia infoista. Kirjastossa tärkeintä oli tietää mistä neuvoa kysytään. Sehän se riittää. Samalla muistan nyt jo tyytyväisenä oman ahdistukseni viisitoista vuotta nuorempana fuksina Suomen vanhimmassa yliopistossa. Paljon oli asioita silloinkin. Taloja oli vain enemmän ja opiskelijoita hirvesti. Oppilaitokset eivät ole kuitenkaan ensi kertaa asialla. Kyllä jokainen kuljetetaan mukana. Se on kaikkien etu ja koulu saa rahansa valmistuvista henkilöistä. Jos muuten ei pärjää, on onneksi luokallinen ystäviä joilta kysyä uudestaan.

Opiskelijasta pidetään huolta. Opot ja opettajat opastavat kärsivällisesti. Ensimmäinen lukujärjestys lyödään valmiina käteen. Infokansiosta löytyi ateriatukeen oikeuttava kortti ja paljon muuta. Tutorit näyttävät ja neuvovat. Eri kanavia pitkin tulee viestiä tarpeen mukaan. Opiskelijakunnan toimistossa oli monta hymynaamaa vastassa. Monet asiantuntijat ovat käyneet kertomassa mistä heidät löytää jos tarvitsee keskustelu- tai terveydenhoitoapua. Hoitoalan ryhmänä meille on teroitettu yhteishengen merkitystä. Toivon että pysymme kaikki yhteisellä kartalla. Hiljalleen jatketaan ensimmäiselle rasteille.