Avainsana: harjoitus

Julkaistu

158# Päivämme ensihoitajina

Huh huh. Takana on syksyn ruuhkaviikot. Viikko sitten ryhmämme aloitti taas yhden harjoittelujakson. Siitä on melko monta päivitystä vielä tulossa. Ennen harjoitteluviikkoa opettajat olivat päättäneet ottaa luokasta mehut pois. Tai ehkä tarkoitus oli saada välttämättömät hommat hoidettua ennen taukoa opetuksessa. Kuitenkin kun monta opettajaa haluaa hoitaa usean kurssin asiat kuntoon lyhyessä ajassa, näyttäytyy se opiskelijoille melkoisena seikkailuna. Luultavasti harva opettaja muisti, että muidenkin kurssien opettajat saattavat olla samoilla asioilla. Harjoittelua edeltävällä viikolla suoritimme kolme lääkelaskennan koetta, yhden verkkokokeen anestesiologiasta, taitopajan VGI- ja ID-pistoksista sekä koko päivän kestäneen workshop työskentelyn ensihoidon kokonaisuudesta. Tästä viimeisestä nyt hieman lisää.

Olen hyvin kiinnostunut nyt meneillään olevasta akuuttihoidon kurssista. Vanhana palokuntalaisena jokin sisimmässä kohtaa sen kanssa. Ensimmäisen vuoden opintokäynneillä tunsin oloni kovin kotoisaksi ambulanssihallin hajussa.  Nyt syksyllä motivaatiota ei ainakaan ole vähentänyt hyvin nopeasti alkava akuuttihoidon harjoittelu. Vuoden ensimmäiseen harjoitteluun kun mennään kovin puutteellisin tiedoin, joten vähistä tunneista on saatava kaikki irti. 

Tosin tunteja ei juuri ole ollut. Useampi akuuttihoidon jaksolle lähtevä on pitkin syksyä tuskaillut runsaita tunteja lasten- ja naisten hoitotyöstä ja kalenterin täyttäviä mielenterveystyön tunteja. Ennen tuota pitkää workshop hetkeä akuutin puolelta meillä oli ollut vain ensihoidon ja päivystyksen esittelytuokioita työelämän edustajilta. Hieman ohuelta tuntui osaaminen, kun vaativaksi tiedettyihin ensihoidon tehtäviin lähdettiin vain verkkomateriaaleja opiskelleina. Niitä tosin olikin ollut aika paljon.

Tunnetko aakkoset? Ensihoidossa ne menevät seuraavalla tavalla DrcABCDE. Miksi? Koska ensihoito on vaativaa työtä. Näin meille on kerrottu. AMK-tason ensihoitajat ovat kovia ammattilaisia, jotka joutuvat tekemään monimutkaista työtä verrattain itsenäisesti ja usein haastavissa ympäristöissä. Meillä tulevakin osaaminen on aiheesta hieman suppeampaa. Kuitenkaan hekään, kuten muutkaan ammattilaiset hoitoalalla, eivät ole mestareita valmiiksi. Meidän työpajamme tarkoitus oli sisäistää ja oppia käyttämään tuota aakkosten ketjua luontevasti. Tällaiset litaniat ja protokollat kun ovat usein se osaamisen perusta, jonka kautta sitten opitaan hiljalleen soveltamaan tilanteen mukaan. 

Workshopissa meitä oli paikalla koko luokka ja molemmat kurssin opettajat. Tarkoitus oli vetää kiertävissä pisteissä yhteensä kuusi ensihoitotilannetta. Luokka jaettiin kuuteen ryhmään niin, että kaksi ryhmää aina kulki yhdessä. Toinen ryhmä suoritti ja toinen ryhmä tarkkaili. Yksi suorituspaikka oli niin sanottu kylmärasti, jossa opettajat eivät olleet paikalla. 

Luokan kerääntyessä paikalle, oli pientä jännitystä aistittavissa. Kännykät kävivät ja joku selaili alan teoksia. Piti koittaa vielä vähän varmistella milloin myrkytyspotilaalle ei saanutkaan antaa lääkehiiltä tai mitkä vaiheet kuuluivatkaan karkeaan neurologisen tilan arvioon. Valitettavasti lataus vähän alkoi haihtua, kun kitkan laki astui kehiin. Ison ryhmän kokoontuessa tulee monenlaista hämminkiä ja opettajat päättivät ystävällisesti kerrata ennen aloitusta vielä tärkeimpiä asioita ja käydä lävitse harvemmin käytettyjen välineiden käyttöä. Ihan hyvä mutta suuressa ryhmässä siihen meni kovin paljon aikaa. Se valitettavasti kostautui sitten workshopin lopussa, kun jouduttiin vähän tiivistämään. 

Tiivistämisen tarvetta ennakoiden päätin ilmoittautua ensimmäisen suorituspaikan johtavaksi ensihoitajaksi. Se oli hyvä veto, sillä pitkästä päivästä huolimatta kaikki eivät päässeet ollenkaan suorittavaan rooliin. Tosin ei niihin ollut niin kauheaa hinkuakaan. Itse halusin kuitenkin toteuttaa periaatetta, että tehdessään oppii parhaiten. Myös niistä virheistä. 

Mitkä sitten ovat ne aakkoset? 

Danger. Tarkoittaa saapuessa tapahtuvaa tilannepaikan uhka-arvioita. Sähkö, eläimet, liikenne tai joku muu vastaava voi muodostaa vaaran potilaalle ja auttajille. Havaittu vaara poistetaan, potilas hätäsiirretään tai pahimmassa tapauksessa jäädään odottamaan, että joku muu tekee kohteen turvalliseksi.

response. Jos autettava vastaa tervehdykseen, voidaan tietää jo paljon tilanteen vakavuudesta. Lähestyttäessä tehtävä esitutkimus auttaa seuraavissa kohdissa.

circulation. Tämä on niin sanottu pikku-c ja samaan asiaan palataan uudestaan. Tässä kohtaa havainnoidaan suuret ulkoiset verenvuodot. Sellaiset, jotka uhkaavat välittömästi henkeä. 

Airways. Hengitystiet siis. Jos potilas on vastannut terveydykseen, on tämä ok ja auki. 

Breathing. Hengitystie voi olla auki mutta hengitys ei silti välttämättä ole riittävää.

Circulation. Tunnistetaan verenkierron tila ja mahdolliset ongelmat.

Disability. Tajunnan tason havainnointi. 

Exposure. Tai tuttavallisemmin Extra. kaikki mitä voidaan havainnoida potilaan ulkoisesta olemuksesta. Esim. mustelmat ja turvotukset.

Näitä veivasimme. Aakkosia käytettiin sekä nopeaan ensiarvioon että täsmällisempään arvioon tarvittavine hoitotoimineen. Lopulta veivattiin vain neljän tapauksen verran. Sitten aika loppui. Osa tilanteista oli kiireisempiä ja osa rauhallisempia. Kuten oikeassakin elämässä. Protokollaa käytettiin ja luulen sen uponneen jokaisen mieleen. Suurempia ongelmia oli kaikenlaisissa muissa aiheeseen liittyvissä toiminnoissa. Ei oikein osattu ottaa huomioon, miten toimia paikalla olevien sivullisten kanssa tai mitä tehdä, jos radiopuhelimen kanssa roolitetaan asiantuntijaksi, johon suorittavat opiskelijat voivat olla yhteydessä. Samoin harjoiteltavaa jäi suorittajien keskinäiseen kommunikointiin.

Pitkän päivän jälkeen osa luultavasti totesi, ettei tämä ollut heidän juttunsa. Mutta monen kasvoilla loisti pieni innostus. Käytännön harjoitteet ovat kuitenkin oppituntien parhaasta päästä.  

Hoitajien taskut ovat aina täynnä kaikenlaisia apuvälineitä. Ensihoidon päivää varten askartelin tästä mallista itselleni oman taskulätkäni. Oli käytössä itsellä ja välillä lainassa muilla ryhmäläisillä. Oli hyvä apu.
Julkaistu

75# Kukot tunkiolla

Kun aloitin opiskelut, aloin myös seuraamaan sitä tässä blogissa. Tämä on oma mielenterveystyöni ihan itseäni varten. Kirjoittaessa tulee käsiteltyä asioita ja tunteita alta pois. Mukavaa, että olet lukenut mukana. Toivottavasti jostakin on ollut iloa tai hyötyä muillekin. 

Aluksi ajattelin, että tämä on blogi sairaanhoitajan opinnoista miehen näkökulmasta. Tämä on onnistunut ja onnistuu myös jatkossa. Päivityksiä tehtailee edelleen mies. Kuitenkin yksi ajatus oli alusta asti tuhoon tuomittu. Etukäteen ajattelin tekeväni aina säännöllisesti päivityksiä, miten nyt juuri mies tai miehet kokevat jonkin asia. Mieli ohjasi kohti vastakkainasettelua naisten kanssa. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Mies-nais akseli osoittautui aivan liian heppoiseksi. Akseleita ja muuttujia nimittäin alkoikin hahmottua paljon enemmän. En ollutkaan enää mies naisvaltaisella alalla. Olin myös yliopistokoulutettu, varhaiskeski-ikäinen, luterilainen, naimisissa, perheenisä ja niin edelleen. Valtava määrä ihmistä määrittäviä muuttujia. Kaikissa en tietenkään ollut yksin vaan löysin luokaltamme samaa kokeneita tai samassa tilanteessa eläviä. Mutta mitä enemmän tätä olen miettinyt, on aivan tuskastuttavan yksinkertaistavaa yrittää sanoa, että jokin on vain koska mies. Enemmän mukana lukeneet ovat huomanneet, ettei näitä kovin paljon olekaan yritetty kaivella esiin. Ehkä joku mies löytää ajatuksistani jotain, minkä huomaa tutuksi. Silloin se ehkä oli mieheltä miehelle. Tai jostakin muusta nimikkeestä muulle. Uskon ja toivon, että myös naiset voivat löytää itselleen jotakin tuttua tai tutustumisen arvoista.

Mutta ennen etäopetukseen siirtymistä miehet sentään kerran erottuivat yhtenä laumana:

– Älkää ottako nyt niitä esiliinoja. Näin loppuivat yhden tunnin aloituksen ohjeet. Esiliinoja oli vähänlaisesti jäljellä. Säännöllisesti kohtaamme hoitotyön luokassa välineiden vähyyden. Tai ainakin tulee muistutuksia niiden hinnoista. Harjoituksia on vaikea tehdä ilman välineitä. Kuitenkin ovelalla tavalla välineitä kierrätetään. Usein kaapista löytyy avattu pakkaus, joka otetaan käyttöön ikään kuin avaamattomana. Samoin pulloissa olevat nesteet eivät aina ole niitä, mitä niissä oikeasti pitäisi olla. Nukkepotilaan suonista saatetaan imeä juuri laitettu neste takaisin ja käyttää hetken päästä uudestaan seuraavassa vaiheessa. Kalliita desinfiointipyyhkeitä (5€/kpl) näytetään usein vain mallin vuoksi mutta desinfioinnit suoritetaan pullon ja liinan avulla. Tietenkin silloin, kun pistetään neulalla toiseen opiskelijaan, ovat kaikki välineet tietenkin juuri niin kuin pitääkin. Mutta opiskelija kyllä huomaa, ettei koululla ole liikaa rahaa käytössä.

Hoitovälineiden säästäminen on joka tunnille näkyvä puoli säästötöistä. Ja niistä toki onkin helppo säästää. Välineitä kuluu paljon. Moderni sairaanhoito on hyvin pitkälle kehittyneen teollisen prosessin mahdollistama. Puhtaita ja kertakäyttöisiä välineitä on valtavat määrät. Tietenkin osa niistä maksaa. Osa välineistä on myös monikäyttöisiä ja ne kulkevat oman hienostuneen puhdistus ja pakkausprosessinsa kautta. Välineiden suuri määrä ja iso kulutus kertoo karua kieltään. Kaikissa osissa maailmaa ei välttämättä ole varaa tällaiseen terveydenhoitoon. Ja tietenkin on helppo aavistaa ettei olekaan. Nyt Korona-aikana meille on kerrottu suojavälineiden valtavasta puutteesta kaikkialla maailmassa. Myös Suomessa. Paras mahdollinen hoito vaatii paljon. 

Koulussa säästetään valitettavasti myös tuntien määrässä. Me opiskelijat tahtoisimme paljon enemmän juuri näitä kalliita taitopajatunteja. Ylipäätään toivomme aina enemmän läsnäolo-opetusta. Eikä tämä ole nurinaa poikkeusolojen etäopetusta vastaan. Normaalin opetuksen joukossa olevat verkkokurssit eivät ole suosikkejamme. 

Koska tunteja on rajatusti, yrittävät opettajat venyttää teoriaa mahdollisimman paljon käytännön suuntaan. Teorialuokkiin tuodaan välillä ja niiden käyttöä opetellaan. Välillä vapaaseen käytännön luokkaan hyökätään myös teoriatunnilla. Nämä koko luokan kanssa pidetyt käytännön harjoitukset eivät ole kovin onnistuneita. Jokainen voi kuvitella eron, jos koko luokka parveilee luokassa tai kun sama luokka on jaettu neljään pienryhmään. Koko luokan parveillessa harva pääsee tekemään tai edes innostuu yrittämään. Mutta tietenkin tällainen voi olla paljon parempi kuin pelkkä teoriatunti.

Mutta miten tämä liittyy meihin miehiin? Me erotuimme joukosta juuri tällaiselle tunnilla. Oli harjoiteltu puolilaiskasti nenämahaletkun laittoa luokan nukeille. Nenämahaletku on väline, jolla aivotapahtumapotilaalle voidaan antaa ravintoa tai lääkkeitä. Sama reitti mahdollistaa myös näytteenoton mahanesteistä. Letkun nimi kertonee aika selvästi kulkureitin. Oikeassa kohtaa pyydetään potilasta siemaisemaan vettä. Näin keuhkoputki hetkeksi sulkeutuu ja letku saadaan kohti vatsaa. Oletko muuten huomannut koskaan, ettei hengittäminen ja nieleminen ole mahdollista yhtäaikaa? Sama putki jakautuu kahtia ja nerokkaalla tavalla juuri nieleminen laukaisee keuhkoja suojaavan mekanismin. Nukella tätä vaihetta ei tietenkään tarvinnut tehdä.

Luokka suhtautui harjoitukseen tilanteen mukaisella passiivisuudella. Luultavasti alle puolet kokeili toimenpidettä nukelle. Kun neljä kerrallaan voi tehdä, on lopuilla aikaa olla keskittymättä. Yllättäen tunnille tuli kuitenkin sähköä. Yksi opiskelijoistamme alkoi ehdotella letkun asettamista itselleen. Osa luokasta alkoi innostua ja paikalla olleet kaksi opettajaa antoivat epähuomiossa alustavan suostumuksensa. Tai eivät ainakaan suorilta kieltäneet tekemästä. Pian huomasimme kaikki kolme luokkamme jäljellä olevaa miesopiskelijaa (kaksi on vaihtanut alaa) olevamme asian kanssa jo aika tosissaan. Idean isä asettui potilassängylle ja me kaksi muuta menimme hakemaan niitä viimeisiä esiliinoja. Itse olin oikeastaan lupautunut vain avustamaan. Mutta siinä valmistautuessa selvisi, ettei tämä toinen herra ollut harjoitellut toimenpidettä nuken kanssa. Sovimme, että hänen on nyt parempi avustaa. Niin olimme alkamassa miehekkäästi urheilemaan. Yksi potilaana ja kaksi letkua sieraimeen tunkien. Luokan naiset hakivat parhaita mahdollisia katselupaikkoja. Tuskin tässä tulee oksennusta kummempaa, ajattelin kun haimme välineet. Letku kun kulkee ikävästi nielun kautta. Opettaja kaivoi meille nyt oikeasti käyttämättömät välineet esiin. 

Tunnelman tiivistyessä kasvoi myös vastuun paino. Opettajat päättivät soittaa ylemmälle portaalle. Ei vastannut ja opettajat eivät halunneet meidän alkavan toimeen ilman selvää lupaa ylempää. Sirkus peruttiin. Naiset lähtivät. Me miehet jäimme keräilemään välineitä harmistuneina. Opettajat vakuuttivat, etteivät epäilleet meidät taitojamme mutta miten varma on aina varma. Ymmärrän tämän. Sen joka on vastuussa, on ajateltava kaikkein pahimmat vaihtoehdot. Olisimme saattaneet rikkoa limakalvoja, tökkiä keuhkoputkeen, oksennuttaa keuhkoon ja mitähän muuta. Olivat kaiketi oikeassa. Olivat myös oikeassa myös siinä, kun eivät epäilleet taitojamme. Olihan toinen meistä tehnyt sen kerran nukelle. Kukot tunkiolla.

Julkaistu

72# Hengenvaara

Nyt orastavan Korona-kriisin aikana on puhuttu eri maiden terveydenhuollon kapasiteetista. Erityisiksi tunnusluvuiksi ovat nousseet tehohoidon paikat. Uutissivustot ovat alkaneet seurata tartunnan saaneiden ja kuolleiden lisäksi tehohoidossa olevien määrää. En tiedä tarkkaan, onko median antaman tehohoitokäsitteen alla vielä paljon muuttujia mutta Koronan vuoksi ilmoitettujen tehohoidossa olevien määrä lähestyi jokin aika sitten kymmentä prosenttia ilmoitetusta tehohoidon kapasiteetista Suomessa. Tosin on kerrottu, että lisäksi on olemassa tehovalvonnan paikkoja. Asiantuntijat selittäkööt näiden eroa kommenteissa. Ministeri Kiuru lupasi tehohoidon kapasiteetin kaksinkertaistamista. Lääkärilehdessä todettiin, ettei monissa maissa kysellyt hengityskoneet tule muodostamaan ongelmaa meillä. Supistamalla toimintoja esimerkiksi leikkaussaleissa, on lehden mukaan mahdollista kerätä jopa tuhansia koneita. Kuitenkin yhtä pullonkaulaa on vaikea ohittaa. Mistä osaavaa henkilöstöä? Mistä lääkäreitä ja hoitajia?

Millainen on sinun mielestäsi sairaalan äänimaisema? Itse ajattelen aina erilaisia piipahduksia. Televisiosta on voinut oppia, että nuo piipahdukset liittyvät usein potilaan seurattuihin elintoimintoihin. Runsaat ja kiihtyvät piippaukset yleensä tarkoittavat hoitohenkilöstön nopeaa ilmestymistä. Samoin äänet voivat kertoa hoitoon käytettävien laitteiden eri vaiheista ja käyttäjää vaativista toimenpiteistä. Ennen kuin Korona lakkautti kevään kontakti-opetuksen, pääsimme mekin ajamaan näitä koneita.

Kommunikaatiotaidot, puhtaudesta ja ravitsemuksesta huolehtiminen ovat sairaanhoitajan perustaitoja. Näitä taitoja on opiskeltu opintojen ensimmäisenä vuonna. Sairaanhoitajan tulee hallita potilaan liikuttelu silloinkin tämä ei ole itse liikuntakykyinen tai jos hän on liikuntarajoitteinen. Sairaanhoitajan täytyy osata tarvittaessa pestä potilasta, vaihtaa vaatteita ja vuodevaatteita. Sairaanhoitajan tulee osata syöttää ja ymmärtää ravitsemuksen merkitys laajemminkin hoidon kannalta. Näitä perustaitoja harjoitellaan ensimmäisen vuoden harjoittelussa. Nämä taidot eivät katoa mihinkään muiden taitojen karttuessa. Päinvastoin tarkkaa hoitoa vaativissa yksiköissä perustaitojen hallinta korostuu. Tehohoidossa tarkkuus lääkehoidossa, työskentelyn aseptiikka eli puhtaus, potilaan puhtaus ja ravitsemus eivät ole mitenkään vähäarvoisia asioita. Puhumattakaan hoitajan roolista moniammatillisen tiimin keskellä. Ensimmäisenä vuonna tylsänä opeteltu kirjaamisen taito nousee suureen arvoon siellä, missä tietokatkokset aiheuttavat välittömän hengenvaaran.

Tulevina vuosina eri opintojaksoissa ja harjoitteluissa erilaiset erikoistumismahdollisuudet tulevat esille. Samalla opitaan monia taitoja perustaitojen päälle. Jo ensimmäisen vuoden edetessä olemme päässeet perustamaan moni taitoja esimerkiksi lääkehoidon suhteen. Koneen ajamisella taitopajassa tarkoitin tuntia, jolla pääsimme käsiksi yhden sairaalamaailman ikonisen esineen kanssa. tutustuimme tiputusletkuston käyttöön.

Jo aikaisemmin teorialuokassa opettaja esitteli mukaan kantamasta laatikosta erilaisia välineitä. Jokainen pöytäryhmä sai käännellä ja kokeilla käsissään erilaisia komponentteja. Kotiläksynä katsottiin videoita ja tutustuttiin kirjan ohjeisiin. Harmilliseen tapaan pääsimme vasta kuukauden päästä käytännön tunnille muistelemaan, miten kaiken pitikään tapahtua. 

Tiputusletku ja varsinkin sen yläpäässä oleva pullo tai pussi on mielessäni kaikkein selvin yksittäinen sairaalamaailman liittyvä asia. Sen vuoksi se varmaan helposti pääsee televisiossa lavasteisiinkin. Kyseessä on myös monikäyttöinen artikkeli. Tiputuksella voidaan antaa suoneen nesteytystä, ravintoa tai lääkeaineita. Tarvittaessa useita asioita voidaan tehdä yhtä aikaa. Muinaisina aikoina sairaanhoitaja on joutunut silmämääräisesti laskemaan pullosta tippuvia pisaroita ja säätämään käsikäyttöisellä sulkimella tiputusnopeuden lääkärin määräämään vauhtiin. Tätä jaloa taitoa mekin opettelimme lääkelaskennankurssilla. Tiukasti jouduimme oppimaan mitä millilitran tunneissa tarkoittaisivat tippoina minuutissa. Joskus tämä voi olla tarpeellinen taito. Nykyään saadaan kuitenkin usein ajaa konetta. 

Kone tässä tapauksessa on infuusioautomaatti. Se säätelee infuusion eli tiputuksen nopeutta annetun ohjeen mukaan. Hoitajan tarvitsee osata syöttää oikeat lukemat automaatiin ja sen jälkeen kone tekee muunnoslaskelmat itsenäisesti. Tämä kone muodostaa huomattavan osan hoitoympäristön äänimaisemasta. Se varoittaa häiriötiloista ja ilmoittaa annetun ajan jälkeen annettavan aineen olevan kohta loppu. Tehohoidossa kone voidaan kytkeä kehittyneempään valvontalaitteistoon. Mutta me emme päässeet vielä painamaan siihen liittyviä nappeja. 

Tämä on kaappaus jostakin tehohoitoa käsittelevästä jutusta. Tässä potilaalle menee 2-3 infuusiota pumpun kautta (kolmas ylhäältä ei näyttäisi olevan juuri nyt päällä). Samoin hänelle menee yhtäaikaa ruiskupumpuilla yhdeksää eri lääkettä. Tällaisen kokonaisuuden hallinta vaatii vähän enemmän kuin yhtä tuntia yhden pumpun käytöstä. taidot ovat samat mutta kokonaisuus, tarkkuus ja kommunikointikyky vuorojen välissä nousee ihmeelliseksi taiteeksi. Ei väheksytä hoitajia!

Tunnilla oli oikeastaan neljä osaa. Ensiksi laskettiin lääkärin antamasta annostuksesta oikea määrä lääkeainetta ja liuotettiin se muuhun infuusionesteeseen pussissa tai pullossa. Tässä piti osata laskea sekä käyttää neulaa ja ruiskua turvallisesti ja tarkasti. Oikea määrä lääkettä on äärimmäisen tarkka asia. Sen jälkeen harjoiteltiin letkuston käyttökuntoon laitto. Tämä vaatii tarkkuutta aseptiikan suhteen ja tarkkuutta letkustoon pyrkivien ilmakuplien varalta. Suoneen pääsevät ilmakuplat kun ovat vaarallisia potilaalle. Tämän jälkeen tai sen osana yhdistettiin letkusto koneeseen ja syötettiin oikeat luvut. Viimeisenä oli asennus potilaaseen ja siihen liittyvät monet vaiheet ja toimenpiteet. Samoin harjoiteltiin vielä kaiken purku oikeine toimenpiteineen. Monessa kohtaa taistellaan infektioita vastaan puhdistamalla ja desinfioimalla. 

Valitettavasti kaikki tämä saatiin tehdä vain yhden kerran. Tällä tunnilla pääsin tosin käyttämään hyvää keinoa oppia asiat paremmin. Muidenkin hetken empiessä, ilmoitin itseni opettajan käsiksi, kun kaikki käytiin tunnin aluksi yhdessä läpi. Usein menetellään juuri näin. Opettaja selittää toimenpiteen perusteellisesti ja yksi tai useampi opiskelija tekee sitä ohjeiden tahtiin opettajan neuvomana. Tavallaan tuon mallisuorituksen tekeminen on kuumottava paikka. Mutta tosiasiassa siinä saa parhaalla mahdollisella tavalla opettajan ohjeet jokaiselle työvaiheelle. Ainakin sain tehdä tämän kahdesti. Samaa keinoa täytyy koittaa päästä käyttämään useamminkin. Sillä hiljalleen alkaa hahmottua, miten laaja ja vaativa on sairaanhoitajan työkenttä. Ei ihme, että monia meidänkin luokallamme tuleva vastuu arveluttaa. Huonosti hoidetusta työstä seuraa ennemmin tai myöhemmin hengenvaara. 

Meidän luokkamme hieman rauhallisempi tilanne. Hetken päästä tähän ajattiin telineessään yksi kone. Pulloja ja pusseja käytetään eri ryhmien harjoituksissa useita kertoja. Siinä vaiheessa kun moneen kertaan lävistetty pullo vuotaa ohi letkuston, se heitetään roskiin.
Julkaistu

66# Vainajan hoitotyö

– Kuinka moni on nähnyt vainajan? 

Sata vuotta sitten jokainen olisi nostanut käden. Sata vuotta sitten sairaanhoitajakoulussa ei varmaan olisi moista edes kysytty. Silloin elettiin vielä maailmassa, jossa laajojen rokotusohjelmien vaikutukset eivät olleet vielä saavuttaneet nykyistä tasoaan. Vaikka monet rokkotaudit oli jo hävitetty, riehuivat toiset taudit yhä vapaina. Polio, tuberkuloosi ja vaikkapa kurkkumätä kiersivät siellä täällä. Suvuissa ei tarvitse kaivaa kovin pitkälle, että löytyy tarinoita kotiseuduilla tyhjentyneistä taloista ja pienentyneistä perheistä. Sata vuotta sitten espanjantauti toi oman lisänsä aikalaisten kokemusmaailmaan. Kuolema oli ei jokapäiväinen, mutta kuitenkin varsin usein tavattu vieras.

Nykyään asia on toisin. Hyvä niin. Ainakin meillä Suomessa ja laajasti kehittyneessä maailmassa kuolemaa ja kuolleita ei juuri nähdä. Kotona kuollaan vain poikkeustapauksissa. Muuten ollaan erilaisissa laitoksissa. Vainajaa ei pestä vanhan kansan tapaan omassa saunassa eikä säilytetä riihessä tai kellarissa. Usein joku toinen hoitaa kaikki nämä vaiheet. Samaan aikaan eliniän odote on korkea. Se tarkoittaa, että kuolema on siirtynyt korkeisiin ikävuosiin. Kaikki muu nähdään poikkeuksena. Jonakin sellaisena, jota ihan syystä ei osaa odottaa lähelleen osuvaksi. Ei ole ollenkaan huono asia, että kuolema ei ole osa arkitodellisuuttamme. Samalla sen katoaminen piiloon ja pimentoon on tuonut mukanaan erilaisen ongelman. Kun harjoitusta on vaikea saada, on kuolemaan vaikeampi suhtautua, kun se sitten jossain näyttäytyy. Kuolema on muutamien erikoisammattilaisten ja elämässään poikkeuksellisiin tilanteisiin joutuneiden tuttava. Pakko myöntää. En minäkään ole kuoleman kanssa ollut tekemisissä. En muuten kuin työn puolesta. 

Oli siis alkamassa vainajan hoitotyön tai vainajan laiton tunti. Vastauksena opettajan kysymykseen melkein kaikkien kädet kuitenkin nousivat. Oliko kyse pienryhmän sisäisestä sattumasta vai alalle hakeutumisen salaisista taustatekijöistä? Toki mukana oli työelämässä toimineita lähihoitajia. Osalle tunti ei sisältänyt mitään uutta asiaa.

Vainajan hoitotyö on teknisesti helppo toimenpide. Se opetellaan näin ensimmäisenä vuonna ennen harjoittelua. Nimensä mukaisesti tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, jotka tehdään potilaan kuoltua. Vaikka nytkin puhuttiin väistämättä hieman kuolemaa edeltävästä hoidosta, opetetaan tämä paljon vaativampi hoitotyön osa-alue vasta myöhemmin. 

Rauha ja kunnioitus olivat tunnin pääteemoja. Tämä korostui sekä kuolevan että vainajan hoidon suhteen. Yhden hengen huone – aina. Omaisten mahdollisuus yöpyä huoneessa. Lisätyövoiman kutsuminen töihin, että kuolevan luona voidaan olla. Hoitotyön ohjeena meille annettiin teesi: kenenkään ei tarvitse kuolla yksin.

Mutta tässä vaiheessa saatiin ryhmämme hiljaiseksi. Tai ainakin olisi riski saada luokka hiljaiseksi, jos paikalla ei olisi ollut pastorin kenkiä kuluttanut opiskelija. Yhtenä ohjeistettuna toimenpiteenä oli henkisen tai hengellisen avun tarjoaminen kuolevalle tai omaiselle. Tähän kuului psykologin, pastorin tai muun hengellisen henkilön paikalle kutsuminen. Ohjeen mukaan tämän mahdollisuuden tarjoaminen kuuluu hoitajalle, koska aina tätä mahdollisuutta ei muuten tiedetä tai muisteta. Samoin tässä vaiheessa ohjeena on tuoda huoneeseen virsikirja ja Raamattu. Paitsi jos tiedetään potilaan vakaumuksen olevan kristillisen uskon vastainen. Jälkikäteen lähihoitajamme totesivat tämän olevan usein toisinpäin. Kirjat tuodaan, jos tiedetään potilaalla olevan kristillinen vakaumus. Ryhmän hiljentäminen tapahtui kysymyksillä: Mitä te sitten lukisitte sieltä Raamatusta? Mitä te laulaisitte sieltä virsikirjasta? Tapani mukaisesti en tässäkään rynnännyt vastaamaan opettajan kysymyksiin mutta vanhalla ammattitaidolla annoin sitten muutaman ehdotuksen. Kristillisen vakaumuksen omaavalle ehdotin laulettavaksi virttä 243. Vaikka ensimmäisen säkeistön sanat voivat tuntua kurjilta, on virren kokonaiskertomus huima! Samaan tilanteeseen ehdotin luettavaksi Johanneksen evankeliumin luvusta 11 jakeesta 25 eteenpäin. Ylipäätään totesimme, että mikä tahansa tuttu virsi tai luettava kohta on sopiva. 

Ruokapöydässä puhuimme myöhemmin, että tämä lukemisen saatikka laulamisen vaatimus hoitajalle on aika suuri. Tässä kohtaa eletään murroksessa, jossa menneestä käsin on helppo nähdä mistä tämä hoitotyön kristillinen perinne tulee. Samaan aikaan voi nähdä, että se on monella tapaa myös mennyttä. Kaukana ovat nykyaikaisen sairaanhoitotyön alut diakonissalaitoksissa ja muissa kristillisissä sairaaloissa. Edelleen Diak kouluttaa diakonisen hoitotyön sairaanhoitajia mutta taitaa suurella osalle hoitajista hengellinen näkökulma olla kaukainen. Lohdutin ruokapöydässä ryhmäläisiä sanomalle, että todennäköisesti jos omaiset haluavat jotain laulettavan tai luettavan, he tekevät sen itse tai ovat kutsuneet paikalle jonkun omasta seurakunnastaan. Toinen hyvä vaihtoehto, jonka opettajakin mainitsi, on kutsua paikalle toinen hoitaja. Sellaisen, jolle kyseiset kirjat ovat tutumpia. Samalla varovasti motivoin valmistautumaan tilanteen varalle, jossa omaisia ei ole paikalla ja kuoleva pyytää lukemaan tai laulamaan jotakin. Joskus vuorossa ei ole ketään toista. 

Tarvikkeiden keräilyn vähentämiseksi hoitotyössä on kaikenlaisia valmiita pakkauksia. Miksipä ei siis tällaistakin.

Puhuttuamme tunnilla teoriat lävitse, kävimme käytännön harjoitukseen. Käytettävissä on Exitus-setti. Eli kuolema-pakkaus. Niitä löytyi koulun kaapistakin juuri oikea määrä. Moneen kertaan käytettyjä mutta oikeat artikkelit yhä sisältäviä. Puimme luokkamme nukkemaisille vainajille kertakäyttöpaidan, varmistimme eri keinoin kasvojen, silmien ja raajojen asettumisen siisteihin asentoihin. Lopuksi päälle asetettiin lakana, johon jälleen voidaan taitella ristinmuotoiset taitokset. Mahdollisuuksien mukaan omaisia voidaan kutsua mukaan tekemään näitä toimenpiteitä mutta siitä vastaa aina kaksi hoitajaa. Omaiselle osallistuminen voi olla henkisesti hoitava ja arvokas kokemus. Me olimme ihan tyytyväisiä siitä, että tämänkin sai kerran tehdä ilman oikeaa vainajaa ja varsinkin ilman sitä oikeaa omaista. Se tulee vaatimaan enemmän kuin tämän päivän tunnit. Teknisesti helppo. Henkisesti vaatii totuttelua.

Merkki menneestä maailmasta? Vai yhä kelvollinen välittämään toivoa viimeisen vihollisen edessä? Suurin osa meistä tullaan peittelemään näin (ristillä tai ilman) ennen kylmiöön siirtämistä.

Tiet kaikki kerran kulkee
porteille kirkkomaan,
ja hauta meidät sulkee
kätköönsä ajallaan.
Myös kädet uutterimmat
on kerran vaipuneet,
vain tuhkaa loistavimmat
on maineen seppeleet.

Vaan Herran seurakunta
ei heitä toivoaan,
on sille kuolo unta,
se kiittää surussaan.
Se tietää Vapahtajan
jo nousseen kuolleista.
Hän valmistanut majan
on meille taivaassa.

On maasta meidät luonut
Jumala jokaisen
ja Kristuksessa tuonut
jo uuden luomisen.
Kun täyttymystä ajan
soi taivaan pasuuna,
saa henki jälleen majan
kirkkaassa ruumiissa.


Iloita itkeissäänkin
toivossa sydän saa,
kun hautaan syvimpäänkin
jo aamu sarastaa.
Siis luota voimaan Herran
ja kiitä armoaan.
Tie haudan päättyy kerran
ikuiseen kunniaan.

VK 243

Julkaistu

60# Small talk ja kädet genitaaleilla

On se ilmoja pidellyt. Todellakin. Usein kuulee meidän suomalaisten olevan huonoja pienessä jutustelussa eli small talkissa. Erityisen vaikeaksi säästä puhuminen menee, kun se on tehtävä käsi vieraan ihmisen sukuelimillä.

Nukkejen käyttö harjoituksissa aiheuttaa omat ongelmansa. Ne eivät tarjoa aivan aitoa potilaskokemusta. Niiden raajat saattavat myös irrota huolimattomassa käsittelyssä. Tässä ”Anne” odottaa toimenpidettä asianmukaisesti peitettynä.

On selvää, ettei teoria ja käytäntö aina kohtaa. Koulussa opetetaan aina välillä asioita ja käytäntöjä, joiden mukaan työelämässä ei toimita. Näin tunnustavat monet opettajamme. Samaa todistavat työelämässä ollevat lähihoitajamme. Kuitenkin välillä tulee vastaan niitä tilanteita, joita ei kerta kaikkiaan opeteta. Joskus kirjoista ei löydy mitään vinkkiä ja käytännön harjoituksissa asia ohitetaan ihan täysin. Kenties oikea vastaus löytyy sieltä kentän kokemuksesta. Tällainen yksityiskohta löytyi virtsateiden katetrointia opiskellessa.

Virtsateiden katetrointi ei ole toimenpiteenä se opiskelijoiden suurinta kiinnostusta nauttiva. Kuitenkin toimenpiteenä se on paitsi vaativa, myös äärimmäisen tarpeellinen. Katetrointi on toimenpide, joka suoritetaan henkilön ollessa kykenemätön virtsaamaan itsenäisesti. Virtsarakkoon asetetaan eli työnnetään luonnollista reittiä pitkin katetriputki, jota pitkin virtsa pääsee valumaan. Vaihtoehtoina ovat kertakatetrointi tai kestokatetrointi. Kertasuoritusta ihmiset voivat opastuksen jälkeen sujuvasti hoitaa myös itsenäisesti kotona. Silloin ohut putki poistetaan joka tyhjennyksen jälkeen. Kestokatetroinnissa putki asennetaan kiinteästi paikalleen ja liitetään keräyspussiin, johon virtsa pääsee valumaan. Tietenkin tämä putki pitää säännöllisesti vaihtaa, koska infektioriski on olemassa. 

Toimenpide on hyvin tarpeellinen. Yritä itse olla käymättä vessassa vuorokauden ajan. Jos senkään jälkeen käynti ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, on helppo iloita tästä avustetusta rakon tyhjennyksestä. 

Tarpeellisuus ei tietenkään tee toimenpiteestä erityisen pidettyä. Voin kuvitella, ettei se kaikkein mukavin ole potilaankaan näkökulmasta. Kontakti on varsin intiimi. Kenties juuri potilaan motivoimista varten meille näytettiin teoriatunnilla video siitä ainoasta toisenlaisesta vaihtoehdosta. Yleensä halutaan tunkeutua rakkoon siis luonnollista reittiä pitkin. Se tarkoittaa virtsaputkea. Toinen vaihtoehto on epäluonnollinen reitti. Videolta todistimme periaatteessa saman toimenpiteen suorittamista vatsan peitteiden lävitse. Välineitä ja vaiheita oli tietenkin paljon enemmän kuin virtsaputkea pitkin edetessä. Ilman omakohtaista kokemusta voin kertoa, ettei tuo vatsan lävistäminen näyttänyt ollenkaan hyvältä vaihtoehdolta. Kannattaa suostua katetrointiin auliisti, jos se todetaan tarpeelliseksi. 

Toimenpide on teknisesti varsin yksinkertainen. Kuitenkin se on samalla hyvin haastava. Näin opettaja meitä motivoi. Katetrointi on hyvin vaikea suorittaa hyvin. Tulehdusriski nimittäin on huomattava, kun muodostetaan yhteys rakon sisäpuolelle. Parin kanssa harjoitellessa päästiin opettelemaan taas steriilien välineiden käyttöä ja niiden puhtauden varjelua. Oli välttämätöntä jatkuvasti keskustella. Mitä nyt tehdään, minne laitetaan, mihin avustaja koskee tai on koskenut. Tuskin kukaan toivoo saavansa ylimääräistä tulehdusta. Siksi opettaja oli herkkä huomauttamaan epäpuhtaista kontakteista. Ei ilkeyttään mutta jotta oppisimme kiinnittämään huomiota asiaan.

Mutta mitä ei siis opetettu? Ohjeiden mukaan työpari jakautuu varsinaiseen katetroijaan ja avustajaan. Katetroijalla on steriilit hansikkaat ja hänen kätensä ovat siis oleelliset infektio estämisessä. Alkuvalmisteluiden jälkeen katetroiva hoitaja tarttuu sukupuolesta riippuen potilaan penikseen tai isoihin häpyhuuliin niitä levittäen. Tätä otetta ei saa irrottaa ennen kuin kaikki on valmista. Tämä vaatii ensimmäisillä kerroilla henkistä kestävyyttä. Kuulema myöhemminkin huomattavaa sormien ja käden lihasten kestävyyttä. Tämä ote säilyttäen suoritetaan viimeiset pesut, annetaan puudutus ja suoritetaan varsinainen katetrin asettaminen. Avustaja ojentaa kaiken aikaa välineitä steriilien pakkausten avulla katetroivan hoitajan vapaaseen ja yhä puhtaaseen käteen. Tämä tarkka perityöskentely oli ilman muuta harjoituksen parasta antia.

Toimenpidettä ei tietenkään tule suorittaa ilman puudutusta. Puudutusaine toimii samalla liukasteena. Miehille puudutetta laitetaan enemmän, koska virtsaputki on pitempi.  Puudutetta voidaan laittaa ruiskulla myös suoraan katetriin mutta enimmäkseen virtsaputkeen. Ja tässä vaiheessa kirja vaikenee. Ohjeena annettin, että puudutusaineen annetaan vaikuttaa parin minuutin ajan. Mutta miten tuosta parista minuutista selvitään? Pari minuuttia pysähtynyttä toimintaa ja odottelua. Vaikkakin sermin tai verhon suojaamana, on potilas paljastettuna hoitajien edessä. Katetroivan hoitajan käsi on kaiken aikaa sukuelimillä. Hyvä aika small talkille? Pitäisikö puhua säästä vai edellisestä viikonlopusta? Voisiko hoitohuoneen katosta löytää asiaa? Hoitajien ammatillisuudesta huolimatta tilanne voi olla erityisesti potilaan näkökulmasta kiusallinen tai vapaammin sanottuna kuumottava. 

Luulen, ettei tätä pysähtynyttä hiljaisuutta oikeasti tapahdu. Harjoituksissa tämä kuitattiin toteamalla, että nyt odotamme pari minuuttia. Oikeasti samaa aikaa voi käyttää selittämällä lyhyesti uudelleen toimenpiteen seuraavat vaiheet. Samoin tässä kohtaa avustava hoitaja alkaa avaamaan katetria eli letkua ja ojentaa sen katetroijalle. Opiskelijoilla tässä kohtaa saattaisi melkein pari minuuttiakin mennä. Kokeneilla hoitajilla tuskin. En tiedä jäädäänkö sitten kellottamaan noita minuutteja. 

Harjoituksessa kiusaantunutta hiljaisuutta ei tullut. Kaikki suoritettiin nukeille. Muuten olisi saattanut varsin moni harkita alan vaihtoa. Meidän parivlajakkomme pääsi suorittamaan tässä samassa yhteydessä myös pienen kirurgisen toimenpiteen. Paikalleen jätettävän kestokatetrin päässä on erillistä kanavaa pitkin täytettävä pallo. Se täytetään nesteellä katetrin paikalleen syöttämisen jälkeen. Näin katetri ankkuroidaan virtsarakon sisälle, eikä se pääse luiskahtamaan omaan tahtiinsa ulos. Tämä pallo on ulkomaisten kielien vaikutuksesta yksinkertaisesti ballonki.

Poiston yhteydessä meidän ballonkimme ei sitten suostunutkaan tyhjentymään. Opettajakaan ei keksinyt syytä moiseen. Yhteen suuntaan kulkeneen nesteen pitäisi tulla myös takaisin. Saimme purkaa ”Kallen” alapään. Se ei suorastaan auttanut mutta erilaisen venyttelyn ja vanuttelun jälkeen saimme ruiskuumme imettyä tuon täyttönesteen. Ei tarvinnut halkaista ”Kallen” virtsaputkea ja ympäröivää kudosta. 

”Kalle” leikkauspöydällä. Valkoinen, virtsarakkoa esittävä, putki on tässä avattu. Parini yrittää houkutella katetria ulos.

Tämä taitopajatunti oli hyvä osoitus siitä, että sairaanhoitaja näkee kaiken ja kokee kaikenlaista. Se vaatii opiskelijalta ammatillista kasvua ja tottumista näkemään ihmiskehon kaikki osat ja toiminnot neutraaleina. Ainakin töissä ollessaan. Opiskelija tarvitsee siihen aikaa ja kokemusta. Mutta kunhan opiskelija alkaa kuoriutumaan ammatilliseen kypsyyteen, ei kenenkään potilaan pidä turhaan arastella hoitajan katsetta tai kosketusta. Hän on kypsä ammattilainen, joka haluaa nähdä vain toimenpiteen ja sen vaatimat asiat. 

Ja tämän kaiken luettuasi, joko uskot että hoitoala vaatii rohkeutta.

VAROITUS! Tässä meille näytetty video vatsan peitteiden läpi menevällä vaihtoehdolla. Ei herkille mutta hyvinkin niille jotka haluavat puntaroida soveltumistaan alalle.
Julkaistu

59# Kurkistus simulaatioluokkaan

Hoitotyön luokka on sairaanhoitajien pyhä paikka. Sinne tullaan kynnet leikattuna, tukka ja parta kiinni, korut poistettuna ja hoitovaatteet päällä. Toki välillä rennot housut ja ehjät alkkaritkin riittävät. Kuitenkin kädet on oltava hoidetut ja haavat laastaroituina. Kynsi-, käsi- ja kynsinauharatsioita odotetaan. Selvästi meininki on erilainen kuin muissa luokissa. Hoitotyön luokan tunteja myös odotetaan. Niitä pidetään parhaina tunteina. Vaikeimmillaan niissä vuodetaan verta ja aina saadaan tarttua toimeen omin käsin. Mutta ei sairaanhoitajaksi haluava joudu tyytymään vain tähän luokkaan.

Jos hoitotyön luokka on koulun pyhä paikka, olisi koulun kätköissä myös niin sanottu kaikkein pyhin. Se on simulaatioluokka. Viime perjantaina pääsimme kurkistamaan sinne. Oli aika kohdata potilas joka on melkein oikea.

Simulaatioluokan eteistilassa on varasto. Hyllyillä ja lattialla lojuu sairaalassa ja ambulansseissa löydettäviä laitteita ja hoitovälineitä. Vaaterekissä on ensihoitajien vaatteita odottamassa akuutin hoitotyön tunteja. Laatikoista löytyy myös tekoverta ja muita naamiaiskaupasta löytyviä maskeeraustuotteita. Hintalaput olivat vielä esillä. Niihin päästäneen tutustumaan tulevilla opetuskerroilla. Siistin käsin ei tässä koulussa selviä. 

Luokan puolelle astuessa oppilaita odottaa pesualtaiden rivi. Tässä luokassa ei taida olla aikaa odotteluun ja jonotteluun. Hoitotyön luokassa altaita on vain yksi ja tunnin alussa jonottelu kestää. Sairaanhoitaja kun pesee käsiään vähintään puolen minuutin ajan. On helppo laskea, kuinka pitkään kymmenen opiskelijaa viettää veden ja saippuan äärellä. Simulaatioluokassa tähän menee sitten vain kolmasosa. Ehkei tätä ole kukaan suunnitellut. Itselleni kuitenkin välittyi ajatus, ettei täällä pelleillä. Ei ainakaan yhtä paljon kuin hoitotyön luokassa.

Jonoihin järjesty. Mikrobit hävitä.

Samanlainen ajatus kasvoi, kun ymmärsin olevani kuulusteluhuoneessa. Tiedät sen toispuolisilla peileillä vuoratun huoneen, joka on tuttu kaikille poliisisarjoista. Sieltä toiselta puolelta poliisit tai tässä tapauksessa opettajat tarkkailevat opiskelijoita huomaamatta. Tarkkailu tapahtuu paitsi lasien läpi, myös kahden katossa olevan kameran kautta. Kameroiden kuva välittyy myös luokan toiseen, erillään olevaan, puoliskoon jossa suoritusten aikana muu ryhmä voi seurata tapahtumia. Näin saadaan aikaan vertaisoppimista. Mutta myös todella kuumottavia tilanteita. Tässä luokassa saatetaan viettää opintojen ikimuistoisempia hetkiä. 

Nyt emme olleet vielä tässä kohtaa. Opettaja pysyi näkyvillä ja koko ryhmä ahkeroi yhtäaikaa samassa tilassa. Olemme vielä siinä vaiheessa missä perustaitoja opetellaan. Niiden soveltaminen simulaatioluokan koko hienoudessa tulee sitten myöhemmin. 

Nyt olimme tulleet luokkaan niiden potilaiden vuoksi. Tunnin yleisaiheena oli hengitys. Siihen liittyi paitsi hengitysteiden imeminen puhtaaksi limasta ja muusta vastaavasta. Lisäksi ohjelmassa oli hapen antaminen ja hengitysäänten kuuntelu. Juuri hengitysäänien vuoksi olimme tulleet luokkaan. Hoitotyön luokassa olevat tavalliset nuket kun eivät elä. Pariltakaan ei kannata kuunnella. Sillä vaikka pari eläisi ja hengittäisi, ei häneltä voisi kuunnella poikkeavia hengitysääniä. Ei ainakaan joka parilta. Simulaatioluokassa nuket hengittävät juuri sillä tavalla kuin opettaja kaukosäätimellä päättää. 

Simulaatioluokan nuket siis hengittävät. Niiden sydän lyö, silmät liikkuvat ja luomet räpsyvät. Puhetta ne tuottavat sen mukaan, kuin opettaja peililasin takaa päättää mikrofoniin puhua. Tosin nyt nukkeja oli vain kaksi. Toisella ei ollut toimivia silmiä mutta rintakehä kyllä nousi ja sydän tuntui sykkivän. Parempi nukke oli rikki. Aika monta stetoskooppia piti siis mahtua tälle yhdelle nukelle samaan aikaan.

Hengityksen kuuntelu ja hapen antaminen toteutettiin leppoisasti yhdessä kokeillen. Koululla ei ole vielä happipulloa tai happiseinää, johon letkut voisi yhdistää. Kuitenkin saimme tyhjiltään kokeilla happiviiksiä ja erilaisia maskeja molemmille nukeille. Näistä välineistä vain happiviikset olivat itselleni ennestään tutut. Nekin vähän harmillisen sattumuksen kautta. Joskus osastolle kutsuttuna yritin auttaa happiviiksiä pysymään kipeän ja kuolevan potilaan nenällä. Monen yrityksen jälkeen sain ne jotenkuten pysymään sieraimissa. Kuitenkin pian hoitaja tuli, ihmetteli sitä solmua johon viikset olivat menneet ja korjasi ne oikein. Pahoittelin osaamattomuuttani mutta sain kiitoksen yrityksestä. Ensi kerralla osaan sitten senkin. 

Vähän huolellisempi osuus tästä tunnista pidettiin liman imemisen kanssa. Kyse on siis ylä- ja alahengitysteiden avaamisesta. Niihin kun uhkaa kertyä limaa hengitystä vaikeuttamaan. Monelle on varmasti tuttu hammaslääkärin suuhun asettama imuri. Me opettelimme myös nielun, nenän ja kaulan kautta henkitorveen menevän aukon kautta imemisen. Tämä tehtiin pareina. Toinen avusti ja toinen teki. Opettaja katsoi ja opasti ja muu ryhmä laski laskuja. 

Nämä parityönä tehtävät harjoitukset ovat mielestäni parhaita. Niissä saa opetella parin kanssa viestimistä. Tässä alahengitysteiden imemisessä ohjeiden mukaan toimenpiteen tulee olla steriili. Silloin käytössä on erilliset välineet ja niiden käsittelyyn pätevät tietyt säännöt. Steriili tulee tehtaalta pakattuna niin, ettei se sisällä minkäänlaisia mikrobeja. Tehdaspuhtaissa välineissä on läsnä ilman ja ympäristön luonnollista kasvustoa. Näiden steriilien välineiden kanssa on hauskaa yrittää tehdä kaikki oikein ja olla koskematta mihinkään, mikä saastuttaisi esimerkiksi hanskat. Siinä myös parin kanssa tapahtuva kommunikointi korostuu. Tällaisissa harjoituksissa tulee hyvin selville, millainen kukin pari on. Näissä on helppo kuvitella, kenen kanssa haluaisi ehkä olla töissä ja kenen kanssa ei.

Steriiliyden turvaamisen lisäksi toimenpide oli melko helppo. Tosin helppous nosti esiin simulaatioluokan rajat. Oikeassa elämässä potilas ei nauti toimenpiteestä hiljaa ja tyytyväisenä. Kuvittele itse imuletku nenääsi. Tai vajaa kymmenen senttiä nieluusi. Vaikka imuletkun vaihdettava pää on ohut, ärsyttää se helposti. Imu pitää myös muistaa sulkea säännöllisesti, ettei se vie kaikkea happea. On siis yleistä, että potilas liikkuu, nykii, yökkii tai jopa oksentaa. Olisipa meillä tällainen simulaatioluokka! Silloin tulisi vauhtia tunteihin. Joutuisi ihan tosissaan pelkäämään luokkaan astuessa.

Kaapin päällinen paljastaa, että joskus on harjoiteltu myös vainajan laittoa.
Julkaistu

55# Neula katkesi!

Ihmiseen voi työntää senttikaupalla terästä. Ja tämän voi tehdä ilman, että siitä seuraa mitään pahaa. Se tuntuu hyvin hullulta. Tosin tuota terästä ei voi työntää ihan miten vain ja minne vain. Väärään paikkaan työnnettynä seurauksena olisi reissu lääkäriin. Voisi tulla aiheelliseksi jopa hätänumeroon soittaminen. Varmasti löytyisi paikka, jossa tuo muutama sentti terästä uhkaisi nopeasti henkeä. Mutta niin vain tuota terästä on työnnelty. Saimme ansiokkaasti päätökseen injektioiden taitopajan. Injektio on siis lääkeaineiden antaminen pistoksilla. Arkielämästä jokaiselle lienee tuttua rokotusten saaminen. Se annetaan injektiolla. 

Tässä näkee vähän neulan vaatimuksista. Mitä syvemmälle halutaan, sitä pitempi neulankin pitää olla. Tarvittaessa käydään eläinlääkärin salkulla. (Kuva: Hoitotyön taidot ja toiminnot)

On ollut hauska huomata, miten unien sisältö on siirtynyt töistä koulun puolelle. Kovin usein en töistä ole unia nähnyt. Mutta välillä mieli toki reagoi myös yöaikaan. Tällaiset unet tietenkin ovat luonteeltaan täydellisiä katastrofeja. Työunet ovat aina sunnuntaiaamuun sijoittuvia. Niissä olen myöhässä, jotain tavaraa on hukassa, jumalanpalvelusvaatteet eivät mene päälle, kanttori sekoilee ja vähintään rovasti ja yleensä jopa piispa istuu paikalla tyytymättömänä. Onneksi useimmiten pääsen unissa seikkailemaan positiivisissa merkeissä. 

Injektiot pääsivät uniin asti. Aiheen teoriaosuus käsiteltiin heti tammikuun alussa ja siitä lähtien pääsivät kierrokset pinnan alla kerääntymään. Unessa päärin sitten etukäteen harjoittelemaan pistosten antamista. Ei ihan onnistunut. Opettaja oli muistuttanut neulan katkeamisen riskeistä. Ja tietenkin unessa käy aina pahimmalla tavalla. Tietenkin se katkesi parin reiteen. Uni-minä ei tietenkään ollut muistanut jättää kolmasosaa neulasta näkyviin. Näin pitäisi tehdä juuri neulan katkeamisen vuoksi. Näkyville jääneestä neulan kannasta on helppo vetää neula pois. Katkeaminen kun tapahtuu ruiskun kannan tuntumaan kohdistuvista voimista, ei useinkaan kudoksen sisästä. Mutta uni-minä oli työntänyt injektion ruiskua myöten uni-parin reiteen. Uni-opettajan kanssa yritimme sitten kaivaa neulaa pihdeillä ja veitsillä ulos. Taisi mennä koko ajan vain syvemmälle. Mutta niin menivät pihtimme ja veitsemmekin. Kamalaa oli tuo kaivaminen. Uni-pari taisi olla samaa mieltä. Ei mieltä ylentävä uni. Pari päivää tämän jälkeen tuli sitten apajan aika. Reittä päin. Nähtäväksi jäin, toteutuisivatko unen kauhut.

Injektiopajassa aiheena olivat pistokset lihakseen i.m. ja ihonalaiseen rasvakudokseen s.c. Tämä paja oli etukäteen ajatuksissani paljon hurjempi kuin laskimoverinäytteen harjoitus. Tämä järjestys tuli nimenomaan kudokseen uppoavasta senttimärästä. Laskimoverinäytteen kanssa puuhastelu oli hienovaraista tarkkuutta vaativaa. Hyvin pienistä liikkeistä riippui onnistuminen ja pieleen meneminen siinä. Infektioiden kanssa vaadittiin sekä tarkkuutta, että vähän rajumpia liikkeitä. Tikanheitto-ote taisi jossakin vaiheessa kuulua ohjeena. Sehän on sama kuin kynäote. Mutta mielikuvana tikanheitto on aika jännittävä. Kohti napakymppejä oli tavoitteena.

Ehjät alkkarit tai löysät shortsit olivat hyvä alavartalon vaatetus. Kuva: Hoitotyön taidot ja toiminnot

Ihmiseen ei voi työntää senttikaupalla terästä. Ei vapaasti minne vain ja miten tahansa. Siksi pajaan valmistautuminen alkoi pistopaikkojen etsimisen opettelemisella. Pistoalueina meillä oli vatsa ja reisi. Toisesta oletimme löytyvän paremmin rasvakudosta ja toisesta kenties lihasta. Näissä molemmissa pistoalueet ovat verrattain suuria. Kyse ei ollut milli- eikä ihan senttipelistäkään. Kuitenkin pistoalueen etsiminen on tärkeää. Yhtenä tavoitteena on mahdollisimman pieni kivun tuottaminen. Samalla tietenkin vältellään hermoja ja verisuonia. Hermoihin osuminen tietenkin on kivuliasta. Tämän vuoksi esimerkiksi pakaraan pistämisestä on nykyään luovuttu. Siellä kun hermoja risteilee enemmän. Verisuonia vältellään, koska lääkeaineita ei haluta vereen vaan valittuun kudokseen. Näitä etsiessä, päästiin lähelle paria. Joku vitsailikin, että vaatetuksena tulee olla löysä paita ja ehjät alkkarit. 

Jälleen muodostettiin jono käsienpesupaikalle ja aloitettiin valmistautuminen. Koko ryhmästä valmisteli opettajan ohjaaman itselleen injektiot. Koulun kaapeissa ei ollut neuloja valittavaksi asti, joten jokainen tuomittiin vartaloltaan samanlaiseksi. Oikeassa elämässä neulaa valitaan vaivihkaa pistettävän mukaan. 

Jokainen valmisteli itse itseensä tulevat pistokset. Näin jokainen saattoi luottaa kaiken olevan kunnossa. Tai ainakin oli sitten itse vastuussa tästä. Samalla opetellaan aseptisesti eli puhtaasti toimimista. Alkoholi haisi, hanskoja laitettiin ja lattialle pudonneiden välineiden kanssa aloitettiin uudelleen roskiksen kautta. Ruiskuihin ladattiin keittosuolaliuosta. Lihakseen pistettäväksi 1 ml ja rasvakudokseen 0,3 ml. 

Opettaja oli valmistellut luokkaan kaksi suorituspaikkaa. Sermien takana jokainen pari sai toimia niin, ettei alkkareiden ehjyyttä päässyt ylimääriset toteamaan. Osa vaihtoi tässä vaiheessa shortsit päälle, osalla oli ne valmiina hoitotyön housujen alla. Molemmilla suorituspaikoilla parit valmistelivat ja etsivät pistopaikkoja. Opettaja sitten valvoi ja opasti itse pistämisen. Rauhallisen opettajan yksityiskohtaiset neuvot auttoivat jännittävää juuri sopivasti. 

Tällaisten kuvien avulla lähdettiin pistokohtia hahmottelemaan. Tulevina vuosina tullaan etsimään paljon pienempiäkin maaleja. Kuva: Hoitotyön taidot ja toiminnot

Ei katkennut – ei realimaailmassa. Ei neula eikä hermo. Omasta vatsastani kyllä katkesi verisuoni ja pistokohta vuoti vähän aikaa. Ärtyi ja punoittikin aikansa. Tämä ei johtunut mitenkään parin toiminnasta. Ihon alla piilossa vain oli suoni oikeassa kohtaa. Varmaan juuri tuosta syystä myös tämä vatsapistos sattui itseäni enemmän. Omasta mielestäni pistäjänä oleminen oli jälleen se jännittävämpi osa. Taas olin kotona apulaisten kanssa harjoitellut eri vaiheita. Mutta itse pistämistä oli vaikea kuivaharjoitella. Nopeus ja voima olivat jääneet arvoituksiksi. Kyllä teräs näyttää ihmisen uppoavan vähän syvemmällekin. Eri otteita ottaessa kädet meinasivat hetken villiintyä tärisemään. Mutta eipä sen vuoksi viitsinyt jäädä odottelemaan. Tekemällä sekin loppui. Ensimmäisenä parina pääsimme ensimmäisenä valmiiden joukkoon ja kohti kotia. Taas oli yksi tarina kotona kerrottavaksi. Lapsilta tulee kunnioitusta näiden laastareita pois vedellessä. Tuo laastareiden poisto onkin ollut neulapajojen kivuliain osio. Se on aina siinä karvan vieressä.

Julkaistu

52# Job interview

Olin työhaastattelussa. Kokemus oli mielenkiintoinen. Ensimmäistä kertaa sillä paikalla. Kaksi haastattelijaa pöydän toisella puolella. Toinen oli vakava ja toinen pelottavan ilomielinen. Silmäilivät välillä CVtä ja kyselivät kinkkisiä kysymyksiä. En usko, että tulin valituksi.

Kyseessä oli Brighterkind niminen vanhainkoti englannissa. Yksi Britannian suurimmista toimijoista alallaan. Kasvava ja nykyaikainen toimija. Etsivät sairaanhoitajaa yhden talonsa tiimiin. Vaikka olin lievästi alikoulutettu ja ansioluetteloni olisi sopinut ehkä enemmän lähetystyötä tekevän järjestön hommiin, pääsin haastatteluun. Tulivatpa haastattelijat ihan luokseni. Luokkaan. Olivat kovasti luokkalaisteni näköisiä.

Kyse oli Communications skills kurssin laajasta kokonaisuudesta. Ammattikorkeakoulun vaatimusten mukaan meitä valmennetaan kurssilla myös työnhakuun. Hoitoalalla töitä oletettavasti riittää jokaiselle, joka niitä tahtoo tehdä. Mutta työnhakutaidot mahdollistavat mielenkiintoisista ja ulkomaalaisistakin paikoista kamppailun. Kuulemma. Opettaja oli etsinyt oikean ilmoituksen, esitteli meille firman nettisivutkin ja laittoi töihin. Ensimmäisenä oli vuorossa CV:n laatiminen. Moista en ollutkaan koskaan laatinut. Innostuin illan pimeydessä kotona sitä sitten tekemään ja olinkin melko tyytyväinen tulokseen. Tosin siinä innostuksessa unohdin, että se piti laatia tuota vanhainkotipaikkaa silmällä pitäen. Olisin ehkä päässyt korkeintaan kappalaiseksi vanhainkodin kappeliin. Siis jos siellä moinen olisi ollut. Palautekierroksella opettaja antoi kuitenkin hyvää palautetta. Naureskellen totesi, etten ollut ainoa, joka unohti hakevansa vanhainkotiin sairaanhoitajaksi. Taisi tykätä Afrikka-aiheisesta kuvastani. 

Seuraavalla kierroksella jokainen kirjoitti ansioluettelonsa kaveriksi saatekirjeen. Siis ytimekkään myyntipuheen, jossa kerrottiin, miksi olisi hyvä ehdokas paikkaa täyttämään. Tässä kohtaa muistin haettavan paikan. Opettajan antamilta vinkkisivuilta oli helppo kerätä fraaseja kirjeen täytteeksi. Olin esimerkiksi tyhjä taulu, jolle on helppo opettaa talon tavat kerralla oikein.

Sitten lyötiin pöytään kysymyksiä, joilla harjoitella työhaastatteluun. On annettava opettajalla kunniaa siitä intensiteetistä, jolla hän tätä prosessia luotsasi. Hänellä oli paljon materiaalia, neuvoja ja vinkkejä jokaiselle. Tuskin niitä meidän kurssillemme oli yksin keksitty. Mutta paljon tylsemminkin tällaisen työnhaun olisi voinut käydä lävitse. Niiden papereita, jotka olivat nopeammin tunneilla valmiita, hän vielä kiersi katselemassa ja antamassa tyylillisiä vinkkejä sanojen sisällöistä ja vähemmän ilmeisistä merkityksistä. Tätä hän tekee paljon muutenkin. Hienoa olla ei suomenkielisen opettajan kurssilla. 

Yksi osa tätä valmistautumista oli kansainvälisen mielenlaadun harjoitteleminen. Kuulemma meille suomalaisille on vaikeaa kehua itseämme. Englantilaisen työpaikan hakemista varten jokaisen tuli pistää parasta omakehuaan peliin. Alla muutama esimerkki harjoituskysymyksistä ja omista vastauksistani niihin. Tämä harjoitus vaati mielikuvitusta siinä mielessä, että piti ajatella olevansa tosissaan liikkeellä. Mutta ihan valehdellakaan ei saanut. Palkkisitko näiden vastausten pohjalta?

Do you prefer to work alone, or as part of a team?

I am very talented in both. In a care home setting the team is essential for good work. I know from my experience that being a part of the team makes working more interesting.

What made you choose nursing as a career?

I am a talented multitasker. Also my tested people skills drove me to nursing. I am open minded to learn new and practical skills.

Would you become a doctor if you had the opportunity?

Although I would like the challenge and responsibility, I am really happy being a nurse. As a nurse I can be in a broader way near the patient and use my skillset to benefit them.

Why do you want to work in the healthcare sector?

The healthcare sector is the one where the human value is measured. I am not keen on making big money but making an impact in ones wellbeing.

What is the most difficult part of being a nurse?

Being a good nurse takes courage. You can not interact with the people without revealing something from yourself. These interaction skills are the heart of nursing.

What is your greatest failure?

The greatest failures are the daily ones. The ones you fail time and again. Usually it happens me with the family and kids. It really helps me to know my own strengths and weaknesses.

Why should I hire you?

Because I am the one you and your staff can live with on the long term. I am adaptable and the one who brings with me enormous potential to benefit the whole house. 

Emme hakeneet juuri tähän taloon. Mutta sama firma kuitenkin. Ihan houkuttelevalta näyttää.
Julkaistu

51# Töks, töks, töks – löytyykö verta?

Adrenaliinivarastot on päivältä käytetty ja suunnaton väsymys hiipii päälle. Kyynärtaipeisiin sattuu. Kipu johtuu enemmän laastareiden poistamisesta kuin pistämisistä. Karvatupet siellä huutavat. Mutta on siellä kaverina myös yhdeksän reikää. Muutama pistokohta on tummempi mutta mustelmaa ei kummassakaan kädessä näy. Vielä.

Aamulla oli aika jättää sormus pois sormesta, syödä astetta tukevampi aamupala, napata ensimmäistä kertaa hoitovaatteet päälle ja lähteä rohkeasti reikiintymään. Tunnin aiheena: laskimoverinäyte. 

Hyvää huomenta! Tänään seisovasta pöydästä löytyi tällainen kattaus.

Jossain vaiheessa pääsykoeprosessia kirjoitin, että olen tottunut toistamaan ikiaikaisia rituaaleja pikkutarkasti ja niitä koskaan muuttamatta. Tällä yliampuvalla lauseella yritin varmaan vakuuttaa oppivani kyllä sairaanhoitajan työssä vaadittavat kättentaidot. On totta, että kristillisessä jumalanpalveluselämässä ja sakramenttien toimittamisessa toiminta on muuttumatonta. Niissä ei sooloilla, ei keksitä itse, eikä edes liikuta vapaasti. Kuitenkaan kyse ei ole senteistä, saatikka milleistä. Yleensä on varsin riittävää, että lausuu oikeat sanat. kaikkein tiukemmin pastorin työssä puheen ja vartalotyön yhteen sujuvuutta testataan hautaamisessa. Ehkä olet nähnyt, miten kirkollisessa siunaustilaisuudessa arkun päätyyn piirretään hiekkaristi. Sen tekeminen ei ole ihan yksinkertaista. Ei varsinkaan, kun samaan aikaan pitää muistaa lausua toimituksen muuttumattomat sanat: maasta olet sinä tullut… Samoin pitää muistaa vainajan koko nimi. Ei kovin vaikeaa. Teoriassa. Mutta juuri tällä hetkellä saattoväen huomio on nauliintunut tiiveimmin arkun suuntaan. Samalla joutuu varomaan, ettei koko pieni lapiollinen hiekkaa pamahda epämääräiseksi kasaksi arkulle. Tämä tapa hiekan kanssa ei ole sisällöltään erityisen tärkeä. Mutta se on suomalaisessa hautaustavassa hyvin tunnistettava toiminto ja sitä odotetaan. Tietenkin joka lapio on erilainen. Joskus hiekkakin. Kyseessä ei ole marketin hyllytavara vaan usein joku kätevä on nämä välineet itse tehnyt. Pätevänä hautaajana olen ottanutkin tavaksi hiippailla vähän etukäteen paikalle ja muun ohella tarkastella hieman tuota lapiota ja sen niin sanottua syöttötapaa. Lapion pesässä saattaa olla erilaiset laidat tai leikkaukset. Joskus on ollut jopa kaatonokan tapainen hiekan ohjaaja. Jos ei ehdi näitä vieraassa paikassa tarkastaa, niin varminta on ottaa tylsästi pieni määrä hiekkaa kerrallaan ja lisätä sitä välillä. Fraasi fraasilta ja viiva viivalta symboli piirtyy silloinkin. Joskus on tullut kyllä sellaisiakin kasoja, että olen tuntenut syvää kiitollisuutta jonkun omaisista peittäessä yrityksen kukkalaitteella. Tuskin niitä kukaan silloinkaan on huomannut, ajatellut tai suuremmin haittaa kokenut. 

Mutta entä kun pitää pistää kaveria? Osa luokkaamme oli päässyt totuttelemaan jo injektioneulojen kanssa. Itse pääsin tuikkaamaan melko kylmiltä kohti laskimoa. Onneksi teoriaopetus ja taitopaja oli tällä kertaa rytmitetty taitavasti. Olemme tammikuun aikana ihmetelleet eri taitoihin liittyvän teoriaopetuksen rytmitystä. Osassa käytännön harjoitukset saattavat seurata pahimmiltaan vasta kuukauden päästä teoriasta. Pitää kertailla kovasti. Ruokapöydässä olemme haaveilleet rytmistä, jossa teoriatunti ja taitopajaryhmät seuraisivat toisiaan joka viikko. Alkuviikko voisi olla muuta opetusta, keskiviikkona teoria ja käytännön harjoitusten jälkeen voisi koittaa viikonloppu. Tämä taitaa vain kaatua luokan kaaottiseen varaustilanteeseen. Nytkin on välillä jouduttu odottamaan edellisten siivotessa luokkaa. Kaikki muutkin vuosikurssit haluaisivat tuon edellä esitetyn rytmin. 

Laskimoverinäytteen teoria annettiin kuitenkin samalla viikolla kuin itse harjoitus. Vieraaksi saimme rautaisen ammattilaisen keskussairaalan näytteenotosta. Teoriapäivänä saimme opastusta kyllä kaikesta muustakin näytteenotosta. Kuitenkin juuri tämä edessä oleva laskimoon iskeminen taisi täyttää kaikkien mielet. ”Tuskin kukaan kuolee näissä harjoituksissa,” Hän lohdutti meitä etukäteen. Tuo tuskin sana jäi sen verran kaivelemaan, että päätin ottaa asian vakavasti. Vanhaan tapaani, kaivoin netistä esiin opetusvideon ja aloitin mielikuvaharjoitusten teon. Pistettävänä oleminen ei tuntunut mitenkään pahalta ajatukselta. Verta olen ehtinyt luovuttaa lähemmäs kymmenen litraa ja muutenkin ole ollut pistettävänä. Toki ajatus parin tärisevistä käsistä, reippaasta harhaan osumisesta tai jostakin muusta yllättävästä ei synnyttänyt samanlaista luottamusta kuin veripalvelun henkilöiden käsiin jättäytyminen. Mutta jostakin jokainen aloittaa oppimisen! 

Huomaatko pinkin kahvan? Neulan poistamisen jälkeen se painetaan peukalolla neulan suojaksi. Turvaneula. Ei voi pistää sen jälkeen itseään tai epähuomiossa käyttää toisella potilaalla.

Itse jännitin pistäjänä olemista. Juuri tähän tähtäsin kaikki mielikuvaharjoitukset. Otin avuksi myös kodin muut asukkaat ja kynä ynnä teroitin saivat toimia näytteenottovälineinä. Sain toimia samalla hoitotyön opettajana nuorimmaisen halutessa tehdä samat temput itselleni. taitava pistäjä hänestäkin tulee.

Aamun ensimmäisellä tunnilla kerättiin sitten kaikki tarvittava pöydille. Neuloja, putkia ja muita välineitä kertyi melkoinen määrä. Joka pöytään jaetuissa särmäisjäteastioissa pilkottivat muiden ryhmien veriset ruiskut ja letkut. Pirtu haisi pyyhityillä pöytätasoilla. Tunnelma oli katossa heti aamusta. 

Näytettyään nopeasti yhden suorituksen malliksi, opettaja antoi meille luvan aloittaa. Tosin ensimmäiseen pistoon täytyi pyytää vielä lupa ja pyytää valvovat silmät seuraamaan tapahtumaa. Sovimme parissamme itselleni ensimmäiseksi pistäjän vuoron. Olin niin latautunut toimimaan laskimon kanssa, että sovimme jättävämme sormenpäästä otettavan sokeritestin sen jälkeen tehtäväksi. Tarvittavien tunnustelujen ja muiden protokollaan kuuluvien toimien jälkeen pyysin opettajaa todistajaksi. Ei saa pistää liian hiljaa muttei myöskään liian kovaa. Muista kulma, tuo omaa kättä, hengitä. Monia ohjeita kulki pääni sisällä. ”Nyt pistää,” taisin muistaa sanoa ääneen.

Verta! Tässä neulan kammioon on tullut hyvänä merkkinä verta. Siitä se ei näissä neuloissa etene, ennen kuin näytteenottoputki yhdistetään. Kaikkein hulluimmat kokeilivat päivän aikana niin sanottua avotekniikkaa. Siinä käytetään avointa neulaa, jossa veren virtausta ei kontrolloi mikään. Kuulema pitää olla nopea putkia vaihtaessa. Nuoli on piirretty osoittamaan suonen kulkusuuntaa.

Verta! Aika syvään hengitimme molemmin puolin neulaa. Miten niin pieni määrä nestettä voikaan tuntua niin palkitsevalta? Jännityksessä testiputki jäi vähän vajaaksi. Mutta sen asian olisi korjannut pieni lisäaika. Suurta helpotusta tuntien siirryin sokeriarvojen mittaamiseen. Pieni napsaus sormen päästä ja kone kertoo arvot. No sehän menikin ihan pieleen. Koska laite. Tai koska en muistanut miten mokomaa laitetta käytetään. Pari yritti kärsivällisesti opastaa. Tässä huomasi, mihin koko päivän keskittyminen oli suuntautunut. Oli aika vaihtaa pistäjää. Tottuneena jätti hänkin sokerit väliin.

Kolmen tunnin ajan ahersimme luokassa. Verta otettiin erilaisilla neuloilla ja eri paikoista. Samoista käsistä ja suonistakin otettiin harjoituksen merkeissä oikein urakalla. Aina verta ei heti löytynyt ja välillä sitä pulppusi myös käsille tai jopa suojaliinoille asti. Opimme varomaan neulan liiallista liikuttelua, ei toivottua ulosvetämistä ja tarvikkeiden asettelua oikeasti kädenulottuville. Ihmeteltiin suonten kulkusuuntia ja syvyyksiä. Joskus yhden käden ääressä oli puolenkymmentä toljottajaa. Välillä haettiin lisää neuloja ja puhdistusliinoja. Pirtu haisi. Hulluimmat vierailivat toistensa kämmenselissä neulalla kutittelemassa. Meidän parimme tyytyi pysymään kyynärtaipeen alueella. Neulat pitivät välillä hurjaa ääntä. Silloin jos ne erehtyi vetämään osittain ulos suonesta. Silloin veri ja ilma kuplivat kilpaa neulan kammiossa. Naurettiin. Välillä pidettiin kahvitaukoa ja alettiin uudestaan. Opettaja kiersi neuvomassa, kehumassa ja välillä asetti itsensä tökittäväksi. Tiesi luottosuonia hyviksi harjoituskohteiksi. Välillä saatettiin olla vähän kalpeita mutta ketään ei kertaakaan huipannut. Hyvä meininki.

Mömmö ja osa päivän saaliista. Mömmöä siis käytetään sokeriarvojen mittauksessa. Mömmö on täytetty kuumalla vedellä ja sitä käyttäen saadaan veri kiertämään kylmemmissäkin näytteenottosormissa.

Tuntien loppuessa voimat olivat poissa. Jännitys ja keskittyminen olivat vieneet paljon siitä mitä oli veren lisäksi otettavissa. Olisi tätä toisenkin päivän voinut tehdä. Kokeilla vielä vähän erilaisia tekniikoita tai edes eri ihmisten käsiä. Kovin vähän näitä taitoja ehditään opetella. Saisiko kahvipalkka tekniikan opiskelijoita jonoon? 

Suunnilleen näin sen olisi pitänyt mennä. Sain kokeilla molemmilla videon neuloilla.
Julkaistu

49# Liikkeellä ja rohkeasti iholla

Sairaanhoitajaksi opiskeleminen vaatii rohkeutta. Etkö usko? Laita kätesi selkäpuolellesi ja etsi sormenpäillä selkärangan nikamat. Lähde hivuttamaan sormia alaspäin. Jatka housun vyötärön ohitse. Kun nikamat lakkaavat tuntumasta, alat lähestyä ristiluuta. Syvällä lantion keskellä sijaitsee ristiluu. Jos jatkaisit vielä alaspäin, löytäisit vielä häntäluun. Ei tarvitse mennä sinne asti. Ristiluuta saa etsiä pakaroiden kaaren alueelta mutta ei vielä suorastaan niiden välistä. Ketä sinä koskettaisit tänne? Kenen antaisit koskea itseäsi tänne? Sairaanhoitajaksi opiskelu vaatii rohkeutta molemmin päin. 

Olen viime viikkoina leikkinyt paljon koiraa. Sukulaisten ja ystävien lemmikkejä seuraillessa lapset ovat alkaneet hoitaa koiran kaipuutaan leikkimällä koiria. Kaikkein parasta on, jos saa isän mukaan isoksi ja vanhaksi koiraksi. Sellaiseksi laiskaksi, joka tykkää makoilla ja ei hypi liikaa. Koiran leikkiminen ei ole mitään uutta. Sitä tein jo perhepäivähoidossa. Silloin Hopeanuoli oli juuri tullut Suomeen. Ei olisi ehkä sopinut hoitoikäisten leikkien malliksi. Mutta nyt vuosikymmeniä myöhemmin olen saanut palata koiran rooliin. 

Lapsista tässä leikissä on selvästi parasta olla koiran omistaja. Erityisesti nuorimmaista kiehtoo tämä mahdollisuus päästä komentamaan isää. Koko porukalla leikkiessä saattaa yksi ilmestyä kissana tai oravana mukaan. Silloin meno on villi ja vanhan koiran polvet ja ranteet kovilla. Nuorimman kanssa kahdestaan leikkiessä pitkiä aikoja saattaa kulua rauhallisesti. Hän tykkää ihan vain silitellä koiraa. Sellainen leikki on mukavaa koiran roolissakin. Näin opetetaan koskemista ja kosketettavana olemista. 

Omien lasten kanssa eläminen on ollut hyvä opettaja. Hoitaessa lasten luonnollisia siisteyteen liittyviä toimia vuosikaudet hoitaessa olen saanut opetella hoitoalalle tärkeää asiaa: ihmiskehoon koskettamisen ei tarvitse olla seksuaalista. Onneksi se voi sitäkin olla. Kuitenkin hoitajan ja ehkä hoidettavankin on helpompi olla, jos ymmärtää kosketuksen voivan olla muunkin laista. 

Tätä me olemme käyneet rohkeasti opettelemaan. Kukaan ei ole siitä puhunut. Mutta yhtäkkiä se vain alkoi. Loppusyksyn ensiapukurssilla pääsimme jo vähän toisiamme lähelle. Kuntoutuksen tunnilla jatkettiin vähän samaan suuntaan. Tämä viikko jatkettiin potilaan siirtämiseen liittyvillä harjoituksilla. Opettajana oli kinestetiikkaan perehtynyt fysioterapeutti. Opettelimme potilaan omaa liikettä, painon siirtoja ja oman kehomme liikeratoja käyttäen siirtämään potilaita sängyssä, sängystä ja sänkyyn. Käsi selän takaa ristiluun alta, halausote ja vetäkää pakarasta, olivat ohjeiden joukossa. Samoin ohjasimme hengitystä ja opettelimme ohjaamaan hengitystä oman kätemme painoa vasten. Siis toisen hengitystä. Oltiin jo lähellä toista. Näin pitää uskaltaa ja vähän myös luottaa. 

Sama jatkuu tulevilla viikoilla, kun taitopajoissa vastaan tulevat laskimoverinäytteen ottaminen ja injektioiden pistäminen. Näissä harjoitusvälineenä on oma pari. Näin opiskelijat pääsevät jo opettelemaan ihmisten kanssa toimimista ja lähelle menemistä. Tarkka oppija on kuullut puhuttavan kosketuksen merkityksestä ja koskettamisen tavan eroista. Hoitaja ei ole koskettelija mutta hän koskee väistämättä potilaisiin paljon. Tietynlaisella kosketuksella voidaan luoda luottamusta, rauhaa ja turvaa. Erilaisella koskettamisella saadaan potilas varmasti vetäytymään kaikesta yhteistyöstä. 

Tällä videolla näkyy esimerkiksi harjoittelemamme tuoliintuuppaus ja pakarakävely. Mukana on myös tuo nosturi ja muita ihol apuvälineitä.

Kinestetiikan saloihin perehtyessämme, saimme kuulla monia hyviä myyntipuheita potilaan aktivoinnin hyödyistä. Potilaan oman liikkeen aktivoinnin kerrottiin säästävän paitsi hoitajan kehoa, myös parantavan potilaan mieltä. Liikuntakyvyltään rajoittunutkin potilas hyötyy siitä, että hänen kehoaan liikutetaan luonnollisia ratoja hyväksikäyttäen.  Vähintään potilas saa hyvin kosketuskokemuksen. Tämän vastakohtana voisi olla riuhtovilla liikkeillä ja puristavilla otteilla tehty nosto. Silloin kaikki työ perustuu hoitajan voimaan ja valitettavasti potilas passivoituu ja hoitajan työkyky kokee vuosien varrella suuria haasteita. Kyllä potilaita nostetaankin. Tunnin lopuksi halukkaat pääsivät leikkimään nosturilla. Sitä voidaan käyttää halvaantuneen potilaan liikuttelussa.

Luulen, että kaikki huijasimme hieman näissä liikuttelun harjoituksissa. Ainakin vähän sellainen olo jäi. Yrityksistä huolimatta, kukaan ei varmaankaan kyennyt olemaan täysin passiivinen. Ehkä menetelmät tuntuivat osittain siksi niin toimivilta. Kulloinkin potilaana oleva kyllä vakuutteli, ettei auttanut. Liikkeiden ohjaus ja painonsiirrot tosin on suunnattu niin, että ne aktivoivat potilaan omaa toimintaa tai ainakin käyttävät hyväkseen tämän painoa. Ehkä olimme keskimäärin jäntevämpiä ja itsemme koossa pitäviä potilaita. Eikä kukaan tarrannut kiinni sängyn laidasta tai siirtynyt takaisin kesken siirron. Ehkä näitäkin tilanteita voisi simuloida?

Tässä videossa näkyy hyvin potilaan oman painopisteen ohjaaminen polvesta tai lantion alueelta painaen. Tunnin jälkeisillä silmillä on helppo nähdä otteet esimerkiksi kyynärpäästä kainalo sijaan. Ja tietenkin iloinen asukas!

Tällaisen tunnin jälkeen itselleni jäi sekä iloinen että harmistunut olo. Tällaiselle osaamattomalle näiden taitojen harjoitteleminen on välttämätöntä. Samoin apuvälineiden testailu. Eikä olo voi ylipäätäänkään huono, kun oli päästy tekemään. Kuitenkin tieto siitä, että se oli sitten siinä, jäi harmittamaan. Tällainen taitamaton ei opi mitään tekniikoita yhdellä tai kahdella yrittämällä. Enkä nyt sano tätä vain kinestetiikasta innostuneena. Kaipaisin toisotoa ja opetusta ihan mistä tahansa potilaan liikuttamiseen liittyvästä. Kaipaisin vähintään toista kertaa, jotta olisi mitään mahdollisuutta omaksua edes tärkeimmät tekniikat. Tarvittaisiin paljon toistoa lihasmuistin synnyttämiseksi. Opintojen suunnittelijat kenties luottavat näiden asioiden tulevan vastaan ensimmäisessä harjoittelussa. Oma kokemukseni muualta vain on sellainen, että siellä missä ei ole aikaa, tehdään sitten vain jotenkin. Onko harjoittelun ohjaaja motivoitunut tämän tyyppiseen potilaiden liikutteluun? Onko hän motivoitunut odottamaan, kun opiskelija yrittää näitä muistella? Vai nostetaanko äkkiä niska-pakara -otteella ikkunasta ulos? Joko opiskelija tai potilas. Kumpikaan vaihtoehto ei olisi kovin miellyttävä.

Ymmärrän että työpaikoilla ei välttämättä ole kovin helppoa omaksua uusia tapoja liikuttaa potilasta. Lähihoitajamme todistavat, että paljon opettajan vältettävien listalle asettamia tyylejä on käytössä. Mutta onhan vaikea alkaa käyttämään mitään uudenlaista yksin? Jos itse on tottunut johonkin, on potilaskin tottunut johonkin. Uusi on pelottavaa ja hankalaa molemmille. Tarvittaisiin varmasti työnantajien ja esimiestason heräämistä. Ihmisiä on kuitenkin mahdollista kouluttaa jos sitä tahdotaan tehdä.