121# Montako tikkiä laitetaan?

Neula ja lankaa. Jostain kaukaisuudesta muistot käsityötunneilta vyöryivät mieleen. Varsinkin ne sormiin osuneet neulanpistot. Joskuskin tunnin alussa etsin aikani kadonnutta neulaa ja uuden saatuani se kohta ilmestyi sormeen jostakin sinisen, pumpulitäytteisen, hahmon sisältä. Nyt käsillä ollut neula vain oli paljon terävämpi, käyrempi ja tarkoitettu ihmiskudoksen läpäisyyn. Oli aika ommella haavoja kiinni. Paluu kouluun!

Harjoittelun aikana olimme parhaimmillaan kaikki luokan miesopiskelijat samaan aikaan pukuhuoneessa. Vaihdettiin siinä vähän kuulumisia ja hajaannuttiin kukin osastoillemme. Välillä toiset olivat lähdössä ja toiset tulossa. Mitä pitemmälle harjoittelu eteni, sitä enemmän haaveiltiin kouluopetuksen jatkumista. Vaikka harjoittelut ovat antoisia, ovat ne myös kuluttavia. Käsillä on jatkuvasti jotakin, mistä ei ole näillä opinnoilla vielä kovin varma ja paljon myös sellaista, mitä ei ole ollenkaan opiskeltu. Sellainen varpaillaan oleminen väsyttää. Usein näissä pukuhuoneen kohtaamisissa kello oli kuusi jotakin. Sekin sai haaveilemaan koulusta. Varsinkin kouluaamuista, jolloin heräämistä ei koskaan tarvitsisi ajatella ennen seitsemää.

Tai niinhän sitä harjoittelussa luuli. Ensimmäisenä koulupäivänä opetus alkoi kello kahdeksan. Se tarkoittaa itselläni herätystä 06.45. Vaikka aamulla ei tuntunut erityisen virkeältä, pakkohan se oli vähän iloita leppoisammasta aikataulusta. Tuohon aikaan aamuvuoroon menijät olisivat olleet taas jo pukuhuoneessa. Iloa lisäsi vielä sekin, että ensimmäiset tunnit saatiin viettää taitopajaluokassa.

Etukäteen oli taas opiskeltu. Verkkoympäristöstä oli pitänyt suorittaa kurssi loppukokeineen. Sen kautta kerrattiin yleisesti haavat, niiden hoito ja erilaiset haavanhoitotuotteet. Haavojen hoitoa me emme varsinaisesti koulussa opiskele. Mistään ei saada toimitettua tarpeeksi haavoja. Kuitenkin tunnin alussa opettaja kyseli meiltä kuvien kanssa erilaisten haavojen asioita. Erityisen tärkeää oli tulehtuneen haavan tunnistaminen. Jos joku haluaa itseään kokeilla, voi googlettaa kuvahaussa hakusanoilla haava, märkä haava, nekroottinen haava, granuloiva haava ja vaikka leikkaushaava. Pienten kuvasulkeisten jälkeen pääsimme ompelemaan.

Oikean ommelaineen ja neulan tarjoilu lääkärille kuuluu myös hoitajan tehtäviin. Neulojen ja langan kokoa voi verrata tuohon pienehköön peukaloon.

Ompeleiden tekeminen ei kuulu sairaanhoitajan perustaitoihin. Yleensä hänen roolinsa on avustaa lääkäriä. Mekin opiskelimme tarjoilijana toimimista: pakkausten steriiliä avaamista ja niissä olevien tavaroiden ojentamista lääkärille. Opettaja myös kuvasi, miten jokaisella lääkärillä on omat mieltymyksensä välineiden koon suhteen. Silloin sairaanhoitajan tehtävä on nöyrästi kaivaa esiin sellaiset välineet joihin ompelija on mieltynyt. Toki hyvä hoitaja käy tarvittavaa keskustelua lääkärin kanssa jo ennen steriilien pakkausten avaamista. Valmistimme siis steriiliä pöytää välineille ja peitimme opettajan pöytiin jakamat vaahtomuovilevyt (parempia harjoitushaavoja on kuulemma tilattu) steriilillä reikäliinalla. Pöytä oli katettu. Nyt kuitenkin lääkärin sijaan pääsimme itse ompelemaan.

Saatuaan lisäkoulutusta sairaanhoitajankin voi antaa näytön ompeleiden tekemisestä. Sen jälkeen hän voi esimerkiksi päivystävän sairaanhoitajan nimikkeellä tehdä pieniä ompeleita. Näin toimitaan vaikkapa pienillä terveysasemilla tai ylipäätään lääkäriresurssia säästäessä. Ehkä joku meistäkin joskus ompelee ihan urakalla. Nyt ompeleiden tekemisen tarkoitus oli kuitenkin niiden lopputuotoksessa. Sairaanhoitajan hyvin tyypillinen tehtävä on poistaa ompeleita. Luultavasti kotihoidon harjoittelussa monet pääsevät tätä harjoittelemaan. Ompeleita poistaaksemme, meidän oli ensin tehtävä ne. 

Aivan näin mekaaninen syy ei ollut kuitenkaan ainoa. Opettaja piti tärkeänä antaa meille mahdollisuuden tehdä ompeleita, jotta ymmärtäisimme poistoa varten paremmin, missä langat kulkevat. Poistamisen kannalta tämä on tärkeää. Poistot on tehtävä niin, ettei mikään ihon ulkopuolelle oleva langan osa kulje ihon alitse lankaa poistaessa. Myöskään yksikään pätkä langasta ei saa unohtua ihon sisään. 

Ompelu ei tapahtunut aivan koulun käsityötuntien tapaan. Oikeassa elämässä potilas on enemmän neulojamme vastustava kuin vaahtomuovi. Joskus ehkä aktiivisestikin vastustava mutta se on lääkintävahtimestarin avulla voitettava pulma. kuitenkin ihmisen iho ja suuremmissa haavoissa muu kudos vastustaa neulaa hieman enemmän kuin potilaamme. Siksi ote neulasta ja tarvittaessa haavasta on ehdottoman tärkeä asia. Sitä varten työssä käytetään sormien sijaan työkaluja. Neula napataan omiin välineisiinsä ja haavan reunasta napataan toisilla. Neulankuljetin ja kirurgiset atulat. Siinä taas pari sanaa uuden identiteetin sanavarastoon. Muinoin käsitöissä neula ja sormet eivät oikein toimineet tahdon ja ohjeiden mukaan, joten näiden työkalujen kanssa työskentely tuntui alkuun arveluttavalta. Tosin ensimmäisten kokeilujen jälkeen ne tuntuivat yllättävän käteviltä. Neulakin pysyi kätevästi turvaetäisyyden päässä omasta sormesta.

Neulankuljetin, sakset ja kirurgiset atulat. Huomaa hyvin haavan reunasta tarraavat piikit atuloiden kärjessä.

Ommelpaja oli kokonaisuutena siistiä sisätyötä. Vaihteeksi sellainen paja, missä emme kajonneet toisiimme. Pöytien ääreen muodostui turvaetäisyyksien rajoja koputtelevia ompeluseurueita. Opettajan ohjeiden mukaan saimme kukin ommella pehmeän potilaamme pinnasta kolme haavaa erilaisilla tekniikoilla. Jokaisen pöydän ääressä kävi iloinen vaikkakin vähän jännittynyt keskustelu. Kyseltiin ja ihmeteltiin. Joku neuvoi vähän toista ja joskus oltiin yhtä kuutamolla. Kaiken kaikkiaan iloiset ompeluseurat. Sen jälkeen ehdittiin puhua vähän taakse jääneistä harjoitteluistakin. Mukava paluu kouluun. 

56# Toukkahoitaja

Mihin haluaisit suuntautua? Minkälaisissa töissä voisit nähdä itsesi? Mikä työ kiinnostaa? Opettajat auttavat meitä ensimmäisen vuoden opiskelijoita jo vähän haaveilemaan tulevasta. Tätä tapahtuu hops-keskusteluissa ja vähän tuntien lomassakin. Me opiskelijat kyselemme sitä toisiltamme joskus. Vähän aikaa sitten vastaan tuli kaikkein eksoottisin vaihtoehto: toukkahoitaja!

Olemme käsitelleet haavoja ja niiden hoitoa. Itsenäinen kurssi ja siihen liittyvä koe piti suorittaa tammikuun aikana. Palautuspäivän jälkeen haavanhoitoa käsiteltiin tunnilla ja siihen liittyen jaettiin useiden hyödyllisten nettisivujen osoitteet. Osa sivuista esitteli haavojen luokitteluun liittyvää asiaa. Toiset esittelivät haavanhoitotuotteita ja niiden käyttöä. Kätevästi oman yrityksensä tuotteita esiteltiin. Samalla päästiin kurkkimaan tietenkin erilaisia haavoja. 

Itse koin pienen aikamatkan yli viidentoistavuoden taakse. Olin juuri muuttanut opiskelemaan. Yhtenä tavarana muuttokuormassa oli veljeni vanha tietokone. Hän ei ollut muistanut tai viitsinyt poistaa kovalevyltä jotakin oman opiskelualansa tietokantaa. Siihen aikaan tietokannat piti siirtää koneelle. Eipä konekaan ollut kovin helposti siirrettävä. Aina joskus aikaa tuhlatessani klikkailin sieltä auki kuvapankin. vastaan tuli haavoja, ihottumia, rupia ja aivan kaikkea, mitä opetuskäyttöön voidaan lääketieteen ammattilaisille syöttää. Aina välillä noiden kuvien katselu tuntui urotyöltä. Nyt katsellut haavat eivät tuntuneet missään. Toki välillä on saanut nähdä haavoja ihan tosielämässäkin. Mutta ehkä nuo menneisyyden kuvamaratonit tappoivat jotain inhoa pois. Tuskin kovin pahalta tulee tuntumaan myöskään tuleva haavojen hoidon taitopaja. En tiedä simuloidaanko siellä hajua. Se voi olla näköä hankalampi asia.

Haavoja käsittelevän tunnin loppupuolella tuli vastaan kuitenkin jotain ylimääräisen nielaisemisen arvoista. Luulen muutamankin harkinneen tradenomiksi hakeutumista. Tutustuimme lyhyesti toukkahoitoon. Nam nam.

Kuva: Wikimedia Commons

Ehkä olet nähnyt elokuvissa toukkia asetettavan haavoihin. En tiedä, miten ensimmäinen viisas on osannut toukat paikalleen asettaa ja ne hyödyllisiksi havaita. Ehkä vapaana vaeltavat toukat ovat tehneet jotakin muutakin mutta niiden hyödyllinen tehtävä on ollut kuolleen kudoksen ja bakteerikasvuston poistaminen. Tätä samaa tehdään nykyäänkin. Usein kuitenkin muilla keinoilla. Haavan hoito ja tämä kudosten rapsuttelu on yksi pian hallitsemistamme taidoista.

 Lähivuosikymmeninä toukat ovat kuitenkin tehneet paluun. Toukat paitsi poistavat haitallista kudosta, myös vaikuttavat antibakteerisesti. Vaikutus perustuu toukkien ruuansulatukseen eli ilmeisesti sylkeen. Sylki tappaa bakteereita. Toisaalta toukat syövät bakteereja sisältävää kudosta ja niin vähentävät tulehdusta. 

Voitko kuvitella toukkahoitajan. Hän on se hiljainen mutta ystävällinen työyksikön jäsen. Hän ei osallistu kovin usein työajan ulkopuolella järjestettyihin rientoihin, eikä puheittensa perusteella vietä muutenkaan aikaa ystävien kanssa. Hänellä ei ole perhettä. Ei ainakaan ihmisperhettä. Lomien aikana hän kuulemma reissaa lämpimissä maissa. Kosteat viidakot, koskemattomat luolat ja rehevät merenrantakasvustot ovat hänelle mieluisia rentoutumispaikkoja. Siellä hän ei kuitenkaan makaa leporankana. Hän tutkii. Hän kaivaa ja kääntelee. Löytäessään jotain, hän nappaa sen mukaansa, kuljettaa kotiinsa ja liittää sen lopulta perheensä joukkoon. Toukkaperheensä. Sillä se on toukkahoitajan todellinen elämä.

Hän viihtyy kellarissa. Hämärä ja kostea on hänen valtakuntansa. Hänen ja toukkien. Kananmunakennot ovat hänen rakkailleen tehty koti. Siellä hän ruokkii ja hellii noita luikertelevia kullannuppujaan. Kyse ei ole vain harrastuksesta. Ei. Toukat ovat paljon enemmän. Ne ovat toukkahoitajan perhe. Ja yhdessä heillä on tehtävä.

Aina joskus toukkahoitaja kutsutaan paikalle. Paljastetaan tulehtunut, haiseva, haava. Siellä missä muut kauhistuvat, toukkahoitaja iloitsee. Lemu on merkki hyvästä apajasta hänen omilleen. Hän asettaa kylmälaukussa matkustaneet ystävänsä ruuan ääreen. Kymmenen tarkkaan valittua, 2-3 millimetriä pitkää, tropiikin sukuista suloisuutta pääsee aukomaan suutaan haavaan. Harsojen avulla kaikki peitetään katseilta jopa viideksi vuorokaudeksi. Muut huoneessa jäävät hämmennyksen valtaan. Kuitenkin toukkahoitaja tietää – pian on aika. 

Ajan koitettua toukkahoitaja tulee jälleen. Tällä kertaa mukana ei ole kylmälaukkua vaan termospullo. Siinä haisee viina. Harsot poistetaan. Viimeisetkin kierrokset ovat puhtaat. Märkä on poissa. Samoin haju. Sen muut hoitajat saattoivat havaita jo saapuessaan. Toukat ovat tehneet työnsä. Muutama kurkkii kiitollisena haavan onkaloiden aukoista. Kovan työn uuvuttamat toukat ovat kasvaneet. Jo useiden senttien mittaiset ahmatit on helppo löytää. Toukkahoitaja poimii ne yksitellen. Katsoo jokaista kiitollisena, ikään kuin hyvästiksi. Pudottaa sitten rakkaansa yksi kerrallaan avattuun termospulloon. Toukkien viimeinen matka kulkee alkoholikylvyn kautta. laitakaupungin aasialaiseen ilmestyy pian illan erikoinen. Kahdeksan… yhdeksän… laskee toukkahoitaja termospullon pinnan pulpahdellessa. Yhdeksän jälkeen hiljaisuus. Toukkahoitaja kumartuu lähemmäksi haavaa. Katsoo toiseenkin ihonalaiseen onkaloon. Pyytää jotakuta pois valon edestä. Ehkä niitä olikin vain yhdeksän, toukkahoitaja tuumaa hiljaa. Hän sulkee termospullon korkin, kiittää ja lähtee viereiseen huoneeseen. Tuttu lääkäri on pyytänyt arviota toiseen haavaan. Mitähän kymmenen ahkeraa ahertajaa saisi siellä aikaan? Toukkahoitajan poistuessa hiljaisuus täyttä huoneen avoimen haavan ja sen syvien onkaloiden äärellä. Potilasta kuulemma oksettaa. Samoin toista hoitajaa. Toukkahoitajaa ei haittaa. Hän on ylpeä. Erityisesti tuosta yhdestä. Siitä joka jäi eloon.

Toivottavasti toukkahoitaja ei tule uniisi. Tässä video hoidon todellisesta etenemisestä. Toukkien määrä on todellisuudessa paljon suurempi mutta ne eivät nykyaikana vaella vapaina haavassa.