96# Seksuaalista väkivaltaa

Yksi sapattivuoden tavoitteistani on ollut oppia. Ei vain opiskelemalla uutta alaa tai tutkintoa. Tarkoituksena on ollut oppia uutta myös ylipäätään elämästä ja ehkä vähän itsestänikin. Tämä tavoite on onnistunut hienosti. Monessa kohtaa on saanut olla haastamassa itseään ja siinä on saanut tutkia itsestään vähemmän tutuissa tilanteissa. 

Vieläkään ei ole kovin selvää, johtaako tämä projekti joskus valmiiseen tutkintoon. Kuitenkin olen luottavainen, että tämä edellä mainittu oppiminen auttaa monta kertaa elämän eri tilanteissa. Samaan aikaan olen pyrkinyt etsimään kursseilta sisältöjä, jotka olisivat suoraan yleishyödyllisiä. Kevätkauden loppuvaiheille osui tällainen kurssi kuin nappiin.

Talven yritellessä tuloaan alkoi koululla liikkua kaksi huhua. Ensimmäinen huhu kertoi, että korkeakoulujen yhteinen campusonline avaisi kohta kevätkauden kurssien ilmoittautumisen. Kyseessä on palvelu, jonka kautta voi löytää ja suorittaa hyvin laajasta tarjonnasta kursseja etäsuorituksina. Myös avoimen ammattikorkeakoulun. Toinen huhu kertoi, että kahden ensimmäisen vuoden aikana kannattaa haalia näitä lisäkursseja. Syyksi tuohon annettiin 140 opintopisteen raja. Sen suoritettuaan opiskelija voi päästä tekemään sairaanhoitajan sijaisuuksia. Normaalilla vauhdilla suoritettuna tämä pisteraja tulee vastaan vasta kolmannen vuoden syyskaudella tai sen jälkeen. Haalimalla lisää opintoja vaikkapa campusonlinesta tuo rajan voisi saavuttaa toisen vuoden jälkeisiä kesätöitä varten. Siispä luokka oli hyvinkin räväkästi koneiden ääressä kurssitarjonnan auetessa.

Tosin tämä kiiruhtaminen taisi olla turhaa. Opettajatkin kuulivat tämän huhun ja kävivät meitä toppuuttelemaan. Huomattava osa tarjotuista kursseista on oman opintosuunnitelmamme ulkopuolisia opintoja. Sijaisuuksien rajana olevaan 140 pisteeseen täytyy kuulemma kuulua nimenomaan koulun opintosuunnitelman mukaisia opintoja. Vain niin voidaan taata riittävä taitotaso. Näin ainakin opettajat kertoivat. Mikä sitten taitaa olla totuus? Kevään kuluessa kuulinkin useamman opiskelijan jättävän verkkokurssin tekemättä työläyden ja motivaation laskun vuoksi. Tarjolla olevat kurssit olivat laajuudeltaan yhdestä viiteen opintopistettä. Siis 27-135 tuntia työtä. Suuremmat paketit eivät ole aivan helppoja suoritettavaksi normaalin lukujärjestyksen ohessa. 

Campusonlinen kurssitarjonta oli sairaanhoitajan näkökulmasta luonteeltaan syventävää. Nyt kesällä on tarjonnassa esimerkiksiKuntoutuminen monialaisena yhteistoimintanaja Asiakas- ja palveluohjaus sosiaali- ja terveysalalla.Lukuvuoden aikana vikkelä opiskelija voi ehtiä mukaan kurssille, joka voidaan hyväksi lukea myöhempiin omiin opintojaksoihin. Silloin vaadittavien pisteiden määrä kasvaa ja tulevat opinnot helpottuvat. Tosin suoritusjärjestys ei liene aina paras. Eikä kontakti opetuksen aikana.

Itse nappasin kevätkaudelle viiden pisteen kurssin Seksuaalisesti loukkaavaa väkivaltaa kokeneen hoito. Päättelin olevani joka tapauksessa aina jollakin tavalla ihmisten kanssa tekemisissä, ja tällainen kurssi voi opettaa paljon hyödyllistä. 

On yleistä, että seksuaalista väkivaltaa kokenut vähättelee tilannetta eikä sen vuoksi hakeudu avun piiriin. Iso osa seksuaalisesta väkivallasta koetaan lähisuhteessa ja se vähentää avun hakemista entisestään. Toipumisen kannalta avun piiriin hakeutuminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Usein ei-akuuteissa tilanteissa ammattilaiset eivät osaa epäillä tai uskalla kysyä seksuaalisen väkivallan mahdollisuutta. Usein akuuteissa tapauksissa myös hoitoketjun ensimmäisinä linkkeinä ovat muut kuin ammattilaiset. Nyt oli siis aika hankkia valmiuksia.

Kurssi alkoi maaliskuussa yhdessä Korona-kevään kanssa. Hallituksen julistettua poikkeusolot, vetäydyin työhuoneeseen kuuntelemaan kurssin tallennettuja johdantoluentoja. Toteutuspaikkana toimi Metropolia ammattikorkeakoulun Moodle -ympäristö. Kurssille ilmoittautuneet pääsivät sisään oman korkeakoulunsa tunnuksilla. Opettajia oli useasta eri koulusta mutta vastuu Metropolialla. Listalla opiskelijoita oli satoja. Opettajat kohdattiin nauhoitteiden kautta. Ja tietenkin tarvittaessa sähköpostilla. Kurssisisällöissä luvattiin tutustumista seksuaalisuuteen ja seksuaalisoikeuksiin, rikosprosessiin ja lainsäädäntöön, uhrin tukeen ja oikeuksiin sekä auttajan osaamisen ja jaksamisen vaatimuksiin. Kurssi suoritettiin aikataulutetuilla ja verkkoon palautetuilla tehtävillä. Itseopiskelua varten oppimisympäristöön oli koottu suoraan käytettäväksi tarkoitettua materiaalia ja lista verkkolinkeistä ja hyödyllisistä kirjoista.

Johdantoluentojen jälkeen verkkomateriaalin pohjalta tuli laatia käsitekartta seksuaalisuutta loukkaavasta häirinnästä ja väkivallasta. Lisäksi kartassa tuli olla mainintoja seksuaalioikeuksista ja kurssin opettajien vaalimasta Istanbulin sopimuksesta ja sen vaikutuksesta. Käsitekartan tehtävä oli varmistaa tiettyjen materiaalien lukeminen. Näinhän se verkko-opinnoissa etenee.

Yritykseni tehdä käsitekarttaa tutustuttavaksi tarjotuista materiaaleista. En tällaisia ole juuri tehnyt mutta onneksi tuli hyväksytty.

Käsitekartan jälkeen tuli tutustua uuteen materiaaliin ja laatia fiktiivinen rikosprosessin kuvaus seksuaalirikoksesta. Tässä tutuksi tulivat eri auttajat, näiden vastuut ja toimintatavat. Samoin saimme tutustua uhrin oikeuksiin ja tällä tarjottuihin tukipalveluihin. Tiesitkö esimerkiksi, että tutkinnan aikana uhrin ja epäillyn kuulemiset pitää järjestää niin, etteivät he voi sattumalta tavata tässä yhteydessä. Käytännössä eri päivinä. Myös lainsäädäntö ja eri rikosnimikkeiden vaatimukset käytiin lävitse. Tämän tehtävän mitta oli neljä sivua.

Sitten jouduimme tosissaan töihin. Nimittäin ryhmätöihin. Etänä tietenkin. Opiskelijat oli jaettu viiden henkilön ryhmiin. Näissä ryhmissä tuli laatia seksuaalikasvatuspäivä valitulle kohderyhmälle. Tilanne oli fiktiivinen mutta opetettavat sisällöt tuli laatia käyttövalmiiksi. Jos esimerkiksi suunnitelmassa kerrottiin näytettävän dia-esitystä, piti myös diojen sisältö olla ilmoitettuna. Samoin koko päivän ohjelma tuli rakentaa valmiiksi. Olo oli kuin taas rippikoulun valmisteluiden äärellä. Haastavaa tässä työskentelyssä oli etänä toimiminen täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Arvioisin olleeni tavallista passiivisempi tällaisessa viestittelyyn perustuvassa ympäristössä. Ei voinut käydä toimeen pöydän ääressä vaan viestitellä milloin kukin ehti. Voin toki puolustautua myös sillä, että tämä osa tehtävästä tehtiin oman harjoitteluni alkuvaiheessa. Sen mietteet veivät helposti pois ryhmätyöstä. Onneksi ryhmästä löytyi sopiva eteenpäin potkija ja en itsekään jäänyt passiivisimmaksi osallistujaksi. Tehtäväjaon jälkeen opetussisällön saatikka toteutuksen laatiminen ei ollut yhden illan töitä vaativampi juttu. 20 sivua saimme yhdessä aikaan helsinkiläiselle yläkoululle.

Kurssin päätöksenä laadittiin viiden sivun essee auttajan ammattitaidon ja jaksamisen vaatimuksista. Itseasiassa tämä osuus oli lopulta kaikkein mielenkiintoisin itselleni. Esseessä sai liikkua itselle tutuimmissa kysymyksissä. Myötä traumatisoituminen, erillisyys ja monet muut termit antoivat nimiä jollekin, mikä oli tavallaan tuttua. Jotakin saattoi jäädä myös tulevaksi viisaudeksi.

Kaiken aikaan Moodlessa pyöri opiskelijoiden keskustelufoorumi. Sinne jokaisen piti aloittaa keskustelu viidestä eri aiheesta ja kommentoida ainakin kolmea keskustelua. Teoriassa hieno yhteisöllinen idea. Mutta kun käytännössä samat viestit yrittävät innostaa kommentoimaan, ei synny inspiroivaa keskustelua vaan pikemminkin pakkopulla. Tämäkin teksti oli muotoiltu avauksiin hyvin monilla eri tavoilla: ”Seri-tukikeskus on seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden tukiyksikkö yli 16-vuotiaille sukupuolesta riippumatta. Tukikeskus on matalan kynnyksen yksikkö, jonne voi hakeutua itse, omaisten kanssa tai viranomaisen ohjaamana. Seri–tukikeskukseen voi hakeutua kuukauden sisällä tapahtuneesta. Ehtona ei ole rikosilmoituksen teko, vaikka siihen kannustetaankin. Seri-tukikeskuksen lyhenne tulee sanasta seksuaalirikos…”

Ja sitten lopulta kiitokseksi tästä kaikesta napsahti opintorekisteriin kiitokseksi viisi pistettä. Pari niistä saa todennäköisesti siirrettyä tutkinnon vapaasti valittuihin opintoihin. Loput tulevat aivan vain harrastusmerkeiksi. Todennäköisesti kerään jonkun vastaavan merkin taas syksyllä. Ei tässä tutkintoa varten opiskella. 

 

 

82# Onko etäkoulun jälkeen elämää?

– Nyt on vähän teknisiä vaikeuksia. Kevään mittaan aika usein kuultu lause. Ennen harjoittelu alkamista ehdimme viettää kotona neljä viikkoa etä-yhtenäiskoulua. On ollut monenikäistä oppijaa. Meillä lapset eivät istu etäopetuksessa vaan saavat vain päivittäiset tehtävät Wilman kautta. Kerran viikossa opettaja soittaa ja kyselee kuulumisia, kommentoi Wilmassa lähetettyjä itsearviointeja ja on ainakin yhden lukutestin kuunnellut. Itse ehdin istua sitäkin enemmän etätunneilla. Etänä pidettiin potilassimulaatioita, luentoja ja kokeitakin. 

Aina kaikki ei ole sujunut aivan täydellisesti. Välillä langoilta putoavat opettajat, välillä me oppilaat. Koulun yhteydet ovat kovilla ja ainakin videoiden jakaminen on osoittautunut aivan toivottomaksi. Eri opettajien johdolla on kokeiltu kolmea eri järjestelmää ja jokaisessa on ollut opiskelijoille opettelemista. On niissä ollut myös opettajille. Pahimmillaan taidettiin viettää kolme varttia erilaisia teknisiä ongelmia selvitellessä. Kun lopulta kaikkien opiskelijoiden mikrofonit oli avattu, näytön jaot tehty ja koulun ympäristö yhdistetty, opettaja jo hieman kypsyneessä tilassa totesi, ettei päivän aihetta oikein voi etänä opetella. Jouduinkin harjoittelussa sitten toteamaan, että haavojen hoidon suhteen olen aika avuton. Onhan siitä tosin talvella suoritettu yksi verkkokurssi.

Todelliset vaikeudet eivät ole liittyneet etäopetuksessa olemiseen. Onhan työhuoneen ja luurien yhdistelmä tuttu sadoista kokouksista ja palavereista. Tottuneesti napsautan muten päälle ja uusissa ympäristöissä varmistan, ettei kamera ole päällä viemässä kaistaa. Muuta vaaraa siitä ei ole koska se on ollut peitettynä jo monta kone-sukupolvea. 

Todelliset vaikeudet ovat liittyneet jatkuvaan kotona olemiseen. Kaikkien kotona olemiseen. Kun koulua ja hoitoa ei ole, täytyy lasten keksiä paljon tekemistä itse. Tai lapsille pitää keksiä. On koulun tehtävissäkin ollut oma kamppailunsa mutta todellinen vaikeus on sosiaalisen tarpeen ja vartaloihin kertyneen energian purkamisessa. Nimenomaan sen hallitussa purkamisessa. Kun naapureita ja kavereita on saanut nähdä vain harvoissa pyöräilyhetkissä tai pihapuuhissa, kertymää on paljon. Ja se kyllä purkautuu. Meinaa purkautua aikuisillakin. Harjoittelun alku oli todellinen pelastus itselleni. Pääsin perustellusti karkuun kiristyviä tunnelmia. Usein palatessa päivä alkaa olla kotona hyvinkin valmis. Pian oven jälkeen vastaan tule tarinoita kenenkin tappeluista ja riidoista. Niiden pienten siis. Joskus ilmassa tuoksuu aikuisempikin ärtymys. Ymmärrän hyvin. Iltaisin ja viikonloppuisin omaa ääntäni ei kiristä vain aamujen aikaiset herätykset. Alkaa kertyä sellainen olo, että lasten ääniä on kuultu nyt poikkeusaikana vähän liikaa. 

On kyllä koitettu myös retkeillä, pyöräillä, hikoilla koulunpihan kentällä, kerätä voimat harjoittelun jälkeen ja tehdä kotona aktiivisesti mukana ja johdatellen. On isketty lautapelejä, puuhattu pykäkoulutehtäviä, pullotettu simaa ja venytetty munkkeja. On painittu, väritetty, silitetty hamahelmiä ja suunniteltu uusia huonejärjestyksiä. Mukava näiden kanssa on tehdä. Mutta kyllä ne osaavatkin ottaa aikaa, kun ovat kaiken aikaa – no tuossa tiellä. Ihanat ja kamalat. Saisipa lähettää välillä kouluun ja sulkea oven aikuisten kesken. Maailman harvat lastenvahdit kuuluvat tietenkin riskiryhmään. 

Samaan aikaan maailma ei loppunutkaan. Täällä maaseudulla sormet ja varpaat riittävät laskemaan paikalliset Korona-tapaukset. Ei tullut piikkiä vaikka koulunkin listoilla on esitetty opiskelijoiden varaamissuunnitelmia terveydenhoidon tarpeisiin. Ei ole tullut tarvetta vaikka sijaiseksi kuulemma pääseekin lähihoitajana nyt hyvin. Ainakin toistaiseksi on käynyt koko maan laajuudella kuten toivoin. Saimme kiitokseksi yhteisistä ponnistuksista tylsän voiton. Ei tullut Lontoon, Pohjois-Italian tai New Yorkin sotatilaa ja nääntyneitä terveydenhuollon yksiköitä. Tuli vain kitkaa ja monenlaista väsynyttä ja turhaa riitaa kodin kentillä.

On sanottu, että Korona-kevät on syventänyt itse kullakin sitä mitä on jo ollut. Perhe-ihmisistä on tullut entistä perheellisempiä. Yksinäisistä on tullut yhä yksinäisempiä. Ahdistuneet ovat varmasti ahdistuneet oikein kunnolla. Mutta täytyy myöntää, että on tällainen perustyytyväinenkin käynyt syvällä. On joutunut kaivamaan käyttöön perustusten sanat: kiitos ja anteeksi. Kun on koko ajan kotona, jää helposti huomaamatta se mitä toinen tekee. Monta kertaa jää sanomatta tuo hyvä sana. Kiitos rakentaa, rohkaisee ja arvostaa. Se kertoo, ettei pidä toista tai toisen panosta halpana tai itsestään selvänä. Anteeksi palauttaa, korjaa ja kunnioittaa. Se poistaa sanojaltaan ylpeyden kuoren ja kutsuu alas loukatun luokse. Sitäkin on saanut nöyrästi käyttää isoille ja pienille. Kasvattavaa on myöntää lapsille olevansa yksin syyllinen. Siinä kasvattaa sekä itseään, että muita.

Ilmeisesti muutkin alkavat olla kypsiä poikkeusoloihin. Kun valtiovalta aloitti mittavat toimet ajoissa, on paljolta vältytty. On vaikea perustella toimien jatkumista, kun emme saaneet maailman synkkien pesäkkeiden pimeitä lukemia. Kun vielä toisessa vaakakupissa painavat kovat taloudelliset tekijät ja niiden aiheuttamat vaikutukset, on helppo asettua myötämieliseksi varovaisille yhteiskunnan avaamissuunnitelmille. Jo pelkkä sulkutila vaatii monia uhreja, kun tarvitsevat eivät uskalla hakeutua sairaalahoitoon tai lääkärin tutkimuksiin. Tai mikä on eristäytymisen ja yksinäisyyden hinta mielenterveydessä ja hyvinvoinnissa? Yhden laman lapsena ja toisen nuorena aikuisena tiedän mitä talouden pyörien pysäyttäminen maksaa perheissä ja yhteiskunnassa. Mutta joudummeko kesällä tai syksyllä synkempien tauti lukujen ääreen? En haluaisi nähdä myöskään yhteiskunnan täydellistä avautumista. Nyt on ostettu aikaa. Aikaa suunnitella, valmistautua ja kehittää. Kehittäkööt vallan saaneet hyvän mallin. Vaikka kysymysmerkkien kanssa valmistaudumme lähettämään pieniä taas kouluun, emme kyllä jaksaisi syksyllä uutta etäkouluakaan. Pieni ihminen kiittää, kun on saanut äänestää toisille vallan päättää. Kotona on helppo arvostella, jos sitten menee metsään.

Kaikkialta se elämä löytääkin tiensä. Ehkä jonakin päivänä tämäkin puu halkaisee järkäleen ympäriltään.

70# Ensimmäinen etäviikko

– ”Onko kirkkokin peruttu?” Näin poikkeustila iski kotikoululaisen tajuntaan kotiläksynä ollutta linturetkeä tehdessä. Ei tämä meidän vanhin aina ole niin innokas lähtijä sunnuntaisin. Mutta ainakin on tottunut lähtijä. Joskus ollaan reissussa, joskus sairaana ja kesäloman aikana ei koskaan mennä oman seurakunnan jumalanpalvelukseen, ettei isällä iske työvaihde päälle. Mutta muuten tietää, että mennään. Nytkin kun isä on ollut poissa töistä.

Vaikka tuossa vaiheessa viikko oli vasta puolessa välissä, oli jo monta asiaa ehditty perua. Ei lähdetty liikuntaharrastukseen, ei toisenakaan päivänä. Ei päästy pistooliradalle eikä edes perheen kesken uimaan. Koulu oli muuttunut yllättäen kotona käytäväksi. Kaikki pyynnöt kauppareissulle mukaan pääsemisestä alettiin tylysti torjua. Ei edes kirkkoon. Näin alakoululainen näytti ymmärtävän, että on astuttu aivan poikkeukselliseen aikaan. 

Linturetki jatkui. Samalla käytiin tutkimassa läheistä rakennustyömaata ja tekemässä opettajan lähettämiä harjoituksia. Mitä näet? Mitä kuulet? Mitä tunnet? Mitä toivot? Mitä mahtaa pieni toivoa? Ei oikein osannut sanoa iltapalan herkkuja lukuun ottamatta. Niitä onneksi oli.

Talvilomalta palaamisen jälkeen aloitin toimet Koronan varalta. Oli selvää, että se tulossa. Mutta nopeus oli yllättävä. Samalla myös hallituksen toimet tulivat nopeasti mutta sitä tuskin voi pitää huonona asiana. Lomalta palaamisen jälkeen aloin varovasti laajentamaan kodin tarpeiden kiertovarastoa. Meillä kaupassa yritetään normaalistikin käydä mahdollisimman paljon etupainoisesti. Tuoretuotteita ei tietenkään voi ostaa liikaa etukäteen mutta säilyvissä tuotteissa meillä on jo pitkään pyritty siihen, että kaapissa on aina myös täysi pakkaus odottamassa. Pienemmissä pakkauksissa tämä sama toteutuu vähän useamman pakkauksen puskurilla. Näin ei haittaa, jos joskus jotain unohtuu ja ruokalistaa voi suunnitella ja soveltaa rennosti. Aina ei tarvitse käydä kaupassa, jos ei tahdo tai voi. En joutunut taistelemaan vessapaperista. Kaikkea ei meilläkään ollut mutta kävin hakemassa tärkeimpiä pahimpien ruuhkien helpotettua ja kaupan hyllyjen täytyttyä uudelleen. 

Nyt näitä kauppareissuja saa tehdä ihan hartiavoimin. Kahden viikoittaisen kauppareissun sijaan nyt käydään vain kerran ehkä pitkänkin aikaa. Pieni lisä kontaktien välttelyn talkoissa. Ostokset täytyy tehdä sillä ajatuksella, että jo seuraavana päivänä alkaa jotain oireita ja seuraava kauppareissu siirtyy. Toki ruokaa saa tilata ja apuakin saa. Mutta koskaan ei tiedä kuka tutuista ilmoittaa olevansa oireinen ja kuinka pitkät jonot tilauksissa on. Kaikki ostettu tulee syödyksi eikä mukana ole mitään normaalista poikkeavaa. Herkkujen seassa pari harvinaisuutta. Tuoretuotteita täytyy hankkia yhä noin viikon välein. 

Nyt jokaisen on hyvä pitää ainakin pientä puskuria ruuan ja muiden kodin tarpeiden suhteen. On todistettu, että ihmisten ostokäyttäytyminen voi olla yllättävä. Ensin vessapaperi ja säilyvä ruoka. Sitten kun väläytettiin lääkkeiden ostorajoituksista, alettiin ostamaan lääkkeitä. Mikä tuote seuraavana? Jos ei ole vielä hankkinut itselleen pientä puskuria eri asioiden suhteen, se kannattaa tehdä nyt. Silloin ei tarvitse olla tyhjentämässä hyllyä tai harmittelemassa tyhjän hyllyn edessä myöhemmin. Pitkittyessään poikkeusolot saattavat vaikutta tuotanto- ja kuljetusketjuihin. Niitä suurempi uhka vielä vähän pitemmälläkin aikavälillä ovat niistä julkaistut uutiset ja niiden mahdollisesti synnyttämät ostoryntäykset.

Tällä viikolla olen iloinnut monista ammattilaisista, jotka ovat pystyneet jatkamaan töitään. Pienten koulusta on tullut tehtäviä, itse olen saanut opetusta, posti on saapunut ja roskat ovat kadonneet. Vesi ja sähkö on toiminnassa. Ja hyvä, että nettikin toimii. Kaupassa mikään ei viitannut tällä viikolla poikkeusaikaan. Paitsi, että monia tuotteita oli tuotu ylimääräisiä lavoja viime viikon kaltaisen tilanteen varalta. Nyt nuo lavat olivat täynnä. Siivoojat olivat vieneet edellisen viikon muovit mennessään.

Koulussa olemme siirtyneet etäopetukseen. Hieman yli puolet luokasta löysi tiensä ensimmäisille Skypessä pidettäville tunneille. Mikään ihanteellinen tilanne nuo tunnit eivät olleet. Puhelut katkeilivat, videot pätkivät ja kotona kykkivät opiskelijat olimme poikkeuksellisen passiivisia. Opettaja ei nähnyt chat-näkymää koko ajan ja kaikki arkailivat itsensä poistamista mute-tilasta.

Ruotsin sanakoe suoritettiin myös etänä. Tosin alusta oli vanha tuttu. Nyt tarjottiin jokaiselle mahdollisuutta loistaviin pisteisiin. Kymmenen minuutin aikana huonompikin oppija olisi ehtinyt kaivaa oikeat sanat tietoonsa. Jopa paperisesta monisteesta! Oma tulokseni 15/28 oli tuttua tasoa. Nyt hieman poikkeuksellisissa olosuhteissa useampi kohta jäi tyhjäksi ja monen kohdalla oikeinkirjoitus petti jälleen. 

Koulusta on tullut tietoa päivittäin. Opettajien viesteistä täytyy koota uutta tilannekuvaa. Kaikkea eivät tiedä vielä opettajatkaan. Kaikki taitopajaopetus kevään osalta ainakin on peruttu. Harjoitteluita jatketaan toistaiseksi. Nähtäväksi jää, mikä on tilanne kolmen viikon päästä, kun me olisimme vuorossa. Muuten opetusta annetaan nyt lukujärjestyksen mukaisina skype-tunteina tai tehtävinä. Melkoinen haaste tämä tulee olemaan, kun samalla saa osallistua kotikoulun vetämiseen lapsille. 

Kurkussakin tuntuu oikeastaan pientä karheutta. Saapa nähdä… Onneksi on niitä herkkuja varastossa. Saattaa paaston aika katketa.

Askartelutunnin tulos. Ei sisälly sairaanhoitajan opintoihin.
Emme jääneet vallan ilman jumalanpalvelusta. Emme vaikka “kirkko” jäikin siivoamatta. Tervetuloa keskiviikkoisin ja sunnuntaisin samalla kanavalle!
Kakku ja vuoka olivat eri mieltä irtoamisen suhteen. Kuitenkin saatiin viettää kirkkokahvitkin.