114# Mitä sisätautien harjoittelussa tehdään?

Aika kiitää. Nyt on takana melkein kolmannes tästäkin harjoittelusta ja olen päässyt tekemään kaikkia tarjolla olevia vuoroja. Olen viettänyt osastolla ajan kellon ympäri (onneksi en putkeen) ja olen saanut alustavan käsityksen siitä, mitä tällaisella osastolla tapahtuu. 

Ei kovin paljoa. Tämä oli ensimmäinen vaikutelma aloituspäivänä. Perushoidon harjoittelussa olin tottunut siihen, että talon sairaanhoitaja osallistuu tiiviisti kaikkeen hoitotyöhön ja vaivoin ehtii pysähtyä tietokoneen vaatimiin tehtäviin. Palvelutalo on myös asukkaittensa koti ja se muokkaa päivän toiminnot tietynlaiseksi. Aavistin, ettei sairaanhoitajan työ sairaalan osastolla ole samanlaista mutta alkujärkytys oli silti suuri. 

Saavuin ensimmäiseen aamuvuoroon sovitusti jo päivän alettua. Aamun palaveri oli siis pidetty ja jouduin hyppäämään hieman kylmiltäni sisään. Toki osaston esimies kierrätti, tutustutti ja jutustutti aikansa. Sitten istuuduin ystävällisen sairaanhoitajan viereen ja melkein koko päivän vietimmekin toimistossa. Huh huh totesin sen jälkeen. 

On totta, että sairaanhoitajan työhön kuuluu tietokoneen äärellä istumista. Päätetyö on välttämätöntä kaikessa hoitotyössä ja kaikkien sitä tekevien tehtävissä. Koneilla kulkee tieto sisään, sisällä ja sitten aikanaan ulos. Siksi niiden ääressä vietetään aikaa. Huomasin nopeasti, etten ollut osannut aivan aavistaa, miten osaston roolitus toimii. Samaan aikaan kun istuin sairaanhoitajan kanssa koneen ääressä, viereisellä koneella oli lääkäri. Lääkärin fyysinen läsnäolo oli jo itsessään uusi kokemus. Oli menossa lääkärinkierto ja maanantaisin se vie tavallista enemmän aikaa. Läpikäytävinä ovat kaikki viikonloppuna tulleet muutokset potilaiden tilassa ja tuona maanantaina lukuisia uusia potilaita. Aikaa siis täytyikin käyttää. Samaan aikaan lähihoitajat ja vanhan liiton perushoitajat(tilanteen salliessa myös sairaanhoitaja) kulkivat osastolla tekemässä hoitotoimenpiteitä, keräämässä mittauksia, käyttämässä vessassa, kuivattamassa, antamassa lääkkeitä, auttamassa syömisessä ja mitä tahansa perushoidollista asiaa osastolla olikin. Kuulemma tällä osastolla lähi- ja perushoitajat saavat tehdä paljon ja heitä mielellään koulutetaan mahdollisimman moniin tehtäviin. Laitoshuoltajat/-siistijät jakoivat ruokaa huoneisiin ja hoitivat siisteyden suurta kokonaisuutta. Välillä käytävillä kulki fysioterapeutti ja laboratorion näytteidenottaja kiersi oman aikataulunsa mukaan. Samaan aikaan osaston toisessa päässä toinen sairaanhoitaja hoiti sen puolen kiertoa toisen lääkärin kanssa. Aina välillä lääkehuoneesta ilmestyi lääkehoitajan vuoroa tekevä sairaanhoitaja. Jossakin kulman takana olivat huoneet sekä osastonhoitajalle, että tämän apulaiselle. Hieman kauempana oli sairaalapastoreiden pesäpaikka. Uuttera sihteeri pitää tiedon kulkemassa, tekee monia tilauksia, hankkii potilaskyytejä ja tietää kaikesta kaiken.

Paljon väkeä ja paljon kuhinaa. Tällaisena elämä näyttäytyi ulkopuolisen silmin. Tietenkin välillä käväisimme kierron yhteydessä potilashuoneissa mutta aika vähälle se jäi. Seuraavana aamuna ohjelmassani oli lääkärinkierto osaston toisessa päässä. Kuitenkaan tiistaina kierto ei kestänyt yhtä pitkään ja huomasin näkeväni potilaita paljon enemmän. Mahdollisuuksien mukaan jokainen sairaanhoitaja osallistuu myös potilastyöhön. Aamuvuorossa tätä aikaa on vähemmän. Iltavuorossa lääkärinkierto on jo ohi ja siksi sairaanhoitajaa ei ole enää varattu tähän. Tosin näyttää siltä, että samasta syystä iltavuorossa on hoitajia ylipäätään vähemmän. Kuitenkin iltavuorossa opiskelijakin pääsee sairaanhoitajan matkassa niin sanotusti kentälle. Siis huoneisiin ja melkeinpä pelkästään niihin. Myös iltavuorossa on oma lääkehoitajansa mutta muuten väki vähenee kellon käydessä. Yövuorossa koko osastolla on vain kaksi hoitajaa joten työtä riittää hiljaisenakin yönä.

Mitä opiskelija sitten tekee sisätautien harjoittelussa? Se tietenkin riippuu paljon osastosta. Opiskelija saa tehdä kaikkea sitä, mihin hän on saanut opetusta. Ohjaajan todettua taidot riittäväksi, hän saa tehdä monia näistä asioista itsenäisesti. Lääkkeitä opiskelija antaa ja käsittelee aina valvotusti. Toki tämäkään ei välttämättä tarkoita jatkuvaa tuijotusta vaan lopputuloksen paikkansapitävyyden tarkastamista. Aktiivinen opiskelija ei aina istu ohjaajan vieressä, tämän työskennellessä vaikkapa koneella. Perushoidossa tarvitaan aina apua. 

Mitä itse olen tehnyt? Olen mitannut verenpaineita, veren happipitoisuuksia, kuumetta ja verensokeria. Olen hakenut potilaille jäätelöä, limsaa, vettä, nenäliinoja ja paperia kaatuneiden vesien pyyhkimiseen. Olen vaihtanut vaippaa, käyttänyt vessassa, nostanut parempaan asentoon ja kääntänyt apuna kylkeä. Olen kalastanut lattialle pudonnutta kaukosäädintä ja poistanut kanylia kädestä. Olen imenyt hengitysvaikeuksista kärsivän ilmateistä limaa ja tuonut toiselle ylimääräistä peittoa. Olen hakenut varastosta lisää tyynynä asentohoitoja varten ja pedannut omaiselle taittovuodetta yöpymistä varten. Olen siirrellyt potilasvuoteita huoneesta toiseen ja järjestellyt huoneita sen mukaan, miten välillä joudutaan tiivistämään ja välillä pystytään löysäämään. Olen hakenut lääkärille tutkimusvälineitä ja auttanut suojavarusteiden pukemisessa. Olen auttanut haavan puhdistamisessa ja sidosten vaihtamisessa. Olen keskustellut osaston toiminnasta saattohoitoon siirretyn omaisen kanssa. Olen säätänyt rollaattorin korkeutta sopivaksi ja auttanut happiviiksiä useille nenille. Olen auttanut nenä-mahaletkun asettamisessa ja virtsakaterin poistamisessa. Olen valmistanut vainajaa omaisia varten ja pukenut omaan kotiinsa palaavaa potilasta. Olen kuljettanut potilasta toiselle osastolle hoitoja varten ja opastanut omaisia vessojen sijainnista. Olen vastaanottanut uutta potilasta ja tyhjentänyt huonetta edellisen jäljiltä. Olen saattanut vainajaa obduktio-osastolle ja opiskellut miten siellä toimitaan iltaisin ja öisin henkilökunnan ollessa vapaalla. Olen ottanut sydänfilmiä ja juoksuttanut laboratorioon Korona-näytettä. Olen noutanut verta ja seurannut sen tiputtamista. Olen tutkinut elvytyskärryä ja muistellut keillä on elvytyskielto. Olen seurannut potilaan hoitopolkua saapumisesta asti tai jopa kauempaa. Olen tyhjentänyt virtapulloja ja vessatuolien säilöitä. Olen mitannut potilaan juomien nesteiden määrää ja laskenut vuorokauden nestetasapainoa. Olen valmistellut lääkkeitä ja antanut lääkkeitä useissa eri muodoissa. Olen sitonut lääkärin määräyksellä itselleen haittaa tekevien potilaiden käsiä ja käyttänyt magneettilukkoista vyötä samanlaiseen rajoittavaan tarkoitukseen. Olen osallistunut näiden rajoituspotilaiden aktiiviseen seurantaan (magneettivyössä tarkkailu 15 minuutin välein). Olen kantanut ruokatarjottimia huoneisiin ja niistä pois. Olen tutkinut potilaan lääkelistaa. Olen keskustellut laitoshuoltajan kanssa potilashuoneen käsittelystä, kun hän asetti kaiken hapen ja elämän poistavan koneen lattialle (onneksi myös varoituskyltin oveen). Olen kantanut varastosta hansikkaita, suojatakkeja ja lansetteja. Olen puhunut suomea, ruotsia, englantia ja kuunnellut isoilla, papillisen herkillä, korvilla. Olen silittänyt rauhatonta uneen ja kivuliasta ihan muuten vain. Olen pyyhkinyt lattioita ja syönyt taukohuoneessa (ilmeisesti omaisen lahjoittamia) munkkeja. Olen ollut imemässä keuhkoihin kertynyttä märkää alipaineiseen pulloon kyljestä sojottavasta putkesta. Olen kirjannut koneelle ja soitellut kotisairaanhoitoon jatkohoidosta. Olen keittänyt kahvia ja kertonut hauskuuksia. Olen nauranut muiden jutuille ja keskustellut vakavasti aiheen vaatiessa. Olen laskenut hengitystiheyttä ja nyökkäillyt viisaamman arvioidessa kuoleman olevan ehkä tuntien ehkä muutamien henkäyksien päässä.  

Olen oppinut. Vaikka oli listalla yli kymmenen ennestään tuttuakin asiaa. Miltä lista näyttää kolmen viikon kuluttua?

79# Kädet savessa tai jossain

– Pystytkö laittamaan kädet saveen? 

Tätä olen harjoittelun päivinä monta kertaa miettinyt. Mielessäni naureskellen olen ajatellut, ettei tainnut tarkoittaa savea vaan jotain ihan muuta saman tapaisesta ja väristä. 

Vanhaan hyvään aikaan, eli viime vuonna, sairaanhoitajaksi pyrkiville järjestettiin soveltuvuuskoe. Useampi tunti tehtiin erilaisia persoonallisuustestejä kuvien, sanojen ja lukujen kanssa. Päivän päätteeksi psykologi yritti selvittää, kuka ei kuuluisi joukkoon. Epäili kykyäni liata käsiäni. Tai ilmeisesti ei epäillyt kovin paljon, koska nyt olen päässyt sitä tekemään. Kädet on liattu.

On totta, että vanhaa työtäni voisi kuvata siistiksi sisätyöksi. Useimmiten se sitä olikin. Kuitenkin vain, jos likaisuudeksi määritellään sellainen mihin siivoojakin voi koskea. Siisti sisätyö on helppo huomata likaiseksi, jos pystyy kuvittelemaan mitä kaikkea ihmisen sisällä voi asua. Kaikkein kauheimmat asiat eivät purkaudu alaspäin. Jäävuoren huippu monenlaisesta luotaantyöntävästä paljastuu usein yläkautta. Suu on se aukko, josta ihminen kykenee tuottamaan eniten saastaa. Enkä nyt tarkoita sellaisia rumia sanoja, joita lasten toivotaan välttävän. Suun kautta voi purkautua hyvin kauniiseen sanojen kääreeseen pukeutuneita kauheuksia. Ne ovat valheita, kateutta, pilkkaa ja halveksimista. Rumimpia ovat sanat, joilla itseä yritetään nostaa tekemällä toista pieneksi. Sana-työläisenä uskon sanojen voimaan. Valitettavasti pahat sanat tekevät kuulijastaan joskus sanojan mielen mukaisen. Seurattuani aikani toisten kuulemien sanojen tuhovoimaa ja saatuani joskus pienen murun niistä itsellenikin, en pidä mitenkään pahana pyyhkiä savea pois sieltä, mihin iän jäykistämä keho ei itse taivu. 

Enkä edes ajattele, että se olisi jotenkin halpaa tai kurjaa. En mieti, että miksi ja kuinka kauan. Modernin terveydenhoidon suuri oivallus on aikoinaan ollut puhtauden, ympäristön ja ravinnon merkityksen ymmärtäminen potilaan hoidossa. Tätä on saavutettu lääkäreiden ja tiedemiesten työnä. Usein sitä ovat olleet toteuttamassa ja lyömässä läpi sairaanhoitajat. Pesulappujen ja vaippojen kanssa ollaan siis siellä, missä sairaanhoidon perinteet makaavat. Jo ennen modernin lääketieteen mahdollisuuksia sairaanhoitajat yrittivät pitää huolta potilaiden perustarpeista. Missä se onnistui, kuolleisuus aina on laskenut. Sama ilmiö on ollut totta jo ennen kuin sairaanhoitajan nimikettä on keksitty. Siellä missä hoitotyön kauniisiin hienouksiin ei päästä koskemaan, on kauneutta liittyä tulehdusten, haavojen, nälän ja pelon vastaiseen rintamaan.

Sillä ei perushoito ole vain pesemistä. On se sitäkin. Mutta se on myös vaipan pukemista niin, ettei se hierrä. Se sisältää vaatteiden auttamisen kiskomatta ja riuhtomatta. Se on nostamista ja kääntämistä puristamatta, nipistämättä ja tempomatta. Se on pedin petaamista niin, etteivät lakanoiden rypyt jää painamaan. Se lempeä ääni, joka vakuuttaa kaiken olevan hyvin. Se on turva, joka muistuttaa missä on vessa tai milloin syödään. Se on pehmeä ote tarttumassa käteen ja rohkaisemassa: tule vain. Se on aika, jolla maltetaan hieman jäähdyttää kahvia ennen juottamista. Siihen liittyy hymy, jolla vastataan tuhanteen kertaan kuultuun tarinaan. Se on tarkkuus, ettei tuo kahvi ole kuitenkaan kylmää juotaessa. Se on huolellisuus puhdistaa kädet sata kertaa päivässä, ettei yksi bakteeri hyppää yhdeltä toisen vaivaksi. Nämä vain esimerkiksi.

Aina autettavat eivät muista tätä kaikkea. Joskus hyvinkin vähän siitä. Kuitenkin juuri ennen harjoittelua pääsin tätäkin aihetta tutkimaan. Kirjoitin vanhustyön esseen muistisairaiden hyvän hoidon vaatimuksista. Hyvin mielenkiintoista on, että ajan ja paikan tajun jälkeen tunnemuisti säilyy hyvin pitkään. Tilanteiden tunnelmat, rytmit, äänensävyt ja vaikkapa hoitajan otteet jäävät jonnekin mielen sopukkaan ja vaikuttavat seuraavissa hoitotilanteissa tunnelmia ja toimintaa. 

Hyvä hoito vaatii aikaa. Se vaatii viitseliäisyyttä. Se vaatii käsiä saveen ja jalkoja osastolle. Se vaatii siis myös rahaa. Mutta se myös säästää sitä. Hyvä perushoito vähentää haavaumia, tulehduksia, turhia lääkkeitä ja käytöshäiriöitä. Kaikki nämä ovat verrattain tavallisia siellä, missä ihmisten oma toimintakyky on vakavasti rajoittunutta. Saatavissa olisi selvää kansantaloudellista hyötyä. Ei plussan suuruudessa vaan miinuksen pienuudessa.

Mutta ei vain rahaa. Kyse on myös ihmisestä. Kädet savessa ei ole halpaa työtä, koska se tehdään kallisarvoisessa seurassa. Onko mitään mikä on kauniimpaa, kuin auttaa lähimmäinen puhtaaksi. Tai auttaa häntä kaikin muin perushoidon töin. Onhan sanottu: “Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi. Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.”

Näin työ tekijäänsä kiittää. Tai näin ainakin harjoittelija voi vielä ajatella. Uskon, että moni työkseen tekevä kaipaisi myös yleistä arvostuksen nousua ja työn tärkeyden näkymistä palkkauksessaan. Moni olosuhteisiin väsynyt katselee siistejä sisätöitä. Kun ei ehdi, ei enää pitkään haluakaan. Jäävätkö tulevat tarvitsijat niiden käsiin, jotka vihaavat savea ja samalla koko ihmistä?

Suosittelen katsomaan koko sarjan. Yllättävän ajankohtainen teema parin vuoden takaa. Tässä osassa perushoito mainitaan nopeasti mutta arvokkaasti.

61# Murse in action – osa 3

Sudenhetki. Öisin kolmen ja viiden välillä koittaa vuorokauden mystinen aika. Vanhastaan ajateltiin vartioiden silloin torkahtavan helpoiten nuotion tai vaikkapa lammaslauman äärelle. Tässä kohtaa susi sitten pääsi tavallista useammin hyökkäämään ja tekemään tuhojaan. Sudenhetkellä jouduttiin samasta syystä pelkäämään vihollisen tai ryöväreiden hyökkäyksiä. Kesäisin tähän aikaan on myös yön kylmin hetki ennen uuden aamun koittoa.

Tähän aikaan unen vaiheissa kulkee tietty sykli. Siksi huolien ahdistama huomaa usein heräävänsä sudenhetkellä. Samoin väitetään kuoleman koittavan usein tämän aikaikkunan sisällä. Joskus on ajateltu, että tässä kohtaa ihminen alkaa valmistautua uuteen päivään ja se joka ei jaksa, päättää päivänsä tähän alkuun. Moni tähän aikaan heräävä saattaa kokea kylmyyttä koska elintoiminnot ovat hidastuneet syvän unen aikana. Tämä lienee lähempänä todellista syytä monissa kuolemantapauksissa. 

Sudenhetken aikana herääminen on melko pökkeröistä. Näin oli taas pari yötä sitten. Olin juuri saanut unissani seikkailtua edellisen päivän elokuvan inspiroimat taistelukohtaukset ja seikkailtua Afrikan lämmössä leijonia pelottelemassa. Viimeinen uni kuitenkin keskeytyi tuttuihin yökkäyksiin. Unen rajalta ihmettelin, miksi joku yökkii. Muistin unen kalvon läpi, ettei kukaan lapsi ole ollut nuhassa tai yskässä. Joskus kun kovan yskän lomassa saattavat yökätä vähän limaa liikkeelle.

Mutta ei ollut limaa. Ei vaatinut yskää eikä nuhaa. Joku oksentaa! Silmät aukenivat ja melkein kasvoissani kiinni oli pieni suu pukkaamassa tavaraa ulos. Myöhemmin selvisi, että oli pissakäynnin jälkeen tullut valittelemaan mahaansa ja päässyt aikuisten sängyn keskipaikalle. Pukkasin itseäni ylös. Rekisteröin kehoituksen viedä lapsi pois ennen kuin seuraava lasti tulee. Arvoin hetken tilannetta. Unen rajalla mietin, joko tämä erä oli loppu. Mielessä vilahti vaihtoehtoina sängyn viereinen matto lojuvine leluineen ja sänky, jossa on vauvavuosien jäljiltä vielä koko sängyn peittävä patjan suojus. Ennen kuin ajatus ehti muotoutua, uusi lasti tulikin jo. Sen jälkeen päätin ehtiä kylpyhuoneeseen.

Tässä kohtaa suden hetki kohtasi toisen voiman. Aseptisen omatunnon. Tästä taidosta on meille puhuttu kerta toisensa jälkeen. Se tarkoittaa paitsi tajua omista käsistä, myös rehellisyyttä niiden suhteen. Sairaalan olosuhteissa kädet ovat aina mahdollinen infektion levittäjä. Nyt Korona viruksesta uutisoidessa on taas muistutettu kansaa käsien pesemisen tärkeydestä. Tuleville sairaanhoitajille tätä jopa koulutetaan. Jos olet ollut hoidettavana, olet saattanut huomata sairaanhoitajien lyhyet hihat. Pitkät hihat ovat lääkäreiden ylellisyyttä, eikä niitä infektioiden näkökulmasta hyvällä tulekaan katsoa. Siksi jokainen lääkärikin kyllä riisuu takkinsa ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Pitkät hihat kun olisivat helposti kontaktissa potilaaseen ja sitten seuraavaan.

Sairaanhoitajan tulee valvoa itse käsiään. Harvoin kukaan toinen sitä tekee. Sairaanhoitajan pitää osata avata ja ottaa käyttöön välineitä pitäen ne puhtaina. Tässä kysytään tarkkuutta ja rohkeutta. Rohkeudesta en tiedä, mutta tässä asiassa olen huomannut olevani tarkka. 

Ja niin suden hetki kohtasi aseptisen omatunnon. Kun pienen vatsan pöpöt olivat päässeet öiseen lamppujen valoon, oli mieli täynnä varoituksia mihin koskea ja mihin ei, mihin koskettuaan koski seuraavaksi ja niin edelleen. Lyhyessä ajassa sotkua oli siivottu. Pieni potilas oli pesty, vaatteet poistettu, lattia kuurattu ja sänky käyty läpi. Aikaa ei mennyt paljoa mutta vettä ja saippuaa kyllä. Seuraavan viikon pakollisia läsnäoloja miettiessäni, kaipasin kovasti hansikkaita hoitotyön luokkien alkoholipulloja. Tosin paljon on myöhäistä siinä vaiheessa, kun lapsi on jo sylissä. Rohkeasti tuo raukka odotti kylpytakissa, kunnes olohuoneeseen oli pedattu sairaspeti, jossa jatkaa yötä isän kanssa. Tätä kasatessa löytyi puutteita sängyn ensimmäisestä tarkastuksesta. Vielä meni tyynyä ja tyynyliinaa pyykkiin. Taas paloi vettä ja saippuaa. Löytyipä vielä kaapista näiden kiireettömimpien toimenpiteiden jälkeen pieni pullo käsidesiäkin. Yö sai kuin saikin pienen säväyksen viinan tuoksua. 

Lopulta kaikki oli valmista ja pieni potilas päästiin siirtämään uuteen sänkyyn. Tässä kohtaa kaikki petti. Pikku potilasta halatessa ja syliin ottaessa isän ymmärrys näytti puutteensa. Huonosti puhdistettu pieni tukka iski oksennuksen tuoksuisen, kostean, massansa suoraan syliin nostajan kasvoille. Ei tällä miehen tukalla koskaan muista, miten vaikeaa isompien tukkien peseminen voi olla. Muistin olla koskematta käsillä kasvoja, muistin avata ovia kyynärpäällä, pestä saippualla, käyttää tiettyjä pyyhkeitä, pyyhkiä pintoja ja melkein kaiken. Ja lopuksi onnistuin saamaan kaiken kasvoilla. Oppia ikä kaikki. Näin sudenhetki iskee. Onneksi nämä oksennukset taisivat johtua lähinnä edellisen illan synttäriherkuista. Ensimmäisten jälkeen ei tullut toista erää ja seuraavana aamuna kotiin jäänyt lapsi oli vähintäänkin energinen. Selvittiin oksennusyön kauhuista ja tarttumisen peloista vähällä.

Seuraavana aamuna sulauduin hyvin ystävänpäiväbileistä väsyneiden luokkalaisten joukkoon. 

60# Small talk ja kädet genitaaleilla

On se ilmoja pidellyt. Todellakin. Usein kuulee meidän suomalaisten olevan huonoja pienessä jutustelussa eli small talkissa. Erityisen vaikeaksi säästä puhuminen menee, kun se on tehtävä käsi vieraan ihmisen sukuelimillä.

Nukkejen käyttö harjoituksissa aiheuttaa omat ongelmansa. Ne eivät tarjoa aivan aitoa potilaskokemusta. Niiden raajat saattavat myös irrota huolimattomassa käsittelyssä. Tässä “Anne” odottaa toimenpidettä asianmukaisesti peitettynä.

On selvää, ettei teoria ja käytäntö aina kohtaa. Koulussa opetetaan aina välillä asioita ja käytäntöjä, joiden mukaan työelämässä ei toimita. Näin tunnustavat monet opettajamme. Samaa todistavat työelämässä ollevat lähihoitajamme. Kuitenkin välillä tulee vastaan niitä tilanteita, joita ei kerta kaikkiaan opeteta. Joskus kirjoista ei löydy mitään vinkkiä ja käytännön harjoituksissa asia ohitetaan ihan täysin. Kenties oikea vastaus löytyy sieltä kentän kokemuksesta. Tällainen yksityiskohta löytyi virtsateiden katetrointia opiskellessa.

Virtsateiden katetrointi ei ole toimenpiteenä se opiskelijoiden suurinta kiinnostusta nauttiva. Kuitenkin toimenpiteenä se on paitsi vaativa, myös äärimmäisen tarpeellinen. Katetrointi on toimenpide, joka suoritetaan henkilön ollessa kykenemätön virtsaamaan itsenäisesti. Virtsarakkoon asetetaan eli työnnetään luonnollista reittiä pitkin katetriputki, jota pitkin virtsa pääsee valumaan. Vaihtoehtoina ovat kertakatetrointi tai kestokatetrointi. Kertasuoritusta ihmiset voivat opastuksen jälkeen sujuvasti hoitaa myös itsenäisesti kotona. Silloin ohut putki poistetaan joka tyhjennyksen jälkeen. Kestokatetroinnissa putki asennetaan kiinteästi paikalleen ja liitetään keräyspussiin, johon virtsa pääsee valumaan. Tietenkin tämä putki pitää säännöllisesti vaihtaa, koska infektioriski on olemassa. 

Toimenpide on hyvin tarpeellinen. Yritä itse olla käymättä vessassa vuorokauden ajan. Jos senkään jälkeen käynti ei yksinkertaisesti ole mahdollinen, on helppo iloita tästä avustetusta rakon tyhjennyksestä. 

Tarpeellisuus ei tietenkään tee toimenpiteestä erityisen pidettyä. Voin kuvitella, ettei se kaikkein mukavin ole potilaankaan näkökulmasta. Kontakti on varsin intiimi. Kenties juuri potilaan motivoimista varten meille näytettiin teoriatunnilla video siitä ainoasta toisenlaisesta vaihtoehdosta. Yleensä halutaan tunkeutua rakkoon siis luonnollista reittiä pitkin. Se tarkoittaa virtsaputkea. Toinen vaihtoehto on epäluonnollinen reitti. Videolta todistimme periaatteessa saman toimenpiteen suorittamista vatsan peitteiden lävitse. Välineitä ja vaiheita oli tietenkin paljon enemmän kuin virtsaputkea pitkin edetessä. Ilman omakohtaista kokemusta voin kertoa, ettei tuo vatsan lävistäminen näyttänyt ollenkaan hyvältä vaihtoehdolta. Kannattaa suostua katetrointiin auliisti, jos se todetaan tarpeelliseksi. 

Toimenpide on teknisesti varsin yksinkertainen. Kuitenkin se on samalla hyvin haastava. Näin opettaja meitä motivoi. Katetrointi on hyvin vaikea suorittaa hyvin. Tulehdusriski nimittäin on huomattava, kun muodostetaan yhteys rakon sisäpuolelle. Parin kanssa harjoitellessa päästiin opettelemaan taas steriilien välineiden käyttöä ja niiden puhtauden varjelua. Oli välttämätöntä jatkuvasti keskustella. Mitä nyt tehdään, minne laitetaan, mihin avustaja koskee tai on koskenut. Tuskin kukaan toivoo saavansa ylimääräistä tulehdusta. Siksi opettaja oli herkkä huomauttamaan epäpuhtaista kontakteista. Ei ilkeyttään mutta jotta oppisimme kiinnittämään huomiota asiaan.

Mutta mitä ei siis opetettu? Ohjeiden mukaan työpari jakautuu varsinaiseen katetroijaan ja avustajaan. Katetroijalla on steriilit hansikkaat ja hänen kätensä ovat siis oleelliset infektio estämisessä. Alkuvalmisteluiden jälkeen katetroiva hoitaja tarttuu sukupuolesta riippuen potilaan penikseen tai isoihin häpyhuuliin niitä levittäen. Tätä otetta ei saa irrottaa ennen kuin kaikki on valmista. Tämä vaatii ensimmäisillä kerroilla henkistä kestävyyttä. Kuulema myöhemminkin huomattavaa sormien ja käden lihasten kestävyyttä. Tämä ote säilyttäen suoritetaan viimeiset pesut, annetaan puudutus ja suoritetaan varsinainen katetrin asettaminen. Avustaja ojentaa kaiken aikaa välineitä steriilien pakkausten avulla katetroivan hoitajan vapaaseen ja yhä puhtaaseen käteen. Tämä tarkka perityöskentely oli ilman muuta harjoituksen parasta antia.

Toimenpidettä ei tietenkään tule suorittaa ilman puudutusta. Puudutusaine toimii samalla liukasteena. Miehille puudutetta laitetaan enemmän, koska virtsaputki on pitempi.  Puudutetta voidaan laittaa ruiskulla myös suoraan katetriin mutta enimmäkseen virtsaputkeen. Ja tässä vaiheessa kirja vaikenee. Ohjeena annettin, että puudutusaineen annetaan vaikuttaa parin minuutin ajan. Mutta miten tuosta parista minuutista selvitään? Pari minuuttia pysähtynyttä toimintaa ja odottelua. Vaikkakin sermin tai verhon suojaamana, on potilas paljastettuna hoitajien edessä. Katetroivan hoitajan käsi on kaiken aikaa sukuelimillä. Hyvä aika small talkille? Pitäisikö puhua säästä vai edellisestä viikonlopusta? Voisiko hoitohuoneen katosta löytää asiaa? Hoitajien ammatillisuudesta huolimatta tilanne voi olla erityisesti potilaan näkökulmasta kiusallinen tai vapaammin sanottuna kuumottava. 

Luulen, ettei tätä pysähtynyttä hiljaisuutta oikeasti tapahdu. Harjoituksissa tämä kuitattiin toteamalla, että nyt odotamme pari minuuttia. Oikeasti samaa aikaa voi käyttää selittämällä lyhyesti uudelleen toimenpiteen seuraavat vaiheet. Samoin tässä kohtaa avustava hoitaja alkaa avaamaan katetria eli letkua ja ojentaa sen katetroijalle. Opiskelijoilla tässä kohtaa saattaisi melkein pari minuuttiakin mennä. Kokeneilla hoitajilla tuskin. En tiedä jäädäänkö sitten kellottamaan noita minuutteja. 

Harjoituksessa kiusaantunutta hiljaisuutta ei tullut. Kaikki suoritettiin nukeille. Muuten olisi saattanut varsin moni harkita alan vaihtoa. Meidän parivlajakkomme pääsi suorittamaan tässä samassa yhteydessä myös pienen kirurgisen toimenpiteen. Paikalleen jätettävän kestokatetrin päässä on erillistä kanavaa pitkin täytettävä pallo. Se täytetään nesteellä katetrin paikalleen syöttämisen jälkeen. Näin katetri ankkuroidaan virtsarakon sisälle, eikä se pääse luiskahtamaan omaan tahtiinsa ulos. Tämä pallo on ulkomaisten kielien vaikutuksesta yksinkertaisesti ballonki.

Poiston yhteydessä meidän ballonkimme ei sitten suostunutkaan tyhjentymään. Opettajakaan ei keksinyt syytä moiseen. Yhteen suuntaan kulkeneen nesteen pitäisi tulla myös takaisin. Saimme purkaa ”Kallen” alapään. Se ei suorastaan auttanut mutta erilaisen venyttelyn ja vanuttelun jälkeen saimme ruiskuumme imettyä tuon täyttönesteen. Ei tarvinnut halkaista ”Kallen” virtsaputkea ja ympäröivää kudosta. 

“Kalle” leikkauspöydällä. Valkoinen, virtsarakkoa esittävä, putki on tässä avattu. Parini yrittää houkutella katetria ulos.

Tämä taitopajatunti oli hyvä osoitus siitä, että sairaanhoitaja näkee kaiken ja kokee kaikenlaista. Se vaatii opiskelijalta ammatillista kasvua ja tottumista näkemään ihmiskehon kaikki osat ja toiminnot neutraaleina. Ainakin töissä ollessaan. Opiskelija tarvitsee siihen aikaa ja kokemusta. Mutta kunhan opiskelija alkaa kuoriutumaan ammatilliseen kypsyyteen, ei kenenkään potilaan pidä turhaan arastella hoitajan katsetta tai kosketusta. Hän on kypsä ammattilainen, joka haluaa nähdä vain toimenpiteen ja sen vaatimat asiat. 

Ja tämän kaiken luettuasi, joko uskot että hoitoala vaatii rohkeutta.

VAROITUS! Tässä meille näytetty video vatsan peitteiden läpi menevällä vaihtoehdolla. Ei herkille mutta hyvinkin niille jotka haluavat puntaroida soveltumistaan alalle.