123# Miten sairaalaelvytys toimii?

Viidennellä luokalla uskoni systeemiin oli ensimmäistä kertaa koituksella. Opettaja tiesi, että olin palokuntanuorissa ja siksi pääsi mukaan demonstroimaan paineluelvytystä. Nukkea meillä ei tarkoitusta varten ollut. Kuitenkin puhuimme paineluiden ja puhallusten määrästä ja opettajan ohjeiden mukaan katsottiin paineluelvytystä varten käsien paikkaa. Siinä kohtaa hämmennyin suuresti. Opettaja käski asetella kädet selvästi vasemmalle, siihen vähän kuin sydämen puolelle. Prosessoin ihmeissäni tätä mahdollisuutta, jossa opettaja voi erehtyä niin kovasti, etten osannut edes korjata ja kertoa oikean paikan olevan paremminkin rintalastan keskellä. Ilmeisen hyvin tämä jäi mieleen, koska muistan vieläkin missä kohdassa luokkaa tämä kaikki tapahtui.

Tämän elävämmäksi ei harjoituspotilas tule. Verisuonia ei oltu täytetty ja elintoiminnot tulevat valvomon kautta monitoriin. Kuitenkin silmät liikkuvat, rinta nousee hengittäessä ja suonet löytyvät (tietyistä paikoista).

Elvytys on tullut harjoitusmielessä itselleni hyvin tutuksi. Kahdeksan vuotta palokunnassa ehti pitää sisällänsä useammat painelut ja puhallukset. Yläasteella kuuluin kolmikkoon, joka sijoittui toiseksi valtakunnallisessa Nou Hätä -kilpailussa. Työelämässä pidin ensiapukorttia voimassa ja viime vuonna ehdimme suorittaa EA1-kurssin koulun opintosuunnitelmankin puitteissa. Anne nukke on tullut tutuksi. 

Palokunnassa en ehtinyt suorittaa syventyneempiä kursseja ja huolimatta hieman ammatillisemmasta näkökulmasta myös koulun kurssi oli niin sanottua maallikkoensiapua. Siis sellaista, mitä jokainen voi ja mielestäni jokaisen tulisi opetella. Juuri ennen uutta etäopetusjaksoa ehdimme kuitenkin sukeltaa elvytyksen maailmaan ammattilaisten näkökulmasta. Nuken ääressä oli heti kuin en olisi koskaan painelua harjoitellutkaan.

Olet ehkä nähnyt sen vieraillessasi jossakin sairaalan osastolla. Jossakin se voi olla katseilta piilossa mutta yleensä se on hyvin saatavilla ja siksi hyvin näkyvillä. Elvytyskärry nimittäin. Aloitimme taitopajan tutustumalla tähän harjoittelupaikassakin havaittuun välineeseen. Tunsin vanhan palokuntalaisen sykähtelevän sisälläni opettajan kertoessa, miten jokainen kärry on samanlainen ja sen sisällä tarvikkeet ovat samassa järjestyksessä. Kiireessä tämä on välttämättömyys, tiedettiin jo palokunnassa. Samalla logiikalla kaikki saman alueen ambulanssit on aina varustettu keskenään samanlaisiksi.

Vanhan palosotilaan sormia syyhytti päästä tätä aukomaan.

Sairaalaympäristössä elvytystaidot kuuluvat jokaisen ammattilaisen osaamisvaatimuksiin. Henkilökuntaa koulutetaan säännöllisesti koska tarvetta on säännöllisesti. Vähänkään suuremmissa yksiköissä on omia elvytyshoitajia, joita kutsutan paikalle tietyllä numerolla. Heidän saapumisensa kuitenkin aina kestää. He eivät myöskään nappaa koko tilannetta osaston työntekijöitä vaan asettuvat ohjaamaan kokonaistilannetta. Hyvä johto ja elvytystä suorittavien toiminnan tarkkaileminen, kun on hyvän elvytystilanteessa äärimmäisen tärkeää. Esimerkiksi adrenaliinin pöhinöittämä hoitaja ei voimantunnossaan huomaa, että tosiasiassa väsymys alkaa särkeä painelutekniikkaa. Silloin vähän etäämpää tarkkaileva, ja kokenut, ääni antaa ohjeita tekniikan korjaamisesta tai ohjeistaa vaihdon jos henkilöitä riittää. 

Sairaalaelvytyksen perusteet eroavat maallikkoelvytyksestä lähinnä käytettävien välineiden osalta. Edelleen elvytyksen perusta on elimistön hapetuksen ylläpitäminen siihen asti, että sydämen toimintaa voidaan yrittää korjata. Painelun osalta ei hoitajan oman vartalon korvaavia lisävälineitä ole. Taitopajassa jouduimme opettelemaan ihan perinteistä paineluelvytystä. Ja todella opettelemaan. Sairaalaympäristössä kun elvytystilanne verrattain usein vuoteessa. Niinpä meidänkin potilaamme oli. Yllättävästi se vaatikin totuttelua. Itse pääsin tosin vielä melko helpolla. Lyhyempivartiset opiskelijat joutuivat kiipeämään vuoteelle. Näin on toimittava myös oikeassa elämässä, jos lattialta käsin ei pääse tarpeeksi hyvin potilaan päälle. Kiireisimmissä tapauksissa yksi hoitaja pysyy vuoteen päällä myös potilaan siirron aikana.

Puhalluselvytys on hyvin vaikeaa. Monissa maissa sitä ei opeteta perusensiavussa ollenkaan. On katsottu, että hapetetun veren liikuttaminen paineluelvytyksellä on se, mihin elvytystilanteessa usein joudutaan tyytymään. Tilanne ei tietenkään ole ideaali, joten sairaalaelvytyksessä emme edes yrittäneet puhallusta. Kaivoimme kärrystä heti välineet käyttöön. Jokainen sai vuorollaan yrittää hapettaa potilastamme erilaisilla välineillä. Opettaja tarkkaili tuloksia monitorista. Perusväline on hengityspalje. Se voidaan asentaa maskilla potilaan kasvoille. Jos virkoamista ei pian tule, siirrytään välineisiin, joilla palkeen ilma ohjataan paljon pidemmälle hengitysteihin. Tarvittaessa lääkäri intuboi mutta sairaanhoitajakin saa työntää potilaan suusta melko pitkiä esineitä sisäänpäin. 

Hengityksen apuvälineitä.

Tämän perustyön jälkeen sairaalaympäristössä voidaan hypätä suoraan sille tasolle, johon maallikkoelvytyksessä odotetaan apua. Yhä useammassa yleisessä paikassa on saatavilla sydäniskuri ja nykyään sen käyttämisen opettelu kuuluu EA1-kursseille. Samanlainen laite tulee paikalle elvytyskärryssäkin. Sen kanssa yhdessä tulevat rytmiä korjaavat lääkkeet. Sähkö meillä ei toki ollut oikeaa ja lääkkeetkin lienivät vettä vain. Kuitenkin kaikkien näiden vaiheiden tutkimisen ja testaamisen jälkeen taisi yhden jos toisenkin kämmeniä kalvata kylmä hiki kun siirryimme pajan simulaatiovaiheeseen.

Simulaatioissa opettaja istuu valvomossa ja saa nuken elämään, ja halutessaan myös kuolemaan, eri napin painallusten mukaan. Jakauduimme kahteen eri ryhmään ja ryhmä kerrallaan pääsimme valmistautumistilaan jakamaan hieman rooleja. Tulevasta tilanteesta emme tienneet muuta, kuin että elvytystilanne siitä kehittyisi. Itselläni kävi niin hyvin, että epäparillisessa ryhmässä yhden opiskelijan täytyi osallistua molempiin kahdesta simulaatiosta. Tietenkään en jättänyt tilaisuutta käyttämättä. 

Opiskelijoiden näkökulmasta seurasi tiettyä kaoottisuutta, hätäilyä, toisaalta seisoskelua, perusasioiden unohtelua ja erilaisia vahinkoja. Välillä lääkehoitaja löysi potilaan suonen ilman kiristyssiteen laittoa ja välillä lääkkeitä laitettiin sujuvasti ilman että tuota kiristyssidettä oli missään vaiheessa aukaistu. En kerro kumpi lääkehoitaja näistä olin mutta sen voin kertoa ettei edes nuken kanylointi opiskelijakaverin painellessa vuoteen laidan päälle polvistuneena. Itselläni ensimmäinen kanyyli päätti pudota kokonaan pois potilaan kädestä siinä rytinässä. Sen verran päätin hakea realismia, että tein kaiken uudestaan puhtain välinein. Mielessä kyllä kävi vain muoviosan sujauttaminen neulan reiästä sisään. Nukella sekin olisi onnistunut. 

Ihan oikeilla neuloilla simuloitiin. Kun viisi hyörii yhden potilaan ympärillä, turvallisuutta on täytynyt jo opetella aikaisemmin.

Kaikkein kovimmille molemmissa simulaatioissa joutui johtajan asemaan valittu. Itse kieltäydyin moisesta ottamalla ensin vastuulleni myös vähemmän halutun lääkehoitajan tehtävän. Lääkehoitaja vastaa myös sydäniskurista. Seuraavassa tilanteessa päädyin ottamaan rennosti hengitysteiden äärellä. Enempää simulaatioiden sisältöön menemättä kerrotaan kuitenkin, että siinä tilanne muodostui varsin pitkäksi ja päädyin painelijoiden vaihtomieheksi. Pääsin siis kokeilemaan kaikkea muuta, paitsi tilanteen johtamista. Hyvä päivä.

Todennäköisesti teimme kaikki jonkinlaisia virheitä. Opettaja kuitenkin suitsutti molempia ryhmiämme. Nukkekin virkosi. Huolimatta yksittäisistä horjahteluista, pääsimme ryhminä toteuttamaan hyvin tärkeimpiä päälinjoja. Sen keskellä saimme harvinaisella tavalla yhdistää monia opittuja asioita kokonaisuudeksi. Lääkehoitajana sain jopa lääkelaskea, kun vedin ruiskuun juuri oikean suureisin annoksen. Ajattelin, että myöhemmin millilitramäärään saatetaan palata. Kahden erilaisen simulaation jälkeen tunsin suurta intoa. On hienoa käydä tilanteita jälkikäteen mielessään läpi ja ottaa niistä oppia. Kiireessä kun virheitä tapahtuu ja oppimisen mahdollisuuksia tulee.  Samalla harmittelin, ettei tätä lajia päästä toistamiseen harjoittelemaan. Ehkä akuuttihoidon jaksolla?

Hieman erilainen tilanne kuin meillä. Kuitenkin paljon samaa ja välineitä näkyy hyvin.

33# Kansalaistaitoja opettelemassa – osa 1

Miten toimin onnettomuuspaikalla tai sairaskohtauksen sattuessa? Marraskuun viikkoihin on mahtunut elämän perustaitoja. Olemme osallistuneet esimerkiksi perinteiselle ensiapukurssille. On käyty siis läpi toimimista onnettomuuspaikalla, menettelyä vamman äärellä ja pieniä henkeä pelastavia tekoja. Parin kanssa on käännelty kylkiasentoja, tutkittu vammoja ja hengitystä ja taputettu vierasesinettä pois. On kannattanut olla hyvissä väleissä muiden kanssa.

Työelämässä olen saanut pitää ensiaputaitoja yllä säännöllisesti. Työnantaja on kannustanut, mahdollistanut ja lopulta jopa vaatinut kursseilla käynnin. Välillä taitoja on saanut soveltaa myös käytännössä. Tähänkin syksyyn lähtiessä omistin voimassa olevan EA1 kortin. Kuitenkin halusin tulla mukaan syksyn kurssille koulussa. Sisältö on aivan sama EA1. Osa luokasta oli hakenut AHOTtia. Mutta jo meidän pienryhmästämme löytyi monia, joilla oli kortti voimassa ja kurssille oli tultu siltikin. Yleisesti pidimme taitojen kertausta hyödyllisenä. Monia kursseja itse käyneenä, luotin myös siihen, että jokainen opettaja pitää kurssin omalla tavallaan. Valmiiden materiaalinen sisällä on tilaa liikkua ja painottaa. ja näin kävi nytkin. Varmasti käytyjen kurssien myötä myös nämä ensiapuataidot karttuvat ja on helpompi yksilöidä kursseilta uusia asioita tai painotuksia. Mutta kyllä opettaja tosiasiassa vaikuttaa paljon. 

Tämän kurssin opettajalla oli vankka kokemus akuuttihoidosta. Niin näillä kouluttajilla yleensä on. Kuitenkin pidin juuri hänen tavastaan paitsi teroittaa selkeitä yksityiskohtia ja merkityksiä. Myös maallikoille annettavaa ensiapuohjetta yksinkertaistetaan jatkuvasti. Toisaalta me tulevina ammattilaisina saimme kuulla aavistuksen monimutkaisempia vivahteita, syvempää taustatietoa ja myös rehellistä pohdintaa siitä, miten mahdottomiakin tilanteita tulee eteen. Armollisesti hän sanoi meille, että kokeneenkin ammattilaisen voimat, vireystila ja siten koko valmius toimia, vaihtelee suuresti eri aikoina. Töissä hän soisi toki itsensä ja jokaisen olevan mahdollisimman hyvässä fyysisessä ja henkisessä valmiudessa hätätilanteiden varalta. Mutta vapaa-ajalla rautainen ammattilainenkin voi saapua tilanteisiin hyvin rajatulla toimintakyvyllä.  Esimerkiksi syömätön lounas, taakse jäänyt työviikko tai lapset auton takapenkillä voivat kaikki horjuttaa toimintakykyä yllättävällä tavalla. Silloin mennään sillä mitä on, opettaja lohdutti. Siitä ei voi kukaan jälikäteen syytellä. 

Ensimmäisen päivän päätimme hikisesti ja harjoittelimme elvytystilannetta realistisen, noin kahdenkymmenen minuutin, ajan. Vaikka kukaan ei toiminut yksi, olivat sykkeet kuitenkin koholla, polvet kovilla ja osalla ranteet korujen ja kellojen myötä kolhuilla. Henkistä kuormitusta ei simuloitu. Se on kuitenkin yleensä merkittävässä roolissa tässä niin sanotussa maallikkoelvytyksessä. Elvytettävä kun yleensä on läheinen ja tilanne yllättävä. Mukana harjoituksessamme olivat myös vauvanuket ja teini-ikäisien torsot. Aika vakavalla mielellä näiden vauvojen kanssa kyllä treenattiin.

Näiden vauvojen kanssa harjoitellessa saattoi nähdä aavistuksen vakava ilmeisempiä opiskelijoita.

Miten osata toimia oikein? Valtakunnan laki edellyttää jokaiselta auttamisvelvollisuutta. Jokainen pulaan joutunut toivonee, että jokainen paikalle osuva auttaa siihen asti, kunnes joku osaavampi saapuu. Taitoja ei keneltäkään laki edellytä. Jonkinlaisena vähimmäistekona vakavassa tilanteessa voitaneen pitää soittoa hätänumeroon. 112! 

Hätäkeskuslaitos ohjeistaa itse näin: 

Milloin soitat hätänumeroon 112?

  • Kun kohtaat hätätilanteen tai tarvitset kiireellisesti viranomaisapua paikalle.
  • Kun tiedät tai epäilet hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön olevan uhattuna tai vaarassa.

Soita hätänumeroon 112 esimerkiksi, kun

  • huomaat onnettomuuden tai tulipalon
  • huomaat meneillään olevan tai tapahtuneen rikoksen
  • on tarvetta ambulanssille tai sosiaaliviranomaiselle

Muistisääntö:

1 Kiireellinen hätätilanne? 
1 Soita 112. 
2 Vastaa kysymyksiin.

Itse tykkään kovasti tästä viimeisestä ohjeesta. Jos saa linjan auki, on saanut paikalle koulutetun ihmisen, joka voi omalla toiminnallaan paitsi arvioida tilannetta, myös ohjeistaa fyysisesti paikalla olevaa auttajaa. Vaikka kokosi itse olevansa täysin taidoton, tulisi osata soittaa apua. 

Missä tarvitaan apua? Tämä on keskeinen tieto hätänumeroon soittaessa. Aina emme kuitenkaan hahmota sijaintiamme tai tiedä olinpaikkamme osoitetta. Pitkällä automatkalla ei aina tiedetä edes kuntaa, jonka alueella ollaan. Ei hätää, sanoisi varmasti ostos-tv. Puhelimeen voi ladata ilmaiseksi 112 sovelluksen. Asetuksia muokkaamalla, se ei syö puhelimen akkua tyhjiin mutta heti hätäpuhelun alettua jäljittää puhelimen sijainnin ja ilmoittaa sen automaattisesti hätäkeskukseen. Omassa puhelimessani paikannustarkkuudeksi ilmoitetaan juuri nyt kymmenen metriä. Melkoinen apu hätätilanteeseen. Oletko sinä jo ladannut tuon sovelluksen? Entä oletko ladannut sen vanhempiesi tai lastesi puhelimeen? Tee se. Se voi joskus pelastaa jonkun ja ehkä jopa sinut. 

Kun juttelen oman lähipiirini kanssa, huomaan etteivät kaikki halua puhua hätätilanteista tai niihin varautumisesta. Ei haluta ajatella, kun se on niin kurjaa aihe. Ymmärrän sen. Kurjia tällaiset aiheet ovat enkä itsekään suunnittelisi puhua niistä juhlapuheissa tai jotakuta piristääkseni. Paitsi jos haluan kertoa hänen olevan tämän vuoksi paremmassa turvassa. Kurjia asioita on kuitenkin hyvä ajatella. Etukäteen on hyvä suunnitella. Samalla tulee harjoiteltua niiden kurjien asioiden kohtaamista henkisesti. Urheilijatkin turvautuvat mielikuvaharjoitteluun. Sillä tavalla voi suoriutua sitten oikeassa tilanteessa. Lähtökohtaisesti olisin vähän huolissani, jos joku ei halua ajatella tällaisia asioita tai taitojen hankkimisia etukäteen, koska ne tuntuvat niin kurjilta. Sanoisin että, kurjastakin voi tulla vähemmän kurjaa, jos on jotenkin valmistautunut tuota kurjuutta hallitsemaan. Tai ehkei hallitsemaan mutta selviytymään. Ainakin itsensä kanssa on helpompi elää jälkikäteen, kun ei joutunut seisomaan sivussa kädet taskussa.

Missä ensiaputaitoja voi oppia? Huhu kertoo, että ensiapukoulutus vapautuu lähiaikoina. Toistaiseksi Suomen Punainen Risti on ainoa koulutusten tarjoaja. Heidän sivuiltaan, voi hakea koulutuksia omalta alueeltaan. Keskikokoisessa kaupungissa kursseja järjestetään useita joka vuosi. Kansalaisopistot saattavat tarjota omassa ohjelmassaan samoja kursseja. Hätäensiapukurssi on kestoltaan kahdeksan tuntia. Työnantajaltaan voi kysyä myös mahdollisuuksia kurssin järjestämiseen. Olisiko se vähän erilainen TYKY-päivä? 

Ole rohkea! Toivottavasti et joudu koskaan olemaan!