115# EKG – täyttä hepreaa

Olet varmasti nähnyt jossakin kuvattuna niin sanottua sydänkäyrää. Yleensä se on elokuvien ja vastaavien suosikkikeinoja kertoa potilaan tilasta ja sen muutoksilla voidaan helposti tehdä dramaattisia tilanteita selväksi katsojille. Hyvin tuttu luultavasti on se vaihe, jossa käyrät laskeutuvat tasaiseksi viivaksi, valvontalaita alkaa piippaamaan ja lääkäri käskee ottaa sähkön esiin. Näin ei koskaan käy oikeassa elämässä.

Tämän syksyn opintoihin on kuulunut elektrokardiogrammi eli EKG, sydänsähkökäyrä. Tuttavallisemmin puhutaan myös sydänfilmistä. Siinä sydämen ympäristöön ja raajojen suurten verisuonten tuntumaan aseteltujen elektrodien avulla tutkitaan sydämen sähköistä toimintaa. Näin saadaan kattava kuva sydämen eteisten ja kammioiden toiminnasta. Eri puolille asetetut anturit mittaavat sydämen toimintaa eri kulmista ja oikealla asettelulla saadaan hyvin tarkka kuva sydänlihaksen liikkeistä. Kuvista voi löytää vajaatoiminnan aikaansaamaa liikakasvua, merkkejä vanhoista ja käynnissä olevista infarkteista, eri tyyppisistä johtumishäiriöistä, lepatuksia ja tykytyksiä.  Siis jos osaa tulkita tuloksia. 

Opettajamme kertoi EKG-tulkinnan olevan helposti täyttä hepreaa. Kotona mietin, ettei taida paljoa auttaa, jos on opiskellut aikanaan hepreaa. Tähän pohdintaani viisas vaimoni vastasi, että jokainen, joka on opiskellut hepreaa, tietää ettei se ole kovin vaikea kieli. Se on totta. Heprea on vanha kieli. Sen kielioppi ja rakenne on hyvin yksinkertainen. Sanat muodostuvat konsonanttien muodostamista sana-juurista ja juuren eteen ja taakse lisätyt kirjaimet lisäävät sanaan merkityksiä palapelin tavoin. Taivutuksia, saatikka sijamuotoja, ei tarvitse tankata muistiin. Kaikki vain vaikuttaa aluksi hankalalta. Aakkoset ovat eriskummalliset ja lukusuunta on latinalaiseen järjestelmään tottuneelle outo. Vokaaleja ei myöskään perinteisesti merkitä tekstiin. Ne lukijan pitää muistaa. Vahva merkki kielestä, jonka kirjoitusasu on muodostunut sukupolvilta toisille tarkasti kerrottujen kertomusten myötä, eikä ennen niitä. 

Heprean opiskelusta oli kuin olikin siis hyötyä sydänkäyrän tulkitsemiseen. Apu tuli sen tiedon muodossa, että riittävällä opiskelulla voi omaksua minkälaista tietoa vain. Käyrätkään kun eivät avaudu ensimmäisellä katselukerralla. Tulkinnan hienouksia voi joutua opiskelemaan pitkäänkin. Tämän ymmärtäen, opettajamme saivat lyhyessä ajassa järjestettyä meille monta mahdollisuutta palata asiaan.

Sydänkäyrän tulkinta kuuluu varsinaisesti lääkärin työhön. Kuitenkin meille on toisteltu kaiun tavoin, että jokaisen sairaanhoitajan tulee tunnistaa näytöltä tai paperilta välittömästi henkeä uhkaavat tilanteet. Näin välittömiä toimenpiteitä odottava tilanne ei jää pöydälle odottamaan tuntikausiksi. Tosin yleensä EKG otetaan nimenomaan lääkärin pyynnöstä ja tarkastelu on siis jo mielessä. Joskus tavallisillakin osastoilla hoitajat voivat reagoida itsenäisesti potilaiden rintatuntemuksiin kytkemällä heidät laitteeseen ja konsultoimalla sen jälkeen lääkäriä. Tässä puhelussa sanotut sanat voivat vaikuttaa huomattavasti lääkärin aikataulutukseen. Tietenkin tietyissä paikoissa sydämen seuranta on jatkuvaa ja siellä hoitajat osaavat tulkintaa luultavasti paljon tarkemmin.

Me aloitimme käyrien kielen opiskelun kirjasta. Siellä meille oli selitetty perusteet: se miten kytkennät potilaaseen tehdään, mitä asioita käyrästä aletaan katselemaan ja muutamia selvimpiä poikkeamia. Tämän jälkeen etätunnilla opettaja jakoi näytöillemme simulaatioluokan koneen, johon hän saattoi itse syöttää kaikkia haluamiaan sydämen toiminnan tai toimintahäiriöiden lajeja. Pääsimme seuraamaan, arvailemaan ja kuuntelemaan elävän kuvan äärellä. Selväksi tuli, että ihan tavallinenkin sydämen toiminta voi olla eri ihmisillä erilaista. Tämä koskee rytmiä ja sydämen eteisten ja kammioiden toiminnan voimakkuuksia. Siksi onkin tärkeää, että säästät sinusta mahdollisesti otetun sydänfilmin paperisen version. Jos siirryt terveydenhoidon tietojärjestelmäalueelta toiselle, on tuo paperi lääkärille hyvä apuväline arvioida, mikä on yksilöllistä poikkeamaa ja mikä poikkeuksellista toimintaa sisälläsi. 

Tässä terve rytmi. Se näyttää erilaiselta, riippuen siitä miltä suuntaa kytkentä katsoo sydäntä.

Teoriaosuutta täydensimme katsomalla verkkoympäristössä monet luennot ja videot aiheesta sekä vastaamalla hankaliin kysymyksiin. Nämä kaikki tuli olla suoritettuna ennen simulaatiopäivää. Simulaatiossa jouduimme hieman jonotuspuuhiin. Koulussa kun oli vain yksi toimiva laite. Hyvin samanlainen liikkuvalle pöydälle aseteltu laite löytyi sisätautien harjoitteluyksiköstäni. Osa ryhmää sai siis istua kahvilla, osa tulkita opettajan printtaamia rytmejä ja osa sai opetella käyrän ottamista toisiltaan. Tietenkin ensin oli vielä yhdessä katsottu erilaiset mahdolliset käyrät luokan näytöiltä. Tutustuimme myös todellisiin poikkeustilanteisiin. Opettaja muistutti tuosta elokuvien yleisestä virheestä. EKG mittaa sydämen sähköistä toimintaa. Niin kauan kuin käyrillä näkyy toimintaa, voidaan rytmiä tarvittaessa yrittää korjata myös sähköllä. Jos käyrä putoaa viivaksi, sähköinen toiminta on loppunut, eikä sähköinen stimulaatio vaikuta. Silloin siirrytään paineluelvytykseen. Tulevassa sairaala-ensiavun pajassa opimme myös tilanteessa käytettäviä lääkkeitä.

Siellä missä potilaspaikalla ei ole kiinteää laitetta, voidaan tällaista kärryä kuljetella huoneeseen. Kuva on otettu taktisesti hetkellä, jolloin näytöllä ei ole potilastietoja. Kytkemättömien kytkentöjen vuoksi näytöllä näkyy vain viivoja.

Sisätautien harjoittelussa sain kärrätä EKG-laitetta pari kertaa potilashuoneisiin. Erityisen tyytyväinen olin kerralla, jolloin sairaanhoitajalla oli tilanteen johdosta muutakin kiirettä. Sain asetella kaiken valmiiksi itsekseni ja hoitaja ehti juuri ja juuri varmistamaan kytkentäni päteviksi. Se tuntui hyvältä. Kylkiluuvälien etsintä, kun ei ole aivan helppoa kokemattomalle. Lievää ammattiylpeyttä kupli jossakin pinnan alla kuskatessani laitetta kansliaan, siirtäessäni tiedot tietokantaan ja vielä avatessani ne tietokoneella välttyäkseni huolelta, että olisin jossakin kohtaa töpeksinyt. Luvan kanssa vielä analysoin kuvaa sairaanhoitajalle. Täyttä hepreaa oli. 

Erilaisia rytmejä esittelyssä.