149# Totuus koronarokotteesta

Näistä millin ruiskuista on ollut tämän kevään aikana pulaa, kun ne varattiin ensisijaisesti koronarokotuksiin.

Joudun kirjoittamaan varovasti. Kärkkäimpien lähteiden ja kuulopuheiden mukaan olen juuri vastaanottanut mikrosirun käteeni. Nyt Koronan varjolla olen menettänyt yksityisyyteni ehkä myös oman tahtoni ja varmasti jossakin vaiheessa sitten myös vapauteni. Luultavasti siru tunnistaa nytkin jokaisen kirjoittamani sanan ja ilmoittaa oikealle viranomaiselle, jos erehdyn kirjoittamaan jotakin hyväksytyn totuuden vastaista. Tai sitten jostain kohtaa alkaa kasvamaan pian esiin kolmas käsi.

Ajatus kolmannesta kädestä oli toive, joka kotihoidon harjoittelun aikana heräsi yksikön sairaanhoitajien kesken. Pääsin talven harjoittelussa haistelemaan sitä jännittynyttä tunnelmaa, jossa rokotukset oli aloitettu ja niitä oltiin juuri laajentamassa kotihoidon asiakkaisiin. Silloin kartoitimme asiakkaiden halua ottaa rokote ja lopulta alettiin suunnittelemaan ajoreittejä ja rokotusaikatauluja. Muistaakseni yksikkö oli saamassa 50 annosta viikossa. Hitaasti asia lähti liikkeelle. Henkilökuntaa ei tuon aikaisen tiedon mukaan oltu rokottamassa. Osa oli asiasta hyvillään ja osa pahoillaan. Jotkut pelkäsivät ihan tosissaan rokotteen sivuvaikutuksia. Osa taasen toivoi sen kasvattavan sen kolmannen käden, joka hoitotyössä olisi niin usein tarpeen. 

Joskus aikaisemmin kirjoitin, etten osaa henkilökohtaisesti pelätä koronaa. Eikä ilmeisesti moni muukaan. Rokotepisteessä oli hiljaista ja aikoja on usean viikon ajan saanut niin hyvin, että kutsuttavia ikäluokkia on voitu koko ajan lisätä. Edelleen paikalla oli paljon iäkkäämpiä työikäisiä, joten ensimmäisen mahdollisen tilaisuuden tullen eivät rokotusajat ole täyttyneet.

Miksi menin ottamaan rokotuksen? Haluan osallistua siihen toiveikkaaseen prosessiin, että maailma voisi olla pian taas vähän normaalimpi. Viime vuoden keväällä, kun maailma meni kovin kiinni, itkin sisäisesti lasten tuskaa näkemättömistä ihmisistä ja tekemättömistä asioista. Tänä vuonnakin on jouduttu seuraamaan tarkasti tiedotuksia henkilörajoituksista ja suljetuista paikoista. Käsiä on hinkattu kyllästymiseen asti ja monta kertaa on täytynyt palata kotipihasta sisään hakemaan sitä turkasen maskia. Sivusta olen kuunnellut, miten hoitoalalla on oltu tiukilla sekä itse taudin, että sen varjolla tehtyjen poikkeusjärjestelyjen kanssa. Moni pelkää tosissaan, että koronan jälkeen hoitoalalta leikataan ja myös lähdetään tosissaan. Taloudelliset, sosiaaliset ja psykologiset haitat ovat olleet suuria. Niille, joille henkilökohtaisen terveyden, tilanteen tai muun syyn takia aika on tuonut myös todellisia pelkoja, aika on ollut kovin raskas. Jos voin olla edistämässä asioiden muuttumista paremmaksi ihan vain kättä ojentamalla, teen sen mielelläni.

Mieleisyyttä lisää asian helppous. Sähköinen ajanvaraus toimi hyvin ja valittavaksi tuli useilta päiviltä kymmeniä ja kymmeniä aikoja vaikka en rynnännyt asialle heti uusien aikojen päivityttyä kalenteriin. Jaossa oli viiden minuutin aikoja keskustassa olevaan väliaikaiseen toimipaikkaan. Saavuttaessa sinne tehokkuus paljastui jo aulassa. Odottamassa tuoleilla ei ollut ketään. Muutama jonossa edellä ollut ihminen huudettiin sisään heti ilmoittautumisen jälkeen. Samoin huudettiin itseni. Lastulevystä oli rakennettu reilu puolenkymmentä koppia, joista jokaisessa työskenteli rokotuspari. Jo talvella lukemani ohjeen mukaisesti toinen kirjasi ja toinen tuikkasi. Nopeasti kerrottiin ohjeita, kyseltiin mahdollisista yliherkkyyksistä ja vähän yritettiin kysellä kuulumisiakin. Ihan ei tainnut olla mielenkiintoa kuunnella kuulumisia. Ei ollut kyllä tarvetta kertoakaan. Piikin otin vastaan influenssarokotteista kertyneellä rutiinilla. Niitä kun on hoitoalalle siirtymisen myötä joutunut ottamaan jo useamman. Voihan olla, että koronapiikistä tulee hoitoalalla myös säännöllisesti otettava. 

Tuikkauksen jälkeen poistuin ohjeen mukaisesti takaovesta ja siirryin seuranta-aulaan. Koska suurin osa rokotteiden vakavista haittavaikutuksista tulee lähes välittömästi piikin jälkeen, oli erittäin ankara suositus jäädä odottelemaan viideksitoista minuutiksi valvottuun tilaan. Siellä aulassa odottelijoita olikin enemmän. Tuloaulan tyhjyys ei ollut pelkästään laiskaa rokotusten ottamisintoa. Tasaisin välein aulaan tuli väkeä ja samoin väkeä poistui. Kukaan ei näyttänyt kuukahtelevan. Se tietenkin on harvinaista. Itsekin olen ollut sairaanhoitajan kanssa muutaman kerran juttelemassa vielä niitä näitä, kun olemme koittaneet viipyä tuon vaaditun vartin verran seuraamassa rokotetun vointia. Säädetyn ajan perästä hyppäsin pyörälle ja polkaisin kotiin. Päivän urheilut suoritin varalta jo aamulla. Eihän koskaan tiedä, josko käsi ihan oikeasti kipeytyy.

Mutta entä rokotteen muut haitat? Tämän vuoden ajan eri paikoista on rummutettu kilpaa sekä koronan, että koronarokotteen haittoja. Molemmat ovat todellisia. Väittäisin kuitenkin, että väestötasolla sairauden haitat ovat suuremmat kuin rokotteen. Huomattavastikin. Hoitoalalla joudutaan tunnustamaan, että ihmiset ovat yksilöitä ja huolimatta hyvin laajoista yleisistä lainalaisuuksista, jotkut voivat reagoida täysin eri tavalla johonkin lääkeaineeseen. Joskus syy voidaan jälkeen päin todentaa ja joskus ei. Lääkkeet ja niin myös rokotteet tehdään massatuotteina. Siinä on niiden vahvuus ja kenties sitten tietystä näkökulmasta heikkous. Jos jokaiselle ihmiselle järjestettäisiin oma tuotantoprosessi, jossa hänen yksilölliset muuttujansa otettaisiin huomioon, olisivat rokotteiden ja kaikkien lääkkeiden haittavaikutukset luultavasti pienemmät. Kaikkia haittoja tietenkään sekään ei voisi poistaa. Jotkut lääkkeet aiheuttavat aina haittoja. Siksi niitä tulee ottaa vain tarpeeseen ja lääkärin ohjeen mukaan. Kuitenkin jokainen voi koittaa päätellä miten kallista ja logistisesti vaikeaa tuollainen jokaiselle räätälöity prosessi olisi. 

Siksi kaikilla rokotteilla on aina mahdollisia haittavaikutuksia. Joillekin ihmisille. Osalle ne voivat olla hyvinkin vakavia ja osa selviää lyhytaikaisilla lihas- tai nivelkivuilla. Osa ei huomaa saaneensa piikkiä ja joku voi saada henkeä uhkaavan reaktion tai pitkäkestoisen vaivan. Kenties hyvä yleissääntö voisi olla, että jos joku rokote on joskus aiheuttanut vakavia vaivoja, keskustele seuraavan ottamisesta lääkärin kanssa. Mainitse pienistäkin haitoista rokotetta ottaessasi. Väestötasolla rokotukset ovat kuitenkin turvallisia.

Mutta entä kun nyt kyseessä on kokeellinen rokote? On totta, että nyt koronaa vastaan pistettävät rokotteet on tuotu käyttöön nopeutetulla aikataululla. Osasta on löydetty haittoja. Joskin aika pienellä ilmaantuvuudella. Suomessa tiedot rokotehaitoista ovat julkista tietoa. Luultavasti monilla on ollut halu nostaa ongelmia tikun nokkaan. Vaikka kaikki haitat eivät välttämättä raportoidu eteenpäin, vakavien ja yleisten haittojen uskoisi tulevan esiin. Käytettävissä oleva aika ei tietenkään ole antanut mahdollisuutta pitkäaikaiseen seurantaan. Olisiko pitänyt odottaa kymmenen vai viisikymmentä vuotta? Ainakin näidenkin rokotteiden vaikutuksia ja haittoja jatkuvasti seurataan ja tutkitaan. Arjessamme altistumme jatkuvasti kemikaaleille, joiden yhteis- ja pitkäaikaishaittoja kukaan ei tutki. Se on pelottavaa. Rokotukset eivät ole enää samanlaista arpapeliä kuin silloin, kun Suomessa tehtiin ensimmäiset laajat rokotukset isorokkoa vastaan 1800-luvun alussa. 

Mutta jos rokote on tarpeeton? Koronan vaikutuksista, vaaroista ja sitä myötä rajoitustoimien laajuudesta voidaan olla monta mieltä. Enkä aio luetella mitä mieltä olen mistäkin. Kuitenkin varmaa on, että rokotekattavuus on yksi mittari, jonka mukaan päättäjät arvioivat mahdollisuuksia rajoitustoimien purkamiselle. Siinä mielessä rokote on hyvin tarpeellinen. Kuten sanottu, sen ottaminen on osallistumista tästä piinasta pääsemiseen. 

Itseäni välillä harmittaa länsimaissa esiintyvä kriittisyys rokotteita vastaan. Se tuntuu typerältä ensimmäisen maailman ihmisten luomalta problematisoinnilta. Samaan aikaan laajat ihmisjoukot elävät tilanteessa, jossa länsimaista hävitetyt sairaudet aiheuttavat kärsimystä ja kuolemaa koska ei ole riittävästi resursseja niiden rokotusten antamiseen, jotka meillä jaetaan ilman, että kukaan ymmärtää olla kiitollinen niistä. Afrikassa ei ole varaa olla rokotekriittinen, kun ei ole varaa niihin.

Tässä asiassa huomaan olevani kansalainen menneestä maailmasta. Kun postmoderni ihminen kysyy hyötyä ja haittaa itselleen, näen itse asian yhteisön ja yhteisen osallistumisen näkökulmasta. Olen valmis kantamaan henkilökohtaisen riskin mahdollisista rokotushaitoista, jos niin voin osallistua yhteisen elämän palauttamiseen kohti normaalia. 

Tai ehkä se on vain siru, joka nytkin kirjoittaa.

Mikä siis on totuus koronarokotteesta? Se, että jokaisella on siitä mielipide. Todennäköisesti se on muodostunut hyvin nopeasti ja vaistonvaraisesti. Hyvin harva on myöskään valmis muuttamaan mielipidettään keskustelun ja faktojen myötä. Päinvastoin me olemme aina taipuvaisia etsimään vain oman mielipiteemme vahvistamiseen sopivia tietoja. Niin mielipiteet yleensä toimivat. Minullakin. 

PS. Pari päivää lakuperäisen tekstin jälkeen lisään, että selvisin piikityksestä tavanomaisilla i.m. injektion seurauksilla. Olkavarsi oli parina seuraavana päivänä kipeä.

146# Yllin kyllin Koronaa

– Onko nyt ollut vaikeaa olla harjoittelussa, kun on tämä Korona? 

Tältä näyttää kun mitta alkaa olla täynnä.

Näin meiltä kysyttiin edellisen harjoittelun ensimmäisenä päivänä, kun nautimme perehdytyspäivästä. Siinä me istuimme maskit naamalla, tuolit niin kaukana toisistamme kuin pienessä huoneessa oli mahdollista ja hygieniahoitaja oli jakanut käsihuuhdepullot. 

Niin. Totesimme, ettemme koskaan olleet kokeneet harjoittelua ilman Koronaa. Viime vuoden keväästä asti ovat olleet läsnä ainainen uhka harjoittelujen perumisesta kuin myös taukotilojen henkilöstörajoitukset. Kaikkialla on taisteltu omaisten vierailuhalun ja rajoitusten ristipaineessa ja yhtään potilastilannetta ei ole hoidettu vapaasti hengittäen. Maskin käytöstä on tullut alusta asti hyvin keskeinen osa hoitajan identiteettiä. Jos joskus koittaa aika, jolloin on mahdollista työskennellä ilman maskipakkoa voi se tuntua aivan kummalliselta. Luultavasti aluksi hieman alastomalta. Tietenkin aika surullista, että niiden melkein puolen vuoden aikana, jotka olen eri yksiköissä ollut, ei yksikään potilas/asiakas/asukas ole nähnyt kasvojani. Luultavasti jokainen on odottanut pitkin kevättä maailman palaamista kohti runsaampaa normaalia.

Täällä maaseudulla elämän palautuminen normaaliksi näytti jo erittäin hyvältä. Saimme valtakunnallista julkisuutta eurooppalaisittain pienestä Koronan ilmaatuvuusluvusta. Siinä riemussa meilläkin tehtiin jo suunnitelmia kesäksi ja esimerkiksi lapsia alettiin ilmoittaa kesäleireille tapaamaan. Tuntui hyvältä ajatella vapautuvia harrastuksia ja rientoja.

Vaan ei ihan onnistunut. Vielä. Koska menestys menee helposti päähän, lähdimme paikallisesti havittelemaan eurooppalaisen menestyksen lisäksi myös suomenennätystä. Kahdessa viikossa ilmaantuvuusluku hyppäsi satakertaiseksi ja avautuvana odottava kesä alkoi nopeasti sulkeutua edessäpäin. 

Ärsyyntyminen on suunnaton. Eniten harmittaa se, että lasten elämän palaaminen normaaliksi viivästyy taas. Tällä viikolla juttelin vakavasti lasten kesäleiristä vastaavan entisen työkaverin kanssa. Pidimme hyvin todennäköisenä, ettei lievästi maakunnan ja sairaanhoitopiirin rajan toisella puolella olevalle leirille ole menemistä, jos oman alueen koronakartta huutaa mustaa. 

14 kuukautta Korona on ollut täällä maaseudulla lähinnä teoreettinen tai ulkopuolelta seurattava uhka. Viimevuotisten alkuvaiheiden jälkeen herättiin siihen, ettei tauti ole salakavalasti edennyt kaikkialle. Ei ainakaan pahasti sairastettavana muotona, testaushan oli pitkään hyvin vähäistä. Tuon alkuvaiheen jälkeen täällä sairastuneita on ollut tasaisen vähän ja sairaalahoidossa joku vain satunnaisesti. Nyt kahden viikon aikana tartuntoja on havaittu melkein puolet koko 14 kuukauden määrästä. Testauksen on ilmoitettu ruuhkautuneen ja jäljitys on alkanut laahata.

Tämä on aiheuttanut reagointia, jonka lapsetkin ovat huomanneet. Eivät vielä tiedäkään leirijakson peruuntumista. Kuitenkin elämä nousee tajuntaan monelta suunnalta. Alakoulussa on keskusradiosta kuulutettu useampaan kertaan muistutellen, että aikuisia koskee todella maskipakko. Samoin päiväkodin ja iltapäiväkerhon ohjaajat ovat alkaneet pitää maskia ulkotiloissa eikä päiväkodissa pääse enää edes eteiseen asti. Loppukevään urheiluharrastukset on julistettu taukotilaan. Kaikki kaupungin hallinnassa olevat paikat ovat toistaiseksi kiinni. Ensimmäistä kertaa noudatetaan kuuden hengen rajoituksia. Ensimmäistä kertaa on käynyt myös niin, että meidän luokkamme harjoitteluja on keskeytetty. Erityisen harmillisia nämä keskeytykset ovat olleet, koska tässä vaiheessa harjoitteluja on ollut menossa lähinnä niillä, joilla aiemmat harjoittelut ovat jostakin syystä siirtyneet.  

Monelle vastaavat ja muunlaiset rajoitukset ovat olleet arkea ennenkin. Kuitenkin niiden äkillinen ilmestyminen juuri vapauden valon jo loistaessa maistuu vähintäänkin katkeralta. Nyt taas hetki odotellaan.

Tilanteen pahentuessa täytyi alkaa hamstraamaan. Kirjastot, uimahallit ja vastaavat kaupungin laitokset menivät yllätyspäätöksellä kiinni. Puoli tuntia ennen sulkemista kävin keräämässä kassillisen.

Ajattelen, että kyseessä on nimenomaan viivytys. Aika on näyttänyt, että maailma ei kehittyneissä yhteiskunnissa helpolla kaadu ärhäkkäästikään leviävän taudin edessä. Nyt toki liikkeellä on runsaana täällä tuo Intiassa kasvanut variantti. Yrittämättä esiintyä alan asiantuntijana on mielestäni mielenkiintoista, miten tauti kulki ensimmäisessä vaiheessaan melko rauhallisesti läpi kehittyvän maailman. Silloin vaarassa olivat me pehmoista elämää viettäneet ja puhtauden kautta vastustuskykyämme heikentäneet länsimaalaiset. Ja meidänkin keskuudestamme enemmän selkeisiin riskiryhmiin kuuluvat. Kierrellessään virukset kuitenkin aina muuntuvat ja voisin kuvitella, että suuri osa intialaisista elää oloissa, jotka ovat kasvattaneet vastustuskykyä vähän sitä sun tätä vastaan. Luultavasti kukaan ei vielä ihan tiedä, millainen tämä ns. intialainen lopulta on mutta luultavasti Intian maaseudulla tai suurkaupungin kujilla jalostunut virus on kohdannut itseäni paljon vahvempia potilasehdokkaita. 

Kuitenkin aika on näyttänyt, että toimenpiteet aina laskevat tartuntojen määrää. Näin, oli variantti mikä tahansa. Tunnistan kuitenkin kaksi hyvin häiritsevää asiaa. Ensinnäkin tunnistan sen, että olen itse paitsi hyvin sopeutuvainen ja siksi myös verrattain kuuliaisesti erilaisia ohjeita noudattava. Olen yleensä hyvin valmis tinkimään henkilökohtaisesti edusta tai mukavuudesta, jos ymmärrän siitä olevan hyötyä. Kuitenkin nyt huomaan, että turnausväsymys sekä tämä äkillisesti muuttunut tilanne syövät motivaatiota. On selvästi työlästä rakentaa tahtotilaa uudestaan, kun kaikki oli jo menossa ohi. Lisäksi tunnistan, että olen VERRATTAIN sopeutuvainen. Eli on paljon niitä, joita eri syistä kiinnostaa paljon vähemmän jatkaa tai palata varotoimien noudattamiseen. Mitä se sitten vaikuttaakaan?

Odottavan ajasta voi tulla taas kerran pitkä.

Onko sinulla vaikeuksia motivoitua koronarajoituksiin?

View Results

Loading ... Loading ...
Onneksi näitä saa harrastaa ilman rajoituksia.

126# Kohti toisen vuoden kevättä.

Kevätlukukausi alkoi negatiivisissa merkeissä. Nyt vain tuo negatiivisuus ei ollut pelkästään hyvä asia vaan se oli jopa vaadittu asia. Harjoittelupaikoille kun ei ole pääsyä ilman negatiivista testitulosta. Viime kevään tempoilevan ja panikoivan kiirehtimisen tilalle on tullut systeemi. Jo ennen joululomalla jäämistä opettajat antoivat vahvat ukaasit rauhallisesti ja vastuullisesti vietettävästä joululomasta. Mikään systeemi ei ole täydellinen mutta motivoituneiden opiskelijoiden yhdistyessä systeemiin voitaneen olla melko toiveikkaita siitä, ettei harjoittelupaikoille kanneta mitään ei-toivottua. Testi itsessään ei ollut muuttunut yhtään miellyttävämmäksi. Mutta ilmeisesti tautitilanne tai ainakin sen pelko on alueella pienentynyt. Marraskuussa Drive-in käytti kahta kaistaa ja silti jonottaa sai ihan kohtuullisesti. Vaikka aikoja ilmeisesti piti jo vähän kaivella monien opiskelijaryhmien ilmoittautuessa jonoon, ei testipaikalla käytetty lähelleenkään täyttä kapasiteettia. Siinä tikku nenässä totesin tämänkin olevan yksi merkki loman loppumisesta.

Saa nähdä kuinka monta merkintää tähän riviin ehtii vielä hankkia. Mutta tärkeintä, että näillä merkinnöillä pääsee taas jatkoon.

Muita varmoja kevätkauden merkkejä ovat etänä pidetty tutoropettajan tunti. Taas etäyhteyksien ääressä vuorovaikutus oli hieman laiskaa. Kuitenkin kävi ilmi, että monilla loma oli ollut lyhyt. Itselläni jäi taakse kaikkien aikojen joululoma. Kolme viikkoa. Pidemmästi kuin lapsilla! Melkoinen ero aikaisempiin vuosiin. Ylipäätään vapaata joulunaikaa ei yliopistoaikojen jälkeen olekaan ollut. Alkaa olla oma syy, jos akkuja ei saa ladatuksi. 

Tutoropettajan kanssa kävimme läpi alkavaa kautta sekä tietenkin alkavan viikon myötä koittavaa harjoittelua. Vanhaan malliin luokka on jaettu kolmeen ryhmään paikkojen riittämisen vuoksi. Sisätaudit, kotihoito ja kirurgia kutsuvat kukin tahoilleen 175 tunnin ajaksi.

Viiden viikon jakson jälkeen palaamme kouluun. Ainakin etäyhteyksien ääreen. Sisätautien ja kirurgiankurssien monumentaaliset opintojaksot jatkuvat kevään loppuun asti. Niissä päästään jatkamaan seminaarityöskentelyä pienryhmän kanssa. Kirurgisen potilaan äärellä pääsemme viettämään myös yhden simulaation. Myös sisätaudeissa tule olemaan yksi simulaatio. Näiden sisältöjä ei vielä ole paljastettu. 

Syksyisen englanninkurssin päätyttyä pääsemme yhä hiemaan kielinystyröitämme. Kevät kuluu ruotsin kielen suullisten valmiuksien parantamisen kanssa. Tulemme harjoittelemaan potilasohjausta, haastattelutilanteita ja esimerkiksi raportointia toisella kotimaisella. Syksyn osastokokemusten perusteella voisi todeta, että tässä riittää vielä vähän työtä.

Palliatiivisen hoitotyön kurssi tulee palauttamaan mietteet takaisin sisätautien harjoitteluun. Kurssin jälkeen meidän tulisi osata kohdata ja tukea parantumattomasti sairasta, saattohoito- ja kuolevaa potilasta ja hänen läheisiään vastaten heidän erityistarpeisiinsa. Tämä kurssi olisi ollut hyödyllinen ennen edellistä harjoittelua. Toisaalta siitä saa varmasti nyt paljon irti käytännön kokemusten myötä. Tällaista tämä harjoittelujen eriaikaisuus hieman aiheuttaa. Toiset saavat kursseilla kuullusta apua harjoitteluun ja toiset saavat harjoittelusta apua kurssille. Molemmat puolet varmasti ovat hyviä, jos harjoittelupaikalla pystyy suhtautumaan asiaan tyynesti ennen asioiden oppimista. Palliatiivisen hoitotyön kurssilla pääsemme tekemään ilmoituksen mukaan mittavaa ryhmätyötä jostakin aiheesta. Ryhmätyötä seuraa pitkä esityspäivä.

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet kiinnittävät käytännönläheiset opiskelumme tieteen maailmaan. Sairaanhoitajaksi opiskellessa tiedemaailman saavutukset ovat jatkuvasti läsnä. Se on kuitenkin kätketty kirjoissa ja opetuksessa niin, ettei käytännöllisten toimien aina uskoisikaan perustuvan hyvin mittavaan ja koiteltuun tutkimustietoon. Kurssilla saamme opastusta tutkimustiedon keräämiseen ja arviointiin. Samalla opettelemme etsimään tietoa kotimaisista ja ulkomaalisista tietokannoista. Käytännöllisenä tarkoituksena on tietenkin antaa meille tarvittavia työkaluja opinnäyttyön tekemiseen. Kevään kuluessa meiltä kysellään tutkimusaihetta ja tutkimussuunnitelmaa. Tarkoitus olisi sitten hiljalleen alkaa rakentamaan tutkielmaa kohti valmista. Kuten muillakin aloilla, jää se helposti opintojen viimeiseksi. Joskus jopa ikään kuin roikkumaan orastavan valmistumisen tiellä. Itse olen pyöritellyt koneen näytöllä paria mahdollista tutkimuskysymystä. Nähtäväksi jää, millaisiksi ne lopulta muodostuvat. Epäilen, että riskinä on ajautua edellisten opintojen viemänä hieman väärille raiteille ja väärään tulokulmaan. Tietokantaa tutkiessaan voi huomata sairaanhoitajien opinnäytteiden olevan hyvin käytännönläheisiä. Mutta katsotaan mitä on kasassa toukokuussa opetuksen loppuessa. Toivon ja myös uskon voivani puristaa työn kasaan melko vikkelästikin, kunhan saan sopivan langan päästä kiinni. Kesäkuulle on joka tapauksessa myönnetty opintorahaa opinnäytetyötä perusteena käyttäen. Täytyy koittaa ahertaa. Siinä on selkeä mahdollisuus napata tavaraa pois opintojen loppupäästä.

Joskus pääsiäisen aikoihin koulun käytävät (tai etäyhteydet) jäävät taas tauolle. Pyrähdämme vuoden viimeisiin harjoitteluihin. Sen jälkeen käymme vielä kääntymässä muutaman viikon koululla. Toivottavasti silloin jo koululla. Toukokuun puolenvälin jälkeen kutsuvat kesälaitumet. Nekin ovat pidemmät kuin peruskoululaisilla.

Joulutauko on ollut niin intensiivinen, että yksi tutoropettajan tunti ei onnistunut vetämään pois lomatunnelmista. Mutta eiköhän loma kohta karise mielestä. Huomenna herätys on 05.30 ja matka lähtee kohti harjoittelupaikkaa. Edessä sellaista talvipyöräilyä että huh huh. 

124# Koronan hintaa

Tällä viikolla koulu loppui. Loppu olikin tämän syksyn mittakaavassa harvinainen. Olimme koko ryhmä paikalla luokassa. Tai oikeastaan kahdessa luokassa. Koetta varten olimme levittäytyneet kahteen koulun suurimpaan luokkaan koepaperien ääreen. Kynät suhisivat ja odoteltiin, kuka erehtyy oman maskinsa takaa ensimmäisenä yskäisemään. Pientä tilannekomiikkaa saattoi tilanteesta löytää. Oli nimittäin vaikea olla nauramatta, kun oli muutaman kerran yrittänyt puhaltaa pyyhekumin murusia pois paperilta. Mahtoi muita ihmetyttää eturivin hihittelijä. Valmiiksi tulleet koepaperit piti jättää omalle paikalle, jotta turvaväli säilyisi myös opettajaan. Siitä jokainen hiipi hiljaa joululoman viettoon. Oikein ei käytävällä kehdannut jäädä kenenkään kanssa juttelemaan. Virkistävää oli kuitenkin käydä koululla kääntymässä.

Joulukuun alussa meillä siirryttiin taas etäopetukseen. Erotuksena kevääseen, nyt oli lupa järjestää välttämätöntä opetusta myös koululla. Käytännössä tämä tarkoitti meidän ryhmällämme osaa taitopajoista. Esimerkiksi sairaalaelvytys jäi osalla pienryhmistä tältä erää pitämättä. Kaikki muu opetus on pidetty etänä. Ja se on ollut raskasta!

Töissä ollessani vihasin palaveripäiviä. Harvaan sijoittuneessa työyhteisössä nämä pidettiin aina etänä eli luvassa oli aina kahdesta kolmeen tuntia luurit korvilla. Kun sen ajan oli yrittänyt keskittyä, tuntui että koko päivän mehut olivat valuneet käyttöön. Näitten palavereiden muisto teki itsestäni ehkä tavallista valmiimman tämän vuoden etäopiskeluun. Mutta tarvittavaa kestävyyttä ne eivät opettaneet. 

Tämän vuoden opinnoissa olemme tutustuneet seminaarityöskentelyyn. Jokaiselle pienryhmälle on jaettu vuoden ajalle tehtäviä useista aihealueista. Näitä aiheita käsitellään sitten seminaaripäivässä, jolloin jokainen ryhmä esittää oman osuutensa. Sitä seuraa vertaisryhmän antama arvio, keskustelu ja opettajan lyhyt arvio ja kommentointi. Etänä tällaisen päivän vetäminen kesti lähes viisi tuntia. Viisas opiskelija tietenkin tekisi rajusti muistiinpanoja ja säännöllisin väliajoin nousisi kotonaan tuolista venyttelemään ja jumppaamaan. Mutta itse huomaan, että kun eri pituisia etäpäiviä on viikosta toiseen, alkaa viisaus vähetä. Työhuoneesta (joka meillä onneksi yhä on vaikkakin puolittain varastoksi muuttuneena) kömpii näiden pitkien sessioiden jälkeen hyvin jäykistynyt ja leipääntynyt opiskelija. Kaipaan niin kovasti koulumatkaa, käytävillä käveltyjä metrejä ja luokan vaihtoja kesken päivän. Talven pimentyessä etäkoulu ei ollenkaan auta luontaisesti valomäärien mukana laskevaan aktiivisuustasoon. Tietenkin etäkoulussa tulee myös ikävä koko luokkaa. 

Etäkoulun epämukavuudet ovat tietenkin pieni hinta maksettavaksi. Syyskauden harjoittelut saatiin jännityksestä huolimatta hoidettua aikataulussa. Rajoitusten tiukentuessa on eri tahoilla nyt myös aikaa kehittää tarvittavia toimintamalleja. Tammikuussa siirrymme taas harjoitteluun. Päivää ennen sitä, on jokaisen opiskelijan käytävä koronatestissä. Tämä seula ei tietenkään ole täysin pitävä, koska pahimmilleen aikatauluttunut tauti ei testissä vielä näy mutta alkaa tarttua pian sen jälkeen. Tietenkin tämän vuoksi meitä opiskelijoita on kovin sanakääntein kehotettu pitämään harjoittelu mielessä joululoman aikana. Aika hissukseen taitaa aika mennä lomalla. 

Onneksi koronatesti on tullut jo testattua. Ei tarvitse sitten tammikuussa yllättyä. En odota seuraavaa testiä lämmöllä. Koronanäytteen ottaminen oli kyllä tuttua. Edellisessä harjoittelussa kun näyte tuli ottaa kaikilta tuettuun asumiseen siirtyviltä tai sinne palaavilta. Potilaiden ilmeistä oli helppo päätellä, ettei tikun pyyhkäisy syvälle nenään mitään miellyttävää ollut. Kuitenkin omalla kohdalla epämukavuuden määrä ylitti odotukset reilusti. Ajan testaukseen sai tavoitteiden mukaisesti samalle päivälle. En tiedä onko testauksessa muuten ruuhkaa mutta terveyskeskuksen pihan drive-in puolelle aikoja riittää 120 tunnissa. Paikalle saapuessa molemmilla kaistoilla oli kyllä jonoa. Epämiellyttävä työpaikka. En tiedä, kuinka pitkän ajan jokainen näytteenottaja joutuu kaistan ääressä olemaan. Jonkinlainen katos siihen oli pystytetty, joten elementeiltä hoitajat saavat olla hieman rauhassa. Mutta voi sitä pakokaasun määrää!  Ohjeen mukaan vuorolle saapuva auto pysäyttää moottorin näytteenoton ajaksi. Mutta eikö käynnistäessä kaasun määrä ole kahta kauheampi? Ainakin vanhemmilla ja lyhyen matkan päästä tulleilla yhä kylmämoottorisilla autoilla. Jos korona-lisää joskus maksetaan, niin soisin sitä hyvinkin näissä näytteenotoissa oleville.

En ole koskaan ollut erityisen herkkä millekään toimille. Vähät poraamistarpeet hampaille on tehty ilman puudutuksia, kun lääkäri on luvannut kaiken sujuvan nopeasti. Lähiaikoina näiden toimien kohteena olemista on saanut opetella lisää. Siksi uskoin myös koronatestin menevän sujuvasti. Aina voi ajatella muuta. Mutta kun ei voinutkaan. Tunne oli lyhyt mutta niin kokonaisvaltainen, ettei minkään muun ajatteleminen onnistunut. Terävä paine jossakin nenän, suun ja silmien yhtymäkohdassa täytti koko mielen. Onneksi se oli samassa hetkessä ohi. Pienenä hetkenä sierainta vaihdettaessa tunsin kiitollisuutta nimenomaan drive-in testissä olosta ja painoin päätä entistä tiukemmin istuimeen. Vapaana ollessaan olisi varmaan vaappunut sinne ja tänne. Pieni osa siitä hinnasta jota nyt koronan vuoksi itse kukin maksaa. 

Joskus mainoksissa hoettiin: “maistuis varmaan sullekin.” No ei maistuis.

113# Harjoittelu epävarmuuden keskellä

”Harkat menee, harkat menee.”

Vielä viikkoa ennen harjoittelun alkamista, tämän kaltaisilla mantroilla manattiin käytävillä harjoittelumme kohtaloa. Huoli Koronaisen syksyn keskellä ei ollut turha. Keväällä meidänkin luokallamme moni menetti harjoittelupaikkansa ja uusien saaminen oli kiven alla. Ylempien luokkien opiskelijoita siirrettiin sairaalassa eri osastoille. Monella paikkakunnalla harjoittelut keskeytettiin. 

Kaikki tämä on ymmärrettävää. Keväällä terveydenhuollon toimintoja ajettiin monin paikoin alas ja henkilöstöä ohjattiin uusiin tehtäviin. Tapahtui monin paikoin voimakas polarisaatio. Tässä oli tietenkin myös maantieteellisiä eroja. Joissakin paikoissa työtä oli valtavasti. Joissakin paikoissa alas ajetut toiminnot antoivat henkilöstölle harvinaista väljyyttä päiviin. Tätä rauhaa tosin rikottiin henkilöstön sijoituksilla ja valtavalla määrällä valmius- ja varautumistyötä. Varautumissyistä myös kesälomia siirrettiin ja ositeltiin laajasti. Näissä oloissa opiskelijoiden pitäminen harjoittelupaikoissa ei ollut kovin hyödyllinen tilanne. Toisissa paikoissa ei olisi ollut aikaa ohjata ja toisissa ei normaalia määrää ohjattavaa. 

Tänä syksynä terveydenhuoltoa on pyritty pitämään normaalissa toimintakunnossa. Poissa ovat olleet julkinen huoli terveydenhuollon kapasiteetista ja hiljainen vihje sen säästämisestä. Kiireettömiä hoitoja on pyritty pyörittämään tavalliseen tapaan hoitojonojen venymisen estämiseksi. Kevään ja kesän varautumistyö on antanut toiminnallista, henkistä ja materiaalista valmiutta. Siksi opiskelijoita ei ole syksyn aikana ajettu pois kevään kaltaisella laajuudella.

Tosin läheltä liippasi täälläkin. Vaasan sairaanhoitopiirissä kaikki harjoittelut keskeytettiin viikkoa ennen oman, nykyisen, harjoittelujaksomme alkua. Juuri tämä aiheutti vakavan huolen myös omasta kohtalostamme. Saatoimme jo haistaa pitkän syysloman, joka olisi korvattava sitten kesällä. Vaasan sairaanhoitopiiri ulottuu vain muutaman kymmenen kilometrin päähän. Tartuntamäärien nousu paikallisesti asettaisi harjoittelun nopeasti vaaraan. Viikkojen varrelle mahtuu siis vielä monta jännitystä. 

Pitäähän tässä tietenkin muutenkin jännittää. Koko syksy on lapsiperheessä jouduttu pelkäämään. On pelätty vuotavia neniä, yskiviä suita ja muita sellaisia varsin tavallisia pienten lasten syksyyn liittyviä asioita. Emme ennenkään ole kipeitä lapsia kouluun lähettäneet mutta nyt tilanne on jotenkin erilainen. Ihminen kun joskus yskäisee, aivastaa tai jopa niistää nenää ilman, että siihen liittyy minkäänlaista tautia. Ja voi, kun joku niin tekee. Sitten tarkkaillaan, kysellään ja puntaroidaan, oliko kyseessä yksittäistapaus vai liittyykö siihen jotakin muuta. Lasten koulussa on ihan samat säännöt kuin kaikkialla muuallakin: oireisena ei saa tulla. Luulen, että lukemattomissa perheissä on käyty samanlaista jännitysnäytelmää syksyn mittaan. Jos perheessä on useampia lapsia, voi syysflunssa saattaa vanhempien arjen ja työssäkäynnin pitkäksi aikaa sekaisin. Jo pelkästään tämä syy motivoi pitämään huolta omasta ja koko perheen käsihygieniasta. 

Nuhaisena tai muuten oireisena ei tietenkään harjoitteluunkaan ole asiaa. Jokainen päivä pitää yllä tätä pientä jännitystä. Tavalliset koulupäivät voisi hoitaa jotenkin. Harjoittelu täytyy suorittaa tarkan tuntimäärän mukaan. 175 tuntia on täytyttävä. Jos siihen ei pysty viiden viikon aikaikkunassa, vaikeuksia seuraa. Kuten sanottu, heti meidän peräämme tulevat toiset harjoittelijat, eikä edellisen erän lojumista paikalla katsota ainakaan parhaassa mahdollisessa valossa. 175 tuntia viidessä viikossa tarkoittaa tietenkin pientä ilmavuutta suoritukseen. Täysillä työviikoilla tunteja kertyisi tuossa ajassa 200. Kuitenkaan kovin montaa päivää ei kenenkään sovi olla oireittensa kanssa kotona odottelemassa paranemista. Nyt ei kiinnosta suuremmin siis korona tai mikään arkisempikaan tauti. On aika pestä käsiä, pitää etäisyyttä ja hyvänen aika, syödä marjoja. Niin tällainen lapsuuden loputtomilla marjametsillä kammon saanutkin katsoin parhaaksi oppia uusia tapoja ja aloin vuosikymmenien tauon jälkeen syömään mustikoita. Tosin vain nopeasti jäisinä. Sulaessaan toisivat pahat muistot mieleen. 

Ensimmäinen harjoitteluviikko meni monen muunkin epävarmuuden merkeissä. Ystävällisen vastaanoton keskeltä paljastui, että ohjaajani oli sairaslomalla. Sain siis useamman päivän jännittää aina uutta naamaa ja uutta suhtautumista vierelle heitettävään opiskelijaan. Huomasin, että aamujen jatkuessa, osastolle meno oli tämän odotuksen vuoksi raskasta. Syy ei ollut hoitajien. Kaikki vuorollaan ottivat mukaansa, selittivät, näyttivät ja antoivat tehdä, vaikka opiskelija tekee hitaasti. Mutta jatkuvasti vaihtuva varjostettava oli yllättävän raskas muuttuja samalla, kun kaikki muukin oli kovin uutta ja epävarmasti tehtävää. Onni olikin suuri, kun pääsin tekemään viikon viimeiset yövuorot ikioman ohjaajani kanssa. Pyrimmekin pysymään loput viikot tiiviisti yhtä aikaa osastolla. 

Yhdessä asiassa epävarmuutta ei kuitenkaan ole ollut. Oma ääneni ei ole hapuillut tippaakaan, kun ohjaaja on kysynyt lukuisia kertoja tiedänkö sitä tai tätä. Paljon tietoa on tarttunut. Erityisen tärkeällä tavalla olen osannut täysin ilman epäröintiä ja varoivaisuutta sanoa kerta toisensa jälkeen: En tiedä. Se on oppimisen ensimmäinen askel. 

Epävarman ajan symboli? Päiväkotilainen tunnisti hylätyn “koronamaskin” pyörätien vieressä.

101# Katse hybridimallin koulusyksyyn

Kävin tällä viikolla koululla haistelemassa tunnelmaa. Se oli verrattain hiljainen. Ei kovin riehakasta pitänytkään olla. Vain henkilökuntaa kuljeskeli käytävillä ja jutteli kahvipöytien ympärillä. Joillekin uusille kasvoille oli menossa talon esittelyä. Meitä opiskelijoita liikkui kirjaston suunnalla pari hassua mallikappaletta. Palautusautomaatin hyllyt olivat vielä tyhjät ja työtilassa saattoi valita istuimen täysin vapaasti. Turvavälit oli helppo pitää. Tyyntä myrskyn edellä?

Vielä melko täysiä paketteja opiskelijoiden työtiloissa. Eipä oltu muistettu pienien tai isojen käsien omistajia.

Alkavalla viikolla uudet opiskelijat saapuvat kouluun. Edessä on orientaatioviikko. Myös meidän luokkamme tutorit lähtevät aloittamaan syyskautta näitä opastamalla. Jatkavat opiskelijat palaavat paikalle vasta kuun vaihtuessa. Kuitenkin osa koulun henkilökunnasta on tehnyt pitkää päivää jo viikkojen ajan. Syksyn lähestyessä epävarmuus lähiopetuksen tulevista järjestelyistä on kasvanut. Opettajat ovat saaneet elää kasvavassa epävarmuudessa mahdollisesti muuttuvien suositusten kanssa. Kuitenkin opiskelijoiden pian vyöryessä käytäville, oli jotain saatava sanottuakin. Syksyksi siirrymme hybridimalliin. 

Alkusyksyn lukujärjestys tuli nähtäviksi vähän aikaa sitten. Nyt odotamme siihen päivityksiä. Jokaiseen kalenterimerkintään tullaan lisäämään maininta kyseisen kokonaisuuden suhteesta läsnäoloon. 

LUOKKA: Tarkoittaa koulun omassa tilassa järjestettävää opetusta. Kuitenkaan tämäkään ei tarkoita vain luokkaan marssimista. Turvavälit tullaan ilmeisesti ehdottomasti säilyttämään. Annetun ohjeen mukaan opiskelijoilla tulee olla mukanaan kannettavat tietokoneet ja kuulokkeet. Näin luokka voidaan tarvittaessa jakaa kahteen erilliseen tilaan seuraamaan opetusta. Huolimatta monista avattavista väliseinistämme ja verhoistamme, tämä saattaa tarkoittaa myös fyysisen esteen taakse joutumista. Luokissa luvataan olevan käsidesiä sekä pöytäpintojen omaehtoiseen puhdistamiseen tarvittavat välineet. Toistaiseksi meille hoitajille välttämättömät taitopajatunnit on ilmoitettu pidettäviksi normaaliin tapaan. Todennäköisesti pääsemme harjaantumaan myös suu nenäsuojusten käytössä, sillä näillä tunneilla turvaväliä omaan pariin on vaikea pitää. Riskiryhmiin kuuluvia opiskelijoita pyydetään sopimaan menettelytavoista erikseen opettajien kanssa.

HYBRID: Mallin nimeä kantavassa muodossa opetus toteutetaan luokassa. Kuitenkin tämä tehdään niin, että halukkaat voivat seurata opetusta tietokoneen välityksellä. Tulevaisuus tulee näyttämään, kuinka paljon tätä mahdollisuutta tullaan käyttämään ja kuinka paljon opiskelijoita tulee paikalle tämän tyyppiseen opetukseen. Tuleeko hybridistä käytännössä etäopiskelua? Sen luultavasti määräävät opiskeltavat asiat. Fyysisestä läsnäolosta on hyötyä.

VERKKO: Keväältä tuttu mallimme. Kukin tekee kotona mitä tekee ja yrittää välillä keskittyä terävänä annettuun opetukseen. Sopii erinomaisesti kotitöiden kaveriksi. Monet opetettavat asiat taipuvat hyvin etänä opetettaviksi. Jos kävisi vielä niin onnellisesti, että lapset saisivat olla fyysisesti omilla tahoillaan. Silloin etäopiskelu olisi melkeinpä herkkua. Paitsi tietenkin taitopajat!

Tämän hetkisen tilanteen valossa syksyn suurin ongelma ei tule liittymään opetukseen. Paljon suurempi ongelma löytyy navan seutuvilta. Sen takaa. Koulun ohjeissa korostuu jatkuva käsihygienia ja turvavälien säilyttäminen. Tietenkin mukana ovat myös vakiomuotoiset kehotukset oireisten kotona pysymiselle. Meidän kampuksellamme turvaväleille on aivan ilmeinen pullonkaula. Se on ruokala. Pitkähköksikin venyvä nelihaarainen jono jumittaa ruuhka-aikoina hyvin tiiviille kassa-alueelle. Toivottavasti tätä on ymmärretty sijoitella uudestaan. Se tuskin kovin vaikeaa onkaan. Kuitenkaan itse ruokalan tilanpuute ei ainakaan helpota, jos pöytiä siirrellään kauemmaksi toisistaan ja osa paikoista julistetaan käyttökieltoon. Opetusta tuskin voidaan porrastaa kovinkaan paljoa ruuhkahuippujen tasaamiseksi. Kärsivällinen odottaminen jonojen ulkopuolella sekä eväät tulevat todennäköisesti olemaan syksyn koiteltu selviytymiskeino. 

Epävarmuuden keskellä koulumme myös uhkasi alkaa liian aikaisin. Tuleva syksy on tiivis. Jo reilun kuukauden opintojen jälkeen luokkamme hajaantuu harjoittelujaksolle. Aikaa monien uusien käytännön taitojen ja tietojen oppimiselle on niukasti. Luultavasti juuri siksi opettajamme olivat halunneet tiivistää syksyä siirtämällä osan opinnoista kesän aikana suoritettaviksi. Alkuperäisen lukujärjestyksen mukaan syksymme olisi käynnistynyt alkamispäivänään opintojakson tentillä. Käytännössä tämä tietenkin olisi tarkoittanut opintojakson sisältöjen opiskelua itsenäisesti etukäteen. 

Itselleni tämä ei näyttäytynyt ylivoimaisena haasteena. Viimeiset opintoja edeltävät viikot oli tarkoitus viettää rauhallisesti kotona lasten arkirientojen alkaessa. Tietenkin etukäteen ajattelin käyttäväni viikkoni toisella tavalla mutten kuitenkaan pitänyt pientä päivittäistä opiskeluhetkeä mahdottomana. Tilanne olisi tietenkin ollut toinen, jos olisin jo keväällä suunnitellut pitäväni tässä kohtaa kesän ainoat lomaviikot tai jos olisin sopinut olevani opintojen alkuun asti. Arvaatko jo, oliko suurin osa luokkaamme suunnitellut kesän jotenkin näin? 

Tentin ajankohta herätti ymmärrettävästi suurta harmia. Päätin tarjota sanoja peräkkäin asettelevat kykyni luokan käyttöön ja yhdessä laadimme opettajillemme asiasta kysymyksen. Ytimenä oli viime lukuvuonna usein kuultu lausahdus lukuvuoden pyhittämisestä opinnoilla ja tarve jättää työt ja mahdolliset matkat loma-ajoille. Viisaat opettajamme ymmärsivät hyvin tilanteen ja näkivät vaivan järjestellä syksyn kalenteri uudelleen. Pieni voitto opiskelijoiden tahdolle. Kokeemme siirtyi kolme viikkoa. Viimeiset loma- ja työviikot pelastuivat. Toisaalta nyt haastava opintojakso täytyy kyetä opiskelemaan muiden jaksojen kanssa yhtä aikaa. Mistähän se aika löytyy hybridimallin kanssa painiessa. Vae victores!

Työtiloissa puolet tietokoneista on poissa käytöstä.

85# Harjoittelu Koronan keskellä

Henki ei kulje, hiki virtaa, päätä särkee, puheesta on vaikea saada selvää, kiukku nousee ja jatkuvasti eteen tulee uusia aiheita pelkoon. Tällaisia oireita nyt kovan huomion saanut Codid-19 ei aiheuta. Kuitenkin se on tuonut nämä kaikki tunteet luultavasti monen palvelutalon arkeen. 

En ole missään vaiheessa henkilökohtaisesti pelännyt Koronaa. Teoreettinen ajatus sairastumisesta on ollut niin kaukainen, ettei se ole herättänyt todellista huolta. Lisäksi lienen jonkinlainen opportunistinen fatalisti. Pyrin siis vaikuttamaan omalla järjelläni ja voimallani siihen mitä itselleni ja ympäristölleni tapahtuu. Siinä yritän tehdä parhaani sen mukaan mitä pidän tarpeellisena. Sen jälkeen kuitenkin taivun helposti siihen mitä tuleman pitää. Luotan siihen, ettei maailmaa pyöritä ailahteleva sattuma tai pahantahtoinen kohtalo. On helppo välillä jättäytyä elämän synkissäkin pyörteissä suurempiin suunnitelmiin. Silloin voi tyytyä ottamaan vastaan niin hyvän kuin pahankin.

Kevään kaikki suunnitelmat menivät kyllä uusiksi poikkeustilan vuoksi. Näin oli myös kevään odotetun harjoittelun suhteen. Jo hyvissä ajoin ennen huhtikuuta ja sen puoltaväliä alkoi tulla tietoja harjoittelujen perumisesta muiden koulujen opiskelijoilta. Terveydenhuollon ajaminen poikkeustilaan alkoi voimakkaasti vähentää joidenkin työyksiköiden toimintoja ja myös henkilöstöä sen siirtyessä toisiin tehtäviin. Toisaalta moniin paikkoihin tuli rajoituksia henkilöstön kierron, uuden henkilöstön ja varsinkin vierailijoiden suhteen. Molemmissa tapauksissa opiskelijoiden saapuminen yksikköön muuttui ei niin välttämättömien asioiden listaan kuuluvaksi. Näin erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoiden suhteen. Opintojen pitkä jäljellä oleva aika kun antaisi mahdollisuuden ottaa menetettyä etenemistä kiinni myöhemmin.

Muutamaa viikkoa ennen harjoittelua meidänkin alueellamme kaikki terveyskeskusten ja sairaala-osastojen harjoittelupaikat peruttiin. Ainoastaan harjoitteluissa jo olleet ja valmistuvat opiskelijat saivat jatkaa harjoitteluja normaaliin tapaan. Tässä kohtaa moni lähihoitajistamme menetti paikkansa. Pian kato alkoi käydä myös palvelutalojen suhteen. Uutiset itä-Suomessa tapahtuneista palvelutalojen Korona-kuolemista alkoivat tulla julki. Lopulta kävi niin, että koko luokka menetti jossakin vaiheessa paikkansa. Lähihoitajille luvattiin lukea työt opinnoiksi ja muille raavittiin paikkoja kasaan sieltä ja täältä. Moni metsästi puhelimella paikan yksityiseltä puolelta. Tässä ryminässä oma paikkanikin peruttiin viikkoa ennen harjoittelua. Kahden päivän päästä olin saanut uuden.

Epidemia-aika oli ehtinyt harjoittelupaikkaan vähän ennen harjoittelijaa. Muualta kuuluneet uutiset ikääntyneiden heikosta osasta viruksen edessä oli saanut pyörät pyörimään. Uuden opiskelijan saapuessa moni käytäntö oli vielä totuttelussa talon väelle. Pienuudessaan toimenpiteiden vaikutukset olivat melkoisia.

Maskipakko oli tullut jo aikaisemmin. Kuitenkin melkein samaa jalkaa itseni kanssa olivat tulleet kankaiset suu-nenä suojukset. Olet ehkä kuullut, miten suojavarusteista on ollut pulaa siellä ja täällä. Vieläkään niiden saatavuus ei ole taattu ja vielä suurempi epävarmuus riittävyydestä oli huhtikuussa valloillaan. Näin selvästi pelättiin myös maaseutukeskuksen päättäjien keskuudessa. Kirurgisia suojuksia tuli säästää ja vetää päähän kankainen. Tämä piti sitten ohjeen mukaan vaihtaa muutaman kerran päivässä ja pudottaa edellinen pyykkipussiin. Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua erilaisten suojainten vaikuttavuudesta. Talossa tarkoitus oli selvä. Niitä pidettiin asukkaiden suojaamiseksi henkilökunnan pisaroilta. Kantajaansa nämä kun eivät suojaa. Kantajalleen ne kyllä tekevät muuta. Ainakin tuntuivat vetävän korvat herkästi irti. Hieman vaihtelevista pituuksista piti koittaa aina valikoida vähiten kireitä. Mutta sekään ei taannut aina suojusten pysymistä korvilla. Ei ollut tuntematon ilmiö nähdä maski lentämässä lattialle kesken hoitotoimenpiteen tai asukaskohtaamisen. Kuminauhoissa olisi ollut vielä vähän viilattavaa. Tosin myöhemmin tuli parempia kuminauhoja. Selvästi jossakin tasossa koitettiin tosissaan kuunnella palautetta. Myöskään montaa huokaisua ei tarvinnut vetää kaksinkertaisen kankaan lävitse, että ymmärsi päivästä tulevan taas vähähappinen. Opiskelijan tarkat korvat kuulivat monen työkaverin hengittävän raskaasti eikä oma olokaan ollut kaukana korkeanpaikan leiristä. Päänsärky ei ollut vieras kumppani mutta tuntui helpottavan aina kotimatkalla. Lasien pitäjät valittelivat ajoittaista huurtumista. Entinen lasien käyttäjä iloitsi. Roskien vieminen ja muut ulkoiluun oikeuttavat työ olivat luultavasti tavallista suositumpia. Tauon ajaksi suojukset riisuttiin ja ohjeen mukaan tukittiin kontaminaation välttämiseksi muovipussiin. Kukahan pussia suojelisi kontaminaatiolta? Tätä mietittyään moni ajoitti maskin vaihdon taktisesti taukojen yhteyteen. Joissakin hoitotoimenpiteissä sai käyttää käskyn kanssa oikeaa kirurgista maskia. Se tuntui ihmeelliseltä. Siinä sai happea. Sellaista olisi kaivannut aina asukasta suihkuttaessa. Kuuman kostea huone ja paksu muoviesiliina työvaatteiden päällä ei ollut kovin hyvä olosuhde pitää kankaista suojusta. Taisivat viisaimmat tuossa kohtaa keventääkin suojusta. Kesäkuumalla voi olla melkoista. Ei taida hoitoalalla saada korvausta vähähappisesta työstä.

Kun ei saa henkeä, ei tunnu hyvältä. Huomaa taittunut korva.

Maskipakko ei kuitenkaan tehnyt vain henkilökunnan elämää vaikeammaksi. Koville se otti myös asukkailla. Asukkaat eivät tietenkään maskia käyttäneet. Poikkeusaikana hoitajat ovat heidän ainoa kontaktinsa ulkomaailmaan. Muuten he elävät keskenään suljetussa tilassa. Tartuntamielessä kuin kotonaan. Usein kuultuja lauseita olivat valittelut siitä, miten ”vaipan” takaa ei saa mitään selvää. Samoin moni hämmästeli, keitä sieltä nyt tulee. Niin silloinkin, jos toinen tulijoista olisi ollut vuosia talossa ollut hoitaja. Muistisairaat jos ketkä olivat herkkiä ihmisten kasvojen menettämiselle. Jos ympäröivä maailma ja sen ihmiset ovat muutenkin välillä epävarmoja, vie maantierosvoiksi pukeutuneiden ihmisten säännöllinen saapuminen paljon kaivatusta perusturvallisuudesta. Samalla katoavat ystävälliset, rohkaisevat ja hyväksyvät hymyt. Kuulon kanssa kamppaileva ei enää lue huulilta tai tulkitse ilmeitä. Maskit eivät muodostaneetkaan estettä vain ilman ja keuhkojen väliin. Ne tulivat myös asukkaiden ja turvallisen ihmisen väliin. 

Tässä maskissa saa henkeä mutta asukkaan näkökulmasta se ei ole juuri parempi.

Turvavälit tulivat myös väliin. Palvelutalo on kodinomainen asumisyksikkö. Asukkailla on omat huoneensa mutta he saavat kulkea vapaasti koko osaston alueella. Muistin kanssa kamppailevien tähden koodilukot erottavat ulkomaailman arjesta. Tämä yhteinen osasto tarjoaa aktiviteettia ja ennen kaikkea seuraa asukkailleen. Tartuntamielessä he ovat tosiaan kotona. Muista kodin asukkaista ei hyödytä suojautua. Tämän hetkisen julkkisviruksen eteneminen pyritään pysäyttämään kodin ulkopuolelle. Vapaiden asukkaiden kodissa sisäinen suojautuminen olisikin vaikeaa. Toki tähänkin oli tullut ohjeet. Tarvittaessa taloa aletaan osastoimaan ja sairaita eristämään omille alueilleen. Henkilökunnalta se vaatisi paljon kekseliäisyyttä ja todennäköisesti paljon muovia sekä teippiä erilaisten sulkutilojen rakentamiseksi. Palvelutaloja kun ei ole rakennettu sairaaloiksi mutta Covid-potilaita ei niistä myöskään sairaaloihin siirretä. Nykyisessä tilanteessa pyritään jo noudattamaan asukkaiden välistä etäisyyttä asettelemalla heitä harvakseltaan ruokapöytiin ja kattamalla tarvittaessa ruoka huoneisiin. Aika yksinäistä sekin. Samalla joudutaan laskemaan yhteen tilaan kokoontuvien asukkaiden määrää. Varmasti se vastaa tiettyihin vastuukysymyksiin mutta tuskin hyödyttää paljon, kun seuraavassa hetkessä asukkaat saattavat vierailla kuka kenenkin luona. 

Samaa harvuutta pyrki myös henkilökunta noudattamaan. Taukohuoneessa tuoleja vedettiin välillä merkitsevänkin kauas toistaan tai useimmiten käytiin hieman porrastetusti. Kansliassa saattoi kyllä tulla vähän ruuhkaa vuoron vaihtuessa tai kaikkien pyrkiessä tietokoneille tekemään päivän kirjauksia hiljaisissa kohdissa.

Vierailukielto lienee suurin asukkaiden elämään vaikuttava asia. Tietenkään kaikki omaiset eivät ole normaaliaikanakaan erityisen innokkaita vierailijoita. Nyt se oli kokonaan kiellettyä innokkaimmiltakin. Tätä pyrittiin auttamaan puhelimitse. Hoitajat pyrkivät soittamaan viikoittain jokaisen asukkaan omaisille ja aikaan ja paikkaan orientoituvat asukkaat pystyivät tietenkin hoitamaan yhteydenpitoa itse. Osaston puhelimia vietiin myös monet kerrat asukkaiden korville. Mutta ei puhelin kaikkea korvaa. Levottomuutta ja hämmennystä. Sitä ne, jotka olivat töissä jo ennen vierailukiellon alkua, sanoivat näkevänsä. Ja tietenkin surua. Kaikkia asukkaat eivät ehkä osanneet läheisiään surra. Tai ainakaan nimetä sisällä vellovaa oloa. Mutta moni omainen senkin edestä kaipasi rakasta asukastaan. Kun kuulumisiaan ei oikein osaa kertoa, on ihminen tärkeä päästä näkemään. Viikkojen edetessä rajatut vierailut mahdollistavat suunnitelmat piti talossa laatia. Viimeisellä harjoitteluviikolla ensimmäiset tapaamiset pihalla järjestettiin. Kahden metrin päässä, suojukset kasvoilla ja hoitajan läsnäolossa. Taisi niissäkin tapaamisissa suru vähän nostaa päätään. Ohjeiden mukaan hoitajan tuli valvoa turvavälin pitämistä. Raskasta on olla pusu- ja halipoliisi. Mutta raskasta taisi olla pussaamatta ja halaamattakin.

Koville ottaa tämä Korona kuitenkin. Laajalla rintamalla.

82# Onko etäkoulun jälkeen elämää?

– Nyt on vähän teknisiä vaikeuksia. Kevään mittaan aika usein kuultu lause. Ennen harjoittelu alkamista ehdimme viettää kotona neljä viikkoa etä-yhtenäiskoulua. On ollut monenikäistä oppijaa. Meillä lapset eivät istu etäopetuksessa vaan saavat vain päivittäiset tehtävät Wilman kautta. Kerran viikossa opettaja soittaa ja kyselee kuulumisia, kommentoi Wilmassa lähetettyjä itsearviointeja ja on ainakin yhden lukutestin kuunnellut. Itse ehdin istua sitäkin enemmän etätunneilla. Etänä pidettiin potilassimulaatioita, luentoja ja kokeitakin. 

Aina kaikki ei ole sujunut aivan täydellisesti. Välillä langoilta putoavat opettajat, välillä me oppilaat. Koulun yhteydet ovat kovilla ja ainakin videoiden jakaminen on osoittautunut aivan toivottomaksi. Eri opettajien johdolla on kokeiltu kolmea eri järjestelmää ja jokaisessa on ollut opiskelijoille opettelemista. On niissä ollut myös opettajille. Pahimmillaan taidettiin viettää kolme varttia erilaisia teknisiä ongelmia selvitellessä. Kun lopulta kaikkien opiskelijoiden mikrofonit oli avattu, näytön jaot tehty ja koulun ympäristö yhdistetty, opettaja jo hieman kypsyneessä tilassa totesi, ettei päivän aihetta oikein voi etänä opetella. Jouduinkin harjoittelussa sitten toteamaan, että haavojen hoidon suhteen olen aika avuton. Onhan siitä tosin talvella suoritettu yksi verkkokurssi.

Todelliset vaikeudet eivät ole liittyneet etäopetuksessa olemiseen. Onhan työhuoneen ja luurien yhdistelmä tuttu sadoista kokouksista ja palavereista. Tottuneesti napsautan muten päälle ja uusissa ympäristöissä varmistan, ettei kamera ole päällä viemässä kaistaa. Muuta vaaraa siitä ei ole koska se on ollut peitettynä jo monta kone-sukupolvea. 

Todelliset vaikeudet ovat liittyneet jatkuvaan kotona olemiseen. Kaikkien kotona olemiseen. Kun koulua ja hoitoa ei ole, täytyy lasten keksiä paljon tekemistä itse. Tai lapsille pitää keksiä. On koulun tehtävissäkin ollut oma kamppailunsa mutta todellinen vaikeus on sosiaalisen tarpeen ja vartaloihin kertyneen energian purkamisessa. Nimenomaan sen hallitussa purkamisessa. Kun naapureita ja kavereita on saanut nähdä vain harvoissa pyöräilyhetkissä tai pihapuuhissa, kertymää on paljon. Ja se kyllä purkautuu. Meinaa purkautua aikuisillakin. Harjoittelun alku oli todellinen pelastus itselleni. Pääsin perustellusti karkuun kiristyviä tunnelmia. Usein palatessa päivä alkaa olla kotona hyvinkin valmis. Pian oven jälkeen vastaan tule tarinoita kenenkin tappeluista ja riidoista. Niiden pienten siis. Joskus ilmassa tuoksuu aikuisempikin ärtymys. Ymmärrän hyvin. Iltaisin ja viikonloppuisin omaa ääntäni ei kiristä vain aamujen aikaiset herätykset. Alkaa kertyä sellainen olo, että lasten ääniä on kuultu nyt poikkeusaikana vähän liikaa. 

On kyllä koitettu myös retkeillä, pyöräillä, hikoilla koulunpihan kentällä, kerätä voimat harjoittelun jälkeen ja tehdä kotona aktiivisesti mukana ja johdatellen. On isketty lautapelejä, puuhattu pykäkoulutehtäviä, pullotettu simaa ja venytetty munkkeja. On painittu, väritetty, silitetty hamahelmiä ja suunniteltu uusia huonejärjestyksiä. Mukava näiden kanssa on tehdä. Mutta kyllä ne osaavatkin ottaa aikaa, kun ovat kaiken aikaa – no tuossa tiellä. Ihanat ja kamalat. Saisipa lähettää välillä kouluun ja sulkea oven aikuisten kesken. Maailman harvat lastenvahdit kuuluvat tietenkin riskiryhmään. 

Samaan aikaan maailma ei loppunutkaan. Täällä maaseudulla sormet ja varpaat riittävät laskemaan paikalliset Korona-tapaukset. Ei tullut piikkiä vaikka koulunkin listoilla on esitetty opiskelijoiden varaamissuunnitelmia terveydenhoidon tarpeisiin. Ei ole tullut tarvetta vaikka sijaiseksi kuulemma pääseekin lähihoitajana nyt hyvin. Ainakin toistaiseksi on käynyt koko maan laajuudella kuten toivoin. Saimme kiitokseksi yhteisistä ponnistuksista tylsän voiton. Ei tullut Lontoon, Pohjois-Italian tai New Yorkin sotatilaa ja nääntyneitä terveydenhuollon yksiköitä. Tuli vain kitkaa ja monenlaista väsynyttä ja turhaa riitaa kodin kentillä.

On sanottu, että Korona-kevät on syventänyt itse kullakin sitä mitä on jo ollut. Perhe-ihmisistä on tullut entistä perheellisempiä. Yksinäisistä on tullut yhä yksinäisempiä. Ahdistuneet ovat varmasti ahdistuneet oikein kunnolla. Mutta täytyy myöntää, että on tällainen perustyytyväinenkin käynyt syvällä. On joutunut kaivamaan käyttöön perustusten sanat: kiitos ja anteeksi. Kun on koko ajan kotona, jää helposti huomaamatta se mitä toinen tekee. Monta kertaa jää sanomatta tuo hyvä sana. Kiitos rakentaa, rohkaisee ja arvostaa. Se kertoo, ettei pidä toista tai toisen panosta halpana tai itsestään selvänä. Anteeksi palauttaa, korjaa ja kunnioittaa. Se poistaa sanojaltaan ylpeyden kuoren ja kutsuu alas loukatun luokse. Sitäkin on saanut nöyrästi käyttää isoille ja pienille. Kasvattavaa on myöntää lapsille olevansa yksin syyllinen. Siinä kasvattaa sekä itseään, että muita.

Ilmeisesti muutkin alkavat olla kypsiä poikkeusoloihin. Kun valtiovalta aloitti mittavat toimet ajoissa, on paljolta vältytty. On vaikea perustella toimien jatkumista, kun emme saaneet maailman synkkien pesäkkeiden pimeitä lukemia. Kun vielä toisessa vaakakupissa painavat kovat taloudelliset tekijät ja niiden aiheuttamat vaikutukset, on helppo asettua myötämieliseksi varovaisille yhteiskunnan avaamissuunnitelmille. Jo pelkkä sulkutila vaatii monia uhreja, kun tarvitsevat eivät uskalla hakeutua sairaalahoitoon tai lääkärin tutkimuksiin. Tai mikä on eristäytymisen ja yksinäisyyden hinta mielenterveydessä ja hyvinvoinnissa? Yhden laman lapsena ja toisen nuorena aikuisena tiedän mitä talouden pyörien pysäyttäminen maksaa perheissä ja yhteiskunnassa. Mutta joudummeko kesällä tai syksyllä synkempien tauti lukujen ääreen? En haluaisi nähdä myöskään yhteiskunnan täydellistä avautumista. Nyt on ostettu aikaa. Aikaa suunnitella, valmistautua ja kehittää. Kehittäkööt vallan saaneet hyvän mallin. Vaikka kysymysmerkkien kanssa valmistaudumme lähettämään pieniä taas kouluun, emme kyllä jaksaisi syksyllä uutta etäkouluakaan. Pieni ihminen kiittää, kun on saanut äänestää toisille vallan päättää. Kotona on helppo arvostella, jos sitten menee metsään.

Kaikkialta se elämä löytääkin tiensä. Ehkä jonakin päivänä tämäkin puu halkaisee järkäleen ympäriltään.

68# Koronan tyhjentämällä koululla

Lumikki kurkisti ulos ikkunasta ja huusi: ”mene tiehesi! En saa päästää ketään sisään!”   ”Mutta voit kai sinä kuitenkin katsella tavaroitani!” sanoi eukko ja näytti myrkyllistä kampaa ikkunasta ihmettelevälle tytölle. Lumikki ihastui kampaan niin perin pohjin, että Hän unohti kääpiöitten varoitukset ja avasi oven. Kun he olivat sopineet hinnasta, eukko sanoi: ”Annahan kun kampaan tukkasi oikein kauniiksi!” Lumikki ei epäillyt mitään, vaan meni eukon luo kammattavaksi. Mutta tuskin eukko oli koskettanut Lumikin hiuksia kammallaan, kun myrkky alkoi vaikuttaa…

(Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Grimmin veljesten saduista.)

Viimeisenä käsien pesu saippualla ja ulkovaatteet päälle. Ovi avautuu ja jostain läheltä kuuluu hälytysajoneuvojen ääni. Yhdessä vaakasuoraan tulevan jäisen lumen kanssa alleviivaavat täydellisesti poikkeusaikojen alkaneen. Parin käännöksen jälkeen tulee näkyviin tutuksi tullut rakennustyömaa. Purkujätettä siirtävä kaivinkonemies on tullut töihin. Muutamia toisen asteen opiskelijoita liikkuu lähistöllä. Parkkipaikat ovat tyhjät. Samoin tupakkakulmaukset. Jonnekin ovat jääneet pitämään etäisyyttä. Oman koulun pihalla odottaa kaksi polkupyörää. Yleensä puolen päivän aikaan telineet ovat täynnä. Autoja on parhaiden parkkipaikkojen täydeltä. Viereisen rukoushuoneen lainaparkit ovat typötyhjät. Tarkoittaa henkilökunnan olevan koululla. Muut ovat poissa.

Keskipäivän ruuhkan sijasta ruokalassa näyttää vallitsevan tyhjyys. Ovetkin ovat kiinni. Kahvilan edessä ei ole jonoa. Aulan pöydissä on ainoastaan ruokalan henkilökuntaa kahvilla. Kuinahan monennella näin hiipuvan päivän keskellä? Portaiden viereisen oleiluportaat ovat tyhjät. Istuintyynyjä ei ole levitetty viikonlopun siivouksen jäljeltä. Yläkerran kirjastossa joku henkilökuntaan kuuluva kulkee hyllyjen ja kärryn välissä. Kirjaston on luvattu pysyvän auki, vaikka ovet ovatkin kiinni. Vahtimestarille soittamalla pääsee kuulemma käyttämään lainaisautomaatteja. Kirjaston henkilökunta palvelee tarvittaessa puhelimen ja sähköpostin välityksellä.

Käytävät ovat tyhjät. Ruokalan väen kahvipuheet hälisevät vähän taustalla. Muuten syvä hiljaisuus huokuu vastaan käytävistä ja työtiloista. Ei ketään. Kuinka pitkään aikaan? Materiaalin hakemiseen käytetyt koneet ovat kiinni. Kävelen yhdelle. Hetken mietin ja painan virtanappia. Kädet täytyy desinfioida lähtiessä. Konetta availlessa sairaanhoitajaopiskelija asettuu aseptiseen mielialaan. Kädet eivät vaella. Puhelimeen voi koskea. Eivät näprää tukkaa, korvallisia, saatikka nenää ja suupieliä. Eivät ainakaan ennen turvallista tilaa ja puhdistautumista. Paljon tästä on kuultu mutta vaikeaa se on. Viikonlopun apteekkireissulla oli jonoa. Reseptilääkkeiden saamista odotellessa ehti seurata asiakkaita. Kun näki yhden, näki minuutissa kymmenen muuta. Sormet nenällä, sieraimia pyyhkimässä tai silmäkulmaa hinkkaamassa. Sitten vielä naureskellaan käsienpesuohjeille.

Kuitenkin joku on ollut koululla. Koneiden vieressä on kyniä ja muistilappua. Toisessa vakuutellaan kauniilla käsialalla lukijan olevan maailman paras. Kutakuinkin yhtä kauniisti joku on lisännyt alle: ”Itse oot!” Toisessa lapussa kankeampi käsiala kertaa: ”Corona was here! Wash your hands and buy some toiletpaper!” 

Jo edellisellä viikolla oli kerrottu koulun siirtymisestä toistaiseksi etäopetukseen. Siihen valtioneuvoston tiedotustilaisuus ei tuonut muutosta. Pitkin viikonloppua oli tihkunut tietoa etätehtävistä, skypetunneista ja joidenkin tuntien siirtämisestä syyslukukaudelle. Taitopajatuntien kohtaloa jännitettiin whatsappissa kovasti. Maanantain kokouksessa opettajat olivat päättäneet jatkaa taitopajatuntien pitämistä. Tietenkin jo tutuksi tullein ei oireisena tunnille -ohjeilla. Tiistaihin mennessä tuli tieto niidenkin perumisesta toistaiseksi. 

Koulun ohjeissa välttämätön opetus ilmoitettiin järjestettäväksi. Valmistumiseen vaadittavat kypsyysnäytteet mainittiin nimenomaan tähän ryhmään kuuluviksi. Muuta välttämätöntä opetusta ei nimetty. Valtioneuvoston maanantaina ilmoittamat toimet kestävät tällä tietoa täsmälleen harjoittelumme alkamiseen asti. Kolme taitopajaa odottaisi kalenterissa ennen sitä. Voi tietenkin olla, että harjoittelut siirretään myöhemmäksi. Kovasti toivoisin saavani nuo kolme kertaa käytännön oppia ennen kentälle joutumista. Niistä tulisikin vuoden jäätävimmät tunnit. Luokan ilma on tunnetusti huonoa ja saattaa tunnetusti aiheuttaa niistämisen tarvetta, yskää tai aivastelua. Mutta kuka nykyisissä oloissa uskaltaisi niin tehdä?

Hyllystä löysin vanhan tuttavan. Tämän kirjan kanssa hain aikoinaan epäonnistuneesti yleisen historian opintoihin. Ajankohtaisuudesta huolimatta William H. MC Neill jäi nyt hyllyyn.

Seuraavat läsnäoloa vaativat tunnit saattavat odottaa pahimmassa tapauksessa vasta syyskaudella. Mutta koulu pyörii kuitenkin. Tulinkin kirjastoon juuri etätehtäviä varten. Jo ennen poikkeustoimia oli Gerontologisen (ikääntyneiden) hoitotyön kurssilla julkaistu kotiesseen kysymykset. Päätin hiipiä kirjastoon keräilemään kirjoja ennen ovien sulkeutumista. 

Eiköhän näillä saa pohdittua muistisairaan hoitoa. Materiaalia suurempi ongelma tulee olemaan kotiin jääneiden lapsien kanssa arjen rytmittäminen. Kouluhetkiä ja ulkoilua luvassa. onneksi ei ole lokakuu!

Keräsin tarpeelliset kirjat ja vähän muutakin, lainasin automaatilla, pakkasin ja suuntasin viereiselle seinäpumpulle tekemään sen, mitä käsille on näinä aikoina tehtävä. Enhän halua olla tieten tahtoen olla sadun eukko, joka toimittaa aivan viattoman kamman tavoin myrkkyä jonkun ikääntyneen Lumikin luokse. Ja toisin kuin sadussa – tosielämässä kampaa toimii, vaikka se kulkisi ensin harmittomasti seitsemän kääpiönkin käsien kautta. Ja Lumikkeja tässä maassa riittää.

Niin ja jos ihan tarkkoja ollaan: kirjojen pinnat, laukku ja vetoketjut saattoivat pois lähtiessä olla saastuneet… Siksi on tärkeää miettiä, miten ei tartuta muita.

Päätin ottaa myös vähän enemmän selville, miten tämä yhteiskunta toimii.

Mitä tartuntakäyrän loiventaminen on? Miksi meitä kehoitetaan pitämään välimatkaa?

65# Korona tuli kouluun

”Ohjeita koronavirusepidemiaan varautumiseen

Kiinasta alkuvuonna käynnistynyt uuden koronaviruksen aiheuttama COVID- 19 tartuntatautiepidemia tarkoittaa varautumistoimien tehostamista myös työpaikoilla. Minkäänlaiseen paniikkiin ei ole aihetta, mutta asiaan on kuitenkin hyvä suhtautua vakavasti ja varautua epidemian leviämiseen.

Näin meidät toivotettiin talvilomalta tervetulleiksi kouluun. Loman aikana eri tahot olivat selvästi heränneet. Samana päivänä, kun koulun järjestelmässä vilahti Korona-tiedotus, tulivat saman sisältöiset tiedotteet kaikkien lasten päivittäisistä seikkailupaikoista. Koulullakin jo huhuttiin nursing-ryhmässä pidetystä hengityssuojaimesta. 

Aasiassa oli jäänyt kiinni joukkio joka pesi, pakkasi ja myi käytettyjä suojaimia. Muutama vähän käytetty löytyy meiltäkin puhallusvillan kanssa toimimisen jäljiltä. Kuinkahan paljon tästä uskaltaisi pyytää? vain vähän lasten pelleilyissä pidetty.

Korona virukseen liittyen olemme ehtineet koulussa vääntää monta hyvää vitsiä ja kaivaa netistä useamman meemin. Samalla tiedämme, että kyse on vakavasta asiasta. Jokainen sairastuminen, kuolema ja näiden pelko on jonkun henkilökohtainen tragedia. Myös välilliset haittavaikutukset koskettavat monien elämää. Tätä ei kenenkään tule väheksyä. Hoitoalalle suuntautuneina me kuitenkin sisäistämme, että tämä tauti on yksi muiden joukossa. Niitä tulee ja niitä menee. Samalla kuitenkin tunnistamme, että jokainen meistä on säännöllisesti tekemisissä niin sanottujen riskiryhmien kanssa. Harjoittelujaksokin lähestyy.

Koska aihe on myyvä ja kiinnostava, on netti ja uutisointi täynnä erilaista tietoa, tietäjää ja tarinan myyjään. Ei pidä lähteä sensaatiota lietsovan median ajamaksi. Siitä seuraa vain pelkoa ja paniikkia. Kannattaa ajatella itse asiaa rauhallisesti. Siinä auttaa viranomaistietojen seuraaminen. Vaikka viranomaiset ovat joskus hitaita, joskus nopeita, joskus yli- tai alireagoivia, joskus oikeassa ja joskus jopa väärässä, on heillä käytettävissään keskimäärin paras tieto ja parhaat asiantuntijat. Aihetta miettiessäsi voit ottaa tavaksi tarkistella vaikkapa thl:n sivuja. Siellä kukaan ei vedätä sinua tahallaan. 

Monet Koronan vaikutukset ovat jo nyt välillisiä. Suuret sulkutoimenpiteet vaikkapa Kiinassa ovat laittaneet talouden pyörät paikoin pysähdystilaan. Jos tällaiset normaalia elämää rajoittavat toimenpiteet jatkuvat ja laajenevat eri puolilla maailmaa, on teollisuuden tarvitsemien osien ja tuotteiden tilausten kohtalo vaakalaudalla. Samoin matkailuala on kokenut huomattavia iskuja liikenteen hidastuessa taivaalla. Paikallisesti karanteenialueet vaikuttavat ymmärrettävästi palveluiden kysyntään ja palvelualoille voi tulla jotakin rajoitustoimia. Näillä aloilla toimivien on hyvä aika tarkastella kulutustottumuksiaan ja miettiä mahdollisia säästökohteita oman talouden puskureiden vahvistamiseksi. Ylipäätään maailmantalous saattaa olla vaarassa ajautua alamäkeen ja silloin lomautukset, irtisanomiset ja työtuntien vähennykset voivat olla edessä monilla aloilla myös meillä.

Jo hyvän aikaa maailmalla on huudeltu hengityssuojainten perään. Joissakin maissa on valiteltu kaikenlaisen terveydenhoidossa tarvittavan materiaalin loppumista. Pahiten tilanteesta on kärsinyt monien talouspakotteiden kohteena oleva Iran. Suomessa on vakuuteltu materiaalin riittämistä. Lainsäädäntö velvoittaa monenlaisen materiaalin varaamista eri tasoilla. Lait velvoittavat sairaaloita, apteekkeja ja maahantuojia kutakin pitämään tavaraa varastossa. Määriä ei ole kommentoitu mutta Suomessa on vanhastaan ollut hyvät perinteet ja lainsäädäntö poikkeusoloihin varautumisessa. (Kirja-suositus: Suomen huoltovarmuus) Hyvinä aikoina toki on yleensä taipumus vähentää huonoihin varautumista. Toivottavasti tätä ei jouduta testaamaan pohjia myöten.

Varmaa kuitenkin on, että levitessään Korona voi haastaa jopa Suomen laadukkaan terveysjärjestelmän. Asia johon jokainen voi vaikuttaa, on päivystystoiminnan resurssit. Tautiepäilyjen todennäköisesti levitessä ja tartuntamäärienkin kasvaessa suuri vaara piilee kausiflunssansa kanssa Koronaa pelkäävien ihmisten virrassa kohti terveyskeskuksia. Paniikinomaisen kansainvaelluksen sattuessa suuri määrä työtä ja resursseja tultaisiin käyttämään aivan tavallista flunssaa ja influenssaa sairastavia testaillessa. Samoin todellisten Korona tapausten määrän kasvu voi kuormittaa järjestelmää. Siksi jokainen voisi tehdä pienen tarkistuksen oman kotinsa lääkekaappiin. Sinne ei pidä mennä keräilemään juuri nyt apteekista vuosien tarvetta kaikkea mahdollista. Mutta onko siellä tarpeeksi yhden flunssan tai kuumeen kanssa selviämiseen? Onko siellä laastaria ja muuta haavanhoitoon tarvittavaa? Onko siellä kuumemittari? Löytyykö siellä helpotus yhteen vatsa- tai oksennustautiin? Taudin iskiessä ei ole mukava rynnätä apteekkiin. Eikä joka vaivan takia ole normaalistikaan hyvä rynnätä päivystyksiä kuormittamaan. Pieni varautuminen antaa mahdollisuuden tuumailla tilannetta rauhassa kotosalla. Tarvittaessa on myös hyvä käyttää päivystyksien neuvontanumeroita. Niihin vastaa aina erittäin asiantunteva hoitaja, joka osaa arvioida oireiden perusteella hoitoon hakeutumisen tarvetta.

Lääkekaapin ohella voi olla hyvä koeponnistaa muutenkin oman kotinsa sairauden tai häiriön sietokyky. Edelleenkään en sano, että pitäisi rynnätä kauppoihin hakemaan puolen vuoden ruoka- tai vessapaperivarastoja. Mutta voisitko ensi kauppareissulla ostaa yhden paketin enemmän vaikkapa lempipastaasi? Voisitko ottaa tavaksi ostaa käyttämääsi tuotetta ennen kuin edellinen pakkaus loppuu? Tai mahtuisiko kotiisi pakkaus enemmän sitä vessapaperia tai nenäliinoja? Pitämällä huolen siitä, ettei kaikki ole koko ajan lopussa, pystyy antamaan itselleen liikkumavaraa kaupankäynnin suhteen mutta toisaalta mikään ei mene haaskaukseen. Martat ohjeistavat niin sanotusta kotivarasta. Soveltamalla sitä omiin ruokailutottumuksiinsa, voi helposti kehittää kotiin pienen ja kiertävän ruokapuskurin. Tilan ja halun salliessa sitä voi kasvattaakin. Kuitenkin yhteistä etua ja maailmalla nähtyä kauppapaniikkia vähentää huomattavasti se, jos mahdollisimman monella olisi kotonaan vähän puskuria. 

Pelko myy. Siksi Korona myy. Virus ja sen aiheuttama sairaus on asia, josta rikkaus ja länsimainen elintaso ei välttämättä pelasta. Toisin on nälän tai likaisen juomaveden aiheuttamien sairauksien suhteen. Niihin joutuu kuolemaan vain jos on köyhä, kolmannen maailman asukas tai sodan repimässä maassa. Milloin olet viimeksi kuullut uutisia näistä uhreista? Pelko myy. Siksi Korona on kaikkialla mediassa. Siksi se täyttää mielemme ja herättää pelkomme. Samalla se muistuttaa, ettemme ole koskemattomia. Me nälkää, janoa ja sairauksia näkemättömät saatamme usein ajatella, ettei mikään voi meihin koskea. Ehkä on aika herätä huomaamaan oman koskemattomuutemme valheellisuus. Voisiko tämä kokemus auttaa näkemään muiden hätää lähellä ja kaukana?

Tänään käänsin aiheen äärellä syntyneen blogin amerikkalaisen ystävyyskirkkomme lehdestä. Huomasin ajattelevani hyvin samalla tavalla. Jaan sen tässä alla. Alkuperäisteksti Roy Askins

Mitä jos en voi paeta ruttoa?

Vuonna 1527 Luther kirjoitti kirjeen ystävälleen ruton riehuessa Euroopassa ja taudin iskiessä sekä ystävän kotiseudulle Sleesiaan että Lutherin omaan kotikaupunkiin Wittenbergiin. 

1300-1500 luvuilla Mustasurma ja muut ruttotaudit tappoivat 75–200 miljoonaa ihmistä Euraasiassa ja vaikutti vastaansanomattomalla tavalla Euroopan historiaan. Kirput kuljettivat vaarallista bakteeria, jotka aiheuttivat tulehdusta ja turvonneita kyhmyjä sairastajan iholla. Joskus nämä kyhmyt räjähtivät märkärakkuloina. Joskus ne levisivät kaikkialle ruumiiseen. Yleensä sairaus tappoi uhrinsa viikon sisällä.

Ruton iskiessä kaupunkiin, rikkaat yleensä pakenivat maaseudulle. Lutherille esitettiin yksinkertainen kysymys: Pitäisikö kristityn paeta tätä kammottavaa sairautta?

Me emme voi paeta uudenlaista Korona-virusta maaseudulle. Millä tavalla kristityn tulisi elää, kun hän ei voi paeta lähestyvää sairautta?

Elä kastettuna

Kaste ei ole taianomainen manaus, joka pitää kristityn turvassa. Mutta kasteessa Pyhä Henki yhdistää kristityn Kristukseen ja Hänen ylösnousemukseensa. Apostoli Paavali kirjoittaa: Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. (Room. 6:4)

Kastettuna eläminen on sitä, että uskoo ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa (Room. 8:31-39). Elät kastettuna, kun naurat paholaisen yritykselle aiheuttaa sinulle pelkoa ja kauhua. Luther sanoo: ”Lähetä nämä kaikki kauhut suoraan takaisin hänelle.” Ole luottavainen, älä pelkää kuolemaa – olet yhdistetty Kristukseen.

Kuitenkin kuolema odottaa meidän jokaisen näköpiirissämme sillä synnin palkka on kuolema. (Room. 6:23). Tai Lutherin sanoin: ”Koska kuolema on rangaistus, jonka Jumala on laittanut päällemme synnin tähden, meidän tulee olla kuuliaiset Jumalalle ja varmana uskossa odottaa rangaistustamme.”

Kristus on kuolemallaan maksanut syntimme rangaistuksen. Siksi vaikka odotamme fyysistä kuolemaamme, saamme odottaa sitäkin ylösnousemustoivon kanssa. Kastettuna elävä ei pelkää tappavaa ruttoa tai mitään tautia. Ei enempää kuin hän pelkää ja rakastaa Jumalaa ja luottaa yksin Häneen.

Täytä kutsumustasi kuolemaan asti.

Kristityt täyttävät kutsumustaan lähimmäisiään kohtaan. Aviopuolisot pitävät huolta toisistaan, vanhemmat huolehtivat ja suojelevat lapsiaan. Samoin lapset pitävät aikanaan huolta vanhemmistaan.

Pastori pysyy paikoillaan ja pitää huolta myös kuolevista seurakuntalaisistaan. Hän pysyy rutonrepimien kuolinvuoteiden vierellä ja todistaa heille Kristuksesta. Lopulta hän hautaa heidät. Samoin lääkärien ja muiden hoitotyön ammattilaisten tulee pysyä paikoillaan ja hoitaa potilaitaan.

Liikkeenharjoittajien tulee jatkaa toimintaansa, jotta heidän työntekijänsä voivat turvata perheittensä toimeentulon. Vanhempien tulee yhä pitää huolta lapsistaan ja vastavuoroisesti aikuisten lasten täytyy pitää huolta ikääntyvistä vanhemmistaan.

Kristityllä on velvollisuuksia myös ystäviään ja muita lähimmäisiään kohtaan. Kristityn tulee huolehtia myös sairastuneista lähimmäisistään. Joskus siihen kuuluu sairaudelle altistuminen ja jopa tartunnan saaminen. Kuitenkin Luther sanoo: “Joka ei tee näin lähimmäiselleen vaan hylkää hänet onnettomuuden hetkellä, on Jumalan silmissä murhaaja.”

Älä koettele Jumalaa

Jumalaa ei tule koetella kuolevaa lähimmäistä palvellessa. Lutherin päivinä osa ihmisistä kieltäytyi tarttumasta toimeen ruton suhteen. ”He sanovat, että se on Jumalan rangaistus. Siksi jos Hän tahtoo suojella heitä, he voivat selvitä ilman lääkkeitä ja varotoimenpitetä. Tämä ei ole Jumalaan luottamista vaan pikemminkin Hänen koettelemistaan.”

Varomaton ihminen ei koettele vain Jumalaa. Hän asettaa vaaraan myös perheensä terveyden. Käytä siis lääkkeitäsi, käytä suojavarusteita, jos ne ovat tarpeen. Noudata lääkärin ohjeita ja vältä taudin leviämistä oman toimintasi kautta. Luther rohkaisi lukioitaan ”pitämään kotinsa puhtaina”. Tänään se voisi tarkoittaa viranomaisten ohjeiden seuraamista.

Kun mahdollista, seuraa virallisia ohjeita. Älä luovu toivostasi Kristukseen Jeesukseen. Samalla Herra on antanut meille myös muita auttajia. Me noudatamme terveen järjen käytäntöjä lähimmäisemme parhaaksi.

Lopuksi

Kaikissa asioissa, ripustaudu Kristukseen. Mene jumalanpalvelukseen. Tunnusta syntisi. Omista syntien anteeksiantamus. Nauti Herran ruumis ja veri, joka on puhdas ja kokonaisvaltainen parannuskeino lahjoittamaan pelastuksen ja lohdutuksen. Jos sairastut, älä pelkää pelkästään sairautta ja sen vahinkoa ruumiille. Sen sijaan pelkää Häntä, joka voi heittää sekä ruumiin että sielun helvettiin. Hän itse valitsi kuolla puolestasi. Niin Hän on sovittanut sinut kaikesta ruumiin ja sielun sairaudesta.