78# Harjoittelu tekee mestarin? 1. viikko.

Harjoitus tekee mestarin, koska mestariksi voi tulla vain tunnettuaan osaamattomuuden tunteen. Se joka luulee osaavansa, ei koskaan tahdo oppia. osaamattomuuden tunne on kuulemma tuttu ensimmäisen harjoitteluviikon aikana. En ole siltä itsekään välttynyt. 

Keskellä pääsiäisen jälkeistä lumimyrskyä suuntasin harjoittelupaikkaan. Minuutilleen oikeaan aikaan sairaanhoitaja saapui ottamaan vastaan. Täsmällistä. Pidennetystä viikonlopusta hänkin ehkä hieman tempautui arkeen. Koronan uhka sotki harjoitteluitamme niin onnistuneesti, että oma paikkani sai tiedon tulostani vasta kiirastorstaina. Ohjaajalle pääsin lähettämään sähköpostia vasta myöhemmin. Oli kuulema lukenut sen samana aamuna. Tiedon toivottavasti oli saanut johdolta aiemmin. Ammattilainen pystyi kuitenkin ottamaan homman haltuun. Harjoittelijan näkökulmasta viikkoon ei sisältynyt ohjaajan haparointia vaan pikemminkin ohjattavan haparoinnin kärsivällistä sietämistä.

Sillä ohjattava haparoi. Uudessa talossa ja uusissa hommissa kaikki ei onnistu heittämällä. Kahtena ensimmäisenä päivänä tunnuin olevan pari sekuntia ja pari askelta jäljessä. Onneksi en sen enempää. Yksinkertaisissa asioissa huomaa, ettei rutiini ja lihasmuisti ole vielä kehittynyt. Ihan sama, kenen kanssa auttamassa asukasta, se toinen näyttää saavansa sukan aina paljon nopeammin autettavan jalkaan. Ja monta muuta asiaa meni samoin.

Sukkien lisäksi viikkoon kuului housuja, vaippoja ja pesuja. Oli syöttämistä, nostamista ja suihkuttamista. Pesin silmälaseja ja harjasin tukkaa. Pääsin ajamaan henkilönostimella ja työntämään pyörätuolia. Autoin ruokailussa: tarjoilin, kannoin, keräsin, pyyhin ja sain nähdä jatkoa varten ulkoroskiksenkin. Kuulin mitä minkäkin oven takaa löytyy. Kuulin myös, etten saa harjoittelun aikana avain mihinkään niistä ovista. Pesin käsiä, desinfioin käsiä, laitoin hanskoja ja otin hanskoja pois, pesin ja desinfioin uudestaan. Ihmettelin perjantaina, miksi kädet eivät ala tuntua kuivilta ja kärsineiltä. Muistin, että olin sentään pääsiäisenä valmistautunut harjoitteluun ravaamalla kädet. Kerran.

Suurin osa viikosta kului siis hyvin perushoidollisia tehtäviä harjoitellessa. Niin on tarkoituskin. Näitä tein ohjaajan kanssa ja näitä tein monen eri lähihoitajan kanssa. Sairaanhoitajan erityistaitoja pääsin vähän kurkistamaan ohjaajan niitä tehdessä. Iloitsin siitä, että hän jaksoi tehdessä selittää ja kertoa. Opettajakin ehti viikon aikana tätä ohjaajaa kehua. Ei ole ensimmäistä kertaa asialla. 

Valitettavasti ohjaajani tekee lyhennettyä työaikaa. Osastolla ei ole toista sairaanhoitajaa, vaikka tarve olisi. Koska lyhentämistä ei tehdä päiviä lyhentämällä, oli ohjaaja osan viikosta poissa. Monissa harjoittelukertomuksissa nämä kohdat aiheuttavat opiskelijoissa suurta hämmennystä ja eksynyt kananpoika ilmiötä. Näin koin itsekin. 

Osasto koostuu kahdesta erillisestä yhteistilasta ja ympärillä olevista asukashuoneista. Kolmantena aamuna kääntyilin toisen siiven yhteistilassa ilman ohjaajaa tietämättä mihin ryhtyä. Olin edellisenä päivänä ollut ohjaajan kanssa toisessa siivessä. Se hämmensi lisää. Hetken mietittyäni totesin, etten tunne asukkaiden tarpeita ja autettavuuden tasoja ollenkaan tarpeeksi alkaakseni johonkin. Kurkin hetken huoneisiin ja löysin yhdestä lähihoitajan työn touhusta. Esitin pyynnön päästä mukaan juuri edellä mainitusta syystä. Pääsin. Kolmannessa huoneessa sainkin jo kehotukseen hoitaa yksin autettavan asukkaan aamutoimet itsenäisesti. Vähän kyselin ja vähän lisää lähihoitaja opasti. Hoiteli huoneessa muita töitä samalla. Asukkaan lähtiessä aamupalalle, muisti vielä kehaista. Kehaisin takaisin, että hyvin neuvoi taustalta.

Samalla tavalla pääsin päivien aikana monen muun matkaan oppimaan. Suuri henkinen apu oli seurata kuudetta viikkoa paikalla olleen lähihoitajaopiskelijan otteita. Selvästi tekemällä oppii. Sillä asenteella kaikki tuntuivat ottavan mukaan. Kukaan ei näkyvällä tavalla harmittellut sitä, jos joutui harjoittelijaa neuvomaan. Myös itsestäni tuntui, että pääsiäispyhän vuoksi lyhennetynkin viikon aikana ehti päästä monesta asiasta kärryille. Tätä auttoi se, että vietin viikon viimeiset päivät samassa siivessä. Asukkaista moni tuli tutuksi. Silloin on helppo lähteä tekemään oikeita asioita. 

Ehkä lyhentäen voisi sanoa ensimmäisen viikon menneen hienosti. Oli upeaa herätä ennen kuutta ja lähteä toimeen. Oli mukava palata valoisan aikaan kotiin. Oli hieno huomata pääsevänsä hiljalleen selville asiasta jos toisestakin. Oli mukava huomata saavansa jonkin verran vastuuta ja myös kiitosta. En tiedä tekevätkö talon omat työntekijät työnsä ajatuksiinsa uppoutuneina. Se on rutiinin tuoma etuoikeus ja vaara. Uuden äärellä sain itse tehdä työhön täysin upoten. Päivät kuluivat tutussa leiritunnelmassa. Ruokailusta ruokailuun edettiin koko ajan jotakin tehden. Olen aina tykännyt olla leireillä. Silloin ei ehdi ajatella muita maailman ja elämän huolia. Samalla tavalla nämä harjoittelupäivät kuluivat. Positiivisessa jännityksessä kohti uutta viikkoa!

Tässä alustavia ajatuksia seuraavan viikon ohjauspalaveriin. Saas nähdä miten miehen käy.

74# Kauppareissu Covid-aikaan

Onko mitään surkeampaa näkyä, kuin ostostelija kertakäyttöhansikkaiden kanssa kaivamassa nenää hedelmätiskillä? Sitäköhän tarkoittaa asiantuntijoiden varoittelema valheellinen turvallisuuden tunne? 

Ei, tässä(kään) kohtaa ei pidä käyttää suojaamatonta etusormea. Ei edes epidemia-ajan ulkopuolella. (Ei ole maksettu mainos. Tarjouksia voidaan kyllä ottaa vastaan.)

Kauppojen kassoille on tullut pleksilaseja. Osalla asiakkaista on hengityssuojaimia. Hanskoja joko pidetään enemmän tai niihin kiinnittää vain enemmän huomiota kuin ennen. Kertakäyttöisiä suojakäsineitä näkee välillä. Riskiryhmille on varattu omia asiointiaikoja. Nettikansa vitsailee peittämään yskimistä pieruilla eikä toisin päin. Miten tässä uskaltaa enää käydä kaupassa? 

Ei oireisena. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja Reissumiehen ystäviltä rehellisyyttä. Kun kukaan ei tietä, milloin ja mitä sairastaa, on hyvä ajatella sairastavansa tai ainakin kantavansa virusta. Silloin oireisena: kuumeisena, nenä vuotavana, yskässä, kivuissa ja mitä niitä olikaan ei pidä lähteä kauppaan. Kyllä sen voi järjestää muutenkin. Nyt jos muulloinkaan ei pidä sortua ajattelemaan toiselle aiheutettua vaivaa, jos pyytääkin apua.

Mahdollisimman harvoin. Kauppa on suurta ihmismäärää keräävä paikka. Nyt kun sosiaalista etäisyyttä on kehotettu harrastamaan, ovat tällaiset keräävät keskukset ratkaisevia kontaktien välttelyssä. Syödä pitää, eikä tilaaminen aina onnistu. Nyt jos koskaan on aika suunnitella ruokalistaa pitemmällä aikatähtäimellä. Vaikka meilläkin jääkaappi on rajallinen, on mahdollista tehdä viikon ostokset kerralla. Ainakin jos vain löytää maitoa hyvällä päiväyksellä. Tässä eri meijereiden merkeillä näyttää olevan eroja. Valitettavasti hinnoillakin on eroa. Kuitenkin kauppakäyntien vähentäminen kahdesta yhteen on onnistunut melko helposti. Paljon vaikeampaa on ollut harrastaa niin hyvää suunnitelmallisuutta, ettei pieniä täydennysreissuja ole tarvinnut tehdä.

Pienellä porukalla. Meillä lapseton otettu usein mukaan kauppaan. Sillä tavalla oppivatkäymään kaupassa. Ovat oppineet kulkemaan karkki- ja leluhyllyjen luota haluamatta ja liikoja pyytämättä. Ovat oppineet auttamaan ja noutamaan. Ovat ehkä samalla oppineet jotain siitä vaivasta, jota jääkaapin täyttäminen vaatii. isommat ovat oppineet toivottavasti jotain rahan arvosta, kotimaisuuden merkityksestä ja monesta muusta. Vaan eipä nyt toistaiseksi. Nyt pitää käydä yksin. Pienet eivät osaa tai malta noudattaa kaikkia ohjeita, joita kohta latelen tähän jatkoksi. 

Ennen kuin on pakko. Nyt on hyvä ennakoida. Yhä joidenkin tuotteiden saatavuus vaihtelee kauppareissujen välillä. Kun monet ihmiset ostavat työpaikkaruokaloiden ja kouluaterioiden edestä ja laillani viikoksi kerrallaan, on hyllyjen täyttökapasiteetti välillä kovilla. Koska tahansa saattaa myöskin iskeä jotakin ei toivottuja oireita päälle. Jos muuttuu nenää niistäväksi yskiskelijäksi, joutuu miettimään kaupassa käymistä tarkemmin. Tuttavan tai verkon kautta tilaamisen järjesteleminen voi kestää hieman ylimääräistä aikaa. Siksi on hyvä käydä ennen kuin kaappi on tyhjä. Kun meillä alettiin tuntea karheutta kurkussa, alettiin varailemaan seuraavalle viikolle noutopalvelua. Sitä onneksi pystyi säätämään lähempänä noutoa. Syömisiä oli aika hankala miettiä kaksi viikkoa eteenpäin. Mutta tekeväthän jotkut sitä koko ajan kiertävine listoineen.

Hiljaiseen aikaan. Monet kaupat ovat varanneet aikoja riskiryhmien asioinnille. Täällä ne ovat aamun varhaisimpia aikoja. Jos ei kuulu riskiryhmään, ei pidä kaupassa silloin käydä. Muutenkin on hyvä vältellä ruuhkaisia aikoja. Pysyy turvaväli paremmin ja hyllyt on ehditty varmemmin täyttää. Tosin nyt on vaikea sanoa, milloin on ruuhkainen aika. Käyttäytyminen on erilaista kuin normaalisti. Kuitenkin tietyt viikonpäivät ovat varmasti vilkkaampia kuin muut. Perjantaina valmistaudutaan viikonloppuun ja maanantaina viikkoon. Jos huomaat jonkin ajan ruuhkaiseksi, yritä seuraavalla kerralla eri aikaa.

Määrätietoisesti. Nyt kaupassa ei ole suotavaa haahuilla, näpläillä ja ihmetellä. Valmis kauppalista auttaa nyt. Meillä minä olen hoitanut pääsääntöisesti ruokakauppareissut vanhimman lapsen syntymästä alkaen. Ensin ei ollut toista lähtijää ja myöhemminkin isän oli jotenkin helpompi irtautua vauva-arjesta. Sitten siitä alkoi muodostua perheen äidin hengähdyshetki ja siksi lapsetkin ovat päässeet usein kauppaan. Mikä hengähdyshetki se olisi, jos lapset jäisivät kotiin? Tämän opiskelun vuoksi hallitsen hyvin muutaman vakiokaupan layoutin. Kauppalista kirjoitetaan asioimisjärjestykseen. Jos joku muu on kirjoittanut listan, käännän sen päässäni asioimisjärjestykseen. Ei tarvitse vaellella. Ja kun ottaa lasten makuun vakiintuneita tuotteita, ei tarvitse paljoa arpoa. Tosin yllättävän vaikea on valikoida hedelmiä nyt ennen koskettamista. Välillä on täytynyt jotain vaihtaa vielä koskettamisen jälkeen. Pitää koittaa kuitenkin olla maistelematta.

Puhtaasti. Käsien pesu saippualla ennen kauppaan lähtemistä kuuluu nyt hyviin varotoimiin. Takin taskut jaetaan lähtiessä puhtaisiin ja likaisiin. Puhtaissa taskuissa on nenäliinoja, käsidesiä, desinfiointipyyhkeitä, kortit ja avaimet. Autosta kärryille mennessä kädet vielä desinfioidaan. Pyyhkeellä voi pyyhkiä myös kauppakärryn kahvat. Käytetty pyyhe menee likaiseen taskuun tai roskiin. Kauppaan paljain käsin. Silloin tietää mitä koskee. Nenään ei kosketa. Eikä kasvoihin. Ei likaiseen taskuun. Punnitessa tuotteiden numeroa painetaan rystysellä tai nikamalla – ei etusormella. Tuo punnituspaikka kun on kokoamispaikan erityiskokoaja. Niitä kaikki sormet tökkivät. Samanlainen piste on kassoilla. Siellä tunnusluku painellaan nenäliinan läpi ja liina likaiseen taskuun. Pakkaamisen jälkeen käsidesiä käsiin ja nyt pullo likaiseen taskuun odottamaan myöhempää. Näin avaimiin ja autoon pääsee vähemmän pöpö-osastoa. Kotona kädet pestään vielä saippualla. Toki, jokainen ostos voi teoriassa olla kontaminoitunut. Mutta ei mikään mielenterveys riitä sen ajattelemiseen ja voima saatikka taito hoitamiseen. Ensisijaisesti kaupassa käydessä yritän ajatella, etten levittäisi mahdollista virusta muihin. Tietenkin hyvä jos samalla voin estää sitä leviämästä omaan kotiini.

Corona ei tykkää saippuasta eikä vahvasta alkoholista. Siksi meidän on hyvä tykätä molemmista.

Joku voisi kaiken jälkeen sanoa, että tuurilla ne laivatkin seilaa. Kristitty muistaa pyhää kastettaan ja siunaa kauppaan lähtiessäänkin itsensä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Mutta ei siltikään sentään tee typeryyksiä ja koettele turhaan Jumalaansa.

Vähätartuntaisia kauppareissuja!

Ymmärrän tilaus- ja kuljetuspalveluiden ongelmat kapasiteetin kanssa. Meillä viikon tuotteet veivät jo melkoisen siivun lokeroista. Hyvä puoli noutopalvelussa oli hinnan edullisuus kotiinkuljetukseen verrattuna.

72# Hengenvaara

Nyt orastavan Korona-kriisin aikana on puhuttu eri maiden terveydenhuollon kapasiteetista. Erityisiksi tunnusluvuiksi ovat nousseet tehohoidon paikat. Uutissivustot ovat alkaneet seurata tartunnan saaneiden ja kuolleiden lisäksi tehohoidossa olevien määrää. En tiedä tarkkaan, onko median antaman tehohoitokäsitteen alla vielä paljon muuttujia mutta Koronan vuoksi ilmoitettujen tehohoidossa olevien määrä lähestyi jokin aika sitten kymmentä prosenttia ilmoitetusta tehohoidon kapasiteetista Suomessa. Tosin on kerrottu, että lisäksi on olemassa tehovalvonnan paikkoja. Asiantuntijat selittäkööt näiden eroa kommenteissa. Ministeri Kiuru lupasi tehohoidon kapasiteetin kaksinkertaistamista. Lääkärilehdessä todettiin, ettei monissa maissa kysellyt hengityskoneet tule muodostamaan ongelmaa meillä. Supistamalla toimintoja esimerkiksi leikkaussaleissa, on lehden mukaan mahdollista kerätä jopa tuhansia koneita. Kuitenkin yhtä pullonkaulaa on vaikea ohittaa. Mistä osaavaa henkilöstöä? Mistä lääkäreitä ja hoitajia?

Millainen on sinun mielestäsi sairaalan äänimaisema? Itse ajattelen aina erilaisia piipahduksia. Televisiosta on voinut oppia, että nuo piipahdukset liittyvät usein potilaan seurattuihin elintoimintoihin. Runsaat ja kiihtyvät piippaukset yleensä tarkoittavat hoitohenkilöstön nopeaa ilmestymistä. Samoin äänet voivat kertoa hoitoon käytettävien laitteiden eri vaiheista ja käyttäjää vaativista toimenpiteistä. Ennen kuin Korona lakkautti kevään kontakti-opetuksen, pääsimme mekin ajamaan näitä koneita.

Kommunikaatiotaidot, puhtaudesta ja ravitsemuksesta huolehtiminen ovat sairaanhoitajan perustaitoja. Näitä taitoja on opiskeltu opintojen ensimmäisenä vuonna. Sairaanhoitajan tulee hallita potilaan liikuttelu silloinkin tämä ei ole itse liikuntakykyinen tai jos hän on liikuntarajoitteinen. Sairaanhoitajan täytyy osata tarvittaessa pestä potilasta, vaihtaa vaatteita ja vuodevaatteita. Sairaanhoitajan tulee osata syöttää ja ymmärtää ravitsemuksen merkitys laajemminkin hoidon kannalta. Näitä perustaitoja harjoitellaan ensimmäisen vuoden harjoittelussa. Nämä taidot eivät katoa mihinkään muiden taitojen karttuessa. Päinvastoin tarkkaa hoitoa vaativissa yksiköissä perustaitojen hallinta korostuu. Tehohoidossa tarkkuus lääkehoidossa, työskentelyn aseptiikka eli puhtaus, potilaan puhtaus ja ravitsemus eivät ole mitenkään vähäarvoisia asioita. Puhumattakaan hoitajan roolista moniammatillisen tiimin keskellä. Ensimmäisenä vuonna tylsänä opeteltu kirjaamisen taito nousee suureen arvoon siellä, missä tietokatkokset aiheuttavat välittömän hengenvaaran.

Tulevina vuosina eri opintojaksoissa ja harjoitteluissa erilaiset erikoistumismahdollisuudet tulevat esille. Samalla opitaan monia taitoja perustaitojen päälle. Jo ensimmäisen vuoden edetessä olemme päässeet perustamaan moni taitoja esimerkiksi lääkehoidon suhteen. Koneen ajamisella taitopajassa tarkoitin tuntia, jolla pääsimme käsiksi yhden sairaalamaailman ikonisen esineen kanssa. tutustuimme tiputusletkuston käyttöön.

Jo aikaisemmin teorialuokassa opettaja esitteli mukaan kantamasta laatikosta erilaisia välineitä. Jokainen pöytäryhmä sai käännellä ja kokeilla käsissään erilaisia komponentteja. Kotiläksynä katsottiin videoita ja tutustuttiin kirjan ohjeisiin. Harmilliseen tapaan pääsimme vasta kuukauden päästä käytännön tunnille muistelemaan, miten kaiken pitikään tapahtua. 

Tiputusletku ja varsinkin sen yläpäässä oleva pullo tai pussi on mielessäni kaikkein selvin yksittäinen sairaalamaailman liittyvä asia. Sen vuoksi se varmaan helposti pääsee televisiossa lavasteisiinkin. Kyseessä on myös monikäyttöinen artikkeli. Tiputuksella voidaan antaa suoneen nesteytystä, ravintoa tai lääkeaineita. Tarvittaessa useita asioita voidaan tehdä yhtä aikaa. Muinaisina aikoina sairaanhoitaja on joutunut silmämääräisesti laskemaan pullosta tippuvia pisaroita ja säätämään käsikäyttöisellä sulkimella tiputusnopeuden lääkärin määräämään vauhtiin. Tätä jaloa taitoa mekin opettelimme lääkelaskennankurssilla. Tiukasti jouduimme oppimaan mitä millilitran tunneissa tarkoittaisivat tippoina minuutissa. Joskus tämä voi olla tarpeellinen taito. Nykyään saadaan kuitenkin usein ajaa konetta. 

Kone tässä tapauksessa on infuusioautomaatti. Se säätelee infuusion eli tiputuksen nopeutta annetun ohjeen mukaan. Hoitajan tarvitsee osata syöttää oikeat lukemat automaatiin ja sen jälkeen kone tekee muunnoslaskelmat itsenäisesti. Tämä kone muodostaa huomattavan osan hoitoympäristön äänimaisemasta. Se varoittaa häiriötiloista ja ilmoittaa annetun ajan jälkeen annettavan aineen olevan kohta loppu. Tehohoidossa kone voidaan kytkeä kehittyneempään valvontalaitteistoon. Mutta me emme päässeet vielä painamaan siihen liittyviä nappeja. 

Tämä on kaappaus jostakin tehohoitoa käsittelevästä jutusta. Tässä potilaalle menee 2-3 infuusiota pumpun kautta (kolmas ylhäältä ei näyttäisi olevan juuri nyt päällä). Samoin hänelle menee yhtäaikaa ruiskupumpuilla yhdeksää eri lääkettä. Tällaisen kokonaisuuden hallinta vaatii vähän enemmän kuin yhtä tuntia yhden pumpun käytöstä. taidot ovat samat mutta kokonaisuus, tarkkuus ja kommunikointikyky vuorojen välissä nousee ihmeelliseksi taiteeksi. Ei väheksytä hoitajia!

Tunnilla oli oikeastaan neljä osaa. Ensiksi laskettiin lääkärin antamasta annostuksesta oikea määrä lääkeainetta ja liuotettiin se muuhun infuusionesteeseen pussissa tai pullossa. Tässä piti osata laskea sekä käyttää neulaa ja ruiskua turvallisesti ja tarkasti. Oikea määrä lääkettä on äärimmäisen tarkka asia. Sen jälkeen harjoiteltiin letkuston käyttökuntoon laitto. Tämä vaatii tarkkuutta aseptiikan suhteen ja tarkkuutta letkustoon pyrkivien ilmakuplien varalta. Suoneen pääsevät ilmakuplat kun ovat vaarallisia potilaalle. Tämän jälkeen tai sen osana yhdistettiin letkusto koneeseen ja syötettiin oikeat luvut. Viimeisenä oli asennus potilaaseen ja siihen liittyvät monet vaiheet ja toimenpiteet. Samoin harjoiteltiin vielä kaiken purku oikeine toimenpiteineen. Monessa kohtaa taistellaan infektioita vastaan puhdistamalla ja desinfioimalla. 

Valitettavasti kaikki tämä saatiin tehdä vain yhden kerran. Tällä tunnilla pääsin tosin käyttämään hyvää keinoa oppia asiat paremmin. Muidenkin hetken empiessä, ilmoitin itseni opettajan käsiksi, kun kaikki käytiin tunnin aluksi yhdessä läpi. Usein menetellään juuri näin. Opettaja selittää toimenpiteen perusteellisesti ja yksi tai useampi opiskelija tekee sitä ohjeiden tahtiin opettajan neuvomana. Tavallaan tuon mallisuorituksen tekeminen on kuumottava paikka. Mutta tosiasiassa siinä saa parhaalla mahdollisella tavalla opettajan ohjeet jokaiselle työvaiheelle. Ainakin sain tehdä tämän kahdesti. Samaa keinoa täytyy koittaa päästä käyttämään useamminkin. Sillä hiljalleen alkaa hahmottua, miten laaja ja vaativa on sairaanhoitajan työkenttä. Ei ihme, että monia meidänkin luokallamme tuleva vastuu arveluttaa. Huonosti hoidetusta työstä seuraa ennemmin tai myöhemmin hengenvaara. 

Meidän luokkamme hieman rauhallisempi tilanne. Hetken päästä tähän ajattiin telineessään yksi kone. Pulloja ja pusseja käytetään eri ryhmien harjoituksissa useita kertoja. Siinä vaiheessa kun moneen kertaan lävistetty pullo vuotaa ohi letkuston, se heitetään roskiin.

61# Murse in action – osa 3

Sudenhetki. Öisin kolmen ja viiden välillä koittaa vuorokauden mystinen aika. Vanhastaan ajateltiin vartioiden silloin torkahtavan helpoiten nuotion tai vaikkapa lammaslauman äärelle. Tässä kohtaa susi sitten pääsi tavallista useammin hyökkäämään ja tekemään tuhojaan. Sudenhetkellä jouduttiin samasta syystä pelkäämään vihollisen tai ryöväreiden hyökkäyksiä. Kesäisin tähän aikaan on myös yön kylmin hetki ennen uuden aamun koittoa.

Tähän aikaan unen vaiheissa kulkee tietty sykli. Siksi huolien ahdistama huomaa usein heräävänsä sudenhetkellä. Samoin väitetään kuoleman koittavan usein tämän aikaikkunan sisällä. Joskus on ajateltu, että tässä kohtaa ihminen alkaa valmistautua uuteen päivään ja se joka ei jaksa, päättää päivänsä tähän alkuun. Moni tähän aikaan heräävä saattaa kokea kylmyyttä koska elintoiminnot ovat hidastuneet syvän unen aikana. Tämä lienee lähempänä todellista syytä monissa kuolemantapauksissa. 

Sudenhetken aikana herääminen on melko pökkeröistä. Näin oli taas pari yötä sitten. Olin juuri saanut unissani seikkailtua edellisen päivän elokuvan inspiroimat taistelukohtaukset ja seikkailtua Afrikan lämmössä leijonia pelottelemassa. Viimeinen uni kuitenkin keskeytyi tuttuihin yökkäyksiin. Unen rajalta ihmettelin, miksi joku yökkii. Muistin unen kalvon läpi, ettei kukaan lapsi ole ollut nuhassa tai yskässä. Joskus kun kovan yskän lomassa saattavat yökätä vähän limaa liikkeelle.

Mutta ei ollut limaa. Ei vaatinut yskää eikä nuhaa. Joku oksentaa! Silmät aukenivat ja melkein kasvoissani kiinni oli pieni suu pukkaamassa tavaraa ulos. Myöhemmin selvisi, että oli pissakäynnin jälkeen tullut valittelemaan mahaansa ja päässyt aikuisten sängyn keskipaikalle. Pukkasin itseäni ylös. Rekisteröin kehoituksen viedä lapsi pois ennen kuin seuraava lasti tulee. Arvoin hetken tilannetta. Unen rajalla mietin, joko tämä erä oli loppu. Mielessä vilahti vaihtoehtoina sängyn viereinen matto lojuvine leluineen ja sänky, jossa on vauvavuosien jäljiltä vielä koko sängyn peittävä patjan suojus. Ennen kuin ajatus ehti muotoutua, uusi lasti tulikin jo. Sen jälkeen päätin ehtiä kylpyhuoneeseen.

Tässä kohtaa suden hetki kohtasi toisen voiman. Aseptisen omatunnon. Tästä taidosta on meille puhuttu kerta toisensa jälkeen. Se tarkoittaa paitsi tajua omista käsistä, myös rehellisyyttä niiden suhteen. Sairaalan olosuhteissa kädet ovat aina mahdollinen infektion levittäjä. Nyt Korona viruksesta uutisoidessa on taas muistutettu kansaa käsien pesemisen tärkeydestä. Tuleville sairaanhoitajille tätä jopa koulutetaan. Jos olet ollut hoidettavana, olet saattanut huomata sairaanhoitajien lyhyet hihat. Pitkät hihat ovat lääkäreiden ylellisyyttä, eikä niitä infektioiden näkökulmasta hyvällä tulekaan katsoa. Siksi jokainen lääkärikin kyllä riisuu takkinsa ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Pitkät hihat kun olisivat helposti kontaktissa potilaaseen ja sitten seuraavaan.

Sairaanhoitajan tulee valvoa itse käsiään. Harvoin kukaan toinen sitä tekee. Sairaanhoitajan pitää osata avata ja ottaa käyttöön välineitä pitäen ne puhtaina. Tässä kysytään tarkkuutta ja rohkeutta. Rohkeudesta en tiedä, mutta tässä asiassa olen huomannut olevani tarkka. 

Ja niin suden hetki kohtasi aseptisen omatunnon. Kun pienen vatsan pöpöt olivat päässeet öiseen lamppujen valoon, oli mieli täynnä varoituksia mihin koskea ja mihin ei, mihin koskettuaan koski seuraavaksi ja niin edelleen. Lyhyessä ajassa sotkua oli siivottu. Pieni potilas oli pesty, vaatteet poistettu, lattia kuurattu ja sänky käyty läpi. Aikaa ei mennyt paljoa mutta vettä ja saippuaa kyllä. Seuraavan viikon pakollisia läsnäoloja miettiessäni, kaipasin kovasti hansikkaita hoitotyön luokkien alkoholipulloja. Tosin paljon on myöhäistä siinä vaiheessa, kun lapsi on jo sylissä. Rohkeasti tuo raukka odotti kylpytakissa, kunnes olohuoneeseen oli pedattu sairaspeti, jossa jatkaa yötä isän kanssa. Tätä kasatessa löytyi puutteita sängyn ensimmäisestä tarkastuksesta. Vielä meni tyynyä ja tyynyliinaa pyykkiin. Taas paloi vettä ja saippuaa. Löytyipä vielä kaapista näiden kiireettömimpien toimenpiteiden jälkeen pieni pullo käsidesiäkin. Yö sai kuin saikin pienen säväyksen viinan tuoksua. 

Lopulta kaikki oli valmista ja pieni potilas päästiin siirtämään uuteen sänkyyn. Tässä kohtaa kaikki petti. Pikku potilasta halatessa ja syliin ottaessa isän ymmärrys näytti puutteensa. Huonosti puhdistettu pieni tukka iski oksennuksen tuoksuisen, kostean, massansa suoraan syliin nostajan kasvoille. Ei tällä miehen tukalla koskaan muista, miten vaikeaa isompien tukkien peseminen voi olla. Muistin olla koskematta käsillä kasvoja, muistin avata ovia kyynärpäällä, pestä saippualla, käyttää tiettyjä pyyhkeitä, pyyhkiä pintoja ja melkein kaiken. Ja lopuksi onnistuin saamaan kaiken kasvoilla. Oppia ikä kaikki. Näin sudenhetki iskee. Onneksi nämä oksennukset taisivat johtua lähinnä edellisen illan synttäriherkuista. Ensimmäisten jälkeen ei tullut toista erää ja seuraavana aamuna kotiin jäänyt lapsi oli vähintäänkin energinen. Selvittiin oksennusyön kauhuista ja tarttumisen peloista vähällä.

Seuraavana aamuna sulauduin hyvin ystävänpäiväbileistä väsyneiden luokkalaisten joukkoon. 

51# Töks, töks, töks – löytyykö verta?

Adrenaliinivarastot on päivältä käytetty ja suunnaton väsymys hiipii päälle. Kyynärtaipeisiin sattuu. Kipu johtuu enemmän laastareiden poistamisesta kuin pistämisistä. Karvatupet siellä huutavat. Mutta on siellä kaverina myös yhdeksän reikää. Muutama pistokohta on tummempi mutta mustelmaa ei kummassakaan kädessä näy. Vielä.

Aamulla oli aika jättää sormus pois sormesta, syödä astetta tukevampi aamupala, napata ensimmäistä kertaa hoitovaatteet päälle ja lähteä rohkeasti reikiintymään. Tunnin aiheena: laskimoverinäyte. 

Hyvää huomenta! Tänään seisovasta pöydästä löytyi tällainen kattaus.

Jossain vaiheessa pääsykoeprosessia kirjoitin, että olen tottunut toistamaan ikiaikaisia rituaaleja pikkutarkasti ja niitä koskaan muuttamatta. Tällä yliampuvalla lauseella yritin varmaan vakuuttaa oppivani kyllä sairaanhoitajan työssä vaadittavat kättentaidot. On totta, että kristillisessä jumalanpalveluselämässä ja sakramenttien toimittamisessa toiminta on muuttumatonta. Niissä ei sooloilla, ei keksitä itse, eikä edes liikuta vapaasti. Kuitenkaan kyse ei ole senteistä, saatikka milleistä. Yleensä on varsin riittävää, että lausuu oikeat sanat. kaikkein tiukemmin pastorin työssä puheen ja vartalotyön yhteen sujuvuutta testataan hautaamisessa. Ehkä olet nähnyt, miten kirkollisessa siunaustilaisuudessa arkun päätyyn piirretään hiekkaristi. Sen tekeminen ei ole ihan yksinkertaista. Ei varsinkaan, kun samaan aikaan pitää muistaa lausua toimituksen muuttumattomat sanat: maasta olet sinä tullut… Samoin pitää muistaa vainajan koko nimi. Ei kovin vaikeaa. Teoriassa. Mutta juuri tällä hetkellä saattoväen huomio on nauliintunut tiiveimmin arkun suuntaan. Samalla joutuu varomaan, ettei koko pieni lapiollinen hiekkaa pamahda epämääräiseksi kasaksi arkulle. Tämä tapa hiekan kanssa ei ole sisällöltään erityisen tärkeä. Mutta se on suomalaisessa hautaustavassa hyvin tunnistettava toiminto ja sitä odotetaan. Tietenkin joka lapio on erilainen. Joskus hiekkakin. Kyseessä ei ole marketin hyllytavara vaan usein joku kätevä on nämä välineet itse tehnyt. Pätevänä hautaajana olen ottanutkin tavaksi hiippailla vähän etukäteen paikalle ja muun ohella tarkastella hieman tuota lapiota ja sen niin sanottua syöttötapaa. Lapion pesässä saattaa olla erilaiset laidat tai leikkaukset. Joskus on ollut jopa kaatonokan tapainen hiekan ohjaaja. Jos ei ehdi näitä vieraassa paikassa tarkastaa, niin varminta on ottaa tylsästi pieni määrä hiekkaa kerrallaan ja lisätä sitä välillä. Fraasi fraasilta ja viiva viivalta symboli piirtyy silloinkin. Joskus on tullut kyllä sellaisiakin kasoja, että olen tuntenut syvää kiitollisuutta jonkun omaisista peittäessä yrityksen kukkalaitteella. Tuskin niitä kukaan silloinkaan on huomannut, ajatellut tai suuremmin haittaa kokenut. 

Mutta entä kun pitää pistää kaveria? Osa luokkaamme oli päässyt totuttelemaan jo injektioneulojen kanssa. Itse pääsin tuikkaamaan melko kylmiltä kohti laskimoa. Onneksi teoriaopetus ja taitopaja oli tällä kertaa rytmitetty taitavasti. Olemme tammikuun aikana ihmetelleet eri taitoihin liittyvän teoriaopetuksen rytmitystä. Osassa käytännön harjoitukset saattavat seurata pahimmiltaan vasta kuukauden päästä teoriasta. Pitää kertailla kovasti. Ruokapöydässä olemme haaveilleet rytmistä, jossa teoriatunti ja taitopajaryhmät seuraisivat toisiaan joka viikko. Alkuviikko voisi olla muuta opetusta, keskiviikkona teoria ja käytännön harjoitusten jälkeen voisi koittaa viikonloppu. Tämä taitaa vain kaatua luokan kaaottiseen varaustilanteeseen. Nytkin on välillä jouduttu odottamaan edellisten siivotessa luokkaa. Kaikki muutkin vuosikurssit haluaisivat tuon edellä esitetyn rytmin. 

Laskimoverinäytteen teoria annettiin kuitenkin samalla viikolla kuin itse harjoitus. Vieraaksi saimme rautaisen ammattilaisen keskussairaalan näytteenotosta. Teoriapäivänä saimme opastusta kyllä kaikesta muustakin näytteenotosta. Kuitenkin juuri tämä edessä oleva laskimoon iskeminen taisi täyttää kaikkien mielet. ”Tuskin kukaan kuolee näissä harjoituksissa,” Hän lohdutti meitä etukäteen. Tuo tuskin sana jäi sen verran kaivelemaan, että päätin ottaa asian vakavasti. Vanhaan tapaani, kaivoin netistä esiin opetusvideon ja aloitin mielikuvaharjoitusten teon. Pistettävänä oleminen ei tuntunut mitenkään pahalta ajatukselta. Verta olen ehtinyt luovuttaa lähemmäs kymmenen litraa ja muutenkin ole ollut pistettävänä. Toki ajatus parin tärisevistä käsistä, reippaasta harhaan osumisesta tai jostakin muusta yllättävästä ei synnyttänyt samanlaista luottamusta kuin veripalvelun henkilöiden käsiin jättäytyminen. Mutta jostakin jokainen aloittaa oppimisen! 

Huomaatko pinkin kahvan? Neulan poistamisen jälkeen se painetaan peukalolla neulan suojaksi. Turvaneula. Ei voi pistää sen jälkeen itseään tai epähuomiossa käyttää toisella potilaalla.

Itse jännitin pistäjänä olemista. Juuri tähän tähtäsin kaikki mielikuvaharjoitukset. Otin avuksi myös kodin muut asukkaat ja kynä ynnä teroitin saivat toimia näytteenottovälineinä. Sain toimia samalla hoitotyön opettajana nuorimmaisen halutessa tehdä samat temput itselleni. taitava pistäjä hänestäkin tulee.

Aamun ensimmäisellä tunnilla kerättiin sitten kaikki tarvittava pöydille. Neuloja, putkia ja muita välineitä kertyi melkoinen määrä. Joka pöytään jaetuissa särmäisjäteastioissa pilkottivat muiden ryhmien veriset ruiskut ja letkut. Pirtu haisi pyyhityillä pöytätasoilla. Tunnelma oli katossa heti aamusta. 

Näytettyään nopeasti yhden suorituksen malliksi, opettaja antoi meille luvan aloittaa. Tosin ensimmäiseen pistoon täytyi pyytää vielä lupa ja pyytää valvovat silmät seuraamaan tapahtumaa. Sovimme parissamme itselleni ensimmäiseksi pistäjän vuoron. Olin niin latautunut toimimaan laskimon kanssa, että sovimme jättävämme sormenpäästä otettavan sokeritestin sen jälkeen tehtäväksi. Tarvittavien tunnustelujen ja muiden protokollaan kuuluvien toimien jälkeen pyysin opettajaa todistajaksi. Ei saa pistää liian hiljaa muttei myöskään liian kovaa. Muista kulma, tuo omaa kättä, hengitä. Monia ohjeita kulki pääni sisällä. ”Nyt pistää,” taisin muistaa sanoa ääneen.

Verta! Tässä neulan kammioon on tullut hyvänä merkkinä verta. Siitä se ei näissä neuloissa etene, ennen kuin näytteenottoputki yhdistetään. Kaikkein hulluimmat kokeilivat päivän aikana niin sanottua avotekniikkaa. Siinä käytetään avointa neulaa, jossa veren virtausta ei kontrolloi mikään. Kuulema pitää olla nopea putkia vaihtaessa. Nuoli on piirretty osoittamaan suonen kulkusuuntaa.

Verta! Aika syvään hengitimme molemmin puolin neulaa. Miten niin pieni määrä nestettä voikaan tuntua niin palkitsevalta? Jännityksessä testiputki jäi vähän vajaaksi. Mutta sen asian olisi korjannut pieni lisäaika. Suurta helpotusta tuntien siirryin sokeriarvojen mittaamiseen. Pieni napsaus sormen päästä ja kone kertoo arvot. No sehän menikin ihan pieleen. Koska laite. Tai koska en muistanut miten mokomaa laitetta käytetään. Pari yritti kärsivällisesti opastaa. Tässä huomasi, mihin koko päivän keskittyminen oli suuntautunut. Oli aika vaihtaa pistäjää. Tottuneena jätti hänkin sokerit väliin.

Kolmen tunnin ajan ahersimme luokassa. Verta otettiin erilaisilla neuloilla ja eri paikoista. Samoista käsistä ja suonistakin otettiin harjoituksen merkeissä oikein urakalla. Aina verta ei heti löytynyt ja välillä sitä pulppusi myös käsille tai jopa suojaliinoille asti. Opimme varomaan neulan liiallista liikuttelua, ei toivottua ulosvetämistä ja tarvikkeiden asettelua oikeasti kädenulottuville. Ihmeteltiin suonten kulkusuuntia ja syvyyksiä. Joskus yhden käden ääressä oli puolenkymmentä toljottajaa. Välillä haettiin lisää neuloja ja puhdistusliinoja. Pirtu haisi. Hulluimmat vierailivat toistensa kämmenselissä neulalla kutittelemassa. Meidän parimme tyytyi pysymään kyynärtaipeen alueella. Neulat pitivät välillä hurjaa ääntä. Silloin jos ne erehtyi vetämään osittain ulos suonesta. Silloin veri ja ilma kuplivat kilpaa neulan kammiossa. Naurettiin. Välillä pidettiin kahvitaukoa ja alettiin uudestaan. Opettaja kiersi neuvomassa, kehumassa ja välillä asetti itsensä tökittäväksi. Tiesi luottosuonia hyviksi harjoituskohteiksi. Välillä saatettiin olla vähän kalpeita mutta ketään ei kertaakaan huipannut. Hyvä meininki.

Mömmö ja osa päivän saaliista. Mömmöä siis käytetään sokeriarvojen mittauksessa. Mömmö on täytetty kuumalla vedellä ja sitä käyttäen saadaan veri kiertämään kylmemmissäkin näytteenottosormissa.

Tuntien loppuessa voimat olivat poissa. Jännitys ja keskittyminen olivat vieneet paljon siitä mitä oli veren lisäksi otettavissa. Olisi tätä toisenkin päivän voinut tehdä. Kokeilla vielä vähän erilaisia tekniikoita tai edes eri ihmisten käsiä. Kovin vähän näitä taitoja ehditään opetella. Saisiko kahvipalkka tekniikan opiskelijoita jonoon? 

Suunnilleen näin sen olisi pitänyt mennä. Sain kokeilla molemmilla videon neuloilla.