Avainsana: amk

Julkaistu

101# Katse hybridimallin koulusyksyyn

Kävin tällä viikolla koululla haistelemassa tunnelmaa. Se oli verrattain hiljainen. Ei kovin riehakasta pitänytkään olla. Vain henkilökuntaa kuljeskeli käytävillä ja jutteli kahvipöytien ympärillä. Joillekin uusille kasvoille oli menossa talon esittelyä. Meitä opiskelijoita liikkui kirjaston suunnalla pari hassua mallikappaletta. Palautusautomaatin hyllyt olivat vielä tyhjät ja työtilassa saattoi valita istuimen täysin vapaasti. Turvavälit oli helppo pitää. Tyyntä myrskyn edellä?

Vielä melko täysiä paketteja opiskelijoiden työtiloissa. Eipä oltu muistettu pienien tai isojen käsien omistajia.

Alkavalla viikolla uudet opiskelijat saapuvat kouluun. Edessä on orientaatioviikko. Myös meidän luokkamme tutorit lähtevät aloittamaan syyskautta näitä opastamalla. Jatkavat opiskelijat palaavat paikalle vasta kuun vaihtuessa. Kuitenkin osa koulun henkilökunnasta on tehnyt pitkää päivää jo viikkojen ajan. Syksyn lähestyessä epävarmuus lähiopetuksen tulevista järjestelyistä on kasvanut. Opettajat ovat saaneet elää kasvavassa epävarmuudessa mahdollisesti muuttuvien suositusten kanssa. Kuitenkin opiskelijoiden pian vyöryessä käytäville, oli jotain saatava sanottuakin. Syksyksi siirrymme hybridimalliin. 

Alkusyksyn lukujärjestys tuli nähtäviksi vähän aikaa sitten. Nyt odotamme siihen päivityksiä. Jokaiseen kalenterimerkintään tullaan lisäämään maininta kyseisen kokonaisuuden suhteesta läsnäoloon. 

LUOKKA: Tarkoittaa koulun omassa tilassa järjestettävää opetusta. Kuitenkaan tämäkään ei tarkoita vain luokkaan marssimista. Turvavälit tullaan ilmeisesti ehdottomasti säilyttämään. Annetun ohjeen mukaan opiskelijoilla tulee olla mukanaan kannettavat tietokoneet ja kuulokkeet. Näin luokka voidaan tarvittaessa jakaa kahteen erilliseen tilaan seuraamaan opetusta. Huolimatta monista avattavista väliseinistämme ja verhoistamme, tämä saattaa tarkoittaa myös fyysisen esteen taakse joutumista. Luokissa luvataan olevan käsidesiä sekä pöytäpintojen omaehtoiseen puhdistamiseen tarvittavat välineet. Toistaiseksi meille hoitajille välttämättömät taitopajatunnit on ilmoitettu pidettäviksi normaaliin tapaan. Todennäköisesti pääsemme harjaantumaan myös suu nenäsuojusten käytössä, sillä näillä tunneilla turvaväliä omaan pariin on vaikea pitää. Riskiryhmiin kuuluvia opiskelijoita pyydetään sopimaan menettelytavoista erikseen opettajien kanssa.

HYBRID: Mallin nimeä kantavassa muodossa opetus toteutetaan luokassa. Kuitenkin tämä tehdään niin, että halukkaat voivat seurata opetusta tietokoneen välityksellä. Tulevaisuus tulee näyttämään, kuinka paljon tätä mahdollisuutta tullaan käyttämään ja kuinka paljon opiskelijoita tulee paikalle tämän tyyppiseen opetukseen. Tuleeko hybridistä käytännössä etäopiskelua? Sen luultavasti määräävät opiskeltavat asiat. Fyysisestä läsnäolosta on hyötyä.

VERKKO: Keväältä tuttu mallimme. Kukin tekee kotona mitä tekee ja yrittää välillä keskittyä terävänä annettuun opetukseen. Sopii erinomaisesti kotitöiden kaveriksi. Monet opetettavat asiat taipuvat hyvin etänä opetettaviksi. Jos kävisi vielä niin onnellisesti, että lapset saisivat olla fyysisesti omilla tahoillaan. Silloin etäopiskelu olisi melkeinpä herkkua. Paitsi tietenkin taitopajat!

Tämän hetkisen tilanteen valossa syksyn suurin ongelma ei tule liittymään opetukseen. Paljon suurempi ongelma löytyy navan seutuvilta. Sen takaa. Koulun ohjeissa korostuu jatkuva käsihygienia ja turvavälien säilyttäminen. Tietenkin mukana ovat myös vakiomuotoiset kehotukset oireisten kotona pysymiselle. Meidän kampuksellamme turvaväleille on aivan ilmeinen pullonkaula. Se on ruokala. Pitkähköksikin venyvä nelihaarainen jono jumittaa ruuhka-aikoina hyvin tiiviille kassa-alueelle. Toivottavasti tätä on ymmärretty sijoitella uudestaan. Se tuskin kovin vaikeaa onkaan. Kuitenkaan itse ruokalan tilanpuute ei ainakaan helpota, jos pöytiä siirrellään kauemmaksi toisistaan ja osa paikoista julistetaan käyttökieltoon. Opetusta tuskin voidaan porrastaa kovinkaan paljoa ruuhkahuippujen tasaamiseksi. Kärsivällinen odottaminen jonojen ulkopuolella sekä eväät tulevat todennäköisesti olemaan syksyn koiteltu selviytymiskeino. 

Epävarmuuden keskellä koulumme myös uhkasi alkaa liian aikaisin. Tuleva syksy on tiivis. Jo reilun kuukauden opintojen jälkeen luokkamme hajaantuu harjoittelujaksolle. Aikaa monien uusien käytännön taitojen ja tietojen oppimiselle on niukasti. Luultavasti juuri siksi opettajamme olivat halunneet tiivistää syksyä siirtämällä osan opinnoista kesän aikana suoritettaviksi. Alkuperäisen lukujärjestyksen mukaan syksymme olisi käynnistynyt alkamispäivänään opintojakson tentillä. Käytännössä tämä tietenkin olisi tarkoittanut opintojakson sisältöjen opiskelua itsenäisesti etukäteen. 

Itselleni tämä ei näyttäytynyt ylivoimaisena haasteena. Viimeiset opintoja edeltävät viikot oli tarkoitus viettää rauhallisesti kotona lasten arkirientojen alkaessa. Tietenkin etukäteen ajattelin käyttäväni viikkoni toisella tavalla mutten kuitenkaan pitänyt pientä päivittäistä opiskeluhetkeä mahdottomana. Tilanne olisi tietenkin ollut toinen, jos olisin jo keväällä suunnitellut pitäväni tässä kohtaa kesän ainoat lomaviikot tai jos olisin sopinut olevani opintojen alkuun asti. Arvaatko jo, oliko suurin osa luokkaamme suunnitellut kesän jotenkin näin? 

Tentin ajankohta herätti ymmärrettävästi suurta harmia. Päätin tarjota sanoja peräkkäin asettelevat kykyni luokan käyttöön ja yhdessä laadimme opettajillemme asiasta kysymyksen. Ytimenä oli viime lukuvuonna usein kuultu lausahdus lukuvuoden pyhittämisestä opinnoilla ja tarve jättää työt ja mahdolliset matkat loma-ajoille. Viisaat opettajamme ymmärsivät hyvin tilanteen ja näkivät vaivan järjestellä syksyn kalenteri uudelleen. Pieni voitto opiskelijoiden tahdolle. Kokeemme siirtyi kolme viikkoa. Viimeiset loma- ja työviikot pelastuivat. Toisaalta nyt haastava opintojakso täytyy kyetä opiskelemaan muiden jaksojen kanssa yhtä aikaa. Mistähän se aika löytyy hybridimallin kanssa painiessa. Vae victores!

Työtiloissa puolet tietokoneista on poissa käytöstä.
Julkaistu

62# AMK vai yliopisto

Talvilomien aika kalenterissa paljastaa, että yhteishakujen aika lähestyy. Tämän vajaan lukuvuoden aikana olen saanut muutamaan kertaan kysymyksiä ja ammattikorkeakoulun eroista. Samoin olen itse huomannut miettiväni tätä. Olen myös miettinyt, miten nykyinen itseni pärjäisi vanhoissa yliopisto-opinnoissani ja miten vanha minäni olisi pärjännyt ammattikorkeakoulussa. Ehkä nämä ajatukset voivat auttaa jotakuta asiaa miettivää.

En tietenkään ole mikään asiantuntija. Olen opiskellut tasan yhtä tutkintoa yhdessä yliopistossa ja nyt opiskelen tasan yhtä tutkintoa yhdessä ammattikorkeakoulussa. Siksi nämä havainnot ovat aika henkilökohtaisia. Kuitenkin ne ovat tosia.

Pieni vs. suuri

Yliopistoissa on pieniä koulutusohjelmia. On myös pieniä yliopistoja ja pieniä kampuksia. Itse kuitenkin opiskelin siellä, missä suuri oli kaunista. Yliopisto oli iso ja keskustassakin kampus oli jakautunut moneen kortteliin. Ahtaimpina aikoina piti lähteä toiseen kaupunginosaankin. Usein käytössämme olivat yliopiston suurimmat salit. Aloitusvuotenani teologinen tiedekunta otti sisään kaksisataa opiskelijaa. Ihan helposti ei koko ryhmään voinut tutustua. Pienryhmäopetus tarkoitti ensimmäisinä vuosina viidenkymmenen opiskelijan ryhmiin jakautumista kielten opetuksessa. Ei siis aivan yksilöllistä ohjausta. Myöhemmin opinnoissa kyllä jakauduttiin omien kiinnostusten ja erikoistumisten mukaan pienempiin yksiköihin. Kuitenkin opiskelijoiden massa oli suurta ja opettajia oli vähän saatavilla. 

Ammattikorkeassa pieni on kaunista. Maaseutu koulussa koko koulu on pieni ja opiskelijoiden määrä rajallinen. Ruokala on kyllä ajoittain aika täynnä mutta se johtuu siitä, että se on ainoa. Luokallamme aloitti 50% ilmoitettuja aloituspaikkoja suurempi joukko. Kuitenkin kasvot ja nimet on kohtuullista painaa mieleen. Pienryhmissä voi oppia, millainen kukin luokkakaveri on harjoituksissa ja kenen kanssa on minkäkinlaista toimia. Opettajia vilisee käytävillä suhteellisen paljon. Vaikka läsnäoloa vaativaa opetusta ei ole liian paljoa.

Juna vs. vapaus

Sairaanhoitajaksi opiskelevalla opinnot etenevät kuin juna. Lukujärjestys ilmoitetaan ja kursseille ilmoittaudutaan jotta päästään käsiksi niiden sähköisiin tietoihin. Kursseja ei valita kiinnostuksen tai aikataulujen mukaan. Viimeisenä vuotena on suuri harjoittelu jossa suuntautumisen saa valita itse. Lisäksi on kolmen pisteen verran vapaasti valittavia opintoja. Muuten vain mennään käskyjen mukaan.

Olin yliopistossa aikana, jolloin sähköinen asiointi oli vasta tuloillaan. Kursseille kyllä ilmoittauduttiin alussakin sähköisesti mutta paperisen opinto-oppaan käytettävyys oli vielä parempi. Muutaman peruskurssin jälkeen alkoi vapaus vallita. Kursseille mentiin jos mentiin ja mentiin kun mentiin. Järjestys ja aikataulu ei ollut kaikilla sama. Valinnanvaraa peruskurssien jälkeen oli paljon myös pääaineiden sisällä. Tuskin kahta maisteria valmistuu kovin usein täsmälleen samoilla opintojen sisällöillä. Huomattava osa opinnoista oli mahdollista suorittaa kirjatenttinä. Viisi opintoviikkoa tarkoitti joitakin tuhansia sivua kirjoja. Lopulta se riippui kirjojen kielestä. Listalla oli yleensä suomea, englantia, saksaa ja ruotsia. Harvoin olivat toisilleen vaihtoehtoisia. Pelin henki toki oli se, ettei joka kirjaa tarvinnut lukea pilkkutarkasti. Yliopiston vapautta oli hallita laajoja kokonaisuuksia, vastata essee-tehtäviin sisällysluettelon ja aiemmin omaksutun tiedon perusteella. Ei tarvinnut omaksua kovin yksityiskohtaista tietoa.

Tiedon lähteet vs. käytäntö

Suomen vanhimmassa yliopistossa (Turun akatemia siirrettiin Turun palon jälkeen Helsinkiin.) ja vanhimmassa tiedekunnassa tiedon jalanjäljet olivat pitkät. Tämä tunnelma korostui, kun sain niin monta kertaa kävellä luennoille ja kirjastoon Helsingin kantakaupungin, Suomen pankin ja Säätytalon välistä, lopuksi pyrähtää Senaatin toria pitkin. Usein vielä yliopiston vanhan päärakennuksen läpi toisella puolella oleville luennoille. Näissä kortteleissa saattoi aistia pääkaupunkimme alkuvaiheita, menneiden sukupolvien ajatustyötä, suomalaisuuden käsitteen rakentumista ja tietenkin monia historiallisia tapahtumia. 

Vanhassa tiedekunnassa tiedon jäljet olivat pitkät. Uusilla opiskelijoilla kesti aikansa oivaltaa yliopiston henki. Enää ei opeteltu faktoja ja tietoja. Jokainen luennoija opetti oman aineensa äärellä niitä teorioita ja niitä tutkijoita, joiden teorioihin ja tutkimuksiin oli mielistynyt. Joku toinen olisi saattanut esittää samaa asiaa kovin erilaisesta näkökulmasta. Näin opiskelijat eivät päässeetkään enää suoranaisesti käsiksi tietoon vaan nimenomaan tiedon lähteille. Oli opittava kuuntelemaan, lukemaan, ajattelemaan ja kokoamaan tietoa eri lähteistä. Oli opittava näkemään eri koulukuntien ja historiallisten systeemien rajat, pohjaoletukset ja ajatuksen juoksu. Kaiken keskellä oli opittava etsimään ne ajattelijat, joihin itse uskalsi nojata ja luottaa. 

Tämä oli yhteistä kaikille kolmelle koulutuslinjallemme. Opettajiksi tai kirkon töihin mielivät toki joutuivat opettelemaan osansa myös käytännön elämää. Vielä tänäkin päivänä kuulen silloin tällöin didaktiikan opettajamme henkisen haamun kommentoimassa opettajia ja opetusta. Hyvin käytännöllisiäkin neuvoja saatiin. Kuitenkin itse olin harjoittelussa kokonaisen kuukauden. Sen lisäksi pidin jonkin verran tunteja koulussa. Kaikki muu harjoittelu tehtiin vain opiskelijaryhmissä. Teologin tehtäviin haluavalle kesätyöt seurakunnissa ovat huomattava käytännön opettaja. Yliopisto kun opettaa ajattelijoita ja tieteen tekijöitä. Tiedemiestä minusta ei tullut. Kieliopinnoista huolimatta en lue kaikkia historiallisia tekstejä alkukielillä. Enkä niitä ainoita yhä vähän käyttämiäni edes ilman hyviä apuvälineitä. Kuitenkin huomaan saaneeni hyvin laajan yleissivistävän koulutuksen länsimaisesta kulttuurista, yhteiskunnasta ja ihmisestä. Samalla olen joutunut havaitsemaan muiden maailmankatsomusten merkityksen niiden piirissä eläville ihmisille. Ei hyödytön taito hoitotyössäkään. Ennen kaikkea taisin oppia oppimaan. Etsimään tietoa ja olemaan siitä kiinnostunut. Välillä ihan hätkähdän ihmisiä jotka kehuvat omalla viisaudellaan ja sen todisteeksi latelevat sarjan joitakin tietoja. Ikään kuin viisaus olisi asioiden oppimista ulkoa. Viisautta se voi olla. Mutta ei sivistystä.

Hoitajaopinnoissa ollaan myös teorioiden ja tutkimuksen muodostamalla pohjalla. Opetuksessa tieteelliset teoriat ja keskenään kiistelevät oppineet eivät kuitenkaan ole läsnä. Kitkaa tulee opetettavien suositusten ja hoitotyön käytäntöjen välisestä erosta. Mutta tunneilla opetetaan selkeästi hyväksyttyjen suositusten ja toimintaohjeiden mukaan. Opettajalla ei ole valtaa muuttaa sisältöä, näkökulmaa tai teoriaa. Hän on nimenomaan opettaja, ei yliopiston tutkija loppumattomien kysymysten äärellä. Tulevia hoitajia opetetaan täsmäiskun tavoin kohti tiettyjen taitojen oppimista. Siihen riittyy toki riittävä teorian tuntemus. Perusasetelma on tietynlainen halki, poikki ja pinoon -systeemi. Liikaa ei pidä ajatella. Se jätettäneen sitten hoitotieteen ja terveystieteen maisteriopiskelijoille. 

Kumpi on siis parempi?

En osaa sanoa, kumpi on parempi yliopiston ja ammattikorkeakoulun taistelussa. En osaa sanoa sitä edes oman suppean kokemukseni vertailussa. Yliopisto oli haastava paikka. Se oli haastava juuri vapautensa ja valtavien mahdollisuuksiensa takia. Mutta se myös antoi ja opetti paljon. Nykyinen minäni olisi varmasti paljon parempi yliopisto-opiskelija kuin entinen itseni. Omalla vuosikurssillani monet vanhemmista ja perheellisistä opiskelijoista olivat juuri niitä ärsyttävän tehokkaista, rentoja ja osaavia. Entinen minäni olisi pärjännyt varasti ihan hyvin näissä hoitajaopinnoissa. Ehkä hän olisi ollut hermostuneempi, suorituspaineisempi ja vähemmän elämästä ja itsestään ymmärtävä. Ehkä on siis turhaa vertailla oppilaitoksia tällä kokemuksella. Itseni vertailussa voin vain todeta olevani tyytyväinen kehitykseen. Varmasti tämänkin koulu ja aika täällä opettaa paljon hyödyllistä tulevaisuutta varten. Toivottavasti omat opinpolkusi johdattavat sinua hyvään suuntaan!

Lopuksi pieni kuvasarja rakkaudesta vanhaa opiskelupaikka kohtaan.

1930 -luvun loppu . Senaatintori, Yliopiston päärakennus, ja pankkirakennus Unioninkatu 32 . (https://www.openhousehelsinki.fi/portfolio/helsingin-yliopiston-paarakennus/)
Suurlakko 1905. Vasemmalla yliopisto. Keskellä yliopiston vanha kirjasto. (Yle kuvapalvelu)
Yliopisto vuoden -44 suurpommitusten aikana. (SA-kuva)

Julkaistu

28# Can you say it in ralli-enklanti?

Olet ehkä kuullut vitsin tapaisen Tankerosta.  Tarinan mukaan suomalainen poliitikko oli kiertämässä maailmaa ja päätyi vierailulle eläintarhaan. Suuren maailman tarhassa katseltiin norsuja, leijonia ja pingviinejä. Paljon nähtävää metsien kansan jäsenelle. Kierroksen lähestyessä loppuaan, suomalainen vieras pelkäsi jääneensä jostain paitsi. Hän alkoi vihjaamaan, haluavansa nähdä tarhan tärkeimmästä eläimestä. Isännät olivat hämmentyneitä, sillä he olivat ylpeinä esitelleet kaiken. Metsien mies kuitenkin halusi välttämättä nähdä sen, mistä lähes kaikki kyltit mainostivat. Suomalainen halusi nähdä Tankeron! What?? – ihmettelivät isännät. Tankero. Kaikkiallahan oli mainoskylttejä, jotka mainostivat: Dangerous Animals! 

Ralli-englanti on hyvin yleinen englannin muoto meilläpäin. Näin varsinkin niillä ikäpolvilla, joiden kielten opiskelu on ollut hyvin vähäistä. Näin voi olla myös niiden kanssa, jotka ovat käyneet koulunsa aikana, jolloin opetuksessa on keskitytty sanastoon ja kielioppiin. Muistaakseni vielä ollessani itsekin lukiossa, keskusteluharjoitukset olivat harvinainen kuriositeetti. Niitä myös jännitettiin. Erityisen ahdistavaa oli, jos parikeskustelu piti joskus esittää koko luokalle. 

Yliopiston vähäisissä englannin opinnoissa meillä oli tarkka opettaja. Natiivina englannin puhujana hän halusi opettaa meille ääntämystä. Hän kävi tarkkaan läpi niitä äänteitä, joissa väärinymmärryksen riski oli mahdollinen. Ymmärrettävyys ja selkeys oli opetuksen tavoitteena. Toinen puoli oli ammattisanaston ja käsitteiden oppimisessa. Teologian opiskelijat oppivat tietenkin jumaluusopin ja kirkon kieltä. 

Näiden virkamiesopintojen jälkeen vietin lukuisia vuosia käyttämättä englantia ammatillisesti. Oikeastaan en käyttänyt kieltä aktiivisesti ollenkaan. Kiitos netin ja kohtuullisen Youtube-addiction, sain kuitenkin huomaamattani treenattua kielen ymmärrystä ja kuten myöhemmin huomasi, ääntämystäkin. Amerikkalaiset nettiradiot tulivat myös tutuiksi työmatkoja autoillessa. Saavutin tason, jossa pystyin seuraamaan ja vähän keskustelemaankin vaivatta pastorin ammattiaiheista, retkeilystä, insinööritieteistä ja ammunnasta. Näillä ei kuitenkaan hoitoalalla vielä pärjäiltäisi. Ylioppilaskokeen vanhalla arvosanalla vältyin AMK-opintojen alussa englannin preppauskurssilta. AHOTointeja kysellessä sain kehotuksen, kysellä hyväksilukua myös varsinaisista kieliopinnoista. Tähän en kuitenkaan ryhtynyt. Syksyn ohjelmassa on kielten kurssina Communications skills sekä pääosin englanniksi pidetty Customership, ethics and interaction skills yhdessä nursing opiskelijoiden kanssa.

Communications skills kurssin alkaessa, paneuduimme jo ensimmäisellä tunnilla hoitajakoulutuksen erityissanastoon. Jatkossa tullaan tutustumaan terveysalan ammattisanastoon. Tätä en nähnyt viisaaksi yrittää väistellä. En tiedä olisiko se ollut mahdollistakaan. Tällä kurssilla ymmärrettävyys ja sanasto ovat keskeisesti esillä. Opettaja yrittää parhaansa mukaan opettaa meille oikeaa ääntämystä. Meitä on muistutettu ralli-englannin vaaroista. Huomattava osa englannin puhujista ei ole koskaan opetellut kielen kirjoitusasua. Oppiminen on monella tapahtunut kuulemalla ja puhumalla. Usein opettajana on toiminut television sateliittikanavat. Suomalainen tankero-puhe ei tällaisen oppijan kanssa toimi. Riittävä ja rohkea ääntäminen on avain yritykseen.

Vähän vanhemman koulusysteemin läpikäyneenä en ole mitenkään erinomainen englannin puhuja, tai ainakaan ääntäjä. Kielten kursseilla huomaan tuntevani jännitystä, jos ryhmäkeskusteluun osuu joku nuori, nuorten sujuvaa englantia puhuva. Muuten pärjään kyllä ihan riittävästi. Näin uskon myös pärjääväni kaikissa mahdollisissa hoitoalan tehtävissä. Muiden kuin suomenkielisten potilaiden ja asiakkaiden määrä terveydenhuollossa on varmasti kasvussa. Aina edes englanniksi ei pärjätä. Kuitenkin uskon, että ei vain minulla, vaan suurimmalla osalla suomalaisista on varsin riittävä kielitaito työelämän tilanteisiin. Lisäksi natiivien potilaiden määrä on häviävän pieni. Siksikään täydellisen kielitaidon puutteessa ei tarvitse ahdistua. Rohkealla yrittämisellä pääsee pitkälle.

Käytännön kielitaidon suhteen olen hyvin kiitollinen aiemmasta mahdollisuudestani viettää pienen pieni siivu työelämästäni ulkomailla. Hetki sitten vietin mielessäni professoriviikkojeni vuosipäivää. Sain olla lyhyen kurssin vierailevana opettajana Afrikassa syksyllä 2018. Opiskelijat puhuivat kuka minkäkinlaista englantia. Puhuin minäkin omanlaistani. Vieraskielisen kurssin valmistelu, toteutus ja opiskelijoiden kanssa eläminen kiihdytti kielitaitoni unien tasolle asti. Ei siis painajaisten vaan ihan vain vieraalla kielillä nähtyjen unien tasolle. Vapaa-ajalla opettelin smalltalk taitoja ranskaksi ja swahiliksi. Kokemus oli hyvin antoisa. Mielessäni annoin kunnian saamalleni pitkälle englannin opetukselle. Toki osansa on elokuva-, televisio- ja nettimaailmalla. Kuitenkin mieli tuotti sanastoa kielelle ilman suurempia ongelmia. Muutamia sanoja opettelin kiertämään muilla ilmaisuilla, koska ne eivät kieleeni millään tuntuneet taipuvan.  Opiskelijat olivat tyytyväisiä suomalaiseen kielitaitoon. Osa jopa kiitteli, että minua on paljon helpompi kuunnella kuin amerikkalaisia, jotka olivat myös yleisiä vieraita. Uskon!  Meille toiskielisille paras ystävä on aina toiskielinen. Silloin käytetty sanasto ja puheen rytmi on hieman inhimillisempää. Mahdollisia harjoitteluja varten sain Afrikasta myös hyvän kokemuksen totaalisesta kielimuurista. Se tunne, kun ymmärtää keskustelukumppanin puhuvan englantia mutta ei kuitenkaan itse ymmärrä mitään koska aksentti. Ja joidenkin aksentti oli niin paksu, ettei sellaista ole kuullut edes elokuvista. Siinäpä yrittää olla purskahtamatta nauruun, kun koittaa kohteliaasti pyytää toistamaan. Mutta olisinpa itsekin aina yhtä rohkea puhumaan kuin nämä afrikkalaiset veljet! Ruotsin kurssikin on tulossa!

Julkaistu

14# Kävelykierros koululla eli kuvasarja

Avaruutta joka askeleella

Koulumme on vain hetki sitten käynyt läpi kattavan remontin. Avaruus ja valoisuus ovat olleet suunnittelussa keskeisiä tavoitteita. Vanhat ja viisaat tiesivät kertoa että tässäkin luokkien seinä on ennen mennyt sohvien välissä kulkevien pylväiden kohdalla. Kuvasta voi päätellä miten kapeaksi väylä on silloin jäänyt. Kuvassa näkyy myös tunnusomaiset luokkien lasiseinät.
Käytävän sohvilta voi seurata parhaimmillaan jopa kolmen eri luokan opetusta. Onko tehokkaampaa tapaa viettää hyppytunti?
Luokkia voi myös muokata mieleisekseen näillä väliseinillä.
Avaruus tuo myös haasteita. Kuinka seurata opetusta jos viereisen luokan opetus näyttää myös kiinnostavalta?
Joissakin luokissa avaruuden tunne on viritetty huippuunsa ja takaseinä on korvattu verholla. Voitko kuvitella mitä ääntä käytävältä, aulasta tai viereisestä luokasta saattaa kantautua. Halukkaat voivat seurata viereisten luokkien opetusta hyvinkin tarkkaan asettumalla takariviin ja kallistumalla vähän oikeaan suuntaan.

Viihtyvyyttä ja käytettävyyttä

Heti ensimmäiselle viikolla ihastuin näihin näyttelykojuihin. Juuri sopivia myös eksoottisille eläimille. Vain kielto ruokkia puuttuu! Tällaisia pieniä työskentelytiloja löytyy kirjaston aulasta useita.
Myös tällaisia hevosettomia hevoskärryjä löytyy muutamista paikoista. Nämä eivät ole yhtä hyviä kuin kirjaston kojut, sillä täällä ei saa ruokkia edes itseään. Näissä vaunuissa opettajat järjestävät tapaamisia opiskelijoiden kanssa eikä varaaminen ole opiskelijallekaan mahdotonta. Tosin kukaan ei ole vielä kertonut, mistä ne hevoset voi vuokrata.
Vetäytyviä sieluja varten hevosettomista hevosvaunuista on saatavilla myös slimfit-versio yhdelle henkilölle. Tunnetaan myös nimellä sukkula. Kätevä lyhyille puheluille ja muille avaruuteen suuntautuville toiminnoille. Alakerrassa näkyy tulo-aula ja kahvila.
Miellyttävää vaihtelua tuovat hiljaiset (ja kengättömät) työtilat. Kestävät myös varovaisella äänellä hoidettuja ryhmätöitä. Tekniikan opiskelijoiden äänekäs kiroilu saa aikaan jo paheksuvia katseita. Sovelias desibeliraja kulkee jossain siinä välissä. Pitemmän päivän sattuessa, on mukava ottaa kengät välillä pois. Toisten mielestä se ei välttämättä ole niin ihanaa – jo kuluneen päivän pituudesta riippuen.
Taustalla on suosittu oleilu- ja työskentelypaikka. Pistorasioiden määrässä on otettu hyvin huomioon nykyaikaisten opiskelijoiden tarpeet. Tyynyjen määrässä ei ole muistettu ottaa huomioon nykyaikaisen opiskelijan pakaroita. Etualalla on open stage and live music joka maanantai. Ihan hienoa pysähtyä kuuntelemaan esiintyjiä Aasiasta asti!
Me too -aikakaudella häirintä-asioita ei voi ottaa liian vakavasti. Kuitenkaan tämä kellarista löytyvä salaperäinen huone ei taida muodostaa suojaa kenenkään henkilökohtaiseksi turvaksi. Tekniikan opiskelijat taitavat tehdä täällä virityksiään. Häirintää välttelevät älkööt vaivautuko.
Joskus on sanottu kirjaston olevan koulun sielu. Näiden hyllyjen kirjat ovat usein tarpeen. Eivätkä vähiten silloin kun 45-päinen kurssi on lopettanut verisen kamppailun niistä kahdeksasta tarjolla olevasta kurssikirjasta. Ilman jääneet vaikeroivat silloin toiselle hyllylle etsimään ensi-apuopasta.

Huolenpitoa

COPSAn toimisto keskuskäytävän varressa. Ystävällistä kohtaamista on aina tarjolla mutta kahvin suhteen monopoli taitaa olla ravintolan puolella.
Vessan on varustanut joku infektiotunneilla tarkkaan kuunnellut. Muista pestä kädet!
Kahvila tarjoaa monipuoliset ja terveelliset eväät myös ruokalan aukiolo-aikojen ulkopuolella. Kahvila tarjoaa suuret mahdollisuudet säästää opiskelijabudjetistaan. Tuo säästäminen tosin tarkoittaa ostopäätösten välttelemistä. Kahvila palvelee myös omien aukiolo-aikojensa ulkopuolella itsepalvelukassan kautta. Kova on luotto opiskelijoihin. Näin Suomessa!
Tällainen lehmä palauttaa mieleen aina ala-asteen. Silloin maito tosin juotiin peltimukeista ja leipänä oli pelkästään näkkileipää. Muistutus ravitsemussuosituksista palauttaa mieleen lähestyvän ravitsemuksen nettitentin ja sitä edeltävän kuuden tunnin nettimateriaalin. Sen jälkeen mahtaa maito maistua.
Koulun kappeli on voittanut lukuisia kansainvälisiä arkkitehtuurikilpailuita. En kyllä ymmärrä miksi.
Näitä pisteitä löytyy jokunen käytävien varrelta. Huomaavainen ele väsyneitä opiskelijoita kohtaan. EA-laukusta löytyy apu yllättäviin ruumiin vammoihin. Toisen kaapin avulla voi lisätä virtaa maanantain tai aamuluennon tarpeeseen. Tämä räväkkä piristyslaite tulee tutuksi myös ensiapukurssilla.
Tämä ovi pitää huolen siitä että muistan olevani mies hoitoalalla. Unohduksia tässä asiassa ja näillä ovilla tuskin jaksettaisiin pitkään katsella hyvällä.
Opiskelijan elämän ei tarvitse olla pelkkää koulua. Käytävän varrelta voi löytää itselleen monenlaista aktiviteettia. itse bongasin pari työkaveria.
Vessojen ovet ovat olleet toistaiseksi koskemattomia. Keskustelu on siirtynyt printatuille alustoille. Tämä viesti häviää laadussaan Helsingin yliopiston päärakennuksen vessoilla mennen tullen. Tätä katsellessani tuli ensimmäistä kertaa mieleen kysymys: olenko sittenkin liian vanha tänne?

Toivottavasti nautit kierroksesta. Joitakin paikkoja jäi näyttämättä. Aktiivisen koulun paikkoja oli piinaavan vaikea koittaa kuvata tyhjillään. Tulen myöhemmin kävelemään ainakin hoitopaja- ja simulaatioluokissa. Nähdään siellä. kiitos kun olet mukana matkalla!

Julkaistu

9# Kitka – pasianssin paras kaveri.

Olli opiskelija on menossa aamun ensimmäiselle tunnille. Hieman Ollia epäilyttää kenkien astellessa märkää asfalttia pitkin. Olisiko tänä aamuna sittenkään koulua? Sitä Olli miettii tuntiessaan taas uuden sateen ensimmäisten pisaroiden tippuessa nenälle. Olli ei ollut ilmoittautunut kaikille alkaville kursseille. Se ei ollut mahdollista. Kaikkia ei ollut vielä tullut näkyvillä järjestelmässä. Muutenkin lukujärjestyksen kanssa oli ollut ongelmia. Eri järjestelmät näyttivät sinäkin aamuna Ollille keskenään erilaista lukkaria. Seuratkaa tilavarauksia, oli opettaja antanut neuvoksi. Tällainen häiritsee Ollia. Hän olisi mielellään oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toisaalta ei oikein kehtaa näyttää tietämättömyyttään ja kysyä whatsappissa muilta. Ei ollut vielä luottokaveria jolta kysyä salaa.

Sade ehtii kastella paitaa ja ripeät askeleet kainaloita. Nyt ei ole mukava istua jonkun tytön viereen, joutuu Olli myöntämään kun pääsee luokan ovelle. Mutta hetkinen, jokin tajunnassa varoittaa. Kaikki ei täsmää. Luokassa on ihan vieras ryhmä, Olli huomaa etsittyään hetken edes yhtä tuttua kasvoa. Numero oven päällä on kuitenkin oikea. Olli on sortunut yksinkertaiseen virheeseen ja luottanut puhelinsovelluksen näyttämään tietoon. Hyvä sovellus jos toimisi. Opettajan neuvomiin tilavarauksien seurantaan pitää mennä aina kirjautumisen ja monen klikkauksen kautta. Työlästä. Onneksi whatsappissa ovat toisetkin kyselleet asiaa ja Olli sieltä saa oikean luokan selville. Hän liittyy muiden myöhästyneiden tiivistyvään jonoon. Missä me ollaan, kysellään vähän kuin hyvän huomenen toivotuksina. 

Oikea luokka löytyy vähän matkan päästä. Paita ei ehdi kuivua ja nenä tutkii vaivihkaa kainaloiden tilannetta. Olli ei kuitenkaan joudu tytön viereen. Ei ainakaan liian lähelle että joutuisi huolestumaan nopeiden askelten ja hermostumisen aiheuttamasta hajun pelosta. Luokka on täynnä. Liiankin täynnä. Taas kerran viimeiset joutuvat etsimään paikkaa lattialta. Sinne voi kuitenkin asettua turvallisen etäälle muista. Toisaalta on vaikea nähdä jos jotain heijastetaan luokan eteen. Olli menee siis etunurkkaan ja laskeutuu seinustalla vihreän mutta harmillisen ohuen kokolattiamaton päälle. 

Olisi Olli voinut taaemmaksikin istua. Sillä edessä ei ole vielä mitään nähtävää. Opettajallakin oli  ollut väärä merkintä lukujärjestyksessä ja oikeassa paikassa aloittelu ottaa vielä aikansa. Siksi tietokone ei ole vielä kytkettynä eivätkä laitteet päällä. Rennolla tavallaan opettaja kyselee iloisesti kuulumisia aloittavilta opiskelijoilta. Selvästi hänellä on kuitenkin vaikeuksia keskittyä kuulemaan vastauksia. Opettajan silmät liikkuvat vilkkaasti alaspäin. Jokin pöydän ääressä selvästi tökkii. Ei täällä ole kaukosäädintä, opettaja lopulta paljastaa hätänsä ja katsoo puntaroiden luokan kattoon kiinnitettyjä video-tykkejä. Todettuaan pöydän edelleen kykenemättömäksi auttamaan, opettaja ottaa ripeät askeleet ja alkaa kiivetä toisen pöydän päälle etsien katon rajassa olevaa virtanappia. Ei ihan työturvallisuuden huippua, Ollikin ajattelee huojuvaa pikkupöytää katsellessaan. Toisen tykin napin tavoittaa opiskelija varpailleen nousten. Joku hyöty näistä miesopiskelijoita.

Tykkien käynnistyksen jälkeen opettaja avaa näkyviin sähköisen oppimisympäristön. Sinne tulevat näkyviin keskustelualueet, kaikki kurssin materiaalit ja myös tunneilla näytetyt kuvat. Olli on ehtinyt jo avata lattialla tietokoneen ja vaihtaa nyt pasianssin oppimisympäristön ikkunaan. Joku ehtii sanoa ennen kuin Ollin ajatus muodostuu:

– Ei täällä näy tätäkään kurssia, kuuluu eturivistä. 

Ei näy monella muullakaan. Jostain syystä tiedot opiskelijoista eivät siirry luotettavasti järjestelmien välillä. Mutta ovat ne hyviä, oli luvattu edellisenä keväänä. Ovat varmasti jos toimivat. Olli kääntää pasianssin takaisin esiin.

– Anteeksi! Tämä luokka oli varattu meille. 

Jo vähän aikaa takaseinänä toimivan verhon lävitse oli kuulunut nousevaa ja yhä häiritsevämpää hälyä. Nyt metelöitsijät tulevat sisään. Järjestelmässä on ollut niin sanottu tuplabuukkaus. Hoitoala väistää. Olli pakkaa koneen laukkuun ja siirtyy muun luokan kanssa käytävään miettimään seuraavan lattiapaikan sijaintia. Olli kuitenkin lohduttaa itseään muistelemalla edellisen päivän tietotekniikan tuntia. Siellä ei ollut tietokoneita. Ei ennen kuin opettaja kävi jostain taikomassa esiin kärryn josta riitti kannettavat puolelle porukasta. Ollin tälle naureskellessa, opettaja on katsellut käytävän varresta vapaan luokan. Se on edellistä pienempi. On tämä hommaa, Olli toteaa ja lähtee tarkistamaan onko ulko-ovi pysynyt paikallaan. Voi pasianssia pelata kotonakin.

Luokallamme ei ole ketään Ollia. Eikä tätä kaikkea tapahtunut kenellekään yhtenä aamuna. Pasianssia on tainnut joku välillä pelata. Ollin avulla listasin niitä haasteita joita olemme kaikki joutuneet ensimmäisten viikkojen aikana kohtaamaan. Nämä mainitut vaikeudet eivät ole erityisesti kenenkään syy. Eikä ketään ole tarkoitus tässä syyttää. Suuressa yksikössä muuttujien määrä on valtava. Alkukankeutta väistämättä tulee. Tilavarauksia tehtäessä ei selvästikään ollut käsitystä aloittavan luokkamme suuresta koosta. Samoin jokainen joka on joutunut tekemisiin sähköisten järjestelmien kanssa, tietää miten hankalaa niiden yhteensovittaminen voi olla. Palveluntarjoajan on kai vaikea luvata etukäteen mikä on järjestelmien toiminta ennen käytössä havaittuja virheitä ja niiden korjauksia. Käyttöönotto juuri ennen kesää ei ehkä ollut paras aika testaamisen ja henkilökunnan kouluttamisen suhteen. Joillakin kursseilla on useita opettajia ja on epäselvää kuka järjestelmässä hoitaa mitäkin. Kuitenkin asiat alkavat hiljalleen rullaamaan. Kurssit ovat tulleet ilmoittautumisalustalle ja hitaasti myös oppimisympäristöön. Päivien kuluessa olemme alkaneet mahtua luokkiin paremmin. Ja lukujärjestys on päivittynyt useaksi viikoksi eteenpäin. Jokainen ymmärtää jo olla katsomatta kännykän sovellusta. Opettajat ovat aktiivisia auttamaan ja kanssamme harmittelemaan. Kitkaa on ollut mutta eteenpäin on päästy.

Itse olen vitsaillut miten nämä monet epävarmuustekijät valmistavat opiskelijoita heti tuleviin työelämän tilanteisiin. Järjestelmät eivät toimi, tilat eivät riitä jne. Kuulostaa sairaalasarjan päätösjaksolta. Tietenkin nämä tilanteet harmittavat. Varsinkin kun tätä aloituskitkaa kertyy nimenomaan, noh, siihen aloitukseen jolloin moni muukin asia tuntuu olevan hankalasti hahmotettavissa. Tällainen kitka on omiaan nostamaan jokaisessa esiin sisäisen Ollin.

Elämässä on joskus kitkaa. Mitenkä se gradu? Näin yliopistossa kyseltiin. Ärsyttävän ahkerat ihmiset vastasivat aina jonkin sivumäärän etenemisen merkiksi. Siivous, tiskaus, vessan pesu, urheilu, vapaaehtoistoiminta tai opiskelijariennot. Niillä monet muut vastasivat. Silloin kun kitkaa esiintyy, on vaikea lähteä liikkeelle: kirjoittaa päivän ensimmäiset rivit, avata tenttikirja tai mennä kirjastoon. Silloin oli helppo tehdä muuta. Vielä yksi video, vielä pari peliä, käydään kahvilla – sitten aloitan. Päivittäin monet asiat vastustavat erilaisten asioiden aloittamista. Näin voi olla sekä mielen että ruumiin töissä. Kun pääsee alkuun, on helpompaa jatkaa. Valitettavasti yhden kerran voitettu kitka ei auta suoraan seuraavaa kertaa varten. Kitka odottaa myös seuraavana päivänä. Tottumus kyllä auttaa löytämään keinoja kitkan voittamiseen.

Opiskelijan ja itsenäistä työtä tekevän on tärkeä oppia voittamaan kitkan voima. Siellä missä tehtaan pilli ja äkäinen esimies ei ole vaatimassa, on osattava itse. Olen tehnyt paljon töitä kotona ja joutunut harjoittelemaan itseohjautumista. Se ei ole helppoa. Tuhansia sivuja tekstiä on syntynyt kasvavan perheen elämän äärellä. Vain ohut ovi on yrittänyt turvata isän työrauhaa. Toisaalta kodin hyörinä ja perheenjäsenten läsnäolo on patistanut töihin. Mutta samalla tausta-ääniä ja keskeytyksiä on ollut runsaasti. Oven takaa kuuluvia ääniä vastaan olen kamppaillut joskus kuulosuojaimilla ja ääniympäristön synnyttävillä sovelluksilla. Keskeytyksiä on ollut vaikeampi vastustaa. Pieni pää ei voi muistaa ettei isää saa häiritä. Joskus oven toisella puolella on tarvittu ihan rehellistä apua. Puhelinkin soi aina joskus eikä sitä malta aina pitää hiljaisella. 10-20 minuuttia. Sen verran aikaa kuulema keskimäärin menee mielellä päästä kunnolla takaisin keskeytettyyn ajatustyöhönsä. Huolto-asemat, kirjastot ja monet muut paikat ovat olleet kotityöläisen turvapaikkoja. Oma kitkansa niissäkin. Muutaman neuvon kokoan tähän loppuun itseäni varten. Näin kitkaa vastaan taistellaan:

  • Motivoi itseäsi – miksi tämä on tehtävä.
  • Älä odota että työ alkaa imeä mukaansa. Ala tekemään töitä.
  • Jaa edessä olevat työt mahdollisimman pieniin osiin.
  • Suunnittele missä järjestyksessä ja milloin teet edessä olevat tehtävät.
  • Rytmitä eri tyyppisiä tehtäviä sopivissa jaksoissa peräkkäin niin saat vaihtelua.
  • Pidä lyhyitä mikrotaukoja. Työväline pois kädestä tai silmien edestä, katse kaukaisuuteen ja pieni vartaloa aktivoiva liike. Siemaus kahvia tai vettä. Takaisin töihin. 
  • Tee töitä sijoittuen niin että pasianssin pariin meneminen näkyy muille.
  • Pidä huolta verensokerista ja nesteytyksestä. Myös nuku öisin!
  • Älä lannistu jos yksi päivä menee pieleen.
  • Aseta realistiset tavoitteet eri työskentelyjaksoihin – kiitä, kehu ja palkitse itseäsi.

Hyvä minä!

Julkaistu

5# Mistä opinnot koostuvat? Ensimmäinen vuosi

Mitä sairaanhoitajan pitää osata? Miten se opitaan? Itseäni auttoi Youtube. Halusin saada opinnoista ja töistä jonkinlaisen käsityksen ennen kouluun hakua. Tällä iällä ei viitsi tehdä monia asioita ilman jonkinlaista varmuutta. Ja kyllähän niitä videoita tosiaan löytyi. Oli näyteltyjä tilanteita, oli haastatteluita ja oli ns. Taitopajoja. Syntyi käsitys hoitajan työkentän moninaisuudesta. Mieleen syntyi aavistus osattavien asioiden kirjosta. Paljon asioita joihin ensimmäisenä vuotena ei vielä päästä. Nyt kerätään pohjaa.

Kokopäiväisinä opintoina sairaanhoitajan koulutus kestää 3,5 vuotta. Opomme sanoi että nykyään ei enää pidetä valmistumisjuhlia koska kaikki valmistuvat vähän kuka milloinkin. 3-4 vuotta on todellinen valmistumisaika. Myöhempinä vuosina on mahdollista tehdä suorituksia vähän joutuisammin jos rahkeet riittävät. Meitä kehotettiin ettei ensimmäisenä vuonna ylimääräistä suorituksia kannata juuri tehdä. 210 opintopistettä tulisi kerätä yhteensä valmistuakseen. Opintopiste vastaa noin 27 tunnin työskentelyä. Sitä en tiedä kuka ihme tuon tuloksen on laskenut. Työmäärä saattaa jakautua opetukseen, ryhmä- ja itsenäiseen työskentelyyn. 1,5 pistettä viikossa on aika tarkkaan opintojen etenemisnopeus. Pisteitä tietenkin saa kasoissa aina suoritetun kokonaisuuden tai kokeen jälkeen.

Ensimmäisenä vuonna rakennetaan perustuksia. Minä korkeakouluopiskelijana on tämän syksyn kursseista se joka kuvaa parhaiten tilaamme matkan alkupäässä. Nyt on aika opiskella mitä opiskeleminen on. Kurssilla opitaan opiskelutekniikasta eli omista tavoista oppia. Myös tiedonhaku ja tieteellisen kirjoittamisen perusteet tulevat tutuiksi. Lisäksi opetellaan viittaamaan. Eikä se tarkoita sitä samaa kuin koulussa jos halusi vessaan. Samalla tavalla pohjaa rakennetaan matematiikan ja kielten (suomi ja ruotsi) preppauskursseilla. Näille mennään jos taidot eivät ole vielä riittävät jatkoon. Varsinaiset kieliopinnot alkavat sitten yhteisesti myöhemmin. Lääkelaskenta alkaa myös pian. Suomessa sairaanhoitajat ovat lääkehoidon toimeenpaneva taho. On tärkeää alkaa heti luoda rutiinia siihen että lääkemäärät osataan laskea aina oikein. Aina! Lääkelaskennasta on mahdollista saada vapautus suorittamalla koe etukäteen täydellisesti. Tämä on tarkoitettu ennen muuta lähihoitajan taustasta tuleville. Suhteellisen luottavaisena laskupäästäni harkitsin hetken menemistä tuohon kokeeseen. Järki kuitenkin sanoi ettei ehkä kannata jättää juuri tätä kurssia väliin. En halua syyllistyä hoitovirheeseen muutaman opistopisteen voittamiseksi.

Perustan rakennusta ovat myös tietotekniikan ja viestinnän kurssit. On osattava käyttää koulun järjestelmiä ja opiskelun apuvälineitä. Viestinnässä opitaan kirjoittamaan, ajattelemaan ja puhumaan. Kohtuullisen tärkeitä taitoja nekin.

Toki hieman hoidollisempiakin asioita päästään käsittelemään. Turvallisuus hoitotyössä pitää sisällään kaiken ehdottoman pohjatiedon. Opimme pesemään käsiä, ymmärtämään infektioita ja käyttämään eri välineitä. Potilaista tehtävät kirjaukset taisivat kuulua myös tähän osastoon. Turvallisuus katoaa heti jos tieto jää välille tai on puutteellista. Ilmeisesti turvallisuuteen kuuluvat myös ensiaputaidot. Hoitotyön etiikka, asiakkuus ja vuorovaikus luo pohjan potilaiden kohtaamiselle ja arvokkaalle työlle. Samalla tämä kurssi toimii osana kielipintoja. Se pidetään kokonaan englanniksi yhdessä nursing-ryhmän kanssa. Kokeet tulevat kuitenkin olemaan suomenksi.

Terveyden ja toimintakyvyn ylläpito johdattelee meidät ravitsemuksen, kuntoutuksen ja yleensäkin sairauksien ehkäisyn tai haittojen vähentämisen maailmaan. Aluksi pohditaan terveyttä käsitteenä ja eri tekijöiden vaikutusta terveyteen. Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristä opettaa lainsäädäntöä, organisaatiota ja alan palvelurakennetta.

Ihmisen elimistö ja sen toiminta auttaa meitä erottamaan käden jalasta tai kertoo mikä on viscera. Tämä kurssi pitää luultavasti sisällään eniten tankkaamista ja ulkoa opettelua. Olen kyllä aikoinani oppinut kolmen klassisen kielen kieliopit mutta kuitenkin juuri tällainen ulkoa oppiminen on jäänyt aika vähälle viimeisen kymmenen vuoden aikana. Joten jännitettävää riittää.

Ensimmäisen vuoden suola ovat Taitopajat. Tulemme pistämään toisiamme ihan oikeilla neuloilla. En muista menemmekö neuloinemme myös suoneen tai mutta suoli ei tule vielä vastaan.  Taitopajoissa käytetään asianmukaisia työvaatteita. Sekin jo kuvastaa sitä että mennään ytimeen. Tai ainakin iholle ja sen läpi. Taitopajoissa opetellaan myös vaikkapa vuodepotilaan liikuttelua. Varmaan myös pesut ja vainajan laitto tulevat jossain vaiheessa tutuksi. Kampuskierroksella kurkimme myös simulaatiohuoneeseen. Siellä hengittävät, puhuvat ja kunnossa ollessaan virtsaavat robotit odottavat meitä kuitenkin vasta tulevaisuudessa. 

Ensimmäisellä lukukaudella jokainen opiskelija pääsee yhden työvuoron ajaksi palvelutaloon. Tämän jokainen toteuttaa oman pienryhmänsä kanssa. Siellä saadaan pieni tuntuma työhön. Kyse on jään rikkomisesta. On helpompi suhtautua harjoituksiin kun on päässyt kontaktiin ihan oikean ihmisen kanssa. Tästä osiosta lähihoitajaksi valmistuneet ovat vapaat. He ovat nähneet ihmisiä ennenkin. Ryhmät jakautuvat kiertämään talon henkilökunnan kanssa. Lisäksi oma opettaja on mukana henkisenä tukena.

Kevätkaudella on ensimmäinen harjoittelu. Lähihoitajat saavat tästä lyhennystä mutta muille tämä jakson kesto on viisi viikkoa. Kyseessä on perusterveydenhoidon harjoittelu. Se suoritetaan useimmiten palvelutaloissa (asukkaat sanovat varmaan yhä vanhainkoti), terveyskeskuksen vuodeosastolla tai samantyyppisessä paikassa. Jokainen hankkii harjoittelupaikkansa itse. Suurin osa paikoista on valmiiksi sähköisessä järjestelmässä. 

Ensimmäinen vuosi on mielenkiintoinen. Jo näitä miettiessäni olen luottavainen siihen että vuoden päästä olen valmis toisen vuoden opintoihin. Näin luottaisin jokaisen kohdalla joka tahtoo ja jaksaa kulkea mukana. Sairaanhoitajalta vaaditaan valtavaa määrää taitoja. Liikutaan teorian ja käytännön jännittävällä rajapinnalla. Suurin osa opittavista taidoista on aivan käsittämättömiä tavalliselle tallaajalle tai tällaiselle hengellisen työn tekijälle. Uskon kuitenkin ettei yksikään sairaanhoitaja ollut hoitsu syntyessään. Työssä oleva hoitajakunta on kova osoitus koulutuksen tasosta. Ihan tavallinen ihminen voi kasvaa hoitajaksi. Siitä kasvusta kipuineen päästään nauttimaan monta päivää näidenkin kurssien kanssa.