17# Onko aikaisemmista opinnoista hyötyä?

AHOT. Aikaisemmin Hankitun Osaamisen Todentaminen on menettely josta aiemmin opiskelleet ovat kiinnostuneita. Olen sitä mieltä että monista taidoista on hyötyä uutta opiskellessa. Koko elämä rakentaa aiemman elämän pohjalle. Kuitenkaan koulu ei ole kiinnostunut siitä. Toki koulu ja opettajat arvostavat oppilaita joilla on taitoja ja kokemuksia hyödynnettäväksi. Ensimmäisellä kouluviikolla kuulimme henkilökunnan suusta ja luimme sähköposteista monia elämänohjeita. Niihin kuului esimerkiksi vaatimukset osallistua opetukseen, varata lomamatkat loma-ajoille, ohjeet miten käyttäydytään sähköpostissa ja muilla tekniikan alustoilla. Ilmeisesti henkilökunnalla on kokemusta epäselvistä tai jopa asiattomista viesteistä. 

Tällaiset neuvot tuntuvat jotenkin hämmentäviltä. Samalla muistan että olen itsekin näitä neuvoja tarvinnut. Lienee perusteltua puhua ihan perustaidoista opintojen alkuvaiheessa. Meidänkin luokkamme oppijat tulevat monista eri taustoista ja alamme yhdessä jalostua ammattikorkeakoulun kulttuuriin. Täytyy tietää milloin korttia on sopivaa pelata ja milloin ei, milloin olla hiljaa ja milloin ei. Kyllä – muutamia kertoja opiskelijat ovat joutuneet kehoittamaan toisiaan olemaan ihan vain hiljaa, kuullakseen opettajan puhetta. Asioiden lisäksi täytyy opiskella opiskelutaitoja ja opiskelijana olemista. Tutustuminen ja yhteishengen edistäminen ovat tärkeitä. Hyvä ja huomaavainen käytös ei ole samaa kuin jäykkä. Joskus näitä kaikkia on vaikea sovittaa samaan hetkeen. Milloin luodaan sopivasti yhteyttä vieruskaveriin ja milloin ollaan häiriöksi? Siinä veteen piirretty viiva. Itse huomasin ensimmäisillä viikoilla välillä kaivaneeni termarin tai eväät esiin ja vasta sitten miettineeni että onkahan tämä tässä koulussa sittenkään sopivaa. Työkavereiden kanssa siihen ei tarvitse kiinnittää huomiota kunhan ei mölyä eikä sotke. Liikaa. Ilokseni huomaan että eväät ovat sallittuja. Pähkinöitä on kuitenkin kiusallista koittaa rapistella muovipussista esiin. Täytyy kehittää pakkaamista. Taito sekin.

Kuitenkaan oppilaitos ei ole kiinnostunut elämässä opituista taidoista. Ei ainakaan riittävästi antaakseen niistä opintosuorituksia. Suorituksia saadakseen, on osoitettava asioita todistuksella. Aiemmat, saman tasoiset ja riittävästi samansisältöiset opinnot on mahdollista hyväksilukea. Tämä tarkoittaa menettely jolla ei joudu opiskelemaan samaa asiaa uudestaan uusissa opinnoissa. Tätä voidaan meillä hakea AHOT-lomakkeella. Lomakkeeseen mahtuu jopa toistakymmentä suoritusta ja viereen niiden laajuus. Varmaan uudenkin lomakkeen voi saada. Lisäksi tulee ilmoittaa oppilaitos ja suoritetun tutkinnon nimi. Itselläni se oli Helsingin yliopisto ja teologian kanditaatti. Lisäksi on liitettävä mukaan kopio todistuksesta josta väitteiden todenperäisyys käy ilmi. Itse tulostin lisäksi erittelyn Opintopolku-palvelusta, sillä kaikkia suoritteita ei oltu eritelty todistuksessa. Tätä opettajat mielellään vilkaisevat. Lisäksi lomakkeeseen täytetään sen kurssin tiedot joka haluttaisiin korvata. Kokonaisuudesta vastaava opettaja päättää, onko korvaavuus koko laajuudessa vai ainoastaan osasta kurssia. Hylätyksikin voi tulla. Sisällön on oltava tarpeeksi vastaava. Sen jälkeen opettaja allekirjoittaa omalta osaltaan hyväksynnän. Viimeisenä paperit kulkevat oman linjan vastuu-opettajan kautta toimistoon jossa merkinnät siirretään rekisteriin. 

Itse hain AHOTointia kolmesta kurssista. Minä korkeakouluopiskelijana tuli kuitattua kaksi kertaa laajemmalla tutkielmaseminaarilla jossa opiskeltiin aikoinaan kanditaatin työn tekemistä. Tutkielmaa itseään ei voi käyttää mihinkään. Viestinnän opinnot korvaan kolme kertaa laajemmalla Viestintä ja argumentaatio -kurssilla yliopistolta. Tietotekniikan osalta lähes samansuuruinen kurssi riitti myöskin. Kaikkien näiden kurssien suorittamisesta on aikaa. Sitä ei kuitenkaan tuijoteta. Riittää että sisällöt ovat samankaltaiset ja korvaavuus on mielekäs. Itselle rehellistä on ehkä kysyä: ovatko taidot jollakin tavalla yhä hallussa? Tätä koulu ei mitenkään tutki mutta itseään tuskin kannattaa liikaa pettää. Näitä täytellessäni sain kehoituksen tarkistaa tilanteen myös ruotsin ja englannin kurssien osalta. Kuitenkin kurssisisällöt puhuvat selvää suomea: ammattiympäristön kuvaus, toimenpiteen selittäminen ja potilaan ohjaaminen ovat käsitteitä joita ei hoideta hartauspuhe- tai saarnataidoilla. Ehkä osa kielten kurssien sisällöstä olisi ollut mahdollista välttää myös yliopisto-opinnoilla. Kuitenkin tämän asian taakseen jättäminen voisi löytyä edestä. En halua olla se joka ei osaa tai muista ratkaisevia termejä tulevissa potilastilanteissa. Olen tehnyt työtä sekä ruotsiksi että englanniksi. Mutta ehkä juuri sillä itseluottamuksella voin mennä kohti kieliopintoja oppimaan uuden alan vaatimat taidot. Samanlainen ajatus syntyi ensiapukurssin kanssa. Hoitaja toimii ympäristössä jossa kuljetaan välillä kuin heikoilla jäillä. Harjoittelupaikoilla ei ole harjoittelupotilaita jotka voivat leikisti muuttua elottomiksi. Itsessäni ei synny suurta halua ottaa kuvaa EA1-kortista ja hakea vapautusta tästä mahdollisuudesta taas kerrata tärkeitä taitoja.

Lomakekansiosta löysin myös salaperäisen AHOT2-lomakkeen. Sen avulla asioidaan epämuodollisten taitojen hyväksiluku-asioissa. Sitä en ole kuullut selitettävän ja omalla kohdallani voin todeta että kaikki taidot on jo käytetty. Kuitenkin tämän löytäminen on mielestäni hauska osoitus korkeakoulun joustavuudesta. Ilmeisesti on valmiutta tunnustaa jotakin muutakin kuin tutkintosisältöjä. Sairaanhoitaja-opinnoissa tämä avannee jotain mahdollisuuksia lähihoitajille jotka ovat suorittaneet töiden ohessa erilaisia kokonaisuuksia. En tiedä. Kannattaa kuitenkin selvittää jos itsellä on jotakin taitoja joita ei tutkintotodistuksissa lue. Kaikesta mitä osaa, voi olla hyötyä.

Saisikohan kuudesta yliopistolla hengaillusta vuodesta jotain elämäntaitoon liittyviä pisteitä? Entä lapsista? Noh, olen kiitollinen jokaisesta säästetystä tunnista.

15# Kuinka paljon koulua on?

Ensimmäinen kuukausi on takana. Hyvä me! Orientaatioviikon hitauden jälkeen opinnot ovat lähteneet vauhtiin. Vauhti on kasvanut sellaisiin mittoihin että voi uskoa meistä tulevan rautaisia osaajia ajan kuluessa. Ainakin jos kaikki uudet asiat myös opitaan. Tutor-tunnilla kyselimme toisen vuoden opiskelijoilta tulevaisuuden tahdista. Pienenä toiveena oli kuulla että vauhti hieman hidastuu. Turha oli toivo. Tiivis. Hyvin tiivis, oli vastauksen sisältö. Melkein voisi aavistella että opittavien asioiden määrä on aikojen saatossa kasvanut mutta tutkinto-aikaan ei ole haluttu koskea. En tiedä.

Paljonko koulua on? Tätä minulta on kysytty jo monta kertaa. Samalla on oltu kiinnostuneita osa-aikaisten töiden yhdistämisestä maineeltaan tiivistahtiseen opiskeluun. Olen vastannut monta kertaa: Ihan sopivasti. 

Lukujärjestyksemme on joka viikko erilainen. Tämä tekee elämästä vähän hankalaa. Syyskuun alussa annettiin kuitenkin lukujärjestys jo lokakuun loppupuolelle asti. Sen avulla on voinut suunnitella elämää ja hahmottaa tulevaa. Kuitenkaan tämä ei anna ihan varmaa tietoa. Meitä on kehotettu tarkistamaan joka perjantai seuraavan viikon vahvistettu lukujärjestys. Viime hetken muutoksia tosin näyttää tulevan aika vähän.

Päivät ovat täysiä. Usein päivä alkaa kahdeksalta tai vähän armollisemmin 0830. Välillä toki myöhemminkin. Useina päivinä viikossa koulu loppuu neljältä tai sitten jälleen puoli tuntia myöhemmin 1630. Ihan tuhtia siis. Ainakin osalla. Alkusyksyyn kuuluu niin sanottujen preppauskurssien sarja. Kielten ja matematiikan valmistavat opinnot täyttävät viikkoa paljon. Itse en näihin osallistu. Matematiikastakin vapauduin tiukan taistelun jälkeen. Tämä jättää viikkoon jo paljon ilmaa.

Lisäksi hain AHOTointia kolmesta kurssista. Niistä kaksi on käynnissä nyt. Hieman viikosta riippuen itselläni on jopa alle puolet lukujärjestykseen merkitystä ohjelmasta. Osallistun viikossa keskimäärin viidelle tunnille. Tai siis 2×45 minuutin hetkeen. Välillä nämä on siroteltu tasaisesti pitkin viikkoa. Välillä on ollut pitkä päivä ja sitten loppuviikosta vapaata. Vähän aikaa sitten kävi niin että aloitin viikonlopun keskiviikon jälkeen ja koulu kutsui vasta tiistaina. Olen päässyt myös kahden yön työreissuun jäämällä vain yhdeltä tunnilta pois. Ilmaa siis on. Toki tahti itsellenikin kiihtyy syksyn edetessä ja nyt vapaina olevien kurssien loppuessa. Pääsen ehkä kokeilemaan sitäkin, kun tuntien väliin ei kertakaikkiaan jää lounastaukoa ennen kuin päivä melkein loppuu. Sellaisia päiviä olen huomannut joillakin olevan.

Töitä on ehtinyt tehdä. Tietenkin iso kiitos tästä kuuluu työajattoman työni luonteeseen. Sähköpostia ehtii kirjoittaa koulun käytävillä, kiireisemmän puhelun tai palaverin voi hoitaa puhelinkapselissa. Aamulla ja iltapäivällä ehtii istua omassa työhuoneessa tai ajaa seurakuntalaisten luokse. Illalla koulu ei vielä ole vaatinut läsnäoloja. Viikonloppuisin voi tehdä töitä ihan rauhassa. Silloin voi olla myös vapaalla.

Koulu tietenkin tuo lisää tekemistä. Tällä hetkellä odottamassa on:

  • Reilu sivu lääkelaskennan läksyjä.
  • Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristön ryhmätyön esittämisen viimeiset viilaukset.
  • Lääketurvallisuuden ryhmätyö.
  • Lääketurvallisuuteen liittyvä käsitteenmäärittelyn läksy
  • Joku ryhmätyö jonka aikataulu on niin kaukana etten edes muista mikä se on.
  • 3 verkkoympäristössä suoritettavaa luentoa. 
  • Alavartalon luuston tentti.
  • Kuuden tunnin verkkomateriaali ravitsemuksen verkkotenttiin lokakuun alkupuolella.
kuva lääkepakkauksessa ja siihen liitettynä pakkauksesta etsityt tiedot lääkkeestä.
Tällainen läksy piti palauttaa lääketurvallisuuden kurssille.

Muilla voi olla lisäksi tehtäviä kielistä, viestinnästä tai tietotekniikasta. Tämän kuukauden aikana on myös ehditty lopettaa jo yksi ryhmätyö ja tehdä erilainen määrä läksyjä ja verkkotehtäviä. Ei ihme jos joku kokee tehtävien määrän suurena. Kuitenkin samalla on totta, ettei tämä kaikki ei ole päällämme sellaisena kasana kuin luetellessa saattaa vaikuttaa. Aikajänteet ovat pitkiä ja monet tehtävät verrattain pieniä. Haasteena on asiaan tarttuminen ja tehtävien aikatauluttaminen. Kontaktiopetusta on loppujen lopuksi vähän ja itsenäisen työn määrä siksi suuri. Mutta myös aikaa näille tehtäville on. Esimerkiksi nyt odottavat lääkelaskut ehtisi tehdä lasku-päivässä -periaatteella ihan hyvin. Itselleni on ollut rauhoittavaa pistää tehtävät lukujärjestyksen kanssa aikajärjestykseen. Kun tietää mitä milloinkin pitää olla tehtynä, ei kaiken tarvitse ahdistaa kaiken aikaa. Onnellisesti huomaan myös tämän kaiken olevan tuttua. Olen työvuosien aikana saanut oppia valtavaa multitasking-kykyä. On asettunut itsestäänselvyydeksi, miten suurta asioiden määrää täytyy kyetä hallitsemaan ja pitämään mielessään. Tähän on saanut opetella myös erilaisia apuja ja työvälineitä. Yhden koulussa vietetyn kuukauden langat pysyvät kyllä käsissä. 

Kaiken kaikkiaan on hyvä olla. Vähän aikaa sitten oli syyskuinen pakkasyö. Aamulla aurinko nousi kirkkaalle taivaalle. Pyörän istuin tuntui auringon vuoksi lämpimältä kun koulumatka alkoi. Kahden minuutin aikana ehdin miettiä, miten mukava on käydä taas vähän koulussa. Paluumatkalla ajattelin, miten mukava on valmistella nyt puolestaan lapsille Katekismuksen selitystä. Elän kahdessa maailmassa jotka eivät suoraan linkity toisiinsa. Koulussa saan levätä töiden aatoksista. Samoin töissä saan levätä koulun aatoksista. 

No entä se koti sitten? Näin saattaa joku kysyä. Kalenterista on poistunut yksi vapaapäivä. Se on ihan selvää – vaatii tämä joustoa. Jos tuolle vapaapäivälle osuu tiiviimpi koulupäivä, joutuu vapaapäivään liittyvät huollot siirtämään toiselle päivälle. Lyhyempänä päivänä ehtii kyllä hoitaa kauppakäynnit, kodin asioita sen mitä yleensäkin jaksaa ja mitä sitä vapaapäivänä perheenisä yleensäkin tekee. Vapaapäivä ei ole pitkään aikaan ollut vain itseäni varten. Nyt koulun myötä se joskus on sitäkin vähän enemmän. 

Kuukauden jälkeen voin huomata että jo ennen opintovapaalle jäämistä koulun käyminen antaa jotain kaivattua. Tuntuu levolliselta olla välillä paikassa jossa kukaan ei kaipaa minulta mitään. Melkein kuin pop-laulajan vapaapäivä. Koululla olen vastuussa vain itsestäni. Näiden hetkien jälkeen on hyvä jatkaa sinne, missä olen vastuussa myös paljosta muusta. Näin aavistelen että tuleva opintovapaa tekee juuri sitä, mitä siltä kaipaan nyt tähän väliin.

12# Jaksaako vanhana opiskella?

Jaksaako vanhana opiskella? Tätä olen koittanut neljän viikon aikana itsestäni tunnustella.

En tiedä mitä vanhana jaksaa. Sillä en minä ole mikään vanha. Näin olen itselleni uskotellut. Lyhyen veljessarjan nuorempana olen aina voinut verrata itseäni vanhempaan. Työurani varrelle kertyneissä seurakunnissa keski-ikä on ollut melko nuorta. Kuitenkin ne joilla on aikaa ja ehkä keskimäärin enemmän tarvetta pastorin tapaamiseen, ovat sitä vanhempaa väkeä. Siksi olen itse vaikuttanut nuorelta. Melkein lapselta.

Opiskelen päiväopetuksessa. Joku teräväkielinen kutsui sitä jo teini-linjaksi. Ei siellä kuitenkaan montaa teinivuosilla olevia ole. Mutta kyllä oma ikäni taitaa luokkamme keski-iän ylittää kevyesti. Toinen vaihtoehto täällä olisivat olleet ns. Monimuoto-opinnot. Niissä kontaktiopetusta on keskimäärin kahtena päivänä viikossa. Se mahdollistaa joustavan opiskelun työn ohessa. Tuolla linjalla opiskelijat ovat sitten tottakai työelämästä tulleita ja varttuneempia muutenkin. Itse en monimuotoon kuitenkaan hakenut. Harkitsin kyllä mutta huomasin silloin seuraavan esivalintakokeen olevan mahdottomaan aikaan. En voinut luottaa siihen että netti toiselta mantereelta antaisi luotettavan mahdollisuuden osallistua koetilanteeseen. Muutenkin päivälinja tuntui oikealta vaihtoehdolta. Täysipäiväinen opiskelu antaa mahdollisuuden jäädä opiskelemaan nimenomaan täysipäiväisesti. Eli tie auki opintovapaalle. Päivä-opetuksessa opinnot myös etenevät huomattavasti nopeammin kuin monimuodossa. 

Viisas vaimoni vitsaili hieman ennen koulun aloitusta ettei ehkä kannata tervehtiä ketään ”jou jou”. Nauroi vähän ilkeästi päälle. Kuulema huomaisivat viimeistään siitä että nyt mukaan on tullut vähän iäkkäämpi herra. En ole mikään vanha. Ei tunnu siltä. Kuitenkin vanhin lapsemme on kasvanut käsivarrelle mahtuvasta kääröstä 134 senttiseksi koululaiseksi. Voiko olla että toiset kasvavat ja itse pysyy entiselleen? Vanhat valokuvat paljastavat häivähdyksen totuudesta. Jo hääkuvaa katsoessa naurattaa ja kauhistuttaa. Vaikka ei siitä ole edes kymmentä vuotta. Mutta ehkä siinä välissä on mennyt joku raja jonka taakse katsominen näyttää eron suurempana. Tuliko siinä kolmenkympin lähestyessä vastaan jokin raja missä aikuisuus alkoi näkyä. Ja sitten ikääntymisen merkit pysähtyivät. Eikö niin? Voihan sitä toivoa.

En ole meidän luokan seniori. Enkä edes kärjessä perheen lapsiluvussa. Porukkamme on monipuolinen. Mukana on työuraa tehneitä. On lähihoitajina tai muilla urilla jonkin aikaa kulkeneita. On tuoreeltaan valmistuneita lähihoitajia, vuoden tai pari yliopistossa olleita, on lukiosta tulleita tai varusmiespalveluksen kautta kiertäneitä. Hyvä joukko.

Tätä projektia suunnitellessa totesin että parempi nyt mitä myöhemmin. Jos jatkan tämän koulutuksen loppuun, valmistuisin kuitenkin selvästi kolmikymppisenä. Sekin tuntuu paremmalta kuin ajatus uran aloittamisesta ikänumerolla neljä.  Ikärasismi ei olisi vastassa heti. Ylipäätään nyt tuntuu hyvältä ajalta vielä verryttää mieltä uuden äärellä.

En osaa verrata itseäni nuorempiin luokkalaisiimme. En ainakaan näiden opiskeluhommien osalta. Ja turhaa se olisikin. Yhden kilpakumppanin osaan kuitenkin nimetä. Se olen minä itse. Olen opiskellut ennenkin ja se opiskelija näyttäytyy muistoissa juuri sopivalta vastustajalta. Tätä suosin ja suosittelen elämässä muutenkin: vertailua itsensä kanssa. Toisiin vertaaminen on hankalaa. Kovin usein se ei ole hyödyllistä. Ihmisten välisiä muuttujia on paljon, niistä kaikkiin ei ole mahdollista vaikuttaa eikä kaikkia voi ulkopuolelta tietää. Siksi toiseen vertailu ei johda kovin hyviin kehitysmahdollisuuksiin. Voi tulla turhaa ylpeyttä tai turhaa masennusta. Paljon parempi on verrata itseään aikaisempaan itseensä. Silloin itselleen voi asettaa oikeita kehityshaasteita. Voisinko tänä vuonna tai tällä aikavälillä alkaa, oppia tai yrittää… jotain mitä ennen en? Olenko tällä välillä kehittynyt, oppinut tai pystynyt? Hyvä minä! Tällainen vertailu on hyödyllistä ja reilua. Silloin kilpakumppani on tuttu ja elämän taustamuuttujat monella tapaa samat. Tällaisesta kilpailusta minä tykkään.

Miten pärjään verrattuna aikaisempaan itseeni? Orientaatioviikolla osasin ottaa rauhallisesti. Samoin ensimmäisten viikkojen opinnoissa. Parit kokeet on selvitty. Luotan siihen että kaikki löytyy ja asettuu kyllä paikalleen. Kokemus tuo varmuutta tähän. Kokeita tulee ja kokeita menee. Jos on selvinnyt ennen, voi luottaa että voi selviytyä taas. Siinä mielessä elämä on ollut hyvä voimaannuttaja. Tosin elämä toimii joskus toisinkin päin. Valitettavasti. Siellä missä on ollut vaikeuksia eikä ole aina selviydytty, vähenee helposti usko tulevaankin selviytymiseen. Alas painettu katse ei näe mahdollisuuksia eikä uskalla tarttua niihin. Usko ei riitä. Siksi masennuksesta ja kaikista sen kavereista on niin vaikeaa ja hidasta päästä pois. Sen sijaan onnistuminen lisää onnistumista. Hyvät kokemukset pitävät leukaa pystyssä ja on helppo nähdä seuraavia tilaisuuksia. Nämä kaksi kierrettä harvoin esiintyvät puhtaina tai toisistaan erillisinä. Toki niinkin voi jollakin aikavälillä käydä. Voimia sinulle joka olet siinä huonommassa kierteessä! Yleensä nämä kuitenkin kulkevat saman päivän ja viikon sisällä limittäin. Persoona ja kokemus vaikuttaa siihen miten paljon eri tapahtumille annetaan painoa. Positiivista kierrettä voi luoda myös itse. Näin uskon. Tämä on se asia jossa parhaiten pärjään vanhalle itselleni. 

Läksylistat tai kokeet eivät tunnu ylivoimaisilta. Olen joskus aikaisemmin palauttanut tyhjiäkin papereita mutta myös läpäissyt monet hankalat kokeet. Luut, nivelet ja nivelsiteet latinan kielisine nimineen näyttivät pelottavilta mutta eivät lopulta ole kuin samaa pänttäämistä ruotsin epäsäännöllisten kanssa. Elimistön salat hahmottuvat siinä missä teologiset käsitekartatkin ja ryhmätyöt soljuvat eteenpäin koska elämä on ryhmätyötä jos jotain. Kun tietää oman oppimisensa tavat, on jo voitolla siitä itsestään joka niitä ei ymmärtänyt.

Pienet rutiinit päivässä auttavat paljon. Pakko auttaa rutiinien pitämisessä paljon. Aikaisempi minäni joutui monta kertaa huomaamaan että valvominen koneella, opiskelijariennot tai tiuhat käynnit kotipuolessa eivät aina menneet yksiin opiskelun kanssa. Muistoissani häpeän vieläkin sitä hetkeä kun kreikan kielen lehtori katsoi aamuluennolla suoraan silmiini. Ei se muuten olisi haitannut mutta sillä kertaa nuokahdin juuri hereille. Varmaan oli niitäkin kertoja kun hän ei huomannut. Tai itse en huomannut hänen huomanneen. Tenttejä oli helppo laittaa uusintaan ja kokonaisia kursseja jättää kesken jos tuntui ettei ehdi tai jaksa. Oli opiskelijajärjestön vastuita, pieniä puhujavierailuja ja joskus ulkomaan viikonloppuja. Esseillä hoidettavat tentit pystyin yleensä läpäisemään. Kuitenkin tarkkaa ja yksityiskohtaista opiskelua vaativat klassiset kielet lähtivät osa useammallekin kierrokselle. Huone tuli siivottua jos vieraita oli tulossa, lattia imuroitua jos erehtyi kävelemään ilman sukkia, tiskit hoidettua jos huoneen piilopaikkoihin ei enää mahtunut. Aamupala oli helppo jättää väliin ja iltapala korvata herkuilla koneen tai telkkarin ääressä. Aina joskus vuokrasin sen aikaiseen tapaan leffoja Makuunista ja muutaman kerran uskottelin niiden odottavan palkintona jonkin tehtävän tai kirjan jälkeen. Aika pian lopetin tällaisen uskottelun. Kävin vain ja monet kerrat katsoin heti. Kun vapauksia on paljon ja taitoja vähän, ei ole helppoa itse-ohjautua. Sitten aina välillä tuli se ryhdistäytymisen kausi. Välillä ryhdistäytyminen kesti pitempäänkin.

Nykyään en usko ryhtiliikkeisiin. Välillä vain ehtii, jaksaa tai tahtoo enemmän. Välillä vähemmän. Nykyään olen iloinen pakosta. Vapautta on vähemmän on kyllä vähemmän. Kohteliaasti minuakin kysyttiin jo opiskelijabileisiin. Eipä tainnut ystävällinen kyselijä ymmärtää näitä ikämiehen esteitä: Aamulla sänkyyn ei voi jäädä kun on lähetettävä pienet omiin haasteisiinsa. Illalla ei voi valvoa liikaa koska aamulla arki ei kysele että jaksaako. Jääkaapissa on oltava ruokaa koska linnunpoikasten avoimia nokkia ei voi pitkään väheksyä. On liikuttava ja harrastettava koska muuten hajoaa sekä keho että pää. Vaimo on huomattava ettei unohduttaisi molemmat. Töitä on tehtävä koska muut odottavat niiden tulevan tehdyksi. Kaikki tämä ja paljon muuta on voitto aikaisemmasta itsestäni. On helppo nähdä onnistumisia ja niiden tuomia mahdollisuuksia.

Nyt on myös syytä ottaa myös koulu tosissaan. Vastuun paino katsoo ettei ansiokuoppa voi jatkua yhtään ylimääräistä lukukautta. Samalla kun koululle tulee iso paino, menee se myös vähän kuin vasemmalla kädellä. Ei sitä jaksa niin murehtia ja miettiä. Ei se ole koko elämä vaan pieni osa elämän sivussa. Koulu on jotain mikä pitää vain hoitaa ja mielellään riittävän hyvin. En myöskään joudu olemaan se aikaisempi itseni joka etsii itseään elämässä ja paikkaansa maailmassa. En ole se joka miettii milloin yksinäisyyttä ja milloin parisuhteiden uusia kitkoja. En ole se joka jaksaa hirveästi pelätä mitä kukin ajattelee jos minä sitä tai tätä. Kysyn kun tulee kysyttävää ja sanon jos koen tarpeelliseksi. Virheitä en jaksa pelätä niin paljoa koska niitä on elämässä iso rivi koettuna.

Vanheminen on onnistunut asettamaan elämää vakaille urille. Joku antaisi sille sanan tylsää. Onhan tämä sitäkin joskus. Mutta on tämä niin paljon helpompaa kuin elämä joskus. On sanottu että pienelle lapselle tylsä, mahdollisimman vähän muuttuva arki on parasta. Muutokset altistavat pientä ihmistä pahalle ololle ja suurelle kuormitukselle. Neuvolassa ja oppaissa hoetaan rutiinilla rutiineista. Tämä rakentaa perheisiin suuren jännitteen. Parisuhteen synty nojaa muistaakseni kutinaan ja jännitykseen, johonkin uutuuteen. Vakiintuessaan tämä terä väistämättä tylsyy. Lapset tosiaan jopa vaativat tylsyyttä voidakseen olla turvassa. Ei ole vaikea huomata tätä ristivetoa kun kuuntelee nuorehkojen perheiden elämää. Siihen pitää löytää selviytymiskeinot arjessa tai sen pienissä tauoissa. Mutta se mikä sopii lapsille, sopii ainakin tällä hetkellä myös itselleni. Sopivan tylsää kiitos. Uuden äärellä ei kaipaa hirveästi uusia ja jännittäviä muuttujia. Ei ainakaan tätä enempää.

Kasvukipuja. Niitä on ollut meilläkin. Fyysisesti se on lihasten, jänteiden ja luiden hakeutumista urilleen ja kipeytymistä rasituksessa. Henkisesti se on vallan muuta. Myös minulla kasvukivut jatkuvat. Ne eivät ole yhtä nopeita tai vaihtelevia kuin ennen. Nyt ne ovat sellaisia syviä ja hitaita. Ne tulevat paljon toisten puolesta tai syvältä itsestä jonkun vanhan repeillessä taas vastaan. Kipeää on se ettei ole vieläkään oppinut olemaan kuten haluaisi. Sitä tuskin koskaan oppii. En tiedä sattuvatko nämä nyt enemmän vai vähemmän kuin kivut ennen. Rutiini ja pakko auttaa tässäkin. Kivulle ei ole aina vaihtoehtoa ja silloin sitä huomaa kestävänsä, jotenkin. Mutta kun jostakin kivusta on jäänyt henkiin, voi nostaa päänsä ja yrittää luottaa että tämäkin joskus helpottaa. Eiköhän ainakin sitten kun elämänkoulu päättyy ja todistukset jaetaan. Suvivirttä seuraa aina kesä.