145# Kirurgisen osaston vuorokausi

Kirurgian päivät ovat jääneet ohitse ja kevät rullaa kohti loppuaan hurjaa vauhtia. Kuitenkin perinteiseen tapaan haluan vielä esitellä osaston päivärytmin. Olkaat hyvät.

Klo 7. Aamuvuoro saapuu. Osastolla oli käytössä itselleni uusi hiljaisen raportin tapa. Tämä tarkoittaa, että vuoron saapuessa töihin jokainen hiljentyy tietokoneen äärelle. Sieltä tarkistetaan omat potilaat, uusien taustatiedot ja kaikilta tuorein tilanne. Edellisen vuoron hoitajat ovat vielä puoli tuntia vuorossa. Näin uudet tulijat saavat rauhassa keskittyä raporttiin, eivätkä joudu hyppäämään kellonsoittojen tai saapuvien potilaiden asioilla. Osastolla jossa potilaat vaihtuvat usein ja hoito on tavoitteellista, on ymmärrettävä kirjaaminen ja sen hyvä lukeminen ensiarvoisen tärkeää. Kyse ei ole vain potilaan kuulumisista vaan sisältää tietoja tilanteesta, toimintakyvystä ja myös päivittäisistä hoitotoimista. Puolen tunnin jälkeen yövuoro saapuu ja vaihdetaan suullisesti mahdolliset täsmennykset ja kysymykset. Yövuoro poistuu.

Klo 7.30. Jokainen lähtee omiin töihinsä. Osasto oli jaettu kahteen puoliskoon. Jokaisella puoliskolla oli ihanne tilanteessa kaksi sairaanhoitajaa ja perushoitaja. Toinen sairaanhoitaja alkaa valmistautua lääkärinkiertoon ja toinen valmistautuu aamun lääkkeiden jakamiseen. Tarpeen mukaan potilaita autetaan aamiaisella.

Klo 8. Autetaan aamupesuissa, haavoja hoidetaan ohjeiden mukaan, iv, sc ja im lääkkeiden anto. Lääkärit ilmestyvät kierrolle kukin oman aikataulunsa mukaan. Toinen sairaanhoitaja seuraa heitä tiiviisti. Koska osastolla on monen erityisalan potilaita, joutuu hoitaja odottamaan monia lääkäreitä saapuvaksi ja välillä varmistamaan, että lääkärille on mennyt tieto osastolla olevasta erikoisalan potilaasta. Osaston omien kirurgien kanssa kierto on helppo ja tarvittaessa asiaan voi palata näiden työhuoneissa. Viisas hoitaja ehtii juoda nopean kahvin ennen kiertoa, koska sen jälkeen kiirettä voi olla yllättävällä tavalla. 

Kierron jälkeen siitä vastannut hoitaja informoi puoliskonsa muut hoitajat mahdollisista muutoksista, kirjaa lääkärin määräykset koneelle, tilaa tutkimukset ja kokeet, valmistelee kotiutuvien potilaiden asioita ja varmistaa että määrätyt toimenpiteet osastolla suoritetaan potilaalle. Lääkkeissä aloittanut sairaanhoitaja auttaa.

Klo 11. Potilaslounas. Lääkkeistä vastaava vie lounasajan lääkkeet. Potilaita autetaan tarvittaessa ruokailussa. Perushoitaja mittaa ennen ruokailua verensokerit. Jossakin näillä main hoitajat pitävät ruokatauon. Opiskelijat karkaavat sairaalan ruokalaan mutta henkilökunta syö taukohuoneessa soittokellojen ulottuvissa.

Samaan aikaan osaston erikoisuus eli X-vuoro saapuu töihin. X-vuoron hoitaja jakaa loppupäivän ja seuraavan alkupäivän tablettilääkkeet lääkehuoneessa. Sen jälkeen hän hoitaa potilaiden noutamista heräämöstä, heidän leikkausasioittensa ja jatkohoitopäätöstensä kirjaamista koneelle ja tekee leikkauksen jälkeistä valvontaa tarvittaessa. Tilanteesta riippuen tässä vuorossa autetaan myös muissa osaston töissä. Heräämä oli kaukana ja askelia tuli paljon. Heräämön ollessa kiinni, x-vuorolaisen aikaa menee lisäksi hyvin paljon välittömään leikkauksen jälkeiseen seurantaan.

Klo 12. Mittauskierto. Verenpaineita, sykkeitä, saturaatioita tarpeen mukaan tai ainakin lämpö. Kirurgisella osastolla ollaan kiinnostuneita lämmöstä sillä se kertoo paljon leikkauksen jälkeisestä tilanteesta.

klo 14. Luokittelu. Jokainen vuorokauden aikana osastolla ollut tai käynyt potilas luokitellaan neliasteisella janalla muutamassa eri luokassa. Kovin suurta käytännön sovellusta osaston elämään tällä ei ole mutta ilmeisesti jossakin ylempänä ollaan hyvin kiinnostuneita potilasaineksesta. Osaston hoitajille se on merkki työvuoron liukumisesta kohti loppua. Luokittelu pyritään yleensä tekemään viimeisenä. Sitä ennen aamuvuoro on viimeistellyt kaikki kirjaamiset, toteuttanut lääkärinkierron määräykset ja päivittäiset toimet sekä kotiuttanut lähtevät potilaat. Luokittelun jälkeen on aika käväistä kahvilla juttelemassa iltavuoroon tulleiden kanssa. 

Klo 13.30 Iltavuoro. Iltavuorolaiset saapuvat. He aloittavat päivän myös hiljaisen raportin merkeissä. Hyvänä päivänä aamuvuoro löytyy sen jälkeen kahvihuoneesta ja on mahdollista selvittää päivän tapahtumat ja illaksi odotettavat. Joskus tieto liikkuu ripein askelin käytävällä. Iltavuorossa osaston puolikkaassa on sairaanhoitaja ja perushoitaja. 

Klo 15. Aamuvuoro poistuu ja iltavuoron hoitajat käyvät kiertämässä potilashuoneet esittäytyen potilaille. Samalla jaetaan kellonaikaan kuuluvat lääkkeet. 

Klo 16. Potilaiden päivällinen. Autetaan ruokailussa tarvittaessa. Potilaiden ruokailun jälkeen hoitajat käyvät itse syömässä. 

Klo 18. Nestelistat tarkistetaan, nestetasapaino lasketaan ja nollataan jos potilaalla sellainen on. Illan vierastunti alkaa ja varsinkin tähän ilta-aikaan hoitaja saa usein vastailla paljon kysymyksiin. Lääkäri ei nimittäin enää ole paikalla kuin päivystystapauksissa.

Päivällisen ja iltapalan välillä potilaita kuntoutetaan. Monet leikkauspotilaat käytetään ylhäällä jo leikkauspäivänä.

Klo 19. Potilaiden iltapala hoitajien antamana (muulloin ruuan jako tapahtuu sairaala-apulaisten toimesta.) Sairaanhoitaja jakaa iltalääkkeet potilaille. X-vuoro poistuu ja tämän jälkeen heräämöstä haettavat potilaat tai koko heräämäseuranta on iltavuoron vastuulla. Suunnitelluista leikkauksista tähän aikaan potilaita ei yleensä tule mutta päivystyksellisiä kyllä.

Klo 21 mennessä on tehty iltakierto, kontrolloitu ne mittaukset, joissa päivällä on ollut aihetta. Vastaillaan yövuoroon tulevien kysymyksiin.

Yövuoro. Yö kirurgisella osastolla on luultavasti hyvin samanlainen kuin muillakin osastoilla. Kenties erona on potilaiden runsas kipulääkitys. Se teettää työtä alkuyöstä, kun potilaat ovat alkamassa nukkumaan ja myöskin aamulla, kun lääkkeiden vaikutukset alkavat haihtua. Välillä potilaat ovat erityisen kipeitä ja hoitajat valvojat heidän kanssaan käyttäen myös lääkkeettömiä kivunhoidon keinoja. Myös jotkut vahvat lääkitykset edellyttävät potilaan aktiivisempaa seurantaa. Pahimmillaan potilas herätetään kahden tunnin. Toki tällaisessa lääkityksessä ja tilanteessa nukkuminen on muutenkin vähän mitä sattuu.

klo 20.30. Yövuoro saapuu ja lukee raportin. Yövuorossa koko osastolla kaksi sairaanhoitajaa ja yksi perushoitaja. Sairaanhoitajat jakavat keskenään osaston puoliksi mutta öisin rajat eivät ole ihan niin tarkkoja.

Klo 21 kuulustellaan iltavuoron hoitajat ja kierretään potilashuoneet. Myös niihin huoneisiin kannattaa kurkata, jotka on merkitty tyhjiksi. Kerrankin kuulemma…

Klo 22. Valmistellaan yöllä annettavat iv-lääkkeet. Usein kello 22 tippuu antibioottia. Samalla varmistellaan, että virtsarakon huuhtelussa olevilla riittää nestettä huutelussa. Viedään vaihtopusseja yötä varten valmiiksi telineisiin.

Yön aikana jokaisen potilaan tilanne kartoitetaan kahden tunnin välein. Yleensä tämä tarkoittaa oven raosta kurkkaamista sen verran, että voidaan olla varmoja potilaan nukkumisesta.

Kiireisenä yönä otetaan päivystyspotilaita vastaan ja kuljetaan melkein jokaisessa huoneessa. Hiljaisena yönä kamppaillaan kiertojen välissä unta vastaan taukohuoneessa. Joka kierrosta kirjataan erikseen koneelle. Samoin kaikista erikseen annetuista kipulääkkeistä. 

Klo 6. Nestelistat ja tasapainot päivitetään. Dreenit ja virtsapussit tyhjennetään.

Klo 7. Aamuvuoro saapuu. Yövuoro vastailee heräilevien potilaiden kellonsoittoihin, jotta aamuvuoro saa lukea raportit rauhassa.

Klo 7.30 vaihdetaan sanallisesti tarvittavat tiedot. Yövuoro lähtee kotiin. Vuorokausi on menty eteenpäin.

144# Sairaanhoitaja onkin joskus koneenkäyttäjä

Ajan kuluessa taidot kasvavat. Mutta samalla tulee selvemmäksi, että tämä on myös välineurheilua. Valitsin hoitotyön juuri sen inhimillisen elementin vuoksi. Nytkään en voisi kuvitella viihtyväni vaikkapa leikkaussalissa, sillä siellä potilas jää osittain tiedottomana steriilien liinojen taakse. Ihmisten kanssa työtä tehneenä kaipaan ja arvostan mahdollisuutta olla kasvokkain ja siinä olen myös hyvä

Kuitenkaan sairaanhoitajan elämä ei ole pelkkää kädestä pitämistä ja kohtaamista. Se ei ole edes pelkkiä kättentaitoja tai varmaa lääkeosaamista. Hoitoalalla täytyy osata myös ajaa konetta. Nyt viimeisimmällä kirurgian jaksolla tämä on tullut yhä selvemmäksi. Jo muissa harjoitteluissa erilaisia laitteita on tullut vastaan ja muutamien käyttöä on harjoiteltu myös koululla. Kirjo on kuitenkin suuri eikä opintojen puitteissa kannata käyttää aikaa kaikkien mahdollisten laitteiden käytön opettelemiseen. Käytännön hoitotyössä täytyy osata, osata kysyä ja ottaa selvää. Asiaan tietenkin kuuluu, että kaikkia mahdollisia vempeleitä on hyvin monia eri malleja iän ja valmistajan mukaan. 

Jotkin laitteet ovat sellaisia, että niitä joko osaa käyttää tai ei. Tai ainakin niitä joko osaa käyttää tai sitten aiheuttaa niin suurta haittaa, että epävarmuuden iskiessä menee helposti kysymään neuvoa toiselta. Kuitenkin mitä yksinkertaisempi laite, vaikkapa päivittäisiin mittauksiin käytetyt, sitä helpompi sitä on myös käyttää väärin. Vaikkapa mittaamalla verenpainetta, ei kenellekään saa aiheutettua vahinkoa. Kuitenkin huono mittaaminen teknisesti tai potilaan ohjauksen puolesta saattaa aiheuttaa huomattavaa mittausvirhettä ja jos tilanne jatkuu mittauksesta tai hoitajasta toiseen, alkaa saatava info menettää merkitystään. 

Nyt esittelen muutaman laitteen, joita kirurgian jaksolta nousee mieleen.

Tippalaskuri (Opeteltu koulussa)

Toppalaskuri on sairaalan perustyökalu. Myös sen äänimaailmassa. Jos olet viettänyt aikaa osastolla, olet voinut hyvinkin kuulla tämän laitteen piipitystä sen ilmoittaessa häiriöstä, tiputettavan kontentin loppumisesta tai päälle unohtuneesta keskeytystilasta. Nimensä mukaisesti laite laskee ja sitten myös säätelee iv-hoidon tiputusnopeutta. Sairaanhoitaja yhdistää tipustusletkun oikeaan pulloon tai pussiin ja sen jälkeen syöttää letkun laitteen läpi. Laitteeseen syötetään toivottu tiputusnopeus ja sen jälkeen se itse hoitaa pumppausta. Hyvässä laitteessa akku kestää niin kauan, että potilas pääsee välillä pois sähköpistokkeen luota esimerkiksi vessaan.

Infusomat® Space

Verenlämmitin

Verituotteet säilytetään kylmässä. Noin 30 astetta elimistön omaa lämpötilaa alhaisemmissa lämmöissä. Keväinen uimareissu kylmään järveen lienee aika lähellä. Jos tämän lämpöistä verta tiputetaan potilaaseen, alkaa lämpö pahasti laskea. Ennen kaikkea kylmän veren virtaaminen sydämen lävitse aiheuttaa vaarallisen tilanteen. Siksi verituotteet lämmitetään huonelämmössä ennen tiputusta. Aina se ei ole kuitenkaan mahdollista aikataulun puitteissa. Ja tietenkin huoneenlämpökin on elimistön lämpöä alhaisempi, eikä siksi aina toivottu vaihtoehto. Lisätään tilanteeseen verenlämmitin. Tiputusletkusto (joka on muuten sekin erilainen verituotteille) yhdistetään veripussiin ja kierretään sitten lämmittimen rullan ympäri. Mahdollisuudet todelliseen kuumaverisyyteenkin valinnoissa on mutta lähellä 37 on aika hyvä.

Biegler BW 685 S

Imu (opeteltu koulussa)

Vammapotilas, hengitystiepotilas, tai melkein mistä tahansa huonoon yleiskuntoon joutunut potilas saattaa erittää niin runsaasti limaa, että se on haitaksi tai suorastaan vaaraksi hengitykselle. Tragetomian kokeneilla potilailla putken sisäosat limottuvat helposti. Silloin hoitaja käynnistää huoneen seinältä imuletkun, joka on yhdistetty säiliöön ja seinässä oleva kierto tekee itse imutoiminnon. Tällä letkulla voidaan imeä suu, nielu, nenä ja tragen kautta alempiin hengitysteihin. Liian innokas hoitaja on vaarassa muuttaa potilas siniseksi liian intensiivisillä imuilla, sillä osa hengitysilmasta alkaa tietenkin virrata väärään suuntaan.

Seurantamonitori

Kirurgisella osastolla oli yksi huone, jossa potilaspaikat oli varustettu kiinteillä seurantalaitteilla. Niin sanotussa monitoriseurannassa potilaalle laitetaan verenpainemansetti käsivarteen, happitason seurantamittari sormeen ja rintaan kolme elektrodia. Näillä saadaan karkea kuva sydäntoiminnasta. Kaikki piirtyy sitten sairaalasarjoista tutulla tavalla monitoriin. Tiedot myös tallentuvat halutuin väliajoin. Samasta laitteesta on myös liikuteltava versio. Kirurgisella osastolla sitä käytetään erityisesti leikkauksen jälkeisiin tarkkailuihin, jos varsinainen heräämö on kiinni tai jostain syystä täynnä. 

Sydäniskuri (Opeteltu koulussa)

Ensiapukärryn vakiovaruste. Nykyään myös niin sanotun maallikkoelvytyksen koulutussisällöissä. Vanhan ajan sarjoissa sähkö annettiin ainakin Amerikoissa käsin pidettävillä lätkillä. Tämä laita kytketään kahdella anturilevyllä potilaaseen. Sen jälkeen laite alkaa itse analysoimaan rytmiä ja tarvittaessa kehottaa nappia painamalla antamaan sähköä. Hienotunteisesti laite ohjaa elvytystilannetta muutenkin

PCA-pumppu

Raskaan kipulääkityksen vakiolaite. Hieman kuin tippalaskurin pienempi serkku. Voidaan yhdistää suoneen tai kudokseen. Lääkärin määräyksen mukaan valitaan oikea lääkesäiliö ja yhdistetään laitteeseen. Vaihtoehtoina kaksi kovan luokan kipulääkettä. Valitaan haluttu tiputusnopeus ja säädetään määrätty kerta-annos potilaan itse annosteltavaksi. Joka päivä laitteen tiedot tarkistetaan.

Ruiskupumppu (Opeteltu koulussa)

Tippalaskurin veli tai sisko. Hyvin läheinen sukulainen myös PCA-pumpulle. Sen sijaan, että laitteeseen yhdistettäisiin pelkkä tiputusletkusto, yhdistetään tähän kokonainen ruisku. Sitten syötettyjen arvojen mukaan laitteen mäntä painaa tasaisesti lääkettä letkustoa pitkin suoneen. Nappia painamalla lisäannos on myös mahdollinen.

Happi

Aina ei saa henkeä. Silloin täytyy saada lisää happea. Sairaalassa jokaiselle potilaspaikalle on vedetty seinää pitkin happiputki. Ethän siis koskaan tupakoi tai harrasta mitään tuleen viittaavaa potilashuoneessa! Tästä voidaan nopeutta säätämällä ja oikealla lisälaitteella annostella potilaalle oikea määrä lisähappea kulloiseenkin tarpeeseen.

Lisäksi 

Tietenkin on hallittava aivan peruslaitteet kuten verenpainemittarit, hapetusmittarit, verensokerimittarit, kuumemittarit, lukemattomien erilaisten sänkymallien käyttö, pyörätuolit, potilasnosturit, rollaattorit säätöineen, Eva-tuet sekä lukemattomat tietokone- ja puhelinsovellukset. 

Tietenkin hyvä on, että useimmiten valmista on ajatellut käyttäjää ja tehnyt laitteesta hyvä ja vaistonvaraisen käyttää. tai ainakin yrittänyt… 

143# Kuka tämän opettaisi

Harjoitteluissa huomaa välillä oman avuttomuutensa. Sen takia harjoittelussa tietenkin ollaan, ettei taitoja muuten kerry. Monet asiat on koululla mainittu ja muutamia jopa päästy vähän harjoittelemaan. Yleensä harjoituksia on kustakin asiasta päästy tekemään tasan kerran ja yleensä nukella. Toki jotkin asiat kertautuvat muiden ohella myös koululla. Kuitenkin harjoittelupaikoissa on usein sellainen tunne, ettei oikein osaa. Välillä niinkin, ettei asiaan olla muistettu edes koulussa kiinnittää huomiota. Niissä taitoa yritetään kerryttää kokemuksen kautta. Listasin tähän muutaman tässä harjoittelussa vastaan tulleen ongelman, jossa taito ei ole oikein riittänyt.

Jos sairaanhoitajaopiskelija tuntee olonsa vähän epävarmaksi, niin kuinka mahtaa olla housuopiskelijan suhteen.

Hiipiminen

Osastolla täytyy hiipiä ainakin kahdesta eri syystä. Välillä päivisin, jos kipeä tai sekava potilas on lopultakin nukahtanut ja hänen ruokansa päätetään hakea talteen odottamaan myöhempää hetkeä. Jos asiasta ei ole ehditty sopia ruuan jakajien kanssa, ovat he vieneet ruuan nukkuvan potilaan viereen. Työnjakohan on se, että toiset vievät ruuan huoneeseen mutta hoitajat auttavat tarvittaessa ruokailussa. Varsinkin jos tietää potilaan kivun, tai useammin sekavuuden vuoksi, valvoneen yöllä on ruuan varovainen hakeminen tärkeää. Täytyyhän välillä levätä.

                      Öisin tehdään kahden tunnin välein kierto huoneissa. Joskus sitä kutsutaan henkikierroksi. Silloin selvitellään hereillä olevien vointia ja usein kierron jälkeen käydäänkin lääkehuoneen kautta. Nukkuvien kohdalla todetaan, että he nukkuvat. Mutta se ei olekaan aina niin helppoa. Joskus huoneen ovella reipas kuorsaus kertoo asian laidan selvästi. Voi käydä niinkin, että useamman hengen huoneessa selvästi eri äänin suoritetaan yhteiskuorsausta. Silloin asia on selvä. Kuitenkin joskus syvässä unessa olevat, peittoihin kietoutuneet ja ehkä joskus varsinkin iäkkäämmät potilaat voivat olla vaikeasti nukkuviksi todettavia. ääntä ei välttämättä kuulu ja rintakehän liikettä ei hämärässä huoneessa helposti huomaa. Joskus näitä potilaita saa tuijottaa pitkänkin aikaa melko läheltä. Koska muuten ei ole lupa kirjata heidän nukkuneen. Voi sitä hetkeä, kun potilas herää. Häthähdys on silloin molemmin puolinen.

Pussien tyhjennys

Kirurgisella osastolla parannellaan usein haavoja. Joskus näihin haavoihin asennetaan poistoletkuja eli niin sanottuja dreenejä. Niiden tarkoitus on ohjata haavasta ulos verta tai märkää. Näin haava-alue ei turpoa ja vältytään paljolta kivulta. Myös paraneminen pääsee paremmin vauhtiin. Letkun kautta imu voi tapahtua painovoimaisesti tai mekaanisella imulaitteella, ikään kuin haitarilla, jota välillä käydään puristamassa vireeseen. Kaikki haavasta tuleva menee letkua pitkin pussiin. Tämä pussi tyhjennetään tarpeen mukaan ja sinne tuleva dreenivuoto merkitään tietenkin ylös. Pusseissa vain ei ole hanaa. Ne leikataan auki ja huuhteluhuoneessa valutetaan mittausastiaan. Saksilla leikatessa pusseihin vain on kokemattoman vaikea saada siistiä kaatoaukkoa. Paljon käytetyt ja tylsät sakset eivät mitenkään auta asiaa. Välillä mittavirheen ja siivousurakan riski on aloittelijalla huomattava.

Puristusvoiman arviointi

Kirurgisilla potilailla on joskus ongelmia virtsaamisen kanssa. Anestesia-aineet kun puuduttavat myös sitä osastoa. Virtsauksen onnistuminen on myös yksi kotiutumisen kriteeri, koska se kertoo elimistön päässeen normaalin toiminnan tilaan. Siksi sitä seurataan ja kysellään. Aina ei sitten tipu. Silloin toimitusta on autettava mekaanisesti. Hoitajapari saapuu katetroimaan. Toimitus itsessään on yksinkertainen. Kuitenkin toiminta-alue aiheuttaa tottumattomille potilaille, ja miksei hoitajillekin, ylimääräistä jännitystä. Sairaalaolosuhteissa on liikkeellä aina monenlaisia taudinaiheuttajia. Siksi osastolla toimenpide tehdään erityisen tarkasti ja monia steriilejä välineitä käyttäen. Jottei virtsaputkeen ja myös rakkoon pääsisi taudinaiheuttajia, pestään alue hyvin. Katetroiva hoitaja myös ottaa hyvän otteen. Sellaisen, jota ei tarvitse korjailla kesken kaiken. Naisilta tuolla samalla otteella levitetään häpyhuulia ja miehiltä vedetään esinahka ylös. Erityisesti miehiä katetroidessa huomaan välillä miettiväni, puristanko liiankin kovaa. Ehkä puristusvoima korreloi käänteisesti katetrointikertojen kanssa. Hieman hankala otetta on löysätäkään, koska silloin pelkään potilaan arvaavan ajatelleeni juuri sitä asiaa. Täytyy koittaa pienesti päästää voimaa pois ja jatkossa ottaa aina vain löysemmin rantein.

Innostuksen peittely

Hoitotyössä näkee kaikenlaista. Kirurgisella osastolla ehkä erityisesti kaikkea fyysisesti erikoista. Haavat ja leikkausjäljet voivat olla hyvinkin monituisia. Ja tietenkin oppimassa olevan opiskelijan näkökulmasta mitä erikoisempi, sitä mielenkiintoisempi. Potilaalle tilanne on erityinen ja ainutlaatuinen. Opiskelija saattaa välillä unohtaa olevansa ihmisen kanssa tekemisissä ja nähdä vain uuden asian opittavaksi. Usein tietenkin asia menee vielä niin, että mitä harvinaisempi ja kamalampi, sitä suurempi riski opiskelijalla innostua. 

Aakkoset

Taas se huomattiin. Aakkosten täsmällisestä osaamisesta olisi hyötyä. Lääkehuoneessa sadat valmisteet ovat nätisti aakkosjärjestyksessä. tai ainakin niiden pitäisi olla. Se, että omasta tajunnastani puuttuu lähes täysin pari kirjainta, ei tee asioista aina kovin nopeaa. Onneksi ole oppinut hahmottamaan niiden sijainnin, jos jaan aakkoset kolmeen eri osaan. Kertausyritykset eivät ole onnistuneet. Ehkä kuopuksen kanssa onnistun.

142# Hieman erikoinen kirurgia

Erikoissairaanhoito. Sillä sanalla kuvataan sen hoidon tasoa, joka ei ole ihan tavallista. Erikoissairaanhoitoa ei saa terveyskeskuksesta vaan on päästävä sairaalaan. Sana erikois ei tarkoita suoraan laatua. Erikoissairaanhoidosta kyllä saa todennäköisesti useimpiin vaivoihinsa parempaa hoitoa kuin muualta. Kyse ei kuitenkaan ole tasosta jonkinlaisena yleisenä parannuksena. Kyse on erikoistumisesta tiettyjen vaivojen kanssa toimimiseen. Erikoistuminen tuo laatua. Sen takia monet meistä vievät autonsa alan ihmisille, ostavat muiden kasvattamaa ruokaa ja asuvat jonkun muun rakentamassa kodissa. Perusasioiden jälkeen kun elämään mahtuu melkoinen määrä taitoja.

Kirurgisella osastolla erikoistutaan mahdollisesti kirurgista hoitoa vaativien sairauksien äärellä. Erityisosaaminen liittyy nimenomaan leikkaustoimintaan ja siihen liittyviin prosesseihin. Tai ainakin tarpeen arviointiin silloin kun leikkaukseen ei päädytä. Kirurgisen osaston lääkärit ovat kuvaavasti kirurgeja. Kirurgisen osaston lääkärit suunnittelevat hoidon osastolla, tapaavat potilaan siellä ja leikkauksen jälkeen päättävät jatkohoidosta. Leikkausosasto on paikka, jossa potilaan kanssa vain piipahdetaan. Potilaan ja kirurgin vaeltaessa sekä kirurgisella- että leikkausosastoilla on muuten oma henkilöstönsä. Näin jokainen voi keskittyä siihen mihin erikoisala on ohjannut. Leikkaussalissa vaaditaan erikoisosaamista aivan tiettyyn ja verrattain lyhyeen jaksoon potilaan hoidossa. Osastolla taasen osataan leikkausta ympäröivät asiat.

En tiedä onko varasto osastojen yhteinen mutta kaikkea outoa siellä lojuu. Tämä lienee jokin kidustuslaite johon jalka mahtuu.

Kirurgisella osastolla potilasta valmistetaan leikkaukseen tai palautetaan leikkauksesta kohti normaalia elämää. Suunniteltujen leikkausten suhteen asiat sujuvat tietyllä aikataululla. Jos mitään odottamatonta ei tapahdu, etenevät asiat osastolla hyvinkin rutiininomaisen rytmin mukaan: tietyn ajan päästä leikkauksesta noustaan ylös, tehdään tietyt kuntoutustoimet, seurannat, haava-alueen tarkkaillut, fysioterapeutin käynti, laboratoriokokeet ja niin edelleen. Lopulta kotiutetaan normaalin käytännön mukaan. Joka askeleeseen on olemassa ohjeet aina tietynlaista potilasta varten. Vakituiset henkilöt eivät tietenkään ohjeita tuijottele mutta opiskelijalle ne on kätevä näyttää.

Kuitenkaan aina kaikki ei mene säännön mukaan. Nyt harjoittelun aikana olen pitänyt tätä kirurgisen osaston elämässä hyvin mielenkiintoisena puolena. Vaihtelua on paljon. Joskus leikkauksessa tulee ongelmia: selkäydinpuudutus menettää jostakin syystä tehoaan ja potilas joudutaan nukuttamaan tai potilas vaikkapa vuotaa leikkauksessa huomattavasti odotettua enemmän. Verta siis. Molemmissa tapauksissa leikkauksen jälkeiset vaiheet, seuranta ja hoito on rutiineista poikkeavaa. Osastolla vietetty aika saattaa venyä pitkäksikin. Hoitajilta nämä tilanteet vaativat kykyä huomata, reagoida ja viestiä. Usein lääkäriin joudutaan olemaan yhteydessä tai lääkärin ohjeita sovelletaan itsenäisesti muuttuviin tilanteisiin. 

Lisäksi osastolle tulee säännöllisesti erilaisia akuuttipotilaita. Kyseessä voi olla vamma tai äkillisesti pahentunut sairaus. Suurin kiire näiden potilaiden kanssa on koettu päivystyksessä. Kuitenkin hyvin yksilölliset tilanteet vaativat taitoa sekä kirurgeilta että hoitajilta. Helpoimmillaan tällainen akuuttipotilas viettää osastolla vain vähän aikaa seurannassa ja poistuu omin jaloin niin sanotusti säikähdyksellä selvittyään. Joskus taas osastolle tullaan tehohoidosta tai ensiavusta niin että potilaan koko elämä on äkkiä muuttunut. Osastolla vietettynä aikana tämä alkaa yleensä jotenkin piirtyä potilaan tajuntaan. Kovan osaamisen lisäksi hoitajalta vaaditaan myös henkisiä taitoja. 

Ensimmäistä kertaa hoitajan uralla edetessä olen nyt kohdannut potilaita, joiden taustatiedoissa heidän kerrotaan olevan perusterveitä. Samalla potilaiden ikähaitari on leventynyt. Toki huomattava osa potilaista on tälläkin osastolla iäkkäitä mutta nuorin vastaan tullut potilas taisi olla juuri ja juuri täysi-ikäinen. Työikäiset ja myös itseni kanssa saman ikäiseksi miellettävät potilaat ovat haastaneet potilaskohtaamisen taidoissa ja myös oman terveyden arvostamisessa. Ehkä voi arvata, että akuuttipotilaat ovat keskimäärin suunniteltuihin leikkauksiin tulevia nuorempia. Kuitenkin kaiken ikäisiä ihmisiä on löytynyt kaikista potilasryhmistä.

Ja potilasryhmiä on riittänyt. Jo ennalta oli tiedossa, että potilaiden kirjo tulee olemaan huomattava. Se on osoittautunut todeksi. Käyttöasteen, eli vapaiden paikkojen mukaan, sairaalaan kaksi kirurgista osastoa lainaavat välillä potilaita toisilleen. Lisäksi maakunnan terveyskeskuspaikkojen vähentyminen on näkynyt siinä, että niin sanottuja yle-potilaita(yleislääketieteen) tulee ajoittain myös suoraan kirurgiselle. Samoin näiden eteenpäin siirtyminen on joskus hidasta. Myös muiden erikoisalojen potilaita on enemmän tai vähemmän vakituisesti osastolla. Kaikille erikoisaloille ei omaa vuodeosastoa olekaan vaan niiden potilaita jaetaan tarvittaessa molemmille kirurgisille osastoille. Tavoite on tietenkin, että toinen osasto ottaisi aina näissäkin tiettyjä potilaita mutta tarpeen ja tilan suhde sanelee joskus sijoituksen oman tahtonsa mukaan. Lääkärit tulevat tekemään kiertojaan potilasta seuraten mutta hoitajalle nämä monituiset potilaat lisäävät selvitettävää ja osattavaa. Lääkärinkierrolla onkin nähty melkoinen liuta eri erikoisalojen kirurgeja, korva ja nenäpuolen lääkäreitä, urologeja ja tietenkin yle-lääkäreitä. Ajoittain neurologian väki käy tekemässä arvioita jatkohoidosta. Eikä psyk-puolen väkeä voida unohtaa laskuista. Vartijakaan ei ole tuntematon näky koska viikonloput rientoineen voivat näkyä potilaiden määrissä tai ainakin mielialoissa. Ja kaiken muuttuvan lisäksi parin vapaapäivän jälkeen suuri osa potilaista voi olla myös vaihtunut. Kirurgialla potilas on hieman projektin omainen: hänen vaivansa hoidetaan sen mukaan mitä kirurgialla on asialle tarjota ja sen jälkeen hänet pyritään vauhdikkaasti saamaan kotiin tai jatkohoitoon. Vaihtuvuus on suurta. Pisimpään osastolla odottavat ne jotka joutuvat jonottamaan paikkaa yle-osastoille eri puolelle maakuntaa. 

Edellisessä osastoharjoittelussa näytettiin missä elvytyskärry on ja kehotettiin tutustumaan siihen. Nyt kärry sisältöineen on esitelty jo kahteen kertaan. Kertooko jotakin osaston arjesta? Vielä ei ole käytetty tämän jakson aikana.

Mitä uutta siis opiskelijalle? Itselleni? Erilaiset seurannat: haavat, haavasidokset, eritys, virtsan väri, elintoiminnot, tunto, liike, liikelaajuus, monitoriin kytkeminen ja sen käyttäminen, tajunnan seuranta, selkäydintilaan menevää lääkettä saavan seuranta, suonen sisäisesti kipupumpusta lääkettä saavan seuranta. Toimenpiteinä: kanylointi, virtsan siilaus, rakon mekaaninen huuhtelu, haavojen alipainehoidot, tyngän sitominen, puhallutus, haavadreenin pumppaaminen ja keräyspussin tyhjentäminen, news-pisteiden laskeminen ja niistä raportointi, 

Itseasiassa uusien asioiden lista muodostuikin nyt yllättäen aika lyhyeksi. Ehkä se kertoo perusasioiden tulleen jo aiemmin jollakin tavalla tutuiksi. Vuoteenvieritaidot ja perushoito alkavat sujua lähes rutiinilla. Nyt erikoistutaan jo hieman. 

Tämäkin oli aika villi ihan elävässä elämässä olla mukana laittamassa. Alipainehoito.

141# Leikkaussalissa

Leikkaussali on kirurgisen osaston ydin. Fyysisesti salit kyllä sijaitsevat hieman etäämmällä, omien oviensa takana. Leikkausosastolle käydään kaksien ovien lävitse. Vieläpä niin, että toinen ovipari ei aukene elleivät toiset ole suljettuna. Tämä sulkutila estää ylimääräisten ihmisten, ja kenties hieman myös pöpöjen pääsemistä alueelle. 

Vaikka leikkaussalit ovat poissa osaston silmistä, ovat ne kuitenkin jatkuvasti läsnä. Saapuville potilaille leikkaussali ja siellä tehtävä operaatio on tiukasti mielessä ja kaikki tähtää sinne. Osastolla täytetään esitietoja, tarkistetaan vielä potilaan ihon kuntoa (rikkinäinen iho voi olla este leikkaukselle) ja valmistellaan henkisesti myös leikkausta seuraavaan aikaan. Osaston kansliassa on oma pinonsa huomisen ja kyseisen päivän leikkauspotilaille. Anestesialääkäri hiippailee välillä tutustumassa siellä tuoreimpiin potilaalta haastateltuihin tietoihin ja merkitsee samoihin kaavakkeisiin määräyksensä mahdollisista esilääkkeistä. 

Suuren päivän aamuna potilaan tiedoissa on RTTA. Tämä tarkoittaa ravinnotta. Intensiivinen ja ehkä nälänkin täyttämän odotus käynnistyy heti aamusta, kun mahdollinen huonetoveri nauttii omaa aamiaistaan. Mahan tyhjentyessä leikkaus alkaa varmasti täyttää mieltä. Valitettavasti joskus suunniteltu leikkaus siirtyy seuraavaan päivään. Tämä tarkoittaa, että leikkaussalissa on tapahtunut jotain odottamatonta: kiireellistä päivystysleikkausta tai viivyttävää ongelmaa edeltävässä leikkauksessa. Saattaa käydä niinkin, että potilas on ravinnotta jopa kymmenen tuntia (ja todellisuudesta vielä edellisillasta asti) ja myöhään iltapäivällä tulee lopullinen tieto leikkauksen siirtämisestä yön yli. Silloin pettynyt potilas koittaa lohduttautua sillä herkuttelulla mitä sairaalan ruoka mahdollistaa. Pahimmillaan tämän jakson aikana potilaan leikkaus on siirtynyt kaikkiaan kolmen yön yli. Siinä oli monta kertaa aikaa kerätä latausta ja sitten taas pettyä. Onneksi hänkin lopulta pääsi saliin. 

Jos kaikki etenee suunnitellusti, soi jossakin vaiheessa osaston puhelin hyvällä tavalla. Leikkaussalista ilmoitetaan, että potilaalle saa antaa esilääkkeet. Ne ovat anestesialääkärin tarpeelliseksi arvioima valikoima kipulääkkeitä ja rauhoittavia lääkkeitä. Aina niitä ei ole nähty tarpeelliseksi määrätä. Samaan aikaan niiden kanssa viedään potilaalle leikkausvaatteet: alushousut, leikkauspaita ja tukisukat veritulppien ehkäisemiseksi. Yleensä pian tuon jälkeen leikkaussalista saavutaankin. Anestesiahoitaja varmistaa potilaan henkilöllisyyden, kysyy osastolta viime hetken tiedot ja varmistaa kaikkien valmistelujen olevan suoritettuja. Sen jälkeen mennään.

Leikkausosaston kaksoisovien jälkeen edessä on käytävä, jonka varrella on sekä leikkaussaleja, että välinevarastoja. Erittäin suuret pesupaikat käytävällä paljastavat, ettei kyseessä ole tavallinen osasto. Samaa kieltä puhuvat lyijyliivien ja kaulureiden rivit. Luukirurgiassa saatetaan leikkauksen aikana ottaa useita kuvia ja osa leikkaussalin väestä joutuu pitämään steriilien suojien alla jatkuvasti lyijyä.  Varastoissa on suuret määrät mystisiä esineitä pakattuna steriilisti metallilaatikoihin. Niistä laatikoista löytyvät sekä kaikissa leikkauksissa käytetyt työkalut, että myöskin kaikki mahdolliset varaosat joita ihmiseen saatetaan asettaa. En tiedä millainen valikoima vaikkapa nivelproteeseja siellä on valmiina. Kuitenkin suuret määrät erilaisia metallilevyjä, tankoja ja ruuveja siellä kuulemma on. Jos leikkauksessa on murtumapotilas, valikoidaan näistä isoista laatikoista ne muutamat välineet ruuveineen, joilla kaikki asetellaan paikoilleen. Kuulemma näitä valikoidessa meno on joskus melkein kuin millä tahansa pajalla. Ero on tietenkin siinä, että kaikki välineet ovat steriilejä ja jokaisen avatun laatikon sisältö palaa varastoon vasta puhdistuksen kautta.  

Saisikohan saliin ottaa omia instrumenttejä? Tuskin. Puhelintakaan en uskaltanut ottaa, joten tässä kuvituskuva lasten vanhoista instrumenteista.

Salissa potilas asetellaan leikkauspöydälle ja hänelle kerrotaan hieman tulevista tapahtumista. Hyvin monia leikkauksia tehdään nykyään paikallispuudutuksessa tai selkäydinpuudutuksessa. Yleisanestesian eli nukutuksen käyttöön sisältyy aina suurempi riski ja kuormitus elimistölle. Puudutusta käytettäessäkin salissa on valmiina välineet nopeaan nukutukseen. Samoin melkein käden ulottuvilla ovat kaikki elokuvistakin tutut välineet pitää yllä potilaan elintoimintoja. Leikkaussalissa ei tarpeen vaatiessa ole aikaa etsiä asioita kaukaa. Anestesiahoitaja tarkkailee potilasta monitoreista ja tämän valveilla ollessa myös juttelee tämän kanssa. Anestesiahoitaja täyttää ennakkotietokaavakkeen seuraavalle sivulle myös leikkauksen aikaiset tapahtumat ja tiedot potilaan elintoiminnoista. Tarvittaessa hän myös lääkitsee potilasta ennakko-ohjeen mukaan. 

Tässä vaiheessa anestesialääkäri ilmestyy viimeistään paikalle. Hän hoitaa puudutuksen tai nukutuksen, jättää potilaan anestesiahoitajan haltuun ja jatkaa muualle. Tarvittaessa hän tietenkin jää paikalle tai hänet hälytetään. Potilas autetaan leikkausasentoon ja leikkausalueen ympäristö pestään. Jos leikkaus on raajan alueelle, asettaan raajaan verenpainemittarin mansettia muistuttava laite. Sillä muodostetaan leikkausalueelle verityhjiö. Näin leikkauksia voidaan suorittaa hyvinkin pienillä vuodoilla.  

Kun potilas on valmis, pukeutuu instrumenttihoitaja steriileihin leikkausvaatteisiin. Sen jälkeen hän koskee vain steriileihin asioihin. Toinen hoitaja, jota myös passariksi kutsutaan, noutaa tarvikkeita ja ojentaa niitä instrumenttihoitajalle. Kaikki tasot on tätä ennen peitetty steriileillä liinoilla. Seuraamassa oleville opiskelijoille neuvo oli: älkää koskeko mihinkään siniseen tai vihreään. Turvallisinta oli pysyä lähellä anestesiahoitajaa monitorien ääressä. Hän ystävällisesti selittikin puoliääneen salin tapahtumia.

Kun kaikki on valmiina, kirurgi saapuu. Passari pukee hänet ja kaikki alkaa tapahtua. Tottumus näkyy ja kuuluu kun leikkauksen äärellä henkilöstö saattaa puhua ohi mennen hyvin arkisista asioista. Kirurgian jaksolla opiskelijoita päästetään seuraamaan vain pieniä operaatioita. Niihin salin henkilökunta luultavasti suhtautuu hyvin rutiinilla. Leikkaus, jota itse seurasin, oli ohi varsin nopeasti ja kirurgi poistui paikalta viimeisten sulkuompeleiden jälkeen yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Lyhyessä ajassa tapahtui paljon ja tottumattomalle silmälle havaittavaa oli niin runsaasti, ettei kaikki tapahtunut tai tapahtumajärjestys ihan jäänyt mieleen. Anestesiahoitajan puheista ja monitoreista, kirurgin jutteluista ja itse leikkausaluetta etäältä seuraamalla saatoin kuitenkin päätellä, mitä oli milloinkin menossa. Oikeaoppisesti jätin myöskin koskematta mihinkään siniseen tai vihreään – tai olematta kirurgin edessä. 

Leikkaussaliin mennessä jännitin eniten, (ja siitä syystä myös halusin mennä sinne) miten kokisin itse operaation seuraamisen. Siis sen katselemisen, kun ihmistä jostakin kohtaa hieman avataan ja sinne aletaan tunkemaan instrumentteja. Kahdessa vuodessa olen joutunut katselemaan muutamia vähintäänkin ällöttäviä haavoja ja totutellut muutenkin ihmiseen kajoamiseen eri tavoin. Kuitenkin tuo aktiivinen toiminta vähän jännitti. Mutta kun seurailin levittimillä avattua haava-aluetta, en kokenut kuin vähän harmia siitä, etten päässyt lähemmäksi. Ilmeisesti toleranssi on hitaasti kasvanut niin, ettei ihmisen sisäänkään katsominen tunnu erityiseltä. Toki osastolle palatessa ohjaaja kysyi, tekikö pahaa. Totuuden mukaisesti vastasin olleeni synnytyssalissa sen verran monta kertaa, että osaisin kyllä istua jos tarvetta olisi. Tosin nyt lähinnä väsyneiden jalkojen tähden.

Kirurgin poistuttua potilasta aletaan herättelemään. Varsinkaan yleisanestesian jälkeen se ei tapahdu tuosta vain. Siksi sairaalasta löytyy myös heräämö. Siellä potilasta tarkkaillaan juuri puudutus- tai nukutusaineiden vaikutusten vuoksi. Seuraamani potilaan kanssa tilanne oli niin mainio, että heräämö oli kiinni ja pääsin itse tekemään tätä seurantaa osastolla. Osastolle tuotaessa anestesiahoitaja (tai heräämön hoitaja jos sitä kautta kuljetaan) selittää lyhyesti leikkauksen kulun ja kertoo annetut lääkkeet. Mukana kulkenut leikkaustietojen lomake käydään lävitse ja samaan lomakkeeseen aletaan merkitä leikkauksen jälkeisiä seurantoja. Osastolla avataan potilaalle uusi seurantaosio nimeltä leikkaus. Siihen merkitään sinä päivänä luku 0. Siitä se alkaa kasvamaan. Leikkaussali on todella kirurgisen osaston ydin. Se määrää potilaille jopa ajanlaskun. 

Tämä video näyttää mielestäni hyvin sen, miten leikkaussalissa joskus erikoisella tavalla raju korjauspaja ja herkkä ihmisen hoitaminen kohtaavat. Tällaista vasarointia me emme päässet (onneksi) seuraamaan.

140# Yövuorolaisen kauhun hetket

Tähän harjoitteluun kahmin melko paljon yövuoroja. Tykkään niistä. Yötöissä on tunnelmaa. Yöt voivat olla myös hyvin rauhallisia ja työporukan kesken on mukava jutustella väsyneitä tarinoita pimentyvin aivoin. Rutiinin omainen yö pitää sisällään kahden tunnin välein tehtävät kierrot, niiden väleihin mahtuvat kipupotilaiden lääkitsemiset ja mahdolliset kylmähoitoon kuuluvat pussienvaihdot. Lisäksi yön aikana yleensä valmistellaan ja tiputetaan jonkin verran antibiootteja. Kirurgian osastolla voi yön aikana tapahtua paljonkin.  Osaston ennätys on kuulema kahdeksan saapuvaa päivystyspotilasta yön aikana. Siinä pitää jo kiirettä. Juuri tämä monipuolisuus on osa niiden viehätystä. Opiskelijan näkökulmasta niiden hyviin puoliin kuuluu runsas tuntien kertymä (tällä osastolla yövuoro kestää 11 tuntia). Oikean työläisen näkökulmasta ylityöstä maksettu ylimääräinen korvaus on myös ihan kohtuullinen.

Olen oppinut, että yövuoroon kannattaa laittaa lämpimämmät kengät tai ainakin sukat. Lisäksi eväitä on hyvä olla vähän enemmän niin kylmä ei pääse hiipimään. Tässä harjoittelussa otin käyttöön myös kuminauhan. Sillä on hyvä torjua lamaannusta aamu neljän aikoihin. Vanhana palokuntalaisena en mene yövuoroon ilman kunnollista lamppua.

Yötöiden hyviin puoliin kuuluu myös se päivällä nukkumisen mystinen tunnelma. Parin yön putkessa saa luvan kanssa irrota hetkeksi muun perheen arjesta ja keskittyä lähinnä lepäämään. Aamulla, iltapäivällä ja illalla ennen seuraavaa lähtöä ehtii hieman tarttua kodin asioihin tai jututtaa muita päivän tapahtumista. Muuten aika meneekin jossakin kammiossa unen merkeissä. Vaikka en paljoa ole näitä vuoroja vielä ehtinyt harrastaa, on koko perheeseen laskeutunut tietoisuus tuosta poikkeuksellisesta ajasta, jonka aikana ei ole hyvä pitää ylimääräistä meteliä. Tai niinhän sitä toivoisi.

Ensimmäinen yövuoro oli saateltu päätökseen vanhoin askelmerkein. Juuri tuota ensimmäistä yötä pidän kaikkein vaikeimpana. En ainakaan vielä ole oppinut taitoa, jolla nukkua jonkinlaisia päiväunia ennen tuota yötä. Hyvin minimaalisten torkkujen jälkeen lähdin käytännössä samoin silmin liikkeelle. Pyöräily, iltakahvi osastolla ja liikkeellä oleminen kyllä pitävät virkeänä. Kuitenkin aamulla voi tuntea valvoneensa sen vuorokauden. Ohjaajan armollisuudesta pääsin lähtemään paria hetkeä aikaisemmin aamuvuoron saapuessa jo paikalle. Valoisaa aamua ihmetellen palasin kotiin nauttien jo mielessäni etukäteen tulevista unista. 

Pääsin vielä ilahduttamaan muita ja kävin aikaisin palanneen viemässä nuorimman päiväkotiin. Sitten puuhailin keskimmäiselle hieman aamupalaa ja taisin torkahtaa salaa pari kertaa ruokapöydän ääressä. En kuitenkaan hennonnut jättää tätä yksin suoriutumaan aamun askareista. Lopulta hieman ennen yhdeksää vedin pimennysverhon alas ja katosin kuolleen kaltaisena unien maailmaan. Takana 26 tuntia valveilla. Seuraavassa hetkessä havahdun. Ovella jyskytetään. Kelloa vilkaisten huomaan aikaa unen maailmassa kuluneen vain reippaan vartin verran. Kömpiessäni kohti ovea, käyn lävitse eri vaihtoehtoja oven takaa löytyjästä. En keksinyt millään, miksi keskimmäinen olisi palannut takaisin. Enkä ymmärtänyt miksi kukaan kaveri etsisi lapsia kotoa siihen aikaan. Mutta sieltähän löytyi esikoinen. Päätä särki. Kaivoin esiin oikean kokoisen särkylääkkeen ja mutisin jotain, jonka saattoi tulkita kielloksi mennä nyt päänsärkyisenä millekään laitteelle. Sitten katosin unimaailmaan. Hyllyn reunalta ehdin napata korvatulpat nyt muuttuneen tilanteen vuoksi. Käteen ne kuitenkin jäivät. Uni korjasi nopeammin. 

Seuraavassa hetkessä oven raosta kuului varovainen ääni. Valitti nälkäänsä. Pudotin korvatulpat nyrkistä ja vilkaisin kellon olevan koulun lounasajan. Yhtämittaista unta oli ehtinyt kertyä noin 90 minuutin ajan. Luultavasti aika harmaana vaelsin keittiöön. Vanhastaan tiesin pian lähestyvän sen rajan, jonka yli on ollut lähes mahdoton nukkua. Askelissa alkoi painaa jo ajatus seuraavasta yöstä. Hieman ajatuksen synkkyyttä lievitti havainto paistinpannusta hellan vieressä. Vieressä oli auki revitty paketti nuudeleita. Yritys oli kilpistynyt kuukausi sitten vaihdettuun lieteen. Induktion salat eivät olleet vielä ihan selvillä pikkukokille. 

Aika harvasanaisesti kyselin mieltymykset, valmistin ne ja kutsuin pöytään. Ehkä siinä joku sanakin vaihdettiin. Koin pakonomaista tarvetta kehua hiljaa olemisesta. Siitä omassa lapsuuden kodissa aina joskus kiiteltiin yötöiden aikaan. Pian raahauduin jo takaisin. En vaivautunut edes poimimaan korvatulppia. Jonnekin ne olivat pudonneet. 

Sitten tulikin yllätys. Jostakin unen verhon lomitse havahduin välillä kuulemaan ääniä, jotka kertoivat keskimmäisen palanneen koulusta. Kuitenkaan tuo verho ei raottunut heräämiseksi asti. Kuitenkin sekin riitti synnyttämään uneen hyvää mieltä. Tajunta kertoi, että nyt uni riittikin yli puolenpäivän. Se kun on ollut ennen jonkinlainen raja. Hitaasti uni alkoi oheta, muuttua heräilyksi ja äänet kertoivat lasten olevan olohuoneessa lempipuuhissaan. Väliovet olivat selvästi kiinni. Kello kertoi, ettei varmuuden vuoksi laitettuun herätykseen ollut juuri aikaa. Iltapäivä oli pitkällä ja oli pian aika hakea nuorimmainen päiväkodista. Unitunteja oli kertynyt kaikkiaan hätäisen yön verran. Nuorimman hakemisen jälkeen jäi vielä aikaa siistiä hieman paikkoja ja laittaa ruoka tulille. Lasten äänet paljastivatkin pian äidin ilmestyneen pihaan. Opettaja oli kuulemma soittanutkin koulusta ennen esikoisen pois päästämistä. Oli vahvistanut puhelimessa lapsen kertomuksen: isä on kotona nukkumassa. Niin, oli vielä hetken. Mutta ehti sinäkin iltana ottaa vielä tunnin unet. Vielä kun vaimo kärsivällisesti ymmärtää väsyneempääkin miestä, on kuvio mahdollinen.

139# Kirurgian harjoitteluun

Opintojen neljänteen harjoitteluun ja toiseen osastojaksoon valmistautuminen meni jo rutiinilla. Jo etukäteen olin marssinut sairaalan asiakaspalveluun lunastamaan kulkulätkää ja pukukaapin avaimia. Luukulla vedin taskusta opiskelijakortin, henkilöllisyystodistuksen ja panttirahan nätissä paketissa esiin, päästäkseni nopeasti ja helppona asiakkaana täyttämään pukukaapin oikean kokoisilla hoitovaatteilla. 

Tähän jaksoon pakatessani totesin, että on ehkä aika alkaa miettimään toisia kenkiä. Ostin nämä 2002 sisäkengiksi Eurooppaan ja ostovuotensa näköiset ja tuntuiset alkavat olla.

Tosin asiakaspalvelussa ei oltu pätkääkään kiinnostuneita sen koommin opiskelusta tai henkilöllisyydestä todistavista seikoista. Panttimaksukin oli noussut. Paperit täytettyäni sain kuitenkin avaimet ja lätkän. Vain todetakseni pukuhuoneessa, että kaappi oli vielä varattu edelliselle käyttäjälle. Vaatteiden valinta sai jäädä aloituspäivän aamuun. 

Kirurgia. Tuo televisiosta niin moneen kertaa leikkaussalin kautta nähty erikoisala. Televisiossa näkyvät aina määrätietoiset ja hieman helposti närkästyvät kirurgit, nöyrästi kaikessa auttavat hoitajat ja kuuluvat terävät käskyt milloin minkäkin välineen ojentamisesta.  Pappisvelikin ehti varoitella jo niistä terävistä skalpelleista. Taisi olla ainoa tuttu työkalu leikkaussalin maailmasta. Jollakin sen kaltaisella leikkauksen aloitusviilto tehdään. Kätevä myös monenlaisissa askartelu- ja käsityöhommissa. Television salit on verhottu siniseen ja vihreään ja hyvin usein siellä näytössä alkaa tapahtua vauhdikasta toimintaa. Kovin moni kun ei jaksaisi seurata useampaa tuntia rutiininomaista leikkausta valmisteluineen ja lopetuksineen.

Ehkä yllättäen kirurgian harjoittelu ei sijoitu leikkaussaliin. Jakson aikana on kyllä mahdollista päästä käymään salissa. Mutta vain seuraamassa toimenpidettä. Salin ja leikkausosaston toimintaan voi päästä perehtymään akuuttihoidon- tai syventävien jaksolla. 

Kirurgian harjoittelussa pääpaino on hoitotyössä leikkauksen ympärillä: kirurgisilla osastoilla tai poliklinikoilla. Niille tullaan ennen leikkausta ja niissä levähdetään hetki leikkauksen jälkeen. Ennakkokäynnit, jälkiseuranta ja kaikenlainen ohjaus ovat jokapäiväisiä toimintoja. Poliklinikalle ei jäädä yöksi ja siellä tehtävä työ on pienempää (tai ainakin vähemmän hoitoa vaativaa), tai valmistavaa ja jälkikontrolloivaa. Osastolle tulevat ne jotka vaativat yliöistä hoitoa tai valvontaa.

Itse valitsin kirurgisen osaston. (Tämän jakson aikaisia päivityksiä lukea voi huomata, että yritän huolellisesti kätkeä, mikä osastoista on kyseessä.) Ajattelin, että osastotyössä alaa näkee mahdollisimman laajasti. Näin varmasti on. Kirurgian ihmeellisyys on potilaiden monipuolisuudessa. Osastolla on nuoria ja vanhoja, on huonokuntoisia ja on erittäin huonokuntoisia. On myös erittäin hyväkuntoisia ja kaikkea siitä väliltä. Osastolle voidaan tulla valmistautumaan sovittuun leikkaukseen (elektiivinen) joka on ollut tiedossa jo kuukausia. Yhtä lailla saatetaan tulla päivystyksen kautta hyvinkin kiireisenä potilaana. Vamman, onnettomuuden tai muuten akuutin tilanteen vuoksi potilas saattaa lähteä saliin jo samana päivänä. Kaikkein kiireisimmät potilaat eivät ehdi osastolle ennen leikkausta vaan vasta sen jälkeen. Ja ääripäiden väliin voi keksiä paljon erilaisia tilanteita, kuntoja ja kiireellisyyksiä. Nämä vaihtuvat tilanteet tietenkin vaikuttavat myös potilaan ja tämän omaisten henkiseen tilaan. 

Ja jotta tilanteet olisivat mahdollisimman vaihtuvia, eri osastot toimivat tarvittaessa toistensa varaventtiileinä. Eri osastot ovat erikoistuneet joukkoon tietyn tyyppisten kirurgisten potilaiden hoitoon mutta tarvittaessa ottavat toistensa potilaita jos tilanpuute vaanii naapurissa. Yhdelläkin osastolla omien potilaiden kirjo on laaja ja ajoittain lääkäreitä kulkee käytävillä niin, että päät kolisevat. Viikonloppuisin varsinainen heräämö on suljettu ja potilaat tuodaan suoraan salista osastolle. Riippuen salin henkilöstön kiireistä, saattaa osaston oma henkilöstö suorittaa välitöntä ja välttämätöntä seurantaa. Leikkauksissa käytetyt puudutteet ja lääkkeet voivat perusterveelläkin aiheuttaa leikkauksen jälkeen yllättäviä voinnin vaihteluita. Nukutuksesta (yleisanestesia) puhumattakaan. Erilaiset valvontalaitteet ja -käytännöt taitavat tulla tutuiksi. Ehkä kuvaavaa on, että opiskelijoiden perehdytyspäivässä esiteltiin myös huoneissa löytyvä hätänappi. Se ei ole siis normaali kutsunappi, jota potilas painaa vaan sen serkku jota hoitaja painaa jos on oikeasti hätä. (Näiden välissä on vielä apunappi toisten käsiparien vähemmän akuuttiin kutsumiseen.) Painokkaasti opastaja kertoi, että hätänapin ääneen vastataan aina juoksuaskelin. Käytiinpä lävitse elvytyskärrykin laatikko laatikolta.

Uutta ja ihmeellistä oli myös osastolla vietetty perehdytyspäivä. Siihen oli varattu viisi tuntia. Tällaista ylellisyyttä aiemmissa harjoitteluissa ei ole ollut. Tosin päivän aikana miettiessä oli helppo ymmärtää tähän myös syy. Itselleni uusi kokemus tulee olemaan myös luokkatovereiden pyöriminen harjoitteluyksikössä. Erilaisten syiden ja sattumustenkin kautta olen tähän asti viettänyt harjoittelujaksot ainoana opiskelijana. Sen tajutessani, ymmärsin hyvin ettei yhdelle ole järjestetty ihan niin kattavia perehdytyksiä. Hauskaa vaihtelua tämä laumaoppiminen, vaikka lopulta yhteisiä vuoroja sattuu verrattain harvoin. 

Aika paljon kaikkea uutta siis luvassa.

135# Kotihoidon hyvät puolet

Taas on vietetty hetki teoriaopetuksessa. Etänä. Siksi olenkin ihan rikki. Toisen vuoden opetus kolmen harjoittelujakson kanssa on niin tiivis, että nyt teoriapäivät venyvät välillä pitkiksikin. Kun istuu työhuoneessa (edellisten töiden myötä muodostunut etu) kolmesta kuuteen tuntiin, on koko loppupäivän väsynyt ja kiukkuinen. Tuolin viereen on kertynyt pientä kahvakuulaa, kuminauhaa ja muuta aktivointivälinettä. Kuitenkin vireystila laskee ja olo on ärsyyntynyt. Muutaman viikon kuluttua sairaalaan käytävät onneksi kutsuvat taas.

Jälleen kerran totesin harjoittelupaikan sellaiseksi, jossa voisin olla töissäkin. Kertooko se sopeutumiskyvystä vai taitojen kehityksestä. En tiedä? Kuunnellessani luokkamme palautteita, ei kotihoito ole ollut läheskään kaikkien suosikki. En tiedä oliko se omanikaan. Kuitenkin tykkäsin ja tässä pieni listaus miksi:

Itsenäisyys. Kotihoidossa sairaanhoitaja menee asiakkaan luokse. Harjoittelupaikkani systeemissä hänellä on omat asiakkaansa, joita yksin hän sairaanhoitajana hoitaa. Hän yksin suunnittelee kotihoidon kriteerien mukaisesti käynnit, niiden ajan ja tiheyden. Käynnillä hän on yksin paikalla eikä kukaan työtoveri näe, kuule tai kommentoi. Sairaanhoitaja tekee yksin kaikki välittömät päätökset käynnillä ja käyttää omaa harkintaansa myös tiedon välittämisessä lääkärille. Ihan yksin hän ei ole mutta joutuu tekemään ihan yksin päätöksen vaikkapa soitosta päivystävälle lääkärille tai hätänumeroon. Tietenkin muiltakin hoitajilta voi kysyä. Kuitenkaan selän takana ei ole ketään, jonka puoleen luontevasti kääntyä. Ne säästetään toimiston iltapäivään. Päivän kulku, reitti ja aikataulu määräytyy pitkälti sairaanhoitajan oman tahdon mukaan. Mutta hän myös löytää peilistä syyllisen, jos jotakin jää hoitamatta.  

Liikkeellä olo. Tietenkin kotihoidon sairaanhoitaja istuu koneella. Jossakin vaiheessa päivää sitä tekee suurin osa hoitoalasta. Kuitenkin jokaiseen päivään kuuluu asiakkaiden luokse lähteminen. Askelia siitä ei välttämättä kerry osastotyötä tekevän hoitajan mittoja. Mutta liikkeellä olo vie eri puolille kaupunkia. Kolmisenkymmentä asiakasta on ripoteltuna 1-4. Joka päivä tai viikkokaan ei ajeta samoja reittejä eikä tuijotella samoja ovia. Vuodenkierto ja sääilmiöt saavat tulla huomatuiksi. Eikä koskaan ihan voi tietää kuinka rutiinikäynti oven takana odottaa.

Tietokone ja laukku. Kotihoidon lyömätön työkalupari.

Rauha. Tämä rauha ei ole kiireen vastakohta. Välillä käyntejä saattaa olla enemmän kuin yhteen päivään toivoisi. Apteekissa tai sairaalan laboratoriossa asiointi saattaa heittää aikataulua pyllylleen ja puhelin voi soida parhaimmillaan taukoamatta. Toimistolla odottaa yleensä aina jotakin paperityön tynkää. Kuitenkaan päivän rytmiä ei riko osastoilta tuttu soittokellon kutsu. Tuo välttämätöntä ja usein melko välitöntä läsnäoloa vaativa luonnonvoima loistaa poissaolollaan kotihoidossa. Yhden asiakkaan luona keskitytään yhteen asiakkaaseen, eikä toinen huuda verhon tai naapurihuoneesta luokseen. Jossakin määrin puhelin tietenkin hoitaa soittokellon tehtävän. Kuitenkin sen suhteen voi käyttää hieman suurempaa harkintaa ja soittaa hetken päästä autosta takaisin. Samoin kukaan työtoveri ei tule pyytämään neuvoa tai avuksi kesken hoitotoimien. 

Pienuus. Vaikka harjoittelupaikankin yksikkö oli melko suuri, oli se samalla pieni. Asiakkaita oli toista sataa neljään tiimiin jaettuina. Lähihoitajia näytti olevan listoilla jokunen kymmen mutta sairaanhoitajia vain kourallinen. Kun lähi- ja sairaanhoitajien päivärytmi poikkesi hieman toisistaan, oli usein taukotilan pöytien ääressä pieni joukko opiskelijalla ja esimiehellä vahvistettuna. Juuri sopivan kokoinen joukko asioiden spontaaniin jakamiseen ja keskinäiseen huolenpitoon. Ylipäätään koko yksikkö vaikutti sen kokoiselta, että esimies tunsi suunnilleen, keitä asiakkaita kenelläkin tiimillä on ja minkälaisia iloja ja suruja se arkeen saattoi tarkoittaa. 

Tavarat. Kotihoidon käyttämät työvälineet eivät yllä hoitoalan suurimpien, jännittävimpien tai kalliimpien joukkoon. Eniten kädessä olivat verenpaine- ja verensokerimittarit. Neulat ja/tai ruiskut kaivettiin esiin lähes joka päivä. Ratkaisevaa tavaroiden suhteen onkin varaston ja asiakkaan välinen etäisyys. Osastoilla samat asiat löytyvät potilashuoneesta, kansliasta tai käytävän varteen kätkeytyneestä varastosta. Siellä minkään luokse ei ole pitkä matka. Mutta jos kotihoidossa unohtaa aamulla ottaa jotakin mukaan, joutuu manaaman yksin omaa itseään. Vanhana tavaramyyränä juuri tämä laukun ja muiden tavaroiden jokapäiväinen tarkistus tuntui mukavalta. 

Päivän aikana laukku nousee lattiasta tai autosta yhteensä kymmeniä kertoja. Siinä täytyy muistaa jo vähän ergonomiaa. Kaiken muun lisäksi laukusta löytyy särmäisjäteastia.

Ihmiset. En kirjoita tästä uudestaan, mutta jos selaat hieman vanhempia päivityksiä kotihoidosta, voit ymmärtää mikä heissä kiehtoo.

Jokainen kotihoidossa ollut ei ehkä ole listasta samaa mieltä. Jokaiseen kohtaan kätkeytyykin sen vastapuoli. Jokaisesta kohdasta voisi kuvailla miten sen voi nähdä myös huonona puolena. Yksin liikkeellä ei ole jokaisen sairaanhoitajan unelma. Uskon senkin. Mutta ihan pidin. Maaliskuussa otetaan kirurgiasta mittaa.

Lopussa kiitos seisoo. Perinteiden mukaisesti opiskelija lahjoo viimeisenä päivänä yksikön väkeä. Kiitos!

133# Mikä siellä kotihoidossa mättää!

Yle julkaisi viime viikolla uutisen kotihoidon huonosta tilasta

Olivatko syynä huonot työntekijät vai liian kova kiire? Näihin asioihin keskustelu yleensä pelkistyy, kun kysellään hoitoalalla ilmenneiden ongelmien syitä. Huonoista työntekijöistä puhuvat asiakkaat ja heidän omaisensa. Kiireestä puhuvat työntekijät. 

Nämä kaksi tietenkin liittyvät toisiinsa. Kiire lisää sitä, minkä vuoksi työntekijät koetaan huonoiksi. Aikaa hyvin tehdylle työlle on vähemmän. Kiire myös lisää henkilöstön vaihtuvuutta, koska moni hakeutuu eri tehtäviin tai eri alalle turhauduttuaan arjen realiteetteihin. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen ja perehtyminen vie aikaa ja kokemuksen kerryttäminen vielä lisää. Tämä on todellinen ongelma monessa paikkaa ja valitettavasti itseään ruokkiva ilmiö. Suuri vaihtuvuus lisää muiden työntekijöiden kuormitusta ja lisää vaihtuvuutta. Esimiestyöllä ja työyhteisöllä voidaan jonkin verran asiaan vaikuttaa. Mutta kyse on myös resursseista.

Harjoittelun kokemuksin mietin epämääräisen kiireen lisäksi kolme asiaa, jotka mahdollisesti painavat kotihoidossa. Ainakin niillä mahdollisuuksia aiheuttaa haasteita.

Palveluiden hajaantuminen

Olisi suurenmoista, jos kotihoidon asiakkaana oleva henkilö voisi hankkia kaikki palvelunsa samasta yksiköstä. Se majailisi sellaisessa pienessä toimistossa, jossa kaikki tuntisivat toisensa ja tieto kulkisi. Olisi lähihoitajat ja sairaanhoitaja. He olisivat aina samat, eikä asiakkaan ovelle koskaan tulisi uusia tai vieraita kasvoja. Tiimiin kuuluisi myös kodinhoitaja, joka kävisi siivoamassa, auttamassa ulkoiluissa ja keksisi vähän virikettä kodin sisällä. Toimiston kalustoon kuuluisi myös yleismies Jantunen. Hän menisi paikalle lumitöihin, haravoimaan tai tekemään pientä remonttia. Toimiston keskellä olisi myös lääkäri, fysioterapeutti, haavanhoitaja, diabeteshoitaja ja muistihoitaja. Nämä kaikki pysyisivät aina samassa tehtävässä ja työpaikassa. Ainakin niin pitkään kuin asiakas heitä tarvitsee. Kaikki puhuisivat iloisesti keskenään. Koskaan ei jäisi välittymättä kokonaiskuva kotihoidon arvokkaan asiakkaan tilanteesta ja tarpeesta. 

Tosielämässä lähihoitajat ja sairaanhoitaja kyllä löytyvät toimistolta. Hyvässä tilanteessa yksikkö käyttää tiimijakoa niin että samat ihmiset pyrkivät käymään samojen ihmisten luona. Lääkäri on etänä, usein toisella paikkakunnalla. Muut erityisalojen osaajat pitävät majaansa jossakin terveyskeskuksen ja sairaalan kaltaisessa paikassa. Asiakkaan luona voi käydä yksityinen kotiapu ja sen lisäksi kunnan aputyömies ja erillinen lumenluontipalvelu. Ruuan voi toimittaa vielä yksi toimija lisää. Kukaan ei tiedä mistä edellinen kävijä on asiakkaan kanssa puhunut. Tästä välittyy varmasti tehoton ja tietoa hukkaava vaikutelma niin asiakkaalle kuin omaisillekin. Eikä se varsinaisesti lisää tiedon liikkumista ammattilaiselta toisellekaan.

Palvelutarpeen jatkuvat muutokset

Kotihoidon asiakkaat ovat jatkuvasti huonompikuntoisia. Kotona halutaan olla sekä oman että omaisten päätöksen kannattelemina. Pitkään siitä tulee myös rahallisia säästöjä. Kotihoito ei tarjoa kaikille samankokoista pakettia. Kotihoidon asiakkaaksi voi ylipäätään tulla vasta täyttäessään tietyt kriteerit. Sen jälkeen hoidon tarve arvioidaan ja päätetään samojen kriteerien perusteella. Niitä pyritään pitämään riittävinä. Kuitenkaan vahinko ei tule kellokaulassa eivätkö palvelut aina pysy perässä. 

Mitä paremmassa kunnossa asiakas on, sitä harvemmin hänen luonaan käydään. Joillakin ainoa palvelu saattaa olla esimerkiksi sairaanhoitajan käynti kerran neljässä viikossa. Jos on pärjäävä luonne, yksin tai jo aavistuksen muistamaton, voi neljässä viikossa kunto huonontua ilman että kukaan saa tietää siitä. Ärhäkkä infektio voi kaiken muun lisäksi vaikuttaa hyvässä hoidossa olevaan muistisairauteen yllättävän voimakkaasti. Joskus kynnys tarttua puhelimeen on korkea. Myös palveluiden hajaantuessa eri paikkoihin, voi välillä olla vaikea pysyä mukana siinä, mitä kaikkea oikeastaan voisi kotiin saada ja mistä.

Kotihoidon asiakkaiden ja omaisten tulisi yhdessä hoitajien kanssa pyrkiä ennakoimaan tulevaisuutta mahdollisimman hyvin. Yleensä palvelutalopaikkoihin on pitkät jonot. Paikkaa kannattaa alkaa hakemaan mieluummin ajoissa. Hoitajat osaavat kertoa, millaisilla kriteereillä paikan voi saada. Myös apuvälineiden ja turvaleitteiden kanssa kannattaa olla etukenossa liikkeellä. Liian moni ikäihminen on joutunut viettämään yönsä lattialla, koska ei ollut koskaan ennen kaatunut. 

Särkymävaran vähyys

Kotihoidossa asiakkaiden palveluntarve elää. Samoin tekee asiakasmäärä. Kuitenkin henkilöstön määrä pysyy yleensä varsin vakiona. Uusi haava diabeetikon jalassa, leikkauksesta kotiutuva asiakas, peräkkäisinä päivinä tulevat ilmoitukset lääkeannostelijaan jääneistä lääkkeistä tai omaisen ilmoitus ettei jaksa enää huolehtia puolisonsa peseytymisestä. Nämä kaikki lisäävät kotihoidon tiimin kalenteriin useita käyntikertoja viikkoon tai jopa päivään. Välillä käyntimääriä ja käyntien kestoja tietenkin voidaan myös vähentää palveluntarpeen pienentyessä. Välillä niinkin käy. Haavat paranevat, leikkauksen rajoittama kunto kohenee, lääkkeet osataan, muistetaan tai tahdotaan taas ottaa ja puoliso ilmoittaa saaneensa jonkun muun omaisen avukseen. Tai sitten uusi asiakas on vain paremmassa kunnossa kuin listoilta poistunut entinen asiakas. 

Kun liikkuvaan työn määrään lisätään vaihteleva määrä tekijöitä, on sotku mahdollisesti kova. Ei ole tavatonta, että kotihoidossa jäädään välillä kotiin. Sairaslomia tulee kaikkialla mutta hoitoalalle ei ole jäänyt montaa suojatyöpaikkaa, josta voisi olla pois kuin tyhjää vain. Poissaolijaa kaivataan nopeasti ja sijaiset ovat kuulemma tiukassa. Aamulla ei voida päättää kenen annetaan jäädä puurotta tai kenelle ei ehditä viedä lääkkeitä. Jotain voidaan toki järjestellä ja sairaanhoitaja voi parhaimmillaan jopa siirtää jotain seuraavaan päivään. Kuitenkin usein sama määrä töitä tehdään vain pienemmällä kokoonpanolla. Silloin toivotaan, ettei tule kovin montaa turvapuhelinhälytystä.

Tällainen apologia. Aiotko sinä kysellä kuntavaaliehdokkaaltasi terveydenhuollon asioista? Myös muusta kuin kotihoidosta saa esittää huolensa.

132# Sairaanhoitajan päivä kotihoidossa

Tästä se lähtee. Miesten pukuhuone/sosiaalitilat. En ole käynyt tarkastamassa mutta naisten vastaava taitaa olla täsmälleen samanlainen. Suurin osa hoitajista toki saapuu työvalmiina työpaikalle mutta pyöräilevää opiskelijaa puitteet välillä harmittavat.

Työpäivä ja työrytmi voi vaihdella paljon eri paikkakunnilla ja eri yksiköissä. Harjoittelupaikassani oli vuodenvaihteessa tehty suuri organisaatiomuutos. Nyt läpikäydyssä muutoksessa oli muodostettu kokonaan uusi päivystävien sairaanhoitajien tiimi. Aiemmin näitä päivystäviä hoitajia oli ollut sisällä harjoitteluyksikössäni. Päivystävät hoitajat tekevät vaihtelevaa työaikaa. Arki-viikonloppu vuorot vaihtelevat kuten ilta- ja aamuvuorotkin. Ilmeisesti tästä tiimistä joku on aina vuorollaan myös yöpartiossa. Sen työajan ehkä arvasit nimestä. 

Muutoksen myötä omassa (oletko huomannut, miten vahvasti ennenkin olen samaistunut harjoittelupaikkoihini?) yksikössäni sairaanhoitajat siirtyivät tekemään pelkkää aamuvuoroa. Sairaanhoitajan työaika alkaa 07.00. Aamu käynnistyy tussitaulun ja työpöydän tarkastamisella. Molemmille on saattanut ilmestyä lähihoitajien jättämiä viestejä. Tuoreimpia ajatuksia voi tietenkin vaihtaa myös laukkuja pakkaavien lähihoitajien kanssa. Siinä tieto kulkee puolin ja toisin. Täällä jokainen sairaanhoitaja vastaa omasta tiimistään. Tiimille on nimetty tietyt asiakkaat ja näitä hoitavat sairaanhoitajan lisäksi tiimin lähihoitajat. Jokaisella tiimillä on oma työhuone ja identiteettiä rakentava aakkosten kirjantunnus. Taululle voi ilmestyä myös palveluesimiehen viestejä, joten se kannattaa tarkistaa. Näin, vaikka pienessä yksikössä päällikkö huutelee sujuvasti myös oman toimistonsa ovelta tai infoaa taukotilassa tarpeen mukaan. 

Monia asia alkaa tästä. Koneen takaa pilkistävät puhdistuspyyhkeet, joilla hiiri ja näppäimistö tulee välillä pyyhkiä.

Sen jälkeen vuorossa on puhelimen avaus. Viestien ohella sieltä löytyy tieto päivälle optimoinnin lisäämistä käynneistä. Eli jos omassa yksikössä tai toisella alueella joku on poissa töistä, on kotihoidon yhteyskeskus jakanut päivän asiakaskäynnit uudestaan. Organisaatiomuutoksen jälkeen näiden määrä ilmeisesti väheni huomattavasti. Aikaisemmin päivystävät hoitajat olivat säännöllisesti poissa aamuvuoroista ja kuitenkin heillä oli myös omia vakituisia asiakkaitaan. Niinpä nämä käynnit kiersivät säännöllisesti alueen muilla hoitajilla. Uudistus on ilmeisesti lisännyt ennakoitavuutta. Tarpeen vaatiessa sairaanhoitaja voi nyt uskaltaa siirtää jonkin käynnin seuraavalle päivällä. Hän voi luottaa siihen, ettei sinne todennäköisesti ole tulossa pommia. Sairaanhoitajan availlessa puhelinta lähihoitajat alkavat kadota kahvikupin kautta aamukierroksilleen. Nopea sairaanhoitaja ehtii sitä ennen sopia, jos päättää hoitaa lähihoitajan käynninkin oman käyntinsä yhteydessä. Lähihoitajien kiirettä auttaa yhdenkin puuronkeiton tai lääkkeiden ojentamisen poistaminen aamusta. Siinä kun nimenomaan käynnin ajankohdalla on merkitystä asiakkaalle. 

Varmistuttuaan asiakaskäynneistään sairaanhoitaja availee tietokoneen, tarkistaa sähköpostin ja rullailee läpi päivän asiakkaiden tiedot potilastietojärjestelmästä. Todennäköisesti hän muistaa, kenen luokse on menossa ja mitä siellä suunnilleen pitäisi tehdä. Kuitenkin edellisen käynnin kirjaukset on tehty sellaisella huolellisuudella, että mahdollinen sijainenkin saa juonen päästä kiinni. Jos asiakkaan luona on käyty lääkärin kanssa, tai hänestä on odotettavissa laboratoriovastauksia, katsoo sairaanhoitaja nekin läpi. Tässä kohtaa opiskelija kirjaa muistilapulle, mitä missäkin osoitteessa tehdään ja kuka sieltä löytyy. Kokeneempi muistaa ja tietää tarvittaessa voivansa tarkistaa asiat puhelimen sovelluksesta. 

Tämän jälkeen tarkistetaan laukku. Jos on ollut itse edelliset päivät töissä, ei tätä aina tarvitse tehdä. Kuitenkin säännöllisesti tulee tarkistaa kulutustarvikkeet: verensokeri- ja INR-mittaliuskat, neulalansetit, taitospalat, alkoholilaput, verinäyteputket, vakuumineulat, siipineulat, ruiskut, laastarit, imu- ja injektioneulat. Varsinaisten työvälineiden puuttuminen olisi jo noloa.

Noin klo 8 on kahvitauko. Tässä kohtaa lähihoitajat ovat jo kadonneet ja sairaanhoitajat ryhmittyvät esimiehen kanssa taukotilan pöytien ääreen. Juuri sopivan kokoinen seurue käymään yhtä keskustelua. Joskus aamukahvia sotkee esimiehen tuomat infot ja yhteiset aiheet. Kaikki ovat siinä kuitenkin vielä hetken saatavilla. Aina käydään keskustelua tulevasta päivästä ja tarvittaessa käyntien määrää hieman tasataan. Varsinkin muilta optimoituneista käynneistä pääseminen on joskus suuri helpotus. 

Kahvin jälkeen kerätään lääkehuoneesta mahdollisesti mukaan tulevat lääkkeet. Monille asiakkaille toimitetaan apteekin palveluna valmiit annosjakelupussit eli anjat toimistolle. Niiden ansiosta lääkehuoneessa ei juuri jaeta lääkkeitä dosetteihin. Joskus tosin joudutaan askartelemaan, jos jo toimistolle tulleeseen rullaan tulee lääkemuutoksia. Silloin leikkaa, ota tai lisää ja teippaa on käytetty tekniikka. INR seurannassa oleville asiakkaille tulostetaan annostuslista vertailukohteeksi.

Päivästä riippuen laukkuun saattaa joutua ottamaan melkein mitä tahansa.

Sitten mennään. Kokenut hoitaja tekee mielessään ajoreitin ja valitsee sen aloituspääksi sen kodin, jossa ei yleensä nukuta pitkään. Harjoitteluni aikana käyntejä oli yhdestä viiteen. Käyntien kesto riippuu täysin asiakkaan tarpeesta ja jonkin verran tämän puheliaisuudestaan. Varsinkin kiireettömämpänä päivänä kun hoitaja saattaa kärsivällisesti kuunnella pitempäänkin. Asiakaskäyntien lisäksi päivään sisältyy usein muutakin ajoa. Joinakin aamuna kierros aloitetaan apteekin kautta ja aika usein matka käy sairaala-alueen laboratorioon. Tietyt verikokeet kun täytyy toimittaa perille suoraan käynnin jälkeen eikä niitä voi tuoda toimistolle odottamaan kuljettajaa. Koronanäytteitä otettaessa laboratoriolla on käytävä mennen-tullen. 

Päivästä riippuen paluu toimistolle on 10.30-12.30 välillä. Näinkin isoa hajontaa ehdin huomata. Toimistolla odottaa pitemmän kierroksen jälkeen lounas ja kahvi sairaanhoitajien kanssa. Lähihoitajat ovat silloin lounaansa jo syöneet ja kadonneet päiväkäynneilleen. Jos toimistolle on ehditty aikaisemmin, voi tilaa pöydän ääressä odottaa kirjaamalla, tilaamalla lääkkeitä tai merkitsemällä päivän aikana havaittuja aiheita seuraavaan lääkärin puhelinkonsultaation asialistaan. 

Lounaan jälkeen tehdään se, mitä ennen ei ehtinyt. Viikon aikana jokainen sairaanhoitaja tekee myös omalla vastuullaan olevia yhteisiä asioita. Joku hoitaa tavaratilauksia keskusvarastolta, joku purkaa ja merkkaa tilauksia, joku hallinnoi alueella käytössä olevia lääkkeenjakorobotteja tai pitää palaveria uusia turvalaitteita tarjoavan yhtiön kanssa. Puhelin on käytössä, kun asiakkaalle varataan aikaa hammaslääkäriin tai kuulotutkimuksiin. Pitkin päivää puhelin on kyllä ollut muutenkin korvalla. Tarkkaan en laskenut mutta luultavasti se soi joka päivä vähintään kymmenen kertaa. Asiakkaat ja omaiset soittelevat. Jokaisella tiimillä on 30-40 asiakasta. Kun siihen lisätään omaisia, on sairaanhoitajan ajasta paljon kiinnostuneita. Välillä soittaja voi olla liikkeellä toisen tiimin tai jopa toisen yksikön asioilla. Silloin etsitään viereisestä huoneesta oikea ihminen tai listasta parempi numero. Jokaiseen viikkoon pitää mahduttaa myös puolituntinen lääkärin kanssa keskustelemiseen. Kuukausittain jokainen tiimi pitää palaveria ja sairaanhoitajat esimiehen kanssa tarvittaessa. 

Lähihoitajien iltavuoro ilmestyy kaiken keskellä toimistolle, kysyy kuulumisia ja asiakkaiden asioita. Ennen kotiinlähtöä täytyy muistaa merkitä listalle mahdolliset siirtyneet tai ylimääräiset käynnit, esimerkiksi puhelinkontaktin perusteella sovittu lisäkäynti tai lääkärin määräämät uudet laboratoriokokeet. Viimeisenä pitää kirjata vielä päivän kilometrit. Kaupungin alueelle ajavilla niitä tulee joitakin kymmeniä. Laita-alueilla kiertävillä niitä on kuulemma joskus tullut kolminumeroinenkin luku. Kyydissä olevasta opiskelijasta saa kaksi senttiä extraa kilometriltä. Jotain hyötyä jaloissa roikkuvasta taakastakin.