127# Tunnelmia kotihoidon alkumatkalla

Kotihoito. Tähän harjoitteluun lähtiessäni sain pitää monta kertaa varani, etten sanoisi jatkuvasti lähteväni kodinhoidon harjoitteluun. Tarkoitus olisi kuitenkin hoitaa ihmisiä, eikä kiinteistöjä. Kodinhoitajiakin on Suomessa aikoinaan koulutettu ja heitä edelleen työskentelee. Heitä on myös kotihoidossa. Eivät hekään koteja hoida, mikä on mielestäni kyllä vähän outoa. 

Tähän harjoitteluun lähtiessä olin poikkeuksellisen hyvin valmistautunut. Kotihoidon työt ja tilanteet kun ovat kovin tuttuja. Tosin pientä päivittämistä ne vaativat. Tuttuus kun on tullut televisiota tuijottamalla. Noiden kokemusten ja todellisuuden välillä on vuosituhannen vaihde, kulttuuripiirin vaihto ja televisio draaman vaatimukset. 

Kotihoidon harjoittelu ei ilmeisesti ole kaikkein suosituin opiskelijoiden keskuudessa. Ainakaan etukäteen. Reaktiona johonkin tällaiseen opettajamme ovat pitäneet useampaan kertaan palopuheita kotihoidon ihanuuden puolesta. Ensimmäisen viikon perusteella voi huomata etteivät opettajat ole täysin valehdelleet.

Sairaanhoitaja tietenkin tuntee suurimman osan asiakkaista. Opiskelijalle jokainen saapuminen on aluksi uusi ja jännittävä. Koskaan ei voi ihan tietää, kuka oven tulee avaamaan.

Kotihoidon mielekkäiksi tekevät asiat ovat mahdollisesti samalla sen haastavia puolia. Kotihoito kun tapahtuu nimensä mukaisesti ihmisten kodeissa. Sinne opiskelija lähtee aamulla ohjaajansa kanssa toimistolta. Päivien aikana kierrettävien kotien määrä vaihtelee ja samoin siellä kohdattavat asiakkaat ja heidän hoidon tarpeensa. Ja kyllä, kotihoidossa meillä on asiakkaita, ei potilaita. Jos ohjaajan kanssa asiat sujuvat, on päivän aikana tehty kierros ja sen aikana autoillut matkat hyvin suuri osa koko harjoittelusta. Kukaan muu ei lainaa tai tarvitse opiskelijaa tuona aikana. Opiskelijalla on rauha oppia ja ohjaajalla on rauha ohjata. Tietenkin jos asiat lähtevät käyntiin väärällä jalalla, voi autossa olla piinaava paikka viikkojen kuluessa.

Asiakkaat kotihoidossa ovat melko hyväkuntoisia. Osan luona käy sairaanhoitajan lisäksi kotihoidon lähihoitajia esimerkiksi antamassa lääkkeitä, huolehtimassa syömisestä tai puhtaudesta. Ja paljon muustakin. Aikaa sitten koulutettuja kodinhoitajia työskentelee yhä useiden paikkakuntien tukitiimeissä yhdessä muiden hoitajien kanssa. He tarjoavat ei hoidollisia palveluita kuten vaikkapa ulkoiluapua. Joissakin paikoissa käy ainoastaan sairaanhoitaja. Sairaanhoitajan käynnit saattavat liittyä lääkehoitoon, haavoihin, ompeleiden poistoon tai injektioiden antamiseen. Toimiston kaappien perusteella täällä on valmius myös neste- ja antibioottihoitoon. Välillä käynti voi olla niin sanottu tukikäynti. Silloin asiakkaan kanssa ainoastaan jutellaan nykyisestä tilanteesta ja tunnelmista. Tarkoituksena on selvittää, onko kotona olemiselle näkyvissä jotakin esteitä tai voisiko niiden kanssa auttaa jotenkin. Välillä täytetään yhdessä erilaisia hakemuksia tai annetaan terveysneuvontaa.

Ihmisten koteihin meneminen on sekä antoisaa, että mahdollisesti myös haastavaa. Esiin tulee persoonien kirjo. Toiset ovat iloisia ja tyytyväisiä, jotkut pidättyväisiä ja etäisiä. Muutamat ovat turhautuneita ja hieman kiukkuisia. Sama jako pätee omaisiin. Kotona oleminen on ihmisille usein vapaampi alue ilmaista tunteita ja ajatuksia kuin sairaala. Kotihoidon väki kuuluu asiakkaan arkeen eikä väliaikaiseen poikkeustilanteeseen. Tottumattomalle voi olla vaikea myös mennä ihmisten yksityiselle maaperälle, nähdä heidän elämänsä ja asumisensa laitosympäristön ulkopuolella. Sattuneesta syystä itselläni on tässä jonkin verran kokemusta. Papillisen työkaverin kanssa jutellessani hän sanoikin tämän harjoittelun olevan ihan tuttua, mukana kannettava laukku ja puheenaiheet vain vaihtuvat. Ihan totta. Tästä syystä en hämmästy, kauhistu tai kiinnitä juuri huomiota siihen millainen koti oven takaa avautuu. En ainakaan enempää kuin hoidon kannalta on oleellista. Kirjauksista voi toki aamulla jo nähdä millainen yleistilanne missäkin kohteessa odottaa.

Hoidollisesti kotihoidon työt eivät ole kaikkein näyttävämpiä. Kuitenkin jo ensimmäisellä viikolla pääsin tekemään monia aivan uusia asioita. Toiveena on, että tällä jaksolla pääsen kehittämään rutiinia muutamiin usein toistuviin toimiin. Toivon mukaan erilaiset neulat saavat olla usein kädessä. Varmasti hyvä on opetella myös kotona asuville tarjottuja tukia ja palveluita sekä niiden hakemiseen liittyviä kiemuroita.

Heti jakson alusta alkaen on saanut täyttyä toisenlainen toive. On hienoa päästä ihmisten ilmoille ja mukaan arkiseen menoon. Joulukuun alusta asti jatkunut etäopetus ja pitkä lomajakso ovat olleet kovin järjestäytymätöntä ja hieman yksinäistäkin aikaa. Tuntuu hyvältä lähteä liikkeelle osan kaupungista vielä nukkuessa, kulkea pitkin päivää mielekkäissä touhuissa ja jutella ihmisten kanssa työhön liittyvistä tai liittymättömistä asioista. On rikkautta saada istua koronarajoitusten rajoissa (6 henkilöä) taukohuoneessa kahvilla ja lounaalla ja kuulla jotain oman kodin ulkopuolisesta menosta. Yhtä lailla hienoa on palata valoisan aikaan kotiin ja siellä loppupäivänä kaikkensa antaneena vaeltaa hyvissä ajoissa vuoteeseen. Elämän rytmi on kohdallaan eikä unta tarvitse pitkään odotella. 

120# Kokemuksia saattohoidosta

Kielikuva siitä minne kaivataan vai ihana lupaus meille kipeille?

Jos haavoittunut on onnekas, hänen apunaan on saraseenilääkäri. Toiseksi onnekkain tilanne on silloin, jos lääkäriä ei ole saatavilla ollenkaan. Huonoin tilanne on silloin, jos hän joutuu frankkilaisen lääkärin käsiin.” (Arn Magnuson – vapaa käännös)

Nykyaikaisen lääketieteen tavoitteena on parantaa potilas. Hämmästyttävällä tavalla se usein onnistuukin. Ainakin verrattuna menneisiin aikoihin. Lääketieteen keinot ovat valtavat kasvaneen tiedon ja teknologisen osaamisen kehityksen myötä. Hoitovälineet ja lääkkeet ovat mahdollistaneet taitaville lääkäreille työkaluja, joita entisinä aikoina olisi pidetty yli-inhimillisinä. Tosin nykyaikaisen lääketieteen vanhimmatkin saavutukset olisivat näyttäytyneet ennen noituutena tai jonakin muuna vastaavana keinona. Monet nykyään itsestään selvinä pidetyistä keinoista ovat myös verrattain uusia. Esimerkiksi Penisilliinit ovat olleet käytössä alle sadan vuoden ajan. Osaatko kuvitella maailmaa ilman Antibiootteja? Ajan jatkuessa yhä ihmeellisemmät hoidot, lääkkeet ja taidot tulevat pelastamaan ihmishenkiä, parantamaan elämänlaatua ja ehkä hävittämään yhä useampia sairauksia kokonaan.

Mutta entä kun mitään hoitokeinoa ei enää ole? Tähän tilanteeseen ajaudutaan aina välillä. Omistankin tämän viimeisen sisätautien harjoittelua käsittelevän päivityksen aiheelle. Tietystä raskaudesta huolimatta pidin tätä osaa osaston työstä ehdottomasti harjoittelun mielenkiintoisimpana osana. Tämä olikin ”meillä” erityisosaamista.

Kuva kirjasta Palliatiivinen hoito. (Vainio, A., Hietanen, P. & Hellberg, G. (1998). Palliatiivinen hoito. Helsinki: Duodecim.)

Puhutaan Palliatiivisesta hoidosta. Siihen siirrytään siinä vaiheessa, kun kuolemaan johtavaan sairauteen ei voida enää vaikuttaa. Vaikuttaminen tarkoittaa sekä parantavan hoidon puuttumista, että kyvyttömyyttä aktiivisesti hidastaa sairauden etenemistä. Yleinen palliatiiviseen hoitolinjaan siirtymisen syy ovat erilaiset syöpätaudit. Myös munuais-, keuho-, sydän- ja neurologisissa sairauksissa palliatiiviseen hoitolinjaan siirtyminen on tyypillistä. Syy saattaa olla vaikkapa syöpäsairauden aggressiivisuus, kasvaimen sijainti tai elinsiirron estävä yleistila. 

Palliatiiviseen hoitoon siirtyminen ei ole kytketty automaattisesti elämän loppumiseen. Jotkut palliatiiviset potilaat voivat elää kuukausia tai jopa vuosia. Kyse on ennen kaikkea hoitolinjan ja hoitomahdollisuuksien toteamisesta. Puhutaankin oireenmukaisesta hoidosta. Tänä aikana mahdollisesti puhkeavia muita sairauksia pyritään hoitamaan ja parantamaan normaalista. Toki palliatiiviseen hoitolinjaan siirryttäessä potilas tekee tavallisesti hoitoa rajaavia päätöksiä. Esimerkiksi elvytyskielto on melkeinpä poikkeuksetta voimassa. Kaiken hoidon tarkoituksena on ylläpitää elämän laatua jäljellä olevana aikana. Oleellisena tähän kuuluu kivuttomuus.

Juuri kivunhoidollisista syistä palliatiiviset potilaat usein saapuvat osastolle. Perussairaus on edennyt tavalla, joka on tehnyt olemassa olevan lääkityksen riittämättömäksi. Samalla yleistila on voinut huonontua eikä sen lopullista tilaa voida arvioida ennen kuin kipulääkitys on saatu uudelleen riittävälle tasolle. Kipulääkkeiden rinnalla kulkee usein pahoinvointilääke sillä perussairauden lisäksi tietyn rajan ylittäneet kipulääkkeetkin aiheuttavat pahoinvointia. Samoin kipulääkkeiden lisääntyessä vatsa ja suolisto joutuvat koville. Vatsa saa omat suojalääkkeensä ja suoliston toimintaa autetaan omillaan. Hyvin usein potilas pääsee palaamaan kotiinsa muutamien päivien jälkeen. 

Palliatiiviset potilaat ovat palliatiivisen poliklinikan asiakkaita. Tämä kontakti heille on luotu hoitolinjaan siirtymisen jälkeen. Poliklinikan hoitajat pitävät yhteyttä kotiin ja tekevät tarvittaessa kotikäyntejä. Tarkoitus on tukea yhdessä kotihoidon ja kotisairaalan kanssa kotona pärjäämistä. Useimmat potilaat kun tahtovat olla kotona mahdollisimman pitkään ja kenties loppuun saakka. Säästy yhteiskunnalla on myös huomattavaa sairassijojen tarpeen vähetessä. Kuitenkaan potilaita ei hylätä kotiin. Kaiken muun lisäksi heille myönnetään osastolta niin sanottu lupapaikka. Se tarkoittaa, että he saavat milloin tahansa palata suoraan osastolle, jos perussairauden vuoksi vointiin ja sitä myötä kotona pärjäämiseen tulee muutoksia. Käytännön syistä puhelinsoitto osastolle toki on tehtävä mutta kuitenkaan lupapaikkalainen ei joudu kulkemaan päivystyksen kautta. Muiden kuin perussairautta koskevien tilanteiden osalta hoitoon hakeutuminen tapahtuu normaalisti. Joskus tämä aiheuttaa tilanteita, joissa potilas hakeutuu osastolle syystä, johon lupapaikka ei varsinaisesti oikeuta. Puhelimessa kerrottu, kun ei aina olekaan vastannut totuutta. Toki käytännössä potilas pyritään ottamaan osastolle aina tämän sitä pyytäessä. Kapasiteetti aiheuttaa kuitenkin tarpeen yrittää tehdä joitakin rajauksia. Käytännössä lupapaikka kuitenkin tarkoittaa nimenomaan lupaa tulla. Termissä on taitava psykologinen tekijä. Juuri tuon luvan turvin moni uskaltaa siirtyä kotiin.

Usein elämän loppuvaiheita käsittelevissä keskusteluissa nostetaan esiin kivun pelko. Sitä ei haluttaisi joutua kokemaan. Pelko onkin aiheellinen. Kivun kanssa on raskasta elää ja vaikea kuolla. Samalla pelko on myös turha. Palliatiiviset potilaat saavat kipulääkkeitä käytännössä rajoituksetta. Annostukselle on vain kaksi rajoittavaa tekijää. Toinen on lääkkeen vasteaika. Ennen edellisen annoksen vaikutusten alkamista, uutta annosta ei haluta antaa tai suositella ottamaan. Toinen tekijä on perussairauden edetessä muuttuva kiputilanne. Kuten sanottu, juuri tästä syystä usein potilaat tulevat lyhyille osastojaksoille. Kuitenkin kipulääkkeiden kanssa lääkärit ovat hyvin ymmärtäväisiä ja ainakin omalla osastollani hoitajat kyselemättä ja kiireesti antavat ylimääräisiä (alan kielessä Tarvittassa. Säännölliset lääkkeet ovat Jatkuvia) lääkkeitä aina kun lääkärin ohje suinkin niitä sallii.

Perussairauden edetessä suun kautta annettava lääkehoito muuttuu lopulta riittämättömäksi. Silloin kaivetaan esiin osaston erikoisuus: kipupumppu. Niitä kaikki sairaanhoitajat eivät ole koskaan nähneet mutta palliatiivisessa hoidossa se on perustyökaluja. Niitä lähtee potilaiden mukana myös kotiin. Kipupumppu kanyloidaan kiinni potilaan rasvakudokseen olkavarressa tai rinnassa. Pumppu alkaa pumpata vahvaa opioidia lääkärin määräämällä annostuksella.  Annostusta nostetaan etupainoisesti. Silloin vältetään aiemmin annostelluissa kipulääkkeissä mahdollisesti tulleet vaikeudet annoksen koon suhteen. Systeemiin on sisäänrakennettu potilaan kivun hallintaa helpottava mekanismi. Kipupumpussa on oma nappinsa ylimääräisen annoksen antamista varten. Tämän boluksen koko on myös lääkärin määräämä. Näin potilas, omainen tai hoitaja (osaston hoitajat ovat koulutetut tunnistamaan kiputiloja myös kommunikoimattomasta potilaasta esimerkiksi pesujen yhteydessä) voi antaa tämän lisäannoksen kipukohtauksen iskiessä tai kipujen muuten lisääntyessä. Lisäannoksen nappi on ainoa, jota laitteessa voidaan normaalitilanteessa käyttää. Tuo nappi on myös aikalukittu niin ettei yliannostusta voi antaa. Kuitenkin jatkuvan lääkkeen kanssa lisäannos yleensä riittää. Otettujen lisäannosten määrää seurataan ja niiden perusteella lääkäri osaa määrätä perusannostuksen noston ajoissa. Lukuisat päivittäiset lisäannokset, kun kertovat siitä, että perusannos ei riitä. Samoin jos lisäannoksia on yritetty ottaa useita kertoja edellisestä seuranneen lukitusajan sisällä, tullaan annostusta tarkastamaan. Usein yritetyt lisäannokset kertovat sairaanhoitajille tarpeesta tarkistaa pumpun toiminta tai kanylointiyhteys mahdollisten häiriöiden varalta. Viiden viikon rajallisella kokemuksella en havainnut yhdenkään pumppupotilaan joutuneen yrittämään turhaan lisäannosten ottoa. Vaikka pumppujen annostuksia jouduttiin ajoittain korottamaan, toteutui tuona aikana kymmenien potilaiden kohdalla kipulääkitys varsin hyvin. Tämä oli kaiketi pumpun ja sen lisäannosten seurantaan perustuvan mekanismin ansiota. 

Jos kipua ei saada jostakin syystä hallintaan, ei lääkärien keinovalikoima lopu. Osastolla voidaan käyttää leikkaussaleissa käytettäviä anesteetteja – siis nukutuslääkkeitä. Silloin potilas nukutetaan kipujen ulottumattomiin. Toimenpide ei hidasta, eikä edistä yleissairauden kulkua. Tätä palliatiivista sedaatiota käytetään varsin harvoin mutta se on aina mainittu mahdollisuus. Ilmeisesti toimi liittyy useammin pikemminkin potilaan ahdistukseen kuin varsinaiseen kipuun. Tällöin lääkärinkin ensin ehdottama hoito on ahdistuslääkkeisiin yhdistetty keskusteluapua. Palliatiivisen hoitolinjauksen potilaat yleensä ovat motivoituneita käsittelemään elämänsä asiat läheistensä kanssa tai sisäisesti. Palliatiivisen sedaation tarve on kuulemma suurempi lyhyissä kuin pitkissä hoitosuhteissa. Tämä ei perustu tutkimustietoon mutta hoitajalinnut puhuvat tällaisia. 

Palliatiivisen hoidon viimeinen vaihe on saattohoitovaihe. Silloin oletettu elinaika on päiviä tai korkeintaan viikkoja. Usein kyseessä on palliatiivisen asiakkuuden aikana tajuntaan piirtynyt, väistämätön, vaihe. Joskus aggressiivinen syöpä tai muu raju muutos voi tuottaa tilanteen, jossa palliatiiviseen hoitolinjaan siirtyminen alkaa saattohoitokeskustelulla. Tällainen tilanne on ymmärrettävästi potilaalle ja omaisille järisyttävä, vaikka voinnin kehitys on saattanut kyllä synnyttää todenmukaisia aavistuksia tilanteesta. Keskustelut käy aina lääkäri.

Saattohoitovaiheessakin potilas voi olla kotona tai osastolla. Kuten palliatiivisten potilaiden kanssa yleensäkin, myös saattohoitopotilaiden vointi saattaa vaihdella huomattavasti. Toki yleiskunto on usein varsin huono mutta joskus poikkeuksiakin on. Osa perussairauksista on luonteeltaan sellaisia, että ne etenevät pitkään salakavalasti ja tiettyyn vaiheeseen päästyään iskevät rajusti. Juuri tästä syystä palliatiiviset potilaat voivat elää kotona pitkiäkin aikoja tarvitsematta sairaalahoitoa.

Saattohoitopäätös on potilaan, omaisten ja lääkärin käymän keskustelun tulos. Ehkä huomasit, että kivun hoidosta kertoessani pyrin antamaan siitä varsin positiivisen kuvan. Olen aidosti sitä mieltä. Sen vuoksi kovin monen ei tarvitse kärsiä. Suurempaa kärsimystä aiheuttavat pienen kokemukseni ja kuulemani mukaan liian pitkään viipyneet saattohoitopäätökset. Riski tällaiseen tilanteeseen kasvaa, jos potilas on tiedottomassa tilanteessa ja omaisten keskuudessa ei synny selvyyttä tai ainakaan yksimielisyyttä tilanteesta. Tällöin oireenmukaisen hoidon lisäksi parantavien hoitojen suorittamista jatketaan joskus pitkäänkin. Se tarkoittaa paljon tutkimuksia, toimenpiteitä, verikokeita ja paljon muutakin sellaista mihin liittyy potilaan liikuttelua ja pistämistä. Tämä aiheuttaa usein kipua, joka on oikeastaan tarpeetonta. Suuri yksittäinen tekijä venyneessä saattohoitopäätöksessä on nesteytyksen jatkuminen liian pitkään. Huonossa yleiskunnossa oleva potilas kun tarvitsee usein suonensisäistä nesteytystä. Loppuun kulunut elimistö ei kuitenkaan tarvitse tai edes voi ottaa vastaan tätä nesteytystä. Neste vuotaa ohi verenkierron elimistöön aiheuttaen turvotusta ja kovin usein tuo neste kertyy potilaan keuhkoihin. Liian pitkään jatkuneen nesteytyksen tunnistaa hyvin vaikean kuuloisesti korisevasta ja rohisevasta hengityksestä. Itsekin olen tällaisen potilaan hengitysteitä ollut imemässä avoimemmiksi. Sama uudelleen jopa vartin välein. Kuitenkaan nesteytystä ei voida lopettaa niin kauan kuin omaiset sitä vaativat. Usein hoitojen jatkaminen hiuksen hienosti pitää potilaan elossa mutta samalla antaa sairaudelle jatkuvasti aikaa tehdä tuosta venyvästä ajasta kurjempaa ja kurjempaa. Hoidot kääntyvät potilasta vastaan.

Saattohoitopäätökseen kuuluu potilaan jäljellä olevan elämän rauhoittaminen. Suonensisäinen nesteytys lopetetaan juuri edellä kuvatusta syystä. Kokeet, turhat toimenpiteet ja mittaukset lopetetaan, jottei potilasta turhaan liikuteltaisi tai häirittäisi. Jos potilas kykenee, suun kautta annetaan edelleen sen verran ravintoa kuin hän pystyy ottamaan. Toki tässä vaiheessa ravinnon tarve on hyvin alhainen. Oleellisiksi asioiksi muuttuvat riittävä kivunhoito ja sen mahdollisesti tuoman pahoinvoinnin hallinta. Happea annetaan hengenahdistuksen avuksi ja suun hoito muuttuu lähes joka käynnillä toistettavaksi työksi. Tietyssä vaiheessa potilas, kun alkaa hengittämään ainoastaan suun kautta pää tyynyllä hieman takakenoon retkahtaneena. Unesta hengityksen kuivettaman suun kanssa ehkä heränneenä voit kuvitella miten päiviä jatkuvassa tilanteessa suun limakalvot ovat vaarassa ilman toistuvaa kostutusta. Muuta hoitoa, kuten antibiootteja annetaan jos niillä voidaan vaikuttaa myönteisesti esimerkiksi kivun määrään. Saattohoitopotilaan omaisille ei ole vierailuaikoja ja omaisten ollessa poissa, hoitajat käyvät huoneessa mahdollisimman usein. Ihannemaailmassa saattohoitopäätös aktivoisi aina saattohoitajan tätä yhtä potilasta kohden. Siis ylimääräisen hoitajan työvuoroon, ettei potilaan tarvitsisi olla yksin pitkiä aikoja. Tällaisesta jonakin yönä haaveilin ja vuorossa olleet olivat samaa mieltä. Kuitenkin uskon näille osastoille hiljalleen valikoituvat niitä työntekijöitä, jotka eivät kiirehdi huoneista turhaan pois. Omaisillekin on mukavampi sanoa sitten, miten usein huoneessa oli oltu. Parhaassa tapauksessa lepäämään lähtenyttä omaista korvasi viime henkäyksellä hoitaja ihan kädestä pitäen. Saattohoitoa enemmän kokeneet kertoivat sellaisenkin erikoisuuden, että verrattain usein potilas kuolee juuri silloin kun pitkään vierellä ollut omainen lähtee ihan vain hetkeksi levähtämään. Hoitajat puhuvat ihmisen tahdosta sinnitellä toisten vuoksi. Omaisen poistuessa jokin tajunnassa myöntää luvan antaa periksi.

Saattohoitoon kuuluu oleellisesti omaistenkin hoitaminen. Siihen kuuluu tuo mainittu vierailuaikojen puuttuminen. Samoin omaiselle pyritään asiaa jatkuvasti selittämään ja tätä valmistamaan tulevaan. Saattohoitokeskusteluissa kuulin lääkärin aina tarjoavan mahdollisuutta henkiseen tai hengelliseen apuun – siis pappia tai psykologia. Saattohoito jatkuu myös kuoleman jälkeen. Omaisille tarjotaan mahdollisuutta osallistua vainajanlaittoon ja tietyn ajan kuluttua kuolemasta palliatiivisen poliklinikan hoitaja soittaa kotiin. 

Vaunun lähtiessä kohti obduktiota huoneessa vallitsee hetken rauha, joka kertoo yhden tien tulleen kuljetuksi loppuun. Sitten siivooja käy omaan työhönsä ja pian huone ottaa vastaan uuden potilaansa. Taukohuoneen oven vieressä potilashuoneesta tuotu sähkökynttilä palaa lyhdyssään vielä hetken. Ikkunaan teipatut omaisten lähettämät kortit kertovat hyvin tehdystä työstä monien viimeisten päivien aikana.

Pastoriudensa tulevaisuutta pohtivan hoitajan mieleen nousevat saatellessa usein sanat tulevasta: ”Eikä kipua ole enää oleva.” Se on pakko olla hyvä paikka.

118# Mitä vuodeosastolla tapahtuu?

Kuvasta poiketen oikeassa elämässä joka vuoteeseen näyttää riittävän osastolla vuodevaatteita.

Terveyskeskuksen vuodeosastoilla on kahdenlaisia potilaita. Niitä, jotka makaavat siellä vaipoissaan vuosikausia ja niitä, jotka tulevat sinne lyhyemmäksi ajaksi – kuolemaan. Tällainen mielikuva vuodeosastoista vastaa todellisuutta. Mutta tuo todellisuus on jäänyt useimmilla paikkakunnilla vuosikymmenen päähän. Ennen vuodeosastot todella olivat sijoituspaikkoja niille ikäihmisille, jotka eivät enää pärjänneet kotona tai vanhainkodeissa. Näillä potilailla ei useinkaan ollut akuutisti hoitoa tarvitsevia vaivoja. Ainoastaan perussairauksia lääkittiin ja seurattiin. Usein kyseessä oli nimenomaan vuoteeseen hoidettavien potilaiden ryhmä. Vuodeosastot olivat todellakin makuutusosastoja. Vielä nytkin kokeneet työntekijät muistelevat yövuorojen pitkiä kääntökierroksia, jolloin yöhoitajat kahdestaan käänsivät ja kuivittivat kymmeniä potilaita. Se vei aikaa. 

Jo aikaa sitten tilanne alkoi muuttua. Kymmenen vuotta sitten tällaisilla keskikokoisilla maalaispaikkakunnilla oltiin jo vauhdilla siirtymässä nykyisen kaltaiseen tilanteeseen. Kautta sote-alan on tapahtunut asiakkaiden ja potilaiden siirtymä. Ne ikääntyneet, jotka ennen asuivat vanhainkodeissa, asuvat nykyään kotona. Siis ne, joilla ei ole vakavia muistisairauksia, liikkumisen tai toimintakyvyn rajoitteita. He pärjäävät kotona kotihoidon tuella. Samaan aikaan vanhainkodit perinteisessä mielessä ovat kadonneet. Tilalle ovat tulleet palvelutalot joissa tarjotaan eri intensiteeteillä tuettuja asumispalveluita. Ympärivuorokautista hoitoa tarjoaviin palvelutaloihin ovat hiljalleen siirtyneet vuodeosastojen entinen asukasaines. Koska he eivät tarvitse varsinaisesti sairaanhoitoa, ei heille sopivaksi paikakseen enää ole nähty sairaanhoidon yksikköjä. 

Vuodeosastot eivät siis ole enää makuutusosastoja. Se näky myös nimissä. Sisätautien paikassani on päällekkäisissä kerroksissa kaksi yleislääketieteen osastoa. Painopiste on muuttunut makuuttamisesta hoitoon. Potilaiden osastolla viettämät ajat ovat pudonneet huomattavasti. Potilaat ovat sellaisia, joiden akuutti sairaus vaatii hoitoa. He saattavat tulla erikoissairaanhoidosta vielä toipumaan tai seurattavaksi. Siis vaikkapa leikkauksen jälkeen. he saattavat tulla infektion vuoksi saamaan antibioottihoitoa. Huonon yleiskunnon potilaille, kun antibiootti annetaan suonensisäisesti. Tai he saattavat tulla epäselvän yleistilan laskun vuoksi seurattavaksi ja hoidon suunnitteluun. Myös vatsatauti toistuva osastolle tulon syy. Joka tapauksessa kaikilla potilailla on selkeä hoitoa vaativa ja samalla jollakin tavalla väliaikainen tila. Toki välillä potilaan tilanne on uusimman sairauden vuoksi pysyvästi muuttunut. Toimintakyky on voinut infarktin, kaatumisen tai ihan vain yleiskunnon laskun myötä muuttua niin, että kotoa tulleelle potilaalle aletaan etsimään paikkaa tuetun asumisen piiristä. Silloin osastolla vietetty aika saattaa venyä pitemmäksi. Keskimääräinen kierto on kuitenkin nopeaa ja joka vuorossa hoitajat aloittavat työnsä käymällä tarkkaan läpi sillä hetkellä osastolla olevat potilaat ja näiden tiedot. Vaikkapa lomaviikon jälkeen huomattava osa vuoteista on saanut uuden asukkaan. 

Samalla potilaiden toimintakyky on lisääntynyt. Usein tulijat saapuvat kotoa, vaikka tietenkin tuetun asumisenkin piiristä sairastutaan. Akuutti sairaus ei välttämättä vie toimintakykyä täysin. Kävelevät tai jollakin apuvälineellä liikkuvat ja ainoastaan pientä apua tarvitsevat potilaat ovat kymmenen vuoden takaiseen verrattuna yleistyneet. Vuoteeseen hoidettavat ja sitä myötä perushoidon määrä on vähentynyt huomattavasti.

Samaan aikaan sairaanhoidolliset tehtävät ovat lisääntyneet. Antibiootteja menee välillä niin paljon, ettei kärryyn tahdo mahtua. Suonensisäistä nesteytystä on paljon ja tippalaskurin piippailu on verrattain tavallinen ääni, vaikka sitä harvoin käytetäänkin. Vatsataudit tuovat eristyspotilaita ja keuhkokuume on yleinen saapumisen syy. Haavat eivät ole ainaisia makuuhaavoja. Usein kipuja on paljon ja niiden syitä selvitellään. Sydänfilmiä otetaan säännöllisesti ja potilaita kuljetetaan erikoissairaanhoidon osastoille tutkimuksiin. Vaikka yleislääketieteen osastoilla on aina tunnustettu perus- ja lähihoitajien suuri arvo, on kehitys kuitenkin kasvattanut sairaanhoitajien määrää osastolla. Yksistään monipuolinen ja laaja lääkehoito yksin vie kokonaisen hoitajan työpanoksen aamu- ja iltavuoroissa. Samalla myös lääkärien työn tarve ja vaativuus on kasvanut. Päivittäisillä lääkärinkierroilla on tapana venyä, koska harvojen potilaiden kohdalla voidaan todeta tilan pysyneen ennallaan. Näin yleensä voidaan tehdä palvelutalopaikkaa odottavien kohdalla. Vaihtelevuus kiehtoo monia osastolla työssä olevia. Sairaanhoitaja saa olla monipuolisesti työnsä ytimessä.

Yksi asia on kuitenkin säilynyt samana aiempaan verrattuna. Yleislääketieteen osastoille tullaan kuolemaan. Kun erikoissairaanhoito ei voi enää tarjota parantavaa apua, siirrytään siihen osaamiseen joka yleislääketieteen puolella on vahvaa. Kyse ei ole parantamisesta, vaan elämän lopun vaiheiden tasoittamisesta. Kipu, pahoinvointi ja ahdistus ovat niitä asioita, joita vastaan näillä osastoilla on vankkaa osaamista ja huolella kerättyä kokemusta. Suuremmilla paikkakunnilla, kuten meidän maalaiskaupungissamme, näillä osastoilla voi olla palliatiiviseen hoitoon ja jopa saattohoitoon erikoistunut lääkäri. Näissäkin tapauksissa pyritään siihen, ettei osastolla olemisen aika venyisi pitkäksi. Pyrkimys ei ole lyhentää aikaa loppupäästä vaan pikemminkin alusta. Osaston, kotisairaanhoidon ja palliatiivisen poliklinikan yhteistyöllä pyritään siihen, että parantumattomasti sairas potilas voisi tilanteen toteamisen jälkeen pysyä mahdollisimman kauan kotona. Tahdon ja tilanteen salliessa jopa kuolemaan asti. Kyse ei ole niinkään taloudesta vaan mukavuudesta. Moni kaipaa kodin tuttuihin paikkoihin. Ne, joilla omaisten voimavarat eivät tilannetta mahdollista tai ne joilla omaisia ei ole, saavat viettää kiireettömästi viimeiset aikansa osaston osaavassa ja kokemukseni mukaan lämpimässä hoidossa. Sillä vaikka monia muutoksia on tapahtunut, uskon osastoilla olevan jäljellä paljon tuota makuuttamisaikojen kulttuuria. Tarkoitan potilaan kokonaisvaltaista kohtaamista ja kaikista hänen tarpeistaan huolehtimista. Kun se taito on kunnossa on kaikkien paljon helpompi elää ja sitten myös kuolla. Toivottavasti tämä ihmisläheinen ja potilaslähtöinen kulttuuri ei poistu koskaan.

117# Vinkit yövuoroon

“Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa.” Kattolampun heijastu kahvikupissa luo uskoa tulevaan aamunkoittoon. Aamuyön tunteina se tuntuu joskus olevan kovin kaukana.

Sisätautien harjoittelun alkaessa pelkäsin eniten edessä väistämättä olevia yövuoroja. Mukavuuden haluisimmat opiskelijat olivat hakeutuneet poliklinikoille leppoisien päivävuorojen perässä. Toki niissä paikoissa on muutakin puoleensavetävää. Kuitenkin suurin osa paikoista tuo mukanaan vuorotyön ohjaajan vuorojen mukaan. Siis todennäköisesti myös yötyön. 

Yötyö on välttämätön suuressa osaa hoitoalan työyksiköistä. Ihmisiä kun ei voi jättää hoitamatta tai edes valvomatta. Toisissa paikoissa yöllä voi olla hyvinkin kiire, toisissa kyse on enemmän erilaisiin tarpeisiin vastaamisista. Monet työntekijät tuntuvat pitävän yövuoroista. Toki kuultuihin mielipiteisiin vaikuttaa valikoituminen. Yövuorojen inhoajat etsiytyvät varmasti hiljalleen sinne missä niitä ei ole, ainakaan niin paljoa. Vastentahtoisempaakin valvojaa tietenkin palkitsee huomattava yötyöstä maksettava palkan lisä. Yövuoroissa on kertoman mukaan oma erityinen tunnelmansa ja niitä seuraa normaalin kierron mukaisesti useampi vapaapäivä. 

Yövuoron tunnelmaan on helppo uskoa. Aistin sitä kulkiessani autioituneita sairaalan käytäviä pitkin pukuhuoneille ja osastolle. Osa valoista oli jo sammuneessa tilassa ja liiketunnistimen avulla ne syttyivät tervehtimään kulkijaa aina muutaman askeleen päässä. Päivällä paikan päällä hyörivä väenpaljous: siistijät, logistiikkaväki, erilaiset kiinteistönhoitajat, potilaat, omaiset ja monilukuinen henkilökunta matkalla kuka minnekin oli poissa. Suurilla käytävillä ei näkynyt ketään. Tunnelmaa oli. Mutta oli myös pelkoa.

Ohjaajan työvuorolistan tarkastaminen kuuluu harjoitteluiden ensimmäisiin tehtäviin. Viiden viikon jaksossa yövuoroja sattui itselleni heti ensimmäiselle viikonlopulle. Kaksi peräkkäistä. Tavallaan odotinkin niitä. Varsinkin harjoittelun alkuosassa ne ovat hyvä mahdollisuus jutella ohjaajan kanssa ja kysellä muutenkin osaston elämästä. Tämän osaston hienouksiin kuului kahden työntekijän yövuoro. Kaksinkertainen määrä juttukaveria. 

Kuitenkin perushoidon harjoittelun jäljiltä pelkäsin yövuoroa. Kokemus sieltä oli kammottava. Taistelu unta vastaan oli kova kokemus. Aika oli madellut ja kansliassa istuskelun vain jatkuessa jutun aiheetkin alkoivat aamuyön pitkien tuntien madellessa käydä vähiin. Aamuvuoron tullessa paikalle olin ihan pökkyrässä. Kai on ihan hyvä, jos palveluasumisen paikassa on yöllä rauhallista mutta valvojan kannalta se oli kamalaa.

Mutta toista se oli nyt. Onneksi. Yö alkoi hyvin tutuilla toimilla. Kävimme kolmestaan kiertämässä kaikki potilashuoneet. Osassa nukuttiin ja osassa vielä valvottiin. Toivoteltiin hyvää yötä, kerrottiin yövuoron tulleen ja kyseltiin samalla, onko kaikki hyvin. Vaivihkaa kerättiin myös edellisen päivän nestelista ja vaihdettiin se uuteen. Osalla potilaista, kun nautittujen nesteiden määrää seurataan tarkkaan. Ensikierron jälkeen nuo määrät sitten kirjattiin koneelle. 

Kiertäminen on yön vakio-ohjelmaa. Kahden tunnin välein huoneissa käydään. Paitsi siellä mihin omainen ehkä on jäänyt yöksi. Sinne palvelualtis opiskelija rahtasi peiton ja tyynyn. Auttoipa vielä sängyn petaamisessakin. Niihin huoneisiin mennään yön aikana vain selkeästä tarpeesta. Jossakin vaiheessa yötä käydään vuodepotilaita kääntämässä. Samalla kuivitetaan eli vaihdetaan tarvittaessa vaippa. Tyynykin käännetään ja lopuksi peitellään lämpimästi. Juuri ennen aamun koittoa sairaanhoitaja (ja tietenkin myös opiskelija) hiipii lääkehuoneeseen ja valmistelee antibiootit niitä tarvitseville. Niiden tarve vaihtelee jatkuvasti. Ensimmäisinä öinä suonensisäistä antibioottia sai niin moni potilas, että nämä toimenpiteet ehtivät iskostua hyvin mieleen. Sen jälkeen tietenkin antibiootit käydään laittamassa tippumaan ja toivotaan, että kaikkien potilaiden kanyylit ovat yhä auki. Aamuyön aikataulu muuttuu ihmeellisesti, jos niitä joudutaan huonosuonisilta potilailta kovin usein uusimaan. Yön aikana saattaa olla tippumassa myös muita nesteitä. Tyhjiä pusseja käydään ottamassa pois ja jos nesteytystavoitteet eivät ole vielä täyttyneet, laitetaan lisää tippumaan. Tämä voidaan ennakoida jo vuoron alussa.

Tietenkin yö voi olla täynnä kaikkea muutakin. Kellot voivat soida kipujen, vessakäyntiin kaivattavan avun tai ihan vain osastolla olemisen synnyttämän ahdistuksen tähden. Joku kaipaa unilääkettä ja toisella tulee rintakipuja. Välillä työnnetään huoneeseen EKG-laitetta ja soitetaan päivystävälle lääkärille. Joku potilas on sekava ja jos joku on jouduttu rajoittamaan vuoteeseen lääkärin luvalla, käydään tätä katsomassa 15 minuutin välein. Jos joku tiedetään huonossa kunnossa tai saattohoidossa olevaksi (nämä eivät aina ole sama asia), käydään tämän luona mahdollisimman usein. Limaisia ja rohisevia imetään vapaammin hengittäviksi joka käynnillä ja lähtöä lähestyvien luona koitetaan viipyä, silitellä ja ehkä hyräillä tai jopa laulaa – jollakin tavalla kertoa, ettei ole jätetty yksin. Ennen puoltayötä keitetään kahvit ja aamuyön puolella yritetään käydä syömässä. Kylmä ja kevyt ruoka on yötyöläisen ystävä. Paitsi että se ei tuo mukanaan väsymystä, se on helppo jättää odottamaan, jos joutuu välissä saattamaan kuolemaa toteamaan tullutta lääkäriä. Yöt ovat pitkiä (vuoro on kymmenen tuntia) ja ihminen toimii ihmeellisellä tavalla, joten verrattain usein kuolemat tapahtuvat yövuoron aikana. Se on ihan hyvä aika. Silloin on yleensä rauhallista. Käytäviltä ei juuri kuulu hälyä tai meteliä. Laitettu vainaja saa odottaa aamua ja kuljetusta rauhassa.

Ensimmäisten yövuorojen jälkeen iloitsin. Oikeastaan jo ensimmäisen. Aamu tuli nopeasti. Yöt eivät olleet kiireisiä mutta kuitenkin opiskelijan näkökulmasta antoisia. Ei tarvinnut istuskella tyhjänpanttina ja taistella nukahtamista vastaan. Uudessa listassa odottivat kaksi uutta yövuoroa. Harjoittelun 175 tunnista 40 menee yövuoroissa. Enempää tuskin kannattaisi tehdä ja toisilla osastoilla tuskin tätäkään määrää. Yleensä vaatimuksena on yhden yövuoron tekeminen. Kuitenkin siitä seuraa vaikeus omien ja ohjaajan vuorojen erkautuessa. Itsestäni oli hyvä seurata ohjaajaa öihin. Odotusten mukaisesti siinä oli aikaa tutustua. Myös aina vuorossa oleva toinen työntekijä tuntui yön jälkeen jotenkin läheisemmältä myös päivisin. 

Vinkkini yövuoroon:

– Aikaisin nukkumaan edellisinä yönä. 

– Ei kahvia eikä piristeitä yövuoroa edeltävänä iltapäivänä.

– Ennen päivällistä kaikki valmiiksi ja sen jälkeen nukkumaan. 

– Herätys ikään kuin aamuvuoroon lähtiessä. Aamutoimet ja tukeva aamupala valmistaa myös yövuoroon. Hampaiden pesemistä ei kannata unohtaa. Raikkaus kiittää aamuyön tunteina.

– Alkuyöstä piristeitä samalla tavalla kuin normaalisti aamuisin ja aamupäivisin.

– Kevyt ruoka.

– Tarpeeksi ruokaa, ettei tule kylmä yön aikana. Vuoro on tavallista pitempi ja mahdollisesti myös aktiivisempi.

– Paksummat sukat tai aluspaita hoitopaidan alla auttaa aamuyön kylmyyttä vastaan.

– Puhu, naura ja liiku. Silloin ei tylsimpinäkään öinä ala väsyttää.

– Älä säikähdä kulman takaa satunnaisesti ilmestyvää vartijaa.

 – Aamulla normaalit iltatoimet ja nukkumaan. Itse en pysty nukkumaan iltapäivään, joten nukun toisen kerran ennen iltaa.

– Perheellisillä vaatii kaikilta tiettyä venymistä. Kannattaa keskustella, mitä kukin ehkä jaksaa tai odottaa.

– Viimeisen yövuoron jälkeisenä päivänä venytään nukkumalla vähemmän ja käännetään rytmi seuraavan vapaapäivän aikaisella aamuheräämisellä.

– Toivotaan, että joskus yövuoroista saisi sitä rahallista korvausta.

114# Mitä sisätautien harjoittelussa tehdään?

Aika kiitää. Nyt on takana melkein kolmannes tästäkin harjoittelusta ja olen päässyt tekemään kaikkia tarjolla olevia vuoroja. Olen viettänyt osastolla ajan kellon ympäri (onneksi en putkeen) ja olen saanut alustavan käsityksen siitä, mitä tällaisella osastolla tapahtuu. 

Ei kovin paljoa. Tämä oli ensimmäinen vaikutelma aloituspäivänä. Perushoidon harjoittelussa olin tottunut siihen, että talon sairaanhoitaja osallistuu tiiviisti kaikkeen hoitotyöhön ja vaivoin ehtii pysähtyä tietokoneen vaatimiin tehtäviin. Palvelutalo on myös asukkaittensa koti ja se muokkaa päivän toiminnot tietynlaiseksi. Aavistin, ettei sairaanhoitajan työ sairaalan osastolla ole samanlaista mutta alkujärkytys oli silti suuri. 

Saavuin ensimmäiseen aamuvuoroon sovitusti jo päivän alettua. Aamun palaveri oli siis pidetty ja jouduin hyppäämään hieman kylmiltäni sisään. Toki osaston esimies kierrätti, tutustutti ja jutustutti aikansa. Sitten istuuduin ystävällisen sairaanhoitajan viereen ja melkein koko päivän vietimmekin toimistossa. Huh huh totesin sen jälkeen. 

On totta, että sairaanhoitajan työhön kuuluu tietokoneen äärellä istumista. Päätetyö on välttämätöntä kaikessa hoitotyössä ja kaikkien sitä tekevien tehtävissä. Koneilla kulkee tieto sisään, sisällä ja sitten aikanaan ulos. Siksi niiden ääressä vietetään aikaa. Huomasin nopeasti, etten ollut osannut aivan aavistaa, miten osaston roolitus toimii. Samaan aikaan kun istuin sairaanhoitajan kanssa koneen ääressä, viereisellä koneella oli lääkäri. Lääkärin fyysinen läsnäolo oli jo itsessään uusi kokemus. Oli menossa lääkärinkierto ja maanantaisin se vie tavallista enemmän aikaa. Läpikäytävinä ovat kaikki viikonloppuna tulleet muutokset potilaiden tilassa ja tuona maanantaina lukuisia uusia potilaita. Aikaa siis täytyikin käyttää. Samaan aikaan lähihoitajat ja vanhan liiton perushoitajat(tilanteen salliessa myös sairaanhoitaja) kulkivat osastolla tekemässä hoitotoimenpiteitä, keräämässä mittauksia, käyttämässä vessassa, kuivattamassa, antamassa lääkkeitä, auttamassa syömisessä ja mitä tahansa perushoidollista asiaa osastolla olikin. Kuulemma tällä osastolla lähi- ja perushoitajat saavat tehdä paljon ja heitä mielellään koulutetaan mahdollisimman moniin tehtäviin. Laitoshuoltajat/-siistijät jakoivat ruokaa huoneisiin ja hoitivat siisteyden suurta kokonaisuutta. Välillä käytävillä kulki fysioterapeutti ja laboratorion näytteidenottaja kiersi oman aikataulunsa mukaan. Samaan aikaan osaston toisessa päässä toinen sairaanhoitaja hoiti sen puolen kiertoa toisen lääkärin kanssa. Aina välillä lääkehuoneesta ilmestyi lääkehoitajan vuoroa tekevä sairaanhoitaja. Jossakin kulman takana olivat huoneet sekä osastonhoitajalle, että tämän apulaiselle. Hieman kauempana oli sairaalapastoreiden pesäpaikka. Uuttera sihteeri pitää tiedon kulkemassa, tekee monia tilauksia, hankkii potilaskyytejä ja tietää kaikesta kaiken.

Paljon väkeä ja paljon kuhinaa. Tällaisena elämä näyttäytyi ulkopuolisen silmin. Tietenkin välillä käväisimme kierron yhteydessä potilashuoneissa mutta aika vähälle se jäi. Seuraavana aamuna ohjelmassani oli lääkärinkierto osaston toisessa päässä. Kuitenkaan tiistaina kierto ei kestänyt yhtä pitkään ja huomasin näkeväni potilaita paljon enemmän. Mahdollisuuksien mukaan jokainen sairaanhoitaja osallistuu myös potilastyöhön. Aamuvuorossa tätä aikaa on vähemmän. Iltavuorossa lääkärinkierto on jo ohi ja siksi sairaanhoitajaa ei ole enää varattu tähän. Tosin näyttää siltä, että samasta syystä iltavuorossa on hoitajia ylipäätään vähemmän. Kuitenkin iltavuorossa opiskelijakin pääsee sairaanhoitajan matkassa niin sanotusti kentälle. Siis huoneisiin ja melkeinpä pelkästään niihin. Myös iltavuorossa on oma lääkehoitajansa mutta muuten väki vähenee kellon käydessä. Yövuorossa koko osastolla on vain kaksi hoitajaa joten työtä riittää hiljaisenakin yönä.

Mitä opiskelija sitten tekee sisätautien harjoittelussa? Se tietenkin riippuu paljon osastosta. Opiskelija saa tehdä kaikkea sitä, mihin hän on saanut opetusta. Ohjaajan todettua taidot riittäväksi, hän saa tehdä monia näistä asioista itsenäisesti. Lääkkeitä opiskelija antaa ja käsittelee aina valvotusti. Toki tämäkään ei välttämättä tarkoita jatkuvaa tuijotusta vaan lopputuloksen paikkansapitävyyden tarkastamista. Aktiivinen opiskelija ei aina istu ohjaajan vieressä, tämän työskennellessä vaikkapa koneella. Perushoidossa tarvitaan aina apua. 

Mitä itse olen tehnyt? Olen mitannut verenpaineita, veren happipitoisuuksia, kuumetta ja verensokeria. Olen hakenut potilaille jäätelöä, limsaa, vettä, nenäliinoja ja paperia kaatuneiden vesien pyyhkimiseen. Olen vaihtanut vaippaa, käyttänyt vessassa, nostanut parempaan asentoon ja kääntänyt apuna kylkeä. Olen kalastanut lattialle pudonnutta kaukosäädintä ja poistanut kanylia kädestä. Olen imenyt hengitysvaikeuksista kärsivän ilmateistä limaa ja tuonut toiselle ylimääräistä peittoa. Olen hakenut varastosta lisää tyynynä asentohoitoja varten ja pedannut omaiselle taittovuodetta yöpymistä varten. Olen siirrellyt potilasvuoteita huoneesta toiseen ja järjestellyt huoneita sen mukaan, miten välillä joudutaan tiivistämään ja välillä pystytään löysäämään. Olen hakenut lääkärille tutkimusvälineitä ja auttanut suojavarusteiden pukemisessa. Olen auttanut haavan puhdistamisessa ja sidosten vaihtamisessa. Olen keskustellut osaston toiminnasta saattohoitoon siirretyn omaisen kanssa. Olen säätänyt rollaattorin korkeutta sopivaksi ja auttanut happiviiksiä useille nenille. Olen auttanut nenä-mahaletkun asettamisessa ja virtsakaterin poistamisessa. Olen valmistanut vainajaa omaisia varten ja pukenut omaan kotiinsa palaavaa potilasta. Olen kuljettanut potilasta toiselle osastolle hoitoja varten ja opastanut omaisia vessojen sijainnista. Olen vastaanottanut uutta potilasta ja tyhjentänyt huonetta edellisen jäljiltä. Olen saattanut vainajaa obduktio-osastolle ja opiskellut miten siellä toimitaan iltaisin ja öisin henkilökunnan ollessa vapaalla. Olen ottanut sydänfilmiä ja juoksuttanut laboratorioon Korona-näytettä. Olen noutanut verta ja seurannut sen tiputtamista. Olen tutkinut elvytyskärryä ja muistellut keillä on elvytyskielto. Olen seurannut potilaan hoitopolkua saapumisesta asti tai jopa kauempaa. Olen tyhjentänyt virtapulloja ja vessatuolien säilöitä. Olen mitannut potilaan juomien nesteiden määrää ja laskenut vuorokauden nestetasapainoa. Olen valmistellut lääkkeitä ja antanut lääkkeitä useissa eri muodoissa. Olen sitonut lääkärin määräyksellä itselleen haittaa tekevien potilaiden käsiä ja käyttänyt magneettilukkoista vyötä samanlaiseen rajoittavaan tarkoitukseen. Olen osallistunut näiden rajoituspotilaiden aktiiviseen seurantaan (magneettivyössä tarkkailu 15 minuutin välein). Olen kantanut ruokatarjottimia huoneisiin ja niistä pois. Olen tutkinut potilaan lääkelistaa. Olen keskustellut laitoshuoltajan kanssa potilashuoneen käsittelystä, kun hän asetti kaiken hapen ja elämän poistavan koneen lattialle (onneksi myös varoituskyltin oveen). Olen kantanut varastosta hansikkaita, suojatakkeja ja lansetteja. Olen puhunut suomea, ruotsia, englantia ja kuunnellut isoilla, papillisen herkillä, korvilla. Olen silittänyt rauhatonta uneen ja kivuliasta ihan muuten vain. Olen pyyhkinyt lattioita ja syönyt taukohuoneessa (ilmeisesti omaisen lahjoittamia) munkkeja. Olen ollut imemässä keuhkoihin kertynyttä märkää alipaineiseen pulloon kyljestä sojottavasta putkesta. Olen kirjannut koneelle ja soitellut kotisairaanhoitoon jatkohoidosta. Olen keittänyt kahvia ja kertonut hauskuuksia. Olen nauranut muiden jutuille ja keskustellut vakavasti aiheen vaatiessa. Olen laskenut hengitystiheyttä ja nyökkäillyt viisaamman arvioidessa kuoleman olevan ehkä tuntien ehkä muutamien henkäyksien päässä.  

Olen oppinut. Vaikka oli listalla yli kymmenen ennestään tuttuakin asiaa. Miltä lista näyttää kolmen viikon kuluttua?

113# Harjoittelu epävarmuuden keskellä

”Harkat menee, harkat menee.”

Vielä viikkoa ennen harjoittelun alkamista, tämän kaltaisilla mantroilla manattiin käytävillä harjoittelumme kohtaloa. Huoli Koronaisen syksyn keskellä ei ollut turha. Keväällä meidänkin luokallamme moni menetti harjoittelupaikkansa ja uusien saaminen oli kiven alla. Ylempien luokkien opiskelijoita siirrettiin sairaalassa eri osastoille. Monella paikkakunnalla harjoittelut keskeytettiin. 

Kaikki tämä on ymmärrettävää. Keväällä terveydenhuollon toimintoja ajettiin monin paikoin alas ja henkilöstöä ohjattiin uusiin tehtäviin. Tapahtui monin paikoin voimakas polarisaatio. Tässä oli tietenkin myös maantieteellisiä eroja. Joissakin paikoissa työtä oli valtavasti. Joissakin paikoissa alas ajetut toiminnot antoivat henkilöstölle harvinaista väljyyttä päiviin. Tätä rauhaa tosin rikottiin henkilöstön sijoituksilla ja valtavalla määrällä valmius- ja varautumistyötä. Varautumissyistä myös kesälomia siirrettiin ja ositeltiin laajasti. Näissä oloissa opiskelijoiden pitäminen harjoittelupaikoissa ei ollut kovin hyödyllinen tilanne. Toisissa paikoissa ei olisi ollut aikaa ohjata ja toisissa ei normaalia määrää ohjattavaa. 

Tänä syksynä terveydenhuoltoa on pyritty pitämään normaalissa toimintakunnossa. Poissa ovat olleet julkinen huoli terveydenhuollon kapasiteetista ja hiljainen vihje sen säästämisestä. Kiireettömiä hoitoja on pyritty pyörittämään tavalliseen tapaan hoitojonojen venymisen estämiseksi. Kevään ja kesän varautumistyö on antanut toiminnallista, henkistä ja materiaalista valmiutta. Siksi opiskelijoita ei ole syksyn aikana ajettu pois kevään kaltaisella laajuudella.

Tosin läheltä liippasi täälläkin. Vaasan sairaanhoitopiirissä kaikki harjoittelut keskeytettiin viikkoa ennen oman, nykyisen, harjoittelujaksomme alkua. Juuri tämä aiheutti vakavan huolen myös omasta kohtalostamme. Saatoimme jo haistaa pitkän syysloman, joka olisi korvattava sitten kesällä. Vaasan sairaanhoitopiiri ulottuu vain muutaman kymmenen kilometrin päähän. Tartuntamäärien nousu paikallisesti asettaisi harjoittelun nopeasti vaaraan. Viikkojen varrelle mahtuu siis vielä monta jännitystä. 

Pitäähän tässä tietenkin muutenkin jännittää. Koko syksy on lapsiperheessä jouduttu pelkäämään. On pelätty vuotavia neniä, yskiviä suita ja muita sellaisia varsin tavallisia pienten lasten syksyyn liittyviä asioita. Emme ennenkään ole kipeitä lapsia kouluun lähettäneet mutta nyt tilanne on jotenkin erilainen. Ihminen kun joskus yskäisee, aivastaa tai jopa niistää nenää ilman, että siihen liittyy minkäänlaista tautia. Ja voi, kun joku niin tekee. Sitten tarkkaillaan, kysellään ja puntaroidaan, oliko kyseessä yksittäistapaus vai liittyykö siihen jotakin muuta. Lasten koulussa on ihan samat säännöt kuin kaikkialla muuallakin: oireisena ei saa tulla. Luulen, että lukemattomissa perheissä on käyty samanlaista jännitysnäytelmää syksyn mittaan. Jos perheessä on useampia lapsia, voi syysflunssa saattaa vanhempien arjen ja työssäkäynnin pitkäksi aikaa sekaisin. Jo pelkästään tämä syy motivoi pitämään huolta omasta ja koko perheen käsihygieniasta. 

Nuhaisena tai muuten oireisena ei tietenkään harjoitteluunkaan ole asiaa. Jokainen päivä pitää yllä tätä pientä jännitystä. Tavalliset koulupäivät voisi hoitaa jotenkin. Harjoittelu täytyy suorittaa tarkan tuntimäärän mukaan. 175 tuntia on täytyttävä. Jos siihen ei pysty viiden viikon aikaikkunassa, vaikeuksia seuraa. Kuten sanottu, heti meidän peräämme tulevat toiset harjoittelijat, eikä edellisen erän lojumista paikalla katsota ainakaan parhaassa mahdollisessa valossa. 175 tuntia viidessä viikossa tarkoittaa tietenkin pientä ilmavuutta suoritukseen. Täysillä työviikoilla tunteja kertyisi tuossa ajassa 200. Kuitenkaan kovin montaa päivää ei kenenkään sovi olla oireittensa kanssa kotona odottelemassa paranemista. Nyt ei kiinnosta suuremmin siis korona tai mikään arkisempikaan tauti. On aika pestä käsiä, pitää etäisyyttä ja hyvänen aika, syödä marjoja. Niin tällainen lapsuuden loputtomilla marjametsillä kammon saanutkin katsoin parhaaksi oppia uusia tapoja ja aloin vuosikymmenien tauon jälkeen syömään mustikoita. Tosin vain nopeasti jäisinä. Sulaessaan toisivat pahat muistot mieleen. 

Ensimmäinen harjoitteluviikko meni monen muunkin epävarmuuden merkeissä. Ystävällisen vastaanoton keskeltä paljastui, että ohjaajani oli sairaslomalla. Sain siis useamman päivän jännittää aina uutta naamaa ja uutta suhtautumista vierelle heitettävään opiskelijaan. Huomasin, että aamujen jatkuessa, osastolle meno oli tämän odotuksen vuoksi raskasta. Syy ei ollut hoitajien. Kaikki vuorollaan ottivat mukaansa, selittivät, näyttivät ja antoivat tehdä, vaikka opiskelija tekee hitaasti. Mutta jatkuvasti vaihtuva varjostettava oli yllättävän raskas muuttuja samalla, kun kaikki muukin oli kovin uutta ja epävarmasti tehtävää. Onni olikin suuri, kun pääsin tekemään viikon viimeiset yövuorot ikioman ohjaajani kanssa. Pyrimmekin pysymään loput viikot tiiviisti yhtä aikaa osastolla. 

Yhdessä asiassa epävarmuutta ei kuitenkaan ole ollut. Oma ääneni ei ole hapuillut tippaakaan, kun ohjaaja on kysynyt lukuisia kertoja tiedänkö sitä tai tätä. Paljon tietoa on tarttunut. Erityisen tärkeällä tavalla olen osannut täysin ilman epäröintiä ja varoivaisuutta sanoa kerta toisensa jälkeen: En tiedä. Se on oppimisen ensimmäinen askel. 

Epävarman ajan symboli? Päiväkotilainen tunnisti hylätyn “koronamaskin” pyörätien vieressä.

112# Kohta alkaa sisätautien harjoittelu

Ikioma kaappi tulevan viiden viikon ajaksi. Luksusta on se.

Koronan leviämistä tutkivien värikarttojen alkaessa tuikkia synkempinä myös lähistöllä, yksi opettajistamme valoi luokkaan toivoa: ”Jaksetaan vielä viikko ja sitten syysloma!”

Niin. Toisilla alkaa loma. Meillä ei. Me lähdemme harjoitteluun. Loma odottaa viiden viikon päästä. Syysloma marraskuussa. Tuskin maltamme odottaa.

Koulussamme harjoittelut hoidetaan ilmeisesti aina kahdessa vuorossa. Toinen vuoro olemme me. Toisessa vuorossa ovat nursing-ryhmän opiskelijat ja työn ohella opiskeleva monimuotolinja. Tällaisella vuorottelulla harjoittelupaikkoja riittää vuorollaan suunnilleen kaikille. Ilmeisesti teoriaopintojen vähimmäisajaksi oli määritetty aika ennen syyslomaa. kalenteri kurkkaamalla voi huomata joulun olevan kymmenen viikon päästä jo hyvin lähellä. Kaksi viiden viikon harjoittelujaksoa mahtuu siis täpärästi peräkkäin, jos me aloitamme nyt. Harjoittelupaikoissa on siis marraskuussa tiedossa lähes läpsystä vaihto, kun tutuksi tulleet opiskelijat katoavat ja uudet tulevat tilalle. Tämä on varmasti omanlaisensa haaste siellä päässä.

Sisätaudit. Syksy on ehditty opiskella aihepiiriin liittyviä sairauksia ja niiden hoitoa. Kuitenkaan näiden niukkojen opintojen aikana ei ole ehtinyt ainakaan omaan päähäni piirtyä kovin selvästi (tai ollenkaan) mitä potilaan hoito sitten käytännössä on sairaalan osastolla. En ole edes itse koskaan ollut potilaana muutamaa tuntia pidempään. Samankaltaisilla osastoilla olen vanhoja kenkiä polkiessa kyllä käynyt, mutta ei kääntyessä ole oikein selvää kuvaa osaston arkisesta elämästä muodostunut. Mutta etsivä löytää ja harjoittelija oppii. 

Harjoittelun alussa tulee kirjata harjoittelun tavoitteet ylös. Varsinaisesti lomakkeen täyttö onnistuu vasta paikan päällä ohjaajan kanssa keskustellessa. Silloin selviää tarkemmin, mitä osastolla on mahdollista päästä tekemään ja näkemään. Todennäköisesti luvassa on nestehoitoa (kanyyli kuuluu tähän), varmaan katetrointia, nenä-mahaletkuja voi olla tai peg-letkuja. Happea luultavasti annetaan jollekulle ja kipupumppuja voi olla jopa paljon. Todennäköisesti paljon sellaista, mitä on kertaalleen harjoiteltu ensimmäisen vuoden aikana ja sitten yritetty olla unohtamatta. Nostin kliinisen hoitotyön kirjan hyllyltä työhuoneen pöydälle odottamaan. Siitä saa sitten kertailla. Kirja pitää sisällään kappaleita eri tyyppisiä sairauksia sairastavien hoitotyöstä. Nimenomaan siitä osastohoidosta. Niitä on ihan hyvä katsella, kunhan osaston sisältö hieman selviää. Luultavasti perushoitoa on mukana myös. Se sentään on tuttua. Tavoitteisiin kirjautui myös sekä kuolevan että vainajan hoitotyö.

Sairaalassa kaikki on vähän isompaa. Siksi valmistelutkin olivat hieman isommat kuin keväisessä harjoittelussa. Edeltävällä viikolla luokkamme opiskelijat käyskentelivät kuka milloinkin sairaalan pitkillä käytävillä (ja eksyessään pimeässä kellarissa). Ehkä aavistuksen epäileväinen infon työntekijä tuli kuin tulikin vakuuttuneeksi minun opiskelijaksi tulemisestani. Henkilötietoja ja pientä panttirahaa vastaan häneltä sai opiskelijan oikeuksilla varustetun kulkuavaimen ja avaimen opiskelijoiden pukuhuoneen kaappiin. Opiskelijan lätkällä on turha yrittää päästä tiukkaan varjeltuihin paikkoihin kuten lääkehuoneisiin. Kuitenkin sillä testatusti pääsee ratkaisevista ovista peremmälle. Omaan tutustumiseeni liittyi tietenkin opiskelijoiden pukuhuoneen etsiminen ja sieltä reitin etsiminen osaston ovelle. Sai siinäkin pari epätietoista mutkaa tehdä. Ihan hyvä, ettei niitä jättänyt aloituspäivän aamulle. Suuressa paikassa paikkoja etsivä opiskelija kuitenkin hukkuu kasvottomuuteen. Tuskin kukaan kiinnitti huomiota epämääräiseen harhailijaan. Varsinkaan kun koulun tilaama kuvallinen henkilökortti roikkui uskottavan rennosti näkyvissä. Kaikenlaiset kortti-ihmisethän pääsevät kaikkialle yhdessä heijastinliiviin pukeutuneiden kanssa. 

Tiedustelureissu paljasti kuitenkin yhden vakavan ongelman. Opiskelijamiesten pukuhuoneessa vaatteet ovat peräisin rautakaupan lainapeite-osastolta. Kun pienin hoitopaita on kokoa XL, voi hoikempi opiskelija vain miettiä onko kyseessä yritys säästää. Yhteen paitaan kun voi helposti asettaa useammankin hoitajan. Täytyy pyytää jotakuta ujuttamaan pienempiä vaatteita naisten pukuhuoneesta. Vaatteethan tulevat talon puolesta ja niitä täytyy vaihtaa usein. Naisopiskelijat saavat harjoittaa oikein kunnon salakuljetusta, jos miesten rekkiin ei ala ilmestyä pienempiä kokoja pyykistä. Onneksi housuissa oli tarjolla pienempiäkin kokoja. On tarpeeksi noloa ilmestyä osastolle teltta ylävartalon peittona. Suorastaan kiusallista olisi ilmestyä klovnin housuissa. 

Kaksi vaatekertaa kaappiin jättäen jätin sairaalan odottamaan aloituspäivää. Tälläkään kertaa olo ei ole erityisen jännittynyt. Kuitenkin mieleen on piirtynyt ajatus, että nyt edessä on mahdollisuus kehittää omaa osaamista laajalla rintamalla. Todennäköisesti se edellyttää oman osaamattomuuden ja epävarmuuden tunnustamista monta kertaa. Onneksi olen siinä kohtuullisen hyvä. Tulevasta ohjaajasta on selvillä nimi. Pian onneksi enemmän. Lähitulevaisuuden kannalta hän on merkittävä henkilö. 

Kun toisen opiskeluvuoden myötä harjoittelut alkavat pyörimään usein sairaalan puolella, on opiskelijan puolella yksi huomattava etu. Luokan lähihoitajat. Moni on ollut töissä sairaalassa. Tai ainakin he tuntevat monia eri osastoilla työskenteleviä. Näin juoru kiertää ja harjoittelupaikkaa harkitseva voi valikoida senkin perusteella. Tunnemme kiukkuiset lääkärit, kiristyneet työilmapiirit, kannustavat kaverit ja parhaiten remontoidut tilat. Onnellisena voin todistaa päässeeni sinne, mihin tahdoinkin. Pääsen tarkistamaan huhujen todenperäisyyttä. Siitä pian ehkä lisää.

Potilasturvallisuutta on myös se, että aina on mahdollista tunnistaa hoitotyötä tekevät henkilöt. Tämä koskee myös opiskelijoita. Kuulema näytän synkältä tässä kuvassa. Näyttäisit sinäkin, jos et näkisi kameraa.

(Teknisistä syistä tämä päivitys julkaistiin vasta ensimmäisen harjoittelupäivän jälkeen. Maltoin kuitenkin mieleni ja kerron siitä vasta pian.)

95# Palvelutalon päivärytmi

Tämä on todennäköisesti viimeinen kirjoitus tähän aihepiiriin liittyen. Harjoittelun ja kesätöiden myötä palvelutalo on tullut monen kirjoituksen innoittajaksi. Pian mieli siirtyy toisiin aiheisiin. Opintojen puolesta hiljaiselle kesälle on varastossa monenlaista. Mutta vielä kerran sukellus palvelutalon maailmaan. Millainen päivä siellä oli? Luulen, että päivien sisällöt ovat paikasta toiseen samat. Kuitenkin niiden aikataulu voi vaihdella paljon. Näin itse olen nyt sen oppinut:

6.45. Aamuvuoro saapuu töihin. Yöhoitaja antaa raportin yön tapahtumista. Tässä yhteydessä käydään läpi asukkaiden nukkuminen, jotta herättelyjärjestys menisi jotenkin järkevästi ja ymmärrettäisiin muutenkin päivän tulevaa tahtia. Yöhoitaja kertoo tietenkin myös kaikista poikkeavista tapahtumista. Aamuvuorolaiset tarkistavat kalenterin, viestivihon ja taululle merkityt kiertävät hoitotoimenpiteet. Taulu kertoo esimerkiksi päivän suihkutusvuorot, verenpaineen mittaukset ja kuulokojeen paristonvaihtotarpeen. Yöhoitaja on ne oman vuoronsa aikana kaivanut esiin seurantalistoista. Toinen taulu kertoo, miten työparit jakautuvat osastolle.

7.00. Käytäviin sytytellään valoja. Osa asukkaista on hereillä ja aamuvirkuille yöhoitaja on saattanut auttaa jo aamutoimia. Asukkaita aletaan herätellä. Tämä pyritään tekemään aamuvirkut ja yön nukkumiset muistaen. Riippuen toimintakyvystä asukkaita joko ohjeistetaan aamutoimista, autetaan niissä tai tehdään ne hänelle. Olemassa olevia haavoja hoidetaan. Asukkaita kerätään yhteistilaan odottamaan aamuruokailua. Kerääminen on ihan todellinen sana, koska kaikki asukkaat eivät osaa liikkua osaston sisällä ja osalla ei ole mitään käsitystä ajasta. Osa ei liiku itsenäisesti. Sairaanhoitaja kiertää tiettyinä päivinä ottamassa verikokeita ja muita näytteitä. Asukkaiden vuoteet pedataan, jos asukas ei petaa itse. Aamutoimien täyttämät roska-astiat tyhjennetään aina huoneesta poistuttaessa.

8.30 Aamupala. Tätä ennen ruokakärry on haettu keittiökerroksesta. Joka aamu on puuroa. Saatavilla on myös jogurttia ja leipää. Ja tietenkin kahvia. Hoitajat tarjoilevat asukkaille ja osaa syötetään. Samaan aikaan työparin toinen hoitaja vielä herättelee viimeisiä asukkaita. Osa asukkaista haluaa syödä huoneessa ja liikuntarajoitteiset ehkä sängyssä. Aamupalan yhteydessä jaetaan paljon lääkkeitä.

9.30 mennessä ruokakärry palautetaan keittiöön. Astiat on kerätty, pöydät pyyhitty ja asukkaita ohjattu haluamilleen paikoille. Osa jää lukemaan lehteä, osa siirtyy katsomaan televisiota ja jotkut palaavat huoneeseen lepäämään. Hoitajat menevät kahvitauolle. Hyvänä kahville päästään jo hieman aikaisemmin. Hoitajien tauot lasketaan työaikaan. Puhelimeen tulevat asukkaiden turvarannekkeiden hälytykset nostavat aina vähintään yhden hoitajan ylös tuolista. Asukkaan asia voi olla liian kaukana lojuva kaukosäädin tai lattialle kaatuminen. Tai jotain muuta. Taukotila on myös näköyhteydessä asukkaiden yhteistilaan ja välillä tauko keskeytyy sieltä havaitun tarpeen vuoksi.

9.45. Kahvitauon jälkeen aloitetaan asukkaiden suihkutus. Tässä vaiheessa myös myöhään nukkuneet liikuntarajoitteiset käydään viimeistään nostamassa pyörätuoleihin. Viikonloppuisin suihkuja ei ole. Silloin tämä aika käytetään virkistystoimintaan. Kesällä asukkaiden ykkösjuttu on ulkoilu. Sairaanhoitaja tekee toimistotöitä, jos ehtii. Säännöllisesti on tähän aikaan on lääkärin puhelinkierto. 

11.00. Hoitajien ruokatauko. kahvitauon ja ruokatauon väli ei ole pitkä. Kuitenkaan ruokataukoa ei ehditä pitää myöhemmin, koska aamuvuoron seuraava kiireinen vaihe on alkamassa.

11.30 Asukkaiden ruokailu. Jälleen ruokakärry tai kärryt noudetaan keittiöstä. Asukkaita ohjataan, autetaan ja kerätään ruokapöytään. Hoitajat tarjoilevat ruuan ja auttavat tarvittaessa ruokailussa. Jaetaan asukkaiden päivälääkeitä, kerätään astiat, palautetaan kärryt, pestään pöydät ja aletaan auttamaan asukkaita päivälevolle. Asukkaita ohjataan tai autetaan käymään vessassa tai sitten vaipat kuivitetaan eli vaihdetaan. Tämän jälkeen parin vastuuhoitaja menee yleensä lääkehuoneeseen jakamaan iltapäivän lääkkeistä ne, joita ei ole jaettu viikkodosettiin. Toinen hoitaja voi esimerkiksi täydentää huoneiden ja varaston tarvikkeita tai hyllyttää pesulasta tullutta pyykkiä asukkaiden kaappeihin. Aamuvuoro aloittaa päivän tapahtumien kirjaamisen koneelle.

13.00 Iltavuoro saapuu. Iltavuoro tarkistaa kalenterin, viestivihon ja taulun. Sopivassa välissä päiväkahvin yhteydessä aamuvuoro antaa raportin päivän tapahtumista ja välittää myös yöllä olleet poikkeavat tapahtumat. Alkaa hoitajien suosittelema vierailuikkuna. Aamu- ja iltavuorot ovat hetken aikaa yhdessä töissä ja aikaa asukkaiden ulkoilemiselle tai vieraiden ohjaamiselle on hyvin. Sairaanhoitaja tekee kirjallisia töitä. Aamuvuorolaiset tekevät loput kirjaukset päivän tapahtumista.

14.30 Asukkaiden päiväkahvi. Nukkumassa olleita asukkaita herätellään vuoteista. Usein kahville siirtymiseen kuuluvat myös vessassa käymiset. Kahvileipä on tuotu osastolle lounaskärryn yhteydessä. Jälleen tarjoilu, avustaminen tai syöttäminen, pöydät, tiskit ja asukkaiden auttaminen halutuille sijoille. Yleensä tässä kohtaa monet haluavat katsella televisiota. 

15.00 Aamuvuoro poistuu. Mukaan otetaan alkupäivän roskasäkki ulos vietäväksi. Molemmat työparit saavat ottaa omat säkkinsä koska roskaa tulee paljon. Iltavuoro tekee vähemmän kiireellisiä töitä. Näihin voivat kuulua vaikkapa pahvi tai muovijätteen vienti, jäljelle jääneen pyykin hyllyttäminen ja tärkeänä myös ruokakärryn hakemista ennen keittiön väen kotiinlähtöä. Jos suihkuvuorossa on päivärytmiin tottuneita asukkaita, saatetaan tässä välissä suorittaa suihkutuksia. Vastuuhoitaja käy lääkehuoneessa seuraavan aamun dosettiin mahtumattomat lääkkeet.

16.00. Hoitajien ruokatauko

16.30. Asukkaiden päivällinen: tarjoilu, avustaminen tai syöttäminen, pöydät, tiskit ja asukkaiden auttaminen halutuille sijoille. Ruokakärry jää osastolle koska keittiössä ei ole ketään. Yöhoitaja käy sen myöhemmin viemässä jääkaapin täydennystilaukset tehtyään. Jos suihkutuksia ei ole tehty aiemmin, ruoan jälkeen ne yritetään tehdä. Liikuntarajoitteisia autetaan viimeistään nyt vuoteisiin, päivän pituus pyörätuolissa riippuu itse kunkin kunnosta ja tuoliin auttamisen ajasta. 

18.00 Talossa ei tapahdu mitään. Kuitenkin vaivihkaa hoitajat kiertävät asukkaiden huoneita, avaavat jo vuoteita ja saattavat auttaa asukkaille jo kevyempiä iltavaatteita. Illan kiirettä keventääkseen hoitajat saattavat käydä aloittamassa jo loppupäivän kirjauksia koneelle. 

19.30. Asukkaiden iltapala. Leipää, jogurttia ja hedelmiä. Iltalääkkeitä jaetaan asukkaille samalla. En liitä tähän joka ruokailussa toistuvaa listaa. Iltapalalla se on taas sama. Asukkaita ohjataan ja autetaan huoneisiin iltatoimiin. Kuten aamupesut mutta viimeistään nyt vaihdetaan yövaatteet jokaiselle. Osa asukkaista haluaa katselle omassa huoneessaan televisiota ja suurin osa käy nukkumaan. Hoitajat lisäävät kirjauksiinsa loppuillan tapahtumat.

21.00 Viimeistään nyt yöhoitaja alkaa kuulla raporttia päivän tapahtumista. Iltavuoro poistuu vieden loppupäivän roskat mennessään.

Yövuoro onkin käsitelty jo erillisessä päivityksessä. Suosittelen tutustumaan!

94# Opettiko kesätyö enemmän kuin harjoittelu?

”Hyvää kesää! Toivottavasti tulet taas!” Ehkä tulen, ehkä en. Ainakin jätin pukuhuoneeseen yhden setin työvaatteita omalla nimelläni merkittynä. Ei sitten tarvitse alkaa etsiä kiireellä vaatteita, jos kutsu käy työvuoroon. Lähtökohtaisesti suhtauduin hieman epäillen mahdollisuuteen tulla tekemään toista kolmiviikkoista kesän aikana. Annoin kuitenkin kysyttäessä luvan olla listalla, jos yksittäisiin työvuoroihin tulee yllättävää tarvetta. Mutta nyt on aika pitää lomaa!

Lyhyt kesätyö harjoittelupaikassa oli hyvä. Se tuo parin päivän päästä tilille tervetullutta lisäystä. Ja vaikka sairaanhoitajan tehtäviä en kesätyöläisenä saanut tehdä, syventyi ymmärrys hoitotyöstä monella tavalla. Tämä on yritys listata muutamia havaintoja.

Asukkaista on moneksi. Harjoittelijana opiskelija tekee paljon ohjaajan kanssa. Silloin on hyvin luontevaa hoitaa yhdessä parina kaikki kahden hoitajan apua tarvitsevat asukkaat. Jos ohjaaja ei ole paikalla tai joutuu tekemään muita töitä, on opiskelija sitten kuitenkin luonteva pari näihin kahden apua tarvitsevien hoitotoimiin. Samaan aikaan joku toinen kiertää yhden autettavien asukkaiden luona. Toki opiskelija taitojen karttuessa kiertää eri toimissa myös yksin. Mutta autettavia asukkaita ja erilaisia avustustilanteita kertyy ylipäätään päivien varrelle vähemmän. Kesätyöntekijänä kahden autettavat asukkaat hoidetaan yhdessä sen ainoa toisen työntekijän kanssa. Ja sitten tai siinä välissä käy kumpikin tahoillaan auttamassa yhden autettavia tai kevyesti ohjattavia asukkaita. Näin päivän aikana auttamistilanteita ja autettavia kertyy enemmän. Viiden viikon harjoittelussa en ehtinyt auttaa kaikkia osaston asukkaita ollenkaan. Paitsi ehkä ruokailussa. Kolmen viikon kesätöissä ehdin tavata kaikki asukkaat monissa eri tilanteissa. Sain tai jouduin opettelemaan uusia tapoja ohjata, neuvoa ja houkutella. Jokainen asukas kun on omanlaisensa. Asukkaiden joukossa on erilaisia diagnooseja sekä muistinsairauksien suhteen että myös muiden sairauksien saralla. Siksi toimintakyky ja mielenliikkeet voivat olla hyvin vaihtelevia. Siksi eri avustus- tai hoitotoimissa täytyy aavistaa asukkaan mahdollinen suhtautuminen asiaan. Yksi tarvitsee napakoita ohjeita ja kannustavaa tarttumista kädestä. Toinen kaipaa hieman rauhaa ja kavahtaa kosketusta. Yksi pitää yhdestä ruuasta enemmän ja toinen ei kertakaikkiaan juo rasvatonta maitoa. Jonkun tapana on käydä vessassa ennen ruokaa ja toisen jälkeen. Ja niin edelleen. Tällainen herkkyys on tarpeellista. Asukkaita kun ei voi pakottaa mihinkään, koska heillä on täysi itsemääräämisoikeus. Kuitenkin kesäkuumilla ei ole vaihtoehtoa viikoittaiselle suihkulle. Päivän aikana pitäisi syödä, vaikka ei huvita ja vaippaa täytyy käyttää vaikka omien sanojen mukaan muistaakin käydä vessassa. Välillä todella mitataan työntekijän ammattitaitoa.

Voima se jyllää. Harjoittelussa ohjaaja huolehtii opiskelijan ergonomiasta ja muistuttaa, millä lihaksilla työtä tulisi tehdä. Kesätyöläisen täytyy muistaa itse. Kuten aiemmin laskeskelin, päivittäisiä askeleita tuli nyt tuhannesta kahteen enemmän työvuorossa. Eli helposti jopa kolmannes verrattuna harjoittelijan määrään. Kaikkia muita toistoja tuli samassa suhteessa: asukkaan auttamista ylös vuoteesta, vuoteessa autettavan kääntämistä tai pyörätuoliin auttamista, kyykistymiä asukkaan kenkien pukemiseen tai riisumiseen, roskapussin poistoa tai laittoa. Äärimmäistä voimaa tarvitaan vain äärimmäisissä tapauksissa. Niin käy vaikkapa, jos asukas ei jaksakaan seistä apuvälineestä kiinni pitäessään. Mutta monenlaisia pieniä nostoja, nykäisyjä, siirtoja sekä kumartumisia ja kyykistymisiä kertyy päivän aikaan melkoinen määrä. Näin lyhyen harjoittelun ja kesätyön aikana voimaa ei juuri ehdi lisätä. Sai olla tyytyväinen pärjätessään vanhoilla varastoilla. Kuitenkin kehonhuoltoon täytyi alkaa kesätyön aikana kiinnittää tosissaan huomiota. Muuten palautuminen olisi kesän lämpimillä ollut kovilla.

Kukin tyylillään. Kun kesätyöläinen ei seuraa haina ohjaajan vanavedessä, saa hän tehdä ja toimia useamman työntekijän kanssa. Jokaisella on hieman toisista poikkeavat tapansa. Nuo tavat liittyvät vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa, tapaan tehdä ja sopia päivän aikana tehtäviä töitä ja siihen, miten toiselle työntekijälle viestitään tehdyistä päätöksistä ja töistä. Jokaisella on myös oma tapansa istua kahvipöytään ja lounaalle. Tyytyväisenä sain yhä todeta osaston ilmapiirin olevan hyvä. Hyvin selväksi kuitenkin tuli, kuka on aamuihminen ja kuka ehkä vähemmän. Selväksi tulivat ne, jotka huomaamatta rientävät auttamaan muita ja ne jotka saattavat kaivaa puhelimen taskusta kiireen kadottua omista käsistä.

Lyhyen listan yhdistäjänä lienee yhteinen asia: Pääsi vain tekemään vähän lisää ja enemmän. Ehkä siinä oppi jotain myös itsestään. Suurimpana voittona omassa oppimisessa voisi lopuksi todeta kyvyn asettua auttavaisen auktoriteetin rooliin. Hoitaja on jännittävässä asemassa. Hän on täysin asukkaita varten ja auttaa ja hoitaa kaikessa. Palveleekin siinä sivussa. Kuitenkaan tuosta työstä ei oikein tule mitään, jos asukas saa määrätä kaiken. Ei ainakaan muistisairaiden asumisyksikössä. Itselleni kaikkein vaikeimpia kohdattavia olivat ne asukkaat, jotka vahvasti luulivat olevansa hyvin toimintakykyisiä mutta eivät sitä olleetkaan. Tähän tietenkin kuuluu se, että heistä muodostuu ulospäin pärjäävä vaikutelma. Lisäksi koska tämän tyyppiset asukkaat eivät ole kahden autettavia, ei harjoittelussa päässyt tätä taitoa yhdessä ohjaajan kanssa harjoittelemaan. Vaati tietynlaista oivallusta uskaltaa nähdä ja murtautua tuon sairauden muodostaman verhon läpi. Sitten pystyi lempeästi mutta määrätietoisesti asukasta nolaamatta puuttumaan vaikkapa intiimihygienian asioihin. Täytyi uskaltaa luottaa siihen, ettei kukaan ole turhaan hoidettavana. Ja siksi ei myöskään hoitaja ole turhaan paikalla. Yllättäen tuntui ihan normaalilta astua mukaan vessaan, kohteliaasti kieltää menemästä yksin hissiin tai pyytää mukaansa etsimään kaapista toisenlaisia vaatteita. Ehkä tämäkin on sitä identiteetin kasvua.

Opettiko kesätyö siis enemmän kuin harjoittelu? Jos sitä mitattaisiin viivalla etenemisessä niin kyllä. Mutta silloinkin oikea termi taitaisi olla lisää oppiminen. Ilman harjoittelua ja sen oppeja ei kesätyö oli opettanut ollenkaan yhtä paljon. Näiden kahden yhdistäminen samassa paikassa tuntui nyt hyvin luontevalta. Tätä vanhan päälle rakentamista jatketaan syksyn saapuessa. 

88# Tieto kulkee jos kulkee

Aina tieto ei kulje. Tällainen keskustelu voi seurata yritystä lähteä yhdessä ostoksille.

AAMU: Väinö ollut hereillä kanikopissa isä kanin noustessa. Oli jyrsinyt salaatinlehteä ja herätellyt rouskutuksellaan kaikki muutkin poikaset. Tästä oli seurannut riita Vilhelmiina kanin kanssa. Riidan selvittelyyn oli tarvittu isä kanin apua. Kävi itse hyppien lammikolla aamupesulla. Sukelteli innokkaasti mutta ei suostunut millään pesemään talttahampaitaan. Pensaalla käynnin perusteella matolääke on tehnyt tehtävänsä. Aamupalaksi maistui loppu salaatinlehdestä. Aamupalan jälkeen Väinö leikki sisarustensa kanssa hyppy- ja hippaleikkejä ruohikolla. Hyvin jaksoi hyppiä useammankin siskon ylitse kerralla. Muutenkin vaikutti energiseltä. Hyppiessä törmäsi puun oksaan. Silloin hännätöpökkän tyveen vasemmalle puolelle tuli noin sentin mittainen verestävä viilto. Keskeltä iho rikki. Äitipupu puhdisti kohdan tuoreeltaan hellästi nuolemalla. Lounas ei oikein maistunut törmäyksen jälkeen. Väinö on makoillut nurmikolla ja katsellut sisarusten leikin jatkumista.

ILTA: Väinö kävi välipala-aikaan herra Pöntisen porkkanamaalla. Kähvelsi paksun porkkanan sieltä. Se maistui hyvin itse syöden. Äitipupun auttamana Väinö lähti Kamulan eläinpihalle kanihäkkiin. Uskaltautui siellä hienosti useiden lasten syliin. Hyppi useita kertoja 50 cm korkean aidan ylitse. Päivälliseksi söi kokonaisen kukkakaalin. Kävi katselemassa lammikolla lumpeenlehtiä. Lumpeenlehtiä katsellessa unohti mennä pensaaseen asioimaan ja pari papanaa putosi siihen muiden katseiden keskelle. Isä pupu siivosi sotkut nopeasti ja auttoi Väinön pensaaseen jatkamaan toimitusta. Iltapesuilla äitipupu tarkisti hännäntyven. Näyttää parantuvan hyvin. Turkissa oli hieman kuivunutta verta. Pestiin pois.

YÖ: Väinö oli illalla levoton. Ei malttanut oikein lopettaa pomppimista. Nukahti noin kello 23. Sen jälkeen nukkunut isä kanin vilkaistessa. 

Psyykkinen toimintakyky

AAMU: Ollut hyväntuulinen. Riidellyt hieman sisarusten kanssa. Tykkäsi aamupesulla kovasti sukeltamisesta. Oksaan törmäämisestä mieli meni matalaksi mutta selvästi oli tyytyväinen äitipupulta saamaansa huomioon.

ILTA: Tyytyväinen Pöntisen tilalle tekemäänsä retkeen. Sanoi itseään rohkeaksi. Kamulassa uskalsi myös hyvin mennä lasten syleihin. Oli hieman nolona lammikolla tapahtuneesta vahingosta. Aktiivinen – välillä ollut rauhaton mutta ei mitenkään pahantahtoinen.  

Kudoseheys:

Hännätöpökän tyvessä vasemmalle puolelle noin sentin mittainen verestävä viilto. Tullut hyppiessä oksaan osuessa. Keskeltä iho rikki. Haava ei kipeä, eikä kuuma. Punoittaa hieman. Vuotanut tuoreeltaan verta.

Tällä Väinö Vemmelsäärtä koskevalla esimerkillä on kuvattu tyypillistä päivää palvelutalossa. Tyypillistä päivää sellaisena kuin se jättää jälkensä tietokoneelle. Vuorokauden aikana töissä on kolme eri työvuoroa. Tieto ei saa katketa niiden eikä seuraavien päivien vuorojen välillä. Samoin sairaanhoitajan on tarvittaessa pystyttävä keräämään tietoa lääkärin kiertoa varten. Tämä tapahtuu muiden hoitajien kanssa puhuen ja tietenkin koneelle tehtyjä kirjauksia lukien. Kirjauksissa kulkee mukana asukkaan tai potilaan kanssa tehtyjä toimia ja niistä voi uusi hoitaja tarkistaa käytettäviä apuvälineitä ja ylipäätään toimintakykyä. Samoin lääkkeiden vaikutuksia ja mahdollisia haittoja dokumentoidaan seurantaa varten. Kirjaukset varmistavat myös sen, etteivät kesäsijaiset yritä laittaa pyörätuolipotilasta rollaattorin kanssa käytävään. Kirjaukset ovat erityisen tärkeitä silloin kun jotain muutoksia tapahtuu asiakkaan tilassa. Samoin poikkeukselliset tapahtumat, kuten esimerkiksi kaatumiset on tärkeä kirjata erityisen huolellisesti. Näin myöhemmin voidaan palauttaa tietoon tapahtumien kulku, vaikutukset ja toimenpiteet. Harjoittelun aikaisessa Korona-sulussa kirjaamiseen pyrittiin liittämään enemmän myös asukkaan päivittäistä toimintaa. Sen avulla läheisten kanssa puhuttuihin puheluihin oli mahdollista saada todellisia kuulumisia. 

Tällaisessa palvelutalossa jokaisen työvuoron loppupuolella hoitajat istuvat tietokoneiden äärelle tekemään näitä kirjauksia. Sairaalaympäristössä kirjaamista tehdään usein välittömästi potilaskontaktissa. Siellä kun kontaktit joskus ovat vähemmän kuin päivän kestäviä. Osastoilla toimenpiteitä kirjataan usein niiden jälkeen.

Vaikka koulussa olimme opetelleet kirjaamista yhden tapausesimerkin kautta, oli ainakin itselleni aluksi vaikeaa. Päivän edetessä nopeasti, ei ollut helppo palauttaa mieleen kirjaukseen vaadittavia tietoja. Tosin sain aluksi katsella luvan kanssa olkien ylitse ja sitä kautta alkoi hahmottua oikeiden asioiden jäsentyminen. Ajan kuluessa oli melko helppoa alkaa päivän kuluessa miettiä, mitä tuleva kirjaaminen voisi pitää sisällään. Ohjaajalta tai keneltä tahansa kanslialta olevalta sitten tarkistin välillä sopivia termejä haavoille, eritteille ja muille opiskelijalle vielä vaikeasti nimettävistä asioista. 

Välillä oli vaikea tasapainotella riittävän tiedon ja riittävän napakuuden välillä. Tietoa tietenkin sai olla paljonkin mutta turhaa runoilua tuli välttää. Samoin tuli kiinnittää huomiota tarkkaan ja asialliseen kieleen. Molemmat auttavat myöhempää tarkastelijaa ymmärtämään mistä on kyse. Samoin mikä tahansa kirjaaminen saattaa joutua hyvin tarkan tutkinnan kohteeksi vaikkapa oikeudessa. Opiskelijan etuoikeus oli ohjaajan tekemä tarkistus kirjaamisiin. Kirjaamisten äärimmäisestä luottamuksellisuudesta huolimatta voinen paljastaa, että ohjaajani ansiosta kirjauksiin ei jäänyt tietoa, jonka mukaan olisin aamulla ilmoittanut eräälle asukkaalle nyt olevan ylösnousemuksen aika. Taisi tulla kirjaukseen ajatuksissa murunen niistä vanhoista kengistä.