114# Mitä sisätautien harjoittelussa tehdään?

Aika kiitää. Nyt on takana melkein kolmannes tästäkin harjoittelusta ja olen päässyt tekemään kaikkia tarjolla olevia vuoroja. Olen viettänyt osastolla ajan kellon ympäri (onneksi en putkeen) ja olen saanut alustavan käsityksen siitä, mitä tällaisella osastolla tapahtuu. 

Ei kovin paljoa. Tämä oli ensimmäinen vaikutelma aloituspäivänä. Perushoidon harjoittelussa olin tottunut siihen, että talon sairaanhoitaja osallistuu tiiviisti kaikkeen hoitotyöhön ja vaivoin ehtii pysähtyä tietokoneen vaatimiin tehtäviin. Palvelutalo on myös asukkaittensa koti ja se muokkaa päivän toiminnot tietynlaiseksi. Aavistin, ettei sairaanhoitajan työ sairaalan osastolla ole samanlaista mutta alkujärkytys oli silti suuri. 

Saavuin ensimmäiseen aamuvuoroon sovitusti jo päivän alettua. Aamun palaveri oli siis pidetty ja jouduin hyppäämään hieman kylmiltäni sisään. Toki osaston esimies kierrätti, tutustutti ja jutustutti aikansa. Sitten istuuduin ystävällisen sairaanhoitajan viereen ja melkein koko päivän vietimmekin toimistossa. Huh huh totesin sen jälkeen. 

On totta, että sairaanhoitajan työhön kuuluu tietokoneen äärellä istumista. Päätetyö on välttämätöntä kaikessa hoitotyössä ja kaikkien sitä tekevien tehtävissä. Koneilla kulkee tieto sisään, sisällä ja sitten aikanaan ulos. Siksi niiden ääressä vietetään aikaa. Huomasin nopeasti, etten ollut osannut aivan aavistaa, miten osaston roolitus toimii. Samaan aikaan kun istuin sairaanhoitajan kanssa koneen ääressä, viereisellä koneella oli lääkäri. Lääkärin fyysinen läsnäolo oli jo itsessään uusi kokemus. Oli menossa lääkärinkierto ja maanantaisin se vie tavallista enemmän aikaa. Läpikäytävinä ovat kaikki viikonloppuna tulleet muutokset potilaiden tilassa ja tuona maanantaina lukuisia uusia potilaita. Aikaa siis täytyikin käyttää. Samaan aikaan lähihoitajat ja vanhan liiton perushoitajat(tilanteen salliessa myös sairaanhoitaja) kulkivat osastolla tekemässä hoitotoimenpiteitä, keräämässä mittauksia, käyttämässä vessassa, kuivattamassa, antamassa lääkkeitä, auttamassa syömisessä ja mitä tahansa perushoidollista asiaa osastolla olikin. Kuulemma tällä osastolla lähi- ja perushoitajat saavat tehdä paljon ja heitä mielellään koulutetaan mahdollisimman moniin tehtäviin. Laitoshuoltajat/-siistijät jakoivat ruokaa huoneisiin ja hoitivat siisteyden suurta kokonaisuutta. Välillä käytävillä kulki fysioterapeutti ja laboratorion näytteidenottaja kiersi oman aikataulunsa mukaan. Samaan aikaan osaston toisessa päässä toinen sairaanhoitaja hoiti sen puolen kiertoa toisen lääkärin kanssa. Aina välillä lääkehuoneesta ilmestyi lääkehoitajan vuoroa tekevä sairaanhoitaja. Jossakin kulman takana olivat huoneet sekä osastonhoitajalle, että tämän apulaiselle. Hieman kauempana oli sairaalapastoreiden pesäpaikka. Uuttera sihteeri pitää tiedon kulkemassa, tekee monia tilauksia, hankkii potilaskyytejä ja tietää kaikesta kaiken.

Paljon väkeä ja paljon kuhinaa. Tällaisena elämä näyttäytyi ulkopuolisen silmin. Tietenkin välillä käväisimme kierron yhteydessä potilashuoneissa mutta aika vähälle se jäi. Seuraavana aamuna ohjelmassani oli lääkärinkierto osaston toisessa päässä. Kuitenkaan tiistaina kierto ei kestänyt yhtä pitkään ja huomasin näkeväni potilaita paljon enemmän. Mahdollisuuksien mukaan jokainen sairaanhoitaja osallistuu myös potilastyöhön. Aamuvuorossa tätä aikaa on vähemmän. Iltavuorossa lääkärinkierto on jo ohi ja siksi sairaanhoitajaa ei ole enää varattu tähän. Tosin näyttää siltä, että samasta syystä iltavuorossa on hoitajia ylipäätään vähemmän. Kuitenkin iltavuorossa opiskelijakin pääsee sairaanhoitajan matkassa niin sanotusti kentälle. Siis huoneisiin ja melkeinpä pelkästään niihin. Myös iltavuorossa on oma lääkehoitajansa mutta muuten väki vähenee kellon käydessä. Yövuorossa koko osastolla on vain kaksi hoitajaa joten työtä riittää hiljaisenakin yönä.

Mitä opiskelija sitten tekee sisätautien harjoittelussa? Se tietenkin riippuu paljon osastosta. Opiskelija saa tehdä kaikkea sitä, mihin hän on saanut opetusta. Ohjaajan todettua taidot riittäväksi, hän saa tehdä monia näistä asioista itsenäisesti. Lääkkeitä opiskelija antaa ja käsittelee aina valvotusti. Toki tämäkään ei välttämättä tarkoita jatkuvaa tuijotusta vaan lopputuloksen paikkansapitävyyden tarkastamista. Aktiivinen opiskelija ei aina istu ohjaajan vieressä, tämän työskennellessä vaikkapa koneella. Perushoidossa tarvitaan aina apua. 

Mitä itse olen tehnyt? Olen mitannut verenpaineita, veren happipitoisuuksia, kuumetta ja verensokeria. Olen hakenut potilaille jäätelöä, limsaa, vettä, nenäliinoja ja paperia kaatuneiden vesien pyyhkimiseen. Olen vaihtanut vaippaa, käyttänyt vessassa, nostanut parempaan asentoon ja kääntänyt apuna kylkeä. Olen kalastanut lattialle pudonnutta kaukosäädintä ja poistanut kanylia kädestä. Olen imenyt hengitysvaikeuksista kärsivän ilmateistä limaa ja tuonut toiselle ylimääräistä peittoa. Olen hakenut varastosta lisää tyynynä asentohoitoja varten ja pedannut omaiselle taittovuodetta yöpymistä varten. Olen siirrellyt potilasvuoteita huoneesta toiseen ja järjestellyt huoneita sen mukaan, miten välillä joudutaan tiivistämään ja välillä pystytään löysäämään. Olen hakenut lääkärille tutkimusvälineitä ja auttanut suojavarusteiden pukemisessa. Olen auttanut haavan puhdistamisessa ja sidosten vaihtamisessa. Olen keskustellut osaston toiminnasta saattohoitoon siirretyn omaisen kanssa. Olen säätänyt rollaattorin korkeutta sopivaksi ja auttanut happiviiksiä useille nenille. Olen auttanut nenä-mahaletkun asettamisessa ja virtsakaterin poistamisessa. Olen valmistanut vainajaa omaisia varten ja pukenut omaan kotiinsa palaavaa potilasta. Olen kuljettanut potilasta toiselle osastolle hoitoja varten ja opastanut omaisia vessojen sijainnista. Olen vastaanottanut uutta potilasta ja tyhjentänyt huonetta edellisen jäljiltä. Olen saattanut vainajaa obduktio-osastolle ja opiskellut miten siellä toimitaan iltaisin ja öisin henkilökunnan ollessa vapaalla. Olen ottanut sydänfilmiä ja juoksuttanut laboratorioon Korona-näytettä. Olen noutanut verta ja seurannut sen tiputtamista. Olen tutkinut elvytyskärryä ja muistellut keillä on elvytyskielto. Olen seurannut potilaan hoitopolkua saapumisesta asti tai jopa kauempaa. Olen tyhjentänyt virtapulloja ja vessatuolien säilöitä. Olen mitannut potilaan juomien nesteiden määrää ja laskenut vuorokauden nestetasapainoa. Olen valmistellut lääkkeitä ja antanut lääkkeitä useissa eri muodoissa. Olen sitonut lääkärin määräyksellä itselleen haittaa tekevien potilaiden käsiä ja käyttänyt magneettilukkoista vyötä samanlaiseen rajoittavaan tarkoitukseen. Olen osallistunut näiden rajoituspotilaiden aktiiviseen seurantaan (magneettivyössä tarkkailu 15 minuutin välein). Olen kantanut ruokatarjottimia huoneisiin ja niistä pois. Olen tutkinut potilaan lääkelistaa. Olen keskustellut laitoshuoltajan kanssa potilashuoneen käsittelystä, kun hän asetti kaiken hapen ja elämän poistavan koneen lattialle (onneksi myös varoituskyltin oveen). Olen kantanut varastosta hansikkaita, suojatakkeja ja lansetteja. Olen puhunut suomea, ruotsia, englantia ja kuunnellut isoilla, papillisen herkillä, korvilla. Olen silittänyt rauhatonta uneen ja kivuliasta ihan muuten vain. Olen pyyhkinyt lattioita ja syönyt taukohuoneessa (ilmeisesti omaisen lahjoittamia) munkkeja. Olen ollut imemässä keuhkoihin kertynyttä märkää alipaineiseen pulloon kyljestä sojottavasta putkesta. Olen kirjannut koneelle ja soitellut kotisairaanhoitoon jatkohoidosta. Olen keittänyt kahvia ja kertonut hauskuuksia. Olen nauranut muiden jutuille ja keskustellut vakavasti aiheen vaatiessa. Olen laskenut hengitystiheyttä ja nyökkäillyt viisaamman arvioidessa kuoleman olevan ehkä tuntien ehkä muutamien henkäyksien päässä.  

Olen oppinut. Vaikka oli listalla yli kymmenen ennestään tuttuakin asiaa. Miltä lista näyttää kolmen viikon kuluttua?

113# Harjoittelu epävarmuuden keskellä

”Harkat menee, harkat menee.”

Vielä viikkoa ennen harjoittelun alkamista, tämän kaltaisilla mantroilla manattiin käytävillä harjoittelumme kohtaloa. Huoli Koronaisen syksyn keskellä ei ollut turha. Keväällä meidänkin luokallamme moni menetti harjoittelupaikkansa ja uusien saaminen oli kiven alla. Ylempien luokkien opiskelijoita siirrettiin sairaalassa eri osastoille. Monella paikkakunnalla harjoittelut keskeytettiin. 

Kaikki tämä on ymmärrettävää. Keväällä terveydenhuollon toimintoja ajettiin monin paikoin alas ja henkilöstöä ohjattiin uusiin tehtäviin. Tapahtui monin paikoin voimakas polarisaatio. Tässä oli tietenkin myös maantieteellisiä eroja. Joissakin paikoissa työtä oli valtavasti. Joissakin paikoissa alas ajetut toiminnot antoivat henkilöstölle harvinaista väljyyttä päiviin. Tätä rauhaa tosin rikottiin henkilöstön sijoituksilla ja valtavalla määrällä valmius- ja varautumistyötä. Varautumissyistä myös kesälomia siirrettiin ja ositeltiin laajasti. Näissä oloissa opiskelijoiden pitäminen harjoittelupaikoissa ei ollut kovin hyödyllinen tilanne. Toisissa paikoissa ei olisi ollut aikaa ohjata ja toisissa ei normaalia määrää ohjattavaa. 

Tänä syksynä terveydenhuoltoa on pyritty pitämään normaalissa toimintakunnossa. Poissa ovat olleet julkinen huoli terveydenhuollon kapasiteetista ja hiljainen vihje sen säästämisestä. Kiireettömiä hoitoja on pyritty pyörittämään tavalliseen tapaan hoitojonojen venymisen estämiseksi. Kevään ja kesän varautumistyö on antanut toiminnallista, henkistä ja materiaalista valmiutta. Siksi opiskelijoita ei ole syksyn aikana ajettu pois kevään kaltaisella laajuudella.

Tosin läheltä liippasi täälläkin. Vaasan sairaanhoitopiirissä kaikki harjoittelut keskeytettiin viikkoa ennen oman, nykyisen, harjoittelujaksomme alkua. Juuri tämä aiheutti vakavan huolen myös omasta kohtalostamme. Saatoimme jo haistaa pitkän syysloman, joka olisi korvattava sitten kesällä. Vaasan sairaanhoitopiiri ulottuu vain muutaman kymmenen kilometrin päähän. Tartuntamäärien nousu paikallisesti asettaisi harjoittelun nopeasti vaaraan. Viikkojen varrelle mahtuu siis vielä monta jännitystä. 

Pitäähän tässä tietenkin muutenkin jännittää. Koko syksy on lapsiperheessä jouduttu pelkäämään. On pelätty vuotavia neniä, yskiviä suita ja muita sellaisia varsin tavallisia pienten lasten syksyyn liittyviä asioita. Emme ennenkään ole kipeitä lapsia kouluun lähettäneet mutta nyt tilanne on jotenkin erilainen. Ihminen kun joskus yskäisee, aivastaa tai jopa niistää nenää ilman, että siihen liittyy minkäänlaista tautia. Ja voi, kun joku niin tekee. Sitten tarkkaillaan, kysellään ja puntaroidaan, oliko kyseessä yksittäistapaus vai liittyykö siihen jotakin muuta. Lasten koulussa on ihan samat säännöt kuin kaikkialla muuallakin: oireisena ei saa tulla. Luulen, että lukemattomissa perheissä on käyty samanlaista jännitysnäytelmää syksyn mittaan. Jos perheessä on useampia lapsia, voi syysflunssa saattaa vanhempien arjen ja työssäkäynnin pitkäksi aikaa sekaisin. Jo pelkästään tämä syy motivoi pitämään huolta omasta ja koko perheen käsihygieniasta. 

Nuhaisena tai muuten oireisena ei tietenkään harjoitteluunkaan ole asiaa. Jokainen päivä pitää yllä tätä pientä jännitystä. Tavalliset koulupäivät voisi hoitaa jotenkin. Harjoittelu täytyy suorittaa tarkan tuntimäärän mukaan. 175 tuntia on täytyttävä. Jos siihen ei pysty viiden viikon aikaikkunassa, vaikeuksia seuraa. Kuten sanottu, heti meidän peräämme tulevat toiset harjoittelijat, eikä edellisen erän lojumista paikalla katsota ainakaan parhaassa mahdollisessa valossa. 175 tuntia viidessä viikossa tarkoittaa tietenkin pientä ilmavuutta suoritukseen. Täysillä työviikoilla tunteja kertyisi tuossa ajassa 200. Kuitenkaan kovin montaa päivää ei kenenkään sovi olla oireittensa kanssa kotona odottelemassa paranemista. Nyt ei kiinnosta suuremmin siis korona tai mikään arkisempikaan tauti. On aika pestä käsiä, pitää etäisyyttä ja hyvänen aika, syödä marjoja. Niin tällainen lapsuuden loputtomilla marjametsillä kammon saanutkin katsoin parhaaksi oppia uusia tapoja ja aloin vuosikymmenien tauon jälkeen syömään mustikoita. Tosin vain nopeasti jäisinä. Sulaessaan toisivat pahat muistot mieleen. 

Ensimmäinen harjoitteluviikko meni monen muunkin epävarmuuden merkeissä. Ystävällisen vastaanoton keskeltä paljastui, että ohjaajani oli sairaslomalla. Sain siis useamman päivän jännittää aina uutta naamaa ja uutta suhtautumista vierelle heitettävään opiskelijaan. Huomasin, että aamujen jatkuessa, osastolle meno oli tämän odotuksen vuoksi raskasta. Syy ei ollut hoitajien. Kaikki vuorollaan ottivat mukaansa, selittivät, näyttivät ja antoivat tehdä, vaikka opiskelija tekee hitaasti. Mutta jatkuvasti vaihtuva varjostettava oli yllättävän raskas muuttuja samalla, kun kaikki muukin oli kovin uutta ja epävarmasti tehtävää. Onni olikin suuri, kun pääsin tekemään viikon viimeiset yövuorot ikioman ohjaajani kanssa. Pyrimmekin pysymään loput viikot tiiviisti yhtä aikaa osastolla. 

Yhdessä asiassa epävarmuutta ei kuitenkaan ole ollut. Oma ääneni ei ole hapuillut tippaakaan, kun ohjaaja on kysynyt lukuisia kertoja tiedänkö sitä tai tätä. Paljon tietoa on tarttunut. Erityisen tärkeällä tavalla olen osannut täysin ilman epäröintiä ja varoivaisuutta sanoa kerta toisensa jälkeen: En tiedä. Se on oppimisen ensimmäinen askel. 

Epävarman ajan symboli? Päiväkotilainen tunnisti hylätyn “koronamaskin” pyörätien vieressä.

112# Kohta alkaa sisätautien harjoittelu

Ikioma kaappi tulevan viiden viikon ajaksi. Luksusta on se.

Koronan leviämistä tutkivien värikarttojen alkaessa tuikkia synkempinä myös lähistöllä, yksi opettajistamme valoi luokkaan toivoa: ”Jaksetaan vielä viikko ja sitten syysloma!”

Niin. Toisilla alkaa loma. Meillä ei. Me lähdemme harjoitteluun. Loma odottaa viiden viikon päästä. Syysloma marraskuussa. Tuskin maltamme odottaa.

Koulussamme harjoittelut hoidetaan ilmeisesti aina kahdessa vuorossa. Toinen vuoro olemme me. Toisessa vuorossa ovat nursing-ryhmän opiskelijat ja työn ohella opiskeleva monimuotolinja. Tällaisella vuorottelulla harjoittelupaikkoja riittää vuorollaan suunnilleen kaikille. Ilmeisesti teoriaopintojen vähimmäisajaksi oli määritetty aika ennen syyslomaa. kalenteri kurkkaamalla voi huomata joulun olevan kymmenen viikon päästä jo hyvin lähellä. Kaksi viiden viikon harjoittelujaksoa mahtuu siis täpärästi peräkkäin, jos me aloitamme nyt. Harjoittelupaikoissa on siis marraskuussa tiedossa lähes läpsystä vaihto, kun tutuksi tulleet opiskelijat katoavat ja uudet tulevat tilalle. Tämä on varmasti omanlaisensa haaste siellä päässä.

Sisätaudit. Syksy on ehditty opiskella aihepiiriin liittyviä sairauksia ja niiden hoitoa. Kuitenkaan näiden niukkojen opintojen aikana ei ole ehtinyt ainakaan omaan päähäni piirtyä kovin selvästi (tai ollenkaan) mitä potilaan hoito sitten käytännössä on sairaalan osastolla. En ole edes itse koskaan ollut potilaana muutamaa tuntia pidempään. Samankaltaisilla osastoilla olen vanhoja kenkiä polkiessa kyllä käynyt, mutta ei kääntyessä ole oikein selvää kuvaa osaston arkisesta elämästä muodostunut. Mutta etsivä löytää ja harjoittelija oppii. 

Harjoittelun alussa tulee kirjata harjoittelun tavoitteet ylös. Varsinaisesti lomakkeen täyttö onnistuu vasta paikan päällä ohjaajan kanssa keskustellessa. Silloin selviää tarkemmin, mitä osastolla on mahdollista päästä tekemään ja näkemään. Todennäköisesti luvassa on nestehoitoa (kanyyli kuuluu tähän), varmaan katetrointia, nenä-mahaletkuja voi olla tai peg-letkuja. Happea luultavasti annetaan jollekulle ja kipupumppuja voi olla jopa paljon. Todennäköisesti paljon sellaista, mitä on kertaalleen harjoiteltu ensimmäisen vuoden aikana ja sitten yritetty olla unohtamatta. Nostin kliinisen hoitotyön kirjan hyllyltä työhuoneen pöydälle odottamaan. Siitä saa sitten kertailla. Kirja pitää sisällään kappaleita eri tyyppisiä sairauksia sairastavien hoitotyöstä. Nimenomaan siitä osastohoidosta. Niitä on ihan hyvä katsella, kunhan osaston sisältö hieman selviää. Luultavasti perushoitoa on mukana myös. Se sentään on tuttua. Tavoitteisiin kirjautui myös sekä kuolevan että vainajan hoitotyö.

Sairaalassa kaikki on vähän isompaa. Siksi valmistelutkin olivat hieman isommat kuin keväisessä harjoittelussa. Edeltävällä viikolla luokkamme opiskelijat käyskentelivät kuka milloinkin sairaalan pitkillä käytävillä (ja eksyessään pimeässä kellarissa). Ehkä aavistuksen epäileväinen infon työntekijä tuli kuin tulikin vakuuttuneeksi minun opiskelijaksi tulemisestani. Henkilötietoja ja pientä panttirahaa vastaan häneltä sai opiskelijan oikeuksilla varustetun kulkuavaimen ja avaimen opiskelijoiden pukuhuoneen kaappiin. Opiskelijan lätkällä on turha yrittää päästä tiukkaan varjeltuihin paikkoihin kuten lääkehuoneisiin. Kuitenkin sillä testatusti pääsee ratkaisevista ovista peremmälle. Omaan tutustumiseeni liittyi tietenkin opiskelijoiden pukuhuoneen etsiminen ja sieltä reitin etsiminen osaston ovelle. Sai siinäkin pari epätietoista mutkaa tehdä. Ihan hyvä, ettei niitä jättänyt aloituspäivän aamulle. Suuressa paikassa paikkoja etsivä opiskelija kuitenkin hukkuu kasvottomuuteen. Tuskin kukaan kiinnitti huomiota epämääräiseen harhailijaan. Varsinkaan kun koulun tilaama kuvallinen henkilökortti roikkui uskottavan rennosti näkyvissä. Kaikenlaiset kortti-ihmisethän pääsevät kaikkialle yhdessä heijastinliiviin pukeutuneiden kanssa. 

Tiedustelureissu paljasti kuitenkin yhden vakavan ongelman. Opiskelijamiesten pukuhuoneessa vaatteet ovat peräisin rautakaupan lainapeite-osastolta. Kun pienin hoitopaita on kokoa XL, voi hoikempi opiskelija vain miettiä onko kyseessä yritys säästää. Yhteen paitaan kun voi helposti asettaa useammankin hoitajan. Täytyy pyytää jotakuta ujuttamaan pienempiä vaatteita naisten pukuhuoneesta. Vaatteethan tulevat talon puolesta ja niitä täytyy vaihtaa usein. Naisopiskelijat saavat harjoittaa oikein kunnon salakuljetusta, jos miesten rekkiin ei ala ilmestyä pienempiä kokoja pyykistä. Onneksi housuissa oli tarjolla pienempiäkin kokoja. On tarpeeksi noloa ilmestyä osastolle teltta ylävartalon peittona. Suorastaan kiusallista olisi ilmestyä klovnin housuissa. 

Kaksi vaatekertaa kaappiin jättäen jätin sairaalan odottamaan aloituspäivää. Tälläkään kertaa olo ei ole erityisen jännittynyt. Kuitenkin mieleen on piirtynyt ajatus, että nyt edessä on mahdollisuus kehittää omaa osaamista laajalla rintamalla. Todennäköisesti se edellyttää oman osaamattomuuden ja epävarmuuden tunnustamista monta kertaa. Onneksi olen siinä kohtuullisen hyvä. Tulevasta ohjaajasta on selvillä nimi. Pian onneksi enemmän. Lähitulevaisuuden kannalta hän on merkittävä henkilö. 

Kun toisen opiskeluvuoden myötä harjoittelut alkavat pyörimään usein sairaalan puolella, on opiskelijan puolella yksi huomattava etu. Luokan lähihoitajat. Moni on ollut töissä sairaalassa. Tai ainakin he tuntevat monia eri osastoilla työskenteleviä. Näin juoru kiertää ja harjoittelupaikkaa harkitseva voi valikoida senkin perusteella. Tunnemme kiukkuiset lääkärit, kiristyneet työilmapiirit, kannustavat kaverit ja parhaiten remontoidut tilat. Onnellisena voin todistaa päässeeni sinne, mihin tahdoinkin. Pääsen tarkistamaan huhujen todenperäisyyttä. Siitä pian ehkä lisää.

Potilasturvallisuutta on myös se, että aina on mahdollista tunnistaa hoitotyötä tekevät henkilöt. Tämä koskee myös opiskelijoita. Kuulema näytän synkältä tässä kuvassa. Näyttäisit sinäkin, jos et näkisi kameraa.

(Teknisistä syistä tämä päivitys julkaistiin vasta ensimmäisen harjoittelupäivän jälkeen. Maltoin kuitenkin mieleni ja kerron siitä vasta pian.)

110# Lääkkeet!

Skopolamiini, Syklitsiini, Meklotsiini, Metoklopramidi, Setronit, Aprepitantti,Sitagliptiini, Vildagliptiini, Saksagliptiini, Alogliptiini, Dulaglutidi, Eksenatidi, Liksisenatidi, Liraglutidi, Pioglitatsoni, Listro-, Aspart- ja Glulisinsuliinit, Detemir-, Glargin- ja Degludekinsuliini, Akarboosi, Dapaglifotsiini, Empaglifotsiini, Repaglinidi, Nateglinidi, Guargumi, Glimepiridi, Glibenklamidi, Glipitsidi, Sydänglysodi, Digoksiini, Klinidiini, Disopyramidi, Lidokaiini, Meksiletiini, Fenytoiini, Flekainidi, Profafenoni, Propranoli, Amiodaroni, Sotaloli, Ibutilidi, Dofetilidi, Verapamiili, Diltiatseeni, Adenosiini, Digoksiini, Atropiini, Tiatsidi- ja Loopdiureetit, Glyseryylirti- ja Isosorbidinitraatti, Dihydropyridiini, Bentsotiatsepiini, Fenyylialkyyliamiini, Amlodipiini, Felodipiini, Diltatseemi, Verapamiili, Kolestyramiini, Etsetimibi, Kolestyramiini, Kolesevelaami, Moksonidiini, Klonidiini, Atorva-, Fluva-, Iova-, Prava-, Rosava- ja Simvastatiini, Klobetasoli… 

Ja sitten viisas vaimoni sanoi, että onkohan tässä mitään järkeä. Ei ollut. Olin päässyt eteenpäin alle kolmasosan tenttiin ilmoitutuista lääkeaineryhmistä. Olisi lievää liioittelua väittää, että olisin ottanut edes kaikki edellä mainitut lääkeaineet haltuun opiskellun viikon aikana. Kuitenkin erilaisten mielleyhtymien kautta joitakin nimiä alkoi tulla tutuiksi ja sitä myötä saattoi muistaa edes lääkkeen käyttötarkoituksen. Esimerkiksi verenpainelääkkeet Klonidiini ja Moksonidiini olivat muistissani Klonkku ja Möksä. Möksä on pahalla mielellä, koska joutuu olemaan Klonkun kaverina. Tällaiset vapaasti mieleen nousevat mielikuvat ovat kuitenkin hyvä keino ottaa haltuun suurta joukkoa vaikeita sanoja tai nimiä. Sitten näihin tuttuihin voi alkaa liittämään käyttötarkoitusta, vaikutusmekanismia, annostelua, kulkuvaiheita elimistössä, haittoja, interaktioita muiden lääkeaineiden kanssa ja muita huomioitavia asioita. Näitä varten tein pieniä kortteja, joihin oli merkattu lääkkeen keskeisimpiä ominaisuuksia. Aika paljon opeteltavaa. 

Totesin, että liian paljon käytettävissä olleeseen aikaan nähden. Farmakologian koetta oli ymmärtäväisesti siirretty pitemmälle syksyyn. Emme joutuneet selviämään siitä siis syksyn ensimmäisellä viikolla. Mutta valitettavasti kävi kuten ennustettu. Muita koulutehtäviä oli ihan tarpeeksi sitten lääkkeiden pänttääjien riesana. Päätin rohkeasti kohdistaa valmistautumisen. Olin kesällä ehtinyt aloittaa lääkehoidon teorian. Siis sen mitä lääkeaineet noin ylipäätään ovat, minkälaisiin mekanismeihin niiden vaikutukset perustuvat ja miten ne päätyvät elimistöön ja poistuvat sieltä. Koetta edeltävänä iltana pidin kotona iltapalaa laittaessa pienen esitelmän aiheesta. Kuulijat tuskin ymmärsivät paljoakaan mutta itseäni rohkaisi huomata, että pienissä pätkissä kuunnellut luennot tulivat suusta ulos kutakuinkin loogisena ja termejä oikein käyttävänä esityksenä. Ainoa epävarmuus oli siinä, että tämä yleinen teoria oli kurssin ohjeen mukaan vain neljäsosa kokeeseen annetusta materiaalista. Riskinä oli pudota huonoilla lääketiedoilla tuloksissa alle vaaditun viidenkymmenen prosentin. 

Kuitenkin rauhoittelin itsenäni sillä, että ainakin koitin oppia asiat oikeassa järjestyksessä. Uskoin, että lääkkeitä kyllä tulee vastaan vielä lukemattomat kerrat. Niiden nimiä ja muita tietoja ehtisi jäädä kyllä mieleen hiljalleen ja tarpeen mukaan. Tietenkin tällainen perustelu ei pelastaisi kokeessa mutta oli se kuitenkin hyvä perustelu. 

Sairaanhoitaja on lääkehoidon ammattilainen. Tietyissä tilanteissa lisäkoulutettu sairaanhoitaja voi jopa määrätä potilasryhmänsä yleisesti käyttämiä lääkkeitä. Yleensä lääkkeiden määrääjä on kuitenkin lääkäri. Sairaanhoitajan tulee kuitenkin ymmärtää asiasta paljon. Sairaanhoitaja on melkein aina se, joka antaa lääkkeet pitkäaikaisessa kontaktissa. Hänen tulee ymmärtää ja hallita käytännössä lääkkeiden antamisen reitit ja tavat. Sairaanhoitajan on ymmärrettävä, onko määrätty lääke mahdollista antaa ja onko määrätty määrä turvallinen. Jos sairaanhoitaja antaa sokeasti lääkärin virheellisesti määräämän lääkemäärän ja saa aikaan haittaa potilaalle, on vastuu molempien. 

Sairaanhoitajan pitää myös osata selittää potilaalle lääkkeiden määräämisen syy, niiden anto, vaikutukset ja mahdolliset haitat. Jos lääkkeet ovat käyttäjänsä itsenäisessä käytössä, sairaanhoitaja opastaa lääkkeiden otossa, aikataulussa, ruokavaliossa tai vaikkapa pistämisessä. Sairaanhoitajan tulee osata myös lääkelistan perusteella arvioida potilaan käyttämien eri lääkkeiden keskinäisiä vaikutuksia. Lääkeaineen vaste eli vaikutus potilaaseen on hoitopaikoissa myös hoitajan arvioima asia. Tieto kulkee niin tarvittaessa myös lääkärille. Hoitajan on osattavat käyttää ajoittain myös itsenäistä päätöksentekokykyä. Käytössä voi olla tarvittaessa käyttöön määrättyjä lääkkeitä. Oletus on, ettei sairaanhoitaja joudu tarkistamaan joka kerta tarvetta erikseen lääkäriltä vaan annettujen ohjeiden mukaan soveltaa itse. Vastuu ja vaatimustaso ei siis ole vähäinen. Toki on niin, että tietyissä paikoissa kulkee aina tiettyjä lääkeaineita tavallista enemmän ja nimet, käytöt ja määrät alkavat hahmottua rutiinin kautta. Tärkeää on hahmottaa yleiset periaatteet.

Niin toivoin. Hieman mieltä kylmäsi kokeeseen mennessä. Enkä ollut ainoa tällaisilla ajatuksilla. Ennen kokeen aloitusta neuvoteltiin vielä uusintapäivistä. Monen mieli liikkui jo siellä. Koe suoritettiin tietokoneluokassa monivalintoina. Naps! Vain muutama kysymys lääkeaineista. Muuten kysymykset olivat onnellisen tutuksi tulleesta teoriasta. Kysymyksiä oli pitkä liuta ja osa oli vaikeampia kuin toiset. Kuitenkin jo vastaillessa arvioin homman olevan niin sanotusti klaari. Tarkastellessa olin asiasta täysin varma. Kolmeenkymmeneen kysymykseen vastaaminen vei tarkistuksineen reilut kymmenen minuuttia. Palautusnäppäimen painamisen jälkeen koe ilmoitti suoraan pistemäärän ja esitti myös pisteiden mukaisen arvosanataulukon. Uloskirjauduttuaan jokainen kävi vuorollaan kirjaamassa itsensä opettajan listaan. Todiste siitä, että oli kokeessa jos koe katoaisi johonkin. Samalla opettaja kuiskaillen kyseli, miten meni. Laittoi pienen raksin nimilistaan kohdalleni. Taas yksi kurssi suoritettuna.

Opittavaa kyllä jäi: Beetametasoli, Metyyliprednisoloniaseponaatti, Mometasoni, Desinidi, Hydrokortisonibutyraatti, Klobetatsoni, Silvenafiili…

109# Taas verihommissa – kanylointi

Kirjoitin aikaisemmin veren ja viinanhajun täyttämästä päivästä. Se oli jännityksen ja naurun päivä. Nyt oli aika samanlaisen kauhun ja onnistumisen aika. Oli etsittävä hoitotyön vaatteet kaapista, huomata housujen vähän paisuneen ja suunnata kohti hoitotyön luokkaa. Syksyn ensimmäinen taitopaja ja laskimokanylointi kutsuivat. 

Kanyyli on väline, jolla muodostetaan yhteys elimistön verenkiertoon. Reittejä ovat laskimot ja valtimot. Akuuttihoidossa voidaan kanyloinnin epäonnistuessa muodostaa yhteys suoraan luuytimeen mutta se vaatii ihan erilaisia välineitä ja osaamista. Myös valtimot on julistettu lääkäreiden osaamisalueeksi. Kanyylilla voidaan antaa elimistöön verenkierron kautta nesteitä, ravinteita ja lääkkeitä. Näin mekin opiskelemme paloissa. Keväällä käytiin taitopajassa läpi letkuston valmistamista ja nestepumpun käyttöä. Vasta nyt opiskelimme systeemin loppupään asentamista käteen. Siispä hihat ylös ja reikää tekemään.

Turvallisuus ennen kaikkea. Tämä on turvaneula. Kanyylista poistaessa neulan päälle siirtyy massiivinen turvapala (vasemmalla). Oikealla näkyy neulan merkkikammio johon veri purkautuu merkiksi suoneen osumisesta.

Taitopajoissa on mahdotonta pitää suositeltuja turvavälejä. Siispä jokainen opiskelija laittoi kasvoilleen suu nenäsuojuksen. Tietenkin asiaan kuuluivat normaalit tai ehkä jopa normaalia paremmat käsipesut. Siinä samalla saattoi aistia jännitystä itse kenestäkin ja salaa tarkkailla toisten suonia parin valintaa varten. Ensin opettaja näytti vielä mallisuorituksen tekosuonen virkaa hoitavalla letkulle. Käsissä hypisteltiin myös eri kokoisia välineitä. Tässähän asia menee tietenkin niin, että pienet neulat on helpompi saada kohteeseensa ilman suonen lähtöä karkuteille. Käytännön ohjeena onkin kuulemma, että paikoillaan oleva pieni kanyyli on aina parempi, kuin se suuri, jota ei ole vieläkään saatu paikoilleen. Eli aina on parempi saada laitettua potilaaseen edes vähän kuin ei yhtään. Tietenkin suurilla neuloilla on etunsakin. Kanyylin läpi virtaa sitä nopeammin nesteitä, mitä suurempi kanyyli ja tietenkin myös neula ovat. Hätätilanteissa, vaikkapa suuren verenvuodon vuoksi, käytetään mahdollisimman suurta neulaa, jotta menetettyä verivolyymia voidaan korvata tehokkaasti.

Tähän pajaan lähdimme hyvin erilaisilla eväillä. Osa oli pistänyt yhtään ketään viimeksi alkuvuoden taitopajoissa. Ihan kaikki eivät sielläkään loppuun asti onnistuneet. Osa oli päässyt pistämään harjoittelussa laskimoverinäytteitä ottaessaan. Onnekkaimmat olivat lähihoitajaksi opiskellessaan suuntautuneet ensihoitoon ja odottivatkin tätä pajaa nyt innolla kuin vanhaa ystävää. Ihmeellisiä suonihimoja voi joillakin ollakin. Kuulemma tekisi koko ajan mieli pistää, kun näkee hyviä suonia. Mutta nyt siis pääsimme kaikki suonia jahtaamaan.

Irrota nyt katseesi hetkeksi näytöstä. Nosta kämmenselkäsi kasvojen eteen ja katsele sitä hetki. Näetkö hieman laskimot? Ehkä et. Mutta jos olet lämpimässä, saatat erottaa itsesi siniveristen joukkoon kuuluvaksi. Näinhän aateliset saivat aikoinaan haukkumanimensä. Koska he eivät ruskettuneet ulkona pelloilla ja muissa töissä, heidän laskimonsa näkyivät hyvin. Siinä ne kulkevat, hoitajan näkökulmasta hieman koholla. Jos kääntelet kättä hieman, saatat löytää laskimon myös sivumpana peukalolinjasta tai laskeutumassa etusormesta. Jos käännät käden ympäri, erotat ehkä ranteen puolen laskimoita. Aivan ranteeseen ei tule pistää, koska valtimot ovat siellä hyvin lähellä. Ranteen puolella pistokohta on lähempänä kyynärtaivetta. Kuitenkaan itse kyynärtaive ei nyt ole ensisijaisena kohteena, sillä kanyylin jäädessä paikalleen, raajan kanssa toimiminen olisi hankalaa. 

Kanylointi aloitetaan aina mahdollisimman etäältä vartalosta. Jos kanylointi epäonnistuu, voidaan seuraavilla yrityksillä edetä laskimossa ikään kuin myötävirtaan. Silloin ensimmäisten yritysten rei’istä ei vuoda lääkeainetta pois elimistöstä. Vauvoilla voidaan käyttää myös pään suonia. Muualta kun voi olla vaikea löytää tarpeeksi suurta suonta. Hätätilanteessa voidaan käyttää myös jalan laskimoita.

Saimme kaikki hypistellä eri kokoisia välineitä. Opettajat olivat kuitenkin ystävällisesti valinneet kaikille suhteellisen pienet välineet.

Suonen etsiminen on tärkeä valmistelu toimenpiteen onnistumiselle. Luokasta alkoikin kuulua iloinen läiskintä. Hierontaa, lämmitystä, napsuttelu ja tunnustelua käyttäen mekin yritimme löytää ystävää toistemme käsistä. Toiset etsivät pitempään ja toiset löysivät nopeammin. Joskus suonia saa oikein urakalla houkutella ja eri ihmisillä suonet käyttäytyvät eri tavoin. Kuulemma voidaan käyttää myös ultraääntä, mutta osaavissa käsissä se vain monimutkaistaa asioita. Videon katselun, muiden teoriaopintojen ja opettajan viimehetken vinkkien jälkeen en tiedä olisiko ultraääni ollut turha. Onneksi houkuttelun jälkeen ihan mahdollisen näköisiä suonia oli tarjolla. Alkoholilappua heilutellen siis, toisen käden sormilla rystysen luota kiinni, ettei suoni karkaa neulaa ja pistämään.

Neulan kammioon purskuva veri kertoi piston löytäneen perille. Sitten alkoikin monimutkainen käsityö. Kanyylin asentamiseen liittyy aloittelijan näkökulmasta monia vaiheita, joita ihan mielellään olisimme voineet opetella ennen pistämistä. Muovista kanyyliputkea työnnetään vaiheittain syvemmälle suoneen ja vastaavasti neulaa vedetään sykäyksittäin pois sen sisältä. Tämä tarkoittaa sormien asennon vaihtamista useampaan kertaan. Riittävän syvyyden ja neulan poistamisen jälkeen oikea paikka varmistetaan ruiskuttamalla nestettä kanyylin läpi. Suonen ulkopuolelle livahtanut sisäpuolinen pää näkyisi kohoumana ja tuntuisi kipuna. Suoneen neste vain häviää. Kaikki ankkuroidaan paikalleen juuri siihen tarkoitukseen valmistetuilla laastareilla. 

Mallisuorituksen jälkeen.

Kanyyliin kiinnitetään lopuksi nesteletkusto tai desinfioiva korkki. Paljon käsityötä parin käteen tunkeutuneelle. Eikä se mennytkään ihan putkeen. Opettaja onneksi huomasi, että ensi yrityksellä pyyhkäisin näissä otteen vaihdoissa kanyylin vartta sormella. Siis sitä osaa, joka uppoaa suonen sisään. Bakteerivaara! Siispä uusiksi.

Opettajat pitävät hyvää huolta meidän opiskelijoiden turvallisuudesta. Kaksi opettajaa kiersi luokkaa opastamassa, neuvomassa ja tarkkaan toimenpidettä valvomassa. Välillä nostettiin vähän kauempana pistettävän jalkoja ylös ja juoksutettiin juotavaa. Moni sai käsiinsä useamman reiän yrityksistä. Kaiken kaikkiaan iloinen tapahtuma. Vaikka edellisistä, harjoittelun aikaisista, pistelyistä on mennyt tovi, oli mukava huomata, että tietynlainen perusluottamus asiassa on. Vaikka toisen ihmisen sisään tunkeutuminen on yhä jännittävää, pystyy siinä kuitenkin jollakin tavalla ajattelemaan ja seuraamaan opettajan ohjeita. Lienen itsekin ihan kehityskelpoinen. Näin opettajankin rohkaisi, kun analysoimme ensimmäisen yrityksen vaiheita ja löysin itse sen kohdan, jossa virhe oli tapahtunut. Näiden virheiden analysointien kautta seuraava yritys on aina parempi. Omat virheet ärsyttävät mutta niiden myöntäminen on hyvä keino oppia. Pätee muuten kaikkeen elämään. Toisella kerralla en näpelöinyt putkea.

Entä onko inhottavaa, kun pistetään? Vähän. Ehkä joku toinen sanoisi eri tavalla mutta oma parini ei tökännyt suoraan suonen lävitse, ei iskenyt hermoon, eikä nostanut suonta kireälle ylöspäin. Taitavaa. Oikeastaan ikävintä ei ollut neula ja pistäminen vaan muovisen kanyyliputken liikuttelu kädessä. Vaikka putki on mitättömän pieni, se tietenkin hieroo hieman reiässä. Kuitenkin teipeillä paikoilleen ankkuroitu kokonaisuus kesti ihmeellisellä tavalla kopelointia ja operointia. Ei tuntunut yhtään siltä, että koko suoni räjähtää ulos kädestä. Hyvin nopeasti kaikki olivatkin valmiita, luokka siisti ja vielä ehdittiin syömään. Sellaisia sairaanhoitajaopiskelijat ovat. Heti kestää syödä.

Suunnilleen näin.

107# On ollut kaikenlaista vaivaa

Aila-myrsky iski liikuntapaikalle.

Miten sinulle käy, jos joku toinen alkaa kertoman omista vaivoistaan? Tai entä jos syystä tai toisesta törmäät sairauden oirekuvauksiin netissä. Oletko löytänyt silloin itseltäsi sitä sun tätä vaivaa? Tämä on ollut itselleni arkea syyskuun aikana. 

Syksyn ensimmäiset viikot ovat olleet kiireisiä. Sisätautien, kirurgian ja Farmakologian kokeisiin valmistautuminen on tarkoittanut kurssien omien suositusten mukaan yli 120 tunnin verran itsenäistä työskentelyä. Se on ollut kolmeen viikkoon melkoinen suoritus. Viisaat ja ahkerat aloittivat kokeisiin valmistautumisen jo elokuun puolella. Me toiset koitimme olla sitäkin ahkerampia syyskuun puolella.

Kiireen lisäksi kokeisiin valmistautuminen on tuonut mukanaan monenlaista vaivaa. Näin erityisesti kirurgian ja sisätautien kurssilla. Tautiryhmät, vammat, oireet ja hoidot ovat pyörineet päässä tiiviisti. Olkapään vammoja opiskellessa oma jäykkänä ollut olkapää alkoi kihelmöimään ihan eri tavalla. Samoin on löytynyt tuntemuksia kehon sisä- ja ulkopuolelta aina sen mukaan, mitä oireita tietokoneen näytöllä on vilissyt. 

Ja jos oireita lukiessa on kihelmöinyt, on pään sisällä vilissyt. Kolme viikkoa ei ollut mitenkään liikaa opetella satakuntaa sairaus- tai vammaryhmää, satoja eri lääkeaineita sekä lääkehoidon yleistä teoriaa. Ihmettelimme luokan kesken hieman verkkokokeiden ajoitusta. Lääkehoidon suhteen se oli selvempää. Koko kurssi on kokeen myötä nyt suoritettu. Kaikkea ei ole opittu mutta opintojen jatkuessa moni asia noussee mieleen melkein tuttuna. Sisätautien ja kirurgian kurssit jatkuvat vielä. Kirurgiassa on käyty läpi hyvin käytännöllisiä asioita hoitajan roolista ja työnkuvasta leikkauspotilaan hoitoprosessiin liittyen. Kirurgista hoitoa vaativien sairauksien ja vammojen opiskelu toimii siinä kaiketi hyvänä pohjana. Sen sijaan sisätautien kurssilla on käyty läpi sisätauteja. Siis samoja sairauksia ja hoitoja, joita verkkokurssilla yritettiin kovasti päntätä päähän. Tietenkin kertaus on hyvä opettaja ja moni asia tulee tälläkin kurssilla vastaan nyt tuttuna. Mutta hieman ihmettelemme tätä järjestystä. Kolme laajaa koetta kolmessa viikossa oli tuhdisti. 

2/3. Niin menivät omat kokeeni. Sisätaudit odottavat sitten uusintaa joskus ensi vuonna. Pääsin kokeista lävitse ne, joihin ehdin lukea. Sisätauteja lähdin yrittämään jo melkein tuurin voimalla. Ja yhden päivän opiskeluilla. Perjantaina suoritettu edellinen koe ei antanut paljoa mahdollisuuksia lähestyä sunnuntai-iltana sulkeutuvaa verkkosuoritusta. Ahkerat aloittivat kesällä. Kuitenkin tietyssä mielessä tulos oli paras mahdollinen. Kun sisätaudit tulevat verkossa uusittavaksi, on koulussa pyörivän kurssin opetus edennyt pitkälle ja asiat ovat tulleet tutummiksi. Syksyn harjoittelu nostaa varmasti myös sekä tietoja ja opiskelumotivaatiota. Nyt vain aika ei riittänyt. On myös todettava, että nämä verkkokokeet eivät ole mitään helppoja. Vaikka koetyyppi on monivalintakysymyksiin vastaamista, ovat vaihtoehdot hyvin taitavasti ja sekaantumista aiheuttavasti rakennettuja. Usein kysymykset käskevät valitsemaan myös kaikki oikeat vaihtoehdot. Aiheet täytyy todella osata. Meistä tulee vuoden aikana taitavia!

Kokeisiin lukiessa siis kihelmöi oirekuvien äärellä. Tieto suhisi siirtyessään täyttämään pään sopukoita. Kokeista selviytyminen synnytti iloa ja sisätautien koe ehkä ei. Näitä opiskellessa syntyi myös muuta. Syntyi tietoisuus omasta hauraudesta. Kun pänttäsi kappale toisensa perään eri vaivojen esiintyvyyttä väestössä, ikäryhmissä ja sukupuolissa ei voinut olla miettimättä omia mahdollisuuksiaan välttää näitä. Näin varhaiskeski-iän kynnykselle olen saanut olla terve. Kuten todistettu, hyvin tavallinen ikäiseni. Kuitenkin jokaisena päivänä kortit niin sanotusti huononevat pakassa. Vaikka yrittää vältellä hyvin yleistä riskitekijöiden paria: alkoholia ja varsinkin tupakkaa, pelkkä ikä nostaa jatkuvasti sairauksien puhkeamisen mahdollisuutta ja myös vammojen todennäköisyyttä. Urheillessa on jo joutunut huomaamaan todeksi palautumisen haasteet. Tai ehkä treenaan nykyään kovempaa kuin ennen! 

Sairauksien äärellä jouduin väistämättä miettimään omaa sukuani ja sen muodostamaa rasitetta. Tilanne on kaksijakoinen. Perimän puolesta voinen odottaa pitkää ja tervettä ikääntymistä vähillä lääkkeillä tai jopa ilman. Todennäköisesti aika vain loppuu sitten nopeasti sydäntapahtumaan. Nykyään niitäkin ennakoidaan, löydetään ja hoidetaan erittäin onnistuneesti. Ennen ei. Pienellä syysreissullani autoilin (kirurgiaa kuunnellen) esi-isien mailla ja pysähdyin matkan varrella etsimään isovanhempien hautoja. Laskin kivistä vuodet yli kuudenkymmenen. Niitä ei ollut montaa. 

Olen jäänyt lähiaikoina kiinni elintarvikepakkausten tuoteselosteiden tuijottelusta. Ensi kertaa sitten esikoisen kiinteille opettelun olen alkanut tutkimaan leivistä ja vähän kaikesta suolan määrää. Ja muidenkin aineiden. Lautasta ja vatsaa täyttäessä viisaus on yhä motivoinut yritystä elää hyvin. Samaan aikaan lenkit ovat pidentyneet, ruumiin yritys kasvanut ja huoltokin saanut tilaa. Terveys ei ole itsestäänselvyys. Se on ihmeellinen lahja, jota ei ole hyvä tuhlata. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa, vaikka se kerran pettäisikin. Estää sitä täällä ajassa ei voi. Mutta viivyttää kuitenkin.

105# Kuinka hyvä pitää olla?

Syksyn ensimmäinen koe on nyt takana. 91,3% vastauksista oikein. Läpi päästäkseen on saatava 60 prosenttia vastauksista oikein. Päivän kunto oli siis riittävä. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kokeisiin. Alkavalla viikolla niitä onkin jo kaksi.

Toisen vuoden opiskelutahti on kova. Tasokin nousee hyvää vauhtia. Kesällä en olisi osannut vastata vielä kovinkaan moniin neuvoa pyytävien kysymyksiin sairauksiin ja vaivoihin liittyen. Nyt vastauksien mahdollisuuksia alkaa piirtyä mieleen. Sisätautien ja kirurgisten sairauksien jaksoilla opiskellaan vino pino sairauksia ja vammoja, niiden diagnooseja, tehtäviä tutkimuksia, hoitoja ja hoitojen vaikutuksia. Ammattitaitoa sukulaistarpeiksi alkaa siis ruskan edetessä löytyä. Sairaanhoitajan tutkinto voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan. Osat eivät täysin seuraa lukuvuosia mutta selvyyden vuoksi käytetään vuoden mittaisia jaksoja. Ensimmäisenä vuonna opiskellaan perusteita. Esimerkiksi anatomia opinnot kuuluivat siihen. Ensimmäisen vuoden jälkeen ihmiskeho oli perin tuttu. Mutta ainoastaan ihannetilanteessa. Toisena vuotena sairauksien opiskelun yhteydessä opitaan sitten elimistön ei niin ihanteellisia tiloja. Eli ensin opeteltiin toiminta ja nyt epäkunto. Toinen vuosi ja jakso onkin tätä perustyön ja taitojen opiskelua. Kolmas ja viimeinen jakso on sitten näiden taitojen soveltamista erityisten potilasryhmien kanssa tai tiettyjen tilanneympäristöjen keskellä.  

Sekä kirurgian että sisätautien kurssiin kuuluu lähiopetusta. Huomattava osa itse sairauksien ja vammojen osuudesta opiskellaan itsenäisesti. Verkko-opinnot ovat korvanneet ilmeisen perinteiset lääkärien iltaluennot. Nyt muutama ääni luennoi kaiken lävitse esityksen näkyessä ruudussa. Onneksi luentojen tekninen laatu on hyvä. Kirurgian materiaalin osuus on lähes kymmenen tuntia. Se tarkoittaa 29 eri luentoa. Sisätaudeissa yhteiskesto on samanlainen mutta luentoja on muutama enemmän. Laajimmat kokonaisuudet on jaettu useampaan luentoon. 

Itse olen tyytyväinen näihin verkkokursseihin. Tietenkin niistä puuttuu vuorovaikutuksen mahdollisuus mutta toisaalta luennot ovat myös sisällön puolesta laadukkaita. Jokainen luennon aluksi kerrotaan mitä tullaan käsittelemään ja mitä pitäisi oppia. Lopuksi on muutamia kertauskysymyksiä keskeisimmistä asioista. Luentopakettien jälkeen on itseopiskelutestejä, joiden avulla voi testata osaamistaan pisteytyksen kanssa. Luentojen ainoa varsinainen vika on niiden kohdistus. Ilmeisesti samaa materiaalia käyttävät lääketieteen opiskelijat. Materiaalissa käydään tarkkaan läpi diagnostiikkaa: potilaan tutkimista, määrättäviä kokeita, hoitomuotoja, lääkkeitä ja jatkoseurantaa. Niiden ymmärtäminen on hyödyllistä mutta ei varsinaisesti sairaanhoitajan rooliin kuuluvaa. Kuitenkin tämä tekee välillä vaikeaksi suodattaa luennoista, mitä niistä pitäisi lopulta itse oppia. Kuitenkin verkkomuoto antaa mahdollisuuden opiskella itselle sopivalla ajalla ja rytmillä. Itse olen löytänyt hyväksi tavaksi kuunnella luentoja puhelimella silloin kun en voi tehdä mitään muuta. Eli siis autoillessa tai urheilun ohessa. Samojakin luentoja ehtii kuunnella useamman kerran viikkojen aikana eikä kaikki aika ole suoraan pois muusta ajasta.

Varsinainen koe sitten suoritetaan erikseen. Esimerkiksi syksyn aloittanut kirurgian koe oli auki koko viikon. Kurssin kanssa yhteisessä oppimisympäristössä kirjauduttiin opettajan jakamalla koodilla kokeen sivulle ja siellä operaation saattoi tehdä valitsemanaan aikana. Siis viikon aikaikkunan sisällä. Sivu ilmoittaa kokeen jälkeen jokaiselle oikeiden vastausten märän prosentteina ja sama ilmoitus menee yhtä aikaa opettajalle. Kirurgiassa aikaa oli 45 minuuttia ja kysymyksiä 35. Kysymykset olivat laadultaan oikein väärin -väittämiä, monivalintakysymyksiä ja valitse useita oikeita vaihtoehtoja. Verkkokokeen luonteeseen kuuluu tietenkin se, että omat muistiinpanot voivat olla mukana. Vaikka reilu minuutti kysymystä kohti saattaa tuntua reilulta, ei aikaa kuitenkaan ole liikaa. Asia pitää hallita.

Kuinka hyvä siis pitää olla?  Riittävän hyvä. Olen yrittänyt itse hoitaa opintoja tarpeeksi rennolla otteella. Elämässä täytyy olla tilaa ja aikaa paljon muillekin asioille. Onko 91,3 prosenttia sitä rentoa? Asiaa vastaan näyttäisi todistavan myös toistaiseksi yli neljän kulkeva keskiarvo. Kirurgian tuloksen kuultuaan vaimo ehti syyttää jo pingottamisesta. Kuitenkin väitän syyn olevan se, että opiskeltavat asiat ovat mielenkiintoisia. Niistä oppii mielellään. Mitään arvosana tai pistetavoitetta en kursseille aseta sen paremmin kuin kokeisiinkaan. Tavoitteena on oppia. Opittava on, jos aikoo joskus olla hyödyksi enemmän kuin haitaksi. Opittava on tarpeeksi, että pystyy rakentamaan seuraavaksi opittavaa nyt opittavan päälle. Siinä on motivaatiota. Kuitenkin ainoa varsinainen tavoitteeni on aina päästä kaikesta lävitse. Aina se ei ole onnistunut kerralla. Kirurgian kokeessa ratkaisevaa oli saada yli tuon vaaditun 60 prosentin. Sen jälkeen tulos ei tuntunut enää missään. 

Kokeista läpi pääseminen on tärkeää hyvin käytännöllisistä syistä. Uusintoja ei ole otettu huomioon kalenteria laatiessa. Uusintamahdollisuuksia tietenkin on. Muu opetus ei vain jousta niiden mukaan, eikä järjestä ylimääräistä aikaa uuteen kokeeseen valmistautumiseen. Työn määrä alkaa hyvin helposti kasautumaan tiiviissä syksyssä. Laiskan täytyy koittaa opiskella asiat kerralla ja riittävän hyvin. Näin se on yleensäkin. Jos ei halua huhkia valtavasti tai tehdä asioita moneen kertaan, täytyy tehdä tasaisen rennosti koko ajan. En ole hyvä – olen vain laiska.

104# Toisen vuoden syksy – mitä edessä

Syksyn lukujärjestys näyttää melko rennolta. Näin ovat muutkin luokaltamme todenneet, vertaillessaan tuntien määrää viime syksyyn. Kuitenkin lukujärjestys hämää. Syksy vain näyttää rennolta.

On totta, että viikkotunteja on melko vähän. Ainoastaan ennen lokakuun harjoittelua tahti on pari viikkoa tuhti. Muuten tyhjät päivät ja lyhyet päivät näyttävät täyttävän kalenteria. Viime syksynä opetusta oli suunnilleen saman verran. Tosin viime syksynä perusopetuksen ympärillä vilisi kaikkea ei niin hoidollista, jonka kuormittavuutta kokonaisuuteen ei välttämättä oltu osattu huomioida. Osa luokasta istui samaan aikaan englannin, ruotsin ja matematiikan kertauskursseilla. 

Nyt kursseja on maltillisesti. Ne ovat kuitenkin laajoja. Aloitustunneilla moni ehti kauhistella annettujen sisältöjen ja tehtävien määrää. Tosin pelokkaimmilta taisi jäädä huomaamatta, miten nämä laajat kurssit jatkuvat ensi vuoden kevääseen saakka. Kalenteriin aseteltuna työmäärä on ihan kohtuullinen. Itsenäistä työtä: nettikursseja ja -tehtäviä sekä seminaaritöitä, on kalenterissa. Lukujärjestykseen on jätetty tyhjää näitä varten. Tämä opettajat kehottivat ottamaan ihan tosissaan. Muuten tulee jossakin vaiheessa kiire ja ahdistus. Tämä vuosi tulee selvästi kysymään itsenäisen työskentelyn ja aikatauluttamisen taitoja opiskelijoilta. 

Sisätautipotilaan hoitotyö opettaa meillekeskeisimmät sisätaudit, neurologiset sairaudet ja syöpäsairaudet. Opiskelijat tulevat oppivatmäärittelemään sisätautipotilaan hoitotyön tarpeen sekä suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä päätöksentekoprosessin mukaisesti. Käytännössä jakso tulee opettamaan kaikessa hoitotyössä käytettäviä menetelmiä ja toimenpiteitä. Sairauksista tutustutaan esimerkiksi verenpainetautiin, sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja vaikkapa aivoverenkiertohäiriöihin. Myös ihan tavalliset nuhakuumeet ovat opiskeltavien asioiden listalla. Sisätautien taitopajoihin tulevat kuulumaan ainakin EGK ja rytmit sekä sairaalaelvytys. Tarkkuutta ja toimintaa luvassa.

Kirurgisen potilaan hoitotyö kuljettaa meidät leikkurin maailmaan. Kirurgiset sairaudet eroavat sisätaudeista pääsääntöisesti hoitomuodon eli leikkauksen perusteella. Tutuiksi tulevat kirurgisen hoitoprosessin lisäksi monet välineet ja valvontalaitteet. Sairauksien osalta opiskellaan monia syöpiä, ranteita, olkapäitä ja polvia sekä niiden vammoja. Ja paljon muuta. Kaikki, mitä voidaan hoitaa leikkaamalla, on kirurgisten sairauksien alla. Ensimmäisellä viikolla ehdimme tutustua nelisivuiseen anestesia-kaavakkeeseen. Se on työväline, joka seuraa potilasta ennakkohaastattelusta, leikkaussalin kautta kotiutukseen asti. Lomake oli vaikuttava. Vaikuttavuutta eivät saaneet aikaan lukemattomat vielä tuntemattomat termit ja laatikoiden ja sarakkeiden suunnaton määrä. Vaikuttavaa oli ymmärtää, että opintojakson päättyessä kaavake on ihan tuttu ja toivottavasti myös turvallinen työkalu. Kirurgian taitopajoihin tulevat kuulumaan laskimokanylointi (useimmiten kämmenselässä oleva suoniyhteys) ja ompeleet.  

Farmakologia.Sairaanhoitaja on lääkehoidon ammattilainen. Lääkäri on hoitoprosessissa se, joka lääkkeet määrää, mutta niiden antaminen, käytön ohjeistus ja vaikutusten välitön seuranta jää sairaanhoitajan vastuulle. Siksi sairaanhoitajan täytyy ymmärtää tarpeeksi lääkkeiden vaikutusmekanismeista ja lääkkeiden välisistä interaktioista. Farmakologian kurssi opiskellaan kokonaan etänä ja se käydään tietokoneluokassa tenttimässä. Kurssin yhteydessä käydään lävitse 67 eri lääkeaineryhmää, niiden käyttötarkoitus, vaikutusmekanismit ja vuorovaikutus muiden lääkeaineiden kanssa. Aika paljon viisaampia olemme viimeistään viimeiseen uusintatenttiin mennessä.

English for the working life antaa meille viikoittaisen kielikylvyn mielen virkistykseksi. Kyseessä on englannin jatkokurssi, johon ammattikorkeakoulun oppimäärä kielen osalta päättyy. Kurssilla jatketaan hoitotyön ammattisanaston läpikäymistä. Opimme selittämään erilaisia toimenpiteitä eri potilasryhmille. Samaan aikaan suullisen kielitaidon valmiudet kasvavat. Perinteisesti kurssilla pidetään suullinen esitelmä jostakin hoitotyön toimenpiteestä. Tänä vuonna se on korvattu hoitotoimenpiteen filmaamisella. Luvassa siis pieni ryhmätyö ja vieraskielistä sairaaladraamaa. Kurssin lopussa käydään lävitse tulevan opinnäytetyön yhteydessä tarvittavaa taitoa englanninkielisen tiivistelmän laatimiseksi. 

Harjoittelu nostaa motivaation huippuunsa loka-marraskuussa. Luulen, että silloin oma taitotasoni ja harjoittelun vaatimukset ovat mahdollisimman kaukana toisistaan. Kyse on osittain rytmityksestä. Pienehkön paikkakunnan ympäristössä mahdollisia harjoittelupaikkoja on rajattu määrä. Perusterveydenhoidon harjoittelussa paikkoja riitti hyvin kaikille tarvitseville. Näin ei ole kirurgian ja sisätautien kanssa. Luokka onkin jaettu tämän vuoden harjoitteluita varten kolmeen osaan. Samanaikaisesti opiskelijoita on siis kolmen eri kokonaisuuden harjoitteluissa. Kolmantena on kotihoito. Ensimmäisen harjoittelun alkaessa syksyllä, on kirurgian ja sisätautien opintoja ehditty tahkota viiden viikon verran. Kotihoitoon menevät voivat onnitella itseään viime kevään opinnoista. Tietenkin ensi keväänä kotihoidon jaksolle menevät harjoittelijat ovat ehtineet saada paljon uusia eväitä jaksolleen. Ilmeisesti luokka jaettiin suunnilleen niin, että lähihoitajamme lähtevät syksyllä kirurgian harjoitteluun. Itse suuntaan sisätaudeille. Viisi viikkoa hienoa seikkailua ja sitten syyslomalle. Kyllä, syysloma on tänä vuonna marraskuussa, jos opiskelee meidän luokallamme.

Yksi opettajistamme lupasi, että tämän vuoden aikana me muualta tulleet saavutamme lähihoitajina kouluun tulleet taitotasossa. Se ei tarkoita sitä, että meistä kaikista tulisi niin hyviä lähihoitajia. Kyse on enemmänkin siitä, että ensimmäisen vuoden aikana hankituille pohjille aletaan rakentaa yhä selvemmin nimenomaa sairaanhoitajan ammattitaitoon kuuluvaa osaamista. Tämä haastaa meidät kaikki mielenkiintoisella tavalla. Syksystä ei tule puuttumaan pänttäämistä, esitelmiä, hikeä, verta tai reikiä iholta. Mahtavaa!

Kaksi alinta kirjaa ovat syksyyn lähes välttämättömät. Muilla voi harrastella jos jaksaa laina-ajan puitteissa lukea.

103# Vaikean? syksyn alku

– Minkälainen teillä on nyt tunnelma? Olette nyt aloittamassa toista… Ja yhteys katkesi. Taas. Hybridiopetuksen syksy ei ole lähtenyt niin vahvasti käyntiin.

Tänään oli taas aika pakata koululaukku ja lähteä opiskelemaan opiskelijan rytmiä. Kovin aikaisin aamusta tätä ei tarvinnut onneksi tehdä. Ennen omaa koululle haalautumista ehdin olla lähettämässä lapsia omille koulun ovilleen, keskustella nuohoojan kanssa tulipesän korjaamisesta, käydä aamusalilla ja saunassa sekä pyörähtää ruokakaupassa. Lounaan jälkeen vähän aikaa ihmettelin, mitä laukkuun taas pitäisikään pakata mukaan. Ehdin myös aloittaa jalon yrityksen vähentää kahvinjuontia. Termosmuki jäi harkinnan jälkeen kotiin. Kesän aikana kutistuneissa kouluvaatteissa hyppäsin pyörän päälle ja laskettelin alamäen kouluun. 

Matkalla huomasin taas, etten ollut tätäkään aloitusta jaksanut paljoa miettiä. Koulusyksyn aloitus on lähinnä käytännöllinen, ei mitenkään henkinen asia. Kyllä se tästä lähtee taas rullaamaan. Liikaa en ainakaan ole ehtinyt jännittää.

Koulun pihassa oli pyöriä kuin Korona-kevättä ei olisi koskaan ollutkaan. Käytävillä pyörivät uudet, hieman epävarmasti suuntaa hakevien kasvojen joukko. Hieman piti itsekin muistella, missä järjestyksessä luokat käytävillä olivatkaan. Tosin luokkaan ei ollut mitään asiaa. 

– Tämä on täynnä! Täytyy mennä sinne toiseen. 

Käytännöllinen muistutus Koronasta. Turvavälien vuoksi luokista on kadonnut suuri määrä tuoleja ja pieniä pöytiä on aseteltu kauemmaksi toisistaan. Järjestystä ei saa muuttaa! Luokan täytyttyä turvalliseksi määrättyyn rajaan asti, loput ohjattiin käytävän toiseen päähän niin sanottuun seurantaluokkaan. Siellä tekniikan henkilö oli juuri valmistamassa yhteyksiä käyttöön. Opettajan luokassa oli mikrofoni ja kamera auki. Niiden tarjontaa me myöhäisemmät osallistujat sitten seurasimme omassa luokassamme. Ilmeisesti meilläkin olisi pitänyt olla kamera ja oma mikrofonimme. Jälkimmäinen kyllä löytyi pöydältä mutta se oli kiinteästi yhdistettynä opettajan tietokoneeseen kauaksi meistä. Kovin hyvää kommunikointia opettajan luokkaa kohti ei siis saavutettu. Osa luokasta oli jäänyt suosiolla seuraamaan tapahtumia verkon kautta. 

Pakollisten, tekniikkaan liittyvien, ongelmien jälkeen tunti saatiin kuitenkin melko normaaliin tapaan käyntiin. Vuorovaikutus toki oli vähän niin ja näin kun opiskelijoita oli paikalla kolmella eri tavalla. Opettajan kysymykset kesästä jäivät aika tehokkaasti vastaamatta. Etäluokassa puhe alkoi kiertää ihan muissa asioissa. Luultavasti kotiin jääneistä joku imuroi tai tiskasi. Tai pelasi. Sentään yritimme luokassa terästäytyä opettajan alkaessa käydä läpi tulevan syksyn tapahtumia. Taas kuulimme turvaväleihin ja käsihygieniaan kuuluvat litaniat. Pari opiskelijaa oli tullut uutena luokalle ja he saivat jäykän tervetulotoivotuksen esittäydyttyään ensin rakeisen kamerakuvan kautta muille. Yksi opiskelija oli siirtynyt toiseen kouluun. Muuten vanha joukko kasassa. 

Sopivasti syksyn odotettavia vaikeuksia läpi käytäessä yhteys opettajan luokkaan katkesi. Seurantaluokan kankaalla alkoi pyöriä kaunis urbaani maisema pilvenpiirtäjineen. Opettaja äänineen katosi. Meidän äänemme kuulemma kuului oikein hyvin, kun yritimme asiaa pöydän ääressä ratkaista. Lievä epätoivo tulevaisuuden hybridiratkaisuja kohtaan ehti nousta mieleen, kun eri nappeja painellessa mitään apua ei näyttänyt tulevan. Muutaman minuutin päästä yhteys kuitenkin palasi! Hyvä minä. tekniikan ihmelapsi ja rohkeus painella nappeja. Mutta ei mennyt montaa hetkeä, kunnes uusi katkos koitti. Tämä katkos meni itsestään ohi mutta ei suorastaan nostanut mielialaa syksyn etäyhteyksiä ajatellessa.

Tältä tuleva syksy näyttää pahimmillaan.

Tunnin jälkeen kahden luokan väki muodosti käytävälle hybridisen massan. Turvavälein tietenkin. Oli mukavaa. Kuin ei olisi kesää ollutkaan. Tietenkin kesää hieman sivuttiin kesätöitä ja lomia toisilta kysellessä. Monella oli mennyt koko kesä töissä. Rikkaat onnekkaat. Niin hyvin olin itse kesän aikana irtautunut, että jouduin salaa muistelemaan nimiä, kun siirryimme toiseen luokkaan. Kyllä se tästä. 

Seuraavalla tunnilla pääsimme yhteen koulun suurimmista luokista. Koko luokka mahtui paikalle turvavälit säilyttäenkin. Kotona edellisen tunnin viettäneetkin olivat suurimmaksi osaksi saapuneet paikalle. Vielä moikkailtiin vähän sinne ja tänne. Mukava olisi ollut ehtiä keskittyä sosiaaliseen puoleen enemmänkin. Pieni hetki uuden tunninkin opettajilla meni tekniikan haltuunottoon. Pari opiskelijaa oli jäänyt kotiin sairastamaan ja etäyhteys täytyi luoda heille. Tämä on syksyn aikana homman nimi. Hienoa joustoa opettajien puolelta. Valitettavasti tämä vain jonkin aikaa tarkoittaa kaikenlaista pientä viivästystä ja keskeytystä. Johdanto kirurgiseen hoitotyöhön oli hyvin alkamassa mutta sitten havaittiin, etteivät etäyhteyden päässä olleet kuulleet mitään. Eli opetus keskeytyi ja pienen yrittämisen jälkeen toinen opettaja lähti soittamaan tekniseen tukeen. Onneksi toinen opettaja saattoi jatkaa. Tekninen tuki saapui paikalle minuutissa. Haasteita on mutta niin on yritystäkin. Ehkä se tästä! Ja pääsihän tunnin jälkeen vielä sosiaaliseksi.

102# Leposylki, viskeraalirasva ja muu kesäkunto

– Tämä on nyt sitä tieteen tekemistä parhaimmillaan, ajattelin ja siirsin muovipalasen toiseen poskeen ja sylkäisin taas mittakuppiin. Oli meneillään stimuloidun sylkinäytteen ottaminen.

Viikkoa ennen toisen opiskeluvuoden alkamista lähdin toteamaan loppukesän kuntoa oikein kunnolla. Edellisenä iltana kello kymmenen oli alkanut paasto. Kello herätti maanantaihin puoli seitsemältä ja auton suunnaksi otettiin Oulu. Vatsa oli tyhjä verikokeita varten mutta laukku sitäkin täydempi eväistä. Kuka nyt yliopiston tarjoiluihin luottaisi. Oli alkanut matka terveystutkimuksien lähipäivään.

Kuulun elinikäiseen kohorttitutkimushankkeeseen. Muutaman vuoden välein saan vastattavakseni kyselyitä, joissa selvitetään ruokalautasen sisältöä, liikuntatottumuksia tai vaikkapa pään sisäisiä tunnelmia. Joskus saan istua tiukasti tietokoneella tekemässä myös muistitestejä tai vastaavia. Vajaan kymmenen vuoden välein tulee kutsu terveystarkastukseen OYSsiin. Tutkimuksessa olen pieni osa suurta massaa. Kaikesta tutkitusta monet tarvitsevat sitten keräävät aineistoja erilaisiin tutkimuksiin. Tutkittavan kiitokseksi jää hyvä käsitys omasta terveydentilasta. 

Verenpaine, pituus, paino, vyötärö-lantiomitta, kehonkoostumus, verisuonten kimmoisuus, Ekg, lepoaineenvaihduntamittaus, kymmenisen putkea verinäytteitä. Näillä hoitoalan opiskelijalle tutuilla asioilla aamu alkoi. Verinäytteille päästessä takana oli jo lähes 14 tuntia paastoa. Olo alkoi olla jo hyvinkin epämukava enkä ollenkaan kadehtinut Ekg antureita kiinnittelevää hoitajaa, kun kylmä hiki nousi pintaan nälän noustessa niskaa pitkin päänsäryksi. Toivottavasti ei tullut pahoja virhetuloksia. Oloa ei täysin helpottanut uloshengitysilmaa analysoiva maski. Huonon olon huojuessa verikokeet ottanut hoitaja osoittautui varsinaiseksi taituriksi. Tuskin ehdin huomata tuikkaamisiaan. Verikokeiden tulokset seuraavat myöhemmin postissa. Muista kokeista annettiin välitön palaute suullisesti ja kirjallisesti. 

Tämän salarasvan arvosta olin ihan tyytyväinen.

Oloa helpottavan aamupalan jälkeen vuorossa olivat allergiatestit, kyynelnestetesti, käsien puristusvoima, istumapituus, askellutesti, hampaiden tarkistus, kasvojen 3D-skannaus, leposylkinäyte, jo edellä mainittu stimuloitu sylkinäyte ja keuhkojen toimintakykymittaus. Huoneet vaihtuivat tiuhaan ja askeleita kertyi palautekansion täyttyessä tutkimusten tuloksista.

Toista lukuvuotta lähestyvän opiskelijan näkökulmasta oli hyvä palata vaihteeksi tähän tutkittavan paikalle. Hyödyllistä muistaa itsekin, millaista on heilua tutkimushuoneissa toisten armoilla.  Tutkijat ja tutkimuksia tekevät hoitajat suorittivat urakkaansa rutiinilla. Päivästä toiseen noin kymmenen tutkittavan päivävauhdilla. Joissakin huoneissa kuulsi lievä kyllästyminen jatkuvasti samoina pysyviin ohjauksiin. Toisissa tutkittava koki olonsa erityisen hyväksi ja turvalliseksi. Kaikkialla ohjeet annettiin hyvin ja selkeästi. Huonoa oloa huokaileva tutkittava ei saanut edes rivien välistä ymmärtää viivyttävänsä loppupäivän aikataulua. 

Keuhkotutkimusten jälkeen oli autuas aika aamukahville. Aamupalalla sitä ei saanut nauttia juuri odottavien keuhkotutkimusten vuoksi. Tutkimus tarjosi lounasta 10,70 arvoisen lipukkeen verran. Hankinnan saattoi tehdä sairaalan yhteydessä olevasta kioskista oman terveysnäkemyksensä mukaan. Pelkän karkinkin ostajat saivat jatkaa seuraaviin tutkimuksiin.

55 senttiä jäi maksettavaksi omasta pussista.

Loppupäivään kuuluivat korvatähystys, tärykalvon liikkuvuusmittaus, kuulokynnyksen mittaus, puhe-hälyssätesti, näkökentät ja silmäkuvaus. Kahdeksan tunnin huhkimisen jälkeen viimeiset silmäpohjakuvat otettiin järkyttävää salamaa käyttäen. Varoitti sentään etukäteen. Tutkittavan tuntemus oli luultavasti silmän tuleen syttymiseen. Sen jälkeen lähetettiin ystävällisesti haparoimaan ulos. 

Tyhjin käsin ei tietenkään tarvinnut lähteä kotiin. Sormeen tuli prinssi Harrynkin sormessa nähty aktiivisuus-sormus. Ranteeseen ojennettiin perinteisempi ranneke ja vyötärölle punaista valoa vilkuttava matkamittari(?). Kahden viikon ajan näiden kanssa selviää kaikki selvitettävissä oleva. Läpeensä harmaan pussin pohjalla odottaa myös muutama näyteputki ja purkki myöhemmin palautettavaksi. 

Palautuksen jälkeen myös näistä mittauksista tulee kooste kotiin. Ikään kuin en tietäisi, miten nukun ja liikun. Kuvan toinen sormus ei liity tähän testiin. Elinikäinen projekti sekin.

Tyhjin käsin ei tietenkään tarvinnut lähteä kotiin. Varhaiskeski-iän kynnyksellä tällainen tutkimus oli erittäin motivoiva. Näin kattaviin tutkimuksiin on vaikea päästä muualla. Peruspalautteen lisäksi tutkimuksen luonteeseen kuuluu se, että terveyden kannalta merkittävistä asioista ollaan vielä erikseen yhteydessä. Kuitenkin peruspalautteessakin riittää pureskeltavaa. Millainen on varhaiskeski-ikäisen sairaanhoitaja-opiskelija? Keskiverto. Melkein kaikissa janoissa ja taulukoissa olin kohdassa normaali. Riippuen tuloksen ilmoitustavasta välillä enemmän normaalin toisessa tai toisessa päässä. Muutama poikkeuskin löytyi. Oikean käden puristusvoima oli keskimääräistä parempi! Tosin vasemman keskimääräistä heikompi. Kuulokäyriä tarkastellessa kysyttiin, josko harrastan metsästystä tai ammuntaa. Tosin voi kuulemma olla synnynnäistäkin. Seurantaan!

Ennen verikokeiden tuloksi annetuista tiedoista ei löytynyt oikein mitään erikoista. Tavallaan se oli pettymys. Luulen kuitenkin eläneeni viime vuosina hyvässä kehityssuunnassa monipuolisen itsestä huolehtimisen suhteen. Viime vuoden ravitsemuksen kurssi synnytti motivaatiota tutkia lautasen sisältöjä tarkemmin. Samoin tänä vuonna kevään harjoittelu motivoi poikkeuksellisen kuntokuurin, joka jatkuu yhä aktiivisesti. Hieman harmistuneena ihmettelen, missä ovat tulokset. Ehkä ne ovat juuri tuossa normaaliudessa. Onko elämä kuitenkin niin kuluttavaa, että ollakseen normaalin rajoissa on pidettävä itsestään aktiivisesti huolta? Toisaalta pelottavaa mutta toisaalta ihan kannustavaa. Ehkä tulos oli hyvä. Eivät kaikki ikäiseni saa elää täysin lääkkeetöntä ja jatkuvista kivuista vapaata elämää. Uskon tämän välitarkastuksen lisäävän motivaatiota oman hyvinvoinnin edistämiselle. Vielä on aikaa sijoittaa hyvinvoinnin pankkiin. Sieltä on mukava löytää säästöjä parin-kolmen tutkimusvälin päästä. Kaikelle ei koskaan voi mitään. Mutta jossakin vaiheessa elintapojen kerryttämät asiat väistämättä tulevat esiin. Otan tavoitteeksi olla normaali myös seuraavissa tutkimuksissa. Ainakin niiltä osin joihin elintavoilla voi vaikuttaa.