107# On ollut kaikenlaista vaivaa

Aila-myrsky iski liikuntapaikalle.

Miten sinulle käy, jos joku toinen alkaa kertoman omista vaivoistaan? Tai entä jos syystä tai toisesta törmäät sairauden oirekuvauksiin netissä. Oletko löytänyt silloin itseltäsi sitä sun tätä vaivaa? Tämä on ollut itselleni arkea syyskuun aikana. 

Syksyn ensimmäiset viikot ovat olleet kiireisiä. Sisätautien, kirurgian ja Farmakologian kokeisiin valmistautuminen on tarkoittanut kurssien omien suositusten mukaan yli 120 tunnin verran itsenäistä työskentelyä. Se on ollut kolmeen viikkoon melkoinen suoritus. Viisaat ja ahkerat aloittivat kokeisiin valmistautumisen jo elokuun puolella. Me toiset koitimme olla sitäkin ahkerampia syyskuun puolella.

Kiireen lisäksi kokeisiin valmistautuminen on tuonut mukanaan monenlaista vaivaa. Näin erityisesti kirurgian ja sisätautien kurssilla. Tautiryhmät, vammat, oireet ja hoidot ovat pyörineet päässä tiiviisti. Olkapään vammoja opiskellessa oma jäykkänä ollut olkapää alkoi kihelmöimään ihan eri tavalla. Samoin on löytynyt tuntemuksia kehon sisä- ja ulkopuolelta aina sen mukaan, mitä oireita tietokoneen näytöllä on vilissyt. 

Ja jos oireita lukiessa on kihelmöinyt, on pään sisällä vilissyt. Kolme viikkoa ei ollut mitenkään liikaa opetella satakuntaa sairaus- tai vammaryhmää, satoja eri lääkeaineita sekä lääkehoidon yleistä teoriaa. Ihmettelimme luokan kesken hieman verkkokokeiden ajoitusta. Lääkehoidon suhteen se oli selvempää. Koko kurssi on kokeen myötä nyt suoritettu. Kaikkea ei ole opittu mutta opintojen jatkuessa moni asia noussee mieleen melkein tuttuna. Sisätautien ja kirurgian kurssit jatkuvat vielä. Kirurgiassa on käyty läpi hyvin käytännöllisiä asioita hoitajan roolista ja työnkuvasta leikkauspotilaan hoitoprosessiin liittyen. Kirurgista hoitoa vaativien sairauksien ja vammojen opiskelu toimii siinä kaiketi hyvänä pohjana. Sen sijaan sisätautien kurssilla on käyty läpi sisätauteja. Siis samoja sairauksia ja hoitoja, joita verkkokurssilla yritettiin kovasti päntätä päähän. Tietenkin kertaus on hyvä opettaja ja moni asia tulee tälläkin kurssilla vastaan nyt tuttuna. Mutta hieman ihmettelemme tätä järjestystä. Kolme laajaa koetta kolmessa viikossa oli tuhdisti. 

2/3. Niin menivät omat kokeeni. Sisätaudit odottavat sitten uusintaa joskus ensi vuonna. Pääsin kokeista lävitse ne, joihin ehdin lukea. Sisätauteja lähdin yrittämään jo melkein tuurin voimalla. Ja yhden päivän opiskeluilla. Perjantaina suoritettu edellinen koe ei antanut paljoa mahdollisuuksia lähestyä sunnuntai-iltana sulkeutuvaa verkkosuoritusta. Ahkerat aloittivat kesällä. Kuitenkin tietyssä mielessä tulos oli paras mahdollinen. Kun sisätaudit tulevat verkossa uusittavaksi, on koulussa pyörivän kurssin opetus edennyt pitkälle ja asiat ovat tulleet tutummiksi. Syksyn harjoittelu nostaa varmasti myös sekä tietoja ja opiskelumotivaatiota. Nyt vain aika ei riittänyt. On myös todettava, että nämä verkkokokeet eivät ole mitään helppoja. Vaikka koetyyppi on monivalintakysymyksiin vastaamista, ovat vaihtoehdot hyvin taitavasti ja sekaantumista aiheuttavasti rakennettuja. Usein kysymykset käskevät valitsemaan myös kaikki oikeat vaihtoehdot. Aiheet täytyy todella osata. Meistä tulee vuoden aikana taitavia!

Kokeisiin lukiessa siis kihelmöi oirekuvien äärellä. Tieto suhisi siirtyessään täyttämään pään sopukoita. Kokeista selviytyminen synnytti iloa ja sisätautien koe ehkä ei. Näitä opiskellessa syntyi myös muuta. Syntyi tietoisuus omasta hauraudesta. Kun pänttäsi kappale toisensa perään eri vaivojen esiintyvyyttä väestössä, ikäryhmissä ja sukupuolissa ei voinut olla miettimättä omia mahdollisuuksiaan välttää näitä. Näin varhaiskeski-iän kynnykselle olen saanut olla terve. Kuten todistettu, hyvin tavallinen ikäiseni. Kuitenkin jokaisena päivänä kortit niin sanotusti huononevat pakassa. Vaikka yrittää vältellä hyvin yleistä riskitekijöiden paria: alkoholia ja varsinkin tupakkaa, pelkkä ikä nostaa jatkuvasti sairauksien puhkeamisen mahdollisuutta ja myös vammojen todennäköisyyttä. Urheillessa on jo joutunut huomaamaan todeksi palautumisen haasteet. Tai ehkä treenaan nykyään kovempaa kuin ennen! 

Sairauksien äärellä jouduin väistämättä miettimään omaa sukuani ja sen muodostamaa rasitetta. Tilanne on kaksijakoinen. Perimän puolesta voinen odottaa pitkää ja tervettä ikääntymistä vähillä lääkkeillä tai jopa ilman. Todennäköisesti aika vain loppuu sitten nopeasti sydäntapahtumaan. Nykyään niitäkin ennakoidaan, löydetään ja hoidetaan erittäin onnistuneesti. Ennen ei. Pienellä syysreissullani autoilin (kirurgiaa kuunnellen) esi-isien mailla ja pysähdyin matkan varrella etsimään isovanhempien hautoja. Laskin kivistä vuodet yli kuudenkymmenen. Niitä ei ollut montaa. 

Olen jäänyt lähiaikoina kiinni elintarvikepakkausten tuoteselosteiden tuijottelusta. Ensi kertaa sitten esikoisen kiinteille opettelun olen alkanut tutkimaan leivistä ja vähän kaikesta suolan määrää. Ja muidenkin aineiden. Lautasta ja vatsaa täyttäessä viisaus on yhä motivoinut yritystä elää hyvin. Samaan aikaan lenkit ovat pidentyneet, ruumiin yritys kasvanut ja huoltokin saanut tilaa. Terveys ei ole itsestäänselvyys. Se on ihmeellinen lahja, jota ei ole hyvä tuhlata. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa, vaikka se kerran pettäisikin. Estää sitä täällä ajassa ei voi. Mutta viivyttää kuitenkin.

106# Kauneus katsojan silmässä?

Taloutemme toinen aikuinen tykkää soista. Itse inhoan niitä! Ne ovat syksyisin tuulisia ja kylmiä. Niiden päällä kulkeminen on epävarmaa ja pelottavaa. Vesi tirskuu saappaan jälkeen eikä koskaan voi täysin luottaa siihen, pitääkö seuraava askel silmän arvioimalla tavalla. Siellä täällä vaanii mustia vesiä ja useammin tasaisia, ruohoisia, kohtia, jotka kertovat petollisen ohuesta kerroksesta veden päällä. Vähät puut ja korkeammat mättäät muodostavat lupauksen vakaammasta polusta. Välillä täytyy vain luottaa saappaan varteen ja siihen ettei pohja ole yhtä pelottava kuin mieli väittää. Ei se yleensä olekaan. Kuitenkaan en olisi ollenkaan harmissani, jos olisi enemmän kuokkia ja Jusseja ja vähemmän niitä soita.

 

Ei tämäkään syvä ollut. Mutta kuitenkin se luo mielikuvan kaiken sisäänsä imevästä syvyydestä.

Yleensä en mene suolle vapaaehtoisesti. Joskus seura kuitenkin vie mukanaan. Joukossa tyhmyys kun tiivistyy. Tänä syksynä kuitenkin päätin ylittää itseni. Suuremmissa suosaarekkeissa kun voi löytyä jotain haluttua. Ajattelin kuluneen vuoden aikana tulleita uusia kokemuksia, neuloja ja muita. Päätin lähteä ihan yksin ylitykseen.

Tässäpä yrittää etsiä reittiä yli.

Miksi tämä aasinsilta? Elämä on usein tällaista suolla rämpimistä. Näin hoitotyössä (ja vanhojen kenkienkin töissä) melkein säännön mukaisesti. Vastaan tulee ihmisiä, jotka eivät ollenkaan herätä luontaisia lämpimiä tuntoja. Ihmisten kanssa työtä tekevä ei voi valita niitä ihmisiä, jotka tulevat vastaan. Tämä korostuu aloilla, joissa ihmiset eivät tule vastaan oma kiinnostuksensa tai halunsa perusteella. Siellä, missä ihmiset tulevat pakotettuna myös kohdattavien ihmisten kirjo laajenee. 

Potilaat ja asiakkaat saattavat haista ja olla likaisia. He saattavat käyttäytyä ei toivotulla tavalla ymmärtämättään tai jopa tahallaan. He saattavat kerta toisensa jälkeen jättää ymmärtämättä tai ainakin toimimatta toivotulla tavalla. Potilasohjausta yrittävä hoitaja todennäköisesti turhautuu lukemattomia kertoja omaa tilaansa heikentävään henkilöön. Potilas ei välttämättä kiitä vaan saattaa päinvastoin haukkua. Se vaatii hoitajalta taitoa. Tai ehkä tarkkuutta. Se on sellaista suolla kulkemisen taitoa. 

Suolle lähtiessä on hyvä etsiä hyvät kiintopisteet ja kompassisuunta. Yleensä laidasta löytyykin näitä näyttäviä keloja.Joskus kuolemakin tuo esiin kauneutta.

Ihmisiä tulee kohdata kunnioittavasti ja arvostavasti. Aivan kuten kulkijan täytyy kohdata edessään oleva suo. Riittävän taitava tai tahtova ihminen voi näin tehdä. Potilas ei toivottavasti edes huomaa hoitajan viipyilevää katsetta, varautunutta ilmettä tai ääneen vilahtavia sävyjä. Tämän kohtaamisen tason haaste on pitää tasoa yllä kiireen, väsymisen tai kasvavan potilashaasteen edessä. Erityisesti kiire on hankala. Ihminen kun vaatii suon tavoin aikaa ja tarkkuutta.

Pelokas kulkija lähestyy suota hitain ja arvioivin askelin. Samalla tavalla hänen silmänsä tarkkailee huolellisesti ja keskittyneesti edessään olevaa reittiä. Tämä on välttämätöntä, jos haluaa pitää saappaan sisuksen kuivana ja vähentää ylimääräistä sydämen sykettä rinnassa. Kulkemalla hitaasti näkee enemmän. Suo alkaa näyttämään erilaiselta. Maasto alkaa paljastamaan kukkia, ruskan koskettamaa sammalta, erilaista rahinaa ja ritinää sekä niitä muutamia vanhoja puita jotka kauan sitten ovat kelottuneet kuolleina suon laidalle. Mustan veden laidalla saattaa vilahtaa joskus sammakko. Pidemmällä suolla viileä tuuli karkottaa laita metsiköissä parveilleet hyönteiset. 

Monella tavalla hyvä mätäs. Silmänilon lisäksi se on lupaus paksusta, saappaan kantavasta, pinnasta. Huomaa ympäröivä heinä. Se on aina kavalampaa.

Mitä jos ihmisen kanssa kulkee hiljaa ja itsensä unohtaen enemmän toista tarkkaillen? Silloin löytää paljon kaunista. Löytyy tarina, tausta ja merkitys. Hitaasti tarkkaillen löytyy syitä nykyiseen tilaan ja joskus jopa keinoja sen kanssa etenemiseen. Hitaasti katsellessa katselin suu yleensä alkaa toimia vähemmän ja hänen korvansa saavat kasvaa. Silloin tarkkaaminen helpottuu entisestään. Yleensä näkeminen synnyttää myös halua ymmärtää tai ainakin sitä myötä sietää enemmän. Pysähtymällä, hidastamalla hoitaja pääsee syvemmälle kuin ainoastaan ammattitaitonsa ulkoisiin vaatimuksiin nojaamalla. Hoitaja ei ymmärrä enää vain sen vuoksi, koska on hoitaja vaan koska on ihminen. 

Tämä ei tee kohtaamisesta välttämättä helpompaa. Itsensä hidastaminen kohtaamiseen altistaa kohtaajan myös kohdattavan katseelle ja korville. Tämä voi olla kuluttavaa tai ainakin pelottavaa. Kuitenkin tulos on kestävämpi ja hyödyllisempi kuin pelkkä ulkoisen mallin tavoittelu. Kohdattava voi reagoida myös yllättävällä ja hyvällä tavalla kohdatessaan vaihteeksi ihmisen.

Tässä vaiheessa on hyvä olla jo paluumatkalla. Vähän myöhemmin suon kulkija olisi ollut kunnolla märkä.

Suosta voi löytää paljon kaunista, jos kerran ihmisestäkin. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisin alkanut nyt pitämään soista. Se on yhä aivan vihoviimeinen maasto. Inhottava mutta kuitenkin kaunis. Ei kaikista ihmisistä ja heidän toiminnastaankaan tarvitse pitää. Heitä kuitenkin tarvitsee kuulla ja kunnioittaa. Se on usein helpompaa, jos suostuu etsimään heistä hyvää ja kaunista. Tärkeää on huomata, ettei tämä kohtaaminen edellytä kaikesta pitämistä ja sen hyväksymistä. Jos siihen pyrkii, edessä on loputon suo jossa itsensä lopulta upottaa. Juuri monesta haitallisesta hoitaja yrittää kohdattavansa poispäin kuljettaa. Yhdessä kulkeminen on suolla helpompaa kuin yksin.

105# Kuinka hyvä pitää olla?

Syksyn ensimmäinen koe on nyt takana. 91,3% vastauksista oikein. Läpi päästäkseen on saatava 60 prosenttia vastauksista oikein. Päivän kunto oli siis riittävä. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kokeisiin. Alkavalla viikolla niitä onkin jo kaksi.

Toisen vuoden opiskelutahti on kova. Tasokin nousee hyvää vauhtia. Kesällä en olisi osannut vastata vielä kovinkaan moniin neuvoa pyytävien kysymyksiin sairauksiin ja vaivoihin liittyen. Nyt vastauksien mahdollisuuksia alkaa piirtyä mieleen. Sisätautien ja kirurgisten sairauksien jaksoilla opiskellaan vino pino sairauksia ja vammoja, niiden diagnooseja, tehtäviä tutkimuksia, hoitoja ja hoitojen vaikutuksia. Ammattitaitoa sukulaistarpeiksi alkaa siis ruskan edetessä löytyä. Sairaanhoitajan tutkinto voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan. Osat eivät täysin seuraa lukuvuosia mutta selvyyden vuoksi käytetään vuoden mittaisia jaksoja. Ensimmäisenä vuonna opiskellaan perusteita. Esimerkiksi anatomia opinnot kuuluivat siihen. Ensimmäisen vuoden jälkeen ihmiskeho oli perin tuttu. Mutta ainoastaan ihannetilanteessa. Toisena vuotena sairauksien opiskelun yhteydessä opitaan sitten elimistön ei niin ihanteellisia tiloja. Eli ensin opeteltiin toiminta ja nyt epäkunto. Toinen vuosi ja jakso onkin tätä perustyön ja taitojen opiskelua. Kolmas ja viimeinen jakso on sitten näiden taitojen soveltamista erityisten potilasryhmien kanssa tai tiettyjen tilanneympäristöjen keskellä.  

Sekä kirurgian että sisätautien kurssiin kuuluu lähiopetusta. Huomattava osa itse sairauksien ja vammojen osuudesta opiskellaan itsenäisesti. Verkko-opinnot ovat korvanneet ilmeisen perinteiset lääkärien iltaluennot. Nyt muutama ääni luennoi kaiken lävitse esityksen näkyessä ruudussa. Onneksi luentojen tekninen laatu on hyvä. Kirurgian materiaalin osuus on lähes kymmenen tuntia. Se tarkoittaa 29 eri luentoa. Sisätaudeissa yhteiskesto on samanlainen mutta luentoja on muutama enemmän. Laajimmat kokonaisuudet on jaettu useampaan luentoon. 

Itse olen tyytyväinen näihin verkkokursseihin. Tietenkin niistä puuttuu vuorovaikutuksen mahdollisuus mutta toisaalta luennot ovat myös sisällön puolesta laadukkaita. Jokainen luennon aluksi kerrotaan mitä tullaan käsittelemään ja mitä pitäisi oppia. Lopuksi on muutamia kertauskysymyksiä keskeisimmistä asioista. Luentopakettien jälkeen on itseopiskelutestejä, joiden avulla voi testata osaamistaan pisteytyksen kanssa. Luentojen ainoa varsinainen vika on niiden kohdistus. Ilmeisesti samaa materiaalia käyttävät lääketieteen opiskelijat. Materiaalissa käydään tarkkaan läpi diagnostiikkaa: potilaan tutkimista, määrättäviä kokeita, hoitomuotoja, lääkkeitä ja jatkoseurantaa. Niiden ymmärtäminen on hyödyllistä mutta ei varsinaisesti sairaanhoitajan rooliin kuuluvaa. Kuitenkin tämä tekee välillä vaikeaksi suodattaa luennoista, mitä niistä pitäisi lopulta itse oppia. Kuitenkin verkkomuoto antaa mahdollisuuden opiskella itselle sopivalla ajalla ja rytmillä. Itse olen löytänyt hyväksi tavaksi kuunnella luentoja puhelimella silloin kun en voi tehdä mitään muuta. Eli siis autoillessa tai urheilun ohessa. Samojakin luentoja ehtii kuunnella useamman kerran viikkojen aikana eikä kaikki aika ole suoraan pois muusta ajasta.

Varsinainen koe sitten suoritetaan erikseen. Esimerkiksi syksyn aloittanut kirurgian koe oli auki koko viikon. Kurssin kanssa yhteisessä oppimisympäristössä kirjauduttiin opettajan jakamalla koodilla kokeen sivulle ja siellä operaation saattoi tehdä valitsemanaan aikana. Siis viikon aikaikkunan sisällä. Sivu ilmoittaa kokeen jälkeen jokaiselle oikeiden vastausten märän prosentteina ja sama ilmoitus menee yhtä aikaa opettajalle. Kirurgiassa aikaa oli 45 minuuttia ja kysymyksiä 35. Kysymykset olivat laadultaan oikein väärin -väittämiä, monivalintakysymyksiä ja valitse useita oikeita vaihtoehtoja. Verkkokokeen luonteeseen kuuluu tietenkin se, että omat muistiinpanot voivat olla mukana. Vaikka reilu minuutti kysymystä kohti saattaa tuntua reilulta, ei aikaa kuitenkaan ole liikaa. Asia pitää hallita.

Kuinka hyvä siis pitää olla?  Riittävän hyvä. Olen yrittänyt itse hoitaa opintoja tarpeeksi rennolla otteella. Elämässä täytyy olla tilaa ja aikaa paljon muillekin asioille. Onko 91,3 prosenttia sitä rentoa? Asiaa vastaan näyttäisi todistavan myös toistaiseksi yli neljän kulkeva keskiarvo. Kirurgian tuloksen kuultuaan vaimo ehti syyttää jo pingottamisesta. Kuitenkin väitän syyn olevan se, että opiskeltavat asiat ovat mielenkiintoisia. Niistä oppii mielellään. Mitään arvosana tai pistetavoitetta en kursseille aseta sen paremmin kuin kokeisiinkaan. Tavoitteena on oppia. Opittava on, jos aikoo joskus olla hyödyksi enemmän kuin haitaksi. Opittava on tarpeeksi, että pystyy rakentamaan seuraavaksi opittavaa nyt opittavan päälle. Siinä on motivaatiota. Kuitenkin ainoa varsinainen tavoitteeni on aina päästä kaikesta lävitse. Aina se ei ole onnistunut kerralla. Kirurgian kokeessa ratkaisevaa oli saada yli tuon vaaditun 60 prosentin. Sen jälkeen tulos ei tuntunut enää missään. 

Kokeista läpi pääseminen on tärkeää hyvin käytännöllisistä syistä. Uusintoja ei ole otettu huomioon kalenteria laatiessa. Uusintamahdollisuuksia tietenkin on. Muu opetus ei vain jousta niiden mukaan, eikä järjestä ylimääräistä aikaa uuteen kokeeseen valmistautumiseen. Työn määrä alkaa hyvin helposti kasautumaan tiiviissä syksyssä. Laiskan täytyy koittaa opiskella asiat kerralla ja riittävän hyvin. Näin se on yleensäkin. Jos ei halua huhkia valtavasti tai tehdä asioita moneen kertaan, täytyy tehdä tasaisen rennosti koko ajan. En ole hyvä – olen vain laiska.

104# Toisen vuoden syksy – mitä edessä

Syksyn lukujärjestys näyttää melko rennolta. Näin ovat muutkin luokaltamme todenneet, vertaillessaan tuntien määrää viime syksyyn. Kuitenkin lukujärjestys hämää. Syksy vain näyttää rennolta.

On totta, että viikkotunteja on melko vähän. Ainoastaan ennen lokakuun harjoittelua tahti on pari viikkoa tuhti. Muuten tyhjät päivät ja lyhyet päivät näyttävät täyttävän kalenteria. Viime syksynä opetusta oli suunnilleen saman verran. Tosin viime syksynä perusopetuksen ympärillä vilisi kaikkea ei niin hoidollista, jonka kuormittavuutta kokonaisuuteen ei välttämättä oltu osattu huomioida. Osa luokasta istui samaan aikaan englannin, ruotsin ja matematiikan kertauskursseilla. 

Nyt kursseja on maltillisesti. Ne ovat kuitenkin laajoja. Aloitustunneilla moni ehti kauhistella annettujen sisältöjen ja tehtävien määrää. Tosin pelokkaimmilta taisi jäädä huomaamatta, miten nämä laajat kurssit jatkuvat ensi vuoden kevääseen saakka. Kalenteriin aseteltuna työmäärä on ihan kohtuullinen. Itsenäistä työtä: nettikursseja ja -tehtäviä sekä seminaaritöitä, on kalenterissa. Lukujärjestykseen on jätetty tyhjää näitä varten. Tämä opettajat kehottivat ottamaan ihan tosissaan. Muuten tulee jossakin vaiheessa kiire ja ahdistus. Tämä vuosi tulee selvästi kysymään itsenäisen työskentelyn ja aikatauluttamisen taitoja opiskelijoilta. 

Sisätautipotilaan hoitotyö opettaa meillekeskeisimmät sisätaudit, neurologiset sairaudet ja syöpäsairaudet. Opiskelijat tulevat oppivatmäärittelemään sisätautipotilaan hoitotyön tarpeen sekä suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä päätöksentekoprosessin mukaisesti. Käytännössä jakso tulee opettamaan kaikessa hoitotyössä käytettäviä menetelmiä ja toimenpiteitä. Sairauksista tutustutaan esimerkiksi verenpainetautiin, sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja vaikkapa aivoverenkiertohäiriöihin. Myös ihan tavalliset nuhakuumeet ovat opiskeltavien asioiden listalla. Sisätautien taitopajoihin tulevat kuulumaan ainakin EGK ja rytmit sekä sairaalaelvytys. Tarkkuutta ja toimintaa luvassa.

Kirurgisen potilaan hoitotyö kuljettaa meidät leikkurin maailmaan. Kirurgiset sairaudet eroavat sisätaudeista pääsääntöisesti hoitomuodon eli leikkauksen perusteella. Tutuiksi tulevat kirurgisen hoitoprosessin lisäksi monet välineet ja valvontalaitteet. Sairauksien osalta opiskellaan monia syöpiä, ranteita, olkapäitä ja polvia sekä niiden vammoja. Ja paljon muuta. Kaikki, mitä voidaan hoitaa leikkaamalla, on kirurgisten sairauksien alla. Ensimmäisellä viikolla ehdimme tutustua nelisivuiseen anestesia-kaavakkeeseen. Se on työväline, joka seuraa potilasta ennakkohaastattelusta, leikkaussalin kautta kotiutukseen asti. Lomake oli vaikuttava. Vaikuttavuutta eivät saaneet aikaan lukemattomat vielä tuntemattomat termit ja laatikoiden ja sarakkeiden suunnaton määrä. Vaikuttavaa oli ymmärtää, että opintojakson päättyessä kaavake on ihan tuttu ja toivottavasti myös turvallinen työkalu. Kirurgian taitopajoihin tulevat kuulumaan laskimokanylointi (useimmiten kämmenselässä oleva suoniyhteys) ja ompeleet.  

Farmakologia.Sairaanhoitaja on lääkehoidon ammattilainen. Lääkäri on hoitoprosessissa se, joka lääkkeet määrää, mutta niiden antaminen, käytön ohjeistus ja vaikutusten välitön seuranta jää sairaanhoitajan vastuulle. Siksi sairaanhoitajan täytyy ymmärtää tarpeeksi lääkkeiden vaikutusmekanismeista ja lääkkeiden välisistä interaktioista. Farmakologian kurssi opiskellaan kokonaan etänä ja se käydään tietokoneluokassa tenttimässä. Kurssin yhteydessä käydään lävitse 67 eri lääkeaineryhmää, niiden käyttötarkoitus, vaikutusmekanismit ja vuorovaikutus muiden lääkeaineiden kanssa. Aika paljon viisaampia olemme viimeistään viimeiseen uusintatenttiin mennessä.

English for the working life antaa meille viikoittaisen kielikylvyn mielen virkistykseksi. Kyseessä on englannin jatkokurssi, johon ammattikorkeakoulun oppimäärä kielen osalta päättyy. Kurssilla jatketaan hoitotyön ammattisanaston läpikäymistä. Opimme selittämään erilaisia toimenpiteitä eri potilasryhmille. Samaan aikaan suullisen kielitaidon valmiudet kasvavat. Perinteisesti kurssilla pidetään suullinen esitelmä jostakin hoitotyön toimenpiteestä. Tänä vuonna se on korvattu hoitotoimenpiteen filmaamisella. Luvassa siis pieni ryhmätyö ja vieraskielistä sairaaladraamaa. Kurssin lopussa käydään lävitse tulevan opinnäytetyön yhteydessä tarvittavaa taitoa englanninkielisen tiivistelmän laatimiseksi. 

Harjoittelu nostaa motivaation huippuunsa loka-marraskuussa. Luulen, että silloin oma taitotasoni ja harjoittelun vaatimukset ovat mahdollisimman kaukana toisistaan. Kyse on osittain rytmityksestä. Pienehkön paikkakunnan ympäristössä mahdollisia harjoittelupaikkoja on rajattu määrä. Perusterveydenhoidon harjoittelussa paikkoja riitti hyvin kaikille tarvitseville. Näin ei ole kirurgian ja sisätautien kanssa. Luokka onkin jaettu tämän vuoden harjoitteluita varten kolmeen osaan. Samanaikaisesti opiskelijoita on siis kolmen eri kokonaisuuden harjoitteluissa. Kolmantena on kotihoito. Ensimmäisen harjoittelun alkaessa syksyllä, on kirurgian ja sisätautien opintoja ehditty tahkota viiden viikon verran. Kotihoitoon menevät voivat onnitella itseään viime kevään opinnoista. Tietenkin ensi keväänä kotihoidon jaksolle menevät harjoittelijat ovat ehtineet saada paljon uusia eväitä jaksolleen. Ilmeisesti luokka jaettiin suunnilleen niin, että lähihoitajamme lähtevät syksyllä kirurgian harjoitteluun. Itse suuntaan sisätaudeille. Viisi viikkoa hienoa seikkailua ja sitten syyslomalle. Kyllä, syysloma on tänä vuonna marraskuussa, jos opiskelee meidän luokallamme.

Yksi opettajistamme lupasi, että tämän vuoden aikana me muualta tulleet saavutamme lähihoitajina kouluun tulleet taitotasossa. Se ei tarkoita sitä, että meistä kaikista tulisi niin hyviä lähihoitajia. Kyse on enemmänkin siitä, että ensimmäisen vuoden aikana hankituille pohjille aletaan rakentaa yhä selvemmin nimenomaa sairaanhoitajan ammattitaitoon kuuluvaa osaamista. Tämä haastaa meidät kaikki mielenkiintoisella tavalla. Syksystä ei tule puuttumaan pänttäämistä, esitelmiä, hikeä, verta tai reikiä iholta. Mahtavaa!

Kaksi alinta kirjaa ovat syksyyn lähes välttämättömät. Muilla voi harrastella jos jaksaa laina-ajan puitteissa lukea.

103# Vaikean? syksyn alku

– Minkälainen teillä on nyt tunnelma? Olette nyt aloittamassa toista… Ja yhteys katkesi. Taas. Hybridiopetuksen syksy ei ole lähtenyt niin vahvasti käyntiin.

Tänään oli taas aika pakata koululaukku ja lähteä opiskelemaan opiskelijan rytmiä. Kovin aikaisin aamusta tätä ei tarvinnut onneksi tehdä. Ennen omaa koululle haalautumista ehdin olla lähettämässä lapsia omille koulun ovilleen, keskustella nuohoojan kanssa tulipesän korjaamisesta, käydä aamusalilla ja saunassa sekä pyörähtää ruokakaupassa. Lounaan jälkeen vähän aikaa ihmettelin, mitä laukkuun taas pitäisikään pakata mukaan. Ehdin myös aloittaa jalon yrityksen vähentää kahvinjuontia. Termosmuki jäi harkinnan jälkeen kotiin. Kesän aikana kutistuneissa kouluvaatteissa hyppäsin pyörän päälle ja laskettelin alamäen kouluun. 

Matkalla huomasin taas, etten ollut tätäkään aloitusta jaksanut paljoa miettiä. Koulusyksyn aloitus on lähinnä käytännöllinen, ei mitenkään henkinen asia. Kyllä se tästä lähtee taas rullaamaan. Liikaa en ainakaan ole ehtinyt jännittää.

Koulun pihassa oli pyöriä kuin Korona-kevättä ei olisi koskaan ollutkaan. Käytävillä pyörivät uudet, hieman epävarmasti suuntaa hakevien kasvojen joukko. Hieman piti itsekin muistella, missä järjestyksessä luokat käytävillä olivatkaan. Tosin luokkaan ei ollut mitään asiaa. 

– Tämä on täynnä! Täytyy mennä sinne toiseen. 

Käytännöllinen muistutus Koronasta. Turvavälien vuoksi luokista on kadonnut suuri määrä tuoleja ja pieniä pöytiä on aseteltu kauemmaksi toisistaan. Järjestystä ei saa muuttaa! Luokan täytyttyä turvalliseksi määrättyyn rajaan asti, loput ohjattiin käytävän toiseen päähän niin sanottuun seurantaluokkaan. Siellä tekniikan henkilö oli juuri valmistamassa yhteyksiä käyttöön. Opettajan luokassa oli mikrofoni ja kamera auki. Niiden tarjontaa me myöhäisemmät osallistujat sitten seurasimme omassa luokassamme. Ilmeisesti meilläkin olisi pitänyt olla kamera ja oma mikrofonimme. Jälkimmäinen kyllä löytyi pöydältä mutta se oli kiinteästi yhdistettynä opettajan tietokoneeseen kauaksi meistä. Kovin hyvää kommunikointia opettajan luokkaa kohti ei siis saavutettu. Osa luokasta oli jäänyt suosiolla seuraamaan tapahtumia verkon kautta. 

Pakollisten, tekniikkaan liittyvien, ongelmien jälkeen tunti saatiin kuitenkin melko normaaliin tapaan käyntiin. Vuorovaikutus toki oli vähän niin ja näin kun opiskelijoita oli paikalla kolmella eri tavalla. Opettajan kysymykset kesästä jäivät aika tehokkaasti vastaamatta. Etäluokassa puhe alkoi kiertää ihan muissa asioissa. Luultavasti kotiin jääneistä joku imuroi tai tiskasi. Tai pelasi. Sentään yritimme luokassa terästäytyä opettajan alkaessa käydä läpi tulevan syksyn tapahtumia. Taas kuulimme turvaväleihin ja käsihygieniaan kuuluvat litaniat. Pari opiskelijaa oli tullut uutena luokalle ja he saivat jäykän tervetulotoivotuksen esittäydyttyään ensin rakeisen kamerakuvan kautta muille. Yksi opiskelija oli siirtynyt toiseen kouluun. Muuten vanha joukko kasassa. 

Sopivasti syksyn odotettavia vaikeuksia läpi käytäessä yhteys opettajan luokkaan katkesi. Seurantaluokan kankaalla alkoi pyöriä kaunis urbaani maisema pilvenpiirtäjineen. Opettaja äänineen katosi. Meidän äänemme kuulemma kuului oikein hyvin, kun yritimme asiaa pöydän ääressä ratkaista. Lievä epätoivo tulevaisuuden hybridiratkaisuja kohtaan ehti nousta mieleen, kun eri nappeja painellessa mitään apua ei näyttänyt tulevan. Muutaman minuutin päästä yhteys kuitenkin palasi! Hyvä minä. tekniikan ihmelapsi ja rohkeus painella nappeja. Mutta ei mennyt montaa hetkeä, kunnes uusi katkos koitti. Tämä katkos meni itsestään ohi mutta ei suorastaan nostanut mielialaa syksyn etäyhteyksiä ajatellessa.

Tältä tuleva syksy näyttää pahimmillaan.

Tunnin jälkeen kahden luokan väki muodosti käytävälle hybridisen massan. Turvavälein tietenkin. Oli mukavaa. Kuin ei olisi kesää ollutkaan. Tietenkin kesää hieman sivuttiin kesätöitä ja lomia toisilta kysellessä. Monella oli mennyt koko kesä töissä. Rikkaat onnekkaat. Niin hyvin olin itse kesän aikana irtautunut, että jouduin salaa muistelemaan nimiä, kun siirryimme toiseen luokkaan. Kyllä se tästä. 

Seuraavalla tunnilla pääsimme yhteen koulun suurimmista luokista. Koko luokka mahtui paikalle turvavälit säilyttäenkin. Kotona edellisen tunnin viettäneetkin olivat suurimmaksi osaksi saapuneet paikalle. Vielä moikkailtiin vähän sinne ja tänne. Mukava olisi ollut ehtiä keskittyä sosiaaliseen puoleen enemmänkin. Pieni hetki uuden tunninkin opettajilla meni tekniikan haltuunottoon. Pari opiskelijaa oli jäänyt kotiin sairastamaan ja etäyhteys täytyi luoda heille. Tämä on syksyn aikana homman nimi. Hienoa joustoa opettajien puolelta. Valitettavasti tämä vain jonkin aikaa tarkoittaa kaikenlaista pientä viivästystä ja keskeytystä. Johdanto kirurgiseen hoitotyöhön oli hyvin alkamassa mutta sitten havaittiin, etteivät etäyhteyden päässä olleet kuulleet mitään. Eli opetus keskeytyi ja pienen yrittämisen jälkeen toinen opettaja lähti soittamaan tekniseen tukeen. Onneksi toinen opettaja saattoi jatkaa. Tekninen tuki saapui paikalle minuutissa. Haasteita on mutta niin on yritystäkin. Ehkä se tästä! Ja pääsihän tunnin jälkeen vielä sosiaaliseksi.

102# Leposylki, viskeraalirasva ja muu kesäkunto

– Tämä on nyt sitä tieteen tekemistä parhaimmillaan, ajattelin ja siirsin muovipalasen toiseen poskeen ja sylkäisin taas mittakuppiin. Oli meneillään stimuloidun sylkinäytteen ottaminen.

Viikkoa ennen toisen opiskeluvuoden alkamista lähdin toteamaan loppukesän kuntoa oikein kunnolla. Edellisenä iltana kello kymmenen oli alkanut paasto. Kello herätti maanantaihin puoli seitsemältä ja auton suunnaksi otettiin Oulu. Vatsa oli tyhjä verikokeita varten mutta laukku sitäkin täydempi eväistä. Kuka nyt yliopiston tarjoiluihin luottaisi. Oli alkanut matka terveystutkimuksien lähipäivään.

Kuulun elinikäiseen kohorttitutkimushankkeeseen. Muutaman vuoden välein saan vastattavakseni kyselyitä, joissa selvitetään ruokalautasen sisältöä, liikuntatottumuksia tai vaikkapa pään sisäisiä tunnelmia. Joskus saan istua tiukasti tietokoneella tekemässä myös muistitestejä tai vastaavia. Vajaan kymmenen vuoden välein tulee kutsu terveystarkastukseen OYSsiin. Tutkimuksessa olen pieni osa suurta massaa. Kaikesta tutkitusta monet tarvitsevat sitten keräävät aineistoja erilaisiin tutkimuksiin. Tutkittavan kiitokseksi jää hyvä käsitys omasta terveydentilasta. 

Verenpaine, pituus, paino, vyötärö-lantiomitta, kehonkoostumus, verisuonten kimmoisuus, Ekg, lepoaineenvaihduntamittaus, kymmenisen putkea verinäytteitä. Näillä hoitoalan opiskelijalle tutuilla asioilla aamu alkoi. Verinäytteille päästessä takana oli jo lähes 14 tuntia paastoa. Olo alkoi olla jo hyvinkin epämukava enkä ollenkaan kadehtinut Ekg antureita kiinnittelevää hoitajaa, kun kylmä hiki nousi pintaan nälän noustessa niskaa pitkin päänsäryksi. Toivottavasti ei tullut pahoja virhetuloksia. Oloa ei täysin helpottanut uloshengitysilmaa analysoiva maski. Huonon olon huojuessa verikokeet ottanut hoitaja osoittautui varsinaiseksi taituriksi. Tuskin ehdin huomata tuikkaamisiaan. Verikokeiden tulokset seuraavat myöhemmin postissa. Muista kokeista annettiin välitön palaute suullisesti ja kirjallisesti. 

Tämän salarasvan arvosta olin ihan tyytyväinen.

Oloa helpottavan aamupalan jälkeen vuorossa olivat allergiatestit, kyynelnestetesti, käsien puristusvoima, istumapituus, askellutesti, hampaiden tarkistus, kasvojen 3D-skannaus, leposylkinäyte, jo edellä mainittu stimuloitu sylkinäyte ja keuhkojen toimintakykymittaus. Huoneet vaihtuivat tiuhaan ja askeleita kertyi palautekansion täyttyessä tutkimusten tuloksista.

Toista lukuvuotta lähestyvän opiskelijan näkökulmasta oli hyvä palata vaihteeksi tähän tutkittavan paikalle. Hyödyllistä muistaa itsekin, millaista on heilua tutkimushuoneissa toisten armoilla.  Tutkijat ja tutkimuksia tekevät hoitajat suorittivat urakkaansa rutiinilla. Päivästä toiseen noin kymmenen tutkittavan päivävauhdilla. Joissakin huoneissa kuulsi lievä kyllästyminen jatkuvasti samoina pysyviin ohjauksiin. Toisissa tutkittava koki olonsa erityisen hyväksi ja turvalliseksi. Kaikkialla ohjeet annettiin hyvin ja selkeästi. Huonoa oloa huokaileva tutkittava ei saanut edes rivien välistä ymmärtää viivyttävänsä loppupäivän aikataulua. 

Keuhkotutkimusten jälkeen oli autuas aika aamukahville. Aamupalalla sitä ei saanut nauttia juuri odottavien keuhkotutkimusten vuoksi. Tutkimus tarjosi lounasta 10,70 arvoisen lipukkeen verran. Hankinnan saattoi tehdä sairaalan yhteydessä olevasta kioskista oman terveysnäkemyksensä mukaan. Pelkän karkinkin ostajat saivat jatkaa seuraaviin tutkimuksiin.

55 senttiä jäi maksettavaksi omasta pussista.

Loppupäivään kuuluivat korvatähystys, tärykalvon liikkuvuusmittaus, kuulokynnyksen mittaus, puhe-hälyssätesti, näkökentät ja silmäkuvaus. Kahdeksan tunnin huhkimisen jälkeen viimeiset silmäpohjakuvat otettiin järkyttävää salamaa käyttäen. Varoitti sentään etukäteen. Tutkittavan tuntemus oli luultavasti silmän tuleen syttymiseen. Sen jälkeen lähetettiin ystävällisesti haparoimaan ulos. 

Tyhjin käsin ei tietenkään tarvinnut lähteä kotiin. Sormeen tuli prinssi Harrynkin sormessa nähty aktiivisuus-sormus. Ranteeseen ojennettiin perinteisempi ranneke ja vyötärölle punaista valoa vilkuttava matkamittari(?). Kahden viikon ajan näiden kanssa selviää kaikki selvitettävissä oleva. Läpeensä harmaan pussin pohjalla odottaa myös muutama näyteputki ja purkki myöhemmin palautettavaksi. 

Palautuksen jälkeen myös näistä mittauksista tulee kooste kotiin. Ikään kuin en tietäisi, miten nukun ja liikun. Kuvan toinen sormus ei liity tähän testiin. Elinikäinen projekti sekin.

Tyhjin käsin ei tietenkään tarvinnut lähteä kotiin. Varhaiskeski-iän kynnyksellä tällainen tutkimus oli erittäin motivoiva. Näin kattaviin tutkimuksiin on vaikea päästä muualla. Peruspalautteen lisäksi tutkimuksen luonteeseen kuuluu se, että terveyden kannalta merkittävistä asioista ollaan vielä erikseen yhteydessä. Kuitenkin peruspalautteessakin riittää pureskeltavaa. Millainen on varhaiskeski-ikäisen sairaanhoitaja-opiskelija? Keskiverto. Melkein kaikissa janoissa ja taulukoissa olin kohdassa normaali. Riippuen tuloksen ilmoitustavasta välillä enemmän normaalin toisessa tai toisessa päässä. Muutama poikkeuskin löytyi. Oikean käden puristusvoima oli keskimääräistä parempi! Tosin vasemman keskimääräistä heikompi. Kuulokäyriä tarkastellessa kysyttiin, josko harrastan metsästystä tai ammuntaa. Tosin voi kuulemma olla synnynnäistäkin. Seurantaan!

Ennen verikokeiden tuloksi annetuista tiedoista ei löytynyt oikein mitään erikoista. Tavallaan se oli pettymys. Luulen kuitenkin eläneeni viime vuosina hyvässä kehityssuunnassa monipuolisen itsestä huolehtimisen suhteen. Viime vuoden ravitsemuksen kurssi synnytti motivaatiota tutkia lautasen sisältöjä tarkemmin. Samoin tänä vuonna kevään harjoittelu motivoi poikkeuksellisen kuntokuurin, joka jatkuu yhä aktiivisesti. Hieman harmistuneena ihmettelen, missä ovat tulokset. Ehkä ne ovat juuri tuossa normaaliudessa. Onko elämä kuitenkin niin kuluttavaa, että ollakseen normaalin rajoissa on pidettävä itsestään aktiivisesti huolta? Toisaalta pelottavaa mutta toisaalta ihan kannustavaa. Ehkä tulos oli hyvä. Eivät kaikki ikäiseni saa elää täysin lääkkeetöntä ja jatkuvista kivuista vapaata elämää. Uskon tämän välitarkastuksen lisäävän motivaatiota oman hyvinvoinnin edistämiselle. Vielä on aikaa sijoittaa hyvinvoinnin pankkiin. Sieltä on mukava löytää säästöjä parin-kolmen tutkimusvälin päästä. Kaikelle ei koskaan voi mitään. Mutta jossakin vaiheessa elintapojen kerryttämät asiat väistämättä tulevat esiin. Otan tavoitteeksi olla normaali myös seuraavissa tutkimuksissa. Ainakin niiltä osin joihin elintavoilla voi vaikuttaa. 

101# Katse hybridimallin koulusyksyyn

Kävin tällä viikolla koululla haistelemassa tunnelmaa. Se oli verrattain hiljainen. Ei kovin riehakasta pitänytkään olla. Vain henkilökuntaa kuljeskeli käytävillä ja jutteli kahvipöytien ympärillä. Joillekin uusille kasvoille oli menossa talon esittelyä. Meitä opiskelijoita liikkui kirjaston suunnalla pari hassua mallikappaletta. Palautusautomaatin hyllyt olivat vielä tyhjät ja työtilassa saattoi valita istuimen täysin vapaasti. Turvavälit oli helppo pitää. Tyyntä myrskyn edellä?

Vielä melko täysiä paketteja opiskelijoiden työtiloissa. Eipä oltu muistettu pienien tai isojen käsien omistajia.

Alkavalla viikolla uudet opiskelijat saapuvat kouluun. Edessä on orientaatioviikko. Myös meidän luokkamme tutorit lähtevät aloittamaan syyskautta näitä opastamalla. Jatkavat opiskelijat palaavat paikalle vasta kuun vaihtuessa. Kuitenkin osa koulun henkilökunnasta on tehnyt pitkää päivää jo viikkojen ajan. Syksyn lähestyessä epävarmuus lähiopetuksen tulevista järjestelyistä on kasvanut. Opettajat ovat saaneet elää kasvavassa epävarmuudessa mahdollisesti muuttuvien suositusten kanssa. Kuitenkin opiskelijoiden pian vyöryessä käytäville, oli jotain saatava sanottuakin. Syksyksi siirrymme hybridimalliin. 

Alkusyksyn lukujärjestys tuli nähtäviksi vähän aikaa sitten. Nyt odotamme siihen päivityksiä. Jokaiseen kalenterimerkintään tullaan lisäämään maininta kyseisen kokonaisuuden suhteesta läsnäoloon. 

LUOKKA: Tarkoittaa koulun omassa tilassa järjestettävää opetusta. Kuitenkaan tämäkään ei tarkoita vain luokkaan marssimista. Turvavälit tullaan ilmeisesti ehdottomasti säilyttämään. Annetun ohjeen mukaan opiskelijoilla tulee olla mukanaan kannettavat tietokoneet ja kuulokkeet. Näin luokka voidaan tarvittaessa jakaa kahteen erilliseen tilaan seuraamaan opetusta. Huolimatta monista avattavista väliseinistämme ja verhoistamme, tämä saattaa tarkoittaa myös fyysisen esteen taakse joutumista. Luokissa luvataan olevan käsidesiä sekä pöytäpintojen omaehtoiseen puhdistamiseen tarvittavat välineet. Toistaiseksi meille hoitajille välttämättömät taitopajatunnit on ilmoitettu pidettäviksi normaaliin tapaan. Todennäköisesti pääsemme harjaantumaan myös suu nenäsuojusten käytössä, sillä näillä tunneilla turvaväliä omaan pariin on vaikea pitää. Riskiryhmiin kuuluvia opiskelijoita pyydetään sopimaan menettelytavoista erikseen opettajien kanssa.

HYBRID: Mallin nimeä kantavassa muodossa opetus toteutetaan luokassa. Kuitenkin tämä tehdään niin, että halukkaat voivat seurata opetusta tietokoneen välityksellä. Tulevaisuus tulee näyttämään, kuinka paljon tätä mahdollisuutta tullaan käyttämään ja kuinka paljon opiskelijoita tulee paikalle tämän tyyppiseen opetukseen. Tuleeko hybridistä käytännössä etäopiskelua? Sen luultavasti määräävät opiskeltavat asiat. Fyysisestä läsnäolosta on hyötyä.

VERKKO: Keväältä tuttu mallimme. Kukin tekee kotona mitä tekee ja yrittää välillä keskittyä terävänä annettuun opetukseen. Sopii erinomaisesti kotitöiden kaveriksi. Monet opetettavat asiat taipuvat hyvin etänä opetettaviksi. Jos kävisi vielä niin onnellisesti, että lapset saisivat olla fyysisesti omilla tahoillaan. Silloin etäopiskelu olisi melkeinpä herkkua. Paitsi tietenkin taitopajat!

Tämän hetkisen tilanteen valossa syksyn suurin ongelma ei tule liittymään opetukseen. Paljon suurempi ongelma löytyy navan seutuvilta. Sen takaa. Koulun ohjeissa korostuu jatkuva käsihygienia ja turvavälien säilyttäminen. Tietenkin mukana ovat myös vakiomuotoiset kehotukset oireisten kotona pysymiselle. Meidän kampuksellamme turvaväleille on aivan ilmeinen pullonkaula. Se on ruokala. Pitkähköksikin venyvä nelihaarainen jono jumittaa ruuhka-aikoina hyvin tiiviille kassa-alueelle. Toivottavasti tätä on ymmärretty sijoitella uudestaan. Se tuskin kovin vaikeaa onkaan. Kuitenkaan itse ruokalan tilanpuute ei ainakaan helpota, jos pöytiä siirrellään kauemmaksi toisistaan ja osa paikoista julistetaan käyttökieltoon. Opetusta tuskin voidaan porrastaa kovinkaan paljoa ruuhkahuippujen tasaamiseksi. Kärsivällinen odottaminen jonojen ulkopuolella sekä eväät tulevat todennäköisesti olemaan syksyn koiteltu selviytymiskeino. 

Epävarmuuden keskellä koulumme myös uhkasi alkaa liian aikaisin. Tuleva syksy on tiivis. Jo reilun kuukauden opintojen jälkeen luokkamme hajaantuu harjoittelujaksolle. Aikaa monien uusien käytännön taitojen ja tietojen oppimiselle on niukasti. Luultavasti juuri siksi opettajamme olivat halunneet tiivistää syksyä siirtämällä osan opinnoista kesän aikana suoritettaviksi. Alkuperäisen lukujärjestyksen mukaan syksymme olisi käynnistynyt alkamispäivänään opintojakson tentillä. Käytännössä tämä tietenkin olisi tarkoittanut opintojakson sisältöjen opiskelua itsenäisesti etukäteen. 

Itselleni tämä ei näyttäytynyt ylivoimaisena haasteena. Viimeiset opintoja edeltävät viikot oli tarkoitus viettää rauhallisesti kotona lasten arkirientojen alkaessa. Tietenkin etukäteen ajattelin käyttäväni viikkoni toisella tavalla mutten kuitenkaan pitänyt pientä päivittäistä opiskeluhetkeä mahdottomana. Tilanne olisi tietenkin ollut toinen, jos olisin jo keväällä suunnitellut pitäväni tässä kohtaa kesän ainoat lomaviikot tai jos olisin sopinut olevani opintojen alkuun asti. Arvaatko jo, oliko suurin osa luokkaamme suunnitellut kesän jotenkin näin? 

Tentin ajankohta herätti ymmärrettävästi suurta harmia. Päätin tarjota sanoja peräkkäin asettelevat kykyni luokan käyttöön ja yhdessä laadimme opettajillemme asiasta kysymyksen. Ytimenä oli viime lukuvuonna usein kuultu lausahdus lukuvuoden pyhittämisestä opinnoilla ja tarve jättää työt ja mahdolliset matkat loma-ajoille. Viisaat opettajamme ymmärsivät hyvin tilanteen ja näkivät vaivan järjestellä syksyn kalenteri uudelleen. Pieni voitto opiskelijoiden tahdolle. Kokeemme siirtyi kolme viikkoa. Viimeiset loma- ja työviikot pelastuivat. Toisaalta nyt haastava opintojakso täytyy kyetä opiskelemaan muiden jaksojen kanssa yhtä aikaa. Mistähän se aika löytyy hybridimallin kanssa painiessa. Vae victores!

Työtiloissa puolet tietokoneista on poissa käytöstä.

100# Naistenko työtä?

– Siinä on kyllä mies aivan oikealla alalla! 

Merkki iloisesta kunnioituksesta vai kenties arkista sukupuolirasismia? Näin nimittäin hieman eri väännöksin on useampi ihminen sanonut nuorimmaisemme päiväkotiryhmään siirtyneestä miehestä. En ollenkaan pidä näitä toteamuksia totuuden vastaisina. Lyhyitten kontaktiemme perusteella kyseessä on erittäin pätevä mies. Mutta miksi tätä pätevyyttä on jo niin moneen kertaan päivitelty? Ajan kuluessa en ole kertaakaan kuullut kenenkään toteavan samalla tavalla niistä lukuisista päiväkodin naisista, joita samassa ryhmässä on useita. Pitääkö miehen läsnäoloa päiväkodissa jotenkin perustella hänen hyvyydellään? Vai onko tämä mies vain niin erityisen hyvä? 

Ehkä näin käy helposti niissä tilanteissa, kun kohdataan alallaan selvään sukupuolivähemmistöön kuuluva työntekijä. Tämä tietenkin erottuu joukosta ja tähän kiinnitetään huomiota. Voi olla myös niin, että alalle pyrkiessään ja sille valmistautuessaan vähemmistön edustajat ovat joutuneet ottamaan itsestään erityisellä tavalla mittaa. Moni on varmaan joutunut punnitsemaan haluaan ja kykyään matkan varrella. Näin ehkä tämäkin päiväkodin mies. Voimakas tahto ja motivaatio kulkea vähemmän vakiintunutta reittiä ovat saattaneet kasvattaa erityisen taitavan ja omistautuneen työntekijän. Muistakaapa tämä, kun meidän luokkamme vähäiset miehet tulevat kolkuttelemaan joskus työpaikkojen ovia. Ehkä tämä kannattaa muistaa alalla kuin alalla.

– Miltä ne naisten hommat ovat tuntuneet?

Kesällä tapaa monia ihmisiä. Aina kysymykset eivät ole niitä kaikkein viisaimpia.

– Hyvin ne ovat menneet, vastasin.

Paljoa enempää en vaivautunutkaan vastaamaan.

Onko sairaanhoito naisten työtä? Yhden vuoden opintojen aikana sairaanhoitajan työnkuvasta on paljastanut paljon sellaista, jota en pitäisi yksin naisille kuuluvana. Tietyllä tavalla jopa päinvastoin. Oltuani aikani varsin miehisessä työyhteisössä, olen ihaillut työtovereissani monia ominaisuuksia, joita nyt huomaan hoitoalallakin tarvittavan. Rohkeus, tarkkuus ja aloitekyvykkyys vaikkapa muutaman mainitakseni. Tai ajatuksen juoksun selkeys ja rauhallisuus haastavissa tilanteissa. Tai kyky ottaa toiset ihmiset täydellisesti huomioon mutta olla hautautumatta persoonana liiaksi muiden imuun. Tai kyky sovitella riitoja tarpeen mukaan tai kyky kestää niitä silloin kun konfliktia tarvitaan. Jaloja veljiä. 

En tiedä onko väite naisten töistä totta. Kuitenkin sovin hyvin myös sinne. Olen nimittäin saanut kasvatuksen varsin interseksuaaliseen työmaailmaan. Lapsuuden kodissani ei opetettu jonkin työn kuuluvan toiselle sukupuolelle. Selvästi vanhemmat olivat usein omien tapojensa ja tottumustensa mukaisessa työnjaossa. Kuitenkin meille lapsille opetettiin kaikkea mahdollista. Joka lauantai täytyi vaihtaa ja tuulettaa omat vuodevaatteensa. Huone piti imuroida ja vessa siivota. Auton renkaat täytyi olla mukana vaihtamassa ja pyörä huoltamassa. Kauppaan otettiin mukaan ja keittiössä sai oppia ruuat ja leipomiset. Ulkona näytettiin yhtä lailla kukkalapion kuin moottorisahankin käyttö. Ja niin edelleen. Ainoastaan hitsauskoneen onnistuin välttelemään. Se tuntui aina jotenkin pelottavalta.

Tämä tuskin on osoitus taidosta vaan pikemminkin itseluottamuksesta. Koska opiskelijalla ei ole varaa ostaa aina uusia vaatteita, täytyy välillä korjata. Ihan itse tein ja sen kyllä huomaa. Varsinkin kun lopussa tuli kiire.

Olen ollut syvästi tyytyväinen tähän saamaani oppiin. Vaikka kaikkea maailmasta ei ehtinyt parissa vuosikymmenessä oppia, on monesta asiasta jäänyt suuntaviivat mieleen. Ne ovat riittäneet hyvin kodin peruselämässä. Meillä ei taida olla mitään sellaista kotihommaa, jota en saattaisi ainakin joskus tehdä. Paitsi letittäminen! Ja varastossa olevista lasten vaatteista olen aivan ulkopuolinen. En osaisi arvata, mistä minkäkin seuraavan koon etsiminen pitäisi aloittaa. Samoin joudun usein komentamaan lapset tunnistamaan omia vaatteitaan puhtaiden pyykkien joukosta. Saavat viedä ne saman tien paikoilleen. Oppivatpahan samalla.

Aina joskus kuulen, miten jossakin ikäisteni perheissä miehet eivät osallistu esimerkiksi ruuanlaittoon tai kaupassakäyntiin. Tai ollenkaan siivoamiseen. Tällainen hieman järkyttää. Ymmärrän kyllä asian paremmin, jos mies menee työpäivänsä jälkeen vaikkapa remontoimaan yhteistä kotia tai jotain vastaavaa. Mutta vieläkö on olemassa niitä klassisia sohvalle rojahtajia, jotka odottavat palvelua. Jos itse sortuisin samaan, olisi palkintona äärimmäisen väsynyt puoliso. Toivon, että mahdollisimman laaja osallistumiseni kaikkiin kodin töihin on myös parisuhteeseen sijoitettua aikaa. Tätä saa vapaasti kokeilla!

Toivon, että lapset näkevät ja kerran muistavat isän, joka ei odottanut palveltavana muiden tekevän paljon. Toivon tämän esimerkin kerran kantavan hedelmää. Vaikeampaa on koittaa muistaa antaa lasten tehdä ja opetella mukana. 

Tällä viikolla istuimme lasten kanssa portailla rivissä vuolemassa. Pienin sylissäni ja aika kosmeettisesti muka itse vuollen. Mutta kuitenkin. Eivät toisetkaan niin kovin suuria aikaan saaneet. Innostuivat nuo pienet timpurit siinä puhelemaan ammateista. Kuulemma tytöistäkin voi tulla merirosvoja tai poliiseja. Voi tulla mitä vain, lisäsi yksi. Toden totta. Ovat oivaltaneet jotain tärkeää. Jokaisesta voi tulla mitä vain. Toivon, että mihin vain päätyvätkään, joku sanoo heistä siellä: se on kyllä ihan oikealla alalla!

Eivät pienet timpurit saaneet ihan valmiiksi kun iso väsyi ensin.

99# Vanhojen kenkien päivä

Vanhat mutta huonokuntoiset.

”Helppoa tuo papin työ, yksi päivä viikossa.” Koronakevään jälkeen hoitoalan väki on huokaillut kovasti alansa arvostuksen puutetta. Seinien valaiseminen värivaloilla ei tuntunut paljolta, kun moni on joutunut äärimmäiseen venytykseen ja epävarmuuteen. Usein olen saanut lukea juttuja, joissa viimeistään nyt joku harkitsee vaihtoa toiselle alalle. Ymmärrän. Eikä palkkakaan kuulema ole kova verrattuna vastuun määrään. Itsenäni tämänkaltaiset huolet eivät masenna. En ole koskaan työskennellyt alalla, joka nauttisi laajojen kansankerrosten arvostusta tai jolla pääsisi rikastumaan. Rahan tai kunnian puute ei riitä hylkäämään ajatuksia lähestyvästä toisesta lukuvuodesta.

Kesä 2020 oli perheemme kalenterissa kaikkien aikojen kesä. Omien opintojeni piti loppua toukokuun puolivälissä ja jatkua vasta syyskuussa. Kolmen ja puolen kuukauden kesäloman suunnitelmiin kuului pitkään lykättyä häämatkaa ja monenlaisia reissuja. Häämatka lykkääntyi lisää jo suunnitteluvaiheessa maailma mennessä kiinni. Kaikkia kotimaan reissuja ei tarvinnut perua. Lisäksi ihan kotiympäristössä päätettiin olla paljon. Mukaan mahtuivat myös lyhyet kesätyöt.

Lisäksi pääsin tietenkin sijaistamaan sijaistani. Varovaisen kuuloisesti lähiesimies soitti keväällä ja kysyi, olisiko yhdenkään sunnuntain tuuraaminen mahdollista. Huojentui kovasti, kun lupasin tehdä niin paljon kuin tarvetta on. Poikkeukselliseen kesään kuului poikkeusjärjestelyitä myös kirkon elämässä. Väkimäärärajoitteiden vuoksi esimerkiksi jumalanpalveluksia jouduttiin pitämään tavallista suurempia määriä, jotta kaikki halukkaat voisivat osallistua vuorollaan. Tämä uhkasi sekoittaa lähialueiden kesälomat täysin.

Tietenkin suostuin. Tiedän sen tunteen, kun kesälomista ei meinaa tulla mitään. Opiskelukevään jälkeen halusin vakavasti kokeilla, miltä vanhoihin kenkiin palaaminen tuntuisi.

Lisäksi pääsin kokeilemaan rusinat pullasta -tapaa tehdä seurakuntatyötä. Ihan vakavalla naamalla on joskus luultu minunkin tehneen yhden päivän mittaista työviikkoa. Nyt pääsin sitä kokeilemaan. Sovimme, että kesäsijaisuuksiin kuuluu ainoastaan jumalanpalvelusten johtaminen ja palkattu työntekijä lähistöllä päivystäisi muun yhteydenottotarpeen kanssa. Pääsin kokeilemaan kirkossamme alati kasvavaa OTO-papin elämää. Köyhässä ja laajentuvassa kirkossamme ei ole mahdollisuuksia palkata kaikkia tarvittavia työntekijöitä. Siksi olemme pitkän kouluttaneet muussa palkkatyössä tai eläkkeellä olevia teologian taitajia palvelemaan pastoreina Oman Toimensa Ohella. He auttavat ja sijaistavat seurakunnissa mutta palkattu työntekijä kantaa vastuun ja vastaa myös saatavilla olostaan. Tätä roolia pääsin kesällä kokeilemaan.

Yksipäiväinen työviikko alkoi kymmenen päivää etukäteen. Koska kanttorimme ovat vapaaehtoisia muiden alojen ammattilaisia, on reilua valita ja ehdottaa heille jumalanpalveluksen virsiä jo hyvissä ajoin. Parhaimmillaan jo ennen edellistä viikonloppua. Silloin perheenisät- ja äidit ehtivät rauhassa harjoitella ehkä jonkin oudommankin säestyksen. 

Viikkoa ennen kävin tulevan sunnuntain tekstit lävitse. Työviikolla tämän teen vasta myöhemmin mutta perheen viettäessä kesälomaa täytyy olla tehokas ja jättää mielelle aikaa pureskella. Viikon mittaan sitten hiljaisissa hetkissä lenkillä tai muualla tutkittu teksti palasi mieleen ja alkoi jäsentyä ajatuksen huipuiksi, lauseiksi, teemoiksi ja alleviivattaviksi asioiksi. Lauantain tullessa perheen kesäloma sai keskeytä sen verran, että isä vetäytyi varastoksi muuttuneeseen työhuoneeseen kirjoittamaan. Pari tuntia kypsyneiden ajatusten äärellä synnytti aina tarvittavan määrän sanoja paperille. Omalla saarnaamisen rytmilläni tarvittava määrä on 2 ¼ liuskaa A4. Tämä teksti on valmista puhuttavaksi ja tarvittaessa joku toinen voisi lukea sen. Kokemus on osoittanut, että teksti kannattaa kirjoittaa sanasta sanaan. Silloin se on käyty tarkkaan läpi ja tarpeetonta toistoa, hajanaisuutta tai muuta häiritsevää ei pääse syntymään. Läpeensä kirjoitettu teksti tulee myös niin tutuksi, ettei paperia enää välttämättä tarvitsisi. Teksti saa elää rennosti mieleen nousevien ajatusten ja kokemuksen osoittamien tehokeinojen kanssa. Kuitenkin kaikki saa levätä rennosti tuolla kirjoitetulla pohjalla.

Sunnuntaina herätys oli kello seitsemän. Rajoituksista johtuen kello yhdeksän järjestettiin aamun ensimmäinen jumalanpalvelus riskiryhmille. Aamupalan ääressä saarna luettiin vielä kerran ja tulostuksen yhteydessä muisteltiin, miten ne liturgian sävelet taas menivätkään. Huoneen nurkasta löytyi työsalkku ja nopealla tarkastuksella sieltä löytyivät kaikki tarvittavat kirjat. Vanhat kengät piti käyttämättömän kevään jäljiltä äkkiä harjata. Olisi pitänyt hoitaa enemmänkin muttei ehtinyt. Suihkun jälkeen virkapuku päälle ja pyörän selkään. Perhe jäi vielä nukkumaan ja odottamaan paremmin sopivaa kello yhdentoista palvelusta. Kirkolla odotti suntio (vapaaehtoinen hänkin) yhdessä kanttorin kanssa. Koska riskiryhmiin kuuluvat ovat enimmäkseen iäkkäitä, alkoi kirkko täyttyä melko varhain. Tai täyttyä turvavälien sallimalla tavalla. Suunnilleen kymmentä vaille kaikki olivat jo paikalla. Tässä ikäryhmässä ei tulla viimetipassa. Väkeä oli outoa tervehtiä kättelemättä. Siinä nyökkäiltiin puolin ja toisin. Tuntui vieraalta ja etäiseltä. Vastuuhenkilöiden kanssa pidettiin sakaristorukous ja suntion soitettua kelloa kanttori aloitti virren.

Puolen vuoden tauon jälkeen ikiaikaiset sävelmät tulivat lihasmuistista. Yhtä oikein tai väärin kuin aina ennekin. Toisistaan riittävän etäällä olleet seurakuntalaiset lauloivat voimakkaasti ja vakaasti. Monen kasvoilla värisi ilo ja kiitollisuus. Saarnakin tuli pidettyä.

75 minuuttia myöhemmin jumalanpalvelus oli ohitse ja poikkeusaikana kahvin puuttuessa itse kukin jää vähän epämääräisesti juttelemaan kirkkosaliin. Moni oli kiinnostunut lomaa viettävän pastorin opinnoista, kesästä ja kyselipä joku varovasti jo lähestyvästä vuodenvaihteestakin. Moni kertoi kysyttäessä mielellään omia kuulumisiaan. Eihän oltu aikoihin nähty. Ennen lähtöään suntio vaihtoi esiin koskemattomat virsikirjat ja jätti pastorin yksin. Kävin nopeasti kirjoittamassa kalenteriin muistiin pyydetyt esirukousaiheet. Oltuani hieman yli kaksi tuntia seisaallaan päätin istahtaa etupenkkiin levähtämään. Harmittelin, etten ollut muistanut ottaa eväitä. Käsi hakeutui oman virsikirjan sivuille ja päätin levähtäessä laulaa kunnolla, kun pärskeitä ei tarvinnut varoa tuulettimienkin huutaessa tyhjän tilan katossa. Kahden säkeistön päästä ovi taas kävi. Ensimmäiset saapuivat seuraavaan jumalanpalvelukseen. Lauloin rohkeasti virren loppuun ja ovi alkoi käydä yhä kiihtyvään tahtiin. Nyt ovi tosin kävi jopa hieman yli yhdentoista. Nuorempi väki ja lapsiperheet kun tulevat jopa viimehetken jälkeen. Uusi kanttorikin pääsi aloittamaan. Lasten äänet vaihtuivat kirkkaaksi veisuuksi. Vanhimpia sävelmiä laulettaessa kanttori laittoi parastaan ja vuosituhantisten sävelten läpi saattoi aavistaa enkelien laulun maalaiskaupungin pienessä kirkkosalissa. Puolen vuoden jälkeen tuntui että sain seisoa siellä, mistä en koskaan kaivannutkaan pois.

Vajaat yhdeksänkymmentä minuuttia ja uusi väki seisoskelee myöskin hieman epätietoisena. Halu toisten puheille on kova mutta kukaan ei oikein hahmota turvaetäisyyksien vaatimuksia. Lapset kirmaavat rohkeammin sinne ja tänne. Taas moni haluaa puhella pastorin kanssa. Kaukainen aamupala ja unohtunut välipala tuntuu vatsassa kipuna ja jaloissa heikkoutena. Perheen aamussa oli tapahtunut jokin yllätys ja yksinäinen pyöräily kotiin odotti. Ovella jäin vielä juttelemaan pitkäksi aikaa muutamien seurakuntaneuvoston jäsenten kesken. Paljon oli kulkenut mietteitä poikkeuksellisen kevään aikana. Sijainen sai samalla paljon kehuja asioiden hoitamisesta. Hyvä oli sekin kuulla. Kotimatkalla ylämäet oli vaikea selvittää tyhjiin valutetuilla jaloilla. Kotona ruoka oli viisaan vaimon ansiosta odottamassa. 

Illalla iskivät pirut. Niin olen nimennyt ne levottomat ajatukset, jotka tulevat usein sunnuntain jälkeen. Ne tarttuvat johonkin asiaan tai kuultuun uutiseen ja yrittävät karkottaa kaiken unen. Nuo pirut osaavat kertoa, miksi se on juuri minun syyni. Nämä pirut kertovat kuinka huonosti se viikon ainoa työpäivä ja kaikki sitä edeltävä on tehty. Nuo pirut ovat vahvoja ja pelottavia. Niillä tuntuu olevan voi hukuttaa mieli synkkään hautaan ja ruumis valvottuun riutumiseen. Ne ovat taitavia väitteissään ja niiden puheita voi erehtyä pitämään tosina.

Pitkän tauon jälkeen niitä oli vaikea karkottaa. Tai oikeastaan niiden tuleminen nytkin yllätti. Luulin niiden kuuluvan vain väsyneeseen mieleen. Siitä saivat mokomat vauhtia ja voimaa. Kuitenkin nyt voimia oli kuin olikin paremmin moisten käsittelemiseen. Levännyt mieli saattoi kuunnella rauhassa mokomat ajatukset. Sen jälkeen järki kertoi miksi ajatusten villeimmät väitteet ja huolet eivät olleet totta. Aikansa siihen meni, mutta hyväksi koetut keinot yhdistettynä parempiin voimiin esti yötä muuttumasta pyörimiseksi. Mutta hetkeksi aikaa pelästyin ja olin kyllä valmis polttamaan vanhat kengät.

98# Hoitajani televisiossa – osa 4

https://www.themoviedb.org/tv/83524-sygeplejeskolen?language=fi

Toinen maailmansota oli kaiken muun ohella suuri naisten esiinmarssi. Sotaponnistusten ja -teollisuuden tarpeisiin rekrytoitiin suuri joukko naisia suurimmassa osassa sotaa käyvissä maissa. Tämä avasi naisille paljon ovia ennestään suljetuille aloille koulutuksen ja kokemuksen myötä. Osa mullistuksista kulki myös toiseen suuntaan. 

Sairaanhoito-opisto (Sygeplejeskolen) juontaa juurensa tanskalaisen yhteiskunnan muutoksiin maailmansodan kaikujen vielä kulkiessa syvällä kansakunnan mielissä. Sairaanhoitajia kouluttava laitos on herännyt opiskelijamäärien laskuun ja vastaa tilanteeseen tarttumalla uskaliaaseen kokeiluun avaamalla koulun miesopiskelijoille. Tämän uudenlaisen vuosiluokan saapumisesta sarja alkaa.

Miesten saapuminen kouluun aiheuttaa oman kitkansa. Pohdittavaksi tulee miesten oikeus liikkua ja toimia eri osastoilla, työasun yksityiskohdat ja opiskelijoiden keskinäisen kanssakäymisen kysymykset. Tietenkään miehet eivät saa hoitaa naispotilaita! Kuitenkaan sarja ei ole ensisijaisesti miehistä ja naisista. 

Merkittäviksi asioiksi nousevat muutkin yhteiskunnassa ja sen yhteisöissä vaikuttavat rajalinjat. Yksi miesopiskelijoista, Erik, saapuu kouluun koko omaisuus laukussaan ja varattomana vailla mahdollisuutta ostaa vaadittavia kirjoja. Samaan aikaan toinen opiskelija, Anna, tulee kokeilemaan omia siipiään vastoin varakkaan perheensä toivomuksia. Toisiaan ymmärtämättömistä lähtökohdista tulevien keskinäisiltä törmäyksiltä ei voi välttyä, kun toinen koittaa lukea kirjoja tovereiden selkien takaa ja toinen sovittaa omaisuuttaan epätoivoisesti pieneen huoneeseensa. Samoin kohtaavat maaseudun kasvatit ja maailmaa nähneet kulkijat. Myös hoitoalalle hyvin sopiva kiintiöuskovainen on käsikirjoitettu sarjaan omine kysymyksineen. Siitä maailmasta jotain tietävänä harmittelin katsoessani tähän hahmoon kirjoitettuja halpoja yksinkertaistuksia ja typeryyksiä. Kaikille opiskelijoille oman elämän aloittamisen tuomat vapaudet eivät aukene helppoina henkilökunnan tiukasta vartioinnista huolimatta. Mukaan mahtuu erehdyksiä ja kipeää oppimista itsestä ja toisista ihmisistä. Aina edes hoitajan asuun pukeutuneeseen ei voi luottaa. Kuitenkin tiukoissa paikoissa myös tiukka hierarkia saattaa murtua pienen ihmisen avuksi.

50-lukulaisuus alleviivaa yhteiskunnassa ja terveydenhoidossa voimakkaana vallitsevaa hierarkiaa ja sen vaatimaa säännönmukaista toimintaa. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen kurssin sankareiksi nousevat ne, jotka kykenevät joustamaan ja nostamaan yhden ihmisen tarpeet sääntöjen yläpuolelle. Välillä tämä tarkoittaa ylemmän henkilöstön välttelyä ja hämäämistä opetussairaalan käytävillä ja potilashuoneissa. Tentit ja kokeet selvitetään tiukan ulkoa opettelun avulla ankarien opettajien silmien alla. Vapaaseen soveltamiseen ei tilaa tai lupaa. Ei ainakaan silloin, kun osa talon väestä haluaa päästä miehistä eroon. 

Yhteiskunnan lisäksi myös sairaanhoito on sarjassa kuin muisto menneestä maailmasta. Eletään kehittyneen sairaanhoidon ja monien läpimurtojen esiinmarssia. Tämä kuvataan koulun lääkäreiden tutkimustyön ja hoidossa tapahtuvan kehityksen kautta. Tieteeseen perustuva hoito ja potilaan systemaattinen seuranta on saapunut Tanskan johtavaan sairaalaan, mutta monet hoitomuodot näyttäytyvät nykysilmään kummallisina. Potilaan yksilöllinen kohtaaminen ja tämän tarpeiden kokonaisvaltainen huomiointi ei tiukkojen sääntöjen sairaalassa ole vielä saanut kaivattua tilaa. Opiskelijat kohtaavat myös nyt jo kadonneen maailman kauhuja esimerkiksi Polio-epidemian riehuessa kaupungissa. Uutukaiset opiskelijat saavat kokea alansa painavan vastuun, kun potilaan kuolema on vain muutaman happipalkeen painalluksen tai niiden unohtumisen päässä. Henkilökunta sulautuu opiskelijoiden kanssa juonikuvioille sopivalla tavalla yhteen näiden poikkeusolojen keskellä.

Väistämättömien ihmissuhdesotkujen lisäksi kuvatuksi tulee kaunis ja eteenpäin menevä viisikymmentäluku pohjoismaisen pääkaupungin kupeessa. Eletään rauhallista aikaa ennen tulevien vuosikymmenien murroksia. Maailmanmeno ja vaikkapa Korean sota kummittelee jossakin arjen ulkopuolella tarjoten pieniä sivumakuja tarinaan. Tarkalle silmälle näkyvät opiskelijoiden arjessa sairaanhoitajan työn hyveet: tarkkuus, rohkeus ja välittäminen. Varjopuolet paljastetaan kiukkuisten potilaiden, ymmärtämättömien omaisten ja hiertävien valtasuhteiden kautta. Opiskelijat jos henkilökuntaan kuuluvatkin saavat kasvaa selviämään myös itsensä kanssa.

Tämä sarja esitettiin Suomessa alunperin Yle Teemalla keväällä 2019. Lisämausteensa sarjan seuraamiseen toi yhteyshaussa eteenpäin lähetetty hakemus samoille jalanjäljille. ”Haluatko pyyhkiä mieluummin takapuolia, kuin olla sotilas?” Tämä yhdelle päähenkilöistä esitetty kysymys sai resonoida vastauksia omassa mielessäni keskivertokatsojaa enemmän. Selviäisinkö itse kovasta opiskelusta ja uusien asioiden pänttäämisestä? Kestäisikö saapua ravintoketjun alimmalle asteelle eri alalla? Selviäisinkö kaikista niistä henkisistä haasteista, joita takapuoliin ja vastaaviin liittyy? Kestäisikö hankalat potilaat tai vaikeat työtoverit? Olisiko itse tarkasti sääntöjä noudattava ahertaja vai rohkeasti ihmiset kohtaava opportunisti? Vai jonkinlainen näiden yhdistelmä? Näiden äärellä joutui jotenkin itseään siinä pääsykokeita odottaessa punnitsemaan. Jotakin vastauksia voinee löytää tästä blogista.

En tiedä, onko kahden kauden sarja saamassa jatkoa. Kuitenkin lyhyydestään huolimatta opiston väki tuntui omassa tilanteessani erinomaiselta seuralaiselta kulkea hieman eteenpäin. Suosittelen tätä jos mahdollisuus katsoa jossakin vaiheessa uusiintuu.