Tekijä: mursefi

Julkaistu

155# Liian vanha tähän?

Tänä syksynä ylitin ikävuosissa merkkipaalun. Pääsin yli ikäluokkani miesten keskimääräisen eliniänodotteen puolenvälin. Tilastollisesti alamäki on alkanut. Toinen jalka alkaa haalautua hitaasti kohti hautaa? 

Hieman olisin taipuvainen ajattelemaan, että kuulun siihen ryhmään joka elintavoillaan voi jonkin verran keskiarvoa päästä huijaamaan. Tai siis lisävuosia keräilemään. Ravinto, liikunta, älyllinen stimulaatio ja liikojen päihteiden välttely ovat niitä asioita, joita yleensä nostetaan esiin elinvuosien ja myös ikääntyvän elämänlaadun lisäämisessä. Näihin opintoihin liittyvät asiat eivät ainakaan ole vähentäneet mahdollisuuksia ja motivaatiota kohtuullisen terveelliseen elämiseen. Välittömiä hyötyjä lienee aika vähän. Kun on aika vaikea verrata itseään siihen vaihtoehtoon, joka eläisi aivan toisella tavalla. Aivan kammottavan kaukana eivät ole ne ajat, jolloin vaivannäön hedelmät näkyvät. Ehkä niitä voi jo nyt vähän aavistaa.

Näitä juttuja tutkittiin ensimmäisen vuoden opinnoissa. Vasemmalla miehet ja oikealla naiset. https://findikaattori.fi/fi/table/46

Tänä syksynä meillä alkoivat MiePä opinnot. Mielenterveys-, päihde- ja kriisityön kurssi. Suhtaudun kurssiin vähän kaksijakoisesti. Toisaalta on ihan mielekästä huomata, että monet asiat ovat tuttuja. Samalla turhauttaa saada nimiä ja malleja asioille, joita on joutunut itsekseen aiemmin huomaamaan ja päättelemään. Vastakohtana somaattiselle hoitotyölle MiePässä mietitään ja keskustellaan aika paljon. Ensimmäisellä tunnilla kerättiin suurelta pöydältä päivän tuntoja kuvaava valokuva. Siitä piti sitten pienryhmässä vähän keskustella. Valitsin linja-auton käytävältä otetun kuvan. Siinä mentiin eteenpäin. Sellainen olo tästä elämästä nyt on. 

Takana alkavat olla ne vuodet, jolloin elämä tuntui sakkaavan kiireen, valvomisen ja jatkuvan hoivaamisen edessä. Sen jälkeen on otettu suuria askeleita. Ensimmäinen vaikuttava havainto oli huomata jo vähän aikaa sitten kuuden vuoden yhtämittaisen vaippa-ajan yhtäkkiä päättyneen. Senkin jälkeen on otettu askeleita. Lapset pukevat, käyvät vessassa, syövät, tekevät välipalaa ja peseytyvät ihan itsekseen. Ruokaa ja leluja leviää paljon vähemmän ympäri taloa. Vanhimmat voivat mennä ja myös tulla tarvittaessa itsekseen ja melkein aina muistavat sammuttaa valotkin lähtiessään. Vaikka kasvavien pienten avartuva maailma ja kasvavat kyvyt tuovat uusia haasteita ja aikataulua, vapauttaa se myös paljon aikuisten aikaa. Eikä pidä väheksyä kokonaisina nukuttujen öiden merkitystä. On tilaa ja voimaa liikkua, levätä ja vähän harrastaakin. Se auttaa jaksamaan ja jatkamaan eteenpäin menevää liikettä. 

Jo Opintojen alkaessa mietin hieman, josko olen liian vanha tähän. Osa luokkalaisista aloitti ensimmäisen syksyn vielä viimeisillä teinivuosillaan. Ehkä pelkäsin tiettyä ulkopuolisuutta, koulun ja läksynteon rytmiin pääsemistä itsenäisesti järjestettyihin aikatauluihin tottumisen jälkeen. Ajatus vuorotyöstä harjoitteluyksiköissä pelotti myös. Ylipäätään haaste valtavasta määrästä täysin uudesta maailmasta opeteltavia asioita. Sillä vanha koirahan tunnetusti on vaikeuksissa uusien temppujen kanssa.

Turhaan! Ehkä en ole tempautunut koko sielullani mukaan kaikkiin luokan rientoihin mutta en ole myöskään kokenut ulkopuolisuutta enempää kuin olen halunnutkaan. Olen sopeutuvainen, toverillinen ja auttavainen. Sillä tavalla tulee myös pidetyksi. Ketään ei haittaa, vaikka vanhus ensimmäisenä syksynä naurahtaen torjui ne muutamat bilekutsut vetoamalla lapsiperheen vastuisiin. Ehkä siinäkin ennakko-oletus vähän vaikutti ikäarvioon. Vähän olen kokenut iän tuomaa itsetietoista huvittuneisuutta kuunnellessani monia juttuja ja hihityksiä. Mutta sehän kuuluu parikymppisten elämään. Se heille sallittakoon. Luulen, että ikä ja kokemus on tuonut koulurytmiin ja tehtävien tekoon tiettyä rentoutta ja tehokkuutta. Vuorotyö on ollut helppoa. Vaikka koko perheen kannalta se tietenkin on tuonut haasteita, eivät yövuoroistakaan ole muodostunut ylipääsemätöntä vaikeutta. Parikymppisten luokkalaisten pilkkiviä kasvoja katsellessani olen osaston yössä miettinyt, että tähänkin elämä on saanut opettaa. Tuskin moni nuoremmista ja lapsettomista opiskelijoista on tottunut siihen ajatukseen, että valvoa voi muutenkin kuin viihdekäyttäytymisen ohella. Keskikokoisen perheen isälle ihan tuttua valvoa silloinkin kun ei huvita ja vielä suorittaa jotakin samaan aikaan. Harjoitteluyksiköissä iästä on myös suurta hyötyä. Kukaan ei viitsi simputtaa varhaiskeski-ikäistä. Tietenkin asiallisen kohtelun saamisen mahdollisuutta lisää myös aiemmin opitun työelämän taidot ja asenteet. Silloin kitkaa ja tyytymättömyyttä jää paljon syntymättä. Valitettavasti myös pelkkä sukupuoli taitaa vaikuttaa asiaan. Ehkä kuitenkin väitän, että iän kertyessä on ollut paljon mahdollisuuksia kerätä taitoja joita työpaikoilla arvostetaan. 

Ikä on hassu juttu. Mieli ei ymmärrä, missä kohtaa ruumis menee. Helposti sitä ajattelee itsensä edelleen lukiolaiseksi tai korkeintaan yliopistoa aloittelevaksi. Sitten kun näkee vanhoista valokuvista kavereita, alkaa naurattaa miten he ovat vanhentuneet. Itsehän tietenkään en. Samaa kertovat eri tilanteissa tavatut seniorit. Mieli ei usko, että ikää tulee. Kuitenkin tänä syksynä iski ensimmäistä kertaa ajatus, että olen ihan liian vanha tähän. Se tosin ei tullut koulussa. Se tuli nuorempien, taitavampien ja isompien kanssa vääntäessä. Järki yrittää sanoa että syy oli taidossa ja koossa. Pelko sanoo, että se oli iässä. Siitä ehkä lisää myöhemmin… 

6.1.20 vs. 23.9.21. Kyllähän mies näyttää eriltä kun valoa vaihtaa, heittää lasit pois ja peittää löysimmät kohdat nykyisen muodin mukaisilla välineillä. 21 kuukauden aikana ei ikää ole tullut ihan kauheasti lisää. Eteenpäin mennään.
Julkaistu

154# Miehenä hoitoalalla – osa 3

– Muistakaa, että naisten hoitotyö on usein koko perheen hoitotyötä. Varsinkin jos se liittyy jotenkin raskauteen. Näin opettaja meitä koitti muistutella. 

Itselläni on aika huonoja kokemuksia tästä. Jonkinlaisena traumana on jäänyt mieleen pari neuvolakertaa, jolloin isältä ei kysytty mitään. Ehkä siinä vaiheessa lapsiperheen elo vei sen verran mehuja, ettei siinä mukana istua nököttänyt mies näyttänyt hirvittävän keskustelevaiselta. Väitän kuitenkin, että silloin juuri voisi olla viisautta koittaa houkutella miestä mukaan. Osallisuuden tunne siitä olisi kasvanut tai ainakin olisi jäänyt ikävät muistot syntymättä. 

Kyllä usein neuvolassa olen tullut huomioiduksikin. Varsinkin kun olen useamman kerran hoitanut lasten kasvaessa käyntejä ihan ainoana aikuisena. Silloin on vähän vaikeampikin jättää keskustelu aloittamatta. Pientä ylpeyttä ja suurta iloa tämä osallistuminen on antanut palkinnoksi. On tuntunut hyvältä olla perillä oman lapsen asioista ja osallistua monipuolisilla tavoilla kaikkeen. Joskus olen ehkä kirjoittanut, tai ainakin ajatellut, etten halua olla sellainen isä joka on poissa tai joka osallistuu vain kivoihin asioihin. Kotini perintönä olen yrittänyt osallistua monipuolisesti kaikkeen arkeen. Nyt se niin sanotusti kantaa hedelmää myös opinnoissa.

Raskaus, kuukautiset, hedelmällisyys ja gynekologiset tutkimukset. Naisten hoitotyön teemoja ja sanastoa. Tuttua juttua. Hauskasti ensimmäisellä aiheen tunnilla luokassa kiersi kädestä käteen opas raskauden vaiheista ja sikiön kehityksestä. Samanlaisia vihkosia tuli selailtua aktiivisesti esikoista odotellessa. Silloin luimme juhlallisesti joka viikko jostakin vihosta selostuksen kulloisenkin raskausviikon tapahtumista, mitä kehityksiä lapsessa on tapahtumassa ja millaista elämää kohdun sisällä vietetään. Joka viikko oli mukana myös oletuskuva pienestä ihmisestä. Se oli jotenkin juhlallista ja salaperäistä. Myöhemmin odotusajat ovat menneet arkisemmin ja myös paljon paljon nopeammin. Suuria tunteita on kuljettu läpi moneen eri suuntaan.

Naisen hoitotyö on paljon muutakin kuin raskautta ja siihen liittyvää. Kuitenkin se kuulemma on osa-alue joka tulee useimmiten vastaan sairaanhoitajan työkentällä. Raskaus tai sen mahdollisuus vaikuttaa hoidon ja erityisesti lääkehoidon toteutukseen ja siksi asia pitää osata ottaa huomioon sielläkin missä hoitoon ei olla tultu sen takia. Poikkeamat voivat aiheuttaa vakavia ja yllättäviä tilanteita, joita voi olla vaikea tunnistaa gynekologiseksi tilanteeksi. Tulevaa akuuttihoidon osuutta varten jäi tästä aiheesta mieleen maininta kohdunulkoisesta raskaudesta. Huomaamattomana edetessään se voi aiheuttaa vakavan verenvuodon joka. Akuutit vatsakivut ovat haastavia tilanteita mahdollisten syiden moninaisuuden vuoksi. Syyn löytämisessä tärkeä osa onkin eri mahdollisuuksien poissulkemisella. Ohjeen mukaan synnytysikäisiltä naisilta tulisi kuulema aina sulkea pois raskauden mahdollisuus. Pistetään korvan taakse. Tilanne tajuton hoitaja tietenkin kysyy asiaa kaikilta. Varmuuden vuoksi myös miehiltä näyttäviltä. 

Naisten hoitotyössä otetaan puheeksi ja kysellään. Liikutaan hyvin intiimeissä asioissa ja myös intiimeillä alueilla. Tämä vaatii hoitajilta herkkyyttä mutta myös rohkeutta. Useat naistentauteihin liittyvät kohtaamiset tapahtuvat poliklinikkakäynteinä ja luottamuksellista potilassuhdetta ei ehditä rakentaa päiviä eikä edes tunteja. Asiat on osattava ja uskallettava ottaa nopeasti puheeksi oikeilla nimillä mutta kuitenkin niin, ettei potilas moisesta pelästy. Samalla lempeällä tehokkuudella on tehtävä, valmisteltava tai avustetta tutkimuksia.  Itse olen vielä sen verran opiskelija, että ainakin kirurgialla nuorempien naispotilaiden pukeutumisessa avustaminen vaati tiettyä sisäistä terästäytymistä. Luultavasti potilaan näkökulmasta meni kuitenkin ihan täydestä. Kovin montaa viikkoa tuskin tarvitsisi olla jollakin polilla töissä niin tähänkin tottuisi. 

Tottumista vaativat myös monet muut naistentautien asiat. Vaikka raskauteen liittyvät asiat ovat suhteellisen tuttuja on kurssin edetessä tullut eteen kummallisuuksiakin. Kun opiskelemme teoriassa naisen elämään liittyviä fysiologisia muutoksia, kuukautiskierron vaiheista ja vaikutuksista tai gynekologisista tutkimuksista ja siihen liittyvistä välineistä, tuntuu vähän siltä että tässä kohtaa tieto saattaa jäädäkin hieman enemmän teoreettiseksi omalla kohdallani. Jotakin täytyy muistiin jäädä naisten syövistä koska niitäkin tulee tavalla tai toisella vastaan varmaan melkein kaikkialla.

Kurssilla ei ole taitopajaa, josa välineitä päästäisiin kokeilemaan. Kuitenkin niitä vähän täytyy tutkia.

Kurssin aikana tullaan myös keskustelemaan hoitotyön hankalista eettisistä kysymyksistä: raskauden keskeytyksistä, raiskauksen uhrin hoitotyöstä, syntymättömän sikiön oikeusturvasta, sikiöseulonnasta ja uskonnollisten tekijöiden kunnioittamisesta suhteessa hoitokäytänteisiin. Herkkyyttä tullaan tarvitsemaan tavalla tai toisella. 

Mitenkään tulevaisuuden työmahdollisuuksia arvailematta, luulen ettei tämän kurssin sisältä tule kovin läheiseksi käytännössä koskaan tulemaan. Mutta ei taida haitata saada vähän lisää ymmärrystä naisten monimutkaisesta elämästä. Ja jos päädyn johonkin työyksikköön, muistan huomioida sitten sitä mahdollisesti mukaan tullutta miestä. Sen lupaan yrittää kovasti muistaa tehdä. Voimme sitten tuntea yhdessä itsemme vähän outolalaisiksi.

Julkaistu

153# Vauvojen hyllyllä

Syksyn ensimmäisessä taitopajassa nousivat mieleeni kauheat muistot. Toinen oli yliopistovuosilta. Olin mukana opiskelijajärjestössä ja jossakin vaiheessa pääsimme käymään palkatun työntekijän kotona jossakin palaverissa. Kodissa yhtenä oli alle puolivuotias vauva. Jotenkin vauva lähti kiertämään pientä porukkaamme ja jossakin vaiheessa pieni päätyi myös minulle. Varmaan vanhempia mahtoi naurattaa. Sen verran jäykkä olo oli siinä pudottamista pelätessä. Onneksi joku opiskelijaneito kohta otti vauvan itselleen ihmeteltäväksi. 

Vuosia sen jälkeen olin edellisten töiden merkeissä ensimmäistä kertaa kastekodissa. Siinä valmistavan keskustelun aikana kohdehenkilö heräili kätköistään ja ylpeät vanhemmat halusivat tietenkin päästää pastorin tutustumaan uusimpaan seurakuntalaiseen. Taas oli suhteellisen jäykkää. Sanoja oli vaikea muodostaa viikon ikäinen pienokainen jalkojen päällä köllötellessä. Onneksi ei lähtenyt siitä suuremmin kuperkeikoin karkuun. Olisin saanut jonkinlaisen halvauksen.

Taitopajassa nämä muistot nousivat mieleen ja meinasivat jo nyt hymyilyttää. Lapsi- ja perhetyön kurssilla pääsimme harjoittelemaan vauvan perushoitoa. Ne perheelliset, jotka katsoivat asian hallitsevansa, saivat opettajan kanssa puhuttua itsensä vapaaksi näistä tunneista. Itse en pitänyt aikaani niin kalliina. Yleensä tuttujenkin asioiden äärellä tulee oivalluksia tai jotakin erilaista hoitotyön näkökulmaa.

Olisiko joku vauvaa vailla?

Kesän aikana taitopajaluokka oli uudistettu ja vauvat löytyivät kauniisti parilta hyllyltä meitä odottamassa. Ettei homma olisi mennyt aivan pelleilyksi, opasti opettaja meitä ensin perusteista ja motivoi kohtelemaan ukkeja kuin oikeita vauvoja. Onneksi vauvatehdas oli tehnyt asian suhteellisen helpoksi. Ensimmäiset nukkeja hakevat opiskelijat kauhistelivat ääneen vauvojemme painoa. Myös iho, hiukset ja silmät erosivat perus baby bornista. Kuitenkin hieman kankealta kuulosti ryhmän ääntely yrittäessämme muistaa opettajan neuvon vauvalle juttelusta. 

Kovin usein sairaanhoitaja ei joudu vauvojen kanssa tekemisiin. Kuitenkin vauvoja voi olla potilaana lastenosastolla, mukana koko perheen ollessa hoitotyön kohteena tai jos sairaanhoitaja tekee sijaisuutta synnärillä. Tietenkin akuuttipuolella vauvoja voi löytyä mitä yllättävimmistä tilanteista. Kuitenkin koko taitopajasta jäi hieman sellainen olo, että heräteltiin itse kunkin halua jatkaa kätilö- tai terveydenhoitajaopintoihin. 

Harjoitteina olivat erilaiset nostot, pito ja kantoasennot. Hieman kanssaoppijoista paistoi se, että kaikki meni kovin nopeasti ja hankalasti. Lihasmuistia ei välttämättä ehtinyt syntyä. Itsekin olin aivan pihalla yrittäessäni seurata opettajan käsistä, sanallisista ohjeista ja näytölle heijastetuista kuvista, mitä missäkin siirrossa olisi pitänyt omilla raajoilla tehdä. Tästä tuskastuneena annoin mennä vain ja ryhdyin siirtelemään vauvaani, kuten milloinkin itsestäni sopivalta tuntui. Painavan pään vartena olevaa niskaa muistin kyllä tukea, eikä opettaja ainakaan katsonut tarpeelliseksi puuttua pystypainiini missään vaiheessa. Ei, vaikka oli aika aktiivisesti antamassa neuvoa itse kullekin. Yhtään kops-ääntä ei missään vaiheessa kuulunut lattian ja vaivojen kohdatessa, joten ilmeisesti olimme kaikki ihan päteviä oman pienokaisemme kanssa. Vähän jäi kuitenkin sellainen olo, että jos joku ei aihetta ole opetellut, jää se opeteltavaksi johonkin toiseen hetkeen. Ehkä jokaisen mieleen jäi opettajan eniten toistamat lauseet: nosta ja laske aina kyljen kautta (silloin vauvan pää ei roiku perässä ja niskan alue säästyy jännitystiloilta) ja mene aina itse lähelle (koska suorin käsin kaukana omasta vartalosta oleva lapsi on kovin epävakaalla alustalla ja kokee lisäksi itsensä yksinäiseksi).

Pienen käsittelyn jälkeen jatkoimme haastavammista toimista. Vaatteiden riisunta, vaipan kanssa operointi ja kylvetys näkymättömällä vedellä tuli kokeiltua. Sen jälkeen jatkettiin hyvinkin tyypillisillä neuvolaharjoitteilla. Pääsimme ensin arvuuttelemaan oman vauvamme painoa ja sitten toteamaan sen puntarilla. Vauvat olivat kaikki eri painoisia hieman yli kahdesta kilosta lähes neljään. Punnitseminen nuken kanssa oli melko helppoa verrattuna oikeaan vauvaan. Punnittava kun oli verrattain rauhallinen. Kuulemma vaaka reagoi melko helposti asiakkaan liikkeeseen ja todellisessa tilanteessa painon saaminen gramman tarkkuudella voi olla aika vaikeaa. Mutta jos punnitseminen oli nyt helpompaa, oli mittaaminen sitäkin vaikeampaa. Toki nytkin mitattava oli paljon paljon rauhallisempi kuin oikeat vastineensa. Kuitenkin oikeaoppinen mittaaminen ei millään onnistunut. Polvi kun olisi pitänyt saada suoraksi. Ei suoristunut. Ei sitten millään. Lopuksi testattiin ympyrämitalla pään ympärys ja siirryttiin kirjaamiseen.

Neuvolassa asioineet tietävät, miten tärkeitä käyrät ovat. Kasvukäyrien avulla seurataan lapsen kasvua ja käyrältä näkyy selvästi poikkeamat. Tavoitteena on mahdollisimman tasaisesti etenevä kasvu. Poikkeamiin käyrällä puututaan yleensä aika nopeasti. Sitä meidän ei tarvitse nykyisen koulutuksen perusteella tehdä mutta ilmeisesti siitä pitää jopa tietää. 

Meidän vauvamme olivat siinä mielessä huonoja, etteivät he missään tilanteessa reagoineet lelujen heilutteluun.

Syksyn ensimmäinen taitopaja oli rauhallinen. Mitään tarkkoja kättentaitoja ei tarvittu, eikä pitänyt ottaa vastaan pistoja tai niitä toimittaakaan. Kuitenkin vauvoja hyllylle palauttaessa saattoi aavistaa taas jotain siitä, ettei tässä opittava ihan heti lopu. Nähtäväksi vielä jää, aiheuttavatko nämä taitopajat opettajien aina silloin tällöin muistuttelemaa ilmiötä. Lasten hoitotyön jälkeen kun yleensä joku kuulemma jää äitiyslomalle. Saa nähdä. no, en minä ainakaan.

Julkaistu

152# Sairaanhoitajan 3. vuoden opinnot

Tykkäätkö lapsista, äideistä, mielenterveyspotilaista, päihteiden käyttäjistä tai loistatko nopeita mutta varmoja päätöksiä vaativissa tilanteissa. Oletko kotonasi ongelmaratkaisujen äärellä tai salapoliisia leikkiessäsi? Tervetuloa sairaanhoitajan opintojen kolmanteen vuoteen.

Nykyisessä sairaanhoitajan tutkinnossa ei opintojen aikana varsinaisesti erikoistuta mihinkään erityisalaan. Vanhaan aikaan valmistuneet saattoivat olla kirurgisia sairaanhoitajia tai jotakin vastaavia. Nykyään kaikki valmistuvat ovat tasaisesti yleispäteviä. Erikoistumisopintoja on valmistumisen jälkeen tarjolla 30 opintopisteen paketeissa. Toki opintojen aikaisissa harjoitteluissa pientä erikoistumista voi itselleen kerätä sen mukaan, missä paikoissa on opiskelemassa. Kolmantena vuonna kurkistetaan syvemmälle erityisaloihin, joissa vaaditaan ehkä hieman erityisosaamista. Jokaisen kurssin avauksissa on korostettu, miten aiempien vuosien oppien tulee olla hallussa. Aika pelottavaa. 

Jälleen kerran vuosi alkaa ja tulee myös päättymään melko pitkien kurssien kanssa. Kuitenkin niitä on sisäisesti paloiteltu hieman lyhyempiin pätkiin niin että kokonaisuuksista tulee jotenkuten hahmotettavia. Tämä selkeä paloittelu vaikuttaa jo nyt tervetulleelta verrattuna edelliseen vuoteen. Kuitenkin pisteitä ja arvosanoja tippuu palkinnoksi vasta ennen kesälomia. 

Lapsen ja perheen hoitotyö on iso osa vuotta. Edellisvuoden sisätautien ja kirurgian taitoja tullaan soveltamaan ja syventämään lapsen ja nuoren kohdalla. Tutustutaan vastasyntyneeseen, raskausaikaan ja opetellaan alkeet kasvunseurannasta. Nimensä mukaisesti kurssilla syvennytään myös perheen elämän tukemiseen, kartoittamiseen ja myös havaittuihin ongelmatilanteisiin puuttumiseen. Samaan aikaan perehdytään myös yleisimpiin naistentauteihin. Näyttää ainakin etukäteen siltä, että Ilmeisesti miehiä käsiteltiin tarpeeksi hyvin viime vuonna. Nyt he ovat lähinnä lastensuojeluilmoituksen kuvitteellinen aihe. Jossakin vaiheessa tutustutaan kansalliseen rokotusohjelmaan ja rokottamisesta tulee olemaan koe. Taitopajoissa opetellaan vauvan perushoito, lapsen tutkimuksissa avustamista ja ainakin lapsen elvytyksen erityispiirteitä. Harjoitteluihin varataan paikkoja lastenosastolta, vastasyntyneiden valvontaosasto (saliin ei pääse), naistentaudeissa tai joltakin vastaavalta poliklinikalta. Vähemmän kliinisiä harjoittelupaikkoja voi löytää turvakodeista tai vaikka päiväkodista. Tutuksi tulee uuden elämän ilo mutta myös monet perheistä löytyvät syvät kuilut. 

Syviä kuiluja liittyy myös mielenterveys-, päihde- ja kriisityön kurssiin. Tulemme tutustumaan ihmiseen syvänä kokonaisuutena. Samalla joudumme tunnistamaan, että kaikki sairaudet altistavat ihmisiä mielenterveyden haasteille ja toisaalta mielenterveysongelmista kärsivät sairastavat enemmän somaattisia sairauksia kuin väestö keskimäärin. Näin on myös päihteiden ja päihteiden käyttäjien suhteen. Tulemme opiskelemaan toimenpiteitä sekä akuutin kriisin että pitkäaikaisen sairauden kohtaamisessa. Tärkeänä osana on sairaan oman osallistumisen tukeminen ja koko perheen huomioiminen sairauden sattuessa. Sairaanhoitajina tutkimme tietenkin myös käytössä olevaa lääkehoidon keinovalikoimaa. Myös hankalien potilaiden kohtaamiset ja pakkokeinojen käyttäminen on mukana sisällöissä. Johdantoluennon perusteella merkittävä osa kurssia on avoimen ja avaran asenteen istuttaminen meihin tulevina hoitoalan ammattilaisina. Sama koskee suhtautumista päihteiden käyttäjiin ja heidän ongelmiinsa. Kurssin aikana opettelemme päihteidenkäytön ehkäisytyötä ja puheeksi ottamista. Opetuksessa on mukana paljon potilastapauksia ja simulaatioissa esimerkiksi haastattelutilanteiden harjoittelemista. Harjoittelut on mahdollista suorittaa mielenterveyden yksiköissä avo-, nuorten- tai lasten puolella. Päihdepuolelle paikkoina voivat olla selviämisasemat, vieroitusyksiköt tai erilaiset tukipalveluiden paikat. Todennäköisesti harjoitteluissa kliinisiä taitoja tarvitaan tavallista vähemmän mutta puhe- ja ehkä muutakin judoa saattaa päästä harrastamaan.

Akuuttihoitotyö tulee pitämään sisällään kiirettä. Tämä ei ole vain opiskelin näkökulma kaikkiin tehtäviin vaan se on mukana myös toiminnan luonteessa. Luultavasti tällä kurssilla korostuu sairaanhoitajan tehtävässä muutenkin tarpeellinen taito tehdä päätöksiä. Opintojaksoon sisältyy Ensihoitotyötä, päivystystyöskentelyä ja tehohoitotyötä. Kurssin lopuksi perehdytään myös leikkaussalitoimintaan. Kurssilla on paljon ulkopuolisia asiantuntijoita esittelemässä menetelmiä ja toimintatapoja oikeasta maailmasta. Jossakin vaiheessa luokkamme pääsee myös osallistumaan suuronnettomuusharjoitukseen potilaiden näkökulmasta. Taitopajoissa harjoitellaan akuuttitilanteita sekä ainakin injektiot ihonsisäisesti ja pakaralihakseen. Harjoittelupaikkoina tulevat olemaan erilaiset poliklinikat, päivystys- ja diagnostiikkaosastot sekä ambulanssi. Myös vähän vauhdikkaammat osastot, kuten sydänosasto on mahdollinen harjoittelupaikka. Tässä harjoittelussa on mahdollista päästä kokeilemaan myös kirurgian ja anestesiologian puolta.

Jossakin vaiheessa vuotta suoritettavaksi tulevat Johtaminen hoitotyössä ja Hyvinvointiyrittäjyyden perusteet. Nämä kurssit ovat varsin pieniä ja niiden tarkoitus on ilmeisesti kurkottaa hieman kauemmaksi työelämään. Kuitenkin tutuksi tulevat ainakin tiimitaidot, jos niin ei ole vielä päässyt käymään. 

Ja tietenkin tämän vuoden aikana opinnäytetyö pyörii tavalla tai toisella jokaisen mielessä.

Johdantoluentojen äärellä mielen valtaa helposti synkkyys. Tehtäviä, kokeita ja kaikenlaisia verkkosuorituksia löytyy joka aineesta pitkät listat. Kuitenkin vanhalla kokemuksella kolmannen vuoden opiskelija tietää, että kurssit jatkuvat aivan kevääseen asti. Tehtäville on aikaa ja niitä täytyy vain alkaa rytmikkäästi etenemään syksyn alusta alkaen. Opintojen lähestyessä jo tietyllä tavallaan loppuaan, tämän vuoden harjoittelupaikoista mietitään jo ihan tosissaan mahdollisia työpaikkoja. Se lisää jännittävää kutinaa itse kullekin.

Tästä se taas lähtee. Kun lapsia täytyy kuitenkin kuskailla, voi yhteisen matkan jutella mutta toinen suunta kannattaa käyttää verkko-opintojen kuunteluun.
Julkaistu

151# Analyysi 2. opiskeluvuodesta

Kaivoin tänään hoitotyön paidan esiin kaapista. Siis sen, jota käytetään simulaatioissa ja taitopajoissa. Ei se suorastaan kuolemalta haissut mutta olisi ehkä voinut herkemmän tappaa. Keväällä koulu lopetettiin suoraan etäopetuksesta eikä minkään tunnin lopussa edes todettu tämän olleen nyt tässä. Viimeiset tehtävät tehtiin vielä täysin ilman opetusta ja henkisesti homma jäi vähän päättämättä. tai ainakin jotenkin niin voisin perustella pesemättä jäänyttä koulupaitaa. Mutta nyt vanhoissa tuoksuissa on osuvaa katsoa vähän taaksepäin. Miten voisi kuvata opintojen toista vuotta? 

Se oli kiinnostava. Mutta oli se myös vähän rankka. Kuten vuoden alussa luvattiin, keskityttiin toisena lukuvuonna ammatillisiin opintoihin. Takana oli ensimmäisen vuoden perusopintojen uutuus ja nyt oletettiin toistuvasti, että halussa on taitoja, joita suurin osa ihmisistä ei koskaan voisi kuvitella suorittavansa. Sama koski tietenkin myös tietoja. Vuosi koostui pääasiassa syksystä kevääseen kirurgian ja sisätautien kursseista. Ne olivat valtavan laajoja kun läpikäytävänä oli melkoinen sairauksien kirjo.

Tämä pahuksen koe uhkasi siirtää osan suorituksista kolmanteen vuoteen. Kaikki muut nettikokeet olen onnistunut suorittamaan kerralla mutta sisätaudit eivät menneet läpi ennen kuin neljännellä yrittämällä.

Toisena vuotena ja sen harjoitteluissa saimme käsitystä siitä, millaista sairaanhoitajan työ todellisuudessa voisi olla. Tässä auttoi tietenkin myös se, että vuoteen ehti mahtua 15 viikkoa harjoitteluita. Harjoitteluissa ehkä tutustuttiin hieman lähihoitajankin työnkuvaan yksikössä mutta ainakin itselläni se jäi jo vähän enemmän pintaraapaisuksi. Työyksiköissä alkaa entistä enemmän hahmottumaan eri osaajien roolit. Toki sairaanhoitajan täytyy osata lähihoitajan tehtäviä ja usein hän niitä tekeekin. Mutta selvää oli, että me opiskelemme jo asioita joihin lähihoitaja ei saa puuttua. Lääkehuoneessa vietettiin aikaa ja moni pääsi avustamaan lääkäriä erilaisissa tutkimuksissa. 

Samalla tuli myös selväksi, ettei tämän tutkinnon aikana ehdi tutustua kaikkea eikä oppia kaikkea. Ensimmäisen vuoden perushoidon harjoittelu suoritettiin aika lailla samankaltaisissa yksiköissä ja tehtiin hyvin samanlaisia tehtäviä koko luokan kesken. Nyt saman harjoittelukokonaisuuden sisälle saattoi mahtua monta erilaista osastoa tai päivätyön haluisille myös poliklinikkaa. Niissä kohdattavat potilaat, sairaudet ja tehtäväkuvat vaihtelivat paljon. Kotihoitoonkin moni oli löytänyt hyvin poikkeavaa arkea. Totuus selvästikin on, että lopullinen oppiminen alkaa vasta työyksiköissä.

Paljon oli kuitenkin tarjolla kokemuksia. Itse olin ensimmäistä kertaa leikkaussalissa, osallistuin pahoinpidellyn tai kolaripotilaan hoitoon. Näin hyvin läheltä mitä tuhoja syöpä tekee opin jotakin siitä, miten kukin ihminen tai perhe yrittää selvitä pahimmista uutisista. Välillä suoritin kuolevan ja myös vainajan hoitotyötä ja kohtasin ensimmäistä kertaa omanikäisiä ja itseäni nuorempia potilaita. Potilastiedoissa tuli ensimmäistä kertaa vastaan määritelmä perusterve. Samoin ensimmäistä kertaa olin käyttämässä lääkärin määräämiä pakko- tai rajoituskeinoja potilaalle. Vaikka hoitotyössä tarvitaan herkkyyttä ja lempeyttä, tarvitaan välillä myös harkinnallista kovuutta. Muuten asiat jäävät tekemättä. Pääsin myös näkemään ihmisten sisään monenlaisten kuvantamisten ja tähystysten kautta. Vuoden aikana oli ihmeteltävää. 

Itselläni vuoden pelottavin kokemus oli lääkärin avustaminen toisella osastoharjoitteluistani. Oli potilas, jolle oli määrätty nestehoitoa ja suonensisäistä lääkitystä. Useampi sairaanhoitaja oli yrittänyt kanyloida häntä tuloksetta. Suonet olivat muistaakseni huonot ja hoitoa vaativa tilanne aiheutti jo huomattavaa levottomuutta potilaassa. Apuun kutsuttiin siis anestesialääkäri. Jotenkin siinä kävi niin, että monta asiaa oli menossa yhtä aikaa ja ohjaajan kanssa päätimme, että minä menen yksin avustamaan lääkäriä. Yhdistelmä oli hieman ongelmallinen. Itse olin tuossa vaiheessa pari kertaa nähnyt kanyloitavan ihan oikeaa potilasta ja en kertaakaan edes katsonut tuohon huoneeseen tullutta välinekärryä. Ei ollut aivan selvää mitä, mistä ja milloin. Lisäksi kävi niin, että lääkäri puhui suomea hieman murtaen ja välillä muutenkin taitamattoman oli vaikea ymmärtää puolesta sanasta, mitä hän kulloinkin halusi.

Pakko kuitenkin kehua, että onnistuimme. Lääkäri totesi tilanteen jo etukäteen niin hankalaksi, että hän päätyi tunkeutumaan suoneen potilaan jalasta. Vaikka olin ehkä huono muistamaan silloin, mitä tavaraa tarvitsee milloinkin ojentaa, saatikka mistä kärryn hyllyltä se löytyy, olin kuitenkin erinomainen pitämään potilaan jalkaa paikallaan. Sillä se todella oli heiluvainen jalka. Tämän lääkäri selvästi tunnisti ja kaiken valmiiksi saatuaan kiitti kauniisti avusta. Niin, tiimityö ja improvisointi tarvittaessa. Siitä sairaanhoitajat on tehty. Ja vahvoista käsistä ja nilkkojen ympärille määrätietoisen hellästi puristuvista sormista. 

Luulen, että jollakin tavalla toteutui opettajien lupaus syksyltä. Hehän lupasivat meidän kasvavan toisena vuotena nimenomaan sairaanhoitajana.

Ehkä sairaanhoitajaksi kasvava muistaisi pestä paitansa ennen seuraavaa käyttöä.
Julkaistu

150# Yksinhuoltajan kesä

Eilen se alkoi taas. Laukku piti pakata ja kotoa piti lähteä ihan aikataulun kanssa. Syksyn ensimmäinen koulupäivä. Sen myötä julistan myös Mursen kesätauon päättyneeksi.

Kesätaukoa en varsinaisesti julistanut. Kuitenkin kesäkuussa sellaiselle jäin ikään kuin itsestään. Nuorimmainen lopetti päiväkodissa kesäkuussa. Muut olivat jääneet kotiin jo vähän aikaisemmin. Oli alkamassa kaikkien aikojen kesäloma. Olimme alkuvuodesta päättäneet, etten hae kesäksi mitään töitä. Totesimme, että töitä maailmassa ehtii vielä tehdä mutta yhtä vapaita kesiä tuskin koskaan enää tulee. Taloudellisesti tuo tuntui haasteelta mutta toisin kuin aikaa, maailmassa on aina jokin keino saada lisää rahaa. 

Kuitenkin kävi niin, että perheen toinen aikuinen soitettiin jo keväällä töihin. Vaikka yhteisestä lomasta luopuminen oli aavistuksen katkeraa, on tuollaisiin kotoa soittoihin hyvä vastata. Mahdollisuuksia ei liikaa tule. 

Niinpä kesästä tulikin (puolikkaan) yksinhuoltajan kesä. Kesäisten päiväkotiviikkojen päätyttyä istuin muuan päivä koneen ääreen kirjoittaakseni yhteenvedon toisen vuoden opinnoista. Siinä itse kunkin hyrrätessä ympärillä päätin lopulta sulkea koneen kannen ja palata asiaan myöhemmin. Oli aika perheelle.

Pitkä kesäloma. Mikä ihana ajatus. Kovin montaa viikkoa ei tarvinnut kulua, kun aloin haaveilla jo syksystä ja lasten arkisten toimien aktivoitumisesta. Keskikokoisen perheen arjen pyörittäminen oli melkoinen työ. Väitän, että en ole ollut täysin tietämätön ja osaamaton tästä arjesta ennekään. Kuitenkin menneen talven etäopiskelujen aikana totuimme tehokkaasta siihen, että kotona on suunnilleen aina saatavilla kaksi aikuista. Pitkän kesän kuluessa oli selvää se, ettei kaikkia toisen aikuisemme yleensä hoitamia kodin asioita voinut jättää odottamaan tai sälyttämään työn raskauttaman yksin hoidettavaksi. Niinpä sain aktivoitua useammankin kodin asian suhteen. Kun siihen vielä lisää ne monet tehtävät, joita juuri kesäisin on kodin ympäristössä tehtävä, oli melkoinen monitaituruuden kesä hahmottumassa.

Näin aktiivisesti en olekaan pessyt pyykkiä yliopistovuosien jälkeen. Piti välillä katsella googlesta neuvoa koska eihän mies vaimolta kysy.

Piti viihdyttää, pelata, leikkiä, retkeillä ja uittaa. Samaan aikaan piti varmistaa, että jokainen syö aikanaan ja ruokaa on valmiina myös seuraavaan kokkailuun. Kovin suurta kaaosta tai pyykkivuorta ei uskaltanut jättää töistä palaavan vaivoiksi. Jossakin välissä piti vielä leikata ruohoa, hoitaa kukkia, maalata ja kaivaa. Joinakin päivinä meni paremmin. Aina ei niin hyvin. Onneksi perusasiat meillä jo hoituvat: ketään ei pidä syöttää, lattialla ei ole kovin usein ruokaa, vessassa käydään ihan itse ja varsinkin isommat saattavat välillä huoltaa itseään ja auttaa vaikka lakanoiden vetämisessä.

Rutiini auttoi paljon. Ja säät suosivat. Yleensä aamupalan jälkeen lähdettiin jonnekin ulos ennen keskipäivän kuuminta porotusta. Siletä palaamisen jälkeen vuorossa lounas ja lapset saivat puuhailla hetken jotakin isän huokaistessa kahvikupin äärellä. Iltapäivällä puuhailtiin kotona tai kodin lähellä vähän aikaa. Välipalan jälkeen oli hetki aikaa ruuduille, kun isä teki jotakin kodin toimia. Jääkaapin oveen kertyi jatkuvasti pitenevä lista kesän aikana hoidettavista töistä. Sen lisäksi tietenkin pyörivät kaikki perusarjen asiat. Päivällinen piti tietenkin aina saada valmiiksi niin, että töistä palaava pääsi suoraan syömään. Samaan aikaan kodin oli oltava siisti. Kesän kuumuudesta huolimatta tuli suosittua usein yksinkertaisia uuniruokia. Niiden aktiivinen valmistusaika ei yleensä ole suuri ja samaan aikaan tulee siivottua… ainakin keittiö. Ne ovat yleensä myös ihan maistuvia seuraavan päivän lounaalla lämmittäessä. Paras osa rutiinista oli käytäntö, jossa joku toinen siivosi päivällisen jälkeen pöydän ja isä vetäytyi hetkeksi kirjan tai päiväunien ääreen. Sen jälkeen olikin aika taas joko lasten kanssa puuhaamiselle, kotiprojektille tai vaikka kauppareissulle. 

Onneksi lapset välillä tykkäävät pyykin käärimisestä.

Kesän aikana en voinut olla ajattelematta niitä monia yksinhuoltajia, joita hoitoalalla on. Ei ole helppoa, kun päivällisajankaan jälkeen ei ole paikalla ketään, joka päästää hetkeksi huilaamaan. Puhumattakaan kaikista muista hankalista kuvioista. Kesälomaan ei tarvinnut edes yrittää sotkea töiden tekoa. Se olisi ollut vähintään ylivoimainen tehtävä.

Nyt syksyn alettua voi taas huokaista. Koulu ja päiväkoti pelastavat paljon. On taas sellainen olo, että voi kaivaa jostakin hieman enemmän omaa aikaa. Sitä ei kesällä totisesti ollut. Kuitenkin jäi iloinen mieli yhdessä vietetystä ajasta. Samalla on hauska huomata, että rutiini hoitaa kaiken ohella monia kodin asioita, on ainakin vielä säilynyt. Vähemmän työllistetty vaimo on usein onnellinen vaimo. Ärsyttävällä tavalla sitä vain huomaa alkavansa kaivata sitä enemmän kiitosta, mitä enemmän kuvittelee tekevänsä. Ehkä täytyy alkaa laiskottelemaan sillä kissathan ne kiitoksella elävät. 

Samalla täytyy myöntää, että nyt lukujärjestyksen alkaessa taas pyöriä, tuntuu hieman surulliselta ehkä viimeisen vapauden kesän loppuminen. Se oli rankka – mutta oli se hieno!

Tällaiset hetket olivat kesällä hienoimmasta päästä. Lapset pääsivät monella tapaa vauhtiin uimarannalla.
Julkaistu

149# Totuus koronarokotteesta

Näistä millin ruiskuista on ollut tämän kevään aikana pulaa, kun ne varattiin ensisijaisesti koronarokotuksiin.

Joudun kirjoittamaan varovasti. Kärkkäimpien lähteiden ja kuulopuheiden mukaan olen juuri vastaanottanut mikrosirun käteeni. Nyt Koronan varjolla olen menettänyt yksityisyyteni ehkä myös oman tahtoni ja varmasti jossakin vaiheessa sitten myös vapauteni. Luultavasti siru tunnistaa nytkin jokaisen kirjoittamani sanan ja ilmoittaa oikealle viranomaiselle, jos erehdyn kirjoittamaan jotakin hyväksytyn totuuden vastaista. Tai sitten jostain kohtaa alkaa kasvamaan pian esiin kolmas käsi.

Ajatus kolmannesta kädestä oli toive, joka kotihoidon harjoittelun aikana heräsi yksikön sairaanhoitajien kesken. Pääsin talven harjoittelussa haistelemaan sitä jännittynyttä tunnelmaa, jossa rokotukset oli aloitettu ja niitä oltiin juuri laajentamassa kotihoidon asiakkaisiin. Silloin kartoitimme asiakkaiden halua ottaa rokote ja lopulta alettiin suunnittelemaan ajoreittejä ja rokotusaikatauluja. Muistaakseni yksikkö oli saamassa 50 annosta viikossa. Hitaasti asia lähti liikkeelle. Henkilökuntaa ei tuon aikaisen tiedon mukaan oltu rokottamassa. Osa oli asiasta hyvillään ja osa pahoillaan. Jotkut pelkäsivät ihan tosissaan rokotteen sivuvaikutuksia. Osa taasen toivoi sen kasvattavan sen kolmannen käden, joka hoitotyössä olisi niin usein tarpeen. 

Joskus aikaisemmin kirjoitin, etten osaa henkilökohtaisesti pelätä koronaa. Eikä ilmeisesti moni muukaan. Rokotepisteessä oli hiljaista ja aikoja on usean viikon ajan saanut niin hyvin, että kutsuttavia ikäluokkia on voitu koko ajan lisätä. Edelleen paikalla oli paljon iäkkäämpiä työikäisiä, joten ensimmäisen mahdollisen tilaisuuden tullen eivät rokotusajat ole täyttyneet.

Miksi menin ottamaan rokotuksen? Haluan osallistua siihen toiveikkaaseen prosessiin, että maailma voisi olla pian taas vähän normaalimpi. Viime vuoden keväällä, kun maailma meni kovin kiinni, itkin sisäisesti lasten tuskaa näkemättömistä ihmisistä ja tekemättömistä asioista. Tänä vuonnakin on jouduttu seuraamaan tarkasti tiedotuksia henkilörajoituksista ja suljetuista paikoista. Käsiä on hinkattu kyllästymiseen asti ja monta kertaa on täytynyt palata kotipihasta sisään hakemaan sitä turkasen maskia. Sivusta olen kuunnellut, miten hoitoalalla on oltu tiukilla sekä itse taudin, että sen varjolla tehtyjen poikkeusjärjestelyjen kanssa. Moni pelkää tosissaan, että koronan jälkeen hoitoalalta leikataan ja myös lähdetään tosissaan. Taloudelliset, sosiaaliset ja psykologiset haitat ovat olleet suuria. Niille, joille henkilökohtaisen terveyden, tilanteen tai muun syyn takia aika on tuonut myös todellisia pelkoja, aika on ollut kovin raskas. Jos voin olla edistämässä asioiden muuttumista paremmaksi ihan vain kättä ojentamalla, teen sen mielelläni.

Mieleisyyttä lisää asian helppous. Sähköinen ajanvaraus toimi hyvin ja valittavaksi tuli useilta päiviltä kymmeniä ja kymmeniä aikoja vaikka en rynnännyt asialle heti uusien aikojen päivityttyä kalenteriin. Jaossa oli viiden minuutin aikoja keskustassa olevaan väliaikaiseen toimipaikkaan. Saavuttaessa sinne tehokkuus paljastui jo aulassa. Odottamassa tuoleilla ei ollut ketään. Muutama jonossa edellä ollut ihminen huudettiin sisään heti ilmoittautumisen jälkeen. Samoin huudettiin itseni. Lastulevystä oli rakennettu reilu puolenkymmentä koppia, joista jokaisessa työskenteli rokotuspari. Jo talvella lukemani ohjeen mukaisesti toinen kirjasi ja toinen tuikkasi. Nopeasti kerrottiin ohjeita, kyseltiin mahdollisista yliherkkyyksistä ja vähän yritettiin kysellä kuulumisiakin. Ihan ei tainnut olla mielenkiintoa kuunnella kuulumisia. Ei ollut kyllä tarvetta kertoakaan. Piikin otin vastaan influenssarokotteista kertyneellä rutiinilla. Niitä kun on hoitoalalle siirtymisen myötä joutunut ottamaan jo useamman. Voihan olla, että koronapiikistä tulee hoitoalalla myös säännöllisesti otettava. 

Tuikkauksen jälkeen poistuin ohjeen mukaisesti takaovesta ja siirryin seuranta-aulaan. Koska suurin osa rokotteiden vakavista haittavaikutuksista tulee lähes välittömästi piikin jälkeen, oli erittäin ankara suositus jäädä odottelemaan viideksitoista minuutiksi valvottuun tilaan. Siellä aulassa odottelijoita olikin enemmän. Tuloaulan tyhjyys ei ollut pelkästään laiskaa rokotusten ottamisintoa. Tasaisin välein aulaan tuli väkeä ja samoin väkeä poistui. Kukaan ei näyttänyt kuukahtelevan. Se tietenkin on harvinaista. Itsekin olen ollut sairaanhoitajan kanssa muutaman kerran juttelemassa vielä niitä näitä, kun olemme koittaneet viipyä tuon vaaditun vartin verran seuraamassa rokotetun vointia. Säädetyn ajan perästä hyppäsin pyörälle ja polkaisin kotiin. Päivän urheilut suoritin varalta jo aamulla. Eihän koskaan tiedä, josko käsi ihan oikeasti kipeytyy.

Mutta entä rokotteen muut haitat? Tämän vuoden ajan eri paikoista on rummutettu kilpaa sekä koronan, että koronarokotteen haittoja. Molemmat ovat todellisia. Väittäisin kuitenkin, että väestötasolla sairauden haitat ovat suuremmat kuin rokotteen. Huomattavastikin. Hoitoalalla joudutaan tunnustamaan, että ihmiset ovat yksilöitä ja huolimatta hyvin laajoista yleisistä lainalaisuuksista, jotkut voivat reagoida täysin eri tavalla johonkin lääkeaineeseen. Joskus syy voidaan jälkeen päin todentaa ja joskus ei. Lääkkeet ja niin myös rokotteet tehdään massatuotteina. Siinä on niiden vahvuus ja kenties sitten tietystä näkökulmasta heikkous. Jos jokaiselle ihmiselle järjestettäisiin oma tuotantoprosessi, jossa hänen yksilölliset muuttujansa otettaisiin huomioon, olisivat rokotteiden ja kaikkien lääkkeiden haittavaikutukset luultavasti pienemmät. Kaikkia haittoja tietenkään sekään ei voisi poistaa. Jotkut lääkkeet aiheuttavat aina haittoja. Siksi niitä tulee ottaa vain tarpeeseen ja lääkärin ohjeen mukaan. Kuitenkin jokainen voi koittaa päätellä miten kallista ja logistisesti vaikeaa tuollainen jokaiselle räätälöity prosessi olisi. 

Siksi kaikilla rokotteilla on aina mahdollisia haittavaikutuksia. Joillekin ihmisille. Osalle ne voivat olla hyvinkin vakavia ja osa selviää lyhytaikaisilla lihas- tai nivelkivuilla. Osa ei huomaa saaneensa piikkiä ja joku voi saada henkeä uhkaavan reaktion tai pitkäkestoisen vaivan. Kenties hyvä yleissääntö voisi olla, että jos joku rokote on joskus aiheuttanut vakavia vaivoja, keskustele seuraavan ottamisesta lääkärin kanssa. Mainitse pienistäkin haitoista rokotetta ottaessasi. Väestötasolla rokotukset ovat kuitenkin turvallisia.

Mutta entä kun nyt kyseessä on kokeellinen rokote? On totta, että nyt koronaa vastaan pistettävät rokotteet on tuotu käyttöön nopeutetulla aikataululla. Osasta on löydetty haittoja. Joskin aika pienellä ilmaantuvuudella. Suomessa tiedot rokotehaitoista ovat julkista tietoa. Luultavasti monilla on ollut halu nostaa ongelmia tikun nokkaan. Vaikka kaikki haitat eivät välttämättä raportoidu eteenpäin, vakavien ja yleisten haittojen uskoisi tulevan esiin. Käytettävissä oleva aika ei tietenkään ole antanut mahdollisuutta pitkäaikaiseen seurantaan. Olisiko pitänyt odottaa kymmenen vai viisikymmentä vuotta? Ainakin näidenkin rokotteiden vaikutuksia ja haittoja jatkuvasti seurataan ja tutkitaan. Arjessamme altistumme jatkuvasti kemikaaleille, joiden yhteis- ja pitkäaikaishaittoja kukaan ei tutki. Se on pelottavaa. Rokotukset eivät ole enää samanlaista arpapeliä kuin silloin, kun Suomessa tehtiin ensimmäiset laajat rokotukset isorokkoa vastaan 1800-luvun alussa. 

Mutta jos rokote on tarpeeton? Koronan vaikutuksista, vaaroista ja sitä myötä rajoitustoimien laajuudesta voidaan olla monta mieltä. Enkä aio luetella mitä mieltä olen mistäkin. Kuitenkin varmaa on, että rokotekattavuus on yksi mittari, jonka mukaan päättäjät arvioivat mahdollisuuksia rajoitustoimien purkamiselle. Siinä mielessä rokote on hyvin tarpeellinen. Kuten sanottu, sen ottaminen on osallistumista tästä piinasta pääsemiseen. 

Itseäni välillä harmittaa länsimaissa esiintyvä kriittisyys rokotteita vastaan. Se tuntuu typerältä ensimmäisen maailman ihmisten luomalta problematisoinnilta. Samaan aikaan laajat ihmisjoukot elävät tilanteessa, jossa länsimaista hävitetyt sairaudet aiheuttavat kärsimystä ja kuolemaa koska ei ole riittävästi resursseja niiden rokotusten antamiseen, jotka meillä jaetaan ilman, että kukaan ymmärtää olla kiitollinen niistä. Afrikassa ei ole varaa olla rokotekriittinen, kun ei ole varaa niihin.

Tässä asiassa huomaan olevani kansalainen menneestä maailmasta. Kun postmoderni ihminen kysyy hyötyä ja haittaa itselleen, näen itse asian yhteisön ja yhteisen osallistumisen näkökulmasta. Olen valmis kantamaan henkilökohtaisen riskin mahdollisista rokotushaitoista, jos niin voin osallistua yhteisen elämän palauttamiseen kohti normaalia. 

Tai ehkä se on vain siru, joka nytkin kirjoittaa.

Mikä siis on totuus koronarokotteesta? Se, että jokaisella on siitä mielipide. Todennäköisesti se on muodostunut hyvin nopeasti ja vaistonvaraisesti. Hyvin harva on myöskään valmis muuttamaan mielipidettään keskustelun ja faktojen myötä. Päinvastoin me olemme aina taipuvaisia etsimään vain oman mielipiteemme vahvistamiseen sopivia tietoja. Niin mielipiteet yleensä toimivat. Minullakin. 

—

PS. Pari päivää lakuperäisen tekstin jälkeen lisään, että selvisin piikityksestä tavanomaisilla i.m. injektion seurauksilla. Olkavarsi oli parina seuraavana päivänä kipeä.

Julkaistu

148# Och samma på svenska, igen.

– Mokomat ruotsalaiset pyllyt. Näin meillä esikoinen kun ehdottelimme kaksikielisiin urheiluharjoituksiin menemistä nyt alkavan kesän aikana. Ehkä ajatus pelotti. Ketäpä ei. Toisen opiskeluvuoden sisältöihin on kuulunut kaikkea pelottavaa. Moni on nähnyt tai käsitellyt vainajaa ensimmäistä kertaa. Joku on joutunut seuraajaksi tai osallistujaksi elvytystilanteeseen. On menty siään monelaisiin koteihin ja nähty vaikka ja minkälaisia potilastilanteita. Uskon, että eräät kylmimmät hiet kuitenkin vuodatettiin ruotsin kurssilla.

Toisen vuoden toisen kotimaisen opinnot olivat luonteeltaan suullisen kielitaidon opintoja. Keväällä MTV uutisoi sairaanhoitajaopiskelijoiden kurjista kokemuksista Vaasassa. Jutusta nousee esille monia ongelmia mutta luulen yhteisenä kokemuksena olevan sen, ettei ruotsi ole aina ihan hallussa. Vuoden aikana osastoilla hoidin muutaman potilaskohtaamisen mielestäni ihan sujuvasti ruotsiksi. Ja muutaman vähemmän sujuvasti. Olen koittanut noudattaa ruotsin opettajan neuvoa koittaa saada asian hoidettua vaikka kielioppi hajoaisikin matkalla. Luulen, että tulevassa työelämässä taitoja täytyy vielä terästää.

Suullisen kurssin suorittaminen etopetuksessa oli lievästi haastavaa. Luokka jaettiin aina keskustelutuokioita varten pieniin ryhmiin. Näissä ryhmissä motivaatio oli ainakin yhtä vaihtelevaa kuin taidot. Ja aina välillä opettajan kasvot sitten ilmestyivät tietokoneen näytölle merkiksi siitä, että hän saapui kuuntelemaan pienryhmän tai parin puhetta. 

Kurssiin kuului arvioitavina suoritteina viiden minuutin esitelmä alaan liittyvästä aiheesta. Lisäksi tehtiin oppimispäiväkirjaa kevään viimeisestä harjoittelusta ja äänitettiin muutamia keskusteluja tai raportteja. Erityisesti esitelmät taisivat hikoiluttaa arkista hoitotilannetta enemmän. 

Hieman jo naureskellen muistelin nyt esitelmään valmistautuessani kultaisia yliopistoaikoja. Silloin olin voimani tunnossa huomannut, että selviän erilaisista puhetilanteista varsin helposti. Siksi en vaivautunut suuremmin valmistelemaan ruotsin suullista esitelmääkään. Hiki oli vähintään kylmää, kun totesin ettei esiintymistaitoja voi siirtää suoraan toiselle kotimaiselle. Oli aika kauheaa aloittaa lauseita osaamatta sanoa niitä loppuun. Pienelle lisäkeskustelulla opettajan kanssa sain senkin armosto läpi. Nyt tietokoneen ääressä pidettyyn esitelmään ymmärsin valmistautua. Sitä ne vuodet tekevät. Opettavat arvioimaan omat taidot oikein ja valmistautumaan riittävällä tavalla. Esitelmään en taltioinut mutta tässä jokaiselle kielikylvyn tapaiseksi oppimispäiväkirjani kirurgian harjoitteluun liittyen.

—

Inlärningsdagbok

Första dagen. 

En kirurgisk avdelning. Man säger det är omväxlande avdelningen. Här man vårdar ortopediska patienter men också många annorlunda. På första dagen sjukskötare orienterade oss studerande om avdelningen, platserna och rytmen. Vi fick mycket pappret för att läse hemma före första arbetsdag. Det var bättre mottagning än i varje praktik för. Jag känner mig ivrig. 

Efter första veckan 

Väldigt mycket variation. Varje dag har vi tagit emot patienter som har kommit till den planerade operationen. Vanligtvis är det protes för knä eller höft. Med dessa patienter går det vanligtvis samma väg. Komplikationer är sällsynta. Ändå måste sjukskötarna vägleda dem med rörelse efter operationen. Ibland krävs det mycket smärtstillande medicin. Men många patienter kommer på grund av olyckan. Med dem kan det vara väldigt annorlunda. 

I operationssalen

Jag fick komma in i operationssalen med patienten. Frakturen i benet fixerades med metallplattor. Det var intressant. Men samtidigt ganska tråkigt. Det var ingen kontakt med patienten som var under tung medicinering. Mycket teknisk. Inte varför jag vill bli sjukskötare.

Det första nattskiftet

På natten är avdelningen tyst. Åtminstone på normal natt. Rekordet för ankommande akuta patienter under en natt är åtta. Inte så många patienter behöver hjälp under natten. Fortfarande ganska ofta någon frågar om smärtmedicin. Det finns två sjuksköterskor och en närvårdare i tjänst. 

Den nya upplevelsen

Patienterna förändras ganska snabbt. Vissa stannar bara några nätter. Sällan stannar någon över fyra. Här kan du se många olika saker. Idag träffade jag en med amputerad lem. Patienten hade varit på intensivvård under lång tid. Fortfarande under riktigt tung medicinering. Förstår förmodligen inte riktigt vad som har hänt.

En vanlig dag

Jag var med min instruktör med i läkarrunden. Efter vi såg till att alla läkarens bestämmelser skulle göras. Vi bokade också alla nya undersökningar och förändrade medicinering för många patienter. Om man är med läkaren menar det mycket jobb på dator.  

En bra lunch

En studerande kan lämna avdelningen under lunchen. Det är trevligt att gå till restaurangen och ta en riktig paus. Nu är det ännu trevligare. För första gången finns det studeranden från min klass med på samma avdelning. Det är riktigt bra att prata om vad som händer.

Sista natten

Praktiken är nästan slutet. Jag vet att avdelningen fungerar, jag kan ge råd för många olika typer av patienter, jag har lärt mig mycket om medicinering och gjorde många olika saker. Kateter, dropp eller ekg-elektroderna har blivit bekant. Men framför allt är jag bra med människor. På natten kom en akut patient. Hade cancer spridit sig genom ben och vävnader. Igår visste han inte om cancern. På kvällen berättade läkare till honom att han skulle dö. Mycket smärta. Han vaknade varannan timme och efter att ha gett medicin fick vi hålla i handen tills han somnade. Och igen efter två timmar. Han skulle få bättre medicinering på nästa läkarrund.

De var det

Praktiker är trevlig. Samtidigt är de ganska hårda. Det beror på att hela familjen måste handla med mina arbetstiden. Det var finnt att få positiv gensvar. De frågad mig att ta kontakt under hösten. Jag kanske bara gör det. Avdelningen var en trevlig upplevelse. Personalen var trevlig och stödjande

—

Tällä yrittämisellä sain tehtävästä nelosen. Suullinen esitelmä ei mennyt ihan yhtä hienosti.

Julkaistu

147# Miten kukistaa kevätväsy?

Toukokuun aikana iski taas tuttu kevätväsy. Jo vuosien ajan olen huomannut sen hiipivän aina samoihin aikoihin. Siinä kohtaa vuoteen liittyvät projektiluontoiset työt alkavat olla loppusuoralla ja jäljellä on enää himmailu kohti kesälomaa tai ainakin sen odotusta. Nuo viimeiset projektit onkin sitten ollut joskus vaikea pusertaa valmiiksi. Varsinkin kun rutiinityötkin on täytynyt hoitaa aina siinä samalla.

Kun kuuntelee opinnäytetyösuunnitelmia yhdenkin aamupäivän, alkaa näyttää kovasti tältä.

Opiskellessa vuodenkierto näkyy vielä selvemmin. Viime vuonna pääsimme käytännössä suoraan harjoittelusta kesälomalle. Se oli suurenmoista. Kevätväsy kun vaikuttaa itselläni pahiten juuri silloin kun kaivataan itseohjautumista ja oman aikataulun hallintaa. Harjoittelussahan sitä ei tietenkään vaadittu. Tänä keväänä viimeisestä harjoittelusta päästiin pois jo huhtikuussa ja pian sen perään oli suuri määrä palautettavia tehtäviä. Kun paukut oli käytetty niihin, ei paljoa jäänytkään jäljelle. Eikä tilannetta auta se, että koko kevät on opiskeltu pelkästään etäyhteyksiä käyttäen. Virettä on laskenut myös se, että viimeiset pakolliset läsnäolot tietokoneella ovat olleet ryhmätöiden ja muiden esitelmien seuraamista. Pitkiä päiviä passiivista kuuntelua.

Lisäksi meille ilmestyi ohjelmaan vielä kahden opintopisteen kurssi kolmannen vuoden sisällöistä. Sen olisi voinut jättää ensi vuoteen mutta viisas aina ahnehtii.  Se suoritetaan täysin verkko-opetuksena omaan tahtiin. Kuuden viikon ajalle venytetty kurssi olisi ollut mahdollista raapia kasaan kenties viikossa. Mutta niin hitaasti se edistyy, että melkein välillä itkettää. Ärsyttävintä on, että pienen kurssin ilmestyminen sekoitti suunnitelmat reippaasta opinnäytetyön tekemisestä. Siitä raportti lähiaikoina. 

Opinnäytetyön mainitseminen kertoo opintojen etenevän. Tänä keväänä opinnoissa kulki ohi merkittävä rajapyykki. Rekisteriin ilmestyi 105 opintopistettä. Puoliväli saavutettu. Sen jälkeen pitkin toukokuuta on suoritusten valmistuessa tipahdellut vielä vähän lisää pisteitä. Kunhan nämä viimeiset kaksi pistettä valmistuvat, on kasassa 125 pistettä. Jotain on tullut tehtyä. 

Olen huomannut, ettei ihmisillä aina ole kovin tarkkaa käsitystä sairaanhoitajan tutkinnosta (eikä ehkä sitä myötä myöskään osaamisesta, ammattitaidosta, vastuusta tai perusteista aina joskus julkisuudessa käytäviin palkkauskeskusteluihin). Jo vuosi sitten moni kyseli, josko pian valmistuisin. Sama on toistunut tänä keväänä. Tietenkään ei voi olettaa jokaisen seuraavan aktiivisesti, kuinka kauan olen opintoja puurtanut mutta ehkä kysymykset johtuvat myös siitä, ettei aina muisteta kyseessä olevan ammattikorkeakoulututkinto. Opintoja on paljon ja aika kuluu hitaasti.

Toisaalta olen edelleen huvittunut siitä, miten aika ja opintojen sujuminen ovat niin suorassa yhteydessä. Nyt opintojen toisena vuonna on ollut ajoittain sellainen ole, että asioiden hoitamiseen joutuu näkemään jopa vaivaa. Kuitenkaan vaivan näkemistä ei palkita ylimääräisillä opintopisteillä vaan suoritukset tulevat rekisteriin tasaista tahtia. Vauhti on hyvinkin tarkasti 60 pistettä vuodessa. Nuo viisi pistettä, jotka roikkuvat itselläni ovat viime vuonna tehtyjä ylimääräisiä opintoja. Hyvin harvat ovat onnistuneet tekemään aikataulua enemmän.

Tiedän, että yksi luokaltamme saavutti omalla ahkeruudellaan ja onnistuneella aikataulutuksella jo tänä keväänä 140 opintopisteen rajan. Se raja alkaa varmasti häämöttää itse kunkin mielessä. Sen jälkeen on mahdollisuus alkaa hakea sairaanhoitajan sijaisuuksia. Suuressa viisaudessa joku on päättänyt, että silloin opiskelija on tarpeeksi pätevä. Varmasti se on jollakin tavalla tottakin. Toisen opiskeluvuoden aikana saatiin päätökseen sairaanhoitajan perusopinnot. Hyvällä perehdytyksellä moni on varmasti valmis työskentelemään erilaisilla vuodeosastoilla, kotihoidossa tai palveluasumisessa. Kolmantena vuonna sitten perehdytään lisää erikoisaloihin ja samalla levennetään osaamista kaikesta. Kokemuksen ja rutiinien puute saattaa toki vielä syksyllä haitata sijaisuuksia hakevien itsevarmuutta. Ehkä syksyllä jaksaa taas.

Miten yritän kukistaa kevätväsyn:

  1. Laske rimaa.

Kun väsy hiipii, on raskasta koittaa painaa täydellä teholla. Kovempaa pusertaminen voi toimia hetken: päivän, kaksi tai jokaisella jonkin verran. Sitten voi tulla kovempi raja vastaan. Laskemalla vaatimustason lopputuloksen osalta tai päivittäisen työn määrässä, voi päästä paljon helpommalla ihan riittävän hyvään tulokseen. Itse olen pyrkinyt ylipäätään tekemään opintoja korkeintaan 75% teholla. Uskon, että viimeiset 25% lisäisivät kuormitusta suhteettomasti lopputulokseen verrattuna. Nyt kesän kynnyksellä olen antanut itselleni luvan mennä 50% teholla. Kunhan paperit tulevat palautettua.

  • Ajattele kauemmaksi.

Kun tehtävä ei nappaa, koitan miettiä miksi se tehdään, mitä siitä voi oppia tai edes mitä sen jälkeen on luvassa. Jos muuta ei keksi, ainakin voi todeta tekemisen olevan tapa päästä jostakin työstä eroon. Kiireisinä aikoina koitan aina hahmotella sen päivämäärän, johon mennessä kaikki on tavalla tai toisella ohi. Se auttaa muistamaan, ettei kiireinen tai ahdistava aika välttämättä kestä loputtomiin.

  • Aikatauluta

Mikä on tavoite huomiselle päivälle tai tälle viikolle. Milloin teen tuon asian ja mitä voin siirtää myöhemmäksi. Kiitän itseäni, jos pysyn aikataulussa mutta en ole liian ankara, kun välillä lipsahdan. Koitan asettaa tavoitteita kulloisenkin vireystilan ja elämän muiden asioiden mukaan. On ihan turhaa yrittää piiskata itseään eteenpäin liian mahtavilla vaatimuksilla. Sen sijaan pienen maalin saavuttaminen voi innostaa yrittämään lisää.

  • Pysy tekemässä.

Tärkeintä on pysyä asiassa kiinni. Näin silloinkin, kun tekeminen ei innosta. Tekeminen on ainoa keino lopulta päästä eteenpäin. Jos ei jaksa puurtaa pitkää päivää, on hyvä käydä edes pieni hetki työn äärellä. Jos ei jaksa käydä työn äärellä, on hyvä uhrata sille edes pieni ajatus. Jos kyllästyessään siirtää asiat x-mappiin, on niihin todella vaikea palata myöhemmin.

  • Unohda hetkeksi. 

Tämä on äärimmäisen tärkeä muistaa kohdan 4 kanssa. Jos vaarana on vallan kyllästyä ja siirtää asiat x-mappiin, on parempi pitää työ näpeissä unohtamalla se hetkeksi. Silloin sitä ei tarvitse hylätä kokonaan. Koko opintojen ajan olen pitänyt sääntönä, ettei viikonloppuisin opiskella. Silloin ollaan kotona. Nyt olen kuulostellut itseäni ja välillä päättänyt, ettei jonakin muunakaan päivänä ole pakko avata oppimisympäristöä tai muita työkaluja. Jos työn ääressä oleminen ei saa hommaa liikkeelle, voi vauhtia hakea jostakin mielekkäästä ja mukavasta. Se ei kuitenkaan saa olla pakopaikka vaan nimenomaan vauhdin hakemisen ja virkistymisen paikka. Sitten seuraavana päivänä tai myöhemmin samana päivänä voi yrittää uudestaan palata toimeen.

Yrityksiä tehdä jotakin muuta.

Miten sinä pysyt vireessä?

Julkaistu

146# Yllin kyllin Koronaa

– Onko nyt ollut vaikeaa olla harjoittelussa, kun on tämä Korona? 

Tältä näyttää kun mitta alkaa olla täynnä.

Näin meiltä kysyttiin edellisen harjoittelun ensimmäisenä päivänä, kun nautimme perehdytyspäivästä. Siinä me istuimme maskit naamalla, tuolit niin kaukana toisistamme kuin pienessä huoneessa oli mahdollista ja hygieniahoitaja oli jakanut käsihuuhdepullot. 

Niin. Totesimme, ettemme koskaan olleet kokeneet harjoittelua ilman Koronaa. Viime vuoden keväästä asti ovat olleet läsnä ainainen uhka harjoittelujen perumisesta kuin myös taukotilojen henkilöstörajoitukset. Kaikkialla on taisteltu omaisten vierailuhalun ja rajoitusten ristipaineessa ja yhtään potilastilannetta ei ole hoidettu vapaasti hengittäen. Maskin käytöstä on tullut alusta asti hyvin keskeinen osa hoitajan identiteettiä. Jos joskus koittaa aika, jolloin on mahdollista työskennellä ilman maskipakkoa voi se tuntua aivan kummalliselta. Luultavasti aluksi hieman alastomalta. Tietenkin aika surullista, että niiden melkein puolen vuoden aikana, jotka olen eri yksiköissä ollut, ei yksikään potilas/asiakas/asukas ole nähnyt kasvojani. Luultavasti jokainen on odottanut pitkin kevättä maailman palaamista kohti runsaampaa normaalia.

Täällä maaseudulla elämän palautuminen normaaliksi näytti jo erittäin hyvältä. Saimme valtakunnallista julkisuutta eurooppalaisittain pienestä Koronan ilmaatuvuusluvusta. Siinä riemussa meilläkin tehtiin jo suunnitelmia kesäksi ja esimerkiksi lapsia alettiin ilmoittaa kesäleireille tapaamaan. Tuntui hyvältä ajatella vapautuvia harrastuksia ja rientoja.

Vaan ei ihan onnistunut. Vielä. Koska menestys menee helposti päähän, lähdimme paikallisesti havittelemaan eurooppalaisen menestyksen lisäksi myös suomenennätystä. Kahdessa viikossa ilmaantuvuusluku hyppäsi satakertaiseksi ja avautuvana odottava kesä alkoi nopeasti sulkeutua edessäpäin. 

Ärsyyntyminen on suunnaton. Eniten harmittaa se, että lasten elämän palaaminen normaaliksi viivästyy taas. Tällä viikolla juttelin vakavasti lasten kesäleiristä vastaavan entisen työkaverin kanssa. Pidimme hyvin todennäköisenä, ettei lievästi maakunnan ja sairaanhoitopiirin rajan toisella puolella olevalle leirille ole menemistä, jos oman alueen koronakartta huutaa mustaa. 

14 kuukautta Korona on ollut täällä maaseudulla lähinnä teoreettinen tai ulkopuolelta seurattava uhka. Viimevuotisten alkuvaiheiden jälkeen herättiin siihen, ettei tauti ole salakavalasti edennyt kaikkialle. Ei ainakaan pahasti sairastettavana muotona, testaushan oli pitkään hyvin vähäistä. Tuon alkuvaiheen jälkeen täällä sairastuneita on ollut tasaisen vähän ja sairaalahoidossa joku vain satunnaisesti. Nyt kahden viikon aikana tartuntoja on havaittu melkein puolet koko 14 kuukauden määrästä. Testauksen on ilmoitettu ruuhkautuneen ja jäljitys on alkanut laahata.

Tämä on aiheuttanut reagointia, jonka lapsetkin ovat huomanneet. Eivät vielä tiedäkään leirijakson peruuntumista. Kuitenkin elämä nousee tajuntaan monelta suunnalta. Alakoulussa on keskusradiosta kuulutettu useampaan kertaan muistutellen, että aikuisia koskee todella maskipakko. Samoin päiväkodin ja iltapäiväkerhon ohjaajat ovat alkaneet pitää maskia ulkotiloissa eikä päiväkodissa pääse enää edes eteiseen asti. Loppukevään urheiluharrastukset on julistettu taukotilaan. Kaikki kaupungin hallinnassa olevat paikat ovat toistaiseksi kiinni. Ensimmäistä kertaa noudatetaan kuuden hengen rajoituksia. Ensimmäistä kertaa on käynyt myös niin, että meidän luokkamme harjoitteluja on keskeytetty. Erityisen harmillisia nämä keskeytykset ovat olleet, koska tässä vaiheessa harjoitteluja on ollut menossa lähinnä niillä, joilla aiemmat harjoittelut ovat jostakin syystä siirtyneet.  

Monelle vastaavat ja muunlaiset rajoitukset ovat olleet arkea ennenkin. Kuitenkin niiden äkillinen ilmestyminen juuri vapauden valon jo loistaessa maistuu vähintäänkin katkeralta. Nyt taas hetki odotellaan.

Tilanteen pahentuessa täytyi alkaa hamstraamaan. Kirjastot, uimahallit ja vastaavat kaupungin laitokset menivät yllätyspäätöksellä kiinni. Puoli tuntia ennen sulkemista kävin keräämässä kassillisen.

Ajattelen, että kyseessä on nimenomaan viivytys. Aika on näyttänyt, että maailma ei kehittyneissä yhteiskunnissa helpolla kaadu ärhäkkäästikään leviävän taudin edessä. Nyt toki liikkeellä on runsaana täällä tuo Intiassa kasvanut variantti. Yrittämättä esiintyä alan asiantuntijana on mielestäni mielenkiintoista, miten tauti kulki ensimmäisessä vaiheessaan melko rauhallisesti läpi kehittyvän maailman. Silloin vaarassa olivat me pehmoista elämää viettäneet ja puhtauden kautta vastustuskykyämme heikentäneet länsimaalaiset. Ja meidänkin keskuudestamme enemmän selkeisiin riskiryhmiin kuuluvat. Kierrellessään virukset kuitenkin aina muuntuvat ja voisin kuvitella, että suuri osa intialaisista elää oloissa, jotka ovat kasvattaneet vastustuskykyä vähän sitä sun tätä vastaan. Luultavasti kukaan ei vielä ihan tiedä, millainen tämä ns. intialainen lopulta on mutta luultavasti Intian maaseudulla tai suurkaupungin kujilla jalostunut virus on kohdannut itseäni paljon vahvempia potilasehdokkaita. 

Kuitenkin aika on näyttänyt, että toimenpiteet aina laskevat tartuntojen määrää. Näin, oli variantti mikä tahansa. Tunnistan kuitenkin kaksi hyvin häiritsevää asiaa. Ensinnäkin tunnistan sen, että olen itse paitsi hyvin sopeutuvainen ja siksi myös verrattain kuuliaisesti erilaisia ohjeita noudattava. Olen yleensä hyvin valmis tinkimään henkilökohtaisesti edusta tai mukavuudesta, jos ymmärrän siitä olevan hyötyä. Kuitenkin nyt huomaan, että turnausväsymys sekä tämä äkillisesti muuttunut tilanne syövät motivaatiota. On selvästi työlästä rakentaa tahtotilaa uudestaan, kun kaikki oli jo menossa ohi. Lisäksi tunnistan, että olen VERRATTAIN sopeutuvainen. Eli on paljon niitä, joita eri syistä kiinnostaa paljon vähemmän jatkaa tai palata varotoimien noudattamiseen. Mitä se sitten vaikuttaakaan?

Odottavan ajasta voi tulla taas kerran pitkä.

Onko sinulla vaikeuksia motivoitua koronarajoituksiin?

View Results

Loading ... Loading ...
Onneksi näitä saa harrastaa ilman rajoituksia.