112# Kohta alkaa sisätautien harjoittelu

Ikioma kaappi tulevan viiden viikon ajaksi. Luksusta on se.

Koronan leviämistä tutkivien värikarttojen alkaessa tuikkia synkempinä myös lähistöllä, yksi opettajistamme valoi luokkaan toivoa: ”Jaksetaan vielä viikko ja sitten syysloma!”

Niin. Toisilla alkaa loma. Meillä ei. Me lähdemme harjoitteluun. Loma odottaa viiden viikon päästä. Syysloma marraskuussa. Tuskin maltamme odottaa.

Koulussamme harjoittelut hoidetaan ilmeisesti aina kahdessa vuorossa. Toinen vuoro olemme me. Toisessa vuorossa ovat nursing-ryhmän opiskelijat ja työn ohella opiskeleva monimuotolinja. Tällaisella vuorottelulla harjoittelupaikkoja riittää vuorollaan suunnilleen kaikille. Ilmeisesti teoriaopintojen vähimmäisajaksi oli määritetty aika ennen syyslomaa. kalenteri kurkkaamalla voi huomata joulun olevan kymmenen viikon päästä jo hyvin lähellä. Kaksi viiden viikon harjoittelujaksoa mahtuu siis täpärästi peräkkäin, jos me aloitamme nyt. Harjoittelupaikoissa on siis marraskuussa tiedossa lähes läpsystä vaihto, kun tutuksi tulleet opiskelijat katoavat ja uudet tulevat tilalle. Tämä on varmasti omanlaisensa haaste siellä päässä.

Sisätaudit. Syksy on ehditty opiskella aihepiiriin liittyviä sairauksia ja niiden hoitoa. Kuitenkaan näiden niukkojen opintojen aikana ei ole ehtinyt ainakaan omaan päähäni piirtyä kovin selvästi (tai ollenkaan) mitä potilaan hoito sitten käytännössä on sairaalan osastolla. En ole edes itse koskaan ollut potilaana muutamaa tuntia pidempään. Samankaltaisilla osastoilla olen vanhoja kenkiä polkiessa kyllä käynyt, mutta ei kääntyessä ole oikein selvää kuvaa osaston arkisesta elämästä muodostunut. Mutta etsivä löytää ja harjoittelija oppii. 

Harjoittelun alussa tulee kirjata harjoittelun tavoitteet ylös. Varsinaisesti lomakkeen täyttö onnistuu vasta paikan päällä ohjaajan kanssa keskustellessa. Silloin selviää tarkemmin, mitä osastolla on mahdollista päästä tekemään ja näkemään. Todennäköisesti luvassa on nestehoitoa (kanyyli kuuluu tähän), varmaan katetrointia, nenä-mahaletkuja voi olla tai peg-letkuja. Happea luultavasti annetaan jollekulle ja kipupumppuja voi olla jopa paljon. Todennäköisesti paljon sellaista, mitä on kertaalleen harjoiteltu ensimmäisen vuoden aikana ja sitten yritetty olla unohtamatta. Nostin kliinisen hoitotyön kirjan hyllyltä työhuoneen pöydälle odottamaan. Siitä saa sitten kertailla. Kirja pitää sisällään kappaleita eri tyyppisiä sairauksia sairastavien hoitotyöstä. Nimenomaan siitä osastohoidosta. Niitä on ihan hyvä katsella, kunhan osaston sisältö hieman selviää. Luultavasti perushoitoa on mukana myös. Se sentään on tuttua. Tavoitteisiin kirjautui myös sekä kuolevan että vainajan hoitotyö.

Sairaalassa kaikki on vähän isompaa. Siksi valmistelutkin olivat hieman isommat kuin keväisessä harjoittelussa. Edeltävällä viikolla luokkamme opiskelijat käyskentelivät kuka milloinkin sairaalan pitkillä käytävillä (ja eksyessään pimeässä kellarissa). Ehkä aavistuksen epäileväinen infon työntekijä tuli kuin tulikin vakuuttuneeksi minun opiskelijaksi tulemisestani. Henkilötietoja ja pientä panttirahaa vastaan häneltä sai opiskelijan oikeuksilla varustetun kulkuavaimen ja avaimen opiskelijoiden pukuhuoneen kaappiin. Opiskelijan lätkällä on turha yrittää päästä tiukkaan varjeltuihin paikkoihin kuten lääkehuoneisiin. Kuitenkin sillä testatusti pääsee ratkaisevista ovista peremmälle. Omaan tutustumiseeni liittyi tietenkin opiskelijoiden pukuhuoneen etsiminen ja sieltä reitin etsiminen osaston ovelle. Sai siinäkin pari epätietoista mutkaa tehdä. Ihan hyvä, ettei niitä jättänyt aloituspäivän aamulle. Suuressa paikassa paikkoja etsivä opiskelija kuitenkin hukkuu kasvottomuuteen. Tuskin kukaan kiinnitti huomiota epämääräiseen harhailijaan. Varsinkaan kun koulun tilaama kuvallinen henkilökortti roikkui uskottavan rennosti näkyvissä. Kaikenlaiset kortti-ihmisethän pääsevät kaikkialle yhdessä heijastinliiviin pukeutuneiden kanssa. 

Tiedustelureissu paljasti kuitenkin yhden vakavan ongelman. Opiskelijamiesten pukuhuoneessa vaatteet ovat peräisin rautakaupan lainapeite-osastolta. Kun pienin hoitopaita on kokoa XL, voi hoikempi opiskelija vain miettiä onko kyseessä yritys säästää. Yhteen paitaan kun voi helposti asettaa useammankin hoitajan. Täytyy pyytää jotakuta ujuttamaan pienempiä vaatteita naisten pukuhuoneesta. Vaatteethan tulevat talon puolesta ja niitä täytyy vaihtaa usein. Naisopiskelijat saavat harjoittaa oikein kunnon salakuljetusta, jos miesten rekkiin ei ala ilmestyä pienempiä kokoja pyykistä. Onneksi housuissa oli tarjolla pienempiäkin kokoja. On tarpeeksi noloa ilmestyä osastolle teltta ylävartalon peittona. Suorastaan kiusallista olisi ilmestyä klovnin housuissa. 

Kaksi vaatekertaa kaappiin jättäen jätin sairaalan odottamaan aloituspäivää. Tälläkään kertaa olo ei ole erityisen jännittynyt. Kuitenkin mieleen on piirtynyt ajatus, että nyt edessä on mahdollisuus kehittää omaa osaamista laajalla rintamalla. Todennäköisesti se edellyttää oman osaamattomuuden ja epävarmuuden tunnustamista monta kertaa. Onneksi olen siinä kohtuullisen hyvä. Tulevasta ohjaajasta on selvillä nimi. Pian onneksi enemmän. Lähitulevaisuuden kannalta hän on merkittävä henkilö. 

Kun toisen opiskeluvuoden myötä harjoittelut alkavat pyörimään usein sairaalan puolella, on opiskelijan puolella yksi huomattava etu. Luokan lähihoitajat. Moni on ollut töissä sairaalassa. Tai ainakin he tuntevat monia eri osastoilla työskenteleviä. Näin juoru kiertää ja harjoittelupaikkaa harkitseva voi valikoida senkin perusteella. Tunnemme kiukkuiset lääkärit, kiristyneet työilmapiirit, kannustavat kaverit ja parhaiten remontoidut tilat. Onnellisena voin todistaa päässeeni sinne, mihin tahdoinkin. Pääsen tarkistamaan huhujen todenperäisyyttä. Siitä pian ehkä lisää.

Potilasturvallisuutta on myös se, että aina on mahdollista tunnistaa hoitotyötä tekevät henkilöt. Tämä koskee myös opiskelijoita. Kuulema näytän synkältä tässä kuvassa. Näyttäisit sinäkin, jos et näkisi kameraa.

(Teknisistä syistä tämä päivitys julkaistiin vasta ensimmäisen harjoittelupäivän jälkeen. Maltoin kuitenkin mieleni ja kerron siitä vasta pian.)

111# Milloin malja vuotaa yli?

Syksy on tullut. Sen huomaa hyvin, kun lähtee aamulla saattamaan nuorimmaista päiväkotiin. Joka aamu yritämme olla samaan aikaan leimaamassa lätkää ryhmän puhelimen taustaan. Päikky-ohjelma paljastaa, että heittoja aikataulussa tulee. Kuitenkin aikataulu on tarpeeksi kiinteä syksyn etenemisen seuraamiseen. Vielä vähän aikaa sitten aamuun lähdettiin täydessä valossa. Nyt pienen hämärän voi vielä aavistaa ulko-oven avautuessa. Pian hämäryys ottaa vallan ja sitten aamuihin laskeutuu pimeys. Lehdet ovat saaneet värin ja tuuli muodostaa suojapaikkoihin keltaisia, oransseja ja hieman punertavia maton suikaleita. Marja-aroniat ovat kypsyneet. Sen tietää siitä, että postilaatikot ovat punaisina. Kypsät marjat kun poksahtelevat mehukkaasti rikki ohikulkijoiden pommittaessa niillä kaikkea valkoista. Porsaat. Ilma on usein raikas. Joskus kylmä. Jos päiväkodin ovelta matka jatkuu juoksun merkeissä, on auringon voiman lisäys selvästi aistittavissa matkan edetessä. Kaunista mutta karua. 

Meillä on päiväkotilaisen kanssa sopimus. On käveltävä. Mutta ei koko matkaa. Välillä homma meinasi mennä vallan sylissä kulkemiseksi ja pienin lisäyksin olemme venyttäneet kävelymatkaa. Nyt tiettyyn kohtaan on vakiintunut pysähdyspaikka ja syliin hyppääminen. Niin innokkaasti emme ole onnistuneet matkaa kulkemaan, etteivätkö pienet jalat olisi rivakastakin vauhdista muistaneet pysähtyä oikeaan paikkaan. Usein senttien tarkkuudella. Sylissä on mukava katsella loppumatkalla autoja, pyöriä ja pihassa touhuavia koululaisia. Sylissä mahdolliset aamun murheet ja väsyt muuttuvat pienemmiksi. 

Juuri siinä kohtaa meillä onkin menossa ihmiskoe. Tosin pienempi ihminen ei sitä tiedä. Siinä sylissä kantaessa pieni poski on hyvällä korkeudella. Siihen on mukava tuiskautella suukkoja. Välillä yksi riittää ja hyväntuulinen kyytiläinen vastaa samalla mitalla. Joskus tarvitaan useampia. Oikein harmillisena aamuna, sellaisena kun ei ole jaksanut juoda kaikkea saamaansa kaakaota tai ehtinyt temppuilla ihan halunsa mukaan, tarvitaan useampi suukko reaktion aikaan saamiseksi. Usein käy niin, että jos kyytiläinen tarvitsee aluksi useamman muiskautuksen, alkaa niitä sitten tulemaan kovalla tahdilla takaisinkin. Malja alkaa vuotaa yli. Punaisin poskin ja iloisin ilmein matkaamme koulun viereiselle tielle asti. Siinä pitää iloinen pusuttelu lopettaa. Tie kun on täynnä kouluun kyyditsijöiden autoja. 

Mikä tässä on se ihmiskoe? Vastaako syliläinen aina samalla tavalla? Siis sillä tavalla kuin saa osakseen hyvää huomiota. Aineiston keruu on vielä kesken mutta ainoastaan yhden kerran pusut eivät ole saaneet samanlaista vastausta. Vaste on siis useimmiten hyvä. Niinhän se usein on itse kullakin. Kun joku hymyilee, on helppo hymyillä takaisin. Kun joku kohtelee lempeästi, arvostavasti ja kunnioituksella, on helppoa vastata samalla tavalla. Tai niinhän sitä luulisi. 

Valitettavasti monet meistä toistavat myös toisenlaista kierrettä. Ihanne maailmassa positiivisten kohtaamisten ja kontaktien sarja kiihdyttäisi eteenpäin menevänä virtana kaikkea sitä, mikä ihmisten välillä voi olla kaunista. Kuitenkin meille ovat tuttuja myös pahat sanat, happamat ilmeet, kiukkuinen vaikeneminen ja monet muut asiat. Niitäkin on helppo lähteä kierrättämään. Ne helposti kasvavat toisenlaiseksi virraksi. 

Kovin usein huomaan vaikeiden ihmisten kanssa ajattelevani: jos vain tuo tekisi… niin kuin oikein on… kuten minä tahdon… siten miten kaipaisin… niin sitten minä. Jätämme helposti varauksia tai käännämme muutoksen vaatimuksen toiseen ihmiseen. Tietenkin tässäkin asiassa täytyy ymmärtää terveet rajat. Kukaan ei saa alentua toisen edessä matelevaksi amebaksi ja muuttua tämän edessä täysin hampaattomaksi ja alistuvaksi. Pois se! Kuitenkin, mikä vaikutus siellä ja täällä olisi, jos yrittäisimme enemmän luoda muutosta minä itse ensin -periaatteella. Pusut synnyttävät halua pussata. Jos niin on pienen päiväkotilaisen kanssa, miksi ei aikuisenkin suhteen. 

On sanottu, että se joka kunnioittaa toista saa löytää aina lisää kunnioitettavaa hänessä. Me olemme herkkiä aistimaan toisten ihmisten eleitä, ilmeitä ja sävyjä. Tuo herkkyys on usein tarkempaa kuin kykymme ymmärtää sitä sanoiksi. Kehenkään toisten käytös ei jätä jättämättä jälkeä. Siispä kaatakaamme astioita täyteen hyvää. Niin täyteen, että se valuu yli meidän ja muiden iloksi. Valitettavasti on totta, että monessa meissä on elämän tekemiä reikiä ja täytymme hyvin hyvin hitaasti ja ehkä emme koskaan. Kuitenkin, mitä enemmän kaadetaan, sitä herkemmin edes joskus pirskahtaa hieman yli.  Sitä paitsi, saadessaan monet elämän reiät ja säröt paranevat ainakin vähän. Kuka olisi se ihminen, jolla voisit harjoitella tätä? Toivottavasti saat pian takaisin.

110# Lääkkeet!

Skopolamiini, Syklitsiini, Meklotsiini, Metoklopramidi, Setronit, Aprepitantti,Sitagliptiini, Vildagliptiini, Saksagliptiini, Alogliptiini, Dulaglutidi, Eksenatidi, Liksisenatidi, Liraglutidi, Pioglitatsoni, Listro-, Aspart- ja Glulisinsuliinit, Detemir-, Glargin- ja Degludekinsuliini, Akarboosi, Dapaglifotsiini, Empaglifotsiini, Repaglinidi, Nateglinidi, Guargumi, Glimepiridi, Glibenklamidi, Glipitsidi, Sydänglysodi, Digoksiini, Klinidiini, Disopyramidi, Lidokaiini, Meksiletiini, Fenytoiini, Flekainidi, Profafenoni, Propranoli, Amiodaroni, Sotaloli, Ibutilidi, Dofetilidi, Verapamiili, Diltiatseeni, Adenosiini, Digoksiini, Atropiini, Tiatsidi- ja Loopdiureetit, Glyseryylirti- ja Isosorbidinitraatti, Dihydropyridiini, Bentsotiatsepiini, Fenyylialkyyliamiini, Amlodipiini, Felodipiini, Diltatseemi, Verapamiili, Kolestyramiini, Etsetimibi, Kolestyramiini, Kolesevelaami, Moksonidiini, Klonidiini, Atorva-, Fluva-, Iova-, Prava-, Rosava- ja Simvastatiini, Klobetasoli… 

Ja sitten viisas vaimoni sanoi, että onkohan tässä mitään järkeä. Ei ollut. Olin päässyt eteenpäin alle kolmasosan tenttiin ilmoitutuista lääkeaineryhmistä. Olisi lievää liioittelua väittää, että olisin ottanut edes kaikki edellä mainitut lääkeaineet haltuun opiskellun viikon aikana. Kuitenkin erilaisten mielleyhtymien kautta joitakin nimiä alkoi tulla tutuiksi ja sitä myötä saattoi muistaa edes lääkkeen käyttötarkoituksen. Esimerkiksi verenpainelääkkeet Klonidiini ja Moksonidiini olivat muistissani Klonkku ja Möksä. Möksä on pahalla mielellä, koska joutuu olemaan Klonkun kaverina. Tällaiset vapaasti mieleen nousevat mielikuvat ovat kuitenkin hyvä keino ottaa haltuun suurta joukkoa vaikeita sanoja tai nimiä. Sitten näihin tuttuihin voi alkaa liittämään käyttötarkoitusta, vaikutusmekanismia, annostelua, kulkuvaiheita elimistössä, haittoja, interaktioita muiden lääkeaineiden kanssa ja muita huomioitavia asioita. Näitä varten tein pieniä kortteja, joihin oli merkattu lääkkeen keskeisimpiä ominaisuuksia. Aika paljon opeteltavaa. 

Totesin, että liian paljon käytettävissä olleeseen aikaan nähden. Farmakologian koetta oli ymmärtäväisesti siirretty pitemmälle syksyyn. Emme joutuneet selviämään siitä siis syksyn ensimmäisellä viikolla. Mutta valitettavasti kävi kuten ennustettu. Muita koulutehtäviä oli ihan tarpeeksi sitten lääkkeiden pänttääjien riesana. Päätin rohkeasti kohdistaa valmistautumisen. Olin kesällä ehtinyt aloittaa lääkehoidon teorian. Siis sen mitä lääkeaineet noin ylipäätään ovat, minkälaisiin mekanismeihin niiden vaikutukset perustuvat ja miten ne päätyvät elimistöön ja poistuvat sieltä. Koetta edeltävänä iltana pidin kotona iltapalaa laittaessa pienen esitelmän aiheesta. Kuulijat tuskin ymmärsivät paljoakaan mutta itseäni rohkaisi huomata, että pienissä pätkissä kuunnellut luennot tulivat suusta ulos kutakuinkin loogisena ja termejä oikein käyttävänä esityksenä. Ainoa epävarmuus oli siinä, että tämä yleinen teoria oli kurssin ohjeen mukaan vain neljäsosa kokeeseen annetusta materiaalista. Riskinä oli pudota huonoilla lääketiedoilla tuloksissa alle vaaditun viidenkymmenen prosentin. 

Kuitenkin rauhoittelin itsenäni sillä, että ainakin koitin oppia asiat oikeassa järjestyksessä. Uskoin, että lääkkeitä kyllä tulee vastaan vielä lukemattomat kerrat. Niiden nimiä ja muita tietoja ehtisi jäädä kyllä mieleen hiljalleen ja tarpeen mukaan. Tietenkin tällainen perustelu ei pelastaisi kokeessa mutta oli se kuitenkin hyvä perustelu. 

Sairaanhoitaja on lääkehoidon ammattilainen. Tietyissä tilanteissa lisäkoulutettu sairaanhoitaja voi jopa määrätä potilasryhmänsä yleisesti käyttämiä lääkkeitä. Yleensä lääkkeiden määrääjä on kuitenkin lääkäri. Sairaanhoitajan tulee kuitenkin ymmärtää asiasta paljon. Sairaanhoitaja on melkein aina se, joka antaa lääkkeet pitkäaikaisessa kontaktissa. Hänen tulee ymmärtää ja hallita käytännössä lääkkeiden antamisen reitit ja tavat. Sairaanhoitajan on ymmärrettävä, onko määrätty lääke mahdollista antaa ja onko määrätty määrä turvallinen. Jos sairaanhoitaja antaa sokeasti lääkärin virheellisesti määräämän lääkemäärän ja saa aikaan haittaa potilaalle, on vastuu molempien. 

Sairaanhoitajan pitää myös osata selittää potilaalle lääkkeiden määräämisen syy, niiden anto, vaikutukset ja mahdolliset haitat. Jos lääkkeet ovat käyttäjänsä itsenäisessä käytössä, sairaanhoitaja opastaa lääkkeiden otossa, aikataulussa, ruokavaliossa tai vaikkapa pistämisessä. Sairaanhoitajan tulee osata myös lääkelistan perusteella arvioida potilaan käyttämien eri lääkkeiden keskinäisiä vaikutuksia. Lääkeaineen vaste eli vaikutus potilaaseen on hoitopaikoissa myös hoitajan arvioima asia. Tieto kulkee niin tarvittaessa myös lääkärille. Hoitajan on osattavat käyttää ajoittain myös itsenäistä päätöksentekokykyä. Käytössä voi olla tarvittaessa käyttöön määrättyjä lääkkeitä. Oletus on, ettei sairaanhoitaja joudu tarkistamaan joka kerta tarvetta erikseen lääkäriltä vaan annettujen ohjeiden mukaan soveltaa itse. Vastuu ja vaatimustaso ei siis ole vähäinen. Toki on niin, että tietyissä paikoissa kulkee aina tiettyjä lääkeaineita tavallista enemmän ja nimet, käytöt ja määrät alkavat hahmottua rutiinin kautta. Tärkeää on hahmottaa yleiset periaatteet.

Niin toivoin. Hieman mieltä kylmäsi kokeeseen mennessä. Enkä ollut ainoa tällaisilla ajatuksilla. Ennen kokeen aloitusta neuvoteltiin vielä uusintapäivistä. Monen mieli liikkui jo siellä. Koe suoritettiin tietokoneluokassa monivalintoina. Naps! Vain muutama kysymys lääkeaineista. Muuten kysymykset olivat onnellisen tutuksi tulleesta teoriasta. Kysymyksiä oli pitkä liuta ja osa oli vaikeampia kuin toiset. Kuitenkin jo vastaillessa arvioin homman olevan niin sanotusti klaari. Tarkastellessa olin asiasta täysin varma. Kolmeenkymmeneen kysymykseen vastaaminen vei tarkistuksineen reilut kymmenen minuuttia. Palautusnäppäimen painamisen jälkeen koe ilmoitti suoraan pistemäärän ja esitti myös pisteiden mukaisen arvosanataulukon. Uloskirjauduttuaan jokainen kävi vuorollaan kirjaamassa itsensä opettajan listaan. Todiste siitä, että oli kokeessa jos koe katoaisi johonkin. Samalla opettaja kuiskaillen kyseli, miten meni. Laittoi pienen raksin nimilistaan kohdalleni. Taas yksi kurssi suoritettuna.

Opittavaa kyllä jäi: Beetametasoli, Metyyliprednisoloniaseponaatti, Mometasoni, Desinidi, Hydrokortisonibutyraatti, Klobetatsoni, Silvenafiili…

109# Taas verihommissa – kanylointi

Kirjoitin aikaisemmin veren ja viinanhajun täyttämästä päivästä. Se oli jännityksen ja naurun päivä. Nyt oli aika samanlaisen kauhun ja onnistumisen aika. Oli etsittävä hoitotyön vaatteet kaapista, huomata housujen vähän paisuneen ja suunnata kohti hoitotyön luokkaa. Syksyn ensimmäinen taitopaja ja laskimokanylointi kutsuivat. 

Kanyyli on väline, jolla muodostetaan yhteys elimistön verenkiertoon. Reittejä ovat laskimot ja valtimot. Akuuttihoidossa voidaan kanyloinnin epäonnistuessa muodostaa yhteys suoraan luuytimeen mutta se vaatii ihan erilaisia välineitä ja osaamista. Myös valtimot on julistettu lääkäreiden osaamisalueeksi. Kanyylilla voidaan antaa elimistöön verenkierron kautta nesteitä, ravinteita ja lääkkeitä. Näin mekin opiskelemme paloissa. Keväällä käytiin taitopajassa läpi letkuston valmistamista ja nestepumpun käyttöä. Vasta nyt opiskelimme systeemin loppupään asentamista käteen. Siispä hihat ylös ja reikää tekemään.

Turvallisuus ennen kaikkea. Tämä on turvaneula. Kanyylista poistaessa neulan päälle siirtyy massiivinen turvapala (vasemmalla). Oikealla näkyy neulan merkkikammio johon veri purkautuu merkiksi suoneen osumisesta.

Taitopajoissa on mahdotonta pitää suositeltuja turvavälejä. Siispä jokainen opiskelija laittoi kasvoilleen suu nenäsuojuksen. Tietenkin asiaan kuuluivat normaalit tai ehkä jopa normaalia paremmat käsipesut. Siinä samalla saattoi aistia jännitystä itse kenestäkin ja salaa tarkkailla toisten suonia parin valintaa varten. Ensin opettaja näytti vielä mallisuorituksen tekosuonen virkaa hoitavalla letkulle. Käsissä hypisteltiin myös eri kokoisia välineitä. Tässähän asia menee tietenkin niin, että pienet neulat on helpompi saada kohteeseensa ilman suonen lähtöä karkuteille. Käytännön ohjeena onkin kuulemma, että paikoillaan oleva pieni kanyyli on aina parempi, kuin se suuri, jota ei ole vieläkään saatu paikoilleen. Eli aina on parempi saada laitettua potilaaseen edes vähän kuin ei yhtään. Tietenkin suurilla neuloilla on etunsakin. Kanyylin läpi virtaa sitä nopeammin nesteitä, mitä suurempi kanyyli ja tietenkin myös neula ovat. Hätätilanteissa, vaikkapa suuren verenvuodon vuoksi, käytetään mahdollisimman suurta neulaa, jotta menetettyä verivolyymia voidaan korvata tehokkaasti.

Tähän pajaan lähdimme hyvin erilaisilla eväillä. Osa oli pistänyt yhtään ketään viimeksi alkuvuoden taitopajoissa. Ihan kaikki eivät sielläkään loppuun asti onnistuneet. Osa oli päässyt pistämään harjoittelussa laskimoverinäytteitä ottaessaan. Onnekkaimmat olivat lähihoitajaksi opiskellessaan suuntautuneet ensihoitoon ja odottivatkin tätä pajaa nyt innolla kuin vanhaa ystävää. Ihmeellisiä suonihimoja voi joillakin ollakin. Kuulemma tekisi koko ajan mieli pistää, kun näkee hyviä suonia. Mutta nyt siis pääsimme kaikki suonia jahtaamaan.

Irrota nyt katseesi hetkeksi näytöstä. Nosta kämmenselkäsi kasvojen eteen ja katsele sitä hetki. Näetkö hieman laskimot? Ehkä et. Mutta jos olet lämpimässä, saatat erottaa itsesi siniveristen joukkoon kuuluvaksi. Näinhän aateliset saivat aikoinaan haukkumanimensä. Koska he eivät ruskettuneet ulkona pelloilla ja muissa töissä, heidän laskimonsa näkyivät hyvin. Siinä ne kulkevat, hoitajan näkökulmasta hieman koholla. Jos kääntelet kättä hieman, saatat löytää laskimon myös sivumpana peukalolinjasta tai laskeutumassa etusormesta. Jos käännät käden ympäri, erotat ehkä ranteen puolen laskimoita. Aivan ranteeseen ei tule pistää, koska valtimot ovat siellä hyvin lähellä. Ranteen puolella pistokohta on lähempänä kyynärtaivetta. Kuitenkaan itse kyynärtaive ei nyt ole ensisijaisena kohteena, sillä kanyylin jäädessä paikalleen, raajan kanssa toimiminen olisi hankalaa. 

Kanylointi aloitetaan aina mahdollisimman etäältä vartalosta. Jos kanylointi epäonnistuu, voidaan seuraavilla yrityksillä edetä laskimossa ikään kuin myötävirtaan. Silloin ensimmäisten yritysten rei’istä ei vuoda lääkeainetta pois elimistöstä. Vauvoilla voidaan käyttää myös pään suonia. Muualta kun voi olla vaikea löytää tarpeeksi suurta suonta. Hätätilanteessa voidaan käyttää myös jalan laskimoita.

Saimme kaikki hypistellä eri kokoisia välineitä. Opettajat olivat kuitenkin ystävällisesti valinneet kaikille suhteellisen pienet välineet.

Suonen etsiminen on tärkeä valmistelu toimenpiteen onnistumiselle. Luokasta alkoikin kuulua iloinen läiskintä. Hierontaa, lämmitystä, napsuttelu ja tunnustelua käyttäen mekin yritimme löytää ystävää toistemme käsistä. Toiset etsivät pitempään ja toiset löysivät nopeammin. Joskus suonia saa oikein urakalla houkutella ja eri ihmisillä suonet käyttäytyvät eri tavoin. Kuulemma voidaan käyttää myös ultraääntä, mutta osaavissa käsissä se vain monimutkaistaa asioita. Videon katselun, muiden teoriaopintojen ja opettajan viimehetken vinkkien jälkeen en tiedä olisiko ultraääni ollut turha. Onneksi houkuttelun jälkeen ihan mahdollisen näköisiä suonia oli tarjolla. Alkoholilappua heilutellen siis, toisen käden sormilla rystysen luota kiinni, ettei suoni karkaa neulaa ja pistämään.

Neulan kammioon purskuva veri kertoi piston löytäneen perille. Sitten alkoikin monimutkainen käsityö. Kanyylin asentamiseen liittyy aloittelijan näkökulmasta monia vaiheita, joita ihan mielellään olisimme voineet opetella ennen pistämistä. Muovista kanyyliputkea työnnetään vaiheittain syvemmälle suoneen ja vastaavasti neulaa vedetään sykäyksittäin pois sen sisältä. Tämä tarkoittaa sormien asennon vaihtamista useampaan kertaan. Riittävän syvyyden ja neulan poistamisen jälkeen oikea paikka varmistetaan ruiskuttamalla nestettä kanyylin läpi. Suonen ulkopuolelle livahtanut sisäpuolinen pää näkyisi kohoumana ja tuntuisi kipuna. Suoneen neste vain häviää. Kaikki ankkuroidaan paikalleen juuri siihen tarkoitukseen valmistetuilla laastareilla. 

Mallisuorituksen jälkeen.

Kanyyliin kiinnitetään lopuksi nesteletkusto tai desinfioiva korkki. Paljon käsityötä parin käteen tunkeutuneelle. Eikä se mennytkään ihan putkeen. Opettaja onneksi huomasi, että ensi yrityksellä pyyhkäisin näissä otteen vaihdoissa kanyylin vartta sormella. Siis sitä osaa, joka uppoaa suonen sisään. Bakteerivaara! Siispä uusiksi.

Opettajat pitävät hyvää huolta meidän opiskelijoiden turvallisuudesta. Kaksi opettajaa kiersi luokkaa opastamassa, neuvomassa ja tarkkaan toimenpidettä valvomassa. Välillä nostettiin vähän kauempana pistettävän jalkoja ylös ja juoksutettiin juotavaa. Moni sai käsiinsä useamman reiän yrityksistä. Kaiken kaikkiaan iloinen tapahtuma. Vaikka edellisistä, harjoittelun aikaisista, pistelyistä on mennyt tovi, oli mukava huomata, että tietynlainen perusluottamus asiassa on. Vaikka toisen ihmisen sisään tunkeutuminen on yhä jännittävää, pystyy siinä kuitenkin jollakin tavalla ajattelemaan ja seuraamaan opettajan ohjeita. Lienen itsekin ihan kehityskelpoinen. Näin opettajankin rohkaisi, kun analysoimme ensimmäisen yrityksen vaiheita ja löysin itse sen kohdan, jossa virhe oli tapahtunut. Näiden virheiden analysointien kautta seuraava yritys on aina parempi. Omat virheet ärsyttävät mutta niiden myöntäminen on hyvä keino oppia. Pätee muuten kaikkeen elämään. Toisella kerralla en näpelöinyt putkea.

Entä onko inhottavaa, kun pistetään? Vähän. Ehkä joku toinen sanoisi eri tavalla mutta oma parini ei tökännyt suoraan suonen lävitse, ei iskenyt hermoon, eikä nostanut suonta kireälle ylöspäin. Taitavaa. Oikeastaan ikävintä ei ollut neula ja pistäminen vaan muovisen kanyyliputken liikuttelu kädessä. Vaikka putki on mitättömän pieni, se tietenkin hieroo hieman reiässä. Kuitenkin teipeillä paikoilleen ankkuroitu kokonaisuus kesti ihmeellisellä tavalla kopelointia ja operointia. Ei tuntunut yhtään siltä, että koko suoni räjähtää ulos kädestä. Hyvin nopeasti kaikki olivatkin valmiita, luokka siisti ja vielä ehdittiin syömään. Sellaisia sairaanhoitajaopiskelijat ovat. Heti kestää syödä.

Suunnilleen näin.

108# Vuoden vaikein puhelu

– Miltä nyt tuntuu?

Näinhän urheilijoilta klassisesti kysytään suorituksen jälkeen. Tämä vuosi on ollut perheessämme urheilu- ja kisavuosi. Kaikki lapset ovat päässeet osallistumaan ihan oikeisiin kisoihin kilpakentillä. Siis muihinkin kuin jo perinteeksi muodostuneisiin Hippo-kisoihin. Vanhin on kilpaillut eniten. Muille kun suunnilleen oikean ikäisten sarjoja on harvoin. Isoin on siis eniten opetellut kantamaan paineita, pettymyksiä ja vähän onnistumisen riemuakin. Mainetta on tullut niukasti mutta oppia sitäkin enemmän. Urheasti on mennyt suorituspaikoille lajeissa, joita ei oikeastaan osaa. Samoin sitkeästi on pidätellyt kyyneleisen harmin nousua tunteiden hallitsijaksi, kun on jäänyt kilpakumppaneista selvästi ja nolosti jälkeen. Kärkkäästi on pyytänyt päästä päivän tai parin päästä kentällä harjoittelemaan. Tekniikkaa on löytynyt halun kaveriksi ja pieni pää on oivaltanut, että harjoittelemalla voi välttää nolon häviön kovemmissakin kisoissa. 

Erityisen kova laji tänä kesänä oli ratakierroksen juoksu. Tuo maitohappojen kestoon kutsuva keskimatkan rääkki. Tiesimme esikoisen ihan kykeneväksi. Siksi kävimme poikkeuksellisesti treenaamassa ihan tosissaan jo ennen kisoja. Pari kertaa vain mutta kuitenkin. Pelkkien seuran kesäisten harjoitusten jäljiltä, kun joka lajissa uhkasi liian suuret luulot itsestään. Juoksussa päätimme ottaa liiat luulot pois etukäteen. Tilastoja netistä tutkien valitsin tavoiteajan ja juoksin itse sen mukaan jäniksenä. Raukka joutui koville koska jänikselläkään ei ollut helppoa. Ensimmäisellä juoksulla ei kuulemma uskonut jaksavansa enää ensimmäisen sadan metrin jälkeen. Tuli kuitenkin perässä. Niin sitä löytää itsestään joskus enemmän. Oli yllättynyt ja iloinen. Kisassa ei tullut voittoa. Kuitenkin tuli harjoituksia parempi aika. Oli itsekin tyytyväinen. Raaka laji. Viimeisellä suoralla voimat ovat vähissä ja monien tekniikka pettää. Silloin meno sortuu ja askel käy raskaaksi. 

Raskaat askeleet tulivat vastaan muuallakin. Lasten vielä nauttiessa kesälomasta, raahustin varastoon puhelimen kanssa. Siellä voi puhua rauhassa niitä puheluita, joihin työhuoneenkaan rauha ei riitä. Oli aika puhua esimiehen kanssa jatkosta. Tähtäimessä oli 1.1.2021. Päivämäärässä monta ykköstä mutta kalenterin katsojana täysi nolla. Siltä ainakin tuntui. Olisi pitänyt kai kuulostaa piristyneeltä, levänneeltä ja kovasti kiitolliselta siitä, että on saanut kokonaisen vuoden ottaa aikaa itselleen. Kai nuo kaikki olivat jollakin tapaa tottakin. Kuitenkin nollalta tuntui. Liian raa’alta tuntui luvata olla täydessä iskussa tammikuussa. Kesäloman täysi ilo oli silloin vielä kokematta ja oli liikaa yrittää aavistaa edes nyt alkaneen syksyn tunnelmia. Olo on kuin huippu-urheilun lopettaneella. Hetki sitten joutui pelkäämään koko ajan pystymistään mutta nyt normaalielämään paukkuja kyllä riittää. Mutta milloin ja miten palata radalle?

Pyysin lisäaikaa. Aivan kuten lapset pyytävät, kun puhelimen peliaika on lopussa. Tuntuukohan heistä yhtä nololta? Tunnustaa, että oli mukavaa ja saisiko vähän jatkaa. Tietenkin puhuimme siitä, miten käytännöllistä olisi jatkaa opintojen toinen lukukausi loppuun. Ei jäisi kursseja kesken ja opinnot voisi laittaa hyvässä järjestyksessä hyllylle. Joskus olisi helpompi jatkaa, jos se tulisi ajankohtaiseksi. Puhuimme myös mahdollisuudesta opiskella töiden ohessa. Se olisi vaikeaa mutta molemmat tunnustimme, ettei hyvään vaiheeseen edennyttä tutkintoa kannata suorilta roskiinkaan heittää. Halua joustaa löytyi molemmin puolin. kuule hyvistä työntekijöistä kannattaa pitää kiinni. Huomasimme myös kaiken sujuneen hyvin ja ettei sota tässäkään kohtaa ole yhtä miestä kaivannut. Tai ehkä on kaivannut kyllä mutta ei välttämättä tarvinnut. 

Löimme kalenteriin uuden päivän. 1.8. Edessä olisi kokonainen kevät ja toinen kesä. Olimme molemmat tyytyväisiä. Miksi yrittää kurottaa ennustuksissa ja viisaudessa kauemmaksi kuin pystyy. Samalla uusi päivämäärä nosti uuden pelon. Millaisin askelin täytyy yrittää seuraavan kerran hiipiä varastoon?

Loppu olikin helppoa. Sijainen oli erittäin ymmärtäväinen. Hän osaa annostella kiltteyttä ja kovuutta hyvin aina tarpeen mukaan. Meille heikoille siis lähinnä kiltteyttä. Sanoi olevansa tyytyväinen nykyiseen järjestelyyn ja sanoi olevansa valmis jatkamaan nyt ja jatkossakin jos tarve vaatii. Mutta viisaana ihmisenä kertoi olevansa myös iloinen, jos tulisin ensi syksynä takaisin. Ei halua ohjailla puoleen eikä toiseen. Tuntui oudolta saada paljon kehuja siltä, joka on tullut kannattelemaan. Seurakunnille asia ilmoitettiin sujuvasti itseni ollessa niin monta kertaa lykätyllä häämatkalla. Kukaan ei ole tullut jälkikäteenkään kiroilemaan. Hyvin kasvatettuja ihmisiä.

Nyt sitten tässäkin mielessä kohti tätä toista vuotta. Enää paperisota täytyy hoitaa. Tieto on kuitenkin kulkenut tarvittavalla tavalla. Lupa ja hyväksyntä on tullut. Rahoitusta riittää kesäkuun loppuun. Senkin puolesta kaikki on kunnossa. Tai ainakin jotenkin mahdollista.

Niin sitä ollaan. Ikään kuin kierroksen jälkeen yhä huilaamassa. Hengitys on jo sen verran tasaantunut, että on mahdollista miettiä hieman oikeammin, miltä tuntuu. Yrittikö jaksaa liian kovaa ja liian pitkään? Tekniikka sortui monella tavalla ja altisti virheille ja vammoille. Oli syystäkin viisautta viheltää itsensä hetkeksi viivan yli. Nyt on tietenkin helpottanut. Kyllähän juoksijallakin kisan jälkeen on kevyempää. Mutta nyt… kun tarkkaan tunnustelee, sieltä ja täältä löytyy paikkoja, alueita, jotka ovat jotenkin arkoja. Merkki väsymyksestä vai puutumisen vaikutuksen poistumista odottavasta kivusta. Kovaa ja pitkään mentiin – menikö jotakin kuitenkin rikki. Tunnustelemisen vaikeus on siinä, etteivät nämä haavat tunnu normaalissa arjessa. Pitäisi lisätä lajitreeniä.

Näkyvätkö elämän jäljet myös puhelimesta?

107# On ollut kaikenlaista vaivaa

Aila-myrsky iski liikuntapaikalle.

Miten sinulle käy, jos joku toinen alkaa kertoman omista vaivoistaan? Tai entä jos syystä tai toisesta törmäät sairauden oirekuvauksiin netissä. Oletko löytänyt silloin itseltäsi sitä sun tätä vaivaa? Tämä on ollut itselleni arkea syyskuun aikana. 

Syksyn ensimmäiset viikot ovat olleet kiireisiä. Sisätautien, kirurgian ja Farmakologian kokeisiin valmistautuminen on tarkoittanut kurssien omien suositusten mukaan yli 120 tunnin verran itsenäistä työskentelyä. Se on ollut kolmeen viikkoon melkoinen suoritus. Viisaat ja ahkerat aloittivat kokeisiin valmistautumisen jo elokuun puolella. Me toiset koitimme olla sitäkin ahkerampia syyskuun puolella.

Kiireen lisäksi kokeisiin valmistautuminen on tuonut mukanaan monenlaista vaivaa. Näin erityisesti kirurgian ja sisätautien kurssilla. Tautiryhmät, vammat, oireet ja hoidot ovat pyörineet päässä tiiviisti. Olkapään vammoja opiskellessa oma jäykkänä ollut olkapää alkoi kihelmöimään ihan eri tavalla. Samoin on löytynyt tuntemuksia kehon sisä- ja ulkopuolelta aina sen mukaan, mitä oireita tietokoneen näytöllä on vilissyt. 

Ja jos oireita lukiessa on kihelmöinyt, on pään sisällä vilissyt. Kolme viikkoa ei ollut mitenkään liikaa opetella satakuntaa sairaus- tai vammaryhmää, satoja eri lääkeaineita sekä lääkehoidon yleistä teoriaa. Ihmettelimme luokan kesken hieman verkkokokeiden ajoitusta. Lääkehoidon suhteen se oli selvempää. Koko kurssi on kokeen myötä nyt suoritettu. Kaikkea ei ole opittu mutta opintojen jatkuessa moni asia noussee mieleen melkein tuttuna. Sisätautien ja kirurgian kurssit jatkuvat vielä. Kirurgiassa on käyty läpi hyvin käytännöllisiä asioita hoitajan roolista ja työnkuvasta leikkauspotilaan hoitoprosessiin liittyen. Kirurgista hoitoa vaativien sairauksien ja vammojen opiskelu toimii siinä kaiketi hyvänä pohjana. Sen sijaan sisätautien kurssilla on käyty läpi sisätauteja. Siis samoja sairauksia ja hoitoja, joita verkkokurssilla yritettiin kovasti päntätä päähän. Tietenkin kertaus on hyvä opettaja ja moni asia tulee tälläkin kurssilla vastaan nyt tuttuna. Mutta hieman ihmettelemme tätä järjestystä. Kolme laajaa koetta kolmessa viikossa oli tuhdisti. 

2/3. Niin menivät omat kokeeni. Sisätaudit odottavat sitten uusintaa joskus ensi vuonna. Pääsin kokeista lävitse ne, joihin ehdin lukea. Sisätauteja lähdin yrittämään jo melkein tuurin voimalla. Ja yhden päivän opiskeluilla. Perjantaina suoritettu edellinen koe ei antanut paljoa mahdollisuuksia lähestyä sunnuntai-iltana sulkeutuvaa verkkosuoritusta. Ahkerat aloittivat kesällä. Kuitenkin tietyssä mielessä tulos oli paras mahdollinen. Kun sisätaudit tulevat verkossa uusittavaksi, on koulussa pyörivän kurssin opetus edennyt pitkälle ja asiat ovat tulleet tutummiksi. Syksyn harjoittelu nostaa varmasti myös sekä tietoja ja opiskelumotivaatiota. Nyt vain aika ei riittänyt. On myös todettava, että nämä verkkokokeet eivät ole mitään helppoja. Vaikka koetyyppi on monivalintakysymyksiin vastaamista, ovat vaihtoehdot hyvin taitavasti ja sekaantumista aiheuttavasti rakennettuja. Usein kysymykset käskevät valitsemaan myös kaikki oikeat vaihtoehdot. Aiheet täytyy todella osata. Meistä tulee vuoden aikana taitavia!

Kokeisiin lukiessa siis kihelmöi oirekuvien äärellä. Tieto suhisi siirtyessään täyttämään pään sopukoita. Kokeista selviytyminen synnytti iloa ja sisätautien koe ehkä ei. Näitä opiskellessa syntyi myös muuta. Syntyi tietoisuus omasta hauraudesta. Kun pänttäsi kappale toisensa perään eri vaivojen esiintyvyyttä väestössä, ikäryhmissä ja sukupuolissa ei voinut olla miettimättä omia mahdollisuuksiaan välttää näitä. Näin varhaiskeski-iän kynnykselle olen saanut olla terve. Kuten todistettu, hyvin tavallinen ikäiseni. Kuitenkin jokaisena päivänä kortit niin sanotusti huononevat pakassa. Vaikka yrittää vältellä hyvin yleistä riskitekijöiden paria: alkoholia ja varsinkin tupakkaa, pelkkä ikä nostaa jatkuvasti sairauksien puhkeamisen mahdollisuutta ja myös vammojen todennäköisyyttä. Urheillessa on jo joutunut huomaamaan todeksi palautumisen haasteet. Tai ehkä treenaan nykyään kovempaa kuin ennen! 

Sairauksien äärellä jouduin väistämättä miettimään omaa sukuani ja sen muodostamaa rasitetta. Tilanne on kaksijakoinen. Perimän puolesta voinen odottaa pitkää ja tervettä ikääntymistä vähillä lääkkeillä tai jopa ilman. Todennäköisesti aika vain loppuu sitten nopeasti sydäntapahtumaan. Nykyään niitäkin ennakoidaan, löydetään ja hoidetaan erittäin onnistuneesti. Ennen ei. Pienellä syysreissullani autoilin (kirurgiaa kuunnellen) esi-isien mailla ja pysähdyin matkan varrella etsimään isovanhempien hautoja. Laskin kivistä vuodet yli kuudenkymmenen. Niitä ei ollut montaa. 

Olen jäänyt lähiaikoina kiinni elintarvikepakkausten tuoteselosteiden tuijottelusta. Ensi kertaa sitten esikoisen kiinteille opettelun olen alkanut tutkimaan leivistä ja vähän kaikesta suolan määrää. Ja muidenkin aineiden. Lautasta ja vatsaa täyttäessä viisaus on yhä motivoinut yritystä elää hyvin. Samaan aikaan lenkit ovat pidentyneet, ruumiin yritys kasvanut ja huoltokin saanut tilaa. Terveys ei ole itsestäänselvyys. Se on ihmeellinen lahja, jota ei ole hyvä tuhlata. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa, vaikka se kerran pettäisikin. Estää sitä täällä ajassa ei voi. Mutta viivyttää kuitenkin.

106# Kauneus katsojan silmässä?

Taloutemme toinen aikuinen tykkää soista. Itse inhoan niitä! Ne ovat syksyisin tuulisia ja kylmiä. Niiden päällä kulkeminen on epävarmaa ja pelottavaa. Vesi tirskuu saappaan jälkeen eikä koskaan voi täysin luottaa siihen, pitääkö seuraava askel silmän arvioimalla tavalla. Siellä täällä vaanii mustia vesiä ja useammin tasaisia, ruohoisia, kohtia, jotka kertovat petollisen ohuesta kerroksesta veden päällä. Vähät puut ja korkeammat mättäät muodostavat lupauksen vakaammasta polusta. Välillä täytyy vain luottaa saappaan varteen ja siihen ettei pohja ole yhtä pelottava kuin mieli väittää. Ei se yleensä olekaan. Kuitenkaan en olisi ollenkaan harmissani, jos olisi enemmän kuokkia ja Jusseja ja vähemmän niitä soita.

 

Ei tämäkään syvä ollut. Mutta kuitenkin se luo mielikuvan kaiken sisäänsä imevästä syvyydestä.

Yleensä en mene suolle vapaaehtoisesti. Joskus seura kuitenkin vie mukanaan. Joukossa tyhmyys kun tiivistyy. Tänä syksynä kuitenkin päätin ylittää itseni. Suuremmissa suosaarekkeissa kun voi löytyä jotain haluttua. Ajattelin kuluneen vuoden aikana tulleita uusia kokemuksia, neuloja ja muita. Päätin lähteä ihan yksin ylitykseen.

Tässäpä yrittää etsiä reittiä yli.

Miksi tämä aasinsilta? Elämä on usein tällaista suolla rämpimistä. Näin hoitotyössä (ja vanhojen kenkienkin töissä) melkein säännön mukaisesti. Vastaan tulee ihmisiä, jotka eivät ollenkaan herätä luontaisia lämpimiä tuntoja. Ihmisten kanssa työtä tekevä ei voi valita niitä ihmisiä, jotka tulevat vastaan. Tämä korostuu aloilla, joissa ihmiset eivät tule vastaan oma kiinnostuksensa tai halunsa perusteella. Siellä, missä ihmiset tulevat pakotettuna myös kohdattavien ihmisten kirjo laajenee. 

Potilaat ja asiakkaat saattavat haista ja olla likaisia. He saattavat käyttäytyä ei toivotulla tavalla ymmärtämättään tai jopa tahallaan. He saattavat kerta toisensa jälkeen jättää ymmärtämättä tai ainakin toimimatta toivotulla tavalla. Potilasohjausta yrittävä hoitaja todennäköisesti turhautuu lukemattomia kertoja omaa tilaansa heikentävään henkilöön. Potilas ei välttämättä kiitä vaan saattaa päinvastoin haukkua. Se vaatii hoitajalta taitoa. Tai ehkä tarkkuutta. Se on sellaista suolla kulkemisen taitoa. 

Suolle lähtiessä on hyvä etsiä hyvät kiintopisteet ja kompassisuunta. Yleensä laidasta löytyykin näitä näyttäviä keloja.Joskus kuolemakin tuo esiin kauneutta.

Ihmisiä tulee kohdata kunnioittavasti ja arvostavasti. Aivan kuten kulkijan täytyy kohdata edessään oleva suo. Riittävän taitava tai tahtova ihminen voi näin tehdä. Potilas ei toivottavasti edes huomaa hoitajan viipyilevää katsetta, varautunutta ilmettä tai ääneen vilahtavia sävyjä. Tämän kohtaamisen tason haaste on pitää tasoa yllä kiireen, väsymisen tai kasvavan potilashaasteen edessä. Erityisesti kiire on hankala. Ihminen kun vaatii suon tavoin aikaa ja tarkkuutta.

Pelokas kulkija lähestyy suota hitain ja arvioivin askelin. Samalla tavalla hänen silmänsä tarkkailee huolellisesti ja keskittyneesti edessään olevaa reittiä. Tämä on välttämätöntä, jos haluaa pitää saappaan sisuksen kuivana ja vähentää ylimääräistä sydämen sykettä rinnassa. Kulkemalla hitaasti näkee enemmän. Suo alkaa näyttämään erilaiselta. Maasto alkaa paljastamaan kukkia, ruskan koskettamaa sammalta, erilaista rahinaa ja ritinää sekä niitä muutamia vanhoja puita jotka kauan sitten ovat kelottuneet kuolleina suon laidalle. Mustan veden laidalla saattaa vilahtaa joskus sammakko. Pidemmällä suolla viileä tuuli karkottaa laita metsiköissä parveilleet hyönteiset. 

Monella tavalla hyvä mätäs. Silmänilon lisäksi se on lupaus paksusta, saappaan kantavasta, pinnasta. Huomaa ympäröivä heinä. Se on aina kavalampaa.

Mitä jos ihmisen kanssa kulkee hiljaa ja itsensä unohtaen enemmän toista tarkkaillen? Silloin löytää paljon kaunista. Löytyy tarina, tausta ja merkitys. Hitaasti tarkkaillen löytyy syitä nykyiseen tilaan ja joskus jopa keinoja sen kanssa etenemiseen. Hitaasti katsellessa katselin suu yleensä alkaa toimia vähemmän ja hänen korvansa saavat kasvaa. Silloin tarkkaaminen helpottuu entisestään. Yleensä näkeminen synnyttää myös halua ymmärtää tai ainakin sitä myötä sietää enemmän. Pysähtymällä, hidastamalla hoitaja pääsee syvemmälle kuin ainoastaan ammattitaitonsa ulkoisiin vaatimuksiin nojaamalla. Hoitaja ei ymmärrä enää vain sen vuoksi, koska on hoitaja vaan koska on ihminen. 

Tämä ei tee kohtaamisesta välttämättä helpompaa. Itsensä hidastaminen kohtaamiseen altistaa kohtaajan myös kohdattavan katseelle ja korville. Tämä voi olla kuluttavaa tai ainakin pelottavaa. Kuitenkin tulos on kestävämpi ja hyödyllisempi kuin pelkkä ulkoisen mallin tavoittelu. Kohdattava voi reagoida myös yllättävällä ja hyvällä tavalla kohdatessaan vaihteeksi ihmisen.

Tässä vaiheessa on hyvä olla jo paluumatkalla. Vähän myöhemmin suon kulkija olisi ollut kunnolla märkä.

Suosta voi löytää paljon kaunista, jos kerran ihmisestäkin. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisin alkanut nyt pitämään soista. Se on yhä aivan vihoviimeinen maasto. Inhottava mutta kuitenkin kaunis. Ei kaikista ihmisistä ja heidän toiminnastaankaan tarvitse pitää. Heitä kuitenkin tarvitsee kuulla ja kunnioittaa. Se on usein helpompaa, jos suostuu etsimään heistä hyvää ja kaunista. Tärkeää on huomata, ettei tämä kohtaaminen edellytä kaikesta pitämistä ja sen hyväksymistä. Jos siihen pyrkii, edessä on loputon suo jossa itsensä lopulta upottaa. Juuri monesta haitallisesta hoitaja yrittää kohdattavansa poispäin kuljettaa. Yhdessä kulkeminen on suolla helpompaa kuin yksin.

105# Kuinka hyvä pitää olla?

Syksyn ensimmäinen koe on nyt takana. 91,3% vastauksista oikein. Läpi päästäkseen on saatava 60 prosenttia vastauksista oikein. Päivän kunto oli siis riittävä. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kokeisiin. Alkavalla viikolla niitä onkin jo kaksi.

Toisen vuoden opiskelutahti on kova. Tasokin nousee hyvää vauhtia. Kesällä en olisi osannut vastata vielä kovinkaan moniin neuvoa pyytävien kysymyksiin sairauksiin ja vaivoihin liittyen. Nyt vastauksien mahdollisuuksia alkaa piirtyä mieleen. Sisätautien ja kirurgisten sairauksien jaksoilla opiskellaan vino pino sairauksia ja vammoja, niiden diagnooseja, tehtäviä tutkimuksia, hoitoja ja hoitojen vaikutuksia. Ammattitaitoa sukulaistarpeiksi alkaa siis ruskan edetessä löytyä. Sairaanhoitajan tutkinto voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan. Osat eivät täysin seuraa lukuvuosia mutta selvyyden vuoksi käytetään vuoden mittaisia jaksoja. Ensimmäisenä vuonna opiskellaan perusteita. Esimerkiksi anatomia opinnot kuuluivat siihen. Ensimmäisen vuoden jälkeen ihmiskeho oli perin tuttu. Mutta ainoastaan ihannetilanteessa. Toisena vuotena sairauksien opiskelun yhteydessä opitaan sitten elimistön ei niin ihanteellisia tiloja. Eli ensin opeteltiin toiminta ja nyt epäkunto. Toinen vuosi ja jakso onkin tätä perustyön ja taitojen opiskelua. Kolmas ja viimeinen jakso on sitten näiden taitojen soveltamista erityisten potilasryhmien kanssa tai tiettyjen tilanneympäristöjen keskellä.  

Sekä kirurgian että sisätautien kurssiin kuuluu lähiopetusta. Huomattava osa itse sairauksien ja vammojen osuudesta opiskellaan itsenäisesti. Verkko-opinnot ovat korvanneet ilmeisen perinteiset lääkärien iltaluennot. Nyt muutama ääni luennoi kaiken lävitse esityksen näkyessä ruudussa. Onneksi luentojen tekninen laatu on hyvä. Kirurgian materiaalin osuus on lähes kymmenen tuntia. Se tarkoittaa 29 eri luentoa. Sisätaudeissa yhteiskesto on samanlainen mutta luentoja on muutama enemmän. Laajimmat kokonaisuudet on jaettu useampaan luentoon. 

Itse olen tyytyväinen näihin verkkokursseihin. Tietenkin niistä puuttuu vuorovaikutuksen mahdollisuus mutta toisaalta luennot ovat myös sisällön puolesta laadukkaita. Jokainen luennon aluksi kerrotaan mitä tullaan käsittelemään ja mitä pitäisi oppia. Lopuksi on muutamia kertauskysymyksiä keskeisimmistä asioista. Luentopakettien jälkeen on itseopiskelutestejä, joiden avulla voi testata osaamistaan pisteytyksen kanssa. Luentojen ainoa varsinainen vika on niiden kohdistus. Ilmeisesti samaa materiaalia käyttävät lääketieteen opiskelijat. Materiaalissa käydään tarkkaan läpi diagnostiikkaa: potilaan tutkimista, määrättäviä kokeita, hoitomuotoja, lääkkeitä ja jatkoseurantaa. Niiden ymmärtäminen on hyödyllistä mutta ei varsinaisesti sairaanhoitajan rooliin kuuluvaa. Kuitenkin tämä tekee välillä vaikeaksi suodattaa luennoista, mitä niistä pitäisi lopulta itse oppia. Kuitenkin verkkomuoto antaa mahdollisuuden opiskella itselle sopivalla ajalla ja rytmillä. Itse olen löytänyt hyväksi tavaksi kuunnella luentoja puhelimella silloin kun en voi tehdä mitään muuta. Eli siis autoillessa tai urheilun ohessa. Samojakin luentoja ehtii kuunnella useamman kerran viikkojen aikana eikä kaikki aika ole suoraan pois muusta ajasta.

Varsinainen koe sitten suoritetaan erikseen. Esimerkiksi syksyn aloittanut kirurgian koe oli auki koko viikon. Kurssin kanssa yhteisessä oppimisympäristössä kirjauduttiin opettajan jakamalla koodilla kokeen sivulle ja siellä operaation saattoi tehdä valitsemanaan aikana. Siis viikon aikaikkunan sisällä. Sivu ilmoittaa kokeen jälkeen jokaiselle oikeiden vastausten märän prosentteina ja sama ilmoitus menee yhtä aikaa opettajalle. Kirurgiassa aikaa oli 45 minuuttia ja kysymyksiä 35. Kysymykset olivat laadultaan oikein väärin -väittämiä, monivalintakysymyksiä ja valitse useita oikeita vaihtoehtoja. Verkkokokeen luonteeseen kuuluu tietenkin se, että omat muistiinpanot voivat olla mukana. Vaikka reilu minuutti kysymystä kohti saattaa tuntua reilulta, ei aikaa kuitenkaan ole liikaa. Asia pitää hallita.

Kuinka hyvä siis pitää olla?  Riittävän hyvä. Olen yrittänyt itse hoitaa opintoja tarpeeksi rennolla otteella. Elämässä täytyy olla tilaa ja aikaa paljon muillekin asioille. Onko 91,3 prosenttia sitä rentoa? Asiaa vastaan näyttäisi todistavan myös toistaiseksi yli neljän kulkeva keskiarvo. Kirurgian tuloksen kuultuaan vaimo ehti syyttää jo pingottamisesta. Kuitenkin väitän syyn olevan se, että opiskeltavat asiat ovat mielenkiintoisia. Niistä oppii mielellään. Mitään arvosana tai pistetavoitetta en kursseille aseta sen paremmin kuin kokeisiinkaan. Tavoitteena on oppia. Opittava on, jos aikoo joskus olla hyödyksi enemmän kuin haitaksi. Opittava on tarpeeksi, että pystyy rakentamaan seuraavaksi opittavaa nyt opittavan päälle. Siinä on motivaatiota. Kuitenkin ainoa varsinainen tavoitteeni on aina päästä kaikesta lävitse. Aina se ei ole onnistunut kerralla. Kirurgian kokeessa ratkaisevaa oli saada yli tuon vaaditun 60 prosentin. Sen jälkeen tulos ei tuntunut enää missään. 

Kokeista läpi pääseminen on tärkeää hyvin käytännöllisistä syistä. Uusintoja ei ole otettu huomioon kalenteria laatiessa. Uusintamahdollisuuksia tietenkin on. Muu opetus ei vain jousta niiden mukaan, eikä järjestä ylimääräistä aikaa uuteen kokeeseen valmistautumiseen. Työn määrä alkaa hyvin helposti kasautumaan tiiviissä syksyssä. Laiskan täytyy koittaa opiskella asiat kerralla ja riittävän hyvin. Näin se on yleensäkin. Jos ei halua huhkia valtavasti tai tehdä asioita moneen kertaan, täytyy tehdä tasaisen rennosti koko ajan. En ole hyvä – olen vain laiska.

104# Toisen vuoden syksy – mitä edessä

Syksyn lukujärjestys näyttää melko rennolta. Näin ovat muutkin luokaltamme todenneet, vertaillessaan tuntien määrää viime syksyyn. Kuitenkin lukujärjestys hämää. Syksy vain näyttää rennolta.

On totta, että viikkotunteja on melko vähän. Ainoastaan ennen lokakuun harjoittelua tahti on pari viikkoa tuhti. Muuten tyhjät päivät ja lyhyet päivät näyttävät täyttävän kalenteria. Viime syksynä opetusta oli suunnilleen saman verran. Tosin viime syksynä perusopetuksen ympärillä vilisi kaikkea ei niin hoidollista, jonka kuormittavuutta kokonaisuuteen ei välttämättä oltu osattu huomioida. Osa luokasta istui samaan aikaan englannin, ruotsin ja matematiikan kertauskursseilla. 

Nyt kursseja on maltillisesti. Ne ovat kuitenkin laajoja. Aloitustunneilla moni ehti kauhistella annettujen sisältöjen ja tehtävien määrää. Tosin pelokkaimmilta taisi jäädä huomaamatta, miten nämä laajat kurssit jatkuvat ensi vuoden kevääseen saakka. Kalenteriin aseteltuna työmäärä on ihan kohtuullinen. Itsenäistä työtä: nettikursseja ja -tehtäviä sekä seminaaritöitä, on kalenterissa. Lukujärjestykseen on jätetty tyhjää näitä varten. Tämä opettajat kehottivat ottamaan ihan tosissaan. Muuten tulee jossakin vaiheessa kiire ja ahdistus. Tämä vuosi tulee selvästi kysymään itsenäisen työskentelyn ja aikatauluttamisen taitoja opiskelijoilta. 

Sisätautipotilaan hoitotyö opettaa meillekeskeisimmät sisätaudit, neurologiset sairaudet ja syöpäsairaudet. Opiskelijat tulevat oppivatmäärittelemään sisätautipotilaan hoitotyön tarpeen sekä suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä päätöksentekoprosessin mukaisesti. Käytännössä jakso tulee opettamaan kaikessa hoitotyössä käytettäviä menetelmiä ja toimenpiteitä. Sairauksista tutustutaan esimerkiksi verenpainetautiin, sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja vaikkapa aivoverenkiertohäiriöihin. Myös ihan tavalliset nuhakuumeet ovat opiskeltavien asioiden listalla. Sisätautien taitopajoihin tulevat kuulumaan ainakin EGK ja rytmit sekä sairaalaelvytys. Tarkkuutta ja toimintaa luvassa.

Kirurgisen potilaan hoitotyö kuljettaa meidät leikkurin maailmaan. Kirurgiset sairaudet eroavat sisätaudeista pääsääntöisesti hoitomuodon eli leikkauksen perusteella. Tutuiksi tulevat kirurgisen hoitoprosessin lisäksi monet välineet ja valvontalaitteet. Sairauksien osalta opiskellaan monia syöpiä, ranteita, olkapäitä ja polvia sekä niiden vammoja. Ja paljon muuta. Kaikki, mitä voidaan hoitaa leikkaamalla, on kirurgisten sairauksien alla. Ensimmäisellä viikolla ehdimme tutustua nelisivuiseen anestesia-kaavakkeeseen. Se on työväline, joka seuraa potilasta ennakkohaastattelusta, leikkaussalin kautta kotiutukseen asti. Lomake oli vaikuttava. Vaikuttavuutta eivät saaneet aikaan lukemattomat vielä tuntemattomat termit ja laatikoiden ja sarakkeiden suunnaton määrä. Vaikuttavaa oli ymmärtää, että opintojakson päättyessä kaavake on ihan tuttu ja toivottavasti myös turvallinen työkalu. Kirurgian taitopajoihin tulevat kuulumaan laskimokanylointi (useimmiten kämmenselässä oleva suoniyhteys) ja ompeleet.  

Farmakologia.Sairaanhoitaja on lääkehoidon ammattilainen. Lääkäri on hoitoprosessissa se, joka lääkkeet määrää, mutta niiden antaminen, käytön ohjeistus ja vaikutusten välitön seuranta jää sairaanhoitajan vastuulle. Siksi sairaanhoitajan täytyy ymmärtää tarpeeksi lääkkeiden vaikutusmekanismeista ja lääkkeiden välisistä interaktioista. Farmakologian kurssi opiskellaan kokonaan etänä ja se käydään tietokoneluokassa tenttimässä. Kurssin yhteydessä käydään lävitse 67 eri lääkeaineryhmää, niiden käyttötarkoitus, vaikutusmekanismit ja vuorovaikutus muiden lääkeaineiden kanssa. Aika paljon viisaampia olemme viimeistään viimeiseen uusintatenttiin mennessä.

English for the working life antaa meille viikoittaisen kielikylvyn mielen virkistykseksi. Kyseessä on englannin jatkokurssi, johon ammattikorkeakoulun oppimäärä kielen osalta päättyy. Kurssilla jatketaan hoitotyön ammattisanaston läpikäymistä. Opimme selittämään erilaisia toimenpiteitä eri potilasryhmille. Samaan aikaan suullisen kielitaidon valmiudet kasvavat. Perinteisesti kurssilla pidetään suullinen esitelmä jostakin hoitotyön toimenpiteestä. Tänä vuonna se on korvattu hoitotoimenpiteen filmaamisella. Luvassa siis pieni ryhmätyö ja vieraskielistä sairaaladraamaa. Kurssin lopussa käydään lävitse tulevan opinnäytetyön yhteydessä tarvittavaa taitoa englanninkielisen tiivistelmän laatimiseksi. 

Harjoittelu nostaa motivaation huippuunsa loka-marraskuussa. Luulen, että silloin oma taitotasoni ja harjoittelun vaatimukset ovat mahdollisimman kaukana toisistaan. Kyse on osittain rytmityksestä. Pienehkön paikkakunnan ympäristössä mahdollisia harjoittelupaikkoja on rajattu määrä. Perusterveydenhoidon harjoittelussa paikkoja riitti hyvin kaikille tarvitseville. Näin ei ole kirurgian ja sisätautien kanssa. Luokka onkin jaettu tämän vuoden harjoitteluita varten kolmeen osaan. Samanaikaisesti opiskelijoita on siis kolmen eri kokonaisuuden harjoitteluissa. Kolmantena on kotihoito. Ensimmäisen harjoittelun alkaessa syksyllä, on kirurgian ja sisätautien opintoja ehditty tahkota viiden viikon verran. Kotihoitoon menevät voivat onnitella itseään viime kevään opinnoista. Tietenkin ensi keväänä kotihoidon jaksolle menevät harjoittelijat ovat ehtineet saada paljon uusia eväitä jaksolleen. Ilmeisesti luokka jaettiin suunnilleen niin, että lähihoitajamme lähtevät syksyllä kirurgian harjoitteluun. Itse suuntaan sisätaudeille. Viisi viikkoa hienoa seikkailua ja sitten syyslomalle. Kyllä, syysloma on tänä vuonna marraskuussa, jos opiskelee meidän luokallamme.

Yksi opettajistamme lupasi, että tämän vuoden aikana me muualta tulleet saavutamme lähihoitajina kouluun tulleet taitotasossa. Se ei tarkoita sitä, että meistä kaikista tulisi niin hyviä lähihoitajia. Kyse on enemmänkin siitä, että ensimmäisen vuoden aikana hankituille pohjille aletaan rakentaa yhä selvemmin nimenomaa sairaanhoitajan ammattitaitoon kuuluvaa osaamista. Tämä haastaa meidät kaikki mielenkiintoisella tavalla. Syksystä ei tule puuttumaan pänttäämistä, esitelmiä, hikeä, verta tai reikiä iholta. Mahtavaa!

Kaksi alinta kirjaa ovat syksyyn lähes välttämättömät. Muilla voi harrastella jos jaksaa laina-ajan puitteissa lukea.

103# Vaikean? syksyn alku

– Minkälainen teillä on nyt tunnelma? Olette nyt aloittamassa toista… Ja yhteys katkesi. Taas. Hybridiopetuksen syksy ei ole lähtenyt niin vahvasti käyntiin.

Tänään oli taas aika pakata koululaukku ja lähteä opiskelemaan opiskelijan rytmiä. Kovin aikaisin aamusta tätä ei tarvinnut onneksi tehdä. Ennen omaa koululle haalautumista ehdin olla lähettämässä lapsia omille koulun ovilleen, keskustella nuohoojan kanssa tulipesän korjaamisesta, käydä aamusalilla ja saunassa sekä pyörähtää ruokakaupassa. Lounaan jälkeen vähän aikaa ihmettelin, mitä laukkuun taas pitäisikään pakata mukaan. Ehdin myös aloittaa jalon yrityksen vähentää kahvinjuontia. Termosmuki jäi harkinnan jälkeen kotiin. Kesän aikana kutistuneissa kouluvaatteissa hyppäsin pyörän päälle ja laskettelin alamäen kouluun. 

Matkalla huomasin taas, etten ollut tätäkään aloitusta jaksanut paljoa miettiä. Koulusyksyn aloitus on lähinnä käytännöllinen, ei mitenkään henkinen asia. Kyllä se tästä lähtee taas rullaamaan. Liikaa en ainakaan ole ehtinyt jännittää.

Koulun pihassa oli pyöriä kuin Korona-kevättä ei olisi koskaan ollutkaan. Käytävillä pyörivät uudet, hieman epävarmasti suuntaa hakevien kasvojen joukko. Hieman piti itsekin muistella, missä järjestyksessä luokat käytävillä olivatkaan. Tosin luokkaan ei ollut mitään asiaa. 

– Tämä on täynnä! Täytyy mennä sinne toiseen. 

Käytännöllinen muistutus Koronasta. Turvavälien vuoksi luokista on kadonnut suuri määrä tuoleja ja pieniä pöytiä on aseteltu kauemmaksi toisistaan. Järjestystä ei saa muuttaa! Luokan täytyttyä turvalliseksi määrättyyn rajaan asti, loput ohjattiin käytävän toiseen päähän niin sanottuun seurantaluokkaan. Siellä tekniikan henkilö oli juuri valmistamassa yhteyksiä käyttöön. Opettajan luokassa oli mikrofoni ja kamera auki. Niiden tarjontaa me myöhäisemmät osallistujat sitten seurasimme omassa luokassamme. Ilmeisesti meilläkin olisi pitänyt olla kamera ja oma mikrofonimme. Jälkimmäinen kyllä löytyi pöydältä mutta se oli kiinteästi yhdistettynä opettajan tietokoneeseen kauaksi meistä. Kovin hyvää kommunikointia opettajan luokkaa kohti ei siis saavutettu. Osa luokasta oli jäänyt suosiolla seuraamaan tapahtumia verkon kautta. 

Pakollisten, tekniikkaan liittyvien, ongelmien jälkeen tunti saatiin kuitenkin melko normaaliin tapaan käyntiin. Vuorovaikutus toki oli vähän niin ja näin kun opiskelijoita oli paikalla kolmella eri tavalla. Opettajan kysymykset kesästä jäivät aika tehokkaasti vastaamatta. Etäluokassa puhe alkoi kiertää ihan muissa asioissa. Luultavasti kotiin jääneistä joku imuroi tai tiskasi. Tai pelasi. Sentään yritimme luokassa terästäytyä opettajan alkaessa käydä läpi tulevan syksyn tapahtumia. Taas kuulimme turvaväleihin ja käsihygieniaan kuuluvat litaniat. Pari opiskelijaa oli tullut uutena luokalle ja he saivat jäykän tervetulotoivotuksen esittäydyttyään ensin rakeisen kamerakuvan kautta muille. Yksi opiskelija oli siirtynyt toiseen kouluun. Muuten vanha joukko kasassa. 

Sopivasti syksyn odotettavia vaikeuksia läpi käytäessä yhteys opettajan luokkaan katkesi. Seurantaluokan kankaalla alkoi pyöriä kaunis urbaani maisema pilvenpiirtäjineen. Opettaja äänineen katosi. Meidän äänemme kuulemma kuului oikein hyvin, kun yritimme asiaa pöydän ääressä ratkaista. Lievä epätoivo tulevaisuuden hybridiratkaisuja kohtaan ehti nousta mieleen, kun eri nappeja painellessa mitään apua ei näyttänyt tulevan. Muutaman minuutin päästä yhteys kuitenkin palasi! Hyvä minä. tekniikan ihmelapsi ja rohkeus painella nappeja. Mutta ei mennyt montaa hetkeä, kunnes uusi katkos koitti. Tämä katkos meni itsestään ohi mutta ei suorastaan nostanut mielialaa syksyn etäyhteyksiä ajatellessa.

Tältä tuleva syksy näyttää pahimmillaan.

Tunnin jälkeen kahden luokan väki muodosti käytävälle hybridisen massan. Turvavälein tietenkin. Oli mukavaa. Kuin ei olisi kesää ollutkaan. Tietenkin kesää hieman sivuttiin kesätöitä ja lomia toisilta kysellessä. Monella oli mennyt koko kesä töissä. Rikkaat onnekkaat. Niin hyvin olin itse kesän aikana irtautunut, että jouduin salaa muistelemaan nimiä, kun siirryimme toiseen luokkaan. Kyllä se tästä. 

Seuraavalla tunnilla pääsimme yhteen koulun suurimmista luokista. Koko luokka mahtui paikalle turvavälit säilyttäenkin. Kotona edellisen tunnin viettäneetkin olivat suurimmaksi osaksi saapuneet paikalle. Vielä moikkailtiin vähän sinne ja tänne. Mukava olisi ollut ehtiä keskittyä sosiaaliseen puoleen enemmänkin. Pieni hetki uuden tunninkin opettajilla meni tekniikan haltuunottoon. Pari opiskelijaa oli jäänyt kotiin sairastamaan ja etäyhteys täytyi luoda heille. Tämä on syksyn aikana homman nimi. Hienoa joustoa opettajien puolelta. Valitettavasti tämä vain jonkin aikaa tarkoittaa kaikenlaista pientä viivästystä ja keskeytystä. Johdanto kirurgiseen hoitotyöhön oli hyvin alkamassa mutta sitten havaittiin, etteivät etäyhteyden päässä olleet kuulleet mitään. Eli opetus keskeytyi ja pienen yrittämisen jälkeen toinen opettaja lähti soittamaan tekniseen tukeen. Onneksi toinen opettaja saattoi jatkaa. Tekninen tuki saapui paikalle minuutissa. Haasteita on mutta niin on yritystäkin. Ehkä se tästä! Ja pääsihän tunnin jälkeen vielä sosiaaliseksi.