99# Vanhojen kenkien päivä

Vanhat mutta huonokuntoiset.

”Helppoa tuo papin työ, yksi päivä viikossa.” Koronakevään jälkeen hoitoalan väki on huokaillut kovasti alansa arvostuksen puutetta. Seinien valaiseminen värivaloilla ei tuntunut paljolta, kun moni on joutunut äärimmäiseen venytykseen ja epävarmuuteen. Usein olen saanut lukea juttuja, joissa viimeistään nyt joku harkitsee vaihtoa toiselle alalle. Ymmärrän. Eikä palkkakaan kuulema ole kova verrattuna vastuun määrään. Itsenäni tämänkaltaiset huolet eivät masenna. En ole koskaan työskennellyt alalla, joka nauttisi laajojen kansankerrosten arvostusta tai jolla pääsisi rikastumaan. Rahan tai kunnian puute ei riitä hylkäämään ajatuksia lähestyvästä toisesta lukuvuodesta.

Kesä 2020 oli perheemme kalenterissa kaikkien aikojen kesä. Omien opintojeni piti loppua toukokuun puolivälissä ja jatkua vasta syyskuussa. Kolmen ja puolen kuukauden kesäloman suunnitelmiin kuului pitkään lykättyä häämatkaa ja monenlaisia reissuja. Häämatka lykkääntyi lisää jo suunnitteluvaiheessa maailma mennessä kiinni. Kaikkia kotimaan reissuja ei tarvinnut perua. Lisäksi ihan kotiympäristössä päätettiin olla paljon. Mukaan mahtuivat myös lyhyet kesätyöt.

Lisäksi pääsin tietenkin sijaistamaan sijaistani. Varovaisen kuuloisesti lähiesimies soitti keväällä ja kysyi, olisiko yhdenkään sunnuntain tuuraaminen mahdollista. Huojentui kovasti, kun lupasin tehdä niin paljon kuin tarvetta on. Poikkeukselliseen kesään kuului poikkeusjärjestelyitä myös kirkon elämässä. Väkimäärärajoitteiden vuoksi esimerkiksi jumalanpalveluksia jouduttiin pitämään tavallista suurempia määriä, jotta kaikki halukkaat voisivat osallistua vuorollaan. Tämä uhkasi sekoittaa lähialueiden kesälomat täysin.

Tietenkin suostuin. Tiedän sen tunteen, kun kesälomista ei meinaa tulla mitään. Opiskelukevään jälkeen halusin vakavasti kokeilla, miltä vanhoihin kenkiin palaaminen tuntuisi.

Lisäksi pääsin kokeilemaan rusinat pullasta -tapaa tehdä seurakuntatyötä. Ihan vakavalla naamalla on joskus luultu minunkin tehneen yhden päivän mittaista työviikkoa. Nyt pääsin sitä kokeilemaan. Sovimme, että kesäsijaisuuksiin kuuluu ainoastaan jumalanpalvelusten johtaminen ja palkattu työntekijä lähistöllä päivystäisi muun yhteydenottotarpeen kanssa. Pääsin kokeilemaan kirkossamme alati kasvavaa OTO-papin elämää. Köyhässä ja laajentuvassa kirkossamme ei ole mahdollisuuksia palkata kaikkia tarvittavia työntekijöitä. Siksi olemme pitkän kouluttaneet muussa palkkatyössä tai eläkkeellä olevia teologian taitajia palvelemaan pastoreina Oman Toimensa Ohella. He auttavat ja sijaistavat seurakunnissa mutta palkattu työntekijä kantaa vastuun ja vastaa myös saatavilla olostaan. Tätä roolia pääsin kesällä kokeilemaan.

Yksipäiväinen työviikko alkoi kymmenen päivää etukäteen. Koska kanttorimme ovat vapaaehtoisia muiden alojen ammattilaisia, on reilua valita ja ehdottaa heille jumalanpalveluksen virsiä jo hyvissä ajoin. Parhaimmillaan jo ennen edellistä viikonloppua. Silloin perheenisät- ja äidit ehtivät rauhassa harjoitella ehkä jonkin oudommankin säestyksen. 

Viikkoa ennen kävin tulevan sunnuntain tekstit lävitse. Työviikolla tämän teen vasta myöhemmin mutta perheen viettäessä kesälomaa täytyy olla tehokas ja jättää mielelle aikaa pureskella. Viikon mittaan sitten hiljaisissa hetkissä lenkillä tai muualla tutkittu teksti palasi mieleen ja alkoi jäsentyä ajatuksen huipuiksi, lauseiksi, teemoiksi ja alleviivattaviksi asioiksi. Lauantain tullessa perheen kesäloma sai keskeytä sen verran, että isä vetäytyi varastoksi muuttuneeseen työhuoneeseen kirjoittamaan. Pari tuntia kypsyneiden ajatusten äärellä synnytti aina tarvittavan määrän sanoja paperille. Omalla saarnaamisen rytmilläni tarvittava määrä on 2 ¼ liuskaa A4. Tämä teksti on valmista puhuttavaksi ja tarvittaessa joku toinen voisi lukea sen. Kokemus on osoittanut, että teksti kannattaa kirjoittaa sanasta sanaan. Silloin se on käyty tarkkaan läpi ja tarpeetonta toistoa, hajanaisuutta tai muuta häiritsevää ei pääse syntymään. Läpeensä kirjoitettu teksti tulee myös niin tutuksi, ettei paperia enää välttämättä tarvitsisi. Teksti saa elää rennosti mieleen nousevien ajatusten ja kokemuksen osoittamien tehokeinojen kanssa. Kuitenkin kaikki saa levätä rennosti tuolla kirjoitetulla pohjalla.

Sunnuntaina herätys oli kello seitsemän. Rajoituksista johtuen kello yhdeksän järjestettiin aamun ensimmäinen jumalanpalvelus riskiryhmille. Aamupalan ääressä saarna luettiin vielä kerran ja tulostuksen yhteydessä muisteltiin, miten ne liturgian sävelet taas menivätkään. Huoneen nurkasta löytyi työsalkku ja nopealla tarkastuksella sieltä löytyivät kaikki tarvittavat kirjat. Vanhat kengät piti käyttämättömän kevään jäljiltä äkkiä harjata. Olisi pitänyt hoitaa enemmänkin muttei ehtinyt. Suihkun jälkeen virkapuku päälle ja pyörän selkään. Perhe jäi vielä nukkumaan ja odottamaan paremmin sopivaa kello yhdentoista palvelusta. Kirkolla odotti suntio (vapaaehtoinen hänkin) yhdessä kanttorin kanssa. Koska riskiryhmiin kuuluvat ovat enimmäkseen iäkkäitä, alkoi kirkko täyttyä melko varhain. Tai täyttyä turvavälien sallimalla tavalla. Suunnilleen kymmentä vaille kaikki olivat jo paikalla. Tässä ikäryhmässä ei tulla viimetipassa. Väkeä oli outoa tervehtiä kättelemättä. Siinä nyökkäiltiin puolin ja toisin. Tuntui vieraalta ja etäiseltä. Vastuuhenkilöiden kanssa pidettiin sakaristorukous ja suntion soitettua kelloa kanttori aloitti virren.

Puolen vuoden tauon jälkeen ikiaikaiset sävelmät tulivat lihasmuistista. Yhtä oikein tai väärin kuin aina ennekin. Toisistaan riittävän etäällä olleet seurakuntalaiset lauloivat voimakkaasti ja vakaasti. Monen kasvoilla värisi ilo ja kiitollisuus. Saarnakin tuli pidettyä.

75 minuuttia myöhemmin jumalanpalvelus oli ohitse ja poikkeusaikana kahvin puuttuessa itse kukin jää vähän epämääräisesti juttelemaan kirkkosaliin. Moni oli kiinnostunut lomaa viettävän pastorin opinnoista, kesästä ja kyselipä joku varovasti jo lähestyvästä vuodenvaihteestakin. Moni kertoi kysyttäessä mielellään omia kuulumisiaan. Eihän oltu aikoihin nähty. Ennen lähtöään suntio vaihtoi esiin koskemattomat virsikirjat ja jätti pastorin yksin. Kävin nopeasti kirjoittamassa kalenteriin muistiin pyydetyt esirukousaiheet. Oltuani hieman yli kaksi tuntia seisaallaan päätin istahtaa etupenkkiin levähtämään. Harmittelin, etten ollut muistanut ottaa eväitä. Käsi hakeutui oman virsikirjan sivuille ja päätin levähtäessä laulaa kunnolla, kun pärskeitä ei tarvinnut varoa tuulettimienkin huutaessa tyhjän tilan katossa. Kahden säkeistön päästä ovi taas kävi. Ensimmäiset saapuivat seuraavaan jumalanpalvelukseen. Lauloin rohkeasti virren loppuun ja ovi alkoi käydä yhä kiihtyvään tahtiin. Nyt ovi tosin kävi jopa hieman yli yhdentoista. Nuorempi väki ja lapsiperheet kun tulevat jopa viimehetken jälkeen. Uusi kanttorikin pääsi aloittamaan. Lasten äänet vaihtuivat kirkkaaksi veisuuksi. Vanhimpia sävelmiä laulettaessa kanttori laittoi parastaan ja vuosituhantisten sävelten läpi saattoi aavistaa enkelien laulun maalaiskaupungin pienessä kirkkosalissa. Puolen vuoden jälkeen tuntui että sain seisoa siellä, mistä en koskaan kaivannutkaan pois.

Vajaat yhdeksänkymmentä minuuttia ja uusi väki seisoskelee myöskin hieman epätietoisena. Halu toisten puheille on kova mutta kukaan ei oikein hahmota turvaetäisyyksien vaatimuksia. Lapset kirmaavat rohkeammin sinne ja tänne. Taas moni haluaa puhella pastorin kanssa. Kaukainen aamupala ja unohtunut välipala tuntuu vatsassa kipuna ja jaloissa heikkoutena. Perheen aamussa oli tapahtunut jokin yllätys ja yksinäinen pyöräily kotiin odotti. Ovella jäin vielä juttelemaan pitkäksi aikaa muutamien seurakuntaneuvoston jäsenten kesken. Paljon oli kulkenut mietteitä poikkeuksellisen kevään aikana. Sijainen sai samalla paljon kehuja asioiden hoitamisesta. Hyvä oli sekin kuulla. Kotimatkalla ylämäet oli vaikea selvittää tyhjiin valutetuilla jaloilla. Kotona ruoka oli viisaan vaimon ansiosta odottamassa. 

Illalla iskivät pirut. Niin olen nimennyt ne levottomat ajatukset, jotka tulevat usein sunnuntain jälkeen. Ne tarttuvat johonkin asiaan tai kuultuun uutiseen ja yrittävät karkottaa kaiken unen. Nuo pirut osaavat kertoa, miksi se on juuri minun syyni. Nämä pirut kertovat kuinka huonosti se viikon ainoa työpäivä ja kaikki sitä edeltävä on tehty. Nuo pirut ovat vahvoja ja pelottavia. Niillä tuntuu olevan voi hukuttaa mieli synkkään hautaan ja ruumis valvottuun riutumiseen. Ne ovat taitavia väitteissään ja niiden puheita voi erehtyä pitämään tosina.

Pitkän tauon jälkeen niitä oli vaikea karkottaa. Tai oikeastaan niiden tuleminen nytkin yllätti. Luulin niiden kuuluvan vain väsyneeseen mieleen. Siitä saivat mokomat vauhtia ja voimaa. Kuitenkin nyt voimia oli kuin olikin paremmin moisten käsittelemiseen. Levännyt mieli saattoi kuunnella rauhassa mokomat ajatukset. Sen jälkeen järki kertoi miksi ajatusten villeimmät väitteet ja huolet eivät olleet totta. Aikansa siihen meni, mutta hyväksi koetut keinot yhdistettynä parempiin voimiin esti yötä muuttumasta pyörimiseksi. Mutta hetkeksi aikaa pelästyin ja olin kyllä valmis polttamaan vanhat kengät.

98# Hoitajani televisiossa – osa 4

https://www.themoviedb.org/tv/83524-sygeplejeskolen?language=fi

Toinen maailmansota oli kaiken muun ohella suuri naisten esiinmarssi. Sotaponnistusten ja -teollisuuden tarpeisiin rekrytoitiin suuri joukko naisia suurimmassa osassa sotaa käyvissä maissa. Tämä avasi naisille paljon ovia ennestään suljetuille aloille koulutuksen ja kokemuksen myötä. Osa mullistuksista kulki myös toiseen suuntaan. 

Sairaanhoito-opisto (Sygeplejeskolen) juontaa juurensa tanskalaisen yhteiskunnan muutoksiin maailmansodan kaikujen vielä kulkiessa syvällä kansakunnan mielissä. Sairaanhoitajia kouluttava laitos on herännyt opiskelijamäärien laskuun ja vastaa tilanteeseen tarttumalla uskaliaaseen kokeiluun avaamalla koulun miesopiskelijoille. Tämän uudenlaisen vuosiluokan saapumisesta sarja alkaa.

Miesten saapuminen kouluun aiheuttaa oman kitkansa. Pohdittavaksi tulee miesten oikeus liikkua ja toimia eri osastoilla, työasun yksityiskohdat ja opiskelijoiden keskinäisen kanssakäymisen kysymykset. Tietenkään miehet eivät saa hoitaa naispotilaita! Kuitenkaan sarja ei ole ensisijaisesti miehistä ja naisista. 

Merkittäviksi asioiksi nousevat muutkin yhteiskunnassa ja sen yhteisöissä vaikuttavat rajalinjat. Yksi miesopiskelijoista, Erik, saapuu kouluun koko omaisuus laukussaan ja varattomana vailla mahdollisuutta ostaa vaadittavia kirjoja. Samaan aikaan toinen opiskelija, Anna, tulee kokeilemaan omia siipiään vastoin varakkaan perheensä toivomuksia. Toisiaan ymmärtämättömistä lähtökohdista tulevien keskinäisiltä törmäyksiltä ei voi välttyä, kun toinen koittaa lukea kirjoja tovereiden selkien takaa ja toinen sovittaa omaisuuttaan epätoivoisesti pieneen huoneeseensa. Samoin kohtaavat maaseudun kasvatit ja maailmaa nähneet kulkijat. Myös hoitoalalle hyvin sopiva kiintiöuskovainen on käsikirjoitettu sarjaan omine kysymyksineen. Siitä maailmasta jotain tietävänä harmittelin katsoessani tähän hahmoon kirjoitettuja halpoja yksinkertaistuksia ja typeryyksiä. Kaikille opiskelijoille oman elämän aloittamisen tuomat vapaudet eivät aukene helppoina henkilökunnan tiukasta vartioinnista huolimatta. Mukaan mahtuu erehdyksiä ja kipeää oppimista itsestä ja toisista ihmisistä. Aina edes hoitajan asuun pukeutuneeseen ei voi luottaa. Kuitenkin tiukoissa paikoissa myös tiukka hierarkia saattaa murtua pienen ihmisen avuksi.

50-lukulaisuus alleviivaa yhteiskunnassa ja terveydenhoidossa voimakkaana vallitsevaa hierarkiaa ja sen vaatimaa säännönmukaista toimintaa. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen kurssin sankareiksi nousevat ne, jotka kykenevät joustamaan ja nostamaan yhden ihmisen tarpeet sääntöjen yläpuolelle. Välillä tämä tarkoittaa ylemmän henkilöstön välttelyä ja hämäämistä opetussairaalan käytävillä ja potilashuoneissa. Tentit ja kokeet selvitetään tiukan ulkoa opettelun avulla ankarien opettajien silmien alla. Vapaaseen soveltamiseen ei tilaa tai lupaa. Ei ainakaan silloin, kun osa talon väestä haluaa päästä miehistä eroon. 

Yhteiskunnan lisäksi myös sairaanhoito on sarjassa kuin muisto menneestä maailmasta. Eletään kehittyneen sairaanhoidon ja monien läpimurtojen esiinmarssia. Tämä kuvataan koulun lääkäreiden tutkimustyön ja hoidossa tapahtuvan kehityksen kautta. Tieteeseen perustuva hoito ja potilaan systemaattinen seuranta on saapunut Tanskan johtavaan sairaalaan, mutta monet hoitomuodot näyttäytyvät nykysilmään kummallisina. Potilaan yksilöllinen kohtaaminen ja tämän tarpeiden kokonaisvaltainen huomiointi ei tiukkojen sääntöjen sairaalassa ole vielä saanut kaivattua tilaa. Opiskelijat kohtaavat myös nyt jo kadonneen maailman kauhuja esimerkiksi Polio-epidemian riehuessa kaupungissa. Uutukaiset opiskelijat saavat kokea alansa painavan vastuun, kun potilaan kuolema on vain muutaman happipalkeen painalluksen tai niiden unohtumisen päässä. Henkilökunta sulautuu opiskelijoiden kanssa juonikuvioille sopivalla tavalla yhteen näiden poikkeusolojen keskellä.

Väistämättömien ihmissuhdesotkujen lisäksi kuvatuksi tulee kaunis ja eteenpäin menevä viisikymmentäluku pohjoismaisen pääkaupungin kupeessa. Eletään rauhallista aikaa ennen tulevien vuosikymmenien murroksia. Maailmanmeno ja vaikkapa Korean sota kummittelee jossakin arjen ulkopuolella tarjoten pieniä sivumakuja tarinaan. Tarkalle silmälle näkyvät opiskelijoiden arjessa sairaanhoitajan työn hyveet: tarkkuus, rohkeus ja välittäminen. Varjopuolet paljastetaan kiukkuisten potilaiden, ymmärtämättömien omaisten ja hiertävien valtasuhteiden kautta. Opiskelijat jos henkilökuntaan kuuluvatkin saavat kasvaa selviämään myös itsensä kanssa.

Tämä sarja esitettiin Suomessa alunperin Yle Teemalla keväällä 2019. Lisämausteensa sarjan seuraamiseen toi yhteyshaussa eteenpäin lähetetty hakemus samoille jalanjäljille. ”Haluatko pyyhkiä mieluummin takapuolia, kuin olla sotilas?” Tämä yhdelle päähenkilöistä esitetty kysymys sai resonoida vastauksia omassa mielessäni keskivertokatsojaa enemmän. Selviäisinkö itse kovasta opiskelusta ja uusien asioiden pänttäämisestä? Kestäisikö saapua ravintoketjun alimmalle asteelle eri alalla? Selviäisinkö kaikista niistä henkisistä haasteista, joita takapuoliin ja vastaaviin liittyy? Kestäisikö hankalat potilaat tai vaikeat työtoverit? Olisiko itse tarkasti sääntöjä noudattava ahertaja vai rohkeasti ihmiset kohtaava opportunisti? Vai jonkinlainen näiden yhdistelmä? Näiden äärellä joutui jotenkin itseään siinä pääsykokeita odottaessa punnitsemaan. Jotakin vastauksia voinee löytää tästä blogista.

En tiedä, onko kahden kauden sarja saamassa jatkoa. Kuitenkin lyhyydestään huolimatta opiston väki tuntui omassa tilanteessani erinomaiselta seuralaiselta kulkea hieman eteenpäin. Suosittelen tätä jos mahdollisuus katsoa jossakin vaiheessa uusiintuu.

97# Palavalla sillalla?

Tänä vuonna hyvin vähällä käytöllä olleet vaatteet.

Oletko nyt ottanut etäisyyttä? Vieläkö käytte siellä? Oletko polttanut sillat? Esimerkiksi tällaisilla kysymyksillä on vuoden kuluessa yritetty selvittää perheemme suhdetta työnantajaan ja koko hengelliseen liikkeeseemme. Koulussakin joku ihmetteli, ettei ole koskaan kuullut pappismiehen lähtevän toiselle alalle. 

Ehkä kuulunkin siis harvinaiseen joukkoon. Hengellisistä töistä ei ole ollut tapana lähteä. Ei suurin joukoin. Ei muuta kuin sairauden tai vastaavan kautta. Sen sijaan moni on saattanut tavata kummallisesti käyttäytyviä, väsymyksen ja turhautumisen kuluttamia hengellisen työntekijöitä. On pitkään omalla paikallaan taistelleita sotainvalideja. Sellaisiakin, joiden olisi kannattanut ajoissa painaa jarrua, pitää taukoa tai vaihtaa alaa.

Ehkä jonkun kyselijän mielessä on pilkahtanut hämmennyksen lisäksi vahingoniloinen toive hengellisestä romahduksesta. Joku toinen on ollut toiveikas irrationaaliselta vaikuttavan hengenmiehen viisastumisesta. Kenties jossakin mielessä on tulvinut huoli iltapäivälehtien joskus esiin nostamista lahkoista paenneista ja heidän elämänsä vaikeuksista. Jollekin yritysmaailman kokemukset ovat nostaneet pelon tulevien ovien sulkeutumisesta, nyt kun sanoin etten olekaan väsymätön supermies.

Olenko siis ottanut nyt etäisyyttä? Mahdollisuuksia ainakin on ollut. Vuoden vaihduttua uusi vapaus toi kalenteriin paljon menoja. Oli huippu harvinainen hiihtolomaa jopa kahden viikonlopun ylitse. Syntymäpäiviä ja muita juhlia tuli kalenteriin, puolikuntoisena tai perheen sairastaessa ei ollut pakko lähteä sunnuntaisinkaan mihinkään ja sitten iski tietenkin korona. Sen lisäksi, että opettelin olemaan irti vastuusta ja vähemmän tavoitettavissa, lakkasi kaikkien ihmisten näkeminen täysin. Kun pastorin sanotaan olevan naimisissa seurakunnan kanssa, tulikin totaalinen ero. Ainakin asumusero. Tämä kyllä auttoi henkisesti siinä irtautumisessa, mikä oli aivan tarpeenkin.

Halua irtautua kunnolla olisi ollut. Kun väsyttää tarpeeksi, maailma kaventuu. Helposti mieli kiinnittyy huonoihin tai ärsyttäviin asioihin. Silloin työyhteisön asioista ei vain huomaa parantamisen varaa vaan niihin kiinnittyy sitkeästi ja suuttuneesti omassa mielessään. Eri ihmisistä on helppo nähdä syitä loukkaantua, kiukustua ja vetäytyä pois. Lomalaisen mielenmaisemassa oli selvästi leikkauspiste, jossa tämä kerääntynyt ärtymys ja loman tuoma henkisen irtautumisen vapaus kohtasivat ennen kuin ärtymys sai mahdollisuuden sulaa pois voimien alkaessa taas kertyä. 

Syytäkin lähteä olisi. Kun yrittää löytää itsestään kehityskohteita, on epäonnistumisten lista koko ajan vaarassa räjähtää käsiin. Kun pitäisi opiskella itseään, ei voi olla ajattelematta omia tekemisiään ja toimintamallejaan. Silloin harmi ja jälkikäteen nouseva häpeä uhkaa välillä nousta vaikeasti kestettäväksi. Samalla lähellä on epätoivo muutoshaasteiden edessä. Kohtuullisen helppoa on tunnistaa itsestä tapoja ja malleja, jotka pitäisi muuttaa. Niiden muuttaminen konkreettisilla askeleilla on vaikeaa.

Esimerkiksi olen ja tulen ehkä aina kärsimään keskimääräistä suuremmasta miellyttämisen halusta. Sen ansiosta sopeudun helposti kaikkien ihmisten seuraan ja pärjään kaikissa yhteisöissä. Kuitenkin tuon miellyttämisen halun vuoksi omilla jaloilla seisominen on joskus vaikeaa. Jos välttää konfliktia ja epämiellyttävän tunteen luomista toisille, ajautuu helposti ongelmiin pitkällä aikavälillä. Näin ainakin, jos on asemassa jossa oletetaan hankalien asioiden nousevan esiin juuri itseni kautta. Vapaaehtoisorganisaatio rakentuu helpommin, jos sille jaksaa aina tarvittaessa antaa kritiikkiä. Työtehtäviä ei kerry liikaa, jos muistaa sanoa usein ei. Ihmiset sitoutuvat paremmin yhteiseen näkyyn, jos ristiriitoja kehtaa nostaa kahvipöytiin avoimesti. Jaksaa paremmin, kun kertoo, ettei jaksa. Ja niin edelleen. Tämän kanssa olen kamppaillut aina ja ehkä vähän kerrallaan oppinutkin siitä. Nyt lomalaisena olen löytänyt sille tämän yhteisen nimen. On masentavaa huomata, miten syvällä tietynlaisen rohkeuden puute asuu. Ehkä tämän ymmärtäminen auttaa rohkeuden opettelussa. Samalla on lamaannuttavan masentavaa tietää, että sitä joutuu kamppailemaan tilanne kerrallaan. Ehkä tähän kohtaan päästäkseen on täytynyt vähän oppiakin.

Jos tuota pelkäämistä vastaan voi taistella joka kerta erikseen, ovat monet muut kehityskohteet vaikeampia haarukoida. Mikä voisi olla pieni askel, jolla estää vaikkapa tunnetilojen siirtyminen työn ja kodin välillä? Siis se, ettei kodissa olleet ristiriidat pyöri päässä lamauttavana harmina työhuoneessa ja toisaalta, miten edesauttaa etteivät tekemättömät työt salaa nakerra ajatuksen pintakerrosten alla perheen kanssa ollessa? Hoitajien foorumille tätä joskus itsekin ajattelin mutta sen tehokas soveltaminen on vaikeaa. Näin itsensä kanssa painiessa tulee välillä sellainen olo, että jos antaisi vain olla. Oma heikkous tuntuu liian suurelta.

Mutta. Vuosien varrella ole tavannut melko vähän läpeensä ehjiä ihmisiä. Osalla heikkous on paremmin kätkettyä tai viisaammin käsiteltyä kuin toisilla. Kuitenkin nämä eri tavalla heikot ovat paljastuneet monella tavalla toimintakykyisiksi ihmisiksi. Kuinka ehjä itsenikään tarvitsee olla? Välttämätöntä ei ehkä olekaan olla ehjä vaan ymmärtää oman rikkonaisuutensa luomat haasteet ja löytää riittäviä keinoja niiden kanssa selviämiseen. Joskus heikkous voi olla edellytys selvitä muiden heikkojen kanssa. Oman erinomaisuuden puute on antanut vuosia silmät ja korvat kestää puutteita muissa. Miksi niin ei voisi olla jatkossakin?

Mahdollisuuksista, halusta ja tarpeesta huolimatta en ole ottanut etäisyyttä. En ole lähtenyt pois sen enempää kuin vapaalla olevan työntekijän kuuluukaan. Voimien kriisi on ollut todellinen eikä siitä selviäminen ole mitenkään itsestäänselvyys. 

Hengellinen kriisi lienee myös jollakin tavalla todellisuutta. Tai ainakin väsymisen tuoma lommo siihen. Ehkä joku on joskus päätynyt töihin rakkaan harrastuksensa pariin. Tavallaan niin käy seurakuntatyötä tekevälle. Silloin saa tehdä itselleen rakasta työtä. Vaarana tosin on se, että työ ja sen haasteet vievät harrastuksesta maun ja ilon. Pastorin ongelma voi olla joskus se, että hän huomaamattaan alkaa elää koko kristillistä elämäänsä seurakunta mielessään. On raskasta rukoilla, kun jokainen sana tuo mieleen seurakunnan murheet. On hankalaa lukea Raamattua, kun mieli koko ajan valmistaa siitä saarnaa tai hartauspuhetta. Jos suutarin lapsilla ei aina ole kenkiä niin ei aina suutarillakaan. Väsymys korreloi jotenkin siihen, että vuoden vaihduttua ja viikoittaisen saarnaamisen päätyttyä oli melkein vastenmielistä tarttua kristityn peruskirjaan Raamattuun. Joka sunnuntai toisen saarna kyllä ruokki ja piti pinnalla. Voima riitti täpärästi perheen kanssa lausuttuihin rukouksiin ja veisattuihin virsiin. Vasta kesällä käsi hakeutui esikoisen kouluun lähtiessä seurakunnalta saamaan pyhään kirjaan. Yhdessä alettiin taas lukemaan. Lapset pyysivät usein lisää. Luettava oli. Ja oli kuin en olisi vuosiin lukenut. En sillä tavalla. Mielessä joku oli kääntynyt oikein päin. Luin vain. En valmistellut tulevaa ketään toista varten. Tuntui tuoreelta ja raikkaalta.

Vuosien varrella omia puheitani on kertynyt nettiin satoja. Osassa niistä on varmasti väsymyksen, nuoruuden tai ymmärtämättömyyden tuomaa kulmikkuutta. Kuitenkin uskon niiden kaikkien olevan yhä totta. En ole liikahtanut minnekään sillä tavalla. En vaikka tilaa siihen olisi ollut. Kukaan seurakunnassa tai työyhteisössä ei ole sanonut nytkään yhtäkään pahaa sanaa. On tullut todeksi se, ettei voimien loppuminen ole hengellistä heikkoutta, eikä lepääminen syntiä. Näin ei voisi olla kaikissa hengellisissä liikkeissä. Ärsyttävällä tavalla taaskin valtakunnallinen esimies vain ymmärsi, tuki ja kiitteli. Paljasti toki olevansa hieman puolueellinen, koska toivoo samalla, että hyvänä työntekijänä palaisin vielä takaisin. Ei antanut mitään syytä ärsyyntyä, loukkaantua tai pettyä. 

Toisaalta heikkous ja sen kestäminen houkuttaisi sulkemaan ovet ja vetäytymään pois. Toisaalta se lähentää. Moni on kiittänyt ääneen puhumisesta. Monella on riittänyt puhetta omasta rikkinäisyydestä, kun on ymmärtänyt pastorin oikeasti ymmärtävän siitä jotain. Ajatus siltojen polttamisesta tuntuu kaukaiselta, kun ei huomaa olevansa siltaa ylittämässä.

Tätä päivitystä kirjoittaessa ajatukset matkasivat lähes kymmenen vuoden päähän. Heikkoudesta puhuttiin silloinkin.

96# Seksuaalista väkivaltaa

Yksi sapattivuoden tavoitteistani on ollut oppia. Ei vain opiskelemalla uutta alaa tai tutkintoa. Tarkoituksena on ollut oppia uutta myös ylipäätään elämästä ja ehkä vähän itsestänikin. Tämä tavoite on onnistunut hienosti. Monessa kohtaa on saanut olla haastamassa itseään ja siinä on saanut tutkia itsestään vähemmän tutuissa tilanteissa. 

Vieläkään ei ole kovin selvää, johtaako tämä projekti joskus valmiiseen tutkintoon. Kuitenkin olen luottavainen, että tämä edellä mainittu oppiminen auttaa monta kertaa elämän eri tilanteissa. Samaan aikaan olen pyrkinyt etsimään kursseilta sisältöjä, jotka olisivat suoraan yleishyödyllisiä. Kevätkauden loppuvaiheille osui tällainen kurssi kuin nappiin.

Talven yritellessä tuloaan alkoi koululla liikkua kaksi huhua. Ensimmäinen huhu kertoi, että korkeakoulujen yhteinen campusonline avaisi kohta kevätkauden kurssien ilmoittautumisen. Kyseessä on palvelu, jonka kautta voi löytää ja suorittaa hyvin laajasta tarjonnasta kursseja etäsuorituksina. Myös avoimen ammattikorkeakoulun. Toinen huhu kertoi, että kahden ensimmäisen vuoden aikana kannattaa haalia näitä lisäkursseja. Syyksi tuohon annettiin 140 opintopisteen raja. Sen suoritettuaan opiskelija voi päästä tekemään sairaanhoitajan sijaisuuksia. Normaalilla vauhdilla suoritettuna tämä pisteraja tulee vastaan vasta kolmannen vuoden syyskaudella tai sen jälkeen. Haalimalla lisää opintoja vaikkapa campusonlinesta tuo rajan voisi saavuttaa toisen vuoden jälkeisiä kesätöitä varten. Siispä luokka oli hyvinkin räväkästi koneiden ääressä kurssitarjonnan auetessa.

Tosin tämä kiiruhtaminen taisi olla turhaa. Opettajatkin kuulivat tämän huhun ja kävivät meitä toppuuttelemaan. Huomattava osa tarjotuista kursseista on oman opintosuunnitelmamme ulkopuolisia opintoja. Sijaisuuksien rajana olevaan 140 pisteeseen täytyy kuulemma kuulua nimenomaan koulun opintosuunnitelman mukaisia opintoja. Vain niin voidaan taata riittävä taitotaso. Näin ainakin opettajat kertoivat. Mikä sitten taitaa olla totuus? Kevään kuluessa kuulinkin useamman opiskelijan jättävän verkkokurssin tekemättä työläyden ja motivaation laskun vuoksi. Tarjolla olevat kurssit olivat laajuudeltaan yhdestä viiteen opintopistettä. Siis 27-135 tuntia työtä. Suuremmat paketit eivät ole aivan helppoja suoritettavaksi normaalin lukujärjestyksen ohessa. 

Campusonlinen kurssitarjonta oli sairaanhoitajan näkökulmasta luonteeltaan syventävää. Nyt kesällä on tarjonnassa esimerkiksiKuntoutuminen monialaisena yhteistoimintanaja Asiakas- ja palveluohjaus sosiaali- ja terveysalalla.Lukuvuoden aikana vikkelä opiskelija voi ehtiä mukaan kurssille, joka voidaan hyväksi lukea myöhempiin omiin opintojaksoihin. Silloin vaadittavien pisteiden määrä kasvaa ja tulevat opinnot helpottuvat. Tosin suoritusjärjestys ei liene aina paras. Eikä kontakti opetuksen aikana.

Itse nappasin kevätkaudelle viiden pisteen kurssin Seksuaalisesti loukkaavaa väkivaltaa kokeneen hoito. Päättelin olevani joka tapauksessa aina jollakin tavalla ihmisten kanssa tekemisissä, ja tällainen kurssi voi opettaa paljon hyödyllistä. 

On yleistä, että seksuaalista väkivaltaa kokenut vähättelee tilannetta eikä sen vuoksi hakeudu avun piiriin. Iso osa seksuaalisesta väkivallasta koetaan lähisuhteessa ja se vähentää avun hakemista entisestään. Toipumisen kannalta avun piiriin hakeutuminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Usein ei-akuuteissa tilanteissa ammattilaiset eivät osaa epäillä tai uskalla kysyä seksuaalisen väkivallan mahdollisuutta. Usein akuuteissa tapauksissa myös hoitoketjun ensimmäisinä linkkeinä ovat muut kuin ammattilaiset. Nyt oli siis aika hankkia valmiuksia.

Kurssi alkoi maaliskuussa yhdessä Korona-kevään kanssa. Hallituksen julistettua poikkeusolot, vetäydyin työhuoneeseen kuuntelemaan kurssin tallennettuja johdantoluentoja. Toteutuspaikkana toimi Metropolia ammattikorkeakoulun Moodle -ympäristö. Kurssille ilmoittautuneet pääsivät sisään oman korkeakoulunsa tunnuksilla. Opettajia oli useasta eri koulusta mutta vastuu Metropolialla. Listalla opiskelijoita oli satoja. Opettajat kohdattiin nauhoitteiden kautta. Ja tietenkin tarvittaessa sähköpostilla. Kurssisisällöissä luvattiin tutustumista seksuaalisuuteen ja seksuaalisoikeuksiin, rikosprosessiin ja lainsäädäntöön, uhrin tukeen ja oikeuksiin sekä auttajan osaamisen ja jaksamisen vaatimuksiin. Kurssi suoritettiin aikataulutetuilla ja verkkoon palautetuilla tehtävillä. Itseopiskelua varten oppimisympäristöön oli koottu suoraan käytettäväksi tarkoitettua materiaalia ja lista verkkolinkeistä ja hyödyllisistä kirjoista.

Johdantoluentojen jälkeen verkkomateriaalin pohjalta tuli laatia käsitekartta seksuaalisuutta loukkaavasta häirinnästä ja väkivallasta. Lisäksi kartassa tuli olla mainintoja seksuaalioikeuksista ja kurssin opettajien vaalimasta Istanbulin sopimuksesta ja sen vaikutuksesta. Käsitekartan tehtävä oli varmistaa tiettyjen materiaalien lukeminen. Näinhän se verkko-opinnoissa etenee.

Yritykseni tehdä käsitekarttaa tutustuttavaksi tarjotuista materiaaleista. En tällaisia ole juuri tehnyt mutta onneksi tuli hyväksytty.

Käsitekartan jälkeen tuli tutustua uuteen materiaaliin ja laatia fiktiivinen rikosprosessin kuvaus seksuaalirikoksesta. Tässä tutuksi tulivat eri auttajat, näiden vastuut ja toimintatavat. Samoin saimme tutustua uhrin oikeuksiin ja tällä tarjottuihin tukipalveluihin. Tiesitkö esimerkiksi, että tutkinnan aikana uhrin ja epäillyn kuulemiset pitää järjestää niin, etteivät he voi sattumalta tavata tässä yhteydessä. Käytännössä eri päivinä. Myös lainsäädäntö ja eri rikosnimikkeiden vaatimukset käytiin lävitse. Tämän tehtävän mitta oli neljä sivua.

Sitten jouduimme tosissaan töihin. Nimittäin ryhmätöihin. Etänä tietenkin. Opiskelijat oli jaettu viiden henkilön ryhmiin. Näissä ryhmissä tuli laatia seksuaalikasvatuspäivä valitulle kohderyhmälle. Tilanne oli fiktiivinen mutta opetettavat sisällöt tuli laatia käyttövalmiiksi. Jos esimerkiksi suunnitelmassa kerrottiin näytettävän dia-esitystä, piti myös diojen sisältö olla ilmoitettuna. Samoin koko päivän ohjelma tuli rakentaa valmiiksi. Olo oli kuin taas rippikoulun valmisteluiden äärellä. Haastavaa tässä työskentelyssä oli etänä toimiminen täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Arvioisin olleeni tavallista passiivisempi tällaisessa viestittelyyn perustuvassa ympäristössä. Ei voinut käydä toimeen pöydän ääressä vaan viestitellä milloin kukin ehti. Voin toki puolustautua myös sillä, että tämä osa tehtävästä tehtiin oman harjoitteluni alkuvaiheessa. Sen mietteet veivät helposti pois ryhmätyöstä. Onneksi ryhmästä löytyi sopiva eteenpäin potkija ja en itsekään jäänyt passiivisimmaksi osallistujaksi. Tehtäväjaon jälkeen opetussisällön saatikka toteutuksen laatiminen ei ollut yhden illan töitä vaativampi juttu. 20 sivua saimme yhdessä aikaan helsinkiläiselle yläkoululle.

Kurssin päätöksenä laadittiin viiden sivun essee auttajan ammattitaidon ja jaksamisen vaatimuksista. Itseasiassa tämä osuus oli lopulta kaikkein mielenkiintoisin itselleni. Esseessä sai liikkua itselle tutuimmissa kysymyksissä. Myötä traumatisoituminen, erillisyys ja monet muut termit antoivat nimiä jollekin, mikä oli tavallaan tuttua. Jotakin saattoi jäädä myös tulevaksi viisaudeksi.

Kaiken aikaan Moodlessa pyöri opiskelijoiden keskustelufoorumi. Sinne jokaisen piti aloittaa keskustelu viidestä eri aiheesta ja kommentoida ainakin kolmea keskustelua. Teoriassa hieno yhteisöllinen idea. Mutta kun käytännössä samat viestit yrittävät innostaa kommentoimaan, ei synny inspiroivaa keskustelua vaan pikemminkin pakkopulla. Tämäkin teksti oli muotoiltu avauksiin hyvin monilla eri tavoilla: ”Seri-tukikeskus on seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden tukiyksikkö yli 16-vuotiaille sukupuolesta riippumatta. Tukikeskus on matalan kynnyksen yksikkö, jonne voi hakeutua itse, omaisten kanssa tai viranomaisen ohjaamana. Seri–tukikeskukseen voi hakeutua kuukauden sisällä tapahtuneesta. Ehtona ei ole rikosilmoituksen teko, vaikka siihen kannustetaankin. Seri-tukikeskuksen lyhenne tulee sanasta seksuaalirikos…”

Ja sitten lopulta kiitokseksi tästä kaikesta napsahti opintorekisteriin kiitokseksi viisi pistettä. Pari niistä saa todennäköisesti siirrettyä tutkinnon vapaasti valittuihin opintoihin. Loput tulevat aivan vain harrastusmerkeiksi. Todennäköisesti kerään jonkun vastaavan merkin taas syksyllä. Ei tässä tutkintoa varten opiskella. 

 

 

95# Palvelutalon päivärytmi

Tämä on todennäköisesti viimeinen kirjoitus tähän aihepiiriin liittyen. Harjoittelun ja kesätöiden myötä palvelutalo on tullut monen kirjoituksen innoittajaksi. Pian mieli siirtyy toisiin aiheisiin. Opintojen puolesta hiljaiselle kesälle on varastossa monenlaista. Mutta vielä kerran sukellus palvelutalon maailmaan. Millainen päivä siellä oli? Luulen, että päivien sisällöt ovat paikasta toiseen samat. Kuitenkin niiden aikataulu voi vaihdella paljon. Näin itse olen nyt sen oppinut:

6.45. Aamuvuoro saapuu töihin. Yöhoitaja antaa raportin yön tapahtumista. Tässä yhteydessä käydään läpi asukkaiden nukkuminen, jotta herättelyjärjestys menisi jotenkin järkevästi ja ymmärrettäisiin muutenkin päivän tulevaa tahtia. Yöhoitaja kertoo tietenkin myös kaikista poikkeavista tapahtumista. Aamuvuorolaiset tarkistavat kalenterin, viestivihon ja taululle merkityt kiertävät hoitotoimenpiteet. Taulu kertoo esimerkiksi päivän suihkutusvuorot, verenpaineen mittaukset ja kuulokojeen paristonvaihtotarpeen. Yöhoitaja on ne oman vuoronsa aikana kaivanut esiin seurantalistoista. Toinen taulu kertoo, miten työparit jakautuvat osastolle.

7.00. Käytäviin sytytellään valoja. Osa asukkaista on hereillä ja aamuvirkuille yöhoitaja on saattanut auttaa jo aamutoimia. Asukkaita aletaan herätellä. Tämä pyritään tekemään aamuvirkut ja yön nukkumiset muistaen. Riippuen toimintakyvystä asukkaita joko ohjeistetaan aamutoimista, autetaan niissä tai tehdään ne hänelle. Olemassa olevia haavoja hoidetaan. Asukkaita kerätään yhteistilaan odottamaan aamuruokailua. Kerääminen on ihan todellinen sana, koska kaikki asukkaat eivät osaa liikkua osaston sisällä ja osalla ei ole mitään käsitystä ajasta. Osa ei liiku itsenäisesti. Sairaanhoitaja kiertää tiettyinä päivinä ottamassa verikokeita ja muita näytteitä. Asukkaiden vuoteet pedataan, jos asukas ei petaa itse. Aamutoimien täyttämät roska-astiat tyhjennetään aina huoneesta poistuttaessa.

8.30 Aamupala. Tätä ennen ruokakärry on haettu keittiökerroksesta. Joka aamu on puuroa. Saatavilla on myös jogurttia ja leipää. Ja tietenkin kahvia. Hoitajat tarjoilevat asukkaille ja osaa syötetään. Samaan aikaan työparin toinen hoitaja vielä herättelee viimeisiä asukkaita. Osa asukkaista haluaa syödä huoneessa ja liikuntarajoitteiset ehkä sängyssä. Aamupalan yhteydessä jaetaan paljon lääkkeitä.

9.30 mennessä ruokakärry palautetaan keittiöön. Astiat on kerätty, pöydät pyyhitty ja asukkaita ohjattu haluamilleen paikoille. Osa jää lukemaan lehteä, osa siirtyy katsomaan televisiota ja jotkut palaavat huoneeseen lepäämään. Hoitajat menevät kahvitauolle. Hyvänä kahville päästään jo hieman aikaisemmin. Hoitajien tauot lasketaan työaikaan. Puhelimeen tulevat asukkaiden turvarannekkeiden hälytykset nostavat aina vähintään yhden hoitajan ylös tuolista. Asukkaan asia voi olla liian kaukana lojuva kaukosäädin tai lattialle kaatuminen. Tai jotain muuta. Taukotila on myös näköyhteydessä asukkaiden yhteistilaan ja välillä tauko keskeytyy sieltä havaitun tarpeen vuoksi.

9.45. Kahvitauon jälkeen aloitetaan asukkaiden suihkutus. Tässä vaiheessa myös myöhään nukkuneet liikuntarajoitteiset käydään viimeistään nostamassa pyörätuoleihin. Viikonloppuisin suihkuja ei ole. Silloin tämä aika käytetään virkistystoimintaan. Kesällä asukkaiden ykkösjuttu on ulkoilu. Sairaanhoitaja tekee toimistotöitä, jos ehtii. Säännöllisesti on tähän aikaan on lääkärin puhelinkierto. 

11.00. Hoitajien ruokatauko. kahvitauon ja ruokatauon väli ei ole pitkä. Kuitenkaan ruokataukoa ei ehditä pitää myöhemmin, koska aamuvuoron seuraava kiireinen vaihe on alkamassa.

11.30 Asukkaiden ruokailu. Jälleen ruokakärry tai kärryt noudetaan keittiöstä. Asukkaita ohjataan, autetaan ja kerätään ruokapöytään. Hoitajat tarjoilevat ruuan ja auttavat tarvittaessa ruokailussa. Jaetaan asukkaiden päivälääkeitä, kerätään astiat, palautetaan kärryt, pestään pöydät ja aletaan auttamaan asukkaita päivälevolle. Asukkaita ohjataan tai autetaan käymään vessassa tai sitten vaipat kuivitetaan eli vaihdetaan. Tämän jälkeen parin vastuuhoitaja menee yleensä lääkehuoneeseen jakamaan iltapäivän lääkkeistä ne, joita ei ole jaettu viikkodosettiin. Toinen hoitaja voi esimerkiksi täydentää huoneiden ja varaston tarvikkeita tai hyllyttää pesulasta tullutta pyykkiä asukkaiden kaappeihin. Aamuvuoro aloittaa päivän tapahtumien kirjaamisen koneelle.

13.00 Iltavuoro saapuu. Iltavuoro tarkistaa kalenterin, viestivihon ja taulun. Sopivassa välissä päiväkahvin yhteydessä aamuvuoro antaa raportin päivän tapahtumista ja välittää myös yöllä olleet poikkeavat tapahtumat. Alkaa hoitajien suosittelema vierailuikkuna. Aamu- ja iltavuorot ovat hetken aikaa yhdessä töissä ja aikaa asukkaiden ulkoilemiselle tai vieraiden ohjaamiselle on hyvin. Sairaanhoitaja tekee kirjallisia töitä. Aamuvuorolaiset tekevät loput kirjaukset päivän tapahtumista.

14.30 Asukkaiden päiväkahvi. Nukkumassa olleita asukkaita herätellään vuoteista. Usein kahville siirtymiseen kuuluvat myös vessassa käymiset. Kahvileipä on tuotu osastolle lounaskärryn yhteydessä. Jälleen tarjoilu, avustaminen tai syöttäminen, pöydät, tiskit ja asukkaiden auttaminen halutuille sijoille. Yleensä tässä kohtaa monet haluavat katsella televisiota. 

15.00 Aamuvuoro poistuu. Mukaan otetaan alkupäivän roskasäkki ulos vietäväksi. Molemmat työparit saavat ottaa omat säkkinsä koska roskaa tulee paljon. Iltavuoro tekee vähemmän kiireellisiä töitä. Näihin voivat kuulua vaikkapa pahvi tai muovijätteen vienti, jäljelle jääneen pyykin hyllyttäminen ja tärkeänä myös ruokakärryn hakemista ennen keittiön väen kotiinlähtöä. Jos suihkuvuorossa on päivärytmiin tottuneita asukkaita, saatetaan tässä välissä suorittaa suihkutuksia. Vastuuhoitaja käy lääkehuoneessa seuraavan aamun dosettiin mahtumattomat lääkkeet.

16.00. Hoitajien ruokatauko

16.30. Asukkaiden päivällinen: tarjoilu, avustaminen tai syöttäminen, pöydät, tiskit ja asukkaiden auttaminen halutuille sijoille. Ruokakärry jää osastolle koska keittiössä ei ole ketään. Yöhoitaja käy sen myöhemmin viemässä jääkaapin täydennystilaukset tehtyään. Jos suihkutuksia ei ole tehty aiemmin, ruoan jälkeen ne yritetään tehdä. Liikuntarajoitteisia autetaan viimeistään nyt vuoteisiin, päivän pituus pyörätuolissa riippuu itse kunkin kunnosta ja tuoliin auttamisen ajasta. 

18.00 Talossa ei tapahdu mitään. Kuitenkin vaivihkaa hoitajat kiertävät asukkaiden huoneita, avaavat jo vuoteita ja saattavat auttaa asukkaille jo kevyempiä iltavaatteita. Illan kiirettä keventääkseen hoitajat saattavat käydä aloittamassa jo loppupäivän kirjauksia koneelle. 

19.30. Asukkaiden iltapala. Leipää, jogurttia ja hedelmiä. Iltalääkkeitä jaetaan asukkaille samalla. En liitä tähän joka ruokailussa toistuvaa listaa. Iltapalalla se on taas sama. Asukkaita ohjataan ja autetaan huoneisiin iltatoimiin. Kuten aamupesut mutta viimeistään nyt vaihdetaan yövaatteet jokaiselle. Osa asukkaista haluaa katselle omassa huoneessaan televisiota ja suurin osa käy nukkumaan. Hoitajat lisäävät kirjauksiinsa loppuillan tapahtumat.

21.00 Viimeistään nyt yöhoitaja alkaa kuulla raporttia päivän tapahtumista. Iltavuoro poistuu vieden loppupäivän roskat mennessään.

Yövuoro onkin käsitelty jo erillisessä päivityksessä. Suosittelen tutustumaan!

94# Opettiko kesätyö enemmän kuin harjoittelu?

”Hyvää kesää! Toivottavasti tulet taas!” Ehkä tulen, ehkä en. Ainakin jätin pukuhuoneeseen yhden setin työvaatteita omalla nimelläni merkittynä. Ei sitten tarvitse alkaa etsiä kiireellä vaatteita, jos kutsu käy työvuoroon. Lähtökohtaisesti suhtauduin hieman epäillen mahdollisuuteen tulla tekemään toista kolmiviikkoista kesän aikana. Annoin kuitenkin kysyttäessä luvan olla listalla, jos yksittäisiin työvuoroihin tulee yllättävää tarvetta. Mutta nyt on aika pitää lomaa!

Lyhyt kesätyö harjoittelupaikassa oli hyvä. Se tuo parin päivän päästä tilille tervetullutta lisäystä. Ja vaikka sairaanhoitajan tehtäviä en kesätyöläisenä saanut tehdä, syventyi ymmärrys hoitotyöstä monella tavalla. Tämä on yritys listata muutamia havaintoja.

Asukkaista on moneksi. Harjoittelijana opiskelija tekee paljon ohjaajan kanssa. Silloin on hyvin luontevaa hoitaa yhdessä parina kaikki kahden hoitajan apua tarvitsevat asukkaat. Jos ohjaaja ei ole paikalla tai joutuu tekemään muita töitä, on opiskelija sitten kuitenkin luonteva pari näihin kahden apua tarvitsevien hoitotoimiin. Samaan aikaan joku toinen kiertää yhden autettavien asukkaiden luona. Toki opiskelija taitojen karttuessa kiertää eri toimissa myös yksin. Mutta autettavia asukkaita ja erilaisia avustustilanteita kertyy ylipäätään päivien varrelle vähemmän. Kesätyöntekijänä kahden autettavat asukkaat hoidetaan yhdessä sen ainoa toisen työntekijän kanssa. Ja sitten tai siinä välissä käy kumpikin tahoillaan auttamassa yhden autettavia tai kevyesti ohjattavia asukkaita. Näin päivän aikana auttamistilanteita ja autettavia kertyy enemmän. Viiden viikon harjoittelussa en ehtinyt auttaa kaikkia osaston asukkaita ollenkaan. Paitsi ehkä ruokailussa. Kolmen viikon kesätöissä ehdin tavata kaikki asukkaat monissa eri tilanteissa. Sain tai jouduin opettelemaan uusia tapoja ohjata, neuvoa ja houkutella. Jokainen asukas kun on omanlaisensa. Asukkaiden joukossa on erilaisia diagnooseja sekä muistinsairauksien suhteen että myös muiden sairauksien saralla. Siksi toimintakyky ja mielenliikkeet voivat olla hyvin vaihtelevia. Siksi eri avustus- tai hoitotoimissa täytyy aavistaa asukkaan mahdollinen suhtautuminen asiaan. Yksi tarvitsee napakoita ohjeita ja kannustavaa tarttumista kädestä. Toinen kaipaa hieman rauhaa ja kavahtaa kosketusta. Yksi pitää yhdestä ruuasta enemmän ja toinen ei kertakaikkiaan juo rasvatonta maitoa. Jonkun tapana on käydä vessassa ennen ruokaa ja toisen jälkeen. Ja niin edelleen. Tällainen herkkyys on tarpeellista. Asukkaita kun ei voi pakottaa mihinkään, koska heillä on täysi itsemääräämisoikeus. Kuitenkin kesäkuumilla ei ole vaihtoehtoa viikoittaiselle suihkulle. Päivän aikana pitäisi syödä, vaikka ei huvita ja vaippaa täytyy käyttää vaikka omien sanojen mukaan muistaakin käydä vessassa. Välillä todella mitataan työntekijän ammattitaitoa.

Voima se jyllää. Harjoittelussa ohjaaja huolehtii opiskelijan ergonomiasta ja muistuttaa, millä lihaksilla työtä tulisi tehdä. Kesätyöläisen täytyy muistaa itse. Kuten aiemmin laskeskelin, päivittäisiä askeleita tuli nyt tuhannesta kahteen enemmän työvuorossa. Eli helposti jopa kolmannes verrattuna harjoittelijan määrään. Kaikkia muita toistoja tuli samassa suhteessa: asukkaan auttamista ylös vuoteesta, vuoteessa autettavan kääntämistä tai pyörätuoliin auttamista, kyykistymiä asukkaan kenkien pukemiseen tai riisumiseen, roskapussin poistoa tai laittoa. Äärimmäistä voimaa tarvitaan vain äärimmäisissä tapauksissa. Niin käy vaikkapa, jos asukas ei jaksakaan seistä apuvälineestä kiinni pitäessään. Mutta monenlaisia pieniä nostoja, nykäisyjä, siirtoja sekä kumartumisia ja kyykistymisiä kertyy päivän aikaan melkoinen määrä. Näin lyhyen harjoittelun ja kesätyön aikana voimaa ei juuri ehdi lisätä. Sai olla tyytyväinen pärjätessään vanhoilla varastoilla. Kuitenkin kehonhuoltoon täytyi alkaa kesätyön aikana kiinnittää tosissaan huomiota. Muuten palautuminen olisi kesän lämpimillä ollut kovilla.

Kukin tyylillään. Kun kesätyöläinen ei seuraa haina ohjaajan vanavedessä, saa hän tehdä ja toimia useamman työntekijän kanssa. Jokaisella on hieman toisista poikkeavat tapansa. Nuo tavat liittyvät vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa, tapaan tehdä ja sopia päivän aikana tehtäviä töitä ja siihen, miten toiselle työntekijälle viestitään tehdyistä päätöksistä ja töistä. Jokaisella on myös oma tapansa istua kahvipöytään ja lounaalle. Tyytyväisenä sain yhä todeta osaston ilmapiirin olevan hyvä. Hyvin selväksi kuitenkin tuli, kuka on aamuihminen ja kuka ehkä vähemmän. Selväksi tulivat ne, jotka huomaamatta rientävät auttamaan muita ja ne jotka saattavat kaivaa puhelimen taskusta kiireen kadottua omista käsistä.

Lyhyen listan yhdistäjänä lienee yhteinen asia: Pääsi vain tekemään vähän lisää ja enemmän. Ehkä siinä oppi jotain myös itsestään. Suurimpana voittona omassa oppimisessa voisi lopuksi todeta kyvyn asettua auttavaisen auktoriteetin rooliin. Hoitaja on jännittävässä asemassa. Hän on täysin asukkaita varten ja auttaa ja hoitaa kaikessa. Palveleekin siinä sivussa. Kuitenkaan tuosta työstä ei oikein tule mitään, jos asukas saa määrätä kaiken. Ei ainakaan muistisairaiden asumisyksikössä. Itselleni kaikkein vaikeimpia kohdattavia olivat ne asukkaat, jotka vahvasti luulivat olevansa hyvin toimintakykyisiä mutta eivät sitä olleetkaan. Tähän tietenkin kuuluu se, että heistä muodostuu ulospäin pärjäävä vaikutelma. Lisäksi koska tämän tyyppiset asukkaat eivät ole kahden autettavia, ei harjoittelussa päässyt tätä taitoa yhdessä ohjaajan kanssa harjoittelemaan. Vaati tietynlaista oivallusta uskaltaa nähdä ja murtautua tuon sairauden muodostaman verhon läpi. Sitten pystyi lempeästi mutta määrätietoisesti asukasta nolaamatta puuttumaan vaikkapa intiimihygienian asioihin. Täytyi uskaltaa luottaa siihen, ettei kukaan ole turhaan hoidettavana. Ja siksi ei myöskään hoitaja ole turhaan paikalla. Yllättäen tuntui ihan normaalilta astua mukaan vessaan, kohteliaasti kieltää menemästä yksin hissiin tai pyytää mukaansa etsimään kaapista toisenlaisia vaatteita. Ehkä tämäkin on sitä identiteetin kasvua.

Opettiko kesätyö siis enemmän kuin harjoittelu? Jos sitä mitattaisiin viivalla etenemisessä niin kyllä. Mutta silloinkin oikea termi taitaisi olla lisää oppiminen. Ilman harjoittelua ja sen oppeja ei kesätyö oli opettanut ollenkaan yhtä paljon. Näiden kahden yhdistäminen samassa paikassa tuntui nyt hyvin luontevalta. Tätä vanhan päälle rakentamista jatketaan syksyn saapuessa. 

93# Vanhustyötä ja usein myös muistisairautta

Seniorit, ikäihmiset, ikääntyneet, vanhukset. Miksi sinä kutsut heitä? Nyt kun opettajat ovat jääneet lomalle, viimeiset arvosanat on annettu ja suurin osa suorituksistakin hoidettu, on aika tehdä vielä pieni katsaus ensimmäisen vuoden vielä esittelemättömään kokonaisuuteen. Gerontologinen hoitotyö.

 ”Täällä olisi kyllä sairaanhoitajalle tarvetta. Ne tuntuvat vain olevan kiven alla.” Kutakuinkin näin palveluesimies totesi, kun hoidimme ensimmäisen kesätyöpäivän tarpeellisia papereita. En tiedä yrittikö istuttaa ajatusta tulevaa varten vai huokailiko muuten vain.

Enpä ole vanhustyötä kuullut mainittavan, kun me opiskelijat olemme puhuneet keskenämme tulevaisuutta tavoitellessamme. Erilaiset näyttävät ja ehkä televisiostakin tutut tehtävät ovat nousseet helpommin esiin.

Ehkä koulussa on huomattu hoitajien kato vanhustyössä. Ainakin jakson ensimmäisellä tunnilla opettajamme piti kovat palopuheet sen puolesta. Ensinnäkin hän muistutti meitä, miten ikääntyneet ovat merkittävä potilasryhmä melkein kaikilla terveysalan sektoreilla. Opintokäynneillä ensihoitopäällikkö jatkoi samaa virttä kertoessaan ikääntyneiden olevan humalaisten ohella toinen suuri asiakasryhmä näyttäväksi mielletyssä ambulanssityössä. Vallitsevalle ikärakenteeltaan ikääntyneitä tulee vastaan paljon. Jos ei potilaina niin ainakin läheisinä. Tällä opettaja motivoi meitä tutustumaan ja kiinnostumaan ikääntyneiden asioista. Lupaili myös, että erilaisiin vanhusten palvelutaloihin työllistyvät löytävät vastuullisen ja mielenkiintoisen työn.

Mielenkiintoisen varmasti. Enkä vastuullisuudestakaan voi väittää vastaan. Vanhastaan olen saanut olla paljon tekemisissä ikäihmisten kanssa. Vaikka työyhteisöjeni ikärakenteessa lapsilla ja perheillä on ollut iso rooli, on tyypillinen kotikäynti yleensä ikääntyneen luona. Heillä kun on elämäntilanteesta johtuen enemmän aikaa pyytää luokseen. Ehkä joskus myös tarvetta on enemmän. Olen saanut kuulla kiinnostavia elämäntarinoita, kovia kohtaloita ja monenlaista muuta. Monella on ollut tarvetta jakaa ja muistella omaa matkaansa. Joskus on ollut tarve sulkea jotain painavaa ripin kautta pois mielestä. Joskus on tullut tarve muistella jotakuta sellaista, joka on läsnä enää kuvissa ja muistoissa. Joskus on muisteltu, naurettu ja vähän itkettykin yhdessä jotakuta kolmatta. Siinä tulee miettineeksi, millaisia muistoja ja ketkä joskus itsestä lausuu.

Kaikista tarinoista ei voisi tehdä elokuvaa. Ei sellaista joka myisi hyvin nykyisillä markkinoilla. Mutta taiteellisia tarinoita, koskettavia kertomuksia ja uskomattomia, arkisia, urotekoja olisi paljon. Sitä kuuluisaa elämänkokemusta olen koittanut noista toisten suurista laareista oppia itsellenikin.

Lapsena luulin kaikkien ihmisien olleen aina kaltaisiaan. Että mummut ovat olleet aina mummuja ja niin edelleen. Tavallaanhan näin onkin. Elämä kyllä muokkaa eläjäänsä. Kuitenkin mieli pysyy monella tavalla samana. Joskus joku voivotteli, että mieli on seitsemänvuotiaan mutta seitsemänkymmenen jälkeen ei voi enää ruumista huijata. 

Ikäihmisillä kaikkia sairauksia kertyy. Mutta nyt muistisairaiden kanssa vähän enemmän olleena on kiintoisaa ja koskettavaa miettiä näitä. Paljon on kadonnut sairauden pilveen mutta samalla paljon on jäänytkin. Jokaiseen myös sairauden tyyppi ja vaihe vaikuttaa paljon. Muistiliiton sivuilla on hyvät tiivistelmät erilaisten muistisairauksien vaikutuksista. Niitä käyttäen olen peilannut asukkaita ja oivaltanut paljon kummallisista käytöksistä. Samalla tulee ajateltua, millainen pappa sitä saattaisi itse joskus olla, jos samanlaisten sairauksien uhriksi joutuu. Olisiko sitä kiltti ja kiitollinen? Vai kärsimätön ja kiukkuinen? Vai arka ja pelkääväinen? Kaikkien näiden pappojen piirteet tiedän itsestäni löytyvän. Mielenkiintoinen on tämä muistisairaiden maailma. Mutta niin ovat sairaat itsekin. 

Harjoittelun ja kesätyön perusteella voin todistaa opettajan palopuheet tosiksi. Kapean katsantoni perusteella palveluasumisen yksikössä sairaanhoitajan työ on monipuolista ja vastuullista. Usein sairaanhoitaja on ainoa osastollaan. Loma-aikoina ja muissa poikkeuksissa sairaanhoitajalle kuuluu useampia osastoja. Näin hän tekee omaa työtään ja samalla johtaa muun hoitohenkilökunnan työtä omalle vastuulleen kuuluvissa asioissa. Kun sairaanhoitaja lähtee vuorosta, hän yksin on syyllinen, jos jotain jää hoitamatta. Ei ole jatkajaa eikä paikkaajaa. Paikka on siis vastuullinen mutta ehkä samasta syystä myös pelottava. Usein on myös niin, että sairaanhoitaja kuuluu niukkojen resurssien maailmassa hoitotyön vahvuuteen ja osallistuu perushoitoon osastoilla. Tätä en itsessään pidä pahana. Se auttaa pysymään paremmin selvillä asukkaista. Kuitenkin samalla muodostuu ristiriita perushoidon ja oman ammattiosaamisen tehtävien hoitamisen välillä.

Syvennyttävää ja opittavaa työkentällä varmasti on. Usein tarjolla on myös siistiä päivävuoroa. Tai siistiydestä voi olla montaa mieltä mutta vuoroja ja viikonloppuja sairaanhoitaja tekee palvelutaloissa käsittääkseni aika harvoin. Vastuun lisäksi tarjolla on pitkäaikaisia potilas- ja asiakaskontakteja ja mahdollisuus sukeltaa syvälle ihmisen kokoiseen maailmaan.

Kuitenkin. Vanhustyössä hoitajat ovat ja luultavasti tulevat olemaan tiukasti saatavilla. Moni kaipaa näyttäviin tehtäviin. Mutta yksi syy on varmasti myös opintojen järjestys. Gerontologisen hoitotyön alaan liittyvät jaksot ovat opintojen alussa. Meillä paketti oli ensimmäisen vuoden keväällä. Monet tekivät perushoidon harjoittelun palvelutaloissa ensimmäisen vuoden keväänä. Näissä harjoitteluissa tehdään ennen kaikkea perushoidon tehtäviä ja muistikuvissa käsitys sairaanhoitajan työnkuvasta voi jäädä ohueksi. Ensimmäisen harjoittelun jälkeen tulee kovin monia muita mielenkiintoisia harjoitteluja ja tulevia työntekijöitä kalastelevat paikkoja. On ymmärrettävää, ettei moni palaa ensimmäiseen paikkaan vaan jatkaa kauemmille apajille.

92# Iskee se tyhmyys hoitajaankin

Vähän aikaa sitten Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jossa testiryhmä arvio kasvomaskien käyttömukavuutta erilaisissa tehtävissä. Juttua lukiessa alkoi hymyilyttää. Ennen kuin paljastan hymyn syyn, muutamia lainauksia Ilta-Sanomilta.

Ennen arviointeja juttua alustettiin näin:

— Lainaukset alkavat —

”Yksi maski nostaa kasvoille järkyttävän hien, toinen valuu koko ajan silmille. Kolmas näyttää saapuneen muotinäytöksen lavalta ja neljäs on kuin suoraan leikkaussalista. Hengityssuojaimia on markkinoilla nyt monenlaisia, mutta mikä niistä olisi paras käytettäväksi jokapäiväisessä arjessa?

Maskit pääsivät käyttöön kolmen hengen testiryhmässä. Testiryhmään kuuluivat Elena, 29, Katharina, 28 ja Jaakko, 31. Testiryhmä kokeili maskeja arjen lomassa: koiralenkillä, pyöräilemässä, ruokaa tehdessä, siivotessa ja pihatöissä. Testaajia pyydettiin antamaan jokaiselle maskille arvosana asteikoilla 1–10.

IS:n testiryhmä arvioi maskeja ainoastaan käyttömukavuuden, ei lainkaan suojaustehon mukaan.”

— Lainaukset päättyvät —

Sitten käyttäjien arvioita:

— Lainaukset alkavat —

”Liian iso minulle. Maskia on vaikea säätää sopivaksi. Kuitenkin miellyttävä kangas ja plussaa, että voi pestä sekä on ekologisesti valmistettu.

Suhteellisen mukava ja narut eivät kiristä. Sopivan iso kasvoilleni.

Aivan liian iso. Silmälasit menivät heti huuruun, eikä maski istu ollenkaan. Musta väri ja kangas ovat kivoja, mutta muuten ei toimi minulle.

Ulkona oli hyvin lämmin, niin maski hiosti etenkin pyöräillessä. Ei kuitenkaan pahimmasta päästä ja sen kanssa pystyi hengittämään mukavasti. Kuitenkin vaikea laittaa päälle.

Kuminauhat ovat mukavat, eivätkä paina korvia. Hiostava. Ei tiivisty hyvin parran kanssa.

En meinannut aluksi saada maskia naamalle. Kun onnistuin, se oli ahdistava päällä. Tuntui pieneltä ja tiukalta.

Testin esteettisesti kaunein maski. Pellavasta plussaa. Maski kuitenkin kutittaa niin paljon, että sitä ei pysty pitämään. Aika ilmava, eikä istu napakasti.

Hiostava ja epämukavat kuminauhat. Vaikea hengittää.

Ookoon näköinen päällä, mutta naama kutisee. Maskista irtoaa jotain höttöä suuhun puhuessa. Kuuma päällä.

Maski on liian tiukka ja se hiosti päällä pihalla ollessa. Vaikea hengittää.

Kuminauhat ovat liian lyhyet, jonka johdosta korvissa tuntuu ja maski menee niin kireälle, että on vaikea hengittää nenän kautta.

Mukavan tuntuinen päällä. Silmälasit meni vähän huuruun. Ärsytti, kun hengittäessä kangas meni sieraimiin, mutta muuten maski on kiva.

Maski on päällä kevyt, mutta hiostaa silti. Kivan värinen. Ei istu hyvin.

Suhteellisen mukava päällä, mutta hankala laittaa itselleen. Suojausteho mietityttää.

Päälle laittaminen oli niin hankalaa, että hermot meni täysin.

Maskin kanssa on helppo hengittää, eikä se ahdistanut edes pyöräillessä. Miinuksena se, että suojain nousee silmille.

Kuminauhat eivät rasita korvia. Kevyt, eikä niin hiostava.

Tuntui halpiskamalta. Silmälasit menivät heti huuruun. Epämukava ja ruma.

Kevyt päällä. Maski ei hiostanut koiralenkillä ja tuntui mukavalta iholla.

Tuntuu mukavalta päällä. Ei hiosta, mutta on liian pieni minulle, tuntuu korvissa.

Istui hyvin päällä ja oli mukavan tuntuinen. Toki vähä lämmin, mutta vaikka kuinka yritin hönkäistä, niin silmälasit eivät menneet huuruun ollenkaan.”

— Lainaukset päättyvät –

Ilta-Sanomien testissä jokaiseen kommenttiin liittyi maskista annettu numeerinen arvosana. Hyvin harva kommentti oli täysin positiivinen. Enkä ihmettele! Suu-nenäsuojan käyttö ei ole mukavaa. Kaikki mainitut epämukavuudet ovat tulleet vastaan joko aiemmalla harjoittelujaksolla tai nyt töissä. Kokemuksien tuttuus hymyilytti! Jutussa ei oikeastaan kerrottu, kuinka pitkään kukin testiä aina suoritti. Itse pidin tänäänkin noin seitsemän tuntia. Kevään ja kesän edetessä suojavälineiden saatavuus koko maassa on parantunut. Siksi nyt kesäkuussa ei enää ole ollut tarvetta käyttää pestäviä kangassuojia vaan olemme päässeet palaamaan kertakäyttöisiin suojuksiin. Kertakäyttöisyys tarkoittaa suojan roskiin heittämistä tietyn ajan tai tietynlaisten toimien jälkeen. 

Kuitenkin hiostaminen, hengityksen vaikeus ja luultavasti sen aiheuttama uupumus ja päänsärky, huurtuneet silmälasit, korvien vääjäämätön irtoaminen ja asennusvaikeudet ovat yhdelle, jos toisellekin tuttuja. Ja tietenkin aiemmin kertomani vaikeudet vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa. Kesäkuun nousevat lämpötilat lämmöt tai juhannusta edeltävä ukkosrintaman kosteus, ei mitenkään auta asiaa. Meillä ja monissa muissa paikoissa hikoillaan tänä kesänä aivan erityisellä tavalla. Huhujen mukaan joillakin aloilla suojaimen käytöstä saa pientä haittakorvausta tai olosuhdelisää. Mutta meillä ollaan kutsumusalalla. Olisihan se noloa saada jotain.

Koville ottaa siis. Ja välillä iskee myös tyhmyys. Päätin aamulla vaihtaa puhtaat ja raikkaat työvaatteet päälle. Muutaman päivän aikana mustan paidan selässä näytti olevan vaaleita raitoja. Viidentoista minuutin päästä olin suihkuttamassa asukasta. Öisen ukkosrintaman jättämä kosteus, kesän lämpö, kehittymätön ilmanvaihto, saappaat, muovinen suojaliina ja viimeisenä se halvatun suu-nenäsuojus muodostivat sellaisen yhdistelmän, että meni suihkuttajalla melkein taju. Tuli myös melko lyhyt käyttöaika niille vaatteille. Onneksi pukuhuoneessa oli ainakin yhdet sopivan kokoiset tilalle. Tyhmäähän se oli vaatteet aamusta vaihtaa. Ensi kerralla viisaammin.

Kainalo tuon eksoottisen suihkutuksen jälkeen. Jos kuva näyttää mielestäsi housujen haaroilta, niin melkein yhtä märkää oli sielläkin.

91# Opiskelija työntekijänä

”Hei. yritin tavoitella sinua. Kesän ajalle olisi töitä tarjolla. Soitteletko kun kerkeää.” Tällä pienellä viestillä synnytettiin yllättävän iso sisäinen kamppailu. Laajan pähkäilyn päätteeksi olin hyväksynyt ajatuksen, että ihminen voi olla kesän töitä tekemättä ja rahaa tienaamatta. Mielessä oli ehtinyt kulkea käytettävissä olevien säästöjen ja säästökohteiden matematiikka. Samoin oli täytynyt löytää tasapaino laiskottelun syyllisyyden ja kotona vietettävän ajan hyötyjen kanssa. Kaikkien näiden asioiden kanssa viivan alle ajatuksissa oli syntynyt riittävän positiivinen lopputulos. Päätin olla tyytyväinen lomalainen. Alkoi pitkän työlistan toteutus ja samalla kodin lähiympäristössä tehtävien aktiviteettien suunnittelu. Kuten kerrottu, päädyin jopa tapettikaupoille. 

Ja ihan varoittamatta puhelimessa olikin erään remppatauon aikana odottamassa vastaamaton puhelu ja lukematon viesti. Keväisen harjoittelupaikan palveluesimies. Suomeksi pomo. Ilmeisesti oli toteutumassa keväällä uumoiltu tilanne, jossa sijaiskielto ei voi koskea kesätyöntekijöitä. Sen parempi meille opiskelijoille. Mutta samalla iski kriisi. Toisaalta syntyi suuri ilo. Oli hienoa saada näin kuittaus hyvin tai ainakin tarpeeksi kohtuullisesti hoidetusta harjoittelusta. Viiden viikon aikana en ollut onnistunut jättämään itsestäni toivotonta vaikutelmaa. Viestin perusteella jopa päinvastoin. Mahdollisuus päästä lyömään jalkaa ovenväliin tulevaisuutta varten innosti myös. Silmissä näkyi mahdollisuus vaihteluun kotikesäksi ajautuneen loman vastapainoksi. Vähintään toiseen silmään syttyi myös euron kuva. Kesäraha olisi tervetullutta, sanoi järki. 

Mutta. Entä koko kesän suunnitelma levätä, olla kotona ja viettää aikaa perheen kanssa? Miten kävisi vaatimattomien suunnitelmien pienistä kotimaan matkoista? Toteutuisiko edes puolet suunnitelluista kodin pienistä mutta tarpeellisista huoltotöistä? Ajatus kesätöistä oli siis muutakin kuin mieltä hyvästi hivelevä. 

Kuten aina, täytyi pitää pieni palaveri henkilökohtaisen neuvojan kanssa. Takaisinsoiton askelmerkeiksi asetettiin hajanaiset suunnitelmat tietyiksi jaksoiksi kesää. Ristiriitaisin ajatuksin pakenin puhelimeen remontin alta kerättyjen tavaroiden sekaan työhuoneeseen. Ajatus kieltäytyä mahdollisesti tarjottavista kesätöistä tuntui kamalalta. 

Mutta mikä hienous! Taloon oli ilmaantunut yllättäen kova tarve yhden työvuorolistan ajalle. Eli tarjolla oli kolme viikkoa. Katsoin päivämäärät vähälle käytölle jääneestä kirkon kalenterista. Ei kriittisiä päiviä, eikä meno suunnitelmia. Tapetoinninkin kuvittelin tulevan valmiiksi. Lupasin suorilta. 

Reilun viikon päästä soitin tutun oven vieressä ovikelloa 06.50. Vakiintunein ottein desinfioin kädet hissillä ja painelin itseni oikeaan kerrokseen. Aavistuksen omaisessa aamuhämärässä kävin viemässä vakiintuneet eväät taukohuoneen jääkaappiin ja matkalla miesten pukuhuoneeseen huikkasin huomenet kansliaan. Tutut naamat vastasivat iloisesti. Kolme viikkoa ehdin olla poissa. Seuraavana päivänä alaovi aukesi omilla avaimilla. Opiskelija oli poistunut. Työsopimuskin sen tiesi. Hoitoapulainen oli tullut tilalle.

Miten työntekijän rooli sitten eroaa opiskelijan roolista?

Työtehtävät. Opiskelijalla on harjoittelussa oma ohjaaja. Sairaanhoitoa opiskelevalla tämä on sairaanhoitaja. Näin myös perushoidon harjoittelussa. Joskus toisena ohjaajana voi olla myös lähihoitaja. Ohjaaja on vastuussa opiskelijasta. Siksi opiskelija voi ohjaajan valvonnassa tai luottamuksessa tehdä monia asioita oppiakseen. Näin perushoidon harjoittelussa opiskelija saa jakaa ja annostella lääkkeitä ja vaikkapa pistää neuloilla erilaisissa tarkoituksissa. Hoitoapulainen toimii toki vuoron vastuutyöntekijän alaisena. Kuitenkaan hän ei saa jakaa tai annostella lääkkeitä. Eikä koskea neuloihin. Tehtävät ovat siis harjoittelua helpompia. Aivan uutta ei tarvitse yrittää omaksua.

Työaika. Harjoittelussa opiskelija seuraa ohjaajan tai ohjaajien työvuoroja. Omassa harjoittelussani sairaanhoitaja teki ainoastaan päivävuoroa. Vastuuopettajan ohjeen mukaan ei harjoittelussa tehty viikonloppuvuoroja. Tämä tarkoitti itselleni viiden aamuherätyksen putkia ja sitten kahden päivän viikonloppuvapaa päälle. Kahden päivän vapaat olivat tietenkin mukavat lastenkin ollessa koulussa. Kuitenkin viisi aamuherätystä putkeen tuntuivat suhteellisen rankoilta kertyessään. Nyt töissä kalenteri täyttyy aamu- ja iltavuoroista. Lääkkeisiin koskematon apulainen ei voi tehdä yövuoroja. Kolmeen viikkoon mahtuu yhteensä kuusi normaalia vapaata ja juhannuspäivästä seitsemäs vapaa. Tällaisista yleisistä loma- tai pyhäpäivistä kun tulee aina varastoon vapaapäivä. Kolmen viikon aikana kahden päivän vapaita on kolme ja yksi niistä osuu viikonlopulle. Yksi yhden päivän vapaa on lisäksi viikolla. Pisin työputki on neljä päivää ja niitäkin putkia on vain yksi. Kolme tai jopa kaksi päivää on peräkkäisten työpäivien yleinen mitta. Kun aamuherätyksiä on siis selvästi harjoittelua vähemmän mutta niiden tilalle on iltavuoroja ja viikonlopputöitä. Niistä maksetaan syystäkin korotettua palkkaa, kyllä niistä aiheutuu aamuherätyksiä enemmän haittaa normaalille elämälle.

Työmäärä. 1000-1500 askelta. Suunnilleen sellainen matka erottaa opiskelijan työvuoron hoitoapulaisen vuorosta. Opiskelija on harjoittelussa aina ylimääräinen ja usein hän kylkee parina toisen kanssa. Näin hän saa ja hän ehtii oppia. Vähän opittuaankin, opiskelija on yhä ylimääräisenä vuorossa. Tekemistä ja kiirettä on siis aina vähemmän. Harjoitteluun kuuluu myös pysähtyminen. Välillä pysähdytään miettimään ja välillä tutkitaan sairaanhoitajan töihin kuuluvia tehtäviä toimistossa. Hoitoapulainen ei ole ylimääräinen. Hänet on laskettu tarkasti tarkkaan mitoitettuun vahvuuteen. Siksi askeleita kertyy.

Palkka. Pieni työtuokio ei ratkaisevasti pelasta kesän taloutta. Jokainen euro on kuitenkin ihan tervetullut. Oikotien palkkavertailun mukaan hoitoapulainen saa keskimäärin 1800€ kuussa. Siihen ei uraansa aloitteleva kesämies yllä. Palkan lisäksi lyhyt työputki tuo lisää kokemusta. Harjoittelussa opitut perustaidot saavat syventyä ja samalla saa opetella vuorotyöläisen perhearkea. Cv saa pieniä sivujuuria myös hoitoalan töistä. Ei tätä kuitenkaan ehkä ihan ilmaiseksi olisi mennyt tekemään.

90# Hyvät ajat – heikot ihmiset?

Igitur qui desiderat pacem, praeparet bellum. Siksi sen, joka haluaa rauhaa, on valmistauduttava sotaan. Kutakuinkin näin kääntyy roomalaisen Publius Flavius Vegetius Renatuksen sanat teoksesta Sotilaallisia asioita koskien – De re militari. Tämä neljänneltä vuosisadalta kulkeutunut viisaus yrittänee kertoa, että se joka on jollakin tavalla valmistautunut koitokseen, on todennäköisemmin näkevä koitoksen lopun. Vanha roomalainen perinne oli toki ollut ylipäätään rauhan saavuttaminen lyömällä vihollisensa. Siinäkin tietty valmistautuminen varmasti auttoi. 

Miksi tätä mietin? Luin kevään kuluessa kahden väitöskirjatutkijan, Tuomas Jussilan ja Lari Rantasen kirjan Nälkävuodet. Kahden tieteentekijän tarkkuudella kirjassa selvitettiin tuon viimeisimmän suomalaisia koitelleen nälkäkatastrofin syitä ja seurauksia. Kirjan sivuilla ei annettu tilaa koskettaville yksilökuvauksille vaan asiaa tutkittiin tiukasti tilastojen ja aikalaisuutisoinnin kautta. Muistin kyllä tuon vuosien 1867-1868 tapauksen hämärästi koulusta ja ehkä wikipedian artikkelista. Kirjassa avattiin asiaa paljon yksinkertaista tietoani enemmän. Tutkijat avasivat hyvin, miten nälänhätä ei ollut vain yksittäisestä luonnonilmiöstä johtuva koettelemus. Taustalla olivat sään lisäksi myös esimerkiksi pitkään jatkunut väestönkasvu, viljelytapojen ja elinkeinorakenteen muutos ja rahapolitiikasta johtunut kankea reagointi kriisin hoitoon. ILisäksi hankalat sääolot olivat piinanneet viljelijöitä jo ennen noita kuuluisia vuosia ja huomattavassa osassa Suomea käytettiin jo normaaliaikanakin erilaisia hätäruokia ravinnon lisänä. 

Kirjastot ovat auki. Suosittelen!

Ei ollut sattumaa, että luin epidemian aikana nälänhädästä. Kirkon kielessä moniin vanhoihin käsikirjarukouksiin sisältyy perustylsää kaupunkielämää viettävän mielestä menneen maailman kaiuista kumpuavia sanapareja. Saatetaan pyytää varjelusta vaikkapa tulipalosta ja vedenvaarasta, sodasta ja veritöistä, riidoista ja laittomuuksista. Kaikki asioita, jotka tuntuvat kovin kaukaisilta. Ainakin siihen saakka, kunnes osuvat kohdalle. Tänä keväänä moni Lapissa olisi saattanut kuullessaan suhtautua hyvinkin vakavasti ajatukseen veden vaarasta. Tällaisiahan vaarat ovat. Niitä ei liikoja ajatella ennen kuin ne jotenkin aktualisoituvat omassa arjessa. Yhtenä sanaparina näissä rukouksissa pyydetään aina varjelusta nälänhädästä ja kulkutaudeista. Jos toinen ei ollut menneen maailman asia, voiko toinenkaan olla? Edes täällä hyvinvoivassa lännessä? Kolmannessa maailmassa tätä ei tarvitsisi edes kysellä.

Sekä vanhojen että uusien vielä huonosti sovitettujen kenkien puolesta olen erikoistunut poikkeustiloihin. Vaikka seurakunnassa kuin myös hoitoalalla on myös normaaleja ja rauhallisia tilanteita, olen joutunut aina joskus olemaan se, joka tulee paikalle, kun kaikki ei olekaan mennyt halutulla tai ennakoidulla tavalla. Hoitoalalla näiden tilanteiden määrä tuskin vähenee. Se mikä on ammattilaiselle arkea, on usein toisen kriisiä.

Tämänkin vuoksi haluaisin ajatella, että yleensä kaikki sujuu paremmin, jos sitä on yrittänyt ajatella etukäteen. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa opiskeluissa vastaantulevan käytännön harjoitteen mielikuvaharjoittelua etukäteen tai se voi olla suunnitelma oman kuoleman varalta. Tai jotakin tältä väliltä. Joskus kuulin sanottavan, että hyvät ajat saavat aikaan heikkoja ihmisiä. Tai ehkä kansoja. Sanonta oli englanniksi. Sen sijaan vaikeat ajat kasvattavat vanhoja kansoja ja myös ihmisiä. 

En väitä, että meillä Suomessakaan kaikilla olisi asiat hyvin. Kuitenkin meillä eletään poikkeuksellisen vakaassa ja toimivassa yhteiskuntajärjestyksessä. Vaikka aina kaikki ei toimi kuten unelma, on yhteiskuntamme rakennettu hyvin laajasti palvelemaan asukkaittensa tasavertaisuutta. Meillä myös voi lähtökohtaisesti luottaa kanssaihmisiin ja sitä myötä myös yhteiskunnallisiin toimijoihin. Huomattavassa osassa maailmaa tällaista tilannetta, luottamusta ja vakautta ei ole. Lieneekö taustalla vapaiden talonpoikien perinne, luterilaisen uskonpuhdistuksen aarteet vai mikä. Kirjavinkkejä kommentteihin!

Mutta kun kaikki on hyvin, unohdammeko ajatella paitsi niitä, joilla näin ei ole, myös sitä ettei näin välttämättä aina ole. Vaikeat ajat tuskin itsessään tekevät kenestäkään vanhaa. Vaikeudet myös murentavat. Niin ne tekevät sekä yksittäisille ihmisille että joskus myöskin kansakunnille. Tuskin kovin moni iloitsee tällä hetkellä vaikeista ajoista vaikkapa Venezuelassa tai Syyriassa. Vaikeat ajat ja asiat antavat kuitenkin vertailukohtaa. Ainakin jos niistä selvitään. Ehkä tämä toistaiseksi helpottamaan päin oleva Korona-aika voisi olla opettamassa meitä. Voisimmeko oppia katsomaan yhdessä: tästä selvittiin. Tällainen kokemus ja muisto voi auttaa seuraavan kerran, kun yhteiskunta tai oma elämä ajautuu kriisiin. Voisiko tällainen aika rohkaista myös ajattelemaan mahdollisia tulevia elämän kriisejä etukäteen? Luulen, että monet toimijat yritysmaailmassa, sairaanhoidossa ja valtionhallinnossa arvioivat uudella tavalla tarvittavien tuotteiden ja resurssien saatavuutta, tuotantovarmuutta ja varastointia. Vuosi sitten tällaiset niin sanotun huolto- ja kriisivarmuuden asiat eivät kiinnostaneet monia. Mikä voisi olla itse kunkin meistä kriisivarmuus?

Tarkoituksenani ei ole esittää mitään selkeä listaa elämän varautumisesta. Listaan muutaman periaatteen ja annan niille pari esimerkkiä. Tärkeintä lienee, että jokainen arvioisi omaa elämäänsä koska tuntee sen parhaiten.

– Taloudellinen kantokyky?Jos joku elää jatkuvasti yli varojensa ja jättää joka kuukauden lopussa jälkeensä vain isomman miinuksen, ei hän ole kovin valmis oman talouden kriisiin. Tämä epidemia-aika lienee opettanut, miten nopeasti lomautukset tai jopa irtisanomiset voivat tulla monille aloille. Monen yrittäjän tulovirta on katkennut. Taloudellisia puskureita tarvitaan. Tällaisen puskurin synnyttäminen ei ole lopulta kiinni tuloista. Se on kiinni menoista. Mitkä ovat niitä asioita, joissa voisit pitkällä aikavälillä säästää niin että saisit taloutta tasapainoon? Onko jotakin keinoja koulutuksen tai muun keinon kautta päästä kiinni parempaan tai varmempaan tulonlähteeseen. Jos elät laillani tukien varassa, on tulojen ja menojen hallinta erityisen tärkeää. Netti on täynnä vinkkejä tähän. Jos et tiedä mihin rahasi menevät, tee rehellinen budjettipohja kaikista menoistasi ja tutki sitä kriittisesti. Aloita vähästä.

– Huolla ympäriltäsi mitä voit. Milloin autosi on huollettu? Onko polkupyöräsi kunnossa? Oletko tehnyt pyykki- ja tiskikoneelle suositeltuja ylläpitotoimia? Onko suihkukaivo puhdistettu tai kodin rännit puhtaat? Pitämällä huolta ympärilläsi olevasta omaisuudesta vältyt yllättäviltä ja mahdollisesti hyvin kalliilta onnettomuuksilta. Erilainen ylläpito maksaa vaivaa ja joskus rahaakin. Silloin kuitenkin voit itse ennakoida milloin ja jopa paljonko. Jos et osaa, etsi apua netistä ja ystäviltä. Lainaa välineitä ja turvaa tarvittaessa ammattilaiseen. Kuitenkin hyvin monet tärkeät toimet on helppo hoitaa itse. Vaikkapa tuo mainittu suihkukaivon säännöllinen puhdistus voi pelastaa koko kodin vesivahingolta. Tähän osastoon voisi kuulua myös oma terveys tai edes hampaat.

– Valmis yllätyksiin? Juuri nyt ulkona riehuvat kesäiset myrskytuulet. Mitä tekisit, jos sähkösi katkeaisivat nyt? Mitä jos aamulla paikallinen vesilaitos ilmoittaa juomaveden saastuneen? Mitä jos lapset tai lemmikit laittavat hellan päälle ja silikoninen muffinssivuoka syttyy tuleen? (Näin kävi meillä pari kesää sitten.) Mitä jos heräät yöllä vatsatautiin? Onko sinulla riittävät taidot, välineet tai ihan konkreettiset eväät tämänkaltaisiin tilanteisiin? Kenet voit pyytää apuun?

– Virkisty. Kukaan ei voi välttyä kaikelta negatiiviselta. Siksi mielessämmekin usein kulkee negatiivisia ajatuksia. Sitä ei voi estää. Eikä pidäkään. Se mitä voi tehdä, on välttää pahoihin ajatuksiin jumittuminen ja niiden ruokkiminen. Parasta on, jos löytää tavan käsitellä kaikkia tunteitaan ja ajatuksiaan ja niin antaa niiden lipua pois mielestään. Joskus tähän tarvitaan raskaamman sarjan apua mutta arjessa voi tehdä ennaltaehkäiseviä toimia kuin myös ensiaputoimia. Mistä pidät ja missä rentoudut? Millaiset toiminnot tuottavat pitkän aikavälin tyydytystä elämässäsi? Joku urheilee ja toinen taiteilee. Yksi pakenee luontoon ja toinen verstaaseen. Joku opiskelee ja osa kotoilee. Tärkeintä on löytää asioita, jotka todella sopivat itselleen. Kyse ei ole muottiin tunkeutumisesta vaan itsensä kuuntelemisesta ja kunnioittamisesta. Näin on mahdollista löytää omia selviämiskeinojaan ja kasvattaa henkistä kestokykyään. Ja liikuntaan turvaavat tunnustavat vanhan sanonnan sanoin terve sielu terveessä ruumiissa.

– Verkostoidu. Vaikka osa meistä nauttiikin yksin olemisesta, on muista ihmisistä iloa ja hyötyä. On sanottu, ettei ihmisen olo hyvä olla yksinään. Se on totta. Toiset ihmiset laittavat useimpien meidän kohdallamme itsekkäitä pyrkimyksiä sopivalla tavalla aisoihin ja opettavat meitä elämään enemmän muita varten. Toiset ihmiset opettavat meitä sopimaan asioita ja tekemään kompromisseja. Toiset ihmiset muodostavat myös tukiverkkoja, oppimisympäristöjä, voimaryhmiä ja melkein mitä tahansa. Panosta olemassa oleviin ihmissuhteisiisi, hakeudu turvallisiin ihmisyhteisöihin ja harrastuspiireihin. Arvioi, mitkä ihmissuhteet kuluttavat ja mitkä auttavat jaksamaan. Vältä tuhoisaa seuraa. Pyydä apua ja anna myös vuorostasi. Vietä aikaa myös oman kuplasi ulkopuolella ja opettele kuuntelemaan kaikenlaisia ihmisiä. Silloin opit paljon myös itsestäsi.

– Minkä varassa seisot ja kaadut?Jos olet lukenut tämän päivityksen ulkopuolelta, luulen sinun huomanneen kirjoittajan tunnustavan kristillistä uskoa. Siis muutenkin kuin vanhojen töiden puolesta. Silloin onnen ja onnettomuuden takana ja takaajana seisoo lopulta joku toinen. Siksi en voi enkä osaa suositella mitään muuta maailmankatsomusta turvaksi elämään ja kuolemaan. Kuitenkin voin aavistaa, että jokainen joka ammentaa merkitystä oman napansa ulkopuolelta mistä syystä tahansa, voi seistä vakaammin vaikeiden aikojen keskellä kuin se joka on yksin itsensä varassa ja itseään varten. Voisivatko menneen maailman tuulista tulleet uhat herättää kyselemään apua sieltä mitä myös pidettiin menneisyyden tuulina?

Voisimmeko näillä ja muilla ajatuksilla olla vähän vahvempina nyt ja tulevaisuuden edessä? Ja mielellään niin ettemme kävelisi niiden ohitse jotka ovat heikoilla.