164# Traumat, mopot ja muut päivystyksen erikoisuudet

Opiskelijana on ollut vähän hankalaa olla päivystyksessä. Tai ehkä tilannetta voisi sanoa ristiriitaiseksi. Oppimisen näkökulmasta toivoo, että talo olisi niin sanotusti täynnä. Opiskelija myös hieman iloitsee, kun ambulanssien saapumista ilmoittava taulu syttyy tai hoitohuoneeseen tuodaan kiireellä vakavasti sairasta potilasta. Tekemättömyyttä ja hiljaisuuttaakin pitää oppia sietämään mutta ohjaajalta ilman potilaita kysyttävien kysymysten määrä on lopulta rajallinen.

Kuten jo todettu, päivystyksessä potilaita riittää ja samoin nähtävää. Ennakkokuvani päivystyksen hoitotyöstä oli kenties lähimpänä sitä ajatusta, jonka vallassa lähdin koko hoitoalaa kohti. Tämä ehkä paljastaa samalla sen, etten koskaan itse ole joutunut potilaana osastolle asti. En kyllä ole koskaan päässyt päivystyksen hoitohuoneeseenkaan siinä roolissa. Onneksi. Mutta mielikuvissa juuri nopeatempoinen työskentely vakavasti sairaiden tai vaikeasti loukkaantuneiden äärellä oli mielestäni sitä sairaanhoitajan työtä. Nyt tiedän sen olevan paljon muutakin.

Päivystys ei kuitenkaan ole pettänyt. Ei, vaikka tempo on ollut paljon hiljaisempaa kuin olin ajatellut. Verrattain pienen alueen päivystykseen ei riennä jatkuvasti kolari tai muita vastaavia potilaita. Suuremmissa kaupungeissa ja alueilla tätä toimintaa on jaettu niin, että vammapotilaita ohjataan pelkästään siihen erikoistuneeseen päivystysyksikköön. Sellaisissa kiirettä riittää ja suolenpätkiä.

Toki tällekin jaksolle mahtui hoitohuoneessa hoidettavia potilaita. Viikkojen aikana sain osallistua niin kouristelevan potilaan kuin sydänpotilaankin hoitotyöhön. Sain olla mukana siinä nopeassa menettelyssä, jolla akuutti sydäninfarktipotilas tai aivoinfarktin saanut viedään melkein päivystyksessä pysähtymättä suoraan jatkoihin joissa tukosta poistetaan tai avataan. Samoin hoitohuoneessa sain tarkkailla rytminsiirtoja sellaisissa tapauksissa, joissa potilaan sydämen eteiset olivat villiintyneet. Pääsinpä kokemaan senkin, että tavallisella seurantapaikalla ollut potilas siirrettiin rivakkaan tahtiin hoitohuoneeseen tilanteen nopean muutoksen vuoksi. Sainpa kokea tämän vielä niinkin, että olin itse ensimmäisenä hoitajana paikalla asiaa toteamassa ja apua hälyttämässä. 

En tiedä oliko se vuodenaika vai mikä, mutta varsinaisia vakavia traumoja sattui kohdalleni vähän. Trauma tässä yhteydessä tarkoittaa fyysistä vammaa. Tutustumismielessä pääsin näihinkin osallistumaan. Trauma voi olla lievä tai välittömästi henkeä uhkaava. Aina tilannetta ei voi tietää ennen tutkimuksia ja siksi traumapotilaaseen suhteudutaan lähtökohtaisesti varsin vakavasti. Lääkintävahtimestarien tietotoimisto kierrättää tarinaa miehestä, joka oli autokolarin jälkeen itse ajanut ja kävellyt päivystyksen luukulle kertomaan olevansa kunnossa ja ettei tarvitse mitään, vain kotiin lähtiessään tuupertuakseen kuolleena maahan. Sisäinen verenvuoto kertovat lääkintävahtimestarit. Kysyttäessä milloin tämä tapahtui, kukaan ei tiedä. Kaikki ovat tarinan kuulleet joltakin. Kuitenkin tarina kertoo jotakin traumapotilaan arvaamattomuudesta. Siksi hän saakin todella hyvä hoitoa.

Kun päivystykseen tulee ennakkoilmoitus traumapotilaasta, arvioi vastaava hoitaja tilanteen ja tekee tarvittaessa traumahälytyksen. (Jokainen vamma ei tätä saa aikaan vaan tietyt kriteerit ovat olemassa.) Sen myötä hoitohuoneeseen alkaa virrata väkeä. Tätä väkeä kutsutaan traumatiimiksi. Paikalle tulee radiologi ja röntgenhoitaja. He tuovat tullessaan siirrettävän röntgenlaitteen ja noutavat paikalle päivystyksen ultraäänilaitteen. Paikalle tulee anestesialääkäri ja anestesiahoitaja. He lääkitsevät ja nesteyttävät. Samoin paikalle tulee tilanteesta riippuen lääkäreitä kaksi tai enemmän. Yksi johtaa koko tilannetta ja muut toimivat potilaan luona. Päivystys luovuttaa tilanteeseen kaksi hoitajaa, joista toinen kirjaa ja toinen tekee toimenpiteitä potilaan luona. Samoin paikalle saapuu laboratoriohoitaja ottamaan näytteitä. Operaatio on kallis. Erityisesti päivystysaikana pienessä sairaalassa osa väestä saatetaan joutua hälyttämään kotoa. Kuitenkin kutsumalla traumatiimi kokoon herkästi, varmistetaan parhaan mahdollisen avun olevan saatavilla, jos hengenvaarallisia vammoja löytyy. Niin sanotut lievät traumat toimivat tiimin harjoituksena. Toki prosessiin kuuluu leikkausosaston, röntgenin ja teho-osaston informointi ja niiden kapasiteetin varaaminen mahdollista tarvetta varten. Jos potilaalla ei ole pahoja ulkoisia vammoja kuten avomurtumia ja ensihoito on saanut kivun taitettua matkan aikana, sujuu traumatiimin toiminta todennäköisesti hyvin rauhallisesti ja huolellisesti. Kokeneet hoitajat myönsivät, että kipeä, huutava ja rauhaton potilas yhdessä verta vuotavien haavojen kanssa saattaa sähköistää nopeasti myös tiimin toimintaa. Silloin protokolla ja sen noudattamisen taito korostuu.

Seuraava askel traumahälytyksestä on MOPO eli monipotilastilanne. Mopoja voi tulla monella tapaa mutta liikenne on yksiselitteisesti niiden yleisin aiheuttaja. Monipotilastilanteessa pienehkön sairaalan normaalitoiminta saa jo huomattavan häiriön. Ainoassa tämän jakson aikana kokemassani mopossa hoitohuoneeseen kokoontui kolme traumatiimiä ja lisäksi seurannan paikoille valmistauduttiin vastaanottamaan lievemmin loukkaantuneita. Voisin kuvitella, että sinä päivänä peruttiin joku leikkaus ja jossain muuallakin ehkä jouduttiin odottamaan. Tällaisessa tilanteessa joka tiimille ei riittänyt omaa anestesialääkäriä, radiologia tai röntgenhoitajaa vaan he palvelivat koko tilannetta. Samoin traumajohtaja hoiti koko tilannetta upseerimaisella otteella. Hän yhdessä vastaavan hoitajan kanssa luokitteli saapuvat potilaat, määräsi paikat, myöhemmin määräsi järjestyksen kuvantamisiin ja jatkohoitoon siirtymiseen ja oli tiimien käytettävissä vaikeita tilanteita varten. Vastaava hoitaja toimi johtajan työparina ja oli ennalta määrännyt, ketkä päivystyksen hoitajat siirtyvät mopoon ja ketkä jäävät huolehtimaan normaalitoiminnasta. Paikalle valutettiin myös sovitun menettelyn mukaisesti puolet päivystysosaston hoitajista. Tarvittaessa henkilökuntaa voidaan hälyttää lisää kotoa. Onnekkaasti tämä mopo sattui rauhallisen aamuvuoron juuri alettua. Kaikki paikat ja tarvikkeet oli juuri saatu tarkistettua, eikä potilaita ollut kovin montaa.

Vakavissa tapauksissa päivystyksen ystävä on ensihoidon soittama ennakkoilmoitus. Sen avulla lähdetään valmistautumaan.

Tämä harjoitteluni ainoa mopo ei ollut täynnä verta, saatikka suolenpätkiä. Mutta tietyllä tavalla se oli hyvin vaikuttava. Yhden tiimin ylimääräisenä jäsenenä pääsin seuraamaan omaa potilastamme läheltä ja samalla koko huoneen toimintaa. Oli hienoa nähdä, miten ennakkoilmoituksen tultua kaikki lähti tapahtumaan nopeasti mutta rauhallisesti. Tässä suuri rooli on vuoron vastaavalla hoitajalla, joka aloittaa prosessiin ja jakaa ohjeita muille hoitajille. Hetken puhelimet soivat ja Virvekin taisi vähän laulaa. Sitten kaikki olikin valmista potilaille. Sen verran poikkeavia nämä hälytykset ovat, että tilanteen mentyä ohi tiimi kerrallaan, alkoi väki kokoontua kahvihuoneeseen juhlakahvien ja munkkien ääreen. Siinä analysoitiin toimintaa ja oltiin kiitollisia siitä että potilaatkin saatiin jatkohoitoihin eikä lakanan alle. 

Päivystyshoitotyö on paljon rauhallista työtä ja potilaiden systemaattista tutkimista ilman suurempaa kiirettä. Vähän poikkeavat hetket ovat sen kaiken seassa maistuva suola. Mukavia hetkiä jos vaihtelusta tykkää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *