Joskus Koronasta on hyötyä. Hoitotyössä pakollinen maski piilottaa yllättävän hyvin pienet epävarmuuden ilmeet opiskelijan kasvoilta. Tätä ajattelin käydessäni ajelemaan potilaan rintakarvoja kertakäyttöhöylällä. EKG-lätkiä varten. Piti sekin päästä kokemaan. Vaikka tilanne oli kovin uusi ja kummallinen, päätin urheasti tarttua härkää sarvista ja suurempia miettimättä käydä toimeen. Höylä oli onneksi kunnollinen. Potilaallakin taisi olla muuta ajateltavaa kuin kokemattoman höyläilijän otteet. Mutta komeat aukot tuli.
Opiskelijan elämä on jatkuvaa uuden opettelua. Uutta tulee vastaan teoriaopinnoissa ja tietenkin käytännön harjoittelussa. Käytännön tilanteissa vastaan tulevat asiat ovat usein sellaisia, ettei niistä kaikkia osaa edes ajatella teoriaa opiskellessa. Vähän tuollaisia rinnan höyläämisen kaltaisia oheistoimintoja. Kuitenkin usein nuo toiminnot ovat lopputuloksen kannalta tärkeitä. Muita vähemmän koulussa opittuja asioita ovat olleet esimerkiksi näytteenantoalueen pesemisen ohjeistaminen virtsanäytettä pyytäessä. Muutaman kerran jälkeen sitä oppii ihan pokkana juttelemaan kenelle tahansa virtsaputken pään pesemisestä.
Onneksi hoitotyössä koko työura näyttää olevan oppimisen matkaa. Mitä erikoisempi tilanne vastaan tulee, sitä suurempi rinki kerääntyy ympärille ihmettelemään. Kyse ei ole vain uteliaisuudesta vaan halusta saada jotain sitä kertaa varten, kun joutuu kohtaamaan vastaavaa ilman nyt paikalla olevien työtovereiden apua. Katselijoiden lisäksi erityistilanteet usein keräävät myös useamman aktiivisen tekijän. Oppia annetaan kädestä pitäen ja kaveria ei jätetä sormi suussa pulaan. Tällaiseen paikkaan myös opiskelija solahtaa helposti mukaan. Myös itse keksii välillä uusia innovaatioita. Alla muutama väläys tämän harjoittelun opeista.
Usein olen kuullut peloteltavan hoitajista, jotka eivät ehdi pitää taukoja. Kyllä päivystyksessäkin taukoja pidetään. Ainakin yksi päivän aikana. Työn arvaamaton ja ajoittain hektinen luonne on oivallettu ja vuorolistassa on niin sanottuja välivuorolaisia. Näihin välivuoroihin tulevat varmistavat, että jokainen pääsee vuorollaan syömään vaikka mikä olisi. Normaalina päivänä vuorottelu onnistuu vähän helpommalla ja syömään voi lähteä jopa useampi hoitaja kerrallaan. Kuitenkin tämä ruokatauko on selvästi lyhyehkö eikä opiskelijakaan kehtaa jäädä kovin pitkäksi aikaa lojumaan kahvikupin ääreen. Ruokatauolla täytyy olla kunnon eväät mutta kuitenkin sellaiset jotka eivät väsytä liikaa. Monena päivänä ruokatauko on päivän ainoa tauko. Muutamina päivinä on ehditty käydä erikseen kahvillakin.
Monet harjoittelut olen kuljeskellut remmikengissä. Nykyään olen kuitenkin viisastunut ja ja kirurgialla vaihdoin käyttöön kunnon kengät. Sairaaloissa on jostakin syystä aina vähän kylmä. Erityisesti yövuoroissa ja joskus muulloinkin paikallaan ollessa remmikengissä alkoi helposti palella. Kunnon kenkien pito on myös aivan toista luokkaa. Tälläkin jaksolla on ollut johtoihin kaatuminen lähellä. Liukkailla kengillä olisi menty nurin.
Jos päivystyksessä on välillä kiire, on siellä välillä hiljaistakin. Tällä jaksolla en viitsi urakoida kovin montaa yötä kun niistä ei vieläkään saa korotettua tuntimäärää suorituksiin. Mutta öiden tunnelma on ollut kokemisen arvoinen. Sattui rauhalliset yöt ja jossakin vaiheessa potilastilanne näytti pyöreää nollaa. Jo hieman sitä ennen kahvihuone oli imaissut pari hoitajaa valmistelemaan yöpalaa. Viimeisen potilaan siirryttyä jatkohoitopaikkaan, koko vuoro siistijää ja vartijaa myöten siirtyi yöpalalle. Oli aika hienoa. Kävi myös sillä tavalla hyvin, ettei heti syömisen jälkeen jouduttu elvytys tai muihin kiireellisiin toimiin. Tosin joku mietti sohvan kätköistä vatsan toimintaa edistävien lääkkeiden sijaintia kaapissa. Ainakin puolitosissaan.
Harjoittelussa joutuu opettelemaan myös elämää. Usein vuorotyön näkökulmasta. Se ei ole helppoa. Matkat onneksi ovi ottaa hyötyliikunnan kannalta pyöräillen. Mutta jatkuvasti viisastuneena olen alkanut käyttää säännöllisesti myös autoa. En niinkään matkan tai sään vuoksi vaan pikemminkin unen. Erityisesti yövuorosta palatessa säästää elimistöltä vähän kierroksia kun löllöttelee nelipyöräisellä kotiin. Uni tulee paljon paremmin. Toimii myös jos joutuu vaihtamaan ohjaajaa niin, että joutuu siirtymään iltavuorosta suorilta aamuun. Parhaimmillaan auto oli kun jostakin syystä ihan saman ohjaajan kanssa pysyen teimme ensin ns. alkuyön vuoron klo 19-02 ja saavuimme saman vuorokauden puolella iltavuoroon klo 14. Säädetty lepoaika siinä täyttyi mutta järkeä ei ollut.
Hoitohuone on täynnä laitteita, lääkkeitä ja toimintoja. Sinne ohjataan vakavimmat (A ja usein B -luokka) potilaat. Toiminnan runko muodostuu hoitohuoneessa ihan samoista asioista kuin muuallakin. Kuitenkin valmiutta on jo hieman poikkeavaankin toimintaan. Mitä vakavampi on potilaan tila, sitä kauemmin (tai usempi) lääkäri viettää aikaa potilaan luona. Mitä vakavampi potilaan tila on, sitä enemmän korostuu yhdessä tekemisen merkitys. Monipotilastilanteessa huone on täynnä jo ennen potilaiden saapumista.
Päivystyshoitotyössä on tiettyä säpinää. Traumat, monipotilastilanteet, elvytykset, selkeät aivo- tai sydäninfarktit ovat kuitenkin häviävän pieni osa arkea ainakin omalla tarkastelujaksollani. Päivittäinen leipä koostuu rintakivuista, hengitysvaikeuksista, huimauksista, kaatumisista, intoxikaatioista (viinaa ja/tai muita aineita) ja erilaisista infektioista. Yritin heikolla menestyksellä lanseerata kotona sanontaa: jokaista ihmisen puremaa kohti on sata pissatulehdusta. Sanonta ei ottanut tuulta alleen mutta kertonee jotain totuudesta. Ja tietenkin arjen mausteena ovat välillä ne rauhattomat potilaat. Onneksi harvoin.