158# Päivämme ensihoitajina

Huh huh. Takana on syksyn ruuhkaviikot. Viikko sitten ryhmämme aloitti taas yhden harjoittelujakson. Siitä on melko monta päivitystä vielä tulossa. Ennen harjoitteluviikkoa opettajat olivat päättäneet ottaa luokasta mehut pois. Tai ehkä tarkoitus oli saada välttämättömät hommat hoidettua ennen taukoa opetuksessa. Kuitenkin kun monta opettajaa haluaa hoitaa usean kurssin asiat kuntoon lyhyessä ajassa, näyttäytyy se opiskelijoille melkoisena seikkailuna. Luultavasti harva opettaja muisti, että muidenkin kurssien opettajat saattavat olla samoilla asioilla. Harjoittelua edeltävällä viikolla suoritimme kolme lääkelaskennan koetta, yhden verkkokokeen anestesiologiasta, taitopajan VGI- ja ID-pistoksista sekä koko päivän kestäneen workshop työskentelyn ensihoidon kokonaisuudesta. Tästä viimeisestä nyt hieman lisää.

Olen hyvin kiinnostunut nyt meneillään olevasta akuuttihoidon kurssista. Vanhana palokuntalaisena jokin sisimmässä kohtaa sen kanssa. Ensimmäisen vuoden opintokäynneillä tunsin oloni kovin kotoisaksi ambulanssihallin hajussa.  Nyt syksyllä motivaatiota ei ainakaan ole vähentänyt hyvin nopeasti alkava akuuttihoidon harjoittelu. Vuoden ensimmäiseen harjoitteluun kun mennään kovin puutteellisin tiedoin, joten vähistä tunneista on saatava kaikki irti. 

Tosin tunteja ei juuri ole ollut. Useampi akuuttihoidon jaksolle lähtevä on pitkin syksyä tuskaillut runsaita tunteja lasten- ja naisten hoitotyöstä ja kalenterin täyttäviä mielenterveystyön tunteja. Ennen tuota pitkää workshop hetkeä akuutin puolelta meillä oli ollut vain ensihoidon ja päivystyksen esittelytuokioita työelämän edustajilta. Hieman ohuelta tuntui osaaminen, kun vaativaksi tiedettyihin ensihoidon tehtäviin lähdettiin vain verkkomateriaaleja opiskelleina. Niitä tosin olikin ollut aika paljon.

Tunnetko aakkoset? Ensihoidossa ne menevät seuraavalla tavalla DrcABCDE. Miksi? Koska ensihoito on vaativaa työtä. Näin meille on kerrottu. AMK-tason ensihoitajat ovat kovia ammattilaisia, jotka joutuvat tekemään monimutkaista työtä verrattain itsenäisesti ja usein haastavissa ympäristöissä. Meillä tulevakin osaaminen on aiheesta hieman suppeampaa. Kuitenkaan hekään, kuten muutkaan ammattilaiset hoitoalalla, eivät ole mestareita valmiiksi. Meidän työpajamme tarkoitus oli sisäistää ja oppia käyttämään tuota aakkosten ketjua luontevasti. Tällaiset litaniat ja protokollat kun ovat usein se osaamisen perusta, jonka kautta sitten opitaan hiljalleen soveltamaan tilanteen mukaan. 

Workshopissa meitä oli paikalla koko luokka ja molemmat kurssin opettajat. Tarkoitus oli vetää kiertävissä pisteissä yhteensä kuusi ensihoitotilannetta. Luokka jaettiin kuuteen ryhmään niin, että kaksi ryhmää aina kulki yhdessä. Toinen ryhmä suoritti ja toinen ryhmä tarkkaili. Yksi suorituspaikka oli niin sanottu kylmärasti, jossa opettajat eivät olleet paikalla. 

Luokan kerääntyessä paikalle, oli pientä jännitystä aistittavissa. Kännykät kävivät ja joku selaili alan teoksia. Piti koittaa vielä vähän varmistella milloin myrkytyspotilaalle ei saanutkaan antaa lääkehiiltä tai mitkä vaiheet kuuluivatkaan karkeaan neurologisen tilan arvioon. Valitettavasti lataus vähän alkoi haihtua, kun kitkan laki astui kehiin. Ison ryhmän kokoontuessa tulee monenlaista hämminkiä ja opettajat päättivät ystävällisesti kerrata ennen aloitusta vielä tärkeimpiä asioita ja käydä lävitse harvemmin käytettyjen välineiden käyttöä. Ihan hyvä mutta suuressa ryhmässä siihen meni kovin paljon aikaa. Se valitettavasti kostautui sitten workshopin lopussa, kun jouduttiin vähän tiivistämään. 

Tiivistämisen tarvetta ennakoiden päätin ilmoittautua ensimmäisen suorituspaikan johtavaksi ensihoitajaksi. Se oli hyvä veto, sillä pitkästä päivästä huolimatta kaikki eivät päässeet ollenkaan suorittavaan rooliin. Tosin ei niihin ollut niin kauheaa hinkuakaan. Itse halusin kuitenkin toteuttaa periaatetta, että tehdessään oppii parhaiten. Myös niistä virheistä. 

Mitkä sitten ovat ne aakkoset? 

Danger. Tarkoittaa saapuessa tapahtuvaa tilannepaikan uhka-arvioita. Sähkö, eläimet, liikenne tai joku muu vastaava voi muodostaa vaaran potilaalle ja auttajille. Havaittu vaara poistetaan, potilas hätäsiirretään tai pahimmassa tapauksessa jäädään odottamaan, että joku muu tekee kohteen turvalliseksi.

response. Jos autettava vastaa tervehdykseen, voidaan tietää jo paljon tilanteen vakavuudesta. Lähestyttäessä tehtävä esitutkimus auttaa seuraavissa kohdissa.

circulation. Tämä on niin sanottu pikku-c ja samaan asiaan palataan uudestaan. Tässä kohtaa havainnoidaan suuret ulkoiset verenvuodot. Sellaiset, jotka uhkaavat välittömästi henkeä. 

Airways. Hengitystiet siis. Jos potilas on vastannut terveydykseen, on tämä ok ja auki. 

Breathing. Hengitystie voi olla auki mutta hengitys ei silti välttämättä ole riittävää.

Circulation. Tunnistetaan verenkierron tila ja mahdolliset ongelmat.

Disability. Tajunnan tason havainnointi. 

Exposure. Tai tuttavallisemmin Extra. kaikki mitä voidaan havainnoida potilaan ulkoisesta olemuksesta. Esim. mustelmat ja turvotukset.

Näitä veivasimme. Aakkosia käytettiin sekä nopeaan ensiarvioon että täsmällisempään arvioon tarvittavine hoitotoimineen. Lopulta veivattiin vain neljän tapauksen verran. Sitten aika loppui. Osa tilanteista oli kiireisempiä ja osa rauhallisempia. Kuten oikeassakin elämässä. Protokollaa käytettiin ja luulen sen uponneen jokaisen mieleen. Suurempia ongelmia oli kaikenlaisissa muissa aiheeseen liittyvissä toiminnoissa. Ei oikein osattu ottaa huomioon, miten toimia paikalla olevien sivullisten kanssa tai mitä tehdä, jos radiopuhelimen kanssa roolitetaan asiantuntijaksi, johon suorittavat opiskelijat voivat olla yhteydessä. Samoin harjoiteltavaa jäi suorittajien keskinäiseen kommunikointiin.

Pitkän päivän jälkeen osa luultavasti totesi, ettei tämä ollut heidän juttunsa. Mutta monen kasvoilla loisti pieni innostus. Käytännön harjoitteet ovat kuitenkin oppituntien parhaasta päästä.  

Hoitajien taskut ovat aina täynnä kaikenlaisia apuvälineitä. Ensihoidon päivää varten askartelin tästä mallista itselleni oman taskulätkäni. Oli käytössä itsellä ja välillä lainassa muilla ryhmäläisillä. Oli hyvä apu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *