147# Miten kukistaa kevätväsy?

Toukokuun aikana iski taas tuttu kevätväsy. Jo vuosien ajan olen huomannut sen hiipivän aina samoihin aikoihin. Siinä kohtaa vuoteen liittyvät projektiluontoiset työt alkavat olla loppusuoralla ja jäljellä on enää himmailu kohti kesälomaa tai ainakin sen odotusta. Nuo viimeiset projektit onkin sitten ollut joskus vaikea pusertaa valmiiksi. Varsinkin kun rutiinityötkin on täytynyt hoitaa aina siinä samalla.

Opiskellessa vuodenkierto näkyy vielä selvemmin. Viime vuonna pääsimme käytännössä suoraan harjoittelusta kesälomalle. Se oli suurenmoista. Kevätväsy kun vaikuttaa itselläni pahiten juuri silloin kun kaivataan itseohjautumista ja oman aikataulun hallintaa. Harjoittelussahan sitä ei tietenkään vaadittu. Tänä keväänä viimeisestä harjoittelusta päästiin pois jo huhtikuussa ja pian sen perään oli suuri määrä palautettavia tehtäviä. Kun paukut oli käytetty niihin, ei paljoa jäänytkään jäljelle. Eikä tilannetta auta se, että koko kevät on opiskeltu pelkästään etäyhteyksiä käyttäen. Virettä on laskenut myös se, että viimeiset pakolliset läsnäolot tietokoneella ovat olleet ryhmätöiden ja muiden esitelmien seuraamista. Pitkiä päiviä passiivista kuuntelua.

Lisäksi meille ilmestyi ohjelmaan vielä kahden opintopisteen kurssi kolmannen vuoden sisällöistä. Sen olisi voinut jättää ensi vuoteen mutta viisas aina ahnehtii.  Se suoritetaan täysin verkko-opetuksena omaan tahtiin. Kuuden viikon ajalle venytetty kurssi olisi ollut mahdollista raapia kasaan kenties viikossa. Mutta niin hitaasti se edistyy, että melkein välillä itkettää. Ärsyttävintä on, että pienen kurssin ilmestyminen sekoitti suunnitelmat reippaasta opinnäytetyön tekemisestä. Siitä raportti lähiaikoina. 

Opinnäytetyön mainitseminen kertoo opintojen etenevän. Tänä keväänä opinnoissa kulki ohi merkittävä rajapyykki. Rekisteriin ilmestyi 105 opintopistettä. Puoliväli saavutettu. Sen jälkeen pitkin toukokuuta on suoritusten valmistuessa tipahdellut vielä vähän lisää pisteitä. Kunhan nämä viimeiset kaksi pistettä valmistuvat, on kasassa 125 pistettä. Jotain on tullut tehtyä. 

Olen huomannut, ettei ihmisillä aina ole kovin tarkkaa käsitystä sairaanhoitajan tutkinnosta (eikä ehkä sitä myötä myöskään osaamisesta, ammattitaidosta, vastuusta tai perusteista aina joskus julkisuudessa käytäviin palkkauskeskusteluihin). Jo vuosi sitten moni kyseli, josko pian valmistuisin. Sama on toistunut tänä keväänä. Tietenkään ei voi olettaa jokaisen seuraavan aktiivisesti, kuinka kauan olen opintoja puurtanut mutta ehkä kysymykset johtuvat myös siitä, ettei aina muisteta kyseessä olevan ammattikorkeakoulututkinto. Opintoja on paljon ja aika kuluu hitaasti.

Toisaalta olen edelleen huvittunut siitä, miten aika ja opintojen sujuminen ovat niin suorassa yhteydessä. Nyt opintojen toisena vuonna on ollut ajoittain sellainen ole, että asioiden hoitamiseen joutuu näkemään jopa vaivaa. Kuitenkaan vaivan näkemistä ei palkita ylimääräisillä opintopisteillä vaan suoritukset tulevat rekisteriin tasaista tahtia. Vauhti on hyvinkin tarkasti 60 pistettä vuodessa. Nuo viisi pistettä, jotka roikkuvat itselläni ovat viime vuonna tehtyjä ylimääräisiä opintoja. Hyvin harvat ovat onnistuneet tekemään aikataulua enemmän.

Tiedän, että yksi luokaltamme saavutti omalla ahkeruudellaan ja onnistuneella aikataulutuksella jo tänä keväänä 140 opintopisteen rajan. Se raja alkaa varmasti häämöttää itse kunkin mielessä. Sen jälkeen on mahdollisuus alkaa hakea sairaanhoitajan sijaisuuksia. Suuressa viisaudessa joku on päättänyt, että silloin opiskelija on tarpeeksi pätevä. Varmasti se on jollakin tavalla tottakin. Toisen opiskeluvuoden aikana saatiin päätökseen sairaanhoitajan perusopinnot. Hyvällä perehdytyksellä moni on varmasti valmis työskentelemään erilaisilla vuodeosastoilla, kotihoidossa tai palveluasumisessa. Kolmantena vuonna sitten perehdytään lisää erikoisaloihin ja samalla levennetään osaamista kaikesta. Kokemuksen ja rutiinien puute saattaa toki vielä syksyllä haitata sijaisuuksia hakevien itsevarmuutta. Ehkä syksyllä jaksaa taas.

Miten yritän kukistaa kevätväsyn:

  1. Laske rimaa.

Kun väsy hiipii, on raskasta koittaa painaa täydellä teholla. Kovempaa pusertaminen voi toimia hetken: päivän, kaksi tai jokaisella jonkin verran. Sitten voi tulla kovempi raja vastaan. Laskemalla vaatimustason lopputuloksen osalta tai päivittäisen työn määrässä, voi päästä paljon helpommalla ihan riittävän hyvään tulokseen. Itse olen pyrkinyt ylipäätään tekemään opintoja korkeintaan 75% teholla. Uskon, että viimeiset 25% lisäisivät kuormitusta suhteettomasti lopputulokseen verrattuna. Nyt kesän kynnyksellä olen antanut itselleni luvan mennä 50% teholla. Kunhan paperit tulevat palautettua.

  • Ajattele kauemmaksi.

Kun tehtävä ei nappaa, koitan miettiä miksi se tehdään, mitä siitä voi oppia tai edes mitä sen jälkeen on luvassa. Jos muuta ei keksi, ainakin voi todeta tekemisen olevan tapa päästä jostakin työstä eroon. Kiireisinä aikoina koitan aina hahmotella sen päivämäärän, johon mennessä kaikki on tavalla tai toisella ohi. Se auttaa muistamaan, ettei kiireinen tai ahdistava aika välttämättä kestä loputtomiin.

  • Aikatauluta

Mikä on tavoite huomiselle päivälle tai tälle viikolle. Milloin teen tuon asian ja mitä voin siirtää myöhemmäksi. Kiitän itseäni, jos pysyn aikataulussa mutta en ole liian ankara, kun välillä lipsahdan. Koitan asettaa tavoitteita kulloisenkin vireystilan ja elämän muiden asioiden mukaan. On ihan turhaa yrittää piiskata itseään eteenpäin liian mahtavilla vaatimuksilla. Sen sijaan pienen maalin saavuttaminen voi innostaa yrittämään lisää.

  • Pysy tekemässä.

Tärkeintä on pysyä asiassa kiinni. Näin silloinkin, kun tekeminen ei innosta. Tekeminen on ainoa keino lopulta päästä eteenpäin. Jos ei jaksa puurtaa pitkää päivää, on hyvä käydä edes pieni hetki työn äärellä. Jos ei jaksa käydä työn äärellä, on hyvä uhrata sille edes pieni ajatus. Jos kyllästyessään siirtää asiat x-mappiin, on niihin todella vaikea palata myöhemmin.

  • Unohda hetkeksi. 

Tämä on äärimmäisen tärkeä muistaa kohdan 4 kanssa. Jos vaarana on vallan kyllästyä ja siirtää asiat x-mappiin, on parempi pitää työ näpeissä unohtamalla se hetkeksi. Silloin sitä ei tarvitse hylätä kokonaan. Koko opintojen ajan olen pitänyt sääntönä, ettei viikonloppuisin opiskella. Silloin ollaan kotona. Nyt olen kuulostellut itseäni ja välillä päättänyt, ettei jonakin muunakaan päivänä ole pakko avata oppimisympäristöä tai muita työkaluja. Jos työn ääressä oleminen ei saa hommaa liikkeelle, voi vauhtia hakea jostakin mielekkäästä ja mukavasta. Se ei kuitenkaan saa olla pakopaikka vaan nimenomaan vauhdin hakemisen ja virkistymisen paikka. Sitten seuraavana päivänä tai myöhemmin samana päivänä voi yrittää uudestaan palata toimeen.

Miten sinä pysyt vireessä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *