138# Hikoilua kevään simulaatioissa

– Tarvitaan kaksi hoitajaa. Ketkä alkavat hoitajiksi? 

Näin kyseltiin tunnin aluksi. Oikeastaan oli alkamassa vasta toinen oikea simulaatiotuntimme opintojen aikana. Edellisenä päivänä oli ollut se ensimmäinen. Luokkaa olemme käyttäneet ennenkin ja sairaalaelvytyksen tunnilla oltiin jo ikää kuin simulaatiossa. Tosin silloin tunnin aiheen huomioiden oli aika helppo arvata, mihin päin asiat alkavat etenemään. 

Nyt toisen vuoden keväällä pääsimme simuloimaan sekä sisätautien että kirurgian kurssien päätteeksi. Riippuen siitä, miten harjoittelut kenelläkin ajoittuivat, saattoi toinen simulaatio tulla erittäin hyvään aikaan. Kotihoidon harjoitteluun meneville aiheet olivat vain kertausta. 

Toiseen simulaatioon oli ilmoitettu aiheeksi vaatimattomasti koko kurssin oppimäärä. Tosin valmistautumisohjeessa oli mainittu vielä muutamia aiheita erikseen. Oletuksena oli, että kirurgian simulaatiossa pääsemme joko ohjeistamaan potilasta ennen leikkausta tai sitten seuraamaan leikkauksesta tulevan tilaa. Sisätautien potilaalle arvelimme käytävässä sydänsairautta, keuhkosairautta tai jonkin tyyppistä infarktia. Tai siis jotakin aina kerrallaan. 

Ketkä siis alkoivat hoitajiksi? Kysymys oli pelottava. Simulaatioluokassa hoitajan rooleihin päätyvät joutuvat tietenkin kaikkein kovimmille. Edellisenä päivänä olimme oppineet, että joskus voidaan käyttää myös elävää potilasta, joten sekin rooli saattoi tulla jakoon. Potilaan rooli on siinä mielessä helppo, että siinä opettajat antavat ohjeita ennakkoon ja tarvittaessa korvanappiin puhumalla. Potilaana olleen todistuksen mukaan siinäkin oppii paljon. 

Tietenkin ilmoittauduin hoitajaksi. Mokaamisen vaara vaanii simulaatiossa ja tuskin kukaan selviää ilman kehitysehdotuksia. Päätin nostaa kuitenkin käteni kahdesta syystä. Ensinnäkin elvytyspaja jo todisti, että mokaillessaan oppii paljon. Niin tekee myös mokailematta tehdessään. Päätin, etten missään nimessä halua päättää päivää potilaana vaan nimenomaan aktiivisesti tehden. Viimeisen tilanteen jälkeen olin entistä tyytyväisempi valintaani. Toiseksi päättelin, että päivän piina helpottaisi sitä nopeammin, mitä aikaisemmassa tilanteessa olisin mukana. Edellisen päivän simulaatiossa oli nähty, että ensimmäinen tilanne voi olla helpompi vaikkakin palautteessa helposti puututaan vähän jokaiseen osa-alueeseen ja seuraavat saavat vähän vinkkejä. 

Luokka valvomon näkökulmasta. Jos potilaana on nukke, sen toimintoja ohjataan täältä ja mikrofonin kautta potilas puhuu. Vasta tällä kerralla huomasin, että luokan katossa on useiden kameroiden lisäksi melko tiuhaan mikrofoneja roikkumassa. Pienemmätkin kuiskaukset kuuluvat valvomoon.

Ilmoittautumistani seurasi yksi opintojen suurimmista onnen hetkistä. Melkein heti ilmoittautui se toinen hoitaja. Parikseni joutumisen uhka ei aiheuttanut empimistä, kiertelyä, kaartelua tai tilannetta, jossa opettaja joutuu valitsemaan haluttomien joukosta parin ei toivotulle. Ilmeisesti oli luottoa, edes vähän. Samaan tilanteeseen valittiin myös omainen ja lääkäri. Molempia tietenkin opettajat valmistivat rooleihinsa, eikä lääkärin tarvinnut valmistautua vastaamaan kysymyksiimme omasta oppineisuudestaan.

 Jo ennen alkutilanteen selostamista hoitajien päämme alkoivat käydä kuumana. Olihan jo annettu monta vihjettä tulevasta tilanteesta. Tiesimme, ettei potilas tulisi olemaan elävä. Silloin esimerkiksi elvytystilanteen simulointi olisi mahdollinen. Myös suoniyhteyden simulointi olisi mahdollinen. Myös monia muita vaikutuksia nukkepotilaan saaminen nosti mieleen. Toiseksi näytti varmalta, että tilanteessa olisi konsultoitava lääkäriä. Tai ainakin siihen olisi ilmeinen mahdollisuus. Niinpä alkaessamme kuuntelemaan alkutilannetta, kulki mielessä vielä kuva kiireellisen yhteydenoton rakenteesta. 

Tietenkään en paljasta alkutilannetta enkä tulevia tapahtumia. Kuitenkin oli hauska huomata, miten vauhdikkaasti hoitopaidan taskusta kaivettu kynä alkoi tehdä muistiinpanoja opettajien selostuksesta. Se ei tietenkään sisältänyt suoraa vihjettä tulevasta tapahtumien kulusta. Lääkärin ja omaisten saadessa omia ohjeitaan, me hiivimme eteistilaan valmistautumaan ja pohtimaan vaihtoehtoja tulevasta. Tietenkin esitiedot oli rakennettu niin ovelasti, että saatoimme keksiä siitä useita eri mahdollisuuksia. Jotakin akuuttia odotimme. 

Eteisessä harmittelimme, miten huonosti olimme valmistautuneet tilanteeseen. Huonommin kuin kukaan sairaanhoitaja missään. Emmekä tarkoittaneet opiskeltuja asioita. Oli niissäkin varmaan puutteita. Kuitenkin huomasimme, että oikeasti olisimme yleistilanteen lisäksi selvillä potilaan tilanteesta hieman enemmän. Vuoron alussa olisimme kuulleet tosielämässä ainakin pienen raportin päivän tapahtumista ja voinnista. Mutta ehkä se ei ollut tilanteemme kannalta oleellista. Sitten hoitajakutsu soi… kamerat kävivät ja kylmien käsivarsien päässä kämmenillä oli kylmännahkea hiki.

Koska kaikki eivät mahdu valvomoon, seuraavat muut opiskelijat tapahtumia elokuvanäytöksen puolelta. Täällä koitetaan löytää vastauksia opettajan antamiin tarkkailutehtäviin ja haaveillaan popcornista.

Ehkä viidentoista minuutin päästä opettajat lopettivat tilanteen. Potilas oli hengissä, lääkäri ei huutanut naama punaisena ja omainenkin oli verrattain rauhallinen. Oma tunteeni oli luottavainen. Tietenkin palautteessa opettajat keksivät myös parannettavaa. Opettajien avulla myös muut opiskelijat. Kuitenkin olimme tehneet oikeita asioita. Totta kai pelin henki on palautteen yhteydessä opettaa ja oppia paljon. Siksi joku saattaa joskus masentua hyvinkin hoidetun tapauksen jälkeen. Mielestäni opettajat kuitenkin muun palautteen keskellä korostivat hyvin sitä tosiasiaa, että pärjäsimme hyvin ja teimme kaikki tärkeimmät asiat oikein. Sen jälkeen valittiin henkilöt seuraavaan tilanteeseen.

Päivän lopussa oli hyvin tyytyväinen. Hoitajana oleminen, muiden tilanteiden seuraaminen ja palautehetket opettavat paljon. Yksittäisinä asioina opitut tiedot ja taidot ovat piirtyneet kokonaisuuksiksi. Mutta kaikkein tyytyväisin olin haluuni ilmoittautua ensimmäisenä. Päivän saldona oli se, että kaksi opiskelijaa ei ollut missään roolissa. Muut tilanteet sinä päivänä sisälsivät enemmän muita henkilöitä kuin hoitajia. Toki seuraaminen ja keskusteleminen opettaa mutta olisin ollut kyllä hyvin pettynyt, jos koko päivä olisi mennyt seuraillessa. Käsi nousee jatkossakin ensimmäisten joukossa. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *