121# Montako tikkiä laitetaan?

Neula ja lankaa. Jostain kaukaisuudesta muistot käsityötunneilta vyöryivät mieleen. Varsinkin ne sormiin osuneet neulanpistot. Joskuskin tunnin alussa etsin aikani kadonnutta neulaa ja uuden saatuani se kohta ilmestyi sormeen jostakin sinisen, pumpulitäytteisen, hahmon sisältä. Nyt käsillä ollut neula vain oli paljon terävämpi, käyrempi ja tarkoitettu ihmiskudoksen läpäisyyn. Oli aika ommella haavoja kiinni. Paluu kouluun!

Harjoittelun aikana olimme parhaimmillaan kaikki luokan miesopiskelijat samaan aikaan pukuhuoneessa. Vaihdettiin siinä vähän kuulumisia ja hajaannuttiin kukin osastoillemme. Välillä toiset olivat lähdössä ja toiset tulossa. Mitä pitemmälle harjoittelu eteni, sitä enemmän haaveiltiin kouluopetuksen jatkumista. Vaikka harjoittelut ovat antoisia, ovat ne myös kuluttavia. Käsillä on jatkuvasti jotakin, mistä ei ole näillä opinnoilla vielä kovin varma ja paljon myös sellaista, mitä ei ole ollenkaan opiskeltu. Sellainen varpaillaan oleminen väsyttää. Usein näissä pukuhuoneen kohtaamisissa kello oli kuusi jotakin. Sekin sai haaveilemaan koulusta. Varsinkin kouluaamuista, jolloin heräämistä ei koskaan tarvitsisi ajatella ennen seitsemää.

Tai niinhän sitä harjoittelussa luuli. Ensimmäisenä koulupäivänä opetus alkoi kello kahdeksan. Se tarkoittaa itselläni herätystä 06.45. Vaikka aamulla ei tuntunut erityisen virkeältä, pakkohan se oli vähän iloita leppoisammasta aikataulusta. Tuohon aikaan aamuvuoroon menijät olisivat olleet taas jo pukuhuoneessa. Iloa lisäsi vielä sekin, että ensimmäiset tunnit saatiin viettää taitopajaluokassa.

Etukäteen oli taas opiskeltu. Verkkoympäristöstä oli pitänyt suorittaa kurssi loppukokeineen. Sen kautta kerrattiin yleisesti haavat, niiden hoito ja erilaiset haavanhoitotuotteet. Haavojen hoitoa me emme varsinaisesti koulussa opiskele. Mistään ei saada toimitettua tarpeeksi haavoja. Kuitenkin tunnin alussa opettaja kyseli meiltä kuvien kanssa erilaisten haavojen asioita. Erityisen tärkeää oli tulehtuneen haavan tunnistaminen. Jos joku haluaa itseään kokeilla, voi googlettaa kuvahaussa hakusanoilla haava, märkä haava, nekroottinen haava, granuloiva haava ja vaikka leikkaushaava. Pienten kuvasulkeisten jälkeen pääsimme ompelemaan.

Oikean ommelaineen ja neulan tarjoilu lääkärille kuuluu myös hoitajan tehtäviin. Neulojen ja langan kokoa voi verrata tuohon pienehköön peukaloon.

Ompeleiden tekeminen ei kuulu sairaanhoitajan perustaitoihin. Yleensä hänen roolinsa on avustaa lääkäriä. Mekin opiskelimme tarjoilijana toimimista: pakkausten steriiliä avaamista ja niissä olevien tavaroiden ojentamista lääkärille. Opettaja myös kuvasi, miten jokaisella lääkärillä on omat mieltymyksensä välineiden koon suhteen. Silloin sairaanhoitajan tehtävä on nöyrästi kaivaa esiin sellaiset välineet joihin ompelija on mieltynyt. Toki hyvä hoitaja käy tarvittavaa keskustelua lääkärin kanssa jo ennen steriilien pakkausten avaamista. Valmistimme siis steriiliä pöytää välineille ja peitimme opettajan pöytiin jakamat vaahtomuovilevyt (parempia harjoitushaavoja on kuulemma tilattu) steriilillä reikäliinalla. Pöytä oli katettu. Nyt kuitenkin lääkärin sijaan pääsimme itse ompelemaan.

Saatuaan lisäkoulutusta sairaanhoitajankin voi antaa näytön ompeleiden tekemisestä. Sen jälkeen hän voi esimerkiksi päivystävän sairaanhoitajan nimikkeellä tehdä pieniä ompeleita. Näin toimitaan vaikkapa pienillä terveysasemilla tai ylipäätään lääkäriresurssia säästäessä. Ehkä joku meistäkin joskus ompelee ihan urakalla. Nyt ompeleiden tekemisen tarkoitus oli kuitenkin niiden lopputuotoksessa. Sairaanhoitajan hyvin tyypillinen tehtävä on poistaa ompeleita. Luultavasti kotihoidon harjoittelussa monet pääsevät tätä harjoittelemaan. Ompeleita poistaaksemme, meidän oli ensin tehtävä ne. 

Aivan näin mekaaninen syy ei ollut kuitenkaan ainoa. Opettaja piti tärkeänä antaa meille mahdollisuuden tehdä ompeleita, jotta ymmärtäisimme poistoa varten paremmin, missä langat kulkevat. Poistamisen kannalta tämä on tärkeää. Poistot on tehtävä niin, ettei mikään ihon ulkopuolelle oleva langan osa kulje ihon alitse lankaa poistaessa. Myöskään yksikään pätkä langasta ei saa unohtua ihon sisään. 

Ompelu ei tapahtunut aivan koulun käsityötuntien tapaan. Oikeassa elämässä potilas on enemmän neulojamme vastustava kuin vaahtomuovi. Joskus ehkä aktiivisestikin vastustava mutta se on lääkintävahtimestarin avulla voitettava pulma. kuitenkin ihmisen iho ja suuremmissa haavoissa muu kudos vastustaa neulaa hieman enemmän kuin potilaamme. Siksi ote neulasta ja tarvittaessa haavasta on ehdottoman tärkeä asia. Sitä varten työssä käytetään sormien sijaan työkaluja. Neula napataan omiin välineisiinsä ja haavan reunasta napataan toisilla. Neulankuljetin ja kirurgiset atulat. Siinä taas pari sanaa uuden identiteetin sanavarastoon. Muinoin käsitöissä neula ja sormet eivät oikein toimineet tahdon ja ohjeiden mukaan, joten näiden työkalujen kanssa työskentely tuntui alkuun arveluttavalta. Tosin ensimmäisten kokeilujen jälkeen ne tuntuivat yllättävän käteviltä. Neulakin pysyi kätevästi turvaetäisyyden päässä omasta sormesta.

Neulankuljetin, sakset ja kirurgiset atulat. Huomaa hyvin haavan reunasta tarraavat piikit atuloiden kärjessä.

Ommelpaja oli kokonaisuutena siistiä sisätyötä. Vaihteeksi sellainen paja, missä emme kajonneet toisiimme. Pöytien ääreen muodostui turvaetäisyyksien rajoja koputtelevia ompeluseurueita. Opettajan ohjeiden mukaan saimme kukin ommella pehmeän potilaamme pinnasta kolme haavaa erilaisilla tekniikoilla. Jokaisen pöydän ääressä kävi iloinen vaikkakin vähän jännittynyt keskustelu. Kyseltiin ja ihmeteltiin. Joku neuvoi vähän toista ja joskus oltiin yhtä kuutamolla. Kaiken kaikkiaan iloiset ompeluseurat. Sen jälkeen ehdittiin puhua vähän taakse jääneistä harjoitteluistakin. Mukava paluu kouluun. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *