Kirjoitin aikaisemmin veren ja viinanhajun täyttämästä päivästä. Se oli jännityksen ja naurun päivä. Nyt oli aika samanlaisen kauhun ja onnistumisen aika. Oli etsittävä hoitotyön vaatteet kaapista, huomata housujen vähän paisuneen ja suunnata kohti hoitotyön luokkaa. Syksyn ensimmäinen taitopaja ja laskimokanylointi kutsuivat.
Kanyyli on väline, jolla muodostetaan yhteys elimistön verenkiertoon. Reittejä ovat laskimot ja valtimot. Akuuttihoidossa voidaan kanyloinnin epäonnistuessa muodostaa yhteys suoraan luuytimeen mutta se vaatii ihan erilaisia välineitä ja osaamista. Myös valtimot on julistettu lääkäreiden osaamisalueeksi. Kanyylilla voidaan antaa elimistöön verenkierron kautta nesteitä, ravinteita ja lääkkeitä. Näin mekin opiskelemme paloissa. Keväällä käytiin taitopajassa läpi letkuston valmistamista ja nestepumpun käyttöä. Vasta nyt opiskelimme systeemin loppupään asentamista käteen. Siispä hihat ylös ja reikää tekemään.
Taitopajoissa on mahdotonta pitää suositeltuja turvavälejä. Siispä jokainen opiskelija laittoi kasvoilleen suu nenäsuojuksen. Tietenkin asiaan kuuluivat normaalit tai ehkä jopa normaalia paremmat käsipesut. Siinä samalla saattoi aistia jännitystä itse kenestäkin ja salaa tarkkailla toisten suonia parin valintaa varten. Ensin opettaja näytti vielä mallisuorituksen tekosuonen virkaa hoitavalla letkulle. Käsissä hypisteltiin myös eri kokoisia välineitä. Tässähän asia menee tietenkin niin, että pienet neulat on helpompi saada kohteeseensa ilman suonen lähtöä karkuteille. Käytännön ohjeena onkin kuulemma, että paikoillaan oleva pieni kanyyli on aina parempi, kuin se suuri, jota ei ole vieläkään saatu paikoilleen. Eli aina on parempi saada laitettua potilaaseen edes vähän kuin ei yhtään. Tietenkin suurilla neuloilla on etunsakin. Kanyylin läpi virtaa sitä nopeammin nesteitä, mitä suurempi kanyyli ja tietenkin myös neula ovat. Hätätilanteissa, vaikkapa suuren verenvuodon vuoksi, käytetään mahdollisimman suurta neulaa, jotta menetettyä verivolyymia voidaan korvata tehokkaasti.
Tähän pajaan lähdimme hyvin erilaisilla eväillä. Osa oli pistänyt yhtään ketään viimeksi alkuvuoden taitopajoissa. Ihan kaikki eivät sielläkään loppuun asti onnistuneet. Osa oli päässyt pistämään harjoittelussa laskimoverinäytteitä ottaessaan. Onnekkaimmat olivat lähihoitajaksi opiskellessaan suuntautuneet ensihoitoon ja odottivatkin tätä pajaa nyt innolla kuin vanhaa ystävää. Ihmeellisiä suonihimoja voi joillakin ollakin. Kuulemma tekisi koko ajan mieli pistää, kun näkee hyviä suonia. Mutta nyt siis pääsimme kaikki suonia jahtaamaan.
Irrota nyt katseesi hetkeksi näytöstä. Nosta kämmenselkäsi kasvojen eteen ja katsele sitä hetki. Näetkö hieman laskimot? Ehkä et. Mutta jos olet lämpimässä, saatat erottaa itsesi siniveristen joukkoon kuuluvaksi. Näinhän aateliset saivat aikoinaan haukkumanimensä. Koska he eivät ruskettuneet ulkona pelloilla ja muissa töissä, heidän laskimonsa näkyivät hyvin. Siinä ne kulkevat, hoitajan näkökulmasta hieman koholla. Jos kääntelet kättä hieman, saatat löytää laskimon myös sivumpana peukalolinjasta tai laskeutumassa etusormesta. Jos käännät käden ympäri, erotat ehkä ranteen puolen laskimoita. Aivan ranteeseen ei tule pistää, koska valtimot ovat siellä hyvin lähellä. Ranteen puolella pistokohta on lähempänä kyynärtaivetta. Kuitenkaan itse kyynärtaive ei nyt ole ensisijaisena kohteena, sillä kanyylin jäädessä paikalleen, raajan kanssa toimiminen olisi hankalaa.
Kanylointi aloitetaan aina mahdollisimman etäältä vartalosta. Jos kanylointi epäonnistuu, voidaan seuraavilla yrityksillä edetä laskimossa ikään kuin myötävirtaan. Silloin ensimmäisten yritysten rei’istä ei vuoda lääkeainetta pois elimistöstä. Vauvoilla voidaan käyttää myös pään suonia. Muualta kun voi olla vaikea löytää tarpeeksi suurta suonta. Hätätilanteessa voidaan käyttää myös jalan laskimoita.
Suonen etsiminen on tärkeä valmistelu toimenpiteen onnistumiselle. Luokasta alkoikin kuulua iloinen läiskintä. Hierontaa, lämmitystä, napsuttelu ja tunnustelua käyttäen mekin yritimme löytää ystävää toistemme käsistä. Toiset etsivät pitempään ja toiset löysivät nopeammin. Joskus suonia saa oikein urakalla houkutella ja eri ihmisillä suonet käyttäytyvät eri tavoin. Kuulemma voidaan käyttää myös ultraääntä, mutta osaavissa käsissä se vain monimutkaistaa asioita. Videon katselun, muiden teoriaopintojen ja opettajan viimehetken vinkkien jälkeen en tiedä olisiko ultraääni ollut turha. Onneksi houkuttelun jälkeen ihan mahdollisen näköisiä suonia oli tarjolla. Alkoholilappua heilutellen siis, toisen käden sormilla rystysen luota kiinni, ettei suoni karkaa neulaa ja pistämään.
Neulan kammioon purskuva veri kertoi piston löytäneen perille. Sitten alkoikin monimutkainen käsityö. Kanyylin asentamiseen liittyy aloittelijan näkökulmasta monia vaiheita, joita ihan mielellään olisimme voineet opetella ennen pistämistä. Muovista kanyyliputkea työnnetään vaiheittain syvemmälle suoneen ja vastaavasti neulaa vedetään sykäyksittäin pois sen sisältä. Tämä tarkoittaa sormien asennon vaihtamista useampaan kertaan. Riittävän syvyyden ja neulan poistamisen jälkeen oikea paikka varmistetaan ruiskuttamalla nestettä kanyylin läpi. Suonen ulkopuolelle livahtanut sisäpuolinen pää näkyisi kohoumana ja tuntuisi kipuna. Suoneen neste vain häviää. Kaikki ankkuroidaan paikalleen juuri siihen tarkoitukseen valmistetuilla laastareilla.
Kanyyliin kiinnitetään lopuksi nesteletkusto tai desinfioiva korkki. Paljon käsityötä parin käteen tunkeutuneelle. Eikä se mennytkään ihan putkeen. Opettaja onneksi huomasi, että ensi yrityksellä pyyhkäisin näissä otteen vaihdoissa kanyylin vartta sormella. Siis sitä osaa, joka uppoaa suonen sisään. Bakteerivaara! Siispä uusiksi.
Opettajat pitävät hyvää huolta meidän opiskelijoiden turvallisuudesta. Kaksi opettajaa kiersi luokkaa opastamassa, neuvomassa ja tarkkaan toimenpidettä valvomassa. Välillä nostettiin vähän kauempana pistettävän jalkoja ylös ja juoksutettiin juotavaa. Moni sai käsiinsä useamman reiän yrityksistä. Kaiken kaikkiaan iloinen tapahtuma. Vaikka edellisistä, harjoittelun aikaisista, pistelyistä on mennyt tovi, oli mukava huomata, että tietynlainen perusluottamus asiassa on. Vaikka toisen ihmisen sisään tunkeutuminen on yhä jännittävää, pystyy siinä kuitenkin jollakin tavalla ajattelemaan ja seuraamaan opettajan ohjeita. Lienen itsekin ihan kehityskelpoinen. Näin opettajankin rohkaisi, kun analysoimme ensimmäisen yrityksen vaiheita ja löysin itse sen kohdan, jossa virhe oli tapahtunut. Näiden virheiden analysointien kautta seuraava yritys on aina parempi. Omat virheet ärsyttävät mutta niiden myöntäminen on hyvä keino oppia. Pätee muuten kaikkeen elämään. Toisella kerralla en näpelöinyt putkea.
Entä onko inhottavaa, kun pistetään? Vähän. Ehkä joku toinen sanoisi eri tavalla mutta oma parini ei tökännyt suoraan suonen lävitse, ei iskenyt hermoon, eikä nostanut suonta kireälle ylöspäin. Taitavaa. Oikeastaan ikävintä ei ollut neula ja pistäminen vaan muovisen kanyyliputken liikuttelu kädessä. Vaikka putki on mitättömän pieni, se tietenkin hieroo hieman reiässä. Kuitenkin teipeillä paikoilleen ankkuroitu kokonaisuus kesti ihmeellisellä tavalla kopelointia ja operointia. Ei tuntunut yhtään siltä, että koko suoni räjähtää ulos kädestä. Hyvin nopeasti kaikki olivatkin valmiita, luokka siisti ja vielä ehdittiin syömään. Sellaisia sairaanhoitajaopiskelijat ovat. Heti kestää syödä.