87# Ahdistus kesälaitumilla

Hei Jani-Matti!

Kliinisen hoitotyön lääkelaskukoe on oikein. 

Näillä sanoilla julistettiin kesäloma itselleni alkaneeksi. Kevätlukukausi päättyi melkein harjoitteluun toukokuun puoliväliin mennessä. Sitä seurasi vielä yksi uuvuttavan raskas koulupäivä etänä. Melkein viisi tuntia kuulokkeilla. Viimeinen koulupäivä sisälsi palautteen jakamista harjoittelusta ja parista kevään opintojaksosta. Lisäksi pääsimme kuulemaan vielä tutor-opettajan ajatuksia ja kysymyksiä kuluneesta keväästä. Raskaan päivän aloituksena tehtiin kokeita.

Jaossa noissa kokeissa oli kliinisen hoitotyön kymmenen opintopistettä. Ison jakson iso koe. Etänä aikaa 90 minuuttia ja koealueena kaikki luentomateriaalit ja aiheen mukainen kirja. Lopulta aika vaatimaton alue pistemäärään nähden. Etäkokeesta johtuen kaikki materiaali saatiin tietenkin pitää apuna koetta tehdessä. Tosin opettaja oli pyrkinyt tämän huomioimaan koetta tehdessään. Varoitti etukäteen, ettei kokeessa pärjää etukäteen lukematta. Väitti, ettei kysymyksiin ehdi vastata, jos joutuu etsimään tietoa materiaaleista ja lisäksi lupaili soveltavaa tehtävää. Toki koealueen asiat olivat monelta osin harjoittelussa koettuja tai nähtyjä. Tuskin kovin moni osasi hermoilla. Ainakaan tätä ensimmäistä osaa.

Tuttuun tapaan koe oli kuitenkin jaettu kahteen osaan. Toinen osa oli laskennan osuus. Kolme laskua ja 30 minuuttia. Eivät laskut olleet erityisen vaikeita, mutta kyllä ne nostavat tietyn jännityksen esiin. Tiputusnopeuksissa jouduin ainakin itse varmuuden vuoksi laskemaan kaiken kahdesti ja toisaalla mietin, pitäisikö vastausta supistaa vai ei. Kaikki tai ei mitään periaate tekee hommasta jännittävän ja tämän osuuden tuloksia jäin odottamaan. Teoriakokeen suhteen en odota mitään yllätyksiä. Mutta laskenta olisi ollut ikävä uusia kesäkuussa.

Opettajan viesti vapautti epävarmuuksista. Kevätkausi on ohi! Juhlistin tätä käymällä koulussa palauttamassa vielä paperiset versiot harjoittelun dokumenteista. Yhä autio koulu ei varsinaisesti kohottanut kesämielelle. Viimeisen koulupäivän etäisyys ei mahdollistanut luokan viimeistä tapaamista ennen taukoa. Päätimme vuoden urakan yhtä koruttomasti kuin monet muutkin tämän kevään puurtajat. Kunhan kevään viimeiset pisteet kulkevat koneistojen lävitse, tulee oman puurtamiseni saldoksi 65 pistettä.

Lapsena koulu loppui aina todistuksen hakemiseen ja jäätelöön. Loput lauantaista kului jonkinlaisessa onnellisessa hämmingissä, kun ei ymmärtänyt alkanutta vapauden aikaa. Nyt edessä on loma elokuun loppuun asti. Silti hämmingin sijaan mieleen leijuu alakulo. 

Pyynnöstä lähetin harjoittelupaikkaan omat tietoni. Kuitenkin juuri ennen harjoittelun loppua tuli tieto ulkopuolisten sijaisten ottamisen kiellosta ja sairaanhoitopiirin yt-neuvotteluista. Eivät ole Korona-miljoonat vielä löytäneet hoitoalan tarpeita. Tässä tilanteessa en odota yhteydenottoa kesätöiden merkeissä. Pari päivää punnitsin mahdollisuutta lähettää vielä hakemuksia muihin paikkoihin. Vääjäämättä lähestyvä taskunpohja motivoi moista miettimään. Lopulta päädyin jättää tämän tekemättä. Ajatus täysin vieraaseen paikkaan menemisestä kesäloman kustannuksella ei innostanut tarpeeksi. Tähän kesään on varattu paljon toiveita ja odotuksia. Siksi siihen on varattu myös taskunpohjalta. Nyt se ei tee edes tiukkaa koska Korona poisti keväältä ja kesältä kaikki suuret matkustamisen mahdollisuudet. Vaikka työttömän kesän hintalappu hirvittää, ei sekään ollut lopulta alakulon syy. 

Osittain se kumpusi syyllisyydestä. Onko ihmisellä oikeus olla kolme kuukautta tekemättä mitään? Koulusta kyllä on ilmoitettu, että kesällä joudumme aloittamaan kiireisen syksyn opintoja verkossa. Samoin kuumimpaan lomakauteen tuurailen jonkin verran sijaistani. Kuitenkin muita ihmisiä, yhteiskuntaa saatikka sen verokertymää hyödyttäviä toimia on vähän. Omille uutterille vanhemmille jopa hävetti tunnustaa, että kesä eletään säästöillä. Toisaalta tuntuu turhalta. Toisaalta itsekkäältä. 

Mutta ei alakulo ehkä tuostakaan tule. Tätähän on odotettu ja toivottu. Nyt on aikaa olla. Tuo oleminen ei ole turhaa, eikä se varmastikaan tule jättämään aikaa pelkälle itsekkyydelle. Ehkä nyt eletään monien lyhyiden viikonloppujen takaisinmaksua ja väliin jääneiden vapaiden palautuksia. Kenties on aika yrittää korvata monia henkisiä poissaoloja ja suodattamattomana työhuoneesta keittiöön siirtyneitä tunnetiloja. Ehkä on aika olla. 

Toki tähän aikaan on listattu paljon tekemistäkin. Listalla on monen päivän projekteja ja yhden aamupäivän hommia. Jännitettäväksi jää esimerkiksi, miten tapetointi onnistuu, mitä pihakivetyksen alta löytyy, miten varaston siivous lopulta onnistuu ilman dynamiittia ja onko kellarissa muutakin kuin hämähäkin seittiä. Ja paljon muuta. Mikäli uusia rajoituksia Koronan suhteen ei tule, on tarkoitus myös lomailla varovasti, ottaa ilo irti kotikaupungin palveluista, ulkoilla, leikkiä, urheilla ja … olla vain. Laatuaika on paljon aikaa. Ehkä tämä kesä jää lasten mieleen erityisellä tavalla. Laatuaikaa, jota ei varmaan koskaan toisten tule. Yllättäen hintalappu tuntuu euroissa laskettuna jopa vaatimattomalta. 

Tähän laatuaikaan liittyy aivan erityinen aikamääre. Olen jäljittänyt alakulon lähteen juuri siihen. Ennen kesälomia. Näin sovimme alkuvuodesta esimiehen kanssa tulevaisuuden tarkastelun aikataulusta. Muutaman viikon sisällä pitäisi osata sanoa jotakin siitä miltä tuntuu ja miltä luulen tuntuvan, kun vuosi loppuu. Tuntuu – hyvin haastavalta yrittää ennustaa seitsemän kuukauden päähän. Olenko levännyt? Kyllä. Olenko virkistynyt? Olen. Olenko saanut niin paljon etäisyyttä, että olen voinut arvioida itseäni ja tapaani tehdä töitä? Ehkä? Olenko vakuuttunut siitä, että sisäinen seinä ei odottaisi töihin palaajaa pian ensi vuonna? …? Tulee mieleen tilanne, jossa korkealla paikalla alkaa miettimään korkeanpaikan kammoa. Kun sitä tarpeeksi pitkään miettii, alkaa korkeus kauhistuttaa. Kun miettii jaksamista ja sen riittämistä, on helppo löytää monta sudenkuoppaa ja muuta ansaa langettavaksi.

Aloitin pari päivää sitten yhden näistä kesän monipäiväisistä töistä. Aloin valmistella tapetointia. Verrattain helposti irtoavan vanhan tapetin alta paljastui myös tasoitetapetti. Osittain se repeili tapetin mukana mutta suurimmaksi osaksi ei. Kuitenkin se pitää nyt repaleisena poistaa kokonaan uuden tieltä. Mokoma on tiukassa. Erilaisilla aineilla ja välineillä sitä on nirhitty suurin osa kaikesta työhön jo käytetystä ajasta. Välillä työtä tehdään neliösentti tai vähemmänkin kerrallaan. Siinä nitkuttaessa ajatusta ei paljoa tarvitse. Koska koko aikaa ei jaksa kuunnella mitään, saa mieli vaellella paljon vapaana. Aina välillä se palautuu juuri tuohon tulevaan puhelinpalaveriin. Tuosta huoneesta on tulossa kovaa vauhtia huokausten huone. Ehkä sieltä löytyy seinäpinnan lisäksi myös viisaus.

Huokausten huone.
Lappu päivittämättä! Kevätkauden päätöskahvit piti juoda kotona. Säästyi taskunpohjalta sekin.
Näillä ohjeilla ei neljänkymmenen hengen luokka voi kokoontua kevään viimeisiin iloitteluihin. Syksyllä nähdään! Toivottavasti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *