77# Köyhin eväin harjoitteluun

Ottaisitko tällaisen amatöörin työpariksesi? Aika moni joutuu viiden viikon aikana ottamaan.

– No jännittääkö, kuului parisängyn toiselta laidalta.

Ihan oikeutettu kysymys. Ensimmäinen harjoittelu oli vain yhden yön päässä. Viisi viikkoa. tehostetun palveluasumisen yksikössä oli alkamassa. Oli ainakin syytä jännittää. 

Harjoitteluun liittyvä jännitys oli oikeastaan kovimmillaan jo puoli vuotta sitten. Silloin kuunneltiin oman sydämen sykettä varausjärjestelmän äärellä. Sairaanhoitajan opinnot käynnistyvät ja jatkuvat melkein koko ensimmäisen vuoden koulun sisäisillä opinnoilla. Ensimmäinen harjoittelu tulee meillä nyt kevätkauden päätteeksi. Se jälkeen odottaa enää yksi kooste- ja koepäivä. Kyseessä on perusterveydenhuollon harjoittelu. Jos pääsee kokeilemaan sairaanhoitajan erikoistaitoja, niin hyvä. Kuitenkin pääpaino on potilaan kohtaamisessa, liikuttelussa ja perustarpeiden kuten vaikkapa puhtauden hoidossa. Lähihoitajat suorittavat viiden viikon harjoittelun lyhimmillään kahdessa viikossa. Riippuu työkokemuksesta.

Jokainen voi hakea itselleen harjoittelupaikan, mistä vain tahtoo ja saa. Kuitenkin asian helpottamiseksi on julkisen puolen harjoittelupaikkoja koottu yhteiseen järjestelmään. Sieltä kunkin harjoittelun mahdollisia paikkoja voi tutkia ja tykkäillä etukäteen. Jossakin vaiheessa ilmoitetaan hetki, jolloin varaaminen alkaa. Luulen, että tässä ensimmäisessä harjoittelussa tulivat esiin kaikki järjestelmän huonot puolet. Maantieteellisesti systeemissä on kyllä rajauksia. Oman maakunnan paikat aukenevat ensin paikallisille ja viiveellä muille. Kuitenkin pienellä alueella hakijoita oli paljon. Koko oma luokkamme ja nursing-ryhmä. Kun yhdessä yksikössä ja yhdellä lehdellä on haettavissa yhdestä neljään paikkaan, eivät kaikki millään pääse ensimmäiseen vaihtoehtoonsa. Perushoidon harjoittelussa riski pieneen nokitteluun oli aivan ilmeinen. Hoitoalan kokemuksen kanssa opiskelevat tahtoivat terveyskeskuksen ja sairaalan osastoille. Eivät ehkä suoraan näreyttäneet naamaansa, jos joku muu ilmoitti käyvänsä kilpailemaan samoista paikoista mutta eivät halunneet missään nimessä vanhuspalvelun yksiköihin. Ymmärrän. Osa lähihoitajistamme on ollut vuosia töissä näissä paikoissa. Itse mitään osamattomana olin ihan tyytyväinen tällaiseen paikkaan. Otin tärkeimmäksi vaatimukseksi sijainnin.

Taistelu paikoista alkoi eräänä päivänä kello 12. Omassa toivepaikkassani oli jaossa neljä sijaa. Kukin tahoillaan unohti muun ja asettui koneen ääreen. Oman ykköstoiveen sivut avattiin. Alkoi kellon tuijottaminen ja sivun päivittäminen. Infotunnilla oli näytetty varausnäkymää ja jokainen suunnilleen tiesi mistä pitäisi painaa. Sykkeet alkoivat nousta siellä ja täällä. Sivulla näkyi uusin päivitysaika. 11.59.50 kohdassa olisi varmasti voinut kuulla eri puolilla kaupunkia olevien luokkalaisten sydänäänet, ellei oma jännitys olisi tykyttänyt rinnassa niin kovaa. Pieneen hetkeen oli puristautumassa paljon odotuksia ja toiveita. Kukaan ei tahtonut myöhästyä mutta jokainen tiesi, etteivät kaikki voi onnistua. Hetken päästä whatsapp alkoi täyttyä ilosta ja inhosta.

Hieman epäselväksi jäin, kuka luokastamme oli nopein. Omassa toiveyksikössäni ensimmäinen paikka meni seitsemässä sekunnissa. Ehkä joku hyvä päivittäjä ja tarkka ajoittaja oli sitäkin nopeampi. Itselläni meni yksitoista. Osasto oli täynnä noin kahdessakymmenessä. Tästä voi miettiä, millaista taistelua käytiin halutuimpien osastojen yhdestä paikasta.

Kevätkaudella pidettiin harjoitteluinfo. Käytiin läpi tavoitteita. Opintosuunnitelman mukaisien tavoitteiden mukaan opiskelija esimerkiksi hankkii valmiuksia hoitotyön kliinisten auttamismenetelmien ja hoitotyön prosessin toteuttamiseen, osaa työskennellä ergonomisesti oikein, perehtyy ihmisen hengellisiin ja sielunhoidollisiin tarpeisiin osana ihmisen henkistä eheyttä, osaa käyttää potilastietojärjestelmää, tunnistaa sisäisen yrittäjyyden merkityksen ja osaa toimia yrittävällä työotteella jne… Tämän lisäksi annettiin ohjeita hyvin käytännöllisistä taidoista, joita tavoitelistaan tulisi laittaa. Kaikkea ensimmäisenä vuonna opiskeltua saa tehdä, jos sitä yksikössä tehdään.Käytiin läpi myös hylätyn harjoittelun kriteerit. Hylsyä pukkaa esimerkiksi epäergonomisesta työskentelystä, infektioiden torjunnan laiminlyömisestä, työtehtävien välttelystä, perusteettomista poissaoloista tai jos ei kykene ottamaan vastaan palautetta. Madonlukujen lisäksi opettaja antoi monia muita ohjeita lukuisilla ryhmätunneilla. Myös kannustusta tuli kovasti. Ei jäänyt sen puolesta syytä jännittää.

Ehkä sen puolesta olisi voinut jännittää, että ei käytännön tunteja ole pidetty liikaa. Moni toimenpide on tehty kerran nukelle tai kerran ihmiselle. Kokemusta ei ole kertynyt liikaa. Kevään simulaatiotunnit simuloitiin etäyhteydellä. Ei siis kovin käytännöllistä taitojen kokeilua. Yleinen vitsi on, että sekä koulu että harjoittelupaikka sysäävät opetusvastuuta toisilleen. Ehkä joku olisi voinut jännittää Koronaakin. Tai ylipäätään harjoitteluiden toteutumista sen vuoksi. Itse olin ajatellut muuta.

Minulle harjoitteluun liittyy kysymys, millaista tätä olisi tehdä työkseen. Opiskeleminen on hurjan mukavaa. Melkein koko ajan on sellainen olo kuin olisi lomalla. Lomalla on yllättäen mukavaa. Ehkä se alkaisi jossakin vaiheessa kyllästyttää. Mutta ainakaan siitä ei makseta loputtomiin. Siksi työpäivien kokeileminen eri yksiköissä tulee olemaan tärkeää selvitystyötä alaa kohtaan. En jännitä niinkään päivien kulkua, mukaan pääsemistä, ohjaajan kanssa yhteistoimintaa tai työyksikköön sujahtamista. Ne menevät kyllä jokainen, miten ovat mennäkseen. Työ tekijäänsä neuvoo, on joskus sanottu. Ja toivottavasti myös ne, jotka osaavat paremmin. Taitoja on kertynyt tarpeeksi. Ainakin sen verran, että osaan kysyä ja ilmaista epävarmuutta oikeassa kohdassa. Uskon että eväät riittävät. – Ei kyllä, vastasin jännitys kysymykseen jostain unen rajalta. Sitten kello olikin jo 5.45. Oli aika lähteä kokeilemaan.

Miesten pukuhuone.

Valitettavasti lähtö oli köyhin eväin. Edellisen viikon kauppalistalla ei ollut muistettu ajatella harjoittelun myötä ulkoistuvaa lounasta ollenkaan. Viimeisen pääsiäispyhän iltana ei viitsitty alkaa kokkaamaan uutta kadonneiden juhlaruokien jälkeen. Päivään lähdettiin purkkieväillä. Niillä pärjää aina. Vaikka ovatkin kyllä aika köyhät. 

Köyhät eväät. Nuudelia, purkkibroileria ja keitettyä vettä. (Olisi vedenkeitinkin löytynyt mutta jälkiviisautta ei voi harrastaa etukäteen.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *