69# Kuulut kotirintamaan!

– Nyt ei kannata pudota, kävi mielessä kun joka keväiseen tapaan olin leikkaamassa omenapuun ylöspäin alati haluavia oksanalkuja. Etäopetuksen liikuntatunti oli juuri päättynyt. Alakoulu oli lähettänyt päivälle vaatimuksen ulkoilusta. Liikuntaa tuli ehkä ajateltua vähemmän mutta pihaa katseltiin, jäitä hakattiin ja polkupyörä huollettiin. Kävi kotikoululainen pienellä koeajollakin. Sitten siirtyi hiekkalaatikolle sisaruksien touhuja katselemaan. Itse siirryin kasviopin pariin ja hyökkäsin omenapuiden kimppuun. Onneksi on edes pieni piha, ajattelin. Pääministeri väläytti jo mahdollisuutta ulkona liikkumisen rajoittamiseen, jos nykyisiä ohjeita ei noudateta. Pysytään siis kiltisti kaukana toisistamme niin ei huvipyöräilyä kielletä. Nyt on kyse yhteisestä kamppailusta.

Sama ajatus jatkui, kun jalka lipsahti omenapuun rungosta. Parempia otteita hapuillessa mielessä vilahti paitsi harmi edellistä omistajaa kohtaan, joka on päästänyt puun niin isoksi, mutta myös halu olla joutumatta kuormittamaan terveydenhuoltoa puusta putoamisen takia. Ajattelin, että siellä etulinjassa valmistaudutaan kiireisiin aikoihin.

Oikeastaan kielikuva ei ole aivan oikea. Kiireisiin aikoihin valmistautuminen varmasti on. Juuri paikallisessa lehdessä kerrottiin vaikeudesta, kun hoitajia ja lääkäreitä on kotona ihan tavallisen flunssan takia. Varmasti osa olisi muunlaisena aikana töissä. Kuitenkaan terveydenhuolto ei ole varsinaisesti tämän koronakonfliktin etulinja. Siellä kyllä tehdään paljon työtä epidemian leviämisen estämiseksi. Samoin siellä tapahtuvat ne taistelut, kun ihmisiä joutuvat hakeutumaan sairaalahoitoon. Siellä tapahtuvat myös ne kamppailut eloonjäämisestä, joita nyt yritetään vähentää. 

Vanhastaan sodissa ja konflikteissa taistelut tapahtuvat rintamalla. Sitten on kotiseutu eli niin sanottu kotirintama. Kotirintama nimi välittää viestin siitä, että kotiseutu ei ole irrallinen muusta kamppailusta. Kamppailu on ollut mahdollista hävitä kotirintaman tuesta huolimatta. Kuitenkin ilman kotirintaman tukea, mitään kamppailua on lähes mahdotonta voittaa etulinjassa. Kotirintama on kautta aikojen ollut välttämätön taistelutahdon ylläpitäjä. Kotirintamalla on myös tuotettu tavaraa ja varusteita. Suomessa sotien aikana oli tapana järjestää kaikenlaisia keräyksiä sotilaiden ja sotatalouden tarpeisiin. Yleisenä sääntönä on ollut, että mitä enemmän kotirintamalta saadaan lähetettyä tavaraa taistelukentille, sitä parempi.

Taistelussa Koronaa vastaan tilanne on oikeastaan juuri toisinpäin. Ensinnäkään tämä taistelu ei ole luonteeltaan talvisota. Taistelua ei käydä siellä jossakin. Sitä ei käydä sotilaiden eikä pelkästään terveydenhuollon henkilöstön voimin. Kotirintama ei vain odota, kerää tavaraa ja kirjoita kirjeitä. Kamppailu epidemiaa vastaan muistuttaa enemmän Vietnamin sotaa, Afganistania, Irakia tai mitä tahansa epäsymmetrisen taistelun kenttää. Etulinjaa ei ole. Vihollista ei näe vaan se on kaikkialla. Kotirintama ei ole valtameren takana eikä taistelu siellä jossakin. Epidemiaa vastaan jokainen taistelee ikään kuin etulinjassa. ”Kotirintama taistelee!”, olisi vanhan ajan moraalijulisteissa sanottu.

Jos pidetään kiinni tuosta vanhasta jaosta etu- ja kotirintamaan, on kotirintaman tehtävänä nyt toimittaa mahdollisimman vähän rintamalle. Monissa maissa on vedottu kansalaisiin, ettei esimerkiksi hengityssuojaimia ostettaisi yksityiseen käyttöön vaan ne varattaisiin terveydenhuollon käyttöön. Kuitenkin tällainen materiaalinen tuki on toissijaista. Siinä vaiheessa, kun terveydenhuollon varastot tyhjenevät ja hoitokapasiteetti loppuu, on aivan sama mitä kansalainen suojainten yms. kanssa tekee. Kotirintaman tehtävä on toimittaa mahdollisimman vähän potilaita sairaalahoitoon. Silloin tulee vähemmän taistelua tehohoidossa, vähemmän riskiä kapasiteetin ylitykselle ja vähemmän vältettävissä olevia kuolemia. Ainoa tapa tähän on vähentää tartuntoja. Eli vähentää kontakteja kuten nyt on painavasti pyydetty ja kehotettu. 

Tällainen taistelu on tylsä. Ei voi kääriä hihoja, ei tarttua asiaan ja kurmottaa vihollista. Ei niin että se näkyisi. Voitto tässä taistelussa on niinkin tylsä, ettei sitä oikeastaan näe. Voitto näkyy siinä, ettei kriisiä terveydenhuollossa tule. Voitto on sekin, jos sitä ei nähdä pahana. Täydellinen voitto on se, jos kuukauden päästä kaikki saamme sanoa: ”Ihan turhaan tämä kaikki tehtiin. Ei mitään kriisiä tullut.” Juuri silloin tämä kaikki olisi onnistunut yli odotusten. 

Nyt siis hitaasti ja rauhallisesti. Epidemia vihollisena vaatii aikaa. Tulosta ei nähdä huomenna vaan vasta pidemmän ajan kuluttua. Kurmotetaan vihollista pesemällä käsiä, käyttämällä käsidesiä, välttämällä turhaa liikkumista ja mikä vaikeinta, pysymällä kaukana. 

Havahduin ajatuksista, kun hiekkalaatikolta saapuva leikki-ikäisemme kyseli jälleen lähistöllä asuvan ainoan ja parhaan kaverinsa perään:

”Tuleeko Saara-siili* (nimi muutettu) tänään meille?” ”Ei, ei voi tulla.” ”Tuleeko huomenna?” ”Ei, ei voi tulla huomennakaan.” ”Tuleeko joskus?” ”Tulee, tulee joskus.” ”Milloin!!” ”Huokaus”

Koville tulee tämä taistelu ottamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *