55# Neula katkesi!

Ihmiseen voi työntää senttikaupalla terästä. Ja tämän voi tehdä ilman, että siitä seuraa mitään pahaa. Se tuntuu hyvin hullulta. Tosin tuota terästä ei voi työntää ihan miten vain ja minne vain. Väärään paikkaan työnnettynä seurauksena olisi reissu lääkäriin. Voisi tulla aiheelliseksi jopa hätänumeroon soittaminen. Varmasti löytyisi paikka, jossa tuo muutama sentti terästä uhkaisi nopeasti henkeä. Mutta niin vain tuota terästä on työnnelty. Saimme ansiokkaasti päätökseen injektioiden taitopajan. Injektio on siis lääkeaineiden antaminen pistoksilla. Arkielämästä jokaiselle lienee tuttua rokotusten saaminen. Se annetaan injektiolla. 

On ollut hauska huomata, miten unien sisältö on siirtynyt töistä koulun puolelle. Kovin usein en töistä ole unia nähnyt. Mutta välillä mieli toki reagoi myös yöaikaan. Tällaiset unet tietenkin ovat luonteeltaan täydellisiä katastrofeja. Työunet ovat aina sunnuntaiaamuun sijoittuvia. Niissä olen myöhässä, jotain tavaraa on hukassa, jumalanpalvelusvaatteet eivät mene päälle, kanttori sekoilee ja vähintään rovasti ja yleensä jopa piispa istuu paikalla tyytymättömänä. Onneksi useimmiten pääsen unissa seikkailemaan positiivisissa merkeissä. 

Injektiot pääsivät uniin asti. Aiheen teoriaosuus käsiteltiin heti tammikuun alussa ja siitä lähtien pääsivät kierrokset pinnan alla kerääntymään. Unessa päärin sitten etukäteen harjoittelemaan pistosten antamista. Ei ihan onnistunut. Opettaja oli muistuttanut neulan katkeamisen riskeistä. Ja tietenkin unessa käy aina pahimmalla tavalla. Tietenkin se katkesi parin reiteen. Uni-minä ei tietenkään ollut muistanut jättää kolmasosaa neulasta näkyviin. Näin pitäisi tehdä juuri neulan katkeamisen vuoksi. Näkyville jääneestä neulan kannasta on helppo vetää neula pois. Katkeaminen kun tapahtuu ruiskun kannan tuntumaan kohdistuvista voimista, ei useinkaan kudoksen sisästä. Mutta uni-minä oli työntänyt injektion ruiskua myöten uni-parin reiteen. Uni-opettajan kanssa yritimme sitten kaivaa neulaa pihdeillä ja veitsillä ulos. Taisi mennä koko ajan vain syvemmälle. Mutta niin menivät pihtimme ja veitsemmekin. Kamalaa oli tuo kaivaminen. Uni-pari taisi olla samaa mieltä. Ei mieltä ylentävä uni. Pari päivää tämän jälkeen tuli sitten apajan aika. Reittä päin. Nähtäväksi jäin, toteutuisivatko unen kauhut.

Injektiopajassa aiheena olivat pistokset lihakseen i.m. ja ihonalaiseen rasvakudokseen s.c. Tämä paja oli etukäteen ajatuksissani paljon hurjempi kuin laskimoverinäytteen harjoitus. Tämä järjestys tuli nimenomaan kudokseen uppoavasta senttimärästä. Laskimoverinäytteen kanssa puuhastelu oli hienovaraista tarkkuutta vaativaa. Hyvin pienistä liikkeistä riippui onnistuminen ja pieleen meneminen siinä. Infektioiden kanssa vaadittiin sekä tarkkuutta, että vähän rajumpia liikkeitä. Tikanheitto-ote taisi jossakin vaiheessa kuulua ohjeena. Sehän on sama kuin kynäote. Mutta mielikuvana tikanheitto on aika jännittävä. Kohti napakymppejä oli tavoitteena.

Ihmiseen ei voi työntää senttikaupalla terästä. Ei vapaasti minne vain ja miten tahansa. Siksi pajaan valmistautuminen alkoi pistopaikkojen etsimisen opettelemisella. Pistoalueina meillä oli vatsa ja reisi. Toisesta oletimme löytyvän paremmin rasvakudosta ja toisesta kenties lihasta. Näissä molemmissa pistoalueet ovat verrattain suuria. Kyse ei ollut milli- eikä ihan senttipelistäkään. Kuitenkin pistoalueen etsiminen on tärkeää. Yhtenä tavoitteena on mahdollisimman pieni kivun tuottaminen. Samalla tietenkin vältellään hermoja ja verisuonia. Hermoihin osuminen tietenkin on kivuliasta. Tämän vuoksi esimerkiksi pakaraan pistämisestä on nykyään luovuttu. Siellä kun hermoja risteilee enemmän. Verisuonia vältellään, koska lääkeaineita ei haluta vereen vaan valittuun kudokseen. Näitä etsiessä, päästiin lähelle paria. Joku vitsailikin, että vaatetuksena tulee olla löysä paita ja ehjät alkkarit. 

Jälleen muodostettiin jono käsienpesupaikalle ja aloitettiin valmistautuminen. Koko ryhmästä valmisteli opettajan ohjaaman itselleen injektiot. Koulun kaapeissa ei ollut neuloja valittavaksi asti, joten jokainen tuomittiin vartaloltaan samanlaiseksi. Oikeassa elämässä neulaa valitaan vaivihkaa pistettävän mukaan. 

Jokainen valmisteli itse itseensä tulevat pistokset. Näin jokainen saattoi luottaa kaiken olevan kunnossa. Tai ainakin oli sitten itse vastuussa tästä. Samalla opetellaan aseptisesti eli puhtaasti toimimista. Alkoholi haisi, hanskoja laitettiin ja lattialle pudonneiden välineiden kanssa aloitettiin uudelleen roskiksen kautta. Ruiskuihin ladattiin keittosuolaliuosta. Lihakseen pistettäväksi 1 ml ja rasvakudokseen 0,3 ml. 

Opettaja oli valmistellut luokkaan kaksi suorituspaikkaa. Sermien takana jokainen pari sai toimia niin, ettei alkkareiden ehjyyttä päässyt ylimääriset toteamaan. Osa vaihtoi tässä vaiheessa shortsit päälle, osalla oli ne valmiina hoitotyön housujen alla. Molemmilla suorituspaikoilla parit valmistelivat ja etsivät pistopaikkoja. Opettaja sitten valvoi ja opasti itse pistämisen. Rauhallisen opettajan yksityiskohtaiset neuvot auttoivat jännittävää juuri sopivasti. 

Ei katkennut – ei realimaailmassa. Ei neula eikä hermo. Omasta vatsastani kyllä katkesi verisuoni ja pistokohta vuoti vähän aikaa. Ärtyi ja punoittikin aikansa. Tämä ei johtunut mitenkään parin toiminnasta. Ihon alla piilossa vain oli suoni oikeassa kohtaa. Varmaan juuri tuosta syystä myös tämä vatsapistos sattui itseäni enemmän. Omasta mielestäni pistäjänä oleminen oli jälleen se jännittävämpi osa. Taas olin kotona apulaisten kanssa harjoitellut eri vaiheita. Mutta itse pistämistä oli vaikea kuivaharjoitella. Nopeus ja voima olivat jääneet arvoituksiksi. Kyllä teräs näyttää ihmisen uppoavan vähän syvemmällekin. Eri otteita ottaessa kädet meinasivat hetken villiintyä tärisemään. Mutta eipä sen vuoksi viitsinyt jäädä odottelemaan. Tekemällä sekin loppui. Ensimmäisenä parina pääsimme ensimmäisenä valmiiden joukkoon ja kohti kotia. Taas oli yksi tarina kotona kerrottavaksi. Lapsilta tulee kunnioitusta näiden laastareita pois vedellessä. Tuo laastareiden poisto onkin ollut neulapajojen kivuliain osio. Se on aina siinä karvan vieressä.